Toinen on ikkunoiden skrapaus. Eipö ole moistakaan tullut harrastettua vuosikausiin.
Välillä joutunut tuohonkin, mutta vältän kuin ruttoa. Maalipinnan pikkunaarmut nyt on vaan kosmeettinen seikka, mutta tuulilasin jatkuva skrabailu saa sen läpinäkymättömäksi ennen aikojaan. Eli ihan toiminnallinen turvallisuuteen vaikuttava juttu.
Heh, täällä pk-seudulla saa ainakin olla melkoinen fakiiri, että auto olisi aina niin puhdas, ettei naarmuja tulisi skrabasta, peitteestä tai lumien harjaamisesta. Lumea pahempi on kyllä jää. Kun se lumi joskus sopivalla kelillä jämähtää jäälautoiksi, jotka liukuvat sitten "kätevästi" pitkin peltiä alas, alla käy melkoinen "jääkauden hionta". Joo, olen kerran ajattelemattomuuttani sen omakohtaisesti kokeillut. En kokeile enää.
Peitteen huono puoli lumiharjaan verrattuna on, että se peite jauhaa maalipintaa käytännössä koko ajan, kun vähänkin ilma liikkuu. En itsekään ole enää niin pilkuntarkka maalipinnan suhteen ja autojen väritkin on valittu siten, ettei mikronaarmut helposti näy. Harjaa käytän molempiin ja kalliimpi auto puhdistuu sisälämppärin avulla. Pieni käyttökippo lähtee kotoa aina kylmästä, joten siinä on puolipeite. Mutta sen vaikutus ko. auton maalipintaan ei kiinnosta, ei ainakaan niin paljon kuin skrabaamisen aiheuttama näkyvyyden pilaaminen.
Niin ja kyllä ne autot paikallisista hiekka-suolakylvyistä huolimatta kohtuu usein tulee pestyä/huuhtaistua. Vähentää noitakin ongelmia. Peseminen on ihan terapeuttista puuhastelua. Kovin hankalaa täällä tosin, kun viherpiiperöt keksineet, että auton huuhtelu saastuttaa, mutta sateessa ajelu ei sitä tee.