Ateho  Elekma

Kebakon 145 express T5

  • 40 Vastauksia
  • 17830 Lukukerrat

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa kebakko

  • VRCF Ry jäsen 2024
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 349
  • www.vrcf.fi
Kebakon 145 express T5
« : 08.09.2019, 09:43:48 »
Hetki sitten foorumilla pisti silmään eräs mielenkiintoinen myynti-ilmoitus. Perjantai iltana se oli sitten pihaan haettava, vaikka reissu pitkäksi venähtikin, kun matkaa kertyi yhteensä 500km koko reissun aikana.
   Auton on nykyiseen kuntoonsa saattanut edellinen omistaja, 7 vuotta sitten koko kori on hitsattu, pohja hiekkapuhallettu ja koko kori maalattu kauttaaltaan jonka jälkeen seissyt tähän päivään asti katoksessa josta sen kävin "pelastamassa". Moottoria ja voimaansiirtoa ei vielä ole ja siitä ei vielä ole selkeää visiota mikä sinne tullaan laittamaan, kun joku joskus jo alkanut tina kutosta ja m90 laatikkoa sinne sovittamaan jonka jäljiltä tulipellistä ei ole kauheasti enää jäljellä ::) pellitykset toistaiseksi ainoastaan pulteilla vielä kiinni.
   Sisusta puuttuu osittain, ainakaan mattoja, penkkejä ja ovipahveja ei ole ja varmasti kaikkea pientä puuttuu myös.
Taka-akseli tuli pienen harkinnan jälkeen otettua mukaan, se on 164 volvon 1031 akseli 3,73 välityksellä, kitkalukolla ja karpiolan ristitapeilla. Akseli tulee kuitenkin menemään 142 sportin alle.
    Mitä autolle tulee tapahtumaan tulevaisuudessa: Pohjan maalaaminen sisäpuolelta, Sisustan hankkiminen ja kasaaminen, sähkötyöt, Takaluukun korjaus ja maalaus, moottorin ja voimansiirron hankkiminen, sovitus ja asennus ja mahdollisesti vielä värin vaihto johonkin alkuperäisen värikartan väriin.
Moottoriksi tulee B234T (T5) ja voimansiirtoon m90. tulee vaihtumaan vielä ZF:ään

Kuvat ovat huonoja, autoa en ole vielä päivänvalossa päässyt kuvaamaan.

Matkalla uuteen kotiin






Vaihdelaatikon tunnelin ja tulipellin muutokset




Heti tallille päästyäni aloitin korjaamaan takaluukkua. Luukku oli pahoin kärsinyt ja se oli laitettu popniiteillä ja pellillä kasaan, sisäpuolelle jätin vielä yhden pellin soiron vahvistamaan rakennetta, mutta ulkopuolta rupesin kuiduttamaan lasikuitumatolla ja hartsilla. Muuten työ alkoi hyvin mutta mattoa tuli varattua liian vähän ja parin kerroksen jälkeen etu ja takapuolelle oli matto jo loppunut. Kuitenkin jo kahdellakin kerroksella tuli yllättävänkin tukeva, luukun sisäpuolelle tuli toiset 2 kerrosta. Luukkuhan on expressissä alkujaankin lasikuituinen, mutta lähes 50 vuotta vanha lasikuitu tuntuu olevan hyvin haperoa joten ei mikään ihme, että luukku onkin alkanut halkeilemaan kun sitä on laitettu kiinni ja availtu.









Tästä jatketaan ja parempia kuvia on tulossa kun saan auton taas tallista päivänvaloon 8)
« Viimeksi muokattu: 05.01.2021, 15:12:43 kirjoittanut kebakko »
Volvo 142 sport -70                   
Volvo 145 Express-71 
Volvo 145 Express - 71 umpikylki     
Volvo 244 -77

Poissa Lankku

  • 302 km/h@mile tiiliskivellä
  • Valvoja
  • Group A
  • *
  • Viestejä: 7576
  • Sairaan nopee
    • Videoita
Vs: Kebakon 145 express -71
« Vastaus #1 : 08.09.2019, 10:57:24 »
Johan pääsit alulle hommassa, uskaltaako tämmösiä juttuja lukea ollenkaan :idiot2: Eipä enää seiso ainakaan samassa katoksessa keräämässä pölyä O0
245 -90 Englantilainen potilas   245 -90 D5   245 -92 "B6284T"   850 -94 D5 AWD
+muut romppeet   Ostetaan 245 Transfer

Poissa jonze

  • Grand Touring
  • ****
  • Viestejä: 2064
    • jonze_photos
Vs: Kebakon 145 express -71
« Vastaus #2 : 08.09.2019, 13:38:15 »
Tää menee ehdottomasti seurantaan   O0
Volvo s40 D3 classic 2011
Bmw 118 m-sport 2013
Mersu clk 230 kompressor -98 avo
Insta @jonze_photos

Poissa kebakko

  • VRCF Ry jäsen 2024
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 349
  • www.vrcf.fi
Vs: Kebakon 145 express -71 -T5-
« Vastaus #3 : 14.09.2019, 21:01:26 »
Viikonloppu koitti ja pääsi taas auton pariin. Takaluukun kuidutushommia jatkettu ja hyttiin ruvettu mallaamaan 240 etupenkkejä. Näistä työvaiheista ei ole kuvia.

Tänään aamulla lähdin aikaisin liikkeelle hakemaan tekniikanluovuttajaa. Kauppoihin päästiin ja kyytiin nousi vuoden 94  850 T5. Moottoriksi tulee siis B5234T. Ostaessa auto oli täysin ajokuntoinen, kori on parhaat päivänsä kuitenkin jo nähnyt.

Ensimmäisenä pesin koko auton jotta on mukavampi ruveta purkamaan ja purkuhommat aloitettiin heti kunnolla. Moottori on pois nostamista vaille valmis tällä hetkellä jonka jälkeen täytyy vielä purkaa moottorin johtosarja ja boksit itselle jonka jälkeen koko loppu romu on myynnissä, yv:llä voi kysellä mikäli jokin osa kiinnostaa.

Moottoriin liittyen vielä täytyisi hankkia jostain 960 öljypohja ja voimansiirtoon tinakoneen m90.

Luovuttaja ja vastaanottaja


Ennen pesua


Pesun jälkeen ja osittain jo purettuna


Hommat jatkuu vuorokauden ympäri kun viikonloppuisin pääsee ainoastaan tekemään. huomenna olisi jo tarkoitus mallailla konetta paikoilleen 145 koriin :idiot2:
Volvo 142 sport -70                   
Volvo 145 Express-71 
Volvo 145 Express - 71 umpikylki     
Volvo 244 -77

Poissa skokk

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 45
  • www.vrcf.fi
Vs: Kebakon 145 express -71 T5
« Vastaus #4 : 18.09.2019, 22:26:49 »
Onko tulossa kilpien väliin t5 tekniikalla?

Poissa kebakko

  • VRCF Ry jäsen 2024
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 349
  • www.vrcf.fi
Vs: Kebakon 145 express -71 T5
« Vastaus #5 : 20.09.2019, 02:33:06 »
Onko tulossa kilpien väliin t5 tekniikalla?

Tavoitteena rakentaa massasta poikkeava auto joka soveltuu vaikka jokapäiväiseen ajoon joten on tulossa kilpien väliin, mutta katsotaan mikä lopullinen kokoonpano tulee olemaan.

Sitten itse asiaan:

Moottoria koesovitettu paikoilleen ensimmäistä kertaa. Heti ensimmäisenä tuli havaittua että moottori on odotettua korkeampi ja se ottaa tällä hetkellä lähes kiinni tuon tulipeltiin tehdyn syvenyksen kattoon, vaikka öljypohjan tiivistepinta on melkein apurungossa kiinni. Öljypohjaa ei vielä ole. Ratkaisuna täytyy todennäköisesti joko tehdä tulipeltiin lisää tilaa tai muokata apurunkoa joskin jälkimmäisestä ei katsastusmies tykkää. Täytyy vielä sovittaa uudestaan kun saan sen öljypohjan hankittua.
  Moottoria olisi myös mahdollista tuoda vielä hieman eteenpäin kun alkuperäinen sovitus tehty 6syl tinamoottorille, jäisi sitten enemmän tilaa lämmityslaitteelle kun nyt alkuperäinen lämmityslaite ei mahdu mitenkään paikoilleen, mutta tilalle on ollut suunnitelmissa hankkia ns yleismallin lämppäri johon sitten vaikka kuiduttaa sopivan kotelon.

Muita mietteitä on herättänyt tuo kirkkaankeltainen huomiota herättävä väri. Mieli tekisi maalata jollain miedommalla alkuperäissävyllä, mielessä pyörinyt sama väri kuin 142:ssa eli 46 punainen. Tai sitten volvon 100 safari keltainen. Ehdotuksia otetaan vastaan :buck2:
« Viimeksi muokattu: 20.09.2019, 02:37:33 kirjoittanut kebakko »
Volvo 142 sport -70                   
Volvo 145 Express-71 
Volvo 145 Express - 71 umpikylki     
Volvo 244 -77

Poissa Lankku

  • 302 km/h@mile tiiliskivellä
  • Valvoja
  • Group A
  • *
  • Viestejä: 7576
  • Sairaan nopee
    • Videoita
Vs: Kebakon 145 express -71 T5
« Vastaus #6 : 20.09.2019, 11:13:06 »
Onko kone tarpeeksi kallellaan taaksepäin? Kutosellakin jäi vielä rako koneen päälle ja öljypohja oli paikallaan.

Expressin omaa lähellä oleva vähän tummempi harmaa vois olla hyvä väri.
245 -90 Englantilainen potilas   245 -90 D5   245 -92 "B6284T"   850 -94 D5 AWD
+muut romppeet   Ostetaan 245 Transfer

Poissa kebakko

  • VRCF Ry jäsen 2024
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 349
  • www.vrcf.fi
Vs: Kebakon 145 express -71 T5
« Vastaus #7 : 20.09.2019, 14:43:51 »
Onko kone tarpeeksi kallellaan taaksepäin? Kutosellakin jäi vielä rako koneen päälle ja öljypohja oli paikallaan.

 Täytyy sitten kun saa vaihdelaatikon ja sen öljypohjan hankittua koittaa lopullista sovitusta vielä ennen kuin rupeaa leikkelemään mitään. Eiköhän se sinne sovi. Pelkällä moottorilla vaikea sanoa mihin tulee lopulta asettumaan.

« Viimeksi muokattu: 10.03.2020, 10:01:18 kirjoittanut kebakko »
Volvo 142 sport -70                   
Volvo 145 Express-71 
Volvo 145 Express - 71 umpikylki     
Volvo 244 -77

Poissa kebakko

  • VRCF Ry jäsen 2024
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 349
  • www.vrcf.fi
Vs: Kebakon 145 express -71 T5
« Vastaus #8 : 22.09.2019, 17:10:59 »
Tämä viikonloppu mennyt lähinnä muita autoja laittaessa, mutta jotain kuitenkin ehditty tämänkin eteen tekemään, takaluukku on tällä hetkellä kuidutettu valmiiksi ja ensimmäiset pakkelit laitettu päälle ja aloitettu hiomaan.


Kyllä se pikkuhiljaa rupeaa luukulta näyttämään :P vielä kuitenkin edessä paljon hiontaa ja kittaamista ja viimeistelyä.

Merkittäviä osahankintoja tehty myös:

960 lyhennetty öljypohja ja imuputki, m90, keppiteline ja aihioksi 960 kardaani.

Ensi viikonloppuna pääsee sovittamaan moottorin lopulliselle paikalleen ja pääsee tekemään moottorinkiinnikkeet ja hitsaamaan tulipellin ja vaihdelaatikon tunnelin kiinni ::)
« Viimeksi muokattu: 22.09.2019, 17:35:02 kirjoittanut kebakko »
Volvo 142 sport -70                   
Volvo 145 Express-71 
Volvo 145 Express - 71 umpikylki     
Volvo 244 -77

Poissa 8-pätkä

  • Grand Touring
  • ****
  • Viestejä: 2281
Vs: Kebakon 145 express -71 T5
« Vastaus #9 : 22.09.2019, 18:54:34 »
Mielenkiinnolla seuraillaan sovitushommia. Alkanut itselläkin tuo vitoskoneen laittaminen pyöriä mielessä omaan 142:seen. Tiedä sitten paljonko sun autossa vaikuttaa nuo tulipellin ja tunnelin muutokset moottorin lopulliseen paikkaan ja asentoon suhteessa etupalkkiin.
V60 D3 Inscription -20
142 -72 (?? + ??) Showroom
Suzuki Bandit N1200 -96

Poissa kebakko

  • VRCF Ry jäsen 2024
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 349
  • www.vrcf.fi
Vs: Kebakon 145 express -71 T5
« Vastaus #10 : 23.09.2019, 19:36:47 »
Tiedä sitten paljonko sun autossa vaikuttaa nuo tulipellin ja tunnelin muutokset moottorin lopulliseen paikkaan ja asentoon suhteessa etupalkkiin.
Nuo tulipellin ja tunnelin muutoksethan on nimenomaan tehty sitä varten, että moottorin saa järkevään paikkaan ja mahtumaan tuonne kun 140srj moottoritilassa ei tilaa ole loputtomasti. Ensin siis sovitetaan moottori ja sen jälkeen vasta mietitään nuo pellitykset lopulliselle paikalle, ne eivät tule vaikuttamaan moottorin paikkaan. Tarkoitus on tuoda moottoria vielä jonkun verran eteenpäin, mutta öljypohjasta johtuen sitä ei voi kauheasti enää siirtää ilman etupalkin tai öljypohjan muutoksia. Näkee sitten paremmin viikonloppuna kun tulee sovitettua koko pakettia, siitä tulossa kuvia kyllä :P
Volvo 142 sport -70                   
Volvo 145 Express-71 
Volvo 145 Express - 71 umpikylki     
Volvo 244 -77

Poissa kebakko

  • VRCF Ry jäsen 2024
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 349
  • www.vrcf.fi
Vs: Kebakon 145 express -71 T5
« Vastaus #11 : 28.09.2019, 22:57:34 »
Taas on jotain tehty ja paljon on vielä tekemättä.

Perjantai oli vapaapäivä joten aloitin hommat heti perjantaina aamusta. Ensimmäisenä pulttasin öljypohjan kiinni jonka jälkeen moottori ilmaan ja vaihdelaatikko perään. Vaihdelaatikon tunnelin purin jo tässä vaiheessa pois ihan vain sovituksen helpottamiseksi. Aikani linjailtuani konetta liinoilla, narulla yms. Sain sen suunnilleen oikealle kohdalle mutta totesin, että etupalkkia on pakko hieman muokata. Syynä tähän on tuo käytössä oleva lyhennetty 960 öljypohja. Joko öljysumppu ottaa kiinni alatukivarren pulttiin(jota jo hiukan lyhensin) tai sitten imuputken patti öljypohjan etupäässä ottaa kiinni etupalkkiin. tällä kokoonpanolla ei saa öljypohjan tasaista kohtaa etupalkin kohdalle. Havainnollistavat kuvat:




Pienen loven kun palkkiin teki se riitti ja toteutuksen sai ihan siistiksi. Moottorin kiinnikkeitäkin siirsin niin kauas moottorista kuin etupalkin leveys antoi myöden(ei näy kuvissa).

Saipahan myös imuroitua palkin sisältä, oli ihan vaan vähäsen kerännyt törkyä sisälle :idiot2:






Lopuksi nopea saumojen tasoittelu ja väliaikainen maali päälle.


Sitten taas uudestaan moottori ilmaan ja uusi yritys ja pitkän mittailun ja asettelun jälkeen saatiin moottori lopulliselle paikalleen ja pääsin rakentelemaan moottorin kiinnikkeitä. Ne tein 5mm lattaraudasta. Niille pitää enää viimeistelyt ja maali päälle.


Vasen


Oikea






Ja viimein lopullisella paikallaan


Enää pitäisi tehdä vaihteiston tuenta, sen jälkeen hitsailla ja tehdä osittain uudet pellitykset vaihteiston tunnelille ja tulipellille, ihan niin paljon ei vitosen kanssa tarvitse tilaa kuin kutosen kanssa joten lämmityslaitteelle jää enemmän tilaa.
« Viimeksi muokattu: 03.10.2020, 13:44:03 kirjoittanut kebakko »
Volvo 142 sport -70                   
Volvo 145 Express-71 
Volvo 145 Express - 71 umpikylki     
Volvo 244 -77

Poissa kebakko

  • VRCF Ry jäsen 2024
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 349
  • www.vrcf.fi
Vs: Kebakon 145 express -71 T5
« Vastaus #12 : 29.09.2019, 23:25:27 »
Tänään ehdin sen verran tekemään, että tein sen vaihteiston tuennan vielä. Kokeillaan aluksi tälläisellä ratkaisulla. Eli käytössä alkuperäinen vaihteiston palkki, paikkaa muutettu ja uudet tukevammat päädyt täytyy siihen vielä tehdä. Katsotaan ensin yhdellä tukikumilla jos ei meinaa pysyä aloillansa niin täytyy lisätä toinen.


Kardaanilinjan saaminen sivuttaissuunnassa suoraksi vei aikaa ja pystysuunnassakin koitin siitä saada järkevän oloista, en tiedä kuinka paljon nivelissä pitäisi ja saisi olla taittoa(?). Raati voi siitä esittää oman mielipiteensä. Tällä hetkellä näyttää suunnilleen tältä:

Moottori on 3 astetta kallistettu taaksepäin, vaikuttaisi sopivalta.
Moottori on tyypillisesti pakopuolelle kallistettu, imupuolella pienikin saatavilla oleva tila tulee todennäköisesti tarpeeseen.


Hyvin istuu :P jää vielä coolerille ja syylärille tilaa.

Viikonloppuna hommat taas jatkuu. Pitäisi kohta ruveta pakosarjaa tekemään, ahdin on vielä mietinnässä. Tarvisi löytää joku fiksu mieluusti t3 laipallinen ahdin joka tarjoaisi laajan väännön ~300hp teholuokassa. Kommentit, ehdotukset yms ovat tervetulleita :)
« Viimeksi muokattu: 30.09.2019, 00:00:02 kirjoittanut kebakko »
Volvo 142 sport -70                   
Volvo 145 Express-71 
Volvo 145 Express - 71 umpikylki     
Volvo 244 -77

Poissa HenkkaJ

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 329
  • TAK ry
Vs: Kebakon 145 express -71 T5
« Vastaus #13 : 30.09.2019, 00:15:15 »
Kardaanilinjan saaminen sivuttaissuunnassa suoraksi vei aikaa ja pystysuunnassakin koitin siitä saada järkevän oloista, en tiedä kuinka paljon nivelissä pitäisi ja saisi olla taittoa(?). Raati voi siitä esittää oman mielipiteensä. Tällä hetkellä näyttää suunnilleen tältä:

Periaatteessa kai ristinivelillä toteutettu kardaani ei välitä kulmasta (olettaen nyt siis ettei nivelissä ole mitään 30 asteen kulmia) niin pitkään kunhan kulmat ''nollautuvat'' kummassakin päässä. Kunhan kardaanin päiden laipat/kiinnityspinnat ovat yhdensuuntaiset ja kulmat maltilliset, niin en usko ongelmia syntyvän, koska etupään nivelessä tietyssä pyörimisliikkeen vaiheessa kardaaniin syntyvä kulmakiihtyvyys nollautuu takapään nivelestä murikan laippaan syntyvällä negatiivisella kulmakiihtyvyydellä. Tällöin siis kardaani ei itseasiassa pyöri tarkalleen tasanopeudella, mutta murikka taasen kyllä - kokonaisuuden ei pitäisi ravistaa. Olikohan tarpeeksi hankalasti selitetty  ::)  Toki tuo kaksiosainen kardinaaliaksila ja sen kolmas nivel tuo myös omat haasteensa.

Niin, ja makea proggis on kyllä tekeillä  8)
« Viimeksi muokattu: 30.09.2019, 00:16:48 kirjoittanut HenkkaJ »
TAK: Teekkarien Autokerho ry
''Jos tuosta ei tule tallikieltoa niin on se saatanan kumma.''

Projekti: Volvo 960 T6 Twincharger

Poissa Wehgi

  • Grand Luxe Touring
  • ***
  • Viestejä: 1163
  • www.vrcf.fi
Vs: Kebakon 145 express -71 T5
« Vastaus #14 : 30.09.2019, 08:24:32 »
Periaatteessa kai ristinivelillä toteutettu kardaani ei välitä kulmasta (olettaen nyt siis ettei nivelissä ole mitään 30 asteen kulmia) niin pitkään kunhan kulmat ''nollautuvat'' kummassakin päässä. Kunhan kardaanin päiden laipat/kiinnityspinnat ovat yhdensuuntaiset ja kulmat maltilliset, niin en usko ongelmia syntyvän, koska etupään nivelessä tietyssä pyörimisliikkeen vaiheessa kardaaniin syntyvä kulmakiihtyvyys nollautuu takapään nivelestä murikan laippaan syntyvällä negatiivisella kulmakiihtyvyydellä. Tällöin siis kardaani ei itseasiassa pyöri tarkalleen tasanopeudella, mutta murikka taasen kyllä - kokonaisuuden ei pitäisi ravistaa. Olikohan tarpeeksi hankalasti selitetty  ::)  Toki tuo kaksiosainen kardinaaliaksila ja sen kolmas nivel tuo myös omat haasteensa.

Niin, ja makea proggis on kyllä tekeillä  8)

Juuri näin, ristinivelellisessä kardaanissa saa olla sekä vaaka että pystyheittoa samaan aikaan, kunhan kiinnityslaipat ovat keskenään samansuuntaiset. Alle kahdeksan asteen kun pysytään kulmaheitossa niin sen pitäisi pelata mainiosti. Mitä hitaammin pyörivä akseli niin sen suuremman kulmaheiton se kestää.
Volvo S60 -15 T3 R-Design
Ex Volvo S60 -11 T3
Ex Volvo S60 -06 2.5T

 

Futurez  Kulkukoira