KL-varaosat  Race.fi

Volvo 240 DL -89

  • 1 Vastauksia
  • 1464 Lukukerrat

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Stindu

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 44
  • www.vrcf.fi
Volvo 240 DL -89
« : 28.05.2017, 23:20:48 »
Tällainen tulokas saapui pihamaalle hieman yllätyksellisesti. Auto ollut vähäisellä käytöllä viime vuodet, ja käyttämättömyys näkyy jonkin verran tekniikassa jolla rullattu 304 000 km. En ole vielä kerennyt perehtymään autoon kovinkaan perusteellisesti, mutta kotiin ajamisen aikana selville tuli kytkimen olevan loppumetreillä, käyntiinlähdön kanssa pientä ongelmatiikkaa ajoittain, toinen takajarru jumissa, jäähdytin rikki, kuskin puolen takapää pitää käännöksissä pienen muksauksen, pyörän kaarissa takana pientä pintaruostetta ja helmakoteloissa takapyörien edessä läpireiät. Vaihdelaatikon stefoissa pientä vuotoa, takavalojen lasit haalistuneet ja kuskin penkin selkänojan istuinsuojassa kulumareikä.

Siirtoajo oli yllättävän juhlallista, sillä auto kulki kuin juna kovista talvirenkaista huolimatta. Pohjan kävin pesemässä odottelemaan lähempää tutustumista varten, mutta jo päällepäin oli nähtävissä ettei massauksessa ole säästelty vuosien saatossa.Täytyy puhaltaa helmojen lisäksi pohjan kivisuihkujen iskemäkohdat ja ottaa pintaruosteet kiinni ilman sähköliimaa. En oiken vielä tiedä millä ajatuksella tätä lähtisi viemään eteen päin, mutta korjaillaan nyt selkeät viat ja puutteet alkuun ja aika näyttää mihin päädytään. Käyttöön tämä joka tapauksessa tulee. Pojalla olisi kyllä valmis visio lopputuotteesta, mutta vanhana karvakorvana taidan kuitenkin ehkä pitää näin ja hoitakoot nuoriso tuon talon V70:n.


Poissa Stindu

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 44
  • www.vrcf.fi
Vs: Volvo 240 DL -89
« Vastaus #1 : 04.06.2017, 22:56:58 »
Hieman kerennyt perehtymään tämän tarpeisiin ja ostoslistaa ja ostoksia tehty. Listat poistelin helmoista ja ovista mielenkiinnolla odotellen mitä mahtaa löytyä. Pyöränkaarien sisäpokkaus ja helmakoteloiden takapyörän päädyt olivat läpireiällä molemmin puolin, joten olisi voinut odottaa niiden alta löytyvän työsarkaa mutta ei, ehjillä pinnoilla olivat. Hiekkapuhallan nuo helmat ja kaaret auki sekä korjauspalat paikoilleen kiveniskumassan kera odottelemaan ylimaalausta.



upload pic

 

KL-varaosat  Race.fi