Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi

Keskustelua Volvoista => Offtopic => Aiheen aloitti: cpp0 - 02.03.2012, 12:06:55

Otsikko: World Of Tanks
Kirjoitti: cpp0 - 02.03.2012, 12:06:55
Ajattelin, että kyllähän tällä pelillä voi olla ihan oma aihe.

http://worldoftanks.eu/     <-- Linkki pelin sivuille, josta onnistuu myös lataus ja käyttäjän luonti.

Kyseessä siis peli, jota pystyy pelaamaan ilmaiseksi. Rahaakin voi laittaa etuuksia vastaan, kuitenkin kaikki voi saavuttaa myös ilmaiseksi.

Itse olen pelannut noin pari kuukautta vasta, mutta kylläpä tohon on jo premiun tullut ostettua.
Tällä hetkellä  mennään Tier 6 tasolla ja tankkina toimii KV-3.
En pelaa missään klaanissa ja päivittäin tulee pelattua pari tuntia, joskus vähä enemmänkin.

Pelaatko itse ?
1. Jos pelaat niin mikä tier ?
2. Kauanko olet pelannut ?
3. Pelaatko klaanissa ?
4. Paljonko kulutat aikaa pelaamiseen  (voi viilata alas jos hävettää  ;D)

Lisäyksenä vielä voi laittaa sen oman nimimerkin millä pelaa, niin voipi sitten lisäillä kaveriksi.
Itselläni toimii: Cpp0
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 02.03.2012, 12:10:54
Latasin tuon, kokeilin, totesin mielenkiintoiseksi mutten ole ajanpuutteen takia juuri pelaillut. Kunhan tuon taloprojektin tästä saa kevään mittaan valmiiksi, eiköhän sitten löydy aikaa tällekin.

Tämä on kyllä parasta, mitä Venäjältä on pitkään aikaan tullut. Sillä venäläinen pelihän tämä on käsittääkseni?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: cpp0 - 02.03.2012, 12:17:38
Latasin tuon, kokeilin, totesin mielenkiintoiseksi mutten ole ajanpuutteen takia juuri pelaillut. Kunhan tuon taloprojektin tästä saa kevään mittaan valmiiksi, eiköhän sitten löydy aikaa tällekin.

Tämä on kyllä parasta, mitä Venäjältä on pitkään aikaan tullut. Sillä venäläinen pelihän tämä on käsittääkseni?

Aikaahan näihin kyllä saa uppoamaan  :)
Peliplaneetan mukaan olisi brittiläinen, mutta tiedä sitten. http://www.peliplaneetta.net/arvostelut/1317/
Loistava peli kuitenkin
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: SamigoGTE - 02.03.2012, 12:19:58
Lataan kuhan pääsen kotiin mutta saas nähä kuin löytyy aikaa pelaamiselle :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 02.03.2012, 12:56:05
Peliplaneetan mukaan olisi brittiläinen, mutta tiedä sitten. http://www.peliplaneetta.net/arvostelut/1317/

Wikipedian mukaan valkovenäläinen. :juhau:

http://fi.wikipedia.org/wiki/World_of_Tanks

:D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: cpp0 - 02.03.2012, 13:10:06
Wikipedian mukaan valkovenäläinen. :juhau:

http://fi.wikipedia.org/wiki/World_of_Tanks

:D

Vissiin jotain epäselvää tossa  :) kun eivät osaa päättää kuka on tehnyt
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 02.03.2012, 14:07:02
Vissiin jotain epäselvää tossa  :) kun eivät osaa päättää kuka on tehnyt

Mutta väliäkös tuon, hyvä peli joka tapauksessa!
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: cpp0 - 02.03.2012, 14:19:00
Mutta väliäkös tuon, hyvä peli joka tapauksessa!

ON !
Täytyy nyt viikonlopun aikana skarpata, kun alennuksessa tuo IS. Se olisi tarkoitus saada seuraavaksi
http://worldoftanks.com/news/1071-heavyweight-clash-march-1-5-2012/
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 02.03.2012, 20:36:59
Yleensä t7-t10.
Reilu puolisen vuotta.
Kyllä.
Jaa-a... En niin paljoa kun pitäis, varsinkin rahan grindaaminen noihin top tier vehkeisiin on aikaavievää. Useita tunteja viikossa jos työt sallii.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: AtAi - 02.03.2012, 20:50:28
Pelasin joskus(jostain closed betan puolesta välistä alkaen), kyllästyin kun derppajia polakkeja niin paljon.  4-5tierin pömpeleitä lie yhä tallissa, en oo varmaan puoleen vuoteen ees kattonu.

Kavereihin saa lisätä:
KenraaliAiro

Jos vaikka jaksas taas pelata...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: jonze - 03.03.2012, 18:16:48
tänää aloin tota pelilailee.. ärsyttää ku reilun tunnin pelasin ni tasan 3 tankkia sain tuhottia.. ja aina mut tuhotti iyhdel osumal... noh harjotellaa lisää
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: cpp0 - 03.03.2012, 23:55:32
tänää aloin tota pelilailee.. ärsyttää ku reilun tunnin pelasin ni tasan 3 tankkia sain tuhottia.. ja aina mut tuhotti iyhdel osumal... noh harjotellaa lisää

Joo kylläpä se vituttaa edelleenkin, kun itse yrittää ja muut vaan ajelelee. Mutta onneksi pelissä exp tulee tehdyn damagen mukaan eikä tuhottujen tankkien, niin ei silloin haittaa jos ei ketään saa hengiltä. Vaikka kyllähän se 0 ärsyttää  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: jonze - 04.03.2012, 10:29:43
Joo kylläpä se vituttaa edelleenkin, kun itse yrittää ja muut vaan ajelelee. Mutta onneksi pelissä exp tulee tehdyn damagen mukaan eikä tuhottujen tankkien, niin ei silloin haittaa jos ei ketään saa hengiltä. Vaikka kyllähän se 0 ärsyttää  ;D
juu monesti tapahtunu niin et ite aiheuttaa tuhoa siten että vastustajalla on enää jotai 10%  ja sit joku muu tulee ja tuhoaa sen.. sit itelle jää edelleen se 0 sinne tilastoon  ::)

niin ja nimi millä pelailen :  jonze86
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 05.03.2012, 17:15:32
Ja ihan vihreille todettakoon, että tässä pelissä ei pärjää ampumalla "sinnepäin" kuin tykistövaunuilla. Jos ei mene läpi, tähtää ja  ampuu ohuempaan paikkaan, kuten vaikkapa keulassa ajajan luukku. Ja oppii pitämään vaununsa kohti vastapuolta, vaikka tykkitorni pyöriikin niin ei olla perse vihollista kohden vaan keula. Eikä kohtisuoraan vaan ~15 asteen kulmassa jatkuvasti.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Sato| - 05.03.2012, 17:23:42
Laitoinpa latailee, katotaan innostunko :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: jonze - 05.03.2012, 17:32:09
Laitoinpa latailee, katotaan innostunko :)
mulla kesti varmaa tunnin ku latas ja asensis ja päivitti heti kaikki.. mutta kannatti odotttaa.. hauska peli on :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Sato| - 05.03.2012, 17:40:31
Joo aika hitaasti veivaa tulemaan :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 05.03.2012, 20:57:30
AIniin: Laittakaapa asetuksista ne tähtäimet sellaisiksi joissa lukee 'panssarinläpäisyn osoittajalla' helpottaa hommaanne. Tähtäin on punainen -> ei kannata, ei mee läpi, vihreä -> läpi menee, että helähtää.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 05.03.2012, 22:21:37
AIniin: Laittakaapa asetuksista ne tähtäimet sellaisiksi joissa lukee 'panssarinläpäisyn osoittajalla' helpottaa hommaanne. Tähtäin on punainen -> ei kannata, ei mee läpi, vihreä -> läpi menee, että helähtää.
Tai siis jos on vihreä, niin on edes pieni mahis mennä läpi, ja tuskin menee siltikään.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 05.03.2012, 22:25:28
pelasin hetken mutta aika äkkiä kyllästyy kun tykkään enempi peleistä joissa oikiasti tapahtuu jotain
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: -J- - 06.03.2012, 06:56:44
Kyllä tää on koukuttanut aika vahvasti..
Tankkeja löytyy joka tieristä.
Betasta asti pelannut. Julkaisun jälkeen pelejä alla vajaat 5000, betassa tais mennä 6K rikki.
Pelaan klaanissa FNX, nimellä Gman.
Melkein päivittäin tulee muutama matsi pelattua.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 06.03.2012, 08:09:45
Kyllä se auka mukavasti alkaa helisemään kun laittaa APRC:tä T7 tai  S-70 putkeen  ::)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Sato| - 06.03.2012, 20:18:10
Oha toi ihan jees peli. Reeniä vaatii kyl jonkun verran :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: cpp0 - 07.03.2012, 08:43:56
Tossa nyt kuten ite pelaan tier 7, niin alkaa oleen suurinpiirtein selvillä mihin pitäisi ampua. Netistä löytyy aika hyvin videoita ja tutoriaaleja eri tankkimallien heikoista kohdista.
Ja telathan saa aina paskaksi, oli vastassa sitte kuka tahansa. Silloin on vaa enemmän kuin suotavaa, että tiimi kaveri on apuna :)

Itsellä on nyt T7-tankki IS ja kyllähän toi on jo hauska pelata tuolla 122mm tykillä  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 17.08.2012, 00:59:22
vieläkö tätä pelaa muutkin
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: cpp0 - 17.08.2012, 08:02:54
vieläkö tätä pelaa muutkin

Kyllä pelaa, tosin olin tuossa kesäloman ajan pelaamatta.
Pelaan nimimerkillä Cpp0 ja klaanina on FTC-T
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 17.08.2012, 09:29:03
asensimpa pelin uudellee kun oli tylsää ja nyt päivityksien jälkeen siitä on tullu ihan ok peli :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: cpp0 - 17.08.2012, 09:41:01
asensimpa pelin uudellee kun oli tylsää ja nyt päivityksien jälkeen siitä on tullu ihan ok peli :)

Kyllähän se on muuttunut, uusia pelimuotoja, tankkeja ja karttoja.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 17.08.2012, 10:44:52
hyvä pelihän tää, kunhan ei oo liikaa puolalaisia omalla puolen  :facepalm:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: cpp0 - 17.08.2012, 11:20:42
hyvä pelihän tää, kunhan ei oo liikaa puolalaisia omalla puolen  :facepalm:

Asenna ratio modi, niin näet että onko kanssapelaajat vasemmanjalan saappaita.
Googleta XVM-ratio mod, niin sitä kautta pitäisi löytyä ohjeet jne
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 17.08.2012, 11:58:06
Asenna ratio modi, niin näet että onko kanssapelaajat vasemmanjalan saappaita.
Googleta XVM-ratio mod, niin sitä kautta pitäisi löytyä ohjeet jne
en oo asentanu, rupee vaan masentamaan kun huomaa mahdollisuudet ja vaikuttaa sitämyötä omaan pelaamiseen.

sen kyllä huomaa kun porukka hyökkää vaan lipulle tai jonnekkin nurkkaan kuolemaan ::)
ja heti perään sätissä NOOB TEAM  :idiot2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 17.08.2012, 12:40:36
No mut onneks tommosessa tilanteessa itteä pienempään pitkä putki nollapenejä lämmittää isosti, ja voi sitä riemua kun tuon putken katkasee dingi  >:(
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 17.08.2012, 14:24:29
mä en ymmärrä tos pelis tota pisteiden jakoa kun jos en saa yhtään tankkia tuhottua enkä lippua vallattua nii voin saada paremmat pisteet kun toises samanlaises eräs mutta jossa oon tuhonnu vähintään 1 tankin  :idiot2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 17.08.2012, 17:03:48
mä en ymmärrä tos pelis tota pisteiden jakoa kun jos en saa yhtään tankkia tuhottua enkä lippua vallattua nii voin saada paremmat pisteet kun toises samanlaises eräs mutta jossa oon tuhonnu vähintään 1 tankin  :idiot2:
puolustus ja tankkien havaitseminen tuo xp, ja tankkien tuhoamisesta ei saa ylimääräistä xp, vaan aiheutetusta vahingosta  ;)
myös jos havaitset vihollisen ja tiimiläinen sen tuhoaa, saa siitä lisää kokemusta
oliko vielä voitettu erä 1.5x xp
No mut onneks tommosessa tilanteessa itteä pienempään pitkä putki nollapenejä lämmittää isosti, ja voi sitä riemua kun tuon putken katkasee dingi  >:(
joo o välillä tulee näitä 5-6 laukauksen 0dmg pene putkia

mutta kyllä noita onnistumisiakin tulee jatkuvasti, vaikka välillä tulee murskatappiokin 6-7 tankin tuhoamisen jälkeen kun huomaa olevansa lajinsa viimeinen td:llä   :idiot2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 17.08.2012, 17:18:34
ahaa ja mä oon ihan letku pystys yrittäny tuhota mahd.paljo vihuja :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 17.08.2012, 17:22:50
ahaa ja mä oon ihan letku pystys yrittäny tuhota mahd.paljo vihuja :D
tämänkun omat tajuis, eikä rynnis kuolemaan letku pystyssä  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 18.08.2012, 22:29:35
plääh tulipa tehtyä huono ostos kun ostin 4 luokan normi tankin kun eihän sillä pärjää kun samaan erään tunkee 4 luokkaa suurempia  :facepalm:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 19.08.2012, 00:23:48
a-20 on scoutti tankki, tykki taitaa olla lähinnä härnäämistä varten
  nelosista t-28 oli kova, siitä poistu vaan paras tykki viimesimmässä päivityksessä  :idiot2: oli kiva kiusata isompiaan samoin kuin td  linjoilla
jos arvasin nickin oikein  :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 19.08.2012, 03:42:18
a-20 on scoutti tankki, tykki taitaa olla lähinnä härnäämistä varten
  nelosista t-28 oli kova, siitä poistu vaan paras tykki viimesimmässä päivityksessä  :idiot2: oli kiva kiusata isompiaan samoin kuin td  linjoilla
jos arvasin nickin oikein  :D
mä jo säikähdin että mistä sä mun tankki ostokset arvasit :D :D mutta kyllähän se A-20 kulkee mutta kun ei kiihdy niinku edeltäjänsä (BT-7) ja eikai sitä viitti montaa eri nikkiä pitää :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 19.08.2012, 06:50:15
itellä kanssa ollu sama nick jo ammoisista ylä-aste ajoista, täällä tosin vähän asiallisempi  ;D
http://worldoftanks.eu/community/accounts/502660231-t3rska/
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 21.08.2012, 00:06:24
(http://i751.photobucket.com/albums/xx156/retroterska/shot_001.jpg)
kävipä muuten munkki, tai no oli päivän toinen peli ja just edellisellä kuittasin x3 boonukset vaivasella tapolla  :facepalm:

wolverine
tykkään  8)

(http://i751.photobucket.com/albums/xx156/retroterska/shot_001-1.jpg)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 26.09.2012, 13:51:27
latasin kans ton pelin ja koulutusta meen läpi. Mitä hemmettii noi ihme pisteet tarkottaa? Ny pitäs ostaa joku 3 luokan vaunu eikä sitte millään onnistu. Koukuttava peli kyllä muuten. Vai kannattaako tota koulutusta ees tehä...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 26.09.2012, 14:25:06
latasin kans ton pelin ja koulutusta meen läpi. Mitä hemmettii noi ihme pisteet tarkottaa? Ny pitäs ostaa joku 3 luokan vaunu eikä sitte millään onnistu. Koukuttava peli kyllä muuten. Vai kannattaako tota koulutusta ees tehä...
no se koulutus on vaa tutoriaali ja kun pääset sen läpi nii saat palkinnoksi eliitti tankin josta saat myymällä muistaakseni 200tonnia
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 26.09.2012, 14:35:27
no se koulutus on vaa tutoriaali ja kun pääset sen läpi nii saat palkinnoksi eliitti tankin josta saat myymällä muistaakseni 200tonnia

joo, tajuan. mut vaikka on rahaa ostaa uus tankki nii jotai ihme muita bongoja puuttuu, ihme peli...pitääkö vaa hakata noita taisteluja vai häh
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 26.09.2012, 14:42:17
joo, tajuan. mut vaikka on rahaa ostaa uus tankki nii jotai ihme muita bongoja puuttuu, ihme peli...pitääkö vaa hakata noita taisteluja vai häh
sun pitää tutkia edellisen tankin tarvittavat moduulit ennenkö sä voit ostaa seuraavan tankin ja sun pitää tutkia ne järjestykses ettet voi ostaa heti parasta

E: ja tutkimuksiin sä tarvit tutkimus pisteitä joita saa taistelusta
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 26.09.2012, 14:46:40
sun pitää tutkia edellisen tankin tarvittavat moduulit ennenkö sä voit ostaa seuraavan tankin ja sun pitää tutkia ne järjestykses ettet voi ostaa heti parasta

E: ja tutkimuksiin sä tarvit tutkimus pisteitä joita saa taistelusta

Jassoo, jo on hanurista  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 26.09.2012, 14:52:50
Jassoo, jo on hanurista  ;D
pitäähän siinä pelis olla jotain haastetta  :idiot2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 26.09.2012, 14:57:17
pitäähän siinä pelis olla jotain haastetta  :idiot2:

No pitää juu, iha hauska peli kyllä. Aina vaa tulee kuulaa ottaan  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 26.09.2012, 17:10:13
No pitää juu, iha hauska peli kyllä. Aina vaa tulee kuulaa ottaan  ;D
kyllä se alkuun tulee kun ei viälä osaa tekniikkaa ja jos on kakka tiimi

E: ja se on tiimi peliä varmasti saat kuulaa naamarii jos yksin lähet johonki seikkailemaan :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 26.09.2012, 17:24:11
Kyllähän se nyt piti laittaa latautuun :P yli 3200 megaa ladattavana, ja sellasta 0.05-0.1megaa tulee sekunnissa :facepalm:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 26.09.2012, 18:44:55
Kyllähän se nyt piti laittaa latautuun :P yli 3200 megaa ladattavana, ja sellasta 0.05-0.1megaa tulee sekunnissa :facepalm:
pistä yäksi latautumaan ja sammuta kaikki muu taustalta :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 26.09.2012, 19:51:57
pistä yäksi latautumaan ja sammuta kaikki muu taustalta :)

Ite tein noin, oli tänä aamuna ladannu. Helkkari ku tulee pataan koko ajan  :'(
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 26.09.2012, 20:45:36
pistä yäksi latautumaan ja sammuta kaikki muu taustalta :)
nyt on 2170 ladattuna  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 27.09.2012, 00:10:56
3-0 eka matsi  8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: -J- - 27.09.2012, 08:11:06
Mielenkiintoinen peli tosiaan. Ja mielenkiintoista on se kuinka rikki peli kuitenkin on.
Esim. kun ammut tankin 100%-> 10%, eipä menekkään enää kuulat läpi mistään. Viimeisen kuukauden ajan random pelit on ollut niin kuraa ettei mitään järkeä. Oma joukkue yleensä täynnä pelaajia, joilla ei mitään hajua joukkue/taktiikka pelaamisesta. Joukkueen voittoprosentti luokkaa 25. Tiukassa tilanteessa ei kuula lähde lähellekkän tähdättyä kohtaa. Esim. ampuessa tasaisessa maastossa 300m päähän, samaan kohtaan tankkia, ensimmäinen kuula jää vajaaksi järkyttävän paljon. Ja seuraava pallo meneekin sitten yli tankin. Pari kuukautta pelannut nyt ilman premikkaa ja kaikki tämä paska alkoi kun oma voittoprosentti kävi kuudessakympissä.
Jotain positiivistakin, eipä näy pahemmin enää siema-huutoja, polakit kun yritti ostaa "halpaa" kultaa..
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 27.09.2012, 09:05:24
Taitaa olla ny joku päivitys menossa, ei pääse hakkaan geimii prkl  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 27.09.2012, 11:40:08
Taitaa olla ny joku päivitys menossa, ei pääse hakkaan geimii prkl  ;D
8.0  8)    Tuo mukanaan läjän uudistuksia ja FYSIIKAT  :o
http://worldoftanks.com/news/1619-80-update-notes/
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 29.09.2012, 20:59:36
Uutena pelaaja kokeilen tai siis nyt lataan sen pelin ja sitte kokeilen  :). ni pitääks tässä liittyä johokki klaanii vai mitä pitää tehä?

E: ja mitä tässä luekelin tätä ni tankki pitää vissiin ostaa    :o mikähän olis hyvä alottelijalle millä kuitekin pärjäis
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 30.09.2012, 08:00:27
Uutena pelaaja kokeilen tai siis nyt lataan sen pelin ja sitte kokeilen  :). ni pitääks tässä liittyä johokki klaanii vai mitä pitää tehä?

E: ja mitä tässä luekelin tätä ni tankki pitää vissiin ostaa    :o mikähän olis hyvä alottelijalle millä kuitekin pärjäis

Tallissa on valmiina muutama I luokan tankki, käy sen koulutuksen läpi nii selvii perusasiat kai. Iteki ihan pihalla viel kaikista asioista.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 30.09.2012, 18:33:43
Kokeiltu ja koukkuun jääty  :D

ongelma vaan että ainaki minusta tuntuu et alkukamppailut oli helpompia kuin esim. 2 sarjan tankin jutut
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 30.09.2012, 19:12:12
Mikä on kun ei pääse kirjautuun?  :-\
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 30.09.2012, 19:13:59
Mikä on kun ei pääse kirjautuun?  :-\
jottain häikkää taas, joku 10 yritystä vaati päästä synkronoidaan varusteita kohdan ohi  :idiot2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 30.09.2012, 19:15:08
jottain häikkää taas, joku 10 yritystä vaati päästä synkronoidaan varusteita kohdan ohi  :idiot2:
Siihen se itelläkin jää
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 30.09.2012, 21:40:51
Joo, synkronoi vaa koko ajan...perseestä sano mummo lumessa...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 30.09.2012, 21:48:14
Joo, synkronoi vaa koko ajan...perseestä sano mummo lumessa...
Nyt pääsin viidennellä kerralla sisään

E: kun kirjotin tätä niin siellä alko huolto :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 30.09.2012, 21:49:08
jep  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 30.09.2012, 21:53:33
Ahaa, johan tuo viime päivitys tuli vasta eilen....Menee mielenkiinto jos on koko ajan katkoja.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 30.09.2012, 21:53:38
https://support.worldoftanks.eu/

Lainaus
Dear Tank Commanders,

I thank you for your reports concerning connection issues you are currently facing. Be assured our technicians are already on the subject and are working to address the problem with the highest priority.

I appologize for the inconvinience caused and will be updating you as soon as the situation is resolved.

Kind regards,

Markus Schill
Director of Customer Service Operations Europe
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 01.10.2012, 22:28:56
tulipa ostettua Stug III  S* ihan mahtava tankki :smitten:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 01.10.2012, 23:00:29
tulipa ostettua Stug III  S* ihan mahtava tankki :smitten:
ja paranee vaan  8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 01.10.2012, 23:03:41
otin toki parhaalla miehistöllä  8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 01.10.2012, 23:06:00
otin toki parhaalla miehistöllä  8)
jatkossa kannattaa siirtää miehistö aina seuraavaan tankkiin ja kouluttaa, rupee lisätaidot kasvamaan.  :pomo:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 02.10.2012, 08:50:06
jatkossa kannattaa siirtää miehistö aina seuraavaan tankkiin ja kouluttaa, rupee lisätaidot kasvamaan.  :pomo:

Tätä hommaa vasta opettelen, erotin jotai alokkaita tossa että mahtuu kassulle porukkaa edes.

Miten noita kassulla olevia voi kouluttaa ku mulla lukee vaan että EROTA jos se ei oo missää vaunussa. Olis muutama 100% hemmo mut ne osaa olla vaa yhessä vaunussa, ääliöt prkl  >:(
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 02.10.2012, 09:43:29
Tätä hommaa vasta opettelen, erotin jotai alokkaita tossa että mahtuu kassulle porukkaa edes.

Miten noita kassulla olevia voi kouluttaa ku mulla lukee vaan että EROTA jos se ei oo missää vaunussa. Olis muutama 100% hemmo mut ne osaa olla vaa yhessä vaunussa, ääliöt prkl  >:(
kannattaa antaa lähtöpassit sellasille jotka on jostain alkupään tankeista (tankeista jotka on jo myyty)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 02.10.2012, 09:46:28
hiton ärsyttävää tuas pelis kun joutuu jollain 5 tason tankilla erään jossa on 7-8 tason tankkeja kun ei niitä saa rikki ja viälä ku on ainut 5 taso ja muut on siitä suurempia
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 02.10.2012, 10:01:16
kannattaa antaa lähtöpassit sellasille jotka on jostain alkupään tankeista (tankeista jotka on jo myyty)

niin oon tehnykki, mut miten noita äijii saa siirreltyy tankista toiseen, siis samaa kansalaisuutta tietty, sitä en oo viä tajunnu.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 02.10.2012, 10:10:12
niin oon tehnykki, mut miten noita äijii saa siirreltyy tankista toiseen, siis samaa kansalaisuutta tietty, sitä en oo viä tajunnu.
ne siirretään sieltä kassulta ensin tyhjään vaunuun, ostaessa siis kannattaa ruksia -osta ilman miehistöä.
sitten vaan painelee miehistöä siitä tankin talli näkymästä niihin tyhkiin paikkoihin.
ukkojen nimet on tuossa vaiheessa punaset mikä tarkoittaa ettei oo vielä kouutettu nykyiseen vaunuun

sitte vaan valittujen ukkojen kohdalta yks kerrallaan henkilötiedot, sielä on kouluta välilehti.
Siitä painat nykyinen tankki tjsp. ja sen jälkeen tulee painettavaksi vaihtoehdot ilmainen, hopea tai kulta koulutus

hiton ärsyttävää tuas pelis kun joutuu jollain 5 tason tankilla erään jossa on 7-8 tason tankkeja kun ei niitä saa rikki ja viälä ku on ainut 5 taso ja muut on siitä suurempia
kyllä toikin menee kunhan saa parhaan tykin ja oppii puskissa kyttäilyn.
Mitä isompi, sitä enemmän xp:tä ja rahnoo napsahtaa vahingosta  8)

isoimmista kannattaa keskittyä telojen ampumiseen. Hyvällä tuurilla pyörähtää sopivasti kylki tai perä edellä muidenkin ammuttavaksi
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 02.10.2012, 10:39:33
Juu vissii oon sitte aina ottanu miehistön kans nii on homma menny persiillee. Täytyypä alkaa keskittyy vähän.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 02.10.2012, 11:12:02
Miten helvetissä noita äijiä koulutetaa uuteen vaunuun? Vaikka niitä siirtelee nii valittaa ettei toi osaa tätä hommaa tehä. On noi pöpejä tyyppejä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 02.10.2012, 12:52:29
pitäskö olla saman luokan tankki että voi äijät siirtää niin ettei esim voi jostain arty:sta nakata ukkoja tankintuhoajaan jne
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: -J- - 02.10.2012, 13:45:52
ne siirretään sieltä kassulta ensin tyhjään vaunuun, ostaessa siis kannattaa ruksia -osta ilman miehistöä.
sitten vaan painelee miehistöä siitä tankin talli näkymästä niihin tyhkiin paikkoihin.
ukkojen nimet on tuossa vaiheessa punaset mikä tarkoittaa ettei oo vielä kouutettu nykyiseen vaunuun

sitte vaan valittujen ukkojen kohdalta yks kerrallaan henkilötiedot, sielä on kouluta välilehti.
Siitä painat nykyinen tankki tjsp. ja sen jälkeen tulee painettavaksi vaihtoehdot ilmainen, hopea tai kulta koulutus

tässähän se koulutus uuteen tankkiin on selkeästi kirjoitettu? Automaattisesti näkyy muistaakseni se tankkilinja mistä miehistö on otettu. Sieltä valitaan esim. heavy tankit, jos miehistön on laittanut hvy vaunuun. Heavytankit-valikko auki ja oikean tankin valinta, jonka jälkeen aukeaa koulutusvaihtoehdot( ilmainen 50%, hopea 75%, kulta 100%)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 02.10.2012, 16:00:09
Joo, nyt hahmottuu toi koulutus homma. Tänks!
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 02.10.2012, 16:06:54
linjaa voi vaihtaa miehistöllä kunhan maa pysyy samana, linjan vaihdosta vaan miehistö menettää enemmän kokemusta verrattuna saman tankkilinjan koulutukseen 
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 02.10.2012, 23:33:52
Millähän sais kantomatkaa lisää artellerii kun tuo 500m vai olikoha 600m ei riitä.. Ja mitäs hyötyy radion päivityksestä?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 02.10.2012, 23:39:43
On tää peli koukuttava, tänääki pelailin 5h.. vähä veny ku oli "pakko" ostaa parempi artelleri.. :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 03.10.2012, 01:08:32
Millähän sais kantomatkaa lisää artellerii kun tuo 500m vai olikoha 600m ei riitä.. Ja mitäs hyötyy radion päivityksestä?
aja lähemmäs nii riittää :D ja päivittele vaa ne radiot
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 03.10.2012, 07:42:28
Ei niissä pikkutierin telatykeissä sitä kantamaa olekaan... Vasta siinä t5 alkaa kuula lentämään kun kaliberit menee reilusti yli 100mm. Telatykki tarttee aina parhaan radion, että se "näkee" etulinjaan mitä muut näkee ja voi auttaa. Itsellä on telatykin kehitys jumissa S-51 (USSR) enää ei olisi kovinkaan paljon, että saisi pikkuobjektin, mutta telatykin grindaaminen... Jos on isojen vaunujen jauhaminen tuskaa niin telatykit tuskaa potenssiin kolme.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 03.10.2012, 08:16:14
Oha tossa jauhamista. Itellä ny natsitankki tasolla V ja neukku tasolla IV, ainaki toi neukkutankki on joku möhkö, olis voinu miettii tarkemmin...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 03.10.2012, 08:56:57
Hmm, eli luultavasti sulla on T-28. Se on ihan jees sillä zis-4 tykillä, mutta hiukan tinapeltinen. KV-1 on jo aika raskas tierilleen. Neukuilla riippuu hiukan raskaalla linjalla mitä haluaa, KV linjasto on raskaasti panssaroitu ja hidas, IS linja on kevyempi, notkeampi ja iskukykyisempi, tosin kumpikin linja päättyy kymppitierin IS vaunuihin joissa käänteisesti IS-7 on IS linjaston järein ja huomattavasti isompi ja raskaampi kuin KV puun päässä oottava IS-4.

Wermachtin puu on... Ongelmallinen. Sakut nojaa vahvasti passarointiin, mutta ranskalaisten ilmestyttyä E-100 on täyttä paskaa ja Maus on hyvin tilannekohtainen, kaikki uudet tX panssarikanuunat hilahtaa läpi hyvin kevyesti. E-100 megatykki on epätarkka ja sen läpäisy on naurettava verrattuna muihin ja Maussin panssarista ei ole enää apua... E-100 on ihan pyöriteltävissä uusilla kymppitierin medeillä ja T110 variantit, IS-vaunut ja "Bätman" murhaa sen todella äkkiä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 03.10.2012, 09:24:03
Joo, T-28 mul on. Sakuilta PzKpfwIV plus noita muita. Rahat vaa ny loppu nii pakko vaa jauhaa prkl. Onneks Tappara voitti Hifkin eile  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 03.10.2012, 09:57:48
Muuten, kun myy tankin nii meneekö mukana kaikki siihe hommatut moduulit? vai kannattaako ne ottaa irti ennenku myy jos ne sattuu sopiin johonki toiseen tankkii sitte?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 03.10.2012, 10:33:01
Muuten, kun myy tankin nii meneekö mukana kaikki siihe hommatut moduulit? vai kannattaako ne ottaa irti ennenku myy jos ne sattuu sopiin johonki toiseen tankkii sitte?
irti vaan. Yleensä pyssyt ja koneet voi käydä suoraan seuraavaan tankkiin.  Myydessähän on ruksi: irrota moduulit ja varusteet, ei tartte
Samalla sitten ruksitaan se irrota miehistö

käsin tuota ei tartte hoitaa.

Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 03.10.2012, 10:51:05
irti vaan. Yleensä pyssyt ja koneet voi käydä suoraan seuraavaan tankkiin.  Myydessähän on ruksi: irrota moduulit ja varusteet, ei tartte
Samalla sitten ruksitaan se irrota miehistö

käsin tuota ei tartte hoitaa.

Aina oppii uutta, kiitos  :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 03.10.2012, 15:28:07
Kaikkia varusteita ei voi noin vain irroittaa, useat vaatii kultaa, mutta se toki kannattaa. Joku ilmanvaihto ja latausavustin tai tykinvakain maksaa hopeaa jeesuksen ison satsin ja sitä samaa modulia voi kierrättää vaunusta vaunuun, vaunuluokan sisällä siis.

Moottorit, tykit, tornit, telat, niitä se ei koske. Yleensä parhaimman tykin saa siirrettyä seuraavaan vaunuun, joten kannattaa kattella tutkimuspuuta, onko siellä vanhaa hyödynnettävää. Sekin tosin muuttui aikalailla sekavammaksi...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 03.10.2012, 19:42:29
On tuol kyl iha urpoja kans pelaamassa, yhes pelis oma ampu mut heti läjään ku peli alko ja äske ku oli hyvässä passissa pusikossa nii työnsi näkyville nii tottakai heti kuulaa ottaan. Voi video mitä pelaajia. Sitte osa niitä surffajia jotka tapattaa ittensä ekan 10sek aikana...Hienoo koittaa ite pelata "kunnolla" jos heti  peli on 0-5 ekan parin minuutin jälkee...sen jo tietää miten siinä käy....
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 03.10.2012, 21:17:54

ne jotka tapattaa ittensä on luultavasti scoutteja eli ne näyttää omalle tiimille vihollisten siainnin ja siälä on kyllä niitä omien tuhoajia mutta täs uudes päivitykses saa jotain hyvitystä siitä jos oma on vaurioittanu sun tankkia ja se itte saa sakot siitä tosin täs järjestelmäs on kusinen virhe kun itellä kävi niin että oma ajo mun päälle ja menetti hp:ta mutta multa ei lähteny mitää nii minä sain ne sakot :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 04.10.2012, 00:32:28
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_017.jpg)
-
hyvin sain pudotettua sakkia mutta turpaa siinä sitte tuli kun omat ei oikee saanu mitää aikaan :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: janttu77 - 04.10.2012, 06:02:09
saako ton kielen jostain vaihdettuu kun latasin pelin uudestaan nii pelkkää lontoota kuvassa ja ei löydy mista kieli vaihtuu suomexi
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 04.10.2012, 09:02:50
saako ton kielen jostain vaihdettuu kun latasin pelin uudestaan nii pelkkää lontoota kuvassa ja ei löydy mista kieli vaihtuu suomexi
assennuksen yhteydes saa suameksi muuten en osaa sanoa :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 04.10.2012, 09:12:47
(http://s21.photobucket.com/albums/b272/lassimies/?action-view&current=shot_001.jpg)

Tollaset tulokset päivän ekasta voitosta...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 04.10.2012, 13:21:47
saako ton kielen jostain vaihdettuu kun latasin pelin uudestaan nii pelkkää lontoota kuvassa ja ei löydy mista kieli vaihtuu suomexi

Eikös kun pelin käynnistää niin siitä ylhäältä saa vaihdettuu kielen. Eli ennen jo sisäänkirjautumista.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 04.10.2012, 13:23:37
Jos sitä taas muutaman erän ottais  8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: janttu77 - 04.10.2012, 13:25:18
Eikös kun pelin käynnistää niin siitä ylhäältä saa vaihdettuu kielen. Eli ennen jo sisäänkirjautumista.

juu löyty oli vaan nii pieni logo etten ollu huomannu sitä alotus ruudussa
pitää vaan ottaa puusilmäkouraan  :2funny:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 04.10.2012, 13:33:13
Mietähän on täällä jo aika paljon pelaamassa.. Pitäsköhä perustaa Volvoklaani sinne  :D :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 04.10.2012, 13:58:32
Mietähän on täällä jo aika paljon pelaamassa.. Pitäsköhä perustaa Volvoklaani sinne  :D :D

Nii, harmi ettei volvo oo tehny kun traktoreita ja merikontteja  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 05.10.2012, 18:15:21
Nonni, latasin pelin toiselle koneelle kans, mitä tää tarkottaa?

"Kriittinen virhe
Virhe käysitettäessä peliä
Sovellus ei voi jatkaa
Katso lisätiedot lokitiedostosta"

Mistä lokitiedostosta? Toosi kivoja noi virheilmot...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 05.10.2012, 18:24:41
koita uutta puhdasta asennusta, jos ei toimi niin eikun koko latinki alusta  :buck2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 05.10.2012, 19:03:22
koita uutta puhdasta asennusta, jos ei toimi niin eikun koko latinki alusta  :buck2:

sehän juhlaa on... :'(
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 05.10.2012, 19:05:17
sehän juhlaa on... :'(
tuon sai ladattua torrentilla virallisilta sivuilta, tulee aika vikkelään jos vaan neti sen sallii
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 05.10.2012, 19:40:23
Kyl mä sen ihan virallisilta sivuilta latasinkin. Ihmetyttää toi virheilmotus vaan....
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 06.10.2012, 11:37:21
Joo, sain toimiin, on vaa näköjään tää toinen läppäri liian romu pelin pyörittämiseen...prkl
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 06.10.2012, 14:27:30
(http://i852.photobucket.com/albums/ab86/Kaziganth/WoT.jpg)

Tykkään tosta BT-2:sta kun siihen saa vähän päivityksiä ensin kiinni  8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 06.10.2012, 14:34:29
Liitytty kerhoon samalla nimimerkillä kun täälä, vaikuttaakin hyvältä peliltä!  :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 06.10.2012, 14:39:01
Mikä kerho?

Tulipa selvyys miksei peli oikee pyöriny koneella, prossu on 2ghz mutta oli vaa vaa neljäs osa tehosta käytössä...mukavaa....
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 06.10.2012, 15:12:43
Toi on hyvä toi BT-2 :o nyt valtasin vihollisen tukikohdan ja tuhosin 3 tankkia kun puolustin sitä ;)
On muuten Vrcf-kanava pystyssä :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 06.10.2012, 18:21:26
Aluks meinas olla vähä hankalaa, alkaa pikkuhiljaa sujuu.
PST/SPG on kyl mun juttu
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 06.10.2012, 20:02:33
lassii on jo löytäny ton kanavan :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 06.10.2012, 22:03:27
Heti ekana päivänä tuliki ostettua Marder 2 ja StPz2 sakuilta  :P
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 06.10.2012, 23:13:41
Heti ekana päivänä tuliki ostettua Marder 2 ja StPz2 sakuilta  :P
marder 2 on ihan mahtava ja siitä seuraava hetzer  S* ja sen jälkee stug III joka on mulla tällähetkellä :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 07.10.2012, 11:05:48
lassii on jo löytäny ton kanavan :)

Joo, mukavahan se on välillä höpötellä ja vaihtaa kuulumisii.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 07.10.2012, 19:27:57
marder 2 on ihan mahtava ja siitä seuraava hetzer  S* ja sen jälkee stug III joka on mulla tällähetkellä :)

Tuntuupa typerältä hetzerillä pelatessa sillä 10,5 tykillä muut menee melkeinpä laakista mut sit t6 heavyyn et saa naarmuakaan..
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 07.10.2012, 19:29:10
Tuntuupa typerältä hetzerillä pelatessa sillä 10,5 tykillä muut menee melkeinpä laakista mut sit t6 heavyyn et saa naarmuakaan..
ei pidä ampua keulaan  :buck2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 07.10.2012, 19:40:08
Tuntuupa typerältä hetzerillä pelatessa sillä 10,5 tykillä muut menee melkeinpä laakista mut sit t6 heavyyn et saa naarmuakaan..
ammu vasta kun tähtäin muuttuu vihreeksi (se kolmio keskellä tähtäintä) ja joitaki tankkeja ei tahdo saada tuhottua esim AMX 40 (sammakko) mutta jos ei ota hittiä nii ammu telat rikki ja sen verran että se hetzerin isoin tykki on vallan paska kun ei sillä osu mihinkää mutta sitte ku osuu nii tulee tuhoa
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 07.10.2012, 21:02:30
ammu vasta kun tähtäin muuttuu vihreeksi (se kolmio keskellä tähtäintä) ja joitaki tankkeja ei tahdo saada tuhottua esim AMX 40 (sammakko) mutta jos ei ota hittiä nii ammu telat rikki ja sen verran että se hetzerin isoin tykki on vallan paska kun ei sillä osu mihinkää mutta sitte ku osuu nii tulee tuhoa

Juu on ootettu, ja kyseessä ihan läheltäki ammuttuja niin ei vaan mee läpi noista t6.
Ei se nyt hirveen epätarkka musta oo, pitää oottaa vaa rauhas, ei se mikää artillery ookkaa  ;)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 07.10.2012, 21:31:30
kävin vetämässä kaksi matsia sluggerilla ja vattu mitä kurwailua, omat vaan rynnii yksi kerrallaan varmaan kuolemaan eikä yritystäkään mennä suojaan. Jädään ampumaan kylki edellä samaan paikkaan :idiot2:

eka hävittiin 14-3 ja jälkimmäinen 14-5 S* 
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 07.10.2012, 21:57:53
Juu on ootettu, ja kyseessä ihan läheltäki ammuttuja niin ei vaan mee läpi noista t6.
Ei se nyt hirveen epätarkka musta oo, pitää oottaa vaa rauhas, ei se mikää artillery ookkaa  ;)
ei se odottamalla vihriäksi muutu vaan sillon kun tähtäät oikiaan kohtaan
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: s73 - 07.10.2012, 22:06:02
Mikäli peli on yhtään realistinen, pitäisi osuman kylkeen rungon ja tornin väliseen saumaan tuhota tankki. >:D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 07.10.2012, 22:15:07
Mikäli peli on yhtään realistinen, pitäisi osuman kylkeen rungon ja tornin väliseen saumaan tuhota tankki. >:D
monesti menee torni paskaksi
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 07.10.2012, 22:19:07
Jos sitä muutama erä  ::)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: s73 - 07.10.2012, 22:33:27
monesti menee torni paskaksi
  jaa, on siinä ainakin vähän realismia, useimmissa peleissä  torni lähtee kokonaan irti. Myös viistottain takaa pitäisi pystyä yllättämään joitain tankkeja.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 07.10.2012, 23:27:48
eka hävittiin 14-3 ja jälkimmäinen 14-5 S*
Ei paha. Minoon kertaalleen ollu äärettömän lähellä joutua häviäjätiimiin matsissa, jossa ite nuijin 11 nurin su-85:lla ja meinas kuulat loppua kun sain keskenäni nuijia kaiken kumoon, voitettiinko 15-13 lopulta.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 07.10.2012, 23:30:45
Ei paha. Minoon kertaalleen ollu äärettömän lähellä joutua häviäjätiimiin matsissa, jossa ite nuijin 11 nurin su-85:lla ja meinas kuulat loppua kun sain keskenäni nuijia kaiken kumoon, voitettiinko 15-13 lopulta.
no onneks löyty edes yks osaava tiimistä  :o
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 07.10.2012, 23:36:46
Ei paha. Minoon kertaalleen ollu äärettömän lähellä joutua häviäjätiimiin matsissa, jossa ite nuijin 11 nurin su-85:lla ja meinas kuulat loppua kun sain keskenäni nuijia kaiken kumoon, voitettiinko 15-13 lopulta.
minä haluan kans tuan SU-85 tankin olis vasta tua SU-85B  :(
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 07.10.2012, 23:37:34
minä haluan kans tuan SU-85 tankin olis vasta tua SU-85B  :(
äkkiä sen saa  8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 07.10.2012, 23:44:41
äkkiä sen saa  8)

joo pitäs tolla B:llä jaksaa leikkiä ja eliitti tankeilla kerätä vapaata kokemusta mutta ei jaksaasi :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 07.10.2012, 23:50:37
joo pitäs tolla B:llä jaksaa leikkiä ja eliitti tankeilla kerätä vapaata kokemusta mutta ei jaksaasi :D
ilmeisesti tarvii kultaa että voi muuttaa kokemusta vapaaks kokemukseks?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 07.10.2012, 23:57:25
no onneks löyty edes yks osaava tiimistä  :o
Emminä siitäkään tiä.

Muuten nuilla vähänkin isommilla, sanotaanko tier 5+ on aika turha ajella jossei ole oikeesti tikissä oleva miehistö. Sitä pystyy "puljaamaan" siten että ostat samaa puuta isomman vaunun, uudelleenkoulutat miehistön siihen vaunuun, ja sitten sillä numeroa pienemmällä ajelet tuplia poies että saa elite-ekspat miehistölle(parakeisa olis kiva olla sevverta tilaa että koko miehistön saa kerralla poies toisesta ja naputella toiseen). Toimiivat sen 10-20% huonommin kun ovat "väärässä" vaunussa, mutta siinä vaiheessa se laite lie täysissä varusteissa niin menettelee. Toisaalta on myös itsensä ruoskimista yrittää nuita isompia vermeitä, tier7+ alkaa mennä siihen ettet itse vaan pysty vaikuttamaan matsiin enää isosti, jollakin kakkostierin skodalla (pz35t) voit yksin kolata vaikka koko vihutiimin nurin jos sopivasti osuu. Itse poistin pelin kun kyllästyin yksinpeleihin tiimejä vastaan, mutta tuo fysiikkapäivitys vaikuttaa pelottavan kiinnostavalta, 8.1 patchin jälkeen vois harkita vaikka masentavansa pelin uudelleen.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 07.10.2012, 23:58:43
joo pitäs tolla B:llä jaksaa leikkiä ja eliitti tankeilla kerätä vapaata kokemusta mutta ei jaksaasi :D
voi joko koluttaa miehistöä kunnolla seuraavaan tankkiin tai sitten vapaata kokemusta sen 70 pinnaa per taistelu, hyvällä tankilla mikä jottei  8)

kummasti suurempi voitto prosentti tuolla kv-1S mitä sluggerilla, kummatkin painii saman tierin taisteluissa, muta toisella pystyy kunnolla vaikuttamaan loppu tulokseen  8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 08.10.2012, 00:06:21
Emminä siitäkään tiä.

Muuten nuilla vähänkin isommilla, sanotaanko tier 5+ on aika turha ajella jossei ole oikeesti tikissä oleva miehistö. Sitä pystyy "puljaamaan" siten että ostat samaa puuta isomman vaunun, uudelleenkoulutat miehistön siihen vaunuun, ja sitten sillä numeroa pienemmällä ajelet tuplia poies että saa elite-ekspat miehistölle(parakeisa olis kiva olla sevverta tilaa että koko miehistön saa kerralla poies toisesta ja naputella toiseen). Toimiivat sen 10-20% huonommin kun ovat "väärässä" vaunussa, mutta siinä vaiheessa se laite lie täysissä varusteissa niin menettelee. Toisaalta on myös itsensä ruoskimista yrittää nuita isompia vermeitä, tier7+ alkaa mennä siihen ettet itse vaan pysty vaikuttamaan matsiin enää isosti, jollakin kakkostierin skodalla (pz35t) voit yksin kolata vaikka koko vihutiimin nurin jos sopivasti osuu. Itse poistin pelin kun kyllästyin yksinpeleihin tiimejä vastaan, mutta tuo fysiikkapäivitys vaikuttaa pelottavan kiinnostavalta, 8.1 patchin jälkeen vois harkita vaikka masentavansa pelin uudelleen.

just näin. Ahtaan tallin takia tullu aina myytyä vanha tankki pois ja 5 tierin jälkeen saanu aina 100% miehistön istutettua tankkiin kun on alustanu taidot jolloin lähtee lisätaito pois.
tai wolverine mulla oli m18 rinnalla, siitä sitten miehistö sluggeriin kun sen sain avattua tuolla wolverinella ja samaan aikaan olikin sitten jo m18 hellcatilla tutkittu sluggerin varusteet.

noilla vaunuilla ihan turha yrittää ylivoimaa vastaan, se on aika nopeesti erä ohi kun omat kuollu ja vastaan vyöryy 3-4 7 tierin mediä tai heavyä.

kv:n pitkällä 122 millisellä taas tekee kummasti vahinkoa, tarttee vaan yleensä kaverin tulittamaan latauksen ajaksi isompia vastaan, kun on julmetun hidas  :buck2:

rahalla saa ja hevosella pääsee...
sain viikon premium koodin lahjana sähköpostiin, sillä hommasin pari tallipaikkaa ja  Churchillin rahan keruuseen
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 08.10.2012, 00:19:38

Ahdas talli ei ole iso ongelma, mulla taitaa olla 10 slottia kun on ollu sopivat vaunut hankittuna kun tullu muutoksia esim KV -> KV-1 ja KV-2, ja KV-3 -> KV-3 ja T150, aina ropsahtaa slotti lisää 8).

Joo, puolustaminen ylivoimaa vastaan voi vielä toimia, hyökkäyksessä ei juurikaan.

Opit vielä vihaamaan sitä kirottua D-25T:tä, se on ehkä suurin yksittäinen ryssävaunujen syöpä ja rutto.

Kultakoodit lehtien sivuilta oli oikeesti ihan tarpeen, pelkistään noitten hipo-lisävarusteiden irrottelunkin kannalta, ja olenpa tainnut yhden ampujankin kouluttaa...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 08.10.2012, 00:26:42
6 tierin pyssynä vielä menee, mutta voi tosiaan ahistaa isommissa  vaunuissa  :buck2:  Isompiin kyllä toimii tulitukena tai jos sattuu 7 tai 8 tierin polski pelkäämään laukauksen jälkeen ja aina pakenee nurkan taakse piiloon oottamaan uutta osumaa  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 08.10.2012, 11:13:30
Mursu: tarkotin et kun ei ammu mistään julmetun kaukaa, vaan oottelee
et rulee kantamalle ni sil pyssyl osuu iha hyvi. Suurin osa ohilaukauksista tulee ku yrittää liian kaukaa ampua.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 08.10.2012, 13:45:10
Pitäs vissii alkaa keskittyyn paremmin, koko ajan saa korjata vaunuja  :buck2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 08.10.2012, 22:15:22
Paremmin lukematta... aattelin tökkästä tätäkin peliä ja kokeilla hieman... jotain aloittelijan mokia joita kannattaa jo heti alkuunsa varoa?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 08.10.2012, 22:35:39
Se ainakin että lähet heti alkuun suoraan kohti vihollisen tukikohtaa. Ei näin. Johokki pusikkoo vaa kytikselle kyllä ne viholliset tulee näkyvii ja sit ne voi ampua sielt pusikon takaa näkymättömistä ja selviit hengissä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 08.10.2012, 22:42:00
olipas mukava tankki tua M3 Lee :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 08.10.2012, 22:43:28
Se ainakin että lähet heti alkuun suoraan kohti vihollisen tukikohtaa. Ei näin. Johokki pusikkoo vaa kytikselle kyllä ne viholliset tulee näkyvii ja sit ne voi ampua sielt pusikon takaa näkymättömistä ja selviit hengissä.
Elikkä alkuun matalilla päämäärillä... eli selvitä edes hetken aikaa  :2funny:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 08.10.2012, 22:59:34
Elikkä alkuun matalilla päämäärillä... eli selvitä edes hetken aikaa  :2funny:
joo ja ei mihkää aukealle paikalle seisomaan :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 08.10.2012, 23:01:16
joo ja ei mihkää aukealle paikalle seisomaan :)
Ei ku heti koko kentän näkyvimmälle paikalle patsastelemaan että millanes sää tääl ny sit ois tulos  :2funny:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 09.10.2012, 02:47:13
Ei ku heti koko kentän näkyvimmälle paikalle patsastelemaan että millanes sää tääl ny sit ois tulos  :2funny:
valitettavasti se on aika tuttunäky erien aikana :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 09.10.2012, 09:43:15
Nillä pikkutiereillä kannattaa tahia komentaja ja ajaja, myöhemmin ampuja täyteen kokemustasoon ja saada niille lisätaitoja, samalla oppii pelimekaniikkaa. Ja pikkutierin ottelut on kivoja, nopeita useimmiten (kärsivällisyys on hyve!) ja korjauskulut olemattomat. Siinä oppii sitä perus kulmaamista, ryhmätoimintaa (platta on kova juttu) ja näkee kuinka muut härvää.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 13.10.2012, 14:57:09
Otetaas taas 8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 15.10.2012, 20:14:57
parit geimit taas tänää otin. pitäs vaa jaksaa pitää maltti hanskassa. Yks tappelu oli vähä rassaava ku tilanne oli 1-14 ja viimesenä sain kuulaa ottaan...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 15.10.2012, 22:07:10
jaaha taitaa olla serveriltä kirjautumis sovellus nurin kun ei pääse sisään ja valitti tuommosta
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 15.10.2012, 22:15:10
Kyl se mut päästi oli pakko kokeilla vaik nu´kkuu oon menos  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 15.10.2012, 22:15:37
päästää kanssa
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 16.10.2012, 21:39:42
Taitaakin mennä uusiks asennus kun ei päästä enää sisää kirjautumaan... herjaa vaan sitä samaa mitä viimekskin
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 17.10.2012, 09:14:34
Taitaakin mennä uusiks asennus kun ei päästä enää sisää kirjautumaan... herjaa vaan sitä samaa mitä viimekskin
pistä palautetta
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 19.10.2012, 09:59:05
mikäs tän foorumin kanava siälä on kun ei tunnu löytyvän

E: olipa muuten mukava tankki tuo usan T40 :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 20.10.2012, 09:46:49
Hommasin WK3000 vai mikä lie, oli kyllä aluks aivan älyttömän hidas, toisella moottorilla alko jotain tapahtuunkin. T-28 olis jo eliittivekotin  :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 20.10.2012, 10:58:10
Hommasin WK3000 vai mikä lie, oli kyllä aluks aivan älyttömän hidas, toisella moottorilla alko jotain tapahtuunkin. T-28 olis jo eliittivekotin  :)
kv:tä vaan shoppailemaan jos massit riittää  8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 21.10.2012, 08:27:11
kv:tä vaan shoppailemaan jos massit riittää  8)

Joo, seuraavaks se sitten. täytyy vaan välillä päivitellä muitakin tankkeja..
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 21.10.2012, 10:46:30
kv:tä vaan shoppailemaan jos massit riittää  8)
KV-1 on kyllä ihan susi
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 21.10.2012, 11:38:08
KV-1 on kyllä ihan susi
Se on jo hyvä kehitysaskel, siihen saa pikkuderpin kii, sitten KV-2 alle ja derp derp!. Sillä edes tekee jotaki, toisin kun esim T40 rytöläjän derpillä, vaikkakin sen T40 kurjuuden jälkeen alkaa maksimaalinen kurjuus jos erehdyt wolverineen, sen kanssa voit todeta että onnellisempi olisit jos olisit vaan ampunu itteäs polveen.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 21.10.2012, 15:38:25
Mites noitten sotilaitten kans homma menee. kun kehittää ne josai tankissa 100% ja sitte siirtää ne seuraavaan nii tarttee kouluttaa uudestaa sille tankille. Mut säilyykö erikoistaidot jos on niitä kehittäny?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 21.10.2012, 16:23:15
Se on jo hyvä kehitysaskel, siihen saa pikkuderpin kii, sitten KV-2 alle ja derp derp!. Sillä edes tekee jotaki, toisin kun esim T40 rytöläjän derpillä, vaikkakin sen T40 kurjuuden jälkeen alkaa maksimaalinen kurjuus jos erehdyt wolverineen, sen kanssa voit todeta että onnellisempi olisit jos olisit vaan ampunu itteäs polveen.
wolverine oli parasta  8)  tuokin riippuu paljon omasta pelityylistä.
kv1 derbillä kyllä ihan jees jos ei paljon isompaa vastassa mutta kv-1s korjaa sitte potin

edit.  eipä oo tullu pelattua muilla kuin tuolla 1s:llä tänään, tai on yritetty paria muutakin mutta tiimi ollu täyttä timanttia :facepalm:
tuolla voi sentään vaikuttaa lopputulokseen, reilu 300 peliä takana ja 57% voitto rosentti
su-85 näkyy olevan samalla prosentilla  150 pelin jälkeen
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 21.10.2012, 16:31:12
Mites noitten sotilaitten kans homma menee. kun kehittää ne josai tankissa 100% ja sitte siirtää ne seuraavaan nii tarttee kouluttaa uudestaa sille tankille. Mut säilyykö erikoistaidot jos on niitä kehittäny?
aina pitää kouluttaa ja taidot vähenee sen tietyn %
erikoistaidot voi muuttaa kokemukseksi niin saa miehistön seuraavaankin vaunuun 100%
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 21.10.2012, 21:24:20
Se on jo hyvä kehitysaskel, siihen saa pikkuderpin kii, sitten KV-2 alle ja derp derp!. Sillä edes tekee jotaki, toisin kun esim T40 rytöläjän derpillä, vaikkakin sen T40 kurjuuden jälkeen alkaa maksimaalinen kurjuus jos erehdyt wolverineen, sen kanssa voit todeta että onnellisempi olisit jos olisit vaan ampunu itteäs polveen.
kyllä se kv-1 on hyvä hankinta siinämiäles että muut kv:t on sitte parempia mutta kun se ykkönen on niin suolesta ettei jaksa millään pelata sillä
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 21.10.2012, 22:50:23
kyllä se kv-1 on hyvä hankinta siinämiäles että muut kv:t on sitte parempia mutta kun se ykkönen on niin suolesta ettei jaksa millään pelata sillä
On se paperilla kokosekseen vallan kiva, minen toki ole ikinä KV-1 vaunulla pelannu, KV-2:kin on vähän ankeeta nykyään, KV-3 kai isoimmalla koneella on jo jostakin kotosin ja KV-4 on kokosekseen vallan jees laite kun se on täydessä vireessä, tosin tuskasen hidas se on silti. IS on ihan hassu laite jos pääsee soppelin lähelle että voi pyörittää vihua, muuten se on turhan pehmee verme ::)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 22.10.2012, 00:36:15
hieno peli kun vaunut kokee jatkuvasti muutoksia, etenkin itä-vaunuissa lähteny pyssyjä pois  ::)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 22.10.2012, 01:15:13
Ai täälä oli tämmönenki threadi..  :D

Itellä tällä hetkellä tallissa:
* T-50-2
* Tiger
* Panther
* M18 Hellcat
* M4A3E2
* Renault UE57
* Pz35t

Noita kehityspuita oon pelannu vähä ristiin rastiin vailla selkeetä päämäärää.. olis T-34-85, KV-3, SU-100, Hummel, JgPzIV, AMX12t yms auki että sais ostella mutta rahatilanne ei näytä yhtä hyvältä kun ilman premiä on tullu naputettua pääasias. Talliin on valikoitunu ne mistä eniten tykkään, VK3002DB sinne kuuluis ehdottomasti vielä :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: -J- - 22.10.2012, 07:45:57
Se on jo hyvä kehitysaskel, siihen saa pikkuderpin kii, sitten KV-2 alle ja derp derp!. Sillä edes tekee jotaki, toisin kun esim T40 rytöläjän derpillä, vaikkakin sen T40 kurjuuden jälkeen alkaa maksimaalinen kurjuus jos erehdyt wolverineen, sen kanssa voit todeta että onnellisempi olisit jos olisit vaan ampunu itteäs polveen.

Henk. koht. tykkään T40stä. Vaunu on td ja sillä pitää pelata sen mukaan, koska osumiahan se ei kestä. Itsellä joku 1100+ peliä alla tällä vaunulla ja voittoprosentti 74. Seiska tierinkin matseissa pärjää vielä ihan mukavasti, kunhan on toimivat scoutit.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 22.10.2012, 09:37:18
Joo, itellä on WK3001, PzIV ja T-28 joilla etupäässä surffaan. Toi WK on vaa aluks ainaki tosi kömpelö, tosin miehitökin ihan noobeja vielä. Näyttäs olevan merkitystä tykilläkin aika paljon. Jos ei oo tarpeeks tulinopeutta ja tela rikki nii odottele siinä sitte kuolemaa  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 24.10.2012, 13:00:31
Tuo muuten kivasti lisähaastetta kun loppuu hiirestä patteri kesken taistelun  :buck2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 26.10.2012, 20:53:28
Noni tietty stugil tuli 1.luokan taitomerkki just ku saa jo t6 td:n parin matsin päästä.
Josta ei tuu kivaa varmastikkaa se on iha romu saksal ku vertaa muihi  :buck2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 26.10.2012, 21:08:59
ostin eilen saksalta yhen tankin tarkotuksena tähdätä tigerii :) olisko ollu PzIIIA jonka hommasin :) 3 taso kumminki
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 26.10.2012, 22:32:48
ostin eilen saksalta yhen tankin tarkotuksena tähdätä tigerii :) olisko ollu PzIIIA jonka hommasin :) 3 taso kumminki

Mä en o pelannu enkä aio pelata muilla ku saksalaisilla
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 26.10.2012, 23:16:01
Mä en o pelannu enkä aio pelata muilla ku saksalaisilla
joo mäki oon menny monesti perse edeltä puuhun kun oon ostanu jotain ryssän paskoja ja on mulla yks ranskis mutta sitä en myy pois kun se on vaa nii soma  S* (AMX40)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 27.10.2012, 11:32:14
Otettii eilen veljen kaa matsia kans. Alussa oli kyllä veli aika ulapalla ku joutu lähtee tier I vekottimella muitten mukaan  ;D

No sainpa yhes taistelussa 5 tuhottua, ennätys sekin.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 27.10.2012, 11:36:42
Pitäs vissii jaksaa hankkia ne telat jagdii että viittis ees vähä pelaa sillä ku sais stugin tykin kiinni
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: voimavolvo - 27.10.2012, 11:47:24
Melkein 2kk tauon jälkeen tuli taas 8.0 version myötä innostuttua pelistä. Nyt se on entistäkin parempi. Pelit tosin sujuu yhtä huonosti kuin ennenkin :D

Ilman kultaa on menty ja tullaan menemään. Oon aikojen saatossa kehitellyt vähän joka maalta kaikenlaista. Yleensä mahdollinen päämäärä on todettu aivan peeksi lopulta.  :facepalm:

Tallista löytyy ainakin: t-50, kv1, stug3 ja vk3601 (kehitetty mutta rahaa uupuu n. puol milliä). Kaikkiin on pyritty ostamaan parasta tykkiä yms. yms.

Random turausta nimimerkillä Sputnik1  :hello:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 27.10.2012, 12:25:37
Mä koitan pärjätä sellasella tykillä mis on hyvä tulinopeus. Jos sattuu tela meneen nii voi ainaki yrittää mällätä hemmon.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 27.10.2012, 12:31:23
Minkäs takia muuten joillakin vaunuilla tulee tähdättäessä tohon vaunun vauriokartalle sellanen huutomerkki mikä on ympyrän sisällä?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 27.10.2012, 12:32:54
Minkäs takia muuten joillakin vaunuilla tulee tähdättäessä tohon vaunun vauriokartalle sellanen huutomerkki mikä on ympyrän sisällä?

empä oo huomannu?oman vaunun vauriokartalle?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 27.10.2012, 12:34:32
empä oo huomannu?oman vaunun vauriokartalle?
No siis toi mikä on vasemmasa alakulmassa ja näkyy mikä kohta on ottanu kipeetä. Mulla tulee esim. Marder 2:lla, ja tullu mun mielestä jollain muullakin
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 27.10.2012, 12:35:49
Jaa-a, kai se on joku varotus et moduuli voi heikentää tähtäystä...ei voi tietää
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 27.10.2012, 12:37:57
empä oo huomannu?oman vaunun vauriokartalle?
td:ssä runko lukittu eli tarkempi ammunta tjsp
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 27.10.2012, 12:38:38
td:ssä runko lukittu eli tarkempi ammunta tjsp
Okei. Enpähän tienny tollasestakaan ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 27.10.2012, 16:32:54
JagdPzIV, synonyymi tuskalle ( ainaki ennenku saa t7 tykin, t6 ei te mitää.. )
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 27.10.2012, 16:59:18
Okei. Enpähän tienny tollasestakaan ;D
eipä sillä oikeestaan väliä, ellei ammu ulko näkymästä. Silloin pitää painaa nappia erikseen että menee tuo lukko päälle
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 31.10.2012, 08:49:22
Taitaa olla palvelin kiinni prkl  >:(
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 31.10.2012, 08:56:42
8.1 pätsi tulossa
http://forum.worldoftanks.eu/index.php?/topic/166915-patch-notes-81/
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 31.10.2012, 09:06:29
8.1 pätsi tulossa
http://forum.worldoftanks.eu/index.php?/topic/166915-patch-notes-81/

Kappas, kaipa se kohta sitte tulee.....
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 01.11.2012, 00:50:39
SU-85 tuli justii tallii :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 01.11.2012, 06:36:20
Ja iha susi päivitys et gold ammoi saa silveril
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 01.11.2012, 12:15:38
Ja iha susi päivitys et gold ammoi saa silveril

Joo, on vaa aika suolasen hintasia onneks. Ei oo paljon tullu käytettyy. Koitan kerätä kokemusta ja massia et saan ton WK3001 vaihdettuu Tigeriin...

Aika hauska ku tullu toi britti Mk1 nii kaikki ajelee sillä  ;D on sitte hidas paska se kyllä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 01.11.2012, 14:24:16
Joo, on vaa aika suolasen hintasia onneks. Ei oo paljon tullu käytettyy. Koitan kerätä kokemusta ja massia et saan ton WK3001 vaihdettuu Tigeriin...

Aika hauska ku tullu toi britti Mk1 nii kaikki ajelee sillä  ;D on sitte hidas paska se kyllä.
vähä turhan ylivoimasia noi britti tankit
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 01.11.2012, 21:24:27
vähä turhan ylivoimasia noi britti tankit

Huomasin kans. Ei tartte ku huitasta sinne päin nii hemmo on vainaa. Kattoo ny viittikö lähtee hankkii lisää noita brittejä vai mitä keksii...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 02.11.2012, 11:57:06
GGWP
bonus koodi jolla saa kaikkea kivaa ja 3 päivän premiumin
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 02.11.2012, 13:28:00
GGWP
bonus koodi jolla saa kaikkea kivaa ja 3 päivän premiumin

kuis se otetaan?

Edit:Löyty
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 02.11.2012, 14:37:11
nii mihkä se koodi kirjotetaa?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 02.11.2012, 15:30:17
Vattu noi gold ammot on sitte perperistä
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 02.11.2012, 15:58:19
nii mihkä se koodi kirjotetaa?

Kirjautuu virallallisille sivuille ja sieltä joku akkount servises, samasta paikasta mistä kirjaudutaa ulos. eli oikee yläpesä
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 02.11.2012, 17:07:08
Vaihteeks jotain palvelinkorjausta.....emmää oliskaa halunnu höylätä premiumilla...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 02.11.2012, 17:13:35
Vaihteeks jotain palvelinkorjausta.....emmää oliskaa halunnu höylätä premiumilla...

Ne poistaa gold-ammot JES!

Poistaiski..
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 02.11.2012, 17:29:39
Ne poistaa gold-ammot JES!

Poistaiski..

Joo, ihan sama mulle, empä juur oo käyttäny ku on niin pirun kalliita ostaa. Koitan ny harjotella vähä ja kouluttaa noita natseja  ;D

kuha sais sen Tigerin hommattuu tossa joku päivä prkl.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Masuli - 04.11.2012, 01:40:27
Rupesin kans tänään pelaileen kun sain pelin toimimaan. Tällä hetkellä eniten tulee pelailtua T-26:lla ja MM1:llä. Täällä ketään joka voisi pelata? Mikki löytyy niin vois vaikka höpötellä samalla. Nimim. J4llu, saa lisäillä  8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 04.11.2012, 01:41:18
Rupesin kans tänään pelaileen kun sain pelin toimimaan. Tällä hetkellä eniten tulee pelailtua T-26:lla ja MM1:llä. Täällä ketään joka voisi pelata? Mikki löytyy niin vois vaikka höpötellä samalla. Nimim. J4llu, saa lisäillä  8)
Hetki tuli äsken pelattua, meni ihan päin vittua niin menen nyt nukkumaan.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 04.11.2012, 12:22:37
JagdPanther nyt.

Aina vaan tuskasempaa ja tuskasempaa ku saa uuen TD:n ni päästä alkuun,
updatet maksaa ihan liikaa ja jgdpzIV:n 8.8:lla ei tee oikei mitää ja t9 taas nauraa päin naamaa  :-\
Liikaa exp siis että menee hetki saaha jollai kuravehkeellä ne edes kasaan.. Sama oli jgdpzIV kans
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 04.11.2012, 13:00:39
liian vähän rahaa saa eristä kun on kokoajan rahat loppu O.o
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 04.11.2012, 14:12:09
Ostat ison premivaunun, riippuen mitä kansakuntaa pelaat.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 04.11.2012, 19:21:46
Ei kannata unohtaa tota miehistöö, alkaa vaunu kulkeen ja toimii ku hemmot osaa hommansa. Välil on kyl aika turhauttavaa ku tilanne on 0-5 parin minuutin päästä ku apinat tapattaa ittensä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 04.11.2012, 19:39:38
Ostat ison premivaunun, riippuen mitä kansakuntaa pelaat.
pelaan vähä kaikilla  mutta saksa ja venäjä pääosin
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 07.11.2012, 08:45:58
Aloin vähän ihmetteleen ku eilen pelailin niin tuntuu ettei rahaa tuu enää lainkaan. Jos tulee pataan ja tankki mäsänä nii tulee takkiin aika karusti. Onko muilla ollu vastaavaa?

Enkä käytä niitä kulta-ammuksia jotka maksaa aika paljon.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 07.11.2012, 09:22:17
isommilla tankeilla korjauskulut ja paukut maksaa sen verran mukavasti ettei kehtaa kovin useesti ohi ampua.
siellähän ne tuloslistassa on eriteltynä menot
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 07.11.2012, 09:25:56
isommilla tankeilla korjauskulut ja paukut maksaa sen verran mukavasti ettei kehtaa kovin useesti ohi ampua.
siellähän ne tuloslistassa on eriteltynä menot

Juu niin on, silmät muljahtelee samalla tavalla ku kattois oman pankkitilin saldoo  ;D

Täytyy siis oppia ampuun tarkemmin ja tehokkaammin, ja ennen kaikkee voittaa...

Riippuu niin kyllä muista pelaajista noissa normi taisteluissa miten menee. Koita siinä sitte pärjätä jos tilanne on 5-0 vastustajalle minuutin pelin jälkee.  :idiot2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 07.11.2012, 11:38:22
Mikähän helkkari tohon nyt tuli, onko siel taas jotain päivitystä tulossa.....
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 07.11.2012, 12:54:50
Aloin vähän ihmetteleen ku eilen pelailin niin tuntuu ettei rahaa tuu enää lainkaan. Jos tulee pataan ja tankki mäsänä nii tulee takkiin aika karusti. Onko muilla ollu vastaavaa?

Enkä käytä niitä kulta-ammuksia jotka maksaa aika paljon.
älä koskaa tuhlaa rahoja niin ettei jää korjaamiseen koska se on puuduttava tilanne kun on puolet tankeista palasina tallilla eikä oo varaa korjata :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 07.11.2012, 14:11:32
älä koskaa tuhlaa rahoja niin ettei jää korjaamiseen koska se on puuduttava tilanne kun on puolet tankeista palasina tallilla eikä oo varaa korjata :D

No en oo mitään osia ees ostanu mutta ku koko ajan tulee pataan oikeelta ja vasemmalta nii minkäs teet. Täytyy vissii kerätä massia noilla alemman tason vaunuilla. Tänää menny kyl ihan päin persettä joten jos illalla olis paremmat pelit...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 07.11.2012, 19:09:49
pelaan vähä kaikilla  mutta saksa ja venäjä pääosin

IS-6 tai Dickermax/Jagdtiger 88mm niin alkaa rahaa ropisemaan.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 07.11.2012, 21:23:35
IS-6 tai Dickermax/Jagdtiger 88mm niin alkaa rahaa ropisemaan.
joo kv linjasta tähdätään is linjaan ja saksalta käytän pzIII ja stugIII tällähetkellä pitäs vaan saada rapiat 500 000 kolikkoa stugista seuraavaan tankkiin ja pzIII linjasta tähdätään mun lempi tankkiin eli tigeriin :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 08.11.2012, 00:53:11
On kyllä muuten par kk tauon aikana menny aivan käsittämättömäks kivessyöväks tuo touhu noissa 6+ tierin matseissa. Ihan kertakaikkista p..aa. Pitäs vissiin ostaa vaan derppiKV takas ja myydä kaikki romut ja takoa vaan kullitetuilla HE-kuulilla derp derp  :hello:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 08.11.2012, 01:00:33
kv-1s tais jäädä talliin ikuisiksi ajoiksi, rahaa tulee mukavasti ja kohta kaikilla kahdet erikoistaidot hankittuina
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 08.11.2012, 09:06:24
Itellä tossa WK3001P on miehistö jo ihan hyvällä mallilla. Toi Tiger P on kyllä onneton ja korjaukset maksaa ihan älyttömii.

Kai se täytyy vaan opetella pelaan eikä hajottaa vaunuaan joka kerta.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 08.11.2012, 12:11:07
Itellä tossa WK3001P on miehistö jo ihan hyvällä mallilla. Toi Tiger P on kyllä onneton ja korjaukset maksaa ihan älyttömii.

Kai se täytyy vaan opetella pelaan eikä hajottaa vaunuaan joka kerta.
joo aluksi kannattaa toki pysytellä vähä enempi piilos
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 08.11.2012, 14:19:44
Prototikrussa ei ole mitään muuta vikaa kuin pehmeä torni, kovempi keula siinä on kuin Henchelissä  :P Toki vaatii pitkän "kasikasin" Kumpikin tiikeri pakottaa opettelemaan kulmaamisen, kanttixkantti muoto hivelee vanhojen Volvojen harrastajia, mutta samalla aiheuttaa, että panssarointia on pakko keinotekoisesti "paksuntaa" opettelemalla vaunun kulmaaminen, muuten tulee läpi ja lujaa.

Ed. mainittu KV-1S, IS-1/2 ym tier 6-7 kalustot kyllä lyö läpi suorista pinnoista niin että kolina käy, IS-2 kun tinttaa 122mm huhmareella panssariammuksen sisään niin tiikerin kuskikin tietää, että pitää alkaa pelaamaan, ja äkkiä!  :o
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 08.11.2012, 23:02:48
Joo

Toi vaan syö miestä rotan lailla noissa normaalipeleissä kun harvoin on mitään kunnon tiimipelii. Sitte jos ite koittaa olla paikallaan ja kattoo mitä tulee nii jos vastassa on kovempia hemmoja nii tulee ihan puskista pataan ja kunnolla.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 10.11.2012, 14:16:47
http://worldoftanks.eu/news/4585-polish-independence-day/
ilmankos oli eilen serverit täynnä polakkeja ja matsit sen mukaiset   
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 11.11.2012, 10:45:07
Tulipa eilen höylättyy johki kolmeen asti Koffin kans  <Kippis>

Parin kaverin kaa osastolla mentiin, oppi kyl tota tiimipelii aika hyvin ku oli äänetkin käytössä. Saatiin monta tappoo ja ekspaa kivasti.

Kiva kuunnella ku tölkit aukee ja levotonta känniläppää  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 11.11.2012, 15:06:53
edes jottain hyvvää   
http://i751.photobucket.com/albums/xx156/retroterska/shot_016.jpg
http://i751.photobucket.com/albums/xx156/retroterska/shot_017.jpg

kylläpä taas lämmitti olla seiskatierin tankilla listan alimmaisena ysitierin pelissä, jottain on tiimissä vialla jos tuolla ollaan expa listan kärjessä  :idiot2: :idiot2: :facepalm:

http://i751.photobucket.com/albums/xx156/retroterska/shot_019.jpg
http://i751.photobucket.com/albums/xx156/retroterska/shot_020.jpg
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 11.11.2012, 17:23:58
Tällästä

(http://s21.beta.photobucket.com/user/lassimies/media/shot_006.jpg.html)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 11.11.2012, 17:27:32
Tällästä

http://s21.beta.photobucket.com/user/lassimies/media/shot_006.jpg.html

komeeta  8)  sopivaan kohtaan tuplat  O0
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 11.11.2012, 17:33:37
komeeta  8)  sopivaan kohtaan tuplat  O0

Joo, hassua viel et kävin kusella ku peli alko ja äkkiä vauhtiin ja parissa minuutissa 4 tuhottua ja tukikohdan valtaus. Joskus se onnistuu, yleensä ei....
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 13.11.2012, 14:53:56
Kun ei suju niin ei suju prkl  >:(
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 14.11.2012, 09:49:04
Kun ei suju niin ei suju prkl  >:(

No miksei suju? Mulla rupee oleen kohta 2000 taisteluu täynnä nii on oppinu käyttään jo järkee vähän  ;)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 14.11.2012, 10:03:13
No miksei suju? Mulla rupee oleen kohta 2000 taisteluu täynnä nii on oppinu käyttään jo järkee vähän  ;)
Ei se suju mullakaa.. :-\ Syynä oman puolulaiset jotka kuolee heti eikä siinä sitte enää oikee puolustella grillellä itteesä
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 14.11.2012, 10:31:19
Ei se suju mullakaa.. :-\ Syynä oman puolulaiset jotka kuolee heti eikä siinä sitte enää oikee puolustella grillellä itteesä

Se riippuu niin mihin erään joutuu.

Voitte lisätä mut kavereihin, nimi on sama kun täälä foorumilla, voi ottaa noita osastotaisteluja joskus, ja kun saa samalla puheen käyttöön nii on helppo taktikoida samalla ja tukee toisia.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 14.11.2012, 11:11:05
Se riippuu niin mihin erään joutuu.

Voitte lisätä mut kavereihin, nimi on sama kun täälä foorumilla, voi ottaa noita osastotaisteluja joskus, ja kun saa samalla puheen käyttöön nii on helppo taktikoida samalla ja tukee toisia.
Täytyykin lisätä. Miekin oon samalla nimimerkillä molemmissa voi lisätä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 14.11.2012, 11:18:46
Se riippuu niin mihin erään joutuu.

Voitte lisätä mut kavereihin, nimi on sama kun täälä foorumilla, voi ottaa noita osastotaisteluja joskus, ja kun saa samalla puheen käyttöön nii on helppo taktikoida samalla ja tukee toisia.
Taidan kanssa lisätä ja tilasin ebaystä mikin niin saa itelle kans puheen  8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 15.11.2012, 17:06:50
Olipas hauska Osastolla pelata hemmojen kans. Menee mukavasti ku saa ja voi antaa vinkkejä ja muutenkin jauhaa sontaa  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 15.11.2012, 20:22:48
Olipas hauska Osastolla pelata hemmojen kans. Menee mukavasti ku saa ja voi antaa vinkkejä ja muutenkin jauhaa sontaa  ;D
Sitä vois tänään vielä jauhaa? 8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 15.11.2012, 20:37:51
pitääs olla se premium nii sais kaikki samaa osastoo
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 15.11.2012, 20:39:07
pitääs olla se premium nii sais kaikki samaa osastoo
mikäs siinä on rajana ilman premiumia?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 15.11.2012, 21:21:59
oliko 2 vai 3?   riittää muuten että yhdellä platoonassa on premium tili
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 15.11.2012, 21:22:25
Nyt menis hyvin  :pomo:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 15.11.2012, 22:16:03
Voittehan kokeilla tehdä tank companyn(mikä lienee nuissa väännetyissä versioissa, lontoota mie käytän) kunhan luette säännöt eka. Sillai saa varmaan koko foorumin tankkeilijat samaan settiin, joku kymmenkunta kasitieriä ku saatte kasaan ni olis jotaki meininkiä jo.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 15.11.2012, 22:23:15
Itellä paras on tier 4 :D :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 16.11.2012, 01:30:07
mulla on 5 tier mutta saksan 6 tierin dt tankki tuli tänää tutkittua mutta noin 100k kolikkoa uupuu :) eli noin 10 peliä
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: -J- - 16.11.2012, 06:43:00
Osasto ilman premikkaa max. 2 pelaaja. Premiumilla 3 pelaajaa.
Pelistä löytyy myös tier 4 ja 6 komppapelit.
Tier 4: minimi pistemäärä 20 ja max. 40
tier 6: minimi pistemäärä 40 ja max. 60
Ja nuo pisteethän tulee siitä tankin levelistä

Noista komppaniamatsesta sen verran että vajaalla tiimillä niihin ei kannata lähteä...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 16.11.2012, 13:00:29
pitää tehä VRCF klaani tankkipelii :D sen tunnus olis varmaa TRCF :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 16.11.2012, 14:13:23
pitää tehä VRCF klaani tankkipelii :D sen tunnus olis varmaa TRCF :D
Jollain pitäis vaan olla se premium, olisin tehny jo jos ei sitä tarvis :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 16.11.2012, 16:28:53
Jos vaikka  8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 17.11.2012, 09:25:08
Saimpas hommattua Tigerin eilen  8)

Nyt on sitte rahat ihan finaalissa.....
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 17.11.2012, 11:19:22
World of warplanes kun tulee niin.. 8)

Onhan niiltä tulossa warships:kin mutta se ei niin kiinnosta
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 17.11.2012, 21:11:37
World of warplanes kun tulee niin.. 8)

Onhan niiltä tulossa warships:kin mutta se ei niin kiinnosta
tua lentsikka peli on kyllä hyvä kun ei voi kämppiä ja hyvän näkönen ja hienosti tehty ne lentely jutut ym :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 17.11.2012, 22:17:09
Jos muutaman tänään  :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 18.11.2012, 00:07:54
Oppitunti nro n: kun siemakurwan määrä alkaa ylittää naureskelulla kuitattavissa olevan määrän, lopeta. Ei nuilla isommilla vermeillä ole varaa ajaa yksin 15:stä vastaan kovin kauaa. Eli iltakuuden jälkeen ihan turha edes ajatella pelaavansa. S*
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 18.11.2012, 00:23:41
stugIII tyhjätty varusteista ja miehistöstä ja loppu purkki myyty tilalle tuli jagpzIV ja heti alotuksee 167% miehistö ;)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 18.11.2012, 14:30:10
Äh

Toi Tiger on kyllä onneton vielä. Hidas ja hajoo heti. Oikeen alko laulattaan ku sain kokemusta 30 pojoo ja vaunun korjaus makso miljoonan. Täytyy näköjää vaan olla paikallaan piilossa eikä ees yrittää mitään.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 18.11.2012, 15:27:07
toi mun dt tankki on jo melkee eliitti vaikka ostin sen eilen ja pelannu 4 erää sillä :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 18.11.2012, 23:58:35
World of warplanes kun tulee niin.. 8)

Onhan niiltä tulossa warships:kin mutta se ei niin kiinnosta

Millos tollanen geimi olis tulossa?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 19.11.2012, 08:51:23
Millos tollanen geimi olis tulossa?
http://worldofwarplanes.eu/

E: http://worldofwarplanes.eu/dcont/fb/media/screenshots/carrier_based_fighters/wowp_screens_image_09.jpg siinä on kyllä jännän näkönen lennokki :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 19.11.2012, 09:53:15
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_048.jpg)
-
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_049.jpg)
-
siinäpä oli tämän aamun koitokset :)

E: klikkaamalla suuremmaksi
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 19.11.2012, 20:07:34
V*tun hienoo mennä t3 tankilla kun muut on 5-8
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: HooÄr - 19.11.2012, 20:34:23
Yhyy, ei riittäny potku tässä minun nooan aikasessa läppärissä pelata  :'( :-[
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 19.11.2012, 22:42:33
V*tun hienoo mennä t3 tankilla kun muut on 5-8

Etsä kohtaa tier kolmosella ikänä tier kasia... Ellet ole joukkueessa jonkun kanssa, joka on korkeempitierinen. Nyyppien mokia on vetää plattoja t3-t4 vehkeille tier viitosen kevyillä vaunuilla tai telatykillä. Ns "scoutti" eli tiedusteluvaunuilla joutuu korkeen tierin peleihin, eikä niiden tarkoitus olekaan sillä tulivoimallaan pärjätä. Telatykillä taas sen kaliberin takia, tier kutosella vaikka "autat" tier 4 mönkivää kaveria vetämällä joukkuetta... "Bäääd idea."  ELK
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 19.11.2012, 23:05:58

Kyllä vähintään 7 oli. Oli niin monta viivaa v:n jälkeen etten ruvennu laskeen :D ja yksikseni pelailin :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 19.11.2012, 23:14:32
Kyllä vähintään 7 oli. Oli niin monta viivaa v:n jälkeen etten ruvennu laskeen :D ja yksikseni pelailin :)
mikä tankki sulla on?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 19.11.2012, 23:18:58
mikä tankki sulla on?
Lorraine39 L AM
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 19.11.2012, 23:20:29
Miten toi kokemus homma menee ku myy tankin jolla on kokemusta nii voiko sitä jotenki viel hyödyntää?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 19.11.2012, 23:48:56
jos sulla on se tankki eliittinä niin voit muuttaaa rahaa vastaan sen kokemuksen vapaaksi kokemukseksi, tuossa nyt ei oikeestaan mitään järkeä
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 20.11.2012, 03:12:03
Lorraine39 L AM
nonii se on arty ei niiden tarvi ihmeen suuri tasosia ollakkaa pärjätäkseen
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 20.11.2012, 09:40:07
jos sulla on se tankki eliittinä niin voit muuttaaa rahaa vastaan sen kokemuksen vapaaksi kokemukseksi, tuossa nyt ei oikeestaan mitään järkeä

Joo, näin vähä ajattelin. Melko perseestä kun olis kokemusta monessa eliittitankissa aika lailla mut en kyllä kultaa ala sitä varten ostaan.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 20.11.2012, 17:14:28
Telatykki eli SPG, siinä se syy miks sen VII (7) tankin kohtasit. Tykistö joutuu kovempiin taisteluihin koska kaliberit on isompia. Tuosta en tiedä, mutta M7 Priest...  :peetu: M37 on samanlainen 90mm haupitsi, se on ihan jees. Sillä saa kylvetettyä kaikki Pnz4, KV saati pienemmät, mutta sitten kun vaihdetaan vaunua isompaan... Sama paska on Priestillä niin sen HE kranaateilla on ihan turha koputella IS, Tiger, T29 yms vaunuja, tais jopa joutua tier kasien kanssa painimaan. Siinä vaan koittaa antaa tulitukea kun vastassa on KT, KV-4 yms luokan laitteita, nauraa sun säälittävälle kivilingolles  :crazy2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: jake74 - 22.11.2012, 01:16:08
latasin ja asensin pelin. en pääse eteenpäin kohdasta päivitetään moduuleita.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 22.11.2012, 01:28:02
latasin ja asensin pelin. en pääse eteenpäin kohdasta päivitetään moduuleita.
asennus pitää tehdä uudestaan, joskus riittää levyn eheytys ja uudelleen asennuskin
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 22.11.2012, 08:19:16
Victory!
Battle: Steppes 22. marraskuuta 2012 8:08:53
Vehicle: M18 Hellcat
Experience received: 881
Credits received: 20 699
Battle Achievements: Top Gun, Sniper, Master Gunner, Mastery Badge: "1st Class"

 ::)

(http://divi.kuvat.fi/kuvat/shot_018.jpg/full)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 22.11.2012, 21:05:29
5 erää päin peetä ja sit tuli parhaat expat ikinä tähän mennessä 8)

(http://i852.photobucket.com/albums/ab86/Kaziganth/shot_001.jpg)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 27.11.2012, 09:25:15
Eilen en jaksanukkaa pelata yhtään.

Mitäs muute eroo on kun tähtää nii se nuoli on joko keltanen tai vihree? Oon kyl aina oottanu et se on vihree...Kai tuonkin jostai sais selville ite jos viittis kaivella...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: -J- - 27.11.2012, 11:18:53
Eilen en jaksanukkaa pelata yhtään.

Mitäs muute eroo on kun tähtää nii se nuoli on joko keltanen tai vihree? Oon kyl aina oottanu et se on vihree...Kai tuonkin jostai sais selville ite jos viittis kaivella...

Niinpä... Vihreä: läpäisee panssarin siitä kohtaa "ehkä" , oranssi ja siitä tietysti punainen ei läpäise.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 28.11.2012, 18:29:07
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_059.jpg)
-
pikkusen liika suuria tankkeja vastas :D
-
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_032.jpg)
-
taistelutanner
-
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_040.jpg)
-
väliin vähän tankkitaidetta O.o
-
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_023.jpg)
-
ja lisää
-
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_025.jpg)
-
kolme omaa tuli lykkäämään vauhtia ja lopulta muut paitsi hezer ymmärti lopettaa ja näin hezeri pääsi maistamaan raidetta kun tönäsin sillalta alas :D

siinä muutama kuva taisteluista... ::)

E: klikkaamalla suuremmaksi
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 29.11.2012, 09:37:30
Kappas kuvia  :)

Sulla ei oo edes pientä korjaussarjaa eikä ensiapupakkausta??? Hommaa ne ny ainaki.

Alkaa tuleen jo kivasti tuhoo kun sai Tigeriin parhaan tykin ja miehistökin on kohta 100% koulutettu.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 29.11.2012, 09:52:16
Mulle taas on sattunu taas niitä pilipali taisteluita missä kaikki lähtee heti menee ja jättää artellerit iteksii. ja sitte tuhoutuu osa ja sieltä pääsee suoraa vihut kohti  koti tukikohtaa ja mitäs teet artella jos on 2 vihua vastassa :idiot2: . Tollasia eriä tuli aikas monta eilen.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 29.11.2012, 11:16:38
Mulle taas on sattunu taas niitä pilipali taisteluita missä kaikki lähtee heti menee ja jättää artellerit iteksii. ja sitte tuhoutuu osa ja sieltä pääsee suoraa vihut kohti  koti tukikohtaa ja mitäs teet artella jos on 2 vihua vastassa :idiot2: . Tollasia eriä tuli aikas monta eilen.

Joo, se on ihan arpapeliä millaseen erään joutuu. Ite oon koittanu aina vähän tutkailla ja mennä jonkun toisen tankin mukana ainakin et voi tukee kumpikin toisiaan.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 29.11.2012, 12:56:59
Mulle taas on sattunu taas niitä pilipali taisteluita missä kaikki lähtee heti menee ja jättää artellerit iteksii. ja sitte tuhoutuu osa ja sieltä pääsee suoraa vihut kohti  koti tukikohtaa ja mitäs teet artella jos on 2 vihua vastassa :idiot2: . Tollasia eriä tuli aikas monta eilen.
tottakai ne artyt jätetää yksin kun ne voi ampua toiseenpäähän mappia ja pitäähän jonku spotata ne vihulaiset että artyt voi hoitaa päiviltä
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 29.11.2012, 13:10:47
tottakai ne artyt jätetää yksin kun ne voi ampua toiseenpäähän mappia ja pitäähän jonku spotata ne vihulaiset että artyt voi hoitaa päiviltä
Vähänkin isompaa artistia tarttis vaan vähän niinko suojella, mikroautolla kun vähänkin osaava kaveri pyörittää kyllä paria artistia yhtäaikaa ja paketoi molemmat vielä samaan hintaan. Sen jälkeen onkin hyvä hetki avautua kun artistit ei tee mitään  ::).

Nm: 212:seen vielä tovi matkaa, M12 olis tutkittuna vaan M41 on hauskempi...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 29.11.2012, 13:40:34
tottakai ne artyt jätetää yksin kun ne voi ampua toiseenpäähän mappia ja pitäähän jonku spotata ne vihulaiset että artyt voi hoitaa päiviltä
Kyllä näinhän se on mutta olis kiva että siinä lähi maastossa olis yks tai kaks "ihan normi" tankkia jotka vois tulla auttaa, hätä tilanteessa artyjä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 29.11.2012, 13:44:10
Vähänkin isompaa artistia tarttis vaan vähän niinko suojella, mikroautolla kun vähänkin osaava kaveri pyörittää kyllä paria artistia yhtäaikaa ja paketoi molemmat vielä samaan hintaan. Sen jälkeen onkin hyvä hetki avautua kun artistit ei tee mitään  ::).

Nm: 212:seen vielä tovi matkaa, M12 olis tutkittuna vaan M41 on hauskempi...
Komppaan ihan täysin
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 29.11.2012, 19:08:20
PlayboyAlien:iin kannattaa suhteutua varoen koska mulle teki ilkeesti. Alku rytinöissä kurvaa suoraan eteen ja sitte ku sitä yrittää kiertää ni se vaan jatkaa sitä estämistä. No tätä kesti sen pari minaa sitte pääsen koijaamaalla sitä ohi siitä. Ja ajan grillen paikalleen ja alan kattelemaan ni eikös se tuu taas siihe eteen poikittain. no siinä taas pyöritää pari minaa ja sitte laitan sille asiallisesti "siirry pois eestä" ei se mitää vastannu ja jatko sitä eessä olemista. No mie en sitte jaksanu kattoo sitä enempää ni mie tysäytän sitä kylkee. Eka viesti mikä siltä tulee ni on "wtf ?" ja sit se rupee ampuu takasi. Harmi ku se kerkes tuhoomaa mut eka muuten olis ollu mulla mielen rauha ja olis saanu siitä kierroksestaki tuloksen. Ihme sällejä noi tollaset :idiot2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 29.11.2012, 19:19:12

joo katokku ne härnää nii kaua että niitä ampuu ja ne saa korvauksen siitä kun oma on vahingottanu :) ite kyllä yleensä jos näen että joku alkaa härnäämää omia nii tusautan sen itte paskaksi :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 29.11.2012, 19:30:53
Jep samaa tossa itekki yritin mutta ei vaan riittäny ammuksessa teho :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 29.11.2012, 23:11:22
PlayboyAlien:iin kannattaa suhteutua varoen koska mulle teki ilkeesti. Alku rytinöissä kurvaa suoraan eteen ja sitte ku sitä yrittää kiertää ni se vaan jatkaa sitä estämistä. No tätä kesti sen pari minaa sitte pääsen koijaamaalla sitä ohi siitä. Ja ajan grillen paikalleen ja alan kattelemaan ni eikös se tuu taas siihe eteen poikittain. no siinä taas pyöritää pari minaa ja sitte laitan sille asiallisesti "siirry pois eestä" ei se mitää vastannu ja jatko sitä eessä olemista. No mie en sitte jaksanu kattoo sitä enempää ni mie tysäytän sitä kylkee. Eka viesti mikä siltä tulee ni on "wtf ?" ja sit se rupee ampuu takasi. Harmi ku se kerkes tuhoomaa mut eka muuten olis ollu mulla mielen rauha ja olis saanu siitä kierroksestaki tuloksen. Ihme sällejä noi tollaset :idiot2:

Reilupeli on perseestä vissii :idiot2:

Sen oon huomannu et mitä korkeemipi tier on nii sitä fiksummat skabat on. Tosin jollain I level tankilla on helppo tiputella porukkaa ku on jo vähä oppinu pelaan. Tänään tuli kyl hieno peli, 0-15 takkiin. kaikki vaa säntäili sinne sun tänne eikä kukaa tukenu ketään.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 30.11.2012, 14:25:30
(http://dl.dropbox.com/u/1041097/Muuta/shot_002.jpg)

Joutu taas vähä ajeleen skodalla kun nuilla isommilla on vaikeempi pärjätä yksin, tolla voi keskenään paalata vaikka kaiken kun koko oma tiimi on apinoita. Eio muuten pakko tappaa kaikkea, damage spotattuihin oli jotakin lähellä 900... Oli jo useas patrol duty tolle vaunulle.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 30.11.2012, 14:29:21
(http://dl.dropbox.com/u/1041097/Muuta/shot_002.jpg)

Joutu taas vähä ajeleen skodalla kun nuilla isommilla on vaikeempi pärjätä yksin, tolla voi keskenään paalata vaikka kaiken kun koko oma tiimi on apinoita. Eio muuten pakko tappaa kaikkea, damage spotattuihin oli jotakin lähellä 900... Oli jo useas patrol duty tolle vaunulle.
Ihan hienosti :) Itelle tullu kans nyt muutama tollanen 700-800exp kierrosta :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 01.12.2012, 19:25:43
Miten mulle aina sattuu ne kaikista huonoimmat taistelut.. Tänää pelannu 5 erää ja yks voitto jossa tuhouduin heti 4min jälkee eli se niistä kaksinkertasista ja muissa hävitty ihan reuilusti.

Millonkas olis se "VRCF:n joukkue" kasassa ni vois pelata isolla joukolla ni vois tulla pelaamisestaki välillä ees jottaa ::)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 02.12.2012, 14:10:05
(http://i1169.photobucket.com/albums/r502/Mreikka/Pelit/shot_001.jpg)
 Lähti se sittenki luistamaa pelit, harni ku olis voittanu olis tullu aika makee tulos 8) Jäi siitä kiinni et oisin saanu oman tankin kääntymää nopeemmin ni se vihu olis tuhoutunu
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: jepajee - 02.12.2012, 15:49:47
Aika koukuttava peli. Latasin toissa päivänä ja tässä on nyt kivasti  menny viikonloppu pelatessa. Nimimerkki millä pelailen on sn4p5
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 03.12.2012, 02:52:30
ELC AMX tankki tuli hommattua ja KV-1S saatiin tutkittua mutta viälä ei oo rahaa siihen ja sitte kohta on tarpeeks tutkimuspisteitä SU-100 tankkia varten :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 03.12.2012, 17:22:06
ELC AMX tankki tuli hommattua ja KV-1S saatiin tutkittua mutta viälä ei oo rahaa siihen ja sitte kohta on tarpeeks tutkimuspisteitä SU-100 tankkia varten :)
Vielä kun ei ole myöhäistä niin vaihda TD maata vaikka jenkkeihin tai sakemanneille, su-152 ja isu-152 on aivan käsittämätöntä skeidaa ennenkon isuun saat bl-10:n kii. Ja se on jotakin 60k exp... SU:hunhan ei edes saa kelvollista tykkiä, isullaki saa kärsiä älyttömän kauan ennenko saat siihen tykin mille ei naureta.  Nm: isu:n voittoprossa jotakin 30...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 03.12.2012, 21:25:45
Vielä kun ei ole myöhäistä niin vaihda TD maata vaikka jenkkeihin tai sakemanneille, su-152 ja isu-152 on aivan käsittämätöntä skeidaa ennenkon isuun saat bl-10:n kii. Ja se on jotakin 60k exp... SU:hunhan ei edes saa kelvollista tykkiä, isullaki saa kärsiä älyttömän kauan ennenko saat siihen tykin mille ei naureta.  Nm: isu:n voittoprossa jotakin 30...
mulla on saksalaisten 6tierin TD tankki :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 05.12.2012, 20:24:26
panosta siihen kv-1S   8)

välillä ei haittaa vaikka omat ihan apinoita  ;D

(http://i751.photobucket.com/albums/xx156/retroterska/shot_021.jpg)
(http://i751.photobucket.com/albums/xx156/retroterska/shot_022.jpg)
(http://i751.photobucket.com/albums/xx156/retroterska/shot_023.jpg)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 06.12.2012, 00:56:49
kuvista kumminki näkee että pelasit 6 tason tankilla 4-5 tason tankkeja vastaan :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 06.12.2012, 11:43:30
kuvista kumminki näkee että pelasit 6 tason tankilla 4-5 tason tankkeja vastaan :)
just näin, sen takia expat jäi pieniks ja hopeetkin meni ammuksiin. Pointti oli että tolla ei tartte top tierinä niin välittää miten muut tiimiläiset hoitaa hommansa, nythän tuossa T1 HT teki edes jotain ja tilanne oli alle 2 min jälkeen 8-4 vihulaisen hyväksi ja niistäkin 3 olin paukuttanu hengiltä
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 06.12.2012, 13:38:58
Joo, jos on heavyllä liikenteessä ja isointa tieriä edustava, niin sitten on vielä taidoista riippuen mahdollista tehdä jotakin. Tässä vaan (https://dl.dropbox.com/u/1041097/Muuta/shot_005.jpg) täytyy todeta esimerkkikuvalla (https://dl.dropbox.com/u/1041097/Muuta/shot_004.jpg) ja itse asiassa vielä kolmannellakin (https://dl.dropbox.com/u/1041097/Muuta/shot_006.jpg) että ei se tee hyvää tulosta, että ajat yksin läpite kun kukaan omasta tiimistä ei uskalla tulla yli puolenkartan. Ei oo hääviä talkoota scoutata tolla mötköllä, vaan pakko oli ettei hävittäsi sitäkin matsia. Onneks on täysin sokea tuo vaunu, ja ketteräkään se ei varsinaisesti ole (1000hp/110ton)... Tee työtä jolla on tarkoitus jne.

PS:oli hauska kuunnella platokaverin naurua kun nuita kuulia vaan ropisi ja ropisi, ja teloja jäi matkanvarteen about yhtä monet  ;D. Toi laite on kiva kun vihun pystyy pitämään suhtkoht keulan suunnassa niin ei omanlaisenkaan vaunun kuula tule mökkiin.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 06.12.2012, 15:03:55
toi on just hyvä kun suurin osa porukasta ei tiedä mihin ampua, ja parhaimmillaan lähdetään pakittamaan karkuun kun tuolla KV:llä ampuu herkkään paikkaan kudin  :P :P tulee sopivasti aikaa ladata uus pesään ja ootella millon seuraava koittaa pamauttaa.

hitaalla vaunulla olis kyllä kusessa useeseen otteeseen, onneks toi 1S liikku silleen kivasti niin pääsee kiertämään ja yllättämään  8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 06.12.2012, 22:10:25
http://worldoftanks.eu/news/5014-happy-saint-nicholas-day/
siitä taas bonus koodi, jolla päivän premium ja rahoo
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 07.12.2012, 11:49:13
Jaahas, palvelinpäivitys just ku on premium päivän käytössä....
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 09.12.2012, 19:27:11
(http://i852.photobucket.com/albums/ab86/Kaziganth/shot_004.jpg)

Eka matsi moneen päivään :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 09.12.2012, 19:47:33
itellä kävin kans kauhee säkä tänään, valtausskabassa joku yli tonni ekspaa ja 30k massia. eikä ees ollu päivän eka matsi.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 12.12.2012, 09:03:05
Taas vissii tulossa joku päivitys ku ei pääse tappaan prkl...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 12.12.2012, 09:13:11
E pääse miekää kirjautumaa sisää :'( Mene premiumit hukkaa ku ei pääse pelaa

Mutta tämmönen "hauskuus" kävi eilen ( tuo tankki on minu)
(http://i1169.photobucket.com/albums/r502/Mreikka/Pelit/shot_002.jpg)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 12.12.2012, 10:40:49
uudet jenkkitankit on tulos nii varmaa niitä laittelevat peliin :)
-
E: kaveri tiäsi kertoa kun se pääsee aina koeajamaan kaikki uudet vehkeet ennenkö niitä laitetaan peliin :) kiina tankkien oli tarkotus tulla ensin mutta ne oli kuulemma niin paskoja että ei niitä laitettukaa viälä :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 12.12.2012, 10:57:35
Onko hajua millon toi päivitys on ladattavissa?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 12.12.2012, 11:53:51
sitte ku se on valmis :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 12.12.2012, 12:02:00
mulla o ladannu jo ja asentaa just 8)

Tuli taas pitkästä aikaa innostuttua tuosta, oha se kuraa mut ku pääsis
tuosta jagdpantherista etiepäi josko helpottas? Tai sais ees tuon 10.5PaK:in ni alkais tapahtua

Samalla hiljalleen alotettu heavy-linen kehitystä. Saksalla tietysti 8)

E: Ja asennettu eiku pelaa
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 12.12.2012, 12:14:31
Haha kannatti asentaa eile se ilmaiskoodi mil sai 1pv premiumia.

Patch noteissa lukee et kaikilla keillä oli premiumtili aktivoituna päivityksen aikana saa yhen ylimääräsen päivän hyvitykseks,
ja mulla lukee täl hetkel 2 pv premiumtiliä  ;D
Aktivoin sen eile illalla näes  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 12.12.2012, 12:21:29
Haha kannatti asentaa eile se ilmaiskoodi mil sai 1pv premiumia.

Patch noteissa lukee et kaikilla keillä oli premiumtili aktivoituna päivityksen aikana saa yhen ylimääräsen päivän hyvitykseks,
ja mulla lukee täl hetkel 2 pv premiumtiliä  ;D
Aktivoin sen eile illalla näes  ;D
komeeeta  ;D ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 12.12.2012, 12:25:29
Haha kannatti asentaa eile se ilmaiskoodi mil sai 1pv premiumia.

Patch noteissa lukee et kaikilla keillä oli premiumtili aktivoituna päivityksen aikana saa yhen ylimääräsen päivän hyvitykseks,
ja mulla lukee täl hetkel 2 pv premiumtiliä  ;D
Aktivoin sen eile illalla näes  ;D
Onneks 8) Muuten olis menny 4h hukkaa :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 12.12.2012, 16:40:00
Nonnii alkaa jo sujua tuol jagdpantheril ku sai paremmat telat siihe,
ja nyt sai 10.5 PaK:in  8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 13.12.2012, 14:25:28
olipas kätevä 2pv premiumia sai telat, tykin ja radion jagdpantheriin, ja teleskooppikiikarit
ja vieläki 400tn rahaa päälle ehti hankkia
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 13.12.2012, 21:23:09
(http://i852.photobucket.com/albums/ab86/Kaziganth/shot_005.jpg)

Ei noi expat sinällään, mutta ekaa kertaa tuli toi Teräsmuuri ja Kylmäpäinen :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 13.12.2012, 22:32:34
Mulla taitaa olla yks teräsmuuri, ja se on tolla jagdpantheril mikä o iha paperia vähäki lähempää  :idiot2:
Ja oiskoha jagdpzIV:lläki.

Nyt oli pakko vaihtaa 10.5PaK:ki 8.8:iin ku premium loppu, rahavarat ei laskenu mut ei ne kasvanukkaa
ku kuti oli sen 1030 kpl, pyöri yli kymmenen peliä siinä 430'000 tienoil rahat.

No ny o 8.8 hernari kii, rahaa tulee mut eihä se o nii kivaa..

Oli kiva paukuttaa 10.5 PaK:illa 6 omalvl:istä yhes matsis alas  :P
Isommatki sillä pyssyl sentää vähä katto et mitä kannattaa tehä, täl hernaril
ei auta ku olla kaaaukana ja sieltä sniputtaa, tuol ei paljoa ratkasta
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 14.12.2012, 17:24:31
Tuntuuko vaan vai onko oikeesti expat pienentyny? 2xvoitostakin tullu nyt jotain max600exp ???
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: jepajee - 14.12.2012, 18:03:14
Tuntuuko vaan vai onko oikeesti expat pienentyny? 2xvoitostakin tullu nyt jotain max600exp ???
Itekki huomannu saman.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 14.12.2012, 18:08:17
Tuntuuko vaan vai onko oikeesti expat pienentyny? 2xvoitostakin tullu nyt jotain max600exp ???

Joo, jotenki kans tuntuu. Pakko koko ajan tehä kaikkee eikä auta vaikka 3-4 vihulaista laittas matalaks.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 14.12.2012, 23:02:51
Uu Halosen mitali tuli, tulee vaa mielee Tarja  :(
Ja se o paha!

Ja silti tuli erässä 10000 takkiin vaikken ees sutinu ohi ku yhen tai kaks kutia.......
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: jepajee - 15.12.2012, 14:41:00
Kehtaisko joku valottaa tätä bonus koodi juttua sen verran että kertos mistä ton koodin saa?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 15.12.2012, 14:43:55
sen saa world of tanks: sivuilta, ku ne päivittää niitä etusivun uutisia siinä ni joskus on,
toi edelline bonuskoodi meni jo umpeen
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 15.12.2012, 23:49:48
(http://i576.photobucket.com/albums/ss203/IceV_760/shot_004_zps38f88c19.jpg)

No nyt oli pakko ottaa jo kuva. Kenttä Karelia ja puolustustaistelu.
Aseena oli 10.5PaK  8) Kyllä näkee eron tykissä ja tykissä ( 8.8 vs. 10.5)
Nytki tosin tuli profittia vaan sen 9000 ku 16 laukausta ammuin, 16480 meni pelkkii ammuksiin,
loput yhtee korjaussarjaan ja korjauksiin.

Mutta olipa loistoerä  8)

E: Muutenki, 8.8PaK on vähä sellane että joo, onhan mulla tykki tässä,
mutta tolla 10.5PaK:illa jo oikeesti saa vaikutettua pelin kulkuun.
8.8 on vähä sellane et kunhan räiskin.

Kummasti tuo 10.5 nostanu osumaprosentinki 70%:stä 76%:een jo ku ei o varaa ampua ohi  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 16.12.2012, 11:38:17
Harmittaa, täl toisel läppäril ei oikee skulaa, menee grafiikat sekasin.

Yhen pelin pelasin niin huimat 7exp....

Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 19.12.2012, 13:41:04
E: kaveri tiäsi kertoa kun se pääsee aina koeajamaan kaikki uudet vehkeet ennenkö niitä laitetaan peliin :) kiina tankkien oli tarkotus tulla ensin mutta ne oli kuulemma niin paskoja että ei niitä laitettukaa viälä :)
Kaikkihan sinne betaservulle pääsee jotka haluaa  :facepalm:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 19.12.2012, 13:47:35
Kaikkihan sinne betaservulle pääsee jotka haluaa  :facepalm:
ai no mä en tiädä mite tua toimii :) mä oon ajatellu että vaan korikiamman tason klaanit saa käyttöönsä ne ensimmäisenä
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 20.12.2012, 11:42:48
Ei kyl oo herkkua pelata mokkulalla. Välillä fps joku 4 nii ei mitää ehdi tekeen ku kutia alkaa tulla. Vois testata toista mokkulaa kyl välillä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Okko - 20.12.2012, 23:50:10
Tänään tullu pelattua pitkästä aikaa, en muistanutkaan kuinka hauskaa tankin kanssa mönkiminen onkaan :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 21.12.2012, 17:06:01
Hangaari vaihtanu vähän ulkomuotoo :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 21.12.2012, 21:03:20
näinpä ekaa kertaa taistelus tankit TOG II ja T95 O.o melkosia laitteita
-
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_084_zpseb5a589f.jpg)
-
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_083_zps6b29f9e3.jpg)
-
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_081_zpsfd213c1a.jpg)
-
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_086_zps8987cacb.jpg)
-
TOG II ei oo kuvia

ps. klikkaamalla kuvaa saat suuremmaksi

pss. screenshotti lyttää kuvia pikkusen eli tankki on pelis viälä suurempi O.O
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 22.12.2012, 09:43:24
Missähän kuski tossa istuu ku on kauhee molo keskellä nokkaa  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 22.12.2012, 13:50:15
sattupa päivän eka peli putkeen  :o
(http://i751.photobucket.com/albums/xx156/retroterska/shot_031.jpg)
(http://i751.photobucket.com/albums/xx156/retroterska/shot_030.jpg)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 22.12.2012, 17:24:02
Ennen tier 10 med/td T95 oli jättiläisten kuningas, on sen keula hieman kulmattuna vieläkin läpäisemätön, tosin siellä on muutama heikko kohtakin.

Nim merk. GWE tykistökranaatin kimmottanut keulapanssarista  :pomo:

Ilman tykistöä, medi tai pari suojana kiertäjiä vastaan, tuo T95 pystyy tukkimaan oman tukikohdan tai pullonkaulan vallan mainiosti, Steel Wall tulee tutuksi tuolla laitteella. Tier 10 heavytkin kunnioittaa tuota, vieläkin Himmelsdorffin pääkaduilla.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 28.12.2012, 15:42:32
PRKL tiukka tappio  *tumppuun-> *tumppuun-> *tumppuun->
oispa tullu kunnon expat voitosta  :-\
(http://i751.photobucket.com/albums/xx156/retroterska/shot_033.jpg)
(http://i751.photobucket.com/albums/xx156/retroterska/shot_035.jpg)
(http://i751.photobucket.com/albums/xx156/retroterska/shot_036.jpg)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 29.12.2012, 19:13:21
Alkaa tuo T32 niistämään vihuja aika tahtia ku paranee...

Toiset skillit menossa ja eilen tuli panostettua ventti, rammeri ja stabi tuohon  8)
T21 on myös huippuhauskaa viihdettä kun alkaa olla palikkaa kiinni ja oppii miten tuota ohjastaa. Siinä rammeri, ventti ja binoc ja ekat skillit menossa vasta. T71:stä odotellaan innolla, lupaa hyvää  8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 29.12.2012, 19:23:53
tulin huomanneeksi että mulla on kohta 1100 matsia täynnä O.o
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 29.12.2012, 22:16:02
sattu parit platoonat samaan peliin  ;D
(http://i751.photobucket.com/albums/xx156/retroterska/shot_037.jpg)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 30.12.2012, 00:36:28
eipä ollu mauseri mitenkää erikoone vehje mutta meni yllättävän kovaa kun mitä vois kuvitella kun painoa on kuitenki se +200t O.o
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 04.01.2013, 21:40:15
Tulipa hankittua Jagdpanther 2.
Just ku alko jagdpantheril menee melko hyvin :D

On taas kyl vähä sellasta ku ei o mitää upgradei paitsi 2. paras moottori,
että ei paljoo muuta tehä ku hengailla ja yritellääs pysyä hengissä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 04.01.2013, 21:51:26
Joo, menny vähä pelit päin puuta mut sitä se on.

Mitä muute tarkottaa ku geimi latautuu nii joidenki pelaajien edes on sellasia numeroita, tai laattoja, 1-5 oon nähny, tarkottaako se ÄO vai mitä?

Tigeris alkaa olee hemmot hyvällä mallilla koulutuksessa jo onneks
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: jepajee - 04.01.2013, 22:05:44
Itellä on nytten StuGIII, tykkäsin kyllä paljon enemmän Hezeristä, mutta tällä on mentävä jos haluaa kehittyä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 04.01.2013, 22:15:29
Ne on ryhmässä (platoon) keskenään. Esim kolme jamppaa joilla kaikilla on 1 ja toiset kolme joilla on 2. "Ykkösplatta" ja "kakkosplatta"
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 05.01.2013, 03:53:56
Itellä on nytten StuGIII, tykkäsin kyllä paljon enemmän Hezeristä, mutta tällä on mentävä jos haluaa kehittyä.
jeps samaa mieltä että stugIII ei oo aivan niin mukava kun hetzer :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 05.01.2013, 03:55:17
mikähän tuossa on kun näkee vihollistankin niin tähtäin lukittuu keskelle eikä pysty tähtäämään teloihin tai mihkään muualle vaan tähtäin pysyy lukittuna O.o
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 05.01.2013, 10:22:29
mikähän tuossa on kun näkee vihollistankin niin tähtäin lukittuu keskelle eikä pysty tähtäämään teloihin tai mihkään muualle vaan tähtäin pysyy lukittuna O.o
käytä manuaali tähtäystä äläkä sitä hiiren oikeaa  nappia ?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: kepe - 05.01.2013, 12:51:21
Tuli ladattuu tänään tää peli. Aika koukuttava
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 05.01.2013, 13:57:04
käytä manuaali tähtäystä äläkä sitä hiiren oikeaa  nappia ?
en käytäkkää vaan se tähtäin lukittuu viholliseen automaattisesti ja liikkuu vihollisen mukana

E: vähä niinkun aimbot :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 05.01.2013, 19:31:30
ai että palaa käpy näihin kurwatiimeihin...

4300 damagea, 5 tappoa ja 11 enemies damaged...
lopputuloksena defeat ja 7 kuollutta vihua. Eli lopputiimi ei tehny juuri mitää.  :nuhtelu

(http://i62.photobucket.com/albums/h82/Division89/Screenshotit%20-%20WOT/shot_002_zpsb9807ee2.jpg)
(http://i62.photobucket.com/albums/h82/Division89/Screenshotit%20-%20WOT/shot_003_zps89799936.jpg)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 06.01.2013, 19:09:55
Siema joo ja vitulla päähän  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 06.01.2013, 19:11:43
Siema joo ja vitulla päähän  ;D
:2funny: Huuteleeko siellä joku sellasia rivouksia?  :idiot2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 06.01.2013, 21:47:29
Nyt on jagdpanther2. Olipahan tuskaa siihen asti et sai ton 12.8:n, sitä ennen tol ei tehny mitään.
Uskomaton artymagneetti  :idiot2: Repee p*rse välillä ku ketää ei o käytännössä nähty eikä
tapettu mut sit sieltä lentää sellanen spg-ammus katosta läpi ja one-shot  >:( >:(
Tuo näkyy varmaan kuuhun asti. Tolla kanssa kyllä lähes aina ite tulee eka nähdyks
vaikka ois puskassa eikä liikkuis, ja toinen ajaa päin ja huomaa ensin  :idiot2:
Voi vaan kuvitella jollain jagdpz-e100:lla jos tollaki on jo noin kamalaa  :idiot2:

Muutenki tosi riippuvainen teamistä, heti ku jää yksin on dead ton kanssa.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 06.01.2013, 22:58:41
Niin joo

Mut saa lisätä kaverilistalle, löytyy samalla nimimerkillä ku tääl. Jos joskus on saumaa heittää tiimipelii.

Itellä ku on 1-7 tier tankkeja nii jotai aina keksii
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 06.01.2013, 23:43:28
Nyt on jagdpanther2. Olipahan tuskaa siihen asti et sai ton 12.8:n, sitä ennen tol ei tehny mitään.
Uskomaton artymagneetti  :idiot2: Repee p*rse välillä ku ketää ei o käytännössä nähty eikä
tapettu mut sit sieltä lentää sellanen spg-ammus katosta läpi ja one-shot  >:( >:(
Tuo näkyy varmaan kuuhun asti. Tolla kanssa kyllä lähes aina ite tulee eka nähdyks
vaikka ois puskassa eikä liikkuis, ja toinen ajaa päin ja huomaa ensin  :idiot2:
Voi vaan kuvitella jollain jagdpz-e100:lla jos tollaki on jo noin kamalaa  :idiot2:

Muutenki tosi riippuvainen teamistä, heti ku jää yksin on dead ton kanssa.
kuudes aisti kannattaa hommata heti 1. taidoksi
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 07.01.2013, 00:04:49
Nyt on jagdpanther2. Olipahan tuskaa siihen asti et sai ton 12.8:n, sitä ennen tol ei tehny mitään.
Uskomaton artymagneetti  :idiot2: Repee p*rse välillä ku ketää ei o käytännössä nähty eikä
tapettu mut sit sieltä lentää sellanen spg-ammus katosta läpi ja one-shot  >:( >:(
Tuo näkyy varmaan kuuhun asti. Tolla kanssa kyllä lähes aina ite tulee eka nähdyks
vaikka ois puskassa eikä liikkuis, ja toinen ajaa päin ja huomaa ensin  :idiot2:
Voi vaan kuvitella jollain jagdpz-e100:lla jos tollaki on jo noin kamalaa  :idiot2:

Muutenki tosi riippuvainen teamistä, heti ku jää yksin on dead ton kanssa.
Toi on ihan normi TD-riesa, 152 su/isu on molemmat samaa sorttia, ite istut puskassa naven alla kiikarit silmillä ja keskeltä peltoa paukahtaa yhtäkkiä kuula naamalle: siellähän oli joku IS-8 tai muu kumppani... Ja oneshottautuminen artystä on toinen kiva feature nuissa matkailuvaunuissa.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 07.01.2013, 08:53:12
Muistakaa istua puskan takana eikä puskassa  ;)
ja TD:llä mielummin vähän kauempana, antaa muiden mennä edellä ja spotata.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: -J- - 07.01.2013, 17:32:34
Muistakaa istua puskan takana eikä puskassa  ;)
ja TD:llä mielummin vähän kauempana, antaa muiden mennä edellä ja spotata.

Tähän olin itsekkin tulossa. Välillä oikein huvittaa kun jengi menee pusikkoon "piiloon" ja puoli tankkia/ piippu näkyy pusikon edestä. Shotin jälkeen ihmetellään että miten voi vihu spotata.
Itse jään aina (TDllä) pusikon taakse niin, että puolen piipun verran on matkaa pusikkoon, piipun kärjestä. Sieltä kuitenkin spottaa kiikareilla normaalisti, jos näet kevyesti snipumodessa pusikon läpi.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 07.01.2013, 17:51:32
No ei tuo oo ongelma, vaan varmaanki negatiivinen camovalue jp2:sella.
Kokeilkaa huviksee ite. Taas ollu pari matsia et kukaa ei o nähny vielä ketää mut mun katon läpi
on joku arty jo täräyttänny.
Vaikka en todellakaa o etulinjassa.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 09.01.2013, 09:24:40
Kyllähän sut joku on nähny jos artykin sut näkee, tai sitten istut niin ennalta arvattavassa puskassa että artyt ampuu pelin alussa tuurilla sut pois sieltä..  ::)

Tietyillä medeillä ja lighteilla on aika mukavat spot ranget, Chaffeella saa malinovkassa usein istua pusikossa vaan hiljaa koko pelin ajan ampumatta laukaustakaan, spottaa vihuja sieltä vastareunalta jatkuvasti kun tuppaavat TD raukat liikkumaan jatkuvasti eikä jakseta odotella rauhassa pusikon takana. Usein Enemies spotted 10+ ja team damage for enemies you've spotted 10000+  :pomo:

Se on myös ihan vaan pelitekninen juttu eikä mikään bugi, että sakujen camot on hanurista verrattuna esimerkiksi neukku TD camoihin...  ;)

PS: T71 vaikuttaa aika hauskalta kikottimelta, kovasti odotellaan T69 aukeamista.  :P
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 09.01.2013, 14:34:54
no sitähän mä just täs ajoin takaa että jagdp2 on niin surkee camo että oot missä tahansa vaikka paikoillaan
sut nähään, ja se on niin korkee että näkyy joittenki mäkienki takaa helposti
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 09.01.2013, 15:31:32
juu no se on kokolailla sama liikkuuko vai onko paikoillaan jos ei ole puskaa edessä.
jp2 on tosiaan iso ja putkikin kääntyy niin vähän että helposti joutuu kääntämään koko tankkia sihtaillessa > camo häviää.
Jenkkien T30 linjassa on se hieno ominaisuus että vaikka turretti kääntyy hyvin hyvin hitaasti niin se kuitenkin kääntyy, pysyy camonetit paikoillaan puskassa  ;)

PS: niin ja kaikki 30mm suuremmat on sitten putkia, ei piippuja. Näin meille opetti luutnantti Pehkonen aikoinaan siihen äänensävyyn että on jääny mieleen.  :D
Myöhemmin koulussakin opeteltiin että koneissa on HAMMASPYÖRIÄ!!! Rattaat on sitten kärryissä  :P
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 12.01.2013, 08:37:52
Ai vitsi nyt löyty mun kone.... aivan ehana jo stockina  8)

(http://i62.photobucket.com/albums/h82/Division89/Tietokoneet/Screenshotit/shot_013_zps0171ee9b.jpg)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 12.01.2013, 18:46:33
Mä en tykänny tuosta kaksviitosesta... Nopee se on ja isoin tykki puree, mutta se ei kimmota mitään itse ja ilman premiä tuolla pelaaminen, eiköhän siinä ollu 105mm isoin on todella kallista.

Seuraava T28 on taas ihan eri laite....  :buck2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 14.01.2013, 15:50:12
mulla on vasta eka tykki, hyvin pureeja rahaa tulee. ;)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 14.01.2013, 15:58:49
tuo itsestään lukittuva tähtäin aiheuttaa hermoromahduksen :buck2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 14.01.2013, 16:14:06
tuo itsestään lukittuva tähtäin aiheuttaa hermoromahduksen :buck2:
Sen korjaaminen on helppoa, ei vaan käytä sitä.

Vaikeampaa on korjata ryssävaunuista edes kelvollisia, oletin vahvasti kaiken nettilegendan ja hypetyksen jälkeen että kun tuolla isu:n rytökasalla kärvistelee niin kauan että saa jumalaisen BL-10:n, että sitten rupeaa vastustajat tietämään tulleensa. No onneks ei, ne harvat mitä sillä sattuu 116% ampujalla osumaan niin se on 1600cr dingi tai vaihtoehtosesti he kuulalla 1100cr tela... Aivan uskomatonta kuraa. No onneks joku noin 20 tappion putki päällä mokomalla, täytynee ajella vaan M41 niin kauan kun tuota +70% incomea saa ni saa rahat ostaa derppi-KV:n takas ja työntää nuo isot kaikki paalaimeen jos se edes on kiva.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 14.01.2013, 16:19:38

miten voi olla käyttämättä kun se lukittee piipun automaattisesti?  :idiot2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 14.01.2013, 18:02:45
miten voi olla käyttämättä kun se lukittee piipun automaattisesti?  :idiot2:
En mie kyl tajua, mikä lukitus sulla tulee  :idiot2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 14.01.2013, 19:48:17
kun tähtää hetken samaan kohtaan niin ampuja nukahtaa torni jää paikallensa ja tapittaa samaa kohtaa vaikka lähtis ajelemaa pois nii se pyrkii tähtäämää siihe samaa kohtaa ja jos on dt tankki nii pysähtyes tankki pyrkii kääntymää että saa tähtäimen siihen kohtaa mihin se jumittu mutta jos menee tarpeeks kauas nii sitte se lopettaa sen tähtäilyn  :idiot2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 14.01.2013, 21:00:22
Eikös ihan F1 valikosta löydy kaikki näppäimet mitä mistäkin tapahtuu?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 14.01.2013, 21:10:46
joo varmaa mutta tän viime päivityksen jälkee se on alkanu tota tekemää
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 14.01.2013, 21:13:42
joo varmaa mutta tän viime päivityksen jälkee se on alkanu tota tekemää

Jaah, ite en oo viel ladannu sitä. Täytyy huomen testata.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 15.01.2013, 11:25:07
(http://i576.photobucket.com/albums/ss203/IceV_760/shot_010_zpsf96b8fa1.jpg)

Way TD's were meant to be used

Yllätty leopardi hiukan ku yritti mennä tappaan meiän artyn, ku 50 tonnia saksalaista terästä jysähtää 45km/h vauhilla sen keulaan  ;D ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 15.01.2013, 16:10:47
Mulla ei viel oo antanu tota uusinta päivitystä laittaa. Muutenkin pelit menee miten sattuu....
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 15.01.2013, 16:23:22
kyllä sulla uusin päivitys on jos peliin pääset. ei nettipeliä nyt sentään eri versioilla voi keskenään pelata.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 15.01.2013, 17:45:14
Niin kai, 8.2 näyttäs olevan.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 16.01.2013, 12:14:47
nyt pukkailee 8.3:sta tarjolle ;)

pätsätty on ja xvm + modit siirrelty/asenneltu
serveri on vaan vielä alhaalla.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 16.01.2013, 14:13:07
Joo, nyt näyttäs olevan tulossa  :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 16.01.2013, 18:39:19
Onko toi kiinatankki tosiaan noin susi? yhtään voittoo viä tullu :idiot2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 16.01.2013, 18:45:05
Type T-34 menossa, aika susia nämä on ollu tähän saakka. Ylemmät kiinavaunut taas vaikuttaa erittäin kovilta mitä niitä vastaan on nyt tullu pelattua muutamia matseja tossa.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 16.01.2013, 22:52:10
joo kiinan ihmeet piti tulla jo aikasemmin mutta ne olikin liian heikkoja sillon en tiädä miten nyt kun on fiksattu mutta ainaki 10 tierin tankit oli ihan jees
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 16.01.2013, 23:11:25
Kohkeilkaappa huviksee ranskalaisten heavy-linjaa ( kyllä, annoin sen verta periks että lisään Ranksan Saksan lisäks pelattavien listalle). Ne oli aika karuja t5 asti. T6 oli ihan mukiinmenevä.. Mutta t7  :idiot2:
Amx M4 1945. Syttyy kuin zippo konsanaan, joka osuma on moduledamage tai miehistön knock-out.
Tuo on ihan uskomatonta. Ja tuon kyljestä ampuu HE:n läpi. Tuo on ihan järkyttävä laite,
Amx 50 100 ei tuo tuohon moduledamageen varmaan parannusta mutta onpahan revolver magasine, josko se auttais?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 17.01.2013, 10:34:47
ne ranskan heavyt on enemmänki TD:tä. kovia tekemään damagea mutta paperista tehtyjä. isommalla heavyllä kun tyhjää revolverin jonkun kylkeen niin tippuu, oli sitten mikä tankki tahansa. Vaativat vaan opettelua ja totuttelua mutta kovia vehkeitä ne on varsinkin jos on pari kaveria vierellä suojelemassa
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 17.01.2013, 10:37:59
Kyllä vielä ainakin B1:llä pysty menemään melkein kenen kanssa tahansa nokikkain jos oli samaa tieriä. Nyt on se seuraava ja vielä en ole kyllä ihastunut.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 17.01.2013, 12:28:05
nämä ranskan pullat on vähä erikoosia tankkeja voimakkaita,hitaita ja heikkoja :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 17.01.2013, 13:06:38
ne ranskan heavyt on enemmänki TD:tä. kovia tekemään damagea mutta paperista tehtyjä. isommalla heavyllä kun tyhjää revolverin jonkun kylkeen niin tippuu, oli sitten mikä tankki tahansa. Vaativat vaan opettelua ja totuttelua mutta kovia vehkeitä ne on varsinkin jos on pari kaveria vierellä suojelemassa

No mut tää onki M4, ei tee kovaa damagee eikä mitään muutakaan  :idiot2:
Ja paperista kasattu
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 17.01.2013, 14:42:41
ELC AMX tankis on ehkä ohkasimmat pellit mutta yllättävän kovaa iskua se kestää :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 17.01.2013, 14:47:10
ELC AMX tankis on ehkä ohkasimmat pellit mutta yllättävän kovaa iskua se kestää :)
pienuus ja nopeus pelastaa
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 17.01.2013, 16:31:18
No mut tää onki M4, ei tee kovaa damagee eikä mitään muutakaan  :idiot2:
Ja paperista kasattu
joo, AMX 50 100 on jo "vähä" eri maata  ;)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 24.01.2013, 19:17:19
Joskus osuu kodilleen

(http://s21.beta.photobucket.com/user/lassimies/media/shot_024_zps40af0a3f.jpg.html)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 24.01.2013, 20:31:27
joo, AMX 50 100 on jo "vähä" eri maata  ;)
Ranskavaunut on kivoja, kaikki mikä lentää edes kohti menee mökkiin asti että pölisee  8). Vähän ku ryssä-TD:tkin.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Bymark - 07.02.2013, 21:44:08
No, pirskule nyt määkin pelaan tätä.
En kylläkään ymmärrä miten menee tankin päivitykset, pelaan vaan.

Nimimerkki= mokkakorva
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 07.02.2013, 22:16:01
No, pirskule nyt määkin pelaan tätä.
En kylläkään ymmärrä miten menee tankin päivitykset, pelaan vaan.

Nimimerkki= mokkakorva
sitä hupia ei kauan kestä jos ei tankkia päivitä alkaa käymään tylsäksi :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 08.02.2013, 17:50:13
No, pirskule nyt määkin pelaan tätä.
En kylläkään ymmärrä miten menee tankin päivitykset, pelaan vaan.

Nimimerkki= mokkakorva
http://www.youtube.com/watch?v=nyOwif-LRE0 Siitä..
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 08.02.2013, 19:12:04
briteille olis vissii tulos TD tankit :) täs kohta
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 08.02.2013, 20:07:57
Olis varaa ostaa jo tier VIII Tiger II mut taidan viel höylätä tolla tavan Tigerillä ja muilla raadoilla. Mietin kyl jos ostas ton StugIII ihan piruuttaan.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 09.02.2013, 09:18:25
T2 on sitten kulminaatio: Jos pelaat ilman premiumia... Voit melkeimpä unohtaa. Pitkällä 88:lla meet jotenkuten nollatulosta, se läpäisee, mutta ei juuri per kranaatti tee paljoa vahinkoa. Jos laitat isoimman kanuunan, teet tappiota. Tai sulla on oltava joku rahantekovaunu, jolla "ylläpidät" tuota King Tigeria, jos meinaa ilmaispelata, kannattaa silti ehkä ostaa joku iso kultavaunu ja jättää rahankäyttö siihen.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 09.02.2013, 10:14:23

Joo, en aatellu rahaa tohon peliin tuhlata. Massia saa kerättyy kyl alempien tierien vehkeillä. Maksaahan ton perus Tigerin korjaus kans jo maltaita.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: -J- - 14.02.2013, 12:49:42
Hah. Nyt on niin täynnä siemaa ja WGn matchmakingia että taitaa tulla hetken tauko tähän. Hyvä WG!
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mr.eikka - 20.02.2013, 13:21:48
Servu taitaa olla alhaalla ku ei pääse sisää kirjautumaa??
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 20.02.2013, 13:31:22
Servu taitaa olla alhaalla ku ei pääse sisää kirjautumaa??
liekkö pistävät niitä tankkeja
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 20.02.2013, 13:45:39
Täällä pelaa?

Sensijaan ihan hölmöilyn ja hulluttelun nimissä laitettava taas pari screenshottia, tässä (https://dl.dropbox.com/u/1041097/WoT/shot_020.jpg) nyt vaan ei ollu mitään tokkun häivääkään  ;D, ja toisaalta tämä jäi (https://dl.dropbox.com/u/1041097/WoT/shot_015.jpg) ohuesti harmittamaan kun ite sai pelattua tosi hyvän matsin. HE-kuula on yleisesti kiva trollaamiseen, kuten vaikka näin (https://dl.dropbox.com/u/1041097/WoT/shot_023.jpg). Lähes kaikki paalatut tieriä tai kahta isompia, vaan kun eivät ne tajua että se kutostierin ooppeli tekee oikeesti pahaa niin keskittyivät muihin ja sainki 5 min ajan tyrkkiä kuulaa senko lataajat kerkiää survoon uutta putkeen.(25sek/kuula ei muuten ole ihan ideaali lähekkäin tapahtuvassa turpaanvetokisassa)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 20.02.2013, 21:07:44
mitä hittoa siälä noin monta elkkiä on O.o
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Shikaka - 01.03.2013, 11:51:53
Veikeä peli, asennettu eilen ja kuumeessa pelattu 2päivää  :2funny: Vähän hakoteilla vielä mutta kyllä niitä jokusen tankin saa päiviltä poksautettua. Nimimerkki Kukusha142
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Elk - 01.03.2013, 11:53:37
mitä hittoa siälä noin monta elkkiä on O.o
Ja mä en edes pelaa World of Tanksia... :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 01.03.2013, 13:13:56
Ja mä en edes pelaa World of Tanksia... :D
elkit on nopeita ja vittumaisia, toisaalta ne ei kestä mitään  :2funny:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 01.03.2013, 14:45:09
elkit on nopeita ja vittumaisia, toisaalta ne ei kestä mitään  :2funny:
äläpä puhu sontaa ne kestää yllättävän kovaa iskua ottaen huomioon että pelti on paperin ohutta ja painoa noin 9t :) ite tykkään kikkailla elkillä, yks parhaimmista tankeista
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 01.03.2013, 15:46:59
äläpä puhu sontaa ne kestää yllättävän kovaa iskua ottaen huomioon että pelti on paperin ohutta ja painoa noin 9t :) ite tykkään kikkailla elkillä, yks parhaimmista tankeista
vähä ku räkäpaperi.. E2:lla niistä moiset mennen tullen ja vielä palatessaki  :pomo:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 02.03.2013, 00:34:19
vähä ku räkäpaperi.. E2:lla niistä moiset mennen tullen ja vielä palatessaki  :pomo:
Jos shermania meinaat niin aika kiva niitä on kirpulla spottailla ja räiskiä ilman että että ne edes tajuaa mistä se kuula tuli. Ei tosin parane jäädä kyselemään, mitä mieltä ko. sankari oli tästä tervetulotoivotuksesta.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 02.03.2013, 01:06:07
Jos shermania meinaat niin aika kiva niitä on kirpulla spottailla ja räiskiä ilman että että ne edes tajuaa mistä se kuula tuli. Ei tosin parane jäädä kyselemään, mitä mieltä ko. sankari oli tästä tervetulotoivotuksesta.
Ne on niitä hermanneja millä on nimen perässä _PL :2funny:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 13.03.2013, 01:06:36
Mää olen tässä vähän nollaillut viime aikoina aivojani tän pelin parissa....

Keskivaikean riippuvuuden olen saanut muodostettua. Tier 5 ja 6 tankeilla pääosin pelailen, huippuina ehkäpä VK3601H ja SU-8 telatykki. Tiikeriä keräillessä, samoin tähtäimessä on Kv-1 neukuilta....
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 13.03.2013, 12:57:05
Mää olen tässä vähän nollaillut viime aikoina aivojani tän pelin parissa....

Keskivaikean riippuvuuden olen saanut muodostettua. Tier 5 ja 6 tankeilla pääosin pelailen, huippuina ehkäpä VK3601H ja SU-8 telatykki. Tiikeriä keräillessä, samoin tähtäimessä on Kv-1 neukuilta....
kv-1 on kyllä melko susi
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 13.03.2013, 13:43:44
kv-1 on kyllä melko susi

No hidas ja kömpelöhän se tuntuu olevan, KV-1S on sitten se hyvä tankki. Mutta toi KV-1 pitää hommata kuitenkin ensin.

Ja on siinä perus-KV1:ssä ihan hyvä etupanssarointi ainakin, VK3601H:lla lasautin 88mm tykillä ja vielä alikaliperiammuksella eikä menny läpi! :o (nojoo, kimmoke kun osuin huonosti... :D )
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 13.03.2013, 13:50:00
Tier 5-6 tankeista voisin suositella M4A3E2:sta täysin varauksetta kelle tahansa. 105mm tykki paikalleen ja HE paukut putkeen. Lähes joka pelistä steel wall kun keula dingaa kaiken  8)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 13.03.2013, 14:01:47
Tier 5-6 tankeista voisin suositella M4A3E2:sta täysin varauksetta kelle tahansa. 105mm tykki paikalleen ja HE paukut putkeen. Lähes joka pelistä steel wall kun keula dingaa kaiken  8)
KV-2 on sitten hyvä vaihtoehto jossei ole hirveä hinku eteenpäin vaan tykkää vaan aiheuttaa pahaa porua(herpderp-tykki kiinni, okei on 23sek/kuula mutta onpahan aika rölli kun sattuu niin hassusti että se osuu). Yks AMX 50 120 omaava vihu mesos ehkä minuutin verran mulle kesken matsin aivan itkunsekasena kun pöläytin tier 9 ranskanpullaan 904hp damaa takakulmaan  ;D . Hitusen tökkäsin vielä hangolla muurahaispesää kesken vinkumisen niin jopa sen omat tiimiläiset ilmotti reporttaavansa tuon hölmön  :hello:. Myös Stugi on aika läppä laite, ainakin ennen viimeisintä pelin huononnusta...

Taavi, ei sitten kannata niitten ryssäartistien kanssa pitkälle yrittää, S-51 on paras tykki mitä mihinkään ryssäartistiin saa, siitä ylöspäin ei muutu kun lavetti ja vimosessa askeleessa tykki huononee.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 13.03.2013, 14:26:59

KV:lla (sillon ku se oli vielä Tier 5, KV-2 turretilla ja derppitykillä) olen nasauttanu yli 1000dmg hitin Type59 kattoluukusta sisään  :2funny: Oli puolapoika vähä ihmeissään että mikä meihin osu :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 13.03.2013, 15:04:19
Taavi, ei sitten kannata niitten ryssäartistien kanssa pitkälle yrittää, S-51 on paras tykki mitä mihinkään ryssäartistiin saa, siitä ylöspäin ei muutu kun lavetti ja vimosessa askeleessa tykki huononee.

Mä vähän luulen että KV-1S:n jälkeen en kauheasti noita keräile. Sen sijaan noihin venäläisten telatykkeihin olen jo sen verran koukussa, että niiden parissa jatkan loppuun asti. SU-8 on tosiaan tällä hetkellä, on se aina hieno tunne kun onnistuu saamaan ~1000HP damagea johonkin 8 tierin tankkiin ja sen jälkeen seurata tuhotun ulinaa chatissa :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 14.03.2013, 08:17:17
Mä vähän luulen että KV-1S:n jälkeen en kauheasti noita keräile. Sen sijaan noihin venäläisten telatykkeihin olen jo sen verran koukussa, että niiden parissa jatkan loppuun asti. SU-8 on tosiaan tällä hetkellä, on se aina hieno tunne kun onnistuu saamaan ~1000HP damagea johonkin 8 tierin tankkiin ja sen jälkeen seurata tuhotun ulinaa chatissa :D
Millä nimimerkillä pelailet?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 14.03.2013, 08:50:23
Millä nimimerkillä pelailet?

Sillä joka oli mun käytössä joskus taannoin vanhassa landiassakin. ;)

Eli nimimerkin taakho saa lisäillä kontakteihin ja tulla juttusalle jos siltä tuntuu. Ja jos huvittaa platoon/osasto -matsia ottaa niin sopii sekin jos satun linjoilla olemaan.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 14.03.2013, 09:23:53
Sillä joka oli mun käytössä joskus taannoin vanhassa landiassakin. ;)
Mä oon newbie, en ollu siellä  :-[
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 14.03.2013, 09:26:41
Mä oon newbie, en ollu siellä  :-[

noob! :nuhtelu

:D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: riparapa87 - 14.03.2013, 21:07:17
Onkos kokemusta tosta naamio verkosta? Onko muuta,kun kiva koriste? :idiot2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 14.03.2013, 21:13:29
kyllähän se auttaa. lukee ihan siellä verkon tiedoissa ;)
Toisaalta ne muut equt on paljon parempia. esimerkiksi ventilation, stabilizer, gun laying drive, wet ammorack, rammer jne jne... riippuu hieman tankista mitä kannattaa käyttää.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 14.03.2013, 21:16:07
Onkos kokemusta tosta naamio verkosta? Onko muuta,kun kiva koriste? :idiot2:

Sehän vaatii toimiakseen sen, että vaunu on paikallaan. Sen kuvake pelissä muuttuu kun vaunu ei ole liikkunut pieneen hetkeen -> menee "päälle".

Mulla on tuo yleensä Stug III:ssa. Hyvä mielestäni, koska tuolla vaunulla voi harrastaa juuri sellaista sniputtamista puskista. Jossain kevyessä scoutissa tuosta ei tietenkään ole juuri apua.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 15.03.2013, 07:02:32
Juuri näin... vaunun mukaan. M103:sen ammorack paukkuu joka välissä joten mulla on siinä ventti, rammeri ja wet ammorack.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 15.03.2013, 09:03:07
Tuli tosin todettua tuon StuG III:n kanssa, että jos haluaa pitkältä matkalta sniputella, valinta on ehdottomasti se pitkä 75mm tykki eikä se lyhyt 105 millinen. Hitto tolla isommalla ei tahtonut osua edes samalle pallokentälle. :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 15.03.2013, 09:08:19
Saksalaisissa oikeestaan kaikissa kannattaa käyttää hyödyksi pitkien putkien tarkkuus. Menee pelit huomattavasti paremmin jos pysyy hengissä vähän pidempään. :pomo:
Jenkeillä taas ei kovin pitkälle osu, ja patongeilla on hyödynnettävä sitä revolveria eli tarpeeksi lähelle mutta semmoseen paikkaan mistä voi räkiä ne 4-6 laakia hyvää tahtia, ja pakittaa sitten nurkan taakse odottelemaan sitä minuutin latailutuokiota. :D Krediitit meinaa olla itellä kovin vähissä, tarvis ostaa T28 että pääsis sitten T95 kimppuun. M103 vaikuttaa ensihaistelulla erittäin kivalta vaunulta, samoin jenkkien hevipuussa M4A3E2, T1 Heavy, M6, T29, T32 oli erittäin kovia tankkeja. Kaikki semmosia että top tierinä voi tyhjätä koko kentän kunhan oppii pelityylin.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 15.03.2013, 09:34:47
Itse en ole vielä noita jenkkejä pelannut lainkaan, mutta kun sukulaismiehen pelejä seurailin, totesin että haluan Hellcatin. :D Pitää vaan jaksaa koluta noi alatason paskeet ensin läpi...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 15.03.2013, 09:46:37
Jenkeillä on melkein joka linjalla 1-5 ihan täyttä kuraa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Sitten 6-10 ihan täyttä parhautta  8)
Hellcatti on kyllä hauska.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 15.03.2013, 14:36:17
joo se td/pst tankkien suurin tykki ei oo aina paras koska se on melko epätarkka ja hidas eikä niitä panoksia sovi paljoa mukaan :) mutta sitte ELC-AMX (elkki) tankis kannattaa käyttää sitä tehokkainta tykkiä :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 15.03.2013, 14:45:57
ELC-AMX (elkki)

Nämä on vittumaisia pikku pörisijöitä. :(

:D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 15.03.2013, 14:53:28
Tässä kun oon lueskellu tätä teidän keskustelua, niin on alkanu kovasti kiihottamaan tuo peli... eilen sen latasinkin ja tänään asensin ja nyt latailee päivityksiä, 1,5gigaa ladannut 3 jäljellä..
Mahtaako tuollaista osata käyttääkkään tälläinen, joka ei oo tietokoneella paljoa mitään koskaan pelaillut, saati panssarivaunulla koskaan ajanut.. PaSi:lla joskus vähän, mutta telavehkeistä en edes NaSu:lla :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 15.03.2013, 15:01:01
Tässä kun oon lueskellu tätä teidän keskustelua, niin on alkanu kovasti kiihottamaan tuo peli... eilen sen latasinkin ja tänään asensin ja nyt latailee päivityksiä, 1,5gigaa ladannut 3 jäljellä..
Mahtaako tuollaista osata käyttääkkään tälläinen, joka ei oo tietokoneella paljoa mitään koskaan pelaillut, saati panssarivaunulla koskaan ajanut.. PaSi:lla joskus vähän, mutta telavehkeistä en edes NaSu:lla :D

Arcade-peli tää on pohjimmiltaan, jossa hieman mausteena realismia ja simulaattorityyppisiä juttuja. Hyvä hiiri pitää olla, muuten ampumisesta ei tule mitään.

Sä pistät sitten sen nikkis tulemaan vaikka privalla kunhan pääset alkuun. :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 15.03.2013, 15:06:55
Arcade-peli tää on pohjimmiltaan, jossa hieman mausteena realismia ja simulaattorityyppisiä juttuja. Hyvä hiiri pitää olla, muuten ampumisesta ei tule mitään.

Sä pistät sitten sen nikkis tulemaan vaikka privalla kunhan pääset alkuun. :D

Joo, mä tuola world of warplanessa tein tunnarit, kun aattelin, että jos sais sinne pääsyn, kai niillä tunnareilla pääsee tankkiinkin, jos pääseen, niin nick on Mi_Kaheli   (muuten se olis (Miksu), mutta toi ei hyväksyny sulkeita)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 16.03.2013, 17:19:03
Nyt on tullu muutama taistelu pelailtua, mukavahan tuo on räiskiä vaunuilla toisia.
Pitää vaan yrittää itsensä pitää siten, että ei kovin näy muuta kuin putki viholliselle, kun ampuu :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 16.03.2013, 20:25:43
Niin ja jos joku haluu pelailla, kun oon online, niin vois lisätä kontakteihin ja ehkä mielellään ilmoittaa, että on täältä lähtöisin, kun tuola näköjään moni laittaa pelikutsuja, ei tiijä sitten, että onko joku tuttu vai ei.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 16.03.2013, 20:39:47
Niin ja jos joku haluu pelailla, kun oon online, niin vois lisätä kontakteihin ja ehkä mielellään ilmoittaa, että on täältä lähtöisin, kun tuola näköjään moni laittaa pelikutsuja, ei tiijä sitten, että onko joku tuttu vai ei.
harvemmin kukaan tuntematon lähettää kaveripyyntöjä jos et kuulu mihkään johtavaan klaaniin
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 16.03.2013, 21:03:41
harvemmin kukaan tuntematon lähettää kaveripyyntöjä jos et kuulu mihkään johtavaan klaaniin

Niin toki noin,   pelikutsuja tulee kuitenkin kokoaika
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 16.03.2013, 23:18:19
mää oon Division89 ;)

Taavi, Miksu ja TVS löytyy ny friends listiltä :hello:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 17.03.2013, 07:48:00
Mä olen ollut viikonlopun täällä mökillä, mutta illalla taas pelaillaan... :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 19.03.2013, 18:54:24
Mulla on menny tuo WOTLauncher.exe rikki jotenkin..  ei työpöydän kuvakkeesta käynnistynykkää peli, eikä sitten edes tuosta johon se työpöydän kuvake osoitti..
Peli lähtee käyntiin pelihakemiston WOTLauncher.exe tiedostosta
Asensin pelin uudelleen suorana päälle, mutta ei apua.. ehkä peli on menetetty iäksi ja pitää osoittaa se työpöydän kuvake tuohon toimivaan exeen.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 19.03.2013, 20:24:04
Mulla on menny tuo WOTLauncher.exe rikki jotenkin..  ei työpöydän kuvakkeesta käynnistynykkää peli, eikä sitten edes tuosta johon se työpöydän kuvake osoitti..
Peli lähtee käyntiin pelihakemiston WOTLauncher.exe tiedostosta
Asensin pelin uudelleen suorana päälle, mutta ei apua.. ehkä peli on menetetty iäksi ja pitää osoittaa se työpöydän kuvake tuohon toimivaan exeen.
Sieltä kansiosta johon peli on asennettu, löytyy ihan WorldOfTanks.exe joka heittää launcherin ohi suoraan peliin.  O0
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 19.03.2013, 20:28:01
Sieltä kansiosta johon peli on asennettu, löytyy ihan WorldOfTanks.exe joka heittää launcherin ohi suoraan peliin.  O0

Joo, sieltä mä sen käynnistinkin, mutta mikähän kumma tohon toiseen sitten tuli
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 19.03.2013, 20:34:48
Joo, sieltä mä sen käynnistinkin, mutta mikähän kumma tohon toiseen sitten tuli
Paha arvata.. ???
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 19.03.2013, 20:39:28
Paha arvata.. ???

En kaipaakkaan arvauksia, sun tarvis nyt tietää!  Tiedä!
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 19.03.2013, 20:41:46
En kaipaakkaan arvauksia, sun tarvis nyt tietää!  Tiedä!
:nohnoh Pakottamalla ei saa ku huonoa seksiä..
Oisko winukan rekisteriin jääny jotain scheissea? "Regcleaner by Jouni Vuorio" oli ainaki ennen pätevä työkalu sen puhdistamiseen.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 19.03.2013, 20:45:18
:nohnoh Pakottamalla ei saa ku huonoa seksiä..
Oisko winukan rekisteriin jääny jotain scheissea? "Regcleaner by Jouni Vuorio" oli ainaki ennen pätevä työkalu sen puhdistamiseen.

Mä kyllä rekisteristä poistelin vaikka mitä tänään
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mariini - 19.03.2013, 20:45:48
CC Cleaner on hyvä....
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 19.03.2013, 20:47:22
CC Cleaner on hyvä....

Lähes samalla tasolla "format c:" -cleanerin kanssa .)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 19.03.2013, 20:59:20
Mä kyllä rekisteristä poistelin vaikka mitä tänään
Ethän ole sitten ite syypää tuohon toimimattomuuteen?  :pomo:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 19.03.2013, 21:30:49
Ethän ole sitten ite syypää tuohon toimimattomuuteen?  :pomo:

En, kyllä se on tietokoneen vika
Postin vaan babylon toolbariin viittaavat jutut
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 20.03.2013, 17:32:14
Mikäs nyt on vikana....
(http://mikael.fsck.fi/volvo/muuta/woterr.jpg)

Lataa uudelleen vain sammuttaa ohjelman, myöhemmin sulkee vain tuon ilmoituksen joka tulee uudelleen, kun painaa yhdistä
Uusinta päivitystä ei asenna, kun on jo..  eikö muuta ku softa pois koneelta ja uusiksi ???  eli Urho Matti?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 20.03.2013, 17:34:26
Mikäs nyt on vikana....
(http://mikael.fsck.fi/volvo/muuta/woterr.jpg)

Lataa uudelleen vain sammuttaa ohjelman, myöhemmin sulkee vain tuon ilmoituksen joka tulee uudelleen, kun painaa yhdistä
Uusinta päivitystä ei asenna, kun on jo..  eikö muuta ku softa pois koneelta ja uusiksi ???  eli Urho Matti?
:facepalm: Unissatallausta se taitaa vaatia. Mä oon pari vuotta tuota jo pelannu, sä oot saanu viikossa aikaan enemmän ongelmia kun mä koko aikana :D (nii tai sun kone..)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 20.03.2013, 17:41:16
:facepalm: Unissatallausta se taitaa vaatia. Mä oon pari vuotta tuota jo pelannu, sä oot saanu viikossa aikaan enemmän ongelmia kun mä koko aikana :D (nii tai sun kone..)

Mun kone on puksuttanu samalla windows asennuksella jo melkeen pari vuotta, sekoilun merkkejä on jo nähty sillointällöin
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 20.03.2013, 17:47:27
Sama herja tulee tossa toisella koneella, johon asensin muutama päivä sitten ton pelin..  en tiä että sanoisiko samaa toisilla tunnareilla...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 20.03.2013, 20:20:35
Yleensä mulla ei mee tietokoneiden kanssa sormi suuhun, mutta tässä on nyt jotain hämärää..
Pelin uudelleenasennus ei toimi, asennus jää jotenkin vajaaksi ja pelikansiosta ei löydy kuin 9 eri tiedostoa ja 3 kansiota
Esim. WorldOfTanks.exe:ä ei ole ollenkaan, launcher on, mutta se ei luonnollisesti toimi.
Heittääkkö romu seinään ja miettiä sitten jotain järkevää.. vaiko suoraan windowssin uudelleenasenus, kun se on nyt pari kuukautta mielessä ollut, että pitäisi toteuttaa..
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 20.03.2013, 22:18:32
vaiko suoraan windowssin uudelleenasenus, kun se on nyt pari kuukautta mielessä ollut, että pitäisi toteuttaa..

Voit toki tehdä kaikenlaisia puuhasteluita jotka saattavat auttaa tai sitten siirtyä suoraan tuohon uudelleenasennukseen joka taatusti auttaa. :juhau:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 20.03.2013, 22:25:15
Voit toki tehdä kaikenlaisia puuhasteluita jotka saattavat auttaa tai sitten siirtyä suoraan tuohon uudelleenasennukseen joka taatusti auttaa. :juhau:

njoo, pitäisi ehkä organisoida tätä konetta paremmin ajan saatossa..  sellainen 100 gigaa siirtymässä nyt usbia pitkin uudelleen asennuksen edestä talteen...
eli siihen varmimpaan ratkaisuun päädyin itsekkin, n. tunti vielä siirtoaikaa jäljellä, sen jälkeen saa recoveroida toosan.. 
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 22.03.2013, 14:11:17
Mielummin vielä ne valmistajan recovery levytkin roskiin ja ihan oikea W7 64bit sinne tilalle. Vähenee paskan määrä ja ongelmat kertaheitolla.  O0

Oli muuten jännä peli:
(http://divi.kuvat.fi/kuvat/Tietokoneet/Screenshotit/0-shot_013.jpg/_bigthumb.jpg) (http://divi.kuvat.fi/kuvat/Tietokoneet/Screenshotit/0-shot_013.jpg)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 22.03.2013, 14:20:29
Oli muuten jännä peli:
(http://divi.kuvat.fi/kuvat/Tietokoneet/Screenshotit/0-shot_013.jpg/_bigthumb.jpg) (http://divi.kuvat.fi/kuvat/Tietokoneet/Screenshotit/0-shot_013.jpg)

En ole varmaan kertaakaan vielä ollut 15-0 matsissa, aina sieltä on vähintään se 1-2 tuhoutunut vaikka ylivoimainen onkin ollut toinen.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 22.03.2013, 14:25:12
mulle on käyny varmaan alle 5 kertaa, 4993 peliä pelattu  ::) ???
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 24.03.2013, 01:04:31
Ai että tykkään tosta Hetzeristä, vaikka just vasta sen sain<3
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 24.03.2013, 03:55:32
Ai että tykkään tosta Hetzeristä, vaikka just vasta sen sain<3
se on kyllä suht ylivoimanen omas sarjassansa :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 24.03.2013, 11:34:36
se on kyllä suht ylivoimanen omas sarjassansa :)
Tuli vielä hieman panostettua siihen, naamioverkko, lataaja ja teleskooppikiikarit tuli ostettua siihen ja miehistö on 90% lataajaa lukuunottamatta :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 24.03.2013, 12:12:25
se on kyllä suht ylivoimanen omas sarjassansa :)

105mm pyssyllä tappaa talossa ja puutarhassa! :D

(sillä edellytyksellä, että sattuu osumaan...)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 24.03.2013, 12:14:16
105mm pyssyllä tappaa talossa ja puutarhassa! :D

(sillä edellytyksellä, että sattuu osumaan...)
joo ei sillä isolla tykillä kannata alkaa sniputtamaan :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 24.03.2013, 12:26:58
Kokeilkaas muuten britti-TD-linjalta sitä Valentine AT/Alecto/AT2 howitzeria. Hassu pyssykkä, joku T50-2 menee hitto vissiin lujempaa kun se kuula ;D. Mut kätevä kun suht läheltäkin ammuttuna menee välissä olevien nyppylöiden ylite ja putoaa sen taakke, eri asia on että vähänkin ketterämpi vaunu on jo ajanut alta poies kun kuula lopulta putoaa ::).
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: riparapa87 - 24.03.2013, 18:14:10
Riparapa87 tunnuksilla tulee pelattua.. Jos jotakuta sattuu kiinostaan,jos näkyy ohi huristelevan  :2funny:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 24.03.2013, 18:18:46
Riparapa87 tunnuksilla tulee pelattua.. Jos jotakuta sattuu kiinostaan,jos näkyy ohi huristelevan  :2funny:

...että tietää ketä varten säästelee niitä HEATeja ja APCRiä. :2funny:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 24.03.2013, 21:10:25
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_104ndashKopio_zps51745cf5.jpg)
-
kaveri suasitteli tommosta tankkia että on kuulemma hyvä omas luakassansa ja tulihan siitä ekasta erästä hyvin merkkejä :D

-kylmäpäinen
-tykkimestari
-mestariampuja
-taitomerkki 3luokka

E: klikkaamalla suuremmaksi
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 24.03.2013, 21:30:49
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_104ndashKopio_zps51745cf5.jpg)
-
kaveri suasitteli tommosta tankkia että on kuulemma hyvä omas luakassansa ja tulihan siitä ekasta erästä hyvin merkkejä :D

-kylmäpäinen
-tykkimestari
-mestariampuja
-taitomerkki 3luokka

E: klikkaamalla suuremmaksi

Juu, toi ampuu kivaa sarjaa.... :D

Eihän se oikein damagea tee, mutta kun saa monta kymmentä osumaa putkeen, niin alkaa jo tuntua... :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 25.03.2013, 09:07:44
Tässä nyt talvella kun ei o töitä ollu, tullu pelattua vähän aktiivisemmin.
Liittyny klaaniin, ja tallista löytyy atm cw-vaunuja jgpze-100 ja amx50 foch155 tuoreimpana, tuli lauantaina talliin.

Eilen puoliltaöin yritys palkittiin, ja noustiin klaanin kanssa maihin :)
Jäi cw:ssä topgun:kin ratkaisevassa erässä yhen tapon päähän :/

Patonki-td linjaa ei voi ku suositella t6 eteenpäin, mm t9 fochilla oma tappoennätys 10 ( isompi-tier matseissa paljon vaikeampaa kuin pikkutier).

Ja tuo t10 foch kilpailee meilläkin cw:ssä artyn kanssa lämästä

Cw muuten tuo ihan uuden ulottuvuuden peliin tuon usein v*tuttavan randomhäröpalloilun tilalle, joissa ei yleensä ole mitään järkevää.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 25.03.2013, 10:15:55
Cw muuten tuo ihan uuden ulottuvuuden peliin tuon usein v*tuttavan randomhäröpalloilun tilalle, joissa ei yleensä ole mitään järkevää.

Näin olen ymmärtänyt. Mutta klaanipelaamisessa ongelmaksi saattaa tulla ajan käyttö vai olenko väärässä? Toki riippuu klaanista, mutta kun välttämättä ei aina ole aikaa panostaa siihen klaanitouhuun kovinkaan paljoa...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 25.03.2013, 10:50:31
Näin olen ymmärtänyt. Mutta klaanipelaamisessa ongelmaksi saattaa tulla ajan käyttö vai olenko väärässä? Toki riippuu klaanista, mutta kun välttämättä ei aina ole aikaa panostaa siihen klaanitouhuun kovinkaan paljoa...

Kyllähä nuo aina päivittäin 21 alkaen alkaa, ja 00.30 voi pisimmillään mennä sitten vikan pelin loppuminen jos hyvin menee.

Yleensä 2-3 kertaa viikossa ollaan menty, nyt joutuuki joka ilta puolustamaan kun on maissa.
Ei varmaan pysytäkkään siellä kauan, mutta näkee hyvin että teami ja taktiikat toimii kun pääsee maihin asti.
Loppupeleissä ei se vaadi kun saada riittävä määrä aktiivisia pelaajia jolloin voi jakaa päivät
kulloin ketkäkin tulevat linjoille illalla.

Kyllähän minäkin nyt kun työt alkaa lopetan tuon touhun kokonaan, työssäkäyvänä varsinkin kun herätys on sitten 05.15
on yhtälö mahdoton. Talviurheilua itselle  ;)
Sopii sillon kun ei ole kiire nukkumaan, jos pystyy varata 21-00.30 ajan käyttöönsä
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 25.03.2013, 13:52:22
muistaakseni se oli että jos kaanitaistelus oma tankki tuhoutuu niin se on sitte käyttökiallos jonku 24tuntia tms?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 25.03.2013, 13:59:14
Jos satuu matsis landowneria tai puolustuksessa kuolemaan, muuten ei mee.
Eri tankeille eri ajat, heavy tais olla 8pv, muut 5pv.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 26.03.2013, 12:04:29
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_104ndashKopio_zps51745cf5.jpg)
-
kaveri suasitteli tommosta tankkia että on kuulemma hyvä omas luakassansa ja tulihan siitä ekasta erästä hyvin merkkejä :D

-kylmäpäinen
-tykkimestari
-mestariampuja
-taitomerkki 3luokka

E: klikkaamalla suuremmaksi

Mä olen nyt hetken aikaa ajellut tolla vaunulla ja hitto että tuo on hauska vehje. :D

Scouttihommissa erinomainen vehje. Ja vaikka yhden osuman damage on olematon, tulinopeus paikkaa paljon. Sain tällä ensimmäisen kerran sen tiedustelija-mitalin (vai mikä se nyt on), siis se jota varten pitää saada 9 havaittua vihua.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Bymark - 28.03.2013, 15:02:26
Olisi sitten 4 päivää aikaa pelata, ehkä saan jopa tiikerin. ;D
(http://personal.inet.fi/surf/tbymark/temp/pupu.jpg)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 28.03.2013, 15:24:17
Olisi sitten 4 päivää aikaa pelata, ehkä saan jopa tiikerin. ;D
(http://personal.inet.fi/surf/tbymark/temp/pupu.jpg)

20 000 puuttuis vielä expaa tiikeristä mulla. :D

Tosin tolla vk:lla olen pelaillut melkein kuin heavyllä...jo kolme steel wallia tienattu. :smoke:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 28.03.2013, 15:33:40
Enää 330871 xp T110E5:een  *taavih->
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 28.03.2013, 16:17:18
enää semmonen 936 000 kolikkoa niin saa jgpantterin :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ristus - 31.03.2013, 10:32:10
Kaatuileeko muilla tuo clientti silloin tällöin toisinaan?? siis peli vaan häipyy ja kun käynnistät uudelleen niin pääset just siihen missä olit menossa... joskus kesken taistelun saattaa kämähtää..
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 31.03.2013, 10:41:39
Mulla pätkäsee netti aika usein :/
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ristus - 31.03.2013, 10:43:16
tuota ajattelin itekkin mutta onko toi niin ronkeli että jos netti katkee niin clienti sammuu... mulla on tää langaton temppuillu nit sillon tällön muutenkin.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 31.03.2013, 10:45:54
Yleensä vaan kaikki tankit pysähtyy, ja n.10sek päästä tulee ilmotus että Vituixmän kävi, koitappa uusiks
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 31.03.2013, 11:22:06
Kaatuileeko muilla tuo clientti silloin tällöin toisinaan?? siis peli vaan häipyy ja kun käynnistät uudelleen niin pääset just siihen missä olit menossa... joskus kesken taistelun saattaa kämähtää..

Joskus, mutta ei sen jälkeen, kun asensin windowssin uusiksi, eli suosittelen sillä kokeilemaan :)

(Unohdin putken päivityksen jälkeen ostaa seuraavaan peliin paukkuja :D   Selvisin silti hengissä koko pelin ja voittajana :-)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 31.03.2013, 11:22:59
Joskus satunnaisesti crashaa loading-screeniin mutta muuten kyllä ei crashaa
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 31.03.2013, 13:03:03
joskus harvoin kun tallis jotain puuhaa niin peli yhtäkkiä vaan häviää mutta tosi harvoin
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 31.03.2013, 14:04:56
Pitää nyt tännekin hehkuttaa, kun kerrankin onnistui kv-1:llä kohdalleen. Eikä tuossa ole mitään x2 expoja, premium-lisä toki:

(http://i.imgur.com/VZjmCNh.jpg)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: (Miksu) - 31.03.2013, 17:47:23
Poika yökylässä, emäntä töissä...  mitähän hienoa sitä keksisi illaksi :)
No, kasasin tähän ympärilleni pussin raffelia, dippi maustumassa ja juomaksi appelsiini-cola grandia..  sekä tietysti tankki-peli käynnissä :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 31.03.2013, 18:51:43
Pari kätevää peliä, eka ennemminki toka vaan tollane meh-erä mistä kuitenki irtos ace-tanker.

(http://i576.photobucket.com/albums/ss203/IceV_760/shot_032_zps88862ef0.jpg)

(http://i576.photobucket.com/albums/ss203/IceV_760/shot_034_zps9927ca0f.jpg)

(http://i576.photobucket.com/albums/ss203/IceV_760/shot_033_zps4b58c1ec.jpg)
_________________________________________________ _______

(http://i576.photobucket.com/albums/ss203/IceV_760/shot_043_zpsbe1dc796.jpg)

(http://i576.photobucket.com/albums/ss203/IceV_760/shot_044_zps4973ac36.jpg)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 01.04.2013, 02:49:40
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_109_zpsd8172a95.jpg)
-
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_110_zpsbe9f03c0.jpg)
-
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_111_zps996b0651.jpg)
-
pieni mutta pippurinen T. ELC AMX:n kuljettaja  :2funny:
-
(http://i979.photobucket.com/albums/ae277/mursu1/World%20of%20tanks/shot_115_zpsd1372a57.jpg)
-
siinä vähä statseja :)
-
E: kuvat suuremmiksi klikkaamalla
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 02.04.2013, 09:43:15
kylläpä kävi hyvä tuuri :D olin hommaamas tota jagpanther tankkia ja justii olin saanu kerättyä rahat kasaan (1.3 milj) niin kaveri soitti ja sano että kannattaa nyt käydä ostamas se tankki kun se on tämän päivän tarjoukses puoleenhintaan :D jäipähän rahaa moduuleihin
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 02.04.2013, 11:09:57
kylläpä kävi hyvä tuuri :D olin hommaamas tota jagpanther tankkia ja justii olin saanu kerättyä rahat kasaan (1.3 milj) niin kaveri soitti ja sano että kannattaa nyt käydä ostamas se tankki kun se on tämän päivän tarjoukses puoleenhintaan :D jäipähän rahaa moduuleihin
Olihan se vähän pidempäänkin kuin vain päivän  ;)

"You’ll be able to enjoy 30% extra credits with the German Tier VII tank destroyer Jagdpanther from 1st of April at 06:10 CET (GMT+2) until 1st May at 06:00 CET. But that’s not it! In case you never had a chance to get this vehicle, you will be able to benefit from a 50% discount on its purchase, from 1st of April at 06:10 CET (05:10 GMT) until 5th April at 06:00 CET (05:00 GMT)."

http://worldoftanks.eu/
Tuolta kannattaa seurailla vähän noita uutisia. Saattaa olla usein aika hyödyllisiä. Nythän se on täynnä WG:n aprillipiloja  :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 02.04.2013, 17:22:27

ei tarvi seurata kun kaveri aina soittelee ja kertoo uudistukset jne :D ja joo se oliki kuukauden tankki se jagpanther :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 19.04.2013, 15:06:28
Hommasin ton Tiger II, ei kyllä oo varaa montaa peliä päivässä pelata. Onneks on noita muita millä sitten voi kerätä rahaa. Muutenkin aika kankee tankki ilman kunnon moduuleja ja pätevää miehistöö.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Bymark - 19.04.2013, 22:45:25
http://www.youtube.com/watch?v=xV_v68_9eOU (http://www.youtube.com/watch?v=xV_v68_9eOU) :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: -J- - 22.04.2013, 09:50:59
Jos haluat WGn tarjoamaa kultaa 300, vaihda salasana.
http://www.pelaajalehti.com/uutiset/world-of-tanksin-tietoturva-koetuksella-vaihda-salasanasi-ja-tienaa
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 22.04.2013, 10:37:06
tietovuotoja nam nam
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 23.04.2013, 15:46:49
Mitenkäs toi menee kun on vaan 6 paikkaa noille kaikille lisähössötyksille niin voiko niitä enempää edes hankkia? Itellä on EA pakkaus, pienikorjaussarja ja sammuttimet. Sitten jotain naamioverkkoo joissain vaunuissa. Sitten joku viisas kerto et jostain näkee millaset lisätaidot vastustajalla on, onko tästä kokemusta? Kun tuntuu et välillä tulee kutia ottaan ihan mistä sattuu, osais vähän varovaisemmin ajella vaunulla.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 23.04.2013, 21:34:32
Mitenkäs toi menee kun on vaan 6 paikkaa noille kaikille lisähössötyksille niin voiko niitä enempää edes hankkia? Itellä on EA pakkaus, pienikorjaussarja ja sammuttimet. Sitten jotain naamioverkkoo joissain vaunuissa. Sitten joku viisas kerto et jostain näkee millaset lisätaidot vastustajalla on, onko tästä kokemusta? Kun tuntuu et välillä tulee kutia ottaan ihan mistä sattuu, osais vähän varovaisemmin ajella vaunulla.

Eagle-eye perk commanderilla näyttää n.3 sec jälkeen kun tietty tankki on tähtäimessä jos sillä on moduleita hajonnu/ crewmember dead. Sopii lähinnä medille, helpompi ratkaista päällemeno jos näkee että vihulla on ammorack tai mosa rikki..

Eikä niitä paikkoja oo tosiaan ku 6, 3 paikkaa consumableille ( first-aid kitit yms.. ) ja 3 paikkaa equipmenteille ( rammer, GLD, VS etc.. )
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 24.04.2013, 11:25:14
Mikäs tota peliä tänään vaivaa?

Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 24.04.2013, 11:27:00
Eikös sinne oo pätsi tulossa?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 24.04.2013, 11:35:44
Serverit alhaalla päivityksen takia, 8.5 versio pitäisi tulla....
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 24.04.2013, 11:47:24
Serverit alhaalla päivityksen takia, 8.5 versio pitäisi tulla....

Joo ei suostu vielä lataan uusinta versioo. Kai se jossain vaihees sitten onnistuu. Ihmettelen kyl suuresti et kun pelaa välil tier I tankilla nii joidenkin on pakko alkaa ampuun heti ku peli alkaa. Ihme teinejä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 24.04.2013, 12:41:18
Joo ei suostu vielä lataan uusinta versioo. Kai se jossain vaihees sitten onnistuu. Ihmettelen kyl suuresti et kun pelaa välil tier I tankilla nii joidenkin on pakko alkaa ampuun heti ku peli alkaa. Ihme teinejä.
ostin kans 1 tierin tankin ja menin pelii nii siinä sitte näky kartas vihollinen sellasen talon takana mitä ei voi rikkoa nii 4 tyyppiä istuu samas puskas ja räiskii siihen talon seinään kilpaa  :facepalm:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 24.04.2013, 12:47:56
ostin kans 1 tierin tankin ja menin pelii nii siinä sitte näky kartas vihollinen sellasen talon takana mitä ei voi rikkoa nii 4 tyyppiä istuu samas puskas ja räiskii siihen talon seinään kilpaa  :facepalm:

Aika tuttua. Itellä on toi Vickers Medium I ja porukka alkaa kehittyyn ihan hyvin. Jos sattuu hyvä tiimi niin helposti sen 2-6 vihulaista saa lahdattua. Enkä käytä mitään mitään premiumia tai kultakuteja edes.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 24.04.2013, 12:57:25
Ei premiumi tai kultakudit kyllä vaikuta tappoihin, premium ei mitenkään ja kultakudit on niille
ketkä ei osaa tähdätä.. No joo jossain tapauksissa kultakuti tekee enemmän damageakin.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 24.04.2013, 13:19:04
Ei premiumi tai kultakudit kyllä vaikuta tappoihin, premium ei mitenkään ja kultakudit on niille
ketkä ei osaa tähdätä.. No joo jossain tapauksissa kultakuti tekee enemmän damageakin.
Kultakudit on aiheelliset CW:ssä, randomeissa niistä ei ole oikeastaan mitään apua muutakuin tiukimmissa paikoissa. Silloinkin niitä pitää osata käyttää, ei räiskiä vaan etupeltiin dollarit silmissä. Eniten pärjäämiseen tekee ihan vaan se pelitaito ja kokemus. Mulla on itellä voittoja 53%, keskivertopelaajahan pyörii siellä 50% tuntumassa, puolalaiset 45% tuntumassa ja oikeesti hyvät pelaajat 55%+. Kulta ei noita kaikkia satoja matseja ole ratkaissut, vaan pelitaito ja strateginen silmä. Koska kannattaa lähteä puolustamaan jne.. Monta voittoa on tullut niin että yksinään tahkoaa viimesenä ja tappaa omaan käppirinkiin muutaman ja voittaa. Keskiverto polakki lähtee siinä vaiheessa rynnimään vihollisen lipulle käppimään vaikka omaa käpätään jo, eli käpillä ei pysty enää voittamaan mitenkään. Tai sitten mennään piiloon ja säästetään rahaa kun ei oma vaunu tuhoudu.  ::)

edit: ja tämä ei ollut kellekkään henkilökohtaisesti, vaan ihan yleisesti vinkkinä että kannattaa miettiä niitä pelitilanteita jälkeenpäin ja tuumata miten olis ollu mahdollisuudet voittoon. Mikäli siis haluaa kehittyä. Toiset tahtoo vään rällätä ja paukutella, ei sekään väärin ole.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 24.04.2013, 13:42:54
No olipa yllätys että CW:ssä niitä käytetään  ::)

Kaikki tapahtuu siinä niin nopeasti verrattuna randompelien hitaaseen pelityyliin + kontrolloidusti,
että käyttämällä kultakuulia eliminoidaan tähtäysvirhettä nopeasti kehittyvässä tilanteessa jossa tulee
esim cliff:issä 1-2 linjaa yhtäkkiä 10 heavytankkia rushilla.
TD:illä tosin kultakuulien pene on niin naurettavuuksissa että kunhan ei tähtää mihinkään is7 turrettiin
niin kaikki menee heittämällä läpi vaikka mimmoisesta kulmasta- esim foch average pene ~400 joka on jotain aivan naurettavaa.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 24.04.2013, 13:51:32
Kaikenlisäksi total winrate on aika irrelevantti tapa verrata omaa "hyvyyttään".
Pelaamalla tietyillä omalle tierilleen kovilla tankeilla sitä saa boostattua kivasti, kuten myös
se pointti että mitä pienempi-tierinen peli, sitä paremmin pystyt vaikuttamaan omalla toiminnallasi
pelin lopputulokseen. Monesti esim 5-6 tierin pelissä voit ratkaista voiton itsellesi
vaikka koko lopputeami ois siemoja, mutta yritäppä samaa 8..9..10 tierissä. Ei onnistu.

Efficiency rating onkin paljon relevantimpi vertailutapa, joka ottaa huomioon muita tekijöitä.
Joka onkin yllättävän monella "average player" vaikka winrate olisi korkeakin, johtuen juuri
tuosta paljon low-tierillä pelaamisesta  ::)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 24.04.2013, 14:17:38

Totta.. toisaalta effiäkin saa "farmattua" ja esim artyllä paljon pelatessa effi laskee vaikka pelaisitkin hyvin. esim käppääminen antaa paljon effiä, artyllä hieman hasardia touhua.  ;) Vaikea tuota tasoa on mitenkään tarkasti mitata, mutta voitto% antaa suuntaa.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 24.04.2013, 14:23:45
Totta.. toisaalta effiäkin saa "farmattua" ja esim artyllä paljon pelatessa effi laskee vaikka pelaisitkin hyvin. esim käppääminen antaa paljon effiä, artyllä hieman hasardia touhua.  ;) Vaikea tuota tasoa on mitenkään tarkasti mitata, mutta voitto% antaa suuntaa.

WN6 eikä WN7 ota ollenkaan huomioon vihun basen cäppipisteitä effiin. Vanha effijärjestelmä otti, johon ei enää tueta.
Puolustuksen se ottaa- ja se ei ole farmaamista. Vaan juuri mitä pitääkin tehdä jos vihu cäppää.

Winrate ei ole täten relevantti.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 24.04.2013, 15:10:02
WN6 eikä WN7 ota ollenkaan huomioon vihun basen cäppipisteitä effiin. Vanha effijärjestelmä otti, johon ei enää tueta.
Puolustuksen se ottaa- ja se ei ole farmaamista. Vaan juuri mitä pitääkin tehdä jos vihu cäppää.

Winrate ei ole täten relevantti.
Oukei.. effin/WN6/WN7 eroa en tiennykkään.
Silti olen kyllä sitä mieltä että winrate kertoo jo paljon, tavoitehan kuitenkin on voittaa. Parempi pelaaja voittaa keskimäärin enemmän kuin huono.  ::) Ei varmasti päde 100 pelin jälkeen mutta 10000 pelin jälkeen pätee jo.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 24.04.2013, 16:43:12
Oukei.. effin/WN6/WN7 eroa en tiennykkään.
Silti olen kyllä sitä mieltä että winrate kertoo jo paljon, tavoitehan kuitenkin on voittaa. Parempi pelaaja voittaa keskimäärin enemmän kuin huono.  ::) Ei varmasti päde 100 pelin jälkeen mutta 10000 pelin jälkeen pätee jo.

Riippuu tieristä- kuten sanoin korkeammalle mennessä ei enään yksittäisen pelaajan suoritus
vaikuta lopputulokseen niin paljon kuin low-tiereissä. Voisihan itse kukin ostaa esim jumboshermanin tai
kv1s:n, ja boostata winrateaan pelkästään sillä että oma tankki on tierilleen niin hyvä että palikampikin
pelaaja pärjää sillä, ja pystyy ratkaisemaan täten pelejään itse tankillaan vaikka
taktisesti/ muun teamin puolesta pelaisi erittäin tyhmästi.

Mitä korkeammalle mennään, sitä alemmas laskee tietyn tankin voittoprosentti, sinne 50 tuntumaan - ellet pelaa platoonassa,
johtuen juuri siitä ettei yksittäisillä tankeilla siellä enään niin vaikutettakkaan - näkyy total winratessa.

Pitää varmaa itelle hankkia sportti boostaamaan winratea ni on parempi pelaaja  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 24.04.2013, 18:03:58
Ihan asiaa puhutte. Noilla tier 7-8 natsitankeilla pitää olla tarkkana mitä tekee ja joukkueen merkitys on kova. Alemmilla tasoilla voi melkein touhuta mitä vaan jos ei huvita keskittyä.

Repesin yks päivä totaalisesti kun joku kysy et miten pääsee polakeista eroon niin kaikki vastas et lopeta pelaaminen  :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 24.04.2013, 18:17:20
Ihan asiaa puhutte. Noilla tier 7-8 natsitankeilla pitää olla tarkkana mitä tekee ja joukkueen merkitys on kova. Alemmilla tasoilla voi melkein touhuta mitä vaan jos ei huvita keskittyä.

Repesin yks päivä totaalisesti kun joku kysy et miten pääsee polakeista eroon niin kaikki vastas et lopeta pelaaminen  :D
heh yhes matsis kans joku pyysi hyviä pelaajia klaaniinsa ja yks ehdoista oli että ei polakkeja :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 24.04.2013, 18:39:14
Pitää varmaa itelle hankkia sportti boostaamaan winratea ni on parempi pelaaja  ;D
Jos siitä tulee hyvä mieli niin antaa mennä.. Kyllä mulla on M103:ssakin samaa luokkaa voittoprosentti kuin pienemmissä, hieman vaunusta riippuen toki. Yli 100 peliä pelatuista vaunuista parhaat WR:ät hellcatilla ja T25AT:lla, 62 kummassakin.
Ja edelleen, ei WR:än perusteella järjestykseen voi pelaajia laittaa mutta kyllä se hyvin antaa suuntaa. Ääripäitä löytyy joka statsin perusteella katottuna, hyvällä pelaajalla paskaa winratea, samoin paskaa effiä jos paljon on esim sillä artyllä paukutellu menemään.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 24.04.2013, 18:55:39
No sanotaan sitte suoraan vaikka nii et sulla on paska effi winrateen nähen
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 24.04.2013, 20:58:47
Itse en juurikaan jaksa noita statseja tuijotella. Peli on minulle hauskanpitoa, joten paremmuus ratkaistaan joka erässä aina erikseen. :) En siis suhtaudu kovinkaan vakavasti siihen, paljonko on voittoprosentti tai tehokkuus -- mutta kun matsiin lähden yritän aina parhaani ja pyrin voittoon.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 24.04.2013, 21:11:40
No sanotaan sitte suoraan vaikka nii et sulla on paska effi winrateen nähen
Juu, ekat ~2500 matsia meni huvikseen vaan rällätessä ja paukutellessa ja sekin varmasti hieman laskee että on tullu pelailtua vähän joka linjaa auki eli paljon pikkutankeilla ja hyvin vähän elitevaunuilla. monthstatseissa pyöri talvella effi jossain tuolla 1500 kulmilla että on se nykytaso korkeampi mitä tstatsit kertoo, jos tuota effiä nyt pidetään sitten tarkempana mittarina. Tämän hetkistä en tiedä kun ei botti näytä toimivan. M7 priestillä ja M103:lla nyt jauhanu kokolailla vuorotellen viimesen viikon ainakin.

edit: tämä käppyrä ainakin jotain kertoo siitä että talven aikana on jotain opittu ja lisää opitaan  ;)
(http://www.planetwot.com/graphs/division89_eu.stats.victoryratio.png)
(http://www.planetwot.com/graphs/division89_eu.stats.efficiency.png)
(menee muuten aika käsikädessä)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 24.04.2013, 22:08:47
mistä sä tommoset käppyrät löysit?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 24.04.2013, 22:29:52
wotplanet
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Sinttuuri - 25.04.2013, 01:37:29
Hirmuisia matseja täällä näkyy olevan ja mä jo luulin, että eilinen hyvä matsi oli hyvä :D Harmittavasti ei moisesta tullut kuvankaappausta otettua, mutta jotain seuraavan kaltaista tapahtui:
11 osuttua vihollista
8 tappoa
De Langladen mitali
Radley-Waltersin mitali
Ykköstykki
Metsänvartija
Viikatemies 4
ja koksuja 971

Ja vaununa oli StuG III, johon alan olemaan jo syvästi kiintynyt :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: -J- - 25.04.2013, 08:37:23
Sekin ikävä puoli tässä pelissä on, että WG kyllä palauttaa maan pinnalle jos menee liian hyvin.  Esim. et vaan osu mihinkään, kaikki kuulat dinggaa kun saat vihun vaunusta tuhottua 80% ja vastapuoli tiputtaa vaunuja oneshotilla. Se on niin monta kertaa nähty milloin sinun ei ole tarkoitus voittaa, oli voitton ennustusprosentti mitä tahansa joukkueelle. Sen verran on tullu pelattua, että oon pitäny "pienen" tauon aina, kun päivän ekoista neljästä matsista otat kaikki pataan. Ei kyllä yllätä että peli on pahasti ryssitty.
E: Ja matchmaking, siitä on varmaan turha puhuakkaan..
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 27.04.2013, 02:54:58
Tullu tässä tätäkin tahkottua jo pieni tovi [FRD] tagin alla, tänään yksi matsi KV-1 tankilla päättyi aika hyvin kun vihuilla ei ollut kun 1 heavy tank ja meillä 2... ja itte pääsin vielä vikana tuota vihujen heavya pistämään tykin kylkeen muutaman metrin päästä samalla kun omanpuolulainen häiritsi edestäpäin. Tuo kaikki siis 20 osumaa ja 4055 potentiaalista lämää jälkeempäin... aikamoinen liikkuva maalitaulu tuo KV-1 mutta kestävä sellainen  :2funny:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ari E - 27.04.2013, 22:30:31
Sekin ikävä puoli tässä pelissä on, että WG kyllä palauttaa maan pinnalle jos menee liian hyvin.  Esim. et vaan osu mihinkään, kaikki kuulat dinggaa kun saat vihun vaunusta tuhottua 80% ja vastapuoli tiputtaa vaunuja oneshotilla. Se on niin monta kertaa nähty milloin sinun ei ole tarkoitus voittaa, oli voitton ennustusprosentti mitä tahansa joukkueelle. Sen verran on tullu pelattua, että oon pitäny "pienen" tauon aina, kun päivän ekoista neljästä matsista otat kaikki pataan. Ei kyllä yllätä että peli on pahasti ryssitty.
E: Ja matchmaking, siitä on varmaan turha puhuakkaan..
(Kaivaa foliohattua vintiltä)
Eikäkun silkkaa satunnaisuutta ;)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 28.04.2013, 00:08:13
(Kaivaa foliohattua vintiltä)
Eikäkun silkkaa satunnaisuutta ;)
Sensijaan nyt ne palautti ainakin osan käyttäjistä maanpinnalle, voiton saaminen matsista meni entistäkin moninkerroin vaikeammaks. Nyt tulee tier 7 vaunulla pari tonnia voittoa kun osut 14/16 ja paalaat vaan kaiken ja matsi päättyy puolikuntosella vaunulla voittoon. Eli isommilla ajaminen on tehty hyvin vaikeasta mahdottomaksi. Taitaa olla aika ostaa myös kv1s ja hakata molempiin kooveihin vaan gld:t ja rammerit kii ja ajella vaan niillä kun kerta isommilla ajaminen tehtiin vain premiumeille maholliseks.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 28.04.2013, 10:24:33

Huomasin kans et Tigerillä jos käy huonosti heti alussa niin exp on joku 20 bongoo. Se on pakko voittaa ja nähä vihulaisia ja tuhota muuten menee pahasti miinukselle. Taidan kans hommata kooveen kohta. Tigerissä on kyl se hyvä puoli et miehistö on aika hyvin koulutettu.

Rupee muuten aina repeilyttään kun joku ääliö teloo telansa jossain ekan 10sek jälkeen kun ei tunne karttaa.  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 28.04.2013, 11:30:08
Huomasin kans et Tigerillä jos käy huonosti heti alussa niin exp on joku 20 bongoo. Se on pakko voittaa ja nähä vihulaisia ja tuhota muuten menee pahasti miinukselle. Taidan kans hommata kooveen kohta. Tigerissä on kyl se hyvä puoli et miehistö on aika hyvin koulutettu.

Rupee muuten aina repeilyttään kun joku ääliö teloo telansa jossain ekan 10sek jälkeen kun ei tunne karttaa.  ;D
elkillä tullu monesti särjettyä omat telat kun se on niin nopee ja kevyt, ei tarvi iso nyppylä olla että tulee kunnon ilmalento :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Slowman - 28.04.2013, 12:26:59
Rupee muuten aina repeilyttään kun joku ääliö teloo telansa jossain ekan 10sek jälkeen kun ei tunne karttaa.  ;D

Ajan tuolla samoin kuin radalla, en tunne kumpaakaan. Pitää olla korjaustaidot tapissa kaikilla miehistön jäsenillä :hello:

 ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 30.04.2013, 13:32:48
Ostin ton KV-1 vehkeen tossa sattumalta. On kyllä kankee laite mutta hyvä armo näyttäs olevan. Pitääpä päivitellä laitetta pikkuhiljaa.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 03.05.2013, 12:50:25
Tyhmä kysymys mutta mistä toi effiency tulee?

Mywotstats.com näkee kaikkee ihme tilastoja mitkä ei mua hetkauta suuntaan eikä toiseen. Niin vakavissani en sentään pelaa. Mitähän tolla 300 kultarahalla tekis.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 03.05.2013, 12:57:15
Tyhmä kysymys mutta mistä toi effiency tulee?
siihen vaikuttaa vähäsen kaikki.. tieri millä pelattu, tehty damage, tapot, käppipojot jne jne..
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 03.05.2013, 13:28:48
siihen vaikuttaa vähäsen kaikki.. tieri millä pelattu, tehty damage, tapot, käppipojot jne jne..

Niin vähän ajattelinkin jonkun kaavan mukaan se tulee. Se on aina mukava pelata välillä tolla Medium I vehkeellä mut kun sattuu joku kiva kaveri omaan joukkueeseen joka pommittaa hengiltä niin ei paljon naurata. Äskenkin kerkesin 4 ampuun kunnes apina ilmesty viereen ja lahtas.  :idiot2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 04.05.2013, 21:08:55
Maus on kyllä loistavan hauska Randomilaite  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: -JS- - 04.05.2013, 21:10:54
Kuuden kirous voitettu :) Monesti tullut 6 tuhottua vaunua, nyt sain 7 tuhottua 8)
Jonkinverran tulee pelattua, oon tykästynyt pelaamaan vain pikkuvaunulla.. Jännä juttu kun tuon pelin avaa niin emäntä jaksaa valittaa aina et tuota taas, kirosana sille koko tankkipeli ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 04.05.2013, 22:03:20
Maus on kyllä loistavan hauska Randomilaite  ;D
maussi oli kyllä aika kökkö mutta se brittien tortoise oli kyllä mahtava vehje
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: InlineFour - 05.05.2013, 00:05:22
Mikäs vika Mausissa o ???
Paljon hipoja, hyvä armor, kohtalainen tykki..
Tortoise on kyllä ihan hieno laite tierilleen mitä tullu vastaan niitä- mutta tapettavissa seki  ;)

Mut joo- jokaiselle löytyy tuosta pelistä joku sopiva laite mistä tykkää ja osaa pelata
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Divi - 05.05.2013, 00:23:07
Mut joo- jokaiselle löytyy tuosta pelistä joku sopiva laite mistä tykkää ja osaa pelata
Tämä^

Ite en KV-1S:llä saanu oikein mitää aikaseksi.. M4A3E2 taas on yksi parhaista. Samoin M3lee ja M7 oli rentoja vekottimia, paljon on noista itkua kuulunut että kun on huonoja. AMX lighteista en taas tykänny ollenkaan, ja T69 oli kans vähäsen sukka.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 05.05.2013, 01:08:31
Tämä^

Ite en KV-1S:llä saanu oikein mitää aikaseksi.. M4A3E2 taas on yksi parhaista. Samoin M3lee ja M7 oli rentoja vekottimia, paljon on noista itkua kuulunut että kun on huonoja. AMX lighteista en taas tykänny ollenkaan, ja T69 oli kans vähäsen sukka.
Itekkään en oikein tuolla kv-1s meinaa saada juuri paskaa kummempaa aikaseksi mutta sitten taas sniputtelu fat maxilla (dicker max) tai sitten maalitauluksi kv-1 toimii omassa suhteessa oikein hyvin. Molemmissa heikko puolensa, toinen tautisen hidas ja toinen kuin T8 105mm tykki laitettu nenäliinapakettiin.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 07.05.2013, 00:01:52
Taas tuli sellainen päivä WoTissa että voittoprossa sai oikein kunnolla miinusta  :buck2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 07.05.2013, 20:26:12
On toi menny vähän hassuks toi peli  :idiot2:

Sai hakata jonkun 5 matsia tier TigerII ennenkun tuli päivän eka voitto. Rahaa palo niin ettei viitti edes laskee.

Sitten Medium I tein heti ekassa pelissä 7 tappoo ja tupla exp eli joku 1800

Taidan siirtyä hakkaan tota NFS Porssee vaan  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 07.05.2013, 21:04:35
On toi menny vähän hassuks toi peli  :idiot2:

Sai hakata jonkun 5 matsia tier TigerII ennenkun tuli päivän eka voitto. Rahaa palo niin ettei viitti edes laskee.

Sitten Medium I tein heti ekassa pelissä 7 tappoo ja tupla exp eli joku 1800

Taidan siirtyä hakkaan tota NFS Porssee vaan  ;D
se on ihan joukkueesta ja tuurista kiinni
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 07.05.2013, 22:04:44
Välillä näkee kyl niin ihme pelejä

Luulis tier 8 pelaajien olevan edes vähän kartalla ja tuntee kuviot mut taitaa polakit vaan hallita ja kikkailla omiaan. Niiltä tulee välillä kutsuja osastoon jotka oon jättäny täysin väliin.

Siema, siemanka vaan.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: DuudX - 08.05.2013, 16:05:09
Itse ollut jo jonkin aikaa jumissa IS:n kanssa :D
Pikkusilla onkin sitte grindailtu enemmän.. hyvää huvia aina välillä
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 09.05.2013, 18:22:39
Tulipa kivat joukkuekaverit kun otin pelin tier 1 Mediumilla.

Kolme omaa hemmoo tappo heti lähtöön omia 5 mut mukaan lukien.

Nihkeetä on kyllä saada voittoo tier 7-8 tankeilla. Jos ei oo kunnon scouttia omassa joukkueessa niin menee vaikeeks.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 09.05.2013, 19:16:29
ärsyttää kun tua peli vaan yhtäkkiä sammuu  :buck2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 13.05.2013, 12:36:18
Nyt on lisävarusteet alennuksessa. Tuli vähän tuhlattua masseja. Tuntus toimivan noi teleskooppikiikarit aika hyvin, tier I tankilla 6 tappoo ja sitten 7. Tigerilläkin alkaa sota sujuun suht hyvin.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 13.05.2013, 12:49:39
eilen oli vissii lyhin erä mitä oon pelannu 2minuuttia 8 sekunttia ja vihuille jäi 4 tankkia henkii :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 13.05.2013, 14:43:20
Riippuu niin joukkueesta nykyään toi homma. Jos ei oo artyja mukana niin sillon pelataan eri tavalla. Ihmettelen kyllä suuresti kun on joku hyökkäs-taistelu niin paras tankki omassa joukkueesa kökkii jonkun kuusen juurella. Heavyt on tarkotettu tappamiseen eikä kyttäämiseen. Siema siemnka.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 14.05.2013, 15:35:35
tuli hetzerillä viikatemies ribboni elikkä 3 tai useampi tankki perätysten matalaksi 1 laukauksella ja pudotin niitä 4 peräkkäin ja viidenteen meni 3 laukausta :(
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 14.05.2013, 16:11:19
tuli hetzerillä viikatemies ribboni elikkä 3 tai useampi tankki perätysten matalaksi 1 laukauksella ja pudotin niitä 4 peräkkäin ja viidenteen meni 3 laukausta :(

Välillä pitää vähän miettii millon ampuu. Harvoin sitä ekalla kudilla saa vihulaista hengiltä jos se täysissä voimissa. En oikeen osaa käyttää tota StugIII, mieluummin ajan noilla heavyillä. Oon iin pieni mies niin tartten munanjatkeen  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 14.05.2013, 16:45:01
Välillä pitää vähän miettii millon ampuu. Harvoin sitä ekalla kudilla saa vihulaista hengiltä jos se täysissä voimissa. En oikeen osaa käyttää tota StugIII, mieluummin ajan noilla heavyillä. Oon iin pieni mies niin tartten munanjatkeen  ;D
Itte tahkonnu jono d.maxills tai kv-1s:sällä... viime matsissa jälkimmäisellä 4 tappoa ja 2360 damaatehtynä. Toi stukki tarttis hommata viel, ei vaan oo tullu hetukalla pelattua niin paljoo.

Eilisessä matsissa tuli kyl sellanen haamupaukku arl44 suhtee et huhhuh... toinen pakittaa pois näkökentästä ja ennustuksella napakymppi :o
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 14.05.2013, 17:10:30
Välillä pitää vähän miettii millon ampuu. Harvoin sitä ekalla kudilla saa vihulaista hengiltä jos se täysissä voimissa. En oikeen osaa käyttää tota StugIII, mieluummin ajan noilla heavyillä. Oon iin pieni mies niin tartten munanjatkeen  ;D
kaikki 4 täysiltä armoreilta kerralla matalaksi :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: jepajee - 18.06.2014, 20:31:11
Vieläkö tätä joku pellaa? Tuli taas tänään vapaapäivän kunniaks pelattua pitkästä aikaa (viimeks varmaan joskun alkuvuodesta -13 pelannu)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ristus - 18.06.2014, 20:39:30
Vieläkö tätä joku pellaa? Tuli taas tänään vapaapäivän kunniaks pelattua pitkästä aikaa (viimeks varmaan joskun alkuvuodesta -13 pelannu)
kovastikkin paljon
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 18.06.2014, 20:45:53
Juu pelaa. ;)

FTC3 klaanin semiaktiivinen jäsen olen, kymppitierin vaunuja löytyy tallista neljä: E100, JpzE100, Obj. 140 ja Obj. 261. Työn alla T-62A eli siis tier 9 T-54 on tallissa. Tier 8 löytyy WT Rhm-Borsig, T28 prot. ja IS-3. Ja jokusia pienempiä tietenkin.

vRCF ry:n jäsenten kesken meillä on ollut kerran viikossa peli-iltoja, ollaan pelailtu komppaniaa tai sitten 7vs7 team battlea. Tuohon touhuun kyllä mahtuisi mukaan muutama ei-jäsenkin, en kuitenkaan laita tarkempaa infoa julkisesti, kerron privalla lisää kiinnostuneille.

Niin ja siis taakho nimellä mut löytää pelistä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: jepajee - 18.06.2014, 21:05:55
Itellä ompi vk45.02A tällä hetkellä paras vaunu, mutta yleensä pelaan VK30.01P:llä. Nii ja sn4p5 nimimerkillä löytyy tuolta jos joku haluaa kontaktilistalle lisätä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 19.06.2014, 00:40:29
wot sai aika hyvin ajettua pelaajat warthunderin pariin kun sössivät koko pelin :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 19.06.2014, 08:14:23
wot sai aika hyvin ajettua pelaajat warthunderin pariin kun sössivät koko pelin :)

Millä tavalla toi on sössitty?

Mun makuun WT on turhan simulaattorimainen. En tykkää, wot on reilua arcade-räiskintää. Ja klaanissa pelaaminen tuo hommaan ihan uuden viehätyksensä muutenkin.

Ja muutenkin toi WT on pikemminkin world of warplanesin kilpailija.

Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Slowman - 19.06.2014, 09:37:58
Vieläkö tätä joku pellaa? Tuli taas tänään vapaapäivän kunniaks pelattua pitkästä aikaa (viimeks varmaan joskun alkuvuodesta -13 pelannu)

Onhan tuota tullu kokeiltua, menestys on jotakuinkin keskivertoa huonomman siemaPL-pelaajan tasolla, mutta kiirekkös tässä on kehittyä. Lähtee ilo pois peleistä jos menee liian totiseksi :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Slowman - 19.06.2014, 09:42:09
Millä tavalla toi on sössitty?

Mun makuun WT on turhan simulaattorimainen. En tykkää, wot on reilua arcade-räiskintää. Ja klaanissa pelaaminen tuo hommaan ihan uuden viehätyksensä muutenkin.

Ja muutenkin toi WT on pikemminkin world of warplanesin kilpailija.

Niinpä..

Koko ajan pikkuhiljaa korjaavat virheitä hetkellisten päivitysepäonnistumisten jälkeen, alkaa tehottomammallakin koneella taas fps saavuttaa siedettäviä tasoja. Arcade, siinä se taikasana, totinen vääntäminen toissijaiseksi, vai miten se meni ;)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 19.06.2014, 09:50:28
Lähtee ilo pois peleistä jos menee liian totiseksi :D

Tämä on mullakin se avainsana. Hauskaa ton kanssa pitää olla, liian tosissaan vääntämällä tulee vaan paha mieli, koska joka joukkueesta löytyy aina ne kurwailijat. :D

Yhdessä pelaaminen on tuon homman suola. Joko platoonassa (osasto), teamissa, komppaniassa tai klaanissa. Ei mullakaan varmaan mielenkiinto pysyisi yllä jos yksinään random-matseja vaan tahkoisi.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 19.06.2014, 11:56:42
Aina löytyy joku joka vertaa World of Tanks:ia ja War Thunder:ia, WoT on arcade tankkimättöä parhaimmillaan siinä missä WT on simulaattori. Aihealue sama, mutta pelit on aivan erilaisia. WT:ssä jos laatikko ottaa osuman niin se vaihtaminen vaihteiden välillä on juurikin rikkonaisen laatikon mukaista. Ja jos kuski kuolee? Ei se vehje liiku ilman kuljettajaa. Näistä kahdesta pelisarjasta kukin löytää mieleisensä pelin hakipa arcademaista toimintaa tai realistista simulaattoria. WT:n simumoodissa kun kamera on joko ampujan tai komentajan kohdilla, eikä tähtäysapuja ole.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 19.06.2014, 12:11:45
Ja jos tankkisimulaattoria ihan oikeasti haluaa, pitää myös unohtaa tuo WT ground forces ja kääntää katseet tähän suuntaan:

http://www.steelbeasts.com/

Mutta tuo on sitten ihan oikea simulaattori, jonka "isoveli" on käytössä ihan oikeiden tankkien miehistöjen koulutuksessa. ;)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 19.06.2014, 15:00:31
Eka tankkisimulaattori joka itelle tullu vastaan oli M1A2 Abrams simulaattori. Mutta se siitä, ite pelailen molempia jonkun verran. Eilen hommasin wottiin offer of the monthin, jos sais pikkuhiljaa nosteltua statteja. Heavyilla toi ei itellä tuu onnistuu.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: jepajee - 19.06.2014, 18:22:17
Mitähän tää meinaa ku kokeilee peliä käynnistää nii lukee "application has failed to start becauce DirectX hardware acceleration is not available or is turned off". Ei sit vissiin pelata tänään
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 21.06.2014, 13:05:53
Mitähän tää meinaa ku kokeilee peliä käynnistää nii lukee "application has failed to start becauce DirectX hardware acceleration is not available or is turned off". Ei sit vissiin pelata tänään

Tulee vastaus ehkä myöhään, mutta näytönohjainta ei ole tai se on jossain eco-moodissa. :D Tai sitten oikeita ajureita sille ei ole.

Eli siis 3d-kiihdytys puuttuu.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: jepajee - 21.06.2014, 18:50:53
Tulee vastaus ehkä myöhään, mutta näytönohjainta ei ole tai se on jossain eco-moodissa. :D Tai sitten oikeita ajureita sille ei ole.

Eli siis 3d-kiihdytys puuttuu.

Juu kiitkest tästä vaikka ongelman sainki ratkastua jo. Wotin sivuilla oli suorat linkit joista sai ladattua ohjelmab nii alko toimimaan
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 22.06.2014, 09:16:38
Huomasin taas tuossa pelatessa et joku kovasti kauppas kultaa siel. Tais olla tier 1 peleis vaan onneks.

En oo ny päivittäny omaa tallia sen kummemmin. Ehkä sit vois joskus hommata tuon T-75 vai mikä onkaan Tiger II seuraava. Eniten tulee hakattua noilla saksan raskailla vaunuilla. Nyt on taas hyvä pitää taukoo tuostakin pelistä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: jake74 - 06.07.2014, 12:10:19
tulee pelattua ku se nyt toimii. vaati vaan uuden läppärin että peli alko toimimaa
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TT-V - 07.07.2014, 18:20:23
Su-152 pitäis saada.... ei vaan jouda pelaa
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: jepajee - 31.07.2014, 17:36:46
Taas päivittyy tuo peli. Ja minäku luulin että tännään ois ollu hyvin aikaa hakata kv-1:llä. karkasin töistäki aikasemmin ku ukkonen löi sähköt poikki.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: -J- - 22.09.2014, 19:23:46
Taas saa kultaa kun vaihtaa salasanan.
http://worldoftanks.eu/en/news/pc-browser/46/change-your-password-event/
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 22.09.2014, 20:36:06
En oo tuota kultaa käyttäny ikinä vaikka jemmassa onkin jonkin verran. Niin tosissani en tota sentään ota.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Slowman - 23.09.2014, 09:45:35
En oo tuota kultaa käyttäny ikinä vaikka jemmassa onkin jonkin verran. Niin tosissani en tota sentään ota.

Eii kai maksuttoman kullan käyttö kovin totista puuhaa voi olla :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 24.10.2014, 11:48:38
Laitetaas tännekkin, Marskin Nyrkin toiminta lakkaa 1.12 mennessä. Ja itellekkin tarttis klaani miettiä jossa porukkahenki on hyvä ja ilmapiiri oppimiselle sopiva.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: -J- - 24.10.2014, 13:21:15
Laitetaas tännekkin, Marskin Nyrkin toiminta lakkaa 1.12 mennessä. Ja itellekkin tarttis klaani miettiä jossa porukkahenki on hyvä ja ilmapiiri oppimiselle sopiva.

Tule kokeilemaan maistuisiko aseiden toiminta :hello:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 24.10.2014, 14:24:28
Täytynee kurkata, 3kpl kymppejä tallissa jo... waffenträger auf e100 vaan nykysistä nopein  :2funny:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 24.10.2014, 21:35:48
Tule kokeilemaan maistuisiko aseiden toiminta :hello:
ookko sä aseveljis?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 24.10.2014, 21:41:34
Laitoin hakemuksen vetämään aseveljien aavikkorottien tiimiin, täältä kun on muitakin siellä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: -J- - 24.10.2014, 22:50:00
ookko sä aseveljis?

Sielläpä siellä, reilu vuoden päivät tullu oltua menossa mukana.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kojontti - 25.10.2014, 03:56:09
Sielläpä siellä, reilu vuoden päivät tullu oltua menossa mukana.

Pitäsköhän munkin loikata?  Kaverit kyllä ihan varmaan tykkää kyttyrää... Toki tuttuja löytyy jo valmiiksi sieltäkin, jos eivät ole paenneet...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mursu - 25.10.2014, 04:50:57
Sielläpä siellä, reilu vuoden päivät tullu oltua menossa mukana.
minäkin oon kyseises tiimis tosin en tankkipeliä niiden kans pelaa :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 25.10.2014, 14:00:32
Taisi tärpätä Metall Jugendin hakemus  :o
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 18.04.2015, 22:24:37
Nostetaanpa tätä hieman ylöspäin... :)

Tuolla vrcf:n klubin puolella (eli jäsenosiossa) olemme jonkin aikaa pelailleet sellaista keskiviikkoiltojen hupikomppaa/7vs7/plattaa aina sen mukaan paljonko porukkaa on paikalla. Ja mukaan mahtuisi kyllä volvohenkistä porukkaa enemmänkin.

Kyse ei ole siis mistään klaanista, itse kukin pelailee muissa klaaneissa tai ei lainkaan klaanissa. Mutta keskiviikkoisin klo 21 alkaen yleensä pari tuntia tarjolla on huonoja juttuja ts3 kanavalla ja hyviä pelejä. Tai sitten toisinpäin, hyvää juttuseuraa ja huonoja pelejä. :D

Mitään erityisiä vaatimuksia ei ole, mielellään toki jos 8tier vaunu vähintään löytyisi niin 7vs7 pelaaminen onnistuu paremmin. 6tier vaunu on minimi millä noihin peleihin pääsee, mutta sekalaista plattaseuraa tai muuten vaan juttuseuraa on tarjolla muutenkin.

Jos tällainen kiinnostaa, pistäkää vaikka privaa täällä foorumilla mulle, kerron tarkemmin tai sitten pelin puolellakin voi ottaa yhteyttä. Pelaan nimimerkillä taakho ja ASEXO-klaanissa. :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 25.05.2015, 18:39:19
Tulipa taas pelattuu tuotakin geimii. Sain Tiger II vähän lisää päivityksiä. Aseveljet tuli täyteen kaikilla. Saishan sitä jo ostettua IX tankin mut enpä taida viittii. Etupäässä höylään noilla Tiger I ja Tiger II möhlöillä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: L4NDe - 25.05.2015, 18:51:19
 :hello:

Vois tulla ihan läpällä pelaan parit 7on7 unrankedissä joskus vrcf porukalla.
Pelaan RSOPissa ceeweetä ja esliä SPALEssa.
Nick: L4NDe

Joka näitä vrcf:n pelejä järkkää niin lisäile ihmeessä listoille niin osaa tulla linjoille sitte sopivaan aikaan ^^
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ristus - 25.05.2015, 19:59:21
:hello:

Vois tulla ihan läpällä pelaan parit 7on7 unrankedissä joskus vrcf porukalla.
Pelaan RSOPissa ceeweetä ja esliä SPALEssa.
Nick: L4NDe

Joka näitä vrcf:n pelejä järkkää niin lisäile ihmeessä listoille niin osaa tulla linjoille sitte sopivaan aikaan ^^
seura on tosiaan ehkä se paras anti otteluissa mutta eikös se olekkin näiden tarkoitus.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TimoV8 - 25.05.2015, 20:01:56
seura on tosiaan ehkä se paras anti otteluissa mutta eikös se olekkin näiden tarkoitus.

Ja se seurakin on useimmiten uskomattoman huonoa.  :-\
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 25.05.2015, 20:16:21
Onhan toi geimi vähän hassu kun puolan pojat tykittää siema siemankaa ja venakot sitten tekee samaa.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Mosku - 26.05.2015, 08:38:05
:hello:

Vois tulla ihan läpällä pelaan parit 7on7 unrankedissä joskus vrcf porukalla.
Pelaan RSOPissa ceeweetä ja esliä SPALEssa.
Nick: L4NDe

Joka näitä vrcf:n pelejä järkkää niin lisäile ihmeessä listoille niin osaa tulla linjoille sitte sopivaan aikaan ^^

Katos perhana, täällähän on muitakin sopuleita  8) Terveisiä PSOP:sta, uliuliuli
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: L4NDe - 10.06.2015, 21:32:18
Voi nyt yhren tähen. Ois tänään alkanu WGL:n kultaliiga karsinnat niin eiköhän elisalla ole sitten joku huoltokatko. Saa nähä kuinka SPALEn käyy. Kyllä harmittaa a) jos ei päästä ja b) ku itellä jää nettiongelmien takia pelaamatta.  >:( :knuppel2: :tickedoff:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 15.07.2015, 10:47:05
On taas tullu höylättyä tuota ja jotkut ominaisuudet on pelissä parantunu mut jotkut taas menny vähä käteen. Ite ajelin Tiger II vaunulla jossa on noita hit pointseja 1600 niin vaikka kuinka olin kiven takana niin täysin puskista laaki ja vainaa. Ei mee mun järkeen.

Ihan mukava peli jos on asiallisia pelaajia jotka tuntee kartan ja tietää mitä tekee mut väliin kun tulee pommia eikä mitään hajua että mistä niin se pistää kyllä kiukuttaan. Välillä näkee kyllä sellasia suorituksia et melkein alkaa naurattaan.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: L4NDe - 15.07.2015, 11:03:13

TigerII on iso maali. Kaikille vähän peliä pelanneille on todella tuttua tämä "näkymättömät vaunut ampuu" skenaario. Suosittelen lämpimästi pelaamaan porukassa jossa on hitunen kokemusta ja perehtymällä pelin spottimekaniikkaan.

Pelissä ehkä eniten itseä häiritsee xvm. Pelaajat keskittyy liikaa tuijottamaan numeroita ja unohtaa siinä sivussa kehittää itseään. Lisätään tähän vielä se, että violetit pelaajat on aivan turhan usein tykkien ainoita kohteita... Kaikki modit pois kaikilta pelaajilta eikä pelkästään esports tasolta tekisi random pelien pelaamisesta mielekästä.

Kaikille vasta aloittaneille tai vain vähän pelanneille suosittelen venäläisten IS7 ja T62A linjoja. T34, T43, T54, IS, IS3 kaikki ovat todella opettavaisia vaunuja. Saksalaiset on vähän hankalia pelata ja tästä syystä suosittelen venäläisiä aloittelijoille. Tosin E75 on kaikin tavoin loistava vaunu jos osaa kulmata panssaria ja käyttää vaunun ketteryyttä hyväksi.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 15.07.2015, 11:40:30
No tuota spottaamista en oo opetellukkaan tosin. Huvikseni tuota pelaan vaan. Tallista löytyy kyllä muitakin vaunuja. Tuskin mä ihan alottelija oon kun Tiger I vaunullakin on sotia takana yli 3000 plus muut vaunut päälle.

Nyt latautuu tuo uusin päivitys koneelle.

Ite oon klikannu aina tuon "kehitä miehistöä nopeammin" kun vaan mahdollista. Riippuu myös paljon mitä taitoja kehittää. Mitä tuohon porukassa pelaamiseen tulee niin aika harvoin pelaan kuitenkin, joka päivä tai edes joka viikko ei siihen ole mahdollisuutta. Mun fokus on kehittää vaunuja ja miehistöö ja samalla opetella karttoja. Uusia karttojakin on tullu ja siinä menee oma aikansa. Tavote ei olla mikään supertankkiässä vaan pelailla omaks iloks  :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: L4NDe - 15.07.2015, 12:07:22
Toki mutta pelimekaniikan tietäminen, tunteminen ja osaaminen edesauttavat aiemmin mainittua ärsyyntymistä ja täten parantaa kokemusta.  ;)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 15.07.2015, 13:57:03
Toki mutta pelimekaniikan tietäminen, tunteminen ja osaaminen edesauttavat aiemmin mainittua ärsyyntymistä ja täten parantaa kokemusta.  ;)

Totta. Harvoin mulla hermot menee mut jos laakista kuolee niin sitten amuttaan kullalla, muuten ei tier 7 ja 8 vaunut lähde laakista. Pesookaan tuohon peliin tuhlaa joten pelaan ihan fair play meinigillä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 15.07.2015, 13:59:29
Totta. Harvoin mulla hermot menee mut jos laakista kuolee niin sitten amuttaan kullalla, muuten ei tier 7 ja 8 vaunut lähde laakista. Pesookaan tuohon peliin tuhlaa joten pelaan ihan fair play meinigillä.
Kyllä ne menee kuulalla kun kuulalla jos ammorack ottaa itteensä
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: L4NDe - 15.07.2015, 14:08:04
Jep. Isojen tykkien HE kuulan penekin riittää TigerII:sen kylkeen/konepeltiin. Kultapanoksissa ei ole mitään muuta eroa normaaleihin ammuksiin kuin penetraatio. Tykeillä HE ammuksen AOE (area of effect) on isompi kultapanoksilla.

AP- Armor piercing shell >> Ei lennä niin nopeasti eikä läpäise niin hyvin lähietäisyydeltä kuin APCR.
APCR -Armor piercing, composite rigid shell >> Ei läpäise kauas niin tehokkaasti kuin AP ja menettää nopeuttaan nopeammin
HEAT - High explosive antitank shell >> Käytännössä sulaa panssarista läpi. Ei läpäise spaced armoria, kimpoaa helpommin.
HE - High explosive shell >> Räjähtävä panos jolla todella pieni läpäisykyky mutta tuhoisa jos menee läpi.

e. vähän hätiköiden postasin

Sitten vielä vähän spottimekaniikasta. Sinut nähdään vähintään 50m päästä talojenkin läpi. Seuraavaksi tärkeimpänä pitäisin sitä, että sinut aikaisintaan voidaan nähdä 445m etäisyydeltä. Vaunujen omat camo arvot ja miehistöntaidot sekä lisävarusteet vaikuttavat tähän etäisyyteen. Samoin puskat ja kaadetut puut. Oikein käytettynä puskista voi nähdä vihollisen ja ampua tätä tulematta itse näkyviin. Kohteita voi ampua aina maximi piirtoetäisyydelle asti (+600m) jos joku omista näkee nämä. Ei päde 1-4 tierin peleissä koska tykkien kantamat on hädintuskin sen 400m. Tätä juttua löytyy ihan wotin omilta sivuilta, youtubesta, twitchistä jos kiinnostaa.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 15.07.2015, 18:18:14
Mistäs tuo spottaus tehdään?

Joskus kun ajelee tuolla Medium I vaunulla niin 500m asti osuu kun tähtää oikein. Ite en käytä jurikaan muita kun normikuteja. Tärkeimpänä pidän et miehistö kouluttautuu ja kerää massia et voi ostaa uusia juttuja. Kaikki vaunut joilla ajan on jo eliittitasolla tosin.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: jepajee - 15.07.2015, 18:30:00
Mistäs tuo spottaus tehdään?

Joskus kun ajelee tuolla Medium I vaunulla niin 500m asti osuu kun tähtää oikein. Ite en käytä jurikaan muita kun normikuteja. Tärkeimpänä pidän et miehistö kouluttautuu ja kerää massia et voi ostaa uusia juttuja. Kaikki vaunut joilla ajan on jo eliittitasolla tosin.

Spottaus meinaa että havaitaan niitä vihollisia. Esim kevyet vaunut spottaa vihollisen tankkeja jolloin raskaat, pst ja telatykit voi niihin vaikuttaa.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 15.07.2015, 20:29:26
Spottaus meinaa että havaitaan niitä vihollisia. Esim kevyet vaunut spottaa vihollisen tankkeja jolloin raskaat, pst ja telatykit voi niihin vaikuttaa.

Eli ei meinaa mitää erikoistoimenpiteitä. Kun on kunnon välineet tankissa niin noitahan spottaa sit koko ajan. Jos vaan arty on ajan tasalla, kaikista eniten harmittaa jos on huolimattomat artyt ja heittelee kuteja minne sattuu. Ite ajan heavy tankeilla koska se on miehekästä ja volvotkin on miehekästä ja lisää munaa  :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ristus - 17.07.2015, 16:54:11
Eli ei meinaa mitää erikoistoimenpiteitä. Kun on kunnon välineet tankissa niin noitahan spottaa sit koko ajan. Jos vaan arty on ajan tasalla, kaikista eniten harmittaa jos on huolimattomat artyt ja heittelee kuteja minne sattuu. Ite ajan heavy tankeilla koska se on miehekästä ja volvotkin on miehekästä ja lisää munaa  :D
no sitä tulitukea voisi pyytää sille havaitsemalleen kohteelle niin se artistikin osaa ampua sinne, tai pst:t jos ovat linjassa jne. spottaajalla olis hyvä olla radio kunnossa niin muutkin tietäs mitä näkee.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 17.07.2015, 17:45:35
Eri asia tietenkin jos tiimin pötkö menee heavyjen kaverina kaupungissa  :2funny:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Masa71 - 17.07.2015, 23:04:36
Nyt kun viimein sain uuden koneen niin laitoin pelin latautumaan. Saa nähdä miten totaalinyyppä alkaa pärjäämään ja kuinka kauan kestää oppia perusteet... :hello:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 18.07.2015, 15:50:55
Nyt kun viimein sain uuden koneen niin laitoin pelin latautumaan. Saa nähdä miten totaalinyyppä alkaa pärjäämään ja kuinka kauan kestää oppia perusteet... :hello:

Pysy piilossa aluks ainakin. Puskien takana tai jonkun kiven takana. Radio pitää ola kunnossa kans eli se kannattaa päivittää. Karttojen opettelu vie aikansa mut kannattaa seurata mihin muut hemmot lähtee meneen. Ite oon monesti kussu kun on lähteny hölmöileen jonnekin ja yhtäkkiä on 4 vihua kimpussa niin se on äkkiä kuolema ja ketuttaa.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Masa71 - 18.07.2015, 16:40:51
Pysy piilossa aluks ainakin. Puskien takana tai jonkun kiven takana. Radio pitää ola kunnossa kans eli se kannattaa päivittää. Karttojen opettelu vie aikansa mut kannattaa seurata mihin muut hemmot lähtee meneen. Ite oon monesti kussu kun on lähteny hölmöileen jonnekin ja yhtäkkiä on 4 vihua kimpussa niin se on äkkiä kuolema ja ketuttaa.
Huomasin, vähän kun lähtee retkeilemään niin jo vinkuu kuulaa vasemmalta ja oikealta kupeisiin ;D

Onko radio hommattava vaunuun  ekstrana kun en mää hölömö löydä mitään viestinappuloita mutta toiset huutelee apuja jne.?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: L4NDe - 18.07.2015, 17:12:02
Se mitä oppinu nii koskaa kannata luottaa siihe mitä omat hommaa. Harva ymmärtää perus juttuja pidemmälle ja monelle tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää, että vaunua ja tornia voi ohjata samaan aikaan aikaan.  :2funny:
Keskittyy ite saamaan kaiken irti vaunustaan nii sen pitäs riittää. Kaikkia pelejä ei voi voittaa vaikka ois kuinka hyvä tahansa. Ite todella harvoin enään pelaan randomeita tai cw-pelejä. 7on7 esports tarjoaa itselle sitä parasta wottia tällähetkellä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TimoV8 - 18.07.2015, 17:20:12

Onko radio hommattava vaunuun  ekstrana kun en mää hölömö löydä mitään viestinappuloita mutta toiset huutelee apuja jne.?

Kantamaltaan lyhyt radio on vaunussa aina mukana. Kokemuksen ja rahan kertyessä voit tutkia ja ostaa paremman -kuten on tykin ja telakoneistonkin kanssa.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 19.07.2015, 13:22:21
Radio on tärkee komponentti. Vakio taitaa riittää johonkin 300m päähän mut se paras yli puoleen kilometriin joten sillä on suuri merkitys. Riippuu tietty vaunusta mitä osia on tarjolla. Radistin koulutuksellakin on oma vaikutus.

Heavy tankkikin on kovinkin helppo kun miehistöö on kouluttanu tarpeeks. Se on ihan itestä kiinni mikä vaunu sopii kellekin. Ite en oo oikein oppinu tuolla Stug III pelaan joten mieluummin sit meen noilla saksan heavyillä ja jos alkaa rahat loppuun niin sit pienemmillä.

Vaihtoehtoja on niin paljon kuinka tuota pelaa. Valitettavasti aina ei voi vaikuttaa taistelun lopputulokseen jos on näitä ääliöitä joukkue täynnä niin sillon on parempi mennä piiloon vaan ja odottaa et loppuis jo tää roskataistelu.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kojontti - 19.07.2015, 23:15:04

Onko radio hommattava vaunuun  ekstrana kun en mää hölömö löydä mitään viestinappuloita mutta toiset huutelee apuja jne.?

Paina Z ja valitse viesti tai sitten F1-F6 napit, muistaakseni...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Masa71 - 20.07.2015, 08:40:58
Paina Z ja valitse viesti tai sitten F1-F6 napit, muistaakseni...
:hg:  kotvan kesti löytää, hassua kun ei edes tutoriaalissa puhuta radiosta...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 20.07.2015, 09:04:17
Vaunun tutkittava&kehitettävä moduuli nimeltä radio ei varsinaisesti liity noihin tiimin sisäisiin viesteihin. Vaan sen merkitys on enemmän siinä, miten kaukaa kartalta "näet" muut omat vaunut sekä omien havaitsemat vihulaiset.

Eli yksinkertaistettuna, jos joku oma vaunu on sun radion kantaman ulkopuolella, et näe kartalla sen vaunu spottaamia vihulaisia. (ja tarkasti ottaen tähän vaikuttaa hieman muutkin seikat, jos joku haluaa kirjoittaa pidemmän ja täsmällisemmän selityksen niin...)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 20.07.2015, 11:41:52
Joo tiimi ja satunnaistaistelu on eriasia. Sekin riippuu niin paljon et millaset radiot on muilla jos höylää noita satunnaissettejä. Ite opin kantapään kautta et ota paras radio niin näkee ja kuulee paremmin. Ei oo kiva kun pommi tulee taivaalta ja peli on siinä. Radistia voi myös kehittää esim signaalinvahvistuksella, silläkin on merkitys.

Liian tosissaan tuota peliä ei kannata ottaa, eikä joka peliin voi vaikuttaa vaikka kuinka yrittäs parhaansa. Mut sillä voi vaikuttaa miten miehistön kouluttaa ja mitä moduuleita vaunuun pistää. Naamiointi, korjaukset, naamioverkko. Riippuu niin vaunusta. TD vaunusta mun on paha sanoo kun en sillä pahemmin oo ajellu mut siihen naamiointi on varmaan iso juttu.

Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 20.07.2015, 15:15:51
Pst:llä piilossapysyminen on yleensä tarpeellinen taito, erikseen sitte kaupunkikartta ja jgpz e100. Mutta esim rhm wt tarttee sen piilopaikan josta ampua kun ei oo panssaria ottaa osumaa.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 20.07.2015, 20:27:23
Tuli taas höylättyy ks. pelii ja huomasin et on näitä noobeja liikkeellä. Menee fiilis nollaan kun ite koitat jotain niin muut kusee hommat. Tosin tuolla KV-1 tankilla sain hyvät setit kun toisella puolella oli nää noobit.

Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 14.09.2015, 11:29:03
http://splur.gy/r/8gFqX/r/3340gwgPltf Siinä olis koodia millä voi osallistua arvontaan, ja samalla auvittaa hiema meikäläisen mahdollisuuksia :P on siis 700 000kultaa ja muutamia vaunuja jaossa
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ristus - 14.09.2015, 11:34:02
http://splur.gy/r/8gFqX/r/332V3Y1tdTn

tai tosta meikää
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: JesseV - 18.09.2015, 02:09:05
Jahas täällä oli WoT-topic. :) Julkasusta lähtien tullut pelailtua, oikeastaan vasta nyt alkanut jo kyllästyttämään peli pikkuhiljaa. CW-matseja vielä tulee vedettyä mutta ei juuri muuta.

Onhan tuota tullutkin jo jokunen matsi ajeltua: http://worldoftanks.eu/community/accounts/500024287-JesseV/ (http://worldoftanks.eu/community/accounts/500024287-JesseV/)    8)

Kympeistä jää puuttumaan artyt ja pari TD:tä. Omaan pelityyliin sopii parhaiten medit ja hevit. Todella aggressiivinen pelityyli ollut aina ja se johtaa monesti turmioon, mutta sillon kun onnistuu niin tuleekin aika eeppinen matsi.

Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Slowman - 18.09.2015, 03:05:01

Personaalit kunnossa P>
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 13.10.2015, 23:00:59
Mitäköhän v*ttua tässä on taas tapahtunut? Mulla yli 4k blokattua ja IS-6 vei teräsmuurin vaikkei sillä ollut kun 1.8k :idiot2:

(http://s29.postimg.org/e6i7oe9bn/shot_018.jpg) (http://postimg.org/image/e6i7oe9bn/)

(http://s1.postimg.org/pag4uvzaz/shot_019.jpg) (http://postimg.org/image/pag4uvzaz/)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 13.10.2015, 23:11:05
Paaliin tapahtui.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 13.10.2015, 23:27:57
Paaliin tapahtui.
Aaaa. Eli siinä pitää selvitä hengissä :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 04.11.2015, 17:21:35
Piti niin kokeilla tuota WT geimiä mut herjaa kirjautumisen yhteydessä koko ajan. Täytyy joskus ottaa yhteys tuonne supportiin.

Wotia oon hakannu taas jonkin verran. Välillä tullu mukavia voittojakin. Keljuttaa nuo jotka tapattaa itsensä ilman syytä varsinkin korkeammilla tiereillä. Välillä teen kyl itekin tyhmyyksiä ja siitähän armotta rankastaan "palaa talliin ja mene kessulle" toiminnolla.  :D

Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 04.11.2015, 17:25:24
War Thunderia tahkoilin tossa vkl, kiva roiskia lentsikoita tykillä ku tulevat liia liki  ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: L4NDe - 13.12.2015, 14:57:51
Tullu taas viikon verran pelailtua 3 kuukauden tauon jälkeen. CW kamppiksesta tankki tulossa. Otan varmaan ton M60 tälläkertaa kun en ekaan kamppikseen osallistunut niin ei tuota vielä ole.  :pomo:

Tuli huomattua, että noi japani hevit vihdoin tuli. Melko huvittavia vaunuja. Jos otetaan esim. tuollaisen perus tomaatin tilastot suurennuslasin alle niin voi huomata, että sillä on T6-T10 heveillä winrate siellä 47% tuntumassa mutta näillä japski ihmeillä se on siellä 55%-60%. Täydellisiä vaunuja siis pelaajille, jotka ei osaa peliä pelata. HE kuula tekee melko hyvästi damagea ja pelti kestää. Saapa nähä mitä ne tsekki vaunut tulee olemaan puhumattakaan artillery päivityksestä, joka tulee ensivuonna.  ???
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 11.01.2016, 14:04:06
Tullu taas höylättyy Wottii. Todellakin hauska peli kun ei ota liian vakavasti ja huomaa et miehistöllä ja varusteilla on vaikutusta.

Tällä hetkellä kerään massia noilla tier V vaunuilla ja opettelen käyttään oikein tuota TD Stug III vaunua. Kunnon spottipaikat vähän hakusessa ja et osaa pysyä sopivassa piilossa.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: L4NDe - 12.01.2016, 10:05:56
Tullu taas höylättyy Wottii. Todellakin hauska peli kun ei ota liian vakavasti ja huomaa et miehistöllä ja varusteilla on vaikutusta.

Tällä hetkellä kerään massia noilla tier V vaunuilla ja opettelen käyttään oikein tuota TD Stug III vaunua. Kunnon spottipaikat vähän hakusessa ja et osaa pysyä sopivassa piilossa.
Voi olla joo aika hankala vaunu ajaa tämänpäivän spottimekaniikoilla. Aikanaan se pysy hyvin piilossa ja sai rätkyttää vaan menemään. Siinäkin voi kokeilla tuota isompaa tykkiä heat ammuksilla.  :pomo: Hetzeri on ainakin melko levoton vehe sillä isolla putkella ja heatillä.

Tuli viimein ostettua M103. Kelpo vehe jos ei loistava. T110E5 pellit on nyt buffattu niin kelpaa sillä sitten ajella. Kohta tuo varmaan saa nerffiä mutta jos nyt edes hetken sais ajella buffatulla e5:sella.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: JiiHoo - 13.01.2016, 13:01:17
Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin  e100:lla halailla t110e5 kanssa. Ei voi ymmärtää miks toi piti buffata OP vaunuks  :D, kyllä mua vituttaa kun itellä ei ole sitä  :o
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 13.01.2016, 14:17:55
Hetzeri on ainakin melko levoton vehe sillä isolla putkella ja heatillä.

Syy miksi tuo vekotin on edelleen tallissa, sillä on vaan hauska ajoittain ajaa kierros, varsinkin jos plattailee joko hupimielessä tai jos joku kaveri grindaa nelostieriä.

Tosin ihan HE:llä myös voi ammuskella tuolla, etenkin pikkutierejä ampuu laakista hajalle.

Lainaus
Tuli viimein ostettua M103. Kelpo vehe jos ei loistava. T110E5 pellit on nyt buffattu niin kelpaa sillä sitten ajella. Kohta tuo varmaan saa nerffiä mutta jos nyt edes hetken sais ajella buffatulla e5:sella.
Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin  e100:lla halailla t110e5 kanssa. Ei voi ymmärtää miks toi piti buffata OP vaunuks  :D, kyllä mua vituttaa kun itellä ei ole sitä  :o

Itse kun joku aika sitten hommasin IS-7 ja ajattelin että nyt on vihdoinkin kunnon cw-kelpoinen heavy tallissa niin tulipa huomattua että käytännössä toi E5 on melkeinpä vienyt sen paikan mikä tuolla seiskalla oli ennen.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: L4NDe - 16.01.2016, 12:01:28
Itse kun joku aika sitten hommasin IS-7 ja ajattelin että nyt on vihdoinkin kunnon cw-kelpoinen heavy tallissa niin tulipa huomattua että käytännössä toi E5 on melkeinpä vienyt sen paikan mikä tuolla seiskalla oli ennen.
Tällähetkellä ehkä. Ei tuo E5 voi tuollaisena pysyä kovin kauaa. Jos hyviä CW hevejä haluaa niin IS7, E5, E100, 50B. Vähemmällä käytöllä olevia ois sitte IS4, FV215b ja T57.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 16.01.2016, 12:15:15
Tällähetkellä ehkä. Ei tuo E5 voi tuollaisena pysyä kovin kauaa. Jos hyviä CW hevejä haluaa niin IS7, E5, E100, 50B. Vähemmällä käytöllä olevia ois sitte IS4, FV215b ja T57.

E100 löytyy jo tallista. Noiden muiden kohdalla pidän T32 ja 50 100 jonkun aikaa tuossa vaan. Jonkun verran kuitenkin tier 8 CW ja stronkki on meillä ohjelmassa, noin on kelpo vehkeitä niissä matseissa. Ei jaksa hiki päässä koko ajan grindata... ;D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: L4NDe - 28.01.2016, 13:11:13
Markkereita ja missioneita tullu grindailtua. Obj260 lähestyy  8). Nyt löytyy kolmet markkerit seuraavista vaunuista: E75, 1390, 54ltwt, Ru251, JpantherII, Obj416, E25, M41 Bulldog, T71, T37, 59-16 ja saksan premi T25. Muuten on ollu ihan ok pelailla mutta netin kanssa on ollu ongelmaa ja ihan liikaa tulee noita 3minuutin pelejä. Aika paljon on ollut myös botteja liikkeellä ja tuntuu ettei reportit aivan riitä. Lisäilkää listoille ja kutsukaa rohkeesti plattaan. Meidän tessuun on kaikilla vapaa pääsy.  O0
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 06.04.2016, 21:17:48
On tullu taas jauhettua. Ostin ekan telatykin.

Osaako joku kertoo nopeen ohjeen miten sillä PITÄS pelata et osuu johonkin edes....  :idiot2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 06.04.2016, 21:43:46
Osaako joku kertoo nopeen ohjeen miten sillä PITÄS pelata et osuu johonkin edes....  :idiot2:

Malta mielesi. Jos joku on niin tyhmä että pysyy paikallaan niin tähtää sitä. Jos ei ole, niin aavistele miten liikkuu ja ota ennakkoa.

Ja hyväksy se ettei niillä mihinkään lopulta osu! :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 06.04.2016, 22:17:21
Malta mielesi. Jos joku on niin tyhmä että pysyy paikallaan niin tähtää sitä. Jos ei ole, niin aavistele miten liikkuu ja ota ennakkoa.

Ja hyväksy se ettei niillä mihinkään lopulta osu! :D
Paitti KV-2, osuu mitä paremmin mitä vähemmän tähtää... noin joskus tuntuu kyl vaikka joskus se viskoo sen laakin siihe 3m päähä tankin etee  :D
Mutta parhaiten tolla osuu kun malttaa ja tähtää paikallaan olevia, tai jos joku kulkee suoraa linjaa johonkin suuntaan niin varovainen aavistus ennakosta ja toivomaan.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: TVS - 06.04.2016, 22:21:25
Artistilla osuu ihan OK, kun muistaa vaan että se vihreä rengas jota muilla vaunuilla käytetään tähtäämiseen, on se rinki johonka se kuula varmasti ei mene.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 06.04.2016, 22:44:00
Joo, no pitää harjotella summanmutikassa räiskii jonnekin. Eipä tuosta mitään suurta tappioo tuu vaikka kuoleekin aina.

Mut kuinka tolla viskotaan tiettyyn ruutuun pommi, sitä en oo vielä hoksannu....tietty putki siihen suuntaan ja arvalla korkeus vai?
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 06.04.2016, 22:47:53
Mut kuinka tolla viskotaan tiettyyn ruutuun pommi, sitä en oo vielä hoksannu....tietty putki siihen suuntaan ja arvalla korkeus vai?

Hetkinen, nyt tuntuu siltä että et ole kertaakaan painanut vasenta shift-näppäintä? ;)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kaziganth - 06.04.2016, 22:53:52
Voi saatanan RNG. Hienoo olla T30:llä matsissa ja katella kun T49 rollailee yli 900 ja itellä jää parhaalla putkella alta kuudensadan :tickedoff: :facepalm:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 07.04.2016, 16:42:18
Hetkinen, nyt tuntuu siltä että et ole kertaakaan painanut vasenta shift-näppäintä? ;)

En todellakaan  :o

 Edit: Nyt painoin, toi nappihan mullistaa tänhtäämisen jopa, Tänks!
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: L4NDe - 24.04.2016, 08:39:32
Pitihän se leKpz M 41 90 mm GF ostaa pois ja hinkata sille kolme markkeria  8) Paras premikka sitten e25sen. Vähän niinkuin ajelisi RU251:sellä, joka on survottu bulldogin kuoriin. Epätarkka tykki ja hidas ammus mutta hyvin toimiva HEP ammus on kyllä poikaa. Suosittelen jokaiselle, jolla on 25-50€ ylimääräistä ja tykkää pelata edellä mainituilla vaunuilla. Siitä vielä kuvaa millä setupilla ite kyseistä kikkaretta pelannu. http://i.imgur.com/39KLJUv.jpg?1

e. Quickybabyn tank review https://www.youtube.com/watch?v=VsNhw6qTHU0
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Slowman - 25.04.2016, 10:06:14

Hyvä vehe, mutta kyllä se taitaa näppiksenkin taakse jotain tarvita, itsellä on markkerit ihan hakusessa vielä :)
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kantti - 25.12.2016, 12:22:31
Meitsi innostu tätä pelaamaan pitkästä aikaa työkaverin innoittamana. Joskus sata vuotta sitte alotin. Vähä jotain klaanitouhua tekis mieli. Onko vrcf tankkiklaani jo perustettu?. :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: JesseV - 12.01.2017, 01:14:19
Tuli taas tuossa uusimman pätsin ansiosta aktivoiduttua tässä pelissä ja ennen uuttavuotta olikin Kranvagn tallissa. Helevetin mukavia nuo ruottihevit.

Muutoin pelaaminen on aikalailla kasuaalimpaa kun alkuaikoina niinkun statseista saattaa näkyä: http://www.noobmeter.com/player/eu/JesseV/500024287/ (http://www.noobmeter.com/player/eu/JesseV/500024287/)
Tossa edellisvuosina aktiivista klaanitoimintaa ja kauhia try-hard-meininki randomeissakin.

Kyllä vaan on semmonen peli, ettei selvinpäin pysty paljoa pelaamaan. Muutama olut ja 2h expaboonus päälle ja platta pystyyn. Sillä edistyy grindit. Siika tuli kans hommattua talliin, aivan vitun tuskaa ois ollu ilman noita bonuksia tuo linja. Vaunut kulkee sen max 20km/h.. Oli kyllä lievä pettymys tuo fv183. Paljo hitaampi sekin kun oletin eikä hirveesti alakoroa tykissä.

Tosiaan sen 39k matsia takana ja reilu 30 tierkymppiä varmaan tallissa. Lempparivaunuja tällä hetkellä: E2 isolla tykillä (jumbo sherman), T20, T10, Luchs, E100, E5, T-62A/obj140, skoda tvp. Ja aikalailla kaikki lipasvehkeet ysi- ja kymppitierillä kans semmosia, ettei voi pieleen mennä. Kasitierillä vähän enemmän mappiriippuvaisia nuo vaunut, plus tullu pelattua niitä niin paljon muissa kun randomeissa, ettei voi hirveästi sanoa mielipiteitä. Toki IS-3 ja amx 50 100, amx 13 90 on aina koviksia. :)

Mutjoo nyt on kaikki paitsi ruottiteedee, fv4005, japsihevi ja artyt grindaamatta. Eikä mikään noista kiinnostakaan, joten alkaa olla tämän tilin grindit tässä. Jos tästä lähtien "play for fun", jos mahdollista tämän pelin parissa. :)

Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 12.01.2017, 08:46:25
Tuli taas tuossa uusimman pätsin ansiosta aktivoiduttua tässä pelissä ja ennen uuttavuotta olikin Kranvagn tallissa. Helevetin mukavia nuo ruottihevit.

Sama. Myös hieman klaanin kanssa tuli pelailtua sitä loppusyksyn kampanjaa, ei tosin paljon.

Ruotsihevejä ei itselläni vielä ole, mutta olenko kauhean väärässä jos sanon, että tier VIII - X ovat melkein sama asia Ranskan vastaavat.

Lainaus
Kasitierillä vähän enemmän mappiriippuvaisia nuo vaunut, plus tullu pelattua niitä niin paljon muissa kun randomeissa, ettei voi hirveästi sanoa mielipiteitä. Toki IS-3 ja amx 50 100, amx 13 90 on aina koviksia. :)

Mutjoo nyt on kaikki paitsi ruottiteedee, fv4005, japsihevi ja artyt grindaamatta. Eikä mikään noista kiinnostakaan, joten alkaa olla tämän tilin grindit tässä. Jos tästä lähtien "play for fun", jos mahdollista tämän pelin parissa. :)

AMX 13 90 on jossain määrin kokenut inflaatiota. On se hauska vekotin edelleen, mutta nuo tier 8 kertatulta ampuvat on tavallaan syrjäyttäneet sen varsinkin klaanipeleissä. T-54 lightweight ja RU 251 etenkin.

Hyvässä seurassa muutaman oluen kanssa tää on edelleen ihan hauska peli. Mutta ei tätä enää kovin vakavasti kannata ottaa, ellei nyt sitten tulossa oleva light-tankkien muutos ja siinä yhteydessä tuleva MM:n remppa muutenkin muuta peliä taas erilaiseksi.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Slowman - 12.01.2017, 09:04:11
Jos tästä lähtien "play for fun", jos mahdollista tämän pelin parissa. :)

Kaippa se on mahdollista kunhan laatuolutta riittää ;)

Btw. Nimimerkkisi tuli tutuksi ensimmäistä kertaa tästä:
https://www.youtube.com/v/fEecEkvBriM

Sittemmin tuli kerta, pari hölmöiltyä samoissa peleissäkin :-[
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Slowman - 12.01.2017, 09:09:12
Sama. Myös hieman klaanin kanssa tuli pelailtua sitä loppusyksyn kampanjaa, ei tosin paljon.

Ruotsihevejä ei itselläni vielä ole, mutta olenko kauhean väärässä jos sanon, että tier VIII - X ovat melkein sama asia Ranskan vastaavat.

AMX 13 90 on jossain määrin kokenut inflaatiota. On se hauska vekotin edelleen, mutta nuo tier 8 kertatulta ampuvat on tavallaan syrjäyttäneet sen varsinkin klaanipeleissä. T-54 lightweight ja RU 251 etenkin.

Hyvässä seurassa muutaman oluen kanssa tää on edelleen ihan hauska peli. Mutta ei tätä enää kovin vakavasti kannata ottaa, ellei nyt sitten tulossa oleva light-tankkien muutos ja siinä yhteydessä tuleva MM:n remppa muutenkin muuta peliä taas erilaiseksi.

Hampaat irvessä miedosti kiroillen niin kuin vain hyvässä seurassa voi, terveisin unicum vuonna 2028 jos vaan mielenterveyttä riittäisi :2funny:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: JesseV - 12.01.2017, 14:41:37
Sama. Myös hieman klaanin kanssa tuli pelailtua sitä loppusyksyn kampanjaa, ei tosin paljon.

Ruotsihevejä ei itselläni vielä ole, mutta olenko kauhean väärässä jos sanon, että tier VIII - X ovat melkein sama asia Ranskan vastaavat.

AMX 13 90 on jossain määrin kokenut inflaatiota. On se hauska vekotin edelleen, mutta nuo tier 8 kertatulta ampuvat on tavallaan syrjäyttäneet sen varsinkin klaanipeleissä. T-54 lightweight ja RU 251 etenkin.

Hyvässä seurassa muutaman oluen kanssa tää on edelleen ihan hauska peli. Mutta ei tätä enää kovin vakavasti kannata ottaa, ellei nyt sitten tulossa oleva light-tankkien muutos ja siinä yhteydessä tuleva MM:n remppa muutenkin muuta peliä taas erilaiseksi.

Noi ruottihevit on aika samanlaisia ranskisten vastaavien kanssa. Ysi ja kymppi hieman hitaampia tosin, mutta niissä kestää torni ihan loputtomasti. Aivan voittamattomia hulldownissa. Ysitierinkin pelasin läpi niin, että vaikka kudit loppu rullasta, jäin hulldowniin vihujen ammuttavaks kun ei kukaan saa läpi.. :) Tuli kivasti se blockimissionikin sillä. Tornin eestä siis ei tuossa ysissä ja kympissä tule oikeasti mikään kymppitierikään läpi, ehkä joku missä on jäätävä "kultapene", tai jos pääsee yläpuolelta ampumaan. Kasi on sitten vähän nopeampi ja hyvä torni siinäkin, mutta siitä ampuu läpikin kyllä. Ja kaikissa noissa on hiton hyvä alakoro.

Juu laitteja ei oo kauheesti tullu pelailtua viimeaikoina, tarvii myöntää. T54ltw oli melkosen käytetty kyl cw:ssä tosiaan toissakampanjassa esim.

Kaippa se on mahdollista kunhan laatuolutta riittää ;)

Btw. Nimimerkkisi tuli tutuksi ensimmäistä kertaa tästä:

Sittemmin tuli kerta, pari hölmöiltyä samoissa peleissäkin :-[
Juu ei tätä kyl ilman paria juotavaa pysty. Eikä oikeen soolottamallakaan hirveesti.

Hah, tulipa heti tuokin matsi mieleen, tiukalle meni deffaaminen. :)

Hölmöilyt kuuluu tähän peliin. :) Ei sitä jaksa aina keskittyä ja itekin tykkään pelata aggressiivisesti ja ottaa riskejä. Tuloksena on sitten joko helvetin huono tai helvetin hyvä matsi. Joskus jotain siltä väliltä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 12.01.2017, 18:01:44
Parit matsit aina välillä heittää Deathstarilla, hauska vehje kyllä ku vihut pysyy kulman takana niin kauan kun on kuti piipussa  :D
Muuten noita matseja tulee helvetin vähän ja neki nykyää todella harvoin.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 24.01.2017, 13:55:20
Joskus käy säkä  :o

http://s21.photobucket.com/user/lassimies/media/WoT/wottii_zpsdoyn2gfo.jpg.html?sort=3&o=0

Alotteijoille tiedoks et vaatii kärsivällisyyttä. Pitää tuntee tankki millä ajaa. Ite tykkään heavytankeista koska niillä voi vähän riehuu jos on huono päivä. Ei haittaa vaikka tulee osumia kunhan pitää nokan kohti vihua.

Googlasin omat statsin niin ei kovin ruususelta näytä, eipä kyl kiinnostakkaan kun huvikseni vaan pelaan.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 30.01.2017, 21:38:49
Meni hyvin ja huonosti.

Yhtäkkii alko lagaan koko peli. Hiiren rulla lakkas toimimasta, kiva siinä tähtäillä sitten. Hiiri vaihtoon ja sama homma. Meni käpy kun olin palkinnon lunastanu miehistönkoulustuksesta.

Pitäkää tunkkinne.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 05.04.2017, 14:51:06
On taas tullu tätäkin pelattuu omaks iloks.

Oon tuota artyhommaa vähän harjotellu. Kuinkas toi tähtääminen sillä menee, shiftillä kartta esiin ja hiirelläkö sit tähtäilee? Melko hidasta.

Saisivat välillä vähän miettii tuota miten sijottelee eri vaunuja millekin kartalle. Jossain kaupunkikartassa ei oikein TD ja telatykillä tee mitään.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 05.04.2017, 14:58:11
Kaupungissa tarpeeks jykevä TD toimii, ja tarpeeksi iso tykki pitää isommankin vihun nurkan takana. Mutta monta artya joilla kaupungissa on todella vähän tarvetta. Shiftillä lintuperspectiivi ja tähtäämään, ennakkoa täytyy ottaa liikkuville kohteille.
9.18 myös uudistaa tuota koko systeemiä artylla todella reilulla kädellä.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: lassii - 05.04.2017, 21:17:26
Kaupungissa tarpeeks jykevä TD toimii, ja tarpeeksi iso tykki pitää isommankin vihun nurkan takana. Mutta monta artya joilla kaupungissa on todella vähän tarvetta. Shiftillä lintuperspectiivi ja tähtäämään, ennakkoa täytyy ottaa liikkuville kohteille.
9.18 myös uudistaa tuota koko systeemiä artylla todella reilulla kädellä.

Juu, itellä on noi pari, Stug jota on paranneltu ja sit tuo Jg.Pz IV. Tollanen TD vaatii vaan tulitukee muilta tai sit tyhmän vastustajan.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kantti - 17.04.2018, 12:33:26
Onko täälä vielä innokkaita pelaajia. Voishan sitä ajatella vaikka discord kanavaa pistää pystyyn jos löytyy porukkaa. Vaikka joukkuetta sais pelattua....
Ite tulee pelailtua jonkin verran. Noin 2-5 päivänä viikosta.
Tier 6-10 enimmäkseen.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 17.04.2018, 12:43:49
Ite pelailen Puskajussit Reload:in riveis vähintään kerran vikkossa. Tierit pyörii siel 6-10, 80% kuitenkin tier 8+.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kantti - 17.04.2018, 13:03:33
Teamspeakissa varmaan oot nähny sitten FF-tb:n kanavankin... Teidän alapuolella muistaakseni listassa. Ite oon siihen kuulunut nyt tovin.
Huonosti vaan kerinny cw:iin osallistumaan.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Ristus - 17.04.2018, 13:08:00
Pojan ja tytön kanssa pelaillaan 1-9 tierin pelejä. työt haitannut hyvää harrastusta ei ehdi pelata kuin silloin tällöin.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 17.04.2018, 13:43:23
Teamspeakissa varmaan oot nähny sitten FF-tb:n kanavankin... Teidän alapuolella muistaakseni listassa. Ite oon siihen kuulunut nyt tovin.
Huonosti vaan kerinny cw:iin osallistumaan.
Juu samalla tessukannulla taitaa noi kanavat olla, tuu vaan paljoa seurattua muutaku mitä oma klaani puuhaa.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kantti - 17.04.2018, 13:55:48
Joo ei tuu kyllä. Kerran jusseja vastaan oltiin kahakassakin muistaakseni.
Pakko kehuskella että taidettiin voittaa  ;D
Oliko sitten reload klaani vai mikä, en muista...
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 17.04.2018, 14:55:01
Tuleehan tuota pelailtua, mutta enemmän sellaisessa hupailumielessä. Aseveljien WOT-touhun lopahdettua en ole jaksanut enää uutta klaania etsiä.

On noita tier X vaunuja jo sen verran kuitenkin tallissa, että kieltämättä joku cw-homma vois taas jossain vaiheessa maistua. Tosin ei aika riitä mihinkään hc-tahkoamiseen eikä onneksi edes osaaminen! :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kantti - 20.04.2018, 10:27:51
Tekaisin tuommoisen: https://discord.gg/BwY7m9J
Liittykää ken tahtoo. Katotaan löytyykö innokkaita. Saatais vaikka tier8 joukkuetta pelattua. Koitan ite olla onlinessa jonkin verran.
Wot nimimerkki on Raumaster
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 20.04.2018, 11:38:04
Tiiä monellako tääl toi Somua SM, fransmanni autoloaderiks todelma kovapeltinen, yks O-HO ampu mulle tohon sen 3500 blockattua... 15cm tykki ja AP:ta  :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kantti - 20.04.2018, 11:57:46
Runko vissiin ihan kova. Torni ei niinkään... thefochyou ainakin kehu paremmaksi kun amx 50 100

Ite ostin tuon amx 13 57 hetki sitten kun oli myynnissä.
Aivan mahtava vehe.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 20.04.2018, 12:01:20
Keula noissa on kovaa tekoa, hidas, 5 laakin lataaja ja lataa sekan hitaammin kun lortto 40t. Ja noi ranskan autoloader heavien miehistöt saa koulutettua tolla just hyvin. Ja 50 100 verrattuna toi laite kestää paremmin, ja lataamaankaa tartte lähtee kauheen kauas.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Taavi.H - 20.04.2018, 12:38:29
Ite ostin tuon amx 13 57 hetki sitten kun oli myynnissä.
Aivan mahtava vehe.

Rasittavan nopeasti ampuu rullan näin niinkuin ottavan osapuolen näkökulmasta! :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kantti - 20.04.2018, 13:10:19
Totta. saisivat buffata ammusmäärää tuossa. Vähäkään joutuu "kantamaan" omaa tiimiä niin meinaa paukut loppua.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 20.04.2018, 13:25:04
Sama se tulee M56 Scorpionilla eteen, jos joutuu enemmän ampumaan niin ammukset käy vähiin.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 20.04.2018, 13:55:42
Paljon käy tolla M56 Scorpionilla et ite istuu puskissa oottamas ammuttavaa ja viereen tunkee joku venäläinen TD tai muu vastaava jonka camot on se 1/3.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 26.04.2018, 13:50:49
Tuli tos maanantaina O-ni:llekki ace tanker, 3k lämää, 6 tappoa, joku 2k blokattua... molemmat artyt sain tapettua... häviö mutta 100k käteistä ja 3k expaa.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kantti - 02.05.2018, 07:55:32
Ite luulin tuossa että oma pelitaito ei riitä ysitierin ässäämiseen.
Centurion 7/1 vaikka teki 4500dmg niin kolmosmerkkiä pukkas vaan.
Ajattelin että jahas ei tartte ees yrittää...
No osu se hyvä peli EMIL kakkoselle ja naputin yli 6000 ja useita tappoja niin tulihan se ässäkin sieltä. Kokemusta tuli yli 11 tuhatta. Sattu olemaan 5x kertoimet.  ELK
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 02.05.2018, 09:14:15
Ite luulin tuossa että oma pelitaito ei riitä ysitierin ässäämiseen.
Centurion 7/1 vaikka teki 4500dmg niin kolmosmerkkiä pukkas vaan.
Ajattelin että jahas ei tartte ees yrittää...
No osu se hyvä peli EMIL kakkoselle ja naputin yli 6000 ja useita tappoja niin tulihan se ässäkin sieltä. Kokemusta tuli yli 11 tuhatta. Sattu olemaan 5x kertoimet.  ELK
Maanantaina klaanikaverien kans puuhasteltiin cw-pelien jälkeen plattaa, 2x Type 5 ja mä FV215b 183... tuli ace tanker taas vaihteeks tollaki  :D
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kantti - 04.05.2018, 13:56:51
Itellä kans on grindissä tuo "surkeampi" brittien pst linja, tavotteena saada tuo fv4005
Hermo vaan palanut low tier vehkeisiin, menossa vasta 5tierissä ja tuo archer on kyllä vaan jotain uskomatonta schaissea. Ehkä achilles sitten on jotain parempaa kun ei tarvi peruutella jokapaikkaan :idiot2:
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Wolvis - 04.05.2018, 14:35:35
Itellä kans on grindissä tuo "surkeampi" brittien pst linja, tavotteena saada tuo fv4005
Hermo vaan palanut low tier vehkeisiin, menossa vasta 5tierissä ja tuo archer on kyllä vaan jotain uskomatonta schaissea. Ehkä achilles sitten on jotain parempaa kun ei tarvi peruutella jokapaikkaan :idiot2:
Totu siihen tykkiin siin Achilles:issa, se meinaan pysyy seiskatieriin asti. Kasi on jo megaparannus tykissä kun ei tartte kakkosta roiskia jokapaikkaan.
Otsikko: Vs: World Of Tanks
Kirjoitti: Kantti - 04.05.2018, 15:16:10
Kutostierillä se tykki varmaa vielä menee mut seiskas ysejä vastaan voi olla tuskaista kyllä.