Amazonin kimppuun on taas päästy syksyn koittaessa, tosin perinteisesti kesän proggikset on venyneet ja hieman kevyemmällä poltteella on joutunut aloittamaan. Hitsaukset valmistui syyskuun lopulla. Jälkikäteen miettien oli meikäläiselle epätyypilliseen tapaan harvinaisen järkevä ratkaisu tukeutua osaavampaan vaikeiden kohtien kanssa. Esim etulokasuojien alaosan kiinnitukset eivät ole ihan triviaaleja jos ja kun niitä joutuu elvyttämään. Omalta kohdalta molemmilta puolilta ne olivat mädäntyneet siten että ei niistä edes ukkomustalainen olisi ottanut selvää miten ne pitäisi olla kiinni korissa. Puhumattakaan että saisi niin että istuisivat edes puolen sentin tarkkudella ilman purkillista kittiä. Nyt on kunnolliset.
Haun sovin syyskuun viimeiselle päivällä. Se oli vielä sitä aikaa kun handut ei jäätynyt illalla liinan lukkoon eikä räkätippa nenän päähän pellon laidalla autoa trailerille nostaessa raikkaan pohjoistuulen puhaltaessa. Valoisaakin oli sen verran että ajattelin helppo homma ja tää menee lähes yhtä nopeasti kun vanhan äijän temput makuuhuoneessa. Toiveikkaana matkaan lähdettiin ja kaikki toimi kuin unelma. Paitsi hakupaikan pihalla kuului suhinaa kun autosta nousin. Siinä sitten katsomaan että rengasko mennyt. Oikein arvattu ja tietty mukana ei ollut kuin ultramoderni autoteollisuuden innovaatio uusavuttomille eli kompura & muussipullo. Sellaiset sisään kun ei viitsinyt katsoa mikä on kun trailerikin oli perässä. Ei muuten pitänyt. Pakko oli ottaa traileri irti, auto ylös ja huomata että rengas revennyt sisäpuolelta. Oli kulunut epätasaisesti, pintaa oli vielä keskellä jotain 3 milliä. Onneksi kuitenkin löytyi kaveri joka suostui ihan omaehtoisesti tuomaan mulle toisen subarun renkaan jolla pääsi pois. Näin siis siisti parin tunnin keikka meni seuraavan vuorokauden puolelle ja bonuksena ihmeteltiin uusia renkaita ja aurauskulmia seuraavat illat. Jos jotain hyvää niin tällä kertaa kävi tuuri. Moottoritiellä paukku siten että lähimpään risteykseen on jotain 5 km olisi ollut lähes päävoitto näissä autoarpajaisissa. Siinä ihmettelet pimeän saapuessa että miten tän yhdistelmän saa täältä pois kun meinaa hieman hämärtää, kaikki on kiinni ja ihmiset nukkumassa. Eikä tää liikennekään paljon rauhaa anna touhuta siinä Etelä-Suomalaisen moottoritieidyllin keskiössä. Kun todennäköisesti nää on jotain sellaisia juttuja, että joku C-luokan hinnat alkaen –ajokortti ei riitä, vaan pitää olla Euroopan komission direktiivin mukainen C.69.XXX luokan kortti sen toteamiseksi, että kaveri voi vääntää itsensä erilaisiin asentoihin kärryä irroittaessaan moottoritien reunalla liikenteen soljuessa metrin päässä ja kärryn kytkemiseksi toiseen vetoautoon kuorma päällä.
Tunnelmakuvien räpsiminen siirron venyessä oli ehdottomasti se juttu mihin keskityttiin ja panostettiin, joten näitä fotoja sitten piisaa vähemmän tästä vaiheesta. Kun mulla ei oo mitään selfiekeppejäkään, oon vaan tottunut yhden miehisen kepin käyttöön. Toistaiseksi se on riittänyt oman egon pönkittämisessä.
Ensimmäinen työ hitsausten jälkeen oli levitellä korikittiä konttiin. Ihme kyllä viime talvena kabiinin saumoja kittaillessa ylijäänyt tuupi ei ollut jämähtänyt vaan ulos tuli käyttökelpoista tavaraa. Kyseessä kun kuitenkin on Motonetistä haettu ranskalainen laatutuote (siis motonetista ranskalaista toimivaa stuffia, kaikkea sitä kokee kun vanhaksi elää). Tietty vielä ei ole päällistervaa levitetty, eli sitten vasta kokeillaan onko tuote jotain sellaista patonkimaan miranolia joka ei kuivu ikinä ja joka ei tartu muuhun kuin handuihin & haalareihin. Muutoin seuraavat askareet paksissa on hioa hieman ruosteita pois ja levitellä päällystervat. Jos saisi edes jotain valmiiksi.
Kuvassa annitrolit muhimassa nopeutettuna sisätilalämppärin avulla
Hitsausten päälle on roiskittu laadukasta Motonetin sinkkimaalia paukkupuollosta ja ihmettelin pitäisikö se hioa pois kitin tarttuvuuden parantamiseksi. Ainakin decovärissä totesivat että ei tarvitse, ota tästä spesiaali-kilikoli-ruiskukittiä päälle (2 kybää oiskohan tuo nyt S vai XS koon pullo). Evästivät myös että on hyvää kamaa kitin päällekin suojaamaan. En muista tuliko kannustusta roiskia kunnon kerros joka paikkaan, kun nuo purkiin littyvät kaupalliset numerot sellaista hieman ennustivat. Itsellä kun muisti on varsin valikoiva, varsinkin silloin jos pystyy päättelemään seurauksena fyffen virtausta lompsasta poispäin. Onneksi ei tarvitse kovin monta pullo läväyttää kun sen verran vähän on vetelyä ja kittitöitä. Maalari tekee kuitenkin pohjien viimeistelyn, jos tää sinne asti joskus eksyy. Ainakin toistaiseksi saa tekijän käsityön jälki näkyä, noin niin kuin naistenlehtiä lainatakseni ja osoittaakseni että ei tässä ihan trenditiedoton olla. Tässä vaiheessa luulen että kahden kilon kittipurkilla pärjää mainiosti ja lopun voi jättää toiveikkaasti kuivumaan seuraavaan projektiin (vaikka olen jo kolme kertaa aiemmin vannonut että seuraavaa projektia ei tule).
Bensatankkia putsailin varmuuden vuoksi sitruunahapolla kun pientä kukkaa sielläkin näytti olevan. Kun sitten huuhtelin tankkia niin useamman bensasuodattimen ruskeat täytteet sai pois kaadettua. Eli perinteisen uuselvytetyn auton käyttöönoton jälkeisen 25 kilometrin välein suoritettavan filtterin vaihdon ja kaasareiden putsaushuollon ehkä välttää. Jotain keltaista jauhoa sinne jäi, nyt sitten arvotaan onko se sellaista kamaa joka läpäisee hyvin motonetin halvimman mutta tutun laadukkaan filtterin. Muttei enää kaasareita. Tai mitenköhän sitruunahomeesta pääsisi eroon. Jos jollakin on visiota tukkiiko keltainen jauho jotain ja mitä pitäisi tehdä, niin voisi vaikka avautua. Tässä vaiheessa kaiken touhuilun jälkeen on huomannut että ihmisen elo on liian lyhyt kaikkien virheiden tekemiseen itse. Varsinkin kun tapana on ollut tehdä ne muutamaan kertaan.
Näihin tunnelmiin tältä erää. Harrastekausi on taas alkamassa ja ehkä tääkin hanke etenee nilkuttaen kohti tuntematonta mutta huikean ylevää päämäärää niin kuin nää meidän poliitikkojen touhut. Eli siis päin v***ua.
