KL-varaosat  Race.fi

Volvon vakionopeussäädin

  • 14 Vastauksia
  • 8844 Lukukerrat

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa YrjöJ

  • Luxe
  • *
  • Viestejä: 2
  • www.vrcf.fi
Volvon vakionopeussäädin
« : 26.07.2011, 23:41:23 »
Minulla on uusi Volvo S40, jossa on vakionopeussäädin. Kesäkuun alussa se oli ajattaa minulla kolarin. Ajoin muutaman auton letkassa 80km nopeudella Somerolta Saloon. Ennen Saloa edellä ajava auto lähti kääntymään oikealle Koskelle päin. Pannessaan suuntavilkun päälle polkaisin jarrua hiljentääkseni ja saadakseni samalla cruiserin pois päältä. Jarrupoljin ja samaten kytkin olivat aivan jumissa, kumpikaan ei painunut mihinkään ja edellä ajavan perä lähestyi em. nopeudella. Väistin vastaantulevien kaistalle, mikä onneksi oli tyhjä ja sain cruiserin pois päältä ohjauspyörän katkaisimesta. Olen käyttänyt säännöllisesti muissa autoissa vakionopeussäädintä, joten mistään käyttövirheestä ei ollut kyse. Vein auton Volvo-huoltoon, missä tällaisesta ei oltu koskaan kuultukaan. Tietokoneen ohjausjärjestelmät päivitettiin ja tietokoneen muistiin oli kirjautunut useita vikoja, vaikka niistä ei ajossa eikä minulla ollut mitään havaintoja. Pariisilainen vävyni, joka sattui olemaan kyydissä, sanoi vian olevan tutun parin vuoden ajalta uusissa Renaulteissa.

Onko kenellekään sattunut vastaavaa? Toivon, ettei tällaista sattuisikaan. Jos kuitenkin tällainen oire ilmenee, niin salamana paina ohjauspyörässä olevaa cruiser-katkaisijaa. Ei kannata yrittää pumpata polkimia yhtä kertaa useammin ja menettää elintärkeää aikaa.

Poissa Risto H

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 527
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvon vakionopeussäädin
« Vastaus #1 : 27.07.2011, 14:06:24 »
Väittäisin että kytkin ja jarrupoljin eivät voi jumittua vakionopeussäätimen vuoksi. Totta on että cruisea ei saa helposti ja nopeasti pois päältä jos kytkintä tai jarrua ei pysty painamaan. Veikkaisin että jotain oli mennyt pojinvarsien ja auton lattian väliin. Se tiiliskivi joka on tavallisesti kaasupolkimella?  :2funny:

Vakavasti ottaen, jotain siis oli siellä välissä tai sitten alipainejärjestelmässä on joku kumma vika joka paitsi pudottaa tehostukset pois päältä, myös estää polkimia liikkumasta. Erittäin outo vika kuitenkin - luulisi että jarrupoljin liikkuu ainakin jarruvalokytkimeen asti. Swedespeed -foorumilla aikanaan oli tapaus jossa jarrupoljin oli jumittunut mutta en muista varmasti mistä se johtui. Taisi olla niin että tehostin oli sökönä ja poljinvaste niin kova että tuntui jumittuneen?
Volvo V50 T5 M6 FWD Passion Red. Premium Audio, Dension Gateway, Climate pack, Nokian Z summers, Nokian R winters, BSR Stage 1, Digital boost gauge.

Poissa Poikarukka

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 254
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvon vakionopeussäädin
« Vastaus #2 : 27.07.2011, 14:56:01 »
Ei voi kytkinpolkimeen vaikuttaa vakkari. Ei ole fyysistä yhteyttä edes välillisesti. Kytkin on itsenäinen hydraulinen järjestelmä (tai vaijeri jos näin toteutettu). Säiliö on kyllä jarrun kanssa ymmärtääkseni sama, mutta ei ole mahdollista sitä kautta mennä niin että jumittaisi.

Sanoisin, että ongelma ei liity mitenkään vakkariin se vain oli sattumalta vika hetkellä päällä ja teki tilanteesta hankalemman. Kallistuisin itsekin siihen, että jotain on estänyt polkimien liikkeen.
« Viimeksi muokattu: 27.07.2011, 18:46:30 kirjoittanut Poikarukka »
Audi A5 , (ex. V50 1.6D DRIVe Classic, S40 2.0D)

Poissa tepa_kla

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 195
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvon vakionopeussäädin
« Vastaus #3 : 27.07.2011, 15:41:52 »
Kylllähän se kytkinpoljin on yhteydessä siihen vakkariin ihan varmasti, ainakin omassa autossani vakkari menee pois päältä kun painaa kytkintä.Ja miksei polkimet voisi jumittua?Täytyy kyllä kuskin olla aika tunnelissa jos unohtaa sen tiileskiven sinne polkimien alle, joten unohetaan se vaihtoehto.
V50 2.0D -04

Ex. S60 T5 -01

Poissa akema

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 209
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvon vakionopeussäädin
« Vastaus #4 : 27.07.2011, 17:16:26 »
Fyysistä/mekaanista yhteyttä kytkinpolkimen ja tasanopeussäätimen välillä ei ole. Siis sellaista joka voi kytkinpolkimen jumittaa. Sähköinen/alipaineella oleva katkaisija on varmastikin kytkinpolkimen varressa kiinni, ja se kertoo tasanopeussäätimelle tiedon kytkinpolkimen painalluksesta jolloin säädin kytkee itsensä irti.

Vaan mitenkäs nämä nykyautojen automaattijarrutustoiminnot? Ei senkään pitäisi olla mitenkään mekaanisessa yhteydessä jarrupolkimeen, pumppu kai sen paineen jarrulinjoihin tekee ja ECM annostelee.
« Viimeksi muokattu: 27.07.2011, 17:20:01 kirjoittanut akema »
V50 T5 AWD A v.2005

Poissa Lurppa

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 52
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvon vakionopeussäädin
« Vastaus #5 : 27.07.2011, 18:04:06 »
Minulla on uusi Volvo S40, jossa on vakionopeussäädin
Laitatko vielä mikä moottori ja valmistusajankohta, lähinnä jos on viallisia komponentteja niin yleensähän ne saattaa olla saman valmistusajankohdan autoissa?

Meillä 2kpl -05 S40:stä (2.0D ja 1.6 bensa) vakkareilla eikä mitään vastaavaa ollut. Ainoastaan pari kertaa maantiellä lähtenyt vakkari itsekseen pois päältä, sekä jos kaupungissa pistät vakkarin päälle lähellä 30km/h nopeutta ja vauhti hidastuu jostain syystä sen alle, niin vakkari putoaa myös silloin pois päältä.

Tietokoneen ohjausjärjestelmät päivitettiin ja tietokoneen muistiin oli kirjautunut useita vikoja, vaikka niistä ei ajossa eikä minulla ollut mitään havaintoja. Pariisilainen vävyni, joka sattui olemaan kyydissä, sanoi vian olevan tutun parin vuoden ajalta uusissa Renaulteissa.
Kai tuollainen olisi saanut lööppitilaa ihan eri mittakaavassa kuin mitä Toyotan kaasupolkimet aikoinaan? Löytyikö niille koodeille syitä tai johdannaisia?

Onko kenellekään sattunut vastaavaa? Toivon, ettei tällaista sattuisikaan. Jos kuitenkin tällainen oire ilmenee, niin salamana paina ohjauspyörässä olevaa cruiser-katkaisijaa. Ei kannata yrittää pumpata polkimia yhtä kertaa useammin ja menettää elintärkeää aikaa.
Jotenkin tuntuisi ettei tehostaja ole ollut mukana (alipaineletkut ok??)  ja siten polkimet olleet hyvin jäykkiä käyttää? Jos oikein paniikki iskee niin käsijarrun pitäisi toimia jonkinlaisena hidastimena. Tosin joissain malleissahan tuokin on jo napin takana.

Itsellä tulee melkein selkärangasta tuo käkkärin käyttö (kymppivuotta sitten pamahti mazdasta toinen jarrupiiri kesken voimakkaan jarrutuksen -> poljin meni pohjaan ja hidastuvuus huono -> käkkäri pelasti ja esti ajautumisen vilkasliikenteiselle tielle.

Poissa Poikarukka

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 254
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvon vakionopeussäädin
« Vastaus #6 : 27.07.2011, 19:14:20 »
Juu, mekaanista yhteyttä tarkoitin.
Vakkari ohjaa syöttöjä dieselissä tai kaasuläpän asentoa bensassa nopeustietoon verraten. Uusissa ohjelmallisesti ja vanhoissa (jeesuksen aikaisissa vehkeissä) on vaijerilla kaasuvipuun. Jarruihin ei ole yhteyttä eikä kytkimeen. Molemmissa polkimissa on katkaisin, joka antaa vakkarin ohjelmille tiedon että kytkeytyy pois jos jarruun kosketaan tai kytkimeen. Adaptiivisissa on kytketty etäisyys tunnistimia ohjelmiin. Nuo hätäjarrutin / citysafetyt pysytyvät jarruihin vaikuttamaan mutta abs:n kautta ja nekin niin että voivat ainoastaan käyttää mutta eivät voi estää kumpaakaan.

Kaikkihan on aina mahdollista mutta alkaa olla aika erikoinen juttu. Vapautuiko polkimet heti vakkarin päältä oton jälkeen? oletko katsonut jalkotilaan onko matot ok, sisustan verhous ok, irto tavaraa jalkotilassa? Itse katselin omastani kuskin jalkotilaa ja pehmusteet oli melko huonosti tehtaan jäljiltä. Rattiakselin läpiviennin kohdalla roikkua repsotti huopaa. Leikkelin itse pois pahimmat.  Ihmettelin etteikö rattiakselin niveltä ole mitenkään koteloitu. nivel kun on heti läpiviennin jälkeen ja pyörivään niveleen saa vaikkapa tennarin survottua. Kaivoin alfamerin oppaan ja siinä oli mielestäni suojus.  Piti käydä liikkeessä katsomassa esittely autoa että onko juuri tosi että näin. sama homma siinäkin oli joten annoin asian olla. Mutta ne huovat hinkkasi niveleen ja varmasti olisi tullut jossain välissä jumitus. tarinan opetus oli että siellä voi olla ihan mikä vain mennyt väliin.
Audi A5 , (ex. V50 1.6D DRIVe Classic, S40 2.0D)

Poissa YrjöJ

  • Luxe
  • *
  • Viestejä: 2
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvon vakionopeussäädin
« Vastaus #7 : 15.08.2011, 12:32:57 »
Olen ollut netin ulottumattomissa, joten nyt vasta näin vastaukset ja kannanotot. Volvo on tammikuun lopussa uutena saatu S40 diesel 1,6 Drive.
Nyt sillä on ajettu 4tkm, silloin hieman alle 3tkm. Polkimien välissä ei taatusti ollut mitään niiden liikettä estävää. En ollut alkoholin tai minkään
muunkaan aineen vaikutuksen alainen. Ajokokemusta on yli 40vuoden ajalta eri autoilla viime vuosina enimmäkseen ulkomailla. Vakionopeussäädin
on ollut useissa autoissa ja olen käyttänyt niitä, joten tottumattomuudesta ei myöskään ollut kyse. Ainoa häiriö aiemmin on ollut säätimen tipahtaminen
pois päältä. Tämä on tapahtunut lähinnä Kasselin mäkien tyyppisissä tapauksissa.
En tiedä onko asioilla jotain yhteyttä, mutta ohjauspyörässä olevat säädinnappulat olivat selvästi ympäristöään lämpimämmät, vaikka materiaali niissä on sama.

Poissa Poikarukka

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 254
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvon vakionopeussäädin
« Vastaus #8 : 15.08.2011, 12:41:16 »
Tilanne on varmasti ollut ja juuri kuin kuvaatkin. Pakko vain jotenkin rajata perinteiset ratkaisut pois. Ja sitten onko vakkari juuri se syyllinen vai tullut vika sen päällä ollessa. vika polkimissa ja vakkari ei lähde pois koska ei tule käskyä polkimista vaan vasta ratin 0-napista.

Onhan niissä nappuloissa valaistus, mutta jos vertaat vaikkapa radion puolen namiskoihin. Onko lämpötilaeroa niihin kokeillen?  Voihan siellä olla oikoisulku tai nappi pohjassa. Kytkintä tai jarrupoljinta sen ei kyllä pitäisi saada jumiin siltikään vaikka vakkarin sekoittaisikin.
Audi A5 , (ex. V50 1.6D DRIVe Classic, S40 2.0D)

Poissa D5GT

  • Turbo
  • ******
  • Viestejä: 2638
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvon vakionopeussäädin
« Vastaus #9 : 15.08.2011, 13:48:32 »
Vakkari ei varmaankaan pysty aiheuttamaan mitään mikä jumittaisi polkimet. Ainakin vaikea keksiä moista yhteyttä.

Oletko yrittänyt toistaa tilannetta, oli syy mikä tahansa niin ei varmasti paljoa hymyilytä, ennen kuin syy selviää.

Poissa Simo_06

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 10
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvon vakionopeussäädin
« Vastaus #10 : 17.08.2011, 14:41:06 »
Onko kenelläkään ollut sellaista ongelmaa vakkarin kanssa, että säädin jää värähtelemään. Kun esim. laitan 6-vaihteella nopeudeksi mittarin mukaan 110 km/h seuraavassa ylämäessä nopeuden säätö alkaa värähtelemään. Eli nopeus vaihtelee 105 ja 115 välillä. En ole jaksanut koskaan odottaa säädön stabiloitumista, vaan olen aina ottanut vakkarin 0-painikkeella pois käytöstä. Mäennyppylän ei tarvitse olla mikään suuri, että tämä ilmiö tapahtuu. Ilmiö häviää, kun otan Cruisen kokonaan poispäältä, eli en siis paina pelkkää 0 painiketta, vaan painamalla Cruisesta pois päältä ja Cruisesta takaisin päälle. Tämän tekemällä vakkari toimii taas mainiosti loppumatkan.
 
Sama ilmiö voi toistua taas seuraavana päivänä. Auton kulkupuolessa ei tunnu minun mielestä olevan mitään ongelmaa. Vakkarin softaa on päivitetty viime tai sitä edellisessä huollossa. En ole ihan varma onko tämä ilmiö tullut juuri softapäivityksen jälkeen vai ei. Onko jollain muulla vastaavanlaisia kokemuksia vakionopeudensäätimestä? On tietysti mahdollista, että säätimen parametreja on muutettu, softapäivityksen yhteydessä ja siitä aiheutuu tuo värähtely. Tai sitten kohta on tulossa jotain isompaa vikaa.

Autohan on V50 -05 2.0D ajettu 140 tkm

Poissa D5GT

  • Turbo
  • ******
  • Viestejä: 2638
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvon vakionopeussäädin
« Vastaus #11 : 17.08.2011, 18:20:58 »
Olisko toi vain se normaali heittely, kun mäessä hakee oikeaa nopeutta? Mikä on ärsyttävin piirre -08 XC70:ssä, -05 V70 ei ole niin liberaali nopeuden suhteen, pitää paljon tarkemmin = reagoi nopeammin?

Poissa v-femtio

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 392
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvon vakionopeussäädin
« Vastaus #12 : 17.08.2011, 21:50:51 »
Onko kenelläkään ollut sellaista ongelmaa vakkarin kanssa, että säädin jää värähtelemään. Kun esim. laitan 6-vaihteella nopeudeksi mittarin mukaan 110 km/h seuraavassa ylämäessä nopeuden säätö alkaa värähtelemään.

Ei ole ilmennyt bensakoneella. Se on niin hidas kiihtymään ettei ole vaaraa että kelaisi liikaa vauhtia.

Alkup kysyjällä epäilen polvilukkoa, tai jotain psykosomaattista. Ei noin voi käydä.

Poissa VäLKKy

  • Toiminnantarkastaja EVP
  • VRCF Ry jäsen 2024
  • Turbo+
  • *******
  • Viestejä: 6879
  • Kaikkee sitä...
Vs: Volvon vakionopeussäädin
« Vastaus #13 : 18.08.2011, 07:34:35 »
Onko kenelläkään ollut sellaista ongelmaa vakkarin kanssa, että säädin jää värähtelemään. Kun esim. laitan 6-vaihteella nopeudeksi mittarin mukaan 110 km/h seuraavassa ylämäessä nopeuden säätö alkaa värähtelemään. Eli nopeus vaihtelee 105 ja 115 välillä.

Ei ole ollut kummassakaan Volvossa, ei bensa- eikä dieselkoneisessa... Ylipäänsä Volvon vakkari toimii siististi. :)
... --> S40 T4 -02 --> S40 T5 -04 --> Focus ST -07 --> S40 2.0D Powershift -10 --> BMW 330D M-Sport -10 --> Audi A4 3.0 TDI quattro S-line -11 --> Audi A6 3.0 TDI competition quattro -15 --> Audi A6 Avant 55 TFSI e quattro -21

Poissa Risto H

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 527
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvon vakionopeussäädin
« Vastaus #14 : 24.08.2011, 00:30:31 »
Ai niin, muistin juuri että omassa T5:ssä kun hajosi kampikammion huohotinjärjestelmä toukokuussa niin alkoi vakionopeussäädin oskilloimaan Simo_06:n kuvaamalla tavalla. Arvailen että johtui alipainesysteemin sekoamisesta sen seurauksena että nostin öljytikun ylös estääkseni stefavauriot kun oli pakko ajaa töistä Bilian kautta kotiin.

Eli jossain alipaineletkussa voi olla vikaa tai jopa PCV (öljynsuodatinjalka) on vaihtokunnossa.

Jos moottori on kunnossa niin vakionopeussäädin toimii eikä värähtele missään tilanteessa. Vetää vaikka kuutosvaihteella kalliovuorten rinnettä ylös.
Volvo V50 T5 M6 FWD Passion Red. Premium Audio, Dension Gateway, Climate pack, Nokian Z summers, Nokian R winters, BSR Stage 1, Digital boost gauge.

 

Puotilan autokorjaamo  RallyBaron