Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi

Kierrätyskeskus => Myydyt ja ostetut "ilmoitukset" => Aiheen aloitti: ceravyn - 27.03.2022, 19:39:17

Otsikko: Volvo 240 GL -88
Kirjoitti: ceravyn - 27.03.2022, 19:39:17
Perintönä saatu 240 myyntiin.

Ukilleni kuului, hänen kertomansa mukaan 2018 viimeisimpään katsastukseen pohjaa hitsattu. Muuta en historiasta oikein tiedäkkään. Ruma mutta liikkui eteen- ja taaksepäin ja pystyi jopa kääntymään. Toimivana ajettu kuolinpesän ruudusta omaani ja tähän sitten jäänytkin 3 vuodeksi seisomaan osin koronan takia, toki puiden alle vieläpä joten siitepölyt ja oksat saattaneet ulkokuoren vähintään 10 vuotta vanhemman näköiseen kuosiin. :P

Harmaa kangassisusta, halkeillut kojelauta, harmaa metallinväri ulkoota. B200E, M46. "Hinnat alkaen" -malli eli ei mitään sähköhienouksia. Oli tarkoitus purkaa omaan käyttöön varaosiksi, mutta suunnitelmat ja autot muuttuivatkin toiseen suuntaan. :)

Siirto lienee helpointa suunnitella hinaamalla. Otin akun talteen tuolloin kun ennakoin, että ainakin talven seisoo. Voi toki yrittää omalla akullakin starttailla.

Asun itse Tampereella ja auto (ja avaimet) on Hesassa, saan järkkäiltyä kolmannen osapuolen autoa näyttämään ja avaimet luovuttamaan.

Foorumilaiselle tonnilla.

Yhteys esim WA 0406500538, puheluihin huonommin pystyn vastailemaan vuorotyön johdosta.

Kuvat nettiauton puolella https://www.nettiauto.com/volvo/240/12781279
Otsikko: Vs: Volvo 240 GL -88
Kirjoitti: 240 - 30.03.2022, 01:00:36
B200E...
Otsikko: Vs: Volvo 240 GL -88
Kirjoitti: ceravyn - 05.04.2022, 20:29:00
Kiitos tarkennuksesta, korjattu :)
Otsikko: Vs: Volvo 240 GL -88
Kirjoitti: NNH - 06.04.2022, 12:47:50
Harmaa kangassisusta, halkeillut kojelauta, harmaa metallinväri ulkoota. B200E, M46.
--
Kuvat nettiauton puolella https://www.nettiauto.com/volvo/240/12781279

"56 kW / 76 Hv"

Varmaankin 89 kW / 121 hv?
Otsikko: Vs: Volvo 240 GL -88
Kirjoitti: ceravyn - 09.05.2022, 14:05:49
Mjahas, joku kävi lyömässä tästä sitten ikkunat rikki, eipä tuola sisällä ollut edes mitään varastettavaa. Hakekaas nyt joku varaosiksi jollain tarjouksella ennenko enemmän pistävät hesalaiset huligaanit palasiksi. :(

Kuva nykykuosissa.

(http://ceravyn.net/up/signal-2022-05-09-135804_001.jpeg)
Otsikko: Vs: Volvo 240 GL -88
Kirjoitti: ceravyn - 20.05.2022, 18:45:39
Ja tämä käytiin pelastamassa vihdoinkin  :) :)

Siispä myyty, voi poistaa!