Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi

Yhteistyökumppanit ilmoittavat => VRCF Ry:n yhteistyökumppanien osio => Carcom Oy => Aiheen aloitti: (Miksu) - 17.05.2012, 19:57:36

Otsikko: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 17.05.2012, 19:57:36
Moi.

Kuten varmaan jotkut ovat jo ehtineet foorumilla huomaamaan, niin statukseni on muuttunut yhteistyökumppaniksi, foorumin valvojana toimin jatkossakin, noudattaen VRCF:n hallituksen asettamaa moderointilinjaa.

Kannan nimeä Mikael Jäske (kuten foorumin henkilökunta esittelyssä kerrotaan) ja vuodesta 2003 saakka olen ollut töissä valtuutetussa merkkikorjaamossa Volvo/Renault/Dacia-mekaanikkona, nykyaikaiset Volvot ovat siis tulleet erittäin tutuiksi niin päältä, alta, kuin sisältäkin :)
Vastuualueinani ovat olleet huolto- ja korjaustyöt, sekä viime vuosien aikana vahvasti myös vianetsintä aina mekaanisista järjestelmistä monimutkaisiin sähköjärjestelmiin saakka.

Nyt on tilanne se, että pitkään mielessä kytenyt ajatus muuttuu käytännön toteutukseksi, eli perustan autokorjaamon Seinäjoelle. Yksin en tähän homman lähde, vaan kumppaneinani toimivat vuodesta 2004 saakka Volvo/Renault/Dacia-diagnostiikkaa/vianetsintää työkseen tehnyt kollegani Pasi Kultti, jolla näistä automerkeistä on valmistajan mekaanikoille asettamat korkeimmat koulutustasot suoritettuna.
Sanottakoon siis, että tietotaito ja osaaminen on ehdottomasti kohdallaan.


Autokorjaamon perustamme Seinäjoelle, Rengastie 35:een.
Pyrkimyksemme on avata korjaamo asiakkaille heinäkuun alussa. Jotkin asiat ovat vielä päivämääriä vailla, joten aikatauluun voi vielä tulla muutoksia. Avajaispäivä tarkentuu lähiviikkojen aikana.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 17.05.2012, 20:40:41
Kunhan Patentti- ja rekisterihallitus vain joutaa, niin saamme nimen ja sitä myötä sitten omalla nimellämme osion tuohon yläpuolelle yhteistyökumppanit osioon.
Nimeä ei siis voida vielä kertoa, koska PRH päättää, onko meidän nimitoiveemme mahdollinen, toivottavasti jokin kolmesta toiveestamme kelpaa heille..  mutta eihän nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä



Parhaillaan muokkaamme tulevaa toimitilaa meidän, sekä asiakkaidemme tarpeita vastaavaksi,  asiakas/vastaanottotilaa tulee olemaan hieman yli 50m2

Otamme mielellämme vastaan ehdotuksia asiakastilan tekemiseen.
Eli mitä asiakkaana haluaisit odotustilasta löytyvän?  Päivän lehti?  TV? Langaton internet? Jotain ihan muuta?


(http://)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 17.05.2012, 21:04:52
Lisätäänpä meidät vielä kartalle
Googlemaps linkki (http://maps.google.fi/maps?q=rengastie+35,+sein%C3%A4joki&hl=fi&ie=UTF8&ll=62.800977,22.842937&spn=0.003933,0.016512&sll=62.800818,22.843073&layer=c&cbp=13,147.45,,0,6.64&cbll=62.800967,22.842404&hnear=Rengastie+35,+60120+Sein%C3%A4joki&t=m&z=17&panoid=AzX72lpwaywXqJp5x-Vybg)

Finn caravan kyltit on rakennuksessa vielä toistaiseksi, niitä ei kuitenkaan pidä säikähtää, vaan, jos mun valkoinen vm2005 V70 tuola rakennuksen ympäristössä näkyy, niin saa tulla jutuille :)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: pomo - 17.05.2012, 21:07:20
Lisätäänpä meidät vielä kartalle
Googlemaps linkki (http://maps.google.fi/maps?q=rengastie+35,+sein%C3%A4joki&hl=fi&ie=UTF8&ll=62.800977,22.842937&spn=0.003933,0.016512&sll=62.800818,22.843073&layer=c&cbp=13,147.45,,0,6.64&cbll=62.800967,22.842404&hnear=Rengastie+35,+60120+Sein%C3%A4joki&t=m&z=17&panoid=AzX72lpwaywXqJp5x-Vybg)

Jos mun valkoinen vm2005 V70 tuola rakennuksen ympäristössä näkyy, niin saa tulla jutuille :)
Ei näy kun S60.   :D
Onks toi koko tila teillä?
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 17.05.2012, 21:09:49
Ei näy kun S60.   :D
Onks toi koko tila teillä?

Piha, sekä halli on nykyisellään tyhjä, googlen kamera-auton käynnistä on jo aikaa :)

Koko halli on meidän, lukuunottamatta peräpäädyn yläkertaa.
Piha-aluetta meillä on tuohon sisääntuloliittymään saakka, tuo iso piha-alue on vuokrattuna muuhun käyttöön. (mopo-opetus)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: pomo - 17.05.2012, 21:11:56
Piha, sekä halli on nykyisellään tyhjä, googlen kamera-auton käynnistä on jo aikaa :)

Koko halli on meidän, lukuunottamatta peräpäädyn yläkertaa.
Piha-aluetta meillä on tuohon sisääntuloliittymään saakka, tuo iso piha-alue on vuokrattuna muuhun käyttöön. (mopo-opetus)
Ahaa!   :pomo:
Hyvin teillä sitten on tilaa ja tuskin te pihalla paljoo korjailette.   ;)

Onnittelut joka tapauksessa.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 17.05.2012, 21:18:24
Ahaa!   :pomo:
Hyvin teillä sitten on tilaa ja tuskin te pihalla paljoo korjailette.   ;)

Onnittelut joka tapauksessa.

Joo, tilaa on riittävästi, mieluiten tosiaan sisätiloissa korjataan ja huolletaan autot :)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Ribbe - 17.05.2012, 21:58:58
Otamme mielellämme vastaan ehdotuksia asiakastilan tekemiseen.
Eli mitä asiakkaana haluaisit odotustilasta löytyvän?  Päivän lehti?  TV? Langaton internet? Jotain ihan muuta?
Jonkun näköiset pöydät, missä voi lukea vaikkapa sitä päivän lehteä. Langaton netti on varmasti kätevä. Laittaa siihen vaikka salauksen päälle, mutta salasanan asiakkaiden näkösälle.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 17.05.2012, 22:03:51
Jonkun näköiset pöydät, missä voi lukea vaikkapa sitä päivän lehteä. Langaton netti on varmasti kätevä. Laittaa siihen vaikka salauksen päälle, mutta salasanan asiakkaiden näkösälle.

Jes!  Ja pannaan tuolit kans :)
Vanhemman läppärin omistaja varmaan voisi arvostaa mahdollisuutta saada netti langallisena tai jos ei muuten vain osaa wlania asettaa toimintaan.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: adrock - 17.05.2012, 22:33:48

Vanhemman läppärin omistaja varmaan voisi arvostaa mahdollisuutta saada netti langallisena tai jos ei muuten vain osaa wlania asettaa toimintaan.

tuskin kukaan kantaa vanhaa läppäriä, jos ei ole/osaa käyttää wlania. saati, että olis just huollon ajan jotain niin tähdellistä? mut tietty plussaahan se. samoin pari puhelinlaturia: ei sitä koskaan tiedä ;)

edit:

mutta lykkyä pyttyyn! harmi kun seinäjoki on niin väärässä paikassa: mieluusti toisin sinne!
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Ristus - 18.05.2012, 09:20:18
Kunnollinen kahviautomaatti on aina pop.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: jleino - 18.05.2012, 19:57:24
Seinälle Volvo -aiheisia julisteita tai vanhoja markkinointiesitteitä!
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: tomimikael - 19.05.2012, 21:42:49
Kunnollinen kahviautomaatti on aina pop.

Komppaan! Kunnon chokocoffeet maistuu aina!   8)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: TK1974 - 19.05.2012, 22:23:23
Jos ei nyt wlania tarvitaan mutta eiköhän pari nettisurffailukonetta vois laittaa johonkin nurkkaan   :)  Ja tosiaan Autobaarin kahviautomaatista löytyy hyviä vaihtoehtoja  ;)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 19.05.2012, 22:33:52
Hyvä ehdotuksia tullut tähän saakka, niistä jokainen otetaan huomioon ja toteutukset tietysti mahdollisuuksien mukaan.
Toki edelleen jokainen jatkossakin tuleva ehdotus huomioidaan, perustuuhan hyvä asiakaspalvelu asiakkaan toiveiden ja odotusten täyttämiseen!
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Putrus - 20.05.2012, 00:32:41
Itse kaipaan autohuollossa ollessani ja autoa odottaessa juurikin kahvia ja WLANia (ne olikin jo mainittu). Nykypäivänä ihmiset arvostavat helppoutta, joten olisi kätevää, jos ajan voisi varata internet-lomakkeella. Sitten vahvistuksen ajasta saisi esim. sähköpostilla tai puhelimitse.

Myös sijaisauto olisi hyvä lisä, varsinkin jos liike on sivummalla eikä julkiset kulje niin hyvin.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Taavi.H - 20.05.2012, 15:28:48
Toi mahdollisuus sijaisautoon olisi hyvä juttu. Lienee helpoin toteuttaa jonkun autovuokraamon kanssa yhteistyössä. Eri asia sitten on, kuinka moni asiakas on valmis maksamaan tuosta palvelusta.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Nercs - 20.05.2012, 16:14:04
Tuli mielleeni kun tämmöistä palvelua ei ole missään korjaamossa.Joten teillä on polkupyöriä käytössa jotka annatte lainaa sen korjauksen ajaksi ihminen voi mennä kotiin,töihin tai kaupungille soppailemaan.Otatko lainasta maksua vai sisältyykö se huollon hintaan te päätätte.Tämä tuli mieleen jos haluaa  vähän porukasta erota ja kotivulla sehän näyttää hyvältä ekologista korjausta harrastetaan.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Aukki - 20.05.2012, 20:01:39
Tällä kylällä on yhdellä merkkikorjaamolla tarjolla fillari asiakkaalle.  :)
Otsikko: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Modifier - 21.05.2012, 09:28:37
Kappas vaan. Sitä joutuu näköjään vaihtamaan huolto paikkaa.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: mtl69 - 26.05.2012, 21:51:28
Jakohihnan vaihto ajankohtainen tuohon omaan S80:seen mutta taidampa odotella tuonne heinäkuulle niin pääsee Rengastielle asiakkaaksi  :)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Rocky - 27.05.2012, 17:16:29
Jakohihnan vaihto ajankohtainen tuohon omaan S80:seen mutta taidampa odotella tuonne heinäkuulle niin pääsee Rengastielle asiakkaaksi  :)
Jakohihnan vaihto ajankohtainen tuohon omaan S70:seen mutta taidampa odotella tuonne heinäkuulle niin pääsee Rengastielle asiakkaaksi  :)
Jakohihnan vaihto ajankohtainen tuohon omaan 240:seen mutta taidampa odotella tuonne heinäkuulle niin pääsee Rengastielle asiakkaaksi  :)
 ;)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: adrock - 27.05.2012, 22:25:53
Jakohihnan vaihto ajankohtainen tuohon omaan v70:een mutta helvetin monen mutkan takana, että pääsee Rengastielle asiakkaaksi.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 28.05.2012, 07:14:40
Vähän päivitystä

PRH on hyväksynyt meidän ensisijaisen nimivaihtoehdon ja sitä me nyt sitten tullaan jatkossa kantamaan, eli Carcom OY
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Rocky - 28.05.2012, 15:54:59
Vähän päivitystä

PRH on hyväksynyt meidän ensisijaisen nimivaihtoehdon ja sitä me nyt sitten tullaan jatkossa kantamaan, eli Carcom OY
Onnea ja menestystä uusille yrittäjille
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle Carcom Oy
Kirjoitti: macro - 30.05.2012, 18:46:27
Tuon fillari idean olettaisi olevan kohtuu halpa kustannuksiltaan huoltofirmalle, ja monelle varmasti aivan mieluinen vaihtoehto asiakkaalle, joku nimellinen panttisumma että se palautuu ehjänä takaisin...? En ole ite edes aiemmin hoksannu moista, mutta ku vähäkään miettii ni olettasin olevan plussapuoli. Sijaisautosta ku kuitenki hieman joutuu aina köyhtymään, ja itekkään en moista ole raskinu koskaan lunastaa -> pyörä mukana silloin harvoin ku huoltoon auton vien, tai sitten kikkaillaan kahdella autolla... Idea jonka soisi muidenki yritysten hoksaavan...
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle Carcom Oy
Kirjoitti: dometic - 30.05.2012, 19:06:41
ääni ehottomasti fillarille! harmittaa kun ei sieltä liikkeestä pääse pois jos huolto kestää kauemmin kuin öljynvaihto :)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle Carcom Oy
Kirjoitti: (Miksu) - 30.05.2012, 19:26:29
Pyörä asiaa sen verran nostettiin tässä nyt esille, että täytyy iloksenne mainita, että polkupyörät asiakaskäyttöön meillä on ollut alusta saakka mielessä ja n. 97% todennäköisyydellä niitä siihen myös tulee.
Etäisyys Carcom:sta Seinäjoen keskustaan on alle 2km, eli lyhyt matka pyörällä, jos sinne tarve tulee, toki myös ihan kävelymatkan päässä on lukuisia mielenkiintoisia liikkeitä, joissa voi aikaa viettää ja tehdä hyviä ostoksia :)

Tuskin mitään panttia tarvitsee kuitenkaan kerätä asiakkailtamme, täytyyhän sen luottamuksen toimia molemmin päin :)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle Carcom Oy
Kirjoitti: A-K - 31.05.2012, 14:47:58
Onhan siellä auto panttina  ;D
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle Carcom Oy
Kirjoitti: (Miksu) - 31.05.2012, 18:00:42
Onhan siellä auto panttina  ;D

Niinpä, en vaan itse kehdannus sitä sanoa :D
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle Carcom Oy
Kirjoitti: volvos60 - 01.06.2012, 10:42:51
Täytyypäs tuoda joskus autoa näytille teille. Hinnatkin varmasti suopeammat kuin pohjankaarella  ;)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle Carcom Oy
Kirjoitti: Rocky - 01.06.2012, 10:48:38
Onnistuuko pienimuotoinen paikkamaalaus?
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle Carcom Oy
Kirjoitti: (Miksu) - 01.06.2012, 16:59:51
Onnistuuko pienimuotoinen paikkamaalaus?

Maalaamoa ei ikävä kyllä aiota rakentaa, mutta maalaamoita/fiksaamoita taitaa olla aika monessakin paikkaa  (kuten vaikka se siellä rengastiellä, missä se sun punanen vulva oli oiottavana.)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle Carcom Oy
Kirjoitti: (Miksu) - 03.06.2012, 14:36:52
Avattiin www ja facebook sivut
www.carcom.fi (http://www.carcom.fi)
Facebook (http://www.facebook.com/pages/Carcom-Oy/341198332620114)

Päivittelemme noita sitten sitä mukaa, kun saamme uutta kerrottavaa ja sisältöä, sekä ennenkaikkea varmistuksen tulevista palveluistamme, kuten mahdollisesti Volvo VIDA testeri jne.

Mikäli nettiosoite www.carcom.fi ei ole mielekkäin käyttää, niin myös osoitteella  www.autokuntoon.com (http://www.autokuntoon.com) löytää perille oikealle sivulle
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle Carcom Oy
Kirjoitti: jip59 - 03.06.2012, 22:23:09
Poikkesin sitten lauantaina ohikulkiessani tuossa tulevan firman pihassa katsomassa että onko merkkejä tulevasta, mutta vielä oli hiljaisen näköistä.
Paikkahan on meikäläiselle karavaanarihemmolle tuttu...
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle Carcom Oy
Kirjoitti: (Miksu) - 03.06.2012, 22:29:02
Poikkesin sitten lauantaina ohikulkiessani tuossa tulevan firman pihassa katsomassa että onko merkkejä tulevasta, mutta vielä oli hiljaisen näköistä.
Paikkahan on meikäläiselle karavaanarihemmolle tuttu...

Joo, vielä siitä ei voi saada sellaista kuvaa, että sinne olisi autokorjaamo tulossa, mutta nyt tulevalla viikolla pitäisi alkaa senkin asian hiljakseen muuttuvan.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Tonskulii - 13.06.2012, 08:55:58
Jaaha. Vaihtuu meikälläki sitte korjaamo justiinsa. ;D

Siihen taukohuoneeseen. Ite tykkään et on oikein kiva kun on parit mukavat tuolit istua, kaiutin vaikka jonnekin ylänurkkaan et kuuluu vähä radio ja musiikki taustalla, kahviautomaatti JA mehua + keksejä, kaikki kun ei kahvista välttämättä piittaa.. ::) Ja päivän lehti / lehdet tottakai, kiva lukee vähä mehun / kahvin kans kun musiikki soi kivasti taustalla ja mutustella pari keksiä. ;)

Seinille jotain hienoja Volvo-aiheisia julisteita niin saadaan heti kotoisa olo.

Pitää tulla pyörähtämään joku päivä kun Seinäjoelle on asiaa, jos sattuisit paikalla olemaan!
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: adrock - 13.06.2012, 11:41:05
Musiikin vaihdatte pieniin orkestereihin ja heidän levyjään vaikka esille, että mikä soi: ei tarvitse maksaa TEOSTO-maksuja ja täten huollotkin hiukan halvemmat  ;)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 13.06.2012, 22:06:56
Päivitelläämpä tänne hiukan nykytilannetta :)
Eilen tuli nosturiasennukset osittain valmiiksi, eli nyt hallissa on katsastettuna 3kpl 3.2 tonnia nostavia ravagliolin 2-pilarinosturia, sekä 1kpl 5 tonnia nostava 2-pilari  Stenhoj Maestro, tuolla stenhoj:lla nousee melkeen mikä vain, tolppien välikin on yli 3 metriä :P

Ensiviikolla saapuu vielä lisäksi stenhoj 4-pilarinen siltanostin, nostokykyä 4 tonnia ja pyöränsuuntausvarustuksella
Siihen vielä lisäksi john beam 3d nelipyöräsuuntauslaite.

Tälläisellä nostokalustolla tulemme siis hellimään autojanne :)

Autojenne ilmastointilaitteiden parhaan toimintakyvyn ylläpitämisestä vastaa...  ennen kaikkea me, eli pätevät mekaanikot :)  mutta myös markkinoiden suosituimmaksi ja tehokkaimmaksi mainostettu robinair 590  ilmastoinninhuoltolaite


Niin ja se mikä teitä varmaan kaikkein eniten kiinnostaa...
Eli tuo vikadiaknostiikkatesteri puoli.
ns. monimerkkilaitteen kohdalla päädyimme varmaan valintaan, eli bosch KTS540
Uskomme, että taho joka suunnittelee ja valmistaa noin paljon ajoneuvojen järjestelmiä ja komponentteja, osaa varmaan parhaiten tehdä myös niille vianetsintälaitteiston, eli bosch:lla todennäköisesti pääsee kaikkein kattavimmin autojen järjestelmiin käsiksi.
niin ja sitten tilattiin se vida.

Heh, pienenä sivuhuomautuksena tuo teitä eniten kiinnostava asia :)
Eli tilasimme vidan, saamme sillä tehtyä kaiken sen...  mitä sillä saa tehtyäkin :)
Eli esim.
Varmasti kaikkien volvon järjestelmien vikakoodien luku selkokielisenä
Ohjainlaitteiden ja komponenttien uusinnat (ohjelmiston lataus ja tarvittavat kalibroinnit)
Avainten ja kaukosäätimien ohjelmoinnit
Hiukkassuodattimien pakotettu regenerointi
Suomisoftat (mittariston kielen vaihto)
Start-stop järjestelmien vianetsintä ja testaus
Lisälämmittimien kellosovellukset
Ohjainlaitepäivitykset

Lyhennettynä siis:  Softien lataukset, vikadiaknostiikka
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: pomo - 13.06.2012, 22:22:05
Tämä yritys on muuten huomioitu Huittisten Palinilla.   ;)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Hornanvasara - 13.06.2012, 22:40:14
Ehdottomasti tuleva asiakas,jahka pytinki on saatu auki.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 13.06.2012, 22:45:30
Ensimmäisessä viestissä kerroin, että pyrkimyksemme on avata korjaamo asiakkaille heinäkuun alussa, nykyisten aikataulutietojen valossa tämä on edelleen täysin mahdollista, joskin tekemistä ennen avajaisia on edelleen todella paljon :)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 14.06.2012, 20:23:36
Tänään päätimme, että pidämme avajaiset Lauantaina 30.06.2012 klo  10:00 - 14:00
Pehmis tarjoilu tulee olemaan, sekä VRCF RY:n edustaja on esittelemässä yhdistystoimintaa, muusta ohjelmasta tiedotellaan sitten kun varmistuu.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Taavi.H - 15.06.2012, 09:21:07
VRCF RY:n edustaja on esittelemässä yhdistystoimintaa

Minähän siellä päivystän. :) Ja samalla pidämme myös Seinäjoen kesäkuun miitin, tervetuloa paikalle tutustumaan myös sellaiset Volvoilijat Pohjanmaalta, jotka eivät ole aiemmin miiteissä käyneet.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 15.06.2012, 20:43:28
Aika varma tieto on nyt, että myös pomppulinna saadaan pihaan, joten perheen pienimmillekkin löytyy hauskaa tekemistä
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: mista - 21.06.2012, 16:21:16
perheen pienimmillekkin löytyy hauskaa tekemistä

Tota sanamuotoa kannattaa varoa.  :D Mulle soiteltiin lasten kirjakerholta ja tarjotiin joitain vuosia sitten kirjoja perheen pienemmille. Menivät hiljaiseksi kun kerroin olevani silloin 26v ja 75kg ja perheen pienin.. Eivät tarjonneet enää. :)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 21.06.2012, 19:41:23
Tota sanamuotoa kannattaa varoa.  :D Mulle soiteltiin lasten kirjakerholta ja tarjotiin joitain vuosia sitten kirjoja perheen pienemmille. Menivät hiljaiseksi kun kerroin olevani silloin 26v ja 75kg ja perheen pienin.. Eivät tarjonneet enää. :)

Ei pomppulinnassa pomppimista oo kielletty 26 vuotiailta 75kiloisilta :)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Modifier - 30.06.2012, 16:22:18
Hienot tilat oli ja väkeäkin kävi mukavan oloisesti paikalla.
Onko aukioloajoista ollut jo puhetta ?
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 01.07.2012, 14:14:59
Hienot tilat oli ja väkeäkin kävi mukavan oloisesti paikalla.
Onko aukioloajoista ollut jo puhetta ?

Juuri päivittelin hieman meidän nettisivuja ja sinne kirjoittelin aiheesta.

Liike on avoinna klo 08-17, asentajien työpäivä on 08-16.
Yrittäjinä meillä noi ajat tietysti venyy ja paikkuu, mutta virallisesti aukioloaika on tuo, perheellisiä kun kuitenkin kaikki olemme.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Volvo-car - 05.07.2012, 13:27:54
Tämä olisi erittäin kiinnostava vaihtoehto Volvon huollattamiseen, mutta se on valitettavasti niin kaukana täältä Kanta-Hämeestä...

Pari lisävinkkiä koskien nettisivujanne;
- minusta olisi hyvä imagon kannalta jos firmanne nettisivuilla olisi joitakin valokuvia firman tiloista, esim. asiakastilasta, vastaanottotilasta, huoltohallista, ulkokuvia, yms.
- laittakaa jotain hintatietoja erilaisille huolloille ja korjauksille, esim. perustuntiveloitushinta , jakopäänhihnan vaihtotyön hinta hilppeineen...
Se antaa positiivisemman mielikuvan firmasta joka "uskaltaa" laittaa myös töiden hintatietoja kaiken kansan nähtäväksi...
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: adrock - 05.07.2012, 15:52:33
Kuvat olisi tosiaan hyvä.
Kotisivujen/yritysilmeen tilaamista ammattilaiselta voisi myös miettiä: sen vaan ei ole ihan ilmaista. Tosin hyvä maine kyllä kuittaa tämän.

Esimerkkihinnat esim. jakopäälle on sitten mielestäni vähän niin ja näin: yhden merkin, yhden moottorin esimerkki hinta koko autokirjossa ei välttämättä ole ihan fiksua, varsinkin jos vaihtelu on remontissa kovin iso. Tietty jos Volvoihin / Relluihin keskitytään, niin niiden hintoja sitten useampi listattuna vaikka.. Tuntihinta, miksei. Tai jos on jotain öljynvaihtohinnastoa tms.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 08.07.2012, 02:22:15
Kuvien lisääminen on ollut mielessä kokoaika, nyt sain siihen järjestettyä aikaakin, eli jotain siellä nyt esillä.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: adrock - 08.07.2012, 11:25:20
Kuvien lisääminen on ollut mielessä kokoaika, nyt sain siihen järjestettyä aikaakin, eli jotain siellä nyt esillä.

ovat kyllä edukseen!  :)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Volvo-car - 09.07.2012, 00:18:33
Kuvien lisääminen on ollut mielessä kokoaika, nyt sain siihen järjestettyä aikaakin, eli jotain siellä nyt esillä.

Nyt on ehdottomasti enempi luottamusta herättävä ja ammattimaisempi ote kun firmasta ja sen henkilöstöstä on kuvia!
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Nercs - 09.07.2012, 11:31:51
Kun monesti kysellään noita huoltojen hintoja voisko niitä laittaa julki  .Tietysti ei tarkkaa pysty sanomaan kun auton tiedot puuttuu mutta sellainen alk hinta.Jakohihnoista ja sitten noista normi huolloista muutama esimerkki  malliksi?Jos vaikka paljon maksaa soitot jäisi vähemmälle.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Jortsi - 09.07.2012, 21:08:27
Nyt on ehdottomasti enempi luottamusta herättävä ja ammattimaisempi ote kun firmasta ja sen henkilöstöstä on kuvia!

+1

Kun monesti kysellään noita huoltojen hintoja voisko niitä laittaa julki  .Tietysti ei tarkkaa pysty sanomaan kun auton tiedot puuttuu mutta sellainen alk hinta.Jakohihnoista ja sitten noista normi huolloista muutama esimerkki  malliksi?Jos vaikka paljon maksaa soitot jäisi vähemmälle.

Kuten on jo tullut esille, ei kaikkia hintoja voi yksilöidä nettisivuille, mutta tosiaan jotain suuntaa antavaa vois laittaa esiin. Tyyliin: öljynvaihto 1€, jakopäät 2-3€, vikakoodit 4€, tuntiveloitus 5€. Tietysti mitä sisältää (esim. 5l 5w-40 öljyä). Mainitsemani hinnat on vaan suuntaa antavia esimerkkejä  ;D

Autosähkö Huhtasen sivuilla on hauska kevennys hinnastossa
+ Asiakas seuraa työtä 100 €   
+ Asiakas neuvoo asentajaa 170 €   
+ Asiakas osallistuu työhön 270 €   
+ "Viitsisitkö vilkasta, pikku homma, tuossa pihala voisi tehdä" 370 €

Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: tikkku - 09.07.2012, 22:03:14
mitä myydään ja mihin hintaan?   

mainostakaa monimerkki korjaamona, erikoistuttu volvoihin jne.. jos olette ns "volvoliike" eine volkkaria teille tuo.

toivottavasti lähtee pyörimään!
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Taavi.H - 11.07.2012, 10:34:52
Oli oikein juttu kaupunkilehdessä ja yhdistyskin kuvassa mukana!

http://www.digipaper.fi/epari/94460/

Sivu 17. ;)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: mista - 13.07.2012, 16:18:44
On kyllä oikein asiallisen näköiset tilat.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Taavi.H - 13.07.2012, 16:50:01
Kyllä nyt riittää medianäkyvyyttä, kun oikein Ilkassa oli puolen sivun kuva. ;)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Turbo 242 - 14.07.2012, 23:06:40
On kyllä komeet tilat.  :o O0
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: jaskajokunen - 15.07.2012, 20:52:10
Saisikos sitten Carcomista tuohon mk1 2000 V70 viimeiset päivitykset, kun service 2.0 ei niitä tarjoa ?
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 15.07.2012, 21:29:55
Saisikos sitten Carcomista tuohon mk1 2000 V70 viimeiset päivitykset, kun service 2.0 ei niitä tarjoa ?

Kyllä saadaan ladattua viimeisimmät päivitykset autoon, mutta se ei kyllä ole kovin kustannustehokasta, päivityssofta kun maksaa joka yksikköön erikseen.
Etenkin kun ennen softan asennuksen aloittamista ei voi tietää, että onko yksikössä jo uusin softa vai ei  (tämä asia on kyllä aika "paska" juttu)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Rocky - 16.07.2012, 14:05:24
Huollon kävin tilaamassa, odotukset korkealla  ;D
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: pomo - 16.07.2012, 15:17:17
Miksuhan on jatkuvasti suu messingillä, tänäänkin.   :))

Kiitokset Miksulle nopeasta "hoidosta".    P>
Oli vaan lyhytaikanen ilo. Valo palaa taas.   :tickedoff:
Matka jatkui kuitenkin.   :pomo:

Oli kyl pojilla hienot tilat ja joustava palvelu.   O0  Suosittelen!!
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 16.07.2012, 18:12:46
Miksuhan on jatkuvasti suu messingillä, tänäänkin.   :))

Kiitokset Miksulle nopeasta "hoidosta".    P>
Oli vaan lyhytaikanen ilo. Valo palaa taas.   :tickedoff:
Matka jatkui kuitenkin.   :pomo:

Oli kyl pojilla hienot tilat ja joustava palvelu.   O0  Suosittelen!!

Hajosko se letku jostain muusta kohdasta uusiks, kun sitä letkua oot tuola toisaalla kyselly?
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: pomo - 16.07.2012, 19:14:42
Hajosko se letku jostain muusta kohdasta uusiks, kun sitä letkua oot tuola toisaalla kyselly?
Ei se näyttäny rikkinäiseltä mutta vaihdon sen ja kävin "savuttelemassa" Keminmaata.   ::)
Tehot pysyi, mutta niin valokin.  :P  Pääasia että toimi nyt taas. Huomenna näkee sit oikeesti kuin kauan.
Nyt tuli kyllä annettua runtua enemmänkin. Melkein löi jo tyhjää.   :2funny:
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Rocky - 21.07.2012, 15:39:46
Kiitokset Miksulle hyvästä huollosta. Hauskaa oli ja juttua riitti.
Kyllä kelpaa taas ajella ja sovitaan uusi aika kun tiedän työvuoroja enemmän.
Laitellaan sitten jotain kivaa autoon ;)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Mariini - 20.08.2012, 18:44:30
Ai sinäkö se ootkin, täällä!  :hello:

Voi että kun Käyttöautoon soitettimma juuri huoltoa taas ja sanottiin, ettei oo enää Jäskee talossa... Pykäsit sitten oman puljun pystyyn.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 20.08.2012, 18:48:41
Ai sinäkö se ootkin, täällä!  :hello:

Voi että kun Käyttöautoon soitettimma juuri huoltoa taas ja sanottiin, ettei oo enää Jäskee talossa... Pykäsit sitten oman puljun pystyyn.

Heh, näin siinä sitten kävi...  taisin viime alkukesästä vähän jotain sen suuntaista sulle uhotakkin, kun autoa huoltelin...  tai ei silloin ollut vielä edes pilkettä silmäkulmassa tästä suunnitelmasta, mutta tilaisuuden tullen nappasin siitä kiinni ja lähdin mukaan.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Hornanvasara - 20.12.2012, 21:14:38
Täytyy oikein tännekin todeta,että erinomainen putiikki teillä :) Asiakaspalvelu,huolto ja kaikki pelaa kuin junan vessa. Ehdottomasti suosittelen putiikkianne muillekin,ensimmäinen autohuolto, jossa oikeasti kaikki pelaa niinkuin pitääkin. Olette tällä alalla suunnan näyttäjiä,ottakoot muut yritykset opiksi teiltä!
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: (Miksu) - 20.12.2012, 21:33:03
Täytyy oikein tännekin todeta,että erinomainen putiikki teillä :) Asiakaspalvelu,huolto ja kaikki pelaa kuin junan vessa. Ehdottomasti suosittelen putiikkianne muillekin,ensimmäinen autohuolto, jossa oikeasti kaikki pelaa niinkuin pitääkin. Olette tällä alalla suunnan näyttäjiä,ottakoot muut yritykset opiksi teiltä!

Kiitos ja hyvää joulua :)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Toni - 23.09.2013, 18:14:53
Iso kiitos Carcom Miksu ja huolto yleensäkin. Suosittelen ja kannattaa tulla hieman kauempaakin! Täällä on palvelu ja auton huolto kohdallaan.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: Turbo 242 - 26.09.2013, 06:15:51
Iso kiitos Carcom Miksu ja huolto yleensäkin. Suosittelen ja kannattaa tulla hieman kauempaakin! Täällä on palvelu ja auton huolto kohdallaan.

Itse en ole huoltopalveluja käyttänyt kyseisestä paikasta mutta oheispalvelu oli kyllä kunnossa kesällä. O0 
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: pomo - 26.09.2013, 11:19:19
Iso kiitos Carcom Miksu ja huolto yleensäkin. Suosittelen ja kannattaa tulla hieman kauempaakin! Täällä on palvelu ja auton huolto kohdallaan.
Toissa kesänä piti kans poiketa "pikkuvian" takia. Ja kyllä oli palvelua. Oikeen mainnostaan piti alkaa.  :pomo:
(http://i750.photobucket.com/albums/xx147/pomo_62/Volvo/DSCF2649_zps1bc91296.jpg)
Ja kyllä täällä Satakunnassakin tuo tarra huomataan, monet sanoo että tunnistaa autoni siitä. Muuten kun on niin tavallinen rattori.  ::)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: handello - 10.02.2021, 14:48:00
Loistavaa palvelua ja auto tuli kuntoon. Ehdoton suositus! 8)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: paku97 - 10.02.2021, 15:21:37
Olen kanssa käynyt vaasasta joku vuosi sitten, hyvin toimittiin. ;)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: VolvoHarri - 08.09.2021, 13:20:09
Mroo. Mulla on automaatti xc70 2.5T ja miettiny että kun autossa ei muuta vikaa ole niin voisko jollain konstilla tuota kulutusta saada hieman kuriin. Omalla seka ajo tyylillä keskikulutus n.12,5 litraa sadalla.
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: handello - 16.07.2023, 13:53:20
Jälleen loistavaa palvelua, kiitos 8)
Otsikko: Vs: Volvokorjaamo Seinäjoelle
Kirjoitti: VolvoNyyppä - 01.03.2024, 23:23:02
Kahdessa eri maakunnan merkkihuollossa asioinnin jälkeen muistin taas kuinka upea firma Carcom onkaan.

Kokemuksesta väitän että ainoastaan pk-seudun Biliat pääsee samalle tasolle huollon laadussa.