Pohjois-Karjalan reissu meni oikein kivasti vanhoillakin kitkoilla. Kaksi autoa hinattiin pois ojasta matkalla eikä itse jääty jumiin mihinkään eikä ollut yllättäviä pidon menetyksiä.
Kelit vaihtelivat alijäähtyneestä vesisateesta lumimyrskyn kautta paljaaseen tienpintaan. Kolin vaaroilla pääsi kulkemaan, vaikka ajourat olivat kiillottuneet jäähän ja päälle satoi alijäähtynyttä vettä. Lumessa, jonka alla tamppautunutta jäälunta, mentiin niin että pohjakurat jäi lumeen ja vanteet olivat lumesta lähes tukossa. Metsätiellä siirreltiin eteen lumen painosta kaatuneita puita ja jatkettiin matkaa.
Menomatkalla jopa ohitettiin autoja, jotta pääsi ajamaan rajoitusnopeutta kuivalla tiellä. Muuten rajoitusnopeus oli vallan hyvä marssinopeus.
Ehkä olin taas (ref. Kuusamon reissu kaljamakeleillä) väärään aikaan liikkeellä, kun maakunnissakaan en nyt kokenut kitkoja niin liukkaiksi, että pitäisi edes niitä vielä uusiin vaihtaa.
Kotiin tullessa pihamäki oli peilijäässä, tyhjäkäynnillä auto kipusi ylös yhtään sutimatta, ja kun itse nousin autosta, piti ottaa autosta kiinni ettei liu'u alas.
Pro Kitka, Pro Patria