Tämä ei jää tähän...
Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ei säädetä laissa vaan valvontayhtiöiden toiminta perustuu sopimusoikeuteen ja
oikeuskäytäntöön. Yhtiömme perii valvontamaksut ensisijaisesti ajoneuvon omistajalta/haltijalta ja toissijaisesti ilmoitetulta kuljettajalta. Riitatilanteessa näyttökysymyksen ratkaisee oikeus.
Korkein Oikeus on tapauksessaan 2010:23 vahvistanut, että kysymys ajoneuvon kuljettajasta ratkaistaan normaalin todistustaakkasäännön perusteella. Todistelussa sovelletaan vapaan todistelun harkinnan periaatetta ja voidaan tapauskohtaisesti ottaa huomioon kokemussääntö, jonka mukaan ajoneuvon omistaja tai haltija kuljettaa yleensä autoaan itse tai ainakin tietää kenen käytössä auto on.
Korkein Oikeus on kyseisessä tapauksessa katsonut selvitetyksi, että omistaja on toiminut ajoneuvon kuljettajana siitä huolimatta, että omistaja on kiistänyt kuljettaneensa ja pysäköineensä autoa.
Pysäköintiturva ei ota kantaa siihen haluatteko itse reklamaation tekijänä osoittaa maksun jollekin muulle henkilölle. Kuluttajariitalautakunta on niin ikään ennakkopäätöksessään jo aiemmin todennut, että esimerkkitapauksessa reklamoijan esitystä ei pidetty uskottavana kun sen ainoa perustelu oli se, että ei toiminut kuljettajana. Kuluttajariitalautakunta piti merkittävänä sitä,
että virhetapahtumaan johtaneelle asiaketjulle ei osoitettu vaihtoehtotapahtumaa jonka perusteella olisi ollut osoitettavissa
kuka toimi ajoneuvon kuljettajana kun reklamoija oli kuitenkin varma siitä, että ei toiminut itse kuljettajana. Ratkaisussaan
Kuluttajariitalautakunta viittasi KKO ennakkopäätökseen ja totesi, että rekisteriin merkitty omistaja/haltija tietää kokemusperäisesti
aina ajoneuvonsa liikkeet.
Reklamaatiota ei hyväksytä.
- Pysäköintiturva
Reklamaatiot
Valitus Päätökseen ei voi hakea muutosta Pysäköintiturvalta, mikäli asiassa ei ilmene jotakin jo käsitellyistä asioista poikkeavaa.
Huomioittehan, että kaikki reklamaatiossanne mainitut seikat on otettu huomioon tätä päätöstä tehtäessä.