Noniin päivitellääs taas tännekkin. Pitäisi ehkä aktivoitua kirjoittelemaan useammin niin ei tule joka kerta seittemän sivun romaania
Auto ollut pääosin tallissa odottelemassa kesäkelejä ja maalarille pääsyä, mutta jotain pientä fiksailua on kuitenkin talven aikana tapahtunut.
Syksyllä tilatut uudet etuvalot saapuivat talven aikana ja pääsi niitä mallailemaan paikoilleen. Tuli myös metsästettyä XC-look maskia ja sellainen löytyi alkuperäinen C70 avomallista eBaystä. Olikohan se jostain epsanjan suunnilta kun löytyi ihan kohtuuhintaan ja todella hyväkuntoisena.
Valikoin kirkkaalla pohjilla olevat umpiot entisten tummaoptiikoiden tilalle. Olihan ne jo aika haalistuneet ja lasit halki. Keulasta tuli nyt paljon freesimmän näköinen eikä ihan niin tuning kuin ennen. Tykkään
Tilasin myös kirkkaat vilkut uusien umpioiden kaveriksi, mutta en osaa päättää jäävätkö paikoilleen. Tavallaan tykkään tummapohjaisista, koska sopivat auton väriin varsinkin sivuprofiilista. Kirkkaat näyttää jotenkin epäsopivilta, ihan kun olisi liian "isot" vaikka muuten identtiset ovatkin. Noh aika näyttää kumpiin silmä tottuu ja jää sitten käyttöön.
Auto pääsi jo pihallekkin lumien sulaessa.
Tilasin jo syksyllä ameriikoista Snabbilta mallikohtaisen vaihdevälinlyhentimen. Sekin saapui juuri kun lumet sulivat. Asennus ei kummoinen homma ollut (varsinkin jos osat olisi olleet oikeat
) ja pääsi heti samana iltana testilenkille.
Itse laatikon päälle tuleva alumiininen vaihdevälinlyhennin-palikka oli kyllä ihan oikea, mutta samalla tilatut vaihteensiirtäjän vaijereihin tulevat puslat olivat väärät. En tiedä mitä kämmäsin tilatessa kun ihan oikeaan vuosimalliin ja oikealla laatikkokoodilla tuotteet valitsin. Onko näitä sitten kuitenkin hieman eri kokoonpanolla ja erilaisilla vaihteensiirtäjän vaijereilla vaikka muuten tiedot näennäisesti täsmäsivätkin? Tarkistin vielä jälkikäteen, että lähettivät kyllä sellaiset tuotteet kun tilasin. Ihan oma moka siis.
Noh pienellä muokkauksella ja hitsikoneella sai osat liitettyä toisiinsa ilman välyksiä. Vaihdoista tuli kyllä todella napakat ja vaihdekepin liikerata lyheni. Myös "lusikka puurossa" fiilis katosi ja silloin tällöin pois pomppaava 2 vaihde vaikuttaisi korjaantuneen.
Jälkikäteen aina harmittaa kun ei tullut tästäkään sovituksesta enempää kuvia napsittua.
Valmis tuote:
Tuli käytyä autolla hieman pidempi testilenkki kaupunkiin. Mukavahan tuolla on taas kurvailla. Alusta tuntuu kyllä hyvältä ja uusittu pakoputkisto hiljensi sisämelua jonkin verran. Ulos kuulostaa lähes samalta kuin ennen, mutta RST putken nuotti on jotenkin korvalle kivempi.
Näpsin muutamat kuvatkin ja tälläkertaa ihan oikealla kameralla
(Aukeavat isommaksi klikkaamalla)
Tuo väri on kyllä hauska kun näyttää ulkokuvissa ihan mustalta ja muutoinkin vallitsevasta valosta riippuen milloin minkäkin sävyinen. Oikeasti on siis tumma harmaa.
Kaupunkikurvailun ja kuvien jälkeen purin autosta puskurit ja valot. Perjantaina 10.5. vein auton maalarille. Tarinoidaan taas uusien kuvien merkeissä lisää kun valmistuu.