Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi

Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Muut menopelit => Aiheen aloitti: Lankku - 16.12.2019, 00:12:13

Otsikko: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 16.12.2019, 00:12:13
Kuvia ja jotain tekstiä tiedossa ;)

Jo 2000-luvun alkuvuosista asti on mielensopukoissa kytenyt kiinnostus ns. täyskokoiseen paripyörälliseen jenkkiavolavaan. "Mitä isompi sitä parempi", kunhan se on takaveto. Sen pidemmälle asiassa ei kuitenkaan tullut mentyä ennen viime vuoden alkua. Craigslistia selailemalla löytyi Houstonista pari vuotta seissyt 7.3 Powerstroke kohtuu vähillä kilometreillä. Täys työkalumalli ilman hienouksia, mutta siihen piti tarttua, koska hinta oli kohillaan omaan budjettiin ja muihin tarjolla olleisiin nähden. Vähän lommoa siellä täällä, takalokasuojissa halkeamat, muuten lian alta asiallisen oloinen. Finn-Us hoiti kaupanteon sekä muut oheistoiminnot jenkeissä ja auto oli noudettavissa Hämeenlinnasta huhtikuussa. Kummasti helpottaa ostoa kun merirahti tarvitsi maksaa vasta auton tultua Suomeen.

Syy auton seisomiseen oli se, että firmalla oli hommat vähentyneet ja jättäneet pari autoa seisomaan. Ilmoituksessakin oli ensin kaksi autoa ja myöhemmin enää vain yksi. Olivat kuulemma ottaneet toisen kunnostettavaksi takaisin ajoon. Ilmoituksessa ajomäärä oli 170000 mailia joka oli ilmeisesti sen toisen auton, koska tässä oli mittarissa vain 121915 mailia. Minä olen vasta toinen omistaja, käyttäjien määrää ei tiedä kukaan :D Katsastuksessa punnittiin omamassaksi muistaakseni ~3250kg, kantavuutta jäi ~1800kg.

Sellaisena se lähti jenkeistä. Vasemmalta joutuivat irrottamaan takalokasuojan ja ulomman pyörän, että mahtui konttiin.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Ostokunto%2C%20Halmari/H2.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Ostokunto%2C%20Halmari/H3.jpg?img=medium)

Tutun hinausautolla käytiin hakemassa, lavaan piti rakentaa pieni jatke :D
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/2.jpg?img=medium)

Tiputettiin työpaikan pihaan ja otettiin heti lavan reunoilta laatikot jotta tuttu sai ne aihioiksi hinuria varten. Käynnistyminen teetti vähän hommaa. Tiedossa oli se, että käy vain pilotilla. Vianhaun jälkeen muistui mieleen tekstit viallisista nokanasentotunnistimista. Sen tilallahan olikin pelkkä reikä, tainneet lainata johonkin toiseen autoon ja unohtaneet itsekin :P Uusi anturi, turaus pilottia ja käyntiin. Käynnistyminenkin parani koko ajan, taisi olla ilmaa järjestelmässä ja näissä ei ole paluuta polttoainekiskoista. Käyntiin saamisen ja pihalla siirtelyn jälkeen olikin aika aloittaa operointi.

Ennen katsastusta tuli tehtyä kohtuu kattavasti huoltoa ja pikkukorjauksia kuten:
100Ah akut, moottoriöljyt, tehostinöljyt, polttoainesuodatin, jarruneste, jarrujen tarkastus, kaikki pallonivelet, apulaitehihna +kiristin, putkenkuljetustelineen ja teippien poisto, maalipinnan kiillotus, alustan osien vaihto, lavan etureunan kuormasuojan teko putkenkuljetustelineestä, toisesta autosta jääneet jäykkyyssäädettävät etuiskarit, isommalla kantavuudella oleva vetokoukku, ym. Etuosa oli maalattu uusiksi ja siinäkin oli paljon naarmua. Osan sai kiillotuksella pois, mutta vaatii jatkotoimenpiteitä.

Yhtenä isoimpana operaationa oli sisustan purku, verhoilujen pesu sekä lattian pintaruosteiden poisto, maalaus ja kotelosuojaus. Siinä samalla äänieristemattoa pintaan. Reunalistojen välistä kulkeunut hiekka ja takalasintiivisteen välistä vuotanut vesi oli aloittanut aika kivasti ruostuttamaan pintaa.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202018/2.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202018/8.jpg?img=medium)

Vakiolla alustalla ja madallettuna droppitukivarsilla sekä uusilla takajousenkiinnikkeillä. Samalla vaihtui etuvakaaja 13mm paksumpaan ja on nyt vain ~37,5mm:
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/19.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/21.jpg?img=medium)

Sisusta oli kaameassa kunnossa, no olihan se työkaluna. Ennen, jälkeen ja "päivitetyillä" etupenkeillä(V70II,jne. Sportit).
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Ostokunto%2C%20Halmari/H8.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/27.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/45.jpg?img=medium)

Pohja puolestaan oli oikein hyvässä kunnossa:
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/7.jpg?img=medium)

Kesäkuun puolivälille varasin katsastuksen ja ennen sitä otin tarrat pariksi päiväksi. Aiemmin ei ollutkaan tällaisella tullut ajettua. Katsastuksessa ei muuta uutta sanomista löytynyt kuin vähän odotetusti seisontajarru. Tarvitsi vain vivuston herkistelyä ja säätöä. Sitäkin varten piti purkaa takanavat auki jotta sai levyt pois. Katsastettuna piti tietysti käydä hakemassa toiselta konttorilta viisimerkkiset kilvet kun niitä vielä hyllyssä oli. Eihän näihin mitään korkeita tai minikilpiä voi laittaa ::)

Katsastuksen jälkeen kesän aikana tuli jatkettua ehostamista:

Sähkökeskus(GEM) piti kunnostaa putsauksella ja uudella tinalla:
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202018/19.jpg?img=medium)

Vaihdoin rahisevan turbiinin tilalle kolmilevyisen ja laatikkoon shift-kitin. Mukava tehdä töissä vain keula nosturille nostettuna ja pelata laatikon kanssa tunkilla :) Ilmoitettu paino turbiinin kanssa taisi olla noin 136kg.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202018/22.jpg?img=medium)

Samalla laittolistalla oli oikeaan takajarruun kumit, uudet ajovaloumpiot, Edge ohjelmointikapula, ilmastoinnin kuivain, sisäkenno ja saumastaan vuotava kompura, ym. Lämppärinsäätöjen alipainepumppu oli rikki ja sen sai rakenneltua yhdistelemällä Volvon vakkarin alipainepumpusta osia, vain vähän eroja rungon valussa. Sisäkenno oli muurautunut melkein umpeen ja oli hyvin halpa uusiakin. Iso vapaavirtaussuodatin piti tottakai laittaa, näistä on paljon kirjoituksia miten vakio putsari(kotelo) vain yksinkertaisesti on ahdistava varsinkin yhtään tehoa nostaessa. Uudemmissa onkin jo tehtaalta isompi kotelo.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202018/28.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202018/30.jpg?img=medium)

Vuoden aikana auto pääsi vetohommiinkin pari kertaa, lavallakin saattoi olla samalla parisataa kiloa tavaraa. Alemmassa kärrissä vetopään korkeus sopii paremmin autoon jossa kuula on vähän korkeammalla, mutta eipä vaikuttanut siihen miten tulee perässä.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/32.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/33.jpg?img=medium)

Juuri muuta ei loppuvuoden aikana tapahtunutkaan. Ennen talvisäilöön vientiä ostin 08-10 F350 nelikon etuspoilerin, tein etupuskurin alareunaan sille kiinnikkeet ja keulan ilme korjaantui hyvin. Spoilerin korkeus oli tuntematon ja sehän olikin "vain" 6", maavaraa jäi noin 10cm.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202018/33.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202018/36.jpg?img=medium)

Jottai tulisi ihan liikaa tekstiä(ihan niin kuin sitä ei olisi jo nyt), vuosi 2019 on käsittelyssä seuraavassa viestissä.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: Lankku - 16.12.2019, 01:01:30
Tänä vuonna työmäärällisesti on tainnut mennä aikaa vähän enemmän kuin viime vuonna. Silti ns. ajoon vaikuttavia juttuja ei oikeastaan ole ollut. Kilsoja tulikin ajokauden aikana noin 10tkm josta autotraileri perässä noin 2500km. Viime vuoden ajomäärä oli noin 6tkm.

Kesäkuussa hiekkapuhallutin lavasta ruosteet pois, epoksi pintaan ja siihen päälle bedliner. Samalla lavan etureunan kuormasuoja sai mustan epoksin.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202019/1.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202019/3.jpg?img=medium)

Kuun lopulla sain viimeinkin asennettua paineistetun paluun polttoainekiskoihin. Käyntiääni muuttui nätimmäksi ja käynti ehkä vähän tasottuikin. Kiskoissa on valmiit nipat ja onneksi ne aukesivat ilman taistelua.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202019/7.jpg?img=medium)

Elokuussa vaihdoin isomman 3,5" dp:n ja korjasin samalla tärinästä murtuneen laatikon öljytikunputken. Paransin etuovien äänieristystä ja vaihdoin vakioiden rätisevien 5x7" kajarien tilalle purkuautosta löytyneen SPL Dynamics Pro 6.2A erkkasarjan.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202019/11.jpg?img=medium)

Viime kuun alussa olikin aika alottaa korin ehostaminen. Kuten yleensä käy, aluksi suunniteltu ei riittänyt vaan piti sitten tehdä vähän enemmän kuitenkin. Miten taas kävi näin.
Oioin helmojen kanteissa olleet rutut ja oikean helman etupään ohessa lokasuojan alareunan.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202019/25.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202019/31.jpg?img=medium)

Seuraavaksi oli rungon hiekkapuhallutus ja siinä samalla pyyhkäistiin pohjaa muutenkin, jotta uusi maali tarttuu paremmin. Muutamia pisteruostekohtia tottakai piti poistaa samalla. Hiekkapuhallutuksen jälkeen maalasin pohjamaaliepoksin, arempiin paikkoihin lorahti 4l Raptoria ja muualle musta uretaanimaali.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202019/35.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202019/43.jpg?img=medium)

Pohja oli "valmis" ja siirryttiin pintapuolelle. Takaluukku vaati jonkin verran työtä, mainoskyltin ruuvinreiät umpeen ja iso määrä naarmuja sekä muutamia lommoja. Takanurkkien lommoja oikaisin ja kittiä päälle. Tässä vaiheessa homma lähti leviämään kun päätin kuitenkin käydä myös lavan kyljet läpi ja kun lava oli maalattu, eihän lokasuojia voinut enää jättää maalaamatta. Lokasuojien kanssa riittikin puuhaa, alunperin meinasin vain liimata tuet taakse ja valkeaa liimamassaa halkeamiin. Ei muuta kuin reikälevyllä tuennat takapuolelle ja liimaukset SMC-kitillä. Yksi purkki riitti melkein loppuun asti, loput piti jatkaa kohdasta riippuen muovi-, lasikuitu- ja perus pintakitillä. Ja naarmua riitti lokasuojissakin vaikka muille jakaa. Joka paikkaan hiontaväri ennen pintaa.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202019/48.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202019/49.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202019/58.jpg?img=medium)

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202019/64.jpg?img=medium)

Oikeaan takalokasuojaan pääsi kokoamaan itseaiheutetun palapelin muiden vaurioiden lisäksi :buck2:
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202019/69.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202019/76.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202019/84.jpg?img=medium)

Vedin vielä ns. varmistukseksi kiveniskumassaa pariin paikkaan, koska Raptor riitti vain yhteen kerrokseen. Ja kotelosuojaa perään:
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202019/103.jpg?img=medium)

Vanteet ja puskurit hiekkapuhallettiin sekä maalattiin molemmin puolin. Vanteisiin perushopea ja puskureihin tuli yhden epäonnistuneen harmaan(liian vaalea) jälkeen musta. Takapuskurin ruttuja suoristin ennen maalausta ja sai oikeasti hakata, sen verran paksua rautaa. Maski ja valonkehykset saivat tietysti uuden värin ja se osui todella hyvin kohdalleen. Töpöttelin etupäähän kiveniskemiin ja naarmuihin tarpeen mukaan maalia, osasta joutui vingulla ajamaan ruosteetkin pois. Katossa oli pari ruostelänttiä työkäytön jäljiltä ja ne putsailin myös. Uudet etuvilkut viimeistelivät uuden kuosin aika kivasti. Tänään aamupäivällä tein pikaisen kiillotuksen koppiin, vahasin koko kamppeen ja otin pari kuvaa vähäisellä päivänvalolla. Lumisateessa tottakai.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/57.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/53.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/55.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/56.jpg?img=medium)

Siirtyy talvisäilöön kunhan pakastaa ettei likaannu matkalla. Juvan Ruoste-esto hoiti hiekkapuhallukset ja näkyvien osien maalaukset kuten englantilaisen kanssakin.

Kulutus pitkässä matkassa maantiellä on ollut hyvin inhimillinen 11,7l/100km. Kärry perässä taisi mennä noin 13,7.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: B30A - 16.12.2019, 08:19:28
Nyt on miesten peli.  8)

Miltäs tässä näyttä helmakotelot sisältä, ruostetta ei kait ollut kun on näin siisti peli kaikinpuolin mutta siellä ei taida olla muuta kuin joku pohjamaali sisällä??
Käsitin että tällä ajellaan kesällä mutta rupesin vaan pohtimaan kun yhdet vuosituhannenvaihteen Hopan, US-tuonti, helmat korjasin vuosia sitten ja ne oli ihan loppu. Näkyi kyllä uloskin kun pohjia ei ollut ollenkaan mutta sisäpuoli oli aika tympeä kun siellä ei ollut ikinä ollut mitään suojaa sen ohuen maalin lisäksi.

Miltäs tässä näyttää kojelauta, muotoilullisesti? Kiinnostaa ihan vaan vertailumielessä esim. johonkin työkäyttö Vaniin jossa kojelauta on kertakaikkisen masentava... Parista kuvasta vähän näkyy että tässä se ei olisi ihan niin apaattinen.

Ai niin, pointsit siitä ettei ole laitettu sitä spede-pakoputkea joita näkyy näissä möhkäleissä... tiiätte sen ison putkenpään jonne mahtuu pää sisään.  O0
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: Wolvis - 16.12.2019, 09:17:42
Nyt on miesten peli.  8)

Miltäs tässä näyttä helmakotelot sisältä, ruostetta ei kait ollut kun on näin siisti peli kaikinpuolin mutta siellä ei taida olla muuta kuin joku pohjamaali sisällä??
Käsitin että tällä ajellaan kesällä mutta rupesin vaan pohtimaan kun yhdet vuosituhannenvaihteen Hopan, US-tuonti, helmat korjasin vuosia sitten ja ne oli ihan loppu. Näkyi kyllä uloskin kun pohjia ei ollut ollenkaan mutta sisäpuoli oli aika tympeä kun siellä ei ollut ikinä ollut mitään suojaa sen ohuen maalin lisäksi.

Miltäs tässä näyttää kojelauta, muotoilullisesti? Kiinnostaa ihan vaan vertailumielessä esim. johonkin työkäyttö Vaniin jossa kojelauta on kertakaikkisen masentava... Parista kuvasta vähän näkyy että tässä se ei olisi ihan niin apaattinen.

Ai niin, pointsit siitä ettei ole laitettu sitä spede-pakoputkea joita näkyy näissä möhkäleissä... tiiätte sen ison putkenpään jonne mahtuu pää sisään.  O0
Kaikkein lahoimpia taitaa olla entiset auravehkeet? Ja on se hyvää vaihtelua että kaikis ei oo sitä tynnyriä pakoputken päässä.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: Maxxxed - 16.12.2019, 09:31:57
Take my money  :2funny:

Asiallinen pickup, kääntää varmasti päitä. Upean pelin rakentanut, ei alkuunsa niin mairitteleva mut nykykuosi on kyllä makosa  8)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: Lankku - 16.12.2019, 19:38:07
Kaikki kotelot näyttää sisältä siltä mitä voi olettaakin eli ruosteettomat. Kuivissa oloissa ollut, eikä seisontapaikkakaan ole tainnut olla kovin kostea vaikka siinä kasvillisuutta olikin. Miten huonoja lie lattian reunat talvikäytössä olevissa autoissa. Jaloista kuravesi valuu lattiamaton ja kynnysmuovin välistä tuonne lattian päälle ja jää muhimaan hiekan kanssa. Siihen kun lisätään vuotava lasi pitämään paikat jatkuvasti märkänä.

Kojelauta ei ole niin masentava kuin monissa muissa, sen kanssa pystyy elämään. En ole varta vasten sitä kuvaillut, mutta kuvien joukosta jotain siitä voi erottaa. Sisustaan meinasin uutta väriä keväämmällä perusharmaan tilalle. Kaikki verhoilupaneelit on kuitenkin muovipinnalla joten maalaaminen ei ole ongelma.

Näillä tehoilla ihan turha suurentaa pakoputkea. Vakio 3,5" riittää eikä mölyä liikaa :)

Kaikki otetut kuvat löytyvät täältä: https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350+CrewCab+DRW+-99/
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: Ristus - 16.12.2019, 19:48:19
Tyhmänä kysyn että voisko samaa sarjaa takapenkinkin jostain volvosta soveltaa? makia vetopeli... tuolla sais vissiin vetää myös hanhenkaula traileria nykysin suomessa?
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: Lankku - 16.12.2019, 21:23:20
Siinä voi olla aika soveltaminen, selkänoja ei ole kovin paksu. Ja olisi käytettävä alkuperäistä runkoa, koska selkänoja taittuu vähän eteenpäin. Ihan vaan mustaa istuinsuojaa siihen meinasin.

En tiedä miten sen mallin vetohommat menee, jotain lueskellut että olisi vissiin mahdollista. Tarvis tehdä lavaan reikäkin. Riittää nykyinen 3500kg hyvin.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: Ristus - 17.12.2019, 08:24:00
Joo hanhenkaulalle tarvii vetokuulan siihen lavalle akselin päälle ja lavan läpi runkoon kiinni se systeemi. noihin jenkkeihin saa niita sarjoja kyllä hyvin mutta tuskin on tarvetta sulla kun saa vetaa ihan tarpeeksi  normaalistikkin ja lavalle menee vaikka mitä...
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: R70AWD - 17.12.2019, 14:16:36
Eihän se Goose Neck vetokuula lavalla mitään haittaa, se kun kääntyy piiloon sillon kun sitä ei tarvita. Siihen päälle käy myös 5th Wheel pöytä, jonka voi myös irrottaa kun sitä ei tarvita ja joka voi olla ilmajousitettukin omalla kompurallaan jne jne.
Ainoa vaan ettei noiden jenkkikärryjen sähköjarruja oikein millään konstilla hyväksytä täällä. EU-hyväksyttyä minivetopöytää saa ja myös valmiita kärryjä joissa niissäkin on sähköjarrut, mutta hinta on sitten melkoinen, eikä ne ole ollenkaan niin käteviä kun jenkkivehkeet. Valitettavasti elämme watun EU:ssa ja päälle vielä Sääntö-Suomen omat sekoilut  >:(

Kolmiakselinen 3500kg normi traileri, miksei jopa samantein umpinaisena perään jos jotain isompaa meinaa vetää tuolla.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: Lankku - 18.12.2019, 11:20:57
Pelkkää haittaahan siitä on silloin kun sille ei ole mitään käyttöä :P En usko, että tarvii omassa käytössä tuota Country Squirea painavampaa laittaa perään. Oiskohan se ollut noin 2600-2700kg paketti.

En ole nähnyt tarpeelliseksi hommata omaa kärryä, tutuilta saa niin halvalla lainaan.

Sinällänsä huvittava, että koukun rungon valmistaja lupaa yli tuplat vetopainoa pelkälle kuulalle verrattuna paikallaan olleeseen alkuperäiseen. Ne on kuitenkin hyvin identtiset mitoiltaan. Tuossahan on kuulalle paikka myös puskurissa ja sen lukemat on lähellä orkkiskoukkua.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: NBM - 24.12.2019, 00:01:05
Nyt on miesten peli.  8)
...josta tulikin mieleen, kun toissakesänä seurattiin tämän lähtöä Big Wheelsistä ja pähkäiltiin mikä on miehekkään ajoneuvon määritelmä, onko silloin jos se on pitkä ja kankea  :-X

Ja tuosta Bob Wayne - There Ain't No Diesel Trucks in Heaven: https://www.youtube.com/watch?v=g2geMpanDzE&list=PLSWQMIm-TtPYx3Pod5BJs-8W14nDaLehj&index=16





Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: B30A - 24.12.2019, 08:59:43
...josta tulikin mieleen, kun toissakesänä seurattiin tämän lähtöä Big Wheelsistä ja pähkäiltiin mikä on miehekkään ajoneuvon määritelmä, onko silloin jos se on pitkä ja kankea  :-X

Ja tuosta Bob Wayne - There Ain't No Diesel Trucks in Heaven: https://www.youtube.com/watch?v=g2geMpanDzE&list=PLSWQMIm-TtPYx3Pod5BJs-8W14nDaLehj&index=16

Isot autot monesti on, isoja ja "kankeita".  ;D
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: Lankku - 24.12.2019, 12:19:42
Jos katselee automyyjien ilmoituksia, melkein kaikki perus euroautoa isommat jenkit voi olla "äijäautoja". Mun mielestä sinällänsä vähän mielikuvitukseton termi :P
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: SamigoGTE - 24.12.2019, 13:05:43
Makia peli. Itelläki haaveissa tämmönen mutta nelivetona mieluiten. Paripyörällisessä vaan on sitä jotain  S*
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: Lankku - 05.06.2020, 22:20:29
Huhtikuun puolivälin jälkeen otin ajoon, viikon ehti ajelemaan työmatkaa ennen kuin kotiin mennessä alkoi työntämään putken täydeltä valkeaa ja kone nakuttamaan rankasti. Tiensivuun ja pikaisen tutkailun(ja vahvan hajun) perusteella epäilys hajonneesta suuttimesta. cc57 "pääsi" toimittamaan hinauspalvelun virkaa. Nostettiin perä ylös, otin kardaanin irti perästä ja hinattiin tutun pihaan. Sai asettua siinä pari päivää kunnes oli aikaa tutustua suuttimien irrotukseen. Siirrettiin sisälle, otin suuttimet pois ja yhdestä oli kärki halki. Kaksi suutinta oli uusittu(ns. hyvänmerkkiseen) ja hajonnut on toinen niistä.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202020/3.jpg?img=medium)

Sen jälkeen saikin odotella aikansa pihalla ennen kuin pääsin keskenäni sopimukseen tilaanko vain yhden vakiosuuttimen vai kaikki isommat. Ennen päätöstä vedin paineilmaletkun auton luo, imin sylinterit tyhjäksi öljystä ja polttoaineesta sekä tähystin onko kärjenpala pytyssä tai pystyssä männässä. Ihmeellistä kyllä minkäänlaisia jälkiä ei näkynyt männässä. Tainnut käydä tuuri ja pala huuhtoutunut polttoaineen mukana. Viime kuun alkupuolella tilasin isommat suuttimet ja lastun muutamalla eri ohjelmalla. Parin viikon odottelu muuttuikin koronan myötä pariksi kuukaudeksi, koska myyjä lähettää USPS:llä ja sitä kautta tavara tulee tällä hetkellä pääasiassa merirahtina. Tottakai kysyin vaihtoa eri kuriiriin siinä vaiheessa kun selvitin, että näin on, mutta oli ehtinyt jo lähtemään. Edellinen seurantamerkintä on 20.5. Losista terminaalista eli näillä näkymin voisin olettaa saapuvan vasta heinäkuun alussa :buck2:

Tutulla oli täysikokoinen perheauto maalauksessa ja oli työntänyt pihalle viereen. Ohi ajaessa piti käydä näppäämässä kuva :D

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/58.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: Lankku - 23.06.2020, 21:17:15
Sain suuttimet haltuun viimeinkin viime viikon alussa, torstaina työnnettiin sisälle ja perjantaina vaihdoin paikalleen.

Putsasin suuttimenkolot ja asensin suuttimet, uudet hehkut, uudet venakopantiivisteet johtosarjoineen, jne. Tottakai johtosarjassa hehkujen liittimet olivat löysemmät kuin alkuperäiset ja vaativat vähän työtä. Johdot on alkaneet kuoriutumaan moottorin puolelta vasemman venakopanjohtosarjan liittimen vierestä. Tiivisteiden mukana tuli myös siihen liitin johdonpätkien kanssa. Vaihdettava jossain vaiheessa. Tilasin suuttimien kanssa samalla polttoainesuodatinkotelon tyhjennyshanan. Liimasin vanhan umpeen jo ensimmäisenä kesänä, koska se vuoti. Putsasin suodatinkotelon, laitoin hanan ja uuden suodattimen. Mittasin vanhat hehkut ja vain kolme oli ehjiä. Neljä täysin mykkiä ja yhdessä oli 7,6k ohm. Ei ihmekään, että vaati syksyllä aika paljon pyörittämistä. Tullessaan oli kuitenkin vain yksi rikki ja nuokin oli jo vaihdettu joskus. Ei pitkään Berut kestäneet tässä.

Ohjeiden mukaisesti esitäytin korkeapaineöljypumpun ja suuttimien öljynsyöttökanavat, meni noin 1,8l öljyä. Käytin virtoja päällä pariin kertaan jotta suodatinkotelo täyttyy ja pyörittelin konetta jotta suuttimien öljykanavat täyttyy kunnolla. Venakoppien johdot kiinni ja ensimmäisellä käyntiin. Vähemmän yllättäen kierrättämällä tuli savua aika rankastikin. Käyttelin jonkin aikaa, ajelin vähän hallia ympäri ja koko ajan savutus vähentyi kun putkistossa oleva diesel vähentyi.

Sunnuntaina otin seisontajarrumekanismin pois autosta, vaijeri poikki vaan ja uusi tilalle. Kevyesti piti runnoa mekanismin runkoa. Polkimen akselitappi pitää paketin keskeltä kasassa, päät on levitetty, toinen pää oli poikki ja tappi ruostunut jumiin polkimeen. Kaipa toinen pää on vaan käytön myötä nirhaantunut niin heikoksi, ettei kestänyt enää hieman sivusta tulevaa painallusta. Putsasin tapin sekä reiän polkimessa porasin reiän tapin läpi ja paketti nippuun M8 pultilla jossa sopivan pituinen kierteetön osuus.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202020/5.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202020/8.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202020/7.jpg?img=medium)

Perään pesu sekä samana iltana siirsin takaisin kotipihaan ja savutus on jo melkein poissa. Myöskin suuttimenkärjenpala taisi lähteä pakosarjasta, ei kilise enää. Ensihuomioina paljon hiljaisempi käyntiääni. Vanhoilla suuttimilla kone kuulosti paljon rohisevammalta.

Tänään iltapäivällä käytin konttorilla näytillä eikä katsastaja löytänyt moitittavaa :o Vähän epäilytti savutuksen suhteen kun täyskaasulla tulee jonkinlainen pölly putkesta. Muuten ei ajossa sitten savutakaan. Hyvin lähelle pohjaa pitää kaasu painaa ennen kuin savutus alkaa ja sekin on economy-ohjelmalla. Isona plussana käy ja vetää paljon tasaisemmin ja paremmin kuin ennen. Aiemmin oli reilummin kierrättäessä nypytystä ja nyt se on poissa. Olisiko hajonnut suutin sitten oireillut jo.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: Lankku - 28.06.2020, 22:36:07
Voisi todeta, että uudet suuttimet ja ohjelma toimii paremmin kuin alkuperäiset. Viikon työmatkat ja nurkissa pyörittelyt meni samalla kulutuksella kuin ennenkin, vaikka kulkee paremmin. Eilen käytiin hakemassa kaverille auto trailerilla ja keskikulutus on puoli litraa pienempi. Nyt lukema on 13,2l/100km. Kaikkiaan tällä viikolla mittariin tuli lisää noin 920km. Voisi harkita laajakaistan asennusta ihan mielenkiinnosta.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: Lankku - 13.07.2020, 00:11:01
Tiputin takapään alimpaan asentoon ja piti ottaa huuhtaisun jälkeen kuvakin iltasella. Kummasti likaantuu kun ajanut tällä melkein kaikki ajot suuttimien asennuksen jälkeen.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202020/12.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: Lankku - 31.07.2020, 21:45:26
Takapään tiputuksen jälkeen kardaanin värinät lisääntyivät entisestään ja varsinkin tietyllä nopeudella kevyesti vedättäessä. Maanantaina nostin takajousen takaisin keskiasentoon ja kardaanin tilanne palautui ennalleen. Tiistaina möngin töissä alla sen verran, että vaihdoin peräöljyt ja tein kardaaninkannatinpalkin tilalle levystä uuden. Laakeri nousi ylös noin 54mm. Nivelien kulmat muuttuivat ilmeisesti paljon paremmiksi, koska noin hyvä ei ole ollut vielä missään vaiheessa. Eipä ole liikaa häirinnyt kun nyt vasta sai aikaiseksi :P Peräöljyn väristä ja hajusta päätelleen taisi olla vielä alkuperäistä. Ei ollut mitenkään palaneen hajuista, tuskin on kovin suuria kuormia vedelty jenkeissä.

Tänään oli ~530km vetohommia, cc57 toimitti kuskin virkaa :sundaydriver: Keskikulutus noin 14,5l/100km, matkasta noin 40km pelkkä traileri perässä ja muuten kuormattuna. Kulkee nykyisellään aika kevyesti.

Mennessä kyydissä oli -68 LTD Country Squire jonka toin kaksi vuotta sitten, korjasin ja hitsasin (http://) käyttökuntoon, vaihdoin viallisen 390 tilalle 242:ssa ja V90:ssä käyneen 4,6l modulaarin ja katsastin ensimmäisen kerran viime vuoden maaliskuussa. Koska se ei mennyt vaparina kaupaksi, viime vuonna ennen joulua heitin keulille HX40:n, penkitin ja muutostin sille. Jokunen tuhat tuli ajeltua vaparina ja ahdettuna, kesällä ja talvella. Oli ihan ruosteeton, ei tarvinnut tehdä isoja korjauksia esim. rintapeltiin.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/59.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/LTD%20Country%20Squire%20-68/34.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/LTD%20Country%20Squire%20-68/39.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/LTD%20Country%20Squire%20-68/Peltihommat/31.jpg?img=medium)


Tilalle kyytiin nousi -60 Oldsmobile 98 Hardtop 394 Rocket V8:lla ja Hydramaticilla. Sähkölasit, -penkki, -antenni, ilmastointi, jne. Tuotu viime talvena, puuttuu pakki ja jarrujen ehostus on kesken. Muutenhan se on "ajovalmis" :D Pintapuolella vähän kuprua, mutta pohja on hyvässä kunnossa.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/60.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/2.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/27.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: janne81 - 01.08.2020, 21:59:57
Jaha, vissiin vähän jenkkikärpänen purassu.. hyvää tekee välillä rassata muutakin ku Volvoja  ;) Mulla tuli mopoikä takas  :D
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually
Kirjoitti: Lankku - 02.08.2020, 18:27:23
Onhan sitä oltava jotain muuta tekemistä kun nykyisen(ja aiemman) lainsäädännön puitteissa on takaveto-Volvoihin kohtuu laidasta laitaan tullut tehtyä kaikkea. Kasin väliaikaissijoitus oli ehkä pikkaisen ohikin niistä :D Uusia sääntöjä ajatellen hommasin jo viime vuoden lopulla foorumilaiselta kohtuu hyville papereille muutoskatsastetun korin V:> Sen näkee sitten millainen ruletti alkaa tekniikoiden kanssa vai meneekö uusien sääntöjen mukainen tekniikka siihen.

Oldsiin tuli tartuttua, koska kaupassa sai mukana rakentelurahaakin ja lähtökohta on aika hyvä.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 15.11.2020, 00:37:24
F350 on ollut muutaman viikon ajossa taas ennen kuin sekin poistuu talveksi liikenteestä(englantilaisen viereen kuivaan). Ei ole tarvinnut kuin pestä pariin kertaan ja tankata.

Lopummalla kesää ostin tutulta -92 Silveradon 6.2l dieselillä. Korjailin (https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Silverado+-92/Laitot+2020/) pahimmat ruosteet rungosta sekä kopista pois jonka jälkeen hiekkapuhallutin koko pohjan ja vedin maalia sekä kotelosuojaa perään. Kunnostelin ja putsailin vähän muutenkin ja katsastin. Sillä tulikin ajettua aika paljon ja vähän aikaa sitten tuuppasin talvisäilöön.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Silverado%20-92/1.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Silverado%20-92/12.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Silverado%20-92/20.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Silverado%20-92/Laitot%202020/1.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Silverado%20-92/Laitot%202020/5.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Silverado%20-92/Laitot%202020/71.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Silverado%20-92/Laitot%202020/48.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Silverado%20-92/Laitot%202020/68.jpg?img=medium)


Oldsille ei ole vähään aikaan tapahtunut mitään, mutta kyllä sillekin jotain on tullut tehtyä. Osin pitänyt korjailla/täydentää edellisen omistajan korjauksia ja siihen päälle vähän muutakin. Saa nähdä riittääkö aika tehdä vielä tämän vuoden puolella katsastuskuntoon vai ei.

Käytin esim. laatikosta venttiilipöydän ja governorin auki jos löytyy syy miksi pakki ei mene käydessä päälle. Siellä olikin reilusti kuonaa ja useita jumettuneita mäntiä. Ihme, että kulki yhtään mihinkään. Nyt se jo liikkuu eteen ja taakse.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202020/15.jpg?img=medium)

Jarrut tuli muutettua kaksipiriisiksi 70-luvun Javelinin pääsylinterillä. Jarrutehostimen joutui uusimaan koska vanhasta oli poljettu sisäpuolelta tiiviste hajalle. Vaikka jarrusylinterit ja letkut oli laitettu uudet, ei takajarruja oltu säädetty ollenkaan ja eteen oli jätetty kengät jotka oli aivan loppu. Oikea etupyöränlaakeri piti aivan kaameaa meteliä ja toisella puolella ei ollut etuiskarin alahelaa enää.

Kaasari oli kuulemma avattu ja käytetty ultraäänipesurissa. Kiihdytyspumpunsuuttimet oli kuitenkin aivan tukossa ja mekanismin tiiviste aivan valmis.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202020/11.jpg?img=medium)

Tankkiakaan ei oltu putsattu, puhallettu vain paineilmaa vastasuuntaan ja kaadettu uutta sisään.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202020/10.jpg?img=medium)

Alle tuuppasin aiemmin LTD:tä varten vahingossa väärällä jaolla ostamani uudet 16" pellit.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/69.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: B30A - 15.11.2020, 16:28:28
Noi Letukan lavurit on mukavia. Kaverilla oli kauan sitten -89 step side jolla kuljettiin paljon, 350 bensakasilla tietysti. Steppareita on aika vähän näkynyt, kaikki on näitä suorakylkisellä lavalla olevia.
Henk koht tykkään stepparin ulkonäöstä, ja erityisesti noi vanhemmat joissa on erilliset pikku-umpiot.  O0

Tuolloin olin vähän kade kaverin autoille, sillä oli muitakin hienoja pelejä vuorollaan alla ja mulla vaan Fiat Ritmo.  :P Olin harmissani kun hävitti stepparin vaikka tässä kohtaa tilalle tais tulla Oldsin Cutlass Supreme -81. Hienokuntoinen tuontipeli, oli kyllä muutettu bensakoneelle ja loota jäänyt jotenkin puolitiehen kun vaihto-ohjelma ei toiminut bensakoneen kanssa kovin hyvin. Bongasin tän auton netistä ja siitä tainnu tulla tommonen lowrideri myöhemmissä vaiheissaan.
http://www.amerikanrauta.fi/53/oldsmobile-cutlass-supreme-81
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 16.11.2020, 23:38:05
Ajeleehan sillä, tehonpuute on vaan kovin akuutti 6.2 vaparilla :D Kulutus pidemmässä matkassa oli 9l/100km paikkeilla kesänopeuksilla vaikka ohituksiakin tuli muutama. Ei sinällänsä huono kahden tonnin(plus kyytiläiset) rautakasalle. Kyllä steppari näyttää ihan hyvältä kunhan puhutaan 50-lukusista ;) Jää lavalle enemmän käyttökelpoista tilaakin suorakylkisessä ja eiköhän siinä ole iso syy miksi niitä on enemmän.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: B30A - 17.11.2020, 10:00:45
Kyllä steppari näyttää ihan hyvältä kunhan puhutaan 50-lukusista ;)

Älä edes puhu näistä, tulee äkkiä mahoton hinku mennä katselemaan tarjontaa...  :)) Tasaisin väliajoin tulee mahoton hinku tommoiseen paksukuonoon.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 05.12.2020, 21:30:18
F350 on kököttänyt pihassa nyt pari viikkoa kun on ollut liukkaampia kelejä ja tiet kunnolla suolassa. Viimeinkin oli tänään oli sää ja aikataulu suotuisia siirtää pesun kautta talvisäilöön. Kelien muuttuessa ehdin muutaman kerran uittamaan tiesuolassa joten ohjelmassa oli pyörien irrotus ja alustapesu. Pyörätkin tietysti samalla tuli pestyä molemmin puolin. Varastossa vähän järjestelyä ja Oldsin siirto eri kohtaan niin sai mahtumaan.

Kaikki jarrupalat voisi vaihtaa ensi kesäksi ja takarenkailla taitaa vielä mennä ensi kesä ennen kuin ovat vaihtokunnossa. Etupyörillä voisi mennä kaksikin kesää vielä, koska ovat kevytkuorkin kantavuudella ja kovempaa seosta.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 17.04.2021, 17:21:35
Otin F350:n ajoon ja valkea 245 majoittui sen paikalle. Ei halunnutkaan lähteä herkästi liikkeelle paikaltaan eli joku jarru oli päällä. Parin kilometrin lenkki kylällä ja oli selvää että ainakin oikea etujarru oli aivan jumissa. Joka jarrutuksella meni pahemmaksi ja kotona napse vaan kävi edestä sekä vasemmalta takaa. Koetin jumpata etujarrua, mutta ei se juuri kummemmaksi muuttunut. Nyt sentään lähtee itsestään liikkeelle kun laittaa vaihteen päälle, mutta kuumenee silti. Männän tiivistekumi turvonnut kuten oli tullessa käynyt oikealle takasatulalle. Tilasin uudet kumisarjat molemmin puolin eteen ja takasatulaan.

Vähän tekisi mieli tiputtaa varsinkin takaa lisää, mutta tarvitsisi pussit jotta pysyy linjassa isommalla kuormalla.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/61.jpg?img=medium)

Oldsille ei ole tapahtunut kummoisia. Sen verran oli epätasaisuutta käynnissä, että kävin katselin vähän viime kuun alussa. Tulppien ja venttiilikoneiston tarkastusta varten otin ensin kompuran ja laturin pois kun laturi piti irrottaa muutenkin. Oikealla toisessa pytyssä eli taitaa olla nelosessa oli tulppa aivan puhdas. Kompuran poiston jälkeen kuuli myös ihan selvästi niiltä kohdin tulevan naputuksen. Nytkytelin männän ylös ja ruuvarilla nostin keinua venttiilien puolelta. Imuvenan nostin antoi periksi eli ainakin se olisi vaihdettava. Käytävä muutkin nostimet läpi koska purkuhommiksi menee kuitenkin.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 25.04.2021, 19:21:25
F350 etusatulat sai äsken uudet kumit, laitoin uudet etupalat ja vaihdoin moottoriöljyt sekä suodattimen. Vaihdoin kumit vasemmallekin, koska toinen mäntä tuntui nahkealta. Jumppasin vasenta takasatulaa kumisarjan saapumista odotellessa. 2km ajon ja parin kevyen jarrutuksen jäljiltä ei saanut enää käsin pyöritettyä pyörät paikallaan, nyt on vähän parempi.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 26.04.2021, 21:30:20
Vasemman takasatulan kumisarja saapui tänään ja vaihdoin ne. Voi lähteä lähialuetta pidemmälle ilman että jarrut on kuumana. Nyt miettiessä jarrut on jättäneet vähän päälle jo viime vuonna. Nosturille passaillessa oli jäykempi työnnellä kuin toissa vuonna.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 01.05.2021, 22:20:43
Torstaina kiristin ja rasvasin F350 etupyöränlaakerit. Ei siellä paljoa ollutkaan ja oli ihan rasvan väristäkin. Liekö rasvailtu sen jälkeen kun on lähtenyt tehtaalta. Vaikka välys ei tuntunut käsin isolta, parantui ajettavuus vähän.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202021/2.jpg?img=medium)

Oikea etuvilkku on kerännyt kosteutta uudesta asti ja heijastimen pinta on hävinnyt täysin lämmön ja kosteuden vaikutuksesta. Oli siellä vähän vettäkin. Ostettava taas uudet.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202021/1.jpg?img=medium)

Eilen tuli tehtyä tavaranhakureissu ja tänään pesaisin viikon liat päältä.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 17.05.2021, 20:09:00
F350 voimansiirtoon ilmaantui joku aika sitten värinä maantienopeuksilla. Tänään möngin alle ja takaristikko pääsi liikkumaan sivuttain perän haarukassa vaikka pannat oli tiukassa. Molemmin puolin kuppien ja haarukan väliin 0,4mm liuskat sekä pientä hienosäätöä pantoihin ja värinä lähti samalla.

Oldsia piti perjantaina siirtää jotta 745:n sai pois välistä. Laitoin venakopan ja sen puolen tulpanjohdot paikalleen. Huvikseni katsoin sytytysjärjestyksen, koska laitoin uudet johdot samaan järjestykseen mihin edellinen omistaja oli laittanut. Siellähän oli kahden pytyn johdot ristissä ja toinen niistä oli juuri tuo missä on huono nostin. Ei ois haitannut katsoa johtoja vaihtaessa :buck2: Hankala homma kun imusarjaan on merkitty sytytysjärjestys ja pytyt on numeroitu imukanavien kohdalta. Nyt se jopa käy kaikilla.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 29.05.2021, 23:41:09
F350 on taas kerännyt vain kilsoja ja likaa. Pesin sen päivällä, äsken kävin Silveradon säilöstä ja jätin F350:n samalla sinne. Ja puolestaan Silveradolle pölyjen pesu. Sitä joutui käynnistämään talvipakkasilla ja tuntui olevan hehkuja pimeänä. Uudet ovat hetken odotelleet asennusta.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 21.06.2021, 01:06:10
Silveradon hehkut vaihdoin pari viikkoa sitten. Viikko sitten vaihdoin takajousiin pidemmät takalenkit jotta perää sai vähän alemmas.

Sai hetken tehdä hommia kun joutui katkomaan molemmat vanhat lenkit ja kolme pulttia. Molemmin puolin piti pillillä kuumentaa jousen helan läpi menevää pulttia niin paljon, että sai painettua keskiholkin irti pultteineen. Kumia suojasin pellillä jottei se pala ihan täysin ja sain painettua holkit voideltuna takaisin paikalleen. Ei tullut vielä turhaa välystä. Olisin ottanut jouset irti ja painanut pultin irti prässissä, mutta etupäässä pultit on ihan yhtä jumissa. Menee siis kaikki helat uusiksi siinä vaiheessa kunhan vaihdan madaltavat etukiinnikkeet.

Tankilta lähtevässä polttoainelinjassa on ollut kosteutta vähän aikaa. Siihen on joskus jo vaihdettu pätkä letkua ja nyt oli putki hapantunut letkun etupuolelta. Hommasin aiemmin uuden tankkipaketin koska kunnosta ei ole mitään tietoa. Tiputin tankin alas ja tankkipaketti oli ihan asiallisessa kunnossa. Laitoin sen kuitenkin uuden koska tuli hommattua varmuuden varalle. Katkaisin lähtevästä linjasta huonot pois, laitoin uuden letkun ja uudesta tankkipaketista joutui katkaisemaan lähdön myös, koska oikeanlaista liitintä ei enää ollut.

Ja kotelosuojaa joka väliin. Eihän tuo haittais puhaltaa tankkiakin.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Silverado%20-92/Laitot%202021/1.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 23.06.2021, 22:00:36
Päivällä kävin konttorilla koettamassa onnea F350 kanssa ja puhtaalla paperillahan sieltä selvisi jälleen. Seisontajarrussa oli 44% heittoa, voisi säätää ennen seuraavaa kertaa. Ohjauksen keskityksestä aivan keskialueella oli vähän puhetta. Kiristin simpukkaa kolme vuotta sitten niin paljon kuin pystyi ilman, että menee liian tiukaksi. Nyt on siinä rajalla välyksen ja kireyden suhteen. Huomaa eron katsastajien välillä. Simpukka on ollut täysin samanlainen koko ajan ja vasta neljäs katsastaja mainitsee asiasta :P Eihän se ole ollut hankintalistalla kuin alusta asti ::)

Samalla merkattiin madallusosat otteeseen. Asiaa helpotti sääntöjen muuttuminen keväällä joka poisti maksimimadalluksen ja jätti vain 80mm minimivaatimuksen maavarasta.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 10.08.2021, 22:30:21
Perjantaina oli meininki käydä katsastamassa Silverado, mutta se jäi koska joutuikin vääntämään voimansiirron kanssa. Aamulla töihin mennessä kuului rusaus ja alkoi vatkaamaan. Pysäkille seis ja takaristikon toinen kuppi oli lentänyt U-pultin alta. Pikapatenttina tungin hanskan väliin parin nippusiteen kera ja nilkutin 10km töihin. Uskalsi sillä ~60km/h ajaa :D Onneksi en ole madaltanut tätä niin kuin alunperin aioin, nyt mahtuu mönkimään alle tekemään pikku remonttia.

Sopivaa niveltä(92mm leveä, 27mm ja 28,6mm kupeilla) ei toki löytynyt mistään joten patentoin paikalleen Volvon takaristikon. Isompien kuppien eli U-pulttien puolelle kiepasin peltisoirot kuppien ympäri parin hitsitäpin keran. Kardaanin puolelle prikkoja väliin vaan ja kesti se hyvin ~120km jonka sillä ennen uutta ristikkoa tuli ajettua.

Tänään kävin konttorilla eikä katsastaja löytänyt mitään moitittavaa. Sen "kunniaksi" teetin uuden pääavaimen, koska vanha on kulunut sulaneen jääpuikon näköiseksi. Tuurilla sain eilen oikeankokoisen takaristikon ja vaihdoin sen töiden jälkeen paikalleen.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 11.10.2021, 21:41:38
Silverado olikin yllättävän paljon käytössä työmatkassa. Pari viikkoa sitten vein talvisäilöön ja otin F350:n takaisin ajoon. Eipä siinäkään juuri muuta kuin laskee menemään ja pesee välillä. Yksi led-äärivalo oli mennyt takalokasuojasta pimeäksi. Tilasin sitten kaikki koska ne on halpoja ja joku sammuu kohta kuitenkin.

Äsken oli pitkästä aikaa vetohommia kun haettiin yksi ojassa kumollaan käynyt "helmi".
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/240%20-88%20ruttu/1.jpg?img=medium)

Kohta voi jättää tämänkin varastoon odottamaan kevättä ja seuraavia ajoja. Missähän välissä saisi aikaiseksi jatkaa Oldsin kanssa? :D
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 11.04.2022, 00:19:32
Silverado otti ja lähti uuden omistajan matkaan 1,5kk sitten. Sen kunniaksi tuli heti perään ostettua Oldsia varten Fitech Go Street. Tai jollei se päädy siihen, niin sitten ehkä johonkin muuhun :D Oli kuitenkin ostettava ennen kuin niissäkin hinnat nousee.

Illalla tapahtui jotain muutakin, koska purin nostimet esiin. Samassa yhteydessä nostin ilmastoinninkompuran "lopullisesti" pois konehuoneesta.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/1.jpg?img=medium)

Kaikkea uutta(vanhaa) tuleekin vastaan. Keinuvipupukit on kiinni kahdella pultilla joista toinen on kannenpultti. Tönäreistä painelemalla neljä nostinta oli vähän löysiä ja yksi täysin veltto. Purin ne ja eiköhän ne tule kuntoon ihan vaan putsaamalla. Sisällä oli kunnolla kuonaa ja yhdessä se oli aivan kovettunutta. Kuvassa suurin osa viiden hydrauliyksikön sisällä olleesta mönjästä. Kliinerikäsittelyn jälkeen paikat on puhtaat ja yksikön pohjassa oleva takaisku toimii myös.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/3.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 13.04.2022, 00:08:40
Purin loputkin nostimet ja olihan niissä kuonaa. Vain kolme oli puhtaita sisältä ja yksi oli jämähtänyt täysin pohjaan. Lioteltava kuonat kunnolla irti, koska muutamiin ei pelkkä kliineri ja kaivelu täysin riittänyt.

Nyt kun imusarja, venakopat ja apulaitetelineet on irti, niitä voikin ehostaa vähän. Putsailin irtokuonat pois, naputtelin venakopista pultinreikien kohdat suoraksi ja jätin kasan hiekkapuhallettavaksi.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/6.jpg?img=medium)

Imusarjan keskellä kulkee pakopuolelle yhteydessä oleva lämmityskanava ja sen sisällä automaattiryypyn putki joka on poikki. Ryyppy ei pelaa muutenkaan niin tulppailenpa sen pois jottei ole turhia ääniä.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/5.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 14.04.2022, 22:07:52
Osat oli puhallettu eilen ja illalla valmistelin niitä maalausta varten. Tulppaamisen sijaan päädyin poistamaan ryypyn lämmitysputken, koska imusarjan sisällä oleva osuus oli aika haurasta. Toinen pää olikin kunnolla tiukassa, sai hakata tuurnalla ihan kunnolla. Tänään levitin värit päälle. Maalatessa vasta tuli mieleen, että termarikotelokin olisi voinut olla vihreä, mutta olkoot nyt. Sen tarkempaa värikoodia ei tullut etsittyä, mutulla Kobelcon värikoodilla vaan ja näyttää harjaantumattoman silmään hyvältä ;D

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/8.jpg?img=medium)

Onhan se vähän helmiä sioille, mutta :P
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 19.04.2022, 21:20:07
Uitin nostimia ultraäänipesurissa ja lähtihän niistä likaa. Varmistukseksi suihkuttelin takaiskut kliinerillä. Kasatessa tuli myös vastaan se mukavuus, ettei osia oltukaan koneistettu keskenään täysin samoihin mittoihin vaan muutaman kohdalla piti etsiä sopivat pari. Muuten hydrauliyksikköä ei saanut ollenkaan sisään tai vain osittain.

Kokeilin täyttää öljyyn upotettuna pumppaamalla, mutta vähän oli vaihtelevat tulokset. Kahteen ei saanut menemään oikein mitään sisälle. Ne sai jäykiksi kun laittoi nostimen sisään sen verran öljyä, että hydrauliyksikkö juuri meni paikalleen ja lukkoklipsi perään. Eiköhän nuokin täyttyisi hyvin kun ennen käynnistystä vaan pyörittäisi öljypumppua aikansa. Mutta se taas vaatii sopivan palikan virranjakajan tilalle.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 24.04.2022, 00:43:19
Kasasin eilen kamppeet paikoilleen ja niputettuna näyttää ihan siltä kuin ois tehty isompaakin remppaa :D

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/9.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/10.jpg?img=medium)

Pikku puutteita vielä on, mutta nyt on jälleen käyntikunnossa. Kaasarista vaan ei ole tullut missään vaiheessa kunnolla bensaa läpi. Hyvin alkutekijöissä laitoin huoltosarjan, putsasin, testailin bensapintaa joka suuntaan ja suodatinkin täyttyy hyvin sekä pysyy täynnä. Korkeammalla bensapinnalla näytti jopa tulvivan. Mieluusti laittaisi toimimaan kaasarilla edes välttävästi ennen kuin vaihtaa ruiskuun.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: B30A - 24.04.2022, 11:32:16
Mieluusti laittaisi toimimaan kaasarilla edes välttävästi ennen kuin vaihtaa ruiskuun.

Jos haluaa pitää konehuoneen alkuperäisen kaltaisena niin tuohon kaasarin runkoon TBI-kamppeet.  O0
(en tiedä oliko tässä jo aikeet ruiskupeliksi muuttaminen vai kaasarina pitäminen kunhan se toimisi)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 24.04.2022, 11:46:15
Fitech on kaasarinkorvikeruisku jossa on kaikki tarvittava samoissa kuorissa bensapumppua lukuunottamatta ;) Myös Holleyn vastaavat on suosittuja.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 06.05.2022, 22:46:55
Viikko sitten otin F350:n liikenteeseen ja tulihan sillä viikonlopulla käytyä heittämässä päälle 400km lenkki pääasiallisesti tavaransiirtoa(jotain jupinaa nykyisistä polttoaineenhinnoista :tickedoff:). Kelit on olleet sopivasti märkiä niin pesuhommiin on päässyt kahdesti viikon sisään :P Reissua varten ruuvasin kokeeksi 965:ssä olleen kaarevan ledipötkön maskin ylimpään aukkoon ja nyt pimeässä ajelu on jo ihan kivaa :D Nätimmältä näyttäisi jossain eri kohdassa, mutta siinäpä se nyt on.

Viikonlopulla oli myös hyvä vaihtaa lopputalvesta ostettu oikeanpuolen nurkkavalo eteen. Eihän vanha ollut edes pahasti kosteuden pilaama.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202022/1.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 08.06.2022, 22:43:09
Oldsiin aloittelin Fitechin asennusta ja ensimmäisenä muutoslistalla oli kaasuvivuston sovittaminen. Rungossa on valmis paikka johon alkuperäisen kaasuvivun saa kiinnitettyä, mutta kierre oli eri. Katkaisin oikealla kierteellä olevasta pultista pätkän ja liitin sen akselitappiin.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/12.jpg?img=medium)

Fitechin kaasuvivusto vaati yhden reiän poraamisen isommaksi ja läppäakselin ylimääräisen kierteen poiston jotta auton oma vipu mahtuu liikkumaan hyvin. Pientä oikomista sekä taivuttelua sivuttain välitankoon ja koepolkemisen perusteella antaa täyden liikkeen. Sähköjä vetelin vähän. Kaikki sulakkeet on sijoitettu johtoihin ruiskun lähelle eli jäävät koneen päälle :idiot2:
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/13.jpg?img=medium)

Tänään otin F350 keulaa pukille, katselin läpi katsastusta varten(ei löytynyt mitään) ja rasvasin etupään nivelet. Asensin yläpalloihin säädettävät holkit jotta saisi lisää casteria poistamaan pientä vaeltelua. Niiden asennus olikin paljon isompi homma kuin etukäteen ajattelin. Tai lähinnä oikean puolen. Vaikka ostin kaksi samanmerkkistä, niin silti paketeissa tuli erilaiset ja säätötaulukot menevät erilailla :( Sisäholkkiin on merkitty kirjaimin asento ja niistä katsotaan holkkien keskinäinen asento sekä asento pesään nähden.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/Laitot%202022/2.jpg?img=medium)

Keltapassivoidun taulukko on laajempi ja sitämyöden sai paremmin kulmat sinnepäin mihin halusinkin eli reilusti casteria ja sopivasti camberia. Toisessa taulukko loppuu kesken joten joutui arvioimaan mikä olisi sopiva asento varsinkin camberin suhteen. Pyörä kiinni, laskee levyille, katsoo onko sinnepäinkään, ylös, pyörä pois, löysää kiinnityspultti, säätää ja taas uudestaan. Ja oli lisää vaivaa siitäkin, että arvojen katsominen on täysin manuaalista puuhaa. Ajosiltanosturilla ois saanut veivailtua alakautta aika vaivatta. No, tuntuu sentään vakaammalle ajossa, vaikkei se kovin huono ollut ennenkään.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 15.06.2022, 23:28:40
Päivällä käytin F350:n katsastuksessa ja kelpashan se. Pakkivaloista merkkasi kehoituksen, mitäs ei ole tullut laitettua kuntoon. Taitaa siirtyä ens viikolla pihasta seisomasta säilöön odottamaan käytöntarvetta.

Fitechin asennus Oldsiin on edistynyt ja illalla käynnistin sen. Lähti jopa ekalla ja käy siivosti :) Muutoksia joutuu vielä tekemään, koska keulalla on vaan bensakannu ja suodatin sekä pumppu on oikean sisälokasuojan päällä nippusiteillä. Tankki on tiputettava alas ja putsattava ennen kuin otan sitä käyttöön. Sitä hommaa varten ostin keväällä Ebaysta samanlaisen puhdistus/pinnoitussetin (https://www.ebay.de/itm/252113137621?hash=item3ab31d2fd5:g:a0YAAOxyNo9SoivD) kuin jota käytin LTD:n tankkiin. Josko huomenna saisi koneeseen nesteet sisään, käytettyä kunnolla ja ajeltua varaston pihalla. Sitten onkin siirryttävä sähköpuolen elvyttämiseen.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 16.06.2022, 23:35:01
Laitoin Oldsiin uudet lämppärinletkut, vaihdoin alipainetoimisen lämppärinhanan tilalle (ainakin toistaiseksi)palloventtiilin. Vesipumpun letkulähtö oli aika rapea ja siihen vaihdoin uuden.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/14.jpg?img=medium)

Kaadoin vedet sisään ja käyttelin vähän. Pihalla oli sen verran kostea keli, etten viitsinyt ulkoiluttaa. Lambda-anturi ei ole vielä paikallaan, joten vähän lämmettyään käy rikkaanpuoleisesti. Jakajan alipainekellolta puuttui letku ja laitoin sen.

Syyläri on sisältä sellaisessa kuonassa, että huuhdottava koko järjestelmä kunnolla kunhan pääsee juoksevan veden ja viemäröinnin ääreen.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/15.jpg?img=medium)

Sulakerasian kannat näyttää aika huonolta. Osassa kontaktit oli sulakkeen kohdalta niin ruosteessa, että sai raapia ihan kunnolla. Vaihdettava pari yleismallin rasiaa tilalle. Mutta sainpa sähköt pääosin heräämään henkiin. Kaikkien ovien lasinnostimet toimii, mutta vaativat tietysti rasvausta jne. Ja kuskinoveen rakenneltava lasin pohjaan uusi kouru. Lasinnostimien kanssa samassa sulakkeessa on etupenkin sähköt. Sulakkeen tulopuolen kontakti on niin huono, että kontaktissa oleva irrotusöljy vaan savusi kun penkkiä yritti käyttää ;D Lisärassauksella penkkiin sai jopa eloa. Takareunan korkeussäätö tuntuisi toimivan, etureuna surisee tyhjää ja etäisyyssäätö vähän yrittää. Lämppärinmoottori pyörii hyvin ja kytkimestä löytyi pikku räpläyksellä jokainen nopeuskin. Radio, mittariston taustavalot, vilkut ja sähköantenni ei virka toistaiseksi mitään.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 21.06.2022, 00:34:00
Illalla pääsin Oldsin kimppuun ja sain sen nosturille. Sörkin vähän sieltä täältä ja jotain sain aikaiseksikin. Jostain syystä oikeasta etuparkista oli katkaistu johdot ja se syttyi liittämällä ne uudestaan.

Pakoputken linjaus on vähän mitä on ja on jopa kiinni pakosarjassa sekä taka-akselin päältä. Siinä oli myös iso vuoto pakosarjan luona. Väliputki tulee vasemmalta puolelta oikean puolen pakosarjan pohjassa olevaan kammiontapaiseen suoraan edestä ja pakoputki lähtee samalla linjalla taaksepäin. Väliputki ja pakoputki tulee kiinni samoilla pulteilla jotka menee pakosarjan läpi. Jotain liimaa sinne oli tursittu ja pakoputkenlaipan puolelle yritetty laittaa tiiviste sekä pultit. Otin väliputken pois, putsasin kaikki pinnat ja kasasin pakoputkitahnan kanssa. Ei vuotoja joten siirryin lambdan asennukseen. "Saatan" muuttaa pakoputkistoa vielä, joten käytin Fitechin mukana tullutta klemmareilla kiristettävää anturin asennuskaulusta.

Melkein tiivis liitos.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/17.jpg?img=medium)

Vasemmassa takalattiassa on pehmeän oloista, muuten lattia vaikuttaa ehjältä.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 22.06.2022, 00:20:06
Tiputin Oldsista tankin pois ja päälipuolin se näyttää hyvältä. Tankkianturi toimii jopa puoleen väliin asti, mittarin toiminta on vielä mysteeri :P Imuputkeen on löydettävä uusi suodatin. Sisällä oli kuonaa ja puhdistusaineen jäljiltä näyttää niin hyvältä, ettei tarvitsekaan tehdä ruosteenpoistokäsittelyä ja pinnoitusta. Ensin painepesurilla ympäriinsä vaan, sen jälkeen puhdistusaine sisään ja levitys kuumapesurilla. Täyttöletku on aika rapean näköinen ja sekin on uusittava.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/18.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/19.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/21.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/23.jpg?img=medium)

Kiristin oikean etupyöränlaakerin. En tiedä mikä optimismi on iskenyt, koska en ole ostanut vasemmallekin uusia laakereita ja nyt ne on hommattava. Irrotin kilvenvalon kontaktien putsausta varten ja samalla tuli todettua, että johto on poikki ihan kuin sekin olisi katkaistu ??? Uusi polttimo, kontaktien putsaus, johdon liittäminen ja valo palaa. En ole avannut konttia sen jälkeen kun auto haettiin ja vasen parkkivalo syttyi ihan vaan laittamalla polttimonkanta kiinni umpioon :D Sekin maadoittuu umpion kautta. Jarruvalo ei pala sillä puolella, jännite puuttuu.

Akulle vedin uudet virtapiuhat jo aiemmin. Alkuperäiset lyijykengät olivat aika piestyn näköiset.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 23.06.2022, 00:45:27
Iso osa illasta vierähti jälleen Oldsin parissa. Leikkasin kumista tankkipakettiin uuden tiivisteen ja tyrkkäsin sen paikalleen. Kattelis ulkopuolelle linjaan esisuodattimen ennen pumppua. Otin flektin, syylärin ja ilmastoinninkennon pois. Odotetusti kennojen alla oli tavaraa riittämiin ja niiden väliin tipahtanut muistilehtiö.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/28.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/26.jpg?img=medium)

Huuhdoin syyläriä joka suuntaan kuumalla vedellä, annoin muhia pesuaineen(ehkä vähän laimeaa) kanssa aikansa ja taas kuuman veden kanssa huuhtelua ja ravistelua. Kuonaa tuli ja läpi menevä vesikin hiljalleen kirkastui. On sentään puhtaampi kuin ennen ja koko järjestelmä on pestävä kumminkin kunnolla. Flekti on joskus osunut ripoihin ja niitä on juotettu huolella, aika näyttää miten paljon vuotaa. Laitoin syylärin paikalleen, käyttelin lämpimäksi ja ajelin hallin ympäri pari kierrosta. Toistaiseksi ei vuotoja ja kulkee nätisti. Enempää ei viitsinyt käytellä ilman flektiä.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/29.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/27.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 28.06.2022, 00:17:29
Jatkoin illalla Oldsin sähköjen kanssa ja nyt on toimivat vilkut, pakkivalot sekä molemmat jarruvalot. Sekä pakki että vilkut toimii ohjauspylvään päällä olevilla liukukytkimillä ja molemmat kaipas vain pinttymien putsauksen. Tähän mennessä ainoastaan kilvenvaloon on joutunut laittamaan uuden polttimon ;D Lähi/kaukovaloumpioiksi tilasin H4 versiot, toisella puolella ei toimi lähivalo ja ehkä niissä on pikkaisen parempi kuvio.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 09.07.2022, 21:51:46
Konehuoneen kaunistelua tuli jatkettua flekti ja tunnelin hiekkapuhallutuksella. Samalla niihin oli livahtanut värikin päälle.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/30.jpg?img=medium)

Kaivelin nurkista eri Volvon latureita ja sopivimman oloinen malli sai maanantaina paikkansa aika pienellä vaivalla. Laturissa kiinni ollut vakio säätörauta kävi sellaisenaan. Hioin vain apulaitetelineen nurkasta tavaraa jotta rauta saa liikkua vapaasti, ja tein toisen kiinnikkeen kulmaraudasta. Voisihan kulmarautaa muuttaa sen verran, että laturi on kiinni pultin molemmista päistä. Eipä tuo kovin paljoa kyllä värise, koska kone ei värise juurikaan. Sopivan pituisia hihnoja joutui hetken tiirailemaan, mutta löytyivät.

Laturin sovittelun yhteydessä katsoin millainen ilmanputsari mahtuu. 10x2" putsari matalalla jalalla osottautui helpoimmaksi vaihtoehdoksi ja tuskin näillä tehoilla kuristaa yhtään. Motortrendin artikkelissa (https://www.motortrend.com/how-to/air-cleaner-assembly/) testasivat 9x2" ja 14x4" putsareita, eikä häviötä tullut "kuin" 39hv. Isolla putsarilla saavuttivat kuitenkin 581hv. Se on eri asia miten paljon lämmintä ilmaa kone imee ::) Putsarin kiinnitysruuvi oli toki liian pieni Fitechiin joten pitää tehdä tai hommata käypänen.

Tänään tyrkkäsin putsarin, laturinhihnat, flektin ja tunnelin paikoilleen.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/31.jpg?img=medium)

Vakio pakoputkisto ei ole varmastikaan parhaiten virtaava jo pakosarjojenkaan myötä, mutta se on ollut vain 2,25" edestä taakse asti. Onhan ilmoitettu 315hv ihan realistinen 2,25" putkella ;) Edellisen omistajan tekemä putkisto supistuu alkupäässä vain kahteen tuumaan. Jossain välissä tehtävä kokonaan uusi ilman, että vasen puoli kiertää oikeaan pakosarjaan.

Ajatus oli ehtiä tällä tänään Oldtimer Runiin, mutta muista syistä johtuen edistyminen oli jäissä.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 11.07.2022, 23:33:21
Eilen tein Oldsiin ilmanputsarille kiinnitysruuvin, ajelin hallia ympäri ja annoin käydä pidemmän aikaa. Ei mitään ihmeempiä vielä(kään).

Tänään vaihdoin vasemman etupyöränlaakerin ja sulakerasian kahteen lattasulakerasiaan. Rasioiden sijoittelu on vähän mitä on jollen jatka auton omia johtoja, mutta toimii sentään varmemmin. Sähköantenni heräsi eloon. Tosin liikkuu vain osittain, koska mekanismi hyppii yli. Vilkku oli aika nopea jo vanhalla rasialla ja paremman virransyötön myötä nopeutui vähän lisää. Voisi kokeilla toista relettä.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 12.07.2022, 22:52:44
Puuhastelu Oldsin parissa jatkui ajovaloumpioiden vaihdolla. Peruspolttimoilla ja vanhoilla kaukovaloilla on selvä ero valon sävyssä ja vielä selvempi ero valotehossa :D Lasin muoto on kuperan sijaan suora, mutta se nyt vaan on hyväksyttävä. Pitkiä en varmaankaan vaihda(vielä), tuskin tulee pahemmin pimeässä ajettua.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/32.jpg?img=medium)

Sain nosturille ja poistin vanhat bensalinjat, asensin tankintäyttöputken(hitsautin 2" alumiinimutkasta sopivan ja laitoin letkut päihin), voitelin kardaanin tukilaakerin, uusin ristikot ja laatikon takastefan.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 13.07.2022, 22:59:53
Väsäilin bensalinjat uusiksi, tein pumpulle rosterilevystä telineen jotta sen saa tankinpohjan tasalle, vedin pumpulle sähköt ja kaadoin bensaa tankkiin. Ei vuotoja ja pumppu pitää normaalia ääntä vaikka tankissa on alle 20l ainetta ja se joutuu imuhommiin. Ei ollut oikeanlaisia liittimiä, joten toistaiseksi pumpun johdot on pikku abikoviritelmällä. Samalla vedin ruiskun vähäiset johdot rintapellin läpi kunnollisesti.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/35.jpg?img=medium)
Telineen ja pumpun kiinnitysruuvit lyhensin aika lähelle pintaa jottei vahingon sattuessa ruuvit mene läpi tankista.

Seisontajarrun merkkivalo on polkimessa ja se kaipasi vain johdon korjauksen. Vaihdoin nopeusmittarivaijerin ja nosturilla ajaessa mittari toimii hyvin. Vanhassa vaijerissa oli mittariston päässä kuoren päälle painettu 90 asteen kulman tekevä ohjuri. Siirto uuteen oli nopea juttu.

Tankintäyttölinjasta tuli kohtuullisen näköinen.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/33.jpg?img=medium)

Vanhan sulakerasian takapuolella liittimet on melkein ruosteettomat(kuten sulakkeiden puolikin).
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/34.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 15.07.2022, 17:44:01
Tein Oldsille eilen käyttöönottoilmoituksen, hain konttorilta tarrat ja ajelin hieman. Muuten pelaa hyvin, mutta laatikko vaihtaa isommalle vain nostamalla kaasun kokonaan ylös, eikä vaikuta vaihtavan neloselle ollenkaan. Luultavasti vanhat kovettuneet tiivisteet aiheuttaa ohivuotoa ja niiden uusiminen vaatii laatikon irrotuksen.
Voihan sillä jonkin aikaa ajella noinkin kun pyörii lähinnä kylillä :P

Pakoputkelle on tehtävä kunnon kiinnikkeet. Putkiston tekijä on laittanut vain yhden kannakkeen taka-akselin päälle ja sekin petti koeajolla.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 18.07.2022, 23:20:10
Väsäilin Oldsiin akselinylityksen kohdalle kannakkeen, rakentelin häntäputken sivulle suunnattuna kuten alunperinkin on ollut. Ja siihenkin kannatinkumi. Jonkinlaisen otoksen voisi ottaa kunhan auto on pihalla. Voitelin etupään nivelet, koska sitä ei viitsinyt tehdä varaston lattialla maatessa :P

Laatikon suhteen taidan ensin avata uudestaan venttiilipöydästä yhden osion ja tarkastan liikkuuko kaikki kuten kuuluukin. Pääsisi ehkä pikkaisen pienemmällä työllä. Startti ei jaksa enää pyörittää kuin apuvirralla koneen ollessa kunnolla lämpimmin. Voisi kokeilla saisiko sitä elvytettyä.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 26.07.2022, 23:22:04
Putsasin Oldsin startin, muttei auttanut pyörittämiseen kuumana. Nyt tuli vasta mieleen, että jospa meneekin höyrylukkoon. Hetki kaasu pohjassa ja sen jälkeen pyörittää hyvin eli sehän se. Ei vaan tullut mieleen jo kaasarin aikaan vaan epäilin virran vähyyttä. Siinä touhutessa tuli huomattua ettei kaasupoljin anna läpille täyttä liikettä vaan jää 80 prosenttiin. Pääsee muuttamaan vivustoa.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/36.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 28.07.2022, 00:08:53
Tilkitsin Oldsin vasemman takalattian ja touhusin siihen kylkeen pienempiä juttuja. Kanttasin peltiin alkuperäistyyliset urat ja alkuunsa meinasin vain pistehitsata reunoilta kiinni. Syystä tai toisesta aiemminkin käytössä ollut Wurthin Rost Stop Quattro ei halunnut johtaa sähköä hitsiä varten. Muutaman pisteen täppäilyn jälkeen tulin tulokseen, että polttelen kiinni(tarttuuhan se hitsi sen jälkeen kun maali palaa alta pois) ja siihen lisäksi vielä reunoilta pisteiden välistä. Eli ei tullut nätti, muttei varmaan tipukaan ihan heti ::) Alapuolella menee pieni tukipalkki joka on vielä kiinni vanhassa lattiassa.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/38.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/39.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 01.08.2022, 00:10:50
Pääsin illalla jatkamaan Oldsin parissa ja aloitin takalattiasta. Irrotin vanhaan lattiaan jääneen tukipalkin, putsailin ja hitsasin paikalleen. Reunoilta pisteillä kuten oli alunperinkin. Saumoja hioskellessa pyyhkäisin samalla lattian saumat vähän sileämmiksi jottei näytä ihan niin pahalta ::) Sudin epoksipohjamaalin molemmin puolin pintaan.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/40.jpg?img=medium)

Hitsasin kuskinoven lasinnostimenkiskon kiinni lasin pohjakouruun ja laitoin lasin paikalleen. Siinä osia pyöritellessä voitelin paikat ja huomasin pikkuikkunan mekanismin olevan purkautumassa. Toisen alumiininiitin kanta oli hävinnyt ja peltiluukku repsotti. Porasin 4mm reiän ja ruuvi tilalle.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/Laitot%202022/42.jpg?img=medium)

Kävin ajamassa pikku lenkin ja pakoputki on taka-akselin kohdalta liian alhaalla ja takana. Ei tarvitse isoa töyssyä että ottaa yhteen. Perä saisi olla myös vähän korkeammalla.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 02.08.2022, 21:21:50
Eilen illalla sain vähän turailtua Oldsia taas. Putsasin sisustaa ja lasit, peittelin etupenkin rujon istuinosan kankaalla, kävin paikkoja uudestaan läpi katsastusta varten, yms. Tänään vaihdoin toisen akun ja sen kanssa lämpimänä vaivannut käynnistysongelma poistui :idiot2: Ajelin onnistuneesti aamulla töihin ja iltapäivällä kävin näyttämässä konttorilla. Etujarruissa oli ~25% heittoa, muuten jarrut oli kohillaan. Ei väljiä niveliä tai muutakaan merkinnän arvoista huomautettavaa 8) Kuljetti päivän päätteeksi takaisin kotiinkin.

Seuraavana isompana hommana listalla on jossain vaiheessa laatikon kunnostus. Ennen sitä varmaan ajelen vähän kylillä ja laitan säilöön odottamaan sopivaa tilaisuutta.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/87.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/89.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/90.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/91.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/93.jpg?img=medium)

Vanteet kaipais kovasti keskikuppeja ja kupumuttereita.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: janne81 - 03.08.2022, 06:22:48
Ei taida olla suomessa kovin yleinen tää, en muista nähneeni ees kuvissa ihan hetkeen tämmöstä.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 03.08.2022, 12:48:22
Oldsina tuskin onkaan. Sisarmalleja Impalaa, Electraa ja Bonnevillea varmasti on enemmän. Neliovinen hard top/flat top ei taida niissäkään olla se yleisin.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: HammerDown - 03.08.2022, 17:14:01
Tuo ajanhioma värisävy on aika nätti. :)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 05.08.2022, 22:25:26
Onhan se ehkä vähän siistimpi tuollaisenaan kuin alkuperäisenä ruskeana :P Välillä miettinyt josko kokeilisi kiillottaa.

Laskin koneesta öljyt pois ja katselin että ropunreiässä näkyy kuonaa. Rassailin vähän pikku koukulla ympäriinsä ja pohjalta sai ongittua hieman lisää kuonaa. Kaadoin löpöä suoraan koneen läpi, jonka jälkeen täytin löpön ja öljyn seoksella, käytin aikansa ja vaihdoin uudet öljyt ja suodattimen. Voisi tehdä seuraavan öljynvaihdon samaan tapaan.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 11.08.2022, 21:29:04
Kävin aamulla hakemassa kilvet Oldsiin ja yhdeltä paikalliselta konttorilta löytyi vielä 5-merkkiset *taavih-> Tietysti tilasin samantien mustana.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 20.12.2022, 00:15:48
Tuuppasin Oldsin kokeeksi myyntiin viikko sitten ja siitä saatiin sovittua kaupat yllättävän nopealla aikataululla. Noin tunti sitten oli sidottuna lavetin kyydissä matkalla eteenpäin.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Oldsmobile%2098%20-60/95.jpg?img=medium)


Jottei pääsisi tylsistymään, vaihdossa tuli konevikainen -13 F250 4x4 Super Duty 6.7l koneella :idiot2:

Pari kuvatusta keväältä/kesältä kun auto oli edellisellä myyjällä(ei siltä jolta auto tuli):
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Vanhat/4.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Vanhat/9.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Vanhat/15.jpg?img=medium)

Akkukotelossa oli pari muistokappaletta, eli tarvitsee ainakin alakerran. Löysin edellisen myyjän ilmoituksen jossa sanottiin naputtaneen ja sitä kuulostellessa tyrkkäsi rojut pihalle. Muistelisin nähneeni myynnissä naputtavana jo Vuorealilla joka tällaisia paljon tuo maahan ja on tämänkin tuonut. Sen takia ei ole vielä kilvissäkään.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/1.jpg?img=medium)

Pohja näyttää siivolta kuten oli puhekin. Pintapelleissä on pientä oikomistarvetta ja ison osan saanee tehtyä ilman maalailua.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/pohja2.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/pohja.jpg?img=medium)

Pientä hommaa vaatii vaan :D Konetta ja alakertaa katselin jo.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: TPK1980 - 25.12.2022, 22:46:07

Pientä hommaa vaatii vaan :D Konetta ja alakertaa katselin jo.

B6304 puhaltimella!
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 30.12.2022, 01:59:26
B6304 puhaltimella!
Hyvin liikkuis 3,3 tonnin omamassalla varustettu kuorma päällä ja kärri perässä :D Ehkä ennemmin edelleen nurkissa pyörivä 4.6l 3V kasi turbotettuna ???

Päivällä pääsi alulle F250 kanssa kun hinattiin se sisälle ja putsailin lumet sekä kerääntyneet lehdet pois päältä. Klikkailemalla/näpäyttämällä saa jälleen kuvat isommaksi.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/1.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/2.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/4.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/7.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/8.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/9.jpg?img=medium)

Sisusta on asiallinen kuskinpenkin istuinosan ulkoreunaa ja pinnoille kertynyttä hometiplua lukuunottamatta.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/11.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/19.jpg?img=medium)

Konehuoneessa ei ole juurikaan tavaraa.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/20.jpg?img=medium)

Vähän ehti purkamaan päivän mittaan kun piti juosta muilla asioilla.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/2.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/6.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/11.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/12.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/13.jpg?img=medium)

Kuten näkyy, alipainepumppu ja vesipumppu on hyvin tuoreen oloisia. Kaikki ohjainrullat ja flektin hihnapyöränlaakeri menee vaihtoon. Ilmastointikompura näyttäisi olevan valmistettu -17, silti vapaakytkimen laakeri pitää pientä ääntä.

Välijäähdytin, vasen akkukotelo ja moottorin jäähdytysnesteen paisari samassa paketissa.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/7.jpg?img=medium)

Seuraavaksi ois avattava kopin kahta etummaista kiinnityspulttiparia ja nostettava edestä 4" ylös jotta on tilaa touhuta koneen päällä ja nostaa kone pois. Vaihtoehto ois nostaa koppi ylös, mutta tällä tavalla saa helpommin pidettyä rullaavana. Karjarauta jää pois, voisi kokeilla kaupata sen jollekin.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, F250 -13, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 31.12.2022, 01:34:45
Päivän puuhaillut F250 parissa ja kone kököttää vielä konehuoneessa, tosin enää osittain.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/34.jpg?img=medium)

Kokeilin pyörittää kampiakselia, eikä se hievahda mihinkään suuntaan. Se tarkoittaa koneen irrotusta laatikosta turbiinin kanssa. Vaikka mielellään jättäisin laatikon autoon paikalleen, niin helpommalla taitaa päästä kun otan laatikon ensin pois.

Öljyropusta tuli kolmisen litraa nestettä :( Tainnut tulla veivien hajoamisen jälkeen, koska öljy on mustaa eikä nesteen sekoittumisesta öljyyn ole merkkejä muualla.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/24.jpg?img=medium)

Aavistus oikean puolen huonommasta kunnosta osottautui todeksi jo venttiilikoneiston osalta ja ulkoisia osia lukuunottamatta vähintään alakerta ja venttiilikoneisto menee vaihtoon. Keinut olivat hakanneet venttiilikoppaan jo jonkin aikaa. Pari keinua oli ollut pois paikaltaan myös jonkin aikaa, yksi varmaan aika pitkäänkin. Lisäksi joka sylinterin kohdalla tippuneen nostimen keinuvipu oli hangannut kanteen kolon. Yksi nostimen rulla oli ollut jumissa(se jäi kuvaamatta) eli nokkakin on vainaa. Etummainen mäntä on naputellut kanteen, mutta vaikuttaa ottaneen suht kevyesti.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/26.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/27.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/29.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/33.jpg?img=medium)

Vasemmalla puolella tilanne nostimien suhteen ei vaikuta kovin hyvältä :P
https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250+SuperDuty+-13/Laitot+2022/35.mp4 (https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250+SuperDuty+-13/Laitot+2022/35.mp4)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, F250 -13, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 01.01.2023, 00:37:42
Riisuin toisenkin kannen pois ja sen alta paljastui haljennut etummainen mäntä ja yksi mäntään tavoittanut venttiili. Mäntä on naputellut kanteen kevyemmän näköisesti kuin toisella puolella, mutta sillti haljennut.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/38.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/39.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/40.jpg?img=medium)

Tilaa näytti olevan, joten otin kuitenkin vain koneen pois ja sehän lähti hyvin vaikka turbiini roikkui perässä.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/42.jpg?img=medium)

Ei ihme, ettei kampiakseli pyörinyt. Vastapainon ja lohkon väliin on kiilautunut palanen.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/48.jpg?img=medium)

Öljypohja on aika valmis.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/47.jpg?img=medium)

Nokka ei pyörinyt kuin metrin varrella. Irrottaessa takapäästä sai lyödä ensin liikkeelle ja sen lisäksi vielä toiseksi taaimmasta laakeripesästäkin läpi. Laakeripinnat on pilalla ja onhan siinä "pientä" kulumaa muutenkin :D Tainnut olla huonosti öljyä kierrossa.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/55.jpg?img=medium)

Ja se kulunut nostin:
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/36.jpg?img=medium)

Toisin kuin olin olettanut, haljennut mäntä on vielä kiinni veivissä ja oikeanpuoleinen purkaantunut. Eli vain yksi veivi rikki. Toki romut on pyörineet sen verran, että molempien etummaisten pyttyjen alapäistä on murtunut tavaraa. Näihin saa putkia, mutta kannattaako sitten onkin eri juttu. Seuraavaksi suoritettava laskelmia osatarpeista jotta tietää vähän mitä hommailee ja mistä.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, F250 -13, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 03.01.2023, 01:02:26
Illalla purin alakerrasta pyörivät pois.

Haljenneen männän alta löytyi vähän muutakin sanomista. Ja sylinteristä myös.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/57.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/59.jpg?img=medium)

Sylinterien alapäät ovat nätissä kunnossa. Periaatteessa oikein hyvällä tuurilla ja optimismilla särötarkastuksen jälkeen/yhteydessä kampiakselilinjan voisi tarkastaa ja vialliset pytyt putkittaa.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/58.jpg?img=medium)

Kampiakselia ei enää pelasteta alikokohionnallakaan vaikka se sattuisi muuten olemaan kunnossa. Etummainen veivilaakerikaula on niin syöty kameraa kohti olevalta kohdalta, että riittäisköhän millin alikokokaan(taitaa koot loppua puoleen milliin). Etummainen ja toinen runkolaakerikaula on suht kunnossa. Samoin toinen ja kolmas veivilaakerikaulapari.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202022/62.jpg?img=medium)

Osien saatavuus on yllättävän huonoa vaikka kone on tullut markkinoille -11 ja on edelleen käytössä. Esim. Rockauto tarjoaa eioota laakereille ja männänrenkaille. Jenkeistä Fordilta eivät anna kampiakselille ja runkolaakereille edes toimitusaikaa. Ebayssa ehjänä myytävät koneet on aika hinnakkaita joten varmaankin otettava vaan pikku riskillä halvempi viallinen(jännä miten ne on yleensä naputtavia) ja toivottava että kampiakselista saa vielä käyttökelpoisen sekä laakeritkin saa hommattua :idiot2: Osien saatavuuden heikkoutta kuvaa hyvin eräältä foorumilta löytyneet pari aihetta joissa käyttäjät edelleen odottelevat heinäkuussa tilaamiaan moottoreita.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, F250 -13, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: oh850 - 03.01.2023, 02:48:02
Tämän mallin Fordilla saattaa se taivaspaikka irrotakkin :2funny:
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, F250 -13, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 03.01.2023, 23:30:29
Ei kait nyt näin pienestä ???
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, F250 -13, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: ImportTuning - 04.01.2023, 00:30:54
Kyllä taunus on aina taunus oli se sitten minkälainen tahansa, taivaspaikka ansaittu :D

Aika rumaa jälkee on tehnyt nuo pyörivät tuolla ku vähän joka paikka hajalla. Onkohan öljypumppu missä kunnossa kun yläkerta ollu ainaki ilman öljyjä jossain kohdin mutta voihan se olla että on vaan longlife tehny tehtävänsä  :idiot2:
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, F250 -13, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 02.02.2023, 23:05:50
Koko konehan siellä on ollut vähillä öljyillä, sitä ei voi varmaksi tietää mikä sitten on syy.

Koska ehjänä myytävät 6.7l koneet on ainakin Ebayssa kovin hintavia(alkaen 6000-7000e) ja esim. uudelle kampiakselille ei saa Fordilta toimitusaikaa, ostin halvan naputtavana myydyn käyntikuntoisen. Ehjänä myytävätkin olisi avattava jossain määrin joka tapauksessa, joten työmäärän eroksi jää lähinnä naputuksen poistaminen. Hintaero halvimpaan ehjänä myytävään on kuitenkin noin 4000e ennen tullia ja alvia :idiot2: Alapään tiivistesarjan, moottoriöljyn lämmönvaihtimen, nostimet ja muuta osaa ostin alkuperäisenä TascaPartsilta ja uuden etuspoilerin myös toimitettavaksi merirahtina. Saapa nähdä ehtikö kaikki samaan konttiin. Loput osat odottavat vielä ostovuoroaan.

Suuttimet vein testattavaksi joku aika sitten ja tänään tuli ilmoitus. Yksi suutin napsuu muttei aukea, viiden tuotto on tasan sama ja kahdessa 5cc vähemmän. Kaikki on tiiviitä joten sen puoleen ei huolta. Viallisen suuttimen sylinterin palotila näyttää täysin saman väriseltä kuin muidenkin, eli onko se tässä välissä mennyt jumiin :( Jollei koneen mukana satu tulemaan suuttimia, niin katseltava vaihtoehtoja kunnostetun ja käytetyn väliltä.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, F250 -13, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 27.04.2023, 23:21:10
Otin F350:n eilen takaisin ajoon, lähinnä sen takia että F250 "uusi" moottori ja paketillinen osia viimeinkin odottelee noutoa tullattuna. Osat lähtivät jenkeistä noin 2kk myöhemmin kuin oli oletus ja pientä viivettä tuli vielä matkallakin. Piakkoin näkee mitä sieltä tuli ???

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/62.jpg?img=medium)

F350 poisto talvisäilöstä ei ollut ihan niin helppo operaatio kuin aiemmin. Syysmyrsky riipaisi hallin ovet auki (edellisen omistajan tekemästä)huonosta lukituksesta ja rikkoi/irrotti neljä kuudesta saranasta. Vasta kesällä laitoin kaksi uutta vanhojen jumeuduttua. Onneksi toisen oven alin sarana sinnitteli sen verran, ettei ovi kaatunut suoraan 850:n päälle. Lähistöltä saatiin traktorikuski kalustoineen paikalle avustamaan ja siinä käännellessä petti sen oven alinkin sarana. Ovet saatiin kiinni ja tuettua riittävästi. F350 toinen etuvannekin sai toimia sidontapisteenä ;D

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Muut/Hallin%20ovet/1.jpg?img=medium)
Kuva ei kerro miten ovi heilui jatkuvasti tuulessa purjeen tapaan.

Kaksi viikkoa sitten kiikutin hitsin paikanpäälle, tekaisin tikkaat lautatavarasta, ohjailin ovet lähemmäs oikeaa asentoa tunkilla ja karmeihin ruuvatuilla puupaloilla, laitoin vääntyneiden saranoiden tilalle uudet ja pettäneet hitsit hitsasin uusiksi. Meni siinäkin jokunen tunti. Kuvassa näkyy vielä osa puupalikoista.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Muut/Hallin%20ovet/3.jpg?img=medium)

Taas toimii ja lisäsin jo syksyllä yhden salvan lattiaan. Sen kiinnityksestä voisin tehdä vielä jämäkämmän.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Muut/Hallin%20ovet/4.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, F250 -13, Olds 98 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 30.04.2023, 18:25:41
Eilen koukattiin F250 kone ja oheistarpeita. Noin 500km lenkki ja mittarin mukaan laskettuna kulutus oli 11,3l/100km, mapsin mukaan 11,6.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202023/1.jpg?img=medium)

Lava, ja oletettavasti rengas, mukaanlaskettuna seuranta näytti painoksi 459kg. Lähiaikoina voisi aloittaa purkamisen. Rockautosta otin vähän aikaa sitten osia nyt tulleiden lisukkeeksi ja periaatteessa enää puuttuu laakerit. Niiden tarve selviää kunhan tietää tarvitseeko kampiakselia hioa alikokoon.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, F250 -13 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 14.05.2023, 20:18:50
F250 kone purkaantuu hiljalleen. Otin apulaitetelineet, johtosarjat, polttoainelinjat, suutimet ja oikean puolen kannen pois. Molemmat etummaiset suuttimet on uusittu(asennustarvikkeista päätellen eri aikaan) ja jo se antoi vähän viitettä siitä mitä tuleman pitää. Tulos tosin oli jo odotettavissa myyjän kuvauksen perusteella. Venttiilikopan alla oli oikein puhdasta. Parissa keinussa onpientä liikettä. Nostimet voi olla vähän painuneet käytön puutteesta, mutta ostin jo uudet kaiken varalle.

Kannen irrotus paljasti kanteen naputelleen etummaisen männän eli kk-laakerihan siellä on pyörähtänyt. Tästä sentään selviää pienemmällä remontilla kuin mitä alkuperäinen kone vaatisi :D
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202023/3.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202023/5.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, F250 -13 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 23.05.2023, 00:27:03
Purin loputkin F250 koneesta. Nokka pyöri nätisti ja laakerit näyttää hyvältä. Kakkospytyn laakerista ei paljoa ollut enää jäljellä. Naapurikaulalla oli vielä jotain.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202023/6.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202023/7.jpg?img=medium)

Runkolaakeritkin ovat ottaneet osuutensa. Vasemmalla taaimmainen, oikealla etummainen.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202023/11.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202023/12.jpg?img=medium)

Sormella hiplailtuna runkolaakerikaulat tuntuu, laakereiden ulkonäöstä huolimatta, kelvollisilta. Ensimmäistä paria lukuunottamatta kiertokangenkaulat on hyvät. Lisäksi öljypumpun pinta kampuran etupäässä näyttää ja tuntuu hyvältä. Eli huomattavasti parempi tilanne kuin vanhalla akselilla :D
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, F250 -13 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 27.05.2023, 17:04:12
Keskiviikkona käytin kannet, öljypohjan pesussa ja muuta osaa jätin odottamaan pesua. Samalla tuli mittailtua kampuran ensimmäisen kaulan olevan niin kulunut(noin 1,5mm), ettei siihen tarvitse edes ajatella alikokohiontaa. GT-Motorilta kysyin ja siellä pitäisi onnistua metalliruiskutus ja hionta. Josko ehtisi ensi viikon aikaan lähettämään.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, F250 -13 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 09.06.2023, 11:25:26
F350:n kävin eilen katsastamassa, eikä moitittavaa ollut. Sen verran tein remonttia ennen käyntiä, että vaihdoin pakkivalopolttimot ja vasempaan takalokasuojaan äärivalon.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, F250 -13 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 25.06.2023, 22:39:00
F350:n kevyt kesähuolto sisälsi moottoriöljyt ja suodattimen sekä ilmanputsarin pesun ja öljyämisen. Polttoainesuodattimelle tein vedenpoiston jo keväämmällä.

F250 kampurasta kuului viikolla hyviä uutisia. Ensimmäinen kk-laakerikaulapari on täytetty ja hiottu, akseli oikaistu sekä kaikki muut kaulat kiillotettu. Ei tarvinnut hioa yhtään alikokoon. Pääsee kasaamaan lähitulevaisuudessa.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, F250 -13 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 09.07.2023, 22:21:00
F250 akselin sain haltuun perjantaina ja siistiltähän se näyttää.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202023/15.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202023/16.jpg?img=medium)

F350 ulkoili noin 780km verran kesämiitissä "vikaantunutta" nelikkoa hakiessa ja hyvinhän se jälleen kulki.
Otsikko: Vs: F350 -99 Crew Cab Dually, F250 -13 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 23.07.2023, 21:56:12
F350 pääsi käymään toiseen kertaan Big Wheelsissä. Cruisingia ei maltettu jäädä odottamaan, mutta tulipahan käytyä.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/63.jpg?img=medium)
https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/63.jpg?img=full (https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F350%20CrewCab%20DRW%20-99/63.jpg?img=full)
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 11.09.2023, 22:27:25
F250 kasaus on vaan viipynyt. Laakerit saapuivat viimeinkin ja pitkään siinä menikin. Monessa paikassa runkolaakerien saatavuus oli/on nollassa tai toimitus valmistajalta loppuvuodesta. Jegs näytti elokuulla heti toimitettavaksi, mutta oston jälkeen ilmoittivat että meneekin joulukuulle :( Ebaysta löytyi lopulta ja niidenkin saapumista sai hetken odotella. Samalla myyjällä näkyy olevan niitä jatkuvasti kaupan joten jostain niitä vielä riittää kun muilla venyy.

F350 otti ja poistui pihasta eilen länsirannikolle. Alkukesästä innokas ostaja teki oharit, mutta jäi siitä sentään varausmaksu vaivanpalkaksi ::) Aikansa oli hiljaista, kunnes tarjottiin vaihdokkia joka voisi kiinnostaa.

Vaihdokkina tuli -89 Firebird Formula 5.7 TPI koneella ja TH700:lla.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Firebird%20Formula%205.7%20-89/2.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Firebird%20Formula%205.7%20-89/5.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Firebird%20Formula%205.7%20-89/12.jpg?img=medium)

Edellinen omistaja oli ostanut kaksi vuotta sitten projektiksi odottamaan vuoroaan, mutta muuttuneiden tilanteiden takia päätyikin hakemaan vähemmän laittoa vaativaa vaihtoehtoa. Edellinen katsastus on tehty -06 ja vuosien vähäinen ajo, ikä, ym. ehtivät aiheuttaa korjausvelkaa jota edellinen omistaja joutui kirimään kiinni(mm. suuttimet, pa-paineensäädin, ym.) saadakseen uudelleen katsastuskuntoon sekä ajettua tänne. Takaluukkua asentaessa oli takalasi hajonnut, jonka takia luukku on eri värinen ja väärällä spoilerilla :buck2:

Siistimistä ja laittoa riittää ulkokuoressa sekä sähköissä. Ensimmäisenä tuli pestyä ja käytyä nosturilla jotta näkee miten pahalta vaikuttaa. Mitään myyjän puheista poikkeavaa ei löytynyt. Ovien alareunoissa sekä parissa muussa paikassa on putsaamista. Maalipinta näyttää korin osalta pääpiirteittäin alkuperäiseltä, keulaan on vaihdettu kaikki pintapuolen osat, ehkä myös nokkapala. Pohja on siisti, helmojen pintapellit on vaihdettu sekä pala lattiaa ja takasisäkaaria hitsattu. Toinen puoli joskus aiemmin, toinen puoli edellisen omistajan aikana.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Firebird%20Formula%205.7%20-89/14.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Firebird%20Formula%205.7%20-89/16.jpg?img=medium)

Mukana tuli uretaanipuslia, peltipakosarjat ja muuta osaa. Pohjan jäykisteitä, alkuperäinen takaspoileri, toinen setti pyöriä(auton alkuperäisillä 16" vanteilla), ym. seuraa perässä.

Remonttiakin pääsi jo tekemään. Simpukkaa sai kiristää melkein kierroksen, mutta edelleen on vähän vaeltelevan oloinen eli pyöränkulmat tarkastettava. Katsastuksen jälkeen startti oli lopettanut toimintansa ja olivat laittaneet herätteen napilla konehuoneen puolelta. Kokeilin huvikseni tuleeko herätteeseen virtaa ja tulihan siihen. Kytkin takaisin ja hyvin toimi. Sopivasti kotipihasta uudelleen liikkeellelähtiessä ei startannut ja useamman yrityksen jälkeen kojelaudan alta tuli savua. Akku irti ja savun hälvettyä kytkentöjen tarkastukseen. Starttirele on vasemmalla etujalkatilassa ja siihen oli jossain vaiheessa vedetty ylimääräinen maajohto. Kuten tapoihin kuuluu, toinen pää oli työntämällä liittimessä ja toinen pää työntämällä kojelaudan rungossa.

Pikaisella mittauksella lisämaa oli vedetty virtalukolta tulevaan 12V herätejohtoon :nohnoh Onneksi ei maadoittanut joka kerran. Herätteestä suli eriste, muttei vaurioittanut muita johtoja. Myös releen käyttöjännite on virtalukon ohjaama, joten jätin herätteen pois ja hypytin käyttöjännitteestä. Taas starttaa.
Lisämaa on kuvassa punainen.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Firebird%20Formula%205.7%20-89/Laitot%202023/1.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: TPK1980 - 12.09.2023, 16:22:03
F250 kasaus on vaan viipynyt. Laakerit saapuivat viimeinkin ja pitkään siinä menikin. Monessa paikassa runkolaakerien saatavuus oli/on nollassa tai toimitus valmistajalta loppuvuodesta. Jegs näytti elokuulla heti toimitettavaksi, mutta oston jälkeen ilmoittivat että meneekin joulukuulle :( Ebaysta löytyi lopulta ja niidenkin saapumista sai hetken odotella. Samalla myyjällä näkyy olevan niitä jatkuvasti kaupan joten jostain niitä vielä riittää kun muilla venyy.

F350 otti ja poistui pihasta eilen länsirannikolle. Alkukesästä innokas ostaja teki oharit, mutta jäi siitä sentään varausmaksu vaivanpalkaksi ::) Aikansa oli hiljaista, kunnes tarjottiin vaihdokkia joka voisi kiinnostaa.

Vaihdokkina tuli -89 Firebird Formula 5.7 TPI koneella ja TH700:lla.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Firebird%20Formula%205.7%20-89/2.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Firebird%20Formula%205.7%20-89/5.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Firebird%20Formula%205.7%20-89/12.jpg?img=medium)

Edellinen omistaja oli ostanut kaksi vuotta sitten projektiksi odottamaan vuoroaan, mutta muuttuneiden tilanteiden takia päätyikin hakemaan vähemmän laittoa vaativaa vaihtoehtoa. Edellinen katsastus on tehty -06 ja vuosien vähäinen ajo, ikä, ym. ehtivät aiheuttaa korjausvelkaa jota edellinen omistaja joutui kirimään kiinni(mm. suuttimet, pa-paineensäädin, ym.) saadakseen uudelleen katsastuskuntoon sekä ajettua tänne. Takaluukkua asentaessa oli takalasi hajonnut, jonka takia luukku on eri värinen ja väärällä spoilerilla :buck2:

Siistimistä ja laittoa riittää ulkokuoressa sekä sähköissä. Ensimmäisenä tuli pestyä ja käytyä nosturilla jotta näkee miten pahalta vaikuttaa. Mitään myyjän puheista poikkeavaa ei löytynyt. Ovien alareunoissa sekä parissa muussa paikassa on putsaamista. Maalipinta näyttää korin osalta pääpiirteittäin alkuperäiseltä, keulaan on vaihdettu kaikki pintapuolen osat, ehkä myös nokkapala. Pohja on siisti, helmojen pintapellit on vaihdettu sekä pala lattiaa ja takasisäkaaria hitsattu. Toinen puoli joskus aiemmin, toinen puoli edellisen omistajan aikana.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Firebird%20Formula%205.7%20-89/14.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Firebird%20Formula%205.7%20-89/16.jpg?img=medium)

Mukana tuli uretaanipuslia, peltipakosarjat ja muuta osaa. Pohjan jäykisteitä, alkuperäinen takaspoileri, toinen setti pyöriä(auton alkuperäisillä 16" vanteilla), ym. seuraa perässä.

Remonttiakin pääsi jo tekemään. Simpukkaa sai kiristää melkein kierroksen, mutta edelleen on vähän vaeltelevan oloinen eli pyöränkulmat tarkastettava. Katsastuksen jälkeen startti oli lopettanut toimintansa ja olivat laittaneet herätteen napilla konehuoneen puolelta. Kokeilin huvikseni tuleeko herätteeseen virtaa ja tulihan siihen. Kytkin takaisin ja hyvin toimi. Sopivasti kotipihasta uudelleen liikkeellelähtiessä ei startannut ja useamman yrityksen jälkeen kojelaudan alta tuli savua. Akku irti ja savun hälvettyä kytkentöjen tarkastukseen. Starttirele on vasemmalla etujalkatilassa ja siihen oli jossain vaiheessa vedetty ylimääräinen maajohto. Kuten tapoihin kuuluu, toinen pää oli työntämällä liittimessä ja toinen pää työntämällä kojelaudan rungossa.

Pikaisella mittauksella lisämaa oli vedetty virtalukolta tulevaan 12V herätejohtoon :nohnoh Onneksi ei maadoittanut joka kerran. Herätteestä suli eriste, muttei vaurioittanut muita johtoja. Myös releen käyttöjännite on virtalukon ohjaama, joten jätin herätteen pois ja hypytin käyttöjännitteestä. Taas starttaa.
Lisämaa on kuvassa punainen.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Firebird%20Formula%205.7%20-89/Laitot%202023/1.jpg?img=medium)

Toimiiko Knight Industries Two Thousandin Turbo Boost nappula?
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 12.09.2023, 21:50:02
Eio näkyny, ehkä se on piilossa jossain :3/4 jättää sen:
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 12.10.2023, 23:08:16
Firebirdille tein pieniä ehostuksia ja tarkastuksia talvea ja seisontaansiirtoa varten.

Takapönttö, ulostulot ja melkeinpä koko putkisto oli linjattu vähän sinnepäin. Oikea ulostulo irtosi joku aika sitten pöntöstäkin vaikka siinä on klemmari. Oli vaan molemmin puolin jäänyt ulostulot niin huulille, että klemmarit oli kiristetty ohi. Akselinylitys otti töyssyissä akseliin kiinni ja takapönttö oli aivan vinossa. Tein pöntön lähtöihin halkiot jotta ulostulot sai naputeltua sisään, koska lähdöthän oli hieman rutussa. Ulostulot oli myös kiinnitetty suoraan korin takakanttiin. Ensimmäiset reiät ei olleet osuneet kohdalle, toisiin oli kiinnitetty ja nyt olisi pitänyt porata vielä kolmannet pari senttiä sivuun :D Eipähän jymise enää niin paljoa sisällä.

Jäähdytysneste näytti hiutaleiselta paisarissa, eikä se näytä pöntössäkään sen kummemmalle. Ylivuotoletku paisarille oli halki jäähdyttimen päästä ja lähtö paisarissa tukossa. Huuhdoin vähän joka suuntaan vedellä ja täytin uudestaan.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/Firebird%20Formula%205.7%20-89/Laitot%202023/2.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 10.01.2024, 21:16:22
Koska 850 (https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=138559.msg1061685103#msg1061685103) tuli "pakolliseksi välihommaksi", viivästyi F250 koneen kasaus entisestään.

Sunnuntaina aloittelin sen verran, että pesin lohkon. Luonnollinen ruosteenruskea pinta ulkokuoreen sai jäädä. Maanantaina pyyhkäisin pytyt käsihoonilla ja asensin kampiakselin sekä nokan. Hyvin pyörii käsin. Runkopukkien isompien pulttien momentti 160Nm +90° selittikin sen miksi avatessa sai vääntää ihan riittävästi. Kuten nyt kiristäessäkin.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/1.jpg?img=medium)

Tänään laitoin nokan päittäislaakerin ja nokkapyörän, putsailin öljypohjan ja koneen takapäätylaipan asennuspinnat(vaikka uriin tuleekin kumitiiviste).
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/4.jpg?img=medium)

Öljypohjaan kiinnitin imuputken, loiskelevyn ja öljyjäähyn. Asensin takapäätylaipan ja uuden takastefan perään. Öljypumppu on jakopääkopassa kampiakselin pyöritettävänä ja epäilystä oli miltä siellä näyttää. Aika naarmuiselta. Jakopääkopan puolellakin on naarmuja, muttei mitään niin pahaa. Eli uusi pumppu tilaukseen.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/6.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/7.jpg?img=medium)

Huonoimmat kiertokanget heitin roskiin jo aiemmin. Nyt tein tarkemman karsinnan silmä- ja sormimääräisesti. Jäljelle jäi sarja joissa alapäät vaikuttavat mittauksen perusteella pyöreiltä.

Kannet vein Viitikolle työstettäväksi. Pakopuolen seetit ajetaan uusiksi, imupuolelle riittää läppäys ja tasosta otetaan pikku siivu.
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 12.01.2024, 21:34:40
Tänään sain kannet takaisin. Tasosta lähti kymppi, pakopuolelle seetien koneistus ja imupuolelle pelkkä läppäys. Imuventtiileissä oli paljon karstaa ja ne putsasin purkaessa. Samoin imukanavissa oli paljon karstaa ja ne on nyt putsattu myös. Venttiilit olivat yleisesti ottaen hyvässä kunnossa, myös siinä sylinterissä jossa mäntä oli ottanut kanteen ja venttiileissä näkyi männän jälki.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/8.jpg?img=medium)

Kokosin kannet ja valmistelin veivit kasausta varten.
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 13.01.2024, 22:36:16
Tänään laitoin männät ja veivit sekä uudet nostimet paikalleen. Näissä käytetään näköjään eri tavarasta tehtyjä ylempiä ja alempia kk-laakereita.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/9.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 14.01.2024, 21:33:37
Toisen kannen sain paikalleen, toinen jäi kiristämättä koska en ollut osia tilatessa huomioinut pulttisarjan olevan vain toiseen kanteen :( Vanhoilla ei viitsi kokeilla, sen verran venytystä tulee kiristäessä. Ensin 20Nm, sen jälkeen kolmeen kertaan 49Nm jotta saa tyhjät pois kannentiivisteestä ja lopuksi kolme kertaa 90°.
Samalla tilattava alemman öljypohjan tiiviste, koska koneen mukana tullut muovinen(jossa on uraan painettava kumitiiviste) oli painunut matkalla rikki. Vanhassa koneessa oli peltipohja ja siinä on erilainen tiiviste.
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 19.01.2024, 22:17:58
F250 öljypumppu saapui eilen. Äsken kävin asentamassa sen ja perään jakopääkopan, kampiakselin etustefan ja ylemmän öljypohjan(alempi on vain sumpun pohja).
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/10.jpg?img=medium)

Jakopääkopasta sai poistaa jonkin verran hapettumia tiivistepinnoilta. Muutenkin pultinpäät ja alumiinipinnat ois olleet vanhassa koneessa paljon siistimmässä kunnossa.
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 01.02.2024, 17:31:33
Toisen kannen kiristelin jo alkuviikosta ja laitoin vesipumpun sekä alemman öljypohjan. Käänsin myös koneen vaakatasoon, tuli koottua tähän pisteeseen asti pystyssä kuormalavan päällä. Alkaa painamaan jo "hieman" enemmän kuin tinakone, niin oli otettava kättä pidempää jotta sai käännettyä :D
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 18.02.2024, 20:52:44
F250 tönärit tiputtelin paikalleen joku aika sitten, muuta lisäpainoa en enää alkanut laittamaan koska kone painaa jo ihan riittävästi asennusta ajatellen.

Perjantaina kaivoin esiin hangesta, eilen loput irtoavat lumet pois ja hilattiin sulamaan. Hyvin oli pyörät uponneet seisoessaan.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/11.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/12.jpg?img=medium)

Tänään laitoin vetolevyn, päävirtojen johtosarjan, parit letkut sekä moottorinkannakkeet ja kampesin koneen paikalleen. Laatikkoa ja konetta saikin hetken sovittaa yhteen, koska laatikko pyrkii oikealle aika vahvasti. Mutta siellä se on.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/13.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 24.02.2024, 22:14:55
Eilen F250 pääsi jälleen sisätiloihin. Tänään laitoin keinuvivut ja venttiilikopat paikalleen. Auton vanhaa konetta purkaessa vasempaan pakosarjaan katkesi molemmat EGR:n laipan pultit. Hitsasin mutterit, mutta aukaisua yrittäessä mukana tuli vain sen verran mihin hitsaus oli tarttunut eli poraushommiksi menee. Nykyisen koneen pakosarjasta nuo pultit lähtivät, mutta kaikki lämpösuojan pultit katkesivat, joten pienempi vaiva porailla vanhasta.
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 25.02.2024, 20:48:17
Kasailin F250 apulaitteet paikalleen ja se osasto odottelee hihnan lisäksi hihnankiristintä sekä flektinhihnapyörää(teline jossa hihnapyörä ja ohjainrulla) saapuvaksi. Turbiininpultit laitoin ja sekin vaatii hieman omaa jumppaansa. Onneksi asentajan alustan kanssa mahtuu liukumaan auton keulankin alla eestaas pyörittämään konetta hihnapyörästä. Vasen pakosarja lämpösuojineen on paikallaan ja oikean puolen suuttimet. Vasen puoli jäikin vaiheeseen, koska yhdestä suuttimesta karkasi pohjatiiviste ja eiköhän se ole keinuvipujen välissä(en ainakaan nähnyt tai kuullut tippuvan ulkopuolelle), koska suuttimet menevät kopan läpi kanteen.
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 28.02.2024, 22:35:36
Eilen laitoin rullat paikalleen, yhteen rullaan vaihdoin vain uuden laakerin. Flektin viskokytkimen irrotus vanhasta hihnapyörästä teettää hieman hommaa. Laitoin telineen ruuvipenkkiin, lukitsin hihnapyörän ja löin avainta useamman kerran moskalla, mutta mutteri ei hievahtanutkaan. Mennyt siis aika tiukkaan, edellisen kerran vedetty paineilmataltalla.

Suuttimen pohjatiiviste löytyi hehkunreiästä. Pois ei saanut ongittua, koska tilaa oli ympärillä niin vähän. Reunasta nostamalla jäi vain kallelleen jumiin, siispä tänään venttiilikoppa pois ja tiiviste oli otettavissa sormin.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/14.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 03.03.2024, 00:06:15
Illalla kiristin suuttimet paikalleen ja aloin kasaamaan polttoainepuolta sekä sijoittelemaan pääjohtosarjaa. Kansien välisen jäähdytysnestekanavan laitoin ja siihen uuden termarin.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/15.jpg?img=medium)

Pestävä konehuone huolella kasaksen jälkeen jotta näyttää edes suht siivolta ::)
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Kulmamies - 03.03.2024, 07:31:32
On siinä tavaraa, vaikka ei ole edes vielä valmis :o

Pitikö luntata jotain ohjeita, kun laitoit remmiä?
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 03.03.2024, 23:52:49
Onhan siinä vähän enemmän kuin vaikka VEA-koneissa :D Ei ihan äkkiä houkuta huvikseen tekemään toista samanlaista vaikka se sujuisikin paljon nopeammin.

Hihnan reitti ja monta muutakin asiaa katsoin purkuvaiheessa ottamistani kuvista. Muuten on mennyt muistin mukaan ja "valistuneilla" arvauksilla tärkeimpien pulttien kiristysmomentteja lukuunottamatta.

Päivän saldona polttoainelinjasto nipussa ja huohotinpurkki, EGR sekä oikea pakosarja paikallaan. Pakosarjasta porasin katkenneet EGR-laipan pultit pois, kävin kierteet läpi ja putsasin tiivistepinnat. Sai hetken porailla kun sitä ei saanut pylväsporaan kiinni, kaikki tasopinnat ja lämpösuojan pultinreiätkin on eri suuntiin vinossa.

Vielä puuttuu vaikka ja mitä.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/16.jpg?img=medium)

Suurin puute tässä vaiheessa on hiukkassuodatin. Autohan on tullut maahan saastelaitteet poistettuna, joten yksi kalleimmista osista on hankintalistalla.
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 06.03.2024, 21:51:06
Tiistaina laitoin konehuoneeseen pari putkea paikalleen, pyöräytin starttia irrallaan(tuntuisi toimivan) ja laitoin sen paikalleen. Eilen hivutin turbon paikoilleen ja kiinnitin pakosarjoilta tulevat väliputket. Turbo on sen verran painava murikka, ettei keulan puuttuminen haittaa ollenkaan, nytkin sai vähän kurotella ja nojailla kyynärpäillä koneeseen :D

Ei näytä isolta, mutta HX55 on kevyt ja sopusuhtainen tuon rinnalla.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/18.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 10.03.2024, 00:00:10
Eilen pesin F250 ylemmän imusarjan, siellä oli kuivunutta kuonaa ihan riittävästi ja tuskin ihan kaikki lähtikään.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/21.jpg?img=medium)

Tänään pesin alemman imusarjan samasta syystä ja enimmät pölyt sekä kuonat pois vesi-ilmacoolerista, putsarikotelosta ja toisesta akkukotelosta. Imu- ja ahtoputkiin oli o-renkaita tiivistesarjassa ja kävi joku ylävesiletkuunkin. Laitoin alemman imusarjan paikalleen.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/19.jpg?img=medium)

Dp on kaksiosainen, mutta otin sen irti yhtenä palana. Yksin sitä ei tosin kovin helpolla näytä saavan paikalleen kokonaisena, koska se painaa ihan riittävästi, kampeaa vähän huonoon suuntaan ja samaan aikaan pitäisi ohjata päältä ja alta. Kokeiltava avata liitospanta, toivottavasti ehjänä.
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 10.03.2024, 22:04:10
F250 kasailu jatkui tänään. Dp:n väliliitos aukesi hyvin ja sain putket paikalleen. Asensin ylemmän imusarjan, aloitin letkujen asettelun, vaihdoin jäähdyttimeen vesi-ilmacoolerin nestekierron termostaatit, ym.

Yhen muovisen haaroitusnipan onnistuin katkaisemaan eilen dp:n kanssa vääntäessä joten se piti korjata. 6mm putkesta tuli sisäosa johon sain kivasti tehtyä levityksen toiseen päähän jarruputkityökalulla. Porasin reiät sopivan kokoisiksi ja painoin liiman kanssa yhteen. Omaa nippaansa en käyttänyt, vaan tämän koneen mukana tuli letkunpää jossa oli ehjä nippa, joten katkaisin siitä nipan sekä osan kulmapalaa. Jos ei muuta, niin on hieman tukevammin.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/24.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/25.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/26.jpg?img=medium)

Flektin viskokytkimen irrotusta varten hitsasin pätkän hihnapyörään ja ohjainrullaan. Jatkoputken kanssakaan kääntämällä mutteri ei auennut ilman lämmitystä.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/27.jpg?img=medium)

Turbon säätösolenoidi on keskiössä ja sen sähköliitin oli turhan rapea. Johdotkin näkyvät olevan kuoriutuneen liittimen juuresta. Nyt siihen pääsee suht hyvin käsiksi, mutta kopin alaslaskemisen jälkeen alkaa olemaan jo ahtaanpuoleista mikäli tähän väliin suojaan johdot ja hivutan liittimen paikalleen.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/23.jpg?img=medium)

Siitä se hiljalleen niputtautuu.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/28.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/29.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 12.03.2024, 23:47:14
Uusi liitin säätösolenoidiin saapui ja laitoin sen paikalleen. Rockautossa "oikea" parempilaatuinen liitin maksaa 33e plus verot ja kulut. Numeropyörittelyllä näytti samaksi kuin vanha GM suuttimenliitin. 15e eikä tarvinnut odottaa kauaa.

Laskin korin takaisin rungolle, lisäilin osia konehuoneeseen, kytkin liittimiä sekä letkuja ja pesin imuputkiston. Kaadoin ensiöljytkin sisään.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/30.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 15.03.2024, 00:19:13
Eilen(keskiviikkona) ostin uudet akut F250:een. Vakioakku on spekseiltään sen verran erilainen, ettei oikealla napaisuudella ja kunnon ampeereilla löydy perusvalikoimista ihan helpolla. Lähimmäksi vaatimuksia osuva on reilusti vakiota korkeampi. Ahdasta on, mutta saa ne sopimaan.

Jatkoin illalla kasailua. Oikean akun vierestä puuttuu virranjakoblokki tai vastaava. Tilalla oli erittäin tein itse säästinkö-liitäntä alikokoisilla johdoilla. Rengasliittimellä akunkengässä kolme maks 2,5 neliön piuhaa joista kaksi oli sulanut. Yhdessä johdossa laatikonohjainlaitteen virransyöttö, yhdessä moottorinohjainlaitteelle ja molemmissa haarukka-abiko liittimessä johon kuuluu leveä latta :idiot2: Ja yksi johto jaettu kahden ~15-20 neliöisen kesken. Tein tilalle "vähän" paremman viritelämän, mutta koetettava toki etsiä oikea osa.

Varovasti virrat päälle ja siellähän on eloa. Pyöritin konetta niin pitkään, että öljynsuodattimenjalasta alkoi tulemaan öljyä, täytetty suodatin kiinni ja lisää pyöritystä. Pärähti pienen sahaamisen jälkeen käyntiin ilman yskähtelyä kerrasta. Sammutin heti ja kurkkaus ympäri konehuonetta ettei näy isompia vuotoja. Uudestaan hyvin lyhyt käyttö jotta ehti vähän kuulemaan kuulostaako kone mekaanisesti hyvältä ja siltä se vaikuttaisi. Nostin kennopaketin paikalleen ja aloitin letkujen liittämisen. Ennen yhtään pidempää käyttämistä nesteet ja tehostinöljyt sisään jottei pumput pyöri kuiviltaan.
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Kulmamies - 15.03.2024, 06:19:09
Jeejee! Uurastus palkitaan  :)
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 16.03.2024, 22:56:14
Olihan se hyvä saada tämä välivaihe (melkein)purkkiin, vaikka tekemistä riittääkin vaikka kuinka ;D

Torstain jäljiltä:
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/31.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/32.jpg?img=medium)
Tilaa on vaikka mille aktiviteetille.

Eilen laitoin loputkin letkut paikoilleen ja kaadoin nesteet sisään. Annoin käydä joutokäyntiä jolloin oikealta puolelta alkoi vuotamaan reilummin polttoainetta. Käytin suutinputkia löysällä ja kiristin uudestaan jonka jälkeen oli kuivaa. Laitoin ajovalot paikalleen ja testailun perusteella pimeänä on vain pakkivalot. Ajoin pihalla lenkkiä ja jälleen oikealla puolella oli polttoainevuoto. Vaihdoin sen putken jonka epäilin vuotavan liitoksestaan ja jälleen oli kuivaa joutokäynnillä. Tässä vaiheessa annoin käydä aikansa, laskin öljyt pois ja jätin vielä yöksi valumaan. Uuden öljynsuodattimen vaihdoin ja laitoin ilmanputsarin.

Tänään käytin öljypohjan irti. Imusihdissä oli muutama pieni roska, muuten ei näkynyt mitään kummepaa. Vaihdoin pääpolttoainesuodattimen(toinen on koneen päällä) ja sen kotelon joutuu vaihtamaan. Kiinnityskorvat on poikki ja kotelo vaan roikkuu suojassaan. Pikku lenkki pihalla toi jälleen polttoainevuodon oikealle puolelle. Paikat putsattuna tarkemmin katsottuna joutokäynnilläkin ainetta valuu hiljalleen kolmossuuttimen kohdalta. Vaihdoin ylivuotoletkun liittimen molempien letkujen kera, mutta edelleen valuu. Koetettava tähystää onko ylivuodon lähtö murtunut vai vuotaako suutin kannen välistä, tms. Tilaa koneen oikealla puolella puuhailuun on oikein ruhtinaallisesti. Joutuu ottamaan moottorinohjainlaitteen johdot, akun ja nipun johtoja pois edestä jotta mahtuu jotenkin ;D Ylivuotoletkukin koukkii EGR:n jäähdyttimen alta.

Joka kerran on joutunut starttaamaan aika pitkään ennen kuin railipaine nousee ja kone käynnistyy. Sen jälkeen paine pysyy pyydetyssä ainakin joutokäynnillä. Jos yhtään enempää yrittää kiihdyttää, menee vikatilaan ja tulee koodi matalasta railipaineesta. Oireiden ja koodin perusteella heikko esipumppu tai reilusti ohivuotava suutin voisi aiheuttaa moisen. Mikäli suutin vuotaa ulos, niin olisi siinäkin mahdollinen vika. Pumppukin kuulostaa rutisevalta.

Plussapuolella toistaiseksi muut nesteet pysyvät oikeilla paikoillaan, kone kuulostaa hyvältä ja laatikko toimii pikkuvaihteilla.
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 17.03.2024, 16:48:12
Vuotopaikka löytyi kun otin oikean sisälokarin irti, putsasin paikat kunnolla ja käyntiin. Sieltä vain kolmosen suutinputkenmutterin ja suuttimen välistä hiljalleen valui. Pikku nitkautus auki ja kiinni auttoi siihen. Yläkautta ei ollut riittävästi tilaa saada avainta sopivasti kunnon kiristystä varten, sisälokarin puolelta homma onnistui. Ajelin pihalla tuoreella lumella oli hyvä todeta neliveto, napalukot edessä, takatasauspyörästönlukko, luistonesto ja Abs toimiviksi.

Esipumppu onkin samassa paketissa pääpolttoainesuodattimen kanssa ja tulee koko paketti jos haluaa vaihtaa pumpun. Ehkä seurailen toistaiseksi mikä tilanne on käynnistymisen suhteen. Tänään vaikutti jo paremmalta tuon em. vuodon poistumisen ja ajon jälkeen.

Huomenna jatkuu lisäkäyttelyllä ja muilla tarkastuksilla.
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: far960 - 17.03.2024, 23:37:56
Huh!
Hienoa!
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 18.03.2024, 22:02:08
Käytin F250:n joka nurkan ylhäällä ja sillä osastolla tilanne vaikuttaa hyvältä. Käsipelissä ei löydy viallisia pyöränlaakereita tai mitään välyksiä. Kaikki levyt ja palat on hyvässä kunnossa, männät liikkuu satuloissa ja seisontajarru toimii(kiristys olisi hyvästä). Liukutappien tilanne selviää kunhan otan jarrut auki putsausta varten. Vain takaletkuissa näkyy pykimiä joten ne uusiksi.

Nyt käynnistyi normaalin oloisella pyörityksellä eli eiköhän se siitä.
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 20.03.2024, 23:43:58
Aiemmin F250 sähköjä testaillessa lämppärinmoottori ei toiminut. Tänään kävin sulakerasioita läpi ja siltähän puuttui rele, tiedä sitten miksi. Siirsin takalasinlämppäriltä releen ja puhallin toimii. Muutamia pieniä hapettumia löytyi eri liittimistä, muttei mitään vakavaa.

Kopin oikea etunurkka on selvästi ylhäällä ja lavaan verrattuna vasen takanurkka alhaalla. Runko on etupäästä ja etuakseliston kohdalta parista kohdasta mitattuna suorassa, joten taitaa olla vain kopin runkokumit painuneet kasaan, tms. Takaovenkavojen alareunoista mitattua eroa on 2cm puolelleen ja etupyöränkaarista mitattuna noin 2,5cm.
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 23.03.2024, 19:36:46
Vaihdoin F250 jäähdytysjärjestelmiin vahvempaa nestettä ja nyt uskaltaa niidenkin osalta jättää pihalle vaikka olisi kireämpiäkin yöpakkasia. Pesin päälipuolen ensimmäisen kerran, kävin vähän koria läpi kolhujen osalta ja aloittelin isompien ruttujen oikomisen.

Kuskinovessa osuma on juuri vahvikeputken kohdalla ja siinä on liima tietyin välein. Loivempi osuma samalla linjalla lasin alapuolella(ei oikein näy kuvassa) ja pieni vekki kantissa ovenkahvan kohdalla.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/34.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/41.jpg?img=medium)

Lavan vasen takakylki oli aika sisällä. Oikeanlainen vasara on jossain hukassa, niin tässä vaiheessa näyttää miltä näyttää kun sokkona lyö takapuolelle ::) Kuvassa ei niin hyvin näy miten paljon eroa kyljen linjassa oikeasti on.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/37.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/43.jpg?img=medium)

Oikea takanurkka on melkein kuin pottupeltoa ja ulkonäön perusteella sitä oli yritetty työnnellä ulos. Kaaren etunurkan ruttu lähti oikenemaan kivasti.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/40.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/45.jpg?img=medium)

Vielä siinä riittää askaretta. Vasemman takaovenkahvan kohdalta pelti on sisällä kauttaaltaan, pienempiä vekkejä ja lommoja on varsinkin vasemmassa kyljessä. Iso osa niistä pitää nyppiä ulos ja sitä saa tehdä noissa isommissakin alueissa.
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: HammerDown - 23.03.2024, 19:39:21
Sehän on kohta myynnissä... ::)
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 24.03.2024, 14:49:19
Sitä saa kyllä odotella vielä hyvän aikaa. Kunhan ensin saa edes säädylliseen kuosiin ja ajettua itse aikansa :D
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: far960 - 26.03.2024, 17:54:51
Sitä saa kyllä odotella vielä hyvän aikaa. Kunhan ensin saa edes säädylliseen kuosiin ja ajettua itse aikansa :D
Saa edes...
On Se mestari
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 06.04.2024, 19:37:55
Tänään jatkoin F250 kanssa. Pakkivalojen vikaa ei tarvinnut pitkään hakea. Molemmille puolille oli laitettu ledit napaisuus väärinpäin. Ei ollut laittaja viitsinyt/osannut sitten kokeilla kääntää polttimoa :P Lisäjarruvalo oli pimeänä ja sieltä oli vain lamppu palanut. Keulassa poikittain kulkeva johtosarja oli livahtanut kasatessa väärälle linjalle ja sen korjausta varten piti ottaa alavesiletku irti syyläristä.

Otin oikean etusisälokasuojan irti pesua varten ja irtosihan siitä. Tuo materiaali tuntuu hieman imevän sisäänsäkin.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/48.jpg?img=medium)

Oikean takavalon alta työntelin lommoa lähemmäs oikeaa linjaa.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/46.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/47.jpg?img=medium)

Lavan vasemman takakulman ruttuja suoristelin ja vähän kohensin muotoa. Kaaren alaosa tulee vieläkin liian ulos
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/38.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/51.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/49.jpg?img=medium)

Ja muuta pientä näpertelyä.
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 07.04.2024, 20:04:22
Naputtelin F250 peltejä vähän lisää. Myös vasen etusisälokasuoja sai pesukäsittelyn ja huuhtaisin etupyöränkoteloita.

Lavan oikean takakulman muoto hiljalleen lähestyy alkuperäistä. Puskuri on joskus painanut takakulmaa ja peltien muoto on muuttunut sieltäpäin jonkin verran.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/52.jpg?img=medium)

Lavan takakulmat alapuolelta. Nurkan linjaus oli noin sentin edempänä kuin toisella puolella, nyt sekin on lähempänä oikeaa.
Oikea
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/53.jpg?img=medium)
Vasen
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/54.jpg?img=medium)
Otsikko: Vs: F250 -13, Firebird Formula -89 ja pari muuta
Kirjoitti: Lankku - 13.04.2024, 20:04:57
Eilen putsailin F250 takajarrut ja vaihdoin takajarruletkut sekä jarrunesteet säiliöön ja taakse. Ehkä oikea oli jo vaihdon tarpeessa, koska hikoili halkeaman kohdalta nestettä läpi ::) Letkujen mukana tulleet kuparit olivat aivan liian litteät banjon liittämiseksi satulaan ja peruskupareitakin käyttämällä oikealla nestettä vuoti hieman kun käydessä polki. Hain aamulla paksummat ja nyt pitää.

Tänään putsasin etujarrut ja vaihdoin nesteet sinnekin. Eipä jarruissa ollut kuin lähinnä pölyä ja kaikki liikkui herkästi. Kopin vasemman puolen kallistuksen korjaamiseksi vaihdoin vasemmalle kaikki runkokumit. Oikealle kärsi tähän väliin ostaa vain kaksi isointa ja vaihdoin ne. Kaksi muuta voisi vaihtaa myöhemmin nyt kun näki miten lintassa vanhat on.

(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/56.jpg?img=medium)
Keltaisten kumien alapuolen raudat vaihdoin vanhoista, koska uusissa on jostain syystä kierre.

Ainakin tuolla kohdalla seisoessa koppi on molemmin puolin samassa linjassa lavan kanssa ja etupyöränkaaresta napaan on oikealla 4mm enemmän kuin vasemmalla. Ennen ero oli 2,5cm :D
Ennen pulttien kiristystä ja sen jälkeen.
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/57.jpg?img=medium)
(https://lankku.kuvat.fi/kuvat/muut/F250%20SuperDuty%20-13/Laitot%202024/58.jpg?img=medium)