V70 matkailu-retkeilyauto

Alkaa vissiin pumpun määränsäätimellä olemaan tunnit täynnä. Muutamia tullut vastaan.
Vähemmän ajettu pumppu tilalle ja kohti uusia seikkailuja.

Hmm, voiko tuo oireilla muuten ja pitäisikö siitä huolestua? Loppuviikko kun oli vielä kesälomaa jäljellä joten ajattelin, että kokeillaan ja ajetaan viat ulos.

Keskiviikkona lähdin koodinluvun jälkeen kohti itää ja Kolin maisemia. Ajelin noin 1400km, sisältäen 5 näkötornia, 2 kansallispuistoa ja 3 lossimatkaa. Nyt ei sitten ollut juuri mitään ongelmia, kun vältin pintakaasulla ajoa. No mitä nyt vähän reittivalintojen suhteen navigaattorin kanssa.


Näkymä Kolille Paalasmaan näkötornista

Ajelin Paalasmaan saaristossa (kannattaa käydä samalla kuin Kolilla), josta ajattelin poiketa Hiidenportin kansallispuistoon. Kartasta katselin suht suoran reitin, jota navi ei hyväksynyt millään, koska se haluaa välttää sorateitä. Jos matkaeroa on 50km, ajan kyllä pätkän soratietä ihan mielelläni, varsinkin jos se vieläpä lyhentää puolet kokomatkasta. Päällyste loppui, kun matkaa oli jäljellä 45km ja jossain vaiheessa navikin hyväksyi reittivalintani ja muutti omaansa. Sitten en enää karttaa niin tarkasti seurannut ja käännyin sen ohjeiden mukaan pienemmälle tielle. Luulin että se löysi vielä lyhyemmän reitin, mikä se varmaan olisi ollutkin.


Tästä vielä matkaa 17km parkkipaikalle.

Tie oli ihan ajettavaa, kunnes lopulta käännyttiin vielä kuvaakin pienemmälle, sellaiselle jossa keskellä kasvaa ruohoa. Sitä jonkin matkaa ajettua tulikin suljettu puomi, ”Sotkamon hopeakaivos, asiaton oleskelu kielletty”. Että sellaista, navin ”oikoreitti” lisäsi matkaa 25km, pientä soratietä tietysti. Sitten tuli mieleen, että jos vika on johtosarjavika, niin mitä se tykkää tästä rynkytyksestä? Täällä keskellä korpea olisikin mielenkiintoista alkaa tekemään remonttia. Tämähän ei tietysti siinä vaiheessa käynyt mielessä, kun lähdin oikaisemaan. Koska ongelmia ei ollut ennen kuin taas maantiellä tasakaasulla, alkaa tosiaan vaikuttaa siltä että tuolle pumpulle on ruvettava jotain tekemään. Varaosa-850:ssä olisi pumppu paikoillaan, mutta silläkin on aika paljon ajettu.

Oli aikas mukava harrastaa kotimaanmatkailuakin välillä, kun ei ollut pahemmin edes itikoita ym. enää. Tai sitten ne kammosivat ATF:ää kun oli öljypullo kaatunut ja valunut patjaan soratieseikkailun aikana...

Tuo pienten metsäteiden ym ajelu on rentouttavaa. Näkee maisemia ja paikkoja, joista ei edes osata puhua missään matkaoppaissa.

Tosin, korpitien riski on todellinen. Itte tuli eilen tämä taas koettua. Vaimo katsoi maastokartasta tien, joka oli juurikin "nurmikko pyyhkii öljypohjaa". Tie oli todella kapea ja pehmeäreunainen, joten kääntyminen ei ollut vaihtoehto. Joitain kilometrejä myöhemmin saavuimme alamäkeen, joka oli jyrkkä ja äärimmäisen monttuinen. Päästiin alas, ylös ei menisikään, joten etiäppäin. Ensin tie muuttui mönkijäpoluksi, sitten ihan poluksi, varmaan 50 vuotta vanha traktoripolku. Näreet kaatuivat kun 850 rytisteli eteenpäin. Sentti lisää leveyttä tai vähemmän maavaraa, olisi matkanteko jäänyt korpeen. Polun keskipahkura oli ~20-30cm korkea, joten varovainen piti olla, muttei saanut pysähtyä (upottavaa).
Lopulta metsä loppui ja saavuin talon pihaan. Ei enään ikinä ilman maasturia.

Oon joskus noille paljon ajetuille TDI:lle antanu 2-tahtiöljyä lorauksen täyteen tankkiin, olevinaan auttanut pieneen nyhtämiseen yms. epämääräiseen. Voi olla apua jos pumppu temppuaa kuluneisuuden vuoksi luistiaan jumiin.

Viikonloppuna tuli ajeltua noin 360km, kahdesti sammui eli vika pahenee... Molemmilla kerroilla sama tilanne, eli pari kilometriä pystyy ajamaan jonossa 80 km/h, kun alkaa nykiminen, joka johtaa sammumiseen. Mitä lie edellä ajavat ajatelleet, kun vilkuttelin valoja? Ajovalot siis sammuu kun starttaa uudestaan käyntiin.

Oon joskus noille paljon ajetuille TDI:lle antanu 2-tahtiöljyä lorauksen täyteen tankkiin, olevinaan auttanut pieneen nyhtämiseen yms. epämääräiseen. Voi olla apua jos pumppu temppuaa kuluneisuuden vuoksi luistiaan jumiin.

Koska johtosarjan nykiminen ei vaikuttanut mihinkään ja oireet tulevat samankaltaisissa kuormitustilanteissa, uskalsin kommenttiesi (ja korjaamokäsikirjan vianhaun rohkaisemana) purkaa tuon pumpun.


Jotain mujetta löytyi

Ollut varmaan aikojen kuluessa vettä ja ruostepöly sitten tehnyt tehtävänsä. Onko edes oikea luisti, kun en aiemmin ole syöttöpumppua purkanut? Tämä on siis siellä alaosassa poikittain akseliin nähden. Yläkannen alla oleva "kaasuvipu" liikkuu takertelematta, mutta tuo mäntä jumittaa niin ettei sormin lähde pihalle.

Pumppu tuli sitten purettua ja tutkittua miten se oikein toimii. Kovin montaa liikkuvaa osaa ei loppujen lopuksi ollut, ajattelin paljon monimutkaisemmaksi. Tuo edellinen kuva on ennakonsäätömännästä. Vaikka se vähän jumittaa, tuskin oli kuitenkaan syyllinen oireiluun. Muuta vikaa silmämääräisesti ei ollutkaan, mutta silti sen oloinen laite etten sitä kasaa. Tuttu syöttöpumppuasentajakaan ei kyseistä vehjettä kehunut ja pelotteli ettei saa koskaan kunnolla toimimaan, kun irrottaa sen kannen missä kaasunsäätö on.

Vaihdoin varaosa-autosta vähän vähemmän ajetun tilalle, tosin sekin jo reilut 500 tkm pyörinyt. Viikonloppuna tuli käytyä Repoveden kansallispuistossa, reilut 400 km ajoa. Samantyyppinen oireilu jatkuu, joskaan ei nyt sammunut... Äsken tarkastin ennakon ja mittakello näytti 0,26 -0,31 mm YKK:ssa kolmella mittauksella. Maantiellä satasta voi ajaa ja tyhjäkäynti on ok, lähtee myös ihan hyvin käyntiin. Pienellä kaasulla nykii ja paikallaan ei käy esim. 1800 rpm ollenkaan. Hitaasti kaasua painamalla kierrokset nousee 1600 rpm, mutta sitten käynti alkaa seilata. Käy kuin vanha kuorma-auto, vrum...vrum... jne. Sitten ottaa kerrasta kierroksia 2400 rpm ja toimii taas. EGR:ään tein uuden tiivisteen alumiinista, kun vanhassa oli keskellä reikä, silläkään ei vaikutusta. Muutama ilmakupla kulki käynnistyksen jälkeen, mutta olisiko ollut vaikutusta, kun oli se säätöroppu juuri auki. Vähän ajan päästä ei ilmaa näkynyt, vaikka käyttelin jonkin aikaa ja heiluttelin suorattimen päällä olevia letkuja. Ulospäin ei ainakaan vuoda mitään.

Tähän mennessä siis vaihdettu:

Kaasupoljin
Kaikki suuttimien paluuletkut ym.
Syöttöpumppu
Ilmamäärämittari
PA-suodatin
MAP-anturin letku ja nippa tarkastettu että auki

Mitäs seuraavaksi, pakko purkaa johtosarja auki?

Ajelin tällä syksyllä vielä jonkin aikaa ennen pahimpia lumikelejä ja yritin saada selville mikä nuo oireet oikein aiheuttaa. Vaihdoin varaosa-autosta kaikki ruiskuun liittyvät osat paitsi boxin ja johtosarjan, ilman vaikutusta. Sitten vaihtelin tämän alkuperäiset osat takaisin yksi kerrallaan, vanhan kaasupolkimenkin sain toimimaan, kun käänsin sen kannen oikeaan asentoon. Se oli kasatessa liikahtanut, vaikka merkkasin sen. Ilmakuplia ei näkynyt pumpun ajotuksen tarkastuspäivän jälkeen ja EGR:ään laitoin reiällisen tiivisteen takaisin. Vaikuttaa siis siltä, että se kuollut kohta johtuu edelleen syttöpumpusta, vaikkei tuo nyt vikavaloa sytytä eikä sammuile enään.

Olisi siis syöttöpumppu hakusassa kesään mennessä ja mielellään reilusti alle 600tkm ajettu. Tarve Keski-Suomessa ja YV:llä voisi tarjota.

Matkailuun liittyen tuossa vähän juttua tähän mennessä parhaasta retkestä:
https://retkipaikka.fi/muutamia-kanssaretkeilijoita-todellakin-hieman-jannitti-norjan-romsdallseggen-ei-sovi-korkean-paikan-kammoisille/

Nyt tämä taas toimii, niin kuin kuuluukin. Talvella tuli tehtyä retki Lappiin, jolloin Torniosta tuli hankittua vähemmän ajettu syöttöpumppu. En ehkä toista kertaa lähde talvella ilman mökkivarausta. Oli aika kosteaa ja viileää aamulla herätä makuupussissa, kun vesi valui ikkunoiden sisäpinnoilla. Ulkona oli -6°… Ei enää nyi eikä sammuile, joten olen tehnyt muutaman reissun viikonloppuina, nyt kun on ollut kesäisiä päiviä.


Tuli tehtyä rosterista kunnollinen matkauuni pakosarjan kupeeseen, mutta se ei ihan kerennyt vielä ekalle reissulle valmistua. Kyllä sielläkin eväät lämpenee alumiinifoliossa.


Ekan reissun ennakkoarvio 700km hieman ylittyi, mutta senhän saattoi olettaa? Lähdin matkaan perjantai-iltana ja kotiin palasin sunnuntai-iltana. Alkuperäisestä matkasuunnitelmasta poiketen, kyytiin lähtikin eräs toinen autoharrastaja. Olin jo talvella kerännyt valmiiksi listan mielenkiintoisista kohteista, pääasiassa luontokohteita, joita tuli sitten käytyä katsomassa. Matkan varrelle osui muutama nähtävyysmerkki, joissa piti uteliaisuuttaan poiketa ja lisäksi tuli yksi isompi koukkaus. Eli seuraavaksi matkaraportti pienoismatkasta Itä-Suomen järvimaisemissa. (Parhaisiin kohteisiin lisäsin linkit.)

Vaikka kiireen tuntua ei ollut ja matka tuli tehtyä viikonlopun aikana, suosittelen käyttämään aikaa yhden päivän enemmän. Työpäivän jälkeen siis Volvon nokka kohti Mikkeliä ja ensimmäinen kohde oli komea Neitvuori Anttolan lähellä, josta oli hienot maisemat Luonteri-järvelle. Koska kesällä on valoisaa, seuraava kohde oli Rakokallio, jonka poluilta palasin autolle yhdentoista jälkeen. Unta ei tarvinnut kovin kauaa odottaa 2,6 ja 4,7km ”iltalenkkien” jälkeen.

Aamulla matka jatkui Rakokivet nimisen nähtävyyden jälkeen Haukkovuorelle. Tämä ei kuulunut alkuperäiseen reittisuunnitelmaan, mutta koska siitä oli maininta edellisen kohteen info-taulussa eikä tullut isoa lenkkiä piti sielläkin käydä. Harmi vaan että kyseinen kallioranta oli tarkoitettu venematkailijoille, eikä autolla päässyt ihan viereen. No tunti tuli könyttyä metsässä ennen kuin käännyin takaisin… Yhden jäätelötauon kautta matka jatkui Puumalaan, josta tuli ostettua jäätelöä. Toimiva ilmastointi voisi olla kova juttu hellepäivinä. Tällä seudulla on muuten varsin hienoja järvimaisemia jo pelkästään tuulilasin läpi nähtynä. Puumalassa tuli tutustuttua hieman poikkeavaan pyörätiehen, se kun nimittäin menee pätkän matkaa hississä. Kyllä vaan, ja seuraavassa kerroksessa olisi ollut kahvila, mutta se oli tällä kertaa kiinni. Hellepäivän seuraava kohde oli Huuhanranta, eli 1,4km pitkä luonnon hiekkaranta. Ihan ei navigaattori ollut ajan tasalla, kun se neuvoi pientä soratietä keskelle korpea, mutta lyhyen kävelyn jälkeen olin toisessa päässä rantaa kuin muut, joten sai uida rauhassa. Vähän raikasta Saimaan vesi oli, mutten muista milloin olisin käynyt viimeksi uimassa ennen juhannusta. Imatran koski oli yksi toive kohta, joka onneksi oli ”päällä”. Siinä kun ei voimalaitoksen vuoksi aina vesi virtaa. Seuraava kohde oli Haukkavuori, jossa käydessä oli vähän seikkailun makua. Navigaattori lakkasi toimimasta ja älylaite otti suunnaksi varsinaisen kohteen, eikä sen parkkipaikan osoitetta. No, sinne meni sitten metsäautotie hieman lähemmäksi, mutta ”vuoren” toiselle puolelle.


Tie oli paikoin mielenkiintoinen ja piti käydä perillä asti, kun ympäri ei päässyt ja kivien seassa peruuttaminen tuntui riskialttiilta. Pitäisiköhän lisätä varustukseen pohjapanssari ja sorapyörät?

Punkaharjulla kulkee yksi Suomen hienoimpia teitä, joten se tuli ajettua läpi molempiin suuntiin. Ajatuksena oli käydä Savonlinnassa sisävesiristeilyllä, mutta mitä tehdä seuraavat pari tuntia, jos ei vielä nukuta ja aamulla pitäisi kanssa keksiä jotain yhteentoista asti? Tässä kohtaa tuli tehtyä varsin järkevä reittisuunnitelma. Savonlinnaan olisi ollut noin 30km matka suorinta reittiä, mutta aikaa kuluisi hyvin, jos ajaisikin kätevästi Kolin kautta? Ei muuta kuin yöksi Räsävaaran näkötornin parkkipaikalle, josta näkyy Kolin vaara ja Pielinen. Jatkan tästä toisen kerran, kun tarinaankin tuli yö.

... Toimiva ilmastointi voisi olla kova juttu hellepäivinä. ...

Mikä ilmastoinnissa mättää? Itse yhden kesän sinnittelin AirMixin kanssa, mutta päätin, että ilmastoinnin laitan kuntoon. Viime kesänä se vaati paljon ähellystä ja kaksi täyttöä, mutta on sitten upea juttu, kun toimii. Vikana oli siis se, että tiiviste kerrallaan mureni käsiin. Kennojen ja kompuran liitokset oli todella tiukassa, piti tarjota liekkiä, iskua, induktiota ja hyvää onnea. Olihan tuo tosin ollut tyhjänä jo vuosikausia.

Toiminta tuli testattua omalla roadtripillä Baltia-Puola-Saksa-Tanska-Ruotsi, kun parhaimmillaan baanalla ja kaupungeissa lämmöt oli +42ast. Mielestäni ilmastointi viilentää paljon paremmin kuin huollettu W204:n ilmastointi... Ilmamäärä on iso ja ilma on todella viileää.

Tätä topiccia on kyllä niin hieno lukea!

Tätä topiccia on kyllä niin hieno lukea!

Kiitos. Ilmastoinnista ainakin lauhditinkennosta puuttuu suurin osa rivoista ja sen lisäksi saattaa mennä muutama putkikin uusiksi sekä tietysti kuivain. Kompuran kunnosta ei ole tietoa, joten kärsin hikoilusta toistaiseksi. On ollut suunnitelmissa vaihtaa parempi korinen tilalle, kun tässä alkaa olla tuota ruostetta olla siellä täällä.

Kolilta aukeaa ehdottomasti yksi Suomen hienoimpia maisemia, eikä kävelymatkaa tule paljon, jos ei siitä tykkää.  Autolla pääsee huipun juurelle asti ja senkin jälkeen osan matkaa hissillä. Huipulla ei itse asiassa näkynyt nyt liikettä ollenkaan. Sopivasti pikkuteitä ajellen ja yhden lossikyydin jälkeen ehti hyvin Savonlinnaan kaupungin ympäri risteilylle mukaan, jossa ei ollut kuin muutama ihminen. Myös tori oli melko hiljainen aurinkoisesta sunnuntaista huolimatta. Satamassa tuli pongattua Fiat 600 ja Kupla-Volkkari. Yksi kohde oli melkoisen kummallinen jo nimensäkin perusteella. Kummakivi oli perin kummallinen keskellä metsää kallion päälle asetettu siirtolohkare, joka näytti lähes luonnottomalta, ainakin kummalliselta? Tämän reissun viimeinen kohde oli Orinoron rotko, jossa oli mukavan viileää hellepäivänä. Mainittakoon että oli siellä muutama itikkakin…

Viime viikonloppuna tuli vielä ajettua toinen pienempi lenkki pikkusiskon kanssa. Käytiin Viitasaarella katsomassa  Karoliinan portaita. En ole Norjan reissuillakaan niin jyrkällä polulla usein kulkenut. Merkitty reitti nousi kallion jyrkännettä niin että piti ottaa käsillä tukea. Yhdessä kohtaa piti kontata lohkareen ali, josta matka ylös jatkui samaisen kiven yli. Reitin varrelle osui Tervon ja Haapamäen näkötornit, ennen Konneveden kansallispuistoon saapumista. Paluumatka koostui paljolti sorateistä, mm. Myhimpää jäi reitin varrelle. Olipa tien varrella vanha Lättäpääveturikin, vaikka kiskoja ei näkynyt. Tämä reissu sujuikin kommelluksitta. Pitäisikin ajaa koko Neste rallin reitti oikeastaan jossain vaiheessa läpi, nyt kun rallikin on peruttu. Tällä reissulla tuli kokeiltua uutta retki uunia ja kyllähän siellä keitetyt perut, sipuli ja makkara lämpisivät paremmin kuin viime kesän virityksillä. Kannen kun vielä tekisi niin lämpiäisi nopeammin.

Kolmen viikon päästä pitäisi alkaa kesäloma ja suunnata pohjoista kohti. Sitä ennen laitettava toiseenkin takasivuikkunaan hyttysverkko ja tummemmat kalvot tai verhot että saa nukuttua paremmin. Myös se huviakku kylmälaukulle voisi viimein olla tarpeen. Kaukosäädin alkoi temppuilla, joten vaihdoin kuskinoveen toisen lukkopesän. Tässä kun oli sekä oven että takaluukun lukkopesät hapettuneet niin, ettei avainta saa edes pohjaan. Huomattavasti mukavampi tietää että saa ovet auki, vaikka avainrenksussa onkin nyt kaksi avainta. Näin kauniilla säällä ei innostanut ruveta sarjottamaan lukkoa uudestaan, vaikka se vaikuttikin purettavissa olevalta.

Kiitos. Ilmastoinnista ainakin lauhditinkennosta puuttuu suurin osa rivoista ja sen lisäksi saattaa mennä muutama putkikin uusiksi sekä tietysti kuivain. Kompuran kunnosta ei ole tietoa, joten kärsin hikoilusta toistaiseksi. On ollut suunnitelmissa vaihtaa parempi korinen tilalle, kun tässä alkaa olla tuota ruostetta olla siellä täällä.

...

Kuivuri oli edukas ihan Volvolta, muistaakseni Behr-merkkisenä tuli. Siihen kannattaa kyllä varata sellainen putkiliitosten irroitussarja (sellaisia halkaistuja muoviklisuja). Itse painoin muistaakseni isoa nippusidettä niin jousi antoi periksi.

Jos jostain saa edukasta kylmäainetta, testaisin vanhalla kompuralla ja vaikka purkukennolla.

Tänään katsastettu ja melkein pakattua seuraavaa reissua varten. Oikeastaan katsastus meni jo eilen "läpi", muttei ihan toivotulla tavalla... Ilta menikin sitten puuhastellessa, 105cm uutta helmakoteloa kuskinpuolelle, PNP-kytkimeen uudet kontaktipinnat että sai pakkivalot pelaamaan ja OE koiranluu. Viimeisestä oli suojakumi särkynyt ja hiekka sitten kuluttanut väljäksi. Vuoden se kesti, mutta lähemmäksi 1000km on varmaan ajettu sorateitä ja osin aika huonojakin.

Viime viikonloppuna tuli käytyä Repoveden kansallispuistossa katsomassa uutta riippusiltaa ja käveltyä sellainen 15km, jotta jaksaa taas lomalla patikoida. Vielä viikko töitä. 

Mullahan jäi näköjään viime ja toissa kesänkin seikkailut kertomatta!

Mennäänpä järjestyksessä, eli kesä 2020. Onneksi matkustusrajoitukset helpottivat ja heinäkuun lopulla kesälomani alkaessa maanantaina 20.7. Volvon nokka osoitti jälleen kohti pohjoista. Kesäisen lämmintä, +24°C ja pääosin aurinkoista.


Paikka kartalla

Jo perinteeksi on meinannut tulla, että ensimmäinen reissupäivä on varsin ajopainotteinen. Ruokaostosten ja tankkaustauon jälkeen pysähdyin Pyhä-Luoston kansallispuistossa, jossa kävin katsomassa Pyhäkurun kanjonia. Siellä aion joskus vierailla uudestaankin, oli sen verran vaikuttava paikka. Koska intoa ja voimia riitti käväisin vielä Ukko-Luoston huipulla ennen nukkumaan menoa hieman pohjoisempana. Puolen yön aikaan jatkoin vielä hieman matkaa ja vaikka TDi oli tehtäväänsä edeltävät tuhannet kilometrit hoitanut nykimättä, pieni nykäys tuntui taas kerran. Siitä välittämättä matka sai jatkua ja ajomatkaa kertyi ekana reissupäivänä 647 km.

Pidän seinällä Pohjoismaiden karttaa, johon väritän tussilla ne tiet, joita olen ajanut. Tavoitteena onkin siis aina kun mahdollista ajaa jotain itselle uutta reittiä, jos se on mahdollista. Lappi on melko täydellisesti tullut isompien teiden osalta vuosien mittaan ajeltua, mutta väli Sirkka-Inari on jäänyt väliin. Etappiin sisältyi noin 50 km soratietä, joten ei liene sattumaa, ettei navigaattori sitä halunnut ensisijaisesti valita. Täällä ei haluaisi tehdä rengas- tai muutakaan remonttia hyttysten keskellä. Tien kunto vaihteli, mutta nopeus pysyi silti tasaisesti siinä 30-80 km/h välillä. Tällä osuudella ei ollut erityisesti nähtävää, mutta tulipahan ajeltua. Vastaantulijoita taisi olla kolme tällä osuudella. Kun sitten koitti se hetki, että soratie päättyi mietin hetken että jes! Tätä tunnetta riittikin seuraavat 50 m, kun tien varressa oli kyltti ”Muu vaara” lisäkilvin ”Päällystevaurioita” ja sen alapuolella vielä ”40 km”. Keskinopeus ei juuri noussut…
Karigasniemen kohdalta kurvasin Norjan puolelle, eikä tullissa tarvinnut pysähtyä. Olin ennakkoon ilmoittautunut Norjaan saapumisesta, koska sellainen tuli koronan myötä pakolliseksi. Ylängöllä tuli rankka ukkoskuuro, mutta meren rannalla aurinko taas paistoi. Olipa jälleen upeaa päästä ajamaan meren rantaa auringon paistaessa ja vuorten ollessa maisemien pääosissa. Lounaan olin kuitannut eväsleivillä, joten illallinen tundralla merinäköalalla maistui. Suuntana oli pohjoinen ja tarkemmin Nordkapp. Tielle E69 kääntymisen jälkeen maisemat olivat jylhiä, vai mitäpä tuumaatte tästä kuvasta?


Paikka kartalla

Kelin kirkastuessa pysähtelin parkkilevikkeillä ja löysin muutaman hillan suuhun laitettavaksi. Pohjoista kohden maisema tasoittui ja muuttui aina vaan karummaksi. Matkaan sisältyi hurja tunneli. Pituutta lähes 7 km ja syvyyttä 212 m. Kyllä vain, vuonon alitus ja olihan muuten jyrkkä mäki. Ensin tuntui hassulta, ettei tarvitse painaa kaasua ollenkaan ja sitten tuli jo mieleen alkoiko joku jarru laahaamaan, kun veätyttää niin paljon. Pitkässä tunnelissa ei osaa enää arvioida mäen jyrkkyyttä. Illalla saavutin monen turistin määränpään, eli pohjoisimmaksi mainostetun paikan jonne autolla pääsee. Itsellä oli jonkinlaiset ennakko-odotukset ja sanotaanko että ne täyttyivät. Käytännössä perillä odottaa maksullinen (kallis) suuri pysäköinti alue, joka on noin 300 m meren pinnan yläpuolella. Maisemallisesti löytyy huomattavasti parempia paikkoja ja koronan vuoksi ei edes tullut käytyä osin kallion sisään louhitussa kahvila, näyttely, matkamuistomyymälässä. Jonkin matkan päässä olisi luonnon muovaava kivisilta ”Kirkeporten”, mutta sinne patikointi jäi mereltä nousevan sumun ja sateen vuoksi tällä kertaa näkemättä. Takaisin tullessa oli ajettava jälleen meren alla ja mieleen palautui viime kesän reissu. Entäs jos Volvo nyt päättäisi sammua ja vieläpä tähän tunneliin? Onneksi niin ei käynyt, mutta vähän alkoi jo jännittämään. Vika oli viitannut syöttöpumppuun, jonka vaihdon jälkeen olin jo ajellut ongelmitta yli 4000 km vaihdettuani sen huomattavasti vähemmän ajettuun. Toisena matkapäivänä kilometrejä kertyi 787 km.

Norjassa sää saattaa joskus vaihdella melko paljon ja melko lyhyessä ajassa. Seuraavasta päivästä ei ole paljoa kerrottavaa, +6°C ja vesisadetta… Tuli nukuttua ja luettua kirjoja. Yöksi Altan leirintäalueelle, päivän ajot 88 km.

Seuraavana päivänä kävin Tirpitz museossa ihailemassa laivan pienoismalleja (ja lämmittelemässä ). Iltapalaksi paistelin lettuja ajettuani nähtävyysmerkin opastamana ”Bubbelen” -paikkaan. Siellä lyhyen kävelymatkan päässä koski pulppusi vuoren sivusta. Sateisen harmaana päivänä ihan hyvä kohde. Ajomatkaa kertyi 81 km.
Koska sade ei tauonnut, jätin Altan kanjonin käymättä ja suuntasin hiljalleen länteen, jossa aurinko jälleen tuli näkyviin. Lyngen -vuonon ylitin lauttakyydillä ja suuntasin ”Yykeän alppien” toiselle puolelle tarkoituksena käydä Blåvatnet järvellä. Ensimmäinen poutapäivä oli innostanut muitakin retkeilijöitä, enkä puolelta päivin enää saanut autoa mahtumaan parkkiin. Norjassa on vähän huonosti mahdollisuuksia pysäköidä tien varteen, joten ylimääräistä kävelyä tuli muutama kilometri. Parkkipaikalta kohteeseen ja takaisin oli vielä noin 8,5 km patikointi hyvää polkua sisältäen joen ylityksen.


Paikka kartalla

Voi pojat minkä värinen järvi! Valokuvat eivät tee oikeutta syvän siniselle sävylle, eli jos näyttää mielestäsi hienolta, kuvittele se pari kertaa hienommaksi. Ympärillä reilusti yli kilometrin korkuiset vuoret, joilla olevalta jäätiköltä tulee koski vastapuolelle. Täällä kelpasi syödä eväitä, vaikka kohteessa olikin paljon väkeä. Onneksi tilaa riittää. Väristä hullaantuneena, mietin miten tuollaisen saisi seuraavaan projektiin ja minkä automallin päälle se sopisi, hmm. Hopeaa alle, turkoosinsinistä päälle ja todella paljon lakkaa? Palasin joen vartta autolle ja sain seuraa alueella laiduntavista vuohista ja lampaista. Reissun toisen lauttamatkan ja parin tunnin ajon jälkeen ajoin Tromssan läpi yöksi Kvaloyan saarelle. Tänään tuli ajeltua 260 km edestä ja käveltyäkin toista kymmentä kilometriä.

Jatkan taas joku ilta...

Seuraavan aamun tavoitteena oli könytä Store Blåmannen –vuorelle, eli saaren korkeimmalle huipulle. Jouduin kuitenkin kääntymään kovan tuulen ja haastavan reitin vuoksi takaisin alas jostain 800 m korkeudesta, kun huippu yltää 1044 m korkeuteen saakka. Kova tuuli on suhteellinen käsite, mutta eipä ole aiemmin tullut nojattua tuulta vasten. Luoja oli selvästi päättänyt siirtää melkoisen suuria ilmamääriä tuona päivänä pohjoiseen.


Lisää juttua kyseisestä vuoriretkestä
Paikka kartalla
Vaikka aamuinen lenkki jaloissa vähän tuntui, mieli veti vielä auringon paistaessa tekemään parin kolmen tunnin retken toiselle vuorelle. Illaksi leirintäalueelle ja suihkuun, jonka jälkeen unta ei tarvinnut kauaa odottaa. Ajoa tuli tälle päivälle 84 km ja auto toiminut nyt ongelmitta koko reissun sitä pientä nykimistä Suomen lapissa lukuun ottamatta.

Alkuviikon sateiden vuoksi olin edellä "aikataulusta", johon kuului pikkusiskon saapuminen lentäen Tromssaan. Kulutin yhden päivän tutustuen kaupungin nähtävyyksiin, kuten satamaan, Polar-museoon ja Polarian akvaarioihin. Keskusta ali voi ajaa tunnelia pitkin ja päätyä oikeaan paikkaan, kun osaa kääntyä liikenneympyrästä oikeaan suuntaan. Navi ei tahdo toimia maan alla… Käymisen arvoinen paikka on kaapelihissi, jolla pääsee katselemaan kaupunkia hieman tavallista korkeammalta.


Tromssan kiinnostavimpia nähtävyyksiä 

Kalaakin yritin, mutta ei sattunut viehe sopivaan kohtaa merta tällä kertaa. Illalla ajelin vielä koko Kvaloyan saaren ympäri ja paistoin iltapalaksi lettuja retkikeittimellä Volvo takaluukun alla. Ajoa vähän edellispäiviä enemmän, 128km. Saaren etelän puoleinen tie ei ollut päällysteen osalta ihan parhaassa kunnossa, mutta Volvolla pääsee. Asuntoautolla olisi voinut kilinää ja kolinaa kuulua astialaatikoista.


Siskon saavuttua aamulennolla jatkettiin matkaa yhdessä. Sommaroyn saari valkeine hiekkarantoineen ja siltoineen oli mielenkiintoinen kohde ja vain parisataa metriä korkea huippu helposti saavutettavissa. Sieltä näkyi hienosti avomeri ja viereinen kylä. Tämä vuoriretki sopii koko perheen kohteeksi, eikä matkaa Suomestakaan kerry kovin paljoa.


Hotelleissa ei tule vierailtua, mutta nyt oli pysähdyttävä, kun pongasin parkkipaikalta mielenkiintoisen punaisen nähtävyyden.

Matka jatkui tänäkin kesänä Senja-saarelle, johon oli pyrkimässä meidän lisäksi muutama muukin. Lauttajonossa vierähti lopulta pari tuntia, mutta olipahan aikaa kalastella ja istuskella laiturilla. Reitti oli tältä osin siis sama kuin 2019, mutta nyt toiseen suuntaan ajettuna. Kohti Mefjordia ajellessa kysyin siskolta, muistatko kun Volvo sammui tämä tunnelin jälkeen viime kesänä? Ja kas kummaa, vastoin kaikkia odotuksia, niin kävi tälläkin kertaa.  Kyseisessä tunnelissa tie on melkoisen huonossa kunnossa ja ilman valaistusta osuu välillä väkisin reikään varsinkin jos joku tulee vastaan. Olisikohan sittenkin johtosarjavika, joka ei pidä liian suurista täräyksistä? Se on voinut muuttaa asentoaan pumpun vaihdon yhteydessä ollen siksi oireeton tähän asti? No, matka jatkuu, eihän se viime kesänäkään jättänyt kävelemään, niin josko tälläkään kertaa??

Iltalenkki tehtiin Hesten –vuorelle, jonka 556 m korkealta huipulta näkyy viereinen Segla-vuori komeasti. Sen huipulla käytiin viime kesänä.

Lisää juttua kyseisestä vuoriretkestä

Ajomatkaa kertyi 99km. Hieman oudoksutti se sammuminen taas, mutta ei stressannut niin paljon kuin viime kesänä.

Mukavaa luettavaa ja ottaa vinkkejä pohjoisen reissuille joita tulee prätkällä tehtyä. Tuntsan erämaa on käymisen arvoinen paikka ja Tulppiossa on mökkejä vuokralla.
Sirkasta Inariin on tosiaan pitkä siivu ja suurin osa hiekkatietä. Olen pari kertaa ajanut sen ja molemmilla kerroilla se on ollut kovaa hiekkatietä eli melkein kuin asfaltilla olisi ajellut. Mutta heti lanauksen jälkeen ei varmaankaan kovin miellyttävä ajella.

Senja-saarta kierreltiin ja sanoisin sen länsipuolen rannikon olevan yksi hienoimpia maisemallisesti tuulilasin takaa nähtynä Pohjois-Norjassa. Tie kulkee pääosin lähellä meren rantaa, josta teräväkärkiset vuoren huiput kurottavat kohti taivasta. Matkan varrelle jää myös suuri valkoinen hiekkaranta, joka on kuin etelänmatkamainoksesta.

Iltapäivällä käytiin Huskfjället –vuorella 635 m korkeudessa, joka oli mielestäni tämän reissun hienoin retki, vaikka kävelymatkaa ja nousua kertyikin.

Lisää juttua kyseisestä vuoriretkestä
 
Viime kesän kokemuksesta en ollut sammuilusta kovin huolissani, mutta kun nykimistä ja sammuilua alkoi nyt tapahtumaan alle 100 km välein täysin satunnaisissa tilanteissa, päätettiin jättää Västerålenin vierailu väliin kaiken varalta. Nyt ei ollut vaikutusta vaikka vaihteiston laittoi vapaalle alamäissä tai ajotyylillä muutenkaan. Suomen puolella ajettiin jälleen enemmän, pysähdyttiin vain muutaman kerran ennen Yllästä. Olisiko tullut koti-ikävä, kun nykimisoireita ei Kilpisjärven jälkeen taas ollut?

Muonion yläpuolella oli pakko pysähtyä ”mainoksen uhrina”. Muutama vuosi sitten oli keksitty laittaa tienvarteen mainoksia tyyliin ”Savukalaa 20 km, Poronkäristystä 19 km, Kahvia 18 km, Lettuja 17 km jne. jne. Oli aikaa miettiä pysähtyäkö vaiko eikö, mutta silloin paikka sattui olemaan kiinni. Tällä kertaa se oli auki ja pysähdyttiin syömään poronkäristykset isossa kodassa Kätkäsuvannon rannalla. Kaikkein paras oli kyltti oli muuten 100 m kohteen jälkeen, ”Hox hox, ajoitko ohi?” Sai aikaan naurua…
Paikka kartalla

Ylläksen kansallispuistossa käytiin ajelemassa, muttei sentään Volvolla. Vuokrattiin polkupyörät ja käytiinpä ihan huipulla saakka. Sanoisin että oli rankka nousu pelkällä lihasvoimalla…

Loppumatkasta ongelmia ei ollut ja mittariin kertyi tällä kertaa 3505 km ja 13 autossa nukuttua yötä. Kotona purin syöttöpumpulle menevän johtosarjan ja korjasin sieltä muutaman puhki hankautuneen johdon. Vian ei tarvitse olla suuri, kunhan se on oikeassa paikassa? Sen operaation jälkeen oireita ei ole ollut. Kesälomalla tuli vielä nimittäin tehtyä oma reissu Pohjanmaalle ja Vaasan saaristoon, Kainuuseen ja syyskuussa ruskaretki tulevan puolison kanssa Levin ympäristöön. Yksi hauskimpia sattumuksia tämän auton kanssa oli Leville saapuminen, kun silloisen tyttöystävän tuttava kysyi ”Onko tuo parasta ennen päiväyksen ohittanut Volvo sun?” Vastasin lonkalta, että ”On se, mutta viimeiseen käyttöpäivään on vielä matkaa!”.   

Miten korona vaikutti matkailuun, miettii varmaan moni? Luontokohteissa oli tavallista enemmän ihmisiä, mutta koska Tromssaa lukuun ottamatta ei tullut ns. turistikohteissa käytyä, ei sillä ollut juurikaan vaikutusta tällaiseen matkailuun. Ruokakaupassa pitää käydä joka tapauksessa, tankkaamassa ehkä tavallisia arkipäiviä useammin. Vuonna 2020 tuli nukuttua 21 yötä tässä mainiossa, nyt vasta 680 tkm ajetussa ”retkeilyautossa” ja ajettua sillä yli 10 tkm. Arkiajot ajan kuitenkin PV:llä!

Talvella 2021 meidän yhteinen matka kuitenkin loppui, Volvon muuttaessa Etelä-Suomeen uuteen kotiin. Niin hyvä ajaa tämän korinen Volvo kuitenkin on, että ostin samanlaisen tilalle. Eroa sen verran, että uusi matkakumppani on punainen ja manuaalivaihteinen, mutta muuten samanlainen takapenkillinen paku. Ajokilometrejä on suunnilleen saman verran, mutta tekniikka vähemmän ajettu. Auto on seisonut vuosia, eli remonttia on edessä ennen kesän retkiä. Sen verran, että viime kesän reissu tuli ajettua vanhempien V70:llä… Ehkä tulevana kesänä?