Jaahas, tovi on vierähtänyt taas viimeisemmästä kirjoituksesta ja foorumilla tuli pyörittyä muutenkin aina nihkeästi viime aikoina. Pahoittelut tästä lähtee niille, joiden kanssa olen kauppoja tehnyt, mutta VIELÄ en ole positiivista palautetta kirjoittanut. Laitellaan viikonlopun aikana, kun keräilen nimimerkit kasaan.

Volvo taasen aiheuttaa harmaita hiuksia. On se jotenkin uskomatonta että alkuperäinen pakoputki antautui jo tässä vaiheessa, ei pysty ymmärtämään. Jäi mökin pihaan, jossa alle askartelin ruman sivuputken. Nyt auto nököttää tallissa kiltisti siihen asti että uusi putki tulee. Luvassa on aika peruskamaa toistaiseksi, Simonsin cat-back tulee.
Auton suhteen ajatuksia ja unelmia on paljon enemmän, kuin tällä hetkellä tilanne antaa myöden. Esimerkiksi ulkonäköön suunniteltu budjetti meni viime yönä kun nelijalkaisen karvakaverin kanssa piti lähteä yöpäivystykseen 100% hinnankorotuksilla. Toisaalta harmittaa, toisaalta ei.
On vaan se tilanne tän kanssa, että on miljoona asiaa mistä haluaisi aloitta mutta en tiedä mikä on "järkevää". Todennäköisesti harrastuksen jatkumisen kannalta kaikkein järkevintä on (itseni tuntien) pitää auto liikenteessä mahdollisimman paljon.
Tiedossa olevia ihan "must" laittojahan on mm. ilmastointi. Todennäköisesti lauhdutin ja kuivain menee vaihtoon, tiedä sitten onko muutakin... Toisaalta, olis kiva avata kone ja käydä läpi, laittaa paksumpaa kankea ja vaihtaa hyrrää isompaan. Eihän näissä ihan sama budjetti ole, mutta kaikki näistä on tulossa kummiskin. Meinasin että päivitän myös jarrut ennen konetta, alusta ennen konetta, jne. mutta fiilis on vähän siinä, että tuleeko siitä koskaan loppua jos tekee kaiken ympäriltä ja sen "kukkasen" viimeiseksi? Järjellähän tässä ei ole mitään tekemistä, tunneasioitahan nämä autoharrastukset pitkälti on.
Visio auton suhteen on todellakin aika selvä, mutta sitä en voi tänne kirjoittaa koska kerran on ajatukseni varastettu ja sen jälkeen syyttävällä sormella osoitettu matkimisesta.

Vison toive on vähintään Suomen hienoin 850 sedan, mutta maistuisihan se muukin "titteli".
Jotta nyt muutakin kuin monologia, niin heitän vähän kysymyksiä ilmoille:
Korihommat ei multa onnistu, kuka/missä fiksaa koria (ruosteet) ja lopuksi saa auton päälle tarvittaessa ylimaalauksen ruiskittua? Niin ja missä hintaluokassa mennään nykyään? Viimeisin hintatieto ylimaalauksesta mulla on aika kaukaata... Silloin kun itse purki ja kasasi auton irto-osat niin ylimaalaus oli n.600e.
JOS sisätiloista ne vaaleat puujäljitelmät on pakko vaihtaa, niin millaiseksi? ts. millaista kalvoa? Onhan puujäljitelmäkalvoakin tietysti olemassa... Tämä koskee tilannetta, jos tulee sisältä vedettyä reippaammalla kädellä uusiksi.
Paljonko teetettynä maksaa koneen läpikäynti? Niin, mulla ei valitettavasti ole taitoa siihen ja muutama lähipiirin ihminen on kieltäytynyt ottamasta riskiä. Tää on varmaan yksi asia, mihin kaatuu isoimmat tavoitteet. Tuppaa olemaan se isoin menoerä, erityisesti kun joutuu teettämään. En kuitenkaan halua ihan *skaa sisältä jos muuten auto on kunnossa.
Kova tavoite on, että 2015 kesällä tällä ajetaan siinä tilassa mihin ajatukset on. Jos näyttää siltä että menee reilusti pitkäksi, niin lähtee tämä ja V70 vaihtoon. Tilalle tulee sitten yksi auto ja "voimavarat" keskitetään vain siihen. Tästäkin on jo haaveita ollut, joten koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.
Aika paljonhan tuota tekstiä tuli, mutta onneksi tämä on showroom eikä projekteissa
