meillä oli kotona pihakoira,seropi,narun nokassa ja se oli vanha. kavereita tuli illasta käymään ja puhu siitä näin "se on masentunu,laiha,huonoissa olosuhteissa" jne kaikkee tollasta shaibaa. koira oli 16,5v ja todellakin parhaat päivänsä nähnyt. koulussa alettii kiusaa sen takia mua ja aina kotiin palatessaan menin suoraan koiran luo. puhuin sille mun ongelmat ja höselöluontoinen koira kuunteli paikallaan kokoajan. sitä ei erityisemmin ikinä oltu koulutettu mihinkään, mutta se oli paras mahdollinen vahti. jotenkin se aavisti kilometrin päässä olevan vieraan auton tulevan meidän pihaan ja haukku sitä. jos meni naapuriin, ei ensimmäistäkään haukkua kuulunut. se oli turva. kaikki me luotettiin siihen eikä koskaan jouduttu pettymään, ei silloinkaan ku pääsi irti narusta että se olis vahingossakaan jääny kotipihalle :'D kiire naisiin, oih ihana naapurin pepi. loppuajasta koira alkoi mennä huonoon kuntoon.se oli kahden viikon muutos täytuhosta väsyneeseen vanhukseen. koiramme alkoi nuutua ja laihtua, kaikki vaan synkkänä odoteltiin milloin aika jättää. kaksi viimeistä päivää koira pysyi kopissa. viimesillä voimilla se oli sitte raahautunu kopista ulos ja antanut viimesen hengähdyksen ulos. koko perhe suri kiraa pitkään, ja edelleen on ikävä vaikka siitä on aikaa jo 6 vuotta.
