Kulkukoira  Proturbo

White Power; taas yksi 240. Konttorille, mars mars.

  • 243 Vastauksia
  • 96872 Lukukerrat

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa hazaa

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 340
  • www.vrcf.fi
Joskus aiemmin vannoin, että nykyinen Volvo S70:nen on ensimmäinen, ainoa ja viimeinen Volvo meidän taloudessa. Ei sillä, että tuo S70 olisi ollut mikään pommi. Hyvin sen kanssa elämä on sujunut. Mutta, kun nämä uudemmat Volvot muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ei oikein jaksa silmää miellyttää.

Sitten täysin puun takaa tuli tilaisuus ostaa omaksi hieno kuntoinen 240 vuodelta 1990. Autolla on nyt ajettu hiukan alle 140.000 kilometriä. Ja mittarilukema pitää paikkansa. Ruostetta ei autosta ole juurikaan löytynyt. Muutamaa pikku juttua lukuun ottamatta. Ruostesuojaus tehty vuonna 2008. Hitsaamista ei siis ole tiedossa. Hyvä, koska en halltse sitä.

Lisäksi autokaupan yhteydessä sain optioksi henkilökohtaisen mekaanikon. Ja tätä optioita tullaankin tarpeen vaatiessa käyttämään. Ja niitä tarpeita onkin jo tullut keksittyä.






Ja mitä tähän autoon on sitten jo tehty. Aika paljon. Edellinen omistaja on käynyt pitkän ja verisen taistelun auton kanssa. Teknikkaa on laitettu kuntoon  se onkin nyt hyvässä iskussa. Jarrut, takajouset, kaikki iskarit, joitain puslia, perä, kytkin laitettu. Tuulettimen moottori ja takavalot vaihdettu uusiin. Takaturvavyöt pidennetty, jotta lasten turvaistuimet saatiin matkaan mukaan. Kuskin penkki restauroitu ja molempiin etupenkkeihin laitettu penkinlämmittimet. Listasta varmaan jotain vielä puuttuu.

Koska auto on karvalakkimalli, niin mitään ylimääräistä tästä ei tehtaalta lähtiessä ole löytynyt. Kierroslukumittari on jälkeenpäin lisätty. Lisämukavuutta matkaan tuo vakionopeudensäädin. Ai niin, kellokin on lisätty kokoonpanoon. Ja taakse aurinkoverhot. Sisustaaltaakin auto on hienossa kunnossa.

Mutta mutta. Jossain vaiheessa edellinen omista on alkanut miettimään lisähevosten hankkimista tuohon 2,3 litraiseen koneeseen. Turbokoneenkin asennusta mietittiin. Sitä olen minäkin jo miettinyt. Muutamia lisähevosia on kuitenkin jo etsitty. Kuulemma löydettykin. Itseasiassa aika paljon työtä on tehty ja osaa vaihdettu. Mulla kun ei ole aikaisempaa kokemusta näistä vehkeistä, en osaa sanoa kuinka tämä kulkee. No ei tämä ihan mikään lahna kuitenkaan ole. Tosin tuohon S70:een verrattuna kulkupuoli on aika maltillista. Ehkäpä tämä epäkohta tullaan myöhemmin korjaamaan.

Mitä autolle on sitten tehty kulkupuolen parantamiseksi. Orkkis flekti on saanut lähteä keulalta ja sähköinen tullut tilalle. Peräremontin yhteydessä välityksiä muutettiin lyhyemmiksi. Pitäisi siis kiihtyä nopeammin.


Moottori on saanut seuraavanlaisen käsittelyn: - kantta madallettu 0.5 mm
                                                                       - kannen seetityöt
                                                                       - Enem V15 nokka-akseli korvasi M-nokan
                                                                       - säädettävä nokkapyörä korvannut vakionokkapyörän
                                                                       - isommat suuttimet 270 cc/min korvanneet vakiosumut 214 cc/min
                                                                       - vakio sytkäboksi
                                                                       - vakio bensaboksi

Marteliuksen 'street' 4-2-1 pakosarja korvaa valupakosarjan. Simons pakoputki 076-H vapaavirtaavilla vaimentimilla + Magnaflown katalysaattori.


Näillä eväillä siis lähdetään liikkeelle. Mitä sitten olisi mielessä vielä saada aikaiseksi. Lista on aika pitkä ja toivottavasti se joskus toteutuu. Alla hiukan listaa:

1. Koska tuo hifistely on lähellä sydäntä ja kaapista löytyy läjä laitteita, ihan laadukkaitakin, niin tämä 240 tulee läpikäymään kattavan hifistysprojektin.

2. Hifistys tuo mukanaa melunvaimennusprojektin. Varsinkin konehuoneesta tulee ylimääräistä melua ohjaamoon. Jospa siitäkin päästäisiin eroon tai ainakin saataisiin sitä pienemmäksi.

3. Koska autoon tulee hyvät hifit, niin sitten tulee hälyytinkin ja ajonestolaite.

4. Ja koska tulee hälyytin, niin sitten tulee keskuslukituskin. Tökkii ihan tarpeeksi noiden ovien aukominen käsipelillä.

5. Ralliratti on jo tietysti hankittu

6. Käännetyt peltivanteet on työn alla. Kumeiksi tulee mahdollisesti 205/60/16"

7. Alusta tulee kokemaan päivityksen. Mitä kaikkea sitten pitää ja tarvitsee tehdä, niin se ei vielä ole selvää. Jousten lyhennys, lyhyemmät iskarit. Kallistuksenvakaajia, korin jäykistystä jollain tavalla.

8. Sitten se suurin ja kallein homma. Turbo pellin alle. Tai siis koko kone kerralla. Tämä poikii varmaan kytkimen vaihdon ja lukkoperäkin olisi ihan kiva tuossa tapauksessa.

9. Vilkkuja ja valoja vaaleiksi? Muutama lisämittari.


Tuossahan sitä haaveiltavaa riittääkin. Ensin oli tarkoitus muuttaa tuo ihana sininen sisusta mustaksi, mutta koska sisusta on niin hyvässä kunnossa, mennään sinisellä. Koetan pitää auton mahdollisemman viattoman näköisenä ja sellaisena, että muutokset eivät ole peruuttamattomia. Mitään rata-autoa tästä ei olla tekemässä. Maltillinen alustan päivitys riittää. Nyt ajettavuus on sellainen hiukan mukavuus painoitteinen. Sporttisempaan suuntaan olisi tarkoitus mennä.

Katsotaan mihin päädytään ja koska. Aihio tähän kaikkeen ainakin on loistava.


Lisäilen tarinaa tänne sekä kotisivuilleni, jonne laitan hiukan reilummin kuvia. Tulee niitä toki tännekin. Kotisivut löytyy tuolta:

http://www.peukalokeskellakammenta.com

Pyydän jo etukäteen anteeksi sitä, että en ole mikään tietokone nörtti enkä hallitse mitään koodausta, jolla nettisivuja tehdään. Jos lukijoilla onantaa parannus ehdotuksia sivuja koskien, niin niitä kyllä kuunnellaan.

Jo kaynnissä olevasta hifistyksestä laitan juttua tuonne projektiosioon. Linkki on kuitenkin tuossa alla:
http://www.peukalokeskellakammenta.com/240/240_hifistys/etusivu.html


Katsotaan tuleeko tämän Volvon kanssa yhtä lämmin suhde kuin S70 kanssa. Yksi kaveri keksi jo nimenkin turbotetulle autolle: White Power  *tumppuun->

 ;)
« Viimeksi muokattu: 30.09.2014, 21:31:32 kirjoittanut hazaa »

Poissa hazaa

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 340
  • www.vrcf.fi
Koska matkanteko ilman musiikkia on tylsää puuhaa, niin aloitetaanpa yhden kulkineen hifistys.
Hieno kuntoinen 240 saa seurakseen kattavan melunvaimennuksen sekä laadukasta elektroniikkaa.


Tarinaa löytyy kotisivuiltani: http://www.peukalokeskellakammenta.com/

Toki tännekin kirjoittelen ja neuvoja varmaan kyselen. Toivottavasti saan joskus kirjoitella
tänne turbokoneen asennuksesta kyseiseen 240:een  :nälkä:

Hifistys on tällä hetkellä vaimennusvaiheessa. Tai oikeastaan teen pariakin juttua samaan aikaan.
Mutta niistä en vielä teille kerro mitään. Kaikki aikanaan.






Tässä muutama maistiainen näin aluksi. Kotisivuilleni lykkään reilusti enemmin kuvia ja tarinaa. Katsotaan mihin kaikkeen tämä tulee johtamaan.
« Viimeksi muokattu: 11.09.2012, 21:53:47 kirjoittanut hazaa »

Poissa Divi

  • Takki & Ovipahvi
  • VRCF Ry jäsen 2024
  • Grand Touring
  • ****
  • Viestejä: 2093
  • Myydään mainostilaa!
    • Instagram: @buildingbrick240
Vs: Someday hopefully White Power; taas yksi 240
« Vastaus #2 : 11.09.2012, 01:32:12 »
Tämmöset se tarvii ehdottomasti.  8) Sit tietty kylkiin ja keulaan kirkkaat.
240 -86 @buildingbrick240

Poissa hazaa

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 340
  • www.vrcf.fi
Vs: Someday hopefully White Power; taas yksi 240
« Vastaus #3 : 11.09.2012, 01:35:44 »
Tämmöset se tarvii ehdottomasti.  8) Sit tietty kylkiin ja keulaan kirkkaat.
(Kuva poistettu lainauksesta.)

Niin munkin mielestäni. Mistähän noita löytyisi helposti?

Poissa Divi

  • Takki & Ovipahvi
  • VRCF Ry jäsen 2024
  • Grand Touring
  • ****
  • Viestejä: 2093
  • Myydään mainostilaa!
    • Instagram: @buildingbrick240
Vs: Someday hopefully White Power; taas yksi 240
« Vastaus #4 : 11.09.2012, 01:37:37 »
Varmaan lähtisin täällä kyselemään ostetaan puolella, varmasti on jollain kaapissa.  ;) Mites tuo turbotuspuoli.. tai lähinnä sen leimaaminen. Tuo on varmaan vähäpäästöseksi merkitty otteeseen kun on noin uusi?
240 -86 @buildingbrick240

Poissa hazaa

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 340
  • www.vrcf.fi
Vs: Someday hopefully White Power; taas yksi 240
« Vastaus #5 : 11.09.2012, 13:18:01 »
Varmaan lähtisin täällä kyselemään ostetaan puolella, varmasti on jollain kaapissa.  ;) Mites tuo turbotuspuoli.. tai lähinnä sen leimaaminen. Tuo on varmaan vähäpäästöseksi merkitty otteeseen kun on noin uusi?

940 matalapaine turbosta kone pellin alle?

Poissa JoonasH

  • Hallituksen jäsen - Päivämääräspesialisti
  • Administrator
  • Turbo+
  • *
  • Viestejä: 5700
  • Volvo R owners Finland / NordicR #315
Vs: Someday hopefully White Power; taas yksi 240
« Vastaus #6 : 11.09.2012, 13:22:03 »
noista takavaloista on kimppatilauspuolella joku tilaus käynnissä?

Poissa Elk

  • Paalimaan vartija
  • Turbo
  • ******
  • Viestejä: 2589
Vs: Someday hopefully White Power; taas yksi 240
« Vastaus #7 : 11.09.2012, 13:48:52 »
940 matalapaine turbosta kone pellin alle?
Voi sinne täyspaineisenkin laittaa.
Jäitä housuun!

Poissa cermi

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 13
  • www.vrcf.fi
Nyt näyttää ja kuullostaa hyvälle  :nälkä:

Poissa hazaa

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 340
  • www.vrcf.fi
Vs: Someday hopefully White Power; taas yksi 240
« Vastaus #9 : 11.09.2012, 15:15:49 »
noista takavaloista on kimppatilauspuolella joku tilaus käynnissä?

Ja halukkuus kyseisiin ilmaistu.

Poissa hazaa

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 340
  • www.vrcf.fi
Vs: Someday hopefully White Power; taas yksi 240
« Vastaus #10 : 11.09.2012, 15:16:38 »
Voi sinne täyspaineisenkin laittaa.

Aina vaan paranee. Katsotaan mitä markkinoilta löytyy.

Poissa kauppine

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 357
  • www.vrcf.fi
Vs: Someday hopefully White Power; taas yksi 240
« Vastaus #11 : 11.09.2012, 15:56:48 »
Aina vaan paranee. Katsotaan mitä markkinoilta löytyy.

Matalapaineturbon (B230fk) jos laittaa niin taitaapi mennä sellaisenaan leimasta läpi, mutta normi turbokoneen (B2x0ft/et) kanssa tarvii hakea penkkilappu ja "vahingossa" hävittää lohkosta merkinnät (=eli periaattees paperilla sama kuin turbottais ton nykyisen koneen), jos niitä katsuri edes vaivautuu tutkimaan... Mutta noista leima asioista löytyy jo riittävästi valmiita topickkeja, joten niitä lukemaan.  :)


Mut pirun siistin olonen. Mädästyslistoille vaan mustaa maalia.  ;)   IMO, tähän vois kyl madalluksen ja siistien vanteiden kanssa kyllä sopia porkkanavilkut.   :P

Poissa mirok

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 154
  • www.vrcf.fi
Vs: Someday hopefully White Power; taas yksi 240
« Vastaus #12 : 11.09.2012, 18:06:51 »
Ft koneen saa kyllä ilman mitään kikkailuja pellin alle.

Poissa Kökkö

  • Mr. Paljus
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 685
  • #lihavatpojat
Vs: Someday hopefully White Power; taas yksi 240
« Vastaus #13 : 11.09.2012, 18:44:18 »
Matalapaineturbon (B230fk) jos laittaa niin taitaapi mennä sellaisenaan leimasta läpi, mutta normi turbokoneen (B2x0ft/et) kanssa tarvii hakea penkkilappu ja "vahingossa" hävittää lohkosta merkinnät (=eli periaattees paperilla sama kuin turbottais ton nykyisen koneen), jos niitä katsuri edes vaivautuu tutkimaan... Mutta noista leima asioista löytyy jo riittävästi valmiita topickkeja, joten niitä lukemaan.  :)


Mut pirun siistin olonen. Mädästyslistoille vaan mustaa maalia.  ;)   IMO, tähän vois kyl madalluksen ja siistien vanteiden kanssa kyllä sopia porkkanavilkut.   :P
Mitä varten vakiokoneesta täytyy hakee penkkilappu ja merkinnät poistaa? B230FT on valmiiks jo vähäpäästöinen. B204FT (2.0 16V turbo) olisi mielenkiintoinen vaihtoehto myös, tosin harvinainen ja voi olla kalliskin. tuohon FT koneeseen vaihtohan on todella helppo, ruiskukin on sama, mutta sytkälastu ja ECU, IMM(?) ja suuttimet täytyy vaihtaa turbon vastaaviin. Virranjakaja täytyy olla 240:ssä lohkossa, kun ei mahdu muuten, muissa malleissa se on nokka-akselin perässä
Volvo 940 B230FT -92 (960-look projekti), Volvo V50 1.6D Kinetic -08, Volvo C30 D2 R-Design, Ford Anglia -64

Poissa stuge

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 238
  • www.vrcf.fi
Mua kiinnostais myös tuo ahtaminen:) ittellä on samanlsinen glt ja vm 90 eli vähäpäästönen. Ajattelin itse ruotsista hakea jonkun mätävikasen seiskasatkun ja istuttaa turbokoneen siitä pellin alle, ruotsista niitä kuitenkin saa halvemmalla ja helpommin. Omalla kakkosmelosella on ajettu 169tkm 8) elikkä innolla seurailen tätä projektia!

 

Proturbo  Autodiagnoosi