Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi

Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Projektipäiväkirjat => Aiheen aloitti: Maxxxed - 05.10.2019, 09:06:31

Otsikko: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 05.10.2019, 09:06:31
Tervehdys taasen.

Suomeen palattu auton hakureissulta, eli Ruotsin Västeråsin kunnasta tuli ostettua eilen tollanen S40 T4 manuaali vuodelta -97. Auto tulee suorittamaan ainakin suunitelmien mukaan ratalelu aihiota. Niin ei tarvitse käyttiksillä ajelemassa radalla. Aikomus on kuitenkin rekisteröidä Suomeen ja pitää kilpien välissä.

Ostaessa mittarissa juuri ja juuri 226tkm, pitkälti tuntuu että kaikki toimii. Vetoja on n. vakion verran, JR:än oravaimuri näemmä asennettu ja BSR/Simons etc. Catback putkisto ilmeisesti.
Kabiinissa joku Realauto merkkinen ahtopainemittarri ja sinne n. 1.0bar paikkeille nousee neulan kärki kun kenkäsee. Koriltaan on mielestäni varsin hyvässä kunnossa, oikeassa etulokasuojan alaosassa levikkeen takana on pahin ruostevaurio, kuljettajan oven alareunassa myös ruotetta. Tankatessa huomasin täyttöputken ympärillä myös ruostetta, pitää käydä läpi ja ottaa kiinni jos on jotain mädäksi asti. Muutoin on kopassa jonkun verran kolhua mutta onhan tää jo 22vuotta kohta vanha  :D

Ensirekisteröity Ruotsissa 17.11.1997 ja yhteensä 8 omistajaa ennen mua.

Viime vuodet huollettu aika huolettomasti, jakopää mm. 13vuotta 102tkm sitten tehty.  :o :o

Tosiaan ajatus tästä ottaa radalle lelua joten sisusta lähtee tässä aikanaan kuikkaan, todennäköisesti lähtee vaihtoon ainakin konepelti, luukku, ehkä etuloksut. Puskurit jos painon kannalta hyötyä jne. Tehoa otetaan reserviin budjetti perustein ja panostetaan alustaan, jarruihin, renkaisiin ja korinjäykistämiseen.

Mitenkä Airbagin karsiminen näissä? Penkkien myötä lähtee jo ensimäiset. ;D Itsellä odottaa tuossa OMP:n kuppijakkarat, kaveriksi näille pitää hankkia 6-pistevyöt. Ratinkin mielellään korvaisi jollain, tuo oem "sporttiratti"? ei oo ihan käytännöllisin.. Mutta eiköhän tästä alkuun päästy kun vielä muutamat kuvat tähän laittaa.   8)

Ulkopuolelta
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Ensikuvia%20autosta/IMG_20191005_082317.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Ensikuvia%20autosta/IMG_20191005_081838.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Ensikuvia%20autosta/IMG_20191005_081846.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Ensikuvia%20autosta/IMG_20191005_081854.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Ensikuvia%20autosta/IMG_20191005_081910.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Ensikuvia%20autosta/IMG_20191005_081918.jpg?img=smaller)

Oikea etuloksu
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Ensikuvia%20autosta/IMG_20191005_081826.jpg?img=smaller)

Sisältä
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Ensikuvia%20autosta/IMG_20191005_082202.jpg?img=smaller)

Konehuone
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Ensikuvia%20autosta/IMG_20191005_082012.jpg?img=smaller)

(Suora kopio x40fin puolelta)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Ribbe - 05.10.2019, 09:26:56
Ei ole tainnut näitä saada ilman bägejä niin varmaan aika hankala poistaa laillisesti. En tiedä onnistuisiko siten että auto ei ole rekisterissä, mutta ottaisi ratatapahtumiin tarrakilvet?
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 05.10.2019, 09:35:23
Ei ole tainnut näitä saada ilman bägejä niin varmaan aika hankala poistaa laillisesti. En tiedä onnistuisiko siten että auto ei ole rekisterissä, mutta ottaisi ratatapahtumiin tarrakilvet?

Pitää suunitella ja ihmetellä. Sepä se kun ei oo ollut ilman bägejä.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: jonze - 05.10.2019, 10:19:13
Hyvä aihio, seurataan  :))
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Juho_ - 05.10.2019, 10:24:31
Mielenkiintoinen projekti! O0
Joo airbagia ei voi poistaa laillisesti, eli leimalle aina bagillinen ratti (vikakoodin nollaus onnistunee jollai halvemmalla obd testerilläkin jos ei ammattikäyttöön tarkoitettua ole käytettävissä?)

Ihan siistin näköinen tuo on kopaltaan.
Ja vielä nahkajakkaroilla. :D

Varmaan voipi olla paras siirtyä 15-16" pyöräkokoon?
Halvemmat renkaat ja kevyemmät pyörät (jos ei jotain painavia kiinatinoja laita).

Sen mitä muistan yhestä foorumilla olleesta V40 T4, niin siitä tais saada painon alle 1200kg aika helposti vaan karsimalla sisustaa yms. turhaa.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Ribbe - 05.10.2019, 10:42:20
Varmaan voipi olla paras siirtyä 15-16" pyöräkokoon?
Halvemmat renkaat ja kevyemmät pyörät (jos ei jotain painavia kiinatinoja laita).
16" vanteella vielä voisi saada kohtuulliset jarrut autoon. Eikä se 17" vielä hirveitä paina jos löytää oikeasti kevyet vanteet.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 05.10.2019, 10:54:17
Hyvä aihio, seurataan  :))

Oikein  :D

16" vanteella vielä voisi saada kohtuulliset jarrut autoon. Eikä se 17" vielä hirveitä paina jos löytää oikeasti kevyet vanteet.

16" siirrytään nuo tunginit lähtee myyntiin.

Mielenkiintoinen projekti! O0
Joo airbagia ei voi poistaa laillisesti, eli leimalle aina bagillinen ratti (vikakoodin nollaus onnistunee jollai halvemmalla obd testerilläkin jos ei ammattikäyttöön tarkoitettua ole käytettävissä?)

Ihan siistin näköinen tuo on kopaltaan.
Ja vielä nahkajakkaroilla. :D

Varmaan voipi olla paras siirtyä 15-16" pyöräkokoon?
Halvemmat renkaat ja kevyemmät pyörät (jos ei jotain painavia kiinatinoja laita).

Sen mitä muistan yhestä foorumilla olleesta V40 T4, niin siitä tais saada painon alle 1200kg aika helposti vaan karsimalla sisustaa yms. turhaa.

Joo on iha asiallinen kunto ikäisekseen. Juu 17" lähtee vaihtoon, jarrut mahtuu 16" myös. Semejä saa myös huokeammin ja enempi. Keveys on tärkeintä melkeenpä.

Painoa saa enempikin pois aika helpolla.  8)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Ristus - 05.10.2019, 11:00:30
Näkisin että Maxxedilta ei ainakaan puutu tietämys näistä nelikymppisistä että sen suhteen lupa odottaa ihan toimivaa autoa...
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 05.10.2019, 11:19:00
Näkisin että Maxxedilta ei ainakaan puutu tietämys näistä nelikymppisistä että sen suhteen lupa odottaa ihan toimivaa autoa...

Onhan tää kolmas  ::)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: mhaimi - 05.10.2019, 12:44:39
Mielenkiinnolla odotellaan mitä tästä tulee :) tää s40 on hieno korimalli.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Viizkasi - 05.10.2019, 14:49:28
Mitenkäs kuuspistevyöt meinaat laittaa kiinni? Tuleeko kaaria tai muuta semmosta  ;D
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 05.10.2019, 16:52:41
Mitenkäs kuuspistevyöt meinaat laittaa kiinni? Tuleeko kaaria tai muuta semmosta  ;D

Eikai se ongelma oo kiinni saada? Mahdollisesti tulee kaaret myös, ei heti alkuun.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Viizkasi - 05.10.2019, 17:05:03
Eikai se ongelma oo kiinni saada? Mahdollisesti tulee kaaret myös, ei heti alkuun.

Juu ei se mikään ongelma ole. Yleensä vaan olan yli menevät vyöt menee kiinni takana olevaan poikittaiseen kaareen.  :)
On toki muitakin vaihtoehtoja.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 05.10.2019, 17:52:58
Juu ei se mikään ongelma ole. Yleensä vaan olan yli menevät vyöt menee kiinni takana olevaan poikittaiseen kaareen.  :)
On toki muitakin vaihtoehtoja.

Takapenkit jää pois nii onhan siellä kiinitys paikkoja.  8)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: remes - 05.10.2019, 18:17:16
Saman tien vaan kaarien laittoon. Ainakin itse oon todennut ettei uskalla oikein ajaa kun koko ajan takaraivossa kunnon suojauksien puute, toki että käyttöautolla pitäisi päästä maanantaina töihin jne. Nyt kun kyseessä on rehellinen harraste niin kaaret, penkit, jarrut, alusta ja jarrut kuosiin niin on ilo päästä vetämään. Moottoriin ehtii sitten myöhemminkin.
Ja onnittelut tätäkin kautta, itsekin olen katsellut näitä(kin) samanlaiseen käyttöön mutta katsotaan josko tuon takapotkun sais joskus tulille  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 05.10.2019, 18:50:56

Tuossa kyllä väkevä pointti, aattelin jos tänävuonna vielä käyn suljetulla kokeilemassa onko tästä sellaiseksi jolla voi oikeesti mennää kovaa.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: TJA - 05.10.2019, 20:16:09
Kyllä seurantaan menee tämäkin. Mitäs sille sun toisenmerkkiselle nyt tapahtuu, se menee vaan paaliin? Ja joo, ehdottomasti kaaret suoraan sisälle, muuta kerkee myöhemmin.

Ps remes, et nyt mitään etuvetoa ala himoitsemaan, tee se lankkus ensin, kiitos  S*
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 05.10.2019, 20:59:23
Kyllä seurantaan menee tämäkin. Mitäs sille sun toisenmerkkiselle nyt tapahtuu, se menee vaan paaliin? Ja joo, ehdottomasti kaaret suoraan sisälle, muuta kerkee myöhemmin.

Ps remes, et nyt mitään etuvetoa ala himoitsemaan, tee se lankkus ensin, kiitos  S*

Ei ainakaan toistaiseksi mene kuutioksi. Kaaret on kyllä vahvan harkinnan alla.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: puliukk0 - 06.10.2019, 13:51:14
Takapenkit jää pois nii onhan siellä kiinitys paikkoja.  8)

Paitsi, että näin tulee vyöt järjettömään kulmaan ja on turvallisuusriski. Jos vyöt on laitettu esim takapenkin lukkojen tasolle.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Huikkoster - 06.10.2019, 14:00:58
Riippuu kiinnityspisteen etäisyydestä penkkiin.
Akk:n suositus on vaakasuoraan tai 10astetta alaviistoon mutta jopa 45astetta saa olla.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: puliukk0 - 06.10.2019, 14:21:50
jopa 45astetta saa olla.

Ei kyllä kenenkään valmistajan vyöllä ole sallittua, mutta turha jauhaa offiksi tätä. Itse en ajaisi 45 asteen vöillä.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Likonen - 06.10.2019, 14:51:25
Kyllä ne vyöt saisi melkeen hattuhyllyn korkeudella olla. Ettei turvavyöt muutu murhavöiksi. Kaaria suosittelen minäkin. Turvallisuuden lisäksi on myös paras ja suurimman vaikutuksen omaava toimenpide mitä tulee korin jäykistämiseen. Vaikuttaa todella paljon korin elämiseen. Varsinkin kun tuetaan kunnolla koriin eli pilareiden ja kaarien väliin yhdisteet jne..
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: sofronieva - 07.10.2019, 09:59:13
Noniin! Tätä on suorastaan odotettu! ;) Ihan ryhdikkään oloisen pelin löysit. Omaa silmää miellytää erityisesti vanteet ja sisusta, toki sinulla ne menee molemmat vaihtoon. No saa niistä ainakin jonkin verran rahaa sitten rakenteluun.

Oliko länsinaapurissa hyvää tarjontaa näistä pikku-Volvoista? Suomessa tosiaan ainakin "hyvät" alkavat käydä harvinaiseksi. Miten ajattelit jarrut toteuttaa? D2 vai joku Evon jarrusysteemi? Vai jotain muuta?
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 07.10.2019, 12:15:11

Vanteet todennäköisesti menee vaihtoon kun 17" ei oo pakollinen.. Mutta jos on kevyet nii ei tarvi vaihtaa.

Sisusta lähtee kokonaisuudessaan kuikkaan, jos jotakuta kiinostaa niin yvtä vaan.

Tarjonta on suppea, jonkun verran virivehkeitä ja sit on pommeja, myös ok kuntoisia. Kuten tämä, mutta onhan nää Ph1 jo todella iäkkäitä ja mitenkään erityisellä silmällä nää ei oo pidettyjä.

Huomenna menen katsastamaan nii katotaa saako korjata jotain.  :idiot2:

Jarrut löytyy jo, mulla on mallikohtainen D2 6mäntäset hyllyssä mutta ei oo levyjä niihin, niin joutunee soveltaa jotain.  ::)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: JuHaU - 07.10.2019, 15:56:46
Huomenna menen katsastamaan nii katotaa saako korjata jotain.  :idiot2:

Eikös siinä ole katsastus voimassa? Eihän sitä silloin tarvii Suomessa uudellee katsastaa? Ainoastaan rekisteröidä Suomeen.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Ristus - 07.10.2019, 18:04:55
Eikös jostan pieninumeroisesta evosta saa laikat.

noissa pienissä on saman kokoset kuin T4:ssa vakiona mutta 6 asti saa 4x114.3 jaollista 320mm laikkaa
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 08.10.2019, 06:47:36
Eikös jostan pieninumeroisesta evosta saa laikat.

Pitää tutkia tätä. 304x28 levylle nuo on  mitoitettu. Offsettii saa vaikka prikoilla satulan puolesta hiukan.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 08.10.2019, 10:36:24
Aamulla kävin leimalla.

Nyt on maahantuonti katsastettu, samalla määräaikaiskatsastettu myös.

Puhtain paperein leimattu, putki hiukan vuotaa nii oli pientä hankaluutta päästöissä. Pohja/helmat oli todella hyvässä kunnossa  8)

Nyt odotellaan veropäätöstä niin saa joskus ne kilvetkin.

(https://i.ibb.co/5Gd8Ssh/IMG-20191008-085926.jpg) (https://ibb.co/5Gd8Ssh)

(https://i.ibb.co/qFyN4Tc/IMG-20191008-085936.jpg) (https://ibb.co/qFyN4Tc)

(https://i.ibb.co/Q9576pJ/IMG-20191008-090405.jpg) (https://ibb.co/Q9576pJ)

Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 08.10.2019, 13:17:52
Eikös siinä ole katsastus voimassa? Eihän sitä silloin tarvii Suomessa uudellee katsastaa? Ainoastaan rekisteröidä Suomeen.

Ruotsin leima oli voimassa 31.12.2019 mutta Suomessa muuttuneen käytännön myötä leima päivästä 1vuosi. Tässä oli 1vk jäljellä leimaa. Nyt on 1vuosi.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 09.10.2019, 08:06:16
Eilen työpäivän lopulla tuli kurkattua auton alle kun katsastuksessa näytti terveeltä. Otin sitten muutaman räpsyn siitä talteen.

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Random/Nosturilla/IMG_20191008_163205.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Random/Nosturilla/IMG_20191008_163213.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Random/Nosturilla/IMG_20191008_163219.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Random/Nosturilla/IMG_20191008_163225.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Random/Nosturilla/IMG_20191008_163238.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Random/Nosturilla/IMG_20191008_163242.jpg?img=smaller)

Tänään tarkoitus lähteä ostoksille työpäivän jälkeen Rauman suuntaan.. Mukaan pitäisi tulla vaihtotekniikka, tästä tulee jäämään yli lähes kokonaan vakio T4 tekniikka.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Ristus - 09.10.2019, 19:45:49
Meinasitko 2.3T vitosen laittaa... sehän menis vanhoihinkin rajoihin...
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 09.10.2019, 21:13:56
Meinasitko 2.3T vitosen laittaa... sehän menis vanhoihinkin rajoihin...

En sentään vaikka kaunista se olisi.  S*

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Random/Tekniikkaa%20/received_1319634091537204.jpeg?img=smaller)

T4:nen tämäkin, hiukan rakennettu siten että kestää vakioo pidemälle.

H-profiilit, laakerointi, vaparinokat etc. Voimansiirtoon tullu kovavauhtis, sre765 ja massalevy. Sain rakennus kuitin mukaan, aka samppasport.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: jonze - 10.10.2019, 06:46:18
En sentään vaikka kaunista se olisi.  S*

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Random/Tekniikkaa%20/received_1319634091537204.jpeg?img=smaller)

T4:nen tämäkin, hiukan rakennettu siten että kestää vakioo pidemälle.

H-profiilit, laakerointi, vaparinokat etc. Voimansiirtoon tullu kovavauhtis, sre765 ja massalevy. Sain rakennus kuitin mukaan, aka samppasport.
Sitten voi ainakin luottaa laatuun  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 11.10.2019, 09:30:10
Aamulla tuli tori.fi kautta ostettua TD04HL-19T ahdin. Toivotaan että löytää perille ja vastaa myyjän kuvausta.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: sofronieva - 11.10.2019, 10:35:48
Aamulla tuli tori.fi kautta ostettua TD04HL-19T ahdin. Toivotaan että löytää perille ja vastaa myyjän kuvausta.  :)

Näillä eväillä saa jo ihan kivan ja tasapainoisen ajettavan mutkaradoille! Hyvältä näyttää ja kuulostaa!  ;)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 11.10.2019, 23:05:18
Näillä eväillä saa jo ihan kivan ja tasapainoisen ajettavan mutkaradoille! Hyvältä näyttää ja kuulostaa!  ;)

pikkufoorumilta ja tutulta joka näiden kanssa on pitkään temunnut sanoi et 19T olisi järkevin niin tuumasta toimeen ja katselin.. Katsoin pitkään vaan eBay antia, mutta laitoin sitten myös ihan google hakuna ja löyty torin ilmoitus. :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 16.10.2019, 17:38:14
19T saapui tänään. Taakse on tullut myös hankittua nipullinen uusia tukivarsia ja kuulaniveliä. Jossain kohden saapuu eteen alatukivarret ja taka pitkittäis tukivarret taakse.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 20.10.2019, 17:31:45
Tuli ostettua sokkona torista 5Zigen 7x17 vanteet. Specsien mukaan 6.3kg kpl.

Katsotaan myöhemmin mitä tuli ostettua.

Edit: eli FN 01r-c 17x7 et42  :)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Random/Vanteet/IMG-20191020-WA0001.jpg?img=smaller)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Ristus - 21.10.2019, 11:45:24
onko 17" semi sliksi miten paljon kalliimpi kuin 16" ja saako minkalaista kiekkoa 17"?

205/55R16 koossa liene löytyy vaikka kuinka mutta mites onko toi oltava 205/45R17 vai 215/45R17 tähän ei vissiin mene 205/50R17 renkaat?
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: TomppaT4 - 21.10.2019, 12:30:05
onko 17" semi sliksi miten paljon kalliimpi kuin 16" ja saako minkalaista kiekkoa 17"?

205/55R16 koossa liene löytyy vaikka kuinka mutta mites onko toi oltava 205/45R17 vai 215/45R17 tähän ei vissiin mene 205/50R17 renkaat?
Löytyy noita semmoisessakin koossa (https://www.camskill.co.uk/m117b0s697p169933/Toyo_Tyres_Trackday_Track_Day_Toyo_Proxes_R888R_-_205_40_R17_84W_XL_%28GG-Medium%29_TL_Fuel_Eff_%3A_E_Wet_Grip%3A_E_NoiseClass%3A_2_Noise%3A_71dB) ettei raavi madallettuna tiukoissakaan kaarteissa.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 21.10.2019, 15:04:10
onko 17" semi sliksi miten paljon kalliimpi kuin 16" ja saako minkalaista kiekkoa 17"?

205/55R16 koossa liene löytyy vaikka kuinka mutta mites onko toi oltava 205/45R17 vai 215/45R17 tähän ei vissiin mene 205/50R17 renkaat?

Ei juuri ole hintaeroa.

Alkuunsa katsoin 205/50R16 koossa. Mutta en löytänyt järkevän hintaista Crater sarjaa joten vilasin 17" ja löysin nää, sit katsoin kumeja ja totesin itsekseni että 205/40R17 lienee se koko jota hyvä käyttää. Hiukan on halkaisijaltaan pienempi mutta liekö sillä väliä tässä.  :)

Löytyy noita semmoisessakin koossa (https://www.camskill.co.uk/m117b0s697p169933/Toyo_Tyres_Trackday_Track_Day_Toyo_Proxes_R888R_-_205_40_R17_84W_XL_%28GG-Medium%29_TL_Fuel_Eff_%3A_E_Wet_Grip%3A_E_NoiseClass%3A_2_Noise%3A_71dB) ettei raavi madallettuna tiukoissakaan kaarteissa.

Joo 215/40R17 on nyt alla, vaikuttaa ihan ok rengastukselta, autossa toistaiseksi vakio alusta.. Mutta n. 40mm madallusta jos tulee niin alkaa jo tiukkaa tehdä etenkin kun ei oo arki ajoa.

Tuo 205/40R17 on varmasti ok tähän. Meinasin kokeilla ennen tripla8sia Nankangin semiä.  ::)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Ristus - 21.10.2019, 15:14:25
sivuten asiaa niin omassa on -40 ja vakio cratuksilla 205/55R16 ottaa kiinni ihan ääriasennossa vaikka se on ihan tehdas koko.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 21.10.2019, 15:32:08
sivuten asiaa niin omassa on -40 ja vakio cratuksilla 205/55R16 ottaa kiinni ihan ääriasennossa vaikka se on ihan tehdas koko.

205/50R16 on oem koko. Ei 55  :o
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Ribbe - 21.10.2019, 18:13:40
Näissä phase1 malleissa oli aika pienet renkaat. Taisi phase2 kasvaa vähän halkaisija.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Ristus - 21.10.2019, 18:40:39
205/50R16 on oem koko. Ei 55  :o
Hitto mulla on otteessa 205/55R16 mut muuten noi rullaa ihan hienosti ainoostaan vaan se ihan ääri käännös.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 21.10.2019, 18:51:34
Hitto mulla on otteessa 205/55R16 mut muuten noi rullaa ihan hienosti ainoostaan vaan se ihan ääri käännös.

Liekö alkuperäinen  :idiot2:

Näissä phase1 malleissa oli aika pienet renkaat. Taisi phase2 kasvaa vähän halkaisija.

Mulla oli entisessä V40 Ph2 myös 205/50R16
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: remes - 21.10.2019, 19:12:38
Aika köykäiset on nuo vanteet  O0 Semejä valitessa tsekkaa myös Federal RSR:t, mulla on ollut pari sarjaa ja ihan ok ovat pitäneet ja asiallisen hintaisia. Nangkangia joku vähän haukkuikin, Toyot olis varmaan kova sana mutta yleensä reilusti hintavammat. En tiedä tarkemmin kun vain tietystä mallista on kokemusta mikä maksaa itsensä takaisin parhaiten?
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 21.10.2019, 21:01:04
Aika köykäiset on nuo vanteet  O0 Semejä valitessa tsekkaa myös Federal RSR:t, mulla on ollut pari sarjaa ja ihan ok ovat pitäneet ja asiallisen hintaisia. Nangkangia joku vähän haukkuikin, Toyot olis varmaan kova sana mutta yleensä reilusti hintavammat. En tiedä tarkemmin kun vain tietystä mallista on kokemusta mikä maksaa itsensä takaisin parhaiten?

Katsoin myös Federaleja, en oo ihan perillä mitä oli tarjolla 17" ja mihin hintaan.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: remes - 22.10.2019, 04:16:14
Katsoin myös Federaleja, en oo ihan perillä mitä oli tarjolla 17" ja mihin hintaan.
Mulle tuli ensimmäinen sarja 1001renkaista, olisko ollut 430e 215/45-17 tarjouksessa muutama vuosi sitten.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 22.10.2019, 06:22:42
Mulle tuli ensimmäinen sarja 1001renkaista, olisko ollut 430e 215/45-17 tarjouksessa muutama vuosi sitten.

Tuollainen koko ei vaan pyöri tämmösen alla  :-\

Mutta pitää katsoa..
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 22.10.2019, 07:44:38
Tänään tällä töihin jotta pääsin punnitsemaan.

Puntari näytti:

Ve 432kg, Oe 381kg (813kg)
Vt 266kg, Ot 262kg  (528kg)

= 1341kg ja oma paino pois. = 1216kg

Tankissa n. 1/4 tankillista.

Tuosta sitten suunta alaspäin.
Molemmilla  :2funny:

Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Viizkasi - 22.10.2019, 07:53:07
Tekis mieli kanssa pätkä käyttää puntarilla. Onko enää nykysin mittään paikkoja missä pystyypi 
???

Tuosta sitten hakemaan 1000kg tavotetta  ;D
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 22.10.2019, 07:56:39
Tekis mieli kanssa pätkä käyttää puntarilla. Onko enää nykysin mittään paikkoja missä pystyypi 
???

Tuosta sitten hakemaan 1000kg tavotetta  ;D

Anelemalla kaiketi kaatopaikat tms. Katsastuskonttori yks.

Meillä töissä iskari/jarru dyno niin siinä tuo kuten katsastus asemallakin.

Toki näin ajatellen korjaamolla myös jos suostuvat.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: remes - 22.10.2019, 18:38:26
Tuollainen koko ei vaan pyöri tämmösen alla  :-\

Mutta pitää katsoa..
Juu siis tämä oli vain esimerkki hintaluokasta, mitä olen joskus tsekkaillut niin R888:t maksaa melkein tuplat vs. Federalit.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: puliukk0 - 26.10.2019, 11:58:09
Juu siis tämä oli vain esimerkki hintaluokasta, mitä olen joskus tsekkaillut niin R888:t maksaa melkein tuplat vs. Federalit.

Kandee kattoa nankangin ns2r myöskin, federaleja ollu kavereilla ja aika monissa tuoreemmissa ilmestynyt runkovaurioita. Vanhemmat vuosikerrat on toiminut vuosia.
Ilmeisesti jotain kudosmuutoksia, netistä löytyy myöskin lisää tietoa tästä.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 26.10.2019, 14:19:02
Ei juuri ole hintaeroa.

Alkuunsa katsoin 205/50R16 koossa. Mutta en löytänyt järkevän hintaista Crater sarjaa joten vilasin 17" ja löysin nää, sit katsoin kumeja ja totesin itsekseni että 205/40R17 lienee se koko jota hyvä käyttää. Hiukan on halkaisijaltaan pienempi mutta liekö sillä väliä tässä.  :)

Joo 215/40R17 on nyt alla, vaikuttaa ihan ok rengastukselta, autossa toistaiseksi vakio alusta.. Mutta n. 40mm madallusta jos tulee niin alkaa jo tiukkaa tehdä etenkin kun ei oo arki ajoa.

Tuo 205/40R17 on varmasti ok tähän. Meinasin kokeilla ennen tripla8sia Nankangin semiä.  ::)

Kandee kattoa nankangin ns2r myöskin, federaleja ollu kavereilla ja aika monissa tuoreemmissa ilmestynyt runkovaurioita. Vanhemmat vuosikerrat on toiminut vuosia.
Ilmeisesti jotain kudosmuutoksia, netistä löytyy myöskin lisää tietoa tästä.

Juu
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 10.11.2019, 16:21:42
Kaveri toi vanteet kaveriltaan Keski-Suomesta.

Näyttävät siisteiltä vaikka likaiset. Puntari näytti 7.3kg

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Random/Vanteet/Saapui%20kotiin/IMG_20191110_160326.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Random/Vanteet/Saapui%20kotiin/IMG_20191110_160352.jpg?img=smaller)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 10.12.2019, 21:21:44
Veropäätös kesti tulla 9viikkoa, tiedä sitten vaikuttiko että soitin eilen aamulla ja tuohtuneena kyselin että koska se tulisi kun mennyt jo näin kauan.

Tuli eilen iltapäivällä  :2funny:

Tänään vein auton Connylle jotta saadaan moottori vaihdettua. Samalla katseltiin ahdinta jonka ostin, on se 19T mutta ei todellakaan etuvetoon sopiva. Ilmeisesti T25 laipalla oleva.  :'(

Myyntiin meni ja tilalle tarvis löytää oikeenlainen 19T
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Vmax - 11.12.2019, 07:20:21

Kattele ebaysta siihen sopivan mallin pakopesä? Siellä on hyvin niitä tarjolla.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 16.12.2019, 20:51:42
Tänään tuli pihaan Helsingistä toinen S40 T4, tuosta tarkoitus ottaa varsinaiseen osia, kuten dp, cooleri, ahtoputket, etc. :)

Loppu auto lähtee sitten myyntiin jossain kohtaa,  näemmä on h-profiilit ja kansi tehty tuohonkin tekniikkaan, joku HL ahdin siellä on. 257hp 373nm siitä on penkitetty 1.2bar paineilla.

Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: TJA - 16.12.2019, 22:34:05
 Wait, what, käytät käytettyjä osia? Mää luulin että nyt käytetään kaikki massit tähän  :-*
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 17.12.2019, 09:13:41
Wait, what, käytät käytettyjä osia? Mää luulin että nyt käytetään kaikki massit tähän  :-*

Tilasin juuri mrlkeen puolella tonnilla alustan varsia ja puslia.

Mut joo, eikai dp, imuputki, rst ahtoputket tms oo mainittavasti kulunut etteikö voisi käyttää  :buck2:
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 25.01.2020, 12:30:51
Tuli tuosta osia luovuttavasta S40:sestä purettua menneenä sunnuntaina talteen: Ahtoputket, imuputki, cooleri, turbo, dp, poikkituki ja lisämittareita..
Nyt tuo loppu auto tuossa odottaa seuraavaa, enyone?? On siin ainaki kone tehty joskus ja tuon 16T saa mukaan kyllä.. :) Penkitetty siitä 257/383

Ahdin on näemmä 16T, jonnin verran välystä siinä.. Ei oikeen tähän omaan jouda joten tilasin eilen Turbotohtorilta Uuden 16T (https://turbotohtori.fi/shop/mitsubishi-td04hl-16t-7) joka heidän toimesta sitten modataan 19T kompressoripäivitys KTS MFS kompressorisiipipyörällä.. Loppuu se kikkailu ja laitetaan rahaa tiskiin  ???

Lisäksi alustan osalta hommattu kaikki muu paitsi coilit.. Bc Racing RM coilit aikomus tähän tilata jäykemmillä jousilla.

Tällä hetkellä tuo "uusi" moottori odottaa tuota ahdinta jotta se alkaa mennä seuraavaksi paikoilleen takaisin.. Tässä kohtaa nyt vaikka vastustin ensin niin lähti autosta ilmastointi "mäelle" ettei tule lämpöongelmia.  :idiot2:

Rahaa menee, mutta haluun mä tällä ajamaan päästä  ;D

Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 25.01.2020, 13:39:01
Connylta pari kuvaa, moottoriin vaihdettu race jakohihna, uudet tulpat ja moniurahihna ilman ac.

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Tekniikka%20jumppaa/Moottori/IMG-20200125-WA0005.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Tekniikka%20jumppaa/Moottori/IMG-20200125-WA0006.jpg?img=smaller)

Kynttilät näytti kököiltä ainakin vs uudet
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Tekniikka%20jumppaa/Moottori/IMG-20200125-WA0008.jpg?img=smaller)

Lisäksi molemmissa pakosarjoissa sanomista joten tulee Japan sarja nyt tähän. :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: remes - 25.01.2020, 13:52:20
Ei kai tämmösessä ilmastoinnilla tee mitään, mahtuupahan kunnon kennot keulille. Suunnitelmat kuulostaa hyvältä  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 25.01.2020, 14:00:40
Ei kai tämmösessä ilmastoinnilla tee mitään, mahtuupahan kunnon kennot keulille. Suunnitelmat kuulostaa hyvältä  :)

Minä jääränä yritin ajatella mukavuutta ac osalta kunnes tulin järkiini  :idiot2:

Kiitos  S*
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: sofronieva - 26.01.2020, 17:25:54
Hienoa tekemistä! Mutta mikä tämä race jakohihna on?
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 26.01.2020, 21:32:54
Hienoa tekemistä! Mutta mikä tämä race jakohihna on?

Kiitos.

Gates valmistama jakohihna, hiukan kestävempää tekoa, varmistelua vaan.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 26.01.2020, 21:39:04
Mulla on tuossa pihalla tuo yks T4nen jossa on kuittien mukaan H profiilit, ilmeisesti ph2/3 suuttimet. Paikallaan BSR catbck. 257/383 siit on penkitetty.

Puuttuu dp, cooleri, ahtoputket ja ahdin. Mulla on tilalle vakio osat ja lisäksi tosta omasta täysnahka sisusta  :)

Ei ole kaunis, mut ei mielestäni mätäkään. Seissyt n. vuoden ennen kun purin osia on käynyt.

(https://i.ibb.co/hmcQ7px/IMG-20200119-134503.jpg) (https://ibb.co/hmcQ7px)

(https://i.ibb.co/Jzm7bvQ/IMG-20200119-134447.jpg) (https://ibb.co/Jzm7bvQ)

Itelle tuo on turha, lähtee paaliin ellei oo kiinostuneita. Alustavasti 400e haluun mut on sovittavissa. Ei ole ajettavissa.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 05.02.2020, 09:30:29
Olisi edistynyt, uusi ahdin "uuteen" pakosarjaan ja uusi välilaippa myös tuossa oli joku itsetehty joka ei istunut halutulla tavalla.

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Tekniikka%20jumppaa/Moottori/IMG-20200204-WA0005.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Tekniikka%20jumppaa/Moottori/IMG-20200204-WA0007.jpg?img=smaller)

Seuraavaksi tulee polttoaine linjaan paluupuoli kun ei näiss sitä ole. Samalla isompi pumppu ja säädettävä säädin.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: TJA - 05.02.2020, 10:45:03
Lievä kontrasti uuden ja vanhan "osan" välillä. Äkkiä motti töihin mukaan ja nopee pesu siinä ruokiksen aikana  S*
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 05.02.2020, 13:07:53
Lievä kontrasti uuden ja vanhan "osan" välillä. Äkkiä motti töihin mukaan ja nopee pesu siinä ruokiksen aikana  S*

Nii. Se olis.

Mut todennäköisesti on enempi alumiinin patinaa kun likaa. 10tkm ajettu motti täys rempan jälkeen.  :idiot2:
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: JoonasH - 05.02.2020, 18:33:01
Nii. Se olis.

Mut todennäköisesti on enempi alumiinin patinaa kun likaa. 10tkm ajettu motti täys rempan jälkeen.  :idiot2:
Ihan kaikissa moottoriremonteissakaan ei ruukata puhaltaa koko kantta esim. lasikuulalla ellei asiakas siitä erikseen maksa tai tee sitä itse kun se patina ei sen maksettavan työn lopputulokseen vaikuta millään tavalla ;)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 05.02.2020, 19:25:28
Ihan kaikissa moottoriremonteissakaan ei ruukata puhaltaa koko kantta esim. lasikuulalla ellei asiakas siitä erikseen maksa tai tee sitä itse kun se patina ei sen maksettavan työn lopputulokseen vaikuta millään tavalla ;)

En sitä tarkoittanutkaan, lähinnä likaisuuteen.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Ristus - 05.02.2020, 20:01:19
Passaako pienen sivu kyssärin aiheen ympärille heittää menemättä off-topickiksi.
Onko tuon motin pois nosto millanen rupeama yhdeltä henkilöltä? tiiän että prot vaihtaa koneen kahdesti päivässä virka-aikaan ennen ja jälkeen katsastuksen mutta mites normi oloissa...
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 05.02.2020, 20:23:19
Passaako pienen sivu kyssärin aiheen ympärille heittää menemättä off-topickiksi.
Onko tuon motin pois nosto millanen rupeama yhdeltä henkilöltä? tiiän että prot vaihtaa koneen kahdesti päivässä virka-aikaan ennen ja jälkeen katsastuksen mutta mites normi oloissa...

Yläkautta koko setti pois. Uskoisin vähääkään asiasta ymmärtävän ottavan sen pois n. 6tuntiin. Paljon vaikuttaa kuinka kovin on kiinni mm vetarit. Muutoin ensin purkaa jäähdytin yms pois edestä. Kokeneelle tuo ei taida olla kun 2-3tunnin homma.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 04.03.2020, 22:20:29
Tässä kone paikoillaan, kyllä tuo Conny sen pesi kuitenkin ennen asennusta mutta eipä siitä eroa syntynyt. Ajatus tällä viikolla ottaa savuja  8)

Polttoainepuoli tuli muokattua, nykyään on myös paluulinja.
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Tekniikka%20jumppaa/IMG-20200229-WA0003.jpg?img=smaller)

Paluu letku kuvassa, kiskosta päinvastainen kierto nykyään.

Ja AC tosiaan poistettiin
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Tekniikka%20jumppaa/IMG-20200229-WA0002.jpg?img=smaller)

Myös taka pitkittäis tukivarret saivat powerflex puslat paikoilleen. Seuraavaksi menevät maalarille.

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Alustaa/IMG-20200304-WA0003.jpg?img=smaller)

Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 07.03.2020, 14:07:00
Purku raaadosta talteen otettu cooleri todettiin Connyn kanssa sopimattomaksi ja menin kauppaan ostamaan uuden coolerin. Mallia motonet 450x300x76 3" lähdöillä.

Ahtoputket myös uusiksi, mutta Connylla oli sopivat hyllyssä joten rahalla siitäkin selviää.

Jatkoksi muutama  *W->

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Tekniikka%20jumppaa/IMG_20200307_102058.jpg?img=smaller)

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Tekniikka%20jumppaa/IMG-20200307-WA0008.jpg?img=smaller)
Taisi olla Marteliuksen tekeleet nämä putket.

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Tekniikka%20jumppaa/IMG-20200307-WA0010.jpg?img=smaller)
Siihen se cooleri istuu

Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 07.03.2020, 14:12:57
Wait, what, käytät käytettyjä osia? Mää luulin että nyt käytetään kaikki massit tähän  :-*

Ei oo enää mittää käytettyy  :nohnoh
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: TJA - 07.03.2020, 21:37:08
Ei oo enää mittää käytettyy  :nohnoh

Pisteet siitä  S*
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 18.04.2020, 18:07:08
Ässä saatu ajoon, sisäänajoon. Katsotaan seuraavaksi tekniikan osalta säätö aikaa.  ELK

Itse alan seuraavaksi riisua sisältä ja siirtää akkua konttiin.

Tukivarret kasailla ja valmistella, coilit laittaa tilaukseen.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 26.09.2020, 10:07:53
Autolla ajeltu kesän aikana "sisäänajo/testi" ajoa.

Ilmeni öljyvuotoa kuumaksi ajolla, venttiilikopasta pari kierrettä korkannut ja huohotin letku pissi öljyä.

Samalla kun nuo korjattiin, vaihdettiin.

- Tulpat
- Öljyt + suodatin 10w-60 Castrol
- Bensasuodatin

Ensiviikolla soitellaan säätö aikaa.

Sitten kun saadaan säädettyä ja tekninen puoli valmiiksi aletaan kerätä inspiraatiota alustan vaihtoon joka ollut puolivuotta hankittuna.  :2funny:

Leima menee vanhaksi 8.10  :idiot2:
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Ristus - 24.10.2020, 16:21:15
Mitkä suuttimet sulla on tässä? Ja onko säätö bensalla vai pelkälle etanolilla. Bensan paluu linja onko se vakio tukista tehty?
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 26.10.2020, 21:34:20
Mitkä suuttimet sulla on tässä? Ja onko säätö bensalla vai pelkälle etanolilla. Bensan paluu linja onko se vakio tukista tehty?

R vihreät suuttimet, oem tukki joka modattu. Nykyään myös paluu linja, erillinen säädin. Pelkkä bensa, ei riitä suuttimmet on nyt jo aika tapissa.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 26.10.2020, 21:41:23
Torstaina menossa hakemaan takas kotiin päin 2vk sitten Samppa kävi hakemassa ja käytti viikko sitten Jyväskylän puolella säädössä.

Turbotec:in rullilla 289hp 427nm, puolat/puolien liittimet ahdistaa, ei kuulemma ole parhaassa vireessä huipputehon alueella. Säädön yhteydessä ph1 maffi päivitettiin ph3 maffiin ja kuulemma sekin on jo tapissaan.

Olen jo ostanut uudet puolat, johdot ja puolien liittimet sekä pinnit.  :)

Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 07.11.2020, 21:15:37
Alusta hommia ajankohtaisena.

Samassa hyvä puhdistaa pyöräkotelot ja suojata siistiksi.

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Korihommia/IMG-20201031-WA0007.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Korihommia/IMG-20201102-WA0004.jpg?img=smaller)

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Korihommia/IMG-20201106-WA0007.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Korihommia/IMG-20201106-WA0012.jpg?img=smaller)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 14.11.2020, 23:11:46
Tänään työstettiin eilen saapuneet P2 V70 T5sen 28x305mm etulevyt tähän Ph1 S40 T4 etu napaan sopivaksi.

Levyyn koneistettiin 4x114.3 jako ja napa käytettiin sorvissa siltä osin että sorvattiin navan laipasta 2.5mm pois jotta mahtuu tuohon V70 levyyn.

Tilaukseen meni uudet jarrukilvet myös etupäähän.  :)

Tänään kävin hakemassa postiautomaatista Modificars lähettämän paketin jossa sisältönä oli eteen ja taakse Ebc Yellowstuff palat.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Viizkasi - 15.11.2020, 10:01:30
Melkein sama setti tulossa mulle pätkään. Tosin ne on ihan bolt-on kun tulee MK1 T5 302mm. Yellowstuffit on pirun hyvät, kokemusta niistä kadulta ja myös radalta. Tuleeko muuten mitkä satulat?  8)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 15.11.2020, 10:17:30
Melkein sama setti tulossa mulle pätkään. Tosin ne on ihan bolt-on kun tulee MK1 T5 302mm. Yellowstuffit on pirun hyvät, kokemusta niistä kadulta ja myös radalta. Tuleeko muuten mitkä satulat?  8)

D2 6mäntäset satulat tulee mulle.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 15.11.2020, 10:40:12
Alkaa olla melkeen kaikki jarruosat tontilla. Eteen tilasin vielä eilen tosiaan uudet jarrukilvet kun olivat jo valmiit, toinen rikki.

Eteen tulee 28x305 Brembo Maxline levyt sovitettuna tuohon napaan. Yellowstuff paloilla D2 6pot satuloilla.

Taakse tulee ihan oem 260x10 Brembo levyt ja yellowstuff palat.

Goodridge teräspunosletkut ympäri.

Kaikki satulat puhalsin töissä ja maalautin Rebel Blue väriseksi.

Letkut
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Jarru%20juttuja%20/IMG_20201110_195216.jpg?img=smaller)

Levyt
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Jarru%20juttuja%20/IMG_20201114_153546.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Jarru%20juttuja%20/IMG_20201114_160552.jpg?img=smaller)

Navat
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Jarru%20juttuja%20/IMG_20201114_161611.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Jarru%20juttuja%20/IMG_20201114_160530.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Jarru%20juttuja%20/IMG_20201114_161212.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Jarru%20juttuja%20/IMG_20201114_161621.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Jarru%20juttuja%20/IMG_20201114_163558.jpg?img=smaller)

Sopii paikoilleen
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Jarru%20juttuja%20/IMG_20201114_162957.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Jarru%20juttuja%20/IMG_20201114_163000.jpg?img=smaller)

Satulat
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Jarru%20juttuja%20/IMG_20201115_102225.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Jarru%20juttuja%20/IMG_20201115_102308.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Jarru%20juttuja%20/IMG_20201115_102324.jpg?img=smaller)

Jonkun ajan päästä asennellaan paikoilleen.

Alustaan on kaikki tukivarret ja puslat tontilla, lisäksi tuli tuossa ostettua 19mm ultraracingin vakaaja taakse.

Taakse on saapumatta Siniseltä uudet pultit että saa kasaan.  8)

Otetaan parempia kuvia kun valmistuu. Hiukan on kuvailut jääneet  :buck2:
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: puliukk0 - 15.11.2020, 13:01:01
Onkos noissa D2 satuloissa jo männät kasvaneet vuosien saatossa? Kaveri osti tollaset ei havaittavaa muutosta jarruissa, mittausten jälkeen oli pinta-ala männissä huomattavasti pienempi kuin vakio satuloissa. Oli lievä pettymys.

Tosin tuolla saatu tehtyä se, että pääsylinteriä ei tarvitse vaihtaa...
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: remes - 15.11.2020, 14:17:31
Vaikuttaa siltä ettei ainakaan ajettavuudesta jää kiinni, tolla on varmaan ilo päästä radalle kunhan on säädöissään.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 15.11.2020, 15:56:02
Onkos noissa D2 satuloissa jo männät kasvaneet vuosien saatossa? Kaveri osti tollaset ei havaittavaa muutosta jarruissa, mittausten jälkeen oli pinta-ala männissä huomattavasti pienempi kuin vakio satuloissa. Oli lievä pettymys.

Tosin tuolla saatu tehtyä se, että pääsylinteriä ei tarvitse vaihtaa...

Pienet männät ovat, herkkyys on ihan eriluokkaa kuin yks isompi. Sekä on noissa jarruvoima suurempi. Äijät tuolla jarruttaa +300kmh nopeudesta samanlaisilla satuloilla  :)

Vaikuttaa siltä ettei ainakaan ajettavuudesta jää kiinni, tolla on varmaan ilo päästä radalle kunhan on säädöissään.

Toivon parasta, ens kevät tuo testit vastaan sitten  S*
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Viizkasi - 15.11.2020, 18:23:29
D2 6mäntäset satulat tulee mulle.  :)

Juu no luulis pysähtyvän  ;D
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 19.11.2020, 18:42:21
Tällä viikolla on kasailtu alustan osia paikoilleen.

Takapäätä
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Alustaa/Kasaan%20p%C3%A4in/IMG-20201117-WA0013.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Alustaa/Kasaan%20p%C3%A4in/IMG-20201117-WA0015.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Alustaa/Kasaan%20p%C3%A4in/IMG-20201117-WA0016.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Alustaa/Kasaan%20p%C3%A4in/IMG-20201117-WA0014.jpg?img=smaller)

Etupäätä
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Alustaa/Kasaan%20p%C3%A4in/IMG-20201118-WA0005.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Alustaa/Kasaan%20p%C3%A4in/IMG-20201118-WA0004.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Alustaa/Kasaan%20p%C3%A4in/IMG-20201118-WA0006.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Alustaa/Kasaan%20p%C3%A4in/IMG-20201118-WA0009.jpg?img=smaller)

Kuvat Connyl

Hiukan puuttuu vielä osia jotka jarruttaa tekoa, eteen tulollaan vielä uudet Jarrukilvet ja ainakin taakse uusia pultteja. Pikku hiljaa hyvä tulee  S*
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: remes - 20.11.2020, 13:52:31
Imakan sävyiset tukivarret  :D Tekeekö noilla jarrukilvillä oikeastaan mitään tässä käytössä? Tuli vaan mieleen joku päivä kun tuota 240:n taka-akselia tuijotin että miks edes hommasin ne kilvet siihen...
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 20.11.2020, 14:50:42
Imakan sävyiset tukivarret  :D Tekeekö noilla jarrukilvillä oikeastaan mitään tässä käytössä? Tuli vaan mieleen joku päivä kun tuota 240:n taka-akselia tuijotin että miks edes hommasin ne kilvet siihen...

Sanoisin että radalla tekee, kadulla ei niinkään. Ilmanvirta kulkeutuu sinne minne kuuluu. Meinaan kyllä tehdä ilmakanavat myös.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 03.12.2020, 21:27:00
Alkaa etujarrut hahmottua myös. Vielä pikku juttuja  :)

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Jarru%20juttuja%20/IMG-20201203-WA0004.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Jarru%20juttuja%20/IMG-20201203-WA0003.jpg?img=smaller)

Ainaki omasta mielestä näyttää ihan asialliselta  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Japoff - 05.12.2020, 00:12:25
minkäs kans tää sit kilpailee ?
Connylle ei ainakaan  :2funny:
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: connyl - 05.12.2020, 17:15:13
Onkos noissa D2 satuloissa jo männät kasvaneet vuosien saatossa? Kaveri osti tollaset ei havaittavaa muutosta jarruissa, mittausten jälkeen oli pinta-ala männissä huomattavasti pienempi kuin vakio satuloissa. Oli lievä pettymys
Tosin tuolla saatu tehtyä se, että pääsylinteriä ei tarvitse vaihtaa...
Teidän matikkapäät on melko surkeita. Vakiomäntä on 54mm ja D2 satulan männät 36mmx4 +26x2=196mm eli mun mielestä  196 versus 54  - siinä on aika iso ero. Toki D2 jarrupalat on erittäin huonoja.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: JoonasH - 05.12.2020, 19:34:31
Teidän matikkapäät on melko surkeita. Vakiomäntä on 54mm ja D2 satulan männät 36mmx4 +26x2=196mm eli mun mielestä  196 versus 54  - siinä on aika iso ero. Toki D2 jarrupalat on erittäin huonoja.
2.25-kertaisen pinta-alan kasvun minäkin päissäni tästä sain. Ja vaikka monimäntäsatulan pinta-ala olisikin vaikka sama kuin yksimäntäisessä liukusatulassa niin onhan ne nyt kuitenkin ihan erilaiset.

Oliko niin että näihin D2 satuloihin kävi vaan niiden omat palat että aftermarket-palat ei käy?
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 05.12.2020, 21:55:43
2.25-kertaisen pinta-alan kasvun minäkin päissäni tästä sain. Ja vaikka monimäntäsatulan pinta-ala olisikin vaikka sama kuin yksimäntäisessä liukusatulassa niin onhan ne nyt kuitenkin ihan erilaiset.

Oliko niin että näihin D2 satuloihin kävi vaan niiden omat palat että aftermarket-palat ei käy?

Käy. Itellä on Ebc yellowstuff näissä nyt, Conny käyttä ferodon tällä hetkellä. Ainakin molempia saa näihin.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Ristus - 12.01.2021, 17:20:58
Mistä olet hommannut uretaani puslia? en ite ole löytänyt mitään mistään... jotain camper pultteja tarjoo powerflex ei muuta...
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: puliukk0 - 12.01.2021, 17:52:45
Teidän matikkapäät on melko surkeita. Vakiomäntä on 54mm ja D2 satulan männät 36mmx4 +26x2=196mm eli mun mielestä  196 versus 54  - siinä on aika iso ero. Toki D2 jarrupalat on erittäin huonoja.

Joo ne D2 jarrupalat on kun puupalaset.

Vaikka olen matikkapäältäni ilmeisen surkea niin, liukuvan satulan pinta-ala kerrotaan kahdella.
Eli tuo 54mm = 2289.06mm2 x2 = 4578.12mm2. D2 = 5130.76mm2.

Tietenkin jos haluaa kevyemmän "tehokkaamman tuntuisen" polkimen niin vaihtaa vakioiden tilalle samanlaiset (pinta-alaltaan), mutta 4 mäntäiset... Koska taas tilavuus kasvaa.

Siinä on syynsä miksi monet merkit (bmw m5) ajaa 2 mäntäisellä liukuvalla satulalla. Tai liukuvilla yksmäntäsillä. Lähinnä se on aika toimiva (kadulle) ja halvempi. :)

Mutta männät on siis tainneet d2 kasvaa tai muissa autoissa vaan isompia vakio jarruja? Vakio nissanissa tais olla jotain 40-42mm x4 ja volkkarissa tais olla jotain 1x 57-58mm? En nyt tarkkaan muista.
Saahan tuohon 54mm jarruihin siis päivitystä, luulin että s40 ois ollut isommat satulat jo vakiona.

Jokainen voi leikkiä vaikka tällä: https://brakepower.com/help_abc_27_PAC_t.htm
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 12.01.2021, 19:12:03
Mistä olet hommannut uretaani puslia? en ite ole löytänyt mitään mistään... jotain camper pultteja tarjoo powerflex ei muuta...

Pikkuvolvo foorumin puolella jonkin verran juttua. Etu alatukivarsiin pikkupuslat löytyy powerflex valikoimasta mustana muistaakseni, taka isompi löytuu mitsibishi fto:na. Takapäähän evo 3 pitkälti.

Ja sit tarkastaa superflex tarjonta.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 12.01.2021, 19:40:25
Tää on edennyt.

Nyt on kaikki alustan osat vaihdettu, odottaa kulmiensäätöä.

Myös tuo huonosti istuva JT Superflow 3" kanki on taka-akselin ylityksen osalta tehty uudelleen niin mahtuu olemaan.

Bmwn myynnin myötä sijoitin tähän hiukan lisää ja nyt samaan rykäsyyn laitetaan laatikkoon vielä Quaife. Niin sit on teknisesti valmis  ELK

Kulmiensäädön yhteydessä säätelen varmaan casteria, camberia myös. Eli ei perus äkkia kulmat vaan harkiten. Jousijäykkyyksiä myös varmaan tarvii opiskella kuten iskarin säätöjä myöskin.  :) enihau, keväällä pääsee ajamaan.  S*
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Viizkasi - 12.01.2021, 20:06:52

Hyvä hyvä!

Tarttee kanssa noihin alustan säätöihin perehtyä kunnolla.
Muistatkos yhtään minkä kiloset jouset sulla on tuossa?

Ja ois kyllä makosa lisä tuo Quaife omaan pätkään  S*
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 12.01.2021, 20:39:07
Hyvä hyvä!

Tarttee kanssa noihin alustan säätöihin perehtyä kunnolla.
Muistatkos yhtään minkä kiloset jouset sulla on tuossa?

Ja ois kyllä makosa lisä tuo Quaife omaan pätkään  S*

Race.fi myi 909€ Quaife:ä. Sama lukkohan se on meille molemmille. :)
 
öö.. Oliskohan olleet 8.5kg etu ja 7.2kg taka  :idiot2: Otin jäykemmät suoraan kun vakiot oli tohon RM settiin Etu 7kg taka 5kg
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Viizkasi - 12.01.2021, 21:50:35
Race.fi myi 909€ Quaife:ä. Sama lukkohan se on meille molemmille. :)
 
öö.. Oliskohan olleet 8.5kg etu ja 7.2kg taka  :idiot2: Otin jäykemmät suoraan kun vakiot oli tohon RM settiin Etu 7kg taka 5kg

Juu, sama lukkohan sinne menee ja sieltä myös sitä olen katsellut. Josko sit ens talven hommia  ;D

Tarvii kans varmaan vähän jousihommaa harrastaa kun mulla tuossa on edessä 7kg ja on liian löysä
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 12.01.2021, 21:56:32
Juu, sama lukkohan sinne menee ja sieltä myös sitä olen katsellut. Josko sit ens talven hommia  ;D

Tarvii kans varmaan vähän jousihommaa harrastaa kun mulla tuossa on edessä 7kg ja on liian löysä

Okei, en epäile, vielä raskaampi tuo kasipätkä keula kun ässän..
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Viizkasi - 12.01.2021, 22:09:01
Okei, en epäile, vielä raskaampi tuo kasipätkä keula kun ässän..

Sepä juuri. Kadulla vielä toimii mutta radalla taas ihan toista  ::)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Turska - 15.01.2021, 10:10:44

Bmwn myynnin myötä sijoitin tähän hiukan lisää ja nyt samaan rykäsyyn laitetaan laatikkoon vielä Quaife. Niin sit on teknisesti valmis  ELK

On se lukko ihan pakollinen näissä jos hiukankin meinaa tehoja ottaa :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 15.01.2021, 10:41:12
On se lukko ihan pakollinen näissä jos hiukankin meinaa tehoja ottaa :)

Tarvis olla jo vakiona  :nohnoh
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Ristus - 15.01.2021, 11:34:17
Tarvis olla jo vakiona  :nohnoh
On vaan pirun kallis vakiolisä toki massatuotantona vois alkaa hinta olla kohtuullisempi... mutta omaan kanssa laitan ennen kuin laatikon naitan koneeseen.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 13.03.2021, 10:13:47
Auran pajalla auto seissyt loppukesästä, nyt on irto laatikko käynyt auki ja sinne on asentunut Quaife sisään. Seuraavana ohjelmassa vaihtaa laatikko.

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Tekniikka%20jumppaa/Laatikko/IMG-20210306-WA0000.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Tekniikka%20jumppaa/Laatikko/IMG-20210306-WA0001.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Tekniikka%20jumppaa/Laatikko/IMG-20210312-WA0002.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Tekniikka%20jumppaa/Laatikko/IMG-20210312-WA0003.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Tekniikka%20jumppaa/Laatikko/IMG-20210312-WA0004.jpg?img=smaller)

Connylle kiitosta jälleen.

Tässä keväällä käydä hakemassa siirtokilvet ja siirtää auto töihin. Kulmat säätää, ottaa päästöt ja mennä katsastamaan.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Turska - 14.03.2021, 20:46:30
Mainaatko jonkun vaihdevälin lyhentäjän samalla pistää paikalleen?
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 14.03.2021, 21:22:13
Mainaatko jonkun vaihdevälin lyhentäjän samalla pistää paikalleen?

Juu, se on jo ollutkin käytössä.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 27.03.2021, 12:17:14
Tuli hetken mielenjohteesta ostettua pakosarja  ::)

(https://i.ibb.co/Rj4q76k/IMG-20210326-175115.jpg) (https://ibb.co/Rj4q76k)

(https://i.ibb.co/D84wn2B/IMG-20210326-175102.jpg) (https://ibb.co/D84wn2B)

Tiedä vaikka innostuisi jossain kohtaa tekemään hiukan lisää piristystä.  ELK
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Ristus - 27.03.2021, 13:53:23
Kkd:n sarja?
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 27.03.2021, 14:48:05
Kkd:n sarja?

Juu  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Viizkasi - 27.03.2021, 15:11:46
Nälkä kasvaa syödessä vai miten se meni  ;D
Siistin näkönen satsi
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 27.03.2021, 15:30:24
Nälkä kasvaa syödessä vai miten se meni  ;D
Siistin näkönen satsi

Joo, jos köyhä alkais hyvissä ajoin keräämään seuraavaan comboon osia nippuun.  :D
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Viizkasi - 27.03.2021, 15:38:43
Joo, jos köyhä alkais hyvissä ajoin keräämään seuraavaan comboon osia nippuun.  :D

Se on hyvä ennakoida. Ite koittanu kanssa ettiä kakkosmoottoria mistä sitten lähtiä tekemään uutta  S*
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Ristus - 27.03.2021, 16:34:53
Joo, jos köyhä alkais hyvissä ajoin keräämään seuraavaan comboon osia nippuun.  :D
Mäkin näin yhden kkd:n sarjan myynnissä mutta maltoin mieleni olla ostamatta  ;D
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 27.03.2021, 17:35:36
Se on hyvä ennakoida. Ite koittanu kanssa ettiä kakkosmoottoria mistä sitten lähtiä tekemään uutta  S*

Joo, puhutaan kuitenkin useamman tonnin stepistä taas. Tuohon garretti, hukkis, suuttimet, välisäiliö, ecu ainakin kaveriksi. Mut pääsis sinne 400hp kerhoon.  :)

Niin sanotusti paras combo tälläseen. Pitää punnia hiukan kun tämä kesänä pääsee ajeleen että miten pitoja semeillä ja 300hp setillä on että lähteekö harppaamaan.  :)
Mäkin näin yhden kkd:n sarjan myynnissä mutta maltoin mieleni olla ostamatta  ;D

Mahdollisesti sama sarja.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Viizkasi - 28.03.2021, 11:46:26
Joo, puhutaan kuitenkin useamman tonnin stepistä taas. Tuohon garretti, hukkis, suuttimet, välisäiliö, ecu ainakin kaveriksi. Mut pääsis sinne 400hp kerhoon.  :)

Niin sanotusti paras combo tälläseen. Pitää punnia hiukan kun tämä kesänä pääsee ajeleen että miten pitoja semeillä ja 300hp setillä on että lähteekö harppaamaan.  :)
Mahdollisesti sama sarja.

No näinhän se on! Mitä tuossa kaverin T5 projektia seurannut vierestä niin saa kyllä rahaa palamaan pelkkään tekniikkankin. Toki tuo 300hp riittää mainiosti keveeseen koppaan ja varmasti on hauskaa ajaa  :D
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Popo - 11.04.2021, 21:32:31
Itsellä olisi myös tarkoitus istuttaa tuollainen 19T omaan T4. Yritin lukea postit läpi, mutta ei osunut silmään, että kenen tekemä ohjelma tässä on?
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Ribbe - 12.04.2021, 08:52:12
No näinhän se on! Mitä tuossa kaverin T5 projektia seurannut vierestä niin saa kyllä rahaa palamaan pelkkään tekniikkankin. Toki tuo 300hp riittää mainiosti keveeseen koppaan ja varmasti on hauskaa ajaa  :D
Jos aikoo radalla ajaa niin varmasti reilulla 300 hepalla pitää hauskaa.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 12.04.2021, 14:11:55
Itsellä olisi myös tarkoitus istuttaa tuollainen 19T omaan T4. Yritin lukea postit läpi, mutta ei osunut silmään, että kenen tekemä ohjelma tässä on?

Turbotec:in.

Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 10.05.2021, 12:01:40
Kuluvan kuun aikana tarkoitus käydä katsastamassa ja ottaa ajoon.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 11.05.2021, 21:32:15
Ajeltu siirtokilvillä Turun kautta kotiin, aamulla autolla töihin ja sit siellä kattoa leima kuntoon.

Kävin Turussa laitamassa semit alle.

Etujarrut rahisee ihan pölön paljon, mielestäni ei jää kuitenkaan laahaamaan  :idiot2:

Voiko tuo yellowstuff olla niin karhea että tuntuu etenkin pysähtyessä kuin metalli ottais metalliin  :D

Kaupungin läpi ajaessa lämpeni jonkun verran kun taas moottritiellä ajaessa ei lämmennyt lainkaan.

Tarvii seurata.

Hauskan oloinen ajaa ja etenkin hyvän tuntuinen.

Kotipihassa muutamat kuvat otin vielä.

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/PhotoShoot%2011.05.2021/IMG_20210511_201915.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/PhotoShoot%2011.05.2021/IMG_20210511_201930.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/PhotoShoot%2011.05.2021/IMG_20210511_201941.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/PhotoShoot%2011.05.2021/IMG_20210511_202013.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/PhotoShoot%2011.05.2021/IMG_20210511_202036.jpg?img=smaller)

Ensiviikosta alkaa kesäloma ja aikomus alkuviikosta mennä leimalle.  8)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: remes - 12.05.2021, 07:07:09
Ainakin Redstuffit vinkuivat aina uutena, toki keltaisista mulla ei ole kokemusta. Kaipa noi jonkunlaista sisään ajoa tarvitsee? Mitkäs semit tuli alle? Varmasti aika tasapainoinen kiihdytellä kun on lukko ja kaikki kuluvat edessä uutta  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 12.05.2021, 08:01:54
Ainakin Redstuffit vinkuivat aina uutena, toki keltaisista mulla ei ole kokemusta. Kaipa noi jonkunlaista sisään ajoa tarvitsee? Mitkäs semit tuli alle? Varmasti aika tasapainoinen kiihdytellä kun on lukko ja kaikki kuluvat edessä uutta  :)

Zeknova RS606 205/45R17

Aika jees, pitoa riittää näillä renkailla, ainakin 2x enempi kun kiina kesillä. Kaikki nurkat on uutta  8)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 12.05.2021, 10:07:28
Puhtaat päästöt otettu  ELK
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Mepi - 12.05.2021, 12:24:49
Ai ai miten hieno. Ihan nousi muistot omasta sinisestä PH1.5 T4 sillo aikanaan X40FIN...  S*
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 12.05.2021, 18:33:37
Ai ai miten hieno. Ihan nousi muistot omasta sinisestä PH1.5 T4 sillo aikanaan X40FIN...  S*

Kiitos  S*

Yritys olis kova päästä 31.5 Alastarolle ajamaan. Ei oo oikeen budjettia tohon 23.5 speed conceptin päivälle.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 17.05.2021, 10:44:14
Noniin. Uusi viikko käyntiin, auto katsastettu puhtaasti.

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/Random/IMG_20210517_103512.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/Random/IMG_20210517_103555.jpg?img=medium)

Huomaa 2 paikkainen.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 31.05.2021, 22:29:23
Noniin, ensikertaa tällä radalla.

Hyvin kulkee ja kulki kunnes.  :2funny:

Tekniikka toimii hienosti jaksaa vetää hyvin vaikka lämmöt nousee usemman kierroksen jälkeen +115°c asti. Rengaspaineiden kanssa pitää oppia pelaamaan, takapäähän helpotti kun otti pari naksua löysemmälle.

Alusta toimii myös hyvin, puhumattakaan jarruista. Jarrut on hyvät! Renkaat toimii myös kun sai lämpimäksi, vaatii kyllä tutustumista enemmän paineiden katsomiseen.

2.0bar lähdin ensin ja oli hetkessä 2.6bar, not good. Sitten kokeilin 1.7bar lähdöllä ja vetelin 7 kierrosta putkeen, tässä kohden innoistuin alusta alkaen ja spinnasin n. 140-150kmh nopeudesta. HAHA, yrittänyttä ei lasketa ja kokeilin vielä kaasulla oieta, spinnasin uudelleen  :2funny: Sen jälkeen meni mukavasti kunnes autosta hajosi kytkin. Ei enää vaihteita tupaan ja rullaten pois radalta meni pääsuoralla. Kun pääsin kiihdytys suoran päähän sain vaihteen päälle, kytkinpoljin lerppu. Varikolle, kaikki muu kunnossa paitsi kytkin outo. Ohjaustehostimen säiliö ruikkinu korkin välistä, kuten tavallista.

Lähtiessä pois kytkin outo, toimi mutta ei ollut tuttu tuntuma. Pikku hiljaa ajellen pois päin ja 3km päästä taaskaan menny enää vaihteet päälle. Noo siitä pikku hiljaa kisuttamalla sai alkoi matka lähentyä Auran Shelliä, suunitelmissa juoda kupposet kahvia. Kahville päästiin mutta kytkin totaalisen paskana. Kitkutin auton Connyn tyköön ja pummisin kyydin.

Kaikenlaista pientä laittoa olisi edessä :

* Vielä järeämpi kytkin autoon.
* Uusi ilmansuodatin, repes vulkanoinnistaan
* Jarruille tehdä ne ilmakanavat
* Konehuoneesta tarvii saada lämpöä pois
* Vakio jäähdytin ei riitä, tarvitaan iso alumiininen.
* Flektille pakkosyöttö ACn puolelle että saa molemmat flektit pyörimään
* Huohotus säiliö ja ohjaustehostimelle alu säiliö

Noilla nyt alkuun, katsotaan miten lompakko sallii, tarvii kytkin laittaa kuntoon. Todennäköisesti SRE707 ton tilalle.  :)

Hauskaa oli, pari kuvaa saan myöhemmin.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Viizkasi - 31.05.2021, 23:19:59
Sielähän on ihan päästy motorsportin makuun kaikkine puolineen. Taitaa tuo Alastaro olla Volvojen surma  ;D

Hyvältä kuulostaa tuo päivityslista ja tulee varmasti tarpeeseen. Eihän näitä hetkessä ihan täysin toimintavarmaksi rakenneta. Ja se on pääasia että oli hauskaa  :D

Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 01.06.2021, 06:42:17
Sielähän on ihan päästy motorsportin makuun kaikkine puolineen. Taitaa tuo Alastaro olla Volvojen surma  ;D

Hyvältä kuulostaa tuo päivityslista ja tulee varmasti tarpeeseen. Eihän näitä hetkessä ihan täysin toimintavarmaksi rakenneta. Ja se on pääasia että oli hauskaa  :D

Juu, kokeilemaan lähdettiin ja katsomaan mitä kaikkea saa tehdä. Kytkin nyt hiukan yllätti mutta rahalla siitäkin selviää  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Turbo 242 - 01.06.2021, 08:06:30
Vaikka olettamus on kaikkien munausten äiti, oletan tässä olevan nestekytkin. Mites kytkinnesteet ja pää- sekä työsylinteri?

Oma kokemus matkan tyssäämisestä oli vastaava, vaihteet ei mennyt sisään ja kytkinpoljin jäi puoleen väliin täysin tunnottomana. Pääsylinterin vaihdolla matka jatkui.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Ristus - 01.06.2021, 09:40:17
Näissähän onsama neste jarruille ja kytkimille eli jos keittää jarrut niin eikös se kuse kytkimenkin silloin...
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 02.06.2021, 08:53:09
Näissähän onsama neste jarruille ja kytkimille eli jos keittää jarrut niin eikös se kuse kytkimenkin silloin...

On samat, Nesteinä RBF600:set ja jarruissa ei ainakaan keittänyt.

Vaikka olettamus on kaikkien munausten äiti, oletan tässä olevan nestekytkin. Mites kytkinnesteet ja pää- sekä työsylinteri?

Oma kokemus matkan tyssäämisestä oli vastaava, vaihteet ei mennyt sisään ja kytkinpoljin jäi puoleen väliin täysin tunnottomana. Pääsylinterin vaihdolla matka jatkui.

Nesteen kunnossa aikas varmaan, purkaamalla se sit selviää.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Ristus - 02.06.2021, 10:22:57
Se varmaan pitävämpi rengas ja lukko antaa enemmän rasitetta kytkimelle... tässä ite miettinyt että lensulta saa valmiin paketin sinterillä että pitäskö laittaa kuitenkin se eikä massa levyä...
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 02.06.2021, 11:38:14
Se varmaan pitävämpi rengas ja lukko antaa enemmän rasitetta kytkimelle... tässä ite miettinyt että lensulta saa valmiin paketin sinterillä että pitäskö laittaa kuitenkin se eikä massa levyä...

On myös harkinnassa. Katsotaan mitä tulee vastaan kun nappaa laatikon irti
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 02.06.2021, 22:18:42
31.05.2021 Alastaro

(https://motorsport.kuvat.fi/kuvat/2021/2021.05.31%20KySUA%20ratailta/5F6A1607.jpg?img=smaller)
(https://motorsport.kuvat.fi/kuvat/2021/2021.05.31%20KySUA%20ratailta/5F6A1851.jpg?img=smaller)
(https://motorsport.kuvat.fi/kuvat/2021/2021.05.31%20KySUA%20ratailta/5F6A1881.jpg?img=smaller)

Kuvat: Santeri Ampuja
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 17.06.2021, 20:53:02
Laatikko pois. Oem R kytkinlevy hajonnut. (Siniset jouset)

Kiitos Connylle.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: connyl - 18.06.2021, 10:23:27
Laatikko pois. Oem R kytkinlevy hajonnut. (Siniset jouset)

Kiitos Connylle.
Ole hyvä, katon illalla jos löytyy jotain muita ongelmia
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 19.06.2021, 01:52:37
Uusi R kytkinsetti tilattu.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 19.06.2021, 01:54:49
31.05.2021 Alastaro

(https://i.ibb.co/fXWGNgT/5F6A1731.jpg) (https://ibb.co/fXWGNgT)

(https://i.ibb.co/xYdVDkh/5-F6-A1733-edit-5.jpg) (https://ibb.co/xYdVDkh)

(https://i.ibb.co/Z87zcbz/5F6A1733.jpg) (https://ibb.co/Z87zcbz)

(https://i.ibb.co/bgnnSj9/5-F6-A1813-edit-3.jpg) (https://ibb.co/bgnnSj9)

(https://i.ibb.co/ysfn4CN/5-F6-A1813-edit.jpg) (https://ibb.co/ysfn4CN)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 16.07.2021, 20:27:02
Noniin. Hiukan hiljaiseloa ollut.

Nyt auto valmis radalle jälleen.

Tehtyä, uusittu kytkinlevy. 850R vakio levy meni saman asetelman kaveriksi paikoilleen. SRE joku, SamppaSport mukaan teetetty tähän. Ei 707 mutta sieltä päin.

AC:n flekti kytketty napin taakse toimimaan ja ainakin kadulla tässä ollut huomattava vaikutus.

Konepellin takareunaa nostin n. 10-15mm luokkaa ja otin kumitiivisteen pois.

Suodattimeksi tuli K&N reilun kokoinen vapaavirtausuodin.
Imuputkea työstettiin ainakin toistaksi ihan perus pakoputki tarpeella 45° kulma. Etuakin siitä oli, tänään tein sille kiinnityksen vaihteiston tukeen niin ei ole kuin hullunmulkku.

Kytkin jumpassa huomattu alatukivarren uretaanipuslan reunan murtuneen, sain hyvän diilin tehtyä kauppiaan kanssa Englannin päässä. Tilalle lähti tänään tulemaan noiden FTO puslien tilalle hiukan järeämmät Evolution 3:sen vastaavat uretaanipuslat.

Alunperin hain Connyltä auton jo keskiviikkona mutta en päässyt kuin puolimatkaan niin sammui valoihin ja eikä käyntiin enään. Hinausauto oli tontilla ja vakuutukseen takaisin Connylle auto. Vikoja osasi miltein arvailla. Laatikon maadoitus hapertunut joka tuomitsi startin pois ja sammumiseen syy löytyi hajonneesta IMM:sta. Nämä meni Connyn toimesta eilen kuntoon ja auto tuli kotiin.

Maanantaina tarkoitus mennä Alastarolle cruisailemaan.

Tänään tuossa töissä raapasin parit kuvat.

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/PhotoShoot%2016.07.2021/IMG_20210716_173719.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/PhotoShoot%2016.07.2021/IMG_20210716_173724.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/PhotoShoot%2016.07.2021/IMG_20210716_173752.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/PhotoShoot%2016.07.2021/IMG_20210716_173756.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/PhotoShoot%2016.07.2021/IMG_20210716_173801.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/PhotoShoot%2016.07.2021/IMG_20210716_173807.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/PhotoShoot%2016.07.2021/IMG_20210716_173840.jpg?img=smaller)

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/PhotoShoot%2016.07.2021/IMG_20210716_174614.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/PhotoShoot%2016.07.2021/IMG_20210716_174742.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/PhotoShoot%2016.07.2021/IMG_20210716_174748.jpg?img=smaller)

Toivotaan ettei maanantaina tule mitään ongelmia.

Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 19.07.2021, 22:16:08
Ratailta ajettu Alastarolla ja ihan hyvin meni.

Auto toimii hyvin ja pikkuflekti kokoajan päällä radalla ei noussut lämmöt yli 105°c ja varikolle tullessa oli enään n. 92°c luokkaa. Eli pysyy lämpö kurissa.

Renkaat, 1.6bar / 1.8bar kylmä. Kuuma 1.9-2.0bar ympäri. Eli toimi nuokin tälläsellä 20°c lämmöllä.

Nopein aika 1:37.59. En ole omaan suoritteeseen tyytyväinen sillä jarrutukset liian aikaisin, nostan turhaan yms. Mutta kunhan pääsee kuppipenkkiin niin uskon että alkaa nuo jäämään.   8)

Hieno ilta kaikinpuolin.  :)

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/Ratajuttuja/19.07.2021/Screenshot_20210719_202014_com.racechrono.app.jpg?img=smaller)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Ristus - 20.07.2021, 13:04:01
mikä on tuo softa jolla aika mitattu? siis ihan vaan utelias että jos itelle...
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 20.07.2021, 20:34:22
mikä on tuo softa jolla aika mitattu? siis ihan vaan utelias että jos itelle...

RaceCronolla, app sovelluksesta lataat ilmaiseksi. Kaveriksi 10Hz Gps mokkulan hommaat niin saa tarkemmin käppyrää.  :)

RaceCronosta on pro versio myös, 20e kausi.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 27.07.2021, 21:44:31
Vaihdoin tänään ratin hiukan sporttisempaan.  ELK

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/Random/IMG_20210727_130557.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/Random/IMG_20210727_130610.jpg?img=smaller)

Luisi:n keskiö, Slide merkkinen mokkaratti. Ehkei kaikki hyväksy mutta voi pitää omana mielipiteenään päässään. Airbagin ohitusvastus löytyy keskiön sisältä bägin tilalla.

Lisäksi löytyy keskiön ja ratin väliin adapteri jolla saa ratin vielä lähemmäs jos tarve.  :)

Lisäksi pestyä viime kertaiset ratapölyt pois.

Vaahtokuvat on kivoja
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/Random/IMG_20210727_094250.jpg?img=smaller)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 27.07.2021, 22:22:24
Timeattack sääntöjä luokka jaon kannalta tuli tarkasteltuna kun se jaetaan alle 2999cc ja yli 2999cc. Ahdetuille annetaan 1.6 kerroin.

2999cc / 1.6 = 1873.x cc ja tässähän on 1855cc joten onnekseni tällä pääsee pikkuluokkaan  S*
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Viizkasi - 28.07.2021, 19:00:29
Siisti ratti  O0 Onko tuo muuten kuinka syvä?

Attackia itsekin tekis mieli päästä kokeilemaan  ;D
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 29.07.2021, 21:58:12
Siisti ratti  O0 Onko tuo muuten kuinka syvä?

Attackia itsekin tekis mieli päästä kokeilemaan  ;D

Kiitos, 90mm.

Voi olla että enskesään uutta mutta sen näkee sit.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Brick - 30.07.2021, 11:11:58
Mistä olet tuon mokkulan hommannut?
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 30.07.2021, 15:14:29
Mistä olet tuon mokkulan hommannut?

Ostin työkaverilta, käyttäny MP:n kanssa ajaessa. Mutta mikä vaan 10Hz Gps käy.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Brick - 30.07.2021, 17:55:58
Ostin työkaverilta, käyttäny MP:n kanssa ajaessa. Mutta mikä vaan 10Hz Gps käy.  :)

Joo motskari liikkeistä niitä näyttää satasella saavan.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 30.07.2021, 18:39:10
Joo motskari liikkeistä niitä näyttää satasella saavan.

Nooni  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 27.08.2021, 22:08:18
Se olis ässä pakattu valmiiksi huomista reissua varten  :)

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20V70R%20AWD%202006/PhotoShoot%20Random/Kaikenlaista/IMG_20210827_190852.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20V70R%20AWD%202006/PhotoShoot%20Random/Kaikenlaista/IMG_20210827_194718.jpg?img=smaller)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 30.08.2021, 07:06:28
Botnialla kulkua oli ihan kivasti. Ei nyt ihan kahtasataa menty mutta kovaa. :2funny:

Itse ajoin 14 kierrosta, 3 erässä. Conny ajoi 10 kierrosta.

Renkaat alkaa olla ajettu loppuun, eturenkaissa oli omien ajokertojen jälkeen enään lähes 0mm pintaa. Nämä nakattiin taakse ja takaata n. 1.5mm pinnalla olevat eteen.

Jarrupalat toimii ihan hyvin kun runttaa sen jarrun, epäilen että viimekertainen Alastaron hiekalle ajo saattanut saada hiekkaa kitkapinnan väliin kun tuntui kadulla tehottomalta jarrut. Näissä etupäässä enää n. 4mm pintaa, takana n. 6mm. Levyt vaikuttaa edelleen hyviltä.

Alusta toimi myös Botniaringillä hyvin. Hiukan sais olla koppa ylipäätään jäykempi, uskon että kaaret hoitaa tämän.

Mutta miten se ajo meni, huiput oli +190kmh ja kolmesti per kierros pääsi ajamaan yli 180kmh nopeudella. Nopein oma kierros oli 2:03.73 ja mielestäni aika hyvä aika ensi kertaa siellä "tosissaan" ajamassa.

3 tai 4vuotta sitten kävin softatulla 2.5T Geartronic V70sen kanssa hiukan pyrähtämässä, eli reippaampaa possujunaa suorittamassa.   :2funny:

Asetan itselleni tavoitteeksi ensivuonna Botnialla alle 2min kierros.  8)

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/Ratajuttuja/28.08.2021/IMG_20210828_092212.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/Ratajuttuja/28.08.2021/Screenshot_20210828_120726_com.racechrono.app.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202021/Ratajuttuja/28.08.2021/Screenshot_20210828_231806_com.racechrono.app.jpg?img=smaller)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: -late - 30.08.2021, 07:43:03
Jarrupalat toimii ihan hyvin kun runttaa sen jarrun, epäilen että viimekertainen Alastaron hiekalle ajo saattanut saada hiekkaa kitkapinnan väliin kun tuntui kadulla tehottomalta jarrut. Näissä etupäässä enää n. 4mm pintaa, takana n. 6mm. Levyt vaikuttaa edelleen hyviltä.

Sama huomio itsellä; ratailun jälkeen tuntuu että yellow stuff ei meinaa ottaa kunnolla kadulla. En käynyt edes hiekalla :D
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: puliukk0 - 30.08.2021, 17:52:58
Sama huomio itsellä; ratailun jälkeen tuntuu että yellow stuff ei meinaa ottaa kunnolla kadulla. En käynyt edes hiekalla :D

Mulla taas hävis Ahvenistolla kaikki jarruvikinät ja palat on paremmat kun koskaan, myös kadulla.  ???
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Ristus - 24.09.2021, 08:39:26
Sit kun alat kaaria veivata sisään niin laita projekti kuvaa kiinnostaa ihan hemmetin paljon mihin kohti putket ja vahvikkeet tulee... voisi jo levyt hitsata valmiiksi omaan koriin.
Ja siinä kohden kiinnostaa kuinka cemmit yms muut ohjain poksit tuleeko kaari ihan a-pilari linjaa vai jääkö ulommas kojelaudasta?
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: mikkkis- - 25.09.2021, 08:47:28
Mulla meni äRRästä myös 850R kytkin aikalailla samalla tavalla, mutta vaihteet kuitenkin sieltä vielä löytyi. Hommasin Ruotsista DLI-Teknikiltä valmiin SRE 707 vauhtis-kytkinpaketin. Etuvedon M56 laatikkoon bolt-on asennus.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Ristus - 29.09.2021, 15:27:16
Torstaina menossa hakemaan takas kotiin päin 2vk sitten Samppa kävi hakemassa ja käytti viikko sitten Jyväskylän puolella säädössä.

Turbotec:in rullilla 289hp 427nm, puolat/puolien liittimet ahdistaa, ei kuulemma ole parhaassa vireessä huipputehon alueella. Säädön yhteydessä ph1 maffi päivitettiin ph3 maffiin ja kuulemma sekin on jo tapissaan.

Olen jo ostanut uudet puolat, johdot ja puolien liittimet sekä pinnit.  :)
Onko tuolle ph3:n maffille osanumeroa?
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -98
Kirjoitti: Maxxxed - 30.09.2021, 17:07:13
Onko tuolle ph3:n maffille osanumeroa?

Voin käydä vakoilemassa. Mutta tällä koodilla on ph2/3

5wk9 6133

Ja ph1

5wk9 604
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 30.09.2021, 17:09:07
Vihdoin posti pate polki ilmoituksen sähköpostiin että olisi paketti saapunut.  S*

Meinaan kävin jo noutamassa

(https://i.ibb.co/xjMwFWN/IMG-20210930-164818.jpg) (https://ibb.co/xjMwFWN)

(https://i.ibb.co/v1V2mR2/IMG-20210930-164843.jpg) (https://ibb.co/v1V2mR2)

Bimarco:n kuppipenkit  ELK
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 10.10.2021, 11:44:18
Auto purettu sisältä, lukuun ottamatta kojelautaa, puretaan kaarien asennuksen yhteydessä.

Taka kallistuksenvakaajan yhdystankojen kulmaraudat tehty uudelleen kun marketti osa oli mennyt poikki.

Etultukivarsiin uusittu uudet etumaiset uretaanipuslat vielä järeämpiin kun aikaisemmat uretaanit hajosi.

Kytkimen 24vuotta vanha linja hajosi ja auto sai kyydin hinausauton kyydillä. Tuokin tuli kuntoon jo.

2003 2.0i mallin (vaparin laatikko) tuli ostettua jossa perävälitys lyhyempi, jospa oltaisiin vielä paremmin alueella.

Talveksi kaikkea tehtävää ja auto on jo tältä kaudelta työnalla.

Otetaan jotain kuvia kun joutaa.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Ristus - 10.10.2021, 13:27:12
vaikka tiedänkin mutta jos vaikka se lukko ei meniskään vaparin lootaan voin ostaa pois sulta halvalla  :2funny: :2funny:
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 10.10.2021, 14:30:12
vaikka tiedänkin mutta jos vaikka se lukko ei meniskään vaparin lootaan voin ostaa pois sulta halvalla  :2funny: :2funny:

Aika paha  8)

Kyllä se sinne sopii  S*
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Viizkasi - 10.10.2021, 16:57:41
Toi laatikko on varmasti hyvä päivitys  O0. Sama ollut myös itsellä mielessä
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 10.10.2021, 21:54:08
Toi laatikko on varmasti hyvä päivitys  O0. Sama ollut myös itsellä mielessä

Melkeen kokematta voi todeta ehdoton.  ELK
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 03.11.2021, 21:23:16
Turvakaaret edistyneet hyvin, itse häkki melkein valmis ja seuraavaksi koriin kiinni.

Penkkien kiinnitykset vielä tekemättä. Kojelauta muokkaamatta yms pikkusta. Olisi viikonlopuksi valmis mutta ei riitä itsellä aika vielä hakea.

Kyllä on hienoa tekemistä. Kaaret tekee Tmi: Risto-Matti Heino, Jämsästä.

(https://i.ibb.co/Q8h9D4h/received-401612668116116.jpg) (https://ibb.co/Q8h9D4h)

(https://i.ibb.co/R08VtTK/received-210586741153801.jpg) (https://ibb.co/R08VtTK)

(https://i.ibb.co/1dFCvTH/received-313879770189231.jpg) (https://ibb.co/1dFCvTH)

Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Ristus - 04.11.2021, 17:52:22
onko tuossa iskarin pilarissa mitään takana tukena vai onko tuo niin paksua että homma bueno suoraan hitsata? ihan utelias.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: connyl - 04.11.2021, 17:55:09
onko tuossa iskarin pilarissa mitään takana tukena vai onko tuo niin paksua että homma bueno suoraan hitsata? ihan utelias.
On tukeva kohta
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Ristus - 04.11.2021, 19:26:06
On tukeva kohta
-H- Kiitän.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 04.11.2021, 22:10:54
-H- Kiitän.

Suosittelen lämpimästi, kyseistä asentajaa jos kaaret haluaa.  ELK

Ottaa mitat ja kurvit talteen niin menee seuraava pikkuvolvo entistäkin liukkaammin  S*
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 12.11.2021, 20:54:15
Noudettu kaarituksesta, asiallinen häkki tuli ja penkkien raudat, vöiden paikat myös paikoillaa. Penkkiä kun hiukan laittaa eri kallistus kulmaan on jees. Oli yhtä hymyä ajaa trailerilta alas.  :)

Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: VäLKKy - 12.11.2021, 22:47:38
Suosittelen lämpimästi, kyseistä asentajaa jos kaaret haluaa.  ELK

Eräältä toiselta foorumilta löytyy myös kehuja RMH:sta. Kuulemma asiallista jälkeä tekee. :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 13.11.2021, 10:05:41
Eräältä toiselta foorumilta löytyy myös kehuja RMH:sta. Kuulemma asiallista jälkeä tekee. :)

Kyllä. Vahvasti voin suositella  ELK

Oli mun kaarien aikaan saanut 5 hommaa lisää, hienoa että nuorella yrittäjällä on töitä  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: connyl - 13.11.2021, 13:18:17
Tänään on suoritettu testiajo, mielenkiintoinen ajokokemus nyt kun koppa on jämäkkä   8)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 13.11.2021, 18:47:44
Tänään on suoritettu testiajo, mielenkiintoinen ajokokemus nyt kun koppa on jämäkkä   8)

Kiitos Conny. Hyvä kuulla pikkuvolvo mestarilta tämä  :)

Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Ristus - 14.11.2021, 11:28:26
Kuvaa pieni video miltä toi kehikko näyttää.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 19.11.2021, 15:06:29
Ollut suunitelmaa kokeilla ensikesänä rehdeillä slickeillä rataa, löysin ainakin vanteet niitä varten. Meinaan toiset 5zigen:it.

Halvalla sai niin piti hiukan rupuset ostaa pois. 2 kieroa, mutta saahan ne oikastua.  ELK

(https://i.ibb.co/SfKtr7s/IMG-20211119-145542.jpg) (https://ibb.co/SfKtr7s)

(https://i.ibb.co/v3M0wbF/IMG-20211119-145556.jpg) (https://ibb.co/v3M0wbF)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 02.01.2022, 22:53:04
Se olisi vuosi vaihtunut ja harrasteluita jatkeltu. Aurassa on tohina käynyt jo vuoden vaihteessa ja vaparin laatikko hiljalleen menossa paikoilleen. Lisäksi menee kytkinlevy vaihtoon kun siirryttiin 23booriseen lootaan. Vetoakselin ulommat suojakumit molemmin puolin ja nivelet myös.

Jospa tuota puolta olis paranneltu sit.

15pv tarkoitus käydä ostamassa traileri vihdoin ja viimein. Toive on kova että on sitten sellainen kun tarve on.  ELK
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 15.01.2022, 16:00:09
Kaluston kuljetin ostettu

(https://i.ibb.co/MPsgYVq/IMG-20220115-114138.jpg) (https://ibb.co/MPsgYVq)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Turbo 242 - 15.01.2022, 16:31:27
Kaluston kuljetin ostettu

(https://i.ibb.co/MPsgYVq/IMG-20220115-114138.jpg) (https://ibb.co/MPsgYVq)

Minkäslaiset speksit kärryllä? Omamassa? Kokonaismassa? "Lavan" pituus?
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 15.01.2022, 18:18:15
Minkäslaiset speksit kärryllä? Omamassa? Kokonaismassa? "Lavan" pituus?

Kokonaismassa 1900kg, omamassa 550kg, 195x400
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 27.01.2022, 20:02:23
Tullu osteltua kaikenlaista.

Mishimoto alujäähdytin tilattu, eteen 2srj yellowstuff paloja tilattu.

DTM look siipi tilattu, btcc look etupuskuri ostettu.

Trailerin kanssa kävin rengasliikkeellä ja siihen tulee rengastukseksi 7x15 et37 alut, renkaiksi 195/50 kitkat. Nykyisten 175/70R13 iäsyyden vanhojen kesärenkaiden tilalle.

Traileriin suunitteilla myös uusi valosarja ja siirtyminen 13 napaiseen.  ELK

Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Ristus - 27.01.2022, 20:22:57
Millanen mishimoto käy S40:n keulaan? katellut kanssa että ostasin alumiinisen mutta en vielä kovin aktiivisesti...
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 27.01.2022, 21:05:07
Millanen mishimoto käy S40:n keulaan? katellut kanssa että ostasin alumiinisen mutta en vielä kovin aktiivisesti...

Mulle ja Connylle tulee Subaru Forester Turbo XT:n (https://www.mishimoto.eu/subaru-forester-xt-turbo-manual-04-08.html). Joka muokataan sopimaan. Eli kiinikkeet, korkki pois ja jotain muuta siin oli vielä. Vissii Butriz:illa on tulollaan samanlainen. Oli joku 370e race.fi:ltä.

Sen isompaa ei keulaan saa mahtuu ilman isoa rälläkän käyttöä.  :2funny:
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: ImportTuning - 28.01.2022, 15:59:42
Tullu osteltua kaikenlaista.

DTM look siipi tilattu, btcc look etupuskuri ostettu.

Mistäs moiset löyty? Kansa haluaa nähä kuvia tai linkkejä tuotteista  :P
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Ristus - 28.01.2022, 16:29:45
voinen paljastaa että tuolla ainakin on semmosia https://www.ebay.com/itm/274703015606

puskuri oli löytö toiselta harhailijalta...harrastajalta... autoilijalta... ei kasva puissa ei.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: ImportTuning - 28.01.2022, 18:34:15
Juu kylläpä vain...tuo etupuskin kiinnosti enemmän et mistä se on hankittu ku aika nihkeesti löytyy noita volvoon olevia markkinoilta.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 28.01.2022, 20:56:59
Mistäs moiset löyty? Kansa haluaa nähä kuvia tai linkkejä tuotteista  :P

Ristus sulle jo linkin laittoikin.

(https://i.ibb.co/B6GfffR/IMG-20220123-125257-623.jpg) (https://ibb.co/B6GfffR)

Tollane ei niin priima yksilö löytyi Porvoosta.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 02.02.2022, 18:08:20
Latviasta saapui tänään siipi kotiin. Hetihän paketti pihi aukoa ja tutustua tuotteeseen. On ainakin kevyt.

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Random/Spoileri%20ja%20etupuskuri/IMG_20220202_165541.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Random/Spoileri%20ja%20etupuskuri/IMG_20220202_165605.jpg?img=smaller)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 07.02.2022, 14:00:26
Jäähdyttimen vaihtoa työnalla.

Eli vanha kulahtanut, kunnoltaan jopa yllätti meni vaihtoon ja tilalle tulee uusi Mishimoton jäähdytin.

Vanha alareunasta pullahtanut
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Rakentelua/J%C3%A4%C3%A4hdytin/IMG_20220206_153925.jpg?img=smaller)

Uusi Mishimoto
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Rakentelua/J%C3%A4%C3%A4hdytin/IMG_20220206_154033.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Rakentelua/J%C3%A4%C3%A4hdytin/IMG_20220206_154052.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Rakentelua/J%C3%A4%C3%A4hdytin/IMG_20220206_154558.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Rakentelua/J%C3%A4%C3%A4hdytin/IMG_20220206_154608.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Rakentelua/J%C3%A4%C3%A4hdytin/IMG_20220206_154603.jpg?img=smaller)

Vielä paisarin letkulle lähtö muutos, yläkiinikkeet ja letkuja muokata niin on jo paikoillaan.

Connylle menee jälleen kiitosta.

Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: connyl - 07.02.2022, 19:46:19
Ole hyvä!
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 16.02.2022, 17:38:57
Tänään saapui 4kpl renkaan yli kiinitys liinoja. Made in Finland.  :)

(https://i.ibb.co/qCh0nc6/IMG-20220216-171337.jpg) (https://ibb.co/qCh0nc6)

(https://i.ibb.co/k8k9Xj7/IMG-20220216-171255.jpg) (https://ibb.co/k8k9Xj7)

(https://i.ibb.co/18G4k3Y/IMG-20220216-171241.jpg) (https://ibb.co/18G4k3Y)

(https://i.ibb.co/6JzB3gF/SL50-AUTOKKK-OMA-1.jpg) (https://ibb.co/6JzB3gF)

Kaveri teki tuossa 80x80 L proofilista stopparit vielä traileriin niin tietää mihin ajaa  ELK

(https://i.ibb.co/mbgVffK/IMG-20220211-WA0001.jpg) (https://ibb.co/mbgVffK)

(https://i.ibb.co/gPzffQj/IMG-20220213-105146.jpg) (https://ibb.co/gPzffQj)

Traileriin myös asentui alle 15" kitkat 8)

Vielä traileriin suuniteilla kokonaan uudet sähköt, myös tutustua tuohon sähkövinssiin. Pohdinnassa saisiko auton hupiakkua käytettyä tuolle virtalähteenä.  :o
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 17.04.2022, 08:39:27
Kevään agenda ollut saada rupuisesta kulahtaneesta mustasta hiukan ehompi tähän kesään ja tulevaisuudenkin kannallalta.

Tuossa kun jäähdyttimen ja vaihteiston vaihto tuli valmiiksi oli aika jo syksynä suunniteltuun projektiin eli ylimaalaukseen ja sen jatkotoimien suoritukseen.

Jonkun verran koppa on ajansaatossa eli tuon 25vuoden aikana rupistunut, kolhiintunut ja toki jo ruostunut myös.

Ruosteita oli oikea kaaren/helman kulma jonne joutuu peltiä laittamaan. Konepellin reunassa oli lähes puhki ruostunut vekki. Muutoin hitsausta sai suorittaa takaluukun kanteen pultinreikien poiston ja antenin reiän poiston osalta.

Klommoa/ovikolhuja ja lakkavikaa oli senkin edestä eikä työmaata kevennä lainkaan se kun mustasta tehdään valkoinen.

Tässä kohtaa kun auto on pitkälti kauttaaltaan pohjissa alkaa jo odottaa olisiko kohta väreissä myös.

Itse maalauksen jälkeen kun ei olla vielä edes puolivälissä niin ei sovi lainkaan hengähtää auton suhteen, kauden eka Alastaro nukutaan ohi sillä 25.4 on jo melko ovella. Jospa toukokuussa olisi mahdollista.

Jos muutamalla kuvalla värittäisi tekstiä.

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Maalaus-yms/IMG_20220312_170831.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Maalaus-yms/received_698854947907683.jpeg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Maalaus-yms/received_3088566801394058.jpeg?img=smaller)

Konepellin etureuna
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Maalaus-yms/received_3327713224116733.jpeg?img=smaller)
Helma
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Maalaus-yms/received_644389816853068.jpeg?img=smaller)

Kyllä se siitä  :2funny:
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Ristus - 17.04.2022, 13:22:35
Et konepeltiin ole venttiiliä ajatellut kuumalle ilmalla?
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 17.04.2022, 21:52:54
Et konepeltiin ole venttiiliä ajatellut kuumalle ilmalla?

En oo.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 T4 -97
Kirjoitti: Maxxxed - 18.06.2022, 10:08:46
Jos hiukan tänne kirjoittaisi..

Auton maalaus, henkselit paukkuen yksi talliporukka lupasi tämän hoitaa ongelmitta ja näin ei ikävä kyllä käynyt. Päinvastoin, omasta mielestä +8vk jälkeen auto oli kamalempi kuin viedessä ja erittäin raivon kera auton hain toukokuun taitteessa Uudestakaupungista pois.
No toiset kun on jo pinnan pilannut on seuraavan todella ihanaa aloittaa siitä sitten, onneksi tähän nakkiin kuitenkin sain jatkajan, sillä rahalla kaikesta selviää?  :'(

Virheetöntä ei tullut mutta, sanoinkin ettei tämä ole mikään näyttelyauto vaan harraste kilpuri.

Mutta joo tällänen se nyt eilen oli.
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Maalaus-yms/Onnistunut%20maalaus/IMG_20220617_194246.jpg?img=smaller)

Nyt on riittävän hyvä pohjamaali niin voidaan jatkojalostus aloittaa valmiiksi saamiseksi.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 19.06.2022, 00:55:07
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Maalaus-yms/Teippaus/IMG_20220618_172402.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Maalaus-yms/Teippaus/IMG_20220618_172351.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Maalaus-yms/Teippaus/IMG_20220618_173549.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Maalaus-yms/Teippaus/)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Maalaus-yms/Teippaus/IMG_20220618_224440.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Maalaus-yms/Teippaus/IMG_20220618_224452.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Maalaus-yms/Teippaus/IMG_20220618_224509.jpg?img=smaller)

Tällänen siitä tuli, otetaan paremmin kuvia sit kun on valmis ajoon.  8)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 08.07.2022, 17:04:43
Omaan ja Conny autoon uudet lasit  ELK

(https://i.ibb.co/Zxpc4WF/IMG-20220708-160358.jpg) (https://ibb.co/Zxpc4WF)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 25.07.2022, 13:31:10
Mitäpä tänne.

Taakse uudet jarrusatulat, jarrulänget ja navat laakereineen. Vasen satula vuoti käsijarrun linkusta johonka ei saa osia. Laakerit piti ääntä viime kaudella ja muuan Ukin sohlaajat oli tuhonneet oikean navan kierteet.  :knuppel2:

Pyöräkotelot maalattu suurinpiirtein mustiksi.

Turvakaaret maalattu onnistuneesti, lattian maalaus vielä.

Kojelauta ja keskikonsoli tuli käytettyä nukkauksessa, tuli mint  S*
Jalopuumuovit teipattu hiilari lookkiin, puhallussuulakkeet mattamustiksi.

Ovipahvit työnalla, sapluunat tehty ja toimitettu piirettäväksi, tulossa cnc työstetyt ovipahvit millin alupellistä. Jotka teipataan kun valmiit.

Kaikenlaista tekemistä näpräämistä, kesämiittiin tullaan  ELK

Connylle menee kiitosta kerrakseen   8)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: connyl - 29.07.2022, 12:19:25
Olepa hyvä. Tästä tulee magee kampe radalle, loput on kuskista kiinni. ;)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 06.08.2022, 23:30:19
Aamulla lähetään Ahvenistolle  ELK

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/L%C3%A4hes%20valmista/IMG_20220806_204850.jpg?img=smaller)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 08.08.2022, 10:56:08
Ehkäpä sitä voisi jotain kirjoittaa tälleen reissun jäljiltä.. Hauskaa oli ja tuttujakin nähtiin  ELK

Mitenpä ajaminen sujui niin hyvin kunnes tuli pieni tekninen murhe ja jätettiin ajot sitten siihen.. Auto toimii hienosti kaikinpuolin, alustan säätöihin tarvii perehtyä kun ei enää viime kesäiset setupit toimi kaarituksen yms. jälkeen.

Tekninen murhe oli vasemman vetoakselin ulomman suojakumin pois pullahtaminen joka rasvasi jarrun sekä koko vanteen.
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Ahvenisto%2007.08.2022/IMG_0104.jpg?img=medium)

Teknisesti muutoksia viime kesään oli vaparin laatikko, isompi jäähdytin.. Nyt ei lämmöt enää 102c ylemmäs nousseet. Lyhyellä ajo sessiolla ei pysty laatikon vaihdosta sanomaan juuta eikä oikeen jaata:kaan.  :D

Muutaman kuvan tähän omasta saldosta voisi laittaa..

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Ahvenisto%2007.08.2022/IMG_0100.jpg?img=medium)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Ahvenisto%2007.08.2022/IMG_0105.jpg?img=medium)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Ahvenisto%2007.08.2022/IMG_0106.jpg?img=medium)

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Ahvenisto%2007.08.2022/IMG_0004.jpg?img=medium)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Ahvenisto%2007.08.2022/IMG_0008.jpg?img=medium)

Kuulemma hyvin näytti kulkevan, siltä se tuntuikin. Jospa muiltakin jotain materiaalia tästä löytyy niin tervetullutta on.  8)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 08.08.2022, 15:45:22
Vetonivel entinen. 7mm klappi nivelessä.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 18.08.2022, 22:24:27
Jos jotakuta kiinostaa.

Auto esillä Raision Myllyssä,  Mylly Motorshow nyt viikonloppuna.

Enskuun alussa West Coast Motorshow ;ssa Vaasassa. Botniahallissa.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 20.08.2022, 10:22:46
Mylly Motorshow 2022

(https://i.ibb.co/tqg5CcH/IMG-20220820-000210.jpg) (https://ibb.co/tqg5CcH)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 23.08.2022, 14:42:20
Vakio ratti paikalleen,  ensiviikon maanantaina katsastus.

(https://i.ibb.co/Pj1b3B2/IMG-20220823-WA0006.jpg) (https://ibb.co/Pj1b3B2)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 29.08.2022, 23:20:52
Auto määräaikaiskatsastettu tänään. Lisäksi lisätty otteeseen, turvakaaret,  kuppipenkit ja 6-pistevyöt. Ilman mukinoita, oli jopa vanhempi inssi perehtynyt Liite J mukaisiin määräyksiin.  8)

Tänään tuli myös Alastarolla ajettua,  hauskaa se on kuten aina,  vaikka hiukan palmasissa tunkisi linjan hiekalle  :lol:

Ei mitään järkevää aikaa saatu sillä radalla oli todella paljon ajajia.  :-\

Kulmat tarvii päästä säätämään ei oikeen ole kohdallaan ja rattikin on vinossa reilusti.

Uppaan huomen illalla varmaan koneelle GoPro:sta inkkarit josko jotain asiallista materiaalia, joitain kuviakin tuli emännän puolesta ainakin otettua.  :)

Viikonloppuna ollaan Vaasassa   ELK
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 31.08.2022, 22:13:26
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Alastaro%2029.08.2022/IMG_0096.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Alastaro%2029.08.2022/IMG_0127.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Alastaro%2029.08.2022/IMG_0033.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/Kausi%202022/Alastaro%2029.08.2022/IMG_0031.jpg?img=smaller)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 25.03.2023, 10:32:01
Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 180 päivään.
Jollet ole varma että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista..  :idiot2:

No joo. Kevättä alkaa pukkaamaan, auto kotona ja tarvis alkaa puunailla jonkun verran. Yksi uusi tarra laittaa.

Talven aikana muutoksia tuli:
Uusi flekti paketti (Subaru Forester Turbo:n Bolt on)
Uusi 3" inlet jolle myös lämpöpellit
Cooleria pudotettiin 55mm alemmas.
Huohotussäiliö, korvasi vihdoin Cola pullon.
Siiven uudelleen kiinnitys, jalat vahvistettiin täyttämällä epoksihartsilla ja valettiin pinnapultit.

Tässä keväällä vielä tehdä:
Perus huolto
Etujarrupalat
Kulmiensäätö
Renkaat
Uusia mittareita: Ahto, Öp & Öl.

7-9.4 eli pääsiäisenä ollaan ACS.
Sitä ennen tässä tarvii puunata oik.ajovalon lasi kun priima halkesi talvella. Kattavat pesut, vahaus yms suorittaa ennen tätä.  :)

(https://i.ibb.co/d42g3hy/IMG-20230324-183648.jpg) (https://ibb.co/d42g3hy)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 06.04.2023, 15:19:44

(https://i.ibb.co/rxMvdWv/DSC04920.jpg) (https://ibb.co/rxMvdWv)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: connyl - 09.04.2023, 23:09:56
Nice!
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 10.04.2023, 16:10:03
Nice!

Thanks  ELK
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Ristus - 10.04.2023, 16:14:46
Miten tuo ACS reissu meni?
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 08.05.2023, 21:24:52
Miten tuo ACS reissu meni?

Myöhässä tulee vastaus.  :-\

Hyvin meni, ajamalla sinne ja takaisin. Hanuri ei tykkää ton mittaisesta matkasta  :2funny:

Näyttely sujui asiallisesti ja ehkä kai joku kuviakin otti. GTi lehdessä oli kans kuulemma joku kuva  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 14.05.2023, 21:28:03
Muutaman ruudun raapaisin talteen. Tuli pestyä ja laitettua Meguiar's :in sealant pintaan.

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/PhotoShoot%2014.05.2023/IMG_20230514_202503.jpg?img=medium)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/PhotoShoot%2014.05.2023/IMG_20230514_202519.jpg?img=medium)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/PhotoShoot%2014.05.2023/IMG_20230514_202534.jpg?img=medium)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/PhotoShoot%2014.05.2023/IMG_20230514_202545.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 26.06.2023, 18:46:09
Tänään tuli käytettyä kulmiensäädössä Sinisellä eli Keskusautohallissa. Palvelu oli loistavaa kaikinpuolin ja finassipuoli oli myös asiallinen.  ELK

(https://i.ibb.co/mXJVH67/IMG-20230626-083105.jpg) (https://ibb.co/mXJVH67)

Kulmat säädettiin toiveen mukaan eli takana himpun aurausta ja puolestaan edessä vastaavasti haritusta.  :)

Connyn pajalla tehty huoltoa, öljyt vaihtui suodattimen kera, jarrunesteet vaihtui. Jäähdytinneste vuoto korjattu, lämpöanturi päästi vulkanoinnin välistä. Pakovuoto on edelleen, pakosarjan tiiviste korkannut  :'(

Mittareita päivitetty, uusi ahtopaine,- sekä lisätty öljypaine,- ja öljylämpömittari.

Ahtimesta kirrattu hukkaportti, joka löystynyt hiukan.

Taakse diffusoorin teko vaiheessa mutta vaikuttaa asialliselta.

Jälleen korkanneet takapyörän laakerit tarkoitus vaihtaa ennen Botniaa, tänään tilattu uudet oe laatuiset. Motonetin tarvikkeet ei kestä.

Yritetään ajaa lauantaina muutama kierros, vettä näyttää lupailevan  :-\
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: laatikkovika - 26.06.2023, 18:54:53
Kerros nyt mulle kun en näistä ratakireistä ymmärrä mitään että minkä takia haritusta? :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 28.06.2023, 15:00:28
Vetopito, vedossa kääntyy auraukselle.

Takapään auraus kääntyvyyden helpotukseen.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 28.06.2023, 15:19:31
Maanantaina kävin tilaamassa uudet laakerit taakse, FAG tällä kertaa. Jospa nämä kestäisi, tänään tuli ja tänään asentuu. Kokeilen jospa motonet tarjoo rahat takaisin.  :)

Lauantai aamusta sit lähteä tripille  S*
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: laatikkovika - 28.06.2023, 21:24:25
Vetopito, vedossa kääntyy auraukselle.

Takapään auraus kääntyvyyden helpotukseen.  :)
Tota vetopitoo mietin kans. Jos siellä on normaaliauraus niin kääntyykö se tavallisessa autossakin pirusti lisää auraukselle. Vai onko aateltu ettei oo voimaa.
Tosin jos normikäytössä olis haritus niin taitais syödä renkaan sisäreunat? Pitäis olla sandaali lattiassa kaiken aikaa. :sundaydriver:
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 28.06.2023, 23:39:26
Tota vetopitoo mietin kans. Jos siellä on normaaliauraus niin kääntyykö se tavallisessa autossakin pirusti lisää auraukselle. Vai onko aateltu ettei oo voimaa.
Tosin jos normikäytössä olis haritus niin taitais syödä renkaan sisäreunat? Pitäis olla sandaali lattiassa kaiken aikaa. :sundaydriver:

Yritän tavoitella pitoa mahdollisimman pitkälle. Mulla renkaat kestää n. 25 kierrosta + max 1000km katu ajoa. Jos sitäkään.
Pito oleellisin, ei se kuin äkkiä kuluu rengas.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Kojontti - 29.06.2023, 18:59:20
Vetopito, vedossa kääntyy auraukselle.

Takapään auraus kääntyvyyden helpotukseen.  :)

Toi auraus vetämättömillä takasilla oman kokemuksen mukaan lähinnä rauhoittaa, kun takapää on harituksella niin kääntyy kyllä herkkään, joskus liiankin kanssa ;D Ainakin soralla ja jäällä alkaa helposti tarjoilla perää rinnalle.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 06.07.2023, 21:24:05
Botnian jälkeen mietteitä.

Ahdetun laatikko sopii paremmin tonne kun vaparin. Ei vaan mahda mitään. Ajot meni ilman murheita, teknisesti. Pieni vatkaus ilmeni yhdessä jarrutuksessa, seuraavassa kiihdytyksessä. Ei löytynyt järkevää selitystä tälle. Oik Etu iskari hiukan olkavarren kiinnitykseen löysä. Saatiin kirrattua samalla kun vaihdettiin takarenkaat eteen.
Kiitos Sampalle työkaluista  :)

En omaan ajamiseen ole tyytyväinen, vuoden tauko näkyy. Meno oli hidasta ja kulmikasta. Kun alkoi tuntumaa löytyä niin loppuikin jo bensa ja etujarrupalat tuli tiensä päähän.

Noo tällä viikolla ilmeni teknistä murhetta kun jarrupalojen vaihto tuli ajankohtaiseksi. Oikealta puolelta putosi 2 mäntää ulos ja o-renkaat rikki. Luulen että kilometrit tulleet täyteen, täytyy löytää korjaus sarjat.

Muutoin hyvä fiilis ja eiköhän tänä kesänä vielä pääse ajamaan.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Ristus - 06.07.2023, 21:47:00
Joo se kiekkoa kun pensas loppu osu aika hyvin kulmiin. Liekö ollut tasapaino kohollaan autossa.
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 06.07.2023, 21:53:45
Joo se kiekkoa kun pensas loppu osu aika hyvin kulmiin. Liekö ollut tasapaino kohollaan autossa.

Saattaa olla. Mutta tuli siinä siinä hyvin rata kilometrejä ajettua kaiken kaikkiaan autolla.  :)
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 31.07.2023, 17:58:39
Jarrusatuloiden O renkaat tilattu tänään Ranskasta. Arvioitu toimitus 4-6vk  >:(
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 17.08.2023, 21:10:48
Toukokuussa kävi kutsu Fittedfest:eille Lahteen. No nehän on ylihuomenna 19.8, tänään siis tuli hiukan pestyä kilpuria sillä mielellä että mahdollisesti voisi kehdata viedä ihmisten ilmoille. Tai siis sinne huippu rakennettujen pelin äärelle.  :)

Otin pari kuvaa talteen.

(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/PhotoShoot%2017.08.2023/IMG_20230817_204844.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/PhotoShoot%2017.08.2023/IMG_20230817_205321.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/PhotoShoot%2017.08.2023/IMG_20230817_205415.jpg?img=smaller)
(https://maxxxed.kuvat.fi/kuvat/Autot/Volvo%20S40%20T4%201998/PhotoShoot%2017.08.2023/IMG_20230817_205515.jpg?img=smaller)

Eli jos foorumilaisia tulossa fittedeille saa tulla moikkaamaan. Luvattu hyvää säätä  S*
Otsikko: Vs: Maxxxed's Volvo S40 BTCC '97
Kirjoitti: Maxxxed - 13.10.2023, 14:35:03

(https://i.ibb.co/VBHxX00/IMG-20231013-140526.jpg) (https://ibb.co/VBHxX00)

Tämä kausi saatettu päätökseen ja laitettu talviunille. Myös ensikerran seisontaan.  :)