Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Muut menopelit => Aiheen aloitti: juho82 - 20.12.2020, 12:45:18
-
Moro,
Ostin ko. kulkineen toukokuussa merkkiliikkeestä. Ennen kauppoja jo huomattiin liikkeessä, että kaksoismassa naksuttaa satunnaisesti, siihen vaihdettiin sitten uusi massapyörä ja kytkin hilppeet.
No ei se korjaantunut sillä vauhtipyörän vaihdolla. Kaupat oli kuitenkin jo tehty ja satunnaisesta häiriöstä johtuen en vikaa heti huomannut.
No sen jälkeen tutkittiin autoa useamman kerran ja kaikki mahdolliset osat käyty läpi (suuttimet, syöttöpumppu, jakoketju, puristukset, ja toiseen kertaan kaksoismassa..)
Naksutus ja tärinä tyhjäkäynnillä (kierrokset alkaa vaeltelemaan) edelleen satunnaisesti, Ei siis aina, lähellekkään. Kuitenkin kierrosten humppaamisen saa aina esiintymään hyvin pienellä kaasun painalluksella tyhjäkäynnillä (noin 950rpm) ja kun humppaaminen alkaa se yleensä jatkuu tyhjäkäynnillekkin kunnes painaa enemmän kaasua.
Tuomio tuli että ominaisuus, maahantuojakin asiaa oli jo selvittämässä loppuvaiheessa.
Sovittiin kaupoista kuitenkin pienellä hyvityksellä kauppahinnasta.
Nyt kuitenkin sen verran kiinnostaa ominaisuus et onko muilla ollu tämmöstä? Tai onko heittää vinkkiä missä vika? Voisko korjaantua jopa softalla?
Auto toimii muuten moitteettomasti, ei kuluta öljyä ja veto tallella. Ainoastaan hyvin satunnainen tyhjäkäynti ongelma..
-
Kuulostaa siltä, että mahdollisesti rail paine heittelee? Yleensä joko rail painetunnistin tai pumpun määränsäädin loppu ja alkaa humppaamaan tyhjäkäynnillä.
Mahdoton sanoa mikä oikeasti on, vie johonkin pajalle mikä osaa tutkia?

Sehän siinä on et tutkittu kyllä. Suuttimet ja pumppu kävi jossain Kuopion seudulla tutkittavana - ei vikaa. En tiedä voiko mitä kaikkea selvittää tuon ikäisestä obd kautta, mut kaikki mitä voi niin on kunnossa.
-
Ei muuta kuin kovaa ajoa, mitäpä siihen enempää rahaa tuhlaamaan jos auto toimii
-
Sehän siinä on et tutkittu kyllä. Suuttimet ja pumppu kävi jossain Kuopion seudulla tutkittavana - ei vikaa. En tiedä voiko mitä kaikkea selvittää tuon ikäisestä obd kautta, mut kaikki mitä voi niin on kunnossa.
No sittenhän se on kunnossa tai "kunnossa". Ei kyllä vastaavaa humppaus/nakuttaja crdi vielä tullut vastaan...
-
No sittenhän se on kunnossa tai "kunnossa". Ei kyllä vastaavaa humppaus/nakuttaja crdi vielä tullut vastaan...
Mulla oli samanlainen toki noin 100tkm enemmän ajettu liikkeestä lainassa ja se teki tuota kokoajan. Nyt oon semmosen huomannu omasta et silloin ku polttelee dpf puhtaaksi (ainakin hajusta päätellen) tekee herkemmin tuon. Jos sulla on joku vinkki mistä on kyse, nii otan vastaan
-
Nyt pari vuotta ja 100tkm tullu ajettua ja sama louskutus motissa kun dpf puhdistelee.
Auton käytin optimoinnissa välillä ja egr poistettiin samalla. Tyhjäkäynti kierroksia nostettiin myös 930 rpm, mutta ei ollut vaikutusta regeneroinnin aikaiseen ongelmaan.
No ei tuo näytä kestävyyteen vaikuttavan, joten antaa olla...