Puotilan autokorjaamo  RallyBaron

Puolen miljoonan XC70 D5 ja banaani T-5R

  • 31 Vastauksia
  • 12875 Lukukerrat

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa säkkijänis

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 53
  • www.vrcf.fi
Ahaa, kiitos Citroenisti. Näen tuossa kyllä sen idean nyt, että sen wanhan kansan nyrkin kokoisen Defan saa kyllä tuolla menetelmällä piiloon nopeasti ja kätevästi. Ensiasennus on tosin vähän työläämpi. Itse en ole mersuaikojen jälkeen enää pelannut lohkolämmittimien kanssa, mutta muistan kyllä vetäneeni pari kertaa defan vihreää perässäni pitkin kotikatuja kun en ollut vielä ehtinyt herätä kunnolla aamuun. Tuolla ratkaisulla sitä johtoa ei välttämättä aamulla unohdakkaan, kun kääntää tuon kilven pystyyn niin, että se näkyy konepellin yli sisälle. Tai sitten senkin unohtaa ja päästää aamutokkurassa töihin defan johto autossa kiinni ja rekisterikilpi pystyssä. Nyt jos pitäisi siirtyä takaisin lohkolämmittimeen niin unohtaisin sen varmaan joka aamu paikoilleen jos nyt muistaisin yleensä edes kytkeä sitä.

Nyt kun on saanut (joutunut) olla sisätiloissa vähän pidemmän aikaa, niin on kyllä ollut aikaa muistella, että mitä kaikkia remontteja sitä onkaan tullut taas laminlyötyä. On kyllä tullut lyötyä XC:tä ihan muutenkin tässä viimeaikoina. On jäänyt peseminen, talvirenkaat on revitelty pilalle, etupuskuri halkaistu jäiseen penkkaan ja sisälle on taas kertynyt roskaa niin että hyvä jos itse mahtuu mukaan. Jotenkin se vaan aina luisuu siihen, että auto on täynnä roskaa, vaikka aina kun sen siivoaa, niin ajattelee, että nyt en enää kerää roskaa autoon ja jos kerään, niin vien kaikki heti pois.  Sitten taas kuukauden päästä kerää kaupan muovipussillisen roskaa pois lattialta ja erottelee siinä samalla panttipullot, joita tulee just sen verran, että ei oikein tiedä, että heittäisikö menemään vai ei. Olisi kuitenkin 1.45€ tulossa, mutta on niin vähän, että ei kuitenkaan. Toisaalta pitäisi ajatella ympäristöä, mutta toisaalta ajattelenhan minä, kun en heitä näitä roskia tien varteen. Roskiksen pitäminen voisi olla ratkaisu, mutta auton sisustan tumma värimaailma kärsii jos siellä on harmaa, selvästi kierrätysmuovista tehty, hapertumisen jo aloittanut Smarketin muovikassi. Sitten se pyörii siellä apukuskin jaloissa ja leviää pitkiinsä. No niinhän ne roskat pyörii apparin jaloissa aina muutenkin, mutta jotenkin on vaan helpompi sanoa kyytiläiselle, että: "Täällä on nyt vähä roskaa, mutta tallot ne vaan sinne lattialle". Pystyykö kukaan samaistumaan? En tiedä, meni nyt vähän ohi aiheen.

Otin itseäni niskasta kiinni ja tilasin XC:hen sen parkkitutkan johtosarjan (Bilia). Kiitos tuomaril, avusta sen johtosarjan osanumeron kanssa. Samaan syssyyn, mutta eri mestasta (Polar Parts) tilasin vielä 4kpl niitä parkkitutkan antureita ja uuden takalasinpyyhkijän moottorin. Kun nyt pääsin vauhtiin, niin ostin sitten vielä moottoriöljyä sen verran, että riittää muutamaan öljynvaihtoon. Ei ehkä olisi tarvinnut, koska nyt koronan takia autolla ajelu vähentyi melko radikaalisti, enkä usko, että se nyt ihan heti tästä palaudutaan normaaliin. Nyt kun on sitä moottoriöljyä, niin tilasin samalla nipun öljynsuodattimia (Autodoc). Ja molempiin autoihin. Lisäksi molempiin uudet ilmansuodattimet, raitisilmasuodattimet, polttoaineen suodattimet ja T5-ärrään lämppärin kennon (Autodoc). Saattaa kuulostaa äkkiseltään siltä, kuin olisin ollut varautumassa maailmanloppuun, kun ostelen suodattimia ja öljyä omiin tarpeisiini noin paljon, mutta vakuutan, että tästä ei ole kyse. Olen vaan tässä itse itselleni määrittelemässä karanteenissa saanut kaikkia hyviä ideoita. Ja sattui vielä bildelsbasenista tulemaan vastaan erittäin edullinen XC:n etupuskuri, johon kuului maski, sumuvalot ja se keskellä oleva hopeinen koristeosa, niin pakkohan se oli vielä lisätä ostoskoriin. Sattuipa vielä sopivasti, kun tuossa minun vanhassa XC:n puskurissa on edellisen kilpitelineen reiät niin reunoilla, että ne näkyy uusien finnittömien kilpien reunoilla ikävästi. Tässä uudessa ei ole sitä ongelmaa. Eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Vähän taas jos saa lähteä sivuraiteille, niin tuli tuosta halvasta etupuskurista mieleen että välillä ihan jonkun verran ottaa päähän tuollainen: "Ostimpa juuri jotain tavaraa ihan v*tun halvalla!". Ei kukaan tule koskaan sanomaan, että ostin juuri jotain roinaa ja maksoin siitä normaalin markkina-arvon verran. Joo, huomaan, että sorruin juuri itse siihen. Olisin voinut jättää sen kertomatta, mutta mutta...


Ettei ihan karkaisi käsistä koko homma, niin voin vaan lopuksi todeta, että tämän postauksen tärkein aihe oli kuitenkin kertoa, että kaikesta T-Gul-hypetyksestä huolimatta en ole ihan täysin unohtanut omaa käyttöautoani.

Jäin myös hetkeksi miettimään asiaa, että mitä jos pitäisi varautua Mad-Max tyyliseen post-apokalyptiseen tulevaisuuteen, niin kyllä lähtisin XC:llä...




Poissa säkkijänis

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 53
  • www.vrcf.fi
Taas oltu hiljaa pitkä tovi. Kiitos siitä menee osaksi omalle laiskuudelle ja osaksi myös koronaviruksen aiheuttamalle sekasorrolle. Virus lamaannutti melkein kaiken aktiviteetin ja töistäkin kertoivat, että lomautusta pukkaa. Nyt kuitenkin jo takaisin normaalissa työrytmissä. Itsellä ei onneksi ollut kovinkaan suurta hätää missään vaiheessa, mutta moni pienyrittäjä on varmasti ahtaalla. No siitäpä sitten motivoituneena ajattelin tehdä radikaalin ratkaisun ja vein XC:n paikalliselle pajalle ja sanoin, että korjatkaa se D5 moottorin "lopotus". Ja samalla kaikki muukin. Ja sitten kun se on kunnossa, niin sen jälkeen tuon T5-R:n. Todellisuudessa ärrä lähti ensimmäisenä pajalle. Tehtiin jakopään huolto, vaihdettiin moottoriöljyt, vaihteistoöljyt, jarrunesteet, jäähdytinnesteet, polttoainesuodatin, airbagin keskusyksikkö, ABS-antureita ja ilmastoinnin ilmankuivain, kun vanha oli ruostunut ja varissut tielle. Vähän hirvitti se lasku noista hommista, mutta ei se enää niin pahalta tuntunut XC:n jälkeen.

XC:n matka korjaamolle alkoi katsastusasemalta. Sen katsastus piti olla ihan läpihuutojuttu, leima paperiin ja menoksi. Ajoin katsastusaseman pihaan, eikä mitään ongelmaa. Avaimet tiskille ja pihalle ihmettelemään, kun katsastusmies ottaa auton rutiininomaisesti haltuunsa. Ja samantien ajoi sen nurmikolle ja siitä sen jälkeen ihan hiipimällä halliin. Vähän ihmettelin, että mitä nyt oikein tapahtuu. Katsastuksen jälkeen inssi totesi vaan, että:  "Joo, tiedät varmaan että miksei nyt mennyt auto läpi". Mistäpä minä tietäisin, veikkasin iskareita. Katsastusmies sanoi, että ei siinä ole jarruja juuri ollenkaan, ihan kivikova poljin. Itse en tiennyt asiasta mitään, koska se toimi ihan varmasti kun ajoin auton parkkiin. Kyseenalaistin vielä sen verran tapahtunutta, että oliko katsastusmies ihan varma, että auto oli käynnissä kun kokeili jarruja. Hylkäyksen jälkeen itse koeajolle, kaasu pohjaan ja kokeilemaan. Ei ollut jarruja. Pikainen diagnoosi sanoi, että jarrutehostin hajalla, koska kyllä siellä kivikovan polkimen alla tuntui vielä sellainen hento puristus jarrulevylle. Mielessä kuitenkin pyöri enemmän se hetki, kun katsastusmies laittoi auton käyntiin. Niin hirveältä se kuullosti, että pyydän jo valmiiksi anteeksi kaikilta 50m:n säteellä olleista, jotka ovat ikinä joutuneet kuuntelemaan sitä D5:n lopotusta. Hyi V...!
Harmaakantisen D5 moottorin lopotus on varmaan tuttu ainakin puolelle sen moottorityypin omistajista. En kuitenkaan paljoa googletellut, että mikä se lopotuksen aiheuttaa, vaan kerroin vaan korjaamolla, että etsikää vika ja korjatkaa. Tiedossa oli kyllä, että kansi on irrotettava ja siitä alkaa jo hintaa tulemaan, mutta muuten XC on osottautunut hyväksi autoksi, joten menköön kun ei ole mitään suunnitelmaa vaihtaa sitä hetkeen. Diagnoosina oli kaksi imupuolen venttiiliä paskana ja olisiko ollut ne nostajat jotka toivat päälle vielä sellaisen räksättävän äänen. Mutta ei huonosti: yli puoli miljoonaa ajettu moottori, josta puuttuu venttiileistä palasia ja silti toimii.
Päädyttiin oikaisemaan kansi ja vaihtamaan siihen sisuskalut, koska vaihtokannen hinta olisi ollut 2700euroa. Samalla siinä meni jakopään huolto ja uudet moottoriöljyt. Vanhoilla olikin jo ajettu 3000km. Sitten sama käsittely, kuin ärrällekkin: kaikki öljyt ja kaikki nesteet. Ilmastoinnin huollossa selvisi pelkällä täytöllä. Ja nyt vaihdettiin ennakoivana huoltona se kuuluisa booriholkki, joten ei enää menetettyjä yöunia sen takia.

Ja kävin vielä hakemassa XC:n ohjaskulman anturin (spiraalikaapelin) ja päätin vaihtaa sen ihan itse. Se oli helppo urakka, ei todellakaan kannata alkaa viemään sen takia huoltoon. Homma vaatii vielä vikakoodien luvun, joten jos ei itsellä niitä laitteita ole, niin kannattaa jollekkin kaverille sanoa, että nollaa. Pääsee luistoneston vikavalosta eroon. Toiseksi eniten hommassa kuumotti, +30 helle, eniten kuumotti airbagin irrotus. Pelkään, että se räjähtää, kun vaan ajatteleekin sen purkamista. Homma tuli vielä tehtyä kahdesti, kun laitoin ekalla kerralla ratin väärille booreille. Ei ollut merkkauskynää ja vaikka olisikin ollut, niin muistin sen boorien merkkauksen samalla kun ratti oli jo kourassa.

On tuettu paikallista monimerkkikorjaamoa sekä montaa muuta varaosatoimittajaa. Mutta XC käy niin hyvin, kuin D5 voi vaan käydä. Vetojakin tuli jonkun verran takaisin, kun ei venttileistäkään puutu enää paloja. Ja ärrä on... No ärrä :D

Poissa säkkijänis

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 53
  • www.vrcf.fi
Pieni vannepäivitys:

Ajelin tuossa alkukesästä hiekkaa ja näin siellä yhden talon pihassa erittäin kliinin s60:n. Huomasin heti, että pakko olla jonkinsorttinen harrastaja, koska siihen oli selvästi juuri vaihdettu finnittömät kilvet ja muutenkin auto oli erittäin kauniissa kunnossa. Eniten huomion kiinnitti kuitenkin ne vanteet. Sellaiset monipuolavanteet, jotka istuivat erittäin hienosti ainakin s60 Volvoon. Näin jo kaukaa, että ne eivät ole mitkään kiinantinat vaan juuri sen aikakauden Volvon original vanteet. Älkää kysykö, että miten ne tunnistan, sen vaan "tuntee".

Siitä innostuneena avasin sitten illalla koneen ja aloin metsästämään niitä, että mitkä ne ovat. Vanteet löytyikin kohtalaisen nopeasti ja on niistä ollut puhettakin monesti tällä foorumilla. Onnekseni vanteiden koko ja et on täysin sama, kuin XC:n vanteissa. Tarjonta vaan oli melko heikkoa, mutta varaosahaun kautta löytyi ehjän näköiset vanteet, jotka kaipaa ainoastaan maalia. Hinta oli sen verran alhainen, että ostin ne samalta istumalta. Tämän kesän ajattelin ajaa noilla noin ja ensi talvena sitten maalautan ne jossakin ammattilaisella alkuperäisen värisiksi. Omat XC70 alkuperäiset vanteet saa sitten toimittaa talvivanteiden virkaa tästä eteenpäin. Onhan 6-puolaiset vähän inhimillisempi pestäkkin talvella, kuin tuollaiset monipuolaiset.

Katolla näkyy myös uusin lelu: 2020 Radon Cragger 7.0 ja pyörä on kiinni Thulen ProRide 598:ssa.




Tethys 17"

Poissa Juhizz

  • VRCF Ry jäsen 2024
  • Grand Touring
  • ****
  • Viestejä: 2351
    • VolvoRyhmä@Facebook
Vs: Puolen miljoonan XC70 D5 ja banaani T-5R
« Vastaus #18 : 12.07.2020, 18:49:31 »
Kivasti sopii XC:henkin Tehtysit :)

Mulla oli ex-S70:ssä samat vanteet. Offset oli pikkasen liian iso niissä siihen mutta eipä se juuri haitannut.

Poissa säkkijänis

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 53
  • www.vrcf.fi
Vs: Puolen miljoonan XC70 D5 ja banaani T-5R
« Vastaus #19 : 03.08.2020, 23:32:36 »
Kivasti sopii XC:henkin Tehtysit :)

Mulla oli ex-S70:ssä samat vanteet. Offset oli pikkasen liian iso niissä siihen mutta eipä se juuri haitannut.

Kiitos. Kyllä miellyttää omaakin silmää. Taakse toki voisi laittaa vaikka spacerit, mutta ehkä ne ajat ovat omalla kohdalla jo vähän ohi.

Pääsin tuossa taas yksi päivä vähän vauhtiin ja tein pikku remontteja, joita oli kasaantunut. Ensimmäisenä vaihtoon meni XC:n etupuskurin takana sivulla oleva muoviosa, joka oli kuskin puolelta hieman ottanut osumaa viimetalven driftailujen jäljiltä. Se oli nopeasti kunnossa, eikä sen ihmeempiä ongelmia ollut siinä varsinkin kun mk2 -70:n puskurin irroitus on nykyään jo niin tuttu toimenpide, että menee vaikka unissaan. Sitten tuolla foorumin korjaamopuolella olinkin jo kysellyt, että missä vika kun konehuoneesta kuuluu vikinä kun käynnistää auton. Olin paikallistanut sen vikinän lähtevän paisuntasäiliöstä tai siitä lähtevistä putkista. Toinen paisarin kiinnike oli hajalla ja moottorin eläessä paisari heilui sen verran, että se päästi ilmoille ärsyttävän vikinän. Ostin Biltemasta uuden säiliön. https://www.biltema.fi/autoilu---mp/auton-varaosat/jaahdytysjarjestelma/paisuntasailiot/paisuntasailio-2000035403 . Säiliössä ei ole pohjassa sitä anturia, mutta sehän lähtee helposti irti, ei tarvitse edes voimaa, että se napsahtaa käteen. Laitoin anturin uuden säiliön pohjaan, säiliön kiinni ja nesteet säiliöön, niin vikinä lakkasi kyllä, mutta ajotietokone herjaa j.nesteestä ja käskee pysähtymään heti. Otin varaosa-autoista kaksi anturia lisää ja irrotin ne anturit vielä erityisellä varovaisuudella ja laitoin ne kiinni niin hennosti painamalla, että ne eivät voineet särkyä siinä. Antureiden toiminnasta ei ole takeita, mutta eihän se nyt voi olla mahdollista että rikoin kaikki. Epäilen vahvasti, että siinä Bilteman säiliössä on joku homma nyt, miksei toimi. Säiliön sisällä on kyllä se koho ja se toimii kyllä kun säiliössä on nestettä, mutta ei vain pelitä. No, pitää olla tyytyväinen siihen, että se vikinä edes loppu. Täytyy sanoa, että keulan remonttien osalta onnistumisprosentti oli 66.6%.

Sitten auto tallissa ympäri ja seuraavana oli vuorossa takalasin pyyhkijän moottorin vaihto. Pyyhkijän varsi oli melko jumissa, mutta lähti kyllä kampeamalla ja kevyesti naputtelemalla vartta. Uusi moottori kiinni ja homma alkoi pelittämään. Huomasin vielä, kun kokeilin uutta moottoria, että minullahan on autossa sadetunnistin. Ehkä joskus kannattaisi tutustua omaan autoonsa paremmin, mutta toisaalta mukava löytää uusia ominaisuuksia autosta reilun puolentoista vuoden jälkeenkin. Peräpään osalta isompi remontti oli vaihtaa parkkitutkan johtosarja. Youtube auttaa paljon näissä hommissa, kun ekaa kertaa irroittaa jotain auton osaa. Takapuskuri lähti helposti irti, vähän kyllä huvitti ne mutterit, jotka pitää sitä puskuria paikoillaan takana. Niihin on laitettu sellaiset 40mm paksut "prikat" kiinni. Holkki olisi ehkä parempi termi siihen. Yhtään en tiputtanut sinne auton runkorakenteiden sisään ja niiden kanssa kannattaa olla varovainen. Ihan vaan tiedoksi, jos joskus joku tätä postausta lukee ennenkuin alkaa irrottamaan omastaan takapuskuria. Niitä ei nimittäin välttämättä enää saa sieltä takaisin ellei sitten harrasta magneettikalastusta. Parkkitutkalle laitoin uuden johtosarjan paikalleen ja anturit vaihdoin vielä samalla, mutta ei vaan lähtenyt pelittämään. Varmaan vaatii jotain valohoitoa tai sitten rikoin enemmän kun korjasin. Perän osalta korjausten onnistumisprosentti on tällä hetkellä vain 50%, mutta jos ne tutkat alkaa toimimaan vikakoodien nollauksella, niin sitten remontti on onnistunut täydellisesti. Täytyy joku päivä taas vierailla kaverin luona, joka noita vikakoodeja pystyy nollailemaan.

Banaanilla (T5-R) kävin tuossa viikonloppuna Hämeenlinnassa kaverin mökillä. Matka meni hienosti ja näin vielä Hämeenlinnassa komean mk2 V70 ärrän sillä "oikealla" värikombolla, eli oranssi/turkoosi. Jos omistaisin isomman tukun rahaa, niin ostaisin sellaisenkin vielä autotallia koristamaan. Moro vaan, jos sen Volvon omistaja luet tätä.

Poissa säkkijänis

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 53
  • www.vrcf.fi
Vs: Puolen miljoonan XC70 D5 ja banaani T-5R
« Vastaus #20 : 18.01.2021, 23:08:35 »
Iltaa!


Tässä sitä ollaan lumihangessa ihmettelemässä suomen kaunista luontoa ja volvon väkeviä hartialinjoja. Mutta moni kakku päältä kaunis...

Erittäin suuria ongelmia ardicin kanssa. Normaalisti kun ardicista joku osa hajoaa, niin sehän menee automaattisesti off asentoon. Nyt ei mene. Auto "luulee" että ardic on toiminnassa muttei kuitenkaan inahdakkaan. Onko kohtalontovereita, jotka ovat painineet samojen ongelmien kanssa ja paikallistaneet vikaa?

Lisää aiheesta tuolla ardicin ongelmat topicissa.

Poissa säkkijänis

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 53
  • www.vrcf.fi
Vs: Puolen miljoonan XC70 D5 ja banaani T-5R
« Vastaus #21 : 25.08.2021, 19:33:18 »
Hei taas! Joskus totesin, etten ole kovinkaan aktiivinen kirjoittelija ja tässä se taas nähtiin. Tämäkin topic on hautautunut ties minne asti, niin nostetaas taas vähän.

Tosiaan edellisen kerran jälkeen on jotain pientä tapahtunutkin käyttikselle, mutta banaani on viihtynyt visusti tallissa. Pari päivää sitten pamahti 100 000km täyteen minun ja XC:n yhteiseloa. On se vaan ollut kova rauta, 580 000km ja vielä vaan porskuttaa heti kuin uutena. Ardiciin liittyvä ongelma löytyi poikki kuluneesta johdosta ihan siinä Ardicin liittimen vieressä. Taisi olla vihreä/valkoinen johto, mikä oli mennyt sisältä poikki. Viime talvena myös paukahti sivulasinnostin ja ikkuna yritti työntyä ulkomaailmaan sille tehdystä urastaan. Ovipahvi irti ja tutkimaan. Onneksi lasinnostimesta oli ainoastaan se "perhonen" hajonnut ja onneksi niitä sai Motonetistä markalla. Vaihdoin samantien molemmat perhoset ja laitoin vähän rasvaa liukukiskoon. Hienosti toimii eikä tarvitse parkkihallissakaan avata ovea, että saa parkkilipun. Noista parkkitutkista myös vähän updatea, mistä narisin aiemmin. Yritin antaa valohoitoa autolle, mutta ne ei vaan lähteneet pelittämään kunnes kerran menin kotiin ja normaalisti pakitin autoa ruutuun, niin ne alkoi soimaan. Vähän ihmetytti aluksi, että mikä nyt hajosi, kun alkoi piipitys kuulumaan. Ihan satavarma olen siitä, etten ole tehnyt autolle mitään sen parkkitutkan johtosarjan vaihdon jälkeen ja olin jopa vähän unohtanut koko ongelman. Mutta niin se vaan korjaantui "itsestään". Myös se "Parkkitutka vaatii huollon" -ilmoitus sammui samalla, eli voi jättää pois laskuista sen mahdollisuuden, että olen vain vahingossa pitänyt sen parkkitutkan pois päältä siitä napista.

Keväällä myös huomasin, että ei näillä valoilla enää näe mitään. Ajovalojen lasit (muovit) alkavatkin olemaan jo menetetyt pelit. Kiillotin ne silloin joskus sillä Autoglymin kiillotussarjalla, mutta sen vaikutus on jo kadonnut ja nyt ne lasit on jo pilalla. Tilasin V-partsilta uudet lasit, mutten ole vielä saanut aikaiseksi vaihtaa niitä, kun aika on rajallinen ja pelkään, että kun niitä alkaa vaihtamaan, niin siinä menee aikaa kun ensin repii vanhat lasit irti väkivalloin ja nakertaa kaiken vanhan liiman pois ja liimaa uudet lasit paikalleen ja odottaa vielä, että se liima on varmasti kuivunut. Ostin myös varaosahausta uuden ilmastointilaitteen paneelin, missä on paikkoja lisää sille lisävalojen kytkimelle. Hyvä tuuri kävi, kun se kytkin tuli siinä paneelin mukana, niin ei tarvitse sitä erikseen alkaa metsästämään. Suunnitelmissa on hakea Biltemasta ne 9" ämpärit keulille niin näkee talvella vielä vähän paremmin. Ruotsin tyyliin voisi laittaa niitä vielä 3 siihen keulille. Tietysti niin, ettei referenssiluku ylity.

Onko muilla miten toteutettuja lisävalojen kiinnitysratkaisuja. Kun ei viitsisi laittaa sillä perinteisellä menetelmällä. Tulee rumat jäljet niistä tuista puskuriin, enkä halua porata yhtään reikää näkyvälle paikalle.


Ei uskoisi, että on päästetty yli 560 000km



Tästä oli otettava kuva, uudestaan 111111,1km:n päästä



Töistä sai apuvälineet lainaan kun mietin, että onko pyöränlaakerit kunnossa



Kävin myös valloittamassa Norjan

Poissa säkkijänis

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 53
  • www.vrcf.fi
Vs: Puolen miljoonan XC70 D5 ja banaani T-5R
« Vastaus #22 : 13.10.2021, 18:29:06 »
Juttua lisävaloista ja siitä, miten voi senkin tehdä mahdollisimman vaikeasti:

Pimenevien syysiltojen ja ajovalojen kaihin seurauksena päätin, että lisävalot on saatava omaankin autoon. Pitkän aikaa olin jo leuhkinut, että minä en laita mitään led paneelia autooni, kun ne on niin törkeän näköiset eikä ole tarvetta nähdä mihinkään kilometrin päähän. Riittää kun näkee kunnolla penkoille sen verran, että ehtii pysäyttämään auton valokeilan + reaktioajan vaatimalla matkalla. Heti ensimmäisenä suunnittelin, että vedetään kunnon länsinaapurityyliin kolme 9" halogenämpäriä keulilla joten matkan ensimmäinen etappi oli Biltema. Sieltä ne niiden muutaman kympin lisävalot matkaan ja niille johtosarja sekä se putkimallinen teline. Koko roska maksoi jotain 150€, joten mietin, että se on ihan ok, ei mikää älyttömän kallis paukku. Heti Bilteman pihassa jo huomasin, että se putkiteline ei tosiaankaan sovi XC:n nokkaan ei sitten mitenkään. Vaihdoin sen sitten sellaiseen ohutlevymallin telineeseen ja se näyttikin jo vähän paremmalta. Ikäväkseni huomasin, että se ohutlevyteline on tehty FIN kilville ja minulla kun niitä ei enää ole, niin ne telineen mustat reunat jäi paistamaan ikävästi sieltä kilven takaa. Suunnittelu jäi vähän tauolle ja autoin kaveria sen lisävalojen laitossa omaan autoonsa.

Kaveri oli päätynyt X-visionin genesis 600 hybrid beam valopaneeliin ja siinä samalla kun kaveri veteli johtosarjoja, sovitin sitä valopaneelia omaan autooni. Ei miellyttänyt silmää siinä kilven yläpuolella, mutta totesin, että se menee kuin heittämällä sinne XC:n puskurin aukkoon. Siinä vaiheessa rupesin ottamaan vähän takapakkia omissa sanoissani ja aloin miettimään, että ehkä tuo valopaneeli on sittenkin ihan kohtalainen idea, kun siellä puskurin aukossa se paneeli olisi hyvin piilossa, eikä rikkoisi auton alkuperäisiä linjoja. Vielä kun näki, että miten hyvin se valopaneeli valaisee, niin olihan se syötävä omat sanat ja kiikutettava edelliset lisävalohilppeet takaisin Biltemaan ja haettava samanlainen Genesis 600:nen itsellekin. Johtosarjan jätin tosin jo ostamatta, kun suunnittelin, että haluan sen alkuperäisen lisävalojen pistokkeen käyttöön, että saan siistin asennuksen. Ongelmana oli tietysti, että tässä tapauksessa johtosarja piti tehdä itse, kun siniselle en uskaltanut edes soittaa, että mitä pyytävät lisävalojen alkuperäisestä johtosarjasta.

Sitten itse johtosarjan tekoon: Ensimmäinen vaihe oli löytää sille auton puoleiselle lisävalojen liittimelle vastakappale jostakin. Ja sopivasti KL-varaosat sellaisen minulle möi pinneineen päivineen. En ole sähkömies, mutta jotenkin karsastin niitä johtoja pinnien jatkona, kun ne oli sellaista 1mm luokkaa. Itseltäni löytyy kyllä pro-tason työkalut niiden pinnien rutistamiseen, mutta ei niitä valmiita pinnejä ilman johtoja oikein tahtonut löytyä mistään. Paitsi tietysti valmiista autosta. Ei muutakuin auto alle ja vähän matkan päähän parin purettavan V70:n kimppuun estimään saman valmistajan liitintä, missä olisi samat pinnit ja niiden jatkona paksumpaa johtoa. Pikku purkamisen jälkeen löysinkin vetokoukun johtosarjasta saman valmistajan liittimen, missä oli sisällä monta pientä samanlaista pinniä ja yhdessä johdossa vähän paksumpi johto (se on se sininen johto). Samalla, kun metsästin sopivaa johdonpätkää, niin tuumailin, että mitenkäs se lisävalo asennetaan puskurin palkkiin kiinni. Siinä pimeässä tein nopean suunnitelman, että nyt tuosta romusta palkki irti, että voi todeta sen olevan tyhjä, eikä esim. sattumalta poraa mitään airbagin tunnistinta jauhoksi. Siitä sitten työpaikan SER-jäteastialle etsimään jotain teurastettavaa johtosarjaa, josta saa hienon sukan johtojen päälle. Motonetistä vielä rele mukaan ja sitten täältä foorumilta ohjeet johtosarjan tekoon. Johtosarjan ollessa valmis, testasin lisävalon toimintaa kuivana ennenkuin pulttaan sen lopullisesti kiinni. Hienostihan se pelitti, vaikken ymmärtänyt yhtään, että mitä olin tekemässä kun rakensin hyppyjohtoja releen pinnistä toiseen. Kuvat alempana kertokoot puolestaan, että onnistuinko vai meninkö metsään.

Lisävalon asennus alkoi normisetillä, eli puskurin irroituksella. Merkkasin puskurin palkkiin ja lisävaloon keskikohdan ja sitten lisävaloon kiinnikkeet kiinni ja kaveri nosti lisävalon paikalleen ja minä konttasin auton alle merkkaamaan kiinnikkeiden reiät palkin alapintaan. Siinä puskurin palkissa menee sellainen pieni kaulus alapuolella, mitä vasten ne kiinikkeet oli hyvä painaa, joten se valo tuli myös varmasti suoraan. Ihan millipeliä tämä ei ollut, se laitettiin justiin keskelle. Porasin palkkiin reiät kiinnikkeiden ruuveille ja palkin etupuolelle tein pienet 4x5cm kurkistusreiät, että sai mutterit kirittyä sisäpuolelta. Mielessä kävi myös, että olisin laittanut niittimutterit, mutten uskaltanut, kun jos joskus tuo pitää purkaa pois, niin ne niittimutterit lähtee kuitenkin pyörimään mukana. Enkä ole edes koskaan laittanut mihinkään niittimutteria, niin tämä on väärä kohta alkaa opettelemaan. Ekan asennuksen jälkeen sitten sovitin puskuria paikalleen ja siitä olikin helppo merkitä ne kohdat, mihin pitää ajaa urat puskurin muoviin, että puskuri mahtuu menemään paikalleen nyt kun kiinnikkeet ovat edessä. Ekan sovituksen jälkeen todettiin, että lisävalo on liian ylhäällä ja hankaa puskurin aukon yläpintaan. Laitoin sinne sitten pidemmät ruuvit ja noin 15mm:n edestä prikkoja, että sain lisävaloa laskettua hieman. Ei muuten ravista valo ajaessa yhtään kun sen pulttaa puskurinpalkkiin! Toinen sovitus sitten onnistuikin täydellisesti. Johtosarjan veto konehuoneeseen oli sen verran iisi keikka, että siitä ei saa tätä lausetta enemmän juttua aikaiseksi. Ja kun se lisävalon ja auton väliin tehty johtosarja oli jo valmis, niin senkään laitto ei ollut muuta kuin naps, naps ja rele kiinni maadotusruuviin. Sit tien päälle, säätö pimeessä kohdilleen ja äkkiä saunaan.

Omasta mielestä onnistuin asennuksessa erittäin hyvin ja mukava kun nyt näkeekin pitkillä. Tosin niiltä kun heittää lyhyille, niin ei sitten sitäkään vähää. Opetuksena sanon vain, että never say never to a led bar. 

Banaani on jäänyt tänä kesänä täysin huomiotta, kun sain keväällä vihdoin toteutettua yhden lapsuuden haaveista ja kesäillat meni Italian orilla kurvaillessa.



Lähtökohta oli tässä



Tarkka johtosarjasuunnitelma



Valmis johtosarja



Palkin kurkistusluukku



Valo tukevasti kiinni palkissa



Eka sovitus



Lopputulos



Tanssahtelevat hirvet ja hevoset

Poissa h4nkki

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 311
  • Dieselisti
Vs: Puolen miljoonan XC70 D5 ja banaani T-5R
« Vastaus #23 : 16.11.2021, 19:24:12 »
Hyvännäköinen toteutus! :) ITsekin olen autosta riippuen joko paneeli- tai ämpärimiehiä.. ;)
Takavetoisia menneitä:142 Deluxe 1971-> 144 GL 1972-> 340 GL 1987-> 245 SE 1993
Etuvetoisia menneitä: V70 Tdi 1998->440Tbo 1990-> 460 1,8i 1994-> V40 D2 2014-> V50 D5 2008->V70 D3 2013->S60 D3 2011

Nyt käytössä:  XC60 2014 ja volkkari

Poissa säkkijänis

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 53
  • www.vrcf.fi
Vs: Puolen miljoonan XC70 D5 ja banaani T-5R
« Vastaus #24 : 12.12.2021, 00:10:15 »
Hyvännäköinen toteutus! :) ITsekin olen autosta riippuen joko paneeli- tai ämpärimiehiä.. ;)


Kiitti! Vähän pelkäsin, että jääkö tuo valopalkki nyt liian alas, mutta ei se ole menoa haitannut. Oikeastaan varmaan ihan mukava vastaantulijalle, kun nyppylän takaa ehtii ehkä vielä heittää pitkät pois päältä ennenkuin valopalkin ledit häikäsee silmiä. Tänään vielä kytkin ne valopalkin parkit toimintaan, kun oli niin teini olo. Boostasin oloa vielä heittämällä 15mm spacerit taakse. Aivan älytöntä tuunaamista.

Kaikista vulgäärein tuunaus tuli kuitenkin suksiboksiin. Siihen liittyy sellainen tarina, että kun olen vuokrannut suksiboksia kollegalleni, niin se on aina maininnut asiasta, että eikö tuota volvo tekstiä voisi ottaa pois, kun ei kuulemma näytä fordissa hyvältä. Kunnon yittäjähenkisenä ihmisenä kuuntelen asiakkaitteni toiveita ja otin volvon kirjaimet pois boksista ja suunnittelin sitten siihen uudet tarrat.

Checkmate!




Poissa säkkijänis

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 53
  • www.vrcf.fi
Vs: Puolen miljoonan XC70 D5 ja banaani T-5R
« Vastaus #25 : 23.12.2021, 19:47:38 »
No nyt se XC70 tuli hävitettyä ja tulipunainen coupe BMW tuli tilalle. Mittarilukemaksi jäi 592tkm. Kyllä sillä vielä saman verran on edessäkin ja bemari tuskin ikinä näkee niitä lukemia, mut ei se tässä ole tarkoitus. Ja pakko se on elää reunalla vielä kun voi. :D

Poissa säkkijänis

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 53
  • www.vrcf.fi
Vs: Puolen miljoonan XC70 D5 ja banaani T-5R
« Vastaus #26 : 07.09.2022, 23:28:56 »
Moro taas!

Ei sopinut BMW tuote enää omaan käyttöön ja hiekkateillä kanttailuihin ja vähän hirvitti muutenkin koko auto, kun aina sai ajaa sukkasillaan, ettei raavi pohja mihinkään eikä kivet hakkaa maaleja pyöränkaarista. Myös vääjäämätön arvonalenema johti sellaiseen ratkaisuun, että piti tehdä nopea ja melko näyttäväkin liike. Painoin "reset to default" nappia.




Jo BMW:tä ostaessa olin tehnyt päätöksen, että auton pitää olla jonkun värinen. Eli mustat, valkoiset ja kaikki sävyt niiden väliltä oli poissa laskuista. Itse olen tykästynyt tuohon ocean race siniseen, joten luuri käteen ja soitto autoliikkeeseen. BMW herätti sen verran suurta iloa autoliikkeessä, että kauppa syntyi melko joutuin. Ja onhan se varmaan taivaan tosi, että hyvillä varustespekseillä oleva M-Sport coupe teinibemari hirveän kokoisella dieselmyllyllä nelivetona on het kuin mansikka autoliikkeelle myydä jos verrataan tuollaiseen Volvoon. Itselle taas hyväksi todettu XC70 oli erittäin helppo ottaa vaihdossa. Toki autoliikkeet ei tee huonoja kauppoja, että onhan tämäkin Volvo itseasiassa melko kallis, mutta luotto on kova tähän autoon. Ja jos tämä XC70 on puoliksikaan yhtä kova rauta, kuin edelliset Volvoni niin kyllä pitkässä juoksussa homma kannattanee. Ja oikeastaan ihan sama. Pääasia että pääsen fillari kontissa jonnekkin mörön perseeseen ja muutenkin seikkailemaan muuallekkin kuin jonnekin rantabulevardille kiertelemään routamonttuja.

Itse Volvosta: 2006 XC70 D5 automaatti. Ajettu 380tkm. Auto tuntuu ajolleen hyvältä, penkkejä tuskin kannattaa alkaa vertaamaan BMW:n sporttipenkkien kanssa, mutta mukavat sohvat kuitenkin. Valot on paremmat, kuin BMW:ssä, mutta kyllä tähänkin on se ledibaari laitettava puskurin reikään.

Tässä jotain listaa, mitä kaikkea joutuu tekemään, että auto alkaa tuntumaan omalta:
-Uudet ocean race tarrat (tilattu)
-Takakontin lippa
-Jotkut toiset vanteet, onneksi löytyy yksi ylimääräinen sarja XC:n orkkis 17" aluja
-Joku bluetooth boksi soittimelle
-Suksiboksi, (joka jäi edellisestä) maalautettava ocean race siniseksi.
-Led lisävalorauta. Toteutus: mallia edellinen, tsiigatkaa viesti ylempää.
-Vetokoukku
-Maalipinnan myllytys

Niin ja se booriholkki ihan varulta!


Poissa h4nkki

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 311
  • Dieselisti
Vs: Puolen miljoonan XC70 D5 ja banaani T-5R
« Vastaus #28 : 19.09.2022, 11:42:26 »
Teit pienen syrjähypyn (itse paraskin puhuja... ;D) ja palasit hienon volvon kanssa!!  S*
Eiköhän tuo oceani ole vähintään yhtä hyvä, kuin edellinenkin!  -H-
Takavetoisia menneitä:142 Deluxe 1971-> 144 GL 1972-> 340 GL 1987-> 245 SE 1993
Etuvetoisia menneitä: V70 Tdi 1998->440Tbo 1990-> 460 1,8i 1994-> V40 D2 2014-> V50 D5 2008->V70 D3 2013->S60 D3 2011

Nyt käytössä:  XC60 2014 ja volkkari

Poissa säkkijänis

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 53
  • www.vrcf.fi
Vs: Merikontti XC70 Ocean Race D5 ja banaani T-5R
« Vastaus #29 : 06.10.2022, 23:04:05 »
Kiitos, kiitos. Pikku syrjähyppy joo tuli tehtyä. Bemari oli kyllä jees auto, mutta se ei oikein sopinut käyttöautoksi ja jos piti lähteä kylille leuhkimaan niin sitä varten on kyllä ihan toisenlainen vehje tallissa. Olen todennut, että kahden auton (oikeasti niitä on neljä, mutta kaksi ainoastaan ajossa) politiikassa vanha sanonta: vastakohdat täydentää toisiaan, pitää erittäin hyvin paikkaansa.

Volvo lähti heti ekana pajalle, kun paisari oli tietty täynnä öljyä. Olisihan se kannattanut tsiigata jo ostohetkellä, mutta ei siinä näkynyt päällisin puolin mitään ihmeellistä, kun nuo konehuoneet on aina niin törkyisiä muutenkin. Eikä lämpömittarikaan seilannut ja lämmintäkin tuli sisälle. Pajalla ne otti jonkun öljynlauhduttimen nestekierron pois käytöstä, ja käskivät ajamaan sillä pari päivää, että näytttääkö sitä öljyä valuvan sitä kautta nestekierron puolelle. Toinen vaihtoehto oli, että turbo olisi hajalla tai sitten kansiremontti. Turboa itse veikkasin, kun kerran lähipiirissä oli samanlainen tilanne, muttei mitään haisua, että mistä se öljy sinne nestepuolelle oikein tulee. Silloin tehtiin kansiremontit ja muutkin taiat, mutta öljy vaan löysi aina tiensä nestekierron puolelle. Muttei kuitenkaan toisinpäin. Lopuksi tuolla nimenomaisella korjaamolla päällikkö sanoi, että ootteko koskaan miettinyt, että vika saattaa olla turbossa, kun sen nestekierto joskus hajoaa ja öljy pääsee suurempipaineisena livahtamaan nesteen sekaan. Mutta omalla kohdalla kävi sen verran hyvä tuuri, että kun nestekierto puhdistettiin öljystä, niin sitä ei enää tullutkaan lisää. Eli varmaan joskus oli tehty joku yllämainituista remonteista ja nestekierron puoli vaan jätetty puhdistamatta. Lisäksi se öljy siellä paisarissa oli sellaista omituista rihmaa, mikä viittasi siihen, että se on ollut siellä melko kauan. Korjaamolta suosittelivat ylävesiletkun vaihtoa, kun se öljy nousee sinne korkeimpaan kohtaan ja syövyttää vesiletkua sisältäpäin ja jos se öljy on vanhaa, niin syöpyminen on todennäköisesti jo melko pitkällä. Ja niinhän se olikin. Vesiletku oli tosi pehmeä ja vaarana on, että se voi jo räjähtää jos yhtään antaa enemmän jenkaa. hain motonetistä uuden letkun ja vaihdoin sen sitten itse. Vanha vesiletku olikin täynnä sellaista samaa öljyrihmaa. Nyt neste on pysynyt niin puhtaana, kuin vain voi olettaa. Toki sieltä kierrosta varmaan tulee maailman tappiin asti sitä pientä mujua, mutta täytyy vaihtaa nesteet pari kertaa tässä tuonnempana ja koko paisari vaikka jossain välissä. Seuranta on kuitenkin kokoajan päällä, jos tilanne alkaa eskaloitumaan.

Sitten kun tuo moottoripuoli oli taputeltu, niin saikin keskittyä ulkokuoreen. Tilasin V-Partsilta uudet Ocean Race logot ja uuden Cross Country tarran takaluukkuun. Ennen niiden liimaamista vein auton kiillotukseen ja siellä ne jo lätkivät ne Ocean Race logot samalla kylkiin. Itse en ole vielä saanut aikaiseksi liimata sitä takaluukun tarraa paikalleen. Takaspoileria metsästin hetken 458:n sinisenä (Volvo Ocean Blue) mutta eihän sitä löytynyt, niin kiikutin maalarille spoilerin varastostani. Siitä motonettiin hakemaan ledibaari (sama, mikä edelliseenkin) ja työpaikan serrijäteastialle taas hakemaan jotain johtosarjaa, josta saan jotain hienoa punosta lisävalojen johtosarjan ympärille. KL-varaosilta tuli se lisävalojen johtosarjan liitin ja siihen sopivat pinnit purkuauton vetokoukun johtosarjasta. Bluetooth mokkulan tilasin tuolta Juhizzen linkin takaa (kiitos). Skandixilta tilasin lämmönsäätöpaneelin alareunaan sen 7-paikkaisen kehyksen (30669774) ja sen lisävalon napin(31288619). Ja Biliasta kolme valenappia (8691511). Älkää kysykö, miksi en tilannut kaikkia lämmönsäätöpaneelin hilppeitä samasta paikasta, en osaa vastata siihen itsekään. Lisävalon asennus meni täsmälleen samalla kaavalla, kuin viimeksikin, niin en ala sitä nyt tähän sen enempää runoilemaan.

Ainahan Volvoa on pidetty turvallisena autona, mutta vähän tuntuu, että turvavyöt on pikkusen liiankin virkaintoiset tuossa autossa. Kuskin vyötä saa kyllä vetää pikkusen liian varovasti, ettei mene lukkoon. Ja sitten jos on yhtään kiire, niin se vyö kyllä haistaa sen ja päättää olla tosi hankala. Ja takana on ärsyttävä homma, kun laskee selkänojan apparin puolelta alas, niin se vyö kelautuu sisään ja saattaa mennä lukkoon eikä nojaa saa enää nostettua muutakuin irroittamalla turvavyö alapäästä. Sitten se vyö kyllä toimii, kun selkänoja on yläasennossa. Kuskin vyön vaihto nyt eri ole mikään iso juttu, mutta se takaturvavyö voikin olla kinkkisempi homma, kun se on siellä selkänojan sisässä eikä ole mitään hajua, miten se purkaantuu. Eikä viitsisi koko selkänojaakaan sen takia vaihtaa.

Loppuun aina vähän kuvia. Olen alkanut vähän jo lämpenemään noille vanteille ja en niitä varmaankaan ala vaihtamaan. Ja onhan se mukavaa, että kerrankin on vanteet, missä ei ole kanttari-ihottumaa. Minulla kun ei ole koskaan ollut autossa täysin virheettömiä vanteita.





Kävin napsimassa kuvia isäukon luona ja "kaverikuvaan" eksyikin isän Volvo. Ei ihan T5R vaikka keltainen onkin.




Ja itseasiassa minun vanha XC70 on isällä sen kakkosautona. Olisin halunnut sen takaisin, mutta on kuulemma liian hyvä auto luopua siitä. Ajoin sillä kuitenkin tuossa justiinsa 600 000km mittariin. Kesällä kuskasin sillä muoviputkia, oli ihan miehekäs kuljetus. :D



Vaihdoin otsikonkin tähän nyt kun on uusi auto. Minusta merikontti kuvaa hyvin tuota Ocean Race laatikkoa.

 

Kulkukoira  Proturbo