Tervehdys! Luin koko stoorisi ihan kerta istumalla ja ihan 1-luokan viihdettä olet laittanut meille koko rojektisi ajan.
Upeaa on huomata ettei kaikki niin määrällisen määräämättömästi murehdi miten hommat sujuu vaan antaa tuulen puhaltaa niin kuin se vihreä tallisi joka oli melkoisen matala kun syksyiset lehdet "kuivina" sen nöyrryttivät.
Kaikkea hyvää rojektille ja tekijälle, työ tekijäänsä kiittää ja jos ei niin sitten myö!
Kiitoksia paljon palautteesta. Kaverit ovat kyllä kertoneet aiemmin että mun autonlaitto käy kyllä viihteestä, mutta että ihan ykkösluokan. Ilmeisesti viihteen taso on mennyt tosi huonoksi, vaikka just jotain otosta mainostettiin telkussa iskulauseella mukana myös mutsi. Voiskohan seuraavaan versioon ottaa anopin. Se kun hymyilee nykyisin niin ystävällisesti siellä Kustaankartanossa. On niin muuttunut ihminen. Lääkäritkin sanoo että sillä on melkein 10 % tolkusta tallella. Vaikka miten väitetään että dementikoista tulee kärttyisiä, niin anoppi on kyllä ihan toinen ihminen nykyisin.
Jos tätä plokia arvioidaan viihteen lähtökohdosta, niin otetaanpa välillä sitten kultturellimpaa linjaa. Eli esittelen nyt arvon lukijoille kollaasin kolmen tervantekijän näkemyksestä mellanblå 99. Näistä maailmoista projektin puitteissa on laadittu olkkarin seinällekin soveltuva väritutkielma, tosin sen verran pitkällä projekti on että ei sitä kyllä auton kyljestä irti rälläköidä. Ohessa siis lukijoiden mielenliikutuksen lisäämiseksi itse teos ja sitten tulkintaa siitä värimaailmasta, joita nämä taiteilijan parhaat apurit ovat loihtineet.
Pohjaa kuvatkoon Saimaan suurten selkien sininen. Tämä on budget sportin nykyinen väri ja tervaamossa tehty iloinen pohjavire. Omissa silmissä sävyssä värjäri on vanginnut sen hetken, kun taivaan kansi kesäpäivänä heijastuu ryssän sinisellä maalatun huussin seinästä ja ihminen on juuri luopunut pienestä taakasta pidemmän rupeaman jälkeen.
Teoksen vasemmalla laidalla liu'umme siihen tuokion ja tunnelman Itämerestä, kun 24 h Ruotsin risteilyllä värin suunnitellut ruotsalainen visionääri luuli saavansa toimeksiantajalta inspiraation hakureissun Välimerelle, mutta kokikin silmien edessä Itämeren 15. sinisen enkelin noustessa kielen päälle laivan reelinkiin nojatessa ja aloittaessa matkansa kohti syvyyksiä.
Sommitelman oikealla ja eteenpäin pyrkivällä puolella voimme aistia monipuolisesti kaiken sen ylellisyyden Volvo Ocean Race purjeveneen kiitäessä Suomenlahdella heinäkuun lopun päivänä ja roikkuessamme valjaissa siinä veden pinnan välittömässä tuntumassa pärskeiden tuodessa kasvoillemme reilumman ripauksen sinileväpuuroa. Sen värin, hajun, maun ja kirvelyn.
Meikäläisen ei kyllä pysty hahmottamaan silmillään näiden kontrastien vuoropuhelua. Tihrusilmissä kun on lähinnä sama punertava kajo kuin Ville K:lla talwiajojen toisen päivän (dagen efter på svenska) myöhäisellä aamiaisella. Varma tosin en ole menikö Villellä mietintään nauttiako tukeva meriaamiainen joka tilaustermillä tunnetaan nimeltä kaksi tuoremehua. Yksihän olisi vain tavallinen risteilyaamiainen. Mutta siis tähän kulttuuripläjäykseen, sen verran voimakkaita olivat nämä kontrastit, että budget sportin osalta mennään uusinnassa hinnat alkaen 24 h Ruotsin risteilyn tunnemaailmaan. Se kun tuntuu luovan harmonisen vuoropuhelun uuden ja vanhan välillä – se tuo silmiemme eteen häivähdyksenä elämän kierrosta ja rajallisuudesta. Tällä siis tarkoitetaan auton siirtoa Kuusakoskelle kun sitä ruostetta on tarpeeksi – tässä osassa onneksi vain vähän.
Eli se siitä värileikistä. Näitä kaikkia sävyjä + yksi muukin löytyy nyt budget sportista kun useampaan otteeseen ja useammalla coctaililla sitä on tervattu. Pitäisi näköjään nää maalaushommat tehdä yhdellä satsilla ja nopealla aikataululla, jos edes suurinpiirtein yksivärisen haluaisi.
Jotain muutakin on saatu aikaiseksi kuin värimaailmoissa onanoitu. Kabiinia on siistitty ja sähköjä läpikäyty. Vielä mitään ihmeellistä vastaan ei ole tullut, ei kipinöitä eikä savua, ei oikareita eikä mitään hajonnutta. Eli jotain uutta näissä sähköaskareissa. Jos jotain näistä kertoisi, niin ehkä rundarista voisi muutaman sanan lausua. Varvikelloa asentelin paikalleen kojetauluun. Yleensähän kun sellaista aman kojetaulun päälle asentelee, niin nomaalijannulla on tunne että nyt on munaa. Tuli porailtua reikää joskus muinoin talteenotettuun ehjään päälliseen ja samalla myös peltiin. Valitettavasti vaan kun kiekkamittaria sitten reikään sovitteli, niin pettymys oli melkoinen. Tässä mun kombossa machon pili on sellainen pikkuinen, joka ei edes mene pohjaan saakka. Siihen se jää pyörimään siihen vanhaan, väljään ja kurttuiseen reikään. Tosin varvikellon puolustukseksi pitää sanoa että ei se reikäkään kovin tiukka ollut, pehmeäksi on käynyt kymmenien vuosien aikana vaikka ei sitä paljon ole sinä aikana pojat päässeet hipelöimään. Onneksi ei tullut tilattua mitään uutta päällistä valmilla tiukalla reiällä, siinä olisi ollut vielä enemmän sovittamista. Näin ollen laitoin kiekkakellon ihan vain toppaukseen kiinni puolen tuuman pultilla ja prikalla. Sillä sai sen verran kiinni ettei taida ekassa mutkassa syliin tippua. Olisi liian noloa. Ja sitä paitsi se jäisi todennäköisesti roikkumaan siihen vähän niinkuin vehkeet käytön jälkeen. Ei tällainen vanha äijä tartte lisää muistutusta asiasta että ne vaan roikkuu.
Ennen rundarin ruuvaamista paikoilleen, sain jostain ihmeellisen valaistumisen kokeilla että varmasti toimii. Kytkennät löytyi helposti interneetistä, eli ei muuta kuin väliaikaisabikot kiinni ja pannu käymään. Muuten hyvä mutta ei viisari heilahtanutkaan. Siinä vaiheessa tuli mieleen että eikö jotain asiaa voisi edes joskus tehdä ajoissa, nyt kun homma pysähtyy tältä osin kiekkamittariin. Esa oli kyllä sen chekannut herra Huun kanssa, katsoivat sitä 5 minuuttia, mittailivat ja piirsivät niitä hieroglyfejä paperille, mitä lie elektroniikkapiirroksia. Sanoivat että tää toimii. Kun siinä avauduin kovasta kohtalosta, Esa sanoi että vaihda niiden valkeiden johtojen paikat. Siellä kun on kuulemma diodi. Osoittaakseni että kouluaikana fysiikan tunnilla ei pelattu koko ajan jätkänshakkia, niin kerrotaan nyt että jopa muista mikä on diodi. Se on sellainen läppä joka päästää kipinät ja savun yhteen suuntaan muttei toiseen. Ainakin vissiin. Selitystä en ihan heti niellyt kun auto käy mutta mittari ei näytä mitään. Virta puolalta jakajalle kulkee sen mittarin kautta ja siellä pitäisi olla se savuläppä. Vaihdoin kuitenkin johtojen paikat ja vot, pelitti. Edellinen visonääri kun oli merkinnyt valkeat johdot puolalle ja jakajaan värimerkillä niin kuin valmistajakin. Sillä erotuksella, että just väärinpäin.
Ennen lopullista asennusta piti tehdä vimeinen silaus. Kun kehää on tullut iltaisin tahkottua, niin jonkin verran rassaa liikennesuunnittelijan keltainen aalto länsipäässä. Turvallisuuskaverin visio on, että vihreällä valolla lähestyvälle autolle lyödään keltainen että sun on pakko tiputtaa nopeus jonnekin 20 nurkille ja sitten vaihdetaan. Tie on ihan tyhjä, mutta kun siellä on ne passikuva-automaatit. Sen verran vähän keltainen nappaa näkökentässä, että mun budget sportissa ei kojelaudan päällä keltainen loista. Eli vedin tussilla lampun vihreäksi. Tavoite on, että tällä mennään.
