Ei sekoa vielä missään, kun rajoittaja on toistaiseksi vakio 6250rpm.
Ajatus oli siis etukäteen huolehtia että seuraavat set upit kestävät lähtö/vaihtorajoittajan katkomaa sytkää ongelmitta.
Ko. nokasta kovin kiukku pitäisi talttua 6500 kohdalla ja ajatus oli viruttaa siitä yli kokeilemalla ajoituksia.
Enem ei erikseen suosita terveitä vakioita jäykempiä jousia, mutta kun kierroksia aletaan nostaa ja pakoventtiili voi saada moikua päällensä tarve ilmenee jossain vaiheessa kuitenkin ja on ihan mukava pitää hieman turvamarginaalia varastossa. (Edelleen voisi olettaa Enemin suositusten perustuvan vakiokokoisiin venttiileihin, ainankin lutrumpien nokkien osalta.)
Tarkoitus ei ollut selvittää rajaa esimerkiksi pudottamalla venttiiliä.
Tottakai sinne voi tunkea helvetin jäykät tuplajouset, mutta tarpeettoman kovista jousista ei ole varsinaisesti mitään hyötyä, mutta selviä haittoja.
Näin ollen olisi hyödyllistä tietää hyväksi koettu jousipaine seetillä ja vaikka 12mm nostolla ja miksei asennuspituuskin - jos muu kuin vakio.
Edit: Muistan siis lukeneeni tapausesimerkin jossa vakiojousilla (kunto tuntematon) olisi samalla akselilla tullut häverinki n. 6800rpm kohdalla.
Joten aivan rajattomasti siellä ei marginaalia ole.