Race.fi  Puotilan autokorjaamo

D24 kannen halkeamien hitsaus. lähes kotikonstein.

  • 30 Vastauksia
  • 15733 Lukukerrat

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Vihvilä

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 77
Juu elikkä tässä omasta 940 DTicstä halkesi kansi ja naamalle iski karu totuus kun menin paikalliseen moottori koneistamoon että täydellinen kansi maksaa 1200 euroa ja aihio kantta ei ollut silloin edes saatavilla enää hydraulisilla nostajilla. mutta nyt siis tässä metallimiesten kesken mietiskeltiin tässä illan pimeinä tunteina ja todettiin että minullahan on 2 kappaletta vapari koneen kansia jotka ovat myöskin halki. Tästä meille tuli ahaa elämys että koitetaan korjata kansi itse. työstökoneet kun löytyvät kultakin itseltään tai ainakin työpaikalta.

Projekti aloitettiin 22.5.2012 jolloin yksi jo osiksi purettu kansi otettiin ja asetettiin metallivanne sahaan ja siitä siipaistiin siivu irti 6 sylinterin kohdalta siten että puolet molemmita kanavista ja seetin aukoista jäi siivuun. se siivu halkaistiin vielä halkeaman suuntaisesti joten nähdään miten vesikanavat liikkuvat kannessa.onneksemme totesimme että tavaraa oli aika paljon palotilan ja vesikanavan välissä joten hitsaamisesta ei tule ongelmaa.

Seuraavana selvitettiin että pystytäänkö hitsauksen jälkeen työstämään seetin paikkoja riittävän tarkasti ja kyllähän se onnistuu. ensin vain ohjuriin tarkkuus hiottu pinna tappi ja siitä kalibroidulla kosketin puikolla mitat cnc koneeseen ja sitten säädettävällä avarruspäällä reikä oikeaan mittaan. näin ainakin suunnittelimme mutta saapas nähdä miten käy.

Seuraavana kipaistiin paikalliseen moottori koneistamoon ja kyseltiin että minkä kokoisia seetirenkaita on saatavilla. Tulimme siihen johtotulokseen että katalogista saa millin isompaa seetiä kumpaankin reikään eli 38mm ja 34mm joten tilaa jää riittävästi ja ei tarvitse teetättää tilaustyönä seetejä. seeteille tulee hintaa 12 euroa kappale.

Sitten suunniteltiin paikallisen hitsurin kanssa kannen hitsausta ja suunnitelmaksi saatiin että kansi upotetaan esin laihaan lipeä nesteeseen ja annetaan likojen liueta irtin ja sen jälkeen kansi upotetaan puhtaaseen veteen ja toivotaan että kansi puhdistuu riittävästi. jos kansi ei puhdistu riittävästi niin sitten kehitellään jotain uutta. puhdistuksen jälkeen seetien välistä leikataan rälläkällä tai jollakin dremelillä seeti renkaan poikki ja vedetään seeti renkaat pois. kun seeti renkaat on saatu pois kaivetaan dremelillä halkaman kohdalle mahdollisiamman isorailo että seetien väli saadaan hitsattua mahdollisimman isolta alueelta että kannesta saataisin mahdollisimman kestävä. kun kansi on saatu kaiverretuksi niin kansi puhdistetaan jos siihen on tarvetta ja sen jälkeen lämmitetään noin 150-200 asteeseen. kun kansi saavuttaa tavoite lämpötilan hitsataan kaivettu onkalo täyteen pulssi mig hitsaimella. kannen peruslämpötila ei saa laskea hitsauksen aikana yli 30 asetetta tavoite lämpötilasta jotta kansi ei todennäköisesti alkaisi vetelemään. sen jälkeen kun kansi on saatu hitsattua sen kanavat työstetään alkuperäiseen kokoonsa ennen seetin paikkojen koneistusta. ennen koneistusta kansi lämmitetään vielä 200-300 asteeseen ja se pidetään siinä 1 tunnin verran. tämän toivotaan vähän vähentävän kannen jännityksiä hitsauksen jäljiltä.

Seetin paikkojen koneistuksen jälkeen seeteille tehdään seetien paikalleen iskemiseen tarvittavat tuurnat ja seetien kylmennykseen tarvittava kylmennys pönttö jonka läpi puhalletaan hiilidioksidia.

Seetien asennus suoritetaan myöskin koti oloissa jolloin kansi lämmitetään n. 100-150 asteeseen ja seetit n. -70 asteeseen. Tämän jälkeen on joku 3-4 sekunttia aikaa saada hakattua seeti paikalleen.


Tämä on siis suunnitelma jota yritämme ensin erilliseen vaparin koneen kanteen. jossa on myöskin painetta tekevät halkeamat.

Jos jollakin tulee jotain ideoita niin niitä otetaan vastaan innolla.

Pistelen päivitystä ja kuvia projektin edetessä.
Päätöntä sekoilua vuodesta 1992. Pihassa mätänee: Volvo 940 -94, Audi 100 2.3e -90

Paikalla janne81

  • Turbo
  • ******
  • Viestejä: 4107
Vs: D24 kannen halkeamien hitsaus. lähes kotikonstein.
« Vastaus #1 : 25.05.2012, 21:42:12 »
Hyvä siitä tulee.
Voisko sen sauman pestä ihan suolahapolla? Tulis puhdasta. Vai onko liian kovaa kamaa, ainakin messinkisten kennojen tinauksessa lyömätön aine.
« Viimeksi muokattu: 25.05.2012, 21:44:40 kirjoittanut janne81 »

Poissa Vihvilä

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 77
Vs: D24 kannen halkeamien hitsaus. lähes kotikonstein.
« Vastaus #2 : 26.05.2012, 15:48:39 »
voihan sitäkin koittaa. on tuo malli kansi niin voi kokeilla melkein mitä haluaa :D
Päätöntä sekoilua vuodesta 1992. Pihassa mätänee: Volvo 940 -94, Audi 100 2.3e -90

Poissa Vihvilä

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 77
Vs: D24 kannen halkeamien hitsaus. lähes kotikonstein.
« Vastaus #3 : 26.05.2012, 16:12:16 »
Tuli mieleen että onkohan noita kanavia mitään mieltä parannella tässä samalla kerta on kansi irti? kattelin että kanavat on ainakin todella huonosti kohistettu ja todella karkeilla kanavilla ja pako ja imukanavat on aika huonosti kohdistettu sarjoihin.
« Viimeksi muokattu: 26.05.2012, 16:18:58 kirjoittanut Vihvilä »
Päätöntä sekoilua vuodesta 1992. Pihassa mätänee: Volvo 940 -94, Audi 100 2.3e -90

Poissa 8-pätkä

  • Grand Touring
  • ****
  • Viestejä: 2281
Vs: D24 kannen halkeamien hitsaus. lähes kotikonstein.
« Vastaus #4 : 26.05.2012, 17:46:55 »
Tuli mieleen että onkohan noita kanavia mitään mieltä parannella tässä samalla kerta on kansi irti? kattelin että kanavat on ainakin todella huonosti kohistettu ja todella karkeilla kanavilla ja pako ja imukanavat on aika huonosti kohdistettu sarjoihin.

Kohdistaa nyt ainakin kannattaa ehdottomasti. Tuskin pienellä siistimisellä ja terävimpien kulmien/valupurseiden poistollakaan ainakaan negatiivista vaikutusta saa aikaan, eri asia on se että onko sillä mitään käytännön merkitystä tuollaisessa jeesuksen aikaisessa esikammioryskyttimessä.. :)
V60 D3 Inscription -20
142 -72 (?? + ??) Showroom
Suzuki Bandit N1200 -96

Poissa Vihvilä

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 77
Vs: D24 kannen halkeamien hitsaus. lähes kotikonstein.
« Vastaus #5 : 26.05.2012, 18:53:17 »
mitenköhän ton pakokanavien kohdistaminen sarjaan kun tiivisteissä on metalli reunus :/ onko porukalla ideoita?
Päätöntä sekoilua vuodesta 1992. Pihassa mätänee: Volvo 940 -94, Audi 100 2.3e -90

Poissa Vihvilä

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 77
Päätöntä sekoilua vuodesta 1992. Pihassa mätänee: Volvo 940 -94, Audi 100 2.3e -90

Poissa Phav

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 425
  • www.vrcf.fi
Vs: D24 kannen halkeamien hitsaus. lähes kotikonstein.
« Vastaus #7 : 30.05.2012, 07:18:40 »
Kaveri juotti bemarin 6 koneen halenneen kannen, näillä juotos puikoilla, joita on eri metalleille. Ja kestännyt useamman vuoden.
Ei nyt tule puikkojen nimi mieleen, mutta lisään kun muistan.
Noissa puikoissa sisällä joku aine joka nostaa lämpötilaa ja saa perusaineen sulamaan huomattavasti matalemmassa lämpötilassa. alumiinilla tais olla 300 astetta tarvittava lämpötila.

Poissa tomimikael

  • Grand Luxe Touring
  • ***
  • Viestejä: 982
  • En gång IFK, alltid IFK
Vs: D24 kannen halkeamien hitsaus. lähes kotikonstein.
« Vastaus #8 : 30.05.2012, 19:30:27 »
Kaveri juotti bemarin 6 koneen halenneen kannen, näillä juotos puikoilla, joita on eri metalleille. Ja kestännyt useamman vuoden.
Ei nyt tule puikkojen nimi mieleen, mutta lisään kun muistan.
Noissa puikoissa sisällä joku aine joka nostaa lämpötilaa ja saa perusaineen sulamaan huomattavasti matalemmassa lämpötilassa. alumiinilla tais olla 300 astetta tarvittava lämpötila.

http://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=5742.0

Olisiko jotain tollasta?

Poissa Vihvilä

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 77
Vs: D24 kannen halkeamien hitsaus. lähes kotikonstein.
« Vastaus #9 : 02.06.2012, 13:40:35 »
itsellä on techno weld nimistä ainetta joka on alumiinille käypästä. ajattelin sitäkin kokeilla tohon koe vedos kanteen. pieni epäilys on vaan tohon aineeseen mutta senhän näkee sitten.
Päätöntä sekoilua vuodesta 1992. Pihassa mätänee: Volvo 940 -94, Audi 100 2.3e -90

Poissa Vihvilä

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 77
Vs: D24 kannen halkeamien hitsaus. lähes kotikonstein.
« Vastaus #10 : 05.06.2012, 22:37:28 »
lämmitys uuni on hakusassa.... pitäs saada lämmitettyä tasasesti ja jäähdytettyä ooooooooikein hitaasti. kellään ideoita?
Päätöntä sekoilua vuodesta 1992. Pihassa mätänee: Volvo 940 -94, Audi 100 2.3e -90

Poissa Nortti

  • Grand Luxe Touring
  • ***
  • Viestejä: 1206
    • Volvon tuunausta vuodesta 1985
Vs: D24 kannen halkeamien hitsaus. lähes kotikonstein.
« Vastaus #11 : 05.06.2012, 22:51:01 »
itsellä on techno weld nimistä ainetta joka on alumiinille käypästä. ajattelin sitäkin kokeilla tohon koe vedos kanteen. pieni epäilys on vaan tohon aineeseen mutta senhän näkee sitten.

Seuraa tarkkaan ohjeita ja katso vaikka videoita technoweldin sivuilta.

Poissa ksthb

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 153
  • www.vrcf.fi
Vs: D24 kannen halkeamien hitsaus. lähes kotikonstein.
« Vastaus #12 : 05.06.2012, 23:55:20 »
Tuli mieleen että onkohan noita kanavia mitään mieltä parannella tässä samalla kerta on kansi irti? kattelin että kanavat on ainakin todella huonosti kohistettu ja todella karkeilla kanavilla ja pako ja imukanavat on aika huonosti kohdistettu sarjoihin.

Muutamia juttuja, pakopuolta ei kannata kohdistaa pykälä on hyväksi.
Seetirenkaita voi sorvata haluttuun mittaan, seetipesä tulee olla 0,14- 0,16 mm pienempi kuin rengas pysyvyyden takaamiseksi. Hyvä reunaviiste ja renkaaseen ölpää liukasteeksi, ohjaimesta ohjaava työkalu seetirnkaan/ vasaran väliin ja naputtelet renkaan paikalleen.
Huom! koneista yksi rengaspesä ja asenna rengas kerrallaan, viereinen pesä ei pysy mitassaan kun asennat renkaan.
Kannen lämmitys on ok,  saa jäähtyä omia aikojaan ei huolta vetelysta..

Jos tarviit tarkennusta niin kilauttale.....

Poissa Vihvilä

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 77
Vs: D24 kannen halkeamien hitsaus. lähes kotikonstein.
« Vastaus #13 : 06.06.2012, 00:37:27 »
kiitoksia neuvoista. pitää yrittää jotain. mitä mieltä amma mies on tosta techno weldistä?
Päätöntä sekoilua vuodesta 1992. Pihassa mätänee: Volvo 940 -94, Audi 100 2.3e -90

Poissa ksthb

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 153
  • www.vrcf.fi
Vs: D24 kannen halkeamien hitsaus. lähes kotikonstein.
« Vastaus #14 : 06.06.2012, 07:45:57 »
Ei oo mitään kokemusta tosta, mutta veikkaisin pienien korjauksien aineeks, ehkä?

 

Carcom Oy  Ateho