Vuodenvaihteen aioihin vein 340:seni korjaamolle katsastuskunnostukseen. "Katsastetaanko kans?". Sanoin joo.
Sain auton takaisin näyttömääräyksellä. Olin unohtanut maksaa ajoneuvoveron, ja maksoin sen edellisenä päivänä. Piti näyttää kuitti. Oli ruostevaurioita, mutta ei kerrottu, missä kohdissa. Tuulilasin alareunassa oli halkeama. Oli kelvannut neljässä edellisessä katsastuksessa, mutta nyt piti lasi vaihtaa, katsastusmies kun oli 160 cm pitkä, ja halkeama haittasi hänen näkökentässään muunkin kuin konepellin näkemistä.
Vaihdatin tuulilasin, mutta sitten minuun meni piru, ja vein auton toiselle katsastusasemalle. Auton ollessa nosturilla annoin katsastusmiehelle spräymaalipurkin, ja pyysin maalaamaan ruostevauriokohdat kirkkaanpunaisiksi, että hitsari löytää ne. Yksi löytyi. Se paikattiin, ja näytön jälkeen tuli leima.
Tuulilasista olin jo pari vuotta sitten päättänyt, että heti vaihdetaan, kun katsastuksessa käsketään. Oli jo himmeäksi kulunut, mutta ajattelin, että parempi ottaa kiveniskemä siihen, kun uuteen. Olisi tuo lasin vaihto joutanut paremmankin rahatilanteen aikaan olla. No, nyt näkee autosta pihalle, ja pyyhkijät eivät jätä kalvoa ja viiruja.
Tästä lähtien valitsen katsastuspaikan itse. Käyn samassa paikassa kun aina. Yleensä on tullut leima kerrasta. Joskus on tullut hylky, joskus näyttömääräys, mutta aina aiheesta, eikä asenteellisena ..ttuiluna. Mieluummin vaihdan pullistuneen jarruletkun käskystä uuteen, kuin polkaisen jarruista mehut pellolle liikenteessä.