Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi

Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Showroom => Aiheen aloitti: tuomaril - 20.12.2017, 23:27:03

Otsikko: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen) --> Elämä jatkuu Turussa
Kirjoitti: tuomaril - 20.12.2017, 23:27:03
Parin viikon armottoman V70 D5 -kuumeen seuraukset syntyivät eilen, kun kävin hakemassa itselleni otsikon mukaisen kulkineen. Tosiaan kiikarissa oli ollut pidemmän aikaa jo tälläinen diesel-vekotin, tuo 2.5T kuluttaa kuitenkin aika miehekkäästi sitä menovettä, ja mielellään sitä kalleinta laatua. :D Vanha V70 pysyy edelleen pihassa kaverina tälle uudelle kulkineelleni, bensakoneinen siirtyy nyt aika pitkälti äitini pieneen ajoon. Nettiautoa selatessa eteen tuntui osuvan suoraan sanoen kakkoja ja enemmän kakkoja autoja/ilmoituksia. Sitten silmään pisti tämä yksilö, hyvin huollettu, hyvät varusteet ja selkeä ja asiallinen myynti-ilmoitus. Viestiä myyjälle, joka vastailikin ripeästi, sovittiin koeajo samalle illalle. Koeajolla ei paljastunut mitään maata mullistavaa, myyjä oli merkkiliikkeen mekaanikko, joka oli omistanut auton 6 vuotta. Kauppakirjat kuntoon ja tilisiirtoa kehiin!

Turinaa uudesta tulokkaasta: Vuosimallia 2003, koeajohetkellä tuli 322 000km mittariin, ja tosiaan tällä mustakoppaisella koneella, harmaakoppaista en halunnut. Voimaa välittää automaattiaski. Auto on ohjelmoitu Tuusulassa MotorBitissä vuonna 2014--> 192hv / 440Nm  Ja 2018 lokakuussa tuli lisää tehoa--> 205hv / 500nm.

Auto on myyty alunperin Monacoon, tarkemmin Monte Carloon. Ensirekisteröintipäivä on 20.6.2003. Auto on tosiaan pyörinyt huoltokirjasta päätellen ensimmäiset 20tkm Italiassa Bolognassa / Monacossa, ja seuraavat 80tkm Milanon alueella. Noin 100tkm ajettuna (2008) päätynyt Suomeen, syytä Suomeen tulosta ei ole vielä, mutta yritän selvittää sitä vanhalta omistajalta kunhan kerkiän. Suomessa ollessaan auto on ollut kahdella omistajalla ennen minua, viimeiset 6 vuotta tosiaan merkkiliikkeen  mekaanikolla, joka on pitänyt autosta esimerkillistä huolta. Moottoriin on vaihdeltu öljyjä 10tkm välein ja vaihteistoon 20tkm välein. Tekniikka pelaa kuin unelma, kuten olettaa saattaa, ainakin tällä hetkellä. :D

Italian/Monacon tuonnin tuomia miinuksia ovat ei-niin-kehuttava maalipinta. Maalipinta on yleisilmeeltään ihan siisti, mutta jos sitä erehtyy tarkemmin syynäämään, niin tulokset ovat aika...noh..Italialaisia! Etu- ja takapuskurissa on jotain pieniä naarmuja/jälkiä, ei mitään isoa kuitenkaan. Nuo puskureiden muoviset listat ovat kärsineet eniten, niissäkin joitain hajanaisia naarmuja ja Italian aurinko on haalistuttanut ne aika tehokkaasti, pitää katsoa saako noita vielä pelastettua jotenkin, vai hankinko käytetyt siistit jostain. Pesunaarmuja tuo kerännyt kanssa ihan kiitettävästi. Pienellä myllytyksellä ja noiden listojen parannuksella ihan siisti peli kaikenkaikkiaan. Pitää katsoa mitä noille puskureille jaksaa tehdä aikanaan, jos alkavat häiritsemään pahasti. Sisustus on oikein siistissä kunnossa, kuskin jakkara on kärsinyt eniten (näkyy kuvissa), mutta ei mikään mahdoton sekään, ei ole sentään ratkennut auki. Pientä putsausta sisusta kaipaa (kuten koko auto muutenkin), mutta muuten oikein silmää miellyttävä kokonaisuus kaikenkaikkiaan! 8)

Varustelista on vähintäänkin kattava:

- Geartronic-vaihteisto
- Automaattinen sisäilmanlaatujärjestelmä
- Automaattisesti himmentyvä taustapeili
- Sähkötoiminen kuljettajanistuin
- Avainkohtaiset muistipaikat kuljettajan istuimelle sekä sivupeilien asennoille
- Polttoainetoiminen lisälämmitin ajastimella
- RTI- tie- ja liikennetietojärjestelmä
- Integroitu GSM-puhelin
- HU-803 + PA-300 -vahvistin + Alkuperäinen subbari
- Akkulaturi
- 12V sähköpistorasia tavaratilassa
- Silmälasinpidin kuljettajan oven yläpuolella (siinä kauhukahvan tilalla)
- Tuhkakuppi takapenkkiläisille (autossa ei ole poltettu tietääkseni)
- Volvo Guard varashälytin
- Sport-penkit
- Madallettu sport-alusta
- Metalliväri
- Tummennetut takalasit
- Nivomat automaattinen tasonsäädin takana
- Xenon-ajovalot
- Takaspoileri

Autosta on tarkoitus pitää erittäin hyvää huolta ja ajaa pitkään, kun (toivottavasti) hyvä yksilö löytyi. Kyseinen auto on aika pitkälti varusteineen ja moottorineen allekirjoittaneen lapsuudesta asti ollut unelma, joten vain tilin saldo on rajana tämän auton huolenpidossa.

Huoltohistoria päivittyy sitä mukaan, kun saan lisää tietoja historiasta ja kun uusia huoltoja tehdään...

Huoltohistoria
Auto luovutetaan Monacossa 20.6.2003

1. Määräaikaishuolto 27.1.2004, 18 598km (Italia, Bologna, Volvon virallinen huolto)
2. Määräaikaishuolto 10.1.2005, 40 721km (Italia, Milano, Volvon virallinen huolto)
3. Määräaikaishuolto 23.2.2006. 61 840km (Italia, Milano, Volvon virallinen huolto)
4. Määräaikaishuolto 24.1.2007, 79 686km (Italia, Milano, Volvon virallinen huolto)
Ensirekisteröinti Suomeen 27.3.2008

Hyrylän Autokeskus 27.3.2008 - 2.4.2008

1. suomalainen omistaja 2.4.2008 - 30.12.2011

5. Määräaikaishuolto 17.4.2008. 106 368km (Bilia Herttoniemi)
    - Automaattivaihteiston öljyt uusittu

Huolto 8.5.2008, 108 638km
    - Jakohihna uusittu
    - Jarrunesteet vaihdettu

6. Määräaikaishuolto 13.10.2008, 122 732km (Bilia)

Määräaikaiskatsastus 2.6.2009 Hyväksytty

7. Määräaikaishuolto 11.6.2009, 141 507km (Bilia)

8. Määräaikaishuolto 28.1.2010, 161 321km (Bilia)

Määräaikaiskatsastus 17.5.2010 Hylätty (syy ei tiedossa)

Määräaikaiskatsastus 22.6.2010 Hyväksytty

9. Määräaikaishuolto 16.9.2010, 182 914km (Bilia)

10. Määräaikaishuolto 6.5.2011, 201 681km (Bilia)

Määräaikaiskatsastus 15.6.2011 Hyväksytty

11. Määräaikaishuolto 24.11.2011, 219 947km (Bilia)

1. suomalainen omistaja myy auton Biliaan 30.12.2011

Bilia 30.12.2011 - 3.1.2012

2. suomalainen omistaja 3.1.2012 - 17.12.2017

Huolto 3.1.2012, 222 720km (Itsetehty)
    - Automattivaihteiston öljyt uusittu

Huolto 29.5.2012, 231 011km (Itsetehty)
    - Jakopään uusinta
    - Moottoriöljyt & suodatin
    - Jäähdytysnesteiden uusinta
    - Vesipumppu uusittu

Määräaikaiskatsastus 12.6.2012 Hyväksytty

12. Määräaikaishuolto 9.10.2012, 240 129km (Itsetehty)

Huolto 27.11.2012, 243 219km (Itsetehty)
    - Automaattivaihteiston öljyt uusittu

Määräaikaiskatsastus 20.2.2013 Hyväksytty

Huolto 16.4.2013, 250 336km (Itsetehty)
    - Moottoriöljyt & suodatin

13. Määräaikaishuolto 15.10.2013, 259 176km (Itsetehty)
    - Ilmastointihuolto

Noin 260 000km ajettuna uusittu se kuuluisa tulppa D5:sen perään.

Huolto 28.1.2014, 264 531km (Itsetehty)
    - Automaattivaihteiston öljyt uusittu

Määräaikaiskatsastus 12.3.2014 Hylätty (Nastarenkaiden nastaero liian suuri)

Määräaikaiskatsastus 13.3.2014 Hyväksytty

Huolto 29.4.2014, 269 216km (Itsetehty)
    - Moottoriöljyt & suodatin

14. Määräaikaishuolto 28.10.2014, 279 386km (Itsetehty)

Määräaikaiskatsastus 10.3.2015 Hyväksytty

Huolto 26.5.2015, 290 021km (Itsetehty)
    - Moottoriöljyt & suodatin

15. Määräaikaishuolto 19.4.2016, 301 499km (Itsetehty)
    - Jakohihna
    - Apulaitehihna
    - Vesipumppu
    - Ilmastointihuolto
    - Automaattivaihteiston öljyt uusittu

Määräaikaiskatsastus 20.4.2016 Hyväksytty

Huolto 2.12.2016, 309 996km (Itsetehty)
    - Moottoriöljyt & suodatin

Määräaikaiskatsastus 27.2.2017 Hyväksytty

Huolto 31.5.2017, 316 041km (Itsetehty)
    - Moottorin kansipahvi
    - Moottoriöljyt & suodatin
    - Imusarjan pesu
    - Uudet alkuperäiset hehkut

16. Määräaikaishuolto 24.10.2017, 321 563km (Itsetehty)
    - PA-suodatin
    - Jarrunesteet uusittu

Huolto 9.12.2017, noin 321 700km (Itsetehty)
    - Startti uusittu

2. suomalainen omistaja myy auton 17.12.2017

17.12.2017-->minä

Huolto 31.12.2017, 323 327km
   - Automaattivaihteiston öljyt uusittu (Vajaa 10L meni vaihtoon, vanhat öljyt eivät olleet tummuneet juuri yhtään)

Huolto 19.1.2018, 323 849km
 - Alkuperäiset käsijarrunkengät
 - Alkuperäiset jarrusatulat taakse molemmille puolille
 - ATE:n jarrulevyt sekä palat taakse
 - Moottorin ylätukikumi

Huolto 2.2.2018, 324 444km
 - Alatukivarsi x2
 - Koiranluu x2
 - Iskumvaimentimen yläpää laakereineen päivineen x2
 - Edestä pyöränlaakerit x2
 - Jarrulevyt sekä -palat eteen

Nelipyöräsuuntaus 2.2.2018, 324 450km

Ardicin automaattikäynnistys OFF 9.2.2018, 324 851km

Huolto 21.2.2018, 325 320km
 - Molemmat vetoakselit (SKF)
 - Molemmat etujarrusatulat (ATE)
 - Etummainen alipainetukikumi

Huolto 11.3.2018, 326 079km
 - Ardicin vesipumppu (Bosch)
 - Moottoriöljyt & suodatin
 - Moottorin ilmansuodatin

Määräaikaiskatsastus 15.3.2018 / 326 328km Hyväksytty

EGR eliminoitu 21.3.2018, 326 529km

Ohjaustehostimen RVS-käsittely 20.4.2018, 327 800km

Vaihteiston RVS-käsittely 29.4.2018, 328 110km

Moottorin RVS-käsittely 29.4.2018, 328 177km

Huolto 22.4.2018, 328 051km
 - Pyöränlaakerit taakse molemmille puolille
 - Takajarruletkut (teräspunos)
 - Ohjaustehostinöljyt

Huolto 1.5.2018, 328 242km
 - Etujarruletkut (teräspunos)

Huolto 12.6.2018, 330 656km
 - Ohjausvaihde (ZF)
 - Rattiakseli
 - Raidetangon sisä- ja ulkopäät
 - Ohjaustehostinöljyn uusinta

Huolto 12.7.2018, 333 115km
 - Moottoriöljyt & suodatin
 - Raitisilmasuodatin

Huolto 17.9.2018, 340 035km
 - Moottoriöljyt & suodatin
 - Polttoainesuodatin
 - Uusi akku (95Ah Exide-AGM )

Huolto 25.9.2018, 340 559km
 - Vaihteiston ja apurungon välinen alatuki
 - Moottorin jakopäänpuoleinen tuki
 - Ilmastointihuolto
 - Eteen iskunvaimentimet (Sachs)
 - Eteen jouset (Kyb)
 - Nelipyöräsuuntaus

Huolto 10.11.2018, 344 460km

 - Moottoriöljyt & suodatin
 - Laturin vapaakytkin

Huolto 7.12.2018, 346 046km

 - Jarrunesteet (Volvo original)
 - Vaihteistoöljyt huuhtelemalla (Mannol)
 - Käsijarrun kaikki osat kokonaisuudessaan vaijereita myöten (Volvo original)

Huolto 12.1.2019, 349 584km

 - Moottoriöljyt & suodatin
 - LED-paneelin asennus

Huolto 13.2.2019, 351 662km

  - 3kpl lisäpitkiä nokalle
  - Uusi laturi (Bosch 160A)

Huolto 7.3.2019, 352 827km

  - Takatukivarsien puslat
  - Nelipyöräsuuntaus

Huolto 19.3.2019, 353 359km

  - Nelipyöräsuuntaus

Huolto 30.3.2019, 354 652km

  - Moottoriöljyt & suodatin
  - Takapuskurin vaihto
  - Vetokoukun poisto
  - Matkustajanpuolen etujarrun herkistely

Huolto 21.4.2019, 357 539km

  - Matkustajan puolen sivupeilissä olevan lämpötila-anturin vaihto

Huolto 16.5.2019, 359 060km

  - Alatukivarret molemmille puolille
  - Alapallonivelet molemmille puolille
  - Jakohihna
  - Apulaitehihna
  - Kaikki kiristimet, rullat ja vesipumppu
  - Jäähdytysnesteen vaihto
  - Ohjauskulmien säätö

RVS-käsittely polttoainejärjestelmälle 1.6.2019, 360 087km

Määräaikaiskatsastus 6.6.2019/ 360 447km Hyväksytty

Huolto 9.6.2019, 360 813km

  - Moottoriöljyt & suodatin
  - Moottorin ilmansuodatin
  - Raitisilmasuodatin
  - Polttoaineensuodatin
  - Polttoaineen paineensäädin

(https://thumb.ibb.co/nKyFdc/20180315_151442.jpg) (https://ibb.co/nKyFdc)

(https://thumb.ibb.co/jFLiWx/20180330_140426.jpg) (https://ibb.co/jFLiWx)

(https://thumb.ibb.co/cagqBx/20180404_155832.jpg) (https://ibb.co/cagqBx)

(https://thumb.ibb.co/h81qBx/20180411_143501.jpg) (https://ibb.co/h81qBx)

(https://thumb.ibb.co/gscVBx/20180411_143515.jpg) (https://ibb.co/gscVBx)

(https://thumb.ibb.co/cvpABx/20180422_193923.jpg) (https://ibb.co/cvpABx)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: MJS35 - 21.12.2017, 02:33:16
Vaikuttaa asialliselta  :) Kilometrien puolesta vasta sisään ajettu peli  ;)
Lisää kuvia vaan kehiin  :nälkä:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: sofronieva - 21.12.2017, 05:58:45
Vaikuttaa kyllä kaikin puolin hyvältä löydöltä! Kompataan edellistä, lisää kuvia vain näytille!
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 21.12.2017, 07:17:57
Jaa, että tälläinen peli, kilsojen puolesta vasta sisäänajettu..
Lisälämmittimelle kaukokäynnitys (Remuc etc. )

Tuuppa käymään, niin tutkitaan vikoja vai oliko ne ominaisuuksia  ;) ;)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Maxxxed - 21.12.2017, 07:26:29
Siisti peli :)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: völvöxc60 - 21.12.2017, 07:30:04
Onnittelut uudesta kulkineesta. Hyvin on huollettu 8)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Juhizz - 21.12.2017, 08:37:15
Ainakin ylätukikumi vaikuttaa heti tärinällä hyttiin jos sökö tai liian jäykkä (uretaanipusla).
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 21.12.2017, 13:29:31
Jaa, että tälläinen peli, kilsojen puolesta vasta sisäänajettu..
Lisälämmittimelle kaukokäynnitys (Remuc etc. )

Tuuppa käymään, niin tutkitaan vikoja vai oliko ne ominaisuuksia  ;) ;)

Unohtui mainita, että autossa on tuonne piuhojen väliin asennettu tuo VolvoTechin purkki, jolla saa tuon lämmittimen käynnistettyä etäältä avaimella.  :) Sekin oli kiva bonus, kun tätä autoa olin ostamassa
Paljonko tuollainen Remuc maksaisi?  :idiot2:

Etköhän sä tähän pääse piakkoin kätesi sotkemaan.  ;)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Turbo 242 - 21.12.2017, 14:20:05
Unohtui mainita, että autossa on tuonne piuhojen väliin asennettu tuo VolvoTechin purkki, jolla saa tuon lämmittimen käynnistettyä etäältä avaimella.  :) Sekin oli kiva bonus, kun tätä autoa olin ostamassa
Paljonko tuollainen Remuc maksaisi?  :idiot2:

Etköhän sä tähän pääse piakkoin kätesi sotkemaan.  ;)

Jos VolvoTechin purkki jää ylimääräiseksi, niin voin lunastaa sen pois.  :D
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 21.12.2017, 19:30:48
Imuroitu ja vähän siistitty sisustaa, mutta vielä on tekemistä... :2funny:

Ainakin ylätukikumi vaikuttaa heti tärinällä hyttiin jos sökö tai liian jäykkä (uretaanipusla).
Vanha omistaja antaa uuden tukikumen lähiaikoina, niin selviää vaikuttaako asiaan. :)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 22.12.2017, 14:24:46
Tässä pari vähän parempaa kuvatuksen tynkää.

Huomasin tossa että  pientä tärinää ilmenee 70-100km/h nopeuksissa. Tuntuu ratissa sekä istuimessa. Suht lievää, mutta sellaista että sen tarkka ihminen huomaa. Ajattelin tietysti ensiksi, että renkaat ovat epätasapainossa, noh rengasliikkeeseen mars ja kaikki kunnolla tasapainoon. Ongelma säilyi. Lisää ajoa ja huomasin, että samoissa nopeuksissa kuuluu edestä(?) pientä huminaa. Humina on sitä luokkaa, että siihen en ainakaan itse osaisi kiinnittää huomiota, jollei pihassa olisi toista samanlaista kulkinetta johon verrata. Toinen havainto oli, että tärinä poistuu lähes kokonaan kun kaartaa tietyssä kulmassa. Kysymys kuuluukin: Voiko viallinen pyöränlaakeri aiheuttaa tuollaista tärinää noissa nopeuksissa? Satasesta ylöspäin tärinää ei enää juuri tunnu...
(https://thumb.ibb.co/gk5uVR/Whats_App_Image_2017_12_22_at_14_07_28_1.jpg) (https://ibb.co/gk5uVR) (https://thumb.ibb.co/jpQ6c6/Whats_App_Image_2017_12_22_at_14_07_28_2.jpg) (https://ibb.co/jpQ6c6) (https://thumb.ibb.co/gPR1AR/Whats_App_Image_2017_12_22_at_14_07_28_3.jpg) (https://ibb.co/gPR1AR) (https://thumb.ibb.co/b2uA4m/Whats_App_Image_2017_12_22_at_14_07_28_4.jpg) (https://ibb.co/b2uA4m) (https://thumb.ibb.co/jmdEVR/Whats_App_Image_2017_12_22_at_14_07_28_5.jpg) (https://ibb.co/jmdEVR) (https://thumb.ibb.co/dV33Pm/Whats_App_Image_2017_12_22_at_14_07_28.jpg) (https://ibb.co/dV33Pm) (https://thumb.ibb.co/eQq6c6/Whats_App_Image_2017_12_22_at_14_07_29.jpg) (https://ibb.co/eQq6c6)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Turbo 242 - 22.12.2017, 14:34:53
Kummasta päästä meinaat äänen kuuluvan?

Meillä oli aikoinaan Seat Toledo, joka ravisti rattia ihan selvästi mutta säännöllisen epäsäännöllisesti. Lopulta matka katkesi kun kuskin puolen ulommasta vetonivelestä lähti kuulat karkuun.

Mulla meni tuosta seitenkymppisestä oikea takapyöränlaakeri vaihtoon. Minkäänlaista välystä ei löytynyt mutta ääni kuului.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 22.12.2017, 14:36:33
Kyllä se mun mielestä etupäästä kuuluu. Unohtui mainita, että tärinään ei ole merkitystä onko veto päällä vai ei. :idiot2:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 22.12.2017, 14:38:37
Jaa, hetikö se hajosi  :facepalm:

Kattellaan ensi viikolla..
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 22.12.2017, 14:40:24
Jaa, hetikö se hajosi  :facepalm:

Kattellaan ensi viikolla..
Ei se hajonnut. ::) Olen vain tarkka auton suhteen. :2funny:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 24.12.2017, 00:12:21
600 kilometriä maantietä nieli tänään tämä. Sai taas vähän uusia kokemuksia tästä kulkineesta. S* Mitähän alustan osaa pitäisi epäillä...Tien kaartaessa ja kallistuessa vasemmalle, auto alkaa puoltamaan aika reippaasti sinne kallistuksen suuntaan. Rattia saa vääntää joitakin asteita oikealle, jotta auto ei ihan kampea itseään sinne vasemmalle ja kaistojen ylitse... :D Jos tie kallistuu ja kaartaa oikealle, ei ole mitään ongelmaa... :idiot2:

Liittyneeköhän tämä ongelma tuohon aiemmin mainittuun tärinään. :idiot2:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Juhizz - 24.12.2017, 00:30:54
Etupään puslat ja pyörien suuntaus tarkistukseen  ;)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 24.12.2017, 09:16:50
Etupään puslat ja pyörien suuntaus tarkistukseen  ;)

Pitää paikkansa..

Alatukivarsien puslat on näissä kulutustavaraa, aiheuttaa kiihdyttäessä sen että rattia saa puristaa tosissaan.
Ja nuo iskarien yläpäät saattaa jumittaa vastaan, kun laakerit on huonossa kunnossa..

Kattellaan, sano joo..

Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 24.12.2017, 13:12:11
Tattista tattista. Noh, huomenna selviää varmaan tarkemmin, kun anssi68 pääsee iskemään kätensä tähän. ::)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: J2K - 24.12.2017, 14:33:47
Puslat uusiksi ja mielellään alkuperäisiä.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 24.12.2017, 15:28:51
Kävin eilen Mätänetissä ostoksilla ja mukaan tarttui tuo AutoGlymin mikälie "Bumper Gel". Vetäsin parit listat tuolla ja kyllähän tuohon pientä eroa tuli, kaikkia en kerennyt vetäsemään vielä kun alkoi tuolla pihalla ollessa vähän miehisyys jäätymään... :2funny: Saa nähdä kestääkö yhtään pesua tuo aine, en ole saanut aikaiseksi tilata AutoDudelta sitä C4:sta.
(https://thumb.ibb.co/iQbYs6/Whats_App_Image_2017_12_24_at_15_03_12.jpg) (https://ibb.co/iQbYs6)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: remes - 24.12.2017, 17:38:47
Aikoinaan Åpeliin laitoin tuota glymin tököttiä, sama harmaus paljastui jokaisen pesukerran jälkeen. Toki voi olla muovin matskustakin kiinni...

Puslat laittaisin suoraan Powerflexiä, pirun helpot vielä uusia jos menee väljäksi eikä maksa kuin muutaman kympin.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 25.12.2017, 17:28:17
Monacon tuliainen kävi näyttäytymässä ja pientä listaa tehtiin:
-Takajarrut ??
-Moottorin Ylä/alatuki, ainakin ylätuki tuntui olevan morjens..
-Jakopään alla oleva tuki tarkastus !!
-Rekisterikilpi eteen, vanha pökätty johonkin.
-Maalipinnan ehostus sitten joskus..

Kaikin puolin siistin oloinen peli.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 25.12.2017, 18:28:33
Kiitokset anssi68:lle. -H- Tosiaan pitää hoitaa tuo kiero jarrulevy ja jumittava jarru kondikseen. Hyvällä tuurillahan tuo pieni tutina ajossa häviää tuolla toimenpiteellä. ::)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 31.12.2017, 16:09:56
Tänään vaihtui laatikkoöljyt, iso kiitos tästä Dukelle. -H- Vanhoilla öljyillä oli ajettu 21 828 kilsaa ja kuten arvata saattaa, olivat vanhat öljyt vielä lähes uuden näköiset. Vajaa 10L tuossa kuitenkin läträttiin uusia öljyjä.

Auto sai tänään myös pesun. Mikään uutinenhan tuo ei ollut. :2funny: Keskimäärin pesen auton varmaan joka toinen päivä, joten ei ne vanhat suolat kauaa kerkeä olemaan pinnassa. Sisustaa siistin kanssa, pyyhin muoveista jotain likatahroja ja pyyhin pölyjä. Nahat käsittelin jollain AutoGlymin nahanhoitoaineella, saa nähdä onko siitä mitään iloa. Penkkien kangasosissa on edelleen noita ikäviä tahroja. Onko noiden tahrojen poistoon paras ratkaisu joku tekstiilipesuri vai mitä raati on mieltä? :)

Kovasti tuntui aiheuttavan naapureissa ihmetystä, kun joku jaksaa autoaan hieroa tunteja tuossa pihalla... :2funny:
(https://thumb.ibb.co/moDCew/Whats_App_Image_2017_12_31_at_15_04_01.jpg) (https://ibb.co/moDCew)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 20.01.2018, 15:29:01
Eilen vaihtui:
 - Alkuperäiset käsijarrunkengät
 - Alkuperäiset jarrusatulat taakse molemmille puolille
 - ATE:n jarrulevyt sekä palat taakse (huhut kertovat, että ATE valmistaa alkuperäisetkin osat? :idiot2:)
 - Moottorin ylätukikumi

Kilometrejä taulussa 323 849km.  :)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 22.01.2018, 07:48:57
Eilen vaihtui:
 - Alkuperäiset käsijarrunkengät
 - Alkuperäiset jarrusatulat taakse molemmille puolille
 - ATE:n jarrulevyt sekä palat taakse (huhut kertovat, että ATE valmistaa alkuperäisetkin osat? :idiot2:)
 - Moottorin ylätukikumi

Kilometrejä taulussa 323 849km.  :)

Muuttuiko auton käyttäytyminen jarrutuksessa ??
Oliko tukikumi missä kunnossa ?
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 22.01.2018, 08:29:32
Tukikumi oli aika valmista tavaraa, joten vaihto oli ihan tarpellista. Jarrujen toiminnassa ei tapahtunut mitään dramaattista muutosta, vaikka takana ne jarrut olivatkin vähän "yhtä puuta".  :D Vieläkin tärisyttää ikävästi motarinopeuksissa ja auto tuntuu haluavan kampeutua aika innokkaasti vasemmalle. Tuntuu, että hyvin matalissa nopeuksissakin auto kääntyy havaittavasti herkemmin vasemmalle kuin oikealle. Pitää tosiaan seuraavaksi laittaa tutkinnan alle ne etupään puslat, kuten mainitsit aiemmin. Lähinnä vain mietin, että voiko pelkät puslat aiheuttaa jopa tuon että parin kympin vauhdissakin auto tahtoo kulkea herkemmin vasemmalle kuin oikealle, vai pitääkö kohta epäillä kanssa jumittava etujarrua?  :2funny: Sopivan tilanteen tullen kyllä kulkee täysin suoraan ratti suorassa motarilla. Mystistä.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 29.01.2018, 23:09:32
Alustaremonttia...Iskareiden yläpäissä alkavaa väljää. Matkustajan puoleinen koiranluu väljänä sekä yllätys yllätys...alatukivarsien puslat aivan valmiita. Uudet tukivarret tulee tilalle.

Mutta eihän minkään noista pitäisi aiheuttaa mitään tutinaa rattiin motarinopeuksissa... :facepalm: Noh, uutta osaa kehiin, pyörien suuntaaukseen ja katsotaan mitä tapahtuu. Jarrut käytiin myös läpi, eikä siellä laahannut mikään, eli ei se tutina ainakaan sieltä enää voi tulla...
(https://thumb.ibb.co/cCgieR/Whats_App_Image_2018_01_29_at_20_49_41.jpg) (https://ibb.co/cCgieR)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 30.01.2018, 07:12:15
Alustaremonttia...Iskareiden yläpäissä alkavaa väljää. Matkustajan puoleinen koiranluu väljänä sekä yllätys yllätys...alatukivarsien puslat aivan valmiita.
Uudet tukivarret tulee tilalle.
Mutta eihän minkään noista pitäisi aiheuttaa mitään tutinaa rattiin motarinopeuksissa...

Diesel tutisee jonkun verran käydessään..
Vanteet/renkaat tasapainossa ??

Alustan osalta sen verran, että alatukivarsien puslat on näissä kulutustavaraa.
Takapäässä ei niinkään ongelmaa nuissa akseliston osissa.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 30.01.2018, 08:56:28
Ei tuo rattiin välittyvä tutina voi mitenkään olla peräisin koneesta, varsinkin kun esim. 40km/h nopeudessa ei mitään tutinaa, mutta sitten kun vauhti kasvaa sinne 80km/h tienoille, niin ratti antaa aikamoista hierontaa käsille... Vanteet ja renkaat on tarkistettu ja tasapainotettu pariin otteeseen, sekä vaihdettu uudet kumitkin. Niissä ei siis ole vikaa.

En ole aivan täysin varma, mutta mielestäni kuljettajan puolelta edestä tulee noissa samaisissa tutinaa aiheuttavissa nopeuksissa jonkinlaista pientä ulinaa. Ääni on sitä luokkaa, että siihen pitää todella keskittyä jos sen haluaa huomata sieltä rengasmelun seasta. Laakerihan tuosta tulisi ensimmäisenä mieleen, mutta voisiko viallinen laakeri aiheuttaa tuollaista tutinaa rattiin? Tuo laakerihan on tutkittu sun sekä erään toisen henkilön toimesta eikä se paikallaan pyöritellessä oirehdi mitenkään. Ja muistaakseni tuo kuskin puolen etulaakeri on vaihdettu edellisen omistajan toimesta...Mielipiteitä voiko laakeri tehdä tälläistä? Ja voiko laakeri olla risana niin että oireilisi vasta kovemmilla nopeuksilla? Ei ihan sokkona viitsisi osia uusia, mutta tuo tutina syöö hermoja ajossa.  ELK
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 30.01.2018, 09:32:40
Veikataan 1x2 ja arvotaan seuraava kohde:

Onko tutkittu vetoakselit/vetoakselin tukilaakeri ??
Ulina saattaa tulla tukilaakerista ja tärinä vetoakselista..
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 30.01.2018, 09:47:34
Niitä ei ole tutkittu vissiin vielä sen tarkemmin, menee torstaina/perjantaina tutkimukseen. Sen verran voin sanoa että se tutina/ulina ei ainakaan muutu miksikään, kun kaasun vapauttaa.  ???
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 02.02.2018, 15:11:37
Ja....Nyt on vaihdettu alatukivarret, koiranluut, iskareiden yläpäät (koko paketti, laakeria myöten), pyöränlaakerit, jarrulevyt ja -palat eteen. Kaikki luonnollisesti molemmille puolille. En ole ajanut vielä autolla paljoa, joten vielä pitää jännittää hävisikö noiden osien vaihdolla se tutina ratista...Todella toivon niin, alkaa käymään hiukan talouden päälle... :2funny: Nelipyöräsuuntaukseen yritän vielä keretä tänään...
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 02.02.2018, 16:37:38
Todella toivon niin, alkaa käymään hiukan talouden päälle... :2funny:

Ei vaan onhan tuota laitettu isolla rahalla eikä kaikki tuohon edes alkaisi..

Myydään uutta vastaavassa kunnosa oleva volvo hyvään kotiin  :2funny: :2funny:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 02.02.2018, 20:27:08
Ei vaan onhan tuota laitettu isolla rahalla eikä kaikki tuohon edes alkaisi..

Myydään uutta vastaavassa kunnosa oleva volvo hyvään kotiin  :2funny: :2funny:
Jepjep...Tähän kulkineeseen on nyt uponnut lyhyen omistuskauteni aikana reippaasti yli 2 500€, pelkkiin huoltoihin/korjauksiin/renkaisiin siis. On se niin ihanaa omistaa tälläisiä Volvoja. :uglystupid2: Noh, minkäs sille mahtaa, että vanhemmat ovat istuttaneet meikäläistä lapsuuteni näissä P2-alustaisissa vehkeissä, niin sydän sykkii näille. S*

Mutta tosiaan, lottoarpa pyöränlaakerien suhteen ei tuottanut voittoa. Hukkaan meni siis rahat pyöränlaakereiden osalta. Tutina jatkuu edelleen ratissa. Ja jotta veekäyräni nousisi mahdollisimman korkealle, niin Euromaster teki aavistuksen pieleen nelipyöräsuuntauksen, ratti sojottaa marginaalisesti nyt oikealle...Pitää maanantaina käydä pyytämässä asiaan korjausta.

En tiedä mitä tekisin tuolle nyt, kun ratti tutisuttaa multa mielenterveyden pilalle. :2funny:

Vaihdettuja osia nyt siis:
- Taakse satulat, käsijarrunkengät, jarrulevyt ja -palat
- Eteen jarrulevyt ja -palat
- Alatukivarret
- Koiranluut
- Iskareiden yläpäät
- Etupyörien laakerit

Renkaat on käyty moneen kertaan läpi ja tasapainotettu ja niistä ei rengasliike löytänyt mitään vikaa. Uudet kumitkin asennettu, eikä vaikuttanut tutinaan. Jarrut eivät laahaa, eikä levyt ole kieroja.

Olen edelleen sitä mieltä, että kuskin puolelta kuuluu edestä tutinanopeuksissa jotakin ulinaa. Onko ainoa mahdollinen vikapaikka enää vetoakseli? Miten sen pitäisi oireilla? Jostain luin, että saattaisi klonksua renkaat ääriasennossa samalla kun painaa kaasua, mutta mitään tälläistä ei ole, vain ja ainoastaan ratin tärinä sekä pieni ulina/vollotus kuljettajan nurkasta.

Kaikki viisaat ja vähemmän viisaat lauseet ovat tervetulluja nyt...

Loppukevennys: En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun Euromasterin työntekijä sanoi "Onko tää kolariauto, kun on laitettu niin paljon uutta osaa?" :2funny: :D ;D *taavih-> *taavih-> :crazy2:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Justus - 02.02.2018, 20:55:16
Veikkaan vetoakselivikaa.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Tumppi T - 02.02.2018, 21:02:50
Moi,

Mulla oli samanlainen vika. Renkaita tasapainoteltiin useampaan kertaan ja viaksi paljastui oikean puolen vetoakseli. Vika korostui kun antoi moottorille kaasua esim ylämäessä.Vaihde vapaalla ei tärinää juuri ollut.

Toivottavasti saat Tärinät pian pois,
-Tumppi
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 02.02.2018, 21:56:02
Vetarit eteen ja seuraavaa vikakohdetta arpomaan  :o :o
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Duke - 02.02.2018, 23:21:52
Vetaria veikkaisin. Vasen melkein uusi vetari löytyy jos haluaa kokeilla.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 03.02.2018, 16:07:32
Noniin, eli ensi viikolla Duke vaihtanee tähän tuon uuden vetarin kuljettajan puolelle. Saas nähdä mitä tapahtuu. *karkuun->

Pakko ajatella niin, että nyt kun kerralla laittaa osaa vaihtoon oikein huolella, niin ehkä ne paikat sitten kestävät edes hetken aikaa ja voi ajella huoletta... :crazy2:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 05.02.2018, 17:45:38
Vedän sanani takaisin Euromasterin ohjauskulmien säädön ryssimisen osalta. Kuljettajan puolen raidetangon sisäpää väljänä...Ihmekkös tuo, jos ei ohjauskulmat säilyny kunnossa. :facepalm: Menee vaihtoon keskiviikkona...

Eikö tää remontti lopu ikinä, vai onko just tää sitä kuuluisaa motorsporttia? :knuppel2:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: janne81 - 05.02.2018, 17:50:45
Vedän sanani takaisin Euromasterin ohjauskulmien säädön ryssimisen osalta. Kuljettajan puolen raidetangon sisäpää väljänä...Ihmekkös tuo, jos ei ohjauskulmat säilyny kunnossa. :facepalm: Menee vaihtoon keskiviikkona...

Eikö tää remontti lopu ikinä, vai onko just tää sitä kuuluisaa motorsporttia? :knuppel2:
15 vuotta vanha 300tkm ajettu auto ja vieläpä ollut autoasentajalla niin mitäpä odotit?  ;)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 05.02.2018, 18:03:23
Sepä se. :2funny: Tilannetta ei helpota yhtään se, että itse kuulun niihin ihmisiin joilla auto pitää olla niin tiptop-kunnossa kuin olla voi. Ja tosiaan 15 vuotta vanha auto, niin ainahan sieltä jotain laitettavaa löytyy... :D
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 05.02.2018, 18:10:31
Sepä se. :2funny: Tilannetta ei helpota yhtään se, että itse kuulun niihin ihmisiin joilla auto pitää olla niin tiptop-kunnossa kuin olla voi. Ja tosiaan 15 vuotta vanha auto, niin ainahan sieltä jotain laitettavaa löytyy... :D

Seuraavaa remonttia odotellessa  :D :D

Taitaa mennä useampi tonni vielä tuohon laittoon jos vikakohde nuin sitkeä on ??

Tarinan mukaan suutarin lapsella ei ollut kenkiä, joten mitä odottaa autoasentajan autolta..
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 05.02.2018, 18:16:18

Taitaa mennä useampi tonni vielä tuohon laittoon jos vikakohde nuin sitkeä on ??
Äläpä pelottele. :( Nyt tuo raidetanko kuntoon ja vielä testausta Duken kanssa, että loppuuko se tärinä ja vollotus vetarin vaihdolla. Jos ei, niin en tiedä mitä teen, pakko ainakin vähän himmata tätä remontointia. :D

Äskenkin tuolta kuskin puolelta kuului jotain suht selvää vollotusta, kun tuolla ajelin, niin alkaa paikat loppumaan kesken, jos se ei ole edes se vetari. :2funny:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 06.02.2018, 08:02:38
Jaahas. Pesin eilen tämän kulkineen ja omaa tyhmyyttäni jätin sitten yöksi käsijarrun päälle ja nyt aamulla lopputuloksen kaikki varmaan arvaakin.  :nohnoh Ensiksi oli vain toinen rengas lukossa, mutta kun yritin vapauttaa sitä ajamalla edes/takas ja vähän samalla vetää käsijarrusta, niin sitten olikin molemmat renkaat lukossa??  :-\ Onkohan tuo vain jäässä vai mitä ihmettä tuolla tapahtui? ABSn valo palaa kanssa, mutta se nyt johtunee vaan taka- ja etupyörien nopeuserosta. Ideoita mitä tuolle kannattaa tehdä?

Siitä sitten pihalta tuo 2.5T käyntiin ja menoksi. Ensimmäisessä pienessä pyörien luistamisen yhteydessä pämähti sitten ruutuun "Jarruvika, pysähdy varoen" ja syttyi jarrujen ja ABSn varoitusvalot. Mitään vikaa en kyllä tuntenut ajossa, mutta ilmeisesti tuosta vikatilasta johtuen turbiininlukko putosi pois pelistä, tai sitten johtui tuosta kylmästä säästä, mutta luulisi että vaihteistoöljyt olisivat lämmenneet 30km ajon aikana.

Miksi molemmat Volvot osoittaa mieltään mulle?  ELK
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 06.02.2018, 08:07:41
Jaahas. Pesin eilen tämän kukkineen ja omaa tyhmyyttäni jätin sitten yöksi käsijarrun päälle ja nyt aamulla lopputuloksen kaikki varmaan arvaakin.  :nohnoh Ensiksi oli vain toinen rengas lukossa, mutta kun yritin vapauttaa sitä ajamalla edes/takas ja vähän samalla vetää käsijarrusta, niin sitten olikin molemmat renkaat lukossa??  :-\ Onkohan tuo vain jäässä vai mitä ihmettä tuolla tapahtui? ABSn valo palaa kanssa, mutta se nyt johtunee vaan taka- ja etupyörien nopeuserosta. Ideoita mitä tuolle kannattaa tehdä?

Siitä sitten pihalta tuo 2.5T käyntiin ja menoksi. Ensimmäisessä pienessä pyörien luistamisen yhteydessä pämähti sitten ruutuun "Jarruvika, pysähdy varoen" ja syttyi jarrujen ja ABSn varoitusvalot. Mitään vikaa en kyllä tuntenut ajossa, mutta ilmeisesti tuosta vikatilasta johtuen turbiininlukko ei putosi pois pelistä, tai sitten johtui tuosta kylmästä säästä, mutta luulisi että vaihteistoöljyt olisivat lämmenneet 30km ajon aikana.

Miksi molemmat Volvot osoittaa mieltään mulle?  ELK

Jäässä ja sen takia ei vapauta vivustoa käsijarrun osalta.
Pitäs saada lämpöä sinne käsijarrun suuntaan kun ei muuten pääse siirtelemään.
Esim. sisätilan lämmitin sinne käsijarrun suuntaan pöhisemään kunhan ei liian lähelle rengasta..
Saattaa lähteä helposti liikkeelle tai sitten ei  :buck2: :buck2:

Tää on sitä motor-sporttia, mitä näitten vanhojen kanssa tulee eteen  ;D ;D
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 06.02.2018, 16:13:44
Motor-sporttia parhaimmillaan joo... :2funny:

Tää jäätynyt käsijarru ratkesi tosiaan kuumalla vedellä ja sisätilanlämmittimellä jarrujen suuntaan. Tuo 2.5T-Volvon antama virheilmoitus myös hävisi seuraavan startin myötä. Olisikohan kylmäkäynnistyksen yhteydessä käynyt akun jännite niin alhaalla, että sekosi tai jotain...

Huomenna menee tosiaan tästä D5:sta se raidetangonpää vaihtoon, jahka ajo sitten vähän vakautuisi. Torstaina menee testaukseen se uusi vetoakseli Duken toimesta. Perjantaina ohjelmoidaan vihdoin tuo automaattinen Ardic pois, se aiheuttaa mulle harmaita hiuksia. Itse tahdon päättää, milloin se siellä elelee ja milloin ei. ::)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: remes - 06.02.2018, 17:55:59
Mikäs siinä Ardicin automaattitoiminnossa närästää? Mun mielestä oli hyvinkin toimiva, parempi kuin nykyinen Webasto  ???
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 06.02.2018, 18:37:43
Häiritsee, jos se saa satunnaisesti jotain lyhyitä polttotapahtumia, jos ja kun autoa siirretään suht lyhyen matkaa. S* Omakohtaista kokemustahan tästä ei juuri ole, mutta ei tää Ardic taida olla luotettavimman lisälämmittimen maineessa? :2funny: Sen takia yritän välttää noita lyhyitä polttoja. Pääsääntöisesti tuo lämmittää mulla yleensä putkeen reippaasti yli tunnin, niin luulisi, että tuollaisesta se ei ihan heti mene epäkuntoon. :idiot2:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: remes - 06.02.2018, 18:49:24

Mun mielestä se on yleistä mainettaan huomattavasti pätevämpi laite. Loputtomat tynkäkäytöt varmaan kuolettavat suuret ja mahtavat Webastot/Eberitkin mutta ainakin verrattuna Webastoon Ardic lämmittää nopeammin. Ja muista että ilman lisälämppäriä näissä -10:kin alkaa meno olemaan aika viileätä, mä en jaksais joka kerta rämpätä päälle/pois. Riittää kun välillä heittää vähän reilumman ajolenkin tai laitat suorakäynnistyksen päälle ja annat pöhistä oikeasti loppuun saakka.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Merlin - 06.02.2018, 18:50:54
Minäkin haluaisin omastani tuon automaattikäytön pois. Se hyvä puoli siinä on, että ne harvat kerrat kun lähden kylmällä autolla ajamaan, ei tarvitse valikosta erikseen kytkeä lämmitintä päälle. Mutta sitten kun niitä lyhyitä ajoja tulee, niin eihän se käy kuin hetken ja sitten on pakko laittaa lämmitin valikosta erikseen päälle, ettei tukkeudu.

Minun tietääkseni koskaan ei ole tehty mitään omalle Ardicille ja hyvin toimii. :)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 07.02.2018, 22:15:09
Jaaa...Alkuperäiset SKF:n vetoakselit lähti tilaukseen. :facepalm:

Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: remes - 08.02.2018, 05:19:10
Jaaa...Alkuperäiset SKF:n vetoakselit lähti tilaukseen. :facepalm:
Sulla alkaa olla aika sama remontti kun mullakin oli toissa keväänä, itse vaan suunnittelin kaikkien kilkkeiden vaihdon jo etukäteen  :D SKF:t pitäis olla ainakin laadukkaat.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 08.02.2018, 07:40:56
Mitäs remonttia sulla oli?  ::)

Kohta alkaa olla remontin tarpeessa auton lisäksi mielenterveys sekä talous.  :2funny:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: remes - 08.02.2018, 16:10:27
Mitäs remonttia sulla oli?  ::)

Kohta alkaa olla remontin tarpeessa auton lisäksi mielenterveys sekä talous.  :2funny:
Faceliftauksen lisäks tais mennä hieman alustan kilkkeitä uusiks  :D Parempi kun ei laske summia, kestää yläkertakin paremmin  :idiot2:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 09.02.2018, 20:47:07
Tänään ohjelmoitiin tuo Ardicin automaattikäynnistys pois. Hintaa operaatiolle tuli 56,55€.

Kilsoja taulussa 324 851km.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 16.02.2018, 18:23:27
Tähän saapui tänään Saksanmaalta uudet vetoakselit. Jompikumpi etujarru on alkanut myös pikkuhiljaa laahaamaan, niin eteen tulee uudet jarrusatulat, niin luulisi ongelman ratkeavan. ::)

325 000km veivattu auto, mutta hälyyttävän moni osa on kohta alle 10tkm ajettu tässä autossa. :2funny:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 19.02.2018, 12:59:59
Olen tässä laittanut mietintämyssyyn, että pitäisikö tästä tulpata EGR? Mielipiteitä, että kannattaako? :idiot2: Ei tuo EGR tuossa ilmoita mitenkään olemassaolostaan, että ei sen puoleen, mutta säästynköhän tulevaisuudessa murheilta, jos tuo tulpataan? Paljonkohan tuo pelkkä EGR:n poisohjelmointi maksaa...Laittelin pariin puljuun jo kysymyksen, mutta ei ole kuulunut vielä vastausta.

Sen verran, että edellinen omistaja oli vissiin hetki ennen myyntiä kansirempan yhteydessä puhdistanut tuon imupuolen, niin jos tuon EGR:n hoitaisi pois päiväjärjestyksestä, niin ei olisi kone ihan töhnässä kohta taas.

En minä  näistä älyä sen suuremmin, kunhan mietiskelen... -H-
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 19.02.2018, 13:54:16
Kaikilla on omat mielipiteensä tuosta tulppauksesta....

Omassa egr-venttiiliä ei ole tulpattu enkä ole huomannut mitään oireita.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 27.02.2018, 07:40:26
Nyt kun sitä Ardiccia olisi eniten tarvinnut, niin se otti ja jätti.  :nohnoh Ilmeisesti mennyt lukkoon jostain syystä, mitään virheilmoitusta ei näkynyt. Käyn tänään SamppaSportissa säätämässä ohjauskulmat niin pitää pyytää samalla lukaisemaan koodit.

Ei ole kyllä terveen ihmisen hommaa käynnistää konetta -19 asteessa kylmiltään. Sieluun sattuu.  :nohnoh Ompahan ainakin kone kunnossa, kun käynnistyi kuitenkin ihan kiltisti.  :idiot2: Toivottavasti tuon Ardicin saa äkkiä kuntoon, koska ei näillä pakkasilla huvita ajaa, saatika käynnistää konetta ilman sitä.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 27.02.2018, 07:51:15

Ardic pöydälle ja uudet sisuskalut, niin taas menee pitkän ajan ettei tarvitse korjailla.
Varmaan palopuhallin ottanut itseensä ja tiputtanut siivet pois ??
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Duke - 27.02.2018, 08:30:57
Voihan se olla että on vaan likainen, niin siksi ei käynnisty. Jos joutuu sisuskaluja vaihtamaan niin voin lunastaa sopivaan hintaan vanhat varaosiksi.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 27.02.2018, 11:29:40
Saas nähdä mitä vikakoodit tuoo tullessaan...
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 27.02.2018, 15:37:20
Noniin...Ardic oli tosiaan mennyt lukkoon ylikuumenemisen takia. :o Vikakoodi nollattiin ja ainakin ajon aikana pelasi jälleen, mutta pitäisikö tuosta nyt huolestua? Mikä ton koslan saa ylikuumenemaan? Miksi se just nyt pahimpien pakkasten aikaan alkaa oireilemaan. :'(

Ja samalla tehtiin nelipyöräsuuntaus, arvatkaa menikö nappiin. :tickedoff: Tuon vetoakseliremontin jäljiltä tosiaan halusin, että kulmat säädetään/varmistetaan, vaikka ratti oli täysin suorassa. Noh, tämän nelipyöräsuuntauksen jäljiltä ratti on aavistuksen oikealla, kun auto menee suoraan. :knuppel2: Pitää olla yhteydessä SamppaSporttiin, kiva vaan ajella "turhaan" taas Järvenpäähän täältä Espoosta. >:( Katselin tuota suuntausraporttia, niin pisti silmään, että tuossa on käytetty ohjearvoina vakioalustaisen V70:nen arvoja. Onko noilla arvoilla eroa mitään eroa, jos autossa on tuo tehtaan "sport-alusta"? :idiot2: Vai päteekö noihin samat arvot.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 27.02.2018, 15:51:35
Jos ei ole ikinä vesipumppua ardiciin vaihdettua niin se.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 27.02.2018, 15:55:15
Ei ole tietoa tuon Ardicin huoltohistoriasta sen tarkemmin. Entinen omistaja sanoi vaihtaneensa hetki sitten "poltinyksikön", minä en tiedä mitä tuo pitää sisällään. :idiot2: Pitää testata toimiiko toi Ardic moottori sammuksissa. Jos taas menee lukkoon, niin sitten varmaan aika selvä vika siinä vesipumpussa...? Jos tuon vesipumpun joutuu tuonne uusimaan, niin paljonko ne maksaa? Siniseltä vai mistä tuo kannattaisi edes hakea?
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 27.02.2018, 15:57:47
Muutaman kympin pumppu motonetista ja helppo laittaa itse jos vaan irroittaa puskurin. Pumppuvika on aika selvä jos ardic toimii auton moottorin käydessä mutta sammuu kun auto on sammuksissa.

(Omassa ardic-pumpussa vaihdettaessa luki ihan paistoleima 12 vuoden takaa)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: JoonasH - 27.02.2018, 17:33:44
Ja vesipumpusta vielä sen verran että se on magneettivetoinen eli mekaanista yhteyttä siiven ja moottorin välillä ei ole.
Ylikuumeneminen on luultavasti tapahtunut auton ollessa sammuksissa kun moottorin vesipumppu ei ole auttamassa veden kierrättämisessä.  :)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 27.02.2018, 17:55:06
Jees, saa nähdä sanooko Ardic mitä kun yritän esilämmittää sillä konetta seuraavan kerran. Olkoon nyt näiden pahimpien pakkasten ajan tuossa pihalla tyhjän panttina, katson asiaa loppuviikosta kun autoa tarvitsen. ::)

Osaako kukaan sanoa sanoa jotain fiksua noihin ohjauskulmiin liittyen? Päteekö samat arvot myös tuohon sportti-alustaan kuin normaaliinkin alustaan?

Anssi68, olikos sulla työvälineet saada toi Ardic pois vikatilasta, jos se taas lukitsee itsensä? ::)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: remes - 27.02.2018, 18:07:48
Itse oon aina ottanut sporttisäädöillä, toki se tuskin sisältää muuta kuin hieman erilaiset camber/castertoleranssit. Jos ratti on vinossa niin sitä ei ole lukittu oikeaan kohtaan säädettäessä --> Auto takaisin pajalle ja uudelleen kohilleen.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 27.02.2018, 18:14:22
Kiitos tiedosta. Eli kannattaako tähän napata ne sporttisäädöt vai normaalit? Onko noilla mitään eroa käytännössä? :idiot2:

Olenko ainoa, jolla on todella heikot kokemukset näistä nelipyöräsuuntauksista? Molempien Volvojen kanssa olen joitakin kertoja käynyt suuntauksissa ja vissiin aina olen joutunut palaamaan pajalle. Onko se oikeesti niin vaikeaa saada se ratti suoraksi vai tehdäänkö näitä muuten vain ei-niin-tarkasti, koska todennäköisesti 80% ihmisistä ei huomaa tuota virhettä. :idiot2:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: remes - 27.02.2018, 18:21:14
Ainakaan ennen SamppaSportilla ei ollut itsellään suuntausvehkeitä vaan käyttivät jossain siinä lähellä olevalla pajalla (en muista nimeä), toki omassa tapauksessa meni silloin hyvin. Nyt olen käyttänyt Juvanmalmilla ST-Motorsissa ja Nurmijärvellä Cössin autopeltikorjaamolla, molemmissa toimi homma hyvin. Cössille myös plussat useammasta säädettävän alustan säädöistä, mm. viimeksi laitettiin takacamberit kohilleen säädettävillä tukivarsilla vaikka työtä oli huomattavasti enemmän vs. normisäätöhommassa.

Sekä sportti- että normialustoissa on aika pirunmoinen toleranssi säätöalueissa, osaava asentaja tekee kyllä järkevät säädöt eikä vain "vihreälle alueelle".
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 27.02.2018, 18:40:50
Nykyisin siellä taitaa varmaan olla ihan omat vehkeet suuntaukseen, ainakin suuntausraportissa lukee "SamppaSport" sekä saman asentajan nimi kuin varsinaisessa kuitissa.

Mutta joo, näillä mennään...Tai ainakin yritetään mennä, jos tuossa romussa ei ole kokoajan jokin asia päin härän pyllyä. :D
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Duke - 27.02.2018, 21:25:23
Tossa ardicissa voi lämpeneminen olla pullahtaneen pohjan syytäkin. Noin korkeella alustalla kannattaa laittaa ihan perus säätöihin, sport mallissa kone laskee camperin ja aurauksen silleen että renkaat kuluisi mahdollisimman vähän.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 27.02.2018, 22:54:12
Tota jos Samppasportissa käyt niin mulla on kyllä Ardicin nollausvehkeet samalla seudulla jos hätä tulee.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Turbo 242 - 27.02.2018, 23:32:44
Tossa ardicissa voi lämpeneminen olla pullahtaneen pohjan syytäkin.

Mielenkiinnolla odotan ratkaisua.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 28.02.2018, 08:02:07
Ja ardicin korjauksen jälkeen pistät coolerin uusiksi  ;) ;)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 01.03.2018, 12:39:23
Jööses. :-\ Kävin tuossa äsken testailemassa tuota Ardiccia, mutta sehän alko kahden minuutin kuluessa oireilemaan kun moottori ei ollut käynnissä. Ensiksi lähti tosiaan ihan normaalisti pöhisemään, mutta noin kahden minuutin kohdalla alkoi kuulumaan pari "poksahdusta/pätkimistä", en osaa tuota ääntä tarkemmin kuvailla. Sopiiko noi oireet siihen, että tuolta on vesipumppu risana ja Ardic kiehuttelee nesteitä vai? Noiden parin epämääräisen äänen jälkeen Ardic hiljeni, mutta taisin keretä itse sammuttamaan Ardicin ennenkuin auto kerkesi lyömään koko masiinaa lukkoon, saapahan huomenna tuosta toivottavasti sentään ajonaikaisen lisälämmityksen... ::)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Duke - 01.03.2018, 13:07:46
Pahasti vaikuttaa siltä että pohja olisi puhki.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 01.03.2018, 13:26:45
Voi morjens tätä autoa... ::) Mutta olenko nyt ymmärtänyt oikein, että tuo puhki oleva pohja oireilisi myös silloin kun moottori on käynnissä? Jos Ardic toimii normaalisti moottorin käydessä, niin syy on silloin erittäin todennäköisesti vesipumpussa?

Huomenna aamusta selviää toimiiko tuo ajon aikana...
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Duke - 01.03.2018, 14:28:21
Kannattaa joka tapauksessa se pumppu ensin vaihtaa kun ei ole kallis.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: JuHaU - 01.03.2018, 23:29:09
Kannattaa joka tapauksessa se pumppu ensin vaihtaa kun ei ole kallis.

Jep puskuri pois ja pumppu näkyy lämppärin kyljessä. 2 kpl letkukiristäjiä irti (tulppaa alavesiletku) ja sähköliitin irti. Pumppu taisi olla yhdellä pannalla vielä kiinni.

https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=30681.msg691046#msg691046
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Turbo 242 - 01.03.2018, 23:52:28
Vaikka Ardiciin täytyisi vaihtaa palopesän pohja, on se autoon jo tehtyihin remontteihin verrattuna aika pieni homma. :)

Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 02.03.2018, 18:33:53
Tänään käytetty useampi tunnin mittainen jakso tuota Ardiccia ja hyvin rokkaa moottorin ollessa käynnissä.  :) Kävin hakemassa Hyvinkään Mätänetistä uuden kiertovesipumpun odottelemaan asennusta...
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 03.03.2018, 14:03:33
Hyvin taitettu tällä matkaa eilen 600km, vaikka pakkasta oli -25 astetta pahimmillaan. Hyvin pysyi myös lämmöt koneessa, kun oli tukkinut molemmat aukot. Ilman ylemmän aukon tukkimista koneen lämmöt olivat maksimissaan 70 astetta, useimmiten jopa sen alapuolella. Ylemmän aukon tukittuani pysyi koneen lämmöt kiltisti 85 asteessa, vaikka pakkasta oli reippaasti. Ei kaunein viritelmä, mutta nopeasti kyhättynä ajoi siis asiansa. :2funny:
(https://thumb.ibb.co/kZjvQ7/20180302_233448.jpg) (https://ibb.co/kZjvQ7)

Eilen, kun  käynnistin masiinan kylmänä, niin havaitsin tälläisen (https://photos.app.goo.gl/a4Oehhf36n7OKk0M2) äänen.  :idiot2: Eikös tuo näytä tulevan ohjaustehostimesta, tuskin laturi tuollaista ääntä pitäisi? Ääni hävisi laitteiden lämmettyä, mutta pitäisikö tuosta(kin) huolestua nyt? :D Ohjaustehostimen nesteet ovat silmämääräisesti katsottuna ainakin ihan kunnossa ja sitä on riittävästi.

Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Justus - 03.03.2018, 19:06:34
Hommaa stetoskooppi jossa on puikko anturina, selviää helposti mikä laakeri kahnaa. Ei kauheita maksa moponetissä. Kun tuo ääni voi tulla myös laturista, tai jakopään kiristysrullista. Onnistuu tuo kuuntelu vaikka pitkällä meisselilläkin.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 11.03.2018, 22:07:39
Tähän vaihtui tänään  tosiaan (https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=914.msg1061313934#msg1061313934) moottoriöljyt, öljysuodatin, ilmansuodatin sekä Ardicin vesipumppu. Toivotaan, että Ardicci toimii nyt ja minua on vastassa aamulla lämmin auto. :D

Öljynvaihtoväliksi muodostui tällä erää vaatimattomat 4 500km, juuri passeli lukema omaan makuuni, vaikka joku voikin pitää hifistelynä. 8)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 12.03.2018, 12:37:31
Ou jea. 8) Aamulla oli vastassa lämmin auto, eli hyvin pilittää Ardicci nyt. :) Tämä menee varmaan mielikuvituksen puolelle, mutta ei kai toi vesipumpun vaihto voi vaikuttaa Ardicin käyntiääneen? Aamulla onnesta soikeana olin kuulevinani, että lämmitin pöhisi jotenkin "tasaisemmin/pehmeämmin" kuin ennen.

 *W-> ::)

(https://thumb.ibb.co/k8z7L7/20180213_132710.jpg) (https://ibb.co/k8z7L7)

Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 12.03.2018, 12:44:54
Paloi karstaa pois kun pitkästä aikaa poltti pidempään sammumatta?
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 12.03.2018, 13:01:59
Jaa, taisi ardic tulla kuntoon vesipumpun vaihdolla ?
Sitten vaan kovaa lämmittimen käyttöä..
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 12.03.2018, 13:05:40
Paloi karstaa pois kun pitkästä aikaa poltti pidempään sammumatta?
Tuskin. On tuota kuitenkin käytetty ajonaikaisena lämmittimenä tällä aikaa ja lämmitin on aina ollut käynnissä sen kokonaisen tunnin.

Jaa, taisi ardic tulla kuntoon vesipumpun vaihdolla ?
Sitten vaan kovaa lämmittimen käyttöä..
Näin on. Kiitos ja kumarrus sun tallin suuntaan... :D -H-
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Turbo 242 - 12.03.2018, 13:40:21
Mielenkiinnolla odotan ratkaisua.

Ou jea. 8) Aamulla oli vastassa lämmin auto, eli hyvin pilittää Ardicci nyt. :)

Ei ollut siis palopesän pohja vielä vaihtokunnossa. :juhau:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 12.03.2018, 13:56:02
Hyvä niin, mulla aikoinaan palopesä ilmoitti vaihtotarpeesta valkoisilla savumerkeillä  :D
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 15.03.2018, 14:18:00
Kauniin kevätsään inspiroimana hurautin leimalle tänään. Leimasetä kovasti kehui, että kaikin puolin erittäin hyvässä kondiksessa tämä vehje. Oli sitten pakko todeta, että kyllähän tähän on rahaakin mennyt, mutta ompahan nyt leimaa kesäkuulle 2019 asti. :)

Minä en tosta päästöarvosta osaa tulkita muuta, kuin että se on tarpeeksi hyvä. Mutta onko toi ns. perustasoa vai parempi vai huonompi? :D
(https://thumb.ibb.co/cr7upc/Whats_App_Image_2018_03_15_at_12_15_54_1.jpg) (https://ibb.co/cr7upc)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 15.03.2018, 14:48:20
Minä en tosta päästöarvosta osaa tulkita muuta, kuin että se on tarpeeksi hyvä. Mutta onko toi ns. perustasoa vai parempi vai huonompi? :D
(https://thumb.ibb.co/cr7upc/Whats_App_Image_2018_03_15_at_12_15_54_1.jpg) (https://ibb.co/cr7upc)

Olikos se niin, että raja savutus-testissä on 3 ?
Joten ei huolta, vaan kovaa  :3/4 jättää sen:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 15.03.2018, 15:10:07
Eikös toi ihan hyvä ole, oma on pyörinyt välillä 0.1-1 ja tämähän riippuu mm. siitä miten lähiaikoina vaihtoi öljyt.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: remes - 15.03.2018, 15:39:11
Olikos se niin, että raja savutus-testissä on 3 ?
Joten ei huolta, vaan kovaa  :3/4 jättää sen:
Minunkin muistaakseni just noin. Omassa oli par vuotta sitten ilman katteja 0,6 vaikka en edes käynyt "puhdistusajelulla" ennen leimaa  :D
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 15.03.2018, 15:55:53
Jees... :) Olen tullut siihen tulokseen, että tästä saa tuo EGR lähtöpassit lähiaikoina. Eipähän työnnä sitten moskaa koneeseen... ::)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 22.03.2018, 10:49:19
Eilen sai EGR lähtöpassit.  S* Alkaa olla diesel mun makuuni, ohjelmoitu, ei EGR:ää eikä DPF:ää.  8)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 29.03.2018, 21:31:11
Joko taas!  :nohnoh Ardic oireilee taas. Auto sanoo iloisesti että lämmitin on päällä, mutta pihaustakaan ei kuulu mistään. Ei toimi ajastimella, eikä suorakäynnistyksellä. Ideoita?  :nohnoh
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 29.03.2018, 22:10:01
Joko taas!  :nohnoh Ardic oireilee taas. Auto sanoo iloisesti että lämmitin on päällä, mutta pihaustakaan ei kuulu mistään. Ei toimi ajastimella, eikä suorakäynnistyksellä. Ideoita?  :nohnoh

Vikakoodit lukuun, arvuutellaan sen jälkeen....
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 30.03.2018, 03:46:53
Mystistä. Parin starttauksen jälkeen lähti ainakin hyvin pöhisemään moottorin käydessä jälleen... :idiot2: Saas nähdä lähteekö yhtä iloisesti käyntiin tuo lämmitin kun seuraavan kerran pitäisi esilämmittää moottori. Jännitetään siihen saakka, kunnes autoa pitää seuraavan kerran käyttää... :D
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 30.03.2018, 08:32:38
Jos se vain luulee olevansa käynnissä on vika voinut olla ardicin ohjausboksin ja cem keskustelussa. Kokeilin kerran väärän mallin BPM:ää ardicin ja kävi noin
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: paku97 - 30.03.2018, 08:37:31
Mystistä. Parin starttauksen jälkeen lähti ainakin hyvin pöhisemään moottorin käydessä jälleen... :idiot2: Saas nähdä lähteekö yhtä iloisesti käyntiin tuo lämmitin kun seuraavan kerran pitäisi esilämmittää moottori. Jännitetään siihen saakka, kunnes autoa pitää seuraavan kerran käyttää... :D
Vesipumppu ei toimi. :'(
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 30.03.2018, 10:59:03
Vesipumppu ei toimi. :'(

Jaa, taisi ardic tulla kuntoon vesipumpun vaihdolla ?
Sitten vaan kovaa lämmittimen käyttöä..

Jos uusi pumppu rikki, niin tosi hyvää laatua pukkaa tehtaalta..
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 02.04.2018, 13:24:44
Eilen tuli pyöräytettyä 500km iltalenkki Lappeenrantaan ja takaisin. Mukaan tarttui 18-tuumaiset R-replicat. Ardiccikin käynnistyi normaalisti lämmittämään moottorin, joten aiempi temppuilu lienee ollut vain tilapäinen mielenhäiriö.

Nyt olisi joutilaana 17-tuumaset Thorit hyvillä kumeilla, tarjota saa. :2funny:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 03.04.2018, 13:11:11
Toivotaan että ardicin tilapäinen sekoilu on vaan jotain likaa liekkivahdissa eikä vettä ohjausboksissa kuten mulla -> toimi miinuskelillä vähän aikaa, plussalla ei ollenkaan. Kuukauden sisällä hapettui pilalle.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 04.04.2018, 17:18:20
Tänään +5 astetta ja hyvin lähti Ardic toimimaan... :)

Tuli pyöräytettyä kesärinkulat alle, toisessa Volvossa on vielä nastat, jos ajoolosuhteet pääsevät yllättämään...

En tiedä teistä, mutta itsekeskeisesti pakko sanoa, että näyttää omaan silmääni varsin hyvältä! 8) Alko ihan hymyilyttämään yksin ollessani, kun näin auton noilla vanteilla. Mahtoi sivulliset ihmetellä mitä toi jäbä virnuilee... :2funny:

(https://thumb.ibb.co/ibQPnH/20180404_153616.jpg) (https://ibb.co/ibQPnH)

(https://thumb.ibb.co/hbEH7H/20180404_153708.jpg) (https://ibb.co/hbEH7H)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 04.04.2018, 18:17:24

Aikas korkee väli pyöränkaaressa..
Madallusta kaipais..
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 04.04.2018, 18:50:01
Voi hyvää päivää tätä madallusintoa. :idiot2: Nyt jo raapii liian monessa paikassa kuraläpät maahan ja mielenterveys kärsii. Pohjakosketusta ei ole tullut vielä, mutta ei ole ollut kaukana nekään. ???
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Juhizz - 04.04.2018, 19:56:09
Joo on se vaan mukavampi kun voi päästää "huoletta" joka paikassa eikä tarvii varoa kosketuksia ja paukahduksia.. Pari kertaa olen MATALAN auton omistanut ja sellaista maavaraa ei käyttikseen enää tule. (Vaikka hieno olisikin  ::) )
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: make s70 - 04.04.2018, 20:11:40
Komeelle näyttää. Komppaan edellisiä,voi se matala olla ilo silmälle mutta kyllä näillä nykyisillä Suomen teillä pitäs melkein ennemmin korottaa maavaraa ja rengasprofiilia. :sundaydriver:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 04.04.2018, 20:14:34
Voi hyvää päivää tätä madallusintoa. :idiot2:

Vitsi, vitsi  ;) ;) Eli itselle nää tehdään joten se siittä..

Ei tosiaan tulisi enää mieleenkään madaltaa omaakaan autoa, vaan vakiokorkeudella mennään..

Komeelle näyttää. Komppaan edellisiä,voi se matala olla ilo silmälle mutta kyllä näillä nykyisillä Suomen teillä pitäs melkein ennemmin korottaa maavaraa ja rengasprofiilia. :sundaydriver:

Khyyl se näin on..
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: puppet - 04.04.2018, 20:57:36
Tietyllä rengas/vanne kombolla näyttää pieni madallus hyvältä (esim 17" vanteet ja mk1 v70), mutta tämä näyttää imo ryhdikkäältä ja vanteet istuu koriin nätisti jo vakio alustallakin O0

Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 15.04.2018, 21:15:46
En tiedä pitäisikö tätä edes julkisesti kertoa, mutta tänään tuli kipattua koneeseen RVS:t.  :D Ensimmäisen pullon lisäyksen jälkeen tuli ajeltua 50km eikä ainakaan vielä mitään muutosta mihinkään suuntaan.  Tosin eipä varmaan ihmeitä kannata odottaa, jos moottori on jo valmiiksi ihan terve, mutta eipä tuosta varmaan haittaakaan ole? ::) Jatketaan tutkailua, kun tulee vuoro lisätä se toinenkin pullo koneeseen...

Mukaan tarttui myös  tälläinen (http://www.motonet.fi/fi/tuote/608029/STP-Complete-Fuel-System-Cleaner-diesel-400ml), mutta en ole ihan vakuuttunut että tuota viitsin tankkiin kaataa? Ettei ole pian moskat suuttimissa tms...Mitä raati on mieltä?

Uudet teräspunosjarruletkut tuli myös tilattua, kun huomasin että ainakin kuskinpuolen etujarru laahaa vähän satunnaisesti, vaikka joka nurkassa on uudet levyt, palat sekä satulat. Toivotaan, että laahaus loppuu uusilla jarruletkuilla...? S*

Toinen takapyöränlaakeri ujeltaa aivan marginaalisesti, niin menee molemmat laakerit vaihtoon myös lähiaikoina, niin ei tarvitse sitten niitä(kään) enää vähään aikaan stressata.

Muuten auto on saanut vain kovaa ajoa ja huolenpitoa. Suurimman osan ajastahan tämä vain oleilee parkkipaikalla, kun autoa tarvitsen ehkä keskimäärin kerran tai kaksi viikossa.  :D
(https://thumb.ibb.co/cZRfxS/a.jpg) (https://ibb.co/cZRfxS)

Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 22.04.2018, 20:37:42
Eilen tuli illalla pestyä ja vahattua tämä vähän tavanomaista tarkemmalla työstöllä. Ensiksi esipesu King Carthurilla, sitten kinnastelua ja lopuksi Collinite 915 pintaan. 7 tuntia meni ja kyllähän siitä puhdas tuli, mutta ikävästi vain kaikki maalipinnan virheet osui silmään taas työskentelyn aikana. :( Tänään tuli jatkettua touhua sisustuksen puunaamisen merkeissä.

Tänään vaihtui myös ohjaustehostimeen vellit, pyöränlaakerit taakse molemmille puolille, sekä takajarruletkut. Etujarrujen osalta oli myyty väärän mittaiset letkut, joten ne vaihtuu myöhemmin...

Kilsoja taulussa 328 051km.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 06.06.2018, 16:33:12
Tämä on kerännyt vain kilometrejä alleen, vaikkakin suht verkkaiseen tahtiin. Tuli juuri pyörähdettyä tällä Liettuan rannikollakin, niin ei ihan Suomi-ajoina mene ajot tällä autolla. :D Matkan aikana tuli tosin poltettua viimeisetkin hermot tuohon ohjauksen outoon käytökseen. Huomiseksi on varattu aika tutulta katsastusasemalta, niin saavat väännellä alustan väljät esiin. Oireina on nyt myös tullut tuon ihmeellisen vetelyn lisäksi pieni tärinä rattiin. >:( Jostain luin, että alapallo saattaa oireilla noin? No, toivotaan, että huomenna VIHDOIN selväisi tämä homma.

Oman mielenterveydenkin kannalta ihan hyvä, että tuo alusta kolutaan nyt ajatuksen kanssa läpi. Sen verran monta monttua ja kuoppaa tuolla Baltiassa tuli kuitenkin ajettua, vaikka niitä miten yritti väistellä... :-[

Huomenna tulee myös alle uudet kumit + uudet Momon vanteet. :) Jos joku erehtyy kysymään tuumakokoa, niin ihan tylsällä 16 tuuman koolla mennään. ;D

330 00km pyörähti juuri mittariin.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaa - 06.06.2018, 19:13:10
Oireina on nyt myös tullut tuon ihmeellisen vetelyn lisäksi pieni tärinä rattiin. >:( Jostain luin, että alapallo saattaa oireilla noin? No, toivotaan, että huomenna VIHDOIN selväisi tämä homma.

Ilmottele mitä löytyy ja mitä menee vaihtoon, sekä mikä on lopputulema... Josko omastakin saisi ärsyttävät tärinät pois...

Ihan siistissä kunnossa tämä kyllä noin muuten on, ja 16" vanne on ihan tarpeeks suuri omaankin makuun  :D
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 07.06.2018, 17:56:00
Tuli tosiaan ihmeteltyä tuota alustaa huolella...Kyllä se nyt vain niin on, että ainoa klappi taitaa olla siellä hammastangossa. Kun auto sammuksissa heiluttelee rattia edestakaisin, niin iloisesti kuuluu sieltä about keskeltä autoa moottorin alta kolinaa, ei isoa, mutta kolinaa kuitenkin. Insinööri heitti myös ilmoille, että se ratin ja hammastangon yhdistävä elementti voisi myös kulua väljäksi? Mutta molemmat lotottiin sen hammastangon puolesta kuitenkin, se nyt siellä ainakin faktasti on väljänä jonkin verran.

Kuntoon tämä rakkine on nyt saatava, hinnalla millä hyvänsä. Mikä olisi nyt fiksuin tapa edetä? Käytettyä hammastankoa on varmaan turha katsella? Autoa on kuitenkin tarkoitus pitää, pitkään... Helpoin lienee viedä auto Biliaan ja käskeä suorittamaan tehtävä, mutta lasku onkin sitten varmaan luokkaa 1500€, vai paljonko? :D Vinkkejä otetaan vastaan, jos tuota konkurssia saisi edes jotenkin pidettyä kurissa, mutta ei se Biliakaan mahdottomuus ole jos kovin vaikeaksi uhkaa mennä. :2funny:

Tämä sai tänään alleen uudet vanteet ja kumit. Vanteiksi tuli uudet Momot ja kumeiksi Michelin Primacy 4. Kovin pieniltähän nuo näyttävät, varsinkin kun kumit ovat 205/60 kokoa. Ehkä aavistuksen huojuva ajaa noin paksuilla kumeilla, mutta todella mukavat ovat silti ja sopivat meikäläisen pappatyyliseen ajoon hyvin. :)

Niin hullulta kun se kuulostaakin, niin sopisi omaan silmään noi vanteet paremmin, jos saisi autoon lisää korkeutta. Toiset madaltaa, minä haaveilen päinvastaisesta... :uglystupid2: V:> :facepalm: *taavih->

Anssi68, onko tutun näköiset vanteet? :D
(https://thumb.ibb.co/dtcd2o/20180607_133434.jpg) (https://ibb.co/dtcd2o)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 07.06.2018, 18:47:23
Mulla ton paikallaan rattia pyöritellessä klonks -äänen teki raidetangon väljä sisäpää jos ne on vielä tsekkaamatta. Rengasfirmat jotka säätää kulmia ainakin tykkää bongata noita. Mä vähän pelkään että hammastangon vaihdossa 1500 ei riittäisi sinisellä mutta kysymällä selviää.

Täällä on korjaustopicissa jonkin verran selvitetty kumman valmistajan tanko autossa on, etsitty ulkomailta sopivaa varaosaa ja faq:ssa taitaa olla tommoinenkin https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=84508.msg1061224234#new (https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=84508.msg1061224234#new).

Tossa on myös kiristysohje väljälle tangolle, Volvon tangon voi kai kiristää kerran https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=26933.0 (https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=26933.0).
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Justus - 07.06.2018, 19:28:08
Saksasta tilaa ohjausvaihteen niin säästää useita satoja euroja. Ei oo nyt sitä linkkiä tähän laittaa, mutta se on ollu tällä foorumilla aiemminkkn jaossa.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: J2K - 07.06.2018, 19:52:49
Niin hullulta kun se kuulostaakin, niin sopisi omaan silmään noi vanteet paremmin, jos saisi autoon lisää korkeutta. Toiset madaltaa, minä haaveilen päinvastaisesta... :uglystupid2: V:> :facepalm: *taavih->

Täällä toinen samanlainen  ;)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 07.06.2018, 20:38:01
Anssi68, onko tutun näköiset vanteet? :D
(https://thumb.ibb.co/dtcd2o/20180607_133434.jpg) (https://ibb.co/dtcd2o)

Mitäs, mitäs ny o tapahtunut ?
Ainakin itse tykkäsin nuilla 60-sarjan kumeila 60:sen alla kun täytti kaaren just hyvin..

Jokos se on 60:nen on paalattu ?
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 08.06.2018, 00:12:58
Mulla ton paikallaan rattia pyöritellessä klonks -äänen teki raidetangon väljä sisäpää jos ne on vielä tsekkaamatta. Rengasfirmat jotka säätää kulmia ainakin tykkää bongata noita. Mä vähän pelkään että hammastangon vaihdossa 1500 ei riittäisi sinisellä mutta kysymällä selviää.

Täällä on korjaustopicissa jonkin verran selvitetty kumman valmistajan tanko autossa on, etsitty ulkomailta sopivaa varaosaa ja faq:ssa taitaa olla tommoinenkin https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=84508.msg1061224234#new (https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=84508.msg1061224234#new).

Tossa on myös kiristysohje väljälle tangolle, Volvon tangon voi kai kiristää kerran https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=26933.0 (https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=26933.0).

Sisemmät raidetangot on suljettu vaihtoehdoista, hammstanko se väljä osa on ihan faktasti. :-[ Tuosta hammastangon kiristyksestä olen lukenut, mutta samalla taisin jostain lukaista, että se kiristys voi vaikuttaa ohjauksen palautumiseen...? En näistä mitään ymmärrä, mutta ei jotenkin kuulosta kovin pitkäaikaiselta korjaukselta, itselle tätä kuitenkin korjataan ja mielellään ne korjaukset olisivat sitten kunnollisia, eikä "budjetti edellä" tehtyjä. :) Lähetin äsken Biliaan ja Debiliin hintatiedustelua tuon hammastangon osalta, saa nähdä mitä vastaavat.

Mitäs, mitäs ny o tapahtunut ?
Ainakin itse tykkäsin nuilla 60-sarjan kumeila 60:sen alla kun täytti kaaren just hyvin..

Jokos se on 60:nen on paalattu ?
Heh, eivät sentään ole sun vanhat vanteet, vaikka samanlaiset ovatkin. :D Tuli ostettua samanlaiset, kun halvalla omasta mielestäni sain tuon vannesarjan. 295€ koko sarja täysin uusia vanteita posteineen, eikö ole ihan kohtuullinen hinta? :idiot2: Nuo rinkulat sopivat tosiaan siihen teikäläisen ex-S60:seen todella hyvin, sen takia itsekkin rupesin katsomaan noita omaan kulkimeeni... 8) Ajelin tuolla S60:llä Turusta Espooseen ja ihastuin jollain tapaa noihin 60-sarjan kumeihin, niin oli pakko laittaa omaankin sitten noi.

S60 ei ole paalattu, vaan hyvässä ja kovassa ajossa päivittäin Tuusula-Espoo välillä. :) Se kaipailee tosin vähän huoltoa, laitan tästä sulle YV:tä lähiaikoina, jos haluat vielä tuota huoltaa... ::)

Kaverikuva tähän loppuun.

(https://thumb.ibb.co/mkpHCo/20180529_184035.jpg) (https://ibb.co/mkpHCo)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 08.06.2018, 11:36:47
Päivitystä tilanteeseen, molemmat tahot vastasivat kyselyyni. Bilia antoi lyhyen arvion, joka oli 1500€. Debil puolestaan sanoi, että 1500€ jos käytetään Volvon alkuperäisiä osia, 1000€ jos käytetään tarvikeosia. Mitä mieltä? :idiot2: Itse varmaan liputtaisin alkuperäisten osien puolesta...
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: s73 - 08.06.2018, 15:47:09
Päivitystä tilanteeseen, molemmat tahot vastasivat kyselyyni. Bilia antoi lyhyen arvion, joka oli 1500€. Debil puolestaan sanoi, että 1500€ jos käytetään Volvon alkuperäisiä osia, 1000€ jos käytetään tarvikeosia. Mitä mieltä? :idiot2: Itse varmaan liputtaisin alkuperäisten osien puolesta...

Riippuu tarvikkeiden merkistä, Lemförder, Febi vai joku muu? ???
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 08.06.2018, 16:52:56
Itse varmaan liputtaisin alkuperäisten osien puolesta...

Orkkista laittaisin kun jo muutenkin mennyt muutama kilo€ tuohon autoon..
Vaikka se kirpaisee niin olisihan sitten kunnossa.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: puppet - 08.06.2018, 17:19:47
Ite oon laittanut paljon "aikapommeja" pitkin V70 alustaa, mutta jos ollut mahdollista, niin oon kyllä selvittänyt OEM valmistajan ja sitä kautta mahdollisesti edullisempaa osaa hankkinut esim AD:lta :) Mikä lienee orkkis valmistaja?
(http://www.uusitorppa.fi/Esitteet/Myyntiesitteet/lsabotoiVolvoasi.jpg)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Justus - 08.06.2018, 17:32:37
ZF lienee orggis. Lemförder on samaa konsernia. Febi ei ole oikein vakuuttanut meikäläistä viimeistelyn laadulla.

http://www.skandix.de/en/spare-parts/suspension-steering/steering/steering-rack/steering-rack/676/
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 08.06.2018, 18:06:26
Orkkista laittaisin kun jo muutenkin mennyt muutama kilo€ tuohon autoon..
Vaikka se kirpaisee niin olisihan sitten kunnossa.
Totta turiset... Laitetaan tämä nyt pikaisella aikataululla kuntoon. Tiistaiksi varattu Debiliin huolto jossa osat sitten uusitaan alkuperäisillä osilla.  S* Tämän remontin jälkeen ollaan jo lähellä 5-numeroista lukua euromäärällisesti mitä tähän autoon on tuhlattu... eikun sijoitettu rahaa puolen vuoden aikana.  ELK
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 12.06.2018, 10:48:35
Vehje on työn alla... :D Uusiksi menee siis, hammastanko, rattiakseli sekä raidetangot kokonaisuudessaan. Saas nähdä iltapäivällä miten kulkee. Omistaja itse kulkee sitten ainakin puoltoista tonnia köyhempänä... :2funny: ;D :pomo: :nälkä: *taavih->
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 12.06.2018, 15:38:53
HURRAAAAAA!!!!!!!!!!!!!

Edellä mainitut osat on nyt vaihdettu ja ohjauskulmat laitettu kuntoon. Ja tadaa!! Eipä enää vetele, vaikka tie kallistelisi. S* Koko auton omistuskauden ajan tuo ongelma on vaivannut tätä, ja nyt....Se on poissa ja auto on oikeesti vakaa ajaa!

Joten kyllä ne oireet siitä hammastangosta johtui, vaikka kukaan ei tainnut oikein sen puolesta liputtaa. Pääasia, että auto on nyt kunnossa. Takapäässä tosin camberit hiukan rajoista ulkona, koska puslat taitavat olla finaalissa, mutta se nyt on murheista pienin. Rattikin taisi jäädä suuntauksen jälkeen vähän vinoon, mutta pitää havainnoida tuota vielä tarkemmin, ettei mene turhaan valittamaan.

Sen tosin huomasin, että ohjaus on huomattavasti raskaampi nyt uudella ohjausvaihteella, miksi? Vanha ohjausvaihde oli SMI, uusi ZF.

Tosiaan 1511€ kustansi tämä lysti alkuperäisillä osilla...
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Justus - 12.06.2018, 17:23:45
Oliko se rattiakselikin ihan kulunut vai miksi sekin vaihdettiin?
Kylhän nuo uudet osat on aluks tiukemmalla sovituksella, ehkä siinä syy jäykkyyteen.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 12.06.2018, 20:30:35
Ei mitään käsitystä sen rattiakselin osalta. Voisiko se liittyä siihen, kun uusi ohjausvaihde oli eri merkkinen kuin vanha?
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 21.07.2018, 14:28:39
Tämä auto päätyi omiin nimiini, krijaimellisesti siis. Rekisterissä komeilee siis oma nimeni nykyisin... :2funny: Muuten tämä on saanut vain kovaa ajoa ja viime viikolla vaihtui öljyt. Öljynvaihtoväliksi muodostui omaan makuuni juuri passeli 7 000km / 3kk. :). 334 000km pyörähti mittariin juuri tunti sitten. :)

(https://image.ibb.co/iVg1by/20180716_212515_1.jpg)

Sain vihdoin aikaiseksi tilattua tuon Gtechniq C4 -muovipinnoitteen ja kyllähän nuo listat sillä vähän parantui, mutta odotin parempaa lopputulosta...?

(https://image.ibb.co/hnTB9J/Whats_App_Image_2018_07_20_at_19_40_29.jpg)

Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: völvöxc60 - 21.07.2018, 18:57:04
Onhan tuo muutos enemmän kuin silmin nähtävä. Lähes käsin kosketeltava :)
Tuon pinnoitteen kai pitäisi kestää useampia rankempia pesujakin?
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 21.07.2018, 19:44:12
Toivotaan. Eikös tätä mainosteta about parhaimpana tuotteena noille haalistuneille listoille. :idiot2:

Mitäs täällä tapahtuu...Pitäisikö huolestua? :'( :idiot2:

(https://thumb.ibb.co/fSkCjJ/1412371f_f38b_401e_a2d6_088ade674872.jpg) (https://ibb.co/fSkCjJ)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: janne81 - 21.07.2018, 20:32:00
Vissiin imusarja vähän puhaltaa paskoja ulos, kuuluuko ylimääräisiä suhinoita kun vedättää?
Tuo 7000 km huoltoväli on kyllä sama kuin polttais rahaa nuotiossa  :D

Toi C4 toimii ja pysyy paremmin mitä puhtaampi pinta on vanhoista hoitoaineista, voit poistaa vanhat esim. IPA:lla.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 21.07.2018, 20:40:02
Mitäs täällä tapahtuu...Pitäisikö huolestua? :'( :idiot2:

(https://thumb.ibb.co/fSkCjJ/1412371f_f38b_401e_a2d6_088ade674872.jpg) (https://ibb.co/fSkCjJ)

Eiks tuota imusarjaa oltu paikkailtu ennenkin ??
Tainnu tiivisteet lähtee karkuun eli edessä olisi purku ja uudelleen kasaus..

Pese/pesetä kone ja tarkkaile hetken aikaa, jos jatkuu niin..
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Juhizz - 21.07.2018, 21:05:11
Veditkö kaikki muoviosat tuolla c4:llä? Miten riitti aine?

Niin ja onnea erikoiskilvistä  ;) :D
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: s73 - 21.07.2018, 21:09:44
Bilt hamberilla on ipaa parempi aine, cleanser fluid.  :P
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: völvöxc60 - 21.07.2018, 22:19:35
Bilt hamberilla on ipaa parempi aine, cleanser fluid.  :P
Kompataan tätä. Huomattavasti kalliimpaa on, mutta myös huomattavasti riitoisampaa tavaraa.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 22.07.2018, 14:28:06
Vissiin imusarja vähän puhaltaa paskoja ulos, kuuluuko ylimääräisiä suhinoita kun vedättää?
Tuo 7000 km huoltoväli on kyllä sama kuin polttais rahaa nuotiossa  :D
Ei mitään suhinoita tai muutakaan epämääräistä missään tilanteissa. Ja mitä öljynvaihtoväliin tulee, niin mielummin vaihtelen nuo liian usein kuin liian harvoin. Ja jotenkin palkitsevaa nähdä, kun edes nuo 7 000km ajetut öljyt eivät olleet dieselmäisesti pikimustaa, kuten yleensä tuppaa olemaan. Lieneekö sitten imusarjan puhdistus, lyhyt huoltoväli sekä EGR:n poiston ansiota. :)

Eiks tuota imusarjaa oltu paikkailtu ennenkin ??
Tainnu tiivisteet lähtee karkuun eli edessä olisi purku ja uudelleen kasaus..

Pese/pesetä kone ja tarkkaile hetken aikaa, jos jatkuu niin..
Jep...Aukihan tuota on käytetty edellisen omistajan toimesta kun kansipahvi on vaihdettu sekä imusarja puhdistettu. Pitää seurata tilannetta...Jos tuolla tiivisteet vuotaa, niin onkohan homma kuinka kallista lystiä korjata? Tai kuinka akuutti korjaukselle tuo on ylipäänsä? Ei siinä, pakkohan tuo on hoitaa kuntoon, jos pahasti jatkuu tuo vuoto...Ei ole varmaan jäänyt keneltäkään epäselväksi, että tämä auto on tarkoitus pitää täydellisessä kunnossa. 8)

Veditkö kaikki muoviosat tuolla c4:llä? Miten riitti aine?

Niin ja onnea erikoiskilvistä  ;) :D
Kaikki muoviosat kävin tuolla C4:lla lävitse ja hyvin riitti tuo pieni 15ml pullo tuohon, jäi reippaasti ainetta jäljellekkin. Itse tosin tilasin varmuuden vuoksi kaksi noita pulloja, kun en tahtonu uskoa tuota mainostekstiä, että "pisarakin saa ihmeitä aikaiseksi". Ei muuten valehtele tuo teksti. :)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: anssi68 - 22.07.2018, 14:48:37
Jep...Aukihan tuota on käytetty edellisen omistajan toimesta kun kansipahvi on vaihdettu sekä imusarja puhdistettu. Pitää seurata tilannetta...Jos tuolla tiivisteet vuotaa, niin onkohan homma kuinka kallista lystiä korjata? Tai kuinka akuutti korjaukselle tuo on ylipäänsä? Ei siinä, pakkohan tuo on hoitaa kuntoon, jos pahasti jatkuu tuo vuoto...Ei ole varmaan jäänyt keneltäkään epäselväksi, että tämä auto on tarkoitus pitää täydellisessä kunnossa. 8)

Tuossa vielä aiheestä käytyä keskustelua:
https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=34393.0
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 24.08.2018, 18:11:41
Jaahas, tätä autoa on alkanut taas kaikessa hiljaisuudessaan vaivata mystinen tärinä.... :'(

Parhaiten tulee esiin seuraavissa tilanteissa:
 - Noin 80km/h nopeudessa juuri kun turbiininlukko on kytkeytynyt ja "vedättää"/kiihdyttää niin että turbiininlukko pysyy kytkettynä.
 - 120km/h ja suuremmissa nopeuksissa kun kiihdyttää voimakkaasti/kaasu pohjassa.
 - Kun ajaa tasaisesti 160km/h tai kovempaa.

Yhteinen tekijä lienee suuri teho/vääntö, 4./5. vaihde ja kytkeytyneenä oleva turbiininlukko. Tärinä alkaa tosiaan vasta kun turbiininlukko kytkeytyy. Mainittavaa tärinää ei esiinny tasaista nopeutta ajessa esim. 100-120km/h nopeudella, vaan tärinä vaatii omien havaintojeni mukaan kasvaneen väännön/tehon. Pahimmillaan tärinä on sitä luokkaa, että jopa vieressä istuva parempi puolisko huomaa kysyä, että "miks toi ratti tärisee?" :2funny: Voimakkaiten tärinä välittyy tosiaan rattiin, mutta tuntee selvästi myös pehvassa ja pahimmillaan huomaa että jopa sivupeili tärisee. ELK

Pitääkö tässä nyt oikeasti alkaa pelkäämään vaihteiston puolesta? Vaihteiston toiminta on muuten kaikinpuolin kunnossa ja öljyt juuri sitä mitä pitääkin. :idiot2: Vaihteiston alatuki lienee parhaat päivänsä nähnyt, mutta voiko muka joku tukikumi aiheutttaa kuvantunlaisia oireita? Varsinkin kun oireet tulevat vain kun turbiininlukko on päällä...

Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: janne81 - 24.08.2018, 21:11:17
Apurungon puslat?
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 24.08.2018, 21:53:05
Mulla irtosi ihan kesäkuumalla vanteiden painot
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 24.08.2018, 22:41:57
Vanteiden painot ovat tallessa ja muutenkin pitäisi kaikki "yleisimmät vikakohteet" olla jo hoidettu kuntoon. Voisiko apurungon puslat aiheuttaa noita oireita? Mahtaako olla tyyris operaatio vaihdattaa nuo? :D
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Duke - 27.08.2018, 11:44:09
Jakopään puoleinen moottorin tukikin voi ton tehdä.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 27.08.2018, 12:23:36
Kiitos vinkistä. :) Taidampa testata arpaonnea seuraavaksi tuon jakopään alla olevan tukikumin ja sen vaihteiston alatuen kanssa. Eli vaihtoon menee ne kaksi lähiaikoina.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 17.09.2018, 22:08:57
Tänään pyörähti 340 000km mittariin ja sen kunniaksi vaihtui öljyt, öljysuodatin sekä polttoainesuodatin. Öljynvaihtoväliksi muodostui taas huimat 6 920km. 8) Talvea silmällä pitäen konttiin eksyi myös Exiden 95Ah AGM akku. :) Tuli myös hankittua alkuperäinen subbari. Nyt voin ilmeisesti sanoa hyvällä omalla tunnolla, että autossa on paras audiojärjestelmä, mitä Volvolta on näihin saanut aikoinaan. 8)

Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 24.09.2018, 15:45:54
Jatketaan monologia... :D Tähän tuli laitettua lauantaina Volvotdi:n ohjelma sisään. 8) Ennen oli MotorBitin 194hp / 440nm ohjelma, nyt on 205hp / 500nm. Kyllä tuon pienen kasvaneen tehon huomaa persdynossa, vai liekö sitten ylipäänsä erilainen ohjelma, mutta nyt kyllä lähtee huomattavasti agressiivisemmin kiihtymään. Vaihteiston toiminta myös parani huomattavasti. Turbiininlukko tulee mukaan nyt huomattavasti aiemmin ja varmemmin, loppui se turha arpominen 50-80km/h nopeuksissa lähes kokonaan. 8)

Huomenna vaihtuu vaihteiston "alatuki/ apurungon tuki", vai mikä onkaan, sekä myös moottorin jakopään puolella oleva tukikumi. Sekä uusi ohjaustehostimen öljysäiliö. :)

Tuli myös tilattua apurunkoon ne uretaaniset "jäykisteet", katsotaan mikä parannus niillä tulee, kun Posti polkee ne joskus perille...

(https://thumb.ibb.co/n7UqWp/20180917_181424.jpg) (https://ibb.co/n7UqWp)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: ToniJH - 24.09.2018, 16:01:06
Sillähän mennään jo kohta kuuhun :)

Itelläni on omassa Turbotecin lastu, edellisen omistajan mukaan tehot ois 200/460nm, mutta en tiedä.
Varmaan sit kun on kytkinremppa tehty, niin käytän dynossa autoa ja kattelee mitä lukemia se antaa uusilla kilkkeillä.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: remes - 24.09.2018, 18:35:11
Ne uretaanijäykisteet tekee kyllä hyvää ohjaustuntumalle, toki kaikki muukin väljä tuntuu sitten helpommin  :D
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 24.09.2018, 18:40:48
Luulisi kaiken väljän olevan poissa näillä remonteilla...  :2funny: S* Mutta mielenkiinnolla odotan mitä ohjaustuntumalle tapahtuu.  8)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: J2K - 25.09.2018, 04:56:33
Kyllä se jämäköityy  :)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 30.09.2018, 23:03:26
Lisää remonttia tehty! :2funny: Viikon puolivälissä tähän vaihtui eteen uudet iskarit ja jouset, originaalit tietty.  8) Vanhat iskarit tuntuivat olevan täysin kunnossa, mutta kuskinpuoleinen jousi tuntui olevan aika väsähtänyt, niin meni sitten kaikki uusiksi. Samalla vaihtui tuo vaihteiston alatuki, ohjaustehostimen öljysäiliö, sekä tuo Duken ehdottama moottorin jakopään puoleinen tuki. Tais tepsiä tuon tuen vaihto ratin tärinään, aivan kuten Duke veikkasi. Ainakin tärinä tuntuu pienentyneen radikaalisti, jatketaan havaintojen tekoa tästä asiasta...
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 10.11.2018, 18:55:24
Tänään vaihtui laturin vapaakytkin, kun se oli alkanut ilmoitella olemassa olostaan äänien kera. Samalla vaihtui öljyt ja suodatin. Kilometrejä edellisille öljyille kertyi huimat 4 425km. Saa nauraa. :2funny: :D ;D :smitten: V:> *taavih->
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Maxxxed - 10.11.2018, 19:15:02
Huutelu on ihan hyvästä, ei siitä haittaa ole.  8)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 10.11.2018, 20:14:27
Näinpä.  8) Pidetään auto hyvässä kunnossa, kun tällä on tarkoitus ajaa vielä kaukaisessa tulevaisuudessakin.  S*
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: aksim97 - 19.11.2018, 13:11:03
Eiköhän ne kiellä tuolla D5:llä ajamisen siellä apinankehän sisällä ennen kuin se hajoaa (ainakin noille rempoilla ja ajosuoritteilla).
Onko se sit muutto ulos? :D

Long life for life, että elämässä olis sisältöä.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 24.12.2018, 17:34:47
Vuosi tuli täyteen yhteiseloa tämän kulkineen kanssa jokunen päivä sitten. :) Kaiken kaikkiaan pitää olla kyllä erittäin tyytyväinen tähän yksilöön, vaikka rahaa onkin palanut iso kasa. Mutta minkäs teet, kun tälläistä on kuolannut lapsesta asti, niin väkisinkin on tyytyväinen, kun vihdoin saavuttaa tahtomansa. 8) Pidetään vehje jatkossakin kunnossa ja toivotaan, että tällä päästään vielä lukuisia vuosia eteenpäin! :smitten:

Vielä kertauksena (lähinnä oman muistin virkistämisen takia), että mitä kaikkea autolle on tehty kuluneen vuoden aikana...

- Alatukivarret
- Hammastanko
- Rattiakseli
- Raidetangon sisä- ja ulkopäät
- Kallistuksenvakaajat
- Iskareiden yläpäät
- Eteen iskunvaimentimet
- Eteen jouset
- Kaikki pyöränlaakerit
- Kaikki jarrulevyt ja -palat
- Kaikki jarrusatulat
- Kaikki jarruletkut vaihdettu teräspunosletkuihin
- Ardicin automaattikäynnistys ohjelmoitu pois
- EGR ohjelmoitu pois
- Lisäätehoa.fi ohjelma sisään (205hp / 500nm)
- Vapaammin hengittävä putkisto
- Molemmat vetoakselit uusittu
- Etummainen moottorin tukikumi uusittu
- Vaihteiston ja apurungon välinen tukikumi uusittu
- Moottorin jakopään puoleinen tukikumi uusittu
- Ardicin vesipumppu uusittu
- RVS-käsittely moottoriin, vaihteistoon sekä ohjaustehostimeen
- Akku uusittu
- Ilmastointiin uudet kylmäaineet
- Laturin vapaakytkin uusittu
- Koko käsijarrumekanismi uusittu

Sekä tietysti perushuoltoihin sisältyvät toimenpiteet, kuten jarrunesteiden, ohjaustehostiöljyt ja suodattimien vaihdot...Moottoriin on oman omistuskauteni aikana vaihtunut öljyt keskimäärin noin 6 000km välein. :) Kaikki autoon vaihdetut varaosat ovat olleet OEM-valmistajien osia tai "parempia", halpoja tarvikeosia ei ole tähän autoon tullut. 8)

Hyvää joulua ja vuotta 2019 kaikille!
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 19.02.2019, 14:17:26
Uuden laturin lisäksi tämä sai vähän valovoimaa nokalle. Rekisterikilven alla lymyilee W-Light Comber 550 ja maskin edessä nököttää Seekerin 210 -lyhdyt. Kummasti latu aukeaa nytten. 8)

(https://i.ibb.co/S51g0qk/m.jpg) (https://ibb.co/S51g0qk)

(https://i.ibb.co/0MVmYfY/mm.jpg) (https://ibb.co/0MVmYfY)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 09.06.2019, 20:02:45
Tänään vaihtui (taas) moottoriöljyt, vanhoilla oli ajettu sopivasti, eli 2kk / 6 100km. :2funny: Lisäksi vaihtui raitisilmasuodatin, ilmansuodatin, polttoainesuodatin sekä varmuuden vuoksi polttoaineen paineensäädin.

Alkaa olla auto (toivottavasti) siinä kunnossa, että kehtaa lähteä valloittamaan Aasian tällä Volvolla 2 viikon päästä. :3/4 jättää sen:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 09.06.2019, 20:13:54
Minkäslainen ajoreissu on suunnitteilla?
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 09.06.2019, 20:45:03
Viro-->Latvia-->Liettua-->Puola-->Unkari-->Serbia-->Bulgaria-->Turkki-->Kreikka(????) ja sama takaisin. Hiukan on vielä epäselvät suunnitelmat tuolla etelässä. Ainakin on viikoksi varattu Bulgarian Sunny Beachilta All Inclusive -hotelli, eli siellä on tarkoitus löhötä rannalla viikon verran, niin ei muijan mielenterveys kuole pelkkään autossa istumiseen. :2funny: Paluumatkalla on myös tarkoitus Budapestissä viettää useampi päivä.  :) Pääpiirteittäin on tarkoitus ajaa vauhdilla etelään ja siellä sitten vähän hidastaa tahtia, että kerkeää ympärilleen katsoa muualtakin kuin ratin takaa. :D

Saas nähdä kerääkö FIN-rekisteri katseita tuolla Sunny Beachilla varsinkin, kun se paikka on suomalaisten suosiossa, mutta veikkaan että valtaosa lentää sinne. :D
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Maxxxed - 09.06.2019, 21:04:17

Onnea reissuun! :) Kyllä tänäpäivänä yllättävän paljon Suomalaiset viihtyy Euroopassa omilla autoilla. :)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 09.06.2019, 21:32:34
Kiitos. :) Omat havaintoni FIN-autoista Euroopassa on se, että Päruun asti suomalaisia autoja tulee yhtenään, mutta sen jälkeen harvenee radikaalisti. Toissakesänä olin Volvolla Montenegrossa, niin olin kyllä positiivisesti yllättynyt kun näin siellä suomalaisen auton. 8)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 09.06.2019, 22:15:34
Itse en ole noihin idän maihin vielä uskaltanut autoilemaan, jännää varmasti. Joissain paikoissa varmaan myös jännää saada v70 mahtumaan.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 09.06.2019, 23:03:56
Suotta tuota itäpuoliskoa Euroopasta on kuumotella. Vuodesta 2007 lähtien on tullut Volvoiltua Euroopassa joka kesä (tosin 2007-2014 vuodet takapenkiltä käsin :2funny:) ja aina on mennyt kaikki hyvin, vaikka lähes jokainen Euroopan maa on tullut käytyä läpi. Reilut kymmenen vuotta takaperin oli vielä vähän kehnot tiet idän maissa, mutta sen verran isot tietyöt tuolla on tehty, että nyt voi painaa menemään huoletta. 8)

Joo onhan tuo V70 välillä aika kankea, huvittavin muisto on 2017 vuodelta kun olin Gardajärvellä, niin ei riittänyt V70:ssä kääntösäde italialaisessa liikenneympyrässä... :D Peruutteluksihan se meni keskellä liikenneympyrää... :2funny: :2funny:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 09.06.2019, 23:18:47
Pescarassa olisin muuten uskaltanut ottaa vuokra-auton mutta en 4 päivän aikana nähnyt yhtään vapaata parkkipaikkaa ja autot oli muutenkin puskuri puskurissa. Ja toi ei ole edes vakuutusyhtiöiden kammoavia paikkoja :D Mut hyvää reissua ja mahtavia kokemuksia tulee varmasti tuollaisesta matkailusta!
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 09.06.2019, 23:29:24
Jep jep, en edes tahdo miettiä minkälaista elämää tämä meikäläisen V70 on viettänyt Italiassa ollessaan. :2funny: :facepalm:
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: mhaimi - 10.06.2019, 08:14:22
Tuollahan hienoja paikkoja ja ei meillä ollut ongelmia vaikka n. 10v sitten ajeltiin Viro-Latvia-Liettua-Puola-Slovakia-Unkari-Romania reittiä. Tiet oli jo silloin yllättävän hyvässä kunnossa, mitä nyt veljen sierrasta meinas välillä pohja ottaa kiinni Puolan asfalttiteillä  :D Romaniassa ja Slovakiassa varsinkin hienoja vuoristoisia teitä  :)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 26.06.2019, 00:25:01
Tällä vehkeellä selvitty tänään Puolan eteläosaan, mutta meinasi huumori loppua tänään.  :D Iloisesti painoin menemään 140-210km/h nopeuksia muutaman tunnin ajan, kunnes ohitustilanteessa pamahdus konehuoneesta ja tehot valtaosin pois. Pikainen polkasu kaasulle ja vilkaisu taustapeiliin vahvisti epäilyt. Mustaa putken täydeltä.  :D Mäkkärin pihaan ja konepelti ylös, välijäähdyttimelle menevä ahtoputki oli irronnut, mutta näytti olevan ehjä. Putki kiinni ja menoksi, ja perkele, taas kun tuli ahtoja niin sehän pamahti irti. Tässä vaiheessa huumori loppui ja päätin ajaa tuon vajaatehoisena reilun 100km hotellille. Nyt putsasin huolellisesti tuon putken öljystä ja kiristin kunnolla, niin saas nähdä miten kestää huomenna kun pitäisi ajaa Budapestiin. Pikaisia polkaisuja tuo nyt ainakin kesti pihassa, mutta ei välttämättä hermot enää anna periksi tämän matkan aikana polkea tuota D5:sta äärimmilleen.

Tuskin mitään mahdollisuutta esim liiallisesta ahtopaineesta putken irtoamisen syyksi? Varsinkin kun molemmilla kerroilla putki irtosi suhteellisen maltillisen kiihdytyksen aikana...
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 26.06.2019, 10:23:14
Jeesusteippi pelastaa? Putki varmaan pehmennyt vanhuuttaan
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Merlin - 26.06.2019, 15:58:16
Minulta repesi välijäähdytin ilmeisesti pidemmän matka-ajon jälkeen. Missään vaiheessa en kuullut mitään ylimääräisiä ääniä, mutta tehot hävisivät yllättäen ja satunnaisesti pölläytti mustaa. Vidan mukaan suurin näissä käytettävä ahtopaine on 2,09baria. Kai ne letkut ja kuuleri vanhuuttaan koville joutuvan noinkin kovien paineiden alaisuudessa. ::)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Duke - 26.06.2019, 18:04:06
1.7bar on maksimi mitä toi ahdin antaa ja mappi loppuu 1.5-1.6bar. Noi maksimi ahdot kyllä paikat kestää hyvin kun itsellä oli. Voi olla että ahtoletku on turvonnut öljystä niin siksi voi pysyä huonosti. Pienen pätkän kun ottaa pois nii voi auttaa kiinni pysymiseen.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 26.06.2019, 20:30:02
Budapestiin selvitty pienen jännityksen kera.  :D Tietoisesti olin polkematta tuota pahemmin, yli puolen välin en tainnut tänään edes kaasua painaa.  S* Mutta kyllä tuo nyt ainakin täällä kesti ajaa 130km/h motarilla suhteellisen jyrkkään ylämäkeen ilman ongelmia.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 13.07.2019, 14:25:24
Matka suoritettu onnistuneesti. Kaikkiaan tuli ajettua 18 päivän aikana 6 700km. Keskikulutukseski muodostui ripauksen yli 6L/100km. Ei mielestäni laisinkaan paha, tosin tuota kulutusta painoi alas tuo ahtoputki, jota kuumottelin. :2funny: Ensimmäiset kaksi päivää matkalla auto kenkää oikein huolella ja oli ilo painaa menemään Puolassa huippunopeutta, mutta sen ahtoputken irtoamisen jälkeen en enää lähtenyt testailemaan, että paljonko painetta se ahtoputki kestää ilman että lentää irti. Niimpä koko matkalla tuosta eteenpäin ei kaasupoljin painunut yli puolta väliä alemmas. ;D Suomeen päästyäni poljin sitten tuota Hämeenlinnanväylällä ja kesti ainakin sen. Pitää varmaan varmuuden vuoksi uusia toi putki silti lähiaikoina. :idiot2:

Vaikka ilman kolhuja selvittiin matkalta, niin jonkinlaisen muiston jättivät Bulgarian ja Serbian paikoitellen ala-arvoiset tiet. Matkustajan puolelta takapäästä kuuluu jonkin sortin narahdus aina joustossa, en tiedä onko siellä sitten esim. iskarin yläpää valmiina, suhteellisen ylhäältä se ääni tuntuu kuuluvan? En kyllä ymmärrä miten paikalliset painoivat menemään autoillaan niihin kuoppiin, itse tein ääritilanteessa niin, että hätävilkut päälle ja tien sivuun vetämään reipasta kävelyvauhtia. :2funny:

Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut matka kuitenkin. Ensi vuoden automatkaa odotellessa taas... ::)

Jonkinlainen timelapse-video on tarkoitus kyhätä tästä matkasta dashcamin videoista. Kamera kuvasi koko matkan Sunny Beachiltä Helsingin Länsisatamaan. :uglystupid2:

Pari kuvatusta matkan varrelta...

(https://i.ibb.co/kxkzSx7/1.jpg) (https://ibb.co/kxkzSx7)

(https://i.ibb.co/Ttd1jmd/2.jpg) (https://ibb.co/Ttd1jmd)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 14.07.2019, 10:50:39
Melkoinen matka ollut pahtaa menemään, hienoa että sujui ja takapuoli kesti. Videota jään odottelmaan..
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 19.07.2019, 13:05:28
Tämä auto on myynnissä. Foorumilaiselle saadaan varmasti neuvoteltua hinta kohdilleen... :D
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 30.07.2019, 14:42:09
Kysynpä vielä kun topicci on auki ja mulla vastaava auto että minkälaisen uuden laturin valitsit, saattaa omaan tarvita ylimääräisten äänien takia jossain vaiheessa valita laturia?
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 30.07.2019, 15:07:42
Motonetista hain tuon 160A Boschin.  :)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 30.07.2019, 15:19:14
Motonetista hain tuon 160A Boschin.  :)

Olen itse miettinyt saisko tohon jopa 160A laturin! Muuttuiko kulutus tms. ominaisuudet sen myötä, vanha kai oli 120A ja siitä vois tehdä vaikka aggregaatin vielä ruohonleikkuriin yhdistämällä :D Oliko se tuo https://www.motonet.fi/fi/varaosatuote/132372/264633
 (https://www.motonet.fi/fi/varaosatuote/132372/264633) "myös dieselit jos sivukiinnitys". Siinä varmaan tuli vapaakytkimellinen hihnapyörä mukana?
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 30.07.2019, 18:36:34
Juurikin näin ja tuo laturi tosiaan. En lähtenyt kulutusta seurailemaan uuden laturin kanssa, mutta persdynolla sanottuna, kaikki pysyi ennallaan.  :D
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: Mustalaatikko - 30.07.2019, 20:48:00
Kiitos, on vaikea saada käyttökokemuksia näistä.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: tuomaril - 10.08.2019, 14:57:05
Suruliputus salkoon... :-[ Tämä auto vaihtoi hetki sitten omistajaa. Ei tämä voi olla normaalia, että ihminen kehittää näin vahvan tunnesiteen autoon. :2funny:

Auton osti tosiaan kaverin perhe Turun suunnalta. Hyvä puoli tässä on se, että auto päätyi tutuille ihmisille, niin saa jatkossakin tietää mitä tälle autolle kuuluu. :) Oli puhetta, että kaveri jatkaisi auton kuulumisia tähän samaan ketjuun... 8)
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen)
Kirjoitti: mustiquee - 12.08.2019, 11:27:54
Jep, tällainenkin romu tuli nyt vanhempieni pihalle. Teknisestihän tämä on niin hyvässä iskussa, ettei varmastikaan tehdä muuta kun vaihdellaan öljyjä ja vaihdetaan osia niiden rikkoutuessa. Keskitytään ennemmin vaikka ulkokuoreen, etupuskuri nyt vaikka ensin paikoilleen. Autohan siis pääsääntöisesti isäni ajoissa, itse olen vielä toistaiseksi vääräuskoinen ja ajan Audilla  :idiot2:

Ajelin tuolla kumminkin sen verran että voin jonkinlaisia kokemuksia heittää. Vertailukohtana ei ole monia autoja, lähinnä sporttisemmat Audit (S8) ja muutama Pösö. Mukavahan tuota on ajaa. En tiedä johtuuko papparenkaista vai mistä, mutta hieman tuo kiemurtelee enemmän ainakin kun S isoilla ja leveillä renkailla. Kyyti on kyllä äärettömän mukavaa, ja jakkarat erittäin miellyttävät istua. Takaluukussa on tilaa myös kuljettaa koko omaisuus kerralla, joka on ehdoton plussa. Plussaa on nyt myös se että pari Peugeottia siirtyy romuttamolle, joten Volvon ostaminen on kyllä palvelus ihmiskunnalle.

Auton uusi jengitunnus on FNT-599, ITV-4 siirtyy Tuomarilin XC:hen
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen) --> Elämä jatkuu Turussa
Kirjoitti: mustiquee - 02.05.2021, 10:56:25
Noniin, pientä päivitystä tännekin. Autolla ajettu iloisesti pitkää matkaa siskoni toimesta ja itsekin kerrran kurvailin Olokselle viimetalvena. Mittarissa nyt reilut 420000 ja isompia remontteja ei ole tarvinnut tehdä. Pyöränlaakeri edestä vasemmalta sanoi sopimuksensa irti 402000 kohdalla viime kesänä, tilalle laitettiin SKF:n tuote. Nyt suoritettu öljynvaihto, sekä myös viimevuonna vuosihuollon yhteydessä.

Korissa ei oikeastaan muuta sanomista, kuin etttä pelkääjän puolen etulokasuoja on talvella ottanut osumaa ja alkanut ruostua. Myös kuskin penkki ja ratti alkaa olemaan kamalassa kunnossa, ratin voi saada pesemällä johonkin iskuun vielä, mutta penkistä ei kyllä enää kalua tule. No eipä tunnu kuskia haittaavan joten saa toistaiseksi olla noinaan.
Otsikko: Vs: Tuomarilin V70 D5 (Monacon tuliainen) --> Elämä jatkuu Turussa
Kirjoitti: Mustalaatikko - 02.05.2021, 22:45:42
Itsehän sain ratin pinnat tuhottua jo puolilla noista kilsoista, nahkahanskat on pahat