Olipas taas hauska episodi tämä meikäläisen kärjettömän sytytyksen pähkäily. Paljoa en aikaisemmin ole noihin virranjakajiin perehtynyt ja nyt ajattelin samalla vaihtaa jonkin kärjettömän sytytyksen, eli varmaan Petronix ignitorin kärjettömän moduulin vakio jakajaan. Jostain netistä sitten lueskelin, että myöhäisemmissä b20 on ollut ns. parempi JFU4 alumiinirunkoinen jakaja ja tietysti itse oletin, että tuollainen on tuossa hankkimassani myöhäisemmässä b20 lohkossa, koska konetta ostaessa jäähdyttimen letkuista jo päättelin että kone on 140 sarjasesta. Harmistelin tässä kun senverran olin jakajaa jossain välissä ihmetellyt, että pyöritin oli poikki ja kannestakin puuttui pala, jotta käyköhän tuon vanhan koneen jakajan osat suoraan tuohon uudempaan, ettei tarvitse uusia osia ruveta hankkimaan. Noh hain sitten jakajan kaverin tallilta, jonne se jäi koneen purun yhteydessä ja pettymys iski kun sehän olikin se vanhempi JFUR4 valurauta jakaja. No kerkesin sitten jo miettiä, että ainakin osat käy ristiin. Vanhasta jokasuuntaan öljyä ruikkineesta b18 sitten jakajaa irrottamaan ja ilokseni huomasin että tässähän on kuin onkin nyt se alurunkoinen JFU4 jakaja paikoillaan, en vain ollut sitä tarkemmin tutkinut sen kaiken paskakerroksen alta ja nyt kaikki ehjät osatkin löytyy, joten kärjetön moduuli vain tilaukseen.
Oho olipas sekalainen stoori, mut perjantai.
Edit: Niin ja KG:n paketti oli aamulla tullut turkuun, mutta ei vielä kerinnyt tänne asti, joten maanantaina varmaankin tulee moottorihilut, jolloin pääsee koneistaja töihin.