Koulukiusaus

Hyvinvointivaltio tarkoittaa että valtio voi hyvin, vaikka sen kansalaiset on joiltain osin itsemurhan partaalla kokoajan. Itselle eräs kusipäinen paskahousu kantoi lunta niskaan Amiksessa, aika pitkälle lopetti kaverien tekemisinnon kun ei voi luottaa kehenkään ilman että on valmis mätkäisemään leuan remonttiin. Nykyinen kaveripiiri on varsin pieni kun luotto muihin ihmisiin ei kertakaikkiaan ole olemassa. Ja toi vanhempas lopulta teki mitä hänen tarvitsi tehdä saadakseen koulurauhan, asian joka jokaiselle pitäisi suoda jo ihan koulun puolelta.
Ja jälkimölinänä, en ole kovin agressiivinen henkilö mutta sen tuo kouluajan kiusaaminen on jättänyt jälkeensä että häiritsevää käytöstä en suvaitse ja äänenkäyttö on terävää ja voluumia on tarpeeksi.

Tuossa tulikin kerralla kaikki ongelmat esiin.
Kuria ei ole eikä saa olla (lapsilla), jos uhri puolustautuu ja toinen sit pahoittaa mielensä tai loukkaantuu -> uhrista tulee syyllinen, ja monin tavoin pahempi ja kaikki pitäis sovitella nätisti puhumalla (missä vitun pilvilinnassa pitää oikein elää???).

Se mikä tässä kaikessa on ihan käsittämätöntä, on se ettei niitä edes ilmeisesti haluta ratkaista??
Ratkaisuja on tarjolla suorastaan tarjottimella, mut ei - ei kelpaa, ei käy kun omat ideologiat estää sen -> hyssyttelykulttuuri on paras ja toimivin, vaikka käytäntö muuta sanookin.

Ja sit vielä nuo uskomattoman pitkät jonotusajat, vaikka mielenterveyspalveluihin (ja muihin, oikeasti usein kiireellisiin/tarpeellisiin).
Yli 2kk??? Ei tarvitse yhtään ihmetellä Suomen itsemurhatilastoja. Ihan oikeesti.

Hyvä, että oot Slerba ollut riittävän rohkea ottamaan tilanteet haltuun.
Kuulostaa kyllä vakavilta tilanteilta, mitä tullut vastaan.. herkempi/heikompi olis ollu ongelmissa monin tavoin ja lopputulos varmasti "aika paha."
Ja hienoa, että jaoit tarinasi! Ei voi edes kuvitella, miten rankka koettelemus siulla (ja koko perheellä) on ollut.

Pysäyttävää tekstiä Slerbahuulelta....

Niin monta asiaa mennyt niin hirvittävästi pieleen että ei tahdo uskaltaa edes sanoa mitään.

Ja sit vielä nuo uskomattoman pitkät jonotusajat, vaikka mielenterveyspalveluihin (ja muihin, oikeasti usein kiireellisiin/tarpeellisiin).
Yli 2kk??? Ei tarvitse yhtään ihmetellä Suomen itsemurhatilastoja. Ihan oikeesti.

Eikä tässä vielä kaikki! Saman koulun kuramoottori/mikälie kieltäytyi nuorempaa ottamasta lukitesteihin (ADHD ja aika selvä lukihärö), koska "jono on niin pitkä ettei edes kannata" (jono on 1.5 vuotta).
----> Kaupungin sosiaalityö kun tuosta kuuli, niin lähti byrokratian jyrä eteenpäin kohti koulua.

Mutta kiitos tuesta. Suhtautuminen meihin vanhempina on tämän (ja parin edellisen) asian tiimoilta ollut niin raskasta, että kyllä on hävinnyt itseluottamus ja luottamus järjestelmään. Ehkä tuo viime vuonna saamani työpaikka jaksoi senverran nostaa minun omaa itseluottamusta, että pieniä murusia omasta itsestä on saanut takaisin. En esimerkiksi ole nauranut vuosiin, mutta viime vuoden lopulla alkoi sellaisia spontaaneja naurun pyrähdyksiä tulemaan. Huumori on ollut vissiin niin koetuksella, ettei juuri nauraminen ole kiinnostanut.

Ittiä vituttaa tässä eniten se, että ketkä tämmöisestä venkoilusta ja suhmuroinnista kärsii eniten? No lapset, vaikka juuri heitä yritetään auttaa.

Saman koulun kuramoottori/mikälie kieltäytyi nuorempaa ottamasta lukitesteihin (ADHD ja aika selvä lukihärö), koska "jono on niin pitkä ettei edes kannata" (jono on 1.5 vuotta).

Joo-o.. 

ketkä tämmöisestä venkoilusta ja suhmuroinnista kärsii eniten? No lapset, vaikka juuri heitä yritetään auttaa.

Ja kaikki tuo tulee näkymään myöhemmin aikuisiällä.
Plus sit vielä siinä sivussa joutuu kärsimään myös vanhemmat, sekä opettajat.

Ihan vain siks, ettei kunnollista kurinpitoa tai toimenpiteitä sallita, millä tuon kaiken saisi edes jonkunlaiseen hallintaan.

Tuli ihan tämä keskustelu tässä viimepäivinä mieleeni, kun on saanut erilaisista kusenkeltaisista medioista lukea koulukiusaamiseen liittyvistä asioista.

Tänäaamuna luin ilta-sanomien artikkelin, ”Minut pistettiin pyytämään anteeksi kiusaajilta”.

Pelkästään otsikointi kertoo kyllä ison ongelman, joka oli todellisuutta jo 20 vuotta sitten. Ja oli ongelma vielä silloinkin, kun itse olin yläasteella ns. "vertaissovittelijana". Oppilaat eivät halunneet käsitellä tapauksia vanhempien tai opettajien kanssa, koska eivät kokeneet saavansa oikeutta. Oli kiusaajalle ikäänkuin "pelottavampaa" se, kun isompi ja vanhempi koululainen istuttaa penkkiin ja pakottaa juttelemaan järkevästi.
Sama toistui ammattikoulussa. Erästä eri alan opiskelijaa kiusattiin, huoriteltiin, puristeltiin tisseistä, perseestä, uhattiin "ilta-orgioilla" jne. Käytiin kaveriporukka sanomassa opettajalle tästä ja opettaja vain levitti käsiään todeten "minä en voi muuta tehdä kuin kirjoittaa viestin kotiin ja puhutella. Sinun tekemisiäsi en voi estää...".
----> SELVÄH!
Yksi kerta tämä kiusattu sitten käveli käytävällä vastaan perässään tämä 142cm pitkä housut nilkoissa laahustava ihmisperse. Kuului rivo huuto ja "meidän sakki" kääntyi suoraan ympäri. Minä talutin tämän ihmisperseen nurkan taakse kantaen, loput "meidän porukasta" piti tämän ihmisperseen porukan käytävällä istumassa.
Painavasanainen puhuminen tehosi senverran hyvin, että kyseinen kusipää kusi housuun ja viikon päästä ei näkynyt koulussa.

Ihan varmasti kotona on ollut jotain isoja ongelmia tuossakin tapauksessa, mutta ei puhuttelut auta välttämättä opettajien suunnalta yhtään mitään, jos auktoriteettia ei ole tai sitä ei saa käyttää.

Miksi tämä aihe minulle on noussut mieleeni?
Oma lapseni, kohta 10 -vuotias, alkoi oireilemaan koulunkäynnin kanssa aloitettuaan toisen luokan syksyllä 2019. Ensin iloisesta, kaikille kiltistä ja teräväpäisestä "maailman opiskelijasta" loppui nauru, sen jälkeen sosiaalisuus ja lopuksi ilmoitti haluavansa tappaa itsensä. Me vanhemmat olimme halolla päähän lyötyjä, muutos tapahtui viikossa.
Kuukausi myöhemmin kyseinen kaveri oli jo todella väkivaltainen ja oma pikkusisarensa oli pahasti alakynnessä. Yöunet loppuivat, tilalle tuli pikkusisaren pelottelu siitä, kuinka hänen aivot saisi hakattua asfaltille pas2.

Me vanhemmat tietenkin pommitimme kaikkia kanavia pitkin rehtoria, opettajaa, kuraattoria, terveydenhoitajaa sekä kävimme paikallisessa arvauskeskuksessa pyytämässä kiireellisen lähetteen lasten psykiatriselle osastolle. Lähete tuli takaisin saatesanoin "Oireenkuvan perusteella kiireelliselle asiakkuudelle ei ole tarvetta, suosittelemme perheneuvolaa". Jatkoimme yrityksiä päästä eteenpäin, mutta otimme yhteyttä myös perheneuvolaan heti ---> yli 2kk jono, joten järjestelmä ei voi edes näyttää seuraavaa vapaata aikaa.
Joka paikassa eri viranomais ja hoitotahot sanoivat vain "ei voi kuin odotella että menee ohi ja saatte ajan", kun koululta vain todettiin "täällä on niin paljon oppilaita, että jos jotain on sattunut, on se harmaalla alueella näkymättömissä".

Elettiin marraskuuta 2019 ja yksi ilta tilanne riistäytyi mahdottomaksi. Isompi kävi pienemmän päälle aikomuksena tappaa. Äiti meni väliin, mutta sai tuta raivon vallassa olevan lapsen voiman. Minun huuto pysäytti isomman, mutta pienempi juoksi sakset kädessä kohti ja nappasin kiinni + sidoin paikoilleen. Seuraavana yönä ei nukuttu, koska me vanhemmat emme uskaltaneet.

Pari viikkoa tuosta eteenpäin soittaa poliisi. "Teistä on tehty rikosilmoitus ja syytösnimike on lapsen pahoinpitely". Päiväkoti oli tehnyt nuoremman lapsen kertoman perusteella perheen isästä, eli minusta rikosilmoituksen ja lastensuojeluilmoituksen. Syynä tarpeeton voimankäyttö ja tarttuminen lapseen.

Fastforward kuukauden päivät, tammikuun alkuun 2020. Kas kummaa kun kaupungin lastensuojelu, eli viranomainen, tuli mukaan, alkoi aikoja tippumaan eri toimitahoille. Vanhempi mukula oli rauhoittunut jo joululoman aikana ja ehdimme toivoa parempaa, kunnes kaksi päivää ennen kouluun paluuta sai vanhempi kersa raivokohtauksen, jonka myötä oli pakko soittaa häkeen.
--> Paikalle pelastusyksikkö tarkastamaan mukula (jouduin voimalla pitämään aloillaan ettei heitä tavaroita ikkunasta läpi ja tuhoa koko kotia), ilmoitus lastensuojelulle sekä poliisille.

Fastforward pitkin vuotta. Keväällä iski korona ja jäimme kotiopetukseen omasta päätöksestä. Viikon ajan oireilu jatkui, kunnes kaikki tuska hävisi. Iloinen "maailman opiskelija" tuli takaisin ja minä itkin itseni ilosta uneen useana iltana. Eri toimitahojen kanssa sovittiin työskentelyn alkavan vasta syksyllä, koska korona-pandemia oli keväällä pahimmillaan ja minä sain töitä kesäksi (joka käytännössä esti kesken päivän olevien tutkimusten ja tapaamisten toteuttamisen kesäaikaan). Samoin kun oireita ei ollut sitten maaliskuun alun, niin todettiin näin olevan myös lapsen kannalta paras.

Sitten tullaan viime syksyyn. Kesä oli mennyt upeasti, normaalisti. Koulu alkoi ja ensimmäinen viikko meni upeasti, mutta toisen viikon alussa tapahtui taas jotain.Alakuloisuus ja itsensä jatkuva haukkuminen ja arvostelu tuli takaisin vanhemmalle mukulalle. Tutkimusjaksot psykiatrialla olivat alkamassa ja me vanhemmat soitimme sinne melkein päivittäin kertoaksemme lisätietoja ennakkoon, koska aikaa itse käynneillä oli todella vähän. Yksi meidän vanhempien huolenaihe oli mm. nuoremman muksun mahdolliset traumat syksyltä, koska tilanteet olivat todella pelottavia. Näitä luvattiin selvitellä.

Sain jatkoaikaa töissä ja olin syömässä, kun puhelin soi. Perheen isästä on tehty lastensuojeluilmoitus ja perusteena äänen korottaminen kun lapsi itkee.
Olin että mitä vittua? Missä tilanteessa? Näitä ei tietenkään kerrottu, mutta myöhemmin kävi ilmi että juuri nuista loppuvuoden 2019 tapahtumista oli kyse. Eli tilanteista, joissa lapsi on väkivaltaisesti riistäytynyt käsistä ja ainoa tapa edes yrittää pysäyttää henkeä ja terveyttä uhkaava tilanne on korottaa ääni riittävän ylös ja/tai sitominen. Lisäksi ihan jokainen tilanne lapsen kanssa, iso tai pieni, käydään aina niin läpi ettei jää kysymysmerkkejä. Tämä on meille vanhemmille ollut selvää jo ihan esikoisen syntymästä lähtien (kaiken pitää olla perusteltavissa niin, että jokainen sen ymmärtää, myös lapsi).

Koska lastensuojelun kanssa on ollut helppo mielestämme asioida, niin otimme suoraan heihin yhteyttä. Meidän käsittelijämme oli vaihtunut (meille kertomatta) ja saimme uuden numeron. Laitoin pirun pitkän tekstiviestin, jossa esitin toiveeni pidemmästä keskusteluajasta, mieluiten kasvotusten. Koronan vuoksi kasvotusten ei onnistunut ja palaveri pidettiin etänä.
Sain töistä vapaata palaveripäivälle ja kotona yhteydet pelaamaan. Vaimon kanssa istuttiin tietokoneen ääreen ja nähtiin nuori, selvästi omasta ulkoisesta habituksestaan huolta pitävä nainen ja iäkkäämpi, tavallisen näköinen nainen. Meiltä kysyttiin "halusitte kertoa ja jutella tilanteestanne" ja sitten annettiin vaimon kanssa tulla ihan kaikki. Itse jouduin poistumaan kesken palaverin, koska murruin täysin enkä saanut henkeä, joten kävin polttamassa savukkeen ja rauhoittumassa. Me vaimon kanssa olemme kokeneet joutuneemme ajojahdin kohteeksi ilman että meidän huolta on otettu mitenkään huomioon. Ilmaisimme epäilyksemme, että meistä olisi tehty joskus jonnekkin tarpeeton merkintä, joka tämän aiheuttaisi (2018 vaihdoimme asuinaluetta meihin vanhempiin kohdistuneen kiusaamisen ja arvostelun vuoksi ja epäilemme että tällöin on jotain jonnekkin kirjattu).

Jossain vaiheessa jutustelua tämä iäkkäämpi naishenkilö avasi suunsa ja sanoi: "Minusta nyt vaikuttaa siltä, että tässä on lähdetty ihan väärällä mentaliteetillä liikkeelle. Lastensuojelun ja yleisesti oppilasterveydenhuollon perustana on, että tilanne katsotaan neutraalisti. Valitettavasti välillä on näitä tapauksia, että kuvitellaan avun hakijalla olevan kaiken hyvin vaikka hän itse muuta sanoisi, tai sitten niin että kuvitellaan ongelman olevan pelkästään perheen sisäinen ja että vanhemmissa on oltava jotain vikaa. Näin ei saisi olla, mutta minusta nyt kertomamme ja taustatietojenne perusteella vaikuttaa siltä, että teitä on tarpeettomasti ajettu nurkkaan usean vuoden ajan ennakkoasenteiden vuoksi ja tuo kierre on ehdottomasti saatava katkaistua". (Tässä vaiheessa minun oli pakko poistua).

Soppala kysyi, voisiko joku henkilö tulla mukaamme todistajaksi esimerkiksi näille psykiatrian palavereille. Meillä ei juuri sellaista tukiverkostoa ole, joten he lupautuivat tulemaan neutraaliksi seuraajaksi valvomaan perheen ja lapsen etuja, sekä keskustelua yleisesti.


Nyt ollaan tässä päivässä. Tutkimukset on käyty ja viikon päästä olisi lopetuspalaveri. Mitään konkreettista apua ei vanhemmalle lapselle ole saatu. Meille on ainoastaan kerrottu, että "havaitsemiemme asioiden perusteella käsitellään tätä palaverissa" ja paikalle on pyydetty iso liuta tahoja. Itse olen henkisesti täysin loppu, koska kaikki tulitus on kohdistunut suoraan minuun. Jokainen tutkinut taho on todennut kaiken tulituksen väitteiden olevan aiheettomia, mutta tulitus ei ole loppunut. Olen alkanut kärsimään unettomuudesta ja nyt viimeisimpänä rytmihäiriöistä (lääkäri epäili stressiä, mutta tilasi tutkimusajan ja kehoitti välttämään rasitusta ja stressiä).
Henkilönä, joka koskaan ei ole halunnut kenellekkään pahaa ja pyyteettömästi on ollut auttamassa jos tuntematonkin tarvitsee apua, tämä tuntuu minusta pahalta.


Mitenkäs vanhemmalla lapsella menee? Kiusaaminen on nähtävästi loppunut. Mikä sen aiheutti? Rohkaistiin muksua pistämään jauhot suuhun, kun häntä oli yhden kerran leikissä heitelty niin, että oli aivan mustelmilla. Tuossa hieman ennen joulua muksulla naksahti. Oli kaveri työntänyt lunta silmälasien alle ja porukka nauranut ympärillä. Otti lasit ja pallean pohjalta karjaisi tämän tihutyön tekijän nimen ja totesi että parempi olla nyt nätisti.
Muksu joutui tästä puhutteluun, koska 400€ laseja tuhonnut kusipää pahoitti mielensä, alkoi huutoitkemään ja poistui kotia. Tuon päivän jälkeen on mukulamme ollut suorasanainen eikä ole kumarrellut enään kenellekkään. Häntä ei enään etuilla, koska jos etullaan, niin riittävän kovalla äänellä kun asiaa kysyy, ymmärtävät peruuttaa. Tosin yhden kerran on pitänyt kyynärpää -taktiikalla ottaa paikkansa takaisin. Välillä pari luokan "priimusta" vittuilee siitä, kun meidän mukulalla ei ole 3000€ pelikoneita ja ei striimaile pelejään, puhelin on käytettynä ostettu "lippulaiva" muutaman vuoden takaa, vaatteet eivät ole sitä halutuinta mahdollista eikä harrastuksena ole pelaamisen lisäksi esim. jääkiekkoa tai jotain muuta seura-pelaamista.

Koululta ei ole tullut mitään konkreettista apua kuin yhteen tilanteeseen, jossa oli todistajia bussillinen ja opettajakin nähnyt tilanteen. Tosin, puuttuminen vaati rikosilmoituksella uhkaamista... Muilta vanhemmilta on tosin tullut selviteltyä, että noin vuonna 2018-2019 on kyseisessä, viimeaikoina uutisissakin olleessa koulussa, järjestetty yläastelaisten toimesta vedonlyöntiä. Vedonlyönti sisältää kahden ala-astelaisen "värväämisen" toisiaan vastaan "tappele tai saat turpaas" -periaatteella. Tästä ei ole uutisoitu tai puhuttu julkisesti mitään, vaikka poliisikin on (kuulemma) asiaa tutkinut.



Tässä teille yksi esimerkki, miten nykyään toimii lasten tuki ongelmatilanteissa. Jokainen voi moralisoida tahollaan, mutta tämän tekstin kirjoittaminen sattui aivan saatanasti, eikä minkäänlainen lässyttely, puhuttelu tai muukan sellainen auttanut mitään, vaan lopulta apu löytyi omasta itsestään (minun nenille ei hypitä perkele). En toivo tämmöistä helvettiä kenellekkään ja alan olemaan henkisesti aika paskana jo kohdata viranomainen, koska en voi luottaa neutraaliin suhtautumiseen. Periksi ei silti saa antaa, mutta suoraansanoen veret kiehuu melkein samointein kun luen vaikkapa uutisista jonkin pakkeli-naaman tai muutenvaan "paremman väen" kansalaisen itkevän siitä, kuinka ikävältä tuntuu kun ei pääse kavereita näkemään... Jokainen toki kokee omant tilanteensa omanlaisenaan, mutta täällä ruohojuuritason alapuolella kun pahimmillaan taistellaan elämästä ja kuolemasta, tuntuu kaikki tuollainen perin turhalta.

Suomi ei ole luokkayhteiskunta vaan hyvinvointivaltio, jossa jokaisella on tasapuoliset mahdollisuudet....hih.

Tässä viimeisen vuoden opiskelleenani alaa ja lähes vuoden ollessa töissä lastensuojelun yksikössä ohjaajana, Slerbahuulen tarina oli aika tutun kuuloista, mitä kuulee valitettavan usein.
Koulukiusaamisen trendi, mitä itse en ymmärrä on se, että nykyään vakavissa kiusaamisissa siirretään kiusattu toiseen kouluun. Häirikköhän sieltä koulusta pitäisi poistaa, eikä kiusattu.
Riippuu toki kunnasta, kuinka nopeasti lastensuojelu alkaa toimimaan. Aika yleistä, että vanhemmat tekevät omia diagnoosejaan, ja adhd on yleisin miksi vanhemmat diagnosoivat lapsensa, vaikka se diagnoosi voisi olla vaikka add. Adhd on synonyymi levottomuudelle. Nykyään joka toisella on adhd:ksi luokiteltuja oireita, mutta lopulta paljastuu, ettei VienoKalle vaan kertakaikkisesti osaa tehtäviään ja ujona ei uskalla pyytää apua, vaan turhautuu tunnilla ja tekee sitten kaikkea muuta kun opiskelee.

Nykyään lapset voivat huonosti jo sillä, ettei kotona vanhemmilla ole aikaa lapsilleen, vanhempien oman ajan käytön takia.
Kännykkää kytätään ja kuntosalilla poljetaan fillaria, vaikka voisi lapsen kanssa ulkona polkea pyörällä.
Lapset ovat todella yksinäisiä, koska kotona ei ole ihmisiä, keiden kanssa keskustella ja viettää aikaa, yhdessä tekemisen merkeissä.
Lapset turvautuvat kavereihin ja viilettävät heidän kanssa illat kylillä, mistä seuraa kolttosia, päihteiden kokeiluja, tupakointia, nuuskan käyttöä. Mistäkö lapset saa rahan tähän? Vanhemmat ostavat itselleen aikaa lapselta.
VienoKalle saa muutaman kympin vanhemmiltaan, että menee kavereiden kanssa kylille hengailemaan, vanhempien saadessa omaa aikaa.
Lapsilla ja nuorilla on usein puutetta aikuisesta kontaktista, mille purkaa tuntojaan ja kysyä apua mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Tuohon Slerbahuulen tapaukseen sen verran, että tarjottiinko kotiin mitään apua silloin? Vanhemmat kun ovat loppu ja heille tarjottaessa apua kotiin, moni suuttuu ja vaatii lapsellensa apua, vaikka sosiaalipuolen näkökulmasta selvästi olisi nähtävissä, perheen hyötyvän vaikka esim: kodin hoitoon liittyvistä palveluista.
Monesti vanhemmat ovat ne, mitkä saattavat tarvita kanssa apua, koska ovat ajaneet itsensä piippuun työelämässä, työttömyyden tuoden masennusta jne...
Nämä kaikki saattaa heijastua lapsen käyttäytymiseen myös.
Perhe kun voi hyvin, monesti myös lapset rupeavat voimaan paremmin.

Lastensuojelu on vielä nykyaikana melkoinen mörkö nimenä ihmisille.
Ei lastensuojelu tarkoita sitä, että musta auto ajaa pihaan ja sieltä pari tanttaa tulee viemään lapset, etkä ikinä tule niitä näkemään.

Nopeiten avun saa lastensuojelusta, kun tekee itse lasu ilmoituksen, ettei ITSE vaan jaksa enää ja lapsella sellaisia ja tollaisia ongelmia. Sosiaali- ja kriisipäivystykseen voi soittaa, ja kertoa tilanteestaan myös.
He arvioivat ja osaavat kertoa, miten olisi parasta toimia.

Tuossa teidän tapauksessa olisi ollut ehkäpä hyvä saada lapsi arvioitavaksi 1-2kk jaksolle lastensuojelun yksikköön. Arviointijakson aikana tulee esille lapsen oirehdinta, ja sitä myöten palvelutarpeet esille, oli ne sitten mielenterveydellisiä tai jotain muita syitä, miksi lapsi voi huonosti. Usein perhe saa voimia kerättyä jakson aikana ja huomaavat, että koko perhe tarvitsi apua ja pystyvät jatkamaan elämää aika pienillä avuilla.

Tsemppiä Slerbahuulen perheelle ja nämä oli mun omaa jorinaa, mitä nyt sattui tulemaan mieleen.

Nuoremmalla on ihan diagnosoitu ADHD, joka on myös äitillään diagnosoitu (vahvasti periytyvä) ja nyt kun siihen on lääkkeet, on koulu ym. alkanut sujumaan ihan eri tavalla. Tämä on vapauttanut huomiota myös vanhemmalle muksulle, joka voi olla osasyynä myös sille, että vanhempi mukula on saanut itseluottamusta.

Ajankäyttö on melkein jokaisessa perheessä ongelma. Itse työtä hakeneena oli nyt viime vuonna ensimmäinen työpaikka, jossa ei suhtauduttu nyreästi siihen, että perheellisellä ihmisellä on myös työpaikan ulkopuolella pakottavia velvoittavia asioita, jotka on yksinkertaisesti pakko hoitaa työajalla. Oma esimieheni totesi näihin samoihin asioihin kun hänelle viime syksynä kerroin, että "Eiköhän se perkele pitäisi mennä niin, että jokaiselle se perhe on se number-one ja kaikki muu tulee sen jälkeen, siksihän täällä töissäkin käydään?". Omat kokemukset ovat kyllä ihan muuta ja olen monessa työhaastattelussa todennut suoraan, että minua on turha kuvitella sitoutuvan sielun ja ruumiin voimin elämään pelkästään työnantajan ehdoilla, koska etsin työtä joka mahdollistaa normaalin ja vakaan arjen. Ainakin viisi työpaikkaa on kaatunut suoraan tähän.

Ja nyt kun opiskelen insinööriksi (alanvaihto), niin tuo "ongelma" on tullut vielä karummin esille. Koulutusta vastaaviin työtehtäviin on käytännössä mahdoton hakea aivan mielettömien ehtojen vuoksi. Luokkakaverit ovat toki aivan toista mieltä, mutta he ovatkin pääasiassa 21-22 vuotiaita nuoria, ilman perhettä ja ns. varakkaista lähtökohdista. Ei heidän tarvitse miettiä sitä, mistä hankitaan edes itselle vaatteet, koska tuki taustalla on vahva vaikka kaikki kesäduunin rahat menisivät säästöön. Tässä joukossa on melko iso kontrastiero koettaa itse erottua työnhakijana, olenkin jo vuosia suhtautunut itse asiaan puhtaasti sarkasmilla ja kirjoittanut työhakemuksetkin sillä tyylillä. Enempi on poikinut mahdollisuuksia, kuin "kauniisti valehdellen".

Se on kyllä tullut esimerkiksi tuon vanhemman muksun kertoman perusteella huomattua, että kovin moni hänen kavereistaan viettää aikaa paikallisella ostarilla hengaten tai pelejä pelaten. Meillä ei ostorahaa muksuille jaella kuin tarkoitusta varten, ei siksi että pääsisi karkkikauppaan silloin kun huvittaa. Pelejäkin pelataan monesti yhdessä. Okei, ei olla se idyllinen ydinperhe joka käy keskustassa leffateatterissa ja sen jälkeen amarilloon syömään. Myö mennään luontoon ihmettelemään, käydään katsomassa erilaisia jänniä paikkoja, syödään ja katsotaan se leffa kotona sikaillen. Ainakin muksujen ja lastensuojelun palaute tästä on ollut pelkästään positiivista. Toki meillä ei ole lapsille omia huoneita. Kovasti pyrimme siihen suuntaan, mutta vuokrat ovat aika järkyttäviä nykyään (1974 valmistunut kerrostalokolmio, autopaikka ja saunavuoro 920€/kk sis vesi ja sähkö, jyväskylän slummi-alueelta) eikä opiskelijana oikein asuntolainaa saa.

Lastensuojelu ei meille ole ollut koskaan mörkö. Olemme joskus toista lasta odottaessamme tehneet itse itsestämme lastensuojeluilmoituksen, koska näin meitä ohjeistettiin mm. kaupungin sosiaalityöstä ja neuvolasta. Vaimolla oli raskausmyrkytyksen oireet eikä kyennyt kaikkiin kotitöihin minun ollessa vuorotöissä, joten saimme kotiavun ja hankinta-apua esimerkiksi turvaistuinta varten. Koko touhusta jäi erittäin positiivinen mielikuva ja tiedämme, että lastensuojelun pääasillinen tavoite on perheen ja lapsen tukeminen haastavissa tilanteissa. Tuon jälkeen kotiavun saaminen on muuttunut siten, ettei sen hakemiseen tarvita enään lastensuojelun puoltamista, vaan tuen voi vähävarainen perhe hakea kaupungin sosiaalitoimelta palvelusetelinä.

Myös lastensuojelun perhetyöstä on kokemusta ja suoraansanoen siitä ei ole ollut missään välissä minkäänlaista hyötyä. Se, että kotona käy kerran viikossa joku kysymässä "miten menee" ei aiheuttanut mitään muuta kuin aikataulullista stressiä ja kaikki se oli pois kaikesta muusta. Lastensuojelukin tuossa vuosi sitten totesi meille, ettei siitä yleensä ole hyötyä tilanteessa, jossa vanhempi ei koe esimerkiksi joutuvansa yksin kodin ylläpidon tai lapsensa kanssa (esimerkkinä nyt vaikkapa kehitysvammaisen lapsen vanhempi, jota ei lapsensa kanssa hyväksytä kerhotoimintaan mukaan). Tärkeä tukimuoto, mutta väärässä paikassa se(kin) voi olla vain kuormittava tekijä.

Vanhemmasta lapsesta vielä.
Hänen oireilu alkoi siis kuin salama kirkkaalta taivaalta yhden viikon aikana. Tuosta viikko myöhemmin alkoi myös nuorempi oireilemaan, vaikkakin hänellä oli levottomuutta ollut jo ennestään (sen ADHD:n vuoksi, mutta oireilu otti todella brutaalin suunnan). Kertomastani iloisesta ja ihan kaikesta kiinnostuneesta (vanhemmasta) lapsesta tuli ihan muutamassa päivässä todella alakuloinen, itkuinen ja masentunut. Pelkäsi mennä nukkumaan (iltatouhut venyivät pahimmillaan 4-5 tunnin sylissä keinuttamiseksi, jotta nukahti), puhui olevansa läski (normaalivartalo, normaali painokäyrä, mutta alkoi syömään hillittömästi kurjaan oloonsa) ja surkea ihan kaikessa. Sen jälkeen alkoi kertomani puheet, kuinka kurkku viilletään auki, miltä aivot näyttää asfaltilla, kuinka ihminen kuristetaan hengiltä, mitenkä itsemurhan voi tehdä ja kuinka paljon tekisi mieli toteuttaa se.
Asumme seitsämännessä kerroksessa ja tuolloin minun oli pakko laittaa parvekkeen oveen salpa, jota lapsi ei saa auki vaikka mitä yrittäisi. Pelko meillä vanhemmilla oli suuri.
Kun syysloma koitti, niin lapsi rauhoittui. Viikonlopun yli kun päästiin, niin lapsi oli huomattavan levollinen ja rauhallinen, nautti seurasta ja tykkäsi leikkiä/pelailla yhdessä. Mutta loman jälkeen se alkoi taas, päivä ennen koulun alkua. Tämä sama kuvio toistui joululomalla ja korona-rajoitusten alussa (viikonpäivät ja lapsi rentoutui selkeästi).

Muualta kuultuna kaksi lasta muksun luokalla kärsivät selkeästi ongelmista luokkatilassa ja häiriköivät toistuvasti, välillä väkivaltaisestikin oppitunteja, sekä pihapelejä. Nämä kaksi tapausta ovat molemmat sittemmin muuttaneet toisaalle, eivätkä ole kyseisessä koulussa enään. Siitä meillä (eikä koululla) ole tietoa, onko tämä mahdollisesti vaikuttanut lapseemme vai ei.

Kun koulun kyljessä on päiväkoti, jossa nuorempi kävi ongelmien alkamisajankohtana esikoulua, oli meillä todella hyvä kuva kokonaistilanteesta. Koulun sekä päiväkodin henkilökunnan kanssa teimme suunnitelman, jonka mukaan kaikki tarkkailevat lapsia tahollaan ja raportoivat asiasta päivittäin meille vanhemmille ja sama toisinpäin. Tämä senkin vuoksi, että "mahdollisesti joskus" alkaviin tutkimuksiin olisi sitten esitietoa mahdollisimman paljon eri vaiheista ja oireista. Tutkimuksiin pääseminen oli vain täysin epävarma "tuolla jossain" tulevaisuudessa.

Ainoa asia ja suurin pelko, mitä vanhempi lapsi sai tuon koko 2019 syksy - 2020 syksy välillä sanottua meille vanhemmille, oli että hänet viedään pois. Täysi mysteeri on edelleen, mistä tuollainen pelko on tullut. Muutenkin oireiden todella raju alkaminen on saanut meidät vanhemmat pelkäämään esimerkiksi seksuaalista hyväksikäyttöä. Mitään ei ole saatu selville.

Se mikä tässä on positiivista, on lasten psykiatrialta saatu mielipide siihen, että mahdollinen kiusaaminen ja pelote "on saatava loppumaan keinolla millä hyvänsä ennenkuin on liian myöhäistä" ja tästä me vanhemmat olemme samaa mieltä (kuten myös koko meidän lähipiiri). Samoin meille vanhemmille on tullut selväksi, ettei meidän lapsemme ole ainoa joka tuossa kyseisessä, melkein tuhannen oppilaan koulussa, oireilee. Kuulemma tulijoita olisi, mutta aikaa kaikille ei ole. Ehkä se rikosilmoitus olikin hyvä asia, kenties vieläkin odottaisimme aikaa tutkimuksiin.


Se mikä tässä vanhempana tuntuu oikeasti todella kurjalta, on tuo tulitus ja syyllisyys, mitä on joutunut ja joutuu varmasti vielä tulevaisuudessakin kokemaan. Vaikka me olemme aina olleet täysin avoimia kaikille viranomaisille kaikista asioista perheessämme, niin siitä huolimatta jopa meidän itsemme kertomia asioita on ikäänkuin käytetty meitä vastaan tarjoamatta apua. Yhdeksi tälläiseksi sanon suoraan tämän viimeisimmän lasun äänen korottamisesta. Asia, joka oli kerrottu ja huoli ilmaistu tutkivalle taholle, mutta sen sijaan jotta olisi meille vanhemmille kerrottu siitä ja tarjottu mahdollista tukea asian käsittelyyn, tehtiin pelkkä lastensuojeluilmoitus (jonka meidän käsittelijämme kuittasi pienellä ihmettelyllä ja syvällä huokaisulla).
Vanhemman roolia tänä päivänä korostetaan erittäin paljon ja julkisuudessa puhutaan erilaisten vanhempien hyväksymisestä. Totuus on kuitenkin kaikkea muuta enkä ainakaan minä tai vaimoni voida muuta todeta kuin ettei säännöt ja hyväksyntä ole sama kaikille. Se kun et olekkaan se +40 vuotais urahjus jonka mukulalla on tuliterää ihan kaikki ja kertoo ulkomaan lomamatkoistaan, vaan ihan tavallinen normaali perhe, jolla ei ole viimeisintä huutoa olevaa "kaikkea". Vaikka meille on eri ammattitahot (lastensuojelu, psykiatria, neuvola ym) kertoneet, etteivät nuo edm. asiat korreloi mitenkään siihen onko esimerkiksi kotona kaikki hyvin, niin suhtautuminen ihan päiväkodin henkilökunnasta kouluhenkilökuntaan kyllä muuttuu sen mukaan, mikä sinun status on. Ja se on muoviämpäri väärin. Ehkä meidän suoruus ja avoimuus ongelmista, tai sitten meidän yleinen habitus on seikka, joka on aiheuttanut aina tasaisin väliajoin kovin nyreää suhtautumista. Meitä vanhempia on syytetty ja nimitelty aikaisemmin (ennen kuin muutimme 2018 ns. "paremman väen alueelta" pois) ja ihan suoraan valehdeltu päin naamaa. Päiväkodin henkilökunta on syyllistynyt tuolloin tekoihin ja asioihin, joista voisimme nostaa rikossyytteen, muttemme jaksa. Todisteita olisi, mutta haluamme vain normaalia arkea, emme lähteä sotimaan.

Ja jottei tämä teksti vaikuta pelkästään yksipuoliselta puolustautumiselta, niin voin todeta kymmenien ihmisten ja eri viranomaisten ihmetelleen sitä, miten meihin on välillä suhtauduttu. mm. lastensuojelu sanoi viimeisen etäpalaverin aikaan, että mikäli meillä on mitään todisteita minkäänlaisesta virkarikkeestä tai rekisterimerkinnästä, niin he sitoutuvat asiaa penkomaan ja tarvittaessa auttamaan juridisissa toimenpiteissä. En toki myöskään kiistä etteikö jotain olisi voinut tehdä toisin, esimerkiksi se itse tehty lastensuojelu HETI kun selvisi, ettei aikoja minnekkään saa, olisi todennäköisesti pelastanut traumatisoiviksi ajautuneilta tilanteilta.



Yleisin syy erilaisille oireille on, että ongelma lähtee kotoa ja tätä mieltä olen itsekkin. Ymmärrän myöskin sen, että 2012 tukahduttamalla murhatun Eerikan tapauksen jälkeen on ihan fiksua tutkia kaikki "hyvältäkin" näyttävät tapaukset aivan juuriaan myöten. Tuossakin tapauksessa isä näytteli huolestunutta ja haki apua "käytösongelmiin", mutta todellisuus oli todella raakasti ihan muuta. Lastensuojelu teki vain tuossa tapauksessa ison emämunauksen jättämällä äidin ja kouluterveydenhuollon esittämät huolet ja todisteet täysin merkityksettömiksi ja tämän vuoksi nyt moni "viatonkin" vanhempi joutuu kärsimään.


EDIT. Vieläkään ei ole kukaan auttava tai tutkiva taho osannut sanoa mitään siihen, miksi vanhemman mukulan oireilu on aina "kouluarjen" myötä läsnä, muttei koskaan lomalla kotona tai muuten pois koulusta. Ainoastaan yksi psykiatrian työntekijä (meitä vanhempia haastatellut nainen) on sanonut suoraan, että olisikohan siellä koulussa nyt jotain pahasti vialla ja jos on niin se pitää saada heti loppumaan.

Tämä koulukiusaaminen ja yleensä kiusaaminen on todella ikävä asia eikä kiva koulu projekti sitä ratkaise.

Nyt kun tuo Koskelan tapaus on ilmassa, niin se asia mikä minulla tulee mieleen on aikuisten puuttuminen. Tiedän parikin tapausta missä aikuinen on puuttunut lasten/lapsen kiusaamiseen paikan päällä jolloin kiusaaja toteaa "Et sä voi tehdä tai koskea minuun tai joudut maksumieheksi". Tästä kukaan ei ole mediassa puhunut mitään. Lapset tietää varsinkin kriminaali sellaiset omat oikeutensa, mutta velvollisuuksia ei ole. Tällainen tapaus tuli eräälle tutulle maksamaan yli 1000 euroa, kun lopetti kiusaamisen ottamalla kiusaajaa kiinni ja tästä jäi mustelmia käteen. Kyseinen kiusaaja oli 16-vuotias tietyn urheilulajin edustaja joten jos sellaisen irroitat toisesta, niin mustelmia voi tulla, kun estät tätä kuristamassa toista osapuolta.

Joten kyllä yhteiskunnan kannattaa katsoa peiliin mitä eväitä on jättänyt aikuisille!

Joo tuo on ihan sairasta, että joudut maksumieheks jos menet estämään pahemmat vahingot voimakeinoin - mitkä sillä hetkellä olleet varmasti tilanteeseen nähden varsin maltilliset..
 Tai vaikka itse joutuisit kohteeksi. Puolustaudut, niin oot maksaja.

Tällainen tapaus tuli eräälle tutulle maksamaan yli 1000 euroa

Ei ole mitään oikeusvaltiota nähnytkään tällainen toiminta.... sietäisivät hävetä, että tämmönen on yleensäkkään mahdollista!

Tämä koulukiusaaminen ja yleensä kiusaaminen on todella ikävä asia eikä kiva koulu projekti sitä ratkaise.

Nyt kun tuo Koskelan tapaus on ilmassa, niin se asia mikä minulla tulee mieleen on aikuisten puuttuminen. Tiedän parikin tapausta missä aikuinen on puuttunut lasten/lapsen kiusaamiseen paikan päällä jolloin kiusaaja toteaa "Et sä voi tehdä tai koskea minuun tai joudut maksumieheksi". Tästä kukaan ei ole mediassa puhunut mitään. Lapset tietää varsinkin kriminaali sellaiset omat oikeutensa, mutta velvollisuuksia ei ole. Tällainen tapaus tuli eräälle tutulle maksamaan yli 1000 euroa, kun lopetti kiusaamisen ottamalla kiusaajaa kiinni ja tästä jäi mustelmia käteen. Kyseinen kiusaaja oli 16-vuotias tietyn urheilulajin edustaja joten jos sellaisen irroitat toisesta, niin mustelmia voi tulla, kun estät tätä kuristamassa toista osapuolta.

Joten kyllä yhteiskunnan kannattaa katsoa peiliin mitä eväitä on jättänyt aikuisille!

Suomessa on laki niin kiusaajan kuin kiusatun puolella. Nuhtelemalla kiusaajaa, harvoin on vaikutusta mihinkään suuntaan.
Opettajilla ei ole auktoriteettiä, mikä purisi lapsiin.
Muistan omaa nuoruutta, kun silloin rehtoria pelättiin jo ihan hänen olemuksensa ja auktoriteetin perusteella.
Kummasti jäi kolttoset vähemmälle kun oli pelko, että joutuu rehtorin puhutteluun.
Nuoriso tietää hyvin oikeutensa nykyään ja todellakaan ei voi ottaa nuoresta kiinni, koska pienenkin jäljen jääminen nuoreen, katsotaan lieväksi pahoinpitelyksi, vaikka siirtäisit nuoren syrjään turvataksesi muiden turvallisuutta.
Ainut oikea tapa olisi soittaa poliisi paikalle, mutta eihän heitä ole saatavilla, ja tilanne mennyt ohitse jo moneen kertaan, ennen kun poliisi saapuu paikalle, jos saapuu.
Nuoret käyttää videointia ihan kiusan tekemiseen. Provosoidaan jotain henkilöä, esim opettajaa, ja niin kauan provosoidaan, että opettaja menettää hermonsa. Siitä saadaan maukas video, mikä herättää pahennusta opettajaa kohtaan, eikä videolla näytetä koko totuutta.
Voimattomia aikuiset on nuorten kanssa, mitkä eivät usko puhetta.
Jos olisi oikeus esim kädestä kiinni pitäen poistaa luokasta riehuva oppilas, eikä haittaisi pienet sivuosumat, tätä ruvettaisiin käyttämään väärin ja jotkut vahingoittaa nuorta perustellen, että nuori rimpuili vastaan ja aiheutti itse jäljet.

Topikkiin sopivaa materiaalia tapahtui tänään.
Meidän 9v poika oli yksin luistelemassa ja kentällä oli 5-7 luokkalaisia pelaamassa.
Yksi kovis 5luokkalainen alkoi meidän poikaa kiusaamaan. Heitti tämän kiekon kaukalosta pitkälle lumihankeen. Poika kävi etsimässä kiekon ja palasi kaukaloon. Sama poika heitti sit vuorostaan pojan lätkähanskat lumihankeen. Poitsu kävi hakemassa hanskansa, ja palatessa tämä kloppi heitti poikaa jääkököllä naamaan. Poika tulee itkien kotiin ja suusta tuli vähän verta.
Pojan kanssa lähdin käymään siellä kaukalolla, jos se sälli olisi vielä pelaamassa, niin vähän ripittäis häntä.
Oli se poika kentällä ja pyysin juttelemaan kaukalon laidalle. Kysyin, että onko kiva kiusaa huomattavasti pienempiä ja satuttaa?
Sälli ylimielisesti vastaili kaikkeen. Kysyin siltä, että miltä susta tuntuis jos sulle joku tekis samoin. Taas ylimielinen vastaus... En tiiä. Otin siltä mailan ja nakkasin sen varmaan 40metrin päähän. Jätkä rupes mua komentelee, että nyt olis parempi hakee se maila. En edes viittinyt vastata hänelle. Varmaankin vanhemmilleen soitti ja kertoi kuinka hänelle tehdään kiusaa, mutta unohti luultavammin kertoa mitä hän teki.

Tässä on juuri se ongelma yhteiskunnassa tällä hetkellä. Ennen et olisi uskaltanut soittaa päätäsi aikuiselle, koska sinua olisi pyöräytetty niskasta ja todennäköisesti olisit saanut lumipesun päälle.

Jos olisit mennyt tuosta itkemään omille vanhemmille olisit saanut tuplarangaistuksen. Sinua olisi kotona pyöräytetty ja talutettu vielä pyytämään anteeksi tältä aikuiselta, joka oli sinua pyöräyttänyt sekä hänen pojaltaan. Sinut olisi myös ripitetty näiden molempien nähden, että anna olla viimeinen kerta.

Jokainen voi itse miettiä onko oikein, että häntä heiluttaa koiraa ja minkälaisia näistä kullannuppu TeroTainoista tulee aikuisena.

Topikkiin sopivaa materiaalia tapahtui tänään.
Meidän 9v poika oli yksin luistelemassa ja kentällä oli 5-7 luokkalaisia pelaamassa.
Yksi kovis 5luokkalainen alkoi meidän poikaa kiusaamaan. Heitti tämän kiekon kaukalosta pitkälle lumihankeen. Poika kävi etsimässä kiekon ja palasi kaukaloon. Sama poika heitti sit vuorostaan pojan lätkähanskat lumihankeen. Poitsu kävi hakemassa hanskansa, ja palatessa tämä kloppi heitti poikaa jääkököllä naamaan. Poika tulee itkien kotiin ja suusta tuli vähän verta.
Pojan kanssa lähdin käymään siellä kaukalolla, jos se sälli olisi vielä pelaamassa, niin vähän ripittäis häntä.
Oli se poika kentällä ja pyysin juttelemaan kaukalon laidalle. Kysyin, että onko kiva kiusaa huomattavasti pienempiä ja satuttaa?
Sälli ylimielisesti vastaili kaikkeen. Kysyin siltä, että miltä susta tuntuis jos sulle joku tekis samoin. Taas ylimielinen vastaus... En tiiä. Otin siltä mailan ja nakkasin sen varmaan 40metrin päähän. Jätkä rupes mua komentelee, että nyt olis parempi hakee se maila. En edes viittinyt vastata hänelle. Varmaankin vanhemmilleen soitti ja kertoi kuinka hänelle tehdään kiusaa, mutta unohti luultavammin kertoa mitä hän teki.

Tuollaiset ylimieliset sällit on kyllä raivostuttavia - hyvin voin kuvitella fiilikset.
Hyvin kyllä pidät hermosi, kun et mailaa pistäny poikki ja viskannu menemään (ja jätkä perästä).. muutaman vähemmän asiallisen kommentin kera.

Tässä on juuri se ongelma yhteiskunnassa tällä hetkellä.

Ja nyt uhkaillaan vaikka jos millä syytteillä, ja luultavasti saatkin sakot jos tommonen oman elämänsä gangsteri pahoittaa mielensä aikuiselta tulleiden sanomisten vuoksi.. saati jonkun rangaistuksen myötä
Hyppivät vaa entistä innokkaammin silmille, kun tietää ettei mitää vastuuta tarvitse kantaa eikä mitään voi tapahtua.

Sylkee, nyrkkiä, potkimista, haukkumista kun joutuu työelämässä ottamaan vastaan, niin ei sitä tollasten pikkunilkkien ylimielinen asenne saa hermostumaan.
Sehän noita ottaa päähän eniten, kun ei lähde heidän provoamisiin mukaan.
Tytär laitto viestiä ton sällin isoveljelle, mitä pikkuveli puuhailee. Kaippa siellä pientä hapetusta voi olla kotona tarjolla 

Toi mitä -karppa- kirjoitti aiemmin, että mitenköhän noista TeroKullervoista tulee aikuisena, pelottaa jo ajatuksen tasolla.

Ihmettelen suuresti, mikä sai ton sällin käyttäytymään noin, kun hän hyvin tietää, että meidän pikkupojalla on isoveli mikä saattaa antaa runtua tollasesta.
Kai hänen piti näyttää kavereilleen, kuinka kova jätkä hän on, kun uskaltaa huomattavasti pienempää kiusata ja satuttaa. Harmi ettei hänen kavereistaan ollut niin fiksu, että olisi pyytänyt lopettamaan pienemmälle kovistelun.

Pientä päivitystä...

Tuossa reipas kuukausi takaperin kertomani vanhempi mukula alkoi aamulla eteisessä itkemään sanoen "minua pelottaa mennä kouluun". Halusi sinne kuitenkin mennä, vaikka annoimme mahdollisuuden jäädä kotiin.

Kun muksut lähtivät kahdestaan ovesta, aloitin silmittömän pommittamisen puhelimella. Koulukuraattorin numero sanoi vain "olen sairauslomalla xx.xx.xxxx asti", joten jatkoin koulupsykologin pommittamisella, vaikka soittoaika olisikin joskus iltapäivällä.
23 kertaa soitin ihan muutamien minuuttien sisään ja sitten vastasi, ehkä hieman hämmentynyt naisääni.

Annoin tulla ihan sieluni pohjasta puhelimeen, en tietenkään henkilökohtaisesti, mutta kerroin kuinka kaikki on tässä lapsen auttamis asiassa mennyt päin vittua paitsi munat, kerroin pettyneeni järjestelmään ym ym... Psykologi kuunteli ja pahoitteli, hän kertoi tulleensa tähän kouluun vasta 2 viikkoa aikaisemmin, koska häntä edeltänyt psykologi jäi yli vuoden mittaiselle sairauslomalle loppuunpalamisen vuoksi. Nnooh.... "Asiakkaat" eivät olleet vielä ehtineet siirtyä hänelle, joten hän lupautui ottamaan muksumme seuraavana päivänä koulun jälkeen juttelemaan, meidän vanhempien tehtäväksi jäi ainoastaan prepata poika tuohon, ettei mene paniikkiin ja juokse kotiin.

Kuinkas sitten kävikään? Poika kävi juttelemassa, soitti ennen sinne menoa kertoakseen, että häntä pelottaa. Soitti myös juttelun jälkeen, kuin aurinko olisi loistanut puhelimesta. Kertoi, että tuo kyseinen henkilö tuntui sellaiselta, että hänelle on helppo puhua ja puhuivat juuri niistä asioista, mistä muksu on meille vanhemmille (pääasiassa minulle) avautunut, mutta mihin ei kukaan ole sanonut sairaanhoitopiirin yksiköissä yhtään mitään.

Tuon päivän jälkeen on poikamme ollut kuin eri ihminen, kuin nuori mies. Temmeltää, töhöttää, nauraa ja suhmuroi kuten tuon ikäisen kuuluukin, mutta hymyilee ja puhuu avoimesti. Tuntuu siltä, kuin lapsi luottaisi meihin vanhempiinkin paremmin.

Kysymys:
Miten on mahdollista, että YKSI henkilö, jolle ongelma on täysin uusi, niin saa 40 minuutin aikana "korjattua" tilannetta enemmän, kuin:
- Neljä eri viranomaistahoa
- Yksi kokonainen psykiatrisen asiantuntijaryhmä lääkäreineen?


Miksi tämä asia tuli taas mieleeni on, että eilen soittivat "uutta aikaa" tuonne terveyden huollon puolelle. Toiveena oli, että loppupäivästä tai aamusta, koska pätkätyötä perheessä. No tottakai kello 10:30... Olivat ihmeissään siitä, että asiat on toistaiseksi saatu kolautettua raiteilleen heille ulkopuolisen henkilön avustamana.

muoviämpäri minä sanon, voiko stressiin kuolla?


Hauska sivuhuomio tuohon aamuun, jolloin muksu itki pelkoa. Hänen pikkuveljensä huomasi, että isoveljellä on kurja olo ja hääräsi eteisessä keräten isoveljen tavaroita. Auttoi siis, ettei tarvitse yksin yrittää. Sitten jäi rauhallisesti odottelemaan (epätavallista häneltä) ja totesi "me myöhästytään kohta, mennään yhdessä ja jos joku tulee sinulle suutaan soittamaan, sanon sille että pidä sinä turpas kiinni". <--- Tuo tsemppasi isompaa ja läksivät kouluun. Pihalla oli sitten isoveljen luokkakaveri, kuulemani perusteella sanoisin murrosiän kynnyksellä oleva likka, tullut soittamaan sitä suutaan. "ETTE TE SAA LEIKKIÄ YHDESSÄ KOSKA KORONA JA TE OLETTE ERI LUOKALLA JA JA JA MINÄ KERRON TÄSTÄ OPETTAJALLE JA JA JA!!!"
Meidän pienempi oli todennut:
"HEI! Tiedätsä mikä tämä on?" ja näyttänyt keskisormea.


Koulukuraattori soitti sitten aikanaan kun hänen sairauslomansa loppui ja ensimmäisen kahden minuutin aikana totesin itselleni, että täysin väärä ihminen tuollaisessa tehtävässä. Täysin munaton. Soitti änkyttääkseen, ettei tämmöinen hiljainen syrjintä näy eikä hänen asiaksi kuulu tätä hoitaa koska lapsella on kontakti muualle ja ja ja.
Siinä sitten keskuteltiin siitä mahdollisesta syrjimisestä ja kiusaamisesta. Kuramoottori kertoi, kuinka heidän koulullaan on tärkeätä ymmärtää muita ihmisiä tuomitsematta ja että kuinka tätä mahdollisesti kiusaavaakin porukkaa täytyy ymmärtää. Että he eivät välttämättä ymmärrä sitä, miksi syrjiminen tai kiusaaminen on väärin tai että se voi tuntua pahalta. Tämän vuoksi koululla käsitellään tämmöisiä tilanteita niin, että puhutaan luokassa yleisesti siitä, kuinka toista kuuluu kunnioittaa ja että näin vältetään myös kiusaajan huono omatunto.

^suora lainaus. Keskeytin hänet:
"Mitäpä luulet onko meille aikuisille koskaan opetettu, että toista ihmistä täytyy kunnioittaa ihonväriin, ulkonäköön tai uskontoon katsomatta?"
- Eehm ehm...niinku mitä?
"Niin että mitäpä luulet onko meille aikuisille koskaan opetettu, että toista ihmistä täytyy kunnioittaa ihonväriin, ulkonäköön tai uskontoon katsomatta?"
- Meille aikuisille?
"Niin..."
- Eh....kyllä kai?
"Jos näin, niin minkä takia meillä tapahtuu väkivalta- ja viharikoksia päivittäin? Miksi meillä on väkivaltarikollisia vankiloissa?"
- ............
"Sanon suoraan, minusta kiusaajaa EI pidä YMMÄRTÄÄ yhtään. En toki ole sitä mieltä, että viedään kiusaaja nurkan taakse ja annetaan hivutusta, mutta kyllä tuollaiset 10-vuotiaat jo ymmärtävät omien tekojensa seuraukset. MINKÄÄNLAINEN SYRJINTÄ TAI KIUSAAMINEN EI OLE MITENKÄÄN HYVÄKSYTTÄVÄÄ TAI YMMÄRRETTÄVÄÄ!"
-.......
......
.....
.... muttakun meillä on koulussa käytössä tämä malli, jossa puhutaan toisen hyväksymisestä.....


Lopetin puhelun, koska olin menossa palaveriin, eikä tuollainen paskan puhuminen yksinkertaisesti kiinnosta. Viikko myöhemmin soitti koulupsykologi, että hän on jatkossa henkilö, joka hoitaa lapsemme asioita tähän asiaan liittyen koululla. Käsittääkseni kuraattori on jälleen sairauslomalla.

Tähän loppuun täytyy vielä todeta, että ihan varmasti moni näitä kirjoituksiani lukeva miettii, että jätän jotain kertomatta tai keksin "värikynää" näihin tarinoihin päästäni. Kyllä nuo tekstit vaikuttavat uskomattomilta ja mahdottomilta minustakin, kun ne luen läpi julkaisun jälkeen. Kuitenkin iso osa keskusteluista on suora lainaus puhelu- tai keskustelutallenteista. Kotiin on hankittu yksi lipasto lisää kaikille papereille, mitä tähän asiaan liittyen on saatu tai pyydetty. Jokaisen asian joutuu pyytämään "mustaa valkoisella", koska emme luota enään mihinkään. Tämä vainoaminen ja täydellinen ymmärtämisen ja uskomisen puute meihin vanhempiin on viisvaille repimässä koko perheen palasiksi ja suoraan sanoen tuntuu siltä, että juuri sitä "järjestelmä" haluaa.