S204 Cee kävi 150.000 km huollossa. Lisätöinä pyytämäni ajovalojen suuntaus ja huollossa paljastui ettei parkkitutka ollutkaa vain jatkuvan lumipöpperön vuoksi disabloituna, vaan yksi anturi oli kilahtanut takaa ja sen lisäksi renkaanpaikkausvaahtopurtilon (TireFit) parasta-ennen päivämäärä oli juuri vanhentunut. Molemmista jälkimmäisistä kysyttiin lupaa vaihtoon ja se annettiin. Vehon lasku asiakaslehden alennuskupongilla (50 €) oli 561 €.
Yksityistuodun auton ensimmäinen huolto Veholla sujui oikein mallikkaasti. Auton aiempi huoltohistoria tarkastettiin vielä kertaalleen ja minulle vahvistettiin taas kerran kaiken olevan kunnossa. Sovimme kuinka huolto-ohjelmaa jatketaan ja pyynnöstäni tarkistettiin mitä voiteluaineita tehdas suosittelee vaihteistoon ja perään, joihin olin varautunut pyytämään ylimääräisen öljynvaihdon varmistaakseni talveen sopivat voiteluaineet. Ei kuulemma ollut tarpeen, koska kumpaankin on M-B öljysuositus, jota luotimme saksalaisen merkkiliikkeen myös noudattaneen.
Nyt tehdyn huollon jälkeen Mobilo-Life palvelu jatkuu kuin uudella autolla ja koritakuuta on jäljellä 26 vuotta. Toivottavasti en joudu itse tuohon vetoamaan, koska kyse ei ole uudesta 740:sta enkä uskalla sitoutua ajamaan tällä yhtä pitkään?
Noin vuosi sitten Wetterillä huolletun S80:n 160.000 km huollon kustannusarvio oli vuotta aiemmin 1100 € ja laskua tuli 1412 € ennen kuin puhalsin pelin poikki siinä vaiheessa kun tuon päälle tarjottiin vielä 650 € takajarruremonttia ja takaluukun kahvan vaihtoa. Näihin aivan aiheellisiin lisätöihin hain osat eri puolilta ja maksoin puuhapussistani noin 350€.
Molemmat huoltohinnat Oulun merkkiliikkeistä ja molemmissa tapauksissa kustannusarvio annettiin ja se olisi kohtuullisella tarkkuudella myös pitänyt, ellei puhelimitse olisi ilmoitettu havaituista lisätöistä ja myös sovittu niiden tekemisestä.
Vertailu ei ole sen osalta aivan tasapuolinen, että Volvon huollossa on mukana kaksi kallista 80.000 km välein tehtävää toimenpidettä, eli jakopään huolto (+vesipumppu samalla kun se on auki) ja automaatin öljynvaihto, joista kumpikaan ei koske Mersua.
Mielenkiintoinen vertailutieto tulee noista parkkitutkan antureista, joita molemmista on kilahtanut yksi. Volvon anturi oli kympin halvempi, 65 €. Mutta koska työtä tulee S80:n kanssa askarrellessa helposti aika paljon, tulee asennus hintoihinsa: Puskurin purku maksaa kolminkertaisesti anturin asennuksen verran, ja maalaus enemmän kuin edellämainitut yhteensä = anturin vaihto kokonaisuutena 275€.
Mersun parkkitutkan anturi on ainakin nyt kalliimpi kuin Volvon anturi oli syyskuussa 2009, eli 76 €. Asennus kuvaa mielestäni sitä millä tavoin S80 on kasattu ja Cee ei ole: asennustyötä on satasen sijasta 29.15 €. Maalaus tapahtuu Veholla 10% hinnalla, eli 11 €, eli koko satsi vajaa 120€ on alle puolet Volvon vastaavasta. Oikeampaa olisi ehkä sanoa, että Wetterin vastaavasta laskusta, koska suurin osa muodostuu töistä? Tämä on vain yksi esimerkki, eikä minulla ole oikeasti vielä kokemusta siitä kuinka helppo tai vaikea tai kallis Cee on huolto- ja korjaustöiden suhteen.
Kiva auto tuo S80 on, mutta tarpeettoman paljon siinä töitä piisaa aina kun tallilla alkaa tapahtua. Meidän S80 huolto-ohjelma jatkuu todennäköisesti Suomen Autohuollossa tästä eteenpäin.