Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi

Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Showroom => Aiheen aloitti: Razur - 07.05.2017, 13:53:33

Otsikko: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 07.05.2017, 13:53:33
Tällainen ruotsin tuliainen saapui jokin aikaa sitten kotimaahan. Kävin sen sopivasti yhden isohkon lumimyräkän aikaan hakeen Turun satamasta. Jossain kohtaa matkaa hieman alkoi mietityttää, koska autosta tulee pulkka. Onneksi tien pohjat eivät jäätyneet, joten oli vain sohjoa, ihan hyvin tuosta matkasta lopulta selvisi.

Satamassa kuitenkin jo alkoi auto hieman oirehtia, aivan kuin kipinä loppuisi yhdestä pytystä. Aina kun vedätti, alkoi auto nypyttää. Kun vetoa ei ollut, meno oli ihan tasaista eikä kone mitenkään röpöttänyt. Ajattelin luonnollisesti, että vika vain tulpassa / kipinässä.

Ensitöinään vaihdoinkin heti uudet tulpat, kun tuli tarkastettua testerillä tuo että antaa misfireä yhdestä sylinteristä (5 cyl). Luulinkin vian jo häipyneen, mutta ongelma tuosta misfirestä tulikin vain kaasupuolta käytettäessä, bensalla ongelmaa ei testerin mukaan esiintynyt. Autoa liikkeelle ja sama vika esiintyi edelleen. Vaihdoin samalla nuo itselle turhan suuret vanteet (https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=88640.0) alta pois, ja huomasin vetarin suojakumin olevan riekaleina. Eli nypytys nyt saattaa tullakin ihan voimansiirrosta, ei enää kuulat pyöri kunnolla.

Käytin autoa myös lähipajalla, jossa kävivät alustaa tarkemminkin läpi (itsellä ei nosturia, ilkee väännellä vain tallin lattialla noita niveliä lävitse). Kyllähän sieltä kaikkea sanottavaa löytyi. Tässä nyt olisi työlistalla kaikkea isompaa ja pienempää, osia lähtee pian kasa tilaukseen, niin saa auton jossain kohtaa ihan ajoon asti.

-Alatukivarret
-Vetonivel repsikan puoli
-kuskin puolen vetarin suojakumin panta
-Etuvakaajan runkohelat
-Oikea iskarin yläpään vaihto
-Kone tihkaa hieman öljyä, ilmeisesti nokka-akselin takapää
-pakosarjan tiiviste hieman supsuttaa (vai koko pakosarja?)
-käsijarru laahaa -> kengät vaihtoon / huolto
-jouset ja iskarit joka nurkkaan
-Kaasupuolen jakajan huolto, putsaus ja tiivisteiden vaihto

Ohjauksessakin tuntuu erikoinen "tyhjä" kohta keskellä, hankala arvioida, mutta noin ~sentti keskeltä suuntaan ja toiseen, tuntuu ettei mitään tapahdu. Katsoo tuota uudelleen, kun on nivelet uusittu. Liekö vika jää sitten ohjausvaihteeseen.

Tuon jälkeen voikin jo kokeilla leimalle. Kovin  hövelisti oli ruotsin pojat leimalla katsoneet, kun tuossa kunnossa liikenteessä.
(https://s7.postimg.org/6pmukoio7/2017-05-07_13.27.54.jpg) (https://postimg.org/image/6pmukoio7/)

(https://s7.postimg.org/o4bo6p56v/2017-04-30_12.09.17.jpg) (https://postimg.org/image/o4bo6p56v/)

(https://s7.postimg.org/extdjezyf/2017-04-29_22.02.21.jpg) (https://postimg.org/image/extdjezyf/)

Iskarin yläpää väljää... (https://youtu.be/OO4Qn2NpeNY)
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 07.05.2017, 18:57:24
Mistäs näihin olisi hyvä katsella osanumeroita, niin voisi tilailla oikeat varaosat? Esim liitteen kuvasta nrot: 11, 10 pitäisi uusia. Kenties muutakin, tulossa on jo myös 5 ja 6. Tarviiko muuta uusia, vai onko vaan kumeja / muttereita? Kuvasta ei oikein selviä tarkemmin.


(https://s9.postimg.org/v7pxi5ogr/VOlvo_iskarirakenne.jpg) (https://postimg.org/image/v7pxi5ogr/)
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: anssi68 - 07.05.2017, 20:17:14
Mistäs näihin olisi hyvä katsella osanumeroita, niin voisi tilailla oikeat varaosat? Esim liitteen kuvasta nrot: 11, 10 pitäisi uusia. Kenties muutakin, tulossa on jo myös 5 ja 6. Tarviiko muuta uusia, vai onko vaan kumeja / muttereita? Kuvasta ei oikein selviä tarkemmin.


(https://s9.postimg.org/v7pxi5ogr/VOlvo_iskarirakenne.jpg) (https://postimg.org/image/v7pxi5ogr/)



Tuolta löytyy kuvien kanssa:
http://www.volvopartswebstore.com/
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 09.05.2017, 16:36:46
Ensimmäinen satsi osia kilahti postissa. Josko näillä saisi tuon kaasupuolen taas elvytettyä toimintaan. Kokeillut googletella ja etsiä jotain itse tutkiskelu / huolto ohjetta tuohon kaasupuoleen, mutta ei ihan hirveästi ole tarjolla. Tai en vain löydä oikeita hakusanoja, millä etsisi. Mutta karkeasti, kun pitäisi tuo kaasujakaja huoltaa, niin homma menee kai näin:
-Kaasuhanat säiliöistä kiinni (kontista ja penkin alta, ilmeisesti löytyy, pitää tutkia). Tai vaihtoehtoisesti auto käyntiin kaasulla ja kontista etsiä rele RMI17, irroittaa se ja odottaa että auto käyttää järjestelmässä olevat kaasut pois. Tuo rele sulkee solenoidin joka on sulkusolenoidi kaasusäiliöistä jakajan suuntaan.
-Käytellä loput kaasut järjestelmästä pois, eli pitää autoa kaasupuolella käynnissä, jolloin saa paineet syöttöpuolelta nollattua.
-Tavaraa edestä purkaen kaivaa tuo jakaja esiin ja levittää se atomeiksi, putsata ja kasata uusilla tiivisteillä läjään. Kirjoittelen tuosta itselle ohjeet kun toteutan, jää jälkipolville jotain tutkittavaa. 

Huolto-ohje (http://www.forumgas.se/forum/viewtopic.php?t=1334)

(https://s4.postimg.org/d800bfqsp/2017-05-09_16.18.37.jpg) (https://postimg.org/image/d800bfqsp/)
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 09.05.2017, 19:07:10
Tänään keskityin vaan purkamaan repsikan puolelta kaikkia romuja pois, jotta saa laittaa uutta tilalle. Tuo vetarikin pitäisi vaihtaa, onkos näissä miten tuo öljytilavuus. Kun keula on hieman pystyssä, tarviiko autoa vielä kallistaa toiseen suuntaan, ettei öljyt tulisi vetarin reijästä ulos? Automaatti vaihteisto.


(https://s10.postimg.org/uenfda0vp/2017-05-09_19.00.41.jpg) (https://postimg.org/image/uenfda0vp/)
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 22.05.2017, 19:59:27
Hiljokseen ehtii puuhaileen. Nyt olisi molemmat puolet keulasta riisuttu, vielä pitäisi kasata uusilla osilla. Päänvaivaa tuntuu nyt aiheuttavan tuo kallistuksen vakaaja, onkohan tuohon nuo puslat edes tarkoitettu vaihdettavaksi? Tuntuu olevan jämäkästi kiinni. Saisi edes jotenkin taiteltua tuon pois auton alta, niin saisi lattialla ähertää.
Olipas vielä kohtuuttoman ahtaassa paikassa noiden kiinnikkeiden taaemmat pultit.. Tai sitten en vaan keksiny miten noihin järkevästi pääsisi käsiksi.

 
(https://s7.postimg.org/4nh4n12xj/2017-05-22_19.34.21.jpg) (https://postimg.org/image/4nh4n12xj/)

(https://s7.postimg.org/4bzoa9mhj/2017-05-22_19.19.34.jpg) (https://postimg.org/image/4bzoa9mhj/)
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 22.05.2017, 23:01:31
Näyttäisi siltä, että tässäkin tapauksessa pitäisi vaihtaa koko helevatun vakaajatanko.. Ja sen tehdäkseen, pitäs tiputtaa apurunkoa alas yms yms yms.  :idiot2:
Aivopierua tullut huolella Volvolla kyllä tuon kanssa. Onkohan näihin saatavilla niitä irtopantoja, mitä vanhempiin laitteisiin? Pitänee mennä siniselle huomenna kyseleen, josko jotkut puslat tuonne sopis ja ne irtopannat. Kyllä voi yksi risa pusla teettää turhaa hommaa viittä vaille riittävästi.
Ebay (http://www.ebay.com/itm/Volvo-S60-09-S80-V70-07-Front-Anti-Roll-Bar-Bush-Repair-Kit-25mm-Bar-/292121224276?hash=item4403c82454:g:-2cAAOSw7aBVG-Ly&vxp=mtr) tarjoaisi tuollaisia vaihtoehtoja. Mutta pitäisikö noiden lisäksi vielä jotenkin estää tangon liikkuminen, vai puristaako nuo puslat tankoa sen verran lujaa, ettei se siellä pääse sivuttain heilumaan? Jokuhan oli hepannut prikkaa lisäksi tuohon puslan viereen itse tankoon kiinni.
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Maukki - 22.05.2017, 23:27:41
Koliseeko vakaaja vai miksi vaihdat puslat? Ite vaihdoin taakse joskus irtokumit kun leimalla ei kelvannut vaikka ei mitään ääntä pitänyt.
Työmaa oli siinäkin hommassa kun oli pistehitsattu kannatin kasaan vakaajan ympärille.

Jos ei kuulu mitään ja leimalle käy niin en koskisi.
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 22.05.2017, 23:39:06
Toinen puslista "riekaleina", tanko heilu käsinkin jo reilusti. Nyt ku tangon irroitti, sai sen puslan liikkuun siinä käsin ees taas hyvinki helposti. Toinen puoli olisi ollut varmaan vielä ihan ok.
Laitoin nuo uretaaniset tilaukseen, kokeillaan josko niillä pärjäis. Rikkonainen pusla on jo rälläköity pois, toinen puoli vielä veistellä pois, niin saa senkin uusittua samalla.
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 29.05.2017, 14:42:58
Vielä odottelen noita vakaajan koriheloja saapuvaksi. Tuossa yksi päivä putsailin vanhat kumijämät pois tangosta, mielenkiintoista hommaa ahtaassa välissä (kun en raaski purkaa koko tankoa tuolta pois). Mutta kun löyty sopivat työkalut, nopeasti se sitten lopulta meni.

Nyt ihmetyttää tuo, kun takakontissa pitäisi olla sulake/reletaulu, en sieltä löytänyt kuin sulakkeita. Missähän nuo kontin releet mahtaa sijaita? Kuvassa vasen / oikea paneelin takunen, yritin myös pohjaa tutkia, mutten sieltäkään löytänyt.


(https://thumb.ibb.co/jrzkfv/2017_05_29_13_54_38.jpg) (https://ibb.co/jrzkfv)

(https://thumb.ibb.co/im5mna/2017_05_29_13_56_02.jpg) (https://ibb.co/im5mna)
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 06.06.2017, 20:14:32
Alusta olisi muuten iskussa, mutta se väljyys ohjauksessa tulee luonnollisesti hammastangosta  >:( Noh, laitetaan nyt kerralla iskuun niin ei tartte heti rempata.
Nykyisessä ois tällainen nro: 7853974489, millähän tuohon pääsis jotenkin sisään että mikä käy tilalle? Esim passaakohan Tämä (http://www.ebay.de/itm/LENKGETRIEBE-SERVOLENKUNG-VOLVO-S60-S80-V70-II-XC70-SERVO-LENKUNG/381752507770?_trksid=p2045573.c100033.m2042&_trkparms=aid%3D111001%26algo%3DREC.SEED%26ao%3D1%26asc%3D43785%26meid%3D238be59e42f34962a6cbcd580e2e6f41%26pid%3D100033%26rk%3D1%26rkt%3D4%26sd%3D381752507770).
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: MJS35 - 08.06.2017, 22:05:41
Missä kohtaa välys on ohjauksessa?Jonkun väljänhän näistä saa kiristämällä pois.Ainakin Ylivieskan merkkiliikkeellä on joku alan spesialisti kuulemma..
Hammastankoja on muistaakseni ainakin kahta eri merkkiä ja olikohan näin että eri malliset liittimet keskenään hammastangon puoleisissa putkiliitoksissa..eli pitää olla merkki tiedossa kun on uutta hankkimassa.
Omassa on välystä kuskinpuolella..säteisvälys tangossa kun sitä repii reilusti ylös-alas suunnassa auton alla..joku hela menee väljäx ja aika tyypillinen kolinan aiheuttaja näissä.
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: kilkkine - 10.06.2017, 08:58:21
Missä kohtaa välys on ohjauksessa?Jonkun väljänhän näistä saa kiristämällä pois.Ainakin Ylivieskan merkkiliikkeellä on joku alan spesialisti kuulemma..
Hammastankoja on muistaakseni ainakin kahta eri merkkiä ja olikohan näin että eri malliset liittimet keskenään hammastangon puoleisissa putkiliitoksissa..eli pitää olla merkki tiedossa kun on uutta hankkimassa.
Omassa on välystä kuskinpuolella..säteisvälys tangossa kun sitä repii reilusti ylös-alas suunnassa auton alla..joku hela menee väljäx ja aika tyypillinen kolinan aiheuttaja näissä.

Poikittais välyksen pystyy kiristämällä saada pois mutta "pysty" välystä ei. Itsellä oli täysin sama homma, kuskin puolella hammastangossa pystyssä väljää jonkin verran ja rengas pääsi siitä syystä elämään. Lopussa rupesi jo vuotamaan nesteitä pihalle niin kuukausi sitten vaihdoin uuden hammastangon tilalle
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 11.06.2017, 19:37:39
Väljyys on ihan ohjauksen keskikohdalla, ilmeisesti se holkki kulahtanu. Wertteri tms näitä holkittaa uusiksi. Mutta jotenkin en tuohon hommaan luota ihan riittävästi, mielummin vaikka tehdaskorjattua tilalle. Kiristämällä saisi varmaan hetkeksi aikaa sen paranneltua (ellei ole jo aijemmin kiristetty).
Paikallisesta korjaamosta tuolla nykyisellä nro:lla löytyi yksi korvaava tuote. 7853974489  <-- nykyinen --> korvaava Bosch KS01000903.
Lähdin asiaa kyselemään myös ulkomailta, ihan tän älyttömän hintatason takia. Sieltä suuntaa tulikin tietoa, että tuo "alkuperäinen" numero, onkin jo ZF:n tekemä vaihtolaite, jonka mukaan alkuperäisen olisi pitänyt olla nro:lla 31280324. Heidän mukaansa korvaava Bosch tuote olisikin numerolla: K S01 000 915 tai K S00 000 945. Nämä vaan tahtoo olla jokapuolelta loppu.. Hienoa kun on Volvo tehnyt näin montaa erilaista vaihtoehtoa, ettei mene liian helpoksi. Tai helppoahan se olisi, marssia siniselle ja ostaa alkuperäinen runkonumerolla. Ei vaan raaski lyödä hammastankoon sitä summaa rahaa, kun pelkkään autoon. Täytyy jatkaa tuota oikean osan metsästystä, eiköhän sellainen jostain löydy.
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 04.07.2017, 21:35:22
Lopulta korjaamon kautta löytyi sitten oikea raidetanko ja sovitinholkki, jotta saatiin ohjaus kohdilleen. Nyt on alusta puoli iskussa. Tätä kaikkea sinne nyt meni:

-Jouset (eibach) / Iskunvaimentimet (sasch) eteen ja taakse
-alatukivarret eteen
-alapallot molemmin puolin
-Raidetangon uloimmat päät
-Vakaajan korihelat (uretaaniset + prikat pitämään tuote paikoillaan)
-Koiranluut
-Raidetanko
-Vetoakseli oikealle puolelle

Nyt otin sitten työnalle tuon kaasupuolen, kun se antaa misfireä cyl5:sta. Puhdistusta ja tiivisteiden vaihtoa ehdotettu korjaukseen, joten tuumasta toimeen. Ehdin tänään ottamaan flektipaketin keulalta pois, niin sai vähän tilaa luurailla. Ahtaan näköistä on silti edelleen, miten lie tuo paketti tuolla kiinni (jakaja siis)? Löytyyköhän tuosta jotain räjäytyskuvaa, niin näkisi mistäpäin pultteja yrittäisi peilailla.

Sen verran huomasin, että tuossa 5 cyl lähtevässä letkussa on melkoinen murtuma, voipi olla että ongelmat johtuu ihan tuosta, ettei kaasua mene perille asti tarpeeksi ja antaa katkoksia syttyyn. Mitähän letkua tuossa on käytetty, voisi käydä hakemassa uutta letkua ja vaihtaa. Sillähän tuo selviäisi.
(https://thumb.ibb.co/hELw0F/2017_07_04_21_09_56.jpg) (https://ibb.co/hELw0F)

(https://thumb.ibb.co/gmN9LF/2017_07_04_21_10_16.jpg) (https://ibb.co/gmN9LF)

Lisäksi kuskinpuolen umpio kerää vettä sisäänsä, otin senkin tuossa irti ja yritin tutkia, mistä se sinne olisi kertynyt. Vettä oli näiden sateiden jäljiltä siellä suht reilusti, mutta en saanut vettä valumaan ulos mistään saumoista, pitänee huomenna valoisalla kokeilla uittaa tuota vähän, saisi vedet pysyyn ulkona.
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Maxxxed - 04.07.2017, 21:39:43
Hienoa että sait tuon alustan kuntoon. :)

Umpiossa selkeää halkeamaa?  ???
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 04.07.2017, 21:55:51
Ei näkynyt selkeää halkeamaa missään, ainoastaan vilkun pohjaliitin oli puoliksi paikoillaan, josko sieltä välistä on päässyt uittamaan. Eiköhän se huomenna selviä, kun antaa sille vettä :)
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Maxxxed - 04.07.2017, 22:17:01
Ei näkynyt selkeää halkeamaa missään, ainoastaan vilkun pohjaliitin oli puoliksi paikoillaan, josko sieltä välistä on päässyt uittamaan. Eiköhän se huomenna selviä, kun antaa sille vettä :)

Eiköhän. :)

Itellä tuossa muutama vk sitten yhtäkkiä oikeassa umpiossa kosteutta, syytä en tiedä mistä tuli. Mutta kuivauksella kuivas ja vaikka paineella useamman kerran pessyt jo jälkeen ja kaatamalla satanut niin ei oo enää huurtunut ja kaikki olleet kiinni silloin ja nyt.  8)

Outoa :D
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 05.07.2017, 19:28:25
Sieltähän se jakaja irtaantui, oli kahdella 10 mm mutterilla paikoillaan. Ne kun irroitteli, lisäksi suuttimet ja syöttöletku irti, niin paketin sai pujoteltua ulos.
Purin tuosta letkut irti ja samalla nyppäsin askelmoottorin pois. Ei tuo varsin likaiselta näyttänyt, joten veikkaan vahvasti vian olevan vain tuossa yhdessä murtuneessa letkussa.
Piti samalla vaihtaa tuo uusi askelmoottori, mutta siinä on tuo "kärki" erimittainen, kuin vanhassa. Eikä tuon männän kiinnipito sokka enää yltänytkään tuon uuden moottorin kanssa. Täytynee laittaa läjään vanhoilla osilla, putsailla vain tuo hyvin ja vaihtaa tuo vitos sylinterin letku. Jospa tuota letkua löytyisi ihan metritavarana, uusi taitaa tulla suuttimen kanssa ja maksaa taas satasia.

Mitenköhän noiden suutinten takaiskun toiminnan saisi testattua?  Puhaltelemalla ilma kulkee molemmin päin, kuuluisiko pitää ilmaa vai vain nestettä tms?
(https://thumb.ibb.co/bFXxsv/2017_07_05_18_09_17.jpg) (https://ibb.co/bFXxsv) (https://thumb.ibb.co/cwaiXv/2017_07_05_18_28_30.jpg) (https://ibb.co/cwaiXv) (https://thumb.ibb.co/hPaHsv/2017_07_05_18_29_10.jpg) (https://ibb.co/hPaHsv) (https://thumb.ibb.co/kNuMKa/2017_07_05_18_39_34.jpg) (https://ibb.co/kNuMKa) (https://thumb.ibb.co/eXSDXv/2017_07_05_18_41_23.jpg) (https://ibb.co/eXSDXv) (https://thumb.ibb.co/fYiyza/2017_07_05_18_42_32.jpg) (https://ibb.co/fYiyza) (https://thumb.ibb.co/mWp5ea/2017_07_05_18_55_27.jpg) (https://ibb.co/mWp5ea) (https://thumb.ibb.co/d2PSsv/2017_07_05_19_00_14.jpg) (https://ibb.co/d2PSsv)
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 05.07.2017, 21:58:18
Kuvassa näkyy cng letkun tyyppi, mitä tuossa on käytetty. Tuosta markan tavaratalosta ei nyt juuri sopivaa löytynyt, joten testailen bensaletkulla. Täytyy metsästää Tampereelta esim korjakumista tms oikeaa letku tyyppiä. Nyt on jakaja huollettu ja kasa osia uusittu, huomenna nakata paikoilleen ja kokeilla oliko mitään apua.

Mikähän on oikea o-renkaan koko noissa bensapuolen suuttimissa? Niitäkin oli jo jollain massalla tiivistelty, voisi nyt samalla nekin laittaa oikeat kun kerran pois joutui tieltä ottamaan.


(https://thumb.ibb.co/egPihv/2017_07_05_21_26_44.jpg) (https://ibb.co/egPihv)

(https://thumb.ibb.co/n4YXaF/2017_07_05_21_11_38.jpg) (https://ibb.co/n4YXaF)

(https://thumb.ibb.co/cOXQvF/2017_07_05_21_26_32.jpg) (https://ibb.co/cOXQvF)
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 14.07.2017, 13:09:34
Kaasupuoli alkoi toimi tuolla letkun vaihdolla, eli siellä se vika oli tällä kertaa. Umpion  kuivasin ja vedin saumoihin tiivistettä. Lisäksi vielä pohjaan pari pientä reikää, niin pääsee kosteus ulos. Ainakaan vielä ei ole kertynyt sisälle kosteutta.
Tänään kävin myös hakemassa autoon kilvet, nyt saa taas hetken huristella. Nosturille kun auto ajeltiin, puski se aikamäärän jäähdytysnesteitä ulos. Sinänsä hyvä, koska en ollut vuotoa ulos aijemmin huomannut, ihmetellyt vain hiljokseen häviävää nestettä (kävi jo kansipahvin vaihto painajaisissa), mutta onneksi vain murtuma tuossa paisarilta lähtevässä letkussa. Se pitää seuraavaksi fiksata, alkuun varmaan riittää kun ottaa pätkän pois, kunnes saa uudet letkun tilalle. Tuolta katselin osanumeroa (http://www.volvopartswebstore.com/products/Volvo/2006/V7024l-5-cylinder5DRS-SR/Filler-hose/1107760/30680923.html) letkulle, mutta ainakaan bilian verkkokauppa ei noilla osanumeroilla löydä mitään. Olisi samalla voinut tuon tilata, kun uusi pissapojansäiliökin tulee (halki kyljestä).

Edit: Pätkä letkua lyhennetty, akuutti tarve letkulle taas siirretty eteenpäin.

(https://thumb.ibb.co/jh37Hv/2017_07_14_13_44_34.jpg) (https://ibb.co/jh37Hv)

Kilometrejä autossa nyt 222500km
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Maxxxed - 14.07.2017, 22:40:58
Kiva että päässyt jo sentään ajamaan. Melkoiselta työmaalta vaikuttanut tää tapaus.  :)
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 16.07.2017, 22:42:15
Huomenna lomat ohi ja pääsee kokeileen miten työmatka tällä sujuu, vai pääseekö edes perille asti :)
Tulipa huuhtaistua pölyt pois päältä ja pari kuvaa millainen pirssi oikeen on.

(https://thumb.ibb.co/hvp4hv/IMG_6167.jpg) (https://ibb.co/hvp4hv)

(https://thumb.ibb.co/n2vzFF/IMG_6146.jpg) (https://ibb.co/n2vzFF)

Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Maxxxed - 17.07.2017, 06:34:52
Samantyyliset vanteet hommasit kun olikin. :)
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 17.07.2017, 11:26:56
Tyyli miellytti silmää, nää on vaan 3" pienemmät  :P
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Maxxxed - 17.07.2017, 11:37:06
Tyyli miellytti silmää, nää on vaan 3" pienemmät  :P

Okei. :) 225/45 kumeilla?

Itse nyt ajanut 500km noiden kanssa, ei oo huonoa sanomista. :) en juurikaan mainittavaa eroa huomaa 225/40R18 välillä vs 235/30R20
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 17.07.2017, 20:10:08
Jeps, 225/45. Onhan nuo hieman sirommat, kuvassa eroo ei ihan niin suuri kuin livenä oli.
Ekan työpäivän ainakin kesti, tuli samalla ekaa kertaa täytettyä kaasusäiliökin.


(https://thumb.ibb.co/b52a7v/2017_05_03_19_10_09.jpg) (https://ibb.co/b52a7v)
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Maxxxed - 17.07.2017, 20:52:12
Jeps, 225/45. Onhan nuo hieman sirommat, kuvassa eroo ei ihan niin suuri kuin livenä oli.
Ekan työpäivän ainakin kesti, tuli samalla ekaa kertaa täytettyä kaasusäiliökin.


Tulitko töistä kaasun kanssa takaisin? :)
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 10.08.2017, 19:10:18
Talvi lähestyy, eikä tässä ollut mitään lisälämmittimiä. Mikäs olisi se järkevin tapa toteuttaa. Defan yleismallin letkulämmitin? (kaikki muut laitteet defalla, ei viittis yhtä calixia erilaisten johtojen takia sotkea sekaan). Mihin paikkaan tuo olisi järkevin tässä 2.4 koneessa laittaa? Entäs mistä paras paikka saada sisähaara tiiviisti sisälle.

Itse auto toiminut suht hyvin, kaikkea pientä laittoa vielä olisi. Ei vain ole motivaatiota löytynyt, kun eivät estä ajamista. Kaasutankillinen tuntunut riittävän noin 220 - 280 km matkalle, riippuen millaista ajoa on.
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Juhizz - 10.08.2017, 19:59:19
Calixin letkulämmitin ainakin asennetaan moottorin takapuolelle, öljynjäähdyttimen viereen. Mahdollisimman alashan se olisi hyvä laittaa.
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 14.08.2017, 19:27:55
Eipä tuo jäähdytysnesteen vuoto loppunutkaan, mutta mitään näkyvää ei tuntunut missään olevan. Epäilykset alkoi herätä, kun tuulilasi tahtoi huurtua ja lattiamattoon kertyi tahmeaa kosteutta. Tänä aamuna ei enää tuulilasi pysynyt auki ilman jatkuvaa lasille puhallusta, ilmastointi päällä. Piti ottaa asiaa tutkintaan, sisäkennon o-renkaat ilmeisesti tyyppivika, joten sellaiset kävin saman tien siniseltä hakemassa. Samalla mukaan varmuuden vuoksi uudet lukitustapit, faq:n (https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=119.0) mukaan ne saattaa vääntyillä irrotellessa.

Kyllähän siellä kosteutta oli, mutta näytti olevan kennon alaosassa, eikä niinkään liitoksien läheisyydessä. Vaihdoin nyt kuitenkin ne o-renkaat ja laitoin kuumaa puhallukseen. Alkuun kupli kovasti vihreätä sieltä kennon alaosasta, mutta suureksi onneksi oli varmaan vain sinne kertynyttä glykolia, joka lähti liikkeelle ilmavirrassa. Loppui tyystin hetken kuluttua, nyt vaikuttaisi pysyvän paikat kuivina. Seurataan tilannetta.

Kilometrejä nyt 226300.

Kaasua vaikuttaisi kuluvan noin 5-6,5 kg / 100km. Eli kulua / 100km on noin 5,17e - 7,4e (maakaasun hinta nyt noin 1,14e / kg). Tällähetkellä tosin vielä 1½V aikaa vedellä tuolla gasumin kiinteällä 69e / kk hinnalla. Joten eiköhän tässä se muutama satanen kuukautta kohden säästy väkisinkin, ainakin polttoaineissa. 


(https://thumb.ibb.co/cEtMcF/2017_08_14_17_27_41.jpg) (https://ibb.co/cEtMcF)

(https://thumb.ibb.co/nKqdPv/2017_08_14_17_27_50.jpg) (https://ibb.co/nKqdPv)

(https://thumb.ibb.co/mUWJPv/2017_08_14_17_50_59.jpg) (https://ibb.co/mUWJPv)

(https://thumb.ibb.co/fuXExF/2017_08_14_17_53_49.jpg) (https://ibb.co/fuXExF)

(https://thumb.ibb.co/dAbwBa/2017_08_14_17_56_34.jpg) (https://ibb.co/dAbwBa)


Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 15.08.2017, 20:33:11
Eihän se o-renkailla kuntoon tullut. Aamulla sai aikaan oikein höyrysauna efektin sisälle, oli pakko jatkaa matkaa ikkunat auki. Motonetista uutta kennoa ja vaihtohommiin. Ei ollut lainkaan niin miellyttävä homma enää, kuin tuo pelkkien o-renkaiden vaihto. Tohinassa ilmeisesti kennoa ulosvetäessä jäänyt yksi lämmönsäätö läpän vipu eteen tms ja luonnollisesti murtui.  >:( peekele. Mutta, saakohan tuota pelkkää muovi vipua erillisenä, vai pitääkö ruveta 3d tulosteleen? Jos jollain jääny tuollaista yli esim purkuautosta, niin saa tarjoilla.

Katsotaan josko huomenna olisi jo kuivempaa ajella.
(https://thumb.ibb.co/nkBhma/2017_08_15_19_35_32.jpg) (https://ibb.co/nkBhma)


Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 16.08.2017, 18:38:54
Tuon mekanismin saa ihan erillisenä osana, pitää tilata jostain. OEM osanro pitäis olla 9171544. Nyt tuo on vain irroitettuna ja ruuveilla / liimalla nipussa. Pistää kasaan ja vaihtaa uusi tilalle kun saa sen jostain hankittua.

Ainakin toistaiseksi nesteet pysynyt järjestelmän sisäpuolella,  josko se tästä taas tämäkin.
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 02.09.2017, 20:49:14
Ensmäiset hämärä kelit takana, piti kyllä alkaa heti työstään lisää valoa keulalle. Ei ainakaan nuo halogeenit kyllä vakuuttanut, yhtään.
Edellisestä käyttiksestä jäi yli tuollainen w-light led paneeli, hieman turhan paksu tuonna maskin taakse, mutta eiköhän se sinne uppoa. Kilpitelineellä jäisi hölmön ulos. Pitää tuo yksi maski vielä silputa ja maalailla paikkoja. Lisäksi toki vielä kytkeä käyttöön, mutta josko huomisen aikana tai jossain kohtaa ehtisi senkin tekemään.


(https://thumb.ibb.co/iJ4zoa/2017_09_02_20_13_05.jpg) (https://ibb.co/iJ4zoa)

(https://thumb.ibb.co/j8DEMv/2017_09_02_20_13_53.jpg) (https://ibb.co/j8DEMv)

(https://thumb.ibb.co/kHyEMv/2017_09_02_20_16_28.jpg) (https://ibb.co/kHyEMv)
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 03.09.2017, 15:38:06
Lisävalo saatu askarreltua paikoilleen ja toimintaan. Yhden maskin tuhosin tuohon, hienomminkin olisi saanut, kun olisi jaksanut nähdä enemmän vaivaa. Nyt on kuitenkin käytännöllisyys parempi kuin kilpitelineen kanssa ja maisema kirkastuu hämärässä. Tämäkin nykyään jo laillinen, kun valoja ei tarvi olla enää parillista määrää. Uuden jos olisi ostanut, olisin ottanut hieman siromman mallin. Tuo on suht ison kokoinen palikka.


(https://thumb.ibb.co/kAAgZF/2017_09_03_13_11_48.jpg) (https://ibb.co/kAAgZF)

(https://thumb.ibb.co/hDcvuF/2017_09_03_13_11_59.jpg) (https://ibb.co/hDcvuF)

(https://thumb.ibb.co/gZGzMv/2017_09_03_15_30_25.jpg) (https://ibb.co/gZGzMv)

(https://thumb.ibb.co/kCxdEF/2017_09_03_13_11_06.jpg) (https://ibb.co/kCxdEF)
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Maxxxed - 03.09.2017, 17:33:23
Siisti upotus, tuohon maskiin ehkä jotain siistintää? :) lievästi sanottuna tökerö ehkä tolleen :)
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 03.09.2017, 18:24:36
Hunajakenno maski jossa olisi tuon valon kokoinen sisäkehys, olisi ollut paljon parempi. Nyt ei ollut kuin tuo original maski mitä kehtasi lähteä silppuamaan, katsoo nyt keksiikö tuohon jotain, vai annanko olla noin. Noihinkin joku sisäkehys vaikuttaisi varmasti paljon, mutta menee taas tuhraamiseksi ajan kanssa.

Miellyttää omaa silmää jo noinkin enemmän, kun kilpitelineen kanssa.
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Razur - 05.09.2017, 20:20:57
On kyllä melkoinen maanantai yksilö sattunut kohdalle, voi halavatun kerpele!  >:(
Öljyä hukkui jonnekkin, pieni vuoto olikin tiedossa, joten vaihdoin sitten uudet öljyt niin tietää sitten mikä on niidenkin tilanne.
Eipä tuolla pitkään tarvinnut ajaa,kun selkeästi jo alkaa tikussa kulumaa näkymään. Mutta ulospäin ei niiin paljoa vuoda.

Ihmetellyt liikennevaloissa odotellessa, kun auton takana näkyy harmaa savuverho, jotenkin ajatellut että liittyy tuohon kun on kaasuvehje käytössä, että se savu vain on välillä jotenkin kosteampaa tms ja höyrystyy helpommin. Tänään sitten muistin aiheen ihan pihassa ja poljin pari kertaa terhakkaasti. Putken päästä tuli melko selkeää öljyä (tai jotain tummaa nestettä, en maistanut tarkemmin mitä se on). Voihan se olla, että on glykoliakin, sitä tosin ei enää ole huvennut, joten tuskin siitäkään kyse.

Yleensä palava öljy kylläkin sinistä, eikä tuo käry oikeen haise millekkään. Ohivuotomittausta kokeilemaan, niin näkisi männänrenkaiden kunnon?

Ei tällä enää kohta säästöä ehdi parin vuoden ajolla tekemään, kun kokoajan tuntuu olevan jotain enemmän / vähemmän kallista hajalla.
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Reterete - 07.09.2017, 18:04:18
Itselle sattui laitettavaksi "vain" tuo painesäädin, askelmoottorin korjaus ja viimeisin oli kaasuläppäkotelo. Toki nyt alkaa olla muuta laitettavaa, kuten iskarit, jarrut ja semmosta. Nuo nyt onkin kuluvia osia, mutta onhan tässä kaikkea potenttiaalista vika kohdetta, kuten laatikko joka nykii jonkin verran. Myös kaasulla ajettaessa käyttää kierroksia liian alhaalla, mutta käyttäköön, ei jaksa viedä joka asian takia pajalle. Vähän tuo myös mielestäni hakee, mutta se voi johtua renkaista tai sitten iskarit on jo niin loppu, että sekin vaikuttaa. Näissä premium autoissa tuppaa olla premium luokan viat[emoji19]
Otsikko: Vs: V70 '06 BiFueli Käyttöautoksi
Kirjoitti: Capsis - 03.07.2022, 19:45:40
Eihän se o-renkailla kuntoon tullut. Aamulla sai aikaan oikein höyrysauna efektin sisälle, oli pakko jatkaa matkaa ikkunat auki. Motonetista uutta kennoa ja vaihtohommiin. Ei ollut lainkaan niin miellyttävä homma enää, kuin tuo pelkkien o-renkaiden vaihto. Tohinassa ilmeisesti kennoa ulosvetäessä jäänyt yksi lämmönsäätö läpän vipu eteen tms ja luonnollisesti murtui.  >:( peekele. Mutta, saakohan tuota pelkkää muovi vipua erillisenä, vai pitääkö ruveta 3d tulosteleen? Jos jollain jääny tuollaista yli esim purkuautosta, niin saa tarjoilla.

Katsotaan josko huomenna olisi jo kuivempaa ajella.
(https://thumb.ibb.co/nkBhma/2017_08_15_19_35_32.jpg) (https://ibb.co/nkBhma)

Mitenkähän tuon vipusen ylpää lähtee irti. Kennoa vaihtaessa napsahti samasta kohtaa poikki