Oli tuossa pari päivää sitten jo niin keväinen päivä, että en pystynyt enää odottelemaan parempaa päivää harraste 740:n herättämiseen talviunilta tallista. Talven aikana latailin akkua noin kerran kuukaudessa ja pidin toisinaan lohkolämmitintä päällä ajoittain kosteuden kuivattamiseksi moottorista. Päivä alkoi siten, että laitoin akkulaturin ja lohkolämmittimen päälle riittäväksi aikaa ja samalla tarkistin nestepinnat ja katsoin muutenkin ettei moottoritilassa ollut mitään erikoista. Hiukan lisäsin jäähdyttimeen nestettä. Kun moottori oli tarpeeksi lämmin ja akku latautunut täyteen, olikin aika istua autoon. Ensin tarkistin merkkivalot, hyvin heikko hehku oli valoissa vaikka akku oli täyteen ladattu. Sitten vaih puhdistamaan kontaktit laturin takaa (talven aikana oli tullut hapettumaa) puhdistuksen jälkeen uusi merkkivalojen tarkastus, kaikki merkkivalot hehkuivat varsin kirkkaasti. Seuraavaksi painoin kytkimen pohjaan ja ylös useita kertoja varmistuakseni ettei pinnat ole tarttuneet. Seuraavaksi ryyppy päälle, kokeilin jalalla ettei kaasu ole hirttänyt, ja sitten starttaus, hiukan normaalia pidempi startti jonka aikana hiukkasen painoin kaasua, sitten öljynpainevalo sammui merkkinä paineen noususta, ja aika pian moottorikin sitten lähti käyntiin. Olin mielissäni, että öljynpaine ehti nousemaan hyvissä ajoin ennen koneen käynnistymistä. Sitten vain vaihde pakille ja hissukseen ulos tallista. Ajokausi 2024 siis avattu harraste 740:n osalta. Rengaspaineet laitoin oikeaksi ja pestävähän tuo on kyllä, vaikka pestynä mentiin talviunille. Pihalla katsoin myös valojen toiminnan ja tarkistin käsijarrun ja normaalin jarrun toiminnan. Takatalven tulo kyllä nyt vähän tässä hidastaa kevätpuuhia, mutta eiköhän ne keväisemmät ilmat taas tule takaisin niin voisi lähteä ihan ajamaan.