Koulukiusaus

Olihan tuota kaikenlaista nälvimistä peruskouluaikoina. Aikani (vuoden-pari) sitä kuuntelin ja totesin että kenellekään kertominen ei tuntunut asiaa muuksi muuttavan joten itse oli puolensa pidettävä. Jonain päivänä se pohja sitten tuli säkissä vastaan ja kiskaisin pannuun lähimmäksi osunutta suunsoittajaa. Taisin vielä mainita että jos asiasta jollekin puhuu niin lyön uudestaan.

En tietenkään kenellekään suosittele kyseistä toimintatapaa, mutta v*ttuilu loppui.

Jospas nyt sitten ei kuitenkaan aloitettasi väätämään asioista! Pitääkö tässäkin, vakavan asian tiimoilta alkaa jauhaan paskaa? Kukin on  käynyt aikanaan koulunsa. Ajat ovat erilaisia, paljonkin, kuin silloin -70 luvulla kun mä olen aloittanu kouluni.

Lukekaapa alotus uudestaan, mieluimmin järki kädessä.
En sitten montaa kertaa meinaa huomauttaa asiasta. Seuraava on penaltti!

Kiusatuksi tuleminen on huomattavan helppoa. Riittää että edes yksi seuraavista täyttyy:

- ole pienikokoinen
- ole ujo ja hiljainen
- käytä silmälaseja
- ole parempi koulussa kuin tietyt muut...
- ...paitsi liikuntatunnilla

Ja sitten kun isänmaan epätoivot pääsevät vauhtiin niin odotettavissa on:

- nimittelyä
- syrjintää
- väkivaltaa
- tavaroiden viemistä ja/tai rikkomista
- kiristämistä

Eikä siinä paljon auta kertoa asiasta kenellekään. Opettajan läsnäollessa kaikki kiistetään, vanhempien läsnäollessa peli on täysin hävitty jo heti alkajaisiksi koska "eihän nyt meidän lapset sellaista", ja yksin niille ei mahda juuri mitään. Toki voi tempaista luuvitosella yhtä silmien väliin mutta se tehoaa vain siihen yhteen.

Yhdeksän vuotta sitä kesti ja päättymisestä on kohta 15 vuotta mutta ikinä se ei unohdu, valitettavasti.

Olin sekä kiusaaja että kiusattu. Ikinä en varsinaisesti yhdessäkään tappelussa ole ollut, mutta nyrkkiin turvauduin pari kertaa. Millään lailla en ole ylpeä teoistani, mutta pään aukominen loppui siihen. Pahimpien kiusaajieni kanssa en ole ollut enää vuosiin missään tekemisissä.

Suurempia traumoja tms. tuosta ei ainakaan minulle ole jäänyt.

Ittellä silloin peruskoulun aikana, en muista et olisin ollut koulu kiusattu. Mut ammatti-koulu oli sitten eri juttu, jatkuvasti v#ttuilua, tavaroiden viemistä/rikkomista, nimittelyä ja muutakin ärsyttämistä. Muutaman tappelunkin ne sai aikaiseksi, kun sai tämän härän näyttämään sarvensa, silloin oli pyöritystä ja toiset pysy kauempana.. Kävin koulun loppuun mut itseluottamus oli huono, siittä sitten armeijaan ja yks kiusaajista päätyi sit samaan komppaniaan  Pään aukomista oli myös sielläkin mut kaverit piti sielä mun puoleni, joka on jäänyt mieleen. Pään aukomista ei ollut sen jälkeen....

Edit: välillä nähnyt kyseisiä henkilöitä, niin niillä on asiat p€rseelläänsä, kerran kysyi et lainaakko muutaman kympin? Arvaa kaks kertaa ja toivotin hyvää päivän jatkoa.

Niin ja tuollaisiin suunsoittajiin/k*sipäihin törmää myöhemminkin elämässä aivan varmasti. Ei niiltä voi välttyä.

Kaverini poikaa kiusattiin, ja häneltä kiristettiin rahaa, yms.  Kaveri meni kiusaajien "päällikön" puheille, ja sanoi: "Jos ei meidän Reino (nimi muutettu) saa olla rauhassa, niin me mennään sun isäs työpaikalle, ja hakataan se.  Mulla on hyviä kavereita, ja on huonojakin.  Mee sitteen sairaalaan kertoon isälles, miks se siellä makaa".  Sai "Reino" käydä koulunsa loppuun ihan rauhassa.

Aika moni joutunut itsepuolustusta käyttämään, valitettavasti... 

Kaverin poika läksi kouluun joitain vuosia sitten. Noh, tottakai siellä alkoi tietty porukka nimitellä, töniä, rikkoa tavaroita ymsjne. Opettajat ei tehneet asialle mitään, joten isänsä opetti taekwondoa pikkusen.
Kiusaaminen loppui, mutta niin loppui yhdellä hampaatkin. Siitähän seurasi rehtorin puhuttelu isänsä kanssa, jonne kaverini vei todisteita väkivallasta ja rikotusta omaisuudesta.
Pahin kiusaaja erotettiin koulusta, koska tapauksia oli samalla henkilöllä kymmeniä...

Minua kun kiusattiin ala-asteella, niin se loppui yksi välitunti. Jotain 6-7 kiusaajaa muilutti minut pitkin piharakennuksen seiniä ja lopuksi maahan. Yrittivät saada maahan ja tulla joukolla päälle (=tukehduttaa). Joku ääni pään sisällä sanoi, että pistä kampoihin... Porukkaa vietiin pitkin seiniä, vertakin näkyi. Opettaja näki tilanteen ja tuli sanomaan "Josko nyt pojat jo pikkuhiljaa opitte jättää toiset rauhaan! Koko lössi opettajien huoneeseen, NYT!!", minulle ei tullut mitään.

Joitain vuosia myöhemmin, koulun "pelätyin rääväsuukovinelämämkoululainen" tuli vastaan kun olin kavereiden kanssa pyöräilemässä. Jotain minulle huuteli, huusin takaisin "Pidä nyt jo suus kiinni, kun ei tuota piipitystä jaksa kuunnella" (oli minua reilusti pienikokoisempi, lyhyempi ja hennompi). Ei uskaltanut minulle mitään tehdä, mutta parin kaverinsa kanssa ottivat minun kaverin pyörästä kiinni, alkoivat repimään tukasta, potkimaan pyörää ja nauramaan.
Käännyin ympäri, ajoin viereen ja sanoin "Päästäkää irti."
- Mitäs sä vitun läski meinaat tehdä jos ei?
"Satuttaa, päästäkää irti"

Kaksi tyyppiä päästi irti, mutta tämä "kovin rääväsuu ei".
- Mä en sua kuuntele, mä otan tän (minun kaverini) pyörän
"Tero (nimi muutettu), päästä irti"
- Haista läski muoviämpäri!

Tässävaiheessa kyseinen "Tero" yritti lyödä kaveriani. Löin niin kovaa kuin ikänä kykenin, takaisin. Alkoi aivan jäätävä itku ja "menen kertomaan äitille" -vollotus. Minun kaverit saivat olla rauhassa, kyseinen Tero on sittemmin sekaantunut huumeisiin, ryöstöihin ja ties mihin...


Jos kenelläkään on itsellä/ tuntee pieniä lapsia, niin pitäkää huoli ettei heitä kiusata. Kyllä se lapsi sen kertoo, kun osaa oikealla tavalla kysyä (ei pelotella). Vahvimmat ihmiset pääsevät kiusaamisesta ylitse ja ehkä jopa kääntävät jääneen trauman vahvuudeksi, mutta toiset eivät välttämättä pääse siitä koskaan ylitse. Tällöin vaikutukset voivat helpostikkin uloittua myöhempään elämään, pahimmassa tapauksessa työelämään asti.

Äitini työkaverin poika, rinnakkaisluokkalainen, tappoi itsensä 22 -vuotiaana. Hän oli erittäin raskaasti koulukiusattu ja tämänkin vuoksi terapiassa koko ikänsä käynyt.

Itseäni kiusattiin kun olin toisella luokalla. Nimittelyä, tönimistä jne.
Olin hiukan hiljaisempi ja arempi kuin muut, se vissiin riitti syyksi.
Kerran sitten välitunnilla sain tarpeekseni: aloinkin lyömään takaisin. Vieläkin muistan miten kiusaajan ilme muuttui kun kiusattu löi kovaa kasvoihin kivusta välittämättä. Miten ilme muuttui kauhuksi kun lyöntejä tuli ja tuli -kaikki tarkoitettu satuttamaan. Ja mikä vallan ja voiman tunne kun hakkasin sen paskakasan itkusta täriseväksi mytyksi. Jumalauta se tuntui hyvältä!

Koulumme rehtori kerran koulunaloituspuheessaan käsitteli tätä pitkälti: jollekin joku asia voi olla kiusaamista ja jollekin toiselle täsmälleen sama asia voi olla leikkiä.
Riippuu lapsista ja siitä minkä ikäisiä he ovat.
Väkivalta ja ryhmästä eristäminen nyt ainakin ovat.

Juuri näin.

Ja monesti tuo ryhmästä eristäminen on sitä kaikkein pahinta. Suora väkivalta on sellaista, johon on erittäin helppoa puuttua opettajien ja muiden viranomaisten tarvittaessa. Mutta se että toinen jatkuvasti jätetään kaikesta syrjään, hyljeksitään, tehdään sanoilla tai ilman niitä selväksi että et ole tervetullut, sinun kanssasi ei haluta olla...sitä on vaikea tilanteen ulkopuolisen todentaa ja siihen puuttua.

Itse olen päässyt kouluaikoinani aika helpolla. Kyllä minua jonkun verran kiusattiin, mutta luulisin että olen myös kiusannut muita. En noita tilanteita enää tarkkaan muista, mutta varmaankin on ollut tilanteita joissa itse päästäkseni mukaan porukkaan, olen lähtenyt mukaan kiusaamiseen. Olin kouluaikoinani (ja varmaan osin vieläkin) luonteeltani hieman sellainen kameleontti, pyrin aina sopeutumaan tilanteeseen ja muihin ihmisiin.

Poikani ovat myös oman osansa saaneet. Vanhempaa kiusattiin ihan fyysisellä väkivallalla yläasteelle siirryttäessä, se tosin saatiin aika pian loppumaan. Rehtori hoiti hommansa ja myös kiusaajan vanhemmat puuttuivat tilanteeseen tehokkaasti koulun yhteydenoton jälkeen. Aina ei asiat ole näin hyvin kuin meidän tapauksessa. Ja nuorempi pojista koki ala-asteella melkoista porukasta eristämistä, siksipä hän lähtikin yläasteelle aivan eri kouluun kuin olisi pitänyt mennä oppilaaksiottoalueen perusteella. Halusi eroon muutamista tyypeistä, siinä onnistuikin ja löysi uusia kavereita, vaikkei yläastetta vielä takana olekaan kuin se pari viikkoa. Meille ratkaisu tosin tarkoitti sekä kustannuksia että pojan ajamista itse koululle, mutta sen hinnan maksaa mielellään.

Ala-aste oli minulle kouluajoista se kaikista mukavin, meillä oli sellainen luokkahenki koko ala-asteen ajan, että kaikki oli kavereita toistensa kanssa, mitä nyt välillä välitunnilla tunteet kuumeni ja nyrkki heilu puoleen sun toiseen ja sen jälkeen naurettiin ja unohdettiin koko tappelu

Ylä-aste onkin sit se pahin, minulla oli ala-asteen jälkeen itseluottamusta ja halu tutustua uusiin kavereihin, (koulu siis vaihtui ja meidän vanha ala-aste luokka hajoitettiin 6 eri luokkaan ja uusia naamoja tuli runsaasti).
Mutta meidän luokalla oli 4kpl jätkiä, "kova jengi" jotka ottivat minut heti silmätikuksi ja härkkiminen ja v*ttuilu alkoi heti.
Välitunnit meni siinä, että tämä neljänkopla kerääntyi ympärilleni ja alkoivat tuuppimaan ja repimään ja lopuksi heitettiin aina kuraisemmalle mättäälle. Yksi näistä neljästä oli meidän luokan "pullukka", eli elopainoa varmaan sen lähemmäs 100kg ja itse olin siihen aikaan kuivankesän orava..
Kiusaamiseen yritin monesti vastata takaisin ja joskus sainkin uppoamaan vastusteluni informaation, mut sen jälkeen tuli turpaan aina kahta kauheammin, tätä kesti siis sen 3v. Ja kaikista naurettavinta tässä on se, että JOS tästä neljänkoplasta joku oli yksin tästä porukasta, niin voi herranjumala kun oltiin sitten niiiiiin kaveria ja halusivat hakea minulta "turvaa", tätä itse antamatta ja poistun tässä vaiheessa aina tilanteesta pois, eli en alkanut kiusaamaan tätä yhtä reppanaa, eli olivat suoranaisia vellipaskahousuja koko sakki!!

Ammattikoulu oli taas mukava ja luokkahenki hyvä, mut itseluottamus oli kadonnut ja olin ujo ja hiljainen.
Työharjoittelut kun alkoivat, niin vanhempien ihmisten kanssa tulin paremmin toimeen, kuin ikäisteni kanssa.

Ylä-asteen pääsystä on nyt aikaa n.16 vuotta ja voin sanoa tässä nyt suoraan, et nyt vasta alkaa nuo haavat umpeutua ja alan olemaan sellainen mikä olin ala-asteella: Rohkea, itsevarma, ihmisläheinen ja puhelias. Mutta työtä on vielä ja paljon. Että kiitos vaan näille neljälle!

Itse tosiaan olen kiusaamista niin vastaan ja otan kyllä omien lapsieni pienimmätkin kiusausongelmat tosissani huomioon jos niitä tulee, mut toivon mukaan ei tule.
Lapseni käyvät nyt täysin samaa mukavaa ala-astetta kuin itse kävin ja heillä (8v. ja 6v.) näyttää menevän tosi hyvin, enkä yhtään ihmettele jos tämä koulu on vieläkin sellainen kuin se oli minun aikanani 

Yhden vinkin annan kaikille vanhemmille, jotka painivat tämän asian kanssa:

Ottakaa yhteyttä ripeästi kouluun ja mahdollisiin muihin viranomaisiin kun huomaatte lapsestanne että nyt taitaa olla kiusaamisesta kyse. Odottakaa kuitenkin sen verran, että saatte vedettyä henkeä ja rauhoituttua. Nimittäin meuhkaavan isän tai äidin yhteydenotto ei helposti johda yhtään mihinkään, mitä rauhallisempana ja asiallisempana pystytte pysymään vaikka tunteet varmasti kuohuukin, sitä parempi. Kun saatte rehtorin, opettajat, sos.työntekijät ja poliisit puolellenne, asiat etenevät taatusti. Jos taas tilanne näyttäytyy kahden perheen välisenä kiistana viranomaisille, voitte olla melkein varmoja siitä että asiaa pyritään painamaan villaisella, riippumatta siitä mikä totuus asiassa on.

Kun kiusaamiseen pystytään tehokkaasti puuttumaan ajoissa, ei se yleensä pääse kovin pahaksi. Näin useimmiten, valitettavasti on tietenkin niitä tapauksia jossa sitten oikein mikään ei auta, muu kuin ihmisten siirtyminen tai siirtäminen muualle.

Olin sekä kiusaaja että kiusattu.

Kuten myös, jälkimmäinen kuitenkin pääasiassa. Kummastakaan en tunne ylpeyttä.

Paksu kallo ja perussitkeä luonne suojasi kuitenkin minua pahemmilta traumoilta. Sama "lahja" ehkä vielä vahvempana oli pojalla omina kouluvuosinaan, ulkopuoliset ilmoitti kiusaamisesta mutta jätkä itse ei pitänyt asiaa minään, ja se kuva tuli myös meille vanhemmille ettei mistään vakavasta ollut kyse.

Mutta oma tytär oli myös koulukiusattu koko peruskoulun ajan, itse asiassa eskarista alkaen, ja se on kyllä jälkensä jättänyt. Kouluun yhteydenotot auttoi varsin vaihtelevasti, alkuun vaikutti ettei koulun henkilökunta pidä asiaa minään, viimeisinä vuosina vasta alkoivat ottaa vakavasti (ilmeisesti koska muutama muukin oleellinen taho oli yhteydessä kouluun...)

Onhan se koulukiusaaminen  monenlaista.
Luin yhdessä jutussa viikolla missä opettaja kertoi että opettaja on ainoa jota saa työpaikkakiusata.
http://www.satakunnankansa.fi/lukemisto/miksi-opettajaa-saa-tyopaikkakiusata/
ltalehdessä (29.8. 2016) opettaja kertoo, millaista palautetta tuli isältä, jonka poikaa opettaja oli kieltänyt heittelemästä lumipalloja.

– Seuraavana päivänä tunnin jälkeen käytävässä odotti pojan tatuoitu isä, joka nosti minut seinälle ja sihisi naamaani: Kuule ämmä. Meidän X saa heitellä lumipalloja niin paljon ku tykkää.
Opettajat ovat kuulemma varsin tottuneita siihen, että Jaana-Petterin isä soittaa ja vaatii, että Jaana-Petterin jälki-istunto pitää perua. Sekään ei enää hätkäytä, että Jaana-Petterin isä uhkaa asianajajalla.

Mutta kun Jaana-Petteri uhkaa isällä, se pistää miettimään. Näin Iltalehdessä kertoo nimimerkki 36 vuotta opettajana ollut. Kaikki lähti siitä, kun oppilas ei suostunut lähtemään välitunnille.

– Kun kehotin häntä lähtemään, poika tokaisi: Odotahan, kun isä pääsee vankilasta, niin hän tulee käymään luonasi.

Pojan isä istui linnatuomiota taposta.

Nimimerkki myönsi hätkähtäneensä, muttei ruvennut pelkäämään. Kaikki eivät ole yhtä kovanahkaisia.

Olen tavannut opettajia, jotka kertovat pelkäävänsä, vaikka eivät sitä julkisuudessa myönnäkään. Pelko on ymmärrettävää, sillä iholle tullaan muutenkin kuin fyysisesti.

Opettajia on kuvattu ja videoitu salaa. Ei liene suuri uutinen, että materiaali on päättynyt sosiaaliseen mediaan.

Kiusaaminen saattaa edetä jopa vainoamiseksi. Iltalehden haastattelema nettipoliisi Marko Forss kertoi, kuinka koulupojalle jouduttiin hakemaan lähestymiskieltoa pitkään jatkuneen häiriköinnin vuoksi. Poika oli vasta 14-vuotias.

– Nuoret perustelevat usein, että opettajaa loukkaavat teot on tehty niin sanotusti läpällä, Forss jatkaa.

Hänen mukaansa nuoret eivät välttämättä ymmärrä, että rikoksen tunnusmerkit voivat täyttyä. Samaa sopii sanoa myös opettajia huorittelevista ja uhkailevista vanhemmista.

Tällaisten kolumnien loppulauseissa yleensä ihmetellään, mikä suomalaisessa koululaitoksessa oikein mättää? Olisiko aika siirtyä ihmettelemään, mikä mättää meissä vanhemmissa?

Onhan se koulukiusaaminen  monenlaista.
Luin yhdessä jutussa viikolla missä opettaja kertoi että opettaja on ainoa jota saa työpaikkakiusata.
http://www.satakunnankansa.fi/lukemisto/miksi-opettajaa-saa-tyopaikkakiusata/

Vaatii linkki että on tilaaja.