Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi

VRCF yhdistysasiat => Yhdistys tiedottaa => Aiheen aloitti: JuHaU - 19.06.2013, 21:51:29

Otsikko: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: JuHaU - 19.06.2013, 21:51:29
Yhdistys järjestää perinteisen kesätapahtuman Jurvan Botniaringilla 3.8.2013.

Yhdistys on vuokrannut koko radan omaan käyttöönsä. 

Tapahtumassa tullaan palkitsemaan taas autoja eri kategorioista, eli luvassa on siis mainetta ja kunniaa myös autonsa paikalle tuoneilla.

Paikanpäällä on myös yhdistyksen tuotemyyntiä. Paitoja, huppareita, tarroja...

Nyt kaikki kynnelle kykenevät ilmoittautumaan vapaaehtoisiksi järjestäjiksi.

Porkkana vielä se, että tänä vuonna on viimeinen kerta harjoitella pienellä tapahtumalla tätä järjestämstä, koska vuoden 2014 kesätapahtuma tulee olemaan 26.7.2014 Alastaron moottoriurheiluradalla. Siellä sitten tarvitaankin paljon porukkaa tapahtuman onnistumiseksi.

Tärkeää: Pyhitetään tämä ketju tapahtuman järjestämiselle ja ilmoittautumiselle. Ilmoittautumisilla halutaan kartoittaa paikelle saapuvien määrää. Ilmoittaudu äänestyksellä, älä turhaan vastaa tähän ketjuun sanomalla tulevasi paikalle. Asialliset kysymykset ja ehdotukset sekä talkoihin ilmoittautumiset kuuluvat tähän ketjuun. Hieman rennommin tapahtumasta voi keskustella tässä ketjussa: http://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=34981.

Jäsenet pääsevät radalle maksutta ja ei jäsenille/foorumilaisille 30 € ratamaksu.

Jäsenet voivat ajaa myös muulla kuin Volvolla ja ei jäsenet ainoastaan Volvolla.

Autoille tehdään perinteinen katsastus ennen radalle menoa, eli ainoastaan teknisesti kunnossa olevat autot pääsee radalle.

Ennen virallista rata-ajoa ja vaikka myös päivän päätteeksi tullaan järjestämään ns "possujuna", jossa rataan pääsee tutustumaan letka-ajossa ilman turvavarusteita. Tällöin letkan keulilla on vetäjä ja ohittaminen on kiellettyä. Nopeus pitään myös rauhallsena.

Ohjelma
11:00 virallinen aloitus, katsastus alkaa
11:00 possujuna
11:15 ensimmäiset autot radalla
11:15:10 Insinööri ajaa ulos  :2funny:
13:30 burniskisa
14:30 äänestysaika loppuu
15:00 palkintojen jako

(http://kotisivukone.fi/app/thumbnail?waitfor=true&width=549&img=/files/botniaring.kotisivukone.com/kuvat/shik157.bmp&hash=fb432a4029747b3ebb0896ec01ea64fa&id=31390)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Slowman - 19.06.2013, 21:54:13
Mukana.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VT86 - 19.06.2013, 21:56:52
Tulen paikalle, autan järjestelyissä (katsastus etc.), ja ajan radalla ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: TOK - 19.06.2013, 21:57:50
Mukana.

 O0   Täältä tullaan kans  :hello:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: petes - 19.06.2013, 21:58:23
täytyykös autoja jos tuo niin ilmoittaa jossain etukäteen vai ajaa sitten vain jonon jatkoksi :pomo:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: JuHaU - 19.06.2013, 22:29:43
täytyykös autoja jos tuo niin ilmoittaa jossain etukäteen vai ajaa sitten vain jonon jatkoksi :pomo:

Topikissa olevaan kyselyyn jos viitsisi laittaa ruksin, että tulen paikalle hengailemaan tai ajamaan. Muuta ilmoittautumista ei ole. Paikan päällä sitten pitää laittaa nimi paperiin, jos aikoo radalle.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Tessa - 19.06.2013, 22:34:53
Rättivääpeli ilmoittautuu passipaikalle... :juhau:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: (Miksu) - 19.06.2013, 22:36:03
Josko sitä Carcom (musta tuntuu, että siis vain minä :)  ) + VT86 taas ansiokkaasti hoitais tuon ratakatsastuksen, pitää tuo teltta koittaa taas siihen hommata jne.  ja ne katsastettu-tarrat voin taas hommata meidän kautta.

Jos jotain muuta apuva tarvii, niin toki oon tietyissä määrin hyväksikäytettävissä :P
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Joni- - 19.06.2013, 23:35:49
Onko porukka kyllä löytäny radan vai oisko opastekyltit tarpeen jos uutta porukkaa tulee?
Telttoja voin kysellä jos on tarvetta ja ne selviää markkinoista ehjänä.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: JuHaU - 19.06.2013, 23:41:56
Onko porukka kyllä löytäny radan vai oisko opastekyltit tarpeen jos uutta porukkaa tulee?
Telttoja voin kysellä jos on tarvetta ja ne selviää markkinoista ehjänä.

Yhdistyksella on 2 omaa telttaa, mutta jos löytyy sen verran iso, että voi tarvittaessa hoitaa katsastuksen sen suojissa, niin olisi iso apu.

Ei tuo muutaman opasteen laittaminenkaan olisi lainkaan hullumpi idea. Voitko ottaa asian hoitaaksesi?
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Joni- - 19.06.2013, 23:50:28
Yhdistyksella on 2 omaa telttaa, mutta jos löytyy sen verran iso, että voi tarvittaessa hoitaa katsastuksen sen suojissa, niin olisi iso apu.

Ei tuo muutaman opasteen laittaminenkaan olisi lainkaan hullumpi idea. Voitko ottaa asian hoitaaksesi?
Teltoista pitää kysellä, en muista oliko niis putket maas ympäriinsä nii tarvis jonkulainen ylitys siihen rakentaa ettei putket taitu jos auto pitää saada ajettuu teltan läpi.
Opasteita pitäs olla valmiita mihin tarvii vaan tekstit vaihtaa nii eiköhän se onnistu. Mitä laitetaan tekstiksi? :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: JuHaU - 19.06.2013, 23:53:36
Opasteita pitäs olla valmiita mihin tarvii vaan tekstit vaihtaa nii eiköhän se onnistu. Mitä laitetaan tekstiksi? :)

Piisaisko ihan pelkkä

VOLVO RATAPÄIVÄ

Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: TOK - 19.06.2013, 23:57:54
Opasteita pitäs olla valmiita mihin tarvii vaan tekstit vaihtaa nii eiköhän se onnistu. Mitä laitetaan tekstiksi? :)

Noi olis kyllä tosi hyödyllisiä.

Se mitä porukka ettii taitaa olla "VRCF kesämiitti" ja lisäksi nuoli. Maantien varteen vois olla molemmista suunnista tuleville eli yks vasen nuoli ja yks oikee, ja lisäksi siihen mistä käännytään tunneliin nuoli oikealle.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Joni- - 20.06.2013, 00:00:50
Tolpat ja nuolet on valmiina (nuolen saa käännettyä tolpas ruuvit avaamalla), tekstien paikat pitää vaan tehä uudet, nykysis lukee tractor pulling (samalle suunnalle niillä on ennenki opastettu, tien toiselle puolelle) V:>
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: TOK - 20.06.2013, 00:04:27
Tolpat ja nuolet on valmiina (nuolen saa käännettyä tolpas ruuvit avaamalla), tekstien paikat pitää vaan tehä uudet, nykysis lukee tractor pulling (samalle suunnalle niillä on ennenki opastettu, tien toiselle puolelle) V:>

No nehän on sitte hyvät just noin  :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: brutus-_ - 20.06.2013, 00:14:56
Katsastusteltan keulamerkki ilmoittautuu  :hello:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: (Miksu) - 20.06.2013, 00:16:42
Lisäsin äänestykseen yhden vaihtoehdon lisää, kun muuten kukaan ei saisi osallistua järjestämiseen ilman aietta ajaa radalla.   :)   Niin ja panin luvan saada muuttaa jo annettua ääntään :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: SH - 20.06.2013, 00:38:14
O0   Täältä tullaan kans  :hello:

Niinpä niin. Meinasin tulla ihan vaan norkoilemaan mutta kuulemma osallistun taas myös järjestelyihin...

...että kaipa sieltä sitten joku toimisto löytyy tädillekin..? :idiot2:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Divi - 20.06.2013, 02:00:09
Ajattelin pysyä pois radalta, mutta tuun todennäkösesti jo edellisenä iltana paikalle joten kylttien/telttojen yms kanssa apuna, samoin muissa hommissa voin autella sen mitä osaan :hello:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 20.06.2013, 08:43:48
Rättivääpeli ilmoittautuu passipaikalle... :juhau:

Kuljetuspäällikkö kans! 8) :D

E. Ja tuo teksti tuossa vasemmalla varmaan edellyttää että hoipun siellä parkkipaikalla tänäkin vuonna... :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 20.06.2013, 08:51:26
Ajattelin pysyä pois radalta, mutta tuun todennäkösesti jo edellisenä iltana paikalle joten kylttien/telttojen yms kanssa apuna, samoin muissa hommissa voin autella sen mitä osaan :hello:

Niin juu mekin saavutaan nurkille jo pe ehtoona jos jotain tarvii silloin tehdä. Taitaa vaan olla että vasta lauantai aamuna pääsee kamoja levittään varikolle, näin ainakin edellisinä vuosina...
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Kaziganth - 20.06.2013, 08:52:23
Yksi vapaaehtoinen ilmoittautuu :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: V2T - 20.06.2013, 09:50:14
Paikalla jos uusin tulokas on tarpeeksi vanha kestämään automatkan  :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: AnttiR - 20.06.2013, 16:48:18
Minäkin taidan ensimmäistä kertaa uskaltautua isoon volvo miittiin. Jäsenhakemus ja -maksukin tuli ihan sitä varten juuri laitettua  :)
Tarvittaessa voin osallistua järjestelyihin tarvittaessa  :)

Jos meinaa radalla käydä niin kypärä varmaankiin pitää olla? Onko väliä millainen?
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Paul t4 - 20.06.2013, 18:03:07
Vastasin et hengailemaan  ;) Toi semmonen juttu vois olla hyvä et laitettais ne nimilaput et tunnistaa  ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: (Miksu) - 20.06.2013, 18:33:04
Jos meinaa radalla käydä niin kypärä varmaankiin pitää olla? Onko väliä millainen?

Sellainen kypärä riittänee, mikä pitää sut hengissä, jos heität autolla volttia :)
Kypärä on siis sun päätä suojaamassa, ei ratapäivän järjestäjiä varten, joten sen mukaan mennään..
Perus mopokypärä mallisesta lähtien parempaan suuntaan kaikki kelpuutetaan..  pyöräilykypärät ja potat voi jättää suosiosta kotio.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: brutus-_ - 20.06.2013, 18:56:53
Vastasin et hengailemaan  ;) Toi semmonen juttu vois olla hyvä et laitettais ne nimilaput et tunnistaa  ;)
yritän muistaa ottaa tuolta jostain laatikon perältä Taavin hiljenninrullan joukkoon ni saa sit rintapielehen nimiäki laitettua.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: AnttiR - 20.06.2013, 19:15:11
Sellainen kypärä riittänee, mikä pitää sut hengissä, jos heität autolla volttia :)
Kypärä on siis sun päätä suojaamassa, ei ratapäivän järjestäjiä varten, joten sen mukaan mennään..
Perus mopokypärä mallisesta lähtien parempaan suuntaan kaikki kelpuutetaan..  pyöräilykypärät ja potat voi jättää suosiosta kotio.
Kiitokset! Huonosti tosiaan esitin kysymykseni, lähinnä tarkoitin että vaaditaanko joku FIA vai onko se snell hyväksytty kypärä.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Hanna^ - 20.06.2013, 22:34:40
Tulossa olen!
Lauantaina vasta pelipaikoilla, mutta jos jotain pikkuaskaretta toistaitoiselle naisihmiselle löytyy, olen toki tarvittaessa käytettävissä. :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Julma-Henri - 20.06.2013, 23:43:52
Vastasin et hengailemaan  ;) Toi semmonen juttu vois olla hyvä et laitettais ne nimilaput et tunnistaa  ;)

Sama vastaus, mutta jos tulee ääretön hätätilanne niin saa kyllä tulla hihasta nykäseen, talkoillahan näitä hommia tehdään :) Ja tuosta nimilapusta olen joskus jossain jollekki sanonu, en vaan enään muista missä, mikä ei sinällään yllätä :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Paul t4 - 21.06.2013, 11:53:06
Sama vastaus, mutta jos tulee ääretön hätätilanne niin saa kyllä tulla hihasta nykäseen, talkoillahan näitä hommia tehdään :) Ja tuosta nimilapusta olen joskus jossain jollekki sanonu, en vaan enään muista missä, mikä ei sinällään yllätä :D
Toissa vuonna oli noi nimilaput rinnassa  ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: tiina - 23.06.2013, 11:52:49
Rättivääpeli ilmoittautuu passipaikalle... :juhau:

Huoltoautoilija auttaa taas varmaan Rättivääpeliä ja tarvittaes radalla... :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Divi - 24.06.2013, 13:59:36
Kyltti touhua tuumailin... liekö lisättävää?  :-*

(http://divi.kuvat.fi/kuvat/Botniaring.png/_full.jpg)
http://divi.kuvat.fi/kuvat/Botniaring.png/_full.jpg (http://divi.kuvat.fi/kuvat/Botniaring.png/_full.jpg)

edit: Aihioita... enää loput  ::)
(http://divi.kuvat.fi/kuvat/Sekalaiset/WP_000212.jpg/smaller)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Volvomies89 - 24.06.2013, 23:43:26
Moneltakohan kyseinen tapahtuman "virallisesti" alkaaa kun ei näy mitään aikataulua.
Eli monelta pääsee radalle päästelemään  :P
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: pomo - 24.06.2013, 23:59:37
Moneltakohan kyseinen tapahtuman "virallisesti" alkaaa kun ei näy mitään aikataulua.
Eli monelta pääsee radalle päästelemään  :P
Olisko niin et virallisesti klo 12, mutta radalle saattaa päästä aikasemminkin jos katsastus tiimi on selvinny.  ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: brutus-_ - 25.06.2013, 00:10:16
Olisko niin et virallisesti klo 12, mutta radalle saattaa päästä aikasemminkin jos katsastus tiimi on selvinny.  ;)
Ainakin toi toinen katsastaja on selvä, me raahaudutaan paikalle vasta larvantakiaamulla.. Perstaina piretähän viimoosenpäälle isoot mehupippalot  :pomo:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: (Miksu) - 26.06.2013, 23:08:51
tänä vuonna kun sattui niin kivasti että talvimiitti oli ekaa kertaa eri aikaan ruotsin mm rallin kans ni eikö tää perkeleen kesämiitti oo samaan aikaan jyväskylän rallien kans!! mä en ala!!

Eihän tuon pitäisi haitata sitten yhtään, jos  VRCF:n ratapäivä on se tapahtuma, johon mennään vain jos mitään muuta ei ole  :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Paul t4 - 27.06.2013, 09:50:13
Onkos toi radan parkki-alue kokonaan käytös meillä vai onks se rajattu ku siel o se drifting kisa samaa aikaan  ???
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: TOK - 27.06.2013, 10:10:35
Onkos toi radan parkki-alue kokonaan käytös meillä vai onks se rajattu ku siel o se drifting kisa samaa aikaan  ???

On varattu meille.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: TPK1980 - 27.06.2013, 16:45:10
Onkos toi radan parkki-alue kokonaan käytös meillä vai onks se rajattu ku siel o se drifting kisa samaa aikaan  ???
Eiks se o vasta illalla?
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Paul t4 - 27.06.2013, 17:20:30
Eiks se o vasta illalla?
Jaa emmä tiiä semmosist
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: hyvoneju - 29.06.2013, 01:58:08
Voin vaikka lätkiä nimimerkkejä ihmisten paitoihin , jos saadaan dymo jostain lainaks ?  :o
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Tessa - 29.06.2013, 02:56:03
Voin vaikka lätkiä nimimerkkejä ihmisten paitoihin , jos saadaan dymo jostain lainaks ?  :o

Dymo... :o Ja mulle kun on annettu yleensä vaan tussi ja teippiä... :-\



:D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: AtAi - 29.06.2013, 05:30:38
Voin vaikka lätkiä nimimerkkejä ihmisten paitoihin , jos saadaan dymo jostain lainaks ?  :o
Mulla olis dymo, mutta nauha lopussa  :P
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Slowman - 29.06.2013, 10:23:36
Dymo... :o Ja mulle kun on annettu yleensä vaan tussi ja teippiä... :-\



:D

Joo, voi olla tussuteippi yhistelmä 25kertaa nopeampikin kyllä ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: brutus-_ - 29.06.2013, 10:46:53
Joo, voi olla tussuteippi yhistelmä 25kertaa nopeampikin kyllä ;)
:tykkää:
Menöö liika siistiksi tälle poppoolle jos jollaki konehella aletaan nimilappuja tekemähän  :pomo:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: TOK - 29.06.2013, 10:57:30
:tykkää:
Menöö liika siistiksi tälle poppoolle jos jollaki konehella aletaan nimilappuja tekemähän  :pomo:

Enks mä saakaan laittaa tota paitaa missä on painettuna nimimerkki  :(

Teippitulostinta jos käyttäs niin siinä tarttis kyllä olla reilusti levee nauha että ne näkee lukea kauempaaki ku sentin päästä. Tuuma vois olla minimi...
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: brutus-_ - 29.06.2013, 11:25:21
Enks mä saakaan laittaa tota paitaa missä on painettuna nimimerkki  :(

Teippitulostinta jos käyttäs niin siinä tarttis kyllä olla reilusti levee nauha että ne näkee lukea kauempaaki ku sentin päästä. Tuuma vois olla minimi...
Tietysti saat! Jos on viluilma niin mäkin laitan ton takin missä on nick  :)

Sama oli itelläkin mielessä. Eihän se olsi yhtään kiva kun pitäs nokka laittaa rintamukseen kiinni ihan vaan nähdäkseen että kenen kans meinaa jutella.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Sköge - 29.06.2013, 12:06:10
Jos katsastukseen tarvii vielä apuja niin täälä on yks vapaaehtoinen kun kesän nyt harjoitellut katsastuksia finracen kisoissa.  :) Myös muihin hommiin käytettävissä   :D Ja tarkoitus myös radalla ajaa ja hengata :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: timppa80 - 29.06.2013, 16:58:24
Tulossa oon ja avustaa voin mikäli jotain hommoo löytyy ;)

VÄLKKY näköjään on perinyt mun "nakin" landian aikaisista Vaasan miiteistä :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 01.07.2013, 12:53:57
Tulossa oon ja avustaa voin mikäli jotain hommoo löytyy ;)

VÄLKKY näköjään on perinyt mun "nakin" landian aikaisista Vaasan miiteistä :)

Aika lyhyt nakki sulla...eiku... :D

Mutta tosiaan voi sinne parkkikselle tulla huitomaan muitakin. Helpottaa näiden jääräpäisten Volvoilijoiden kanssa... ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: timppa80 - 01.07.2013, 17:02:50
Aika lyhyt nakki sulla...eiku... :D

Mutta tosiaan voi sinne parkkikselle tulla huitomaan muitakin. Helpottaa näiden jääräpäisten Volvoilijoiden kanssa... ;)

Juu sekin voi olla että enempi on parempi, mutta en siis kyllä yhtään kades ole 8) apuhuitojan pesti kyllä kelpaa
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Joni- - 01.07.2013, 18:24:01
Katsastukselle teltta ois vissiin aika varma ny, kyltit pitää enää kasata.
Sopii toivoa ettei sada vettä sit, uus asfaltti saattaa olla hiukan liukas sateella.. ::)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Kaziganth - 01.07.2013, 18:25:05
Katsastukselle teltta ois vissiin aika varma ny, kyltit pitää enää kasata.
Sopii toivoa ettei sada vettä sit, uus asfaltti saattaa olla hiukan liukas sateella.. ::)
Eikös se vanha puoli oo meidän käytössä? Vai onko sekin päälystetty uusiks?
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: brutus-_ - 01.07.2013, 18:27:53
Katsastukselle teltta ois vissiin aika varma ny, kyltit pitää enää kasata.
Sopii toivoa ettei sada vettä sit, uus asfaltti saattaa olla hiukan liukas sateella.. ::)
Hyvä hyvä :tykkää: Ei tarvi meidän lähtä sjoelta asti kuskaan vanhaa telttaa  :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Joni- - 01.07.2013, 18:28:14
"NYT ON VANHANRADAN PINNOITUS VALMIS JA PÄÄSTÄÄN KOKEILEMAAN UUTTA PINTAA. PITÄÄ KUITENKIN MUISTAA ETTÄ PINTA ON ERITTÄIN LIUKAS VARSINKIN SATEELLA" @http://www.botniaring.com/ (http://www.botniaring.com/)

Tokihan kävin kattoos ensi ennenku netistä luin.. :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Kaziganth - 01.07.2013, 18:29:46
Niinpä tietenkin :-[
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Keme - 02.07.2013, 13:27:11
Pitääkö auton olla liikennekatsastettu, jos ajaa radalla vai riittääkö pelkkä liikennevakuutus ts. tarrakilvet?
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: JuHaU - 02.07.2013, 13:47:53
Pitääkö auton olla liikennekatsastettu, jos ajaa radalla vai riittääkö pelkkä liikennevakuutus ts. tarrakilvet?

Ei tarvitse olla leimassa. Vakuutus pitää olla ja teknisesti kunnossa.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Keme - 03.07.2013, 12:27:35
Jees. Mitenkäs toi FPDA:n drifting kisan peruutuminen vaikuttaa ratavaraukseen? Onko kokorata käytössä vaiko alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vain vanha lenkki?
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: -jadi- - 03.07.2013, 13:30:42
Itse laitoin jo kyselyä siitä uuden osan varauksesta.
Jossei yhdistys sitä varaa meille, niin täytynee sitten tehdä radikaali temppu ja varata se uusi osa vaikka sitten omissa nimissäni meille kaikille hyvään tarkoitukseen eli vauhdikkaaseen vauhdin pitoon. Odotellaan vastausta.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Likonen - 03.07.2013, 13:58:50
Eikös siitä ollu jo joskus aikasemmin puhetta että uutta rataosuutta ei otettu koska se oli reilusti kalliimpi kuin vanha osuus. Eli tuskin otetaan nytkään vaikka mahdollisuus olisi?
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: -jadi- - 03.07.2013, 14:16:17
Siksi me yksittäiset yhdistyksen jäsenet tulemme apuun ja meikähän on jo aikoja sitten julkisesti luvannut maksaa ne puuttuvat eurot koko radasta.  ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Slowman - 03.07.2013, 15:27:47
Siksi me yksittäiset yhdistyksen jäsenet tulemme apuun ja meikähän on jo aikoja sitten julkisesti luvannut maksaa ne puuttuvat eurot koko radasta.  ;)

No huh :o Kyllä mä muistan että sinä tuollaista kirjoitit mutta että nyt olis menossa toteutukseen.. Oottelaanhan miten hallitus reagoi aiheseen, josko siitä joku sopimus tulisi :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: JuHaU - 03.07.2013, 15:57:08
Mulla on vähän sellainen kutina, että tuo Botniaringin sivuilla oleva ratavarauskalenteri ei ole ihan ajantasalla :juhau:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: -jadi- - 03.07.2013, 16:02:03
Mulla on vähän sellainen kutina, että tuo Botniaringin sivuilla oleva ratavarauskalenteri ei ole ihan ajantasalla :juhau:
Jaa, no sitten taitaa olla sellaista hyvänlaatuista kutinaa.  :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 03.07.2013, 19:05:38
Mulla on vähän sellainen kutina, että tuo Botniaringin sivuilla oleva ratavarauskalenteri ei ole ihan ajantasalla :juhau:
Jaa, no sitten taitaa olla sellaista hyvänlaatuista kutinaa.  :D

Tämäpäs muuttuu jännäksi, seurataan tilannetta! :juhau:

E. Ei kai peruuntuminen meistä johtunut...? :idiot2:

Suomen Drifting ry TIEDOTE 2.7.2013

KILPAILUN PERUUTTAMINEN

Lauantaille 3.8.2013 suunniteltu FPDA Drifting, Botniaring joudutaan valitettavasti perumaan.
Toimihenkilöiden keskuudessa tapahtuneet onnelliset ja ei niin onnelliset perhetapahtumat ovat
verottaneet tapahtuman tekijöitä. Lisäksi rata-alueella olisi ollut toinenkin tapahtuma, jonka
vaikutuksesta työmäärä olisi kasvanut huomattavasti.
Nämä lähtökohdat eivät olleet kovin hyvät
onnistuneen tapahtuman luomiseksi. Uhkatekijät epäonnistuneeseen tapahtumaan kasvoivat niin
suuriksi, että emme halunneet ottaa riskiä huonosti järjestetystä kilpailusta vaan päädyimme
mielummin peruuttamaan kilpailun vaikka sitä emme halunneetkaan.
Pahoittelemme aiheutunutta harmia sillä itsekin olisimme halunneet järjestää tapahtuman täysin
uudella rata-alueella, mutta realiteettien ollessa ne mitkä ne nyt ovat, niin olemme pakotettuja
tekemään tämän kipeän ratkaisun.

Suomen Drifting ry
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Peetu - 03.07.2013, 21:12:52
Toisen epäonni on toisen onni. Täten minulla on ilo ilmoittaa että meillä on KOKO rata käytössä ratapäivillä  :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Paul t4 - 03.07.2013, 21:31:55
Toisen epäonni on toisen onni. Täten minulla on ilo ilmoittaa että meillä on KOKO rata käytössä ratapäivillä  :)
No hiton hyvä  *taavih->
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: -jadi- - 03.07.2013, 23:01:22
No niin, täähän kävi kuin elokuvissa. Kiitoksia vaan yhdistyksen suuntaan vastuullisille.  P>
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VT86 - 03.07.2013, 23:28:19
Toisen epäonni on toisen onni. Täten minulla on ilo ilmoittaa että meillä on KOKO rata käytössä ratapäivillä  :)
Uuuu yeah :) suuren suuri hatun nosto puuhamiehille.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Slowman - 03.07.2013, 23:38:31
Toisen epäonni on toisen onni. Täten minulla on ilo ilmoittaa että meillä on KOKO rata käytössä ratapäivillä  :)
Täähän on ihan rokkenrollii *taavih->
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 04.07.2013, 10:23:43
Toisen epäonni on toisen onni. Täten minulla on ilo ilmoittaa että meillä on KOKO rata käytössä ratapäivillä  :)

Niin pitiki! O0

Täähän on ihan rokkenrollii *taavih->

Monta mutkaa lisää missä voi... :-\
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Divi - 04.07.2013, 19:52:01
onkos meillä miittipaikkana kuitenkin tuo vanha varikko ratakahvilan edessä... (tuleeko sinne perälle ees uutta?) niitä kylttejä ajatellen siis ::)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Peetu - 04.07.2013, 20:12:09
onkos meillä miittipaikkana kuitenkin tuo vanha varikko ratakahvilan edessä... (tuleeko sinne perälle ees uutta?) niitä kylttejä ajatellen siis ::)

Miittipaikka on sama ku ennen
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Slowman - 04.07.2013, 22:21:11
Niin pitiki! O0

Monta mutkaa lisää missä voi... :-\

Tuota... Voi mitä ??? Ai jaa, nythän mä hokasin.. Vpj on oppinsa oppinut :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Kupru - 06.07.2013, 00:30:51
Tuota, en nyt halua olla persreikä, mutta riittääkö ratahenkilökunta koko radalle??
Lippumiehet on kuitenkin tärkeät!
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Paul t4 - 06.07.2013, 02:29:50
Tuota, en nyt halua olla persreikä, mutta riittääkö ratahenkilökunta koko radalle??
Lippumiehet on kuitenkin tärkeät!
Oliks vime vuonna paikalla  ::)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: (Miksu) - 06.07.2013, 09:49:57
Jos sen mukaan järjestettäisiin ratapäivä, että saadaanko riittävästi vapaaehtoistyövoimaa, niin yhtään ratapäivää ei olisi pidetty, kun ne olisi pitänyt perua työvoiman puutteen vuoksi.  :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: mika83 - 07.07.2013, 17:08:01
Mihin aikaan päivästä tää tapatuma alkaa?
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: pomo - 07.07.2013, 17:15:25
Mihin aikaan päivästä tää tapatuma alkaa?
Virallisesti kait klo 12:00.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Kupru - 07.07.2013, 21:01:47
Oliks vime vuonna paikalla  ::)
Piipahdin....
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 08.07.2013, 14:31:09
Vpj on oppinsa oppinut :D

En usko ennenkö näen! :pomo: :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: mrkarpo - 08.07.2013, 20:45:22
Tuun mielelläni kantamaan oman korteni kekoon talkooporukkahan :) ja viimevuonna taavillekko puhuin että multa saisi äänentoistot yms. sit paikan päälle jos on vielä tarvis...
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Mika.L - 10.07.2013, 21:33:39
Saako tänä vuonna luisutella radalla?? Muistaakseni viime vuonna oli kiellettyä..
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VT86 - 10.07.2013, 21:38:58
Saako tänä vuonna luisutella radalla?? Muistaakseni viime vuonna oli kiellettyä..

Veikkaan ettei, viimevuotinen driftaus kielto tuli radan ylläpitäjältä turvallisuussyistä. Paikalla ei ole ensivasteautoa ja driftailussa onnettomuusriski kasvaa. Lisäksi luistuttelua varten tarvittaisiin lukuisia lippumiehiä radalle, koska spinnaamisriski on huomattavasti suurempi.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: TPK1980 - 10.07.2013, 21:49:13
Veikkaan ettei, viimevuotinen driftaus kielto tuli radan ylläpitäjältä turvallisuussyistä. Paikalla ei ole ensivasteautoa ja driftailussa onnettomuusriski kasvaa. Lisäksi luistuttelua varten tarvittaisiin lukuisia lippumiehiä radalle, koska spinnaamisriski on huomattavasti suurempi.
Luisuessa luistetllaan helpommin pois radalta -> rata paskaiseksi -> lisää ulosajoja -> lisää kagia radalle....
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Fileman - 11.07.2013, 06:29:22
Pistetääs tännekki tieto et vaasasta lähtee letka ajamaan botnia ringille päin vähän yli 11 lauantai aamuna. Lähtö vaasan abc rekkaparkin luota lähelt liikenneympyrää
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: revote - 11.07.2013, 07:59:40
Eli tämä olikin yksipäiväinen tapahtuma, ei toimintaa perjantaina?
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Divi - 11.07.2013, 08:20:22
Eli tämä olikin yksipäiväinen tapahtuma, ei toimintaa perjantaina?
Lainaus
Yhdistys järjestää perinteisen kesätapahtuman Jurvan Botniaringilla 3.8.2013.
Perjantain toiminta lienee painottuu tuonne Säläisjärven maastoon mökkien lähiympäristöön :D Ja tietty missä muualla nyt porukka majoittuukaan, Kurikan pitkäjussi jne.. Lauantaina sitten se virallisempi osuus Botniaringillä. :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: revote - 11.07.2013, 09:20:21
Ok, ok. Pitääpä katsoa jos liittyis Vaasan letkaan sillon klo 11.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: JuHaU - 12.07.2013, 11:13:03
Naantalin karavaani lähtee sianpieremän aikaan liikenteeseen ja paikalla koitetaan olla 10:00 kohinoissa. Hyvoneju tulee ainakin kyydissä mukana. Mulla on traileri perässä, eli matkavauhti ei ole kovin suuri.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: V2T - 18.07.2013, 10:57:05
Onko mukana myynnissä myös perustuotteet, eli t-paitoja ja tarroja ja muuta tuotetta?

Olisi varmasti hyvä saada tänne ylös hintoja, niin ihmiset osaisivat varata mukaan sopivan kokoisia seteleitä  ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Tessa - 18.07.2013, 11:21:37
Koko tarra/rättivarasto lähtee mun völjyssäni Jurvaan. :) Perinteisesti hinnat on olleet ns. tasahintoja pudotettuna lähimpään kymppiin tai vitoseen, mutta vahvistakoon JuHaU tai Peetu tämän asian, samoin kuin XL-koon paitojen tilauksen tilanteen... :-X
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Divi - 18.07.2013, 11:54:14
Minäki haluun jonkumoisen paidan joka on aikuisten kokoa ::)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Tessa - 18.07.2013, 12:55:42
Minäki haluun jonkumoisen paidan joka on aikuisten kokoa ::)

3XL- vai 4XL-koko? :juhau:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: V2T - 18.07.2013, 13:11:24
3XL- vai 4XL-koko? :juhau:

Taitaa molemmille aikuisten koolle olla kysyntää jurvalla  ;D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Divi - 18.07.2013, 13:48:31
3XL- vai 4XL-koko? :juhau:
kyllä se XL vielä piisaa  :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Slowman - 18.07.2013, 13:59:09
kyllä se XL vielä piisaa  :D

Eli lasten kokoahan sä sitte kaipaat :D

Mutta joo, kai Tessa sulla on sitten kaljasaavin peittoja mukana...
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Tessa - 19.07.2013, 08:04:30
XL-koko on tosiaan laitettu tilaukseen, sillä kun yllättäen on eniten kysyntää. :D Mutta kuten sanottua, koko rättivarasto on mukana eli kaikkeni pistän tarjolle... ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: tatman - 20.07.2013, 13:55:56
Vastasin että hengailen, mutta tottakai autan jos joku tulee hihasta nykimään.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Peetu - 20.07.2013, 22:23:17
XL-koko on tosiaan laitettu tilaukseen, sillä kun yllättäen on eniten kysyntää. :D Mutta kuten sanottua, koko rättivarasto on mukana eli kaikkeni pistän tarjolle... ;)

äks ällää on kasa lisää tallissa odottamassa  :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: volgaman - 21.07.2013, 10:35:12
onko kellää hyvää videokameraa, mun mielestä ois hienoo jos joku kuvais päivän tapahtumaa ja muokkais siitä komeen movien. ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Fileman - 21.07.2013, 10:41:05
tapahtuma kaipaa eetziä paikalle  :2funny:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Joni- - 21.07.2013, 14:25:52
tapahtuma kaipaa eetziä paikalle  :2funny:
Tää ois kyl hyvä.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: volgaman - 21.07.2013, 20:42:16
ei ny välttämättä mitää tube juttuu mut ees tällesivulle
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Divi - 21.07.2013, 21:45:31
Mä voin koittaa jotain pätkää räpsäyttää ilmoille mikäli saan hieman asiallisemman kameran jostain lainaan. Kännykällä ei viitti :D
Otsikko: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: revote - 21.07.2013, 22:08:30
Mulla on FullHD-videokamera, mutta ei editointityökaluja. Katsotaan.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Divi - 22.07.2013, 00:54:56
Mulla on FullHD-videokamera, mutta ei editointityökaluja. Katsotaan.
Kuvaile niin paljo kun ehdit/jaksat niin katotaan miitin jälkeen miten saadaan videonpätkät mulle editoitavaksi, saan kyllä kans kuvailtua toisella kameralla joten eiköhän me saada sitten jonkinlainen kollaasi aikaseksi. Mielummin liikaa materiaalia kuin liian vähän.  :hello:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 22.07.2013, 09:01:33
äks ällää on kasa lisää tallissa odottamassa  :)

Onneks meilläkin on kohta talli niin saadaan noi sun ostokset paremmin mahtumaan... :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Qwerr - 22.07.2013, 11:18:42
Tullaan pällistelemään paikalle ensikertalaisina ja autellaan jos tarvetta  :hello:
Järkkärin otan mukaan ja napsin kuvaa minkä kerkiän.
Ottaako joku kuvia vastaan vai tehdäänkö miittipäivästä erillistä kuva/video topiccia?
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: pomo - 22.07.2013, 11:22:41
Yleensä on jokainen julkaissu ite omat kuvansa.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: hukka - 22.07.2013, 11:24:49
Yleensä on jokainen julkaissu ite omat kuvansa.

Voisiko tällä kertaa tehdä kuville oman kansion?
Olisi helpompi katsella muiden kuvia.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: pomo - 22.07.2013, 11:34:38
Voisiko tällä kertaa tehdä kuville oman kansion?
Olisi helpompi katsella muiden kuvia.
Siitä en tiedä. Mutta oman topicin voi tehdä jos helpottaa katselua.

Mutta kukas haluaa omiin kuviinsa ne kaikki latailla.  ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: hukka - 22.07.2013, 11:39:07
Siitä en tiedä. Mutta oman topicin voi tehdä jos helpottaa katselua.

Mutta kukas haluaa omiin kuviinsa ne kaikki latailla.  ;)

Niin topiccia tarkoitin  ;D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: revote - 22.07.2013, 11:42:45
Kuvaile niin paljo kun ehdit/jaksat niin katotaan miitin jälkeen miten saadaan videonpätkät mulle editoitavaksi, saan kyllä kans kuvailtua toisella kameralla joten eiköhän me saada sitten jonkinlainen kollaasi aikaseksi. Mielummin liikaa materiaalia kuin liian vähän.  :hello:

Onnistuu. Järkkäri löytyy kans, mut katsotaan että jaksanko sillä kuvailla.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Tessa - 22.07.2013, 11:45:04
äks ällää on kasa lisää tallissa odottamassa  :)

Jeij! :tykkää:  Sitä on nimittäin kyselty muutennii.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Divi - 22.07.2013, 12:37:32
Tullaan pällistelemään paikalle ensikertalaisina ja autellaan jos tarvetta  :hello:
Järkkärin otan mukaan ja napsin kuvaa minkä kerkiän.
Ottaako joku kuvia vastaan vai tehdäänkö miittipäivästä erillistä kuva/video topiccia?
mä voin tonne kuvat.fi palveluun taltioida kyllä kunhan ite perkaat sieltä vähä ettei tarvi 1000 kuvaa uppailla ;) Videolle kans hyvä niputtaa kuvia sekaan.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: (Miksu) - 22.07.2013, 21:23:28
vajaa pari viikkoa matkaa ratapäiville, onko yhtään organisoitu vielä, eli kuka tekee mitäkin ja koska vai veetäänkö paikanpäällä sitten vaan lonkalta ja tunteella?
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Divi - 22.07.2013, 21:42:00
moosen ja Joni-:n kanssa hoidetaan käsittääkseni ainakin opastekyltit ja leimasedän teltta
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Tessa - 23.07.2013, 07:14:34
vajaa pari viikkoa matkaa ratapäiville, onko yhtään organisoitu vielä, eli kuka tekee mitäkin ja koska vai veetäänkö paikanpäällä sitten vaan lonkalta ja tunteella?

Mulla ja tiinalla on vastuualueena taas toi tuotemyynti, mihin liittyen yks kymysys: onko yhdistyksellä mitään kassalootaa tms.? Viime kesänä Taavi toi semmosen kassalaatikon... Eikä me sit tiinan kanssa varmaan pistetä kauheesti hanttiin, jos löytyy muitakin halukkaita sinne myyntipisteelle, vaikka ihan vaan väliaikasestikin. :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 23.07.2013, 07:23:01
vajaa pari viikkoa matkaa ratapäiville, onko yhtään organisoitu vielä, eli kuka tekee mitäkin ja koska vai veetäänkö paikanpäällä sitten vaan lonkalta ja tunteella?

Ja mää voin koittaa saada ne Volvot sun muut taas jonkinlaiseen järjestykseen varikkoalueelle. :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Slowman - 23.07.2013, 07:24:21
Mulla ja tiinalla on vastuualueena taas toi tuotemyynti, mihin liittyen yks kymysys: onko yhdistyksellä mitään kassalootaa tms.? Viime kesänä Taavi toi semmosen kassalaatikon... Eikä me sit tiinan kanssa varmaan pistetä kauheesti hanttiin, jos löytyy muitakin halukkaita sinne myyntipisteelle, vaikka ihan vaan väliaikasestikin. :)

Lounastuurausta tms. saattaisin tarjota, musta kun ei oo oikein juoksuhommiin :-[
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 23.07.2013, 07:28:00
Lounastuurausta tms. saattaisin tarjota, musta kun ei oo oikein juoksuhommiin :-[

Siis käyt syömässä niiden eväät...? Eiku... :buck2: :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Tessa - 23.07.2013, 07:28:26
Lounastuurausta tms. saattaisin tarjota, musta kun ei oo oikein juoksuhommiin :-[

Tarjous hyväksytty! S*
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Slowman - 23.07.2013, 07:30:19
Siis käyt syömässä niiden eväät...? Eiku... :buck2: :D

Mä näemmä kirjootan liian selvästi ;D

Tarjous hyväksytty! S*

Kiitos -H-
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 23.07.2013, 07:33:55
Mä näemmä kirjootan liian selvästi ;D

Sulla on paha tapa... ;) ;D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: tiina - 23.07.2013, 09:48:20
Lounastuurausta tms. saattaisin tarjota, musta kun ei oo oikein juoksuhommiin :-[

Kiitos!  S*
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Hanna^ - 23.07.2013, 19:08:50
Mulla ja tiinalla on vastuualueena taas toi tuotemyynti, mihin liittyen yks kymysys: onko yhdistyksellä mitään kassalootaa tms.? Viime kesänä Taavi toi semmosen kassalaatikon... Eikä me sit tiinan kanssa varmaan pistetä kauheesti hanttiin, jos löytyy muitakin halukkaita sinne myyntipisteelle, vaikka ihan vaan väliaikasestikin. :)

Mistään en mitään tiedä ja myyntitaidotkin on huonot, mutta voin mäkin koittaa avuksi olla. :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: oz1e - 24.07.2013, 00:45:29
Tulevana sunnuntaina suuntana Lahesta Suomussalmelle ja sieltä pohjammaalle roadtrippiä harrastamaan. Paikalla 100% varmuudella, radalle meno vielä auki hivenen, riippunee hyvin pitkälti siitä kerkiääkö uusi laatikko tulemaan ja saatua alle ennen reissua :o
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Tessa - 24.07.2013, 07:25:28
Mistään en mitään tiedä ja myyntitaidotkin on huonot, mutta voin mäkin koittaa avuksi olla. :)

Jeij! Täähän alkaa näyttää siltä, että nälässä ja pissahädässä ei tarvii aineskaan olla... ;) :D :tykkää:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Riikka - 24.07.2013, 08:51:24
Minäkin auttelen sen mitä voin  :hello:  Hirveesti en uskaltanut etukäteen lupautua ja sitoutua, mutta jos jossain tarvitaan niin avitan kyllä.  :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Turbo 242 - 24.07.2013, 11:54:01
Niin tosiaan, me Hannan^ kanssa ajellaan paikkakunnalle jo perjantaina joten mahdollisesti tullaan pyörimään rata-alueelle jo aamupäivästä. Eiköhän sitä jotakin pysty tekemään. :juhau:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: SH - 24.07.2013, 12:11:52
Mulla ja tiinalla on vastuualueena taas toi tuotemyynti, mihin liittyen yks kymysys: onko yhdistyksellä mitään kassalootaa tms.? Viime kesänä Taavi toi semmosen kassalaatikon...

Meitin taloudessa pyörisi yksi kassalipas nurkissa... Se on periaatteessa erään toisen yhdistyksen satunnaista tuotemyyntiä varten olemassa mutta joutais kyllä mainiosti lainaan miitin ajaksi. :)

Mepä otetaan tuo varuilta matkaan joka tapauksessa. Kerätään vaikka ratamaksuja siihen jos ei rättikaupassa olekaan käyttöä...
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: timppa80 - 25.07.2013, 21:02:36
Mä voin sit olla VÄLKYn vasenkäsi  :) taikka sit jos jollain viisaalle on jotain parempaa käyttöä mulle niin voi kyllä ilmoittaa
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 26.07.2013, 07:22:46
taikka sit jos jollain viisaalle on jotain parempaa käyttöä mulle niin voi kyllä ilmoittaa

Ei niillä oo... ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: (Miksu) - 26.07.2013, 18:55:36
Nyt on taas iso läjä oranssahtavia tarroja, joita hakataan katsastuksessa autojen tuulilasiin, eli se homma on kuosissa.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Peetu - 29.07.2013, 10:03:32
Moro,

Soittivat juuri botniaringiltä ja kysyivät ruokailijoiden määrää. Jos sit ruoka loppuu kesken niin se on mun vika  ;D.

sitten erittäin tärkeä tiedote! Radalla ei saa driftata koko ratapäivinä, siis ei saa driftata. Uuden asfaltin pinta voi vielä vaurioitua kun siinä ei ole jotain viimeistä käsittelyä. Myöskään meidän vapaaehtois talkoovoimat ei riitä siivoamaan rataa kun joku kuitenkin ajaa ulos. Myös turvallisuuden valvominen on paljon vaikeampaa todella suurella radalla ja pelastushenkilökuntaa ei ole paikalla. Joten me ajamme ihmisiksi.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Puusilmä - 29.07.2013, 12:01:21
Mulla ja tiinalla on vastuualueena taas toi tuotemyynti, mihin liittyen yks kymysys: onko yhdistyksellä mitään kassalootaa tms.? Viime kesänä Taavi toi semmosen kassalaatikon... Eikä me sit tiinan kanssa varmaan pistetä kauheesti hanttiin, jos löytyy muitakin halukkaita sinne myyntipisteelle, vaikka ihan vaan väliaikasestikin. :)

Mie voin ja tulla tuuraamaan myyntiä. Pitäähän nyt välillä taukojakin pitää ...
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: revote - 30.07.2013, 23:02:25
Millainen toi rata-alue on, saako sinne johonkin rauhaisaan varjopaikkaan koiran kiinni :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: pomo - 30.07.2013, 23:10:25
Millainen toi rata-alue on, saako sinne johonkin rauhaisaan varjopaikkaan koiran kiinni :)
Aika avoin paikka on.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Julma-Henri - 30.07.2013, 23:11:10
Millainen toi rata-alue on, saako sinne johonkin rauhaisaan varjopaikkaan koiran kiinni :)

Ei taida semmosta paikkaa olla :-\ Suosittelen jättämään koiran johonki hoitoon jos oikeasti haluaa nauttia tapahtumasta.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: revote - 31.07.2013, 07:31:21
Sitä hoitopaikkaa ei ole, me ollaan muoviämpäri naimisissa tuon kans :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Tessa - 31.07.2013, 07:33:38
Sitä hoitopaikkaa ei ole, me ollaan muoviämpäri naimisissa tuon kans :)

No jos se ei yhtenä suupalana ketään nielase, niin voihan se olla vaikka mun kaverina siinä rättivarastolla? Siinä kuitenkin on ollu aina katos eli varjopaikka... :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: revote - 31.07.2013, 07:39:38
Joo ei, se on kiltti ja olisikin parempi jos on ihmisiä lähellä :) Kiitos tarjouksesta, katsellaan tilanne paikanpäällä :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 31.07.2013, 08:03:18
No jos se ei yhtenä suupalana ketään nielase, niin voihan se olla vaikka mun kaverina siinä rättivarastolla? Siinä kuitenkin on ollu aina katos eli varjopaikka... :)

Ja jos ei kovin iso koira ole ettei katos ole toisella puolella varikkoa hetken päästä... :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Tessa - 31.07.2013, 08:11:30
Joo ei, se on kiltti ja olisikin parempi jos on ihmisiä lähellä :) Kiitos tarjouksesta, katsellaan tilanne paikanpäällä :)

Mulla on vähän vierotusoireita, kun oma haukkumalaattori on kolmisen viikkoa reissussa... :D

Ja jos ei kovin iso koira ole ettei katos ole toisella puolella varikkoa hetken päästä... :D

Epäiletkö mun painoarvoani? ^-^
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 31.07.2013, 08:24:04
Epäiletkö mun painoarvoani? ^-^

Sä kerkiä kokoaikaa seisoa siinä telttaraudan päällä... :-\
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: revote - 31.07.2013, 13:50:41
Ajokoira/pystykorva-sekotus, ei se kovin iso ole. Ja kun näkee että on kiinni niin ei se höngi siitä mihinkään :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: V2T - 31.07.2013, 22:03:27
Ottaa sieltä jostain nurkasta ylimääräisen b20 motin, ja sitoo sen painoksi koiralle  :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Divi - 31.07.2013, 22:22:23
kelpaako B200F, semmonen olis mulla siinä 10km päässä ??? On sielä tosin amazonin koria ja vaikka kokonaista paloautoa jos koiralla riittää puhti moottorin kuljettamiseen :2funny:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: V2T - 31.07.2013, 22:43:28
Saishan tuosta B200f:stä myös tehtyä tyylikkään koiraparkin   :2funny:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: JAMH - 01.08.2013, 02:25:27
Mä oon tulossa jos auto kestää perille asti.  :)
Lauantaina lähden sinne päin ajeleen.
Samalla ilmoittaudun auttelemaan jos jotain hommaa paikan päältä löytyy.  ::)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 01.08.2013, 08:10:47
Mä oon tulossa jos auto kestää perille asti.  :)
Lauantaina lähden sinne päin ajeleen.
Samalla ilmoittaudun auttelemaan jos jotain hommaa paikan päältä löytyy.  ::)

Katoppa, saman kylän miehiä! :hello:

Kyllä sieltä aina jotain löytyy kun avaa suunsa tai tarttuu hommaan muuten. Esim. telttojen kasausta ennen puolta päivää tai purkua jossain vaiheessa illalla... :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: JuHaU - 01.08.2013, 14:06:58
Ohjelma
11:00 virallinen aloitus, katsastus alkaa
11:00 possujuna
11:15 ensimmäiset autot radalla
11:15:10 Insinööri ajaa ulos  :2funny:
13:30 burniskisa
14:30 äänestysaika loppuu
15:00 palkintojen jako
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: JuHaU - 01.08.2013, 14:27:06
Yleisön suosikki äänestyslaput tulostettu.

Äänestyspiste myyntikojussa.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: JAMH - 01.08.2013, 14:35:39
Katoppa, saman kylän miehiä! :hello:
Melkein sukua julkkikselle. Vai miten se meni  ;D

Täytyy näköjään aika aikasin lähteä liikkeelle, kun google näyttää kolme tuntia ajoaikaa.  :(

Jos perille pääsen niin tuun kyllä vetään hihasta tai nenästä.  :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Tuomas-89 - 01.08.2013, 14:43:15
jaa se alkaakin klo 11  :o täytyy puhua kyytiläisille et lähetään vähän aikaisemmin et pääsen kuvaa radalla olevia ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 01.08.2013, 14:44:42
11:00 virallinen aloitus, katsastus alkaa

Jaa niin tää alkaa jo klo 11:00! :o

Editoitko tuonne tapahtumapuolen topicciin otsikkoon ajan koska mä luulen että jotkut luulee homman alkavan vasta klo 12...

11:15:10 Insinööri ajaa ulos  :2funny:

On se tarkkaa! :2funny:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 01.08.2013, 15:16:20
Täytyy näköjään aika aikasin lähteä liikkeelle, kun google näyttää kolme tuntia ajoaikaa.  :(

Jos perille pääsen niin tuun kyllä vetään hihasta tai nenästä.  :)

Me mennään jo perjantaina töiden jälkeen. :)

Hihasta mieluummin! :o
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: sjos - 01.08.2013, 17:07:54
Hyi hel... sitähän joutuis sit lähtemään sianpieremän aikaan liikenteeseen.
Kun navi näytti 4h ajoa..

Muksujen kans kun tulee, ei musta oikein oo mihinkään jelppihommiin.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Pietilä - 01.08.2013, 17:21:23
Joko saa mennä, polttelis jo?  :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Paul t4 - 01.08.2013, 17:38:14
Sinne vaan oottelemaan parkkikselle  :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: remes - 01.08.2013, 18:37:14
Tein just periaatepäätöksen että pakko töräyttää pelit tulille lauantaina ennen kuutta. En ikinä selviytynyt landiankaan miitteihin niin nyt on tultava vilkaisemaan meininki. Myös kaveria (jolla S60) houkuteltu mukaan, osallistuminen on kuulemma "vain" hallituksesta kiinni  ::)

Kolmikulman letkaan meinattiin iskeytyä  :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: revote - 01.08.2013, 20:10:21
Mulla sama homma, ekaa kertaa. Olen ihan täpinöissä :)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: _NepandeR_ - 01.08.2013, 20:17:05
Yleisön suosikki äänestyslaput tulostettu.

Äänestyspiste myyntikojussa.

Laitetaanko autoihin äänestysnumerot vai miten äänestys tapahtuu? Rekkarilla? ::)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: _NepandeR_ - 01.08.2013, 20:18:21
Joko saa mennä, polttelis jo?  :D

Huamena  ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Paul t4 - 01.08.2013, 20:38:54
Laitetaanko autoihin äänestysnumerot vai miten äänestys tapahtuu? Rekkarilla? ::)
Rekkarilla aina ollaan äänestetty  ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Joni- - 01.08.2013, 21:40:11
Joko saa mennä, polttelis jo?  :D
Itehän oon ollu Jurvas jo "hetken", auto tosin kaipaa vähä uutta peltiä viel ::)
Huomenna pitää kasata kyltit ja käydä ne ehtoolla heittelees paikalleen ja teltta kasata et näkee onko putket tallella ku ei oo hetkeen ollu kasas.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: JuHaU - 02.08.2013, 00:22:51
Laitetaanko autoihin äänestysnumerot vai miten äänestys tapahtuu? Rekkarilla? ::)

Auto ja rekkari, jos joku ei uskalla näyttää kilpiään.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: pomo - 02.08.2013, 01:08:33
Päivitin uuden rataprofiilin aloitus viestiin.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 02.08.2013, 07:51:42
Me varmaan hilataan rättivarasto paikanpäälle aamukympin korvilla. Kunhan ollaan ensin nautittu tukeva hotelliaamiainen... :nälkä:

Tein just periaatepäätöksen että pakko töräyttää pelit tulille lauantaina ennen kuutta. En ikinä selviytynyt landiankaan miitteihin niin nyt on tultava vilkaisemaan meininki.
Mulla sama homma, ekaa kertaa. Olen ihan täpinöissä :)

:tykkää: Tulette pettymään! :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: pomo - 02.08.2013, 09:09:57
Me varmaan hilataan rättivarasto paikanpäälle aamukympin korvilla. Kunhan ollaan ensin nautittu tukeva hotelliaamiainen... :nälkä:

:tykkää: Tulette pettymään! :D
:nuhtelu
Siellä on aina kivaa!
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: hukka - 02.08.2013, 09:13:12
:nuhtelu
Siellä on aina kivaa!

Hieno tapahtuma minunkin mielestä. Hieman saisi kestää kauemmin. Mutta ehkä siihen tulee muutos ensivuonna  ;) (wink wink)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: JuHaU - 02.08.2013, 10:28:06
Hieno tapahtuma minunkin mielestä. Hieman saisi kestää kauemmin. Mutta ehkä siihen tulee muutos ensivuonna  ;) (wink wink)

Eii tapahtuma palkintojen jakoon lopu. Aikataululla haluttiin hieman vapauttaa porukkaa tuosta virallisesta hommasta, että jää aikaa myös ajaa ja turista muiden kanssa.

Useasti pakkaa käymään niin, että järjestäjät ei ehdi kissaa sanoa, kun päivä on jo pulkassa ja porukka lähtenyt.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: hukka - 02.08.2013, 10:30:42
Eii tapahtuma palkintojen jakoon lopu. Aikataululla haluttiin hieman vapauttaa porukkaa tuosta virallisesta hommasta, että jää aikaa myös ajaa ja turista muiden kanssa.

Useasti pakkaa käymään niin, että järjestäjät ei ehdi kissaa sanoa, kun päivä on jo pulkassa ja porukka lähtenyt.

Tämä on ymmärrettävää. Yleensä olen poistunut alueelta 17 maissa.
On siinä kumminkin 5 tuntia aikaa pörrätä aluetta ympäri.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: pomo - 02.08.2013, 10:31:54
Ja eikös se periaatteessa voi jatkua klo 21 asti?  ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: hukka - 02.08.2013, 10:35:42
Viime vuonna tuli sanomista liian isosta musiikin soitosta. Onko homma hoidettu erillisellä alueella?
Vai soittaako porukka nätisti musiikkia pienellä?  ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 02.08.2013, 10:37:10
:nuhtelu
Siellä on aina kivaa!

Niin on, tosi hauskaa täällä töissä! ;D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: pomo - 02.08.2013, 10:39:06
Niin on, tosi hauskaa täällä töissä! ;D
Ja misä?  :o

 :D

Viime vuonna tuli sanomista liian isosta musiikin soitosta. Onko homma hoidettu erillisellä alueella?
Vai soittaako porukka nätisti musiikkia pienellä?  ;)
Ei oo tainnu olla mitään puhetta koko asiasta.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Paul t4 - 02.08.2013, 10:44:03
Viime vuonna tuli sanomista liian isosta musiikin soitosta. Onko homma hoidettu erillisellä alueella?
Vai soittaako porukka nätisti musiikkia pienellä?  ;)
Toivotaan  ;)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: VäLKKy - 02.08.2013, 10:51:59
Ja misä?  :o

 :D

Noku joku piti lomat jo viimekuussa... :-\
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: JuHaU - 02.08.2013, 11:01:02
Kävin mattopyykillä

(https://lh6.googleusercontent.com/-wd-PXGxLjzo/Uftiixyx1aI/AAAAAAAACy0/OpVrPV7xtwc/w1159-h869-no/2.8.2013+-+1)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Lättähäntä - 02.08.2013, 17:56:18
Vedetäänkö tuolla köyttä?
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: (Miksu) - 02.08.2013, 18:29:20
Vedetäänkö tuolla köyttä?

Viimevuonna jäi tuo etuveto - käteenveto kilpailu tekemättä, mutta sen sijaan vedettiin Tiinaa vuorotellen...
Taisi olla siten, että etuvetoporukka ei saanut tarpeeksi väkeä vetoon, niin ei sitä sitten järjestetty.


Mulla on yksi spesiaali pokaali, jonka tulee saamaan joku yhdistyksen jäsen, vielä en oo päättänyt, että kuka ja millä perusteella, mutta kiertopalkinnoksi se tulee sitten, eli ensivuonna joku muu saa sen..  Onhan tässä vielä hyvin aikaa päättää, mihin se menee :)

Eli isäni sairaseläkkeellään harrastaa terästaidetta ja tuollaisia se värkkäilee ja teki yhden annettavaksi kiertopalkinnoksi vrcf:lle
(https://dl.dropboxusercontent.com/u/57893129/vrcf/gotka.jpg)
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: revote - 02.08.2013, 19:33:35
Kuinka väki on kiillotellu ja puunannu autojaan huomista varten? Minä en yhtään, suoraan ajosta.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: sjos - 02.08.2013, 19:56:01
Kuinka väki on kiillotellu ja puunannu autojaan huomista varten? Minä en yhtään, suoraan ajosta.

Pyh, isommat kurat huuhtelin pois.
Hiekkatietä kun joutunee ajelemaan jonkun verran, niin eiköhän tuo taas paskaannu aamulla. >:(
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: pomo - 02.08.2013, 20:33:19
Monta iltaa on jynssätty paskaa maalipintaa. :p
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: (Miksu) - 02.08.2013, 20:56:08
Itsekkin käytin tätä varten autoni pesussa pari kolme viikka sitten
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Kaziganth - 02.08.2013, 21:19:59
Täynnä paskaisia kädenjälkiä, katsastusremontti päättyi tuntia ennen liikkeelle lähtöä :D
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Kivinjuh - 02.08.2013, 21:22:14
Amatsooni pakattu, aamulla pannaan rauta hankaan ja kohti jurvaa. :3/4 jättää sen:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: -hh- - 02.08.2013, 21:24:34
Amazonilla lähtään aamulla körryyttään jurvaa kohti..
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: -jadi- - 02.08.2013, 21:42:22
Ja Romu buukattu täyteen eli 1+3, kuudelta Mikkelistä lähtö.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: TOK - 02.08.2013, 21:49:02
kuudelta Mikkelistä lähtö.

Taidetaan tässä maassa startata keskimääräistä useampi Volvo huomisaamuna tuohon aikaan   *kahvia-> :3/4 jättää sen:
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: TOK - 02.08.2013, 21:55:47
Näitä jaellaan tiedoksi ja allekirjoitettavaksi teltalla samassa paikassa jossa ilmoittaudutaan radalle.

Lainaus
Sääntöjä ja ohjeita VRCF ry:n (V Racing Club Finland ry) järjestämille ratapäiville

Nämä ohjeet ja säännöt ovat voimassa VRCF ry:n järjestämissä ratatapahtumissa. Näitä ohjeita ja sääntöjä voidaan tarkentaa tai muuttaa vielä erikseen annettavilla ohjeilla sekä määräyksillä esim. itse tapahtuman aikana. Ohjeita on ehdottomasti noudatettava. Ohjeiden noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa rajoituksia itse tapahtumaan tai aiheuttaa vastoin sääntöjä toimineen henkilön poistamisen radalta.

Vastuut ja vakuutukset

Ajoharjoittelu radalla tapahtuu omalla vastuulla. VRCF ry ei ota mitään vastuuta mahdollisessa onnettomuus- tai vahinkotilanteessa. Radalla ajamisen edellytyksenä on vastuuvapauslomakkeen täyttäminen ja allekirjoittaminen. Vastuuvapauslomakkeella rata-ajoon osallistuva vapauttaa yhdistyksen ja sen toimihenkilöt kaikesta vastuusta minkä tahansa vahingon sattuessa. Lisäksi sitoutuu noudattamaan kaikkia tapahtuman järjestäjän ja radan ylläpitäjän antamia ohjeita ja määräyksiä rata- sekä varikkoalueella tai niiden välittömässä läheisyydessä. Jokainen on itse velvollinen selvittämään omasta vakuutusyhtiöstään autovakuutuksensa voimassaolon radalla ajettaessa. Käytännöt vaihtelevat vakuutusyhtiöittäin.

Mikäli ratapäivään osallistuva kuljettaja tai kuljettajan ajoneuvo aiheuttaa vaurioita radalle (esim. rengasvallin vauriot, radan puhdistustarve tms), kuljettaja on velvollinen korvaamaan vahingosta aiheutuvat kustannukset.

Radalla ajaminen

Promilleraja kerhon ajotapahtumissa on ehdoton nolla. Radalle menijä on vastuussa siitä, että auto on teknisesti kunnossa. Ennen radalle pääsyä auto myös tarkastetaan yhdistyksen tai yhdistyksen valtuuttaman tahon toimesta. Auton sisätiloissa ja tavaratilassa ei saa olla mitään irrallaan olevaa tavaraa, kaikki irtain tulee poistaa ennen radalle ajoa. Ajon aikana on kaikkien autossa olevien (max. 2 henkilöä/auto) käytettävä kypärää sekä turvavöitä. Auton ajovalojen tulee olla päällä radalla ajettaessa.

Auton ei tarvitse olla katuliikenteeseen rekisteröity eikä katsastettu. Voimassaoleva liikennevakuutus on kuitenkin oltava. Vakuutuksen voimassaolosta on pyydettäessä esitettävä todistus.

Radalle mennään ja poistutaan ainoastaan ratavarikon tai muun sen sijasta erikseen osoitetun reitin kautta. Radalle saa mennä vasta saatuaan luvan VRCF:n hallituksen nimeämältä edustajalta. Radalle menijän tulee noudattaa erityistä varovaisuutta ja itse varmistaa, että rata on vapaa. Radalle mentäessä ja sieltä poistuttaessa tulee käyttää hyvissä ajoin suuntamerkkiä.

Suurin suositeltava kierrosmäärä yhdellä kerralla ajettavaksi on n. 5 kierrosta. Määrä riippuu radan pituudesta sekä ajovauhdista. Kuljettajan havaitessa renkaissa tai jarruissa pidon heikkenemistä, on tällöin ajettava varikolle jäähdyttelemään ja tarkastamaan auton tekninen kunto.

Rata on yksisuuntainen! Mahdollisen pyörähdyksen jälkeen kuljettajan tulee varmistua oikeasta ajosuunnasta. Väärään suuntaan ajaminen on kaikissa olosuhteissa kiellettyä. Kun radalla ajettaessa nopeampi ajoneuvo saavuttaa hitaamman ja ryhtyy ohitukseen on ohittajalla aina vastuu tilanteesta. Ohittajan on siis noudatettava erityistä varovaisuutta. Suositeltavaa on, että muuta liikennettä tarkkaillaan aktiivisesti taustapeileistä ja tehdään tarvittaessa tilaa nopeammalle siirtymällä radan reunaan suuntamerkillä osoittaen, että takana tuleva on havaittu ja ohitus voidaan suorittaa. Kaikenlainen kilpailu on ehdottomasti kielletty. Mikäli radalla ajava havaitsee radalla jotain turvallisuutta vaarantavaa, on palattava välittömästi varikolle ja tiedotettava ratatoimihenkilöitä asiasta. Radalle pysähtyminen ei ole sallittua.

Mikäli tekninen tms. vika estää varikolle ajon, on auton hätävilkut kytkettävä toimintaan. Autosta ja radalta on poistuttava riittävän kauaksi turvalliselle alueelle ja odotettava lisäohjeita. Autoa ei saa itse ryhtyä siirtämään omatoimisesti ongelmatilanteissa.

Jokainen radalla ajava on velvollinen hoitamaan yhden liputusvuoron VRCF:n hallituksen valtuuttaman henkilön niin pyytäessä.

Sääntörikkomukset

Jokainen ratapäivään osallistuva kuljettaja on velvollinen ilmoittamaan VRCF:n edustajalle havaitsemistaan sääntörikkomuksista.

Jos ratapäivään osallistuja rikkoo sääntöjä, häntä voidaan huomauttaa asiasta. Toistuvista sääntörikkeistä osallistuja voidaan poistaa ratapäivältä palauttamatta ajomaksua.

Lippumerkinannot

Lippuja voidaan käyttää radalla ajavien ohjeistamiseen ja tiedottamiseen. Lippumerkinantoja on ehdottomasti noudatettava kaikissa tilanteissa.

Musta-valkoruutuinen lippu: Ajotapahtuman tai sen osan päättyminen, radalla ajo on loppu ja radalta on poistuttava. Voit ajaa kesken olevan kierroksen loppuun.

Vihreä lippu: Ilmoittaa pääsystä radalle. Radalle menijän tulee vielä itse varmistua siitä, että rata on vapaa ja noudatettava erityistä varovaisuutta.

Keltainen lippu: Merkinanto vaarasta. Heilutettuna viestittää, että radalla on vaaratilanne. Hiljennä ajovauhtiasi. Keltaisen lipun alueella on ohittaminen ehdottomasti kielletty.

Punainen lippu: Ilmoittaa radalla olevasta suuresta vaarasta. Valmistaudu pysähtymään tarvittaessa. Ajettava suurta varovaisuutta noudattaen varikolle.

Musta lippu: Näytetään radalla liikkuvalle ajoneuvolle, jonka on tultava seuraavalla kierroksella ratavarikolle lisäohjeita/puhuttelua varten. Autossa saattaa olla myös ulkoinen vika, joka on korjattava mahdollisimman pikaisesti.

Varovaisuusperiaate

Kaikkien radalla liikkuvien on tarvittaessa kaikki mahdollinen onnettomuuksien välttämiseksi. Kenelläkään ei siis ole mitään oikeuksia, ainoastaan velvollisuuksia huomioida muut ja toimia huolellisesti. ÄLÄ SIIS HÖLMÖILE ! ! !

VASTUUVAPAUSLOMAKE

Ajo on ajoharjoittelua, jolloin kilpaileminen ja ajanotto on ehdottomasti kielletty. Ajo tapahtuu omalla vastuulla.

Olen ymmärtänyt ajoharjoittelun tapahtuvan omalla vastuullani ja allekirjoituksellani vapautan VRCF ry:n, sen toimihenkilöt ja yhteistyökumppanit kaikesta vastuusta minkä tahansa vahingon sattuessa sekä sitoudun noudattamaan tässä ohjeessa ja radalla ratatoimihenkilöiden toimesta annettuja ohjeita ja määräyksiä. Lupaan ajaa ajotaitoni huomioiden vaarantamatta omaa ja muiden turvallisuutta rata- ja varikkoalueella sekä näiden välittömässä läheisyydessä.

Ymmärrän myös, että annettujen ohjeiden ja määräysten noudattamatta jättäminen saattaa aiheuttaa ajo-oikeuteni eväämisen kyseisessä tapahtumassa.

________________   ____ . ____ . 2013   _______________________________________
Paikka ja aika         Allekirjoitus ja nimenselvennys

Ajoharjoitteluun osallistuminen edellyttää tämän lomakkeen palauttamista täytettynä VRCF ry:n hallituksen määräämille/valitsemille ratatoimihenkilöille.

Lainaus
Yleisiä teknisiä ohjeita ja muistutuksia
 
Tarkista öljyt. Moottorilämpöjen noustessa uudetkin koneet saattavat kuluttaa öljyä. Tarkista myös mahdolliset öljyvuodot.
Täytä tankki, sillä radalla kuluu normaalia enemmän polttoainetta, näin estät bensapumppua haukkaamasta ilmaa.

Rengaspaineilla on suuri merkitys ajo-ominaisuuksiin ja renkaiden kulumiseen. Renkaiden ilmanpaineita on syytä nostaa noin 0,5 bar tai käyttää valmistajan suosittelemia maksimikuorman arvoja.

Jarrupalat ja -nesteet on syytä tarkistaa etukäteen. Vanhat jarrunesteet kiehuvat jo parin kierroksen jälkeen, mikä johtaa jarrujen heikkenemiseen ja jopa häviämiseen.

Jarruletkujen kunto on myös syytä tarkistaa.

Paremmat jarrunesteet ja jarrupalat ovat suositeltavia.

Vanhemmissa autoissa jäähdytysjärjestelmän puhtaudesta tulisi huolehtia ylikuumenemisen estämiseksi.

Palatessa radalta varikolle, älä missään vaiheessa käytä käsijarrua.

Jätä turbolliset autot käyntiin muutamaksi minuutiksi ennen auton sammuttamista, jotta turboahdin ehtii jäähtyä.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: Puavo - 02.08.2013, 22:34:06
Auttavaiset ihmiset huomio: muistakaa ilmiantaa itsenne huomenna että joku osaa antaa teille nakin. Jos et tiedä kelle kannattaisi sanoa niin myyntikojulla varmasti joku auttaa eteenpäin.
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: (Miksu) - 02.08.2013, 22:51:25
Itehän oon ollu Jurvas jo "hetken", auto tosin kaipaa vähä uutta peltiä viel ::)
Huomenna pitää kasata kyltit ja käydä ne ehtoolla heittelees paikalleen ja teltta kasata et näkee onko putket tallella ku ei oo hetkeen ollu kasas.

Löytykö telttaan kaikki raudat?

Itsellä oli mielessä, että viimevuonna, kun katsastus oli siinä radalle ajon vieressä, niin ehkä voisi teltan paikoittaa nyt siihen keskelle radalleajoväylää, siksi että pitäisi kuitenkin kyetä tsekkaamaan myös ne jo katsastetut radalle menijät irtotavaran ja kyrpärien ja vöiden suhteen..
Toiselta puolen telttaa ajettaisiin radalle ja toisella puolen katsastettaisiin ja siitä pääsis suoraan radalle tai sitten kurvaamaan takaisin parkkiin...  tai jotain :)

Viimevuonna piti niitä tötteröitä laittaa ihan hevoton läjä siihen, kun teltta oli kuitenkin niin kaukana siitä radallemeno aukosta..

Vaiko olisko päällystöllä jotain asiaan sanottavaa?
Otsikko: Vs: Ratapäivät Botniaring 3.8.2013 - järjestelyt ym keskustelut ja ilmoittautumiset
Kirjoitti: remes - 03.08.2013, 04:11:35
Kuinka väki on kiillotellu ja puunannu autojaan huomista varten? Minä en yhtään, suoraan ajosta.
Vaivauduin jopa pesasemaan ja imuroimaan pikaisesti duunin jälkeen, mut eiköhän keulalla muutama ötökkä ole tuon 400:n kilsan jälkeen.

Taidetaan tässä maassa startata keskimääräistä useampi Volvo huomisaamuna tuohon aikaan   *kahvia-> :3/4 jättää sen:
Tästä Nurmijärveltä startataan kans kukon laulun aikaan, kaverin lupasin olla Vihdistä hakemassa 6:n jälkeen. Nyt vielä toinen kupillinen  *kahvia->