Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi

Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Projektipäiväkirjat => Aiheen aloitti: Lankku - 18.08.2011, 16:41:03

Otsikko: 242 -77 talvironttonen, myyty.
Kirjoitti: Lankku - 18.08.2011, 16:41:03
Laitetaas tämmöinen tänne.
Viime viikolla tuli tarjolle ohimennen moinen aihio ja kaupat sovittiin aikalailla heti. Jujuhan on siinä, että "tällasta mä oon aina halunnu" ;D Kaikenlaista osapuutetta on ja joitain tuli täydennettyä jo eilisellä hakureissulla jotta auton sai kyytiin. Ruuvailin paikanpäällä paikoilleen etutolpat ja tehostetun hammastangon. Isompia puutteita ovat puskurit, kojelauta ja tekniikka. Tekniikanluovuttajan hain jo tiistaina, josta tolpat ja hammastanko ovat. Puskurit tulevat olemaan aikakauden mukaiset eli kommandot. Kojelaudan suhteen olen vielä vähän kahden vaiheilla, tosin hieman vanhempaan päin kallellaan.

Koppa on ihan ok, tuulilasi ja vasen ajovaloumpio vaihdettava, pintapuolella laittoa jonkin verran ja muutamia mätäpaikkoja tehtävä pohjaan/takakaariin, jos ei muutoin niin oman mielenrauhan takia. Kaaretkin on sisälle hitsattu, oviputket laitan vielä lisäksi ja kattelen lattian kiinnikepaikat läpeensä. Voi olla että etupenkkien alla olevaa koteloa joutuu madaltamaan, jotta penkin saa alemmas eikä pää olis niin lähellä yläsivuputkea.

Jarrupuoli on kunnossa, uudehkot satulat ja levyt ympäriinsä, edessä jäähdytetyt. Niihin ei tartte ainakaan heti panostaa. Myös saman ikäiset etujarrukilvet tuli matkassa. Alla on 16" alut, mutta koska en tarvikkeista perusta, ne tulevat lähtemään. Vähän on Gemineistä ollu kaupanhierontaa jos sais vaihdettua niihin, mutta saa nähdä kuinka käy. Talveksi varmaan otan chopatusta 16" pellit ja pyöräytän niihin talvikumit päälle. Alustaan ei sen kummempia tule ainakaan alkuunsa kuin vakiot jouset sopivasti lyhennettyinä.

Tekniikka on aika pitkälti hahmoteltuna. Luovuttajasta, -92 245, tulee 2.3l alakerta 531, VX ja LH 2.4. Eli B230FX 9,3 puristussuhteella. Ruisku pysynee vakiona ainakin alkuunsa ja nokan tilannetta seuraillaan. Toiveissa on toki, että alakerrasta löytyisi vahvat kanget, tuon ikäisessä se alkaa olemaan jo kohtuullisen todennäköistä. Sitä en tiedä pitäskö laittaa 16v männät sisään jo valmiiksi jos innostuu ;) Kanteen on alustavasti sovittu seeti- ja venttiilityöt, siistin vaan pikkaisen mitä siistittävissä on. Lohko näyttää sen verran hyvältä, että pyöräytän käsihoonilla ja saa olla siinä. Uudet männänrenkaat vaihdan ainakin, laakerit kunnon mukaan.

Sen verran muutoksia tulee koneeseen ulkoisesti, että laitan muutaman vuoden hyllyssä viihtyneen K-jetin imusarjan suuttimenpaikoilla ja 70mm kaasuläpällä, jonkin kokoisen kiinacoolerin, 2,5" ahtoputkiston, 3" dp:n, itse väsätyn pakosarjan ja ahdinpuolelle on tulollaan HX35 kokoluokkaa oleva ropeli.

On tässä vielä ennen katsastuskelpoisuutta kaikkea tehtävää, katsastus on mennyt umpeen vuosi sitten.

Jaa, niitä kuvia (http://smg.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/). Toistaiseksi ei enempää, loppui kamerasta akut kesken kun ei muistanut ladata edellisen ilmoituksen jälkeen. Moni varmaan tunnistaa ainakin vanteiden väristä kenen vanha laite on kyseessä. Tosin tuli erään toisen foorumilaisen kautta mulle ;)
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: miksu01 - 18.08.2011, 17:49:55
Komea peli :)
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Veksi - 18.08.2011, 18:31:29
Onkohan tuo kori mennyt jo veteläksi kun on kaiken maaliman tukipalkkeja viritelty sisälle
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 18.08.2011, 21:12:03
Joo, kyllähän sä tiedät millasia vanhemmat autot on.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 19.08.2011, 13:30:05
Oikean ikäinen kojelauta ja oheistarpeet löytyivät tutun paaliauton kyydistä ja puskuritkin ovat samalla tontilla. "Uusi" tuulilasi on ollut itellä säilössä muutaman vuoden, saapahan senkin käyttöön.
Tilasin koneeseen Victor Reinzin tiivistesarjat ja kanteen venaohjurit. Sunnuntaina vois joutaa purkamaan kannen jotta saa sen laitettua seetien ja venttiilien työstöön.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: TopiK - 19.08.2011, 13:37:05
Oikean ikäinen kojelauta ja oheistarpeet löytyivät tutun paaliauton kyydistä ja puskuritkin ovat samalla tontilla. "Uusi" tuulilasi on ollut itellä säilössä muutaman vuoden, saapahan senkin käyttöön.
Tilasin koneeseen Victor Reinzin tiivistesarjat ja kanteen venaohjurit. Sunnuntaina vois joutaa purkamaan kannen jotta saa sen laitettua seetien ja venttiilien työstöön.
Eteneepä nopeasti, meinaakko jo ensi kuussa ajella tällä. :) Mistäs muuten tilasit noi laadukkaammat tiivistesarjat?

Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 19.08.2011, 14:52:08
Jos nopeasti etenis niin kone ois jo paikoillaan ja käynnissä ;D Ens kuun lopulla pitäs ajatusten mukaan olla ajokunnossa jne., mutta sitä ei tiedä onko vielä leimassa. Riippuu ihan miten pääsee ottamaan teholapun.
Tiivistesarjat saa niinkin yksinkertaisesti kuin melkein mistä tahansa varaosaliikkeestä, ite tilasin Fixukselta.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 21.08.2011, 23:22:59
Kävin purkamassa puskurit tutun luona, tekniikanluovuttajasta purin takajouset yläkuppeineen, jarrutehostimen pääsylinterin kera ja muuta pientä. Purin kannen ja irrotin ohjurit. Nelospytyn venttiilit olivat molemminpuolin reilusti karstaiset, muutoin pakoventtiileissä oli päällä normi karsta, imuvenoissa ei mitään. Öljykarstaa sen sijaan on reilusti, tarttee putsata kaikki paikat kunnolla.

Autoon ruuvailin paikoilleen puskurit ja vaihdoin takajouset. Etupuskuriin ruuvasin kiinni uudenmallin etuspoilerin. Kyllä se siihen istuu ihan kelvollisesti. Paikallaan olevat jouset oli aika lyhyet(jostain vanhoista teksteistä luin että jonkun bemarin ilmeisesti), punaiset ja taitaa olla madallusversiot. Supistuu molemmista päistä joten yläkuppi on poistettu ja jousi on kiinnitetty suoraan runkopalkkiin kupin paikalle. Tukivarren ja jousen välissä oli 6-7cm korkea rautapalikka. Torstaina tulee käytyä kanssa, jos silloin sais alakerran nostettua pois ja purettua. Ens viikon jälkeen lomat on lusittu taas vaihteeksi, joten ei tartte ettiä muita syitä ajella 37km suuntaansa.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 22.08.2011, 22:41:57
Sen verran muuttui suunnitelmat, että LH:ta ei tule. Hyödynnän vaan johtosarjan ja yhden risan boksin megan sijoituspaikaksi. Hall-jakaja koneeseen kiinni niin ei tarvitse miettiä triggauspuoltakaan sen kummemmin ja helpottaa säätämistä ilman prommeria. Mega on ihan perus MS1 ja v.2.2 levy.

Laajakaistan ois joutunut ostamaan joka tapauksessa joten siitäkään ei "yllättäviä" lisäkuluja tule. Ainoa joka vähän jänskättää on se, onko koneessa 13mm veivit valmiina vai ei. Tuli myös ilmoitus että turbo ois tulollaan, mallia HX35. Torstaina selviää joutuuko hommaamaan kiinacoolerin, pitäs tulla koesovitukseen kohtuullisen kokoinen kuorkista lähtöisin oleva.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 26.08.2011, 01:11:31
Jotain hyvää ja huonoa eilispäivän touhuiluissa.
Putsasin kantta hieman, hitsasin katkenneen pakosarjanpultin pois, Kuuranne painoi uudet ohjurit paikoilleen, sain haltuun coolerin ja purin alakerran.
Alakerrassa sama öljykarstainen meininki jatkui ja öljypohjan pohjalla on varmaan puolen sentin kerros öljymöhnää. Paikallaan oli 13mm veivit, kaikki kiertokangen ylemmät laakerit olivat kuluneet jo punaisiksi ja alapuoletkin olivat hieman huonon näköiset. Runkolaakerit näyttivät olevan ok. Kaikki laakerikaulat ovat mustia, mutta mitoissaan eikä naarmuja ole.

Pyttyjen kohdalla homma menikin pieleen. 2. ja 3. sylinterissä on ollut mäntä alhaalla ja oletettavasti kannentiivistevuodon takia mäntien päälle on jäänyt seisomaan vettä. Hinkkasin ruosteet pois ja käsihoonilla pyttyjä, mutta orkosia vielä jää. Sen lisäksi kolmessa pytyssä on kynnellä tuntuvat pystynaarmut. Tarttis porauksen 1. tai 2. ylikokoon ja siihen ei ole aikomus ryhtyä. Hetken jo mietin eilen purkamaani B200 alakertaa, mutta on se oltava 2.3l tai edes B21. Yksi B23 irtolohko on, mutta olen pidellyt sitä kaiken varalle chopattua varten. Ja siitä tekee niin "samalla vaivalla" ois tietysti laitettava epäkeskohiottu kampura jne. :idiot2:

Coolerin kennon koko on 53x51cm, paksuus on liki 2,5". Sisäänmeno on vähän reilu 3"(saa 3" silikonin just päälle), lähtö 2,5". Vähän on saanut kopsuja matkalla mutta kyllä se siitä. Pääasia että oli halpa ;D Behrin valmistama, ilmeisesti MAN:in keulilta. Mahtuu nätisti runkopalkkien väliin.

Parit kuvat (http://smg.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Koneenranetus/), lähinnä coolerista.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Fileman - 26.08.2011, 07:49:44
Lankun projektit tuntien tämäkin tulee olemaan mukavaa luettavaa! Kun tilasit tuon tiivistesarjan fixukselta niin minkäs merkkisen sarjan sieltä saa kun motonetista tulee vissiin aina se scantech jota kaikki sanovat huonoksi?
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 26.08.2011, 11:43:37
Toinen tuli Elring ja toinen Victor Reinz. Menee vaan varaosaliikkeen tiskille ja jättää halvat sarjat tilaamatta. Muuten ne menettelee, mutta stefoja ei voi käyttää.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: mista - 26.08.2011, 15:17:27
Lankun projektit tuntien tämäkin tulee olemaan mukavaa luettavaa! Kun tilasit tuon tiivistesarjan fixukselta niin minkäs merkkisen sarjan sieltä saa kun motonetista tulee vissiin aina se scantech jota kaikki sanovat huonoksi?

Scantechin pakkauksessa voi olla reinz tai elring yhtä hyvin. Elringejä ei oikein enää tapaa, mutta reinzeja on vieläkin scantechin laatikoissa.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 26.08.2011, 15:24:48
Kannentiivisteitä kyllä, mutta stefoja en ainakaan muista koskaan nähneeni muita kuin Scantecheja.

Niinjoo. Turvakaarien takaputkien sijoitusta pitää hieman muuttaa että ne olis edes jonkin säännön mukaiset. Liitoskohta pääkaareen liian alhaalla ja pyöränkaaressa väärässä kohtaa.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: moikki - 26.08.2011, 18:58:28
Goezen tiivaria pari tullu motonetin lootassa, mut tosiaan ne motonetin stefat joutaa heittää samantien roskiin..
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Tero.N - 26.08.2011, 19:54:35
Tosiaan noissa Scantechin sarjoissa kansipahvi taitaa olla ainoa ns. laatuosa ja loput on sitten halvempaa tavaraa, itsekin juuri scantechin yläpään tiivistesatsin hain ja kansipahvi oli Federal Mogul / Goetze ja loput tiivisteet, stafat, venttiilinvarren kumit, yms Scantechin oman nimen alla olevaa tavaraa.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 01.09.2011, 23:01:20
Eilen tein perussiistimiset kanteen ja näyttäshän siinä olevan muutamia pieniä halkeamanalkuja siellä täällä. Saavat luvan kelvata. Lauantaina vien kannen odottamaan seeti- ja venatöitä. Alakerran suhteen on muutamia vaihtoehtoja ja lauantaina ois tarkoitus käydä katsomassa toista niistä jos aikataulut vaan passaavat.

Tekniikanluovuttajan myyjälle soittelin eikä se ihan turhaan mennyt, lupasi laittaa rahallista hyvitystä koska alakerta oli porauskuntoinen \o/

Kävin eilen ostamassa äänenvaimentimet. Etummaiseksi pieni 3" 250 pitkä ja taakse 2,5" 500 pitkä Simonssin ovaali.
Tänään mallailin hieman uusia ajovaloja ja näyttäs hyvältä, niistä sitten tuonnempana. Megan levy tuli tänään. Vaatii muutamia lisäyksiä, valmiiksi kasattu vähän käytetty kyseessä. Hyllyssä on yksi risa LH:n boksi josta heitän sisukset mäelle ja laitan megan tilalle kuten oli mattamustassa 245:ssäkin.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 03.09.2011, 23:54:56
Yksi alakertavaihtoehto haettu haltuun, 1. ylikoon FT öljyruiskuilla. Siinäkin on meinannut ruoste alkaa iskemään pyttyihin käytöstäpoiston aikana, mutta ois porattu 10tkm sitten ja samalla laitettu uudet männät. Laakerit menevät vaihtoon, jäänyt kasatessa roskia väliin jonkun verran ja ovat kaikki naarmuilla. Kampura on kiillotettava ja mitattava, jos vaatii hionnan niin laitan aikaisemman alakerran kampuran tilalle. Männät ovat mittaamalla ja silmämääräisesti "kuin uudet".
Vähän ennen aikaisempaa kantta kone on ollut ilman kantta jonkun aikaa ja silloin pariin pyttyyn on tullut ruostetta aivan mäntien viereen. Sitä ei ole putsattu ja oletettavasti sen takia niistä pytyistä puuttuu ylimmäisistä männänrenkaista paloja jonkun verran. Pystynaarmuja ei ollut kuin yhdessä ihan pieni joka lähtee hoonaamalla.

Kannen jätin samalla reissulla seeti- ja venatyöstöön.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 05.09.2011, 23:42:05
Kansi ois valmis, pari kymppiä lähti tasosta pois muiden lisäksi. Tarkoitus ois hakea perjantaina haltuun ja niputtaa viimeistään alkuviikosta.

Lohko vaihtuu näköjään useammin kuin sukat jalassa. Eräs foorumilainen halusi öljyruiskullisen lohkon ja tarjosi vaihdossa hyväkuntoista vakioporauksella olevaa tilalle. Sopimukseen päästiin helposti, koska mitäpä minä öljyruutilla. Tarvitsee vain turbon öljylinjat väsätä lohkoon. Nyt jäi siis hyväkuntoiset 96,3mm turbon männät joutilaaksi.
Jos tässä innostuu niin tällä viikolla vois katella moottorinjohtosarjan ja megan tarvitsemia muutoksia, laakerit ja männänrenkaatkin ois tilattava.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 08.09.2011, 22:58:55
HX35 ja 788cc suuttimet saapuivat. Turbosta laitan integroidun hukkaportin umpeen ja ulkoisen tilalle. Joku kiinaportti ja se on sillä hyvä. Laakerit ja männänrenkaat on tilattu, pitäis saapua huomenna. B230F:n mäntiä on 3kpl hyviä ja yhden joutuu laittamaan hieman kulahtaneemman, no, siellä se menee.

Meinasin ensin koetella montako M47:ää, jos yhtään, menee rikki ennen kevättä, mutta se jäänee väliin. Ostin kesällä viallisen M90:n ja laitoin siihen tänään paikoilleen uuden ulostuloakselin ulomman laakerin. Laakerien välistä krymppiholkkia oioin vähän ennen laakerin asennusta ja tuntus akseli pyörivän herkästi ilman välystä. Tuli todettua että tuo olikin jo valmiiksi vahvempaa mallia, eli kolmosen rattaiden tukiprikkaa ei tarvitse hitsata paikoilleen. Kasasin sen vähän jota oli kasattavissa ja huomenna takastefa sekä laippa paikoilleen.

Kytkin on hieman auki vielä. Joko -618 SRE-asetelma 228mm dieselin levyllä tai sitten jotain muuta mikä sopivalta tuntuu ja edukkaasti käsiin osuu. Tiedä sitten miten paljon vääntöä kestää esim. vakio 850 T-5R asetelma. Mega on edistynyt sen verran, että tyhjensin LH:n boksin, poistin levyltä D-liittimen ja tinasin tarvittavat johdot suoraan siihen kiinni. Vielä sytkälähdön laittaminen ja johtojen tinaaminen LH:n liittimeen.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 10.09.2011, 18:32:33
Hain kannen eilen, pyöristin seeteihin kanavan puoleiselle reunalle jääneen nurkan, putsailin öljykarstoja lisää pois tiivisteenirrotussprayn avulla ja hyvin lähti. Kyllä sitä olikin. Laatikkoon laitoin stefan paikoilleen ja se ois öljyjä vaille valmis. Vielä toki keppiteline ja tukipalkin muokkaus. Laakerit ja männänrenkaat kävin lunastamassa itselle. 38mm kopiohukkiksen laitoin tilaukseen, eiköhän se riitä.

Megan johdot ois liitetty LH:n liittimeen, mappianturin vaihdoin samalla 4bar versioon ja tein sytkälähdön. Pari reikää enää porattava koppaan.

Parit kuvat (http://smg.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Koneenranetus/) turbosta ja seeteistä.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 11.09.2011, 23:17:31
Sain haltuun orkkis "hyppyrimallin" takaspoilerin jota pitää mallailla paikoilleen, Fondmetalit vaihtuivat Gemineihin pienellä välirahalla ja kävin Biltemasta melkein kaikki tarvittavat pakoputkiosat, vielä jäi 3" suora pätkä ja 2,5" 90 mutka ostamatta koska sitä ei ollut. Vanteet ovat suorat ja siistit muutamia pikku kopsuja lukuunottamatta. Ostokset (http://img.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Koneenranetus/13.jpg) spoikkaa lukuunottamatta. Pienempi akselinylitys on hukkaportin poistoputkea varten.

Äkkiseltään yhden kuvan löysin takaspoilerista muualta: http://www.davebarton.com/84_242-tails2010.jpg (http://www.davebarton.com/84_242-tails2010.jpg)
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 12.09.2011, 22:12:27
Kansi ois nipussa ja imuvenojen välykset kohillaan. Pakoihin ei ollut laittaa 3,55 ohkasempaa joten pitää käydä lähikoneistamolla hakemassa. Pakosista ois tarvinnut ottaa 3-4 kymppiä pois niin ois saanu työpaikan valikoiman riittämään. Jos ei saa sopivia niin sitten ei auta kuin purkaa pois ja lyhentää. Nokasta hinkkasin pinttymät pois.
Nyt on sentäs kansi siistimpi (http://img.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Koneenranetus/14.jpg).

Edit. 13.9. Venttiilivälykset säädetty, sopivat palat löytyivät koneistamosta.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 21.09.2011, 01:00:34
Loput pakoputkiston osat hankittu.

Kopiohukkis tuli eilen, on siihen kaikenlaista tekstiä kopioitu. Käpisteltynä vaikuttas käyttökelpoiselta, laipat suorat eikä seetin välissä ole oravan mentäviä koloja.
Kuvat em. linkin takaa.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 08.10.2011, 00:58:37
745 tuli hidastamaan tämän aikataulua, mutta illalla sain koneen pääpiirteittäin kasaan. Yksi öljyrenkaan jousirengas(vai mikä lieneekään viralliselta nimeltään) oli pykälän pidempi kuin muut ja sitä piti lyhentää, muuten ei ollut ihmeitä. Vielä puuttuu päätylaipat, öljypumppu, öljypohja, jakopää ja venakoppa. Imusarjan laitoin paikoilleen. Öljypohjaan teen turbolle öljynpaluun ja öljypumppu tarttee aukaista.

Varovaisen arvion mukaan viikon päästä vois heittää koneen kiinni koppaan ja puuhailla kaikkea. Kytkin on edelleen avoinna kun ei ole löytynyt käytettyä T-5R tahi R asetelmaakaan. Joutunee enshätään niputtamaan M47:n ja vanhan 240 Turbon kytkimen kanssa jotta saa edes liikkeelle.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Valtra - 08.10.2011, 04:20:19
kaverilta löytyis tuo T5-R uusi kytkinlevy ja asetelma, laita yv:tä jos kiinnostaa niin voin välittää viestin eteenpäin.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 15.10.2011, 01:28:09
Edistystä edistystä.

Viikolla avasin uudemman turbokoneen isotuottoisemman öljypumpun jonka meinasin laittaa tähän, mutta se oli niin naarmuilla ettei voi käyttää. Peräisin 10tkm porauksen jälkeen ajetusta alakerrasta ja lohkoa ei ole taidettu pestä kunnolla koneistuksen jälkeen, koska pumpun sisällä oli viisi metallipalaa. Siispä tarkastin peruspumpun laitoin sen. Turbon öljynpaluuta varten ostin mutkalla varustetun letkukaran ja hitsasin paikoilleen. Öljypohjasta putsailin pintaruosteet pois, maalasin ja laitoin paikalleen.

Eilen sain auton ensimmäistä kertaa sisätiloihin ja pääsi alkuillasta aloittamaan puuhailua. Tuloksena eilisen puolella kone (http://img.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Koneenranetus/24.jpg) paikoillaan apulaitteita kaverinaan, jarrupääsylinteri vaihdettu isompaa tehostinta varten ja etutolppiin auton mukana tulleet etujarrukilvet ja -levyt. Samalla vaihdoin etupyöränlaakereille uusia rasvoja. Etusatulat jäi vielä laittamatta, koska ei ollut jarruputkia. Kolme joskus ostamaani putkea löysin, niihin vaan pitää vaihtaa letkun puoleinen mutteri naaraskierteelle. Vähän kaikkeen joutavaankin meni aikaa. Joutui hieman etsimään vauhtipyöränpultteja ja laturinjalkaa, mutta löytyivät sentään.
Tuumasin etten ala putsailemaan konehuonettakaan mitenkään ennen kuin kaikki on paikallaan ja autoa pystyy siirtämään omin voimin pesurin lähelle.

Tässä vaiheessa tyydyn voimansiirron osalta paikallaan olleeseen M45:een ja sen kaveriksi vanha 240 Turbon asetelma vaparin kytkinlevyn kanssa tai sitten M47. Kunhan vaan saa laitteen liikkeelle se on pääasia.

Ensimmäisen kerran oli auto ylhäällä ja pääsi ronkkimaan paremmin. Muuta hitsattavaa ei näyttäis olevan kuin jo aikaisemmin löytyneet varapyöräkoteloiden ympärykset sieltä täältä ja vasemman etulokasuojankaaren reikä. Sen puoleen kopalla on vielä elinkaarta jäljellä hyvin.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 16.10.2011, 02:10:06
Eilen tapahtui taas jotain.
Vaihdatin etujarruputkiin uudet päät ja teetin puuttuvan. Laitoin putket sekä etusatulat paikoilleen ja ilmasin jarrut.  Auton "tärkein" varuste eli vetokoukku kiinnittyi paikoilleen, johtosarja vaan vaihdettava. Konepeltiin vaihdoin oikeat pultit prikattomien normipulttien tilalle(mahtuivat sarananreiästä läpi) ja säädin asennon kohilleen. Lämppärinlinjojen läpiviennin vaihdoin rintapeltiin, vanha oli ihan riekaleina. Koneeseen kippasin sisäänajoöljyt. Lämppärinmoottori on vaihdettu joskus, mutta teline väärässä asennossa paikoillaan ja heiluu kotelon sisällä.

Päävirtojen johdotukset ovat yhtä pienempää johtoa, jakoblokkia ja boksin virtoja vaille valmiit. Päävirtakytkimen laitoin maajohdon väliin. Moottorinjohtosarjan vedin läpi kaasupolkimen vierestä rintapellistä, mitä turhia jättää ylimääräisiä johtoja näkyville. Öljynpaine- yms. merkkivalojen liittimet joutuu vaihtamaan, koska vanhemmassa on lattaliittimillä ja uudemmassa pyöreillä. Bensakiskolle tein kiinnikkeet imusarjaan ja laitoin "oikeat" suuttimet kiinni. Virranjakajan sain ostettua tutulta, hitsasin keskipakopuntit jumiin ja käänsin anturin oikeaan asentoon.
Yms.
Muutama kuvan tapainen päivämäärällä merkityn kohilta taas täällä (http://smg.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Koneenranetus/).

Saa nähdä ehtiikö tänään tekemään mitään.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 20.10.2011, 22:44:33
Pikkunäpräystä tehnyt tämän kanssa. Sähköjen osalta puuttuu enää jakoblokki, boksin päästä pari johtoa releille sekä sulakerasialle ja bensapumppujen johdotukset. Kaasuläpän laitoin tänään paikoilleen, kaasuvaijerirulla rakenneltava kiinni joko samalla tavalla kuin oli 242:ssa tai vähän paremmin. Tilasin Saksan Ebaysta (http://cgi.ebay.com/ws/eBayISAPI.dll?ViewItem&_trksid=p3984.m1439.l2649&item=300512425028&viewitem=&sspagename=STRK%3AMEWNX%3AIT&vxp=mtr) Innovate MTX-L:n ja se ois tulollaan. Turbon laippa pakosarjaan ja DP-laippa odottavat noutoa.
Huomenna auto jälleen sisätiloihin niin saa tehtyäkin jotain.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 23.10.2011, 02:11:16
Perjantaina sain pakosarjan paria pientä hitsiä ja hukkaportinputkea vaille valmiiksi. En alkanut tekemään pulssisarjaa vaan sillä periaatteella, että mahtuu hyvin touhuamaan eikä ole työläs tehdä.

Eilen ehdin hitsaamaan dp:n alkukäyrän turbon laippaan ennen kuin kaasu loppui. Tein dp:n joustolle asti, ahtoputkiston ja hukkaportille menevän putken saumakohdat muutamalla hepillä kiinnittämällä. Tänään käyn tutun luona vetämässä saumat umpeen. Välijäähystä laikkasin ylimääräiset ulokkeet pois, nyt menee hyvin paikoilleen. Alapuolelle teen runkopalkkeihin kiinnittyvät kannakeraudat ja rautojen väliin kulmaraudan suojaamaan jäähyä. Sen verran korkea, että alareuna jää vain vähän etuspoilerin alareunan yläpuolelle. Yläpuoliset kiinnikkeet tarttee tehdä kans. Lopuksi raplailin johtosarjaa ja paria konehuoneen johtoa lukuunottamatta ois valmista.

Sovittelin palikoita paikoilleen ja siitä pari kuvaa tästä (http://smg.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Koneenranetus/?action=view&current=27.jpg) eteenpäin.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 26.10.2011, 20:49:29
Sunnuntaina hitsasin puuttuvat hitsit, kävin "ohimennen" Biltemasta 2m kangen 3" putkea ja pakolämpömittarin. Kattoo nyt millainen mittari on toiminnaltaan. Rassailin tänään pakosarjasta nöölejä pois ja laitoin paikoilleen. Ei viitsinyt pihalla pimeässä kuvailla

Unohtunut aikaisemmin mainita, että eteen on laitettu jossain vaiheessa Turbon vakaaja joten lisäystä tarvitsee vain taakse.
Ja sekin unohtunut, että Innovate tuli jo perjantaina
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 30.10.2011, 00:43:21
Perjantaina väsäilin ja livahti se hieman lauantain puolellekin ::) Öljylinjojen laipat tein 10mm latasta, teetätin turbon öljynpainelinjan, tein öljynpaluuputken ja laitoin turbon paikoilleen. Pakoputkiston sain akselinylityksen loppuosaa ja takapäätä vaille valmiiksi, testailin auton sähköjä, pyörittelin öljynpaineet koneeseen ja tein parit kytkennät jotta sai testattua boksia.

Boksiin latasin koodin sisään ja alustavasti kävin asetuksia läpi. Suuttimet napsaa ja kierrosluku- sekä anturitiedot näkyvät ruudulla joten eiköhän tänään saa koetettua tulille. Vaatii vielä bensanpainelinjan sinnepäin, pakoputkiston loppuun asti ja puolalle sekä Innovatelle virrat.

Ja ne kuvat (http://smg.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Koneenranetus/#!cpZZ2QQtppZZ28).

Turvakaarista oli puhetta tutun kanssa joka on useammat jokkiskaaret tehnyt ja nuo vaativat aikalailla muutoksia, että täyttävät edes jokkismääräykset. Lattiakiinnitykset tehtävä uusiksi, takaristikko ainakin kiinnityspisteiltään, tuulilasin yläreunaan putki ja siitä tukiputki pääkaareen, etukaarien kiinnitys a-pilariin, yms.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 31.10.2011, 00:38:43
Edellä mainitut vaadittavat tein eilen ja lisäksi pyörittelin imusarjassa olevan raudan sopivaan asentoon kaasuvaijerirullalle. Rukkasin megan asetuksia vähän lisää ja hyvin lähti käyntiin ensimmäisellä yrityksellä. Muutaman kerran lyhyesti käytin, koska jäähdytysnestettä ei ole vielä. Kävi tasaisesti kuitenkin.
Jos ois aiemmin päässyt aloittamaan, niin olis saanut väliaikaiskytkimen paikoilleen. Tänään koettas töiden jälkeen ehtiä laittamaan kytkimen paikoilleen ja tekemään bensalinjan tankilta pumpulle. Ellei käy niin että könyän vielä kannenluovuttajasta tankin jotta saa uudemman mallin anturipaketin käyttöön. Ja sais samalla tankin pohjassa olevan rutunkin pois. Etupöntön kannatinkorvia muokkaan paremmiksi.

Parit kuvat edellisen linkin takaa.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 31.10.2011, 22:43:38
Kävin hakemassa lattaa välijäähyn kiinnitystä varten ja laitoin yhden puuttuvan klemmarin pakoputkeen. Kytkimen sain paikoilleen ja toimiikin vielä. Muuta ei sitten ehtinytkään, saapahan nyt sentäs omineen siirreltyä. Jos huomenna sais coolerin kiinni ja jäähdytysnesteet järjestelmään niin vois käytellä ja ajella vähän työpaikan pihalla.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 01.11.2011, 23:35:21
Välijäähyn tuennat ovat valmiit. Ei pitäs ihan pikku kopsuista ottaa jäähyn itteensä :P Vielä vaan tiheäsilmäinen verkko spoilerin aukkojen takapuolelle. Hinauslenkin hitsasin samoihin rautoihin ja sen taustalle vielä lisätuen, ettei vahingossakaan retkahda jos vetämään joutuu. Paisarin siirsin lokasuojan tuntumaan. Saa kunnolla ilmarakoa turboon ja paremmin tilaa tulevalle lämpösuojalevylle. Paisarin alaletkun tein 960 letkusta ja pätkästä vanhaa letkua jossa mutka, muuten ei käytettävissä olevat letkut yltäneet.

Täytin järjestelmän vedellä(laitan puhdistusainetta kiertämään loppuviikosta), käytin lämpimäksi, tarkastin sytkäennakon, ajelin pihalla eestaas ja rukkasin megaa hieman. Käy ja käynnistyy hyvin, eikä vielä ainakaan näy nestevuotoja. Hukkaportin pakosarjan laippaliitos vuotaa hieman, venttiili taasen pitää ainakin joutokäynnillä. Mittariston lämpömittari ei näyttänyt aluksi mitään, olinpahan laittanut moottorinjohtosarjanliittimessä johdon tyhjään paikkaan.

Huomenna ei varmaan hirveitä ehdi, mutta eiköhän sitä jotain vahinkoa saa taas aikaiseksi ::) Jos ei muuta niin kuvat ottais ainakin.

Unohtuipa mainita, että laatikontukikumiksi laitoin eilen B20 moottorintukikumin. Tuli mukavan jämäkkä.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 02.11.2011, 21:22:06
Kävin ostamassa parit nippelit, rajapaineventtiiliä varten hilut, hukkiksen ohjaukseen 6mm letkua ja amppilaisen liittimen yhden konehuoneen johtoliitoksen lopulliseen kytkentään. Pikaisesti paineilmalla testailin että hukkaportin venttiili liikkuu ja laitoin ohjausletkun paikoilleen. Rajapaineventtiilin laitan "sitten joskus".

Pari kuvaa lisää em. linkin takaa. Sen minkä kamera antoi ottaa ennen akkujen hyytymistä :I
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 04.11.2011, 01:02:50
Purkuautosta otin takatukivarret, tankin ja samalla muuta osaa, ettei tartte uudestaan pukkien varaan nostella hallitunkilla pihalla. Onneksi ei tarvinnut taistella pulttien kanssa ollenkaan. Tankki ja tukivarret lähtevät aamulla hiekkapuhallukseen. Ruuvasin ruiskun sulakerasian ja releet rintapeltiin sekä niputin boksille tulevia johdotuksia kierrettävällä johtosuojalla, muutaman johdonvedon muuttaminen vielä niin näyttää jopa siistiltä.

Lämppärinkotelon irrotin ja paikallaan oli uudehko tarvikemoottori, joka irtona testattuna piti aikamoista vinkunaa. Kaivelin nurkista vähän käytetyn boschilaisen joka hieman raplatti pyöriessään. Hiiliä kevyesti tiukempaan painaessa ääni sekä kipinöinti hiilien ja liukupinnan välissä loppui, joten väänsin hiilenpitimien jousia tiukemmiksi. Samalla tavalla koetettuna tarvikemoottorin ääni muuttui hieman, mutta pysyi silti samanlaisena. Bosch siis koteloon, kotelo nippuun ja takaisin paikoilleen. Sen verran on tullut noita tarvikemoottoreita vastaan nopeasti vikaantuvilla etuvastuksilla, ettei viitti sitä laittaa. Ennen kotelon asennusta laitoin moottorinjohtosarjan läpivientikumin paikoilleen.

Näyttäis uhkaavasti siltä, että M90 menee paikoilleen jo ensi viikolla. Ostin -618 asetelmalle koneistuttamani kevennetyn vauhtipyörän takaisin mutkan kautta, kytkinlevyn pitäisi olla aamulla varaosaliikkeestä noudettavissa ja asetelma tulee alkuviikosta ilmanputsarin kanssa. Nestekytkimen osat vaativat tarkastuksen ja kytkinpolkimen muutoksen.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: mista - 04.11.2011, 17:35:09
Täällähän tapahtuu. Talvironttonen jossa on m90 -618, kevennetty vauhtipyörä yms on niitä asioita jotka erottaa muista ronttosisista  ;D
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 05.11.2011, 00:40:34
Eiks ne olekaan perusosia "tämmösen" koneen kaverina? ::) Sen verran ois kuitenkin saatava voimaa ulos, että ihan turhaa rikkoa vakiolaatikoita. Varsinkin kun M90 edukkaaksi jäi.

Eilen kerkes sen verran tekemään, että laitoin lämppärin letkut paikoilleen, tein imulämpöanturille paikan ahtoputkeen, vaihdoin amppilaisen liittimen konehuoneen johtoliitokseen(imulämpö, halli, puolan virta), sovitin uudet ajovaloumpiot paikoilleen ja niiden kaveriksi puskurin alanurkkiin keltaiset Talmut. Keulan ilme ois nyt oikein hyvä, lisää valoja on vaan laitettava puskurin päälle jos meinaa kunnolla nähdä ajella.
Tänään ois aikomus muun turailun lisäksi katkoa takajousia ja vaihtaa eteen toiset jouset joita katkon myös. Ei paljoa, mutta jos pari senttiä alemmas edes. Sen jälkeen koittais ehtiä ottamaan päivänvalolla pari kuvaa pihalla jotta keulan ilmekin tulee esiin. Ois päätettävä myös laitanko keulan kiertävät kromilistat vai en, mutta ehtiihän sitä.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 06.11.2011, 01:17:32
Katkoin jouset ja samalla löytyi syy oikean etunurkan kolahteluihin. Joskus iskareita vaihtaessa on jätetty pois iskarinsuojakumissa oleva ja sitä paikallaan pitävä paksu prikka. Ilman sitä mutteri pohjaa iskarin kierteettömään osaan ja yläpäähän jää pari milliä väljää. Ainakin takaiskarit, panhardin ja etutukivarsien takahelat menevät vaihtoon. Etutukivarsien takahelat ja taka-akselin isot helat on tullut joskus ostettua ns. kaiken varalle joten ei tarvinne ostaa kuin panhardille näin alkuunsa. Pokkasin akulle pellistä telineen konttiin, koska ei äkkiseltään tutultakaan löytynyt 740 dieselin akkutelinettä jolla ois saanut 100A akun suoraan kiinni.

Käyttelin konetta ja haeskelin vähän parempaa kaasunvastaavuutta, kunnes kuului kopsaus ja sammutin heti. Pyörittelin koneen läpi ja pyöri vapaan tuntuisesti, eikä jaossakaan ollut vikaa. Uudestaan käyntiin ja tasainen naputus kuuluu. Nappasin kannen pois sarjoineen turbon kanssa, pikkasen oli painava itekseen ;D, mutta tulihan se sieltä ilman vaurioita mihinkään. Ykkösen männän päältä löytyi ylimääräinen palanen. Ensin ajattelin että rautapala kulkeutunut jostain ja tehnyt naarmun pyttyyn, mutta eihän se ollut sitä onneksi vaan jotain pehmeämpää. Pytyssä, männässä tai kannessa ei ole minkäänlaisia vaurioita. Männässä ja kannessa on jälki siitä että siellä on jotain ollut välissä, ei muuta. Saattaa olla kulkeutunut välijäähyn sisältä, vaikka sitä koputtelin ja ravistelin ennen asennusta.

Turbon irrotin pakosarjasta ja hitsasin sarjasta pari näkyviin tullutta vuotokohtaa umpeen nyt kun oli helpompi pyöritellä ne näkyviin. Kannen laitoin takaisin sarjoineen. Turbolle tuli öljynpaluuseen ja pakosarjan väliin tiivisteet, aiemmin tuli kasattua tiivistemassoilla koska tiivisteitä ei vielä ollut. Hitsien myötä loppuivat vuotoäänet siltä suunnalta, hukkaportin v-bandiinkin laitoin pakoputkitahnaa väliin jo ennen kannen aukaisua. Välijäähyn jälkeisen ahtoputken päähän laitoin ilmamassamittarista verkon estämään mahdollisten lisäkappaleiden päätymisen koneeseen asti. Nokka-akselin stefan vaihdoin uuden, olin onnistunut tekemään vekin siihen alkujaan kasatessa(kerta se ensimmäinenkin :idiot2:). Saihan tuossakin episodissa kulutettua kolmisen tuntia aikaa.
Tuolta (http://smg.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Koneenranetus/#!cpZZ2QQtppZZ28) löytyy jälleen pari kuvaa aiheesta.

Työpaikan pihamaalla ajelin vähän ja kyllähän se tuntuisi liikahtavan jotensakin, ois vaan päästävä paremmin ajamaan ja säätämään. Vaikka hukkaportilla ei ole poistoputkea vielä ollenkaan, ei se tunnu kovin pahaa ääntä pitävän. Kierroksiahan se ei ota oikein mitenkäänpäin vakiolla littuvauhtipyörällä, onneksi siihen tulee noin 4kg kevyempi versio tilalle.

Keulasta otin pari kuvaa ja ne ovatten täällä (http://smg.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/).
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: puppet - 06.11.2011, 17:59:45
Onko noi valot jotkut xenon vehkeet?  :o Tahtoo kans!
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 06.11.2011, 18:30:13
Halogeeneille ovat, 1-korisen Golfin tummaoptiikat Saksan Ebaysta, E-hyväksyntä on jne. Valokuviossa ois tosin parantamisen varaa, joten sen puoleen menis paljon paremmin kesäautossa, mutta olkoot nyt. Korjataan puutteet hyvillä vanhanajan H4 lisävaloilla.

Tänään ei muuta tapahtumaa ollut kuin takatukivarsien ja tankin maalaus epoksilla. Jos ne sais tiistaina paikoilleen.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 07.11.2011, 23:07:54
Käytin lämpimäksi ja laskin pesuvedet pois jäähdytysjärjestelmästä, tulihan sieltä sakkaa hyvin. Jäähdytysnesteet sisään pakkasia varten ja tuntuis antavan oikein kuumaa ilmaa lämppäristäkin.

Takaiskarit vaihdoin, tilalle tuli nurkkiin jääneet G20 vanin jäykkyyssäädettävät Koni Heavy Track:it. Tuli reilu puoli vuotta pidettyä moista laitetta hallussa ja siihen hommasin het alkuun kierroksen iskareita ja paremmat etujarrupalikat. Kaikenlaista tuli suunniteltua, mutta jäipä tekemättä. Nurkissa nekin osat pyörii, koska tämä tuli ja vei sen "paikan" :P Etuiskarit menisivät varmaan oikein matalassa autossa, koska ovat reilusti 240 omia lyhyemmät. Takaiskarit taas ovat pidemmät, joten sitä varten joutui tekemään ulosjoustonrajoittimet. Sisäänpäin painaessa akseli menee just pohjauskumia vasten ennen kuin iskari pohjaa. 720 astetta säätövaraa pyöritellä, joten varmasti löytyy sopivat asetukset. Käänsin alkuunsa kierroksen ja tuntus olevan ok, vähän jäykemmälle voisi kääntää tukivarsienvaihdon yhteydessä. Muita muutoksia ei tarvinnut ulosjoustonrajoittimien lisäksi kuin lyhyt holkki toiselle puolelle iskarin alapäätä, jottei varsi ota kiinni tukivarteen.

Uretaaniset etutukivarsien takahelat laitoin paikoilleen. Oikean etutukivarren vois vaihtaa ehjällä helalla varustettuun, nykyinen on täysin risa. Ellen sitten tilaa panhardin helojen kanssa samalla niihinkin uretaaneja.

Kytkinhilut ois painelaakeria lukuunottamatta hallussa ja ilmanputsarikin tuli.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 09.11.2011, 00:56:08
Eilen ei joutanut puuhailemaan kuin vajaa pari tuntia, mutta sain sentäs vaihdettua takatukivarret ja bensatankin sekä kaivamaan 19mm takavakaajan esille ja paikoilleen. Takaiskareita käänsin puoli kierrosta tiukemmalle. Taka-akselin isot helat ovat ihan silttua, mutteivat kovin löysät kuitenkaan. Katsoo nyt pitääkö tuon akselin paikoillaan vai vaihtaako jonkun muun. Nuo helat vois hyvillä mielin poistaa ja laittaa uretaanit :P Ilmanputsarin laitoin toistaiseksi suoraan turboon kiinni. Mahtuu just paikoilleen, syyläriin jää väliä pari senttiä.
Innovaten analogilähdön arvot megalle asetin kohilleen ja nyt näyttää samaa kuin Innovate. Pari hyvää painelaakeria löytyi, laitanpa niistä toisen siis.

Tänään vois ehtiä laittamaan bensalinjat kiinni tankkiin ja jotain pientä.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 10.11.2011, 22:31:44
Eilen ehtinyt mitään muuta kuin käyttämään asetelman keskireiän suurennuksessa levyä varten, tänään sentäs jotain.
Laitoin bensalinjat kiinni tankkiin, vedin pumpuille johdot lisäeristetyllä 2-napaisella, vaihdoin oikean etutukivarren, säädin aurauksen ja muuta pientä. Huomisen ja lauantain aikana ois saatava M90 paikoilleen ja toimintaan.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 12.11.2011, 01:52:57
Kytkin, -sylinterit ja loota on paikoillaan sekä laatikontuenta valmis.
Kytkinhaarukankuulan alle laitoin 11mm koroketta ja silmämääräisesti vaikuttas sopivalta. Pari milliä laitan lisää jos tuntuu liian kankealta. Pidemmän pultin joutui laitamaan kytkinkoppaan vakion tilalle jotta riitti kierre kunnolla. Laatikontuesta tuli loppupelissä hyvin yksinkertainen (http://img.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Koneenranetus/48.jpg), päädyin vaihtoehtoon jossa ei tarvitse etupalkkia muokata ollenkaan. Se siirtyi vain yhden pykälän taaksepäin.

Kardaanin etupätkän suhteen mennään myös liki bolt-on linjalla. Löysin pienen kaivelun jälkeen ristikolla varustetun nopeusmittarivaijerittomasta M47:stä (todennäköisesti)lähtöisin olevan joka tarvitsee uuden tukilaakerin. Vaihdoin lootaan vastaavasti laipan ja nyt kardaanintukikumi sijoittuu noin 0,5-1cm edemmäs kuin vakiona. Tukipalkin pultinreikiä vähän leveämmiksi ja se oli siinä. Samalla irtosi pulttia huulille asetellessa korista toinen palkinpulttien oikeanpuoleisista vastamuttereista, toinen irtosi jo väliaikaiskytkintä laittaessa. Hepattava kiinni. Nestekytkimen osia laitellessa ja kytkinpoljinta irrottaessa tuli huomattua, että poljintelineen yksi vastamutteri on revennyt tuulilasin aluspellistä irti kokonaan.

Tälle päivälle työläämmistä hommista jäi näiltä osin kytkinpoljin ja keppiteline.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 13.11.2011, 00:36:20
Voimansiirto onpi toiminnassa ja tukilaakeri vaihdettu.
Kytkinpolkimestakin tuli hyvinkin yksinkertainen (http://img.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Koneenranetus/49.jpg). Poljintelineessä olikin valmiina reiät kiinnityskohdan muutokselle. Poljinta jatkoin 7cm katkaisemalla sopivasta kohdasta ja jatkamalla toisella polkimella. Alunperin vaijerin kiinnityskorva on nivelpisteen yläpuolella, porasin siihen isomman reiän pääsylinterin lukkotapille ja käänsin alapuolelle. Lukkotapiksi puolestaan samanlainen kuin jarrupolkimella. Telineen yläpuolen kiinnitin takaisin koriin kuin myös kardaanintukipalkinpulttien vastakappaleet.

Keppitelineestä tuli aika karu mutta ajaa asiansa(ei, en kuvannut ;D). Sitä väkästellessä aikaa vasta menikin, pohjana 240 M47 teline. Kiinnittyy pultilla ja ohennetulla mutterilla laatikon korvallisiin ja tukipiste on laatikontuen oikeanpuolimmaisessa pultissa. Tiukkasin kepin kiinnitystä telineeseen, nyt ei ole pystyvälystä enää. Toistaiseksi en tee vaihdevälinlyhennintä.

Vähän suhailin työpaikan pihalla ja tuntus pelaavan kaikin puolin. Ens viikolla pitäs päästä maantielle jos ei isoja takaiskuja tule.

Tänään vois koettaa tehdä hukkaportin poistoputken ja alottaa peltihommia.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 13.11.2011, 21:16:42
Peltityöt jäivät ajatuksen asteelle, mutta muuten sai edistettyä.
Hukkaportinputki on valmis ja yhtyy dp:hen sillä kohtaa jossa dp taipuu taaksepäin auton alla. Siihen pitää tehdä laippaliitos muhvin sijaan. Samalla otin sisäjousen pois hukkaportista, jotta siihen jää jotain säätövaraakin :P Dp:n alkuosa sai päälleen lämpösuojanauhan, jos ois lämpötila vähän armeliaampi tulpanjohdoille. Lohkolämmittimen välistä näyttäis tihkuvan jäähdytysnestettä, otettava irti ja laitettava liimatiivistemassaa väliin. Yhtä ehjä ja toimiva oli turbon öljypaluukin, tihkui hieman läpi laipan saumasta. Otin irti ja pyöräytin lisäsauman, aika näyttää loppuiko.
Konehuone (http://img.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Koneenranetus/50.jpg) tällä hetkellä.

Penkitys on varattu keskiviikolle ja katsastus perjantaille, tarttis jonkinlaista aikataulua vissiin pitää yllä ::)
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: faabio - 13.11.2011, 23:46:58
Tätä päiväkirjaa on kyllä ilo lukea kun kokoajan tapahtuu ja lapsentaudit saa ratkasun hyvin nopeasti :) millaisia paineita on tarkotus käyttää? Tsemppiä penkitykseen ja leimalle! :)
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 14.11.2011, 00:04:36
Tiedä häntä saako ne ratkaisua, mutta ainakin korjausyrityksen. Tehotavoitetta varten painetta tulee sen verran kuin tarvitsee ;) Eipä se tässä vaiheessa ole vielä hakusessa, kuitenkin suoritettava sisäänajo ensin.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 14.11.2011, 23:53:38
Vähiin jäi puuhailuaika tältä päivältä, koska 6-ovinen tuli hylättyä töiden jälkeen talvisäilöön ja muuta tointa sen lisäksi.
Lohkolämmittimen väliin laitoin liimatiivistemassan. Irrotusta varten tartti ottaa laturi pois ja löysätä vesipumpulta lähtevä putki lohkotuestaan. Rattiin tein "komean" äänimerkkinapin M46 ylivaihteennapista, alkujaan ei ollut ollenkaan. Kojelaudasta laikkasin kaarien kohdalta kulmat pois ja laitoin paikoilleen. Kasailua vielä jonkin verran tehtävä sen suhteen. Sen verran sopivalla kohtaa kulkee kaaret, että sivusuulakkeiden putkia täytyy muotoilla hieman uusiksi.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 16.11.2011, 00:44:33
Mua ei pitäis vissiin päästää rälläkän kanssa ollenkaan koripeltien lähelle. Hakkasin ensin reilusti varapyöräkoteloita ympäriinsä ja sen jälkeen laikkasin huonot(tai ainakin suurimman osan) pois vasemmalta. Piikkasen siitä lähti enemmän kuin alkuunsa oli ajatus(kuvat), muttei voinut taaskaan jättää "kesken" ;D Koetin väsätä kylkipellin ja varapyöräkotelonsivun yhtymäkohdan alkuperäistä mukailevaksi. Muutenkin sen kohdan kanssa turatessa sai aikaa menemään ettei ihan hirveästi vedellyt. Lopuksi rosoja pois ja sinkkispray pintaan.
Kuvat (http://smg.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Pellit/).
Torstaina etulokasuojan reikä ja toinen puoli, siellä ei pitäisi ihan niin paljoa olla tekemistä mutta mistä sitä tietää.

6-ovisesta "lainatun" flektin laitoin maanantaina paikoilleen ja sille vedin nyt sähköt. Ahtomittarin laitoin, samalla vedolla mittariston taustavaloille virta, kiekkamittarille johto puolalta ja mittaristo paikoilleen. Orkkis kiekkamittarikin toimii. Valoreleille tarvitsee jonkin verran ohjauksia, joten vedän ne varmaan 7-napaisella kärrijohdolla ja samaan nippuun kiekkamittarin sekä flektinohjauksen johdot.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 16.11.2011, 21:42:40
Penkissä käyty ottamassa katutehot sekä "täydet" mitä nyt tässä vaiheessa viitti. Menomatkalla alkupuolella ihmettelin edestä kuuluvaa räpätystä. Siihen syypää oli SnowCap jonka olin vain laittanut ilma-aukon päälle estämään lehtien menon sisään. Melkein perille päästyä tuli yksi lisä-ääni konehuoneesta joka vaihteli hieman sen mukaan miten kaasua tarjosi. Perillä katselin, että olipahan jäänyt laturin alapultti tiukkaamatta, mutteri lähtenyt menemään ja pultti ulkoistanut itsensä melkein puoliksi. Ja starttikin alkoi sutimaan tyhjää välillä, penkityksen jälkeen ei kuitenkaan enää reistaillut. Taidanpa vaihtaa toisen jossain välissä.

Rajoittimen laitoin 6000rpm:ään, ei vielä viitsinyt sen ylemmäs kierrättää, eikä otettu kuin pari vetoakaan. Login mukaan 3600rpm kohdalla ois 0,6bar painetta ja muutama piikkaus 0,7bar:iin on matkalla. Juuri 3600rpm kohdalla ahtopaineennousu triggasi kiihdytysrikastuksen ja kävi todella rikkaalla hetkellisesti. Kadulla seos pyörii hyvin tarkkaan AFR 12-12,2 kohdalla, mutta penkissä tippui rikkaammalle varsinkin 5000rpm jälkeen ja aivan rajoittimen tuntumassa ollaan jo 11,5 kohdalla. Joka tapauksessa seosta on laihennettava jonkun verran ja ennakkoakin vois lisäillä joitakin asteita. Sytkäkartta kun on lähtöisin koneesta jossa oli vähän suurempi puristussuhde. Kone pelasi hyvin, havaittavia vuotoja tms. ei ilmaantunut.
Siittä lappunen (http://img.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Koneenranetus/51.jpg). Eli 233hv @ 5358rpm ja 354Nm @ 4221rpm.

Maantieseos on nyt aika hyvin kohdallaan, muuten on säätämistä.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Lankku - 18.11.2011, 01:01:47
Etukaari, oikean varapyöräkotelon sivu ja etupalkki saivat uutta peltiä iltapuhteina. Kuvat täällä (http://smg.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Pellit/).
Oikealle laitoin taka-akselin pohjauskumin, kasailin kojelautaa vähän lisää, heitin konehuoneeseen väliaikaisen pissapoikapatentin(5l pesunestekannu ja moottori) ja putsailin laseja. Aamulla ois vissiin varovasti käytävä konttorilla koittamassa josko sais muutoksen läpi ja määräaikaisenkin hyväksytyksi ::)
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen(?)
Kirjoitti: Sjtv - 18.11.2011, 12:32:57
Onneks olkoon hyväksytystä leimasta.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 18.11.2011, 23:26:17
Niin siinä pääs käymään jälleen tämänkin kohdalla, että määräaikais- ja muutoskatsastus hyväksytty huomioitta.
Ennen katsastusta kävin ostamassa uudet pyyhkijän sulat ja laitoin pehmusteet kaariin kyytiläisten päiden suojaksi, muutoin tänään ei muuta ole tapahtunut kuin noin 70km ajoa ja siinä ohessa pientä säätöä. Tuntuis irtoavan jo hieman paremmin. Vois melkein harkita öljynvaihtoa huomenna samalla kun käy töissä vaihtamassa startin, laittamassa lisämittarit kiinni kojelautaan, valoja keulaan, yms.

Lisäystä:
Videontynkä (http://www.youtube.com/watch?v=0PTn5-B5rss) penkityksestä. Eihän siinä mitään kummoista tapahtumaa ole, mutta lopussa näkyy miten paljon rajoittimelle mennessä kone vatkaa. Kuuluva naputus tulee suuttimista.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 20.11.2011, 01:38:42
Jaaha, sit ois muisteltava mitä kaikkea tuli turattua.
Kävin ostamassa tarpeita, startin vaihdoin, käänsin nastapyörät vanteelle kesäkumien tilalle, avasin helmojen umpeenmuurautuneet/massatut tyhjennysreiät, laitoin ohutta bitumimattoa takasivupaneelien kohdalla olevien aukkojen peitteeksi sekä takasisäkaariin ja ruuvasin takapenkin tilalle laitetun pellin hattuhyllypeltiin kiinni. Bitumimatto vaimensi kontista kantautuvat äänet kokonaan ja pellin ruuvaus vähensi räminöitä vähän. Taakse tuli vanhat Continentalin nastat joiden nastoista tuleva melu on aika kova. Oishan se pitänyt muistaa kun samanlaisilla ennenkin ajanut. Ne ois tarkoitus vaihtaa joka tapauksessa parempiin heti kun sellaiset haltuun saa.

Koneeseen vaihdoin öljyt ja suodattimen, vedin 7-napaisen johdon sisältä lisävalojen yms. ohjausta varten, asensin SnowCapin ja nostin rajoittimen 7100rpm kohdalle. Keulille laitoin Boschin H4 lisävalot joihin sain puuttuvat kiinnikepalat toisista yhden 140 etupuskurin mukana tulleista lahoista. Sekä lähi-, että kaukovaloille laitoin kojelautaan omat kytkimet ohjaamaan releen maadoitusta jotta voi erikseen valita palavatko auton omien kanssa. Polttimopuolella on tullut suosittua Osramin Silverstaria. Huomiovalot ovat edelleen kytkemättä, en ole muistanut käydä ostamassa diodeja ohjaukseen. Melkoinen johtohärdelli tulee vasemman ajovalon taakse kun huomiovalon johdotuskin siihen vielä ilmaantuu. Lisävaloille ja flektille laitoin oman sulakerasiansa releiden viereen.

Semmosta ::)
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 20.11.2011, 22:27:50
Tämän päivän operoinnit olivat "uusi" turvavyö apparille rullan jumittamisen takia ja noin 300km ajoa. Pelaa ihan jees. H4 lisävaloissa kuvio ja valoteho on oikein hyvät.

Jäi mainitsematta eilisen osalta, että lohkolämppärin välistä tihkuu edelleen. Koetettava hommata siihen uusi tiiviste tai "uusi" vastus hyvällä tiivisteellä. Takavalopolttimoiden maakontaktit ja polttimot putsasin ja vaihdoin uudet parkkipolttimot. Kummasti parani näkymä.

Tuolta se näyttää nyt, puhdas ja kaikkea :P
(http://img.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/24.jpg)


Paineennoususta kolmosella ja nelosella otin logia. Näyttäisi olevan 2000-2100rpm kohdalla 0,1bar ja "säädetty" 0,6bar 3200rpm. Ei mitenkään rajua siis. Mutta ihan hyvä talveksi. Viikolla laitan rajapaineventtiilin penkitystä varten kiinni, pitää ottaa logi yhtälailla.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen
Kirjoitti: Zebe - 21.11.2011, 09:22:02
Mistä oot nuo tummat etuvalot hommannu? Vai ootko ite tummentanut?
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen
Kirjoitti: Masuli - 21.11.2011, 10:24:38
Näyttää hyvältä, jopa noi lisävalot istuu omaan silmään keulalle  :)
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen
Kirjoitti: Sjtv - 21.11.2011, 13:49:20
Mistä oot nuo tummat etuvalot hommannu? Vai ootko ite tummentanut?

Noi on golffin tummaoptiikat noi valot.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 21.11.2011, 21:27:44
Mistä oot nuo tummat etuvalot hommannu? Vai ootko ite tummentanut?
http://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=8636.msg219774#msg219774 :juhau:

Lisävaloissa ois valkean maalin alla metallinhohtoharmaa pinta(ja ruostetta), sen kun sais esiin niin näyttäsivät vielä paremmalta. Näyttäis että valkea on vedetty vaan päälle.

Eilen tuli huomattua reissussa, että alavesiletku oli pullollaan vesipumpun luota ja jätin korkin löysään. Töiden jälkeen tein köyhäilyratkaisun eli katkaisin pois niin paljon että huono kohta ei joudu paineen alaiseksi. Onneksi noissa on varaa lyhentää letkua aika paljon. Startin vaihdoin taas. Aamulla naksuttelin aikani ja parin napakan puukepillä tehdyn kopauksen jälkeen lähti pyörimään. Ihan hyvin tietysti, että kaksi hiljan vaihdetun näköistä rempattua starttia joista nyt jälkimmäinen vielä tuoreempi ja molemmista solenoidi rikki. Tilalle laitoin vanhan suoran startin, katellaan miten sen kanssa käy :P

Rajapaineventtiilin laitoin ja lisää painetta kattilaan. 1,1bar on noin 3700rpm kohdalla. Toisaalta hyvä vaan, että heräilee rauhallisesti eikä kertapamauksella. Vetää hyvin, mutta pakopaine pakottaa hukkaportin auki 5500rpm jälkeen. Otan rajapainevenan pois ja teen yläpuolisen ohjauksen paineensäätöventtiilillä. Parantuneen kulun myötä kopin kulkusuunta vedon ja vaihtojen välillä muuttuu aika paljon. Taidan vaihtaa 16" pyörät 745:stä tähän, taka-akselin isot helat uretaanisiin ja tilata panhardille moiset.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 22.11.2011, 22:38:46
Ostin paineensäätimen, tukkupaketin SilentCoatia vaimennukseen ja "puolipakolla" JL Audion 4" koaksiaalit etuoviin koska halvalla sai :idiot2: Kattoon laitoin reilu 2 kerrosta mattoa, 41 palasta jäljelle jäi 13. Vaimeni mukavasti. Lattiaan vois laittaa pari kerrosta vakiona olevaa raskasmattoa, saa riittää sinne. Lohkolämmittimeen tilasin uuden tiivisteen.

Ahdot säädin 1,3bar tuntumaan ja vetää koko alueella paineen keräilyn jälkeen hyvin. Lisää ennakkoa vaan peruskarttaan ja sopan säätöä. Penkityksen vois alotella tuolla paineella ja lisäillä tarpeen mukaan.

Ainiin, katsastuksessa mitattu omamassa ennen vaimennuksien lisäämistä 1340kg.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 25.11.2011, 00:56:21
Tiistaina laitoin katon vaimennuksen (http://img.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Muut/1.jpg) ohessa tarran (http://img.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/25.jpg) konepellinnurkkaan. Tuli vastaan moinen kuva netissä ja tuumasin että ois sopiva tarrana, joten teetin sit muutaman mustalla taustalla :P
Näköjään jäänyt mainitsematta, että lauantaina tein ja laitoin paikoilleen alavinotuet.

Eilen meni hukkaportin poistoputki käytännössä kokonaan uusiksi. Laitoin jouston ja tein laipat dp:n päähän helpottamaan irrotusta. Lohkolämppärin tiivisteen vaihdoin ja kasasin varmuuden varalle liimatiivistemassan kanssa. Jäähdytysnesteen vaihdoin melkein kokonaan uuteen, aika sameaa oli ja mukana tuli kalkkikokkareita. Bilteman pakolämpömittarin laitoin paikalleen, eipä tuo kovin nopeasti tunnu reagoivan. Kytkentäohjeetkin olivat täysin vajaat, virtaliittimelle on kaksi mahdollista paikkaa, kai se meni oikein ::)

Lauantaille varasin penkkiajan. Ei ole sama kuin ensipenkityksessä, siellä pääsee käymään joskus ens viikolla.
Otsikko: Vs: 242 -77, talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 26.11.2011, 00:33:01
Öljynpainemittari löysi paikkansa. Anturin meinasin ensin laittaa haaroittamalla vakiopaikasta, mutta lohkolämppärin vastus tulee sopivasti eteen eikä voi kiertää kuin aivan huulille. Laitoin sitten chopattuun alunperin aikomani suodattimenvälilaipan ja anturin siihen. Teen vielä ens viikolla tarkistusmittauksen mekaanisella mittarilla. Ostin pari mittarikoteloa, laitoin öljyn- ja ahtopainemittarin niihin ja kiinnitys ratin päälimuoviin. Keskisuuttimien putken ja kojelaudanpaneelin laitoin paikoilleen, täytyy kellon tilalle tehdä kunnolla tilaa seos- ja pakolämpömittarille. Flektin ja lyhyiden releet saivat pohjansa, nyt nekin ovat nätimmin rivissä puolan vieressä.

Puhetta oli tutun kanssa, että VX todennäköisesti aiheuttaa koneen tukkeutumisen yläkierroksilla. Nythän meno loppuu 6500rpm kohdille. Meinasin koettaa maltillisella nostolla olevaa hiottua nokkaa, mutta perusympyrä on 3,4mm vakiota pienempi ja hallussa on vain millisiä venttiilivarrenjatkeita. Kattoo nyt miten käyttäytyy penkissä, mutta rauhallinen paineennousu on hyvä. Jos ens viikolla sais jostain sopivat jatkeet ja pakopainemittarin laitto jäi ensi viikkoon.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty(+video)
Kirjoitti: Lankku - 26.11.2011, 16:41:42
Penkissä käyty ja lopputulema (http://img.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Koneenranetus/52.jpg) oli se mikä oli ajatuskin. 345hv @ 5300rpm ja 473Nm @ 4950rpm.

Ahtopaine nousee paljon myöhempään kuin kadulla, 0,6bar on vasta 4000rpm kohdalla ja 1,3bar vääntöhuipun kohdalla. Mutta tuon perusteella mitään muutoksia koneeseen ei tarvitse tehdä. Sytkää pienensin täyden paineen alueelta asteella koska siellä kuului penkittäjän luureihin parissa kohtaa pieni risaus. Seos on hieman rikkaalla ja pyörii 10,6-11 välimaastossa. Luonteeltaan kone on joka tapauksessa hyvä ja laajahkon vetoalueen myötä ei vedossa suuria ongelmia ole valita oikeaa vaihdetta :) Nyt vaan hienosäätöä nurkka-ajoon.

Se tuli huomattua ja on tullut hieman haisteltua jo aikaisemminkin, että jäähdytysneste haiskahtaa sisälle kun lämppärin laittaa päälle. Taitaa mennä kenno vaihtoon vaikkei siinä irrottaessa vuotojälkiä mitään näkynytkään.

Edit. Tommonen veto se oli: http://www.youtube.com/watch?v=Jnpkgwln2O4
Kovat on äänet, muualla kuin koneessa.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty
Kirjoitti: Rusakko - 26.11.2011, 17:25:26
Mutta tuon perusteella mitään muutoksia koneeseen ei tarvitse tehdä.
Meinaatko että tomosilla tehoilla pärjää muka talven ??? :D
Kyllähän tommonen 2-ovinen koppa kivasti liikahtaa jo noilla tehoilla O0
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty
Kirjoitti: Peetu - 26.11.2011, 17:26:01
Onnea hienoista luvuista!
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty
Kirjoitti: Lankku - 26.11.2011, 17:47:09
Meinaatko että tomosilla tehoilla pärjää muka talven ??? :D
Eihän täyttä tehoa kadulla käytetä :pomo:
Nyt painaa kuskin kanssa noin 1420kg. Äänieristystä ja muuta kun lisäilee niin eiköhän paino kuskin kanssa ole 1500kg paikkeilla, joten ei tämä mikään keijukainen ole :)

Ihan hyvät lukemat tuli juu, johan tää oli ensimmäinen turbokone joka tuli tehtyä(tai oikeastaan saatua tulille ja ajoon ::)).
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty
Kirjoitti: puppet - 26.11.2011, 18:09:50
Hienot lukemat!  -H-
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty
Kirjoitti: janne81 - 26.11.2011, 18:29:28
Lankku vetäs jauhot suuhun monelle kun ekalla turpokoneellaan yli 300 pollea.  :2funny:
Hienot lukemat!
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty
Kirjoitti: Juzi - 26.11.2011, 20:15:41
Lankku vetäs jauhot suuhun monelle kun ekalla turpokoneellaan yli 300 pollea.  :2funny:
Hienot lukemat!
Ja kuinka nopeesti koko moottori ja auto oli ajokunnossa niin ei voi kun  -H- .
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty
Kirjoitti: Lankku - 26.11.2011, 20:57:01
Eihän näillä lukemilla vielä jauhoja kenenkään suuhun laiteta kuin sellaisten jotka erehtyvät ulkonäön perusteella olettamaan, että pellin alla on perus B19A ;) Ja penkkitulos on penkkitulos, kovasti polttelis jo mieli päästä koittamaan esim. mailille, mutta odoteltava ensi vuotta :nälkä:
Kyllähän se mieltä lämmittää ettei tarvinnut taistella sen kummemmin vaan tavoite täyttyi heti ekalla yrityksellä. Saishan siitä vielä enemmänkin pienellä vaivalla. Tosin jo alkujaan oli selvää että pidän H-profiilit poissa koneesta ja kulut mahdollisimman pieninä, kuitenkaan yrittämättä tinkiä muuten.

Juu menihän tässä vissiin 2,5kk ostosta tähän päivään. Ihan sopiva aikataulu.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty
Kirjoitti: Lankku - 26.11.2011, 23:13:14
Laitetaan nyt vielä pikainen koontilista mitä palikkaa tekniikan puolesta on kiinni vaikka konepuoli on tuolla viritysresepti-topicissa jo mainittuna.

- B230F(X) vakio alakerta 13mm veiveillä, uudet laakerit ja renkaat.
- 531 perussiistittynä, kolmikulmaseeteillä, uudet ohjurit.
- Puristussuhde 9,3.
- VX-nokka vakioajoituksella.
- K-jetin imusarja suuttimenpaikoilla.
- Suuttimet 783cc Siemens Deka
- Megasquirt I, v2.2 levy.
- Jakajasytkä
- 65mm kaasuläppä välilaipalla, 2,5" ahtoputket
- MAN:in muovipäätyinen välijäähy, kenno noin 530x520x51.
- HX35 jaetulla 12 pesällä, vakio hukkaportti hepattu umpeen.
- Itse tehty pakosarja joka ei ole pulsseja nähnytkään, putki 38mm reiällä.
- 38mm kopiohukkis 0,6bar jousella ja yläpuolisella ohjauksella.
- Bosch perus muovinen by-pass.
- 3" putki takapöntölle asti akselin yli, takapönttö ja loppu 2,5".
- K&N kartioputsari
- Vanha K-jet pumppu ja normaali tankkipumppu.
- Innovaten laajakaista

- Loota uudempi M90
- Asetelma -618 SRE ja dieselin 228mm kytkinlevy.
- Littuvauhtipyörä, "kaikki" ylimääräinen pois, noin 5kg.
- Kardaanin etupätkä mittarivaijerillisesta M47:sta rautalaipalla, takapätkä voipi olla pari sen kanssa tai sitten ei. Ei ainakaan värise yhtään tämäkään.
- Perä 3.91 välityksellä oleva 1030. 3.54 tai 3.31 voisi olla asiallinen.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty
Kirjoitti: JiiV70 - 27.11.2011, 10:21:45
Laitetaan nyt vielä pikainen koontilista mitä palikkaa tekniikan puolesta on kiinni vaikka konepuoli on tuolla viritysresepti-topicissa jo mainittuna.

- B230F(X) vakio alakerta 13mm veiveillä, uudet laakerit ja renkaat.
- 531 perussiistittynä, kolmikulmaseeteillä, uudet ohjurit.
- Puristussuhde 9,3.
- VX-nokka vakioajoituksella.
- K-jetin imusarja suuttimenpaikoilla.
- Suuttimet 783cc Siemens Deka
- Megasquirt I, v2.2 levy.
- Jakajasytkä
- 65mm kaasuläppä välilaipalla, 2,5" ahtoputket
- MAN:in muovipäätyinen välijäähy, kenno noin 530x520x51.
- HX35 jaetulla 12 pesällä, vakio hukkaportti hepattu umpeen.
- Itse tehty pakosarja joka ei ole pulsseja nähnytkään, putki 38mm reiällä.
- 38mm kopiohukkis 0,6bar jousella ja yläpuolisella ohjauksella
- 3" putki takapöntölle asti akselin yli, takapönttö ja loppu 2,5".
- K&N kartioputsari

- Loota uudempi M90
- Asetelma -618 SRE ja dieselin 228mm kytkinlevy.
- Littuvauhtipyörä, "kaikki" ylimääräinen pois, noin 5kg.
- Kardaanin etupätkä mittarivaijerillisesta M47:sta rautalaipalla, takapätkä voipi olla pari sen kanssa tai sitten ei. Ei ainakaan värise yhtään tämäkään.
- Perä 3.73 välityksellä, äkkiseltään koplailtuna 1030. 3.54 tai 3.31 voisi olla asiallinen.

Tätä kun katselee, pakko on nostaa hattua!
Kysessähän on talviauto!

 ;)
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty
Kirjoitti: Jahre - 01.12.2011, 08:12:48
Hei en huomannukkaan että olit saanut tämän penkitettyä. Onneksi olkoon!! Ihan messevät lukemat  P> Täytyy joku päivä tulla vilkaiseen(ihaileen) tätä, jos vain sopii ;)
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty
Kirjoitti: Lankku - 02.12.2011, 00:26:03
Eipä kaikkea voi huomata. Jos ei muuten niin kai keskiviikkona ilmaannut ABC:n pihaan?

Vertailun vuoksi varasin lauantaille penkkiajan samaan paikkaan jossa kävin ottamassa katsastukseen lapun.
Tähän mennessä ajoa on tullut noin 1600km josta suurin osa työmatkaa ja hyvin on pelannut. Harvempaan perään siirtyessä ajatuksissa ois laittaa 245:een aikomani Truetrac. 245:een puolestaan sais riittää räikkälukko kunhan aika koittaa. Lämppärinkennon kanssa iski laiskotus ja heitin paikka-ainetta järjestelmään. Jäähdytysnesteen haju ja lasien huurrettuminen hävisivät melkein heti. Ajamista lukuunottamatta tekemiset olleet vähissä tällä viikolla, jos vielä sais vaikka ylävinotuet tehtyä tjsp.

Jos laskelmat ei ole ihan päin honkia, niin saattaminen nykytilaan tekniikan, penkityksien ja katsastuksen osalta on maksanut luokkaa 3300-3400e. Sisältäen aihion. Sitä se teettää kun koettaa haalia sieltä mistä saa ja käyttää ennestään olevia osia. Iso osa tekniikan ja alustan osista on samasta purkuautosta josta koko koneen piti alkujaan tulla. Eikä kaikkea ole tarvinnut hankkia kertarysäyksellä.

JiiV70, eihän tässä ole mitään erikoisosia edes :)
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty
Kirjoitti: Jahre - 02.12.2011, 08:29:23
Eipä kaikkea voi huomata. Jos ei muuten niin kai keskiviikkona ilmaannut ABC:n pihaan?

Valitettavasti en pääse keskiviikkona :'( Meillä on yhen kurssin autonäyttely juuri sinä ilta ja se kestää jonnekkin 9 saakka. Niin ja sitten meikä taas muuttaa pois niin ei pääse enään miitteihin muutenkaan :(
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty uudestaan
Kirjoitti: Lankku - 03.12.2011, 19:31:19
No tässä ehtii vielä sopimaan ajankohdasta.

Toisessa paikassa kävin äsken penkissä ja nyt ahtopaine nousi hyvin tarkkaan samalla tavalla kuin kadulla. Säädöt täysin samat kuin aiemmin. Siellä tuloksena oli tämmöinen lappu (http://img.photobucket.com/albums/v629/244x2/242%20-77/Koneenranetus/53.jpg). 352hv @ 5087rpm ja 538Nm @ 4560rpm.
Aika kapealle alueelle tuli huippuvääntö tähän käppyrään heti alkuunsa, saishan se tasasempikin olla. Liian rikkaalle veti nytkin 6000rpm jälkeen verrattuna siihen miten kadulla seos käyttäytyy. Pakopainemittari jäi laittamatta, josko nyt ehtis jossain välissä ::) En tiedä oiskohan koetettava sitä hiottua nokkaa kuitenkin, jos sais voimaa ylemmäs enemmän.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty uudestaan
Kirjoitti: JuHaU - 03.12.2011, 19:46:06
Sehän meni jo hieman yli mitä mulla oli LH:lla  348 @ 534.

Seuraavaksi nokkajumppaa tekemään.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty uudestaan
Kirjoitti: Lankku - 05.12.2011, 22:39:48
Jahren kanssa käytiin vähän ajamassa ja samalla sai viankin ulos.
Paineella alkoi kuulumaan ylimääräistä suhinaa ja joutokäynti nousi 2500 paikkeille. Jarrukliineripurkin käsillesaamisen jälkeen vuotokohta paikallistui kaasuläpän tienoille ja ajattelin, että liimatiivistemassa läppäkotelon ja laipan välistä vuotaa. Läppäkotelo irti ja toisesta kemiallisella metallilla tukkimastani letkulähdöstä oli lähtenyt täytteet pois ja toisesta lähti ruuvarilla tökkäämällä. Ei näköjään putsatulla sileällä pinnalla kestä tuo. Pyöräytin M7 kierteen ja laitoin lukkoliimalla pultit.

Samassa yhteydessä paljastui, että .msq oli tallentunut koneelle aikaisemmin huonosti yhteyskatkoksen takia ja se sotki bensapuolen perusasetukset ja lambdan asetukset. Ne piti asettaa uusiksi ja bensakarttaa joutuu vielä hakemaan uudestaan kohilleen, koska koneella ei ollut tallessa viimeisintä versiota.

Ylävinotukia en laitakaan vielä. Litteän jarrutehostimen kanssa jarrunestesäiliön korkki tulee tielle vasemmalla puolella. Kateltava josko jostain eksyis haltuun paksu tehostin.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty uudestaan
Kirjoitti: Turbo 242 - 07.12.2011, 04:32:39
Ylävinotukia en laitakaan vielä. Litteän jarrutehostimen kanssa jarrunestesäiliön korkki tulee tielle vasemmalla puolella. Kateltava josko jostain eksyis haltuun paksu tehostin.

Pikkusen kun taivuttaa niin hyvä tulee. (http://kuva1.kuvablogi.com/iso/img3239342.jpg)  :pomo:
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty uudestaan
Kirjoitti: A.J.H - 07.12.2011, 10:53:38


Ylävinotukia en laitakaan vielä. Litteän jarrutehostimen kanssa jarrunestesäiliön korkki tulee tielle vasemmalla puolella. Kateltava josko jostain eksyis haltuun paksu tehostin.

Sellainen 940 mallinen? mulla on vielä jäämistössä yks sellanen pääsylintereineen
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty uudestaan
Kirjoitti: Lankku - 08.12.2011, 23:23:16
Pikkusen kun taivuttaa niin hyvä tulee. (http://kuva1.kuvablogi.com/iso/img3239342.jpg)  :pomo:
Ruman näköinen tuommonen väännetty. Eikä viitti alkuperäisiä murjoa(meinasin hyödyntää 245:een varattuja ::)).

AJH: Jep, samanmoinen.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty uudestaan
Kirjoitti: Turbo 242 - 09.12.2011, 10:34:39
Ruman näköinen tuommonen väännetty. Eikä viitti alkuperäisiä murjoa(meinasin hyödyntää 245:een varattuja ::)).

No miten sen nyt ottaa. Välttämättä edes huomaa jos ei tiedä että sitä on hieman taivutettu...
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty uudestaan
Kirjoitti: A.J.H - 09.12.2011, 10:38:40
No miten sen nyt ottaa. Välttämättä edes huomaa jos ei tiedä että sitä on hieman taivutettu...
lujuus kärsii kun putkea taivutetaan  ;)
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty uudestaan
Kirjoitti: Turbo 242 - 09.12.2011, 10:40:26
lujuus kärsii kun putkea taivutetaan  ;)

Rohkenen väittää että tuossa kohteessa se ei maata kaada.  ??? Noh, aika näyttää...
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty uudestaan
Kirjoitti: Kulmamies - 09.12.2011, 12:56:34
Pakko puuttua pikkuasioihin, kun ei isommista ole mitään hajua ;) Eli jos se rauta ottaa kiinni jarrunestesäiliön korkkiin, niin eikö sen säiliön voisi kääntää toisin päin?
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty uudestaan
Kirjoitti: Turbo 242 - 09.12.2011, 13:00:32
Pakko puuttua pikkuasioihin, kun ei isommista ole mitään hajua ;) Eli jos se rauta ottaa kiinni jarrunestesäiliön korkkiin, niin eikö sen säiliön voisi kääntää toisin päin?

Muuten kyllä mutta ainakin mulla siitä lähtee kytkimen pääsylinterille letku. Pidempi letku auttais asiaa mutta Hämeenlinnasta ei vuosia sitten löytynyt letkua joka kestäisi jarrunestettä.  :idiot2:
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty uudestaan
Kirjoitti: Kulmamies - 09.12.2011, 13:07:20
Muuten kyllä mutta ainakin mulla siitä lähtee kytkimen pääsylinterille letku. Pidempi letku auttais asiaa mutta Hämeenlinnasta ei vuosia sitten löytynyt letkua joka kestäisi jarrunestettä.  :idiot2:

Onpas Hämeenlinnassa väkeviä jarrunesteitä :) Eihän jarruneste muualla Suomessa ole pahasta muuta kuin maalipinnalle. Kaikkien letkujen sitä pitäisi kestää.

Enpäs huomioinut sitä letkua. Onhan se pöljän näköinen, jos se letku kiertää turhaan sellaisen pitkän lenkin.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty uudestaan
Kirjoitti: Turbo 242 - 09.12.2011, 13:15:15
Onpas Hämeenlinnassa väkeviä jarrunesteitä :) Eihän jarruneste muualla Suomessa ole pahasta muuta kuin maalipinnalle. Kaikkien letkujen sitä pitäisi kestää.

Enpäs huomioinut sitä letkua. Onhan se pöljän näköinen, jos se letku kiertää turhaan sellaisen pitkän lenkin.

Ei se jarruneste Hämeenlinnassa sen väkevämpää ole. :facepalm:  :D

Bensaletkua siinä oli aikoinaan mutta jarruneste hikoilee siitä läpi.  ??? Miksi se niin tekee, ei ole hajuakaan.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty uudestaan
Kirjoitti: janne81 - 09.12.2011, 20:17:15
Jarrunesteelle pitää tosiaan olla omanlaisensa kumia, epdm tms. kestää mutta nitriilikumi ei kauaa. Vastaavasti tuo epdm taas ei tykkää öljystä.
Onpas Hämeenlinnassa väkeviä jarrunesteitä :) Eihän jarruneste muualla Suomessa ole pahasta muuta kuin maalipinnalle. Kaikkien letkujen sitä pitäisi kestää.

Enpäs huomioinut sitä letkua. Onhan se pöljän näköinen, jos se letku kiertää turhaan sellaisen pitkän lenkin.


Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty uudestaan
Kirjoitti: Turbo 242 - 09.12.2011, 21:25:47
Jarrunesteelle pitää tosiaan olla omanlaisensa kumia, epdm tms. kestää mutta nitriilikumi ei kauaa. Vastaavasti tuo epdm taas ei tykkää öljystä.

Tämmönen käsitys mullakin oli mutta en ollut ihan varma.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, penkitetty uudestaan
Kirjoitti: Lankku - 10.12.2011, 00:42:11
Enpäs huomioinut sitä letkua. Onhan se pöljän näköinen, jos se letku kiertää turhaan sellaisen pitkän lenkin.
Niin on, varsinkin kun tuollakin seikkailee kaikenlaista piuhaa ja letkua ihan tarpeeksi nytkin.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Mursu - 10.12.2011, 16:49:50
näppärän näkönen laite mutta mistä noi tummat ajovalot on peräsin O.o
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 10.12.2011, 16:51:04
Mainittu pariin kertaan aiemmin jo :)
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: mikkis83 - 11.12.2011, 16:28:15
Taisit tulla tänään puolen päivän maita Juvan alapuolella tällä vastaan? Tuskin kovin montaa samanlaista niillä kulmilla liikkuu. Erottui hyvin joukosta ;)
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 11.12.2011, 21:41:33
Niihin aikoihin olin liikenteessä. Eipä tätä ikäluokkaa pahemmin ole (talvi)liikenteessä täälläpäin. Voihan se olla, että erottuu varsinkin lisävalojen takia ::)
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Turbo 242 - 14.12.2011, 12:08:07
Jos joskus olet myymässä noita ajovaloja niin paiskaa privalla.  :pomo:
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Mursu - 14.12.2011, 12:17:35
nyt kun jaksoon kattella muutkin sivut niin mistä golffista nua valot on peräsin?
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Turbo 242 - 14.12.2011, 12:20:12
nyt kun jaksoon kattella muutkin sivut niin mistä golffista nua valot on peräsin?

:juhau:

Halogeeneille ovat, 1-korisen Golfin tummaoptiikat Saksan Ebaysta, E-hyväksyntä on jne. Valokuviossa ois tosin parantamisen varaa, joten sen puoleen menis paljon paremmin kesäautossa, mutta olkoot nyt. Korjataan puutteet hyvillä vanhanajan H4 lisävaloilla.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Mursu - 14.12.2011, 12:24:12
:juhau:
ai siälä oli tarkennus jossain kohtaa (sokia) :facepalm:
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 16.12.2011, 23:50:14
Nokka-akselinvaihdon aloitin eilen, aamulla hain puuttuvat säätöpalat ja iltasella laittelin kuntoon. Nokka oli aikaisemmin sinisen 242:n vaparikoneessa. Arvot on seuraavanlaiset, nosto 10,67mm, 250° millistä milliin ja 107° nokkakulma, auki YKK:ssa 3mm. Ajoitukselle en tehnyt vielä mitään. Venttiilivarrenjatkeet tulivat 2-milliset, 1,2-1,4mm ois ollu aika hyvä, nyt joutui laittamaan hyvin ohuet säätöpalat ja vähän operoimaan ettei nokka ota kiinni paininkupin reunaan. Koetettava vissiin hommata jostain em. paksuiset palikat. Vaihdon jälkeen kävi huonosti ja ensimmäisenä oli mielessä tulpanjohdot. Niinhän se oli että kahdessa oli ääretön vastus, yhdessä satunnaisesti 10k-ääretön ja yhdessä 4kohm. Kaivelin työpaikan romulaarista jonkinlaisilla arvoilla olevat johdot. Uusia kaipais, eikä lämpösuojaus pakopesältä ja -sarjalta ois pahitteeksi.

Eihän tuo mahdottoman aikaisin herää nyt, mutta nokka on varmaan jonkun verran myöhäisellä. Kulkua tuli "täys"paineelle perstuntumalla reilusti lisää ja vetää hyvin yläkierroksilla toisin kuin VX:llä. Siitäkin huolimatta että seos on kympin pintaan ::) Osansa teki ennakon lisäys koko ahtoalueelle 3 asteella, lisääkin vois varmaan laittaa. Kunhan tässä nyt aikansa säätelee taas.

Keulille tuli lisää valovoimaa (https://lankku.kuvat.fi/kuvat/242+-77+B230"FT"/Muut/2.jpg) ;D Boschien kaveriksi ruuvasin Cibien Bi-Oscarit joissa siis sumari ja pitkä. Boscheihin lykkäsin testimielessä xenonit sisään, lähivalolla hajavalo on turhan reilu mutta pitkillä näyttää hyvin. Tällä kombinaatiolla otin auton ajovalot pois käytöstä toistaiseksi koska en tehnyt kytkentää vielä loppuun asti.

Turbo tarttee vissiin aukaista ja tarkastaa öljyrenkaan tilanne, tuprauttelee/käryää hieman.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 19.12.2011, 23:55:11
Otin nokalta ohjurisokan pois ja kokeilin paria eri asentoa. Nyt on noin varttihammas aikaisellaan ja alas löytyi paremmin vetoa eikä paineilla yläpää kärsinyt äkkiseltään kovin. Penkissähän se ois vissiin käytävä vaihtelun vuoksi jotta näkis millaiseksi käppyrät muovautuivat. Pieni tuntuma ois, että kytkimen suhteen aletaan olemaan rajoilla.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 02.01.2012, 22:41:05
Kummosia ajoja ole tullut, mutta ei tuo nokka tunnu kovin hääviltä ratkaisulta kokonaisuudessaan. Tuntus olevan vähän joko-tai. Joko joutokäynti ja pintakaasutoiminta huonoa ja yläkierroksilla vetoa enemmän, joutokäynti ja pintakaasu hyvä ja yläkierroksilla samaa luokkaa perstuntumalla kuin VX:llä tai sitten nykynen säätö eli ylhäällä suht ok ja alhaalla vähän sinnepäin. Nokan meinasin vaihtaa huomenna, vaikka oma valikoima onkin vain A, V ja VX. Todennäköisesti laitan toistaiseksi A:n kunnes jotain parempaa sattuu löytymään. Vaikka ahdoilla todennäköisesti hävitään niin saapa eniten käytetyn alueen toimimaan kunnolla.

Tänään kävin penkissä, samassa jossa viimeksi paineennousu oli heikkoa ja sama tulos ahtopaineen suhteen oli nytkin. 800-1000rpm myöhemmin nousi kunnolla paine kuin kadulla, vaikka penkkiin laittoi lisää vastusta. Sunnuntaina koetetaan höylätä ja hakea kiinnitystä paremmaksi jos johtuu siitä, että lähtee nousemaan etummaista rullaa pitkin(?) vaikka penkki ei luistosta ilmoitakaan. Tuloksista sen verran, että saman penkin edelliseen lappuun verrattuna tehoa tuli lisää 347 @ 5300 -> 368 @ 5580 ja vääntöä 477 @ 4910 -> 499 @ 5130. Vääntöhuippu jää todennäköisesti taas sille alueelle jossa painetta ei vielä kunnolla tullut. Molemmat käyrät ovat korkeammalla koko alalta paineilla kuin edellisessä.
Pakopainemittarin laitoin perjantaina ja otin sen käyttäytymisestä videota vetojen aikana. Näyttäisi pysyvän alle ahtopaineen.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Rusakko - 02.01.2012, 22:53:07
Nonii! Kyllähän se hyvin hönkii :)
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 05.01.2012, 20:41:42
Onhan se ihan ok :)

Eilen töiden jälkeen puuhailin vähän aikaa ja sain A-nokan vaihdettua kahta säätöpalaa lukuunottamatta. Ajoituksen jätin vähän myöhäiselle. Aamulla ennen töitä kävin hakemassa puuttuvat, laitoin paikoilleen ja pyöräytin tulille. Töiden jälkeen katselin perussäädöt takaisin siihen jossa olivat VX:llä ja passailin siitä sitten sinnepäin. Käynti ja toiminta alipainealueella on kyllä ihan eri maata kuin hiotulla oli. Ahtopuolesta ei pysty mitään sanomaan näillä keleillä, jos sunnuntaina sit penkissä.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 08.01.2012, 19:08:45
Noniin, nyt on taas rengasta ja moottoria pyöritelty penkissä. Penkissä ei ilmeisesti tuolla Boschin ohjelmistolla ole mahdollisuutta käyttää tehonmittauksessa kuin inertiaa ja ajosimuloinnista ei sitten saa käppyröitä pihalle ::) Vitosella sai sen verran hitaamman kierrostennousun, että paine nousi täyteen enää noin 300rpm myöhemmin kuin pitäisi.
Notta semmonen (https://lankku.kuvat.fi/kuvat/242+-77+B230"FT"/Koneenrakennus/54.jpg) siitä nyt sit tuli. Kai se on mielenkiinnosta käytävä samoilla asetuksilla muuallakin taas :idiot2: Penkittäjä sanoi lopettaneensa vedon vitosella tuossa vedossa hieman aikaisemin joten siitä käyrän jyrkkä lasku. Ehtii sillä edelleen, jäi ainakin tuon lapun mukaan se vääntöpiikki pois joka vakioajoituksella olleella VX:llä tuli.

Eilen ja tänään yön jälkeen mappiarvo näytti jotain ihan hurjia kun meinasin käynnistää. Eilen tinasin mappianturin liitokset uudestaan jos siitä johtuisi mutta se ei tilanteeseen auttanut. Lämpö korjasi tilanteen molemmilla kerroilla. Mittasin anturin lämpimässä ja kylmässä sekä lämmitin kaikki levyn juotokset uusiksi muutenkin. Lopuksi letku irti anturilta ja siellähän oli vettä. Ihmekö tuo jos näyttää väärin kun vesi on jäässä. Kuivailin ja eiköhän se siitä.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 09.01.2012, 21:47:29
Sähköhommien puolelle meni tänään enimmäkseen. Vetokoukulle laitoin johtosarjan, kytkin huomiovalot toimintaan, toisista lisävaloista otin xenonit pois ja tein halogeeneille johdotukset sekä poistin pakopainemittarin käytöstä tulppaamalla nipan pakosarjasta. Noiden lisävalojen ja huomiovalojen releet kaipaavat vielä pohjia. Nyt vois sanoa, että alkaa olemaan relettä(6kpl) ja johtoa ihan tarpeeksi vasemman ajovalon takana. Ja H4 lisävaloille löytyy toki omat nappulansa jotta voi pitää päällä kuten halajaa.

Sekin vielä, että vaihdoin öljyt koneeseen kans.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 24.01.2012, 20:19:06
Eipä sen kummempaa päiviteltävää, kuin että muuta en ole oikeastaan tehnyt kuin ajanut ja tankannut. Toissa lauantaina kävin nykäisemässä traileria muutaman sata kilometriä tyhjänä/kuormattuna ja keskikulutus oli noin 14,3l/100km eli normaali. Se reissu mukaanlukien on sen jälkeen tullut ajettua noin 1350km. Vähän eri pintakaasuseoksia on tullut kokeiltua ja kokeilu jatkuu edelleen jos sais haeskeltua millä toimii pienimmällä matkakulutuksella.


Tässä välissä on joutessaan tullut puuhailtua viimeisimmän hankinnan kanssa, josta viime viikonloppuna noin 11h pintapuolisessa ehostuksessa.
Tästä lähdettiin:
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/240%20-88%20Ambulance/1.jpg?img=medium)

Ja parin pienen välivaiheen kautta
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/240%20-88%20Ambulance/Laitot%202012/3.jpg?img=medium)

tähän päädyttiin:
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/240%20-88%20Ambulance/Laitot%202012/13.jpg?img=medium)
Yläpuolisko pinttynyt ja muutenkin likainen, joten väriero pienenee aika paljon vielä.

Jälleen hyvä olla väleissä sellaisten tilojen haltijan kanssa jossa saa näitä lyhkäsiä versioita ylös ja pajotettua :)
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Mursu - 24.01.2012, 20:46:58
mukava seurata näitä erikoisia projekteja :)
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Jussi.L - 24.01.2012, 21:36:10
Sairaan hieno tuo ambulanssi  O0 Eikös tuollainen ollu jossakin telkkari mainoksessakin? Tuleekos bulanssiinkin 3 litran kutonen, tai jotain muuta yhtä eksoottista?  ::)
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Mursu - 24.01.2012, 21:59:45
eikös tällä voorumilla ollu jollain muullakin tommonen ambulanssi
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 24.01.2012, 22:28:34
coolowerilla on 960 lanssi ja eräällä jäsenellä vaiheeseen jämähtänyt 240 lanssi PRV:llä jota ei ole täällä esiteltykään. Tämähän on D24:llä joka on palvelusaikana turbotettu, eikä ole katsastettu vielä palveluksesta poistumisen jälkeen. Pakuksi menee halvemman ylläpidon takia ja tekniikka pysyy ainakin perustaltaan toistaiseksi sellaisena kuin on. Onhan tuolla menty mittarin mukaan "jo" 263tkm. Enkä voi sanoa, että 3l kutosessa ois oikein eksoottista enää mitään, kuitenkin tinakutonen on tullut kolmeen autoon istutettua ;) Tekniikan vaihto kyllä muhii taustalla, D24 ei perusluonteeltaan sovellu mun luonteeseen...
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Rudi - 24.01.2012, 23:22:51
Alkaa olla olosuhteisiin sopiva gamoväritys. :) Hieno laite!
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 14.02.2012, 22:18:20
Lanssi koki katsastuksen hyväksytysti 1. päivä ja sen jälkeen tullutkin eilistä ja tätä päivää lukuunottamatta ajettua sillä vain noin 1800km.

242:lle ei kummoisia ole tapahtunut. Tänään käytin turbon ja pakosarjan irti. Aiemmin kaksi turbon pulttia pakosarjaan oli löystynyt, kiristin ne silloin mutta jäi pikkaisen vuotamaan vielä ja pakosarjasta vuoti nyt ykköspytyn tiivisteen välistä. Tiivisteet olivat vielä ehjät, joten kevyt kerros pakoputkitahnaa pintoihin ja nippuun.
Moottorin sivutuki ois tehtävä kun vaan sais aikaiseksi, kone heiluu sen verran paljon eri tilanteissa, että pakopesän nurkka, johon hukkaportinkello alunperin kiinnittyy, hakkaa koriin. Onhan siinä toista senttiä rakoa sentäs ::) Nyt kun on suora verrokki käytettävissä niin tuli todettua, että M90:ssä on huomattavasti lyhemmät vaihdevälit samanlaista keppiä käyttämällä.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 25.02.2012, 00:02:09
Pientä puuhaa piti saada illankuluksi ja vaihdoin perään sisälle Truetracin. Sain sopivat ulosvetimet lainaan, siirsin poskilaakerit shimmeineen vanhasta perästä, tarkastin tussilla hammaskosketuksen, näyttäis olevan siinä missä pitääkin ja laitoin synteettiset peräöljyt sisään. Parikymmentä kilsaa koeajoa/kiusausta takana, eikä pidä ylimääräistä elämöintiä ja lukko tuntuu pelaavan kuten pitää. Tosin eipä voi sanoa että ois pitoakaan renkaalla kummoisesti ::) Hyvä se on viedä nyt kumminkin.
Tuolla kuvat (https://lankku.kuvat.fi/kuvat/242+-77+B230"FT"/Muut/).

Viime viikon torstaina kävin hakemassa Mondeon 16x6,5" pellit. Ihan vaan siitä syystä, että Volvon vanteet tuntuvat olevan tiukassa vaikka niitä autojen alla näkyy. Sunnuntaina tuttu sorvasi keskireiät oikean kokoisiksi, maanantaina porasin kehät irti ja hitsasin kiinni niin, että ET on 26 paikkeilla. Hetki meni heppaillessa ulkokehältä reikiä umpeen. Keskiviikkona sutasin hitsattuihin kohtiin epoksin päälle varmistamaan tiiveyden ja torstaina käänsin päälle käytetyt piikkipyörät jotka hommasin tutulta. Pullottaahan ne joo, mutta kun ei kapeampaakaan vannetta ole parillakympillä tiedossa. Sunnuntaina vois päästä koettamaan jäädytetylle jokkisradalle piikkipyörillä ajamisen alkeita. Jos nyt sais edes muutaman valon keulasta rikki?  :P
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 26.02.2012, 19:32:52
Eilen menin ja heitin paikoilleen "uuden" lämppärinkennon ja puhaltimen. Loppui glykolinhaju ja hiljalleen voimistunut ulina.

Tänään tuli käytyä kiusaamassa autoa ja piikkipyöriä kevyesti lumipeitteisellä jäädytetyllä radalla. Ei voi sanoa että ois liikaa pitoa ollut, mutta alkoi sentäs saamaan vähän tuntumaa pyörien käytökseen. Ahtopainetta ois voinu tietysti pikkasen tiputtaa jotta ois saanu paremmin pitoa takapyörille ::) Kalustovaurioita tuli sen verran, että oikeanpuoleisen huomiovalon jätin yhden tiukan sisämutkan penkkaan ja dp ratkesi turbonlaipan hitsauksen vierestä osittain. Kone heiluu liikaa siihen nähden miten tiukasti putki on kiinni korissa eli pitäis tehdä se sivutuki. Halkeaman sain hitsattua yläpuolelta melkein kokonaan, alapuolelle jäi vielä äänestä päätellen vuotoa ja korjaan sen töissä.

Sivusta kuvatut videontyngät tuo hyvin ilmi miten kovat äänet on ;D
1 (http://www.youtube.com/watch?v=BDv8kJPcd4A) ja 2 (http://www.youtube.com/watch?v=AJ9iu8LguTU).

Jos nyt vielä tänä talvena pääsis kunnolla jäällekin vähän väljempiin olosuhteisiin ja sais vaikka incaria.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Mjt - 27.02.2012, 20:09:52
Voi kyllä olla että tuota väljempiä ratoja ei ihan lähialueilta löydy.
Hirvensalmen ratakin on näköjään aika tyyris, 50e/2h piikkirenkailla, jos ei oo seuran jäsen.
http://www.hauinfo.net/
Mut kunhan nyt käyt tutustumassa meijän lammen syheröihin.. sen jälkeen tuollanen rata on kuin lentokentällä ajelis..
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 27.02.2012, 20:51:57
Onhan siinä hintaa sit turhan paljon siihen nähden mikä oli epäilys.

Hitsasin pakoputken loppuun ja laitoin koneelle sivutuen. Käytin sinisessä 242:ssa ollutta tukea pohjana, taivuttelin vaan tangon kiertämään öljynpaluun ja korinpäähän tein erilaisen kiinnityksen.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 30.03.2012, 21:22:05
Tuumasinpa testata E85:llä tätä ja keskiviikkona laskin tankin täyteen. Uuden bensakartan tein valmiiksi 40% suuremmilla arvoilla ja latasin sen sisään tankkauksen jälkeen. Muuta ei voi sanoa, kuin että toimii hyvin. Pientä hienosäätöä tein bensakarttaan, lisäsin sytkäkarttaan pari astetta paineille ja pintakaasulle. Ainoat muutokset niiden lisäksi on käynnistysbensan lisäys 40%, täysin lämpimälle koneelle en lisännyt ollenkaan Tänä aamuna oli ensimmäinen startti ulkolämpötilan ollessa nollassa tai pikkupakkasella, ensimmäisellä yrityksellä hörähti ja toisella lähti käyntiin normaalisti. Parista lämpöasteesta kun on kylmempää niin näyttäisi tarvitsevan hieman lisää tavaraa alkurikastukseen jotta ei sammu/onnu hetkeä.

Keskiviikkona puuhailin muutakin pientä. Vaihdoin 88-asteisen termarin, vanha(syksyllä ostettu) 92 ei auennut ajoissa vaan nostatti lämpöjä sadan tuntumaan ennen aukeamista. Pakoputkistossa oli tullut löystymiä muutamaan liitokseen ja korjasin ne. Tuli kateltua samalla takarenkaiden tilannetta ja mikä kumma siinä on kun kumissa on käytännössä täys pinta mutta nastat on suurimmaksi osaksi poikki :uglystupid2:
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Zebe - 31.03.2012, 15:19:42
Tuumasinpa testata E85:llä tätä ja keskiviikkona laskin tankin täyteen. Uuden bensakartan tein valmiiksi 40% suuremmilla arvoilla ja latasin sen sisään tankkauksen jälkeen. Muuta ei voi sanoa, kuin että toimii hyvin. Pientä hienosäätöä tein bensakarttaan, lisäsin sytkäkarttaan pari astetta paineille ja pintakaasulle. Ainoat muutokset niiden lisäksi on käynnistysbensan lisäys 40%, täysin lämpimälle koneelle en lisännyt ollenkaan Tänä aamuna oli ensimmäinen startti ulkolämpötilan ollessa nollassa tai pikkupakkasella, ensimmäisellä yrityksellä hörähti ja toisella lähti käyntiin normaalisti. Parista lämpöasteesta kun on kylmempää niin näyttäisi tarvitsevan hieman lisää tavaraa alkurikastukseen jotta ei sammu/onnu hetkeä.

Keskiviikkona puuhailin muutakin pientä. Vaihdoin 88-asteisen termarin, vanha(syksyllä ostettu) 92 ei auennut ajoissa vaan nostatti lämpöjä sadan tuntumaan ennen aukeamista. Pakoputkistossa oli tullut löystymiä muutamaan liitokseen ja korjasin ne. Tuli kateltua samalla takarenkaiden tilannetta ja mikä kumma siinä on kun kumissa on käytännössä täys pinta mutta nastat on suurimmaksi osaksi poikki :uglystupid2:

Ens talveks kitkat ::)
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: JoonasH - 05.04.2012, 13:01:49
täältä löytyis suht uudet kitkat ja ilmotuskin löytyy markkinapaikalta ja hintakaan ei ole kovin tiukka  :hello:
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 06.04.2012, 00:55:20
Hyviä 16" nastoja tuli hommattua(halvalla kun sai) talvella sen verran, ettei tartte ihan heti tartte miettiä talvirenkaiden ostoa :) Eikä sitä tiedä mitä vuosi tuo tullessaan.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 16.04.2012, 21:16:45
Nyt on hetki ajeltu E85:llä ja 15l/100km luokkaa on mun ajotyylillä kulutus.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: moikki - 16.04.2012, 21:22:59
Nyt on hetki ajeltu E85:llä ja 15l/100km luokkaa on mun ajotyylillä kulutus.

Ei ollenkaan paha  :)
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 08.05.2012, 22:08:16
Tuli taannoin veivattua 745:ssä olleet mustat Hydrat alle ja nehän sopii ulkonäköön yllättävän hyvin. Tarttee kuva ottaa jossain välissä.

Kuskinovi sai keväthuoltoa osakseen. Viime viikolla lasia laskiessa irtosi lasi nostimesta ja nyt oli aika korjata se vika. Verhoilu irti ja lasi pois. Lasissa olevasta kourusta oli enää vähän ruosteista rautaa jäljellä ja etummainen kiinnikekorvallinen enää paikallaan lasinnostimessa. Taaempi kiinnike löytyi oven pohjalta jo aiemmin irronneena. Tuumasin vaihtaa koneenluovuttajan kuskinovesta mekanismin ja lasin kourun. Vaati sekin kouru pientä pajoitusta ennen kuin oli sopiva, parempaakaan ei ollut tähän hätään käsillä. Taaempaa kourun korvallista oli joku joskus koettanut räkiä paikoilleen, eikä se ollut kestänyt ja etummainenkin oli puoliksi irti. Irrotin kourun lasista, hitsasin korvalliset paikoilleen, maalia päälle ja painoin kiinni 242:n lasiin. "Uusi" lasinnostin ei vimpan päälle timmi ole, mutta parempi kuin vanha ja kunnolla voideltuna pelaa kumminkin. Ja siinä kun verhoilu oli pois, hitsasin sisäpeltiin aina samoihin paikkoihin tulevat repeämät sekä lasinkarmin takareunan takaisin kiinni oveen. Kuulostaa viimeinkin ovea sulkiessa siltä kuin pitääkin.

Panhardille sain tilattua helan korin päähän ja vaihdoin sen paikoilleen. Lemförderin numerolla, lie jotain aika vanhaa varastoa koska toisesta päästä löytyi Volvon varaosanumero ja sen vierestä kaksi kohtaa joista oli ajettu merkinnät pois :P Toiseenkin päähän olisin ottanut jos ois ollut saatavilla ns. parempilaatuista, mutta tarjolla oli vain Scantechin ja vastaavien merkinnöillä olevia.

Taas tuli paljon tekstiä vaikka juuri mitään ei tapahtunu :idiot2:
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen
Kirjoitti: Lankku - 20.06.2012, 00:51:30
Katsastettu eilen huomautuksitta ja sen kunniaksi tyrkkäsin myyntiin: http://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=20618.0

Ainakin toistaiseksi tämän päivitykset olivat tässä ja laitan aiheen lukkoon.
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, myynnissä, penkitetty E85:llä
Kirjoitti: Lankku - 22.06.2012, 16:45:43
Kävinpä kumminkin penkissä E85:llä. Sama penkki kuin talvella joten jonkinlaista suoraa vertailua pystyy tekemään. Liian pienen vastuksen takia AFR pyöri nyt 10,5 paikkeilla ja paine nousi säädettyyn 400rpm liian myöhään, mutta sillä seinällä ollaan kumminkin. Nyt oli 5 astetta lisää ennakkoa koko ahtoalueella ja 0,1bar enemmän painetta. Huomattavasti lämpimämpi keli myös, mutta sitä vartenhan korjauskertoimet on. Tulos 402hv, 565Nm ja käppyrätkin ihan mukavan muotoiset.

E85 veto (https://lankku.kuvat.fi/kuvat/242+-77+B230"FT"/Koneenrakennus/55.jpg).
E85 ja 98 vedot (https://lankku.kuvat.fi/kuvat/242+-77+B230"FT"/Koneenrakennus/56.jpg) rinnan.

Hyvin -681 SRE tuntuu vielä pitävän, jne., muttei siitä kyllä enempää enää kärsi ottaa ainakaan pitempiaikaisesti. Tähän teholuokkaan kuitenkin aika soppeli paketti.


Aihe on nyt auki jonkun aikaa jos jollain jotain epämääräistä sanottavaa on :P
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, myynnissä, penkitetty E85:llä
Kirjoitti: t0mpp4 - 23.06.2012, 22:56:13
Komeat on lukemat jo tässäkin  8)

E: Ehkä ois aika mennä nukkumaan, kyllähän tuolla selvästi lukee, että laatikkona m90 :)
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, myynnissä, penkitetty E85:llä
Kirjoitti: Lankku - 24.06.2012, 00:26:49
On siellä jotain. Seuraavaa pykälää varten pitäiskin sitten tehdä jo suurempi päivitys osien suhteen, mutta tällä on nyt saavutettu täysin se joka oli tarkoituskin. Tehoero bensan ja E85:n välillä oli vaan plussaa testimielessä.

Niin ois varmaan aika mennä :)
Otsikko: Vs: 242 -77 talvironttonen, myyty.
Kirjoitti: Lankku - 25.06.2012, 22:29:49
Just kerkes takavalot häipymään pihasta uuden omistajan kuskaamana. Pyörii vissiin jossain määrin foorumilla, mutta sen tarkempaa havaintoa ei ole.

Nyt vois sanoa päivitysten olevan ainakin mun osalta tässä :)