Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi

Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Projektipäiväkirjat => Aiheen aloitti: Chall - 04.12.2013, 23:26:35

Otsikko: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 04.12.2013, 23:26:35
Jaa, mitähän sitä kirjottelisi näin ajan kuluksi kun untakaan ei saa  :idiot2:
Autona siis 1997 vuoden 940 Sedan, valkoinen väriltään. Auto toiminut taksina ekat vuotensa, (joku hullu hommannut "täys"paine volvon manuaalina ja lukkoperällä taksiin  :idiot2:), ja muutenkin auton historia täydessä tiedossa, ja olen auton 4 omistaja. Kilometrejä kertynyt jo 475tkm, ja ei todellakaan usko autoa kun katsoo.
Koneena B230FT, Vaihteistona M90 ja peränä 1041 G80 lukolla
Eli tommonen ollut jo kohta puoleen vuoden omistuksessa, sitä ennen jo jonkin aikaa kyseistä autoa itse laittanut. Ja sitä ennen myös ollut tämän foorumin käyttäjän omistuksessa  ::)
Kaikkea tehty tässä viime aikoina, joten jos pientä listaa tekisi jo itselleen/mitä autosta löytyy :P
-Vaihteistoa vaihdeltu edellisen omistajan toimesta 2 kertaan. (3 rattaat)
- Keula aikalailla uusittu, kiitos kaverin/edellisen omistajan kolarista  ::)
- Puskurit/listat maalattu korin väriin
- Jakopään roippeet uusittu + apulaite hihnapyörä, kiila murtui jakopään alarattaasta kun kampiakselin pultti jätetty löysälle?

Ja mitä tällä hetkellä kiinni:
- TDO4-19T 7 pesällä.
- 668cc Deka suuttimet.
- AEM 320lph pumppu.
- PLX DM-6 laajakaistalla, nestevaimennettu ahtopainemittari.
- FK:n kuppipenkki, joku ralliratti.
- Poikkituki edessä.
- Immu painepuolella, 016.
- A-nokka, kannesta purseet poistettu ja läpikäyty HiCarin toimesta.
- SRE asetelma, pottapyörä ja D24tic levy
- Aluvälijäähy
- Tuplavakaajat takana (19mm +16mm), Bilstein B6 iskarit ja kuormajouset takana. Edessä -40 Lesjöt.
- Putki väännettu 3" rööristä, ilman kattia. Simonsin lyhyt vaimentaja ja Magnaflowin rosteri vaimentaja.

Jaa kai se pitää jotain kuvaakin laittaa  :o :

(http://s30.postimg.org/q0l845ryl/10467041_785745014779590_7573698379275292590_o.jpg) (http://postimg.org/image/q0l845ryl/)

(http://s3.postimg.org/hcz8uko73/1048187_588491854504908_350999826_o.jpg) (http://postimg.org/image/hcz8uko73/)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Laiska Vapari Volvo"
Kirjoitti: Chall - 16.12.2013, 19:56:30
Ja vähän lisää :P 240 talvipulkka sai uuden kansipaffin tuossa välissä niin tälle ei mitään uutta  :o
Ahdin saapui suomeen, sekä pientä tavaraa mitä pitäis volvoon laitella  :idiot2: seuraavaksi suuttimet ja 7 suoraa pakopesää metsästämään :pomo:
(https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc3/1505053_668467086507384_610881500_n.jpg)
(https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc3/1507935_668467119840714_1748081191_n.jpg)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Laiska Vapari Volvo"
Kirjoitti: Chall - 01.02.2014, 09:26:45
jos lisäilis taas kun löytyi kuvia maalaus hommista..
(https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/t1/1619293_690748287612597_1640302322_n.jpg)
(https://fbcdn-sphotos-h-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/t1/11548_690748317612594_717065203_n.jpg)
(https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/t1/1607098_690748347612591_1375058992_n.jpg)
(https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/t1/1604954_690748490945910_517895866_n.jpg)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Laiska Vapari Volvo"
Kirjoitti: Chall - 25.05.2014, 20:22:12
Voisi tätäkin kirjotella välillä, eli siis, autoon laitettu TD04-19T, 670cc suuttimet, immu paine puolelle, aluvälijäähy, A nokka ja kansi käyty läpi sitten talven. tällä hetkellä odottelee banjon pulttia turbon öljylinjaan, kun niinkuin normaalisti, piti taas kääntää tarpeeks kovaa kiinni ja puolet turbon sisälle  :idiot2: :idiot2:
Renkaiksi taakse tulossa Federal 595 225/55R17, edessä toimii jotkut  :D ja taakse laitettu kuormajouset, mitkä nosti autoa sen 2-3 senttiä
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Laiska Vapari Volvo"
Kirjoitti: Acke - 25.05.2014, 20:28:47
Renkaiksi taakse tulossa Federal 595 225/5R17
Melko matalaprofiiliset renkaat :juhau: Kai tää valmistuu ennen tiistain miittiä?
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Laiska Vapari Volvo"
Kirjoitti: Chall - 25.05.2014, 20:31:46
ohops, panovirhepaholainen :o :D korjataas siis, 225/55r17, ja huomenna laitan öljynpaluuseen letkun pätkän putken tilalle niin saa käänneltyä. Sekä IKH:sta hakemaan banjolle pultti. sitten kattelemaan seoksia ja arvailemaan paljon etanolia tankkiin  :o ja siis myös PLX laajakaista kiinni myös!
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Laiska Vapari Volvo"
Kirjoitti: pomo - 25.05.2014, 20:33:58
Melko korkeet gummit.

Mutta tuohon aikaan oli paljon näitä taksina. Foorumilaisillakin näitä löytyy. Itellä Classic jolla ajettu nyt 509tkm. Automaatti tosin, ilman lukkoperää.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Laiska Vapari Volvo"
Kirjoitti: Chall - 25.05.2014, 20:40:00
korkeat oli tarkotus, vastauksena näille madaltajille  :-* edessä siis 225/45r17. ja autossa myös tonin lastu bensa puolella, sytkäpuolelle tulossa myös :idiot2: :idiot2:
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Laiska Vapari Volvo"
Kirjoitti: janne81 - 25.05.2014, 20:40:45
Mulla ollut 3 ysiä ja yks seiska mitkä ollu taksissa kaikki bensakoneella.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Laiska Vapari Volvo"
Kirjoitti: Chall - 25.05.2014, 20:54:24
tässäkin vanhassa taksissa kaikki vanhat omistajat tiedossa, ja muutenkin hyvässä kunnossa, jos ei lasketa kuskin penkkiä ja takaluukkua :D prkl maali rikkoutunu spoilerin alta ja kevyt ruostuminen tapahtunut.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Laiska Vapari Volvo"
Kirjoitti: Chall - 27.05.2014, 21:40:41
Laitetaakos nyt sitten että ensi ajot 19T kanssa ajeltu, perkeleen paksulla seoksella ja mustaa putkesta  :D
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Laiska Vapari Volvo"
Kirjoitti: Chall - 28.05.2014, 17:29:22
vartti tankki bensaa, loput RE85, vieläkin hieman paksulla 3000rpm kohdalla, muuten vetelee kivasti 1.2bar ahdoilla, hukkaportin kellon kannaketta pitää muokata vielä niin lisempää ahtoja  :D
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Laiska Vapari Volvo"
Kirjoitti: Chall - 31.05.2014, 15:16:01
Laitetaas vielä että muistaa itsekkin jotain. Kulutus rahallisesti samaa kuin orkkis suuttimilla ja 13c ahtimella 1bar. siinä missä aikasemmin sai 20e/n.12L bensaa, 20e/~18L RE85, ja tolla 18L mentiin eilen se 110-120km suht rivakkaa ajoa ja pari kumin polttoa
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 05.06.2014, 23:14:26
Elikkäs, nyt on sit tonin lastua kiinni sytkäpuolellakin, ahdot 1.3, eikä enään piikkaile 1.7-1.8. seuraavaksi uutta kumia auton alle, kun entiset tuli vedettyä vähän riekaleiksi :o
(https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpf1/t1.0-9/10395839_750424454978313_1732131073657005870_n.jpg)
(https://scontent-b-fra.xx.fbcdn.net/hphotos-xfp1/t31.0-8/10258229_753421781345247_8087509634172709733_o.jpg)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: anone - 06.06.2014, 00:26:19
Hetkinen, peränä 1041? Ettet meinaa 1031?
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Kaziganth - 06.06.2014, 00:40:32
Hetkinen, peränä 1041? Ettet meinaa 1031?
1041=lukollinen 1031
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: 8-pätkä - 06.06.2014, 06:29:16
1041=G80-lukollinen 1031
Pieni tarkennus ettei tule väärinymmärryksiä. Tuohan on näissä uudemmissa yseissä aikalailla vakiokamaa.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Kaziganth - 06.06.2014, 07:09:26
Pieni tarkennus ettei tule väärinymmärryksiä. Tuohan on näissä uudemmissa yseissä aikalailla vakiokamaa.
Tuota en tiennytkään että se on G80:llä, luulin että lukko kun lukko  -H-
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: pomo - 06.06.2014, 14:34:07
Pieni tarkennus ettei tule väärinymmärryksiä. Tuohan on näissä uudemmissa yseissä aikalailla vakiokamaa.
Mutta ei todellakaan mikään itsestään selvää että tuo löytyy viimesistäkään. Tuossa pihassa seisoo yks jossa 1031 ja lukoton.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 10.06.2014, 22:16:33
Uudet nakit alla, edessä 225/45r17, takana 225/55r17.
eturenkaiden merkkiä en muista mutta takana Federal 595, ja hyvin tuntuu pitävän kuivalla, märällä aika pelottavaa  ;D ;D
https://www.dropbox.com/s/m582f3njus8pz5g/2014-06-09%2015.52.21.jpg (https://www.dropbox.com/s/m582f3njus8pz5g/2014-06-09%2015.52.21.jpg)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: matti1983 - 11.06.2014, 08:27:12
Hiton kiva nähdä että meikäläisen vanha kiskon pätkä on edelleen liikenteessä ja mitä eilen autoa katseltiin niin näytti melkoisen muikealta. Meinaatkos käydä penkissä jossakin vaiheessa? Mulla olisi vielä ylimääräisenä yksi ecu tuohon autoon jos tarvitset??
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 11.06.2014, 11:31:32
Kyllä se ois tarkotus käyttää penkissä, kunha saa ensin penkit millä voi istua :D pitää se ecu ostaa sulta pois jossain välissä, tarkotus ois opetella itse tuota lastua vääntelemään
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 15.06.2014, 21:45:52
(https://scontent-b-mad.xx.fbcdn.net/hphotos-xpf1/t31.0-8/1492362_850733938287552_6023388990585191808_o.jpg)
(https://fbcdn-sphotos-b-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpa1/t31.0-8/10463676_850722094955403_5157390096538454031_o.jpg)

Kirkkonummella tuli käytyä cruisailemassa. Kiitoksia vielä kerran Yesselle kuvauksista!
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 18.06.2014, 23:31:43
ja nyt ainakin kuskinpenkki lähti vaihtoon, perjantaina kävin hakemassa parin kuppipenkkejä. Apparin varmaan jää vakioksi vielä, kun hyvässä kunnossa
(https://fbcdn-sphotos-h-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpf1/t1.0-9/10151932_760287990658626_8290738174585967082_n.jpg)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Juusoo - 19.06.2014, 00:24:08
Vaihda se hantin penkkikin, ei oo hyvän näkönen toi vakio penkki siinä vieressä :D. Ei terve mitkä kumit alla, mutta jokanen tyylillään  ;D. Kiinnostais kovasti nähdä tän kulkua videolla ja paperillakin, itelle aika vastaava setti tulos, vähän isommalla ahtimella tosin 8)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 19.06.2014, 19:52:26
ite en isompaa ahdinta oo laittamassa ennen keirtokankia ja muutenkin alakerran tarkistusta, ja taas saa vaihtaa kovempaa kytkintä ja vaihteiston vaihtaisin pois siinä vaihteessa.
Ei noi venykumit kiinnosta yhtään, ja tarkotus olikin laittaa perää korkeammalle, eikä samaa kuin kaikki että raapimaan asfalttia  ::) Pitoa on mukavasti, vanhoilla renkailla polkas vielä 3 vaihteella perää irti. Nyt pysyy mukavasti 2 vaihteella kevyen sutimisen jälkeen tiessä. Ja jos alkaa lapsettamaan niin on emännän saabin talvirengas sarja ylimääräisenä  ;D
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 22.06.2014, 13:23:51
2000km täynnä etanolilla ajoa, hyvin pelaa. ainoa ongelma ahtojen piikkaus vieläkin... ja tuoton loppuminen 1.4 bar  :idiot2: :idiot2: pitänee laittaa se walbro paikalleen
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 26.06.2014, 21:59:05
Tonilta haettu uutta lastua sytkään, enemmän ennakkoa purkkiin. Hävisi kaikki nykimiset ennen ahtoja ja veto parani. Joten Tonilta saa nyt myös etanolille lastua EZK:lle  :-* :-*
Iso kiitos vielä Tonille! :hello:

Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 20.07.2014, 11:07:37
4 tkm ajettu RE85 + 19T yhdistelmällä, hyvin pelaa. Mitään ongelmaa ei vielä ole ollut, muuta kuin epätasainen käynti kylmänä, mutta ei haittaa  :D .
lastun säätöjä katsellaan enemmän kunhan saa Ostrichin hommattua. Viimenen 2 viikkoa mennyt vaan sairaalassa juoksemiseen + ambulanssi kyytejä :-\
Eli siinä se kesäloma sitten meni..
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 03.08.2014, 22:04:42
AEM E85 320lph odottelua, harmi ettei kerennyt tulemaan ennen ratapäivää, ois ollu kiva päästä kurittamaan konetta kunnolla.
Muuten kyllä tyytyväinen, 400km reissua tuli viikonloppuna, sisältäen radalla 9 kierrosta possujunaa, kulutus tasan 13,5.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Niksa - 04.08.2014, 13:06:54
mites SRS valo reagoi tohon ratin ja penkkien vaihtoon? entäs tuleeko leimalla ongelmia?

edit: muokattu aivopieru oikeaksi :-[
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 04.08.2014, 13:43:17
mites abs valo reagoi tohon ratin ja penkkien vaihtoon? entäs tuleeko leimalla ongelmia?

eihän se ABS valo mitenkään noihin liity? SRS ottaa itteensä ratin vaihdosta, mutta vedetty langat pissapojan valosta jo aikaisemmin  V:>
penkeillä ei vaikutusta SRS valoon. Leimalle pitää vaihtaa bägillinen ratti
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Niksa - 04.08.2014, 15:18:59
eihän se ABS valo mitenkään noihin liity? SRS ottaa itteensä ratin vaihdosta, mutta vedetty langat pissapojan valosta jo aikaisemmin  V:>
penkeillä ei vaikutusta SRS valoon. Leimalle pitää vaihtaa bägillinen ratti

muokkasin ton oikeeks, näin loman jälkee eka päivä töissä nii kirjotteleekin mitä sattuu... mulla ei toi pissapoika kikka toimi kun se palaa koko aika muutenkin  ;D

mut hyvä tietää et penkit pystyy vaihtaa ilman ongelmia
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 04.08.2014, 15:28:27
muokkasin ton oikeeks, näin loman jälkee eka päivä töissä nii kirjotteleekin mitä sattuu... mulla ei toi pissapoika kikka toimi kun se palaa koko aika muutenkin  ;D

mut hyvä tietää et penkit pystyy vaihtaa ilman ongelmia

penkeissä ei ole muuta kuin takamuksen keittimen piuhat, otin vastukset talteen jos joskus innostuu istuttamaan johonkin penkkiin
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: TVS - 04.08.2014, 15:53:47
Mainittakoon, että sivutyynyllisissä penkeissä on silti räjähteet ja judeemit sisällä vaikkei niihin johtoja tulekaan tai vikakoodia niistä sitämyöten tule vaikka bagilliset penkit poistaa. Ei silti ehkä kannata esim heittää jakkaraa maahan, voi tulla jakkara tosi lujaa ohtaan.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 04.08.2014, 16:02:02
Mainittakoon, että sivutyynyllisissä penkeissä on silti räjähteet ja judeemit sisällä vaikkei niihin johtoja tulekaan tai vikakoodia niistä sitämyöten tule vaikka bagilliset penkit poistaa. Ei silti ehkä kannata esim heittää jakkaraa maahan, voi tulla jakkara tosi lujaa ohtaan.

Ei taida yseissä vielä sivutyynyjä olla? Tai sitten meni aika ohi kun noita omia purki  :o
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: TVS - 04.08.2014, 16:07:30
Ei taida yseissä vielä sivutyynyjä olla? Tai sitten meni aika ohi kun noita omia purki  :o
En minä olis sanonu jossei se olis mahollista löytyä tästäkin autosta. Mun mielestäni classicissa on aina bagit myös penkeissä, ja joku tarkemmin perehtyny vois kertoa mistä asti on saanu raksittua, lottoaisin 95-96 alkaen.

Löytyy kun tunnustelee verhouksen läpi ulkoreunaa suhtkoht selkänojan puoliuvälin korkeudelta, siellä on "laatikko"penkin ulkoreunalla pehmusteen alla jota ei sisäpuolen reunalla ole jos siellä on bagi. Se on täräyksestä laukeava eli ei tosiaan kannata ihan kauheesti rehata bagillisen penkin kans, olettasin että heittää voltin kun se tyyny laukee irtopenkissä.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 04.08.2014, 16:26:25

Tässä tuskin niitä ollut kun penkki sai kyllä sen verran heittelyä  :D
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Niksa - 04.08.2014, 17:28:30
Mulla -97 löytyy nuo bägilliset penkit tosiaan riittävän kova törmäys sivusta painaa penkin "painikkeen" rikki ja tyyny pamahtaa ilmoille tais olla sellanen pyöreä metallinen siinä istuinosan sivussa.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: sekokupu - 05.08.2014, 13:03:37
Juu, 96 tuli sivubägit 940:n. Tunnistaa että niiden myötä ne romulokerot vaihtuivat niihin uudempimallisiin joitten takana on se anturi.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 28.08.2014, 23:13:10
Laiteltu toinen vaimentaja perään, magnaflowin 3" hitsattu rosteri pönttö. Perään vaihdeltu öljyt.

Sitten myös tälläistä:
(https://fbcdn-sphotos-b-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xfp1/v/t1.0-9/1908063_794832547204170_5729307545632492668_n.jpg?oh=c4dfcf606a85f288b9322bec41f54393&oe=545FEBF1&__gda__=1415729002_490f8c380d38f3988cd8dc284badff99)

Eli Tuplavakaaja taakse. Itse tehdyt laipat tulee kiinni vakio vakaajan kiinnityksiin, joissa paikat toiselle vakaajalle.
(Piti tulla vakio iskareiden kanssa mutta pultti niin jumissa että pusla lähti pyörimään iskarin alapäässä niin vaihdetaan nyt iskaritkin kun halvalla sai  :D )
Iskarit on Bilstein B6 Sport, ja ne tulee olemaan noiden kuorma jousien kanssa takana
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 06.09.2014, 10:53:53
(https://scontent-b-mad.xx.fbcdn.net/hphotos-xpf1/v/t1.0-9/10556480_797551160265642_3706933132500574317_n.jpg?oh=ec6e9a4e284b5bf0d3661b6f6edebc38&oe=54A8E0E7)

Ja paikallaan :)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 07.10.2014, 21:51:09
Jatketaas, Eli autoon tullut tuo AEM 320lph E85 pumppu, Polttoaine linja vedetään uusiksi E85 kestävällä letkulla.
Dunlop Hiflexiltä haettu, kestää 10bar painetta. Duunista löysin sopivat nipat orkkis suodattimeen, samalla prässissä väänsin liittimet paikoilleen letkuun.
(https://fbcdn-sphotos-f-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpa1/v/t1.0-9/s720x720/1013246_813840861970005_3610565174006627267_n.jpg?oh=26a67ba2ebe6a31b844260a68910db5e&oe=54CC8C5A&__gda__=1420588941_4b0b5f9c8c4c3f7a61a0731eb4124496)

Tulevien parin viikon aikana ois tarkotus leimata ja viedä talvilevolle.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 14.10.2014, 23:55:21
Vähän muutakin tekemista  :D

(https://scontent-a-ams.xx.fbcdn.net/hphotos-xpf1/v/t1.0-9/10574486_817789651575126_1272385235367147076_n.jpg?oh=32936f88bc58c8e45709e12128e09837&oe=54F70AF9)
(https://scontent-a-ams.xx.fbcdn.net/hphotos-xap1/v/t1.0-9/10351311_817789614908463_6151910302897805323_n.jpg?oh=ab78e7d3dc4b8e43eac4d216fc125397&oe=54B26CCE)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: puliukk0 - 15.10.2014, 00:24:17
Vähän muutakin tekemista  :D

(https://scontent-a-ams.xx.fbcdn.net/hphotos-xpf1/v/t1.0-9/10574486_817789651575126_1272385235367147076_n.jpg?oh=32936f88bc58c8e45709e12128e09837&oe=54F70AF9)
(https://scontent-a-ams.xx.fbcdn.net/hphotos-xap1/v/t1.0-9/10351311_817789614908463_6151910302897805323_n.jpg?oh=ab78e7d3dc4b8e43eac4d216fc125397&oe=54B26CCE)

Noni, joku muukin häikästyny sun xenoneista?  :D
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 15.10.2014, 00:36:34
Noni, joku muukin häikästyny sun xenoneista?  :D

keskittyminen herpaantu muualle ja letka pysähty edessä  ::) vauhtia sen verra että valot hajos ja vähän raudat taipu. Sen verran vähän kuitenkin että maski säily ehjänä, mitä nyt yks korvake katkes
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: 8-pätkä - 15.10.2014, 06:38:01
keskittyminen herpaantu muualle ja letka pysähty edessä  ::) vauhtia sen verra että valot hajos ja vähän raudat taipu. Sen verran vähän kuitenkin että maski säily ehjänä, mitä nyt yks korvake katkes
Varmaan ihan ilkeyttään pysähty että särkyis nuo LAITTOMAT ksenonit!

Nyt jätkät oikeesti eikö se ksenonijeesustelu riitä tuolla valotopicissa, pitääkö tulla vielä päiväkirjoihinkin jauhamaan? :idiot2:
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 12.11.2014, 14:52:26
Auto viety seisontaan lämpöiseen halliin, olkoon siellä kevääseen asti  :-*

Tässä jo osiakin haettu ens vuotta varten.
Konepelti noudettu, etuvalot hain ja laitoin kiinni, puskurin jos etsii vielä ja kärrää pellin ja puskurin maalaamoon.
Sitten tuli haettua mallikohtanen välijäähy, kyselyä äRRän etujarruista laitettu duunin kautta. Satulat + levyt + palat ois ~250e uutena.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 02.04.2015, 20:28:38
Auto leimattu, keula nipussa ja Mallikohtainen cooleri keulalla.
Nätisti läpi leimasta, 3% ja 5% erot jarruissa.
T04 ahdin hommattu, katsoo jos siitä leipoo ahtimen tähän
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 12.04.2015, 13:47:40
Jaa, ilmeisesti valmistus vika pahvissa. Ihan kun ois poikki rengas 1 pytystä, tai sitten vaan katkennut jossain välissä..

(https://dl-web.dropbox.com/get/Camera%20Uploads/2015-04-11%2014.55.30.jpg?_subject_uid=220697064&w=AABQSikeLXMZt4pZyinJSa_5qBqrkw0m06bymt1DAErrgA)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 21.04.2015, 18:56:25
Auto taas pelaa, ilmeisesti kasattu viimevuonna hirveällä innolla kun menny jako vituiks hampaan verran. Eli en tiedä onko pompannu jossain vaiheessa vai onko vaan ollu silmä taskussa kun laittanu nippuun... Jos todellakin ollut hampaan killissä niin hyvin pelannut silti, Alastarolla saanut sikaa kahteen kertaan yms vedättämiset..

Joka tapauksessa, käy ja kukkuu.
Uusi pahvi vedetty Copper Gasket Cementillä kiinni, uudet pultit niinkuin aina.
Kinugawan pakopesä pysynyt jopa halkeamatta.

Mutta tietenkin kun yhden paikan saa nippuun toinen pettää.

Kytkin luistaa täys vedolla. 3000rpm kohdilla kun ahdin herää niin pomppaa kierrokset omiaan.. Onneksi vain täydellä paineella, ajellaan nyt sitten vähän pienemmillä paineilla KL tilausta odotellessa. 6 Lapanen jousitettu sintteri tuon SRE asetelman kanssa saa toimia.

Jos kytkimen jälkeen pääsis penkissä käymään. Kiinnostaa mitä löytyy kun kerran SRE ja D24tic levy pettää
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 28.04.2015, 00:06:38
Valkoisen vanhempi veli paloiteltu ja odottaa siirtoa hautuumaalle  :hello:
Kaikkea hyödyllistä saatu irti 400e autosta.. mm. M47, kitkalukkoa, LH boksit, keulan valot ja harmailla listoilla olevaa puskuria yms kivaa. Hyötykäyttöä, osta syksyllä, aja talvi, pura keväällä :D ei tarvitse vaihtaa renkaita  ;) B200f ilman kantta saa lähteä auton mukana  :pomo: Lauantai aamuna ajettu halliin sisään ja sunnuntai iltapäivällä 5 aikaan tuossa kunnossa
(http://s17.postimg.org/92v2p2zsr/20150426083624.jpg) (http://postimg.org/image/92v2p2zsr/)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: JuHaU - 28.04.2015, 15:47:01
Parhaan hinnan autosta saa tosiaan yleensä joko myymällä sen vakuutusyhtiölle tai osina ja loppukori paaliin.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: ImportTuning - 28.04.2015, 15:57:36
Jos kytkimen jälkeen pääsis penkissä käymään. Kiinnostaa mitä löytyy kun kerran SRE ja D24tic levy pettää

No melkeinpä sanon että on oltava +550nm jos kerran tuolla yhdistelmällä luistaa tai sit vikaa jossain...minkälaisilla ahdoilla ajelet tai millä paineilla se rupes luistamaan?
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Juusoo - 28.04.2015, 16:34:21
Ei varmaan oo shimmattu ollenkaan? Toi asetelma pitää oikein shimmattuna huomattavasti enemmän mitä luvataan. Ei jotenkin uskois että tolla setillä alkais ehjä kytkin lipsumaan.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 28.04.2015, 17:53:53
No melkeinpä sanon että on oltava +550nm jos kerran tuolla yhdistelmällä luistaa tai sit vikaa jossain...minkälaisilla ahdoilla ajelet tai millä paineilla se rupes luistamaan?

HUOM. -763 lupaa sen 450nm? (E: 430nm ilmottaa race.fi) massalevyllä. tossa 1.4-1.5 bar se alkaa sutimaan tyhjää 3-4 vaihteella. Katotaan nyt shimmit kohdalleen samalla kun kerran otetaan irti ja 6 lapanen jousitettu sintteri tilalle. No näkeepähän mitä mennyt vikaan vai luistaako vaan.

Hieman löysemmällä tuo hukkaportin tanko niin ei potkase vääntöjä niin piikillä kuin aikaisemmin ja pitää. katellaan nyt sit kohdilleen levyn vaihdon jälkeen

Tässä sen huomaa kun ei ota huomioon että nälkä kasvaa...
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: 7kanelkeet - 28.04.2015, 20:23:36

Kyllä tuo paketti pitää +-500nm massalevyllä ku shimmaa sen.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 28.04.2015, 21:50:53
No en todellakaan ole kokeilemassa pitääkö vai ei vain shimmaamalla ::)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 09.05.2015, 22:38:48

(http://s8.postimg.org/u6mgcqpld/2015_04_25_16_10_33.jpg) (http://postimg.org/image/u6mgcqpld/)

Ihana määrä johtoa jo vanhassakin autossa.. ja tais olla vielä yks sarja kiinni autossa.

Pitänee opiskella kitkalukon toimintaa, sellanen kun ois nyt ylimääräsenä, 3,7? välityksellä.

Nyt sai lähteä lasipolttimot mittaristosta, enää yks toimi kunnolla.

(http://s14.postimg.org/71foe176l/2015_05_06_18_31_46.jpg) (http://postimg.org/image/71foe176l/)

Kuva kusee hieman, ei noin räikeät ole. Sopivat että selvät pimeelläkin vaikka väri onkin mitä on  :)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 15.05.2015, 21:33:57
Kitkalukko saa lähteä eteenpäin, truetrack tilalle. Sellanen kun J0nzalta sattui löytymään sopivasti  :) Sintterin saapumista odotellessa, varmaan pitäis toista akselia alkaa valmistella kun puslaa akselin pantoihin ja tais olla panhardille on saapunu suomeen, Kiitos Okkolle  :hello:
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: TVS - 15.05.2015, 21:53:26
Kun olen molempia ajanut, mikäpä saa näkemään vaivan päivittää hyvin tarkasti samanlaiseen lukkoon? Torsen 588 on käytökseltään hyvin samanlainen kun ehjä kitkaperä, oma 744 "jytkyttää" helposti asvaltilla risteyksestä oikealle lähtiessä kun sisempi haroo kemppiefektimäisesti tyhjää, ja noi kireet torseenit on ollu hyvin samanolosia, varsinkin soralla sisempi tekee tosi mielellään jäljen vaik kuin nätisti koittais kääntyä.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 15.05.2015, 22:04:39
Kerralla nyt ois tarkotus tehdä kestävempi akseli, kuullut huonoa ton kitkan tappien kestosta. Kokeillaan nyt miten tollanen lukko toimii, jos ei miellytä niin eteenpäin vaan  :)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: TVS - 15.05.2015, 22:15:15
Vakioristitapit on erittäin hyvä vastaus kysymykseeni  ;D. uuden osan viehätys olisi kanssa kelvannut  :hello:.

Kitkaperä tuntuu jopa hitusen sivistyneemmältä minusta, torseenit on kaikki enempi tai vähempi pitäny ääniä parkkiksella, kitkaperä ei pidä. Muuten ehjä (=karpiolan tapeilla oleva) kitkaperä on kyllä tosi vastaavan käytöksinen kun torseeni. Torspeeni tosin pitäis kai kestää kilsoja paremmin, mutta mene ja tiedä?
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Veksi - 15.05.2015, 22:19:28
Mulla oli truetrack 940 turbossa ja Camarossa
-Hyvä vempele jos ei ota äkkilähtöjä asfaltilla
Nyt alla on kartio ja levylukot. Toiminta loogisempaa

Torseeni lukot vähän juristaa sisäpuolen rengasta sora-alustalla
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 15.05.2015, 22:33:55
Vakioristitapit on erittäin hyvä vastaus kysymykseeni  ;D. uuden osan viehätys olisi kanssa kelvannut  :hello:.

Kitkaperä tuntuu jopa hitusen sivistyneemmältä minusta, torseenit on kaikki enempi tai vähempi pitäny ääniä parkkiksella, kitkaperä ei pidä. Muuten ehjä (=karpiolan tapeilla oleva) kitkaperä on kyllä tosi vastaavan käytöksinen kun torseeni. Torspeeni tosin pitäis kai kestää kilsoja paremmin, mutta mene ja tiedä?

Sattu vielä tarjoamaan liian hyvään aikaan lukkoa ni pakko se oli ostaa  O:-)
No katotaan, kuitenkin tosta kitkastakin saa rahaa kun myy  :buck2:
G80 Lähtee jatkamaan eloa -30 A fordin alle  :o
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 21.05.2015, 17:20:12
JuhaU toimittikin kytkimen melkein Kotiin/Töihin asti. Jos muutaman viikon päästä saisi sopivan päivän sovittua kaverin kanssa laatikko jumppaan.

Eilen repäsin ja otin taka spoilerin pois ja aloin putsaamaan "Erittäin Hienosti" paikkamaalattua takaluukkua...
Pari ärräpäätä pääs kun katteli miten tehty... Samalla tavalla kuin helmakin, korjattu ilman putsaamisia ja vedetty vaan suoraan ruosteen päälle. Teipillä rajattu neliön muotonen alue..

Noh, aika meni hinkatessa puhtaaks ja mieleiseksi. Tuli sitten aloteltua pohjat koko luukkuun. Hyvin sai kulutettua 2-3 tuntia.

Pahoittelut puhelimen upeasta laadusta... alkaa 3v työvaatteiden taskussa verottaa linssiä aika hyvin.

(http://s21.postimg.org/b03gpyrir/2015_05_20_20_26_21.jpg) (http://postimg.org/image/b03gpyrir/)

Alankohan olemaan sekaisin vai miksi näyttää ihan hyvälle ilman spoileria  ???

(http://s10.postimg.org/wp4ub2z11/2015_05_20_20_29_34.jpg) (http://postimg.org/image/wp4ub2z11/)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 27.05.2015, 21:10:28
Vähän väri heittää, mutta tulihan kokeiltua millaseks saa paukkupullolla. Virheettömäks sais kevyellä kiillotuksella.

(http://s12.postimg.org/82z5vyr6x/2015_05_27_20_12_06.jpg) (http://postimg.org/image/82z5vyr6x/)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 30.05.2015, 19:30:54

(http://s30.postimg.org/6ixp09nhp/2015_05_30_17_33_26.jpg) (http://postimg.org/image/6ixp09nhp/)

Nyt on perä purettu ja valmis puhallukseen.. Parit rungot menossa niin menee helposti samaan matkaan.
Yllätyksiä taas matkaan. Luultu välitys olikin 3.9 ja kai olin vain luullut että uudemmista löytyy vaan tota G80 lukkoa mutta sellanenkin löyty tosta -91 940 perästä... :idiot2:  >:(

(http://s29.postimg.org/vkv4selcz/2015_05_30_18_07_44.jpg) (http://postimg.org/image/vkv4selcz/)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: janne81 - 30.05.2015, 20:17:37
G80 tuli joskus -89 tai -90 lisävarusteena 740:iin muistaakseni jos en ihan paskaa puhu.
TM:ssä(?) oli juttu siitä ja toinen kova lisävaruste saman otsikon alla talvisiin oloihin oli lämpöratti, kuinkas moni on sellaisen nähnyt?
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 03.06.2015, 22:07:33
Tulihan taas väsättyä. Sytkän säätö osakuormalle..
Mallia:
-6° retarded (connect pin 19 with pin 20)
-3° retarded (connect pin 18 with pin 20)
 0° default (nothing to do)
+3° advanced (connect pin 18+19 with pin 20)
(http://s7.postimg.org/a1goalfc7/2015_06_03_20_47_27.jpg) (http://postimg.org/image/a1goalfc7/)

Ja maalattua takaluukku taas uudestaan, Tällä kertaa Motip 45360 jos oikein muistan, kun edellinen oli Motipin sivuilta katsottu auton värikoodin mukaan 45450.
45450 oli siis liian tumma/kellertävä, ja tuo 45360 ainakin loisteputkilla ja hämärässä ilta-auringossa on täysin sama kuin volvon polar white  S* S*
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: masa88 - 04.06.2015, 00:43:08
Kun olen molempia ajanut, mikäpä saa näkemään vaivan päivittää hyvin tarkasti samanlaiseen lukkoon? Torsen 588 on käytökseltään hyvin samanlainen kun ehjä kitkaperä, oma 744 "jytkyttää" helposti asvaltilla risteyksestä oikealle lähtiessä kun sisempi haroo kemppiefektimäisesti tyhjää, ja noi kireet torseenit on ollu hyvin samanolosia, varsinkin soralla sisempi tekee tosi mielellään jäljen vaik kuin nätisti koittais kääntyä.

Täällä Truetrac laitettuna kahteen Volvoon. Jytkytti (kemppimäisesti) lämpimänä vakio öljyillä, liian liruksi meni kuumana. Ongelmaan auttoi LS 75W-140 siirtyminen. Torsen kun nostaa peräöljyn lämpöjä.

Toimii samalla tavalla, mutta kaikki äänet ja kemppi jytkyttäminen jäi pois, kuten torsenin kuuluukin olla äänetön. :)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 05.06.2015, 21:13:31
Vitutuskäyrä nousuun ja vedet pihalle  :buck2: muoviämpäri perkele vesipumppu kusee alapäästä.. aamulla jos yhtään järkevä olo niin vois mennä selvittelemään... 3-4km matkalla meni 6 litraa vettä.. ETTÄ SELLASTA...

Kippis vaan kaikille <Kippis> <Kippis>
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 07.06.2015, 01:44:02
Tiiviste antautunut vanhasta, ja mätänetistä saa vain pumppua tiivisteineen, ei tiivisteitä erikseen niin nyt sit on ylimääräinen pumppu varalla  :buck2:
Hyvin pelaa taas
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 11.06.2015, 17:17:38
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Oli tarkotus alkaa vaihtaa kytkytin ja vastaan auton alla tuli:
(https://scontent-fra3-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xtf1/v/t1.0-9/11401133_942201085800648_1230169654553800719_n.jpg?oh=3c5a7e89ab81ff6dbed73f3a5085f33d&oe=55F98716)
Takas kasaan mitä kerkes kardaanin laipan irrottamaan ja kotiin..
Noh jos saan mallin jostain ennen kun puran tuon irti niin väännän raudasta uuden..

Perään tuli vetarin laakerit duunin kautta, vielä pitäis poskilaakerit ja pinionin laakerit tilata
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 17.06.2015, 21:47:26
Nyt sai kissa lähteä taas putkesta, kummasti herkistyi kone.. syksyllä sit takas käymään putkessa leimauksen ajan  :pomo:
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 01.07.2015, 22:16:50
ÜllatüüS!
(http://s15.postimg.org/bh9647z07/11026069_953241141363309_4107181176066521964_o.jpg) (http://postimg.org/image/bh9647z07/)

Onneksi J0nzalta sai ehjän. :)

Öljyt vaihdettu, etujarrupalat myös. Myös perus "Onhan tää akku vielä kunnolla... OHO"..
Jos uskaltais sinne Ahvenistolle asti ajaa...
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 05.07.2015, 22:24:11
Radalla käyty pieksemässä autoa, kunhan saatiin melut kohdilleen

Muutama kuva autosta + kaverin Subaru Legacy B4 RSK:sta
Kunnia kuvista Aeroflop:lle!  :hello:

(http://s10.postimg.org/86jduqmw5/DSC_0989.jpg) (http://postimg.org/image/86jduqmw5/)

(http://s10.postimg.org/8fcd6xaat/DSC_1578.jpg) (http://postimg.org/image/8fcd6xaat/)

(http://s10.postimg.org/4o7dycm05/DSC_1608.jpg) (http://postimg.org/image/4o7dycm05/)

(http://s10.postimg.org/wukl7z97p/DSC_1650.jpg) (http://postimg.org/image/wukl7z97p/)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85"
Kirjoitti: Chall - 09.07.2015, 17:17:50
(http://s7.postimg.org/3ydpthw53/IMG_20150709_171247.jpg) (http://postimg.org/image/3ydpthw53/)
Tuli ostettua hukkaportin kello miitissä, vanhan jousen irrotin ja laitoin jäykemmän jousen, samalla vaihtu pultit. Perus kannalla olevat tuppas olemaan niin ahtaalla ettei mahtunu hylsykään. Uuden jousen kanssa lähtee aukeamaan barin jälkeen ja täysin auki n 1.5 bar, joten eiköhän säädettävällä varrella tästä saada toimiva
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 sekoilua
Kirjoitti: Chall - 13.08.2015, 11:25:43
Jos mode viitsii ja jaksaa lukea tämän, niin voi siirtää projekti puolelle  :D

Eli eilen tuli haettua T5 pannu, B5234T3, peräisin C70 Vulvasta.
Nakutti aika hyvin alakerrasta ja oletus oli että laakeri vikaa. Noh C70 uusi kone tilalle ja tämä jäi seisomaan kunnes eilen hain talteen.
Repäsin saman tien kappaleiksi ja ihmettelin että kaikki laakerit nätissä kunnossa, muutamassa pieni jälki jostain roskasta.
(http://s14.postimg.org/7qruqz03h/11873411_973337592686997_6602506882346859074_n.jpg) (http://postimg.org/image/7qruqz03h/)

(http://s13.postimg.org/xdvh0lpyr/20150812131129.jpg) (http://postimg.org/image/xdvh0lpyr/)

Enemmän tutkaillessa huomasi jäljen männän pohjassa, ja kampiakselin vastapainossa.

(http://s21.postimg.org/kqmow6ddf/11851029_973375016016588_1844027232_n.jpg) (http://postimg.org/image/kqmow6ddf/)

(http://s2.postimg.org/a910yek5x/11846694_973365736017516_8940084721760875548_n.jpg) (http://postimg.org/image/a910yek5x/)

Kanki joka suuntaan solmussa, aito kierokanki  :P

Ja eiköhän tälle jotain kivaa keksitä. Kone ainakin nyt kasaan ja ajatuksella, eikä taas että revitään palasiksi moneen kertaan kun ei kestänytkään.
Etuveto/nelivetoon tämä EI ole tulossa, se on varmaa!

Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 19.08.2015, 19:27:30
Törsenista irrotettu vanhat laakerit ja valmisteltu asennettavaks.
T5 kampurasta irrotettu hihnapyörä ja ö pumppu.

Ysiin ois tarkotus vaihtaa sintteri SRE:n kaveriksi perjantaina..
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 22.08.2015, 20:14:16
940 saa vihdoin 3" immun, J0nza:lta sattui löytymään yksi.

T5 löysi kaveriksi imusarjan

(http://s28.postimg.org/4yb51nwc9/20150822101143.jpg) (http://postimg.org/image/4yb51nwc9/)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 16.09.2015, 23:30:02
Ysi sai uudet tulpat ja tulpan johdot, nyt sitten alko vaivaamaan ilmeisesit fuelcut 1 vaihteella kaasupohjassa lähtiessä.. voipi olla vika piikkaavassa ahtopaineessa.
(http://s27.postimg.org/7finx6ji7/IMG_20150916_124006_100673.jpg) (http://postimg.org/image/7finx6ji7/)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: 7kanelkeet - 18.09.2015, 11:17:42
Ysi sai uudet tulpat ja tulpan johdot, nyt sitten alko vaivaamaan ilmeisesit fuelcut 1 vaihteella kaasupohjassa lähtiessä.. voipi olla vika piikkaavassa ahtopaineessa.
(http://s27.postimg.org/7finx6ji7/IMG_20150916_124006_100673.jpg) (http://postimg.org/image/7finx6ji7/)
Eikös sulla oonTonin lastut tässä? Niistähä on fc otettu pois käytöstä
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 18.09.2015, 12:46:10
On Tonin lastut, ahtoja tiputtamalla hävisi pätkäsy. Voipi olla rajapaine venttiilissäkin vikaa. Pitäis rakentaa kannake tolle toiselle hukkikselle ja kokeilla uudestaan
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 21.09.2015, 13:32:02
Jaa, eipä ollu fuelcut. Löytykin syyllinen turbon ja putsarin välistä...
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Niksa - 21.09.2015, 13:45:57
imuputki lutussa :D kovalla putkella ei tule noita ongelmia
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 01.11.2015, 19:02:44
Mitäs tähän nyt sit sanois, auto viety seisontaan taas talveksi.

Meinasi kärähtää koko paska kun ilmeisesti suutin jumiutunut auki? jätin pihalle käymään tyhjää työpaikalla kun odottelin pesuvuoroa. takas ulos mennessä oli savupilvi ympärillä ja sellanen palaneen kumin haju. No, kurkkasin auton alle ja katti hohkasi punasena ja massat savusi pohjassa. Äkkiä halliin ja sammuksiin ja viereen painepesuri kädessä odottamaan jos syttyy.

Tietysti kuvittelin että katti tukossa, putki irti ja katti olikin ehjä... pelkällä dp käyntiin. imusarjassa vaan -0.3 tyhjäkäynnillä, seokset pomppii todella pahasti. Siitä sit ihmettelemään mikä perkele autoa riivaa, suuttimien piuhoja irrottelemaan käynnissä ja kun 3 pytyn suuttimesta irrotti piuhan, alko käynti paranemaan? pätki tietysti, mutta ei käynyt niin vaivalloisesti.

No, eipä siinä, kasaan vaan ja putki jäi töihin odottelemaan jäähtymistä. Tankille ja tällä kertaa bensaa purkkiin. Tyhjää ei oikein käyny, kunnes parikyt kilsaa myöhemmin alkoi taas toimimaan paremmin? Ajelin siinä reilun tankillisen bensalla ja vaihdoin suodattimen varmuuden vuoksi.

Nyt taas auto toimii hyvin E85, kylmässä lähtee paremmin käyntiin E85 kuin bensalla. Ahdot pysyy siinä 1.4bar, ei enää piikkaile. Kaikki tuntuu toimivan joten hyvä paikka viedä auto seisomaan :)

Osia tilailtu jo jotain, uudet iskarin yläpäät, taka-akselia vois alkaa nyt kasailemaan kun sillekkin voisi löytyä aikaa. Jos eräs porvoolainen toisi osia tohon vitoseen joskus niin sitäkin voisi vähän vilkuilla.

Eipä se, hyvät kesäautojen kauden lopetukset kaikille  :hello:
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 10.11.2015, 20:47:23

(http://s16.postimg.org/3zxkuyeox/cb4261ee_eb5c_475f_abb9_0544cfcc0c82.jpg) (http://postimg.org/image/3zxkuyeox/)

Jotain edistymistä moottorinkin osalta  ::)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 11.11.2015, 22:15:25
Käyttöauto sai viikko sitten vähän vaimennusta persiiseen

(http://s12.postimg.org/gbuldsyfd/12195979_1014043158616440_6842417877037442674_n.jpg) (http://postimg.org/image/gbuldsyfd/)

Ja ysiin uusia etutolppia rakennellaan myös

(http://s9.postimg.org/k9bxwxsqj/12241277_1017002271653862_7526505939560679224_n.jpg) (http://postimg.org/image/k9bxwxsqj/)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 02.12.2015, 00:02:26
Uutta rööriä ysiin kesäksi  ;)

(http://s12.postimg.org/jalp3vtzd/IMG_20151201_224002.jpg) (http://postimg.org/image/jalp3vtzd/)

Myös sellanen kiva paketti missä lukee BC tuli ostettua, katotaan mitä kaikkea radalle asti saadaan kiinni :D
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 22.12.2015, 14:51:02

(http://s22.postimg.org/5csozo2z1/IMG_20151222_WA0000.jpg) (http://postimg.org/image/5csozo2z1/)

Taas lisää tuotetta kesälle.. Vielä ku pääsis tekemäänki :D
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 06.01.2016, 01:13:50
Lisätään nyt vähän lisää potkua vielä tohon vinokoneeseenkin, vois samalla katella mitä eroa saa aikaan 19T ja 20T välillä

(http://s11.postimg.org/kppmaqbnj/ac07428b_1119_4801_8627_8aaaa1851ae6.jpg) (http://postimg.org/image/kppmaqbnj/)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: jepe95 - 14.02.2016, 21:53:27
Ite aattelin kans tilaa omaa ysiin sen kinugawan 20t ahtimen saa nähä minkälainen on :D
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 25.02.2016, 12:47:35
Tääkin haettiin seisonnasta, iskarin yläpäät vaihtoon kun jäi myymättä.. Vaihdellaan sit koko tolppa kun tulee BC:n alusta kotiin asti.
(http://s29.postimg.org/cdhf936pv/IMG_20160224_191903.jpg) (http://postimg.org/image/cdhf936pv/)

Uudet satulat, 302mm levyt hommattu. Sovite rautoja tullut tehtyä noille.
-016 immu mistä teurastetaan sisälmykset tohon LH:n kanssa epäröivään 3". Oisko ollu -010 eBay imm..
Leimalle vielä vanha putki paikalleen ja viinaa tankkiin

Tästä se kesäkausi alkaa taas! 8)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 26.02.2016, 22:49:46
Satulan kannakkeet ja satulat lyöty viikonlopuksi sitrushappoon, katellaan alkuviikosta millasta on ruostetta on jäljellä  ;).
Etutolpat seuraavaks perään
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 01.03.2016, 16:57:27
Olin kyllä vähän epäileväinen tosta sitruunahaposta, mut kyllä se vaan toimii.
P11S1n myymät satulat saa kauniin uuden elämän  ;D

(http://s24.postimg.org/jijl54zjl/IMG_20160301_163957.jpg) (http://postimg.org/image/jijl54zjl/)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 07.03.2016, 23:06:34

(http://s16.postimg.org/f4j1r9okh/IMG_20160303_131829.jpg) (http://postimg.org/image/f4j1r9okh/)

Lisää sitruunahappoa  :-*
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 10.03.2016, 21:10:54
Tääkin sai leiman, mitä nyt rullilla katkes käsijarruvaijeri ja lasinpesuneste loppu kesken...
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: razori - 10.03.2016, 21:34:27
Olin kyllä vähän epäileväinen tosta sitruunahaposta, mut kyllä se vaan toimii.
P11S1n myymät satulat saa kauniin uuden elämän  ;D

(http://s24.postimg.org/jijl54zjl/IMG_20160301_163957.jpg) (http://postimg.org/image/jijl54zjl/)

Mitäs ne mäntien kumit tuosta tykkää?  ???
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 10.03.2016, 23:08:01
Mitäs ne mäntien kumit tuosta tykkää?  ???

Itse asiassa jätin paikalleen happoon ihan kokeeksi, putsaantu täysin siitä satulasta irronneesta ruosteesta ja voitelun jälkeen ois voinu laittaa takas.
Uudet kun oli jo tilattu niin uudet laitettu :)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: razori - 10.03.2016, 23:10:11
Itse asiassa jätin paikalleen happoon ihan kokeeksi, putsaantu täysin siitä satulasta irronneesta ruosteensta ja voitelun jälkeen ois voinu laittaa takas.
Uudet kun oli jo tilattu niin uudet laitettu :)

Taidankin siinä tapauksessa itsellekin hakea tuota ripulilääkettä maajussien marketista  :D
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 10.03.2016, 23:18:38
Taidankin siinä tapauksessa itsellekin hakea tuota ripulilääkettä maajussien marketista  :D

http://www.laspek.com/
Tuolta tilasin itse, tilauslomakkeen kun täytti, seuraava ilmoitus postista että paketti noudettavissa maksua vastaan  8)

Ja sieltähän löytyy kaikkea muutakin kivaa  :-*
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: janne81 - 11.03.2016, 22:06:47
Ihan muistutuksena(varmaan tiesittekin) kun hapotatte sitruunalla niin poistakaan rasvat ennen hapotusta niin tepsii paremmin.
Uskomattoman tehokasta ja helppoa jos vertaa vaikka hiekkapuhaltamiseen talliolosuhteissa.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 12.03.2016, 00:31:59
Rasvaa jos jää niin ei tapahdu mitään. ja kannattaa välillä ottaa pois ja vaikka teräsharjalla hinkata pahimmat ja takas uimaan
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: P11S1 - 12.03.2016, 02:50:37
Hyvältä näyttäs satulat pikku pulahduksen jälkeen. :D Pitäs itsekin kokeilla tuota hapotusta joskus..
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 12.03.2016, 13:35:37
Suosittelen! Pistän kaiken kyllä keulan alustan osalta putsaukseen kun BC:n alustakin tulee kiinni, niin sitten kaikki on puhdasta ja paljon mukavempi käsitellä  :D

Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 23.03.2016, 22:30:26
(http://s30.postimg.org/d5s4n2tk1/b7045c8b_127e_4229_89b1_56fba4902257.jpg)

Pariin kertaan elvytetty putki saa lähteä, alkupätkä tuli jo laitettua paikalleen, kattoo jos ens viikolla sitten loppu pää..
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 26.03.2016, 22:57:48
Muistoja  S*
(http://s10.postimg.org/tzpu867p5/12472794_1097710286916393_8630623106148823563_n.jpg)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 31.03.2016, 01:16:16
Bc:n asennus alkoi. Keula nipussa jo.
(http://s12.postimg.org/d7ljip6nt/IMG_20160330_165203.jpg) (http://postimg.org/image/d7ljip6nt/)
Ens vkl/ens ke takapään vuoro!
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Ruusuja - 31.03.2016, 06:25:33
http://www.laspek.com/
Tuolta tilasin itse, tilauslomakkeen kun täytti, seuraava ilmoitus postista että paketti noudettavissa maksua vastaan  8)

Ja sieltähän löytyy kaikkea muutakin kivaa  :-*
Kuinka monta kiloa tätä pitää ostaa että sillä saa vaikka nyt noi satulat hapotettua?
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Pekko-poika - 31.03.2016, 08:00:37
http://www.biofarm.fi/tuote/sitruunahappo-vitapol/
Tollasen sangon käyt hakees paikallisesta Agrimarketista/Hankkijalta ;)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 31.03.2016, 11:42:20
Kuinka monta kiloa tätä pitää ostaa että sillä saa vaikka nyt noi satulat hapotettua?
Tais mennä just yli kilon verran tolppiin, satuloihin ja kannake rautoihin yhteensä. Vaihdoin lioksen kerran niin hieman yli kilon, varmaan aika lähelle 1.2kg

Antoi lillua vähän yli viikon, kun oli alle huoneenlämmössä (14-16)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 &quot;Only RE85&quot; + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Justus - 31.03.2016, 12:04:01
Minkälainen seossuhde?
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 &quot;Only RE85&quot; + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 31.03.2016, 12:09:49
Minkälainen seossuhde?
5%-15%  :D en mitään tarkempaa kattonut, oisko ollut jotain puol kiloa 8-9l vettä
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Ruusuja - 31.03.2016, 14:48:36
Kiitos tiedoista  O0
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 06.04.2016, 22:21:01
BC laitettu nyt taaksekkin, viimeviikolla meni keulaan paikalleen.

(https://scontent-ams3-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xlp1/v/t1.0-9/12923264_1107212842632804_3253293836345789131_n.jpg?oh=22d4bf734e3bbe6dd4eeffbbde87055b&oe=57807EDC)

(https://scontent-ams3-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xfa1/v/t1.0-9/12961529_1107212865966135_2540507540925769904_n.jpg?oh=8caa14ed0ce67a69704dcc20ecccea71&oe=578DC9AA)

(https://scontent-ams3-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xpt1/v/t1.0-9/12928352_1107212815966140_8501456404216916783_n.jpg?oh=769ecf8c996f655ac902e85495176916&oe=577769E1)

(https://scontent-ams3-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xat1/v/t1.0-9/944003_1107212765966145_4834799631103121964_n.jpg?oh=75f32e5d5aa2227fa77fa6b55bd83b0a&oe=5779D42F)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 13.04.2016, 22:54:50
Putki tehty loppuun, vielä voisi tukea tuon takapään vähän paremmin. Käsi poltettu ja hallihuoralla vielä kerran siitä yli, tuntuu oikein hyvältä  S*

(http://s23.postimg.org/h7eeitmsb/12963413_1111392882214800_3980352437335860426_n.jpg)

(http://s23.postimg.org/hvn91rli3/12993555_1111392848881470_2363929208524748732_n.jpg)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 28.04.2016, 14:17:02
Autohan sai 3" immun, 016 sisukset 012 runkoon. Puolan siirsin pystyyn, MSD Blaster kun vähän näköjään tihkuaa öljyä vaakatasossa.

Virranjakaja tuli putsattua ta laitettua puuttuvat pultit kiinni. 1/3 oli jäljellä  :idiot2:
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 16.06.2016, 22:58:49
Ettäpä joo, aikaa mennyt, kaikenlaista tapahtunut.
MSD Blaster 2 paikallaan.
Outo ääni koneesta, jostain takapäästä/laatikosta... ei tahdo sit millään löytyä.
Uusi öljypumppu laitettu, "Hyvä" öljypohja.... Piti olla ehjillä kierteillä, ja paskat. Yhtä huonot kun edellinenkin, tästä miinusta käyttäjälle 240
Joten tuli sitten kairattua tilaa ö pohjaan, JIC-liittimen naaraspuoli hitsaten ö pohjaan, ja tulppa siihen....
Laatikko käytetty irti ja sintteri laitettu SRE 763 kaveriksi.
Koneenkorvat muutettu täyskumisiksi Hatz moottorin tyynyiksi + jääkiekko kummallakin puolella  :o vaihteiston kumityyny vaihdettu.
Uudet kirkkaat etuvilkut, motonetistä tilattu.
Vielä ennen ratapäivää:
Kaarien rullaus, etu sisälokarit pois, etujarrujen vaihto 302mm levyt + satulat ja redstuffit + teräspunos letkut, Jarrunesteiden vaihto.

(https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/13418774_1146753135345441_8345738013485794507_n.jpg?oh=776bb14605904f635f656ba2700c90b1&oe=57C2281C)
(https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/t31.0-8/13403348_1151644638189624_2034104487037992995_o.jpg)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 30.06.2016, 01:29:21

(https://s31.postimg.org/4vj3jm8uj/13529144_1160518697302218_3362401948005610260_n.jpg)
(https://s31.postimg.org/hyeq2vz2j/13524541_1160518653968889_1169777925776257138_n.jpg)
 ;D
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: lakeshead - 30.06.2016, 07:10:45
Tuo takapään tuenta on kyllä ongelmallinen viritetyissä 700/900 sarjalaisissa. Yksi syistä miksi ostin 240in aihioksi.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 30.06.2016, 10:58:15
Eipä tuon vahvistaminen ja tukivarsien muokkaaminen/vaihtaminen iso homma ole  ;)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Kalamies - 30.06.2016, 11:58:48
Eipä tuon vahvistaminen ja tukivarsien muokkaaminen/vaihtaminen iso homma ole  ;)
Kuukauden sisään kun särjet kolmannen sarjan, niin alkaa motivaatio olla jo aika kortilla. Luota  :D
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: mikko078 - 30.06.2016, 13:27:27
Oiskohan toi toimiva ratkaisu tohon perän tuentaaan?

http://bakaxel.se/momentstag-volvo-700-900-serien.html (http://bakaxel.se/momentstag-volvo-700-900-serien.html)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 30.06.2016, 16:04:54
Tuota mietin myös, mutta on kyllä kova hinta muutamalle putkelle. Ja taitaa volvon perä jäädä käyttämättä muutenkin tulevaisuudessa. Jos tukivarret antautuu niin tehdään putkesta uudet
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 24.08.2016, 23:35:58
Noh...

Jarrut toimi hyvin radalla ja muutenkin tuntu että sai pikkasen kovempaa vauhtia mutkaan ajaa kun ennen.
Eipä sitten saanu edes yhtä kokonaista kunnon kierrosta ajettua kun hukkaportin kellon kiinnitys petti. Radalla seilas 0.5-0.8, yhtäkkiä anto taas 1.5 ja sillä pääs puol kierrosta.. Sitten katkes kannake kokonaan.

0.1bar maksimissaan kotia ajettaessa
. .
Korjasin kannakkeen, vähän härnäsin painetta lisää ja nyt sit piikkaus 1.8 ja siitä lasku 1.5 jossa pysyy.

Ahtopainemittaria testailin vähän
(https://s14.postimg.io/kecpunum9/IMG_20160812_174713.jpg)

Sillä sitä ajeltiin nyt kuukausi, ilman mitään ongelmia. Kunnes viime lauantaina 1-2 vaihto ja hervoton pamaus. Kakkonen sileäksi  :buck2:

Nyt sit saa lähteä seisontaan, odotellaan KL- racingin pakettia ja uutta konetta ja laatikkoa kasaamaan + perä aihiota ihmettelemään..

Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 26.01.2017, 17:05:09
Tätäkin käyty herättelemässä, nätisti käyntiin kun sai virtaa.

Ruotsista saapui viimevuoden lopulla tilaamat kamat ACM AB firmalta.
JE männät kun tilaamia spm mäntiä ei saanut,
SPM veivit, arp pulttien kanssa ja kovat pultit kannelle

(https://s24.postimg.org/oaew6zud1/IMG_20170126_123712.jpg)

Ja jo aikaisemmin tuli KL-kimpassa suutintukki, tiivistesarja.

+ tietysti adapteri koneen ja vaihteiston väliin  ;)

(https://s28.postimg.org/wsiqkbejh/IMG_20160826_181656.jpg)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 23.03.2017, 11:32:38
(https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/fr/cp0/e15/q65/17424702_1409827932371292_108210536944384921_n.jpg?efg=eyJpIjoidCJ9&oh=2b10a9d28b3d75744d34343f1a87a38b&oe=596C6E20)

 :D jos vielä auton alle neljäs M90.. Sit kyllä riittää
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: JuHaU - 23.03.2017, 11:34:34
:D jos vielä auton alle neljäs M90.. Sit kyllä riittää

Noiden hinnalla olisi saanut jo ihan oikeitakin vaihdelaatikoita.
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 23.03.2017, 12:35:06
Noiden hinnalla olisi saanut jo ihan oikeitakin vaihdelaatikoita.
Onneksi ensimmäinen mistä itse maksan.. Tämän kanssa jo kauan mietin laitanko jotain muuta vielä vinokoneen perään.
Ruotsissa sentään vähän järkevämmät hinnat M90 kanssa kun täällä... Mutta varmasti viimenen M90 mitä menee tähän autoon
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 17.05.2017, 21:45:36
Vähän kaikkea tehty, pienempää ja isompaa...
jotain pientä tullut tässä pariin viikkoon tehtyä :

(https://scontent.fhel1-1.fna.fbcdn.net/v/t1.0-9/18527589_1476402115713873_5596646500380153955_n.jpg?oh=9dcd844459b3e2599bf312f6b5b5134b&oe=59ACF403)

Sellanen löyty, 40 super billetti siivellä.

Ja vähän muutakin tässä tehty...
(https://scontent.fhel1-1.fna.fbcdn.net/v/t1.0-9/18486364_1476402179047200_4883744651996226016_n.jpg?oh=77bf800041bd46db6139dc65b3e2af5f&oe=597419F0)

"Poraan varovasti, ei jaksa siirtää johtosarjaa..." "Oho"
(https://scontent.fhel1-1.fna.fbcdn.net/v/t1.0-9/18556325_1476402209047197_2924635710636082358_n.jpg?oh=49fcd63872e76b628395afb7cc18dae5&oe=59775D1A)

Ackekin on ollut apuna :)
(https://scontent.fhel1-1.fna.fbcdn.net/v/t1.0-9/18519834_1476402015713883_5013264610072961664_n.jpg?oh=7a7d6aefa44c56a793fdaa1895d2962f&oe=59A73D55)

Vähän akkukotelostakin lähti tavaraa...
(https://scontent.fhel1-1.fna.fbcdn.net/v/t1.0-9/18485292_1476402075713877_7571209778581936172_n.jpg?oh=82559d107b655c9121a80a827f8c3a90&oe=59B85D76)

Kaikkea kivaa pientä....
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 03.11.2017, 17:56:51

(https://thumb.ibb.co/nhQ9oG/IMG_20171103_141123.jpg) (https://ibb.co/nhQ9oG)

Alakerta haettu koneistamolta, kaikki välykset katottu, runkolinja ajettu ja dekkitasostakin otettu 0.08 pois. Kaikki tasapainotettu samalla ja sputter laakerit kiertokankiin.

Kaikki moottorin koneistukset ois siis valmiina :)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 03.02.2018, 22:59:16
(https://image.ibb.co/f4pCim/IMG_20180202_173811.jpg)

Oli se laatikko vähän ottanut kipeää  :D
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 12.04.2019, 12:59:04
Puolentoista vuoden jälkeen käyty herättelemässä tätäkin
Hyvin lähti käyntiin samoilla viinoilla ja akulla  :D

(https://i.ibb.co/vD8rMDx/IMG-20190411-172311.jpg) (https://ibb.co/vD8rMDx)

Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 15.10.2019, 11:16:30

(https://i.ibb.co/cX1G3M1/IMG-20191009-180800.jpg) (https://ibb.co/cX1G3M1)

 :idiot2:
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: anssi68 - 15.10.2019, 15:13:39
(https://i.ibb.co/cX1G3M1/IMG-20191009-180800.jpg) (https://ibb.co/cX1G3M1)

 :idiot2:

Jaa, luisupulkka talveks kuntoon  ;) ;)
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: Chall - 01.06.2023, 23:11:42
(https://i.ibb.co/HdLnfDf/P-20230524-184724.jpg)

 :idiot2:
Otsikko: Vs: Volvo 940 B230FT -97 "Only RE85" + T5 Suunnittelua
Kirjoitti: anssi68 - 02.06.2023, 08:17:12
Siitä se lähtee  ;) ;)