Race.fi  Puotilan autokorjaamo

Volvo 245 -76, ex twintone, nyk. "Sitruuna", Leima paperissa!

  • 21 Vastauksia
  • 9360 Lukukerrat

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Tomppade

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 97
  • www.vrcf.fi
Eli kyseessä on jo vanhaltakin foorumilta tuttu vanha raato. auto oli silloin vanhassa kasarikuosissaan, eli puolesta välistä kylkeä ilman rajausta alaosaltaan hopea ja yläosaltaan tummansininen, ruma siis kuin mikä!

nykykuosi onkin lähes yhtäkaru. homma alkoi lähinnä vitsistä, pariviikkoa sitten keksittiin harjoitella auton maalaamista telalla. Homma lähti käyntiin auton purkamisella, kaikki listat, lyhdyt, puskurit, ovenkahvat yms muut veks. sitten ruostekohtien aukiraapimista (niitä muuten riitti!). pahimpien lonttojen paklaamista ja oikomista. tässä vaiheessa jouduttiin siirtymään hiomaan autoa ulkotiloihin, eli pohjat tehtiin la-su välisenä yönä ulkona pakkasessa yhden 300w halogeenin valossa, selittänee siis pohjien puutteellisuuden.

ruostepaikkojen päälle suihkittiin happopohjamaalia, muualle autoon perus harmaata pohjaa. pintavärinä toimi teknos futura 15, eli silkinhimmeä alkydimaali. ekalla yrittämällä telana oli perus mohairtela, jälki oli karmivaa. sitten konepeltiin kokeiltiin perus keinokuitutelaa+tennisukka telanpäälle, jälki oli huomattavasti parempaa. tälläkertaa maalattiin konepelti mattamustaksi, samaten kommandot. tästä innostuneena auto maalattiin samanlaisella telalla nyt vkl uudestaan paremmalla menestyksellä. pohjan ollessa jo keltainen maalia tohti jo hieman ohentaakkin. ohenteena käytettiin tottakai 95e10:ä, käryt oli maalatessa melko asialliset :D. auton värin ollessa siis "turvakeltainen" eli kirkkain mitä teknoksen kartasta vain löytyi.

helmoihin vedettiin happomaalia, sen päälle ferrexiä, sitten kiveniskuröpömassaa, viel pitäs vetää tuota futuraa.

nyt koria on alettu kasaamaan. auto on yhtä mätäreikää+loppukasausta vaille leimakuntoinen. hankinnassa on nyt uusi m45 laatikko, uudet kylkilistat ja paljon muuta joista on ostoilmoitukset kierrätyskeskuksessa.

tekniikkana on iki ihana b20a+m45+1030 med 4.1 välkkä. tiedä sitten johtuiko seuraavat visiot väsymyksestä vai maalinohenteena käytetyn bensan höyryistä niin saatiin tekniikkaan hieman visioita. ahtaminen on pyörinyt mielessä jo kauan, nyt osiakin on kertynyt omiin ja kavereiden nurkkiin sen verran että paljosta ei jäisi homma edes kiinni. kokoonpanona seuraavaa:

-b20a vakiokattila, ajettu max 150t.
-garret t25 hyrrä nisun s13:sen 1,8l kattilan kyljestä
-omavalmiste sovite vakio pakosatsiin
-omavalmiste downpipe+loppuputkisto 2.5" kamasta
-r-sport bensapumppu tai mahdollisesti vakiopumpun modaus painetta nostavaksi, tämä kuulemma mahdollista
-stromberggi
-saastekello myöhästämässä sytytystä.
-kuplan accufire kärjetön
-240tbo vakiocooleri

onko jotain mitä pakettiin pitäisi lisätä tai ottaa pois, pudjetti pidetään matalana. kuvia laitan jahka joskus niitä saan kamerasta ulos.
« Viimeksi muokattu: 30.01.2012, 21:41:01 kirjoittanut Tomppade »

Poissa viiksivallu

  • Grand Luxe Touring
  • ***
  • Viestejä: 923
  • If it works, don't fix it.
Vs: Volvo 245 -76, ex twintone, nyk "yellowsubmarine"
« Vastaus #1 : 06.12.2011, 19:46:52 »
Kuvia, kiitos  -H- En itse löytänyt pikasella etsinnällä Volvolandian puolelta

Poissa Ari E

  • Grand Luxe Touring
  • ***
  • Viestejä: 1316
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvo 245 -76, ex twintone, nyk "yellowsubmarine"
« Vastaus #2 : 06.12.2011, 19:56:44 »

Poissa Tomppade

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 97
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvo 245 -76, ex twintone, nyk "yellowsubmarine"
« Vastaus #3 : 06.12.2011, 20:14:53 »
http://karvanoppa.kuvat.fi/kuvat/Muita/DSC_3690.JPG maalailuja, kaveri oli ottanu kuvan.

Poissa kauppine

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 357
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvo 245 -76, ex twintone, nyk "yellowsubmarine"
« Vastaus #4 : 06.12.2011, 20:44:27 »
Toi väri on kyl aika eroottinen.  :D Seurantaan menee kyl heti.  ;)

Poissa viiksivallu

  • Grand Luxe Touring
  • ***
  • Viestejä: 923
  • If it works, don't fix it.
Vs: Volvo 245 -76, ex twintone, nyk "yellowsubmarine"
« Vastaus #5 : 07.12.2011, 16:38:24 »
Aika eksoottisen värinen kyllä  :)

Poissa Jussi.L

  • Grand Luxe Touring
  • ***
  • Viestejä: 959
  • Hevosvoimat on parasta huumetta
Vs: Volvo 245 -76, ex twintone, nyk "yellowsubmarine"
« Vastaus #6 : 07.12.2011, 17:35:18 »
Ihan sairaan hieno! Varma katseiden kääntäjä.  :)
Ei päivää ilman sutta. "Ei tää oo susi, tää on kettu"
Pakko se on itte itteensä kehua, ku muut ei niin tee.

Poissa Tomppade

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 97
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvo 245 -76, ex twintone, nyk "yellowsubmarine"
« Vastaus #7 : 07.12.2011, 19:40:13 »
kun pitkältä ja pimeässä katsoo. maalipinta on karuhko, telalla kun on vedetty ja väri on puolihimmeä :pomo:. kesällä sit uudestaan paremmilla eväillä.

uusi m45 laatikko harvalla boorilla nyt tiedossa, porukoiden naapurista löytyi moinen, samaten täysi setti mustia kylkilistoja. biltemasta tarttui tänään mukaan kotelosuojaruisku+purkki kotelosuojaa, muovipussillinen klemmareita bensalinjaan sekä jäähdyttimelle. jäähdytin on vielä vähän epäselvä, budjetilla kun mennään niin uutta ei ole pätäkkää ostaa. paikat on jo mk3/mk4 ekkerin jäähylle jollainen siellä jo olikin kunnes alkoi vuotamaan. sen jälkeen kokeilin yhtä volvolaista kennoa, vuosi sekin perskele. nyt kaivoin varastoistani parit ekkerin jäähyt+ yhden 626mazdan kennon josko joku noista pitäisi. ellei jollain sitten ole asevelipuolihintaan myydä mulle volvolaista.

kytkinhomma on vähän auki, nyt mietinnässä siis uusi levy 10booriselle askille ja saabin paineasetelma, voisiko joku joka on moista laittanut niin meneekö se suoraan vai joutuuko modaamaan jotain? esim. mikä painelaakeri sopii ko. kombinaatioon?

Poissa Tomppade

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 97
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvo 245 -76, ex twintone, nyk "yellowsubmarine"
« Vastaus #8 : 10.12.2011, 23:46:52 »
Ehti taas pitkästä aikaa touhuamaan volvon kimpussa, päivän saldona:

-kotelosuoja-ainetta ruiskittu oviin+konttiin+varapyöräpottiin+takaluukun kanteen reilulla kädellä, hyi jeesus mikä käry! mutta eipähän toiv. ruostu.
-kontin lasi tummennettu+paikallaan, 35% kalvolla.
-ovet kasattu
-kaikki ovien listat mitä ikkunoiden ympärillä on+tuulilasinkehyslista+peilit+aurinkolipan kehykset ja muutama muu pikkujuttu sudittu mattamustiksi
-turbo hankittu, garrett t25 ca18det nissanin koneenkyljestä, hukkaportin ympäriltä vähän halki muttei taida paljon menoa haitata. hieman on välystä mutta ei pitäisi tuprautella

siivoilin tallia ja löysin hyllystä talmut! tarvii nekin masennella jossainvaiheessa keulilla, kaverilta sain taasen jeesuksen vanhat 8" marshallin lisävalot, vitun tylyt ja autoon sopivat.  huomenna sitten jäähdyttimen rakentelua, toiv joku kennoista pitää ;)

Poissa StoLA

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 148
Vs: Volvo 245 -76, ex twintone, nyk "yellowsubmarine"
« Vastaus #9 : 11.12.2011, 02:15:34 »
rupee kuulostamaan hyvältä :P et  kuvaa napannu päivän saavutuksista? Tällä kyllä kerää katseita ja herättää kateutta jokasessa kylän amis pojassa kun niiden bimmereitten ohi pyyhältää ;)
Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä - universumi ja ihmisten typeryys, enkä ole ensimmäisestäkään aivan varma

Poissa Tomppade

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 97
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvo 245 -76, ex twintone, nyk "yellowsubmarine"
« Vastaus #10 : 11.12.2011, 17:59:59 »
Jep jep. homma edistyi taasen jonnin verran. Uusi syylari löysi tiensä auton nokalle, mallia taas esco mk4, pitää ja rokkaa! onneks romukuski ei ollu viel tyhjentäny duunin romulavaa, meinaan tässä yksilössä oli puutteena tyhjennysroppu! ekan kerran kun kaadoin vesiä koneeseen niin lorina kävi, ekana mielessä että jaaha aivan läpipaska kenno, mutta sitten hiffasin että tyhjennysroppu uupui -> romulavalle penkomaan edellinen kenno ja siitä roppu. ekana kokeilin pelkillä vesille, tuntui pitävän. sitten tilalle glykolit ja sai olla, ei vuotanut!

sitten asensin aurinkolipan pois jaloista pyörimästä, samaten takalippa löysi paikkansa autosta, samasta syystä. kasailin myöskin kaikkia pikkunippeleitä ympäri autoa paikalleen, laitoin konepellin kunnolla kiinni, säädin lukon, yms muuta pientä. nyt sain viimeinkin niitä kuviakin tänne! Samalla soittelin tallilta s13 nissanin outletista, sellainen pitäisi huomenna käydä noutamassa vantaalta, hinta on kohdillaan meinaan jopa 15e joutuu moisesta maksamaan. kai vakiona 170hp auton putkenpätkä piisaa mullekkin, ainakin alkuun :P

http://s228.photobucket.com/albums/ee205/Tomppade/volvo245/ tuolta löydät kuvia ko. kapineesta, ruma kuin mikä :D

Poissa Tomppade

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 97
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvo 245 -76, ex twintone, nyk "yellowsubmarine"
« Vastaus #11 : 12.12.2011, 20:10:25 »
Taas nytkähdettiin hieman eteenpäin rojektissa. hain 200sx nissanin vakio valurauta outletin sekä turbon ahtopuolelle laipan/mikälienee viralliselta nimeltään onkaan mihin saan ahtoletkun kiinni sitten, Hintaa kertyi huimat 25e ;D eiköhän noillakin alkuun pääse, aika pieniä ovat :) tosin onse t25 aika snadi itsessään. outletissa on kivasti lambdalle paikka, jos soossimittariin riittää pätäkät.

sitten seuraavaksi kävin hakemassa mustat kylkilistat+maksamassa m45 laatikon, isäukko noutaa valoisassa sen sitten kotio.  Samalla vähän neuvoteltiin coolerista, niin saan kaverilta sopivasti 200sx:n keulalla olevan kiinalaisen+kasan ahtoputkia. kenno on 3" paksu ja mitoiltaan muutenkin melko rajun kokoinen. Samalla kotoa löytyi mukavasti solexin turbokäyttöön tarkoitettu paineensäädin!
« Viimeksi muokattu: 12.12.2011, 20:14:07 kirjoittanut Tomppade »

Poissa Tomppade

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 97
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvo 245 -76, ex twintone, nyk "yellowsubmarine"
« Vastaus #12 : 17.12.2011, 12:25:37 »
Hittojoo. tässä on soiteltu eripaikkoihin ja kyselty kytkinasetelmia ja levyjä. turbon levyä ei saa enään 10boorisena, jos joku tietää mistä saa niin kertoo minulle kiitoos :P vaparin levyä saa kymmenenboorisena, kellään tietoa onko levyissä eroja? jos on niin mitä, 22boorista saa sekä vaparin että turbon ja koivunen antaa eri numerotkin levyille.

saban asetelmaa saa vielä ainakin kahalta/örumilta, paljonko tämä sitten kestää tehoa/vääntöä, siis 8v turbo 900:sen sabaatin kykäasetelma. kotoolta löytyisi vapari 900saban borg&beck paketti, onkohan tästä asetelmasta mihinkään? parempi edes kuin vapari volvon asetelma? taas meinaan säästäisi jonkin lantin jos b20at+ic paketille löytyisi kotitarpeista edes osa kytkinromppeista.  Nykyinen vaparinkytkin on meinaan melkolailla sluut. joku jos osaisi vähän kertoa noista niin olisin melko kiitollinen.

Poissa Tomppade

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 97
  • www.vrcf.fi
Sen verran homma edistyi taasen että sain kaikki tiedossa olevat ja löytyneet mätähommat tehtyä, eli kuskin jalkatilaan tuli useampikin isompi ja vähän pienempi paikka. Kiitos vain edelliset paikkaajapertit kun olette tehneet ratsupaikkoja! pahimmillaan oli 3peltiä päällekkäin, ja tietäähän sen miltä se näyttää...ja etenkin miten se kestää ajan hammasta.

Kaikki paikat tein 1mm pellistä, tällä kertaa oli vain mustaa peltiä kun yleensä teen kaikki paikat sähkösinkitystä. Hitsauskin oli tällä kertaa haastavampaa, kun töissä paikkauksen suoritin. kotona kun ruukaan tehdä kaikki hommat normaalilla pehmeällä 0.6mm langalla niin töissä oli 1,0mm kovaa lankaa, olihan mielenkiintoinen hitsata millisellä langalla autopeltihommia...mutta tuli silti tehtyä. kuskinpuoleiselle etulokarille joutui rakentamaan uuden alakiinnikkeen jolla lokari pultataan kiinni runkopalkkiin, oli meinaan kiinnitystangosta hävinnyt 20cm johonkin.... ;D

suojaushommia en päässyt tänään tekemään, kun eipä hallilta löytynyt ensimmäistäkään pensseliä! noh huomenna hyväksi todetulla tavalla, eli teräsharjaa, ferrexin mustaa kunnon kerros ja päälle tektyylin massaa aimo annos.

ja sitten joku voisi kertoa että mistä helvetistä 240:sen helmoihin pääsee niin vitusti lehtiä ja neulasia, kaivoin sieltä niitä pelkästään kuskin puolelta ostoskassillisen veks.

Paikalla 240

  • VRCF Ry jäsen 2024
  • Grand Luxe Touring
  • ***
  • Viestejä: 1279
  • www.vrcf.fi

ja sitten joku voisi kertoa että mistä helvetistä 240:sen helmoihin pääsee niin vitusti lehtiä ja neulasia, kaivoin sieltä niitä pelkästään kuskin puolelta ostoskassillisen veks.

Ilmanottoaukon kautta konepellin takaa tulevat sisään. Etu turvavöitä jos joutuu vaihtamaan, niin silloin helppo (ja taitaa olla ainut tapa) imasta kotelot imurilla puhtaaksi.

 

Kulkukoira  Proturbo