Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi

Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Projektipäiväkirjat => Aiheen aloitti: JuHaU - 20.10.2012, 23:59:54

Otsikko: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport - MYYTY
Kirjoitti: JuHaU - 20.10.2012, 23:59:54
Aloitellaanpa sitten projekti toisesta kesäautostani, eli Pyhimyksestä.
Auto rantautui Suomeen Ruotsista alkuvuodesta 2011 ja odotti 1.5 vuotta tallissa rekisteröintiä ja autoverotusta.
Päätin, että en tee autolle mitään ennen kuin talo ja talli on lopputarkastettu. Tällöin olikin sitten hyvä aina välillä miettiä tulevaisuuden suunnitelmia. Autossa on tällä hetkellä alkuperäinen B18B tekniikka tuplakaasuttimilla ja se kokee muutoksen jossain vaiheessa.

Topikin piti alunperin olla projektikertomus pelkästä moottorista, mutta aloitetaan nyt sitten ihan alusta.

Autoa tullaan rakentamaan ja muuttamaan pikkuhiljaa / pienissä erissä. Tavoitteena on pitää autoa mahdollisimman paljon liikenteessä kesäisin. Talvet auto viettää talvisäilössä ja silloin ei muutoksia tapahdu kuin ajatuksissa.

Kuva autosta, joka tulee kokemaan ko tekniikka muutoksen.

(https://lh4.googleusercontent.com/-hl30tv0E9S0/UnFtkEu7QlI/AAAAAAAADyk/eQn5SvVcCRM/w1024-h575-no/Pyhimys_kalliolla_01.jpg)

Vanteina autossa on American Racingin Torq Thrust II vanteet 7x17 ET1 mitoilla. Renkaina on 215/45/17 Syronit
Moonlight Motorsportista http://moonlightmotorsport.fi/

Autoon tuli tehtyä kesällä jarrupäivitys eteen. Levyiksi tuli V50 Volvon  302 mm levyt ja satulat tulivat 940 2.3 Turbosta.

(https://lh4.googleusercontent.com/-jJ6SRCzsc8c/U0mMx3v8pKI/AAAAAAAAFQ0/f-0v9rufYyk/w1549-h869-no/P1800_etujarru_02.jpg)

(https://lh5.googleusercontent.com/-y7hg7UPCZpk/U0mMx0U7iTI/AAAAAAAAFRA/78s36VI1XMo/w1549-h869-no/P1800_etujarru_03.jpg)

(https://lh3.googleusercontent.com/-63LKp1SpLnY/U0mMxzZF9UI/AAAAAAAAFQ8/adu4nfruUMU/w1549-h869-no/P1800_etujarru_04.jpg)

Alustaan vaihdoin uudet SPAX:n iskarit ja jouset pitää vielä vaihtaa ensi kesänä hiukan jämäkämpiin.

Auton puskurit vaihtuivat myös uusiin jälkituotanto rosteripuskureihin.

(https://lh4.googleusercontent.com/-Mpew8i_x9B8/U0mMytTR8LI/AAAAAAAAFRI/QRqgMltPXkE/w1024-h575-no/Puskurit_01.jpg)

Tarinaa tekniikasta

Jokunen aika sitten tuli hankittua Volvon R-Sportin 16v kansi Ruotsista. Näitä ei hirveän paljoa ole markkinoilla näkynyt. Tehdään tästä topikista sitten koneprojekti ja katsotaan minne ko kone joskus asettuu eipä sitä kauaa pystynyt pitämään pimennossa. Koneen suunniteltu puristussuhde tulee olemaan noin 9:1 ellei  jopa enemmänkin. Koneen paineistuksesta tulee huolehtimaan Volvo  Pentan Remmiahdin. Moottorinohjauksesta huolehtii DTA:n S80 purkki.

Tällä hetkellä lopullinen suunniteltu kokoonpano on seuraava - ei ole tosin ihme jos se jossain vaiheessa kokee päivityksiä.

Lohko: B230F
Akseli: Kiinalainen pitkäiskuakseli
Kanget: Kiinalaiset H-profiilit
Männät: Wisecot mallia vahva
Ahdin 1: Volvo Penta remmi ahdin
Ahdin 2: Garrett GT3582R
Vaihteisto: ZF53D
Kytkin: 2 levyinen tilton
Perä: Ford 9"

Kuvia osista:

Kansi Volvo R-sport 16v

(http://i307.photobucket.com/albums/nn312/JuHaU/Amazon%20B234T/IMAG0737.jpg)

(http://i307.photobucket.com/albums/nn312/JuHaU/Amazon%20B234T/IMAG0738.jpg)

Pakosarja

(http://i307.photobucket.com/albums/nn312/JuHaU/P1800J/IMAG0694-1.jpg)

(http://i307.photobucket.com/albums/nn312/JuHaU/P1800J/IMAG0693-1.jpg)

Remmiahdin

(https://lh5.googleusercontent.com/-szojyi2v-AA/U0mMzeXHY4I/AAAAAAAAFRc/akP3D3LU0HM/w1549-h869-no/remmi_01.jpg)

(https://lh6.googleusercontent.com/-fDd310csJuA/U0mMzZxKXlI/AAAAAAAAFRY/DHTTQAW9lBY/w1549-h869-no/Remmi_hihnapyora.jpg)

Kansi aikaisemmassa kodissaan 142:n konehuoneessa ilokaasuilla.

(http://i307.photobucket.com/albums/nn312/JuHaU/P1800J/Sany0254Small.jpg)

STATUS PÄIVITYKSET

21.10.2012: Auto on nyt ollut viikon talvisäilytyksessä, joten autolle ei tule tapahtumaan mitään ennen ensi ajokautta.

Lainaus
Nyt trendikkäälle to do listalle tulee siis ainakin seuraavaa.

Vaihe 1 B23E moottori - tämä oli kauden 2013 nyt myyty pois 16.10.2013
* Polttoainelinjaston teko ruiskukäyttöä varten
* triggeröinti teräsvauhtipyörälle
* johtosarja ruiskulle
* imusarjan vaihto (d-jet malliin)
* pakosarjan vaihto (peltisarja)
* mahdollisesti kannen vaihto
* teräsjakopää
* D nokka
* pitkäiskuakseli
* 158 mm h-profiiliveivit
* 31 mm pk:lla olevat Subarun WRC männät

Vaihe 2
* uusi moottori
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: 8-pätkä - 21.10.2012, 00:03:58
Nyt alkaa näyttää mielenkiintoiselta, mikäs tämä kansi oikein alunperin on miehiään? Mistä laitteista tätä on löytynyt?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: Ribbe - 21.10.2012, 00:14:22
Harvoin näkee sinisiä volvon kansia. Onko tuo samanlainen kuin jonka volvon maahantuoja aikoinaan laittoi landiassakin olleeseen valkoiseen 242 volvoon?

itselle uutta tieto että volvo käyttäny veneissä mekaanista ahdinta.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: JuHaU - 21.10.2012, 00:19:51
Nyt alkaa näyttää mielenkiintoiselta, mikäs tämä kansi oikein alunperin on miehiään? Mistä laitteista tätä on löytynyt?
Kansi on enmmäinen Volvon valmistma 16v kansi B23 moottoriin. Kantta / konetta käytettiin 343 malleissa Rally-Crossissa. Ko kantta sai ostaa erikseen GTX sarjana myös 240:seen. Suomessa on ainakin yksi 240, johon ko muutos muinoin tehtiin Vauhdin Maailman toimesta. Ko auto oli Turun miitissäkin paikalla muutama vuosi sitten. Lisäksi Suomessa on ainakin yksi alkupäinen ko moottori alkuperäisessä tehdaslaatikossa.

(http://i35.photobucket.com/albums/d156/shimon340/852a_1.jpg)

Lainaus
HISTORIC PHOTO - 1981 - R-Sport 16V head # 1253264 plus #1253271

1981 Photo & artricle from Motor Manual (Australia). (article located by Warner Bowles, Sydney)

Volvo's competition department in Sweden (R-Sport) have developed this 2.3 litre DOHC 16 valve motor, based on the production B19 four cylinder block.

It develops 170 kW (228 hp) at 7,200 rpm fed by two 48 mm Solex twin choke ADDHE carburettors.
Thats a lot of power for a non turbo engine!

The motor is intended for use in rallycross competition. (for the Volvo 240 and 360)

In 1982 you could buy a full-house 16 Valve B21/23 conversion for 4000 UK Pounds (that's a real lot of money) from the R-Sport division of Volvo. Info from "The Story of Volvo Cars" by Graham Robson

(http://people.physics.anu.edu.au/~amh110/16V_Folder/16V_RSport.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: JuHaU - 21.10.2012, 00:21:35
Harvoin näkee sinisiä volvon kansia. Onko tuo samanlainen kuin jonka volvon maahantuoja aikoinaan laittoi landiassakin olleeseen valkoiseen 242 volvoon?

Jep - vastasinkin jo tuohon,

itselle uutta tieto että volvo käyttäny veneissä mekaanista ahdinta.

Nuo venekoneet on sarja-ahdettuja ja niissä on remmin lisäksi pakokaasuahdin.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: JL - 21.10.2012, 00:24:26
Kansi on enmmäinen Volvon valmistma 16v kansi B23 moottoriin. Kantta / konetta käytettiin 343 malleissa Rally-Crossissa. Ko kantta sai ostaa erikseen GTX sarjana myös 240:seen. Suomessa on ainakin yksi 240, johon ko muutos muinoin tehtiin Vauhdin Maailman toimesta. Ko auto oli Turun miitissäkin paikalla muutama vuosi sitten. Lisäksi Suomessa on ainakin yksi alkupäinen ko moottori alkuperäisessä tehdaslaatikossa.

(http://www.elisanet.fi/mtn/images/autot/volvo-misc/242GTX16V_s1.jpg)

(http://www.elisanet.fi/mtn/images/autot/volvo-misc/242GTX16V_s2.jpg)

(http://i35.photobucket.com/albums/d156/shimon340/852a_1.jpg)

Muistan ton lehtijutun, oli ihan järjettömän kova peli  ;D
Hieno projekti!
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: Ribbe - 21.10.2012, 00:32:50
Jep - vastasinkin jo tuohon,

Nuo venekoneet on sarja-ahdettuja ja niissä on remmin lisäksi pakokaasuahdin.
mitähän tuolle valkoiselle yksilölle kuuluu nykyään. Joskus taisi olla myytävänä puoli valmiina projektina.

Oho, onko noita sarja-ahdin ratkaisuja ollut näissä vinokoneen sukua olevissa venemoottoreissa?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: JuHaU - 21.10.2012, 00:45:34
Oho, onko noita sarja-ahdin ratkaisuja ollut näissä vinokoneen sukua olevissa venemoottoreissa?
Kyllä on on ihan  Diesel-moottoreita muistaakseni 6 pyttysiä.. Mallimerkintää en tiedä, mutta googlesta varmaan löytyy tietoa helposti lisää. Volvo museon aulassa on yksi tuollainen Pentan sarja-ahdettu esillä mm ja myös monessa Suomalaisessakin purtilossa.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: nmmake - 21.10.2012, 03:37:05
Kyllä on on ihan  Diesel-moottoreita muistaakseni 6 pyttysiä.. Mallimerkintää en tiedä, mutta googlesta varmaan löytyy tietoa helposti lisää. Volvo museon aulassa on yksi tuollainen Pentan sarja-ahdettu esillä mm ja myös monessa Suomalaisessakin purtilossa.

Pentoissa nuo 3,6 litraiset rivi-6 dieselit ovat mallimerkinnältään KAD (perävetolaite) tai KAMD (merikytkin) moottoreita. Esimerkiksi KAD300 tai KAD42. Tehoa yleensä vajaa 300hv, muistaakseni oli olemassa myös nelisylinterinen KAD32, jonka tilavuus oli vajaa 2,5 litraa ja tehoa vajaa 200hv, olisiko peräti 170hv.

Venekäytössä sarja-ahtamisella ei niinkään haettu huipputehoa vaan laaja vääntöalue esimerkiksi liukuunnousun helpottamiseksi.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: large - 21.10.2012, 09:03:05
Tässä hiukan lisää historiaa, ilmeisesti kyseisen 16V kannen edeltäjä, eräänlainen prototyyppikansi, myynnissä Ruotsissa:
http://www.blocket.se/arvidsjaur/Volvo__RACEMAN__motor_43346848.htm?ca=8&w=3

Kiinnostava projekti JuhaU:lla.  Vanhanmallin keulalla olevaan 343:seen tämä pitäisi tietysti istuttaa, jos oikein kasariraaseria tehdään. Tuossa olisi just sopiva:
http://www.blocket.se/gavleborg/Volvo_Remmjohan_343_gl_41143195.htm?ca=8&w=3
Remmjohan... eikös se just remmiahdettua meinaa... ;)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: JoonasH - 21.10.2012, 11:17:27
nyt olet kyllä juha niin sanotusti asian ytimessä  8) sinä se aina jaksat yllättää  O0 mitähän se sun pomos sanois jos tietäisi et hiplailet R-sportin viriosia niillä ruotsin liikematkoillas  :D
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: The_OttoB - 21.10.2012, 11:52:06
R-Sport moottorit myytiin kokonaisina, tuo 242 GTX:n moottori seisoi Sturenkadun Volvo-Auton aulassa vuoden verran, ja oli ihan kokonaisedullinen paketti. BDA Ford oli noin kaksikertaa kalliimpi. Mielestäni nuo moottorit rakennettiin B19 alakerran mittoihin, koska se kelpasi sitten luokittelussa 300-sarjaan.

Eli hienoa aikaa olla Volvo-harrastaja 80-luvun puolivälissä. Crossissa ja radalla tuli menestystä EM-tasolla, ja niiden kilpa-autojen tekniikassa oli paljon suoria yhtymäkohtia omaan Amazoniin. Ja siihen Amazoniin sai osia Volvo-Autosta, eikä mistään Biliasta.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: JuHaU - 21.10.2012, 12:42:37
Tässä yksi netistä löydetty kuvatus R-sport koneesta.

(http://image.europeancarweb.com/f/events/8582999+w791/0412ec_volvo_26_z.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: Ribbe - 21.10.2012, 13:14:47
Tässä yksi netistä löydetty kuvatus R-sport koneesta.

(http://image.europeancarweb.com/f/events/8582999+w791/0412ec_volvo_26_z.jpg)
Onko kuva vihje siitä mihin tämä koneprojekti on päätymässä? ;)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: Fuse - 21.10.2012, 14:49:36
Nyt on asiallista kalustoa.

Näillähän ajettiin myös Suomessa kilpaa neliveto-Sianpäihin istutettuna jo 80-luvulla.  8)

(http://www.pukema.com/lehdet/343_4wd.jpg)

Volvon omalla tehdastallilla menestys rallicrossissa ei ollut aikaisemman Renaultin turbopadan tasoa, tosin tuon 16V vinokoneen kehitys taisi jäädä hieman kesken Volvon omassa tallissa. Huhujen mukaan Volvon omat turbokokeilut jäivät vähäisiksi tuon kannen osalta, kun suuntasivat katseen 300-sarjassa mahdolliseen V6 moottoriseen versioon ja B-ryhmään, mutta kustannuksien karatessa pilviin B-ryhmässä evoluutioautojen aikakaudella, ainoaksi tulokseksi V6 koneisesta Sianpäästä jäivät ne muutamat 363CS luokitusautojen prototyypit. :P
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: Bamse - 21.10.2012, 16:08:53
Hyvät hyssykät!
Asia touhua, voisin sanoa!
Peukut tälle projektille, näitä on suomeen jo pitkään odotettu.

Tosin Juha jos et tuolle mosalle keksi mitään käyttöä, tiedän yhden sinisen kenkälaatikon muotoisen nelipyöräisen, johon tuo sopisi paremmin kuin hyvin! ;) :pupu:
noeivaa!

/B
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: JuHaU - 21.10.2012, 20:53:19
Onko kuva vihje siitä mihin tämä koneprojekti on päätymässä? ;)

Tosin Juha jos et tuolle mosalle keksi mitään käyttöä, tiedän yhden sinisen kenkälaatikon muotoisen nelipyöräisen, johon tuo sopisi paremmin kuin hyvin!

Näin siinä taitaa käydä, että mulla on ihan auton näköinen sininen nelipyöräinen, johon tuo sopii vielä paremmin.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 21.10.2012, 21:52:32
Okei - päivitin topikin otsikon sitten samantein.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: pomo - 21.10.2012, 21:57:51
Okei - päivitin topikin otsikon sitten samantein.
Olipas yllätys.   :o

 ;)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: volvere - 21.10.2012, 22:09:38
No nyt on kunnon kone tulossa kunnon autoon!  O0
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Likonen - 21.10.2012, 22:29:32
On kyllä loistava koppa ja hyvinhyvin mielenkiintoinen pata! Seurataan  :-*
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Rusakko - 21.10.2012, 22:31:52
Eiks nää P1800R:t oo jo vähän nähty? ::) Nyt on Juhalla rima hiukan korkeella ku tiedetään mihin verrataan :D
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 21.10.2012, 22:40:23
No nyt on kunnon kone tulossa kunnon autoon!  O0

Kiitoksia vaan. Sähän sen tiedät miltä tuntuu omistaa auto, joka vielä näyttää autolta.

On kyllä loistava koppa ja hyvinhyvin mielenkiintoinen pata! Seurataan  :-*

Pyhimys on ollut haave jo kauan ja kun tuli mahdollisuus sellanen hankkia, niin pitihän se Ruotsista tänne tuoda.

Eiks nää P1800R:t oo jo vähän nähty? ::) Nyt on Juhalla rima hiukan korkeella ku tiedetään mihin verrataan :D

Tässä on se hyvä puoli, että tämä tarkoittamasi auto on tehty rakkaudella ja ammattitaidolla niin mä voin tehdä tästä ihan sellasen kun itseä miellyttää ja sattuu tulemaan. Pääasia on, että näitä vanhuksia näkyisi mahdollisimman paljon liikenteessä tekniikasta ja viimeistelystä riippumatta.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Rusakko - 21.10.2012, 22:43:54
Tässä on se hyvä puoli, että tämä tarkoittamasi auto on tehty rakkaudella ja ammattitaidolla niin mä voin tehdä tästä ihan sellasen kun itseä miellyttää ja sattuu tulemaan. Pääasia on, että näitä vanhuksia näkyisi mahdollisimman paljon liikenteessä tekniikasta ja viimeistelystä riippumatta.
Töks..

Tarkotus on vaan luoda paineita ja sitä myötä parantaa tätä projektia ;) :D :hello:
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 21.10.2012, 22:48:50
Tarkotus on vaan luoda paineita ja sitä myötä parantaa tätä projektia ;) :D :hello:

Aika vaikeeta se olis laittaa paremmaksi ainakaan monessa osa-alueessa. Moottorin kanssa voi olla tosiaan mahiksia laittaa kampoihin tai ainakin saada aikaa sellanen pata, josta ko auton omistajakin voi olla kade.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JoonasH - 22.10.2012, 02:27:24
tää alkaa olee jo aika pornoo kamaa  8)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: ässäarpa - 22.10.2012, 16:36:53
Mosa kelpais.. Miksei koko laitoskin..  ::)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Kupru - 22.10.2012, 19:17:26
Uskon että tästä tulee jotain hienoa, lähtökohta on jo upea!
Täytyy olla lehmän hermot että pystyy pitämään jemmassa puoltoista vuotta tälläisen.
Motti-aihio on ainakin enemmän kuin lupaava....
Hyvä syy tulla ensi kesänä miittiin kuolaamaan tätä valmiina...
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: pomo - 22.10.2012, 19:22:28
Ei se piilottelu ole Juhalle vaikeeta.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Veksi - 23.10.2012, 12:11:43
Projektien taso noussut tasaisen varmasti. Tämä lähentelee jo huippua. Milloinkohan käy niinkuin kovin monelle ja lipeeää täysmoottorien puolelle
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Turbo 242 - 23.10.2012, 12:15:43
Milloinkohan käy niinkuin kovin monelle ja lipeeää täysmoottorien puolelle

Toivottavasti tälläistä autoa ei pilata sellaisella...  ::)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: hyvoneju - 23.10.2012, 16:32:36
Milloinkohan käy niinkuin kovin monelle ja lipeeää täysmoottorien puolelle

Eikös niitä "täysmoottoreita" löydy volvoltakin  :-\
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: bolinder - 23.10.2012, 19:21:42
Tässä hiukan lisää historiaa, ilmeisesti kyseisen 16V kannen edeltäjä, eräänlainen prototyyppikansi, myynnissä Ruotsissa:
http://www.blocket.se/arvidsjaur/Volvo__RACEMAN__motor_43346848.htm?ca=8&w=3

näissähän on toi termarikotelo erilainen , mahtuu toi virranjakaja siihen .
Tossa raceman kannessa näytti vielä erilaiselta   toi ratkaisu ,mutta sama se kun ei tuu näkee muualla  kun kuvissa tommosia protokansia .... ihania kuitenkin  S*
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 18.11.2012, 22:32:22
Amazoniin on saatu nyt uusi moottori paikoilleen, niin sen innoittamana taitaa tähänkin tulla pikkasen lisää tilavuutta.
Katsotaan mitä talvi tuo tullessaan.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Rusakko - 18.11.2012, 22:37:57
Amazoniin on saatu nyt uusi moottori paikoilleen, niin sen innoittamana taitaa tähänkin tulla pikkasen lisää tilavuutta.
Katsotaan mitä talvi tuo tullessaan.
Jaha meinaakko et oikeen keulii projekti ja alakerta vaihtuu B18->B20:seksi`? :P :D
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 18.11.2012, 22:41:13
Jaha meinaakko et oikeen keulii projekti ja alakerta vaihtuu B18->B20:seksi`? :P :D

Tallin lattialla olisi hyllyn alla tosiaan ahtokelpoinen B20 pata. Sais vähän sitä kuuluisaa alavääntöä.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: VäLKKy - 19.11.2012, 08:47:16
Niin että tämmöinen tästä nyt sitten tulee... :juhau:

Seurantaan! :P
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Aukki - 19.11.2012, 11:49:08
Tallin lattialla olisi hyllyn alla tosiaan ahtokelpoinen B20 pata. Sais vähän sitä kuuluisaa alavääntöä.

Minkälaiselta lattialta syntyy paras alavääntö?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: moikki - 19.11.2012, 13:23:00
Ahdettu b30 alle  :)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Rusakko - 19.11.2012, 18:26:42
Ahdettu b30 alle  :)
ugh... Johan ois porno. Mut siihen vaan hankala sovittaa toi R-sport kansi :P
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: moikki - 19.11.2012, 19:46:46
ugh... Johan ois porno. Mut siihen vaan hankala sovittaa toi R-sport kansi :P

Ai niin joo se  :)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 19.11.2012, 20:17:23
ugh... Johan ois porno. Mut siihen vaan hankala sovittaa toi R-sport kansi :P

Tuo kansi on ainut asia josta ei livetä. Kaikki muu voi vielä muuttua.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 07.12.2012, 23:18:28
Tuleva lohko on löytynyt. Jemmassa olleet uudemmat öljyruiskulliset, eivät kelvanneet jostain syystä tähän autoon. Pitää saada jotain vanhempaa lohkoksikin. Katsotaan mitä tästä vielä kehkeytyy.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: pomo - 08.12.2012, 00:31:06
Tuleva lohko on löytynyt. Jemmassa olleet uudemmat öljyruiskulliset, eivät kelvanneet jostain syystä tähän autoon. Pitää saada jotain vanhempaa lohkoksikin. Katsotaan mitä tästä vielä kehkeytyy.
Pommi!   :pomo:
Eikun hyvä siitä tulee, jos sua yhtään tuntee.   8)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 04.01.2013, 23:53:29
Pientä ajatusleikkiä harrastettu tämän osalta.

Nyt näyttää uhkaavasti siltä, että auto joutuu luovuttamaan iki-ihanat tupla SU kaasuttimet museovehkeeseen ja tilalle tulee B18E motti.
Eli tavoitteena on asentaa nykyiseen koneeseen ohjelmoitavaruisku keväällä.

Tämä on hyvä välivaihe tulevalle lopulliselle tekniiikalle.

Nyt trendikkäälle to do listalle tulee siis ainakin seuraavaa.

Vaihe 1
* Polttoainelinjaston teko ruiskukäyttöä varten
* triggeröinti kampiakselin päähän
* johtosarja ruiskulle
* imusarjan vaihto (d-jet malliin)
* pakosarjan vaihto (peltisarja)
* mahdollisesti kannen vaihto

Vaihe 2
* M410 vaihdelaatikko

Vaihe 3
* Toyota Hilux perä

Vaihe 4
* uusi moottori
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: mikkis83 - 05.01.2013, 22:48:29
Toivottavasti tälläistä autoa ei pilata sellaisella...  ::)

Etenkii ku sellanen on jo tehty. Powered by Ford, jos en väärin muista...
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Elk - 05.01.2013, 23:49:14
Etenkii ku sellanen on jo tehty. Powered by Ford, jos en väärin muista...
Se STI-8 rekkarilla oleva? Juu, Fordin kasi siinä on.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 06.01.2013, 23:08:11
Ei tarvitse pelätä. Ei tähän tule ainakaan ihan vielä kasi konetta :juhau:

Pukki toi uudet koiranluut.

(https://lh4.googleusercontent.com/-EonhbTpoRrw/U0mOHXn468I/AAAAAAAAFSY/yaBfCGxwLXI/w1024-h575-no/Koiranluut.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Zebe - 07.01.2013, 14:30:39
Ei tarvitse pelätä. Ei tähän tule ainakaan ihan vielä kasi konetta :juhau:

Pukki toi uudet koiranluut.

(http://ubuntuone.com/3ihnQ8diTAOSAnWaBCZXhP)

Mistä moiset tilasit ja mimmosta hintaa pitää? Pitäs Amazonin alustaa päivitellä jossain vaiheessa niin aattelin uretaanipuslaa laittaa..
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 07.01.2013, 19:14:40
Mistä moiset tilasit ja mimmosta hintaa pitää? Pitäs Amazonin alustaa päivitellä jossain vaiheessa niin aattelin uretaanipuslaa laittaa..

Löyty kierrätyskeskuksesta.

KG-Trimningistä saa ainakin noita puslia.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Kulmamies - 07.01.2013, 19:24:20
Snygg! Ska följas :D
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 07.01.2013, 20:01:38
Snygg! Ska följas :D

Tack så mycket!

************

Jos luoja suo niin tuo B18E kone tulee olemaan 2 213 cc.

Reseptinä siihen on epäkeskohiottu kampiakseli, Lentz Nascar veivit ja Probe:n takomännät 90.5 porauksella.
Kiinalaiset 158 mm h-profiilit ja WRC Subarun männät.
Kanneksi ruiskun kansi, D nokka sisään, teräsjakopää ja peltisarja.

(http://ubuntuone.com/707uZrQHq1qZb4U6Sge7xE)

************

Loppuviikolla täytyykin hakea uusi taka-akseli aihio tähän. Jos tämän kanssa kaikki natsaa hyvin, niin sen leveys on lähes sama kuin alkuperäisen.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: bolinder - 07.01.2013, 20:10:33
Lainaus
Tuo kansi on ainut asia josta ei livetä.

ei o mies jos ei mieltä osaa muuttaa
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Kulmamies - 07.01.2013, 20:13:39
Jos luoja suo niin tuo B18E kone tulee olemaan 2 213 cc.

Reseptinä siihen on epäkeskohiottu kampiakseli, Lentz Nascar veivit ja Probe:n takomännät 90.5 porauksella.

Kanneksi ruiskun kansi, D nokka sisään ja teräsjakopää.

Kuulostaa melko maukkaalta vaihtoehdolta. On tullut varmuutta pussihousulohkon porausvarasta?

ei o mies jos ei mieltä osaa muuttaa

No Juha on sitten varmaan mies isolla M:llä
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 07.01.2013, 20:30:33
Kuulostaa melko maukkaalta vaihtoehdolta. On tullut varmuutta pussihousulohkon porausvarasta?

Sitten sen näkee, kun laitetaan poraukseen. On noita kuulemma mennyt puhki, kun on porattu turhan isoksi.

Pidetään peukkuja ja katotaan kuinka käy.

Edit: Löyty sopivasti yksi maailmaa kiertänyt B20, niin tehdään siitä varmuuden vuoksi. Kampiakseliksi tulee B19A koneen akseli vuodelta kilpi ja miekka,
jossa on etupäässä holkki.

ei o mies jos ei mieltä osaa muuttaa

No Juha on sitten varmaan mies isolla x:llä

Perjantaina kaverin kanssa puitiin näitä vaihtoehtoja ja tällä tavalla ei haukkaa liian isoa kasaa paskaa kerralla.

Pystymalliseen vinokoneeseen tulee tuo hattu päälle "ehkä"...

Tässä kuvatus ahtimesta, joka tulee pellin alle R-Sport kannen kanssa. Vähän niinkuin ahdin, mutta hiukan pienempi.

(http://i307.photobucket.com/albums/nn312/JuHaU/P1800J/GT35R_zps17b75289.jpg)

Vauhtipyöräksi tulee Bling Factorystä triggerikehällä varustettu teräs vp. Asetelmaksi tuttu ja turvallinen BMW M3 SRE HD.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JoonasH - 08.01.2013, 00:13:33
saakos tiedustella puhaltimen strategisia mittoja  :juhau: muuten oikein komeaa kerrassaan, jatkakaa! :nälkä:
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 08.01.2013, 00:27:16
saakos tiedustella puhaltimen strategisia mittoja  :juhau: muuten oikein komeaa kerrassaan, jatkakaa! :nälkä:

Tyyppikilvessä lukee GT35R, eli bling bling kuulalaakerihimmeli kyseessä.

imu 61.4 mm pesä 0.70 A/R
pako 68 mm pesä 0.82 A/R

Eräässä valkoisessa Amazonissa oli kyseinen ahdin ja jälkeenpäin harmitti, kun en sitä auton mukana itselle ostanut.
Toimii todella hienosti ja tuottaa reilusti ilmaa jo pienillä ahtopaineila.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JoonasH - 08.01.2013, 01:06:46
jään siis innolla odottamaan miten se puhkuu tässä kokoonpanossa  :nälkä:
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 08.01.2013, 01:10:28
jään siis innolla odottamaan miten se puhkuu tässä kokoonpanossa  :nälkä:

Ei kannata vielä alkaa pidättämään hengitystä. Tuo tappikone on ensi kesän proggis. Uusi 16v kone tulee ahdettuna sitten myöhemmin.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JoonasH - 08.01.2013, 01:26:23
Ei kannata vielä alkaa pidättämään hengitystä. Tuo tappikone on kesä kesän proggis. Uusi 16v kone tulee ahdettuna sitten myöhemmin.
niinhän sitä sanotaan että odottavan aika on pitkä :) kyllä tuota malttaa odottaa sillä tää välimoottori on kanssa erittäin kiinnostava sillä onhan tappikoneessa sitä jotain :pomo:
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: bolinder - 08.01.2013, 15:29:33
Lainaus
Vauhtipyöräksi tulee Bling Factorystä triggerikehällä varustettu teräs vp
onko muuten tarkoitus "naamioida" tota ruiskua että se näyttäis d jetiltä ? miettiny ite vähän semmosta vaihtoehtoa ois varmaan mahollista triggeri taakse piiloon ynm
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 08.01.2013, 16:11:36
onko muuten tarkoitus "naamioida" tota ruiskua että se näyttäis d jetiltä ? miettiny ite vähän semmosta vaihtoehtoa ois varmaan mahollista triggeri taakse piiloon ynm

Tuossa triggerikehällä varustetussa vauhtipyörässä on juurikin se idea. Suuttimet tulevat todennäköisesti kanteen alkuperäisille paikoille.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Luigi81 - 08.01.2013, 20:47:51
vesi kielellä odotetaan mitä tästä syntyy. 8)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Tomba - 17.01.2013, 17:09:31
Kai mun täytyy kans myöntää, että alusta asti olen tätäkin seurannut  8). Onnea valitsemallasi tiellä  :hello:
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 21.02.2013, 13:56:11
Tänään oli sen verran aikaa, että ehdin viedä kampiakselin epäkeskohiottavaksi.

Perään tuli myös ostettua teräsvetarit "kuinkas tässä nyt näin pääsi käymään".

Itse asiassa takajarrut pitää huoltaa, niin samalla sitä nyt sitten vaihtaa vetaritkin.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Likonen - 21.02.2013, 14:05:17
Ja taas homma karkaa lapasesta   ;) Jos noin löytyy noita teräsvetareita nurkista pyörimästä niin saa lahjoittaa mullekkin parin  ::)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 21.02.2013, 14:13:14
Ja taas homma karkaa lapasesta   ;) Jos noin löytyy noita teräsvetareita nurkista pyörimästä niin saa lahjoittaa mullekkin parin  ::)

On itse asiassa aika tuttu tilanne, että lähtee läpasesta tää homma. Minkäs sitä luonteelleen voi. Kaikki on pikkasen kesken kokoajan.

Vetarit löytyi sopivasti harrastajaystävälliseen hintaan. Nuo on tehty nimenomaan Amazonin akselille, mutta sopivat myös tähän Pyhimykseen.

Takajarrut pitäis vielä päivittää rummuista levyiksi, niin sitten olisi pysähtyvyys kohdillaan.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: dumppi - 21.02.2013, 19:01:24
muna ... siis peukut pystyssä odotellaan että mitä tästä rojektista kehkeytyy S*
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 25.02.2013, 11:26:47
Paketista löytyi tämmöset helmet.

(http://i307.photobucket.com/albums/nn312/JuHaU/P1800J/2013-02-25_vetarit_amazon_zpsbfce349e.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: The_OttoB - 25.02.2013, 22:41:28
Aika erikoinen toi vetarin ja rummun liitos. Me tehtiin ihan 1:1 alkuperäisen mallin mukaan teräsvetarit. Aiwan gauhee homma.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 25.02.2013, 22:44:05
Aika erikoinen toi vetarin ja rummun liitos. Me tehtiin ihan 1:1 alkuperäisen mallin mukaan teräsvetarit. Aiwan gauhee homma.

Tässä on myös nuo "navat" tosiaan vaihdetut. Vetarit on kuulemma ollut joskus jossain rata Amazonissa.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: 144 - 26.02.2013, 00:20:47
Hassua, mä oisin tehny yksosasen vetarin irto jarrurummulla. Ei tullu ees mieleen et vois olla tolleen spoorilla.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 14.03.2013, 17:50:11
Tänään sain kampiakselin hionnasta. Jos vaikka kasais illalla moottorin pitkästä aikaa.

Lohko maalattuna

(https://lh5.googleusercontent.com/-TiqEHK77BQE/U0mOrFFm6EI/AAAAAAAAFTI/w-ADMeWwJXU/w1024-h575-no/block_01.jpg)

Laakerit paikoillaan 0.25 alikoko

(https://lh5.googleusercontent.com/-KV1DqSZCaq0/U0mOrqlS57I/AAAAAAAAFTM/umqxlBhh8zI/w1024-h575-no/block_02.jpg)

85 mm pitkäiskuakseli

(https://lh6.googleusercontent.com/-ond06Pb8XRA/U0mOr8kSwsI/AAAAAAAAFTc/9zIl_hpei88/w1024-h575-no/stroke_85mm.jpg)

akseli paikoillaan

(https://lh5.googleusercontent.com/-XY-JF0mTQQk/U0mOr9AX64I/AAAAAAAAFTg/eQsE9XMpgTE/w1024-h575-no/block_03.jpg)

Modiferat kolvar - mäntiin piti tehdä hiukan lisää tilaa kiertokangille.

(https://lh4.googleusercontent.com/-gg-c2s3NjYQ/U0mOrDmnlPI/AAAAAAAAFTE/ohyA4bltvXQ/w1024-h575-no/Piston_01.jpg)

Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 17.03.2013, 11:57:34
2.26 litranen tappikone kasaantuu.

158 mm H-profiilikanget ja WRC Subarun mannät.
(https://lh4.googleusercontent.com/-1SthvgymWSY/U0mPWFWVJkI/AAAAAAAAFT8/qMCYxJuUevk/w1549-h869-no/block_06.jpg)

Männät tulee juuri dekkitasoon.
(https://lh3.googleusercontent.com/-2gp633-WevA/U0mPWL6K6OI/AAAAAAAAFUM/6GOWAvWNa-s/w1549-h869-no/block_04.jpg)

Neulalaakeroitu teräsjakopää D nokalla.
(https://lh4.googleusercontent.com/-xBBMIMcNoWY/U0mPWbai6QI/AAAAAAAAFUI/REnmmrDtRZM/w1549-h869-no/block_05.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Rusakko - 17.03.2013, 12:06:55
Tuo moottorien kasaaminen sen verta mukavaa, että ärsyttää kahtella ku muut sitä tekee.. :D
Mut anna palaa. Kesä tulee kovaa. ;)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Joni145 - 17.03.2013, 12:25:10
Onko männän halkasija mikä?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 17.03.2013, 12:26:51
Tuo moottorien kasaaminen sen verta mukavaa, että ärsyttää kahtella ku muut sitä tekee.. :D
Mut anna palaa. Kesä tulee kovaa. ;)

Tuo on kyllä itseasiassa ihan jees hommaa. Se palkitsee, kun saa eri osia yhdistelemällä jotain, jolla on vielä mahdollisuus toimia.

Onko männän halkasija mikä?

92 mm mäntä
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Ribbe - 17.03.2013, 13:40:43
Piti selata topiccia tarkemmin että mitä menny ohi kun otsikossa on 16v ja tekstissä puhutaan tappikoneesta. Joka tapauksessa hyvältä näyttää :)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 17.03.2013, 13:54:33
Piti selata topiccia tarkemmin että mitä menny ohi kun otsikossa on 16v ja tekstissä puhutaan tappikoneesta. Joka tapauksessa hyvältä näyttää :)

Tuo R-Sport pata on sitten se tavoite. Sitä ennen tulee tämä 2.26 litrainen tappikone vaparina.

Edit:

Kansi on nyt momentissa samoin nokka-akseli. Stefakopat on myös paikoillaan. Seuraavaksi on vuorossa öljypumpun ja öljypohjan asennus. Tuumasien pulttien metsästyksessä meinasi olla hiukan haastetta. Lopulta nekin löytyi. Hyvoneju kävi ja säädettiin ventiilitkin vielä 0.40 välykselle.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Kulmamies - 17.03.2013, 19:31:26
Tuliko tähän nyt se GT-mallin matalapuristeinen ruiskun kansi?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 17.03.2013, 19:32:46
Tuliko tähän nyt se GT-mallin matalapuristeinen ruiskun kansi?
Kyllä maar. Tässähän on tällänen GT mallin vahvistettu vipupukkikin.

(https://lh3.googleusercontent.com/-AnfFFDuYBCI/U0mQC90J3BI/AAAAAAAAFVg/R4JwzOuAZG8/w1549-h869-no/block_07.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Kulmamies - 17.03.2013, 20:01:49
Kyllä maar. Tässähän on tällänen GT mallin vahvistettu vipupukkikin.

(http://ubuntuone.com/1hOsuPMYHXNpF6v4qgmAoI)

Nyyh... Tutun näköistä, eihän tuosta ole vasta kuin about 18 vuotta aikaa ;)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 22.03.2013, 23:14:13
Tuliko tähän nyt se GT-mallin matalapuristeinen ruiskun kansi?

Voipi olla, että tuo matalapuristeisuus pitää kompensoida jollakin tapaa.

Kuten esimerkiksi kampiakselille suoraan sopivalla moniurahihnapyörällä. :juhau:

Näillä kuulemma on mahdollisuus saada lisää sitä kuuluisaa alavääntöä.

(https://lh4.googleusercontent.com/q9edcOsLY-LDuGc7iiKmROzgvszG5X2LUlrXpu1qMgM=w1549-h869)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: Roki - 23.03.2013, 04:51:01
Minulla on kyllä jo pieni epäilys siitä jotta hengittääkö tuo moottori sittenkään pelkän alipaineen voimalla. ;)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: miikel - 23.03.2013, 07:48:48
Hihnapyörästä päätellen tulee kesäksi ilmastoinninkompressori ;D
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: tappi77 - 23.03.2013, 18:41:46
Minulla on kyllä jo pieni epäilys siitä jotta hengittääkö tuo moottori sittenkään pelkän alipaineen voimalla. ;)

 Eiks se riitä että kuski hengittää alipaineen vomalla?  ;)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 24.03.2013, 19:13:40
Pienen hetken ehti tänään touhuta tallissa. Purin ja putsasin pari öljypumppua ja kasasin parempikuntoisen hiukan kiristettynä. Pumppu meni paikoilleen ja öljypohjaksi tuli versio, jossa oli reikä kyljessä. Lopuksi vedin vielä pohjamaalit öljypohjaan.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: ipijee - 24.03.2013, 20:49:33
Pienen hetken ehti tänään touhuta tallissa. Purin ja putsasin pari öljypumppua ja kasasin parempikuntoisen hiukan kiristettynä. Pumppu meni paikoilleen ja öljypohjaksi tuli versio, jossa oli reikä kyljessä. Lopuksi vedin vielä pohjamaalit öljypohjaan.
Niin, pitäähän ahtimen öljyn paluuletkulle paikka olla..  ;)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 24.03.2013, 21:14:16
Niin, pitäähän ahtimen öljyn paluuletkulle paikka olla..  ;)

Harmi vaan kun ei ole yhtään niin pientä ahdinta, että voisi tähän laittaa. Kait niitä joskus tulee vastaan.

Edit 25/3/2013:

Pakosarja ja öljypohja sai maalit päälleen. Rupeis motti olemaan valmiina. Sitten pitäis aloittaa johtosarjan tekoa. Vauhtipyörää odotellaan vieläkin, että saisi kasata kytkimen ja triggerianturin ruiskulle.

(https://lh4.googleusercontent.com/-Whi7kEV4Jlk/U0mQuyZWt3I/AAAAAAAAFW4/6uwHzuv6XA4/w1549-h869-no/pakosarja.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 04.05.2013, 16:22:32
Auto haettu kotiin talvisäilöstä. Talvi oli mennyt kivasti kavereiden kanssa.

Perhepotretissa kavereiden kanssa.

(https://lh4.googleusercontent.com/-KhNyIkbSDHM/U0mQumgtdXI/AAAAAAAAFWw/mCoVfGwGQIU/w1024-h575-no/Latoloyto.jpg)

Fiilikset oli kyllä aivan taivaissa kun ajoi auton kotiin.

Jotain pientä pitäisi tehdä tämänkin kanssa.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: JuHaU - 05.05.2013, 00:24:20
Se jotain pientä selvisi tosiaan kotimatkan aikana. Temusin muutaman tunnin tallissa ja lopputuloksena oli se, että TO DO lista näyttää tältä

Kevät huolto 2013

- Koneen valmistelu pois nostoon (johtojen ja letkujen irroitus, nestekytkimen irroitus, kaavelin pulttien avaaminen, startin irroitus)
- konepellin irroitus
- Koneen vaihto

Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: Timo_R - 05.05.2013, 00:33:41
Se jotain pientä selvisi tosiaan kotimatkan aikana. Temusin muutaman tunnin tallissa ja lopputuloksena oli se, että TO DO lista näyttää tältä

Kevät huolto 2013

- Koneen valmistelu pois nostoon (johtojen ja letkujen irroitus, nestekytkimen irroitus, kaavelin pulttien avaaminen, startin irroitus)
- konepellin irroitus
- Koneen vaihto

Sounds like a plan  S*
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: JuHaU - 05.05.2013, 18:38:28
Se jotain pientä selvisi tosiaan kotimatkan aikana. Temusin muutaman tunnin tallissa ja lopputuloksena oli se, että TO DO lista näyttää tältä

Kevät huolto 2013

- Koneen valmistelu pois nostoon (johtojen ja letkujen irroitus, nestekytkimen irroitus, kaavelin pulttien avaaminen, startin irroitus)
- konepellin irroitus
- koneen nosto pois
- Koneen vaihto
- putkiston uusinta

Status päivitys.

Kiitokset taas virallisille apukäsille.

(https://lh3.googleusercontent.com/-cfxDIk7IpnA/U0mQu3lLkSI/AAAAAAAAFW0/UeKqT10MvpI/w1549-h869-no/tyhja_kuin_Jeesuksen_hauta_paasiaisena.jpg)

Sen verran projekti paisui, että heitin paikallaan olleella pakoputkella vesilintua.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: JuHaU - 06.05.2013, 00:28:43
Vanhasta koneesta siirtyi apulaitteet uuteen koneeseen. Kampiakselin hihnapyöräksi jäi tuo, jossa on optio moniurahihnalle.

Se teetti hiukan lisätyötä, jotta sai vesipumpun ja laturin hihnalinjan suoraksi. Peltiflekti korvataan sähköisellä.

(https://lh6.googleusercontent.com/-isEdsI5pAjQ/U0mReR6KxAI/AAAAAAAAFXQ/AvBbKwNQdyY/w1549-h869-no/kone_pukissa.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: JuHaU - 16.05.2013, 00:10:10
Moottori olisi paikoillaan. Tämäkin oli taas sellainen perinteinen kahden tunnin homma.

(https://lh3.googleusercontent.com/-hQeP_GvPPJo/U0mRru7KsjI/AAAAAAAAFX0/v_rz5QJpgAo/w1549-h869-no/Moottori_paikoillaan_01.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: bolinder - 16.05.2013, 14:13:59
Harmi vaan kun ei ole yhtään niin pientä ahdinta, että voisi tähän laittaa. Kait niitä joskus tulee vastaan.

(http://ubuntuone.com/6cmjgX6hVlhvlnZvyPDyWV)

tossahan sulla on lattialla  :)

mitä muuten teet noille ö-pumpuille kun "kiristät"?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport 16v
Kirjoitti: JuHaU - 17.05.2013, 23:55:09
mitä muuten teet noille ö-pumpuille kun "kiristät"?

Paineenrajoitus venttiilin jousen alle laittaa prikan, jolla saa jouseen hiukan lisää jäykkyyttä.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: JuHaU - 27.06.2013, 22:25:27
Tänään oli sopiva hetki viettää tallissa muutama tunti ja laittaa kesäauto käyntikuntoon. Kone lähtikin hienosti tulille mutta sitten tuli stoppi. Ei kirveelläkään enää käymään. Testitulpalla huomasi, että kipinä oli kadoksissa. Syyksi paljastui jakajan kannen hiili. Uusi käytetty kansi paikoilleen ja tulpan johdot parin testauksen jälkeen paikoilleen ja käyntiin. Avaimeen ei tarvitse kuin hiukan koskea niin heti hörähtää.

Kone käy tasaisesti ilman ylimääräisiä ääniä. Ääntä tosin tuli putkesta aivan riittävästi, kun ei ollut kuin peltisarja paikoillaan.

Viikonloppuna pitää rakentaa putkisto äänenvaimentajalla niin pääsee testilenkille.

Tämän päivän testilenkki kosahti rikkoutuneeseen kytkimen työsylinteriin. Mäntä tuli ulos ja leikki loppui siihen.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: bolinder - 28.06.2013, 00:22:19
Lainaus
Tämän päivän testilenkki kosahti rikkoutuneeseen kytkimen työsylinteriin. Mäntä tuli ulos ja leikki loppui siihen

ihan hyvä sulake ,ei katos hajoa mitään kallista
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: JuHaU - 28.06.2013, 23:21:45
Nyt on kytkin korjattu ja siitä tuli parempi kuin aikaisemmin.

Koeajolenkki myös suoritettu ilman ongelmia.

Video koneen käynnistä on siirtymässä puhelimesta. Laitan esille, kun saan sen ladattua nettiin.

Seuraavaksi olisi vuorossa
* putkiston teko
* flektin asennus
* laajakaistan kytkentä
* konepelti paikoilleen
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: hyvoneju - 28.06.2013, 23:40:27
Hiukan arveluttaa se hihnapyörä kampuran päässä  :P Eihän näihin saisi oikein noita alkuperäisosia vaihdella  :o
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: JuHaU - 29.06.2013, 22:30:04
Videonkin sain upattua.

http://youtu.be/C0eeqV9txzc

Tänään asentui vielä putsarit ja pieni lisäpätkä pakoputkeen. Ihme kun tallista ei löytynyt noin pientä putkea, mitä tähän olisi tarvittu.

Edit: 1/7/2013 haettu puhaltava sähköflekti ja 2.5" pönttö ja putkistotarpeet. Nuo kun vielä saa paikoilleen, niin kehtaa lähteä vähän pidemmällekin koeajolle.

Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: JuHaU - 09.08.2013, 20:46:53
Taisi tämäkin projekti lähteä sitten kunnolla lapasesta.

Kesän aikana tullut hommattua seuraavia osia - kattellaan koska löytyy aikaa turata tämän kanssa.

* ZF:n 6v laatikko
* Ford 9" perä
* Holset HX55 PRO

Loppukesän aikana olisi vielä tarkoitus saada paikallaan oleva "B23" moottori toimimaan Megasquirtin kanssa, niin saisi palauttaa lainassa olevat kaasarit takaisin.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: keskone - 09.08.2013, 21:53:07
Taisi tämäkin projekti lähteä sitten kunnolla lapasesta.

Kesän aikana tullut hommattua seuraavia osia - kattellaan koska löytyy aikaa turata tämän kanssa.

* ZF:n 6v laatikko
* Ford 9" perä
* Holset HX55 PRO

Loppukesän aikana olisi vielä tarkoitus saada paikallaan oleva "B23" moottori toimimaan Megasquirtin kanssa, niin saisi palauttaa lainassa olevat kaasarit takaisin.

..no eeeiii ollenkaan.
Kunnolla kipinää ja renkaille pitoa, niin ei edes permantovoimistelijat heittele yhtä ripeästi voltteje takaperin kuin Volvo.
..vai mitäs tuon tehotavoite on? 900 tervettä konia?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: JuHaU - 09.08.2013, 21:59:14
..vai mitäs tuon tehotavoite on? 900 tervettä konia?

Työpaikalla oli loman jälkeen odottamassa t-paita ja lippis. Lippiksessä oli teksti 750, niin laitetaan se sitten vaikka tavoitteeksi (ratatehoiksi).
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: Joni145 - 09.08.2013, 22:32:29
Taisi tämäkin projekti lähteä sitten kunnolla lapasesta.

Kesän aikana tullut hommattua seuraavia osia - kattellaan koska löytyy aikaa turata tämän kanssa.

* ZF:n 6v laatikko
* Ford 9" perä
* Holset HX55 PRO

Tätä minä olen odottanukin :D
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: vpernu - 09.08.2013, 22:43:27
Tähänkös se holsetti oli tulos vai?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: JuHaU - 09.08.2013, 22:52:00
Tätä minä olen odottanukin :D

Ei ollut varmaan kovin suuri yllätys.

Tähänkös se holsetti oli tulos vai?
Siitä tulee vara-ahdin näihin leluihin.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: S_Kaulaote - 10.08.2013, 00:08:23
Mikäs tommone Hx55 Pro on?   :o
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: Ribbe - 10.08.2013, 00:30:54
Työpaikalla oli loman jälkeen odottamassa t-paita ja lippis. Lippiksessä oli teksti 750, niin laitetaan se sitten vaikka tavoitteeksi (ratatehoiksi).
Huh! Tuleeko ihan mutkarata käyttöön tämä auto?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: Tonskulii - 10.08.2013, 00:42:33
Mikäs tommone Hx55 Pro on?   :o

Eikös se oo sama ku tämä? (http://www.kkdmotorsport.com/kauppa.php?t=1270670961&k=1270835105)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: Iipo90 - 10.08.2013, 01:02:22
No nyt rupee oleen oikeen kokosta hyrrää!! O0
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: connyl - 10.08.2013, 07:28:55
Eikös se oo sama ku tämä? (http://www.kkdmotorsport.com/kauppa.php?t=1270670961&k=1270835105)
Pakosiipi on isompi
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: S_Kaulaote - 10.08.2013, 09:39:27
Joo kyllä mä tiiän mikä Pro55 on mut se aika kaukana Prosta mikä täältä läks.
Tosiaa lukikin että vara ahtimeks meni..karhupäissää ei huomaa kaikkia tekstejä!  <Kippis>
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: Brick - 11.08.2013, 15:52:20
Taisi tämäkin projekti lähteä sitten kunnolla lapasesta.

Kesän aikana tullut hommattua seuraavia osia - kattellaan koska löytyy aikaa turata tämän kanssa.

* ZF:n 6v laatikko
* Ford 9" perä
* Holset HX55 PRO

Loppukesän aikana olisi vielä tarkoitus saada paikallaan oleva "B23" moottori toimimaan Megasquirtin kanssa, niin saisi palauttaa lainassa olevat kaasarit takaisin.

Mihis koneeseen tämä koko komeus liitetään? Volvon koneesta varmasti kyse.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: JuHaU - 11.08.2013, 15:55:42
Mihis koneeseen tämä koko komeus liitetään? Volvon koneesta varmasti kyse.

Volvon 16v vinokone pystyyn asennettuna.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: Brick - 11.08.2013, 16:30:56
Volvon 16v vinokone pystyyn asennettuna.

Ja toista metriä pitkällä iskulla  8)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: JoonasH - 11.08.2013, 16:43:43
Ja toista metriä pitkällä iskulla  8)
ei kai nyt sentään  :2funny:
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: JuHaU - 15.08.2013, 22:17:14
Säädin tänään melkein ylivertaista moottorinohjausta ja auto rupeskin ottamaan kierroksia ihan eri tavalla. Perinteiset ilta-ajelut tuli siis tehtyä pitkästä aikaa tällä, kun Amazon on vielä telakalla. Katsastusaikakin olisi jo, niin pitää varmaan käydä konttorilla pikimmiten. Voi olla, että tulee tehtyä pieni päivitys tappikoneeseen vielä ennen talviseisokkia.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: JuHaU - 25.08.2013, 19:06:36
Asensin PLX:n laajakaistan tähän niin näki vähän noita seoksia. Yllättävän hyvin ne ovat oikealla hehtaarilla. Matka-ajossa menee hiukan paksulla, mutta väliäkö sillä, kun tähän tulee kilometrejä sen verran vähän. Kiihdyttäessä saisi olla hiukan rikkaammalla, mutta enää ei pätki niin saa olla tällaisenaan toistaiseksi.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: HTK-61 - 25.08.2013, 19:24:18
Kertokaas mulle , kun en ymmärrä, vinokoneen jos laittaa esim. Amazoniin/Pyhimykseen, heppoja/tehoja ei saa olla kuin 20% enemmän, mutta tossa JuHaU:n koneessa taitaa olla vähän vielä enemmän  :)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: JuHaU - 25.08.2013, 19:56:13
Kertokaas mulle , kun en ymmärrä, vinokoneen jos laittaa esim. Amazoniin/Pyhimykseen, heppoja/tehoja ei saa olla kuin 20% enemmän, mutta tossa JuHaU:n koneessa taitaa olla vähän vielä enemmän  :)

Vaparikoneessa virittäminen on hiukan vapaampaa. Rajat perustuu hv ja kg suhteeseen. Eikä tässä edes ole +20  % kun vertaa B20E malliin.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: HTK-61 - 25.08.2013, 20:03:38
Onko B20E:tä ollut Amazonissa/Pyhimyksessä?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport (B23B)
Kirjoitti: JuHaU - 25.08.2013, 20:10:19
Onko B20E:tä ollut Amazonissa/Pyhimyksessä?

P1800E on ruiskumalli ja niitä on näissä Pyhimyksissä. Tää mun on ihan perus B18B kahdella kaasuttimella.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: Justus - 28.08.2013, 12:59:03
Tässä yksi netistä löydetty kuvatus R-sport koneesta.

Törmäsin tuollaiseen katalogiin, voi olla, että on jossain täällä ennenkin kyl esiintynyt.
http://www.volvotips.com/brochures/240-260/1982/Volvo-R-Sport-catalog-1982-Swedish.pdf (http://www.volvotips.com/brochures/240-260/1982/Volvo-R-Sport-catalog-1982-Swedish.pdf)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 16.10.2013, 22:25:58
Moottori pärähti tänään käyntiin ja vieressä ollut kuuntelija halusi ostaa sen pois. Eli tappikone aikakausi on toistaiseksi takanapäin. Auto menee talviteloille vielä omalla moottorillaan ja sitten keväällä kone nousee pois ja pääsee uuteen kotiin.

Eli uuden koneen rakentaminen on sitten taas askeleen lähempänä projektin aloitusta. Tähän uuteen koneeseen tuli itse asiassa viime viikolla uudet 96 mm poraukselle olevat männät. Hieman ne vaativat modausta, että mahtuvat pyörimään koneessa jossain vaiheessa.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: HTK-61 - 17.10.2013, 09:07:47

Mahtoikohan ostajalla olla kaikki kotona, ostaa nyt äänen perusteella   :idiot2:   No hyvä kuitenkin että projekti etenee  :)
Terv Nimimerkki: Konetta odotellessa  ;)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 02.11.2013, 12:23:40
Pieni talvisäilytyshuolto tehty. Eli vaihdoin uudet jäähdytysnesteet, kun kesällä oli aika laimea liuos koneessa. Samalla akku meni lataukseen, että saa aamulla auton omin voimin kärrylle. Auto menee siis huomenna talvisäilöön ja todennäköisesti ei ole ensi kesänä ajossa, kun joku meni myymään siitä moottorin pois.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 28.03.2014, 14:43:39
Kuten tuli todettua, niin auto on tällä hetkellä käytännössä moottoriton. Asialle pitää toki tehdä korjaava liike ja sen vuoksi vein tänään koneistamoon 16v kannen plaanaukseen. Kansi on ollut liekkirenkailla varustetun lohkon päällä ja tarvitsi tason puhdistuksen. Näillä näkymin lohkoksi tulee B230FK pohjainen alakerta, jolloin tehorajakaan ei ole ongelma muutoskatsastuksessa, kun Pyhimyksen sallittu teho on 130 hv + 20 % vs FK 135 hv.

Laitetaan kuvatuksia, kun on jotain kuvattavaa.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 29.03.2014, 20:02:10
Sovitin kanteen imusarjan. Kansi oli jo ennestään portattu ja tehty seetityöt. Nyt oli ainoastaan tehtävänä sovittaa imusarja kanteen.

Imusarjan sovitus laippaa apuna käyttäen.
(https://lh3.googleusercontent.com/-bwiRvjb-KYs/UzcImIYNVRI/AAAAAAAAEwM/GpJDoa9WK80/w1159-h869-no/20140329_165340.jpg)

Ensimmäisen kanavan sovitus. Tein homman testikanteen. Kannen työstin paineilmavinkulla ja alumiiniterällä.
(https://lh4.googleusercontent.com/-KD5fgeDp_Gc/UzcImPjWu6I/AAAAAAAAEwM/xazguCz92DI/w1159-h869-no/20140329_170419_1.jpg)

Oma kansi tehtynä.
(https://lh6.googleusercontent.com/-MNymbPofN-M/UzcImAUAWiI/AAAAAAAAEwM/tNGhquRGBQM/w1159-h869-no/20140329_174045.jpg)

Kannen kasauksessa on hyvä käyttää apuna tarpeeksi pieniä sormia.
(https://lh4.googleusercontent.com/-GzYU51Dq8lI/UzcImOWIF4I/AAAAAAAAEwM/2jHqoHxHHKk/w1159-h869-no/20140329_181858.jpg)

Imupuoli kasattuna. Jousiksi tuli KL-Racing yksinkertaiset jouset 1 mm alashimmeillä ja jousen alusilla. Retainerit on myös KL-Racingiltä.
(https://lh4.googleusercontent.com/-MFrRa_sv0c4/UzcImHSEBZI/AAAAAAAAEwM/gfX76Rc928M/w1159-h869-no/20140329_185258.jpg)

Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Kulmamies - 29.03.2014, 20:15:16
Hauska havaita, että teidänkin tallissa tapahtuu taas pitkästä aikaa. Ja vielä tuollaista ihan oikeaa hommaa, eikä mitään käyttisremonttia :D
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 29.03.2014, 20:33:00
Hauska havaita, että teidänkin tallissa tapahtuu taas pitkästä aikaa. Ja vielä tuollaista ihan oikeaa hommaa, eikä mitään käyttisremonttia :D

Täytyy välillä niputtaa noita jemmassa olevia osiakin, ettei vaan parasta ennen päiväys tule vastaan.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: HTK-61 - 30.03.2014, 11:16:33

Kannen kasauksessa on hyvä käyttää apuna tarpeeksi pieniä sormia.
(https://lh4.googleusercontent.com/-GzYU51Dq8lI/UzcImOWIF4I/AAAAAAAAEwM/2jHqoHxHHKk/w1159-h869-no/20140329_181858.jpg)

Toivottavasti et maksanut lapsityövoimasta, sehän on kiellettyä  :)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Voimarauta - 30.03.2014, 14:11:22
Joo ei lapsityövoimasta passaa maksaa, se pitää saada ilmatteeks :)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Ristus - 30.03.2014, 14:55:41
Uskokaa mua tuo tyttö tuunaa puolet foorumin amiksista vielä suohon kuhan tuosta vähän kasvaa...
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: bolinder - 30.03.2014, 18:11:22
onneksi volvo on tehny noita 135heppaisia 16v 230fk niin  paljon ,saa pyhimykseen kunnon kone  :)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 30.03.2014, 22:19:55
Kansi on nyt omassa paikassaan ja nokat on pränikät Cat Cam's.
Nostajat on uudet volkkarin kupit.

Ventiilit paikoillaan
(http://ubuntuone.com/45j9VTeSrEYX68jjgQVW13)

Goetz kansipahvi paikoillaan.
(http://ubuntuone.com/0JVFV1Hv9cK02ool653tnp)

Volvon tiivisteliimalla siveltynä
(http://ubuntuone.com/2PBf6Z3KNqdUaxaV2iuqhK)

Nokat paikoillaan ja laakeripukit momentissa.
(http://ubuntuone.com/4heHmy33APyk9Qt7riga8L)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Kisko - 30.03.2014, 22:49:14

Ensimmäisen kanavan sovitus. Tein homman testikanteen. Kannen työstin paineilmavinkulla ja alumiiniterällä.
https://lh4.googleusercontent.com/-KD5fgeDp_Gc/UzcImPjWu6I/AAAAAAAAEwM/xazguCz92DI/w1159-h869-no/20140329_170419_1.jpg (https://lh4.googleusercontent.com/-KD5fgeDp_Gc/UzcImPjWu6I/AAAAAAAAEwM/xazguCz92DI/w1159-h869-no/20140329_170419_1.jpg)

Fresh from the Garage (http://www.youtube.com/watch?v=WkOBXpMRL7w) :juhau:
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: bolinder - 30.03.2014, 23:53:25
Tohitko kertoa specsit nuissa cat cammsissa ? Onko jouset ihan perinteiset tupla bimmerit?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 31.03.2014, 08:57:58
Tohitko kertoa specsit nuissa cat cammsissa ? Onko jouset ihan perinteiset tupla bimmerit?

Jouset on KL-racingin Single jouset ja retainerit samasta paikasta.

Tässä tiedot nokista.
(https://lh5.googleusercontent.com/-PUc5wK11bPE/UzkCOvEx6sI/AAAAAAAAEzI/T48iiws1DNg/w971-h756-no/CatCams_7900602.JPG)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: miksu01 - 31.03.2014, 14:55:57
Pakko laittaa seurantaan :)

Suomessa uusien volvojen määrä liikenteessä kasvaa ja nää veteraanit on hävinny :( joten on kiva lukea kun joku tekee näitäkin :)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 31.03.2014, 23:50:34
Jakopää olis nipussa.

Kuvassa näkyvä eloksoitu alumiininen hihnapyörä 6 -1 triggerillä on jouten, jos joku tarviin. Megan kanssa noita on ilmeisesti käytetty paljonkin.
Hihnapyörän kaveriksi löytyy myös teräksinen leveä alaratas.

(https://lh3.googleusercontent.com/-4vNrNeItbQM/UznUi5WDDRI/AAAAAAAAE2U/RyNm4bLAAfc/w652-h869-no/IMG_0013.JPG)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 01.04.2014, 12:33:34
Kannesta tuli aika hieno, kun kävi tason hionnassa. Eihän tollasta oikein kehtaa edes laittaa piilon.

(https://lh5.googleusercontent.com/-d6Hi0qnfyeM/UzqHNm1Gq7I/AAAAAAAAE3Q/nuGzpPwLXkA/w1598-h901-no/2014+-+1)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: tommi m - 01.04.2014, 14:24:40
Oliko venttiilikoppaa?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Make - 01.04.2014, 14:30:29
Onko tuosta jakohihnan apupyörästä paljonkin hyötyä?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 01.04.2014, 14:54:24
Onko tuosta jakohihnan apupyörästä paljonkin hyötyä?

Tällä lohkolla ja kannella jako ainakin osuu just, eikä melkein kohdilleen tuolla hihnalla. Tuo hihna taitaa olla 147 hampainen.

Oliko venttiilikoppaa?

Tuo on normi 16v kansi ja siihen kyllä löytyy koppa.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Make - 01.04.2014, 16:15:23
Tällä lohkolla ja kannella jako ainakin osuu just, eikä melkein kohdilleen tuolla hihnalla. Tuo hihna taitaa olla 147 hampainen.

Muuten ei toiminnan tai hihnan keston kannalta oleva välttämätön jos säädettävät pyörät? Jonkun verran näyttää hihna ilman tuota pyörää elävän mutta en vielä ole ongelmia itse huomannut. Tosin ajettu vasta joku 7000km.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 02.04.2014, 01:17:13
Niputin tänään iltasella vielä yhden 10.2:1 puristeisen 2.3  litrasen 16v pannun. Venakolot menee jo aika rutiinilla. Volvon vakiomännät on huomattavasti "pehmeämmät" mitä Wisecon takomukit. Huomaa hyvin, kun terä uppoaa kuin kuuma veitsi pehmeään voihin. Täräkään ei tarvitse teroitusta jokaisen kolon jälkeen.

(https://lh5.googleusercontent.com/-hnyf2xA5yJ4/Uzs6ApIP-PI/AAAAAAAAE5Q/LbG9BXvxF74/w1542-h869-no/2014+-+1)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: mista - 02.04.2014, 05:39:07

Vaparimotti.. hyhhyh
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: moikki - 02.04.2014, 06:19:22
Hyvin sillä viinalla ajaa ahdettunakin :)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 02.04.2014, 09:43:11
Vaparimotti.. hyhhyh

Vapari ei ole vaihtoehto.

Hyvin sillä viinalla ajaa ahdettunakin :)

Korkeapuristeinen etanolikäyttöinen ahtomotti on tosiaankin toki vaihtoehto.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: miikel - 02.04.2014, 10:27:00
Nuo puristukset eivät ole ongelma bensakoneessakaan, esim remmin kaveriksi;)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: moikki - 02.04.2014, 10:28:47
Kaverin b30 yli 11 puristuksilla vai oliko jopa 12, ja hyvin toimii 0,6 ahdoilla viinalla :)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Brick - 02.04.2014, 10:45:31
Korkeapuristeinen etanolikäyttöinen ahtomotti on tosiaankin toki vaihtoehto.

Mitenkäs se pelais noilla puristuksilla mahti ahdoilla etanolin kanssa?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 29.04.2014, 16:20:42
Vein koneistamoon tasohiontaan yhden kannen, jossa isommat venttiilit, portatut kanavat ja kovat nostajat. Tuo on tarkoitus istuttaa Penta-akselilla ja K-koneen männillä varustetun alakerran päälle. Koneistaja lupas, että saa hakea pois jo perjantaina, että pääsee viikonloppuna niputtaa.

Kuvatus alakerrasta, johon laitoin pinnapultit kansipulteiksi.

(https://lh5.googleusercontent.com/-RcVLgO_x7Qw/U105TA1fI9I/AAAAAAAAGBA/DcORocIOZ9g/w1598-h901-no/IMG_20140427_200652_026.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Kaziganth - 29.04.2014, 16:24:27

Olikos 200K ja 230K eri männillä? Kummat tulee?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Elk - 29.04.2014, 16:54:15
Olikos 200K ja 230K eri männillä? Kummat tulee?
Näyttäs 230K-männät olevan. B200K:ta ei heron headilla ole ollutkaan.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Kaziganth - 29.04.2014, 16:56:13
Näyttäs 230K-männät olevan. B200K:ta ei heron headilla ole ollutkaan.
En mä puhelimella nähnyt että ne on heron headit :( siks kysyinkin :P
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 29.04.2014, 17:59:31
En mä puhelimella nähnyt että ne on heron headit :( siks kysyinkin :P

Vaparia ja alle 2.3 litraisia ei tueta. :juhau:
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 10.05.2014, 23:29:04
Starttimoottori on kohta valmiina odottamaan autoa saapuvaksi kotiin.

Apulaitehihnaksi tuli moniurahihna ja hihnapyöriksi KL-Racingin tekeleet. Nokkapyörät on myös KL:n kuvastosta.
Triggerille tulee vielä telineet lohkon kylkeen.

(https://lh5.googleusercontent.com/--qtkxILg1gA/U26Kn1hcj7I/AAAAAAAAGQQ/RRYGIZRCjMw/w490-h869-no/IMG_20140510_232214_126.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 18.05.2014, 22:15:59
Perinteiden mukaisesti kun auto haetaan kotiin talvisäilöstä, niin siitä pitää nostaa moottori pois.

Tällä kertaa tuo tuttu lausahdus, että kahden tunnin homma piti paikkaansa. Aikaa taisi jopa jäädä hiukan ylitsekin.

Nostin samantein tyhjän lohkon ja kannen konehuoneeseen sovitukseen. Vaihdelaatikko on vakio paikallaan ja hyvin sinne tuntui jäävän tilaa
lämppärin moottorillekin. Imusarjan puolella onkin sitten hiukan ahtaampaa.

(https://lh6.googleusercontent.com/-DApS89lqW3E/U3j-qm5TpXI/AAAAAAAAGYI/vN9xAvkriZw/w1531-h863-no/IMG_20140518_214009_897.jpg)

(https://lh4.googleusercontent.com/-TcSlvDqhMkU/U3j-1aEGNKI/AAAAAAAAGYg/_c6vP7rI7PM/w1531-h863-no/IMG_20140518_214029_143.jpg)

(https://lh4.googleusercontent.com/-YZQ478W8FVk/U3j_KWuA3GI/AAAAAAAAGZE/GCB_XwLBuxc/w1531-h863-no/IMG_20140518_214139_295.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: mettis - 19.05.2014, 21:25:32
jaaha, pitäiskö tohon vääntää pakosarja föönille?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 19.05.2014, 22:01:39
jaaha, pitäiskö tohon vääntää pakosarja föönille?

Ei sitä oikeen vaparinakaan viittis ajaa tallista ulos.

Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: tanskude - 19.05.2014, 23:03:34
Tuleeko kone jäämään pystyyn vai vinoon?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: A.J.H - 19.05.2014, 23:05:26
Ei taida mikään vakioimusarja tuohon väliin mahtua?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 19.05.2014, 23:07:48
Tuleeko kone jäämään pystyyn vai vinoon?

Sehän on jo pystyssä. Kone on ihan oikeasti paikoillaan, eikä minkään maitolaatikon päällä.

Ei taida mikään vakioimusarja tuohon väliin mahtua?

Eipä taida sopia, muuta kuin autotehtaan tekemät.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: tanskude - 19.05.2014, 23:13:58
Sehän on jo pystyssä. Kone on ihan oikeasti paikoillaan, eikä minkään maitolaatikon päällä.
Jees, näin vähän ajattelinkin.
Lähinnä ajattelin että olis sille imusarjalle saanut tilaa kun noin ahtaalta näyttää. Vai onko pakopuolelle tulossa niin paljon tavaraa, ettei konetta sovi kallistaa?  :pomo:
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 19.05.2014, 23:16:33
Jees, näin vähän ajattelinkin.
Lähinnä ajattelin että olis sille imusarjalle saanut tilaa kun noin ahtaalta näyttää. Vai onko pakopuolelle tulossa niin paljon tavaraa, ettei konetta sovi kallistaa?  :pomo:

Tuo kone on pystyasennossa huomattavasti fiinimmän näköinen ja onhan näissä alunperinkin kone pystyasennossa. Eli perinteitä kunnioittaen.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 30.05.2014, 22:30:59
Hyllystä sattui löytymään joutilas imusarja.

Hiukan piti pätkäistä, mutta kyllä se tosta vielä tokenee...

(https://lh3.googleusercontent.com/-i1EaCGs9ZkM/U4jZX92daHI/AAAAAAAAGs8/SS3-fyo4-Ds/w1531-h863-no/IMG_20140530_221728_216.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Hurm0s - 31.05.2014, 19:44:48
Bensakisko on vähän liian race tollasena sinisenä, kai maalaat sen...? :D
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Kulmamies - 31.05.2014, 19:45:56
Bensakisko on vähän liian race tollasena sinisenä, kai maalaat sen...? :D

Onhan siellä tulipellissä sävysävyyn jesariakin :2funny:
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 31.05.2014, 19:55:09
Onhan siellä tulipellissä sävysävyyn jesariakin :2funny:

Hopee jesari olis hypännyt liikaa silmille.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Kulmamies - 31.05.2014, 19:56:17
Hopee jesari olis hypännyt liikaa silmille.

Näin on. Tuo sininen on onneksi lähes huomaamaton.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 31.05.2014, 19:57:27
Näin on. Tuo sininen on onneksi lähes huomaamaton.

Mä oon katos puna- viher- sini värisokee, niin ei ole niin nöpönuukaa.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 13.06.2014, 23:48:54
Konehuone kaipaa tarkistusluukkua...

(https://lh6.googleusercontent.com/-8xLDCttEwX4/U5teOnKheWI/AAAAAAAAHNo/XBdNtQ4ZFuQ/w1024-h768-no/IMG_0004.JPG)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: hyvoneju - 14.06.2014, 00:38:02
Konehuone kaipaa tarkistusluukkua...

(https://lh6.googleusercontent.com/-8xLDCttEwX4/U5teOnKheWI/AAAAAAAAHNo/XBdNtQ4ZFuQ/w1024-h768-no/IMG_0004.JPG)

Eikös konepelti mahdu kiinni ?Ei se muuten  mitään luukkuja kaipaa ... Sitten tietty ahtimen vaihto pienempään ,
niinkuin pyhimys piireissä on tapana  :P
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Kulmamies - 14.06.2014, 09:12:18
Sitten tietty ahtimen vaihto pienempään ,
niinkuin pyhimys piireissä on tapana  :P

Tätä minäkin yritin joskus ehdottaa, mutta ei saanut kannatusta :) Pakkoko tuollaisia hirmuisen isoja Holsetteja on pakko sinne tunkea, kun modernilla pienemmällä ahtimella pääsee parempaan lopputulokseen :3/4 jättää sen:
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: bolinder - 14.06.2014, 15:50:10
Eikö koolla ole enää merkitystä ???
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: sekokupu - 14.06.2014, 20:48:03
Konehuone kaipaa tarkistusluukkua...

Vaiko sammutusluukkua?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 16.06.2014, 09:11:00
Tätä minäkin yritin joskus ehdottaa, mutta ei saanut kannatusta :) Pakkoko tuollaisia hirmuisen isoja Holsetteja on pakko sinne tunkea, kun modernilla pienemmällä ahtimella pääsee parempaan lopputulokseen :3/4 jättää sen:

Saatiin hiukan eloa tähänkin topikkiin. Sen verran myönnyn, että konehuoneeseen tulee hieman pienempi ahdin, mutta ei juurikaan modernimpi. Eli tuo HX55 PRO jää vielä odottamaan parempia hetkiä.  Tilalle tulee HX50, joka on fyysisiltä mitoiltaan huomattavasti pienempi. Eihän näitä "museoautoja" voi ehdoin tahdoin ruveta pilkkomaan.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Hurm0s - 16.06.2014, 11:19:29
Aijai, löysitkö vanhat pussihousut kaapista ;D
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 16.06.2014, 12:23:33
Aijai, löysitkö vanhat pussihousut kaapista ;D

Joo ne oli siellä vintillä viikatuna, kun vein talvitakkiä kesäsäilöön.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: HTK-61 - 16.06.2014, 15:06:39
Joo ne oli siellä vintillä viikatuna, kun vein talvitakkiä kesäsäilöön.

Pussihousut kannattaa pitää tallessa, ei tiedä milloin tarvitsee  :D
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 11.12.2014, 21:55:24
Tämäkään ei ole unohtunut. Vihdoinkin tuli hommattua keskiöt kytkinlevyihin ZF53D laatikolle. Tälläkertaa nämä tulivat Suomesta.

(https://lh4.googleusercontent.com/-sgiDmnfuvCw/VIn2CRnDASI/AAAAAAAAL6g/8X7xq7Xrxv4/w1175-h881-no/IMG_0001.JPG)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 21.02.2015, 23:35:55
Oon tehnyt tähän autoon jo useamman moottorin.Yksi on sentään ehtinyt pellin allekin ja ajoon, mutta muut on joku vienyt parempaan tarpeeseen.

No tänää aloitin kasaamaan seuraavaa ehdokasta. Kait joku tämänkin vielä ehtii hakea ennen kuin saa paikoilleen.

Eli 63 mm runkolaakereilla oleva lohko, johon laitettu öljyruiskut. Porattu 96.50 poraukselle ja dekkitaso plaanattu.
Pentan akseli (kiillotettu ja särötarkastettu)
152 mm h-profiilit ARP pulteilla
Wisecon 36.7 mm pk:lla olevat takomännät (samanlaiset kuin Amazonissa).

(https://lh4.googleusercontent.com/-rW0MdVao-hc/VOiX59LYFzI/AAAAAAAANhE/cdwyibb99f8/w1531-h861-no/20150221_163023.jpg)

Seuraavaksi venakolojen tekoa, jotta saa 16v hatun päälle.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 22.02.2015, 20:04:27
Pähkäilin että miten akselin saisi helpoiten lukittua paikoilleen ventiilikolojen työstöä varten, niin tuli mieleen tämä tapa. Lattaraudanpätkiin pää pyöristettynä ja 10 mm reikä.
Pysyy niin tukevasti paikoillaan, että ei tarvinnut tehdä edes noita öljypohjan ruuvin reikiä.

(https://lh3.googleusercontent.com/-eTpMnTOVCzE/VOnpptWtkdI/AAAAAAAANiI/JpZgFcyHL6o/w1532-h862-no/20150222_163642.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Sebbe - 22.02.2015, 20:50:13
Kannattaako laittaa tuollaisia ohkaisia sintterilevyjä? Ovat aivan mahdottomat on-offit.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 22.02.2015, 20:53:43
Kannattaako laittaa tuollaisia ohkaisia sintterilevyjä? Ovat aivan mahdottomat on-offit.

Näitä ei tule onneksi kuin 2 kpl. 3 levysellä olen ajanut ja se ei kyllä ollut kauhean nautinnollista puuhaa. Ajot tällä jää kuitenkin aina vähäisiksi, niin toivotaan ettei harmita jälkeenpäin.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Sebbe - 22.02.2015, 21:55:10
Enpä tiedä auttaako kaksilevyisyys. Meillä oli juuri tuollaiset kaksilevyisenä. Aivan mahdoton oli. Sai sillä laatikon kuoren näyttävästi halki ja öljyt laskettua burnispaikalle. Kaksilevyinen cerametalli on tuollaisen jälkeen todella sivistynyt.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: bolinder - 23.02.2015, 11:57:22
Lainaus
Pähkäilin että miten akselin saisi helpoiten lukittua paikoilleen ventiilikolojen työstöä varten,
Meinaat jyrsiä nuo kolot kun männät on paikoilaan vissiin, onko tarkoitus että männät ei puretaan tuolta operaation jälkeen enää vai?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 23.02.2015, 12:03:24
Meinaat jyrsiä nuo kolot kun männät on paikoilaan vissiin, onko tarkoitus että männät ei puretaan tuolta operaation jälkeen enää vai?

Venakolot tehdään nimenomaan, kun männät on tuolla paikoillaan. Männissä ei ole edes renkaita paikoillaan. Mäntien ja sylinerin välissä on rakotulkit pitämässä männät oikeassa asennossa.
Työstössä tulee niin paljon lastua, että kaikki paikat pitää pestä ja puhdistaa huolellisesti ko operaation jälkeen.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Ristus - 06.05.2015, 17:22:30
Tälle ilmeisesti tehdään jotain taas?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 29.07.2015, 09:11:15
Tälle ilmeisesti tehdään jotain taas?

:juhau:

(https://lh5.googleusercontent.com/-kd8Xf9GtJnk/VbhuXR1PSgI/AAAAAAAAUEI/OEw7jwrv4uk/w1598-h899-no/20150729_084057.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Kulmamies - 29.07.2015, 09:49:35
Onko tulossa, vai menossa? Mitäs suunnittelet?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 29.07.2015, 10:02:45
Onko tulossa, vai menossa? Mitäs suunnittelet?

Menossa... Tulee takaisin omin voimin B20(E) koneella varustettuna. Piti saada talliin vähän tilaa, niin hommasin tälle rakentelupaikan.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 29.09.2015, 21:57:15
Siinä olisi uusien rakentelusäännösten mukainen pata Pyhimykseen.

(https://lh3.googleusercontent.com/-YpmcniOYUzo/VgreiputGTI/AAAAAAAAVdA/9G0FYOyUMhY/w646-h861-no/11220478_1647982595471461_3152408436659318799_n.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Ristus - 30.09.2015, 10:11:43
Nyt ollaan jännän äärellä kyllä ihan tosissaan.

Mitäpä tuon jatkoksi tulee? M90 vai jotain järkevää?
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 30.09.2015, 10:20:49
Mitäpä tuon jatkoksi tulee? M90 vai jotain järkevää?

Kyllä se vaatii ihan oikean vaihdelaatikon jatkoksi ZF tai Getrag tuoteperheestä.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Volvo Setämies - 30.09.2015, 14:38:08
T vitosesta tuli uusien määräysten mukaan mahdollinen pata veteraaniin:)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 30.09.2015, 14:58:27
T vitosesta tuli uusien määräysten mukaan mahdollinen pata veteraaniin:)

Oli kyllä kerrankin hyvä uutinen, ettei tarvinnut tehdä mutkan kautta ja käyttää vaparin lohkoa.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 01.05.2016, 22:43:23
Menossa... Tulee takaisin omin voimin B20(E) koneella varustettuna. Piti saada talliin vähän tilaa, niin hommasin tälle rakentelupaikan.

Tämä kommentti on edelleen validi.

K nokka
takomäntä 90.5 mm
h-profiilit
STD akseli 8 pulttinen
37/44 venttiilit
tuplajouset
alumiini retainerit
uudet laakerit

(https://lh3.googleusercontent.com/6g2uMFF8tj1mJLaAg1g403UEOSjJhlAi8X3wKykurfV6nKF0HSE38WkTCSHRiI6jaxauUnQQuK8=w1920-h1080-no)

(https://lh3.googleusercontent.com/YwkYhkwwMJKQIWYAKePUQsJFFQ5OTJRSjE_DoLrRPiJL7zkwrct4Njf3Bp6253yRTqEnrTvG6RU=w1920-h1080-no)

(http://i307.photobucket.com/albums/nn312/JuHaU/B20HeTi/20160206_222054_zpsjph4ayo1.jpg) (http://s307.photobucket.com/user/JuHaU/media/B20HeTi/20160206_222054_zpsjph4ayo1.jpg.html)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 14.05.2016, 21:12:30
Perusmoottori ja voimansiirto olisi nyt nipussa.

(http://i307.photobucket.com/albums/nn312/JuHaU/B20HeTi/13179106_1727494710853582_8776167034075131864_n_zpshgezarrw.jpg) (http://s307.photobucket.com/user/JuHaU/media/B20HeTi/13179106_1727494710853582_8776167034075131864_n_zpshgezarrw.jpg.html)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 19.09.2016, 22:00:18
Päivitetäämpä tännekin välillä tällainen kuvatus.

(http://i307.photobucket.com/albums/nn312/JuHaU/B20HeTi/14976518_1812015642401488_2166925983036948931_o_zpsrbpiaowb.jpg) (http://s307.photobucket.com/user/JuHaU/media/B20HeTi/14976518_1812015642401488_2166925983036948931_o_zpsrbpiaowb.jpg.html)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Justus - 19.09.2016, 22:30:11
Asiaa  O0
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 08.10.2016, 19:50:58
Kannen laakerikansi liimattu paikoilleen ja jakopää kasattuna.
Jonkinlainen pakosarjakin tuli hommattua. Saas nähdä saako sopimaan konehuoneeseen.

(https://lh3.googleusercontent.com/UVv7r9arCAK6XPrSvMsCyk399qnXcA7TsRZ1Ll7iOvXZYhgl9JMxv723uJvMy2AmqR-4AgBL86o=w1920-h1080-no)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Demi - 08.10.2016, 19:58:43
Kannen laakerikansi liimattu paikoilleen ja jakopää kasattuna.
Jonkinlainen pakosarjakin tuli hommattua. Saas nähdä saako sopimaan konehuoneeseen.

(https://lh3.googleusercontent.com/UVv7r9arCAK6XPrSvMsCyk399qnXcA7TsRZ1Ll7iOvXZYhgl9JMxv723uJvMy2AmqR-4AgBL86o=w1920-h1080-no)
kyllä se sinne sopii teet rälläkälla sit lisää tilaa jos muute ei sovi  ;)
joo juu siis sovittelua se vaan vaatii  :P
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Ristus - 08.10.2016, 20:31:56
etenee etenee. ihan asiaton kommentii, montako moottoripukkia sulla on kun tuossa kuvassa jo on kolme ja tappikone puualustalla :) Tilat sulla on ainakin kunnossa noille kone hommille.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 08.10.2016, 20:40:18
etenee etenee. ihan asiaton kommentii, montako moottoripukkia sulla on kun tuossa kuvassa jo on kolme ja tappikone puualustalla :) Tilat sulla on ainakin kunnossa noille kone hommille.

4 niitä moottoripukkeja on tallissa, joista 3 omaa ja yksi kaverin. Paljon helpompi siirrellä noita koneita tuohon kasauspaikalle, kun ovat rullilla. Muutenkin yrittänyt laittaa mahdollisimman paljon tavaroita rullakoiden päälle, niin siirtely on tarvittaessa helpompaa.

PS tappikone on ns rengasrullakon alla. Eli nuo kun laittaa jokaisen renkaan elle, niin autoa voi liikuttaa tallissa ihan miten vaan.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Ristus - 08.10.2016, 20:42:35

Aivan. Ymmärrän täysin tuon toiminnan ja kadehdin. kamat saat sivuun helposti jos tarttee tilaa ja sitten kun pitää tehdä niin saa urakan ns. vapaaseen tilaan. rispektit.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: hyvoneju - 08.10.2016, 20:44:11
Ja tappikone on iskussa , ja tinat pukeissa rempoissa  ;)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 29.10.2016, 19:42:54
Nyt hyvoneju tykkää, kun näkee tämän postauksen.

Saimon kotiutettu evakkoreissusta.
(https://lh3.googleusercontent.com/JuRVJ9vAi7Xx7Ce7-k3yc9DqslEj8rONXujjjHL3BFYfPJvClR9Z22OLWbE7dhny1APTsBxpTlI=w1920-h1080-no)

Nostin lämpimikseni tekniikankin paikoilleen.
(https://lh3.googleusercontent.com/Wyyg36-Jf6K7gvgggM5c1GEgGoRDMq__lNhMD5oG4l7RV0qrQy9rv5ombfUVJJ8D8VaAMXBWAOE=w1920-h1080-no)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: hyvoneju - 29.10.2016, 22:28:09
Nyt hyvoneju tykkää, kun näkee tämän postauksen.

Saimon kotiutettu evakkoreissusta.
(https://lh3.googleusercontent.com/JuRVJ9vAi7Xx7Ce7-k3yc9DqslEj8rONXujjjHL3BFYfPJvClR9Z22OLWbE7dhny1APTsBxpTlI=w1920-h1080-no)

Nostin lämpimikseni tekniikankin paikoilleen.
(https://lh3.googleusercontent.com/Wyyg36-Jf6K7gvgggM5c1GEgGoRDMq__lNhMD5oG4l7RV0qrQy9rv5ombfUVJJ8D8VaAMXBWAOE=w1920-h1080-no)

Noni  S*
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 30.10.2016, 15:21:24
Paikalleen tullut vaihdelaatikko oli 140 sarjalaisesta, joten keppikin oli hieman pitkä.

Yhdistin 940 M90 ja 140 M40 kepit yhteen,niin lopputuloksesta tuli ihan ok. M90 keppiä piti myös lyhentää jonkin verran, että rystyset ei ota kiinni kojelautaan.

Vaihdelaatikkoon vaihtui myös ulostulolaippa pienempää 87 mm halkaisijalla olevaan. Turhan helppoahan se olisi ollutkin vaihtaa kun kone oli lattialla odottelemassa asennusta.

(https://lh3.googleusercontent.com/DJ2vFUaNUCsyZ6_2Q2bZ0F8XbC5D1tTNQy_UW_5EnHtjJeuznJeyDuJVeQEZqJRybfzTCfEDtrU=w1920-h1080-no)

Laitetaampa tähän perään perinteinen TO DO listaus, jos tämä vaikka olisi ajokunnossa vielä tämän vuoden aikana.

Asennettavaa
- virranjakaja
- tulpanjohdot
- polttoainepumppu
- laturi
- syyläri
- flekti
- jäähdytinnesteet
- kaasutin
- pakosarja
- pakoputkisto
- kytkimen työsylinteri
- konepelti
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 29.01.2017, 19:34:18
Moottorinohjaus "asennettu"

(http://i307.photobucket.com/albums/nn312/JuHaU/P1800J/20170129_182836_zpsyrl9ruad.jpg) (http://s307.photobucket.com/user/JuHaU/media/P1800J/20170129_182836_zpsyrl9ruad.jpg.html)

Kuvalinkit vaihdettu / korjattu
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Maxxxed - 29.01.2017, 20:40:21
Nostalgiaa. :)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 30.01.2017, 09:43:00
Kuvalinkkejä korjattu ja muutama viesti poistettu, joiden kuvat olivat kadonneet.

Muutama fiilistely kuva tähän...
Kuvat on paikallaan olevasta moottorista.

(http://i307.photobucket.com/albums/nn312/JuHaU/B20HeTi/12814016_1700240616912325_1920894560376659137_n_zpscsjubuwm.jpg) (http://s307.photobucket.com/user/JuHaU/media/B20HeTi/12814016_1700240616912325_1920894560376659137_n_zpscsjubuwm.jpg.html)

(http://i307.photobucket.com/albums/nn312/JuHaU/B20HeTi/20160206_222054_zpsjph4ayo1.jpg) (http://s307.photobucket.com/user/JuHaU/media/B20HeTi/20160206_222054_zpsjph4ayo1.jpg.html)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: eke - 30.01.2017, 09:59:54

kovin on karkean näköinen koneistusjälki lohkon pinnassa ;o
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 30.01.2017, 10:03:57
kovin on karkean näköinen koneistusjälki lohkon pinnassa ;o

Eipä ole usein B20 koneessa näkynyt noin killtäviä mäntiä, niin taitaa vaan hämätä.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: sp69 - 30.01.2017, 10:48:18
Moottorinohjaus "asennettu"

(http://i307.photobucket.com/albums/nn312/JuHaU/P1800J/20170129_182836_zpsyrl9ruad.jpg) (http://s307.photobucket.com/user/JuHaU/media/P1800J/20170129_182836_zpsyrl9ruad.jpg.html)

Kuvalinkit vaihdettu / korjattu

onko kyseessä legendaarinen bangvagen weber? ruottin armeijasta nuita tuli tuohon meidän lähi romikselle aikoinaan 1100kpl...joka mopo pojalla oli parikytä weberiä tallissa :D
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 30.01.2017, 11:02:36
onko kyseessä legendaarinen bangvagen weber? ruottin armeijasta nuita tuli tuohon meidän lähi romikselle aikoinaan 1100kpl...joka mopo pojalla oli parikytä weberiä tallissa :D

Weber DVG 32 tuo on.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: sp69 - 30.01.2017, 18:38:43
joo dgv 32/36 oli nuo ruottin armeijan pankkujen kaasarit...b20 moottori oli myös niissä. laurilan romu niitä joskus myiki
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 14.04.2017, 16:43:56
Sattuisko joltain löytymään tupla SU kaasareiden vivustoa - siis tuota vaakatankoa tulipellistä kaasuvivulle.

(https://s12.postimg.org/ox9hgczp5/volvo-b20_douple_SU.jpg) (https://postimg.org/image/ox9hgczp5/)

Moottorinohjaus tuli asennettua paikoilleen.

(http://i307.photobucket.com/albums/nn312/JuHaU/P1800J/20170414_174053_zps62qsdca6.jpg)
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 17.04.2017, 16:44:01
Tämäkin pärähti tänään käyntiin. Paljon on vielä tehtävää, ennen kuin pääsee koeajolle.

Asennettavaa
- virranjakaja
- tulpanjohdot
- kaasutin
- pakosarja
- polttoainepumppu

- laturi
- syyläri
- flekti
- jäähdytinnesteet
- pakoputkisto
- kytkimen työsylinteri
- konepelti
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: Demi - 17.04.2017, 19:46:53
-kytkimen työsylinteri ainoo millä tekee jotakin ajetaan jokkiksessa myös ilman jäähdytys nestettäkin  :2funny:
no ei  varmaan pahaksi ois jos nuo muutkin paikalle tuikkais  :D
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - P1800R-Sport
Kirjoitti: JuHaU - 01.10.2018, 09:55:02
Jos jollakin olisi halua jatkaa tämän kanssa puuhastelua, niin voi lähestyä viestillä. Muuten tämä kokee sellaisen tulevaisuuden, että pussihousuja rupee lepattamaan.
Otsikko: Vs: Team Recycle Racing Finland - R-Sport 16v koneprojekti
Kirjoitti: 20-VALVE - 23.05.2019, 10:38:29
Kansi on enmmäinen Volvon valmistma 16v kansi B23 moottoriin. Kantta / konetta käytettiin 343 malleissa Rally-Crossissa. Ko kantta sai ostaa erikseen GTX sarjana myös 240:seen. Suomessa on ainakin yksi 240, johon ko muutos muinoin tehtiin Vauhdin Maailman toimesta. Ko auto oli Turun miitissäkin paikalla muutama vuosi sitten. Lisäksi Suomessa on ainakin yksi alkupäinen ko moottori alkuperäisessä tehdaslaatikossa.

(http://i35.photobucket.com/albums/d156/shimon340/852a_1.jpg)

(http://people.physics.anu.edu.au/~amh110/16V_Folder/16V_RSport.jpg)

Pientä korjausta yllä olevaan...

Vauhdin Maailma teki vain lehtijutun autosta (rek. ULR-973).

Auto oli Volvo-Auton Jälkimarkkinat osaston (varaosat ja lisävarusteet) toimesta rakennettu Volvo-Auton omissa tilossa.
Moottori (katumalli 205hv) tuli kokonaisena tehtaalta asennusosineen. Lisäksi autoon vaihdettiin laatikkoon tiheämmät välitykset (lehtijutun jälkeen), 4,88:1 perä kitkalukolla, alustasarja, ja GTX korisarja. Sisällä oli R-Sport istuinsuojat, GT-mittaristo, GT-ratti ja ohjaustehostin sarja.

Vauhdin Maailma ajoi 1/4 mailin aikaan 16,4s / 137km/h

Imupuolen putsarikotelo oli tarpeettoman ahdas ja lyhyillä imutorvilla.
Vaihtamalla kotelo vapaavirtaussuodattimiin ja pitkiin imutorviin auto
kulki Hangossa 14,922s / 151km/h tankki täynnä ja normaalein katsastusvarustein.

Autoa käytettiin pääasiassa jälleenmyyjien esittelytilaisuuksissa ympäri Suomea.