Leikkasin tuolta omasta showroomista jutun tähän että googlettaja löytää haulla paremmin.
Hieman vajaat kuvat
Putsasin egr:n mönjät pois, että voi hurruutella puhtaalla koneella. Missä kunnossa olisikaan jos ei olisi ajettu egr pois ohjelmoituna jo toista vuotta. En edes tiennyt että se lähti samalla kun laitettiin kakkostaso.




Soodapuhallettuna


Samalla puhalsin myös alipainepumpun

Tuurilla huomasin tuon rullan kun tutkin konetta. Vaihdoin vain sen nostajineen. Nokan hioin 2000:lla santiksella. Ei kumma kyllä ollut pahasti kärsinyt, toisin kuin rulla.

Ylhäällä toinen vasemmalta oli rulla jumissa. Jotain paskaa jäänyt väliin estäen pyörimisen.

Kanavat kaavin ja imuroin puhtaaksi ohutta alumiiniputkea hyväksi käyttäen. Lopuksi vielä hoonasin löpöön kastetulla rätillä.
Kansi oli vuorokauden löpökylvyssä ennen putsausta. Melkolailla sottaista hommaa tuo putsaus. Märkäimurin väliin olisi pitänyt laittaa välisäiliö ja letkuna jotain muuta viritystä. Nyt letku täys pikeä ja imuri musta sisältä.
Turhaan tehty tulppauspelti. (Ohutta rosteria)

Purin turhaan kaikki ruuvit. Olisi riittänyt vain 6mm kuusiokolopulttien avaaminen. Tuolla systeemillä sain avattua/suljettua.

Purin suuttimien kärjet ja pesin osat halvalla ultraäänipesurilla. En kokeillut miten avoimet reiät oli ennen pesua. Ennen kasausta suihkutin öljyspreillä puhtaaksi kokeilin miten paperille tulee seitsemän jälkeä.
Vähän jännitti konetta käynnistäessä että miten on onnistunut homma. Hyvinhän se meni.
Ennen pesua olin jo putsannut isoimmat liat pois suuttimien kärjistä.





Huono kuva pesurista. Litkuna neljää liuotinta.
