Moi.
Kuten varmaan jotkut ovat jo ehtineet foorumilla huomaamaan, niin statukseni on muuttunut yhteistyökumppaniksi, foorumin valvojana toimin jatkossakin, noudattaen VRCF:n hallituksen asettamaa moderointilinjaa.
Kannan nimeä Mikael Jäske (kuten foorumin henkilökunta esittelyssä kerrotaan) ja vuodesta 2003 saakka olen ollut töissä valtuutetussa merkkikorjaamossa Volvo/Renault/Dacia-mekaanikkona, nykyaikaiset Volvot ovat siis tulleet erittäin tutuiksi niin päältä, alta, kuin sisältäkin

Vastuualueinani ovat olleet huolto- ja korjaustyöt, sekä viime vuosien aikana vahvasti myös vianetsintä aina mekaanisista järjestelmistä monimutkaisiin sähköjärjestelmiin saakka.
Nyt on tilanne se, että pitkään mielessä kytenyt ajatus muuttuu käytännön toteutukseksi, eli perustan autokorjaamon Seinäjoelle. Yksin en tähän homman lähde, vaan kumppaneinani toimivat vuodesta 2004 saakka Volvo/Renault/Dacia-diagnostiikkaa/vianetsintää työkseen tehnyt kollegani Pasi Kultti, jolla näistä automerkeistä on valmistajan mekaanikoille asettamat korkeimmat koulutustasot suoritettuna.
Sanottakoon siis, että tietotaito ja osaaminen on ehdottomasti kohdallaan.
Autokorjaamon perustamme Seinäjoelle, Rengastie 35:een.
Pyrkimyksemme on avata korjaamo asiakkaille heinäkuun alussa. Jotkin asiat ovat vielä päivämääriä vailla, joten aikatauluun voi vielä tulla muutoksia. Avajaispäivä tarkentuu lähiviikkojen aikana.