Enemmän täällä varmaan puhutaan siitä "Prancing Moosesta", mutta tällä kertaa aiheena on se Fiatin kuumaverinen sukulaishevonen.
Eli homma lähti pyörimään joskus kun olin 25 vuotias ja näin jossakin parkkiksella sellaisen kivan helmiäiskeltaisen Lamborghini Gallardon. Katselin siinä sitä sitten aikani ja naureskelin volkkarin lämmönsäätönupeille, mutta ei auttanut, olin rakastunut. Siinä hiljaa mietin, että 30 kun täytän niin tuollaisen ostan, ihan sama mitä muut tuumaa. Seurailinkin ahkerasti niiden hintoja, hinnankehitystä, arvosteluita ja videoita, miten paljon ne todellisuudessa vaativat rahaa huoltoihin. No kolmekymmentä täytin ja olin juuri pistänyt asuntobudjettini pitkäksi, niin ajattelin, että katsotaan tässä nyt vielä joitain vuosia. Joskus kuitenkin vielä. Sitten tuli Ferrari kuvioihin. Sain eräänä päivänä elämäni tilaisuuden päästä ajamaan Ferrari 488:lla. Punaisena tietty. Olen sen verran konservatiivinen kaveri, että Ferrarit on minulle punaisia ja Lambot keltaisia. Kiitti vaan Enzo ja Rytsölä!
Oli syksy, vettä oli juuri satanut koko aamun ja tienpinta oli liukas vedestä, lehdistä ja sammakoista. Silti omistaja luotti ajotaitoihini sen verran, että sano, että mennään vaan käymään huoltoasemalla kahvilla. Kuski maksaa munkkikahvit. Oli sen verran kova tarjous, että piti uhrata muutama euro ajonautinnolle. Itse autoon kömpiminen oli kohtalaisen kevyt juttu. Vähän sama, kuin kavereiden yybermataliin bemareihin oisi itsensä survonut. Nyt tosin varottiin kynnyslistoja vähän enemmän. No enhän minä ikinä ollut ajanut millään noin uudella edes normaalilla autolla, niin tämä keyless-juttu oli vähän uusi minulle. Ja lievästi ehkä saattoi jännittääkin, niin unohdin kaiken elämäni aikana opitun sekunnissa. Jarru pohjaan, napista käyntiin ja suhteellisen pienikokoinen (3.9l) V8 moottori ärähti käyntiin ja pienellä kaasun painalluksella turbot muistuttivat olemassaolostaan ja siitä, että varomattomalla kaasun käytöllä päivästä voi tulla myös hyvin musta. Sitten piti päästä liikkeelle. Vaihdekeppiä ei ollut, tilalla oli vain muutama nappi, joista yksi taisi olla pakki. Ratin takaa läpistä ykkönen silmään, jarru ylös ja kaasua. Lähtö oli pehmeä, ihan kuin ässämersulla olisi lähtenyt. Kaveri vieressä ohjeisti sitten, että laittaa vaan sieltä ratista säätöpotikan WET asetukselle, pari pykälää pienempi vaihde että kierroksia on joku 6000 ja laita sitten lappu lattiaan. Tein työtä käskettyä kolmen varmistuksen jälkeen. Kaikki seuraava tapahtui suunnilleen sekunnin tuhannesosassa: renkaat suti välittömästi ja ajovakaudenhallinta korjasi kaiken heti. Nyt tiesin, että mitä tapahtuu kun painaa kunnolla kaasua näissä olosuhteissa. Sitten vähän rauhallisempaa ajoa ja voi pojat, että miten voi olla auto hyvä ajaa. Olen ajanut autoilla, joita on oikeasti hyvä ajaa, mm Ford Transit, Toyota Corolla, S-mersu, E34 BMW ja Volvo V70, mutta nyt oli vakaata menoa. Olin valmistautunut, että sellainen kirppu hirveän leveillä renkailla vetelee urissa tuhannen leijonan voimalla, mutta ei. Ohjaus oli tietysti tarkka eikä auto niiannut mutkissa yhtään. Näkyvyys kuskin paikalta oli oikein mainio. Olisi mukava auto ajaa pidempääkin työmatkaa.
Surullinen tosiasia oli vaan se, että huoltoasema tuli liiankin nopeasti vastaan ja hiilikuitukeraamiset jarrut eivät antaneet mahdollisuutta ajaa "vahingossa" ohi. Kipinä oli kuitenkin syttynyt. Siitä vähän eteenpäin lähiautoliikkeeseen sitten ilmestyi se Lambo. Helmiäisoranssi Gallardo ja sitä oli sitten lähdettävä katsomaan. Vähän tuntui omituiselta marssia autoliikkeeseen ja tuumata myyjälle, että teillä oli täällä semmonen Lamborghini. Yleensä kun menen autoliikkeeseen, niin välttelen myyjiä viimeiseen asti, kun en ole koskaan ostoaikeissa. Mutta nyt oli pakko jos meinasi unelmia toteuttaa. Kaikki saatiin kyllä valmiiksi muutakuin nimen olisi vetänyt papereihin, niin olisi ollut taas syytä herätä aamulla lukemaan Kauppalehteä ennen töihin menoa. Joku kuitenkin jarrutti nyt ja pahasti. Kuukausi meni ja myyjä laittoi viestiä, että Lambo meni mutta tule toki käymään, meillä on täällä korvaava tuote, mikä saattaisi kiinnostaa. Menin katsomaan uutta myyntiartikkelia ja siellä oli juuri riviin tullut Ferrari 360 Modena F1. Punaisena tietysti. Kiersin auton ympäri, istuin kuskin paikalle ja laitoin auton käyntiin. Kyllä kajahti komeasti 3.6 litrainen V8 kylmänä käyntiin. Äänimaailma oli kyllä mahtava ja olihan autoa vielä tuunattu TubiStylen putkistolla. Nousin autosta ja kättelin mielessäni kaupat. Myyjälle tosin sanoin, että täytyy miettiä ihan sunnuntaihin asti. Sunnuntaina sitten löin kaupat lukkoon ja sovittiin, että auto saa majailla liikkeessä kevääseen asti. Ostin siis auton koeajamatta, enkä päässyt sillä vielä ajamaankaan pariin kuukauteen. Tosin 31 000km mittarissa herätti sen verran luottamusta, että ehkä se ei ihan paska ole. Ja muutenkin, ei tässä nyt mitään Volkkaria oltukaan ostamassa.
Jo Lamboa kysellessä puhuttiin hieman siitä, että mitä nämä Italian ihmeet oikein oikeasti ovat ja miten näihin pitää suhtautua ja miten näihin muuten suhtaudutaan. Itsellä oli ainakin tiedossa se, että vaikka voimaa on saman verran, kuin esim. AMG mersuissa, niin ei nämä silti ole ihan samanlaisia. Italian ihmeissä kun osaa pohjalta kouhaista niin jälleenmyyntiarvon alenema ei ole niin raju, kuin mitä olettaa saattaa. Ja jos oikein hyvä tuuri käy tai malttaa olla ajamatta ja odottaa vuosia, niin myyntihinta saattaa olla ostohintaa jopa korkeampi. Aivan loistava juttu perustella itselleen tämän auton ostoa: ei tämä ole autokauppaa, tämä on sijoitustoimintaa! Toinen asia on sitten se, että varsinkin nuo vanhemmat italot eivät ole kaupunkiajossa mitään varsinaisia ajonautintoja. Lähdöt on kiivaita, auto sutii, paukkuu ja kuulovaurio iskee 100km:n jälkeen. Näin jäljestäpäin voinkin todeta, että korvatulpat on mainio varuste olla mukana. Huoltoihin saa tietysti lykätä vähän normaalia enemmän fyffeä tiskiin ja vakuutuksetkin on varmaan melko kalliit, mutta olin miettinyt, että ne kulut menee sitten harrastuksen piikkiin. Vakuutus tähän on muuten ihan kaikilla höysteillä 950e/vuosi. Ei minusta ihan älyttömän paha. On toki täydet bonukset ja keskittämisalennus.
Kevät koitti ja lähdin hakemaan oria myymälästä. Siinä vielä myyjä huikkas mennessään, että saattaa sitten vähän herättää enemmän huomiota, kuin Volvo. Eikä aikaakaan, kuin joku lenkkeilijä suivaantui niin pahasti, että päätti näyttää kansainvälistä käsimerkkiä. Enimmäkseen palaute on kuitenkin ollut positiivista ja varsinkin pienet lapset ovat olleet innoissaan. Kerran yksi vanhempi nainen tokaisi, että on hieno auto. Hänen sukulaisellaan oli joskus samanlainen Porsche. Se vähän sattui sieluun.
Niinkuin se 488, myös tämä on erittäin vakaa auto ajaa. Vaihteisto on kyllä hidas, mutta ei juurikaan tunne armoa ketään tai mitään kohtaan. En ihmette yhtään, että kytkimet on näissä ihan kulutustavaraa. Vauhtia kuitenkin kelataan ison hevostallin voimin ja vaikkei jarrut olekaan mitkään ihmemateriaalista valmistetut, ne kuitenkin pysäyttää auton tarvittaessa rivakasti. Ajotuntumaa vertaisin lähinnä kartingautoon. Matalilla kierroksilla pitkää matkaa moottorin humina aiheuttaa iltaisin tinnitystä korvissa. Maavaraa on yllättävän paljon ja kun etupuskurissa ei ole mitää törröttäviä lippoja, niin se ei osukaan mihinkään hidastetöyssyyn. Ja on siellä alla sellainen suojamuovi ottamassa vastaan maaemon kosketukset. Kaupunkiajoa välttelen viimeiseen asti ja cruisingeissa ajaminen on ihan täyttä helvettiä.
-Ferrari 360 Modena F1
-vm. 2000
-3.6l V8 (Tipo F131)
-400hv / 373Nm
-RL 8650rpm
-Hydraulisesti ohjattu 6-v manuaalilaatikko läppävaihtajilla
-Alumiinikoppa
-Ei vakkaria eikä muitakaan mukavuuksia
-Kello ja ulkolämpömittari
-n. 16l/100km
-Takalasin lämmitin (En ymmärrä, että mitä sillä tekee. Moottori on kuitenkin 20cm:n päässä)
Päivääkään en ole katunut.
