Amazon -70 budget sport

Otsikko budget tosin ei taida enää pitää paikkaansa. Sen verran on jo tähän hommaan pistetty aikaa ja oravannahkoja. En moiti.

Itse asiassa budget sport pitää hämmästyttävän hyvin paikkansa. Mietiskelin tuossa eräänä iltana paljonko fyffeä projektiin tähän mennessä on työnnetty ja päädyin laskelmassa jonnekin 4 kilon nurkille. Jos miettii, että sen ajan olisi ollut himpessä, niin mulle olisi kyllä keksitty kaikkea ihanaa tekemistä, jossa mun rooliksi olisi tullut maksajan duuni. Tai niin kuin tänä viikonloppuna lähteä jonnekin matkamessuille tutkimaan mielenkiintoisia kohteita. Mun mielestä intissä oli kohteita, joita osoitettiin ja johon roiskittiin. Ilmeisesti nää intomieliset kaverit on käynyt vastaavanlaisen intin, kun hekin löytävät näitä kohteita.

Siistissä kunnossa konehuone maaleiltaan. Meikäläisen piti omasta hinkata teräsharjalaikka/akkuporakoneyhdistelmällä lähes puolet maaleista pois pari iltaa siihen ruilahti. Konehuone oli läpeensä (enimmäkseen pakosarjan puolelta) samassa kunnossa, kuin sinulla tuo akkukotelo.

Tämä on ollut helppo projekti ja kun vielä tavoitetaso on tehdä sopivasti kulahtaneen näköistä, niin silloin ei turhaa sipistelyä harrasteta. Mun autollahan on ajettu 15 ekaa vuotta talvella, mutta jos kilometrejä tuli noin 10 tuhatta vuodessa, niin tuskin tätä on huolella suolassa marinoitu. Mun nuoruudessa tämä oli kesäauto. Eikä tässä vielä kaikki, mun tavoitetaso on kaukana siitä mitä sun askartelut näyttää olevan. Luovuutta ja taitoakin suhun verrattuna mulla on yhtä paljon kuin lehmällä pellolla. Eli märehtii vaan asioita ja tuottaa paskaa.

Hienosti siellä tuntuu hommat etenevän! Ja mahtavaa tarinankerrontaa taas kerran, asiallista piilokuittailuakin

No itse asiassa minunlaisen nuhteettoman ja kaikkea esivaltaa kunnioittavan kansalaisen tehtävänä on ehdottomasti kerätä kaikki kuitit, eikä mitään piilosellaisia. Vaikka näinkin rumalla kaverilla on turha kuvitella, että paksulla lompakolla (joka on täynnä käytettyä rahaa) olisi helppo pyytää lempeä.

Mahtavaa luettavaa

Ja mahtavasta ja hienosta etenemisestä sen verran, että oli taas mahtavan hienoa kerrontaa kun jousen alapään kuppeja putsailin. Toiseen oli sipaistava paikkaa eikä ne muutenkaan kylvyn jälkeen vakuuttaneet. Mutta menköön nyt paikoilleen, jos ei kestä niin vaihtaa sitten. Myös taka-akselin alatukivarren etummaisten puslien kiinnitysongelmat selvisi. Tuli VPltä liian tiukat holkit, eli ei niistä mitää pultteja läpi saa. On mahtavaa kertoa että joo vanhat puslat on paskottu ja uudet ei mene paikoilleen. Tämänkin löytämiseen meni yksi ilta, ennen kuin älysi purkaa ja ottaa stönäri käteen.

Yhdyn tuohon!

Oletko ihan varma että Villeen kannattaa yhtyä? Ja taitaa vielä elää parisuhteessa?

Oletko ihan varma että Villeen kannattaa yhtyä? Ja taitaa vielä elää parisuhteessa?

-Olisihan se aika kamalata olla osallisena aviorikokseen. Mut eikös se niin oo, et kun kaks miestä yhtyy sinun kirjoituksiin, niin siinä on sillon vaan naiset eessä?

Ja mahtavasta ja hienosta etenemisestä sen verran, että oli taas mahtavan hienoa kerrontaa kun jousen alapään kuppeja putsailin. Toiseen oli sipaistava paikkaa eikä ne muutenkaan kylvyn jälkeen vakuuttaneet. Mutta menköön nyt paikoilleen, jos ei kestä niin vaihtaa sitten.

Mulla kans toisesta tuo koholla oleva kohta(onko se pohjauskumin vaste?) puhki.
Niitä tais vp:ltä saada uusiakin mutta kuten sinäkin kirjoitit, koitetaan ensin entistää vanhat



Etkös sie mikkis ollukaan profiilisi mukaisesti nainen, oon aina kuvitellut näin vaikka monesti on samassa kahvipöydässä istuttu. Nyt sie paljastit ittes

Etkös sie mikkis ollukaan profiilisi mukaisesti nainen, oon aina kuvitellut näin vaikka monesti on samassa kahvipöydässä istuttu. Nyt sie paljastit ittes

Hitto. Taisin paljastua. Tosin voisinhan mie uskotella, et oon karannu sirkuksesta, sellanen parrakas nainen

Itse asiassa budget sport pitää hämmästyttävän hyvin paikkansa. Mietiskelin tuossa eräänä iltana paljonko fyffeä projektiin tähän mennessä on työnnetty ja päädyin laskelmassa jonnekin 4 kilon nurkille.

Kaikki on suhteellista. Mun autotalliin on menny toistaseks hiukan päälle 2 kiloo. Tosin eihän se ole kuin vaiheessa vasta. Budgetilla sekin on rakennettu niinkun kaikki muukin 

Juuri kun pääsin sanomasta, että hyvin menee ja hommat etenee, niin siinähän tää menee just reisille. Tuli tauti ja ei lähde niin kuin Töölööstä. Viikko on tullut pakkolomaa ja lusimista himpessä sängyn pohjalla. Ja sen päälle tietää, että kun on viikon poissa duunista, niin seuraavaa viikkoa varten on tällä periodilla hoidettu huolella negatiivista sisääntekoa. Eli ei tartte miettiä ensi viikon osalta josko viettäisi aikaa tallilla vai kustannuspaikalla.

Jotain sentään saanut aikaan budget sportin kanssa. Avauduin edellisessä tilannekatsauksessa että ei mennyt taka-akselin asennus ihan niin kuin ruotsalaisessa länsirannikon onneloiden onnelassa. VPn setissä olivat alatukivarren etummaisen puslan holkin korvanneet millisellä, eli kun sisähalkaisija piti olla ½ tuumaa niin tuli M12. Kyseisen lafkan ja Jupetin Espoon Volvo spare serviceä on kyllä kehuttava tässä vaiheessa – siinä vaiheessa kun lopetin isomman lekan käytön ja keksin juurisyyn, alkoi tapahtua. Tai itse asiassa ei vielä silloin, ensi piti tietty vääntää ruotsalaisesta rautalangasta että tän momenttistaagin fram hylsa ei oo oikeaa kokoa ja ottaa kännykameralla kuvia. Tässä vaiheessa ihmettelin myös oikein urakalla kännykameran softaa: kun otat kuvia reklamaation kohteesta niin ei meinaa millään onnistua. On ne nerokkaita ne koodaajat, myyntikohteesta saa hienoja kuvia mutta jos meinaa reklamoida, niin kännykamera ei tee taatusti myyntikuvien laatua. Mutta kun sai tankattua asian, niin pian tuli viesti että joo, meillä taitaa olla varastossa enemmänkin näitä sun kuvailemia tapauksia ja hoidetaan asia. Meni päivä, niin tuli viestiä että uudet hylsyt matkalla. Tosin sen näkee onko kyseessä nää liike-elämän normaalit kuviot: jos kysellään maksun perään niin lähes poikeuksetta vastauksena tulee että just ollaan pankkiin menossa tai kyllä muuten maksu olis tullut jo mutta kun on tuo kassööri kipeänä. Tai sitten joku näiden variaatio. Ja onhan näitä muitakin, kuten kun firma on myyty ja uusi omistaja tepastelee paikalle kertomaan että mikään ei muutu ja kaikki jatkuu ennallaan. Ei oo mitään huolta huomisesta.

Kuva setistä esitteessä: https://www.dropbox.com/s/cgk2p8av107mq5w/setti_sivu2.pdf?dl=1

Sängyn pohjalla aikaa viettäessä tuli myös veppailtua jotain projektin kannalta ehkä hyödyllistä ajan kuluksi. Kun on tullut hankittua B20 halpis virityssetti, niin mietin että jostain vehkeestä Volvo ne kamat on ottanut ja joltain alihankkijalta valmiit osat hankkinut. Tuskin ne on lähtenyt tyhjästä kamoja suunnittelemaan ja valmistuttamaan. On sen verran pieni markkina että tuskin olisi lyönyt leiville. Loppujen lopuksi homma ratkesi suhteellisen helposti, kun mittasi filtterin koon ja alkoi etsiä putsareiden valmistajien luetteloista noin mitoilla mihin käy, niin löytyihän se. Näköjään ilmanputsari+koppa on otettu 70-luvun ooppelista, tätä filtterikoteloa on kuvien mukaan käytetty ainakin Recordissa, Asconassa ja Mantassa. Tunnettu tosiasia on että kaikista autoista tulee vanhemmiten ooppeleita, mutta näköjään meikäläinen ihan vapaaehtoisesti haluaa nopeuttaa kehitystä oman vehkeen kohdalla.

Setin imuputkiksi ei näköjään kelvanneet kenraalimoottorin saksalaisen putkan suoraviivaiset kamat, vaan siihen piti jotain kaarevia muovimuotoja hankkia. Näitä piti hieman pähkiä, kunnes jotenkin keksin että nää on muuten 604 pösön kaasarikoneesta. Kun mulla tuo kaareva imuputki on hieman kärsinyt, niin ainakaan ehjän tällaisen löytäminen ei ole sieltä helpoimmasta päästä. Kyseinen autotehtaan ajankohdan paksuinta lompakkoa vaatinut tuote ja edustavin malli on varustettu Pervon maineikkaalla eka sarjan V6-moottorilla. Kun lähes koko muu auto edustaa samaa teknillisten innovaatioden ilotulitusta rapeaan rautaan liitettynä, niin tuskin edes intomielisimmät harrastajat ovat saaneet säilytettyä tätä gallialaisen osaamisen taidonnäytettä lukuisina tähän päivään saakka. Katsotaan miten äijän käy, kun on noita pesosiakin tullut harrastettua niin voi jopa löytää jonkun jolla on ladon nurkalla ranskalaista ruostetta säilössä. Kysyntää näiden osille voisi kuvitella olevan yhtä paljon kuin veronalennuksilla hyvätuloisille opposition keinovalikoimissa solidaarisuutta toteutettaessa.



Myös kaasarin asennusta kakkua koneelle syöttämään zoomailin kun nyt on ollut aikaa pohtia etukäteen miten paketti paikalleen ruuvataan. Ensimmäiseksi totesin, että hankitut kamat ei ole ihan täydellinen setti ja jotain joutuu soveltamaan. Esimerkiksi käyttövipujen kiinnike puuttuu imusarjasta eikä ihan kaikkia palikoita vesiletkujen kiinnittämiseksi löydy läjästä. Tämähän ei intomielistä harrastajaa pysäytä, vaan jatketaan entistä suuremmalla ravoilla. Käyttövipujen kiinnike näytti olevan ihan omansa. Romppainen näköjään toimii tappi syvälle reikään periaatteella viimeisen vaiheen kohdalla. SUt on näköjään pallonivelellä kiinni niin kuin tääkin setti, mutta puuttuva käikäle on imusarjassa eri lailla kiinni. Onneksi on landella näitä settejä, niin voi sitten katsoa jos niistä saisi kannibalisoitua jotain aihioita mistä soveltaa. Tähän imusarjaan on vissiin visioitu jotain saastejuttuja kun veden kierron ovat tähän kytkeneet. Toinen pää on kytketty kanteen ja siihen löytyi osat mutta toinen pää on arvoitus ainakin mulle (siinä ei tietty ole mitään uutta).  Jos vaikka kytkisi jollain T-kappaleella lämmityslaitteen letkuun. Sinänsä koko lämmityssysteemi on jotain jota ainakaan meikäläinen ei ymmärrä. Ilmeisesti joku ruotsalainen insinööri on kuvitellut että näillä voi ajaa jotenkin niin vauhdikkaasti ettei pakosarjan päällä ja lomittain oleva imusarja lämpiä tarpeeksi ja höyrystyvä bensa tekee jäätä imusarjaan.



B20 hinnat alkaen virityssarjan Solex EIES on näköjään kaasari, joka on löytänyt tiensä kurkun koolla 40 vain Volvon B20 virityssarjaan. Pienempi kurkkuisia on näköjään käytetty Fiatissa, Lancioissa ja Alfoissa, lieneekö se syynä että valmistusmaa on mun molempien kaasareiden kohdalla Italia. Kun aloin paikalle laitettavaa tarkemmin katselemaan, niin jo muutaman minuutin silmäyksen jälkeen huomasin että on näköjään edelliseltä elvyttäjältä usko tämän laitteen toimivuuteen loppunut kesken. Jotenkin tämä virityssarja kombo, jossa saksalaisen laadun absoluuttinen riman alitus yhdistettynä ranskalaiseen ja italialaiseen insinööritaitoon ja valmistustekniikkaan, saattaa aiheuttaa kevyemmälläkin kapasiteetilla varustetulle autonelvyttäjälle epäilyksiä. Filtterikotelon kiinnityksen pinnapulteista kaksi oli paskottu. Kun molemmissa kaasareissa ryyppyläpän akselissa oli pientä väljyyttä havaittavissa, niin otin sitten ehjän kannen toisesta. Molemmissa kaasareissa kansien ruuvit oli sen verran tiukkaan kierrettyjä että melkein sormin pyrittämällä irtosivat. Ainakin mulle kertoo että ilmeisesti edellisen kierroksen korjaajaa lopputulos ei ollut tyydyttänyt eikä ihan vielä ollut ajatuksena näitä lopullisesti paikoilleen ruuvata. Paremman zoomailua myös jatkoin pidemmälle. Puuttui pari jousta, jotka löytyi varaosasta. Lieko lopullinen niitti ollut käyttömekanismin puuttuminen, kun tämä kaasari oli intomieliseltä harrastajalta kesken jäänyt. Siirsin kamat, jolla saa laitettua kaasarin kiinni työntötankoihin, varaosasta.



Sen jälkeen sovittelin kaasaria imusarjaan. Näköjään Italialaisella ja Ruotsalaisella insinöörillä oli kommunikaatio sujunut yhtä hyvin kuin herra Vauxhallilla Venäjälle rataa rakentaessa. Oli mennyt kurkkujen kohdistus imusarjaan samalla tarkkuudella kuin venäläisiltä rautateiden raideleveyden sovittaminen yhteneväksi muualla Euroopassa käyttöön otetun kanssa. Näyttäisi imusarja vaativan toisen kurkun osalta jotain millin-parin jyystämistä, ellei sitten halua polttoaineen tehokasta pyörteilyä ilmaseoksessa edistää.  Muutoinkin tässä solexissa tiivisteet on näköjään tehty noin millin tarkkuudella, ilmeisesti se on Italialaisen insinöörin mielestä oikea toleranssi ranskalaisessa kaasarissa. Tämän viikon aikana nää tehotavoitteet on kokenut pientä inflaatiota tätä insinööritaidon ihmettä zoomaillessa. Jos nyt asettaisi välitavoitteeksi, että saisi koneen käymään. Se voisi olla jo pieni voitto. Miettii sitten laittaako suosiolla pystyweberin. Ihmetellä ei myöskään enää tarvitse, että miksiköhän tätä settiä ei näytä löytyvän kenenkään autosta. Siis toimivasta sellaisesta. Tätä kirjoittaessa kun voi olla melko varma että tähän aiheeseen vielä palataan. Ja tuskin vain sivuhuomautuksena tai projektiin liittyvänä kuriositeettinä.

Projektia on jatkettu konehuoneen siistimisellä, kun ei ole huvittanut mennä kylmälle ja vetoiselle lattialle rykimään vähäisiä jäljellä olevia keuhkorakkuloita betonille taudin jälkimainingeissa. Alusta saa nyt odottaa.



Lämppärin otin jo aiemmin paikaltaan pois kun ulkokuori ennusti että ei taida enää olla ihan samoissa spekseissä kuin tehtaalta lähtiessä. Sisältä löytyi odotetusti kaikenlaista historiallista kerrostumaa, tosin ei yllätykseksi linnnun- tai mehiläsen pesiä. Mutta ihan tarpeeksi kaikkea ryönää. Ilmeisesti tästäkin laitteesta jotenkin vaan ilma on läpi virrannut, vaikka sen puolesta vetoa en olisi lyönyt kun kohteen oli avannut.



Joskus aikoinaan edellisen vuosituhannen lopulla vesiventtiili heitti kiertovedet kabiiniin. Kun siinä vaiheessa autoja alkoi olla jo kokoelma, jälkikasvu pyöri jaloissa, töissäkin piti käydä, asuntolainaa maksaa, nalkutusta kuunnella… niin ihan pussihousun toisen potenssin pieteetillä venttiilin vaihtoa ei silloin suoritettu. Olisi ollut liian iso homma purkaa lämmityslaite pois ja aukaista koko systeemi. Kuitenkin sen verran puolihuolellisesti entisöin, että vanha venttiiliosa läksi pois. Lämppärikotelon sisään tuleva vanhan venttiilin säätöputkihässäkän katkaisin siististi kotelon kyljestä jättäen sykkyrän sisään. Hyllystä löytyneen vaihto-osan säätöputken tungin vaan jotenkin johonkin. Kuitenkin katkaisematta. Koska tässä projektissa pyritään selvästi parempaan laatuun kuin chattiautossa myynnissä olevissa museoissa, niin asennusta helpottaa kotelon sisällä oleva malli miten tehdas on miettinyt venttiliin kupariputken viikattavaksi. Jos nyt tällä kertaa vääntelisi kapillaariputken paikoilleen kun malli mitoista ja koko lämppärihässäkästä on vieressä joskus aikoinaan purkuautosta kokonaisen irroitettuna. Sinänsä lämppärin venttiilin käyttäminen 15 vuotta seisoneesta autosta on taas tosiharrastajan touhua. Venttiili kun on budjettipussihousun mielestä ok, kun ei ole sylkenyt seisonnan aikana vesiä ulos. Sen aika lienee tämän venttiilin kohdalla siinä vaiheessa kun on saanut kaikki paikoilleen ja ajettua eka viikon.

Lämppärin kotelo oli sen verran patinaa kerännyt että katsoin parhaaksi pistää palasiksi. Hioin ja hapottelin sen sisältä ja ulkoa. Mutta jotta ei liian huolella kunnostettaisi, niin maalailin kilikolilla. On kuitenkin sen verran suojassa, että tuskin väri lähtee heti irti. Kun kotelon pelleistä vanhoja maaleja sellaisella about pumpulin karkeuden hiomapaperilla hioi, niin pystyi päättelemään että tässä osassa tehdas tuskin oli mitään kolmikomponenttiakryyliväriä käyttänyt. Tehtaan versioon verrattuna laitoin pohjaväriä, osaan paikkoja ruiskukittiä sekä pintaväriä useamman kerroksen. Eli todennäköisesti lämppärin kotelo on ylientisöity kun uudet valumatkin jäi pääsääntöisesti puuttumaan. Kuten muuallakin tässä kunnostuksessa, mattamusta oli päivän väri harmonian saavuttamiseksi.

Pakosarjaa paikalle sovittaessa huomasin että näköjään ruiskun pakosarjassa pitäisi olla yksi pinnapultti keskellä lohkoa.  Kaikki ylimääräkannet on just syksyn lopuksi aseteltu landella talliin lumikinosten taakse joten yhden pinnapultin haku ja irroitus olisi vähintään päivän homma. Tuli laitettua foorumin ostopalstalle ilmo, että yksi pinnapultti kelpaisi. Eke lähestyi ja kertoi että häneltä löytyy ja sopivasti vielä täällä Stadissa. Olin tiennyt aiemmin että Eke on aika osaava. Nyt kun näki pajan - no toiset tekee mitä osaa ja toiset mitä haluaa. On sen verran professionaalia touhua ja koneet sellaiset, että yksinkertainen savolainen ei edes ymmärrä mitä niillä kaikilla tehdään. Ja tunne tuli, että joku ja sen projekti ei kuulu joukkoon. Kiitokset kuitenkin Ekelle vaarnaruuvista, se taitaa olla se oikea nimike, Eken kohdalla kun pitää oma selkäkin laittaa suoraan, ryhdistäytyä, nostaa hattua ja edes yrittää näyttää siltä että jotain ymmärtäisi. Niin ja tietty myös kiitos niistä erikoisprikoista, joilla imu- ja pakosarja tulee epäjatkuvuuskohdalta kanteen kiinni. Meikäläinen tietty olisi siihen tempaissut Suomen tunnetuimman myyntipalstalaadun tekijän Motonetin millisen kiinan prikan kiinnittämään sarjat tukevasti kiinni.



Pakosarja oli kerannyt sen verran patinaa, että putsailin sen teräsharjalla. Koloihin, mihin harjalla ei päässyt, hieman annitrolia. Koska Volvon kataloogissa näytti mustalta, niin sitten piti arpoa mitä tervaa siihen tunkee. Sen verran meikäläinen luulee tietävänsä, että Metsäkonenetti ei ole oikea paikka ostaa pakosarjan päällystysainetta. On näköjään nykyään nää kehutut tuotteet sen verran arvokkaita ja pitäisi veppikaupasta tilata, niin päädyin ainakin joidenkin mainostamaan hinnat alkaen vaihtoehtoon, eli Tikkurilan mustaan termal silikonialumiinimaaliin. Sai Prismasta. Tosin auton maalarille ei voi kertoa myöhemmin, että tällaisella maalasin. Heidän mielestään kun kaverille joka tuo silikonia maalaamoon pitää vähintäänkin tunkea ne stuffit ahteriin. Olen äänenpainoista myös tulkinnut, ettei pelkkää sisältöä, vaan pönikkä kanssa. Tämä asia mielessä valitsin desin purkin, kun hintakin bonuksena oli edukkain.



Imusarjaa myös porttailin – jopa molemmista päistä. Sen verran kevyesti kuitenkin että kaikkia nystyjä ei pois otettu, millin kymmenysosan tarkkuuksiin ei pyritty eikä nuoremman porttaajan taidoilla sarjan kylkeen lisäreikiä kaiverrettu alumiinihitsareiden iloksi. Pitäähän sen ilman kaasarikoneessa pyörteillä ennen sisään menoa, eli saattaa lohkon kohdistusrengas aiheuttaa vielä loppupyörteitä kun ihan tasaiset ei lohkon kohdistukset ole. Ehkä nyt kuitenkin vähän parempi, kun sentään millitolkulla ei ole esteitä rööreissä. Imusarjan tiiviste kaasariin oli tehty italialaisella toleranssilla, eli ilmeisesti pitää liimata paikoillen, jos sen kohdalleen aikoo saada. Liekkö italian ihmeinsinööri ajatellut anopin aukkoa rouvan kehittymistä seuratessaan kun tiivisteiden pultinreikiä on poraillut. On varmasti tarpeeksi väljä.



Koneen syöttö- ja pakopuolen sovittelin paikoilleen. Näyttäisi vanhat letkut ja vaijerit menevän tässäkin virityksessä suurin piirtein kohdilleen. Ainut isompi asia mikä tuli vastaan on imusarjan lämmityksen paluuveden kierto. Tässä mallissa vesi ilmeisesti otetaan lohkon etuosasta sisään, mutta paluu hieman askarrutti. Jos parttikirjan kuvaa (joka onkin ainut asennusohje mikä tällaiseen systeemiin näyttäisi vepin ihmeellisessä maailmassa löytyvän) katsoo, niin voisi päätellä että paluu tulee lohkon tyhjennystulppaan kiinni. Parttikirjan mukaan on joku erikoinen nippeli (552563-9 nippel, block) ja näköjään näille volvo comp servicelle varattuja parttinumeroita. Tietääkö kukaan onkohan näitä kiertoja käytetty esim ruiskuissa? Tai millä ihmeen käikäleellä sen imusarjassa kiertävän veden voisi palauttaa lohkoon? Pitäisi olla joku sentin sisähalkaisijan letkuun sopiva. Mieleen on kyllä tullut kytkeä vesi kiertämään lämmityslaitteen kautta, mutta tämä on  vasta vaihtoehto 3. Kun tässä vedenkierrätyssysteemissä ainakaan savolaisen mielestä ei ole mitään järkeä harrasteautossa. Itselle ei taatusti tule mieleen lähteä jonnekin Ruotsin kylmimpään paikkaan Nikkaluoktaan keskellä talvea. Joka on taatusti myös pimein. Eikä siis pelkästään valoisuuden mukaan, kun paikka Ruotsin Lapissa keskellä suota tunturilaakson deltassa takaa myös kesällä runsaan ja monipuolisen hyönteisfaunan, joka on kiinnostunut sinusta. Evääksi. Tällä siis ajetaan toivottavasti edes vähän miellyttävimmissä paikoissa ja muutoinkin Suomen kesässä aavistuksen inhimillisemmissä oloissa. Imusarjan vedenkierron letkut ajattelin laittaa paikoilleen, koska sen jälkeen konehuone näyttää niin professionaalilta, että sitä tyhmempi ihmettelee pitkään - tarvitaanko oikeasti kaikki nuo letkut ja johdot. Minähän en kerro että ei todellakaan. Jos letkut on omana systeeminään, niin ne voi käytännöllisesti tulpata. Mitä enemmän tähän systeemiin on perehtynyt, sen enemmän vahvistuu käsitys että ruotsalainen, saksalainen, ranskalainen ja italialainen on tässä kontruktiossa kukin saanut toteuttaa omaa näkemystään varsin vapaasti. Enemmän on ruotsalaisen johdolla diskuteerattu kuin saatu jotain toimivaa aikaiseksi. Tai ehkä sitten joku maailma pelastuu -malli, joka on saattanut toimia sen pienen hetken+testilenkin kun auto on ajettu pajasta ulos trailerin päälle kulutus- ja päästömittauksia varten sadan kilometrin testilenkille. Kohde on tietty käynyt tyhjäkäyntiä sen ajan kun sitä on vedelty kaupungissa ja maantiellä lukemien saamiseksi.

Jos joku muistaa, millä hiton avaimella näissä lopunajan lohkossa kiinni oleva tyhjennystulppa lähtee irti, niin mieluusti senkin kuulisi. Sen vähän mitä ilman peiliä näkee, voisi olla joku ¼ tuuman neliökanta. Jäi nimittäin aukaisematta kun kone oli poissa paikoiltaan. Nyt sitten saa harrastaa.

Sitten edellisen päivityksen konehuonetta on sipistelty hieman pidemmälle. Lämppärin kokosin maalauksen jälkeen. Koska meikäläistä ei tuo kumin käyttäminen oikein nappaa hommaillessa, niin sovittelin sitten lämppärin kennon superlonilla paikoilleen. Kun koteloa purin, niin sieltä löytyi keltaista jäännöstä huomattava määrä, eli mennään museomiehen meiningillä. Koska meikäläinen on tasaisen harmaa persoona, niin värin valinta jo etukäteen oli helppo juttu. Tosin päätöstä myös edesauttoi, kun hyllyn värivaihtoehdot oli yhtä runsaat kuin aikoinaan T-Fordin katalogissa, eli sitä nopeimmin kuivuvaa yhtä väriä pääsi valitsemaan.



Kun vesiletkuja paikalleen laitoin, niin tässä kohtaa mieleen tuli ihan uudet klemmarit paikoilleen laittaa. Vision toteutumista helpotti että vanhat oli kokoelma alkuperäisiä ja vieläkin huonokuntoisempia jälkiasennuksia aiemmin mainittujen laadukkaiden varaosaliikkeiden tuotteita. Koska en ole ajatellut toteuttaa myyntiautoa, niin lyödään kiinni ihan abat näin sweduprojektin kunniaksi. Sen verran vanhoja ruosteisia katselin, että abat voisi olla jopa tehtaan alkuperäisvalinta. Eikä tässä vielä kaikki, aban liittimien värihän on sininen, niin kuin tämän projektin kori mutta sopivasti väärä. Sillä tavalla erilainen ettei ainakaan sävy sävyyn tunnelmaa synny. Muutama löytyi kaverin varastosta, mutta sitten oltiinkin perimmäisten kysymysten äärellä. Kun kuukkeloin niin eihän stadissa kukaan mitään aban liittimiä halua ostaa, varsinkaan viikonloppuna. Täällä näköjään tehdään Biltema ja Motonet laatua, eli osta kaksi käytä yksi, kun vähintäänkin toinen hajoaa kiristäessä. Siinä kun yhden illan avautui tallilla niin oli vaan todettava, että helpointa tilata Virtasen verkkokaupasta. Kun Etraan pitäisi ajaa sen vajaan tunnin suuntaansa kun sinne muun kyseisen liikkeen kohderyhmän liikkumis- ja aukioloaikaan pitäisi mennä. Niin sitten näpyttelin tilauksen sisään. Parin päivän päästä kaveri kertoi, että puuilosta saa muuten aboja. Virtasen tuotteet tuli kyllä muutamassa päivässä. Laittoivat vielä tilaukseen jotain namia mukaan, mutta ilmeisesti mun tilaus oli sen verran pieni että mulle mukaan laitetut muutamat pastillit maistui lähinnä kitkeriltä.

Kun vesipropun aukaisu ei käytössä olevilla työkaluilla onnistunut, niin samaan Virtasen kuormaan tilasin myös setin neliökantahylsyjä. Ei jäänyt puuttumaan ainakaan kokoja, eli tässä pitäisi olla kaikki. Muuten hyvä, mutta edelleenkin proppu on tiukasti lohkossa kiinni. Nyt alkaa vitsit olla sen verran vähissä että taitaa imusarjan vesisysteemit jäädä asentamatta. Näin jälkikäteen on helppo jossitella että olisi kannattanut irroittaa silloin kun kone oli siinä auton vieressä.

Kaasarin vivustoja myös sovittelin paikoilleen. Kun imusarjan kiinnike puuttui, niin piti rakennella billet osan prototyyppi. Teurastin jonkun vanhan käyttövivun josta otin pallukan. Sitten sitä vasaralla mäiskien ja smirgelissä hion, että sai suurin piirtein paikoilleen. Päälle vielä pieni peltiläystäke että pysyy sovituksen ajan kiinni. Muutoin näytti jopa toimivalta, koska ainakin kaasariin kiinni tuleva vipu on juuri oikean mittainen. Vaikka miten yrittäisi pedaalia polkea lattiasta läpi niin ei saa läppäakselia vinoksi. Sen sijaan vivuston pystyakseli, joka tulee poljin hässäkän päähän rintapellin viereen, oli setissä jo heti munkin silmillä katsoen liian lyhyt. Vaihdoin siihen pidemmän 17 senttisen romppaisen tangon. Muuten hyvä, mutta edelleen liian lyhyt. Kun ohjaamosta painaa kaasupoljinta, niin ykköskurkun saa auki mutta toinen jää odottamaan. Nettiä selaillessa tuntuu nää työntötankot olevan katoavaa kansanperinnettä, kun ainakaan meikäläinen ei varaosakaupoista pidempää löydä. Eken kanssa turistessa kertoi, että Moposportista saa jotain uutta hienoa hässäkkää, tosin taitaa nekin olla osana jotain sarjaa. Eli tarjolla on siis joku sadanviidenkybän joka suuntaan säädettävä setti. Josta tarvitsee yhden pätkän, joka voi ehkä mahdollisesti sopia. Lopputulemana taitaa viisainta olla hitsata kahdesta varresta sopivan mittainen. Jos joku tietää, saako jostain noin 22 senttistä sopivaa tankoa, johon saa pallot päihin, niin en pistäisi pahakseni avautumisesta. Tosin joutuu vielä mittailemaan toisenkin kerran, että saa tän pystytangon sopivan mittaiseksi. Ja harrastaa lisää billet –osien tekemistä. Vanhoilla tangoilla ja jesarilla vaikka mittaprotoa tehden, kun meni ton imusarjakiinnekeproton tekeminen laadultaan ihan överiksi.



Konetta aloin myös laittelemaan käynnistyskuntoon. Kaveri katseli touhua hetken ja näki siinä glykolipönikän. Totesi, että toivottavasti et työnnä tota sun projektiin ekaksi, kun ne on kaikki kuitenkin lattialla. Kun siinä yhdistetyssä skeidan ja glykolin yhdisteessä on tosi huikeaa kahlailla. Itselle hiipi aavistus mieleen, että saattaa kaveri olla oikeassa kun oli noin hyvät perustelut. Menee omatkin työkengät. Kun kaadoin vettä sisään, meni eka puolitoista litraa hyvin sisään. Seuraavan limunadipullon kohdalla sitten alkoi vesipumppu lorista. Oli näköjään jompikumpi niistä vesipumpun päällä kanteen tulevista o-renkaista luiskahtanut jotenkin paikoiltaan. Pumppu irti ja joo, se pienempi oli makkaralla ja vuoti. Eli olin sittenkin pumppua paikalleen laittaessa just sen verran painanut sitä sisäänpäin enkä vain nostanut että ei ollut ihan kohdallaan. Sinänsä tää kierros ei harmittanut eikä narua tartte etsiä, juuri kiinnitettyjä pultteja kun on helppo aukoa ja paikalleen laittoa on iteroitu. Kiinni meni ja kaadettiin vettä seuraava kierros. Tällä kertaa laitoin jopa vadin alle ajatellen että jos näin varautuu, niin silloin ei ainakaan vuoda. Vähän niin kuin aina kun roudaa sateenvarjoa, niin silloin ei varmasti sada. Ja myös toisinpäin. Tällä kertaa vuoti lämmittimen kennolle menevän putken juuresta. Purkuoperaatiossa riitti syylärin ja hihnan+pyörän irroitus. Oli kumi mennyt pois paikoiltaan. Tämä oli tietty odotettavissa, kyllä näinkin vanhan kaverin pitäisi tietää että ei sitä kumia sinne sisälle laiteta, vaan vehkeen ympärille. Niin se pysyy paikoillaan vaikka miten vetelisi edestakas. Kun kumi oli paikoillaan, sinne lumpsahti varsinkin kun jotain silikonirasvaa tuli laitettua. Sitten vettä sisään. Vesipumppu näytti tällä kertaa pitävän vedet sisällään ja vuorossa seuraava kohta. Vuoti termarin kopasta. Koppa auki ja vot, vanhassa tiivisteessä oli yksi pieni murtuma. Ei löytynyt tätä kumia tiivistesatseista, mutta tässä vaiheessa osasi jo asennoitua. Kun syylärin korkkikin on hävinnyt jonnekin ja uutta odotellaan Jupetille saapuvaksi, niin kiireet on tällä hetkellä joillakin muilla. Ekeltä löytyi tiiviste varastosta, joten voi laittaa paikoilleen ja jatkaa vesileikkejä, tai mitä lie esileikkejä, ennen kuin pääsee kokeilemaan josko kohde syttyisi mun käsittelyssä.



Ilmeisesti nää ennen – jälkeen kuvat on se must kaikissa projektipäiväkirjoissa. Laitetaan nyt tähänkin plokiin sitten sellainen muodinmukainen parittelukuva, vaikka konehuone vaatii vielä jonkin verran duunia eikä käynnistymisestä ole vielä tietoakaan. Kun tämän vaiheen kuvia katsoo, niin ilmeisesti homeen määrä on hieman vähentynyt toimenpiteiden myötä. Nää kuvat voi myös laittaa rinnakkain ja tihrustaa oikein tarkkaa. Pitää taas arvostaa kännykameroiden softan vääntäjiä. Jotenkin ihmeellisesti nämä ennen kuvat muuttuu suttuisiksi, tärähtäneiksi ja sellaisiksi jotka kuvauskilpailussa menee ekaksi roskiin. Nää jälkeen kuvat on tarkkoja ja muutenkin kaikki paska ja patina häviää ihan niin kuin chattiauton myyntikuvissa.




Kun konehuoneen kasannut on edennyt ja hahmo alkaa nyt jo näkyä, niin katselijoita on välillä näkynyt. Yksi kaveri siinä vierellä katsellessa totesi, että tästä konehuoneesta olisi saanut tosi hienon jos vaan olisit panostanut. Tämän kommentin jälkeen meikäläinen melkein liikuttui kyyneliin. Vaikka yleensä olen jättänyt nämä miesten halailut sukupuolivähemmistön tehtäväksi, niin tässä tapauksessa meinasi tulla poikkeus. Oli sen verran ylevä hetki, kun näin saa arvostusta omasta wabi-sabi projektista. Ja vielä kolhoositallilla, jossa enemmistö kommenteista on toisella tavalla kannustavia. Ei ole turhaan tullut mietiskeltyä iltaisin sängyssä selällään joogatessa, kun ilta on vietetty projektin parissa ja kaikkien päivän onnistumisien jälkeen oikein syvään hengitelty. Ei ole oman elämän tarkoituksen etsintä ollut turhaa vaan sen löytynyt ja pieni ihminen saavuttanut jotain tämän projektin tekemisen kautta. Ilman mitään Mindfulness valmennuksia.

Edellisestä päivityksestä työlistalle jäi termarikotelon vesivuodon tukkiminen. Meikäläiselle tuo vesi on aina ollut ainakin juomana niukemmin nautintoa herettävä tuote, joten vuodon tukkiminen jäi siirrettyjen vikojen listalle. Kun aiemmasta elämästä muistan että ei ole ihan ruuvaa paikoilleen duuni saada koppaa pitämään. Vaikka silikoniatöhnää työnsin niin silti jotain tihkuu ulos. Olkoon toistaiseksi, nyt keskitytään koneen käynnistykseen & huuhteluun. Sen jälkeen voi vielä laittaa puhdasta vettä ja huuhdella pesuaineet pois. Ja katsoa josko termarin kopan pohjan on saanut väännettyä kieroksi ja tartteeko hioa suoraan.

Konetta aloitin herättelemään henkiin, kun nyt suurin osa tarpeita pitäisi olla paikallaan. Perusoptimistina ja työn määrä minimoivana henkilönä tietty ensin kokeillaan käynnistyykö. Jos lupailee, niin sitten jatketaan apinan raivolla sahaten startti paskaksi. Mun kohdalla projektin alussa vuosi sitten hankittu laadukas Bilteman mainoksen mukainen hyper-super testivoittaja-akku lopetti perinteisen käynnistysmenetelmän käytön. Tällä 62 ampeeritunnin todellisen voittajan akulla pystyy starttailemaan vähän toista minuuttia ja sitten voikin keskittyä latailemaan. Saattaa olla että kaiken kaikkiaan oli hyvä ostos, koska näin ei saa starttia poltettua. Ja kun jatkuvasti ei pysty juomaan kaljaa, niin akun latautumista odottaessa voi tehdä jotain ja etsiä vikoja pois.

Solexin ihmevehkeestä löytyi pari toimintaa haittaava pikku juttua. Kun kaasarin vivustoa rynkytin pensan puskemiseksi koneelle, tuli havaittua että kiihdytyspumppu ruiskii niukemmin kakkua. Kaasari irti ja joo, pohjassa oleva tanko oli vääntynyt ja mennyt pois paikoiltaan. Sinänsä ei mikään ihme, kun näköjään ranskalainen suunnitteluguru oli omasta mielestään tehnyt kaasarin jota ei koskaan tarttee ottaa irti ja laskea mihinkään. Tässä vehkeessä kun kaiken maailman namiskuukkelit pohjassa, ja itse asiassa joka puolella kaasaria, estäen sen laskemisen järkevästi oikeasti mihinkään muualle kuin johonkin telineeseen. Tai saattaahan olla että ranskalainen insinööri on oikeassa, ne autot joihin tätä ruuvattiin kuten rellu, fiat, lancia ja alfa ennustavat että tämän kaasarin suunnittelussa on lähtökohtana ollut kohteen oletettu käyttöikä. Toimintavarmuuskin on ilmeisesti asetettu pääkohteiden tasoa vastaavaksi. Hattua pitää nostaa Solexin myyntimiehelle kun tämän vehkeen on saanut Ruotsiin myytyä. Tangon sai pienellä taivutuksella paikoilleen ja näytti toimivan.


Kuvassa suhteellisen pitkälle ryöstöhyödynnetty solex. Jos tätä joku vielä alkaa elvyttää, niin tästä oivallinen pirunnyrkki tai mikä lie pulmanurkka. Puutteita ja ehjät vaihdettu osittain rikkinäisiin, tosin haasteita voisi lisätä vaihtamalla tilalle vääriä.

Kun kone ei suostunut käymään tyhjäkäyntiä edes hetkeä, niin muistin että ainakin pystyweberissä on solenoidi joka katkaisee jotain virran tulon loppuessa. Olin päätellyt että niin on tässäkin kun näytti kyljessä olevan virtajohdolle paikka. Käikäle irti ja joo, ei toiminut. Onneksi varaosassa oli ehjä, tai ainakin edestakas liikkui kun sähköä jakoi katkoittain. Kun sitten hieman kuukkeloin niin näköjään tämä toimii just niin kuin aavistelinkin. Näillä toimenpiteillä ei ollut merkittävää vaikutusta käymiseen. Jotain poltteli, mutta ei voinut tässä vaiheessa elvistellä että hienosti toimii. Tai edes käy.

Tää solexin säätäminen on ainakin meikäläiselle ihan henkimaailman hommia. Kun kuukkeloin miten tätä vehjettä pitäisi fixata, niin näköjään jossain Etelä-Amerikassa ne on innolla tätä mallia käyttänyt. Ilmeisesti paikallisissa noppakorolloissa, jotka siellä on näköjään fiiuja ja relluja. Näiden juutuubi videoista ei paljon oo iloa kun paikallinen finnitön finninaama laittaa koneen käymään ja sitten kuuluu vaan ulinaa tai kolinaa. Tai molempia. Tai sitten löytyy joku espanjaa 500 sanaa minuutissa suoltava paikallinen guru. Ainakin kädet heiluu sellaista tahtia että ilmeisesti tekee jotain sen kaasarin kanssa. Ei paljoa auta kun nuo tutut espanjakieliset ilmaisut rajoittuvat kaljan tilaamiseen sekä näitten nuorten laulutyttösten mukaan jos ei mennyt ihan putkeen, niin osaa ilmaista Sannin uusimman laulun ihmettelytermin mukaisesti närkästyksensä tapahtumien kulkuun paikallisella murteella. Jos taas hakee kuukkelilla säätöohjeita, niin tulee kymmenittäin hakutuloksia missä joku haluaa myydä joko kaasarin tai sitten osia. Mutta ei mitään ohjeita, josta jotain tolkkua saisi. Nää haut on vahvistanut tän projektin aikana ainakin mun käsitystä siitä miten luotettava, toimintavarma ja muutoinkin haluttu volvon hinnat alkaen -virityssarjan kaasari on.

Kun siinä raavin päätä (todistetusti ei tällä kertaa ahteria tai nenua), tallille marssi Esa. Olen joskus ihmetellyt kun kaveri tuntuu tietävän kaikesta kaiken. Esimerkiksi sen miten jotain televerkkoja rakennetaan, kun on Noksulla duunissa. Kun kaveri niistä puhuu, niin joo, suomea se mättää mutta muu onkin sitten jotain sellaista mistä tavan tallaaja ei mitään ymmärrä. Kun itselle nää verkot on jotain sellaista millä fisuja pöperöksi haetaan. Mutta ilmeisesti nää televerkot on samanlaisia, kun ainakin ennen lauantaisin paratiisiretkellä ostostaivaaseen kävi liittymäkauppiaita kimppuun jatkuvasti. Ilmeisesti niilläkin oli jotain verkkoja millä asiakkaita pyysivät. Esa katsoi, että tää on pystysolex. Säädetäänpä vähän. Sanoi että kierrä ensin sitä kiihdytyspumpun ruuvia vähän enemmän auki. Sitten piti säätää tyhjäkäyntiseosruuvi kiinni ja edelleen 2,5 kierrosta auki. Sitten otettiin liuskamitta käteen ja ykköskurkun läppään 0.2 millin välys kun läppä on kiinni. Minusta tämä kuulosti jo sellaiselta ydinfysiikalta, että tavan tallaaja menee ihan sekaisin. Sitten startattiin ja lupaili huomattavasti paremmin. Sytkää en tietty ollut tarkastanut, kun sama jakaja paikoilleen piti laittaa. Kärjet olin säätänyt, mutta en ennakkoa. Laiskana kaverina olin ajatellut että laitetaan sitten strobolla kun käy. Oli kymmenisen astetta liian aikaisella. Kun oli jakaja kohdallaan, niin ihme ja kumma, lähti käymään siedettävästi. Ei voi sanoa, että nyt on säädöt kohdallaan, mutta lähtee käyntiin ja kiertääkin ihan iloisesti. Tähän piti lopettaa kun enää ei uskaltanut myöhäisen illan hämyssä naapureiden iloksi tunnelmaa nostattaa moottorilla, jonka vaimentimet olivat vielä pääsääntöisesti kiinnittämättä.

Jotain hyvää tässä vaiheessa pitää todeta. Kun moottorin sai käymään, niin Kottenilta ostettu kone kuulostaa tosi hyvältä. Vaikka kaasarissa on edelleen kiinteistövälittäjän termein pientä laittoa, niin koneesta pystyy jo nyt sanomaan että on tikissään. Sen verran nätistä käy että on tasapainoitukset tehty jollakin muulla kun chattiauton kunnostuskohteen toleransseilla. Kohteille tyypilliset välykset otettu pois eikä kolinoita tartte kuunnella. Kiitokset vaan Kottenille vaikka tuskin tätä mun taivalta autojen kunnostuksen ihmeellisessä maailmassa lueskelee.



Loppuhuomatuksena voisi kokemuksena todeta, että kokeilin butyylimassaa lämppärin koteloa kootessa. Hyvin tarttui ainakin haalareihin ja nauhaa katkaistessa venyi kuin keuhkotautisen räkä. Lopputulos näytti toimivalta eli kiitti macrolle vinkistä. Myös kaasarin vipuongelma ratkesi. Ruotsista saa förgasteknikiltä just niin paljon vääränpituisen staagin kun mittaa pieleen, eli ainakin tällä kertaa jää oma billet osa tekemättä. Jättekiva.

Vuosien varrella olen törmännyt pariin termostaattikoteloon jossa on hiushalkeama. Molempia olen hionut hulluuten asti kunnes luovutin ja hankin uuden tilalle.
Ehkä mulle on vain sattunut ne ainoat kaksi vikaantunutta. 

Mulle on osunut yks puhki syöpynyt! Oli vielä letkun alta, silloin budjettiratkaisuna liimasin kupariputken sisäpuolelle ja alkoi pitämään.. tosin uus on aina uus, yhtään halkinaista ei oo mulle osunut, mutta mää nyt oonkin melko noviisi näissä piireissä.

Termarikotelo pitää nyt kun auto seisoo paikallaan eikä järjestelmässä ole painetta. Saattoi olla että vuosi kun tiivistesilikoni ei ollut vielä kuivunut - muistanette talwiajoista että meikäläisellä on aina kiire saada mällit sisään eikä missään tapauksessa pidä odottaa että menee kuivaksi (kiiti Kimi vielä kerran glykoleista). Uutta koppaa en ole ajatellut laittaa, se kun on liian näkyvällä paikalla. Konehuoneessa on liian paljon kiiltävää jo valmiiksi. Kaveri muuten antoi hyvän vinkin miten tästä tulee vielä budgetimpi sportti. Sanoi että laita alumiininen pohjapanssari alle niin pysyy konehuone siistinä. Eli pitäisi siis ensi kesänä suihkaista pullollinen CRCtä konetilaan ja heittää lenkki hiekkatiellä.

Projektissa siirrymmekin seuraavaksi kaikkien yllätykseksi monikymmenosaisen kertomuksen jaksoon Volvon hinnat alkaen virityssarjan asennus ja Solex kaasarin säätö. On viimeiset viikot jatkettu budget sportin käynnistelyä ja jollakin lailla käymään saantia. Solexin kaasarin kanssa meni ennakko-odotusten mukaan. Kun sitä olin jonkin aikaa roplannut, valkeni että kakkoskurkku ei aukea ollenkaan. Yleensähän se haittaa, mun puolesta kakkonen voi pysyä kuivana koska se puoli ei kiinnosta. Tässä vehkeessä kakkonen toimii alipaineella, eli alipaine avaa kurkun ja vipu vaan antaa tilaa läpälle aueta. Ei toiminut niin kuin viisas ranskalainen oli ajetellut. Kun mekanismia tarkemmin tutkin niin päädyin lopputulokseen että alipainekanava on tukossa. Ja kuten TV-shopin mainoksissa todetaan, eikä tässä vielä kaikki. Kuin koneen sai käymään, varsin pian huomasi että vaikka mitä vipuja väänteli niin käynnissä pysyi käytännössä vain pumppaamalla kiihdytyspumpulla lisää kakkua. Vaihtelin myös pääsuuttimet kympin isompiin, mutta ei auttanut pätkääkään. Tässä vaiheessa yksinkertaiselle savolaiselle alkoi kirkastua että tämä peruskorjattu kaasari on jonkun aiemman omistajan toimesta korjauksen yhteydessä puhallettu. Ilmeisesti jollakin muulla kun soodalla, koska oireilee sen tuntuisesti että ei oikein röörit vedä. Näin ollen tein päätöksen että tämä runko menee varaosaksi ja tehdään toisesta autoon menevä. Muutaman tovin siinä sai pähkiä ennen kuin sai toisesta tehtyä sellaisen, josta ei olennaisia osia puutu. Tunnetusti näistä löytyy netin ihmeellisistä syövereistä myynti-ilmoja pilvin pimein, mutta räjäytyskuva tai miten tällainen ihmelaite menee kasaan jätetään onnellisen ostajan aivojumpaksi. Ilmeisesti näiden hankkijat tarttee sellaista.



Laitoin vielä toiseen varuiksi samat kympin isommat suuttimet, millä toisiakin käytin. Tässä yhteydessä ei tietty tullut mieleen että suutinkoon kasvattaminen 140 -> 150 kasvattaa muuten reiän poikkipinta-alaa melkein 15 %, vaikka luulisi että on just sopiva lisäys polttoaineelle. Toinen kaasari nokille ja käynti parani heti. Hajusta päätellen ei ollut  tällä kertaa ainakaan kakusta pulaa kun sen verran iloisesti rautalangalla roikkuvassa putkessa paukkui. Eli paluu takaisin ilmeisesti aluperäiseen kokoon 140 ja 150, niin toimi paremmin. Tai mistä näitä kokoja tietää, ei löydy netin syövereistä eikä tietty volvon parttikirjasta. Päättelin että voisi olla oikeat kun molemmissa sellaiset oli. Tosin toisin päin, ’korjatussa’ pienempi kakkosessa ja toisessa ykkösessä. Sen verran luotan enemmän varaosaan, eli peruskorjaamattomaan, että sen mukaan löin suuttimet paikoilleen. Samassa yhteydessä päätin myös luopua laadukkaista antiikkisista Bilteman sytkäjohdoista, koska ne eivät oikein vakuuttaneet. Kun toimivaa tästä ainakin yritetään tehdä. Johdoiksi valikoitui Motonetin laadukas sarja, koska fixuksen kautta olisi pitänyt odottaa jokunen päivä jotain spanskien laatusarjaa. Mun usko Etelä-Euroopan tekniseen ylivoimaan on sen verran rapissut tämän projektin myötä että jääköön odottamaan jotain muuta asiakasta. Mennään nyt ainakin hetki Motonetin hinnat alkaen mustilla johdoilla niin kuin projektin synkien vaiheiden kunniaksi. Johtojen ja kannen vaihto uusiin paransi edelleen käyntiä.



Naapurista Förgasarteknikistä sai tilattua sopivan mittaisen kaasarin käyttötangon rintapellin kylkeen. Kaveri suostui tekemään ihan mittojen mukaan. Matsku on rosteria, eli kun nyt laittaa päähän sinkityt pallot, niin seuraava irroittaja joskus kiroaa taatusti meikäläisen alimpaan helvettiin. On sen verran hieno korroosiococtail että aika todennäköisesti tekee tepposensa ja tepposetpa ei toisistaan suostu eroamaan. Sen verran kuitenkin Pelle oli näköjään oikaissut että molemmissa päissä oli normaali kierre. Voi olla parempi näin, niin ei joskus säätessä väännä apinan raivoilla kierteitä mutterista paskaksi, kun ei muista että tää muuten aukee väärinpäin.

Sytkää piti myös säätää muutamaan otteeseen. Kun ottaa jonkun paskajakajan jonka elvyttää käyttöön, niin ei siltä ihmeitä voi odottaa. Onneksi nää lontoota puhuvat kaverit avautuvat verkossa ja saa jotain vinkkejä paljonko ennakkoa tälläiseen komboon pitäisi laittaa. Muutama kerta on ihmetelty, mutta strobon avulla sen sai johonkin 25 asteen nurkille. Sen verran pätkien käy, että tarkempi ajoitus on nyt niin korkeaa matikkaa laskea jotain keskiarvoa liikkuvasta ennakosta, että kovin paljon pidemmälle ei kannata jatkaa. Dwell-kulma tuli myös mitattua kun Esa sellaisen toiminnon strobosta löysi. Sanoi että tää on tärkeä. No siitä innostuneena ihan perehdyin mikä se on ja löytyi jopa vihje laittaa se noin 60 asteeseen. Muuten hyva mutta kärkiväli pitäisi laskea jonnekin 0.25 nurkille. Ainakin oman kokemuksen perusteella tökkii piikkejä ja sitten ajetaan chattiauton lottovoiton hengessä. Jolla jokainen matka on oma seikkailunsa. Päätös alkaa olla valmis, taidan laittaa suosiolla kärjettömän jakajan, ei näiden vanhojen paskojen kanssa jaksa enää pelata. Jotenkin se vaan pitäisi pystyä naamioimaan hieman paremmin ettei liian voimakkaasti budget sportin yleisilmettä tuhoa. Tavoista poiketen piti kuitenkin ennakkoon varmistaa Turussa romutorilla käydessä, että mitä mieltä tarkastajat ovat voiko laadukkaasti entisöityyn museoautoon laittaa kärjettömän jakajan. Turku on siinä mielessä turvallinen paikka näitä kysellä, koska ainakin itselle Turku ei ole niitä korkeimmalle pisteytettyjä paikkoja teettää tarkistus. Pirkanmaa taitaa olla ainakin Villen ja Kimin suosikki, siellä kun ilmeisesti ymmärretään parhaiten harrastajan näkemyksiä ohjeita soveltavasta entisöinnistä. Turvallinen Turku on siis paikka kysyä vaikka mitä. Sieltä tuli kahdelta eri tarkastajalta näkemys, että laita vaan, parempi laittaa toimivaa osaa. Ei ole hyväksynnän este.



Konehuoneen sipistelyä on myös jatkettu. Toinen konepellin kannake oli antautunut, joten siihen tuli hankittua varaosa. Sen verran siinä on kuitenkin patinaa, aka ruostetta, että ei jaksa hinkata niitä pois ja maalata. Eli otin siis vanhan saranan, josta vanhaa niittiä pois poratessa oli tullut hieman soikea, enemmän sellainen niin kuin nuoret katutaiteilijat piirtelee ja laittaa vielä auringon säteet ympärille ja keskelle pystyviivan ilmeisesti sen merkiksi että on matikan tunnilla jotain kuunneltu kun osataan halkaisija merkitä. Hieman kempillä laitoin liimaa reiän ympärille. Tässä yhteydessä pitää todeta että Biltemasta saa jotain ihan ok tuotetta. Kun bensaputkeksi laitoin ko lafkan 8 millin kupariputkea, niin ylijäämäpala toimi mainiosti kempillä räkien reiän mallina. Kun hieman kärynneen putken otti reiästä pois, niin hyvin sopi pultti aukkoon. Lopuksi Turusta hankittu 8 millin niitti kiinni. Olisihan tuon korjauksen voinut pultistakin tehdä, mutta näin laittaen ei ole häiritsevän siisti ja korjaustyö näkyy sopivasti. Ja mikä parasta, sopii budget sportin kokonaisuuteen ja näyttää kohtuullisen mutta ei liian halvalta elvytykseltä.



Fläktin siipi oli myös pöydällä. Kun siitä kaikki skeidakerrokset raavin pois, niin alta löytyi yllättävän hyvä ropelli. Koska budget sporttia tehdään, niin päätin maalata vain ahterisuunnan. Yleensä kun konetta tuijotetaan kuola suupielessä edestäpäin, niin tehdään nyt tämän kanssa siten että mielummin tulee yrjö jos joku tätä erehtyy katsomaan. Eli siiven etupuolelle saa jäädä vuosikymmenten patina. Takapuolelle heitin alle jo aiemmin hankittua hinnat alkaen -epoksia, mutta jottei mene liian hienoksi, niin päälle motonetin halvinta kilikolia.

Kun edellisen kerralla olin avautunut termarikotelosta, Eke lähestyi. Kiitokset vaan paljon, taidan tulla hakemaan kun vesivuodon tukkiminen on listalla. Tosin kovasti on hämmästynyt olo että tekijämiehet lukevat tällaista 7-päivää lehden tasoista tarinaa. Ovat kohteliaasti hiljaa eivätkä tunnusta ainakaan näin palstoilla mitä tuli tehtyä. Vähän niin kuin kukaan työpaikalla ei sano että seuraa kauniita ja rohkeita mutta jotenkin vaan on ollut töllö auki ja syrjäsilmällä on sen verran vilkaistu että juonen kulku on viimeistäkin yksityiskohtaa myöten selvillä.

Projektia on jatkettu välillä innolla ja välillä normaalisti, eli vähemmän. Kun päivät alkaa lämmetä, aurinko paistaa niin ainakin meikäläiselle pimeään talliin kaiken skeidan keskelle vääntäytyminen ei ole oikein enää se juttu. Mutta jotain kuitenkin on tullut tehdyksi. Jotain saavutetty, kone käy nyt aika siististi  . Tosin tien päällä ei ole päässyt kokeilemaan kun budget sport on vielä sen verraan palasina, että puuhakilpien hakemista ei kannata edes miettiä vehkeen testaamiseksi. Tietämättömille kerrottakoon, stadissa on sen verran hienoja ihmisiä, että varmasti soittavat virkavallan paikalle jos näkevät maisemaan kuulumattoman ilmiön (aka pientä-laittoa harrasteauton). Vaikka toisin luullaan, stadissa on todellakin näitä kyttääjiä. Toisin kun maakunnassa, he eivät tyydy vaan kyyläämään ja taivastelemaan toisilleen mitä se naapurin äijä nyt on mennyt tekemään. Täällä ne avautuvat puhelimen välityksellä järjestyksen turvaajille ja laulavat lintujakin kovemmalla äänellä että tuolle kaverille pitäisi toimittaa naapuriarpa. Ja pian esiin pelmahtaa sinivuokot kannustamaan harrastamista henkilötiedot ajokortista tarkastettuaan ojentamalla luovan autonharrastajan stipendin.



Konetilassa oli sähköpuolella vielä muutama vaihtamaton osa. Konkka oli joskus aiemmin vaihdettu ja myös jännitteensäädin pätki. Molemmat kun vaihtoi, niin kummasti auttoi käynnin tasaamisessa. Myös puolan vaihdoin motonetin halvimpaan kokeillakseni josko siellä on vikaa. Kun sai käymään ja toimimaan ok, niin takaisin mentiin alkuperäiseen antiikki-Boschiin. On todennäköisesti parempi kun motornetin uusi laatutuote. Vielä ei tullut hankittua kärjetöntä jakajaa, eli tällä kombolla mennään ainakin projektin ajan. Sytkän säätöä piti kokeilla ja siirrellä edestakaisin. Loppujen lopuksi korvakuulolla meni paikoilleen ja aika reilulla ennakolla. Jos jotain tästäkin askartelusta taas pitäisi mieleen painaa, niin kaverin vihje on ollut että museomieheltä autoa ostaessa heitä ensimmäiseksi tulpat, johdot, kansi, pyörijä, konkka, kärjet… fjonkkaan ja laita uudet. Ja kaikki sähkökytkennät irti ja putsaten.



Ekeltä hain termarin kotelon. Oli koonnut edustavan sarjan koteloita, noin kymmenen joukosta piti valita sopivan patinoitunut. Eke tietty ei sitä heti mukaan antanut, vaan mentiin pohja plaanaamaan sekä tiivisteen paikka hiomaan.  On vissiin sen verran lukenut tätä tarinaa ja nähnyt mun työn jälkeä, että katsoi etten kuitenkaan tee hommaa niin kuin pitäisi. Nyt pitää, eli tällä kertaa tehty Eken metodeilla ja on kunnollinen. Kiitokset tästä.



Etupään akselistot kunnostelin. Kun takapäässä kaikki pultit oli totaalisen ruostuneita kiinni ja ajan kuluessa ruosteen peittämiä, niin etupää oli eri asia. Tukivarsista sai lapioda kiloittain öljyä, finikoria ja isänmaata. Tai saattoihan niissä olla vierastakin maaperää, kun aikoinaan biilillä tuli ihan Sveitsissä asti käytyä. Kuoren alta paljastui positiivinen näky, alkuperäinen maali ja hyvin vähän pintaruostetta. Ei tarvinnut pitkään hiekkalaatikolla niiden kanssa leikkiä. Puhaltaessa jopa heiluttelin kumihanskaa sen verran vähän että vain niitä pintaruostekohtia hieman sipaisin. Ennen puhallusta jouduin irroittamaan alatukivarsista ylilyöntikumit. Näitä ei tietty ehjänä saanut irti vaikka miten yritti lämmitellä varovasti. Jupetin kautta tuli hankittua VPltä uudet. On muuten aika arvokas patukka, kun haluavat 13 egee kappale. Ilmeisesti näitä olisi saanut jostain halpiskaupastakin, eli tuli tehty tätä tehdessä ylilyönti. Iskarin alapään kiinnikeistä toinen lähti lämmittämällä suhteellisen helposti, mutta toisesta katkesi pultti sisään. Oli sen verran  tiukassa, että vaikka kahteen kertaan hitsasin irrotuspultin, niin ei lähtenyt. Eli sitten mentiin vaihtoehtoon 2, eli rälläkkä käteen ja uusi tilalle hitsaten. Näytti sellaiselta paikalta, että voi itse räkiä sinkityn pultin kiinni. Hämmästyttävää kyllä, nämä oli ainoat elämää suuremmat vastoinkäymiset etuakselistossa.



Kallistuksen vakaajaa purkaessa löytyi jäljet vasemman etukulman mällistä. Oli hieman näköjään kallistuksen vakaajakin saanut kipeää, kun toinen kiinnike oli vääntynyt. Kumi sisällä kappaleina, mutta meikäläinen ei ollut aikoinaan ajellessa huomannut mitään poikkeavaa. Selityspuolelle voi myös lisätä, että eipä huomannut katsurikaan vaikka useamman kerran omia punttisalitreenejään työajalla mun auton pyöriä rynkyttäessä teki. Eteen oli edellinen omistaja vaihtanut aikoinaan kaasuiskarit, ei ollut mun jäljiltä, itse perussäästäjänä vaihdoin osia vain katsastumiehen kehoituksesta. Ennen iskareiden kuntoa ei tarkastettu, ainakaan hajoituskoneilla niin kuin nykyisin. Tässä projektissa ajatuksenahan oli mennä halvimmilla mahdollisilla hyllystä löytyvillä, mutta valittaen pitää todeta että iskareiden kestotesti puolittain ratkesi ennen kuin edes ehti alkaa. Kuskin hermo meni jo ennen kuin edes kokeiltiin. Syynä tähän oli, että kun heppoja autoon kaivataan enemmän, niin tilasin sitten eteen konit. Värikin sopivasti musta ettei pistä silmään. Näitä tuntuu ainakin lontoota puhuvat arvostavan ja kehoittavat ruuvaamaan edestä aika tiukoiksi. Näillä mennään ainakin näin aluksi. Muutoin alusta on läpikäyty, tosin lopullinen kiristäminen vielä puuttuu kun ei ole saanut autoa siirrettyä paikkaan jossa näppärästi saisi alustan pultit tiukattua.



Kun etupäätä kokoilin, mulla oli hetken auto pyörillään kallistuksenvakaaja irti. Siinä huomasi, että sillä on vaikutus auton korkeuteen. Ainakin mun amasta tuli enemmän 70-luvun custom, eli perä oli selvästi korkeampi kuin etupää. Mieleen tuli, että jos noita jousia haluaa välttämättä laikkailla, niin ilmeisesti kallistuksenvakaajallekin pitää tehdä jotain. Kun sen sitten lopulta räppäsi kiinni, niin etupää nousi about samalla tasolle kuin takaosakin. Jos yhtään osaa omaa autoaan tihrustaa, niin kyllä, minusta näyttää että alle laitetut ihmejouset on mataloittaneet biiliä vaikka saman mittaisilta kuin originaalit näyttikin.  Muutoinkin Lesjöfors on miettinyt konseptiaan hyvin näin tavan harrastajan näkökulmasta: Tiheempi silmukka jää pesiin piiloon ja normaalit kierteet näkyviin. Eli museotarkastaja voi jopa muutaman sekunnin miettiä että kaverilla on ihan oikeat museojouset paikoillaan.

Pakopuolelle laitoin VPltä hankitun Abarthin rosterikopion. Oikeastaan se oli mun joululahja itselle, kun jotain kivaa niissäkin juhlissa olisi hyvä saada uuden villapaidan lisäksi. Niitä kun ei oo ennestään kun kymmenen. Kun täällä netissä roikkuu niin jotain muutakin kuin perinteistä aikuisviihdettä sieltä voi löytyä. Oli jotkut avautuneet että Simonsin sarjaa laittaessa pitää käyttää asennusapuna pajalekaa, eli pelkkä järki ei riitä vaikka miten kuvittelisi itsensä fixuksi. Marteliuksella käydessä toiseen biiliin putkeä teettämässä kertoivat, että 90 % asiakkaista teettää spesiaaliputket äänten takia. Ajattelin sitten itsekin olla trenditietoinen, edes joskus. Kuuntelin juutuupista miltä Simons kuulostaa ja myös Abarth. On tuo Simonsin ääni vähän turhan matala, eli valinnaksi tuli makaronimalli. Siinä kun on vielä tuplaulostulo, eli näyttää enemmän nuoruuden vehkeiltä. Tuote on asentajaystävällinen, meni uskomattoman helposti paikoilleen, yhtään ei tarvinnut kiroilla ja onnistui lähes meikäläisen älylahjoilla. Piti vaan kysyä sweduista että miten ihmeessä takapää kiinnitetään, kun perinteisesti meikäläinen vain mietti miten kumin saa kiireessä paikoilleen. Valistivat että nyt ei käytetä kumia ollenkaan vaan tähän tuubin turvonneeseen kohtaan laitetaan vaan nauha tiukkaan. Ja kiinnike puskurin pulttiin. Ihan näin vinkkinä sweduille, mukaan voisi laittaa kokoomissohjeen eikä pelkästään läjää kaiken maailman kiinnityskäikäleitä. Mielenkiintoista oli myös, että rosterinen on satkun kalliimpi kuin paskaraudasta tehty. Tolla hintaerolla ainakin mulla laiskuus voittaa toiseksi voimakkaimman vietin, eli säästämisinnon.

Mitähän tälle kuuluu ? On ollut niin hyvää tarinaa lukea, että olis kiva saada jatko-osakin luettavaksi.