Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi

Keskustelua Volvoista => Tapahtumat => Mallikohtaiset miitit => Aiheen aloitti: NordicR - 16.03.2015, 17:34:35

Otsikko: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: NordicR - 16.03.2015, 17:34:35
Nyt kaikki talviunilla olevat kasipätkäkuskit herätys !

Eiköhän laiteta miitti pystyyn tälle keväälle  :P Juttelin jo Tommi_K:n ja Kenonit:n kanssa asiasta ja olivat samoilla linjoilla miitin järjestämisen suhteen. Saa laittaa sanan kiertämään !

Ajattelin, että järjestämispaikkana voisi olla taas Tampere keskeisen sijainnin takia. Muita ehdotuksia kuunnellaan tietysti. Ajankohta voisi olla toukokuun alussa, joku lauantai, jolloin ei ole isoja autonäyttelyitä tms häiritsevää. Heitän nyt alustavasti vaikka 9.5. päivämääräksi. Itseäni häiritsee kylvötyöt vielä huhtikuun puolella, joten perustelen tällä toukokuun.

Saa kommentoida ja keskustella !  -H-

PS. Tein uuden topicin, koska Hevosen muinoin tekemää en pystynyt muokkaamaan.

Osallistujalistaa:

NordicR
Kenonit
Tommi_K
aprilli
Rusakko (musta lammas)
Kallekyy
Pohjola
Verkku
rocktie
Valtterifani
FASTDOHC
854 T5 & 855 T-5R vierailevat tähdet
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: Kenonit - 16.03.2015, 17:52:48
Ärrät vois järjestää omaan riviinsä jos niitä nyt paikalle sattuu tulemaan, pari vihreää ainakin pitäisi löytyä :pomo:
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: NordicR - 16.03.2015, 19:48:57
Viime kerralla taisi noin puolet olla ärriä  :-*
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: aprilli - 17.03.2015, 12:14:23
Alustava osallistuminen  -H-

Paikka ja aika sopii.
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: Tommi_K - 17.03.2015, 17:34:56
Juu, 9.5. on hyvä ajankohta minulle.

Tommi
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: Kenonit - 21.03.2015, 09:36:11
Lasketaaks hyvinkää cruising häiritseväksi? Kaveri sano et se on samaan aikaan :P
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: Rusakko - 21.03.2015, 09:43:37
Mukana mahdollisuuksien mukaan.. tosin kalusto varmaankin v70mk1  :D
Eli katselumielessä tai rivin päähän epämuodostuneena :D
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: NordicR - 21.03.2015, 10:59:45
Ei hyvinkää cruising kovin erikoiselta ainakaa kuulosta  ::) Voidaan toki kelata viikko eteen- tai taaksepäin  :)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: KalleKyy - 21.03.2015, 12:00:08
Kyllä kai sitä tuonnekin joutaa, missä ikinä onkaan. Viime kerta tosiaan oli aika vaisu, mutta mitäpä siitä :D
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: Kenonit - 21.03.2015, 17:37:50
Mulla ei sinällään oo mitään väliä, en tonne hyvinkäälle ois ees menny. Mut on siinä pieni mahdollisuus että se syö yhen tai kaks osanottajaa :D

Joku tuo pätkän keulanosat mukanaan nii rusakkokin sopii riviin?  ::) ;D
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: Rusakko - 21.03.2015, 18:20:31
Mulla ei sinällään oo mitään väliä, en tonne hyvinkäälle ois ees menny. Mut on siinä pieni mahdollisuus että se syö yhen tai kaks osanottajaa :D

Joku tuo pätkän keulanosat mukanaan nii rusakkokin sopii riviin?  ::) ;D
ohan mulla noita osia kun toi yks t5 purussa ;)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: Maxxxed - 21.03.2015, 21:47:04
Alustavasti mukana.

Vähän kevät/kesä menee siten että ellei ole autonäyttelyä ni on koiranäyttely :D

Tarkistelen asiaa että miten sopii. :)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: Kalamies - 21.03.2015, 22:17:45
Ei hyvinkää cruising kovin erikoiselta ainakaa kuulosta  ::) Voidaan toki kelata viikko eteen- tai taaksepäin  :)
Ysimiitti on myös samaan aikaan  ;)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: santhu - 22.03.2015, 10:53:58
Hyvinkää cruisinkii on 3,2k osallistujaa jo nii on se aika vaikuttava jos päälekkäin menee�menee :'( :'(
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: NordicR - 27.03.2015, 14:16:34
Meni melkein viikko sängyn pohjalla maatessa kuumeessa, niin ollut hiljaisempaa omalta osaltani täällä.

Onhan tuo Hyvinkää Cruising sitten aika massiivinen tapahtuma + ysisatkumiitti, joten päivää täytynee siirtää. Viikko eteen- vai taaksepäin ? :idiot2:

Voisi varmaan järjestää jonkinlaisen ajolenkin pitkin kylää ? Ainakin sillee, että ajettais paikasta A paikkaan B. Pomo ehdotti yhdeksi paikaksi Mobilia automuseota Kangasalalla. Kukaan poikennut ?
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: VäLKKy - 27.03.2015, 14:28:11
Pomo ehdotti yhdeksi paikaksi Mobilia automuseota Kangasalalla. Kukaan poikennut ?

Kiva paikka kesällä, hyvä kahvila yms. Ei hirveen paljoo tilaa autoille kesäaikana mutta kyllä sinne muutama 10 autoo mahtuu... :)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: Maxxxed - 27.03.2015, 16:50:50
Alustavasti mukana.

Vähän kevät/kesä menee siten että ellei ole autonäyttelyä ni on koiranäyttely :D

Tarkistelen asiaa että miten sopii. :)

Itellä on tuolloin 9.5 Salossa koiranäyttely, ei sovi päälekkäin.
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: NordicR - 27.03.2015, 18:12:27
Päivää siirretään viikolla jompaan kumpaan suuntaan  :)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: Kenonit - 27.03.2015, 18:15:39
Mutta kumpaan? :D
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: aprilli - 30.03.2015, 07:35:37
Eteenpäin? Pienempi mahdollisuus että tarttee räntäsatees hytistä  :)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: NordicR - 30.03.2015, 17:36:01
Ulkona sataa nytkin räntäpaskaa, joten kannatan eteenpäin siirtoa. Eli päivä olisi 16.5.  :) Vastalauseita otetaan vastaan  :D
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: Pohjola - 30.03.2015, 18:33:44
Yks 855 t5 ois täältä tulossa paikalle, koitan houkutella kaveria vielä mukaan :)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: Maxxxed - 30.03.2015, 20:17:53
Ulkona sataa nytkin räntäpaskaa, joten kannatan eteenpäin siirtoa. Eli päivä olisi 16.5.  :) Vastalauseita otetaan vastaan  :D

Joudun jättämään väliin. Tuolloin on raumalla rekku näyttelly  :-[
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: NordicR - 13.04.2015, 20:28:50
Pari foorumin ulkopuolista pätkää mahdollisesti tulossa paikalle  8)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: Verkku - 15.04.2015, 21:05:48
Olen tulossa, vaikka ei tuossa mun volvossa ole mitään nähtävää  :2funny:.. Demottelen sitten vaikka ihmisille.
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: NordicR - 15.04.2015, 21:17:41
Olen tulossa, vaikka ei tuossa mun volvossa ole mitään nähtävää  :2funny:.. Demottelen sitten vaikka ihmisille.
Painetta  O0
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: Verkku - 15.04.2015, 22:10:49
https://instagram.com/p/1gZemekPpy/  :idiot2:

Jotain ohjelmaa miitissä? Esim joku pikku lenkki letkassa?
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: NordicR - 15.04.2015, 23:23:35
https://instagram.com/p/1gZemekPpy/  :idiot2:

Jotain ohjelmaa miitissä? Esim joku pikku lenkki letkassa?
ihan samaa oon miettiny. Viimeks jäi pelkästään seisoskeluksi ja kahvitteluks  ::)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: rocktie - 15.04.2015, 23:40:25
Vois pyörähtää vanhalla T-vitosen romulla jos paikka on tampereen lähistöllä. Auto on siis 850 T-5 sedan autom.lastulla+putkistopäivityksellä.
Kotona on noita seitenkymppejä mutta ne ei tähän kelpaa. Onneksi.
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: NordicR - 16.04.2015, 07:24:41
Vois pyörähtää vanhalla T-vitosen romulla jos paikka on tampereen lähistöllä. Auto on siis 850 T-5 sedan autom.lastulla+putkistopäivityksellä.
Kotona on noita seitenkymppejä mutta ne ei tähän kelpaa. Onneksi.
Tervetuloa  -H-
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: NordicR - 23.04.2015, 21:20:23
Se ois vajaa kuukausi miittiin  :) Vielä ehtii herättelemään kaveritkin matkaan !
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: aprilli - 04.05.2015, 12:23:36
Tuli mieleen tässä miitin lähestyessä, että otsikkoon tai vähintään ekaan viestiin vois tuota päivämäärää laittaa, kellonaikaa ja tarkempaa paikkaa myöskin.
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: Valtterifani - 04.05.2015, 13:40:03
Onko lopullista aikaa,paikkaa ja päivämäärää nyt lyöty lukkoon?
Voisin ilmottautua alustavasti mukaan.
Tai jos emännäl menoo tulen käymään mk1 v70.Lupaan etten aja sitä näkyville riviin.
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: FASTDOHC - 04.05.2015, 14:16:32
Onko kellon aikaa monelta miitti alkanee?
Itse ehdin EHKÄ tulemaan jos päästään matkailuautolla ajoissa kotiin  ::) .

Jos ehdin niin 855R dark olive tulee visiitille.
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: Pohjola - 04.05.2015, 23:32:47
Pahalta näyttää, kasipätkän kone on vieläkin autossa kiinni. Rikkinäisenä  :D
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: NordicR - 05.05.2015, 10:45:43
Otsikko päivitetty !

Heitin nyt alkupaikaksi tuon Lahdesjärven absin, jos ajaisi siitä sitten vaikka Mobiliaan jatkoille (noin 25km). Tampereella asuvat voi ehdottaa myös jotain maisemareittejä  :pomo:
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti - Kevät 2015
Kirjoitti: NordicR - 05.05.2015, 10:46:44
Pahalta näyttää, kasipätkän kone on vieläkin autossa kiinni. Rikkinäisenä  :D
Ei muutaku vaihtokone paikoilleen  :3/4 jättää sen:
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Pohjola - 05.05.2015, 14:07:59
Ei muutaku vaihtokone paikoilleen  :3/4 jättää sen:

Runkolaakereita odotellessa että pääsis kasaan koneen  >:(

Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Kenonit - 05.05.2015, 22:58:17
Ite jouduin viimeviikolla tilaa 960 runkolaakerit, kun kasipätkään ei ollu varastoissa :P muuten sama homma mullakin menossa, paitsi että kone on irti ja palasina koulussa :buck2:

Mut joo, yritys on kova saada nippuun tähän mennessä :pomo:
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: vvalimaa - 05.05.2015, 23:41:20
Tullaan paikalle sikäli mikäli ei painosteta lähteen Backwoods Cruisingiin Kajaaniin. Sillon 16. päivä on sopivasti vapaata ja autonki pitäis olla iskussa  ;)

NordicR ja Pohjola nyt ainakin meikäläisen jo tietää ja loppujen kans voidaan tutustua.
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: rocktie - 06.05.2015, 14:54:29
Vaihteeksi laatikko antautui hirvittävien teholukemien avustamana joten ei kyllä ehdi korjata siksi.
Pitäkää hauskaa rockroadin puolestakin..
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: NordicR - 15.05.2015, 22:09:08
850 puunattu vimosen päälle kuosiin ja huomenna upee keli   8) kenonit raapii vielä omna vollensa kasaan ja lähetää loimaalta matkaan !
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: KalleKyy - 15.05.2015, 22:20:02
Matka on lyhyt ja pari apukuskia lähdössä mukaaan, niin uskaltaa jo lupautua saapumaan paikalle.
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: NordicR - 15.05.2015, 22:32:25
Matka on lyhyt ja pari apukuskia lähdössä mukaaan, niin uskaltaa jo lupautua saapumaan paikalle.
Asia meininki ! :pomo:
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: aprilli - 15.05.2015, 23:13:13
Matka on pitkä ja kartturina yksi nätti apukuski. Seinäjoen osasto saapumassa kans  ELK
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Pohjola - 15.05.2015, 23:43:07
Täytynnee tulla katsastaan rivit jollain muulla Volvolla tosta pihasta
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: TMOS - 16.05.2015, 00:51:21
Saaks tulla coupella, jos jättää eri riviin?  :D
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: KalleKyy - 16.05.2015, 01:30:29
Saaks tulla coupella, jos jättää eri riviin?  :D
Sen kun ajaa etu- ja takaperin seinään ja katolleen, niin alkaa olla sopivan kantikas ihan samaankin riviin ;D
Eiköhän sinne katseleen saa tulla :)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: VäLKKy - 16.05.2015, 14:35:57
Oliks ketään? ???
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Tommi_K - 16.05.2015, 15:26:17
Minä poikkesin pikaisesti. Jatkot kaiketi Pyynikin rannan P-alueella.

- Tommi
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Tommi_K - 16.05.2015, 15:27:25
Siis jatkoa edelliseen, oli siellä muitakin kuin minä... Varovainen arvio 10 - 15 autoa. NordicR päivittänee tilanteen.

- Tommi
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: vvalimaa - 16.05.2015, 18:01:08
Kiitoksia kaikille miittiin osallistuneille, ihan kiitettävästi oli porukkaa paikalla. Kenonit ja NordicR kans otettii vielä hyvät jatkot  ;D Pari kuvaa tuli otettua puhelimella.. Kenonit järkkärissä varmaan vähän parempia kuvia!

(http://s4.postimg.org/p0497ee21/image1_8.jpg) (http://postimg.org/image/p0497ee21/)

(http://s4.postimg.org/inp3xkazt/image2_7.jpg) (http://postimg.org/image/inp3xkazt/)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Rusakko - 16.05.2015, 18:48:06
Tulipahan käytyä :)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: NordicR - 16.05.2015, 20:27:44
Alkukankeuden jälkeen saatiin pidettyä ihan asiamiitti  ELK Pahoittelut mein auton kännikalan sekoilusta, dumpattiin se loimaan prisman pihalle kaljakorin kanssa  :D

Pieni ajolenkki oli plussaa ! Vitosten + tdi:n saundi 5/5
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Valtterifani - 16.05.2015, 21:22:45
Tykkäsin käydä.
Mitäpä tosta"pikku maistissa"olleesta ihan hyvinhän se käyttäyty.:)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: NordicR - 16.05.2015, 22:04:06
Tykkäsin käydä.
Mitäpä tosta"pikku maistissa"olleesta ihan hyvinhän se käyttäyty.:)
Oksensi vielä mein jälkimiitissä, onneks ei tullu ju roiskeita autoon  ;D

Hienoa, että tulit ! Kiitos myös muille osallistuneille. Aprilli tais tehdä kovimman suorituksen Seinäjoelta tullessaan !  :P Ois pitäny kysellä enemmän autosta, mutta ehdit livistämään paikalta  :-\
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: aprilli - 17.05.2015, 10:03:48
Ainahan näissä automiiteissä tapaa vähintään se yks Championi olla  ;) mua ainakaa haitannu.

Seuraavaanki miittiin ollaan tulossa kun järjestetään  ELK

PS: Kenonit:lle kiitoksia kauko-ohjaimen patterin lainasta. En olisi uskonu että vuodessa menee patteri loppuun, mutta näköjään menee. Viime vuonna kävi sama tilanne Tampereella työreissussa, auto asiakkaan parkkipaikalla.. se oli vähä hikisempi tilanne.

(http://s24.postimg.org/55lb1iced/20150516_125822.jpg)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Kenonit - 18.05.2015, 12:15:08
PS: Kenonit:lle kiitoksia kauko-ohjaimen patterin lainasta.(http://s24.postimg.org/55lb1iced/20150516_125822.jpg)

Eipä mitään, sinnepäin myös kiitokset työkalujen lainasta :D

Pari kuvaa laitan nyt tähän, ja loput löytyy linkin takaa.http://s1289.photobucket.com/user/Kenonit/library/Tampere%2016%205%202015  Pari kivaa korjauskuvaakin löytyy, öljyvuodon syyksi paljastui aamulla imunokan takastefa joka oli pullahtanut puoliksi pois paikoiltaan :D Illalla repes forssassa vielä vesiletku niin sekin tuotti hieman harmaita hiuksia :buck2:

(http://i1289.photobucket.com/albums/b504/Kenonit/Tampere%2016%205%202015/DSC_0007_zpsljjytwod.jpg)
(http://i1289.photobucket.com/albums/b504/Kenonit/Tampere%2016%205%202015/DSC_0018_zpsekhkwe50.jpg)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Maxxxed - 17.02.2016, 16:44:06
Tälle vuodelle myös?
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: FASTDOHC - 18.02.2016, 08:40:38
Tälle vuodelle myös?

Mukana  O0

Viime vuonna kun en päässyt, tänä vuonna on sit pakko tulla  8)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Valtterifani - 18.02.2016, 18:16:48
Mukana myös jos vaan hyväksytään ja saa tulla.
Jos ehtis laittamaan katonkin vedenpitäväks ennen tapahtumaa. ;D
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Tommi_K - 18.02.2016, 19:03:22
Kai sitten minäkin, vaikka mitään häikäisevää ei vielä ole näytillä.

Tommi
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: NordicR - 19.02.2016, 10:43:56
Kevät lähenee, täytynee siis pikkuhiljaa ryömiä ulos kolosta  :D Eiköhän sitä miitti saada pystyyn tänäkin vuonna. Viime vuodesta viisastuneena, mainostetaan somen puolellakin (viime vuonna Kenonit laittoi Volvogrouppiin ilmotuksen miitistä 12h ennen tapahtuman alkua)  :D Jos saadaan osallistujia se 10+ niin voisin kysästä jos yhdistys haluaiasi sponsoroida kahveetkin. Mielipiteitä ajatuksesta, jos laajennettaisiin miittiä koskemaan myös mk1 V/C/S70 ?
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Maxxxed - 19.02.2016, 10:52:36

Voihan sitä laajentaa mut sit vois ärrät erotella  8)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: FASTDOHC - 19.02.2016, 11:14:22

Kyllä  O0
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Valtterifani - 19.02.2016, 12:45:07
Kannatan että ärrät kokonaan omaan riviin.
Nää meidän vakiot hukkuu muuten ärrämassaan. ;D
Mainostus somessa on hyvä idea.Paljon näkee tyylikkäitä 850 volleja liikenteessä jos sais houkuteltua niitä mukaan jos ei muuten niin uteliaisuudesta.
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: TMOS - 19.02.2016, 12:58:52
Eli P80 miitti?  :P
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: FASTDOHC - 19.02.2016, 13:01:20
Eli P80 miitti?  :P

Sieltä se tuli  O0
Otsikoksi voisi vaihtaa P80 malli miitti  ;D
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Maxxxed - 19.02.2016, 14:07:49
Oonko mä ihan untuvikko? Tarkentaako joku P80?
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Maxxxed - 19.02.2016, 14:11:17
Ajankohta tälle?
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: VäLKKy - 19.02.2016, 14:23:04
Oonko mä ihan untuvikko? Tarkentaako joku P80?

https://en.wikipedia.org/wiki/Volvo_P80
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Maxxxed - 19.02.2016, 14:45:08
https://en.wikipedia.org/wiki/Volvo_P80

Jotain tällästä mietinkin. Kiitos :)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: TMOS - 20.02.2016, 12:50:50
Heitetään 21.5 sama paikka?
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Maxxxed - 20.02.2016, 16:17:35
Pvm passaa! Ääni sille.  8)
Likat ovat isällään tuolloin niin pääsee lähtemään.  :P
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Kenonit - 20.02.2016, 18:16:32
Huono päivä mulle, porukoiden 17v hääpäivä ja mun pitäs lähtee kuskiksi  :-\
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Maxxxed - 20.02.2016, 18:20:17
Huono päivä mulle, porukoiden 17v hääpäivä ja mun pitäs lähtee kuskiksi  :-\

 :-[
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: jensnenonen - 19.03.2016, 11:10:58
(http://s30.postimg.org/67gsnwhb1/volvo_850_3.jpg) (http://postimg.org/image/67gsnwhb1/)

Mukana ollaan! 8)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: NordicR - 20.03.2016, 17:03:59
Haluaisiko joku ottaa vetovastuun miitistä ? Itsellä ei tällä haavaa aktiivisisuus riitä  :(  Paikalle tietysti tulossa itsekin !
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: arska11 - 21.03.2016, 22:58:03
Vois tulla kanssa Ärrällä paikalle, kunhan sopiva päivä sovitaan 8)

Jos jollain on kasipätkän osille tarvetta, niin voipi olla lähempänä yhteydessä ;)
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: Maxxxed - 22.03.2016, 09:36:12
Haluaisiko joku ottaa vetovastuun miitistä ? Itsellä ei tällä haavaa aktiivisisuus riitä  :(  Paikalle tietysti tulossa itsekin !

Mitäs tuo vetovastuu edellyttää? Pitääkö järkätä jotain? Tuskin tuo paharasti on, mutta itsellä on about 200km matkaa tuonne että joku lähempää? Jos paikkapidetään samana.

Itse en edes tiedä mistä päin porukkaa on tullut. :)

Pitikös tämän topic:n malli muuttaa P80 miitiksi?
Otsikko: Vs: 850 Mallikohtainen miitti 16.5. klo 12 @ ABC Lahdesjärvi Tre
Kirjoitti: NordicR - 22.03.2016, 11:51:30
Mitäs tuo vetovastuu edellyttää? Pitääkö järkätä jotain? Tuskin tuo paharasti on, mutta itsellä on about 200km matkaa tuonne että joku lähempää? Jos paikkapidetään samana.

Itse en edes tiedä mistä päin porukkaa on tullut. :)

Pitikös tämän topic:n malli muuttaa P80 miitiksi?
Lähinnä mainostusta, paikan valintaa, ajankohdasta sopimista yms. asioita. ABC Lahdesjärvi jotenkin aika tylsä mesta, viime vuonna kun ruusikseen ajettiin, niin oli jotenki letkeempi tunnelma  8)

Muutankin topicin heti P80-miitiksi.
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: NordicR - 22.03.2016, 11:54:37
Ajankohdaksi voisin itse ehdottaa touko-kesäkuun vaihdetta. Esim. 28.5. ?
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: Maxxxed - 22.03.2016, 12:02:01
Ajankohdaksi voisin itse ehdottaa touko-kesäkuun vaihdetta. Esim. 28.5. ?

Penskat on kotona silloin ni saa nähdä pääseekö lähtemään kun ei yks auto riitä liikkumiseen....
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: NordicR - 22.03.2016, 12:50:10
Äänestys lisätty
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: Maxxxed - 22.03.2016, 13:17:19
Äänestys lisätty

Hyvä vaihtoehto. :) vois miettiä myös muutaman paikan ja laittaa äänestys sille myös ellei helpolla löydä hyvää paikkaa.
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: Maxxxed - 22.03.2016, 21:02:57
Selailin tässä jäseniä jotka on kirjoitellut tähän topicciin aiemmin, kun tuossa aikasemmin pohdin että mistä päin ketäkin on. No näemmä suurin osa on Tre läheisyydestä niin en ihmettele että on ollut Trellä.

Itse olen Kaarinan toispuolelta, eli Turun takaa. Oli tuossa Tammelastakin, Pk suunalta myös.

Ehdotan Lahnajärveä miitti kohdaksi, tätä uudelleen avattua huoltamoa. =)

En osaa tässä kohtaa oikeen sanoa onko suurta hinkua 3 lapsenisäpuolena ja vajaa 3vk sitten syntyneen esikoislapsen isänä ottaa lisä kiireeksi vetovastuuta.
Etenkään jos miitti järkätään Tampereelle jonne itellä on se 200km matkaakin.

Onko oletuksena saada esim alennusta kahvista/teestä? Täällä päässä mulla voisi olla ns. mahdollisuus sellanen saada järkättyä. On tuttuja töissä täälläpäin huoltamoilla.  Mutta onko kellään kiinostusta lähteä TKU suuntaan kun enemmistö ilmeisesti ollut viimevuonna TRE suunnalta.

Ja P80 pitää sisällään erittäin paljon suuremman harrastaja kokonaisuuden kun viimevuonna ollut pelkästään 850 miitti.
Kun tän topic:in saa useampi silmäpari alleen ja vaikka innostuu ni voi olla että olisi isompikin miitti edessä tiedä sitä?

Ehdotuksia ni eiköhän sitä saa pohdittua?? Itellä aikatauluihin vaikuttaa paljon mikä vkl se on. Joka toisena viikonloppuna on 3 penskaa enemmän kotona ja joka toisena ei.
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: NordicR - 22.03.2016, 22:05:01
Turkukin sopii itselle mainiosti. Tampere vaan ikään kuin Suomen keskustassa, niin siksi viime vuonna miitti täällä. Kahvia täytyy saada  8) Pieni letka-ajokin olisi erittäin jees ja siihen on Turussa huomattavasti paremmat mahdollisuudet, kuin Tre. Viime vuonna JDM-miitissä ajettiin ainakin mielenkiintonen pätkä ja ei hajonnut letka vaikka autojakin yli 50.
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: Maxxxed - 22.03.2016, 22:12:20
Turkukin sopii itselle mainiosti. Tampere vaan ikään kuin Suomen keskustassa, niin siksi viime vuonna miitti täällä. Kahvia täytyy saada  8) Pieni letka-ajokin olisi erittäin jees ja siihen on Turussa huomattavasti paremmat mahdollisuudet, kuin Tre. Viime vuonna JDM-miitissä ajettiin ainakin mielenkiintonen pätkä ja ei hajonnut letka vaikka autojakin yli 50.

Jonkun verran on joo noita letka-ajo miiteissä täällä ollut mukana ja reitti mahdollisuuksia on todella paljon. :)

Jos Abc asemia tykkää suosia ni Auranlaakso Liedon/Kaarinan/Turun rajalla ja sit Koulukatu ihan keskustassa. Raision Abc ihan hollilla jossa pidetään muutenkin tän alueen kk miitit nykyään. Kahvia asiaa saadaan järkättyä varmasti. Ja jos täälläpäin pidettävänä olisi ni antaa mulle ainakin lähes kaikki vkl mahdollisiksi. :)
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: NordicR - 31.03.2016, 10:10:48
Mielipiteitä paikkakunnasta ihmiset ? Missä kaikki X70 ihmiset, kevät tulee kovaa vauhtia  :sundaydriver:
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: Maxxxed - 31.03.2016, 14:36:32
Ja ja, järkätäänkö siihen jotain kahvitusta? Alennuksia? Cruisingia?
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: NordicR - 31.03.2016, 17:40:11
Kahvirahat voisi ilmeisesti saada foorumin puolesta  O0
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: JoonasH - 31.03.2016, 17:49:58
Kahvirahat voisi ilmeisesti saada foorumin puolesta  O0
Tarkennettakoon että yhdistykseltä :juhau:

Ohjeita tukianomuksen täyttöön (http://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=49459.0)
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: Hiltsu - 31.03.2016, 23:09:44
28.5 kuulostaisi hyvältä, mutta Kuopio - Turku - Kuopio on vähän pitkähkö matka ::)

Toisaalta tuo Lahnajärvi kiinnostaisi historiansa puolesta...
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: FASTDOHC - 01.04.2016, 07:54:24
Mukana ollaan jos tämä pidetään pirkanmaan alueella  8)

Sen verta pitää kiirettä tän kevään, ettei ehdi maakunta matkaileen  ;D
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: Maxxxed - 01.04.2016, 12:02:29
28.5 kuulostaisi hyvältä, mutta Kuopio - Turku - Kuopio on vähän pitkähkö matka ::)

Toisaalta tuo Lahnajärvi kiinnostaisi historiansa puolesta...

Vaikka itse olen Turun takaa ni Lahnajärvi kuulostaa hyvältä. :)
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: arska11 - 02.04.2016, 09:36:34
Jos Treen Lahdesjärven Abc:llä tai yleensäkin Pirkanmaalla, niin sitten voin tulla paikalle...kauemmaksi ei viitsi lähteä. :nohnoh
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: Valtterifani - 03.04.2016, 01:40:23
Tampereen/pirkanmaan alueella jos pidetään miitti niin mukana ollaan.
Turkuun asti ei viitti lähteä ajelemaan kun matkaan menis reilu 6tuntia suuntaansa.
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: aprilli - 03.04.2016, 09:55:59
Täältä tullaan varmaan taas miittiin jos vaan aikataulu sopii töiden puolesta. Yhtään ei osaa sanoa vielä mikä päivä olis hyvä, niin siksi en äänestäny mitään.

V70R AWD olis tällä kertaa alla. Pääsee samalla kattomaan vanhaa autoakin jos Jens tuo kasipätkänsä paikalle  8)
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: NordicR - 12.04.2016, 12:14:00
Kommenteista päätellen miitti olisi järkevintä pitää Tampereella. Päivämääräkin alkaa hahmottumaan, odotellaan nyt vielä lisää äänestäjiä. Suurin osa väestä ilmeisesti vielä talviunilla  :buck2:
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: Ruce - 12.04.2016, 12:30:44
Itse voisin myös osallistua ja tuoda 850 T5-R:n näytille!
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: Rusakko - 12.04.2016, 19:53:05
Auto levällään vielä nii ei kiirusta :D
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: anttari - 14.04.2016, 22:38:55
Tampere hyvä paikka :D 12.5 ruksittu.
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: FASTDOHC - 15.04.2016, 09:36:53
Tampere hyvä paikka :D 12.5 ruksittu.

Ei tuolla ole 12.5 vaihtoehtoa  ;D

Juu tampereella vaan miitti, itselle ihan sama mikä päivä ne on, mut ainut mikä vähän määrää sitä on emännän 3-vuorotyö ja lastenkaitseminen, et en tiedä vielä hänen toukokuun työlistojaan vielä kun vasta parin viikon päästä.
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: Maxxxed - 16.04.2016, 16:23:03
Laittakaa mainiin kun ootte päättäneet paikan ja ajan niin kurkkaan sopiiko kalenteriin. :)
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: Valtterifani - 25.04.2016, 19:56:39
Ilmotusta vaan paikasta niin laitetaan kalenteriin ylös jos pääsis tuleen.
Tähän tietoon joutuu tulemaan V70 kun 850 on vielä"jonkunverran"vaiheessa.
Vieny 10-pyörä ruotsalainen kaiken hallitilan ja vapaa-ajan.:D
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: Machigo - 26.04.2016, 10:44:54
Mukana ilman muuta C70:sen kera. :)
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: laatikkovika - 08.05.2016, 11:09:02
Alkavat nuo päivämäärät olla melko lähellä, pitäisi varmaankin joku päätös asiassa tehdä tai tämä ei toteudu.
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: arska11 - 10.05.2016, 07:03:47
Alkavat nuo päivämäärät olla melko lähellä, pitäisi varmaankin joku päätös asiassa tehdä tai tämä ei toteudu.

Niinpä, olisiko se sitten 28.5.-16, Lahdesjärven Abc, Tre?
Ainakin äänestyksen mukaan tuo päivämäärä olisi eniten haluttu...
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 2016, ajankohdan/paikan pohdintaa
Kirjoitti: NordicR - 11.05.2016, 09:55:47
Pari viikkoa ollut yötä päivää kylvöhommissa kiinni, mutta nyt hommat paketissa, joten... Lyödään 28.5. kello 13 kiinni ja paikkana nyt alustavasti ABC Lahdesjärvi, mutta Tampereen suunnalla joka tapauksessa yleisön toiveisiin vedoten !

Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: Ruce - 11.05.2016, 10:14:57
Homma roger! Yritän keritä paikalle  8)
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: FASTDOHC - 11.05.2016, 10:18:28
Kuullostaa hyvältä  8)
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: TMOS - 11.05.2016, 23:26:19
Pistetään kalenteriin. Onko klo 13 alkaen?
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: Matsonni - 12.05.2016, 10:15:18
Täytyy kattoo kerkeekö paikalle. Ois kyllä jees!
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: Maxxxed - 12.05.2016, 10:22:54
Mahdollisesti ja maltan lähteä.
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: Rusakko - 12.05.2016, 11:31:59
Veikkaan että nelikolla joutuu tuleen.. Etuvetonen vielä eriosoitteessa kun sen moottori :D
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: Valtterifani - 20.05.2016, 21:41:57
Tullaan jos volvo on yhdessä läjässä sillon ja isäntä ei keksi keikkaa just sillon.
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: Kenonit - 22.05.2016, 19:33:09
Prkl. Ei pääse, firman saunailta edellisenä iltana joten mä en tosiaan koske tohon aikaan auton rattiin :2funny:
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: NordicR - 24.05.2016, 16:55:05
Prkl. Ei pääse, firman saunailta edellisenä iltana joten mä en tosiaan koske tohon aikaan auton rattiin :2funny:
Muija kuskiks ja Lahteen Night Cruisingiin jatkoilemaan  :3/4 jättää sen: :arkkupakastin:

Jos Lahteen lähtijöitä löytyy niin tervetuloa letkaan  :P Tällä hetkellä luvattu 19 astetta ja puolipilvistä säätä eli ihan hyvältä vaikuttaa senkin suhteen.
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: Kenonit - 24.05.2016, 22:27:30
Mikä muija? :D Lisäks illalla kuskina, eli ei onnaa  :P
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: FASTDOHC - 25.05.2016, 08:17:54
 :-\ Menee taas tänä(kin) vuonna tää miitti mun osalta mettään  >:(

Appiukko ilmoitti et mökki täytyy tänä vkloppuna maalata ja se työtarjous täytyy ottaa ehdottomasti vastaan, sillä se takaa sen että saadaan taas oman perheen kanssa vietellä ihan vapaasti ( ja ilmaiseksi) mökillä aikaa silloinkun halutaan.

Eli mua ei näykkään lauantaina....  :-\
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: Rusakko - 28.05.2016, 09:23:25
Pientä vaille että mustalla pääsis mut nelikolla vielä liikuttava
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: NordicR - 28.05.2016, 11:06:54
Kohta lähtö wanhalle bensikselle peseen ärrä ja siittä sitten absille  ELK
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: arska11 - 28.05.2016, 11:22:22
Kohta lähtö wanhalle bensikselle peseen ärrä ja siittä sitten absille  ELK

Kai sitä vois kohtapuoleen lähtee Tretta kohti...
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: arska11 - 29.05.2016, 14:34:03
Kohtuu vähän oli kyllä osallistujia... :-[
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: Tommi_K - 29.05.2016, 14:35:20
Niin teki.
Otsikko: Vs: 850/X70 -miitti 28.5.-16 klo 13 @ ABC Lahdesjärvi TRE
Kirjoitti: Valtterifani - 04.06.2016, 20:26:23
Ottiko kukaan kuvia tapahtumasta?
Iski työntynkää just tollepäivälle.Sain ilmotuksen töistä vasta edellisenä iltana.
Volvokin oli jo puunattu ja lähtövalmiina.