Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Showroom => Aiheen aloitti: Juhizz - 19.05.2022, 13:54:31
-
Laitetaanpas nyt alusta lähtien tällekin oma topikki.
Tiistaina tuli haettua itselle viimeinkin se suoraan ajokelpoinen 140-sarjalainen. Aiemmin on ollut muutama projekteja hallussa mutta ne tuli laitettua eteenpäin motivaation ja kunnollisen laittelupaikan puutteessa.
Tämä yksilö "osui silmiin" nettiautoa eräs ilta selaillessa. Ensin katselin sitä vähän sillä silmällä ja ajattelin että mietitään vielä. Sitten kun eräänä päivänä pyyntihinta putosi, ajattelin että nyt täytyy iskeä kiinni.
Sovittiin maanantaille autoon tutustuminen. Auto, auton historia ja myyjä saivat vakuuttumaan ja kaupat lyötiin vielä pienen tinkimisen jälkeen kiinni.
Kyseessä on siis mallisarjan ensimmäisiä tuotoksia runkonumeron ollessa 3611. Moottorina B18A ja vaihteistona M40.
Auto on maalattu yli alkuperäisvärillä (värinumero 79) joskus 2000 luvun alkupuolella.
Pieniä kosmeettisia vikoja löytyy sieltä täältä mutta kokonaisuutena tämä on ikäisekseen aikalailla hyvä.
Tarkoitus olisi laitella pikkuhiljaa sillointällöin näitä pikkujuttuja kuntoon.
Tosin, hyllystä löytyvälle Dino-puuratille tilasin jo sovitekeskiön. Koitetaan sitä paikoilleen lähipäivinä.
Viimeisin katsastus suoritettu 2021 ja seuraava onkin sitten vasta 2025 :)
(https://i.ibb.co/SQ5gzw4/IMG-20220518-204320-681.webp) (https://ibb.co/SQ5gzw4)
(https://i.ibb.co/42ZZqBg/IMG-20220518-204320-706.webp) (https://ibb.co/42ZZqBg)
(https://i.ibb.co/Xk7H9pG/IMG-20220518-204320-858.webp) (https://ibb.co/Xk7H9pG)
(https://i.ibb.co/JHnGYpK/IMG-20220518-204320-878.webp) (https://ibb.co/JHnGYpK)
-
Ihan mukavasti sopii tuo puuratti. Tööttinappi puuttuu vielä.
Ajontuntumakin parani sekä autoon kulkeminen helpottui :D
(https://i.ibb.co/0mjhSYt/20220520-213322.jpg) (https://ibb.co/0mjhSYt)
(https://i.ibb.co/6XxbBXh/20220520-213346.jpg) (https://ibb.co/6XxbBXh)
(https://i.ibb.co/cF3P9Ss/20220520-213422.jpg) (https://ibb.co/cF3P9Ss)
-
Tänään vaihtelin oviaukkoihin uudet reunanauhat vanhojen kauhtuneiden ja kovettuneiden tilalle.
Puuilon valikoimasta löytyi juuri sopivaa tavaraa.
(https://i.ibb.co/XVWVvfr/20220522-160554.jpg) (https://ibb.co/XVWVvfr)
(https://i.ibb.co/PQTDY93/20220522-160612.jpg) (https://ibb.co/PQTDY93)
(https://i.ibb.co/3FJDPY8/20220522-191952.jpg) (https://ibb.co/3FJDPY8)
(https://i.ibb.co/w0JLvt8/20220522-192050.jpg) (https://ibb.co/w0JLvt8)
(https://i.ibb.co/Jr8rjYM/20220522-192121.jpg) (https://ibb.co/Jr8rjYM)
Kohta on tullut ajeltua tällä jo 200km ja mukavasti tuo pelittää. Leppoisa laite ajella.
Keskimmäinen (etummainen) äänenvaimentaja on takareunasta puhki. Siihen tarvitsisi ehjä löytää tilalle. Markkinapaikalle tästä jo laittelinkin ostoilmoitusta.
Simonsiltahan saisi sporttiputkiston jossa olisi jopa loppuputkikin yhtä mutkalla kuin alkuperäinen mutta vain isompaa putkea :D En tiedä raaskisiko sijoittaa sellaiseen..
-
Hieno on. Itsekkin hain puuilossa uuden tiivisteen kontinluukkuun 200-seen. Autodocissa ainakin näyttää olevan tota keski vaimenninta myynnissä.
-
Hieno on. Itsekkin hain puuilossa uuden tiivisteen kontinluukkuun 200-seen. Autodocissa ainakin näyttää olevan tota keski vaimenninta myynnissä.
Joo sieltä varmaan tarvii tilata jos ei joltain löydy hyllystä täältä päin.
-
Todella hieno peli :)
Jotenkin omasta mielestä erityisen hienoa ja retroa kun näissä ensimmäisissä vuosimalleissa ei vielä ole edes niskatukia tai takalasin lämmitintä :D
Ei ole sinällään kauhea yllätys, että etummainen vaimennin on juuri takaosastaan puhki. Suosittelisin kyllä näin hienoon autoon ostamaan koko putkiston kerralla niin ei tarvitse vuoden välein uusia jotain pätkää, varsinkin kun pelkkä vaimennin näytti olevan autodocilla 85e. VP-autopartsilla kyseinen osa näytti olevan hiukan halvempi 573kr, mutta toimituskulujen kanssa varmaan se ja sama kumman ostaisi.
Itsellä kävi oman hyväkuntoisen 142 putkiston kanssa siten, että vaikkei se edes ollut puhki tai huonokuntoinen mistään, oli liitokset ajan saatossa ruostuneet yhdeksi puuksi, että jouduin sitä pilkkomaan puukkosahalla, jotta sain sen irti.
Jokin maltillinen 2” sporttiputki varmaan menisi tälläisessä museoautossakin ja niitäkin saa esim. kg-trimningiltä ja VP-autopartsilta hiukan halvemmalla jos ei simonsia raasi ostaa.
Nykyään mulla on 2.5” sporttiputkisto, jonka ostin kyllä uutena, mutta alkuperä ei ole täysin selvillä. Se ainakin sopi kuin hanska käteen ja koen että oli kyllä jokaisen euron arvoinen.
-
Juu ekat mallit ovat vielä melko varustelemattomia :)
"Puutelistalla" ainakin tosiaan niskatuet, takalasin lämmitys, hätävilkut.
Moottorin kyljestä löytyy myös tasavirtalaturi ja etuvaloinahan on hehkulamput :D
Itseasiassa KG-Trimningin myymä sport-putkisto näyttäisi olevan myös Simonsin putki. Siis ainakin se sarja jossa tulee myös downpipe mukana. Olisi se tosin hieman halvempi siellä kuin Suomen firmoissa. Toki rahtikulut päälle..
-
Oli ihan mennyt ohi tämä, helkkarin hieno ja siisti laite. Onnittelut autosta! :)
-
Oli ihan mennyt ohi tämä, helkkarin hieno ja siisti laite. Onnittelut autosta! :)
Kiitoksia :hg:
-
Katsellut noita putkistoja sieltä täältä ja tästä firmasta näyttäisi saavan edullisimmin
https://classicvolvorestoration.eu/product/exhaust-system-140-67-73-2%e2%80%b3sport/
Modificarsilla hinta 365€ mutta kuulemma saatavuudesta ei mitään tietoa.
-
Ompas siisti yksilö 140-sarjasta S*
Ja kiitos tuosta puuilon lista-ideasta, kävin hakemassa omaan kaks-satkuun tuota listaa noiden huonosti pysyvien vanhojen listojen tilalle..
-
Ompas siisti yksilö 140-sarjasta S*
Ja kiitos tuosta puuilon lista-ideasta, kävin hakemassa omaan kaks-satkuun tuota listaa noiden huonosti pysyvien vanhojen listojen tilalle..
Kiitos :) Ja eipä mitään.
-------------------------------------------
Laittelinpa juuri CVR:lle tilausta vetämään. Putkiston lisäksi pari pikkuosaa tippui mukaan ostoskoriin.
Jos kaikki menee hyvin, tuolta täytyy tilata jatkossa muutakin. Aika hyvin näyttää saavan osia.
-
Taitaa olla tuo Simonsin putki loppu joka paikasta.
CVR ilmoitti myös että selvittää saatavuutta ja palaa asiaan maanantaina :(
Edit.
Skandix näköjään ilmoittaa heillä olevan kaksi settiä varastossa. Hinta tosin kalliimpi mutta kai se sieltä täytyy sitten tilata jos CVR:ltä ei saa.
-
Tuo vaihdekeppi on kyllä jotakin. Vajosin jostain syystä Amazon muistoihin kun sen näin, :)
Nätti on peli kun värikin on oikea.
-
Tuo vaihdekeppi on kyllä jotakin. Vajosin jostain syystä Amazon muistoihin kun sen näin, :)
Nätti on peli kun värikin on oikea.
Juu sillä on hyvä kepittää ;)
Väri on hyvä mutta maalipinnalle täytyy kokeilla tehdä jossain välissä jotain. Autohan on maalattu yli joskus ennen museoleimaa (2004) mutta päässyt jo himmentymään melkolailla.
-
Vaihtelin tänään moottoriöljyn ja suodattimen.
(https://i.ibb.co/QcQT5Tn/20220527-155310.jpg) (https://ibb.co/QcQT5Tn)
(https://i.ibb.co/tCDPRHT/20220527-155335.jpg) (https://ibb.co/tCDPRHT)
-
Eipä tuo anna nyt kovin hyvää vaikutelmaa tästä ClassicVolvoRestoration -firmasta.. Kommunikointi tuntuu ainakin olevan hyvin hankalaa. Tilauksen jälkeen ei kuulunut ensin mitään, sitten kun kyselin tilannetta niin vastasi päivän päästä että putkea ei ole hyllyssä ja palaa asiaan maanantaina "with more information".
No, maanantai tuli eikä mitään viestiä ole tullut. Toissapäivänä laitoin taas kyselyä että mitä kuuluu kukkuluuruu, niin hiljaista ollut senkin jälkeen. :(
Vaihtelin eilen ehjän etummaisen vaimentimen (kiitokset eräälle foorumilaiselle siitä) rikkinäisen tilalle mutta pitää ottaa uudestaan vielä auki ja tiivistää liitokset.
-
Edelleenkään ei mitään vastausta CVR:ltä..
Eilen kävin tiivistelemässä putkistoa. Täytyy vielä hakea sitä paksumpaa paikka-ainetta ja pistää pari pientä reikää umpeen. Näytti vuotavan myös takapöntön kannakkeen vierestä.
-
Vähän samoja kokemuksia CVR. Ei kuulunut osia ja viesteihin ei vastattu. Liki 2kk myöhemmin tuli pahoittelut spostiin ja paketin seurantatunnus. Kaupantekijäisiksi öljynsuodatin :D
Huono maku jäi silloin. Seuraavalla kerralla paketti lähti heti matkaan.
-
Eilen tuli Postnord sovellukseen ilmoitus että paketti olisi lähdössä matkaan. Painoksi tosin ilmoitettu 0,3kg..
Eli jos sieltä tuleekin vain nyt pikkuosat mutta ei putkistoa niin mitenköhän rahoille sen osalta mahtaa käydä ::)
Edit: Niin tai nyt kun tarkemmin katsoin niin siellä lukee tosiaan että kirje eikä paketti
-
Vihdoin tuli CVR:ltä vastaus että putkistoa saatavilla vasta elo-syyskuussa ja lupasi hyvittää putken osuuden tilauksesta. Eli vain pikkuosat ovat matkalla.
Nyt sain tällekin "virallisen" tallipaikan. Kyseessä siis vain talli jossa autoa tulen säilyttämään säältä ja talvelta suojassa. Tähän asti ollut isäukon tallissa jemmassa.
-
Omassa pilttuussa 8)
(https://i.ibb.co/MZGYykH/20220611-203326.jpg) (https://ibb.co/MZGYykH)
(https://i.ibb.co/RNNVMTZ/20220611-203406.jpg) (https://ibb.co/RNNVMTZ)
-
Putkesta palautui rahat. Laitoin Autodocilta Walkerin takapöntön tilaukseen ja V-palvelusta uudet ovien lukot.
-
Muutaman viikon seisonnan jälkeen kävin heittämässä pienen iltalenkin EMI:llä. Hienosti pyörähti käymään melkein heti kun avaimesta käänsi 8)
Nyt kun muuttorumba alkaa olla ohi niin likenee ehkäpä taas aikaa tällekin. Pitäisi se takapönttö vaihtaa.. Ja muuta pientä korjuuhommaa.
Ajattelin käydä ammattilaiselta kysymässä arviota takakaarien korjaukselle. En jaksa niitä itse alkaa värkkäämään. Eikä ole oikein välineitäkään..
-
Takavaimennin vaihdettu ja nyt on käynti mukavan kuuloista kun ei enää putki supsuttelee vääristä paikoista.
Vaihtelin samalla jarrupalat taakse. Tai siis oikealle vaihtui tuosta vaan mutta kuskin puolella ilmeni probleemaa.
Eli männät liikkuivat satulassa yhtäaikaa mutta ei yksittäin. Eli toisen palan sai paikalleen mutta toista ei koska mäntää ei saanutkaan painettua sisään kuin vasta ilmaruuvin hölläyksen jälkeen.
Jarruletku näyttäisi joskus vaihdetun joten epäilykseni kohdistuu siihen paineventtiiliin.
(https://i.ibb.co/2gR1LmP/20220710-162234.jpg) (https://ibb.co/2gR1LmP)
-
Tänään tuli rimpuiltua takajarrun kanssa. Letkuhan se oli kuitenkin tukossa kun muistin jo aiemmin (joskus) vaihdetun letkun puolen väärin..
No, letkun vaihdolla ei kuitenkaan alkanut vielä toimia vaan linjassa oli muutenkin tukosta. Tarpeeksi kun polki jarrupedaalia linja auki niin joku "tulppa" aukesi ja lopulta nestettä ruiskahti iloisesti pitkin lattiaa :D
Kai se paineensäätöventtiili oli jotenkin jumiutunut kun letku oli tukossa? En tiedä..
-
Tuli haettua eilen toiset samanlaiset vanteet kuin autossa allaolevat. Niille hieman suunnitelmia mielessä ::)
Nyt kun autolla on tullut ajeltua enemmän niin olen tullut siihen tulokseen että uudet iskarit voisivat olla hyvä investointi.
Paikalliselta peltisepältä kävin kyselemässä takakaarien ruostekorjauksista niin tuumasi että koko kaaret kannattaisi vaihtaa ja hinta-arvio tuolle työlle oli hieman suolainen. Täytyy vielä tiedustella muualtakin.. Mielestäni koko kaarta ei tarvitsisi vaihtaa vaan vain se kaaren taka/loppupää mikä on mätä. Muuten pelti on ehjää.
-
Tuli haettua eilen toiset samanlaiset vanteet kuin autossa allaolevat. Niille hieman suunnitelmia mielessä ::)
Kuulostaa siltä että sait Jorin tekemään taikojaan S*
-
Kuulostaa siltä että sait Jorin tekemään taikojaan S*
Saattaa olla :)
-
Muutaman viikon tauon jälkeen käytiin pojan kanssa tällä pienellä ajelulla.
Pikkuosaa alkaa olemaan kasassa jo jonkun verran mitä pitäisi laitella paikoilleen.
Työkaveri bongasi ja toi Ruotsista romutorilta parin ehjiä orggis hehku-umpioita eteen. Autossa olevista toinen siis lasiltaan halki.
Uudet parkkivalojen "lasit" odottelee myös asennusta.
Paljon muutakin fiksailtavaa on. Tehdään niitä pikkuhiljaa sillointällöin.
-
Laitoin Motonetin verkkokaupasta uudet iskarit tilaukseen joka nurkalle. Ilmoitti tosin että etuiskareita varastossa vain 1kpl ja takaiskareita 0kpl. Saas nährä miten käy. Hintaahan noilla oli vain 39,90/kpl.
Vielä pitäisi selvittää/mitata minkäkokoiset ristinivelet ja tukilaakeri tämän kardaaniin menee.
Jos noilla emmeillä saisi ajomukavuutta kohennettua.
Loppuun vielä syksyinen kuva Suomen Rautatiemuseon pihasta
(https://i.ibb.co/hVwdPZR/20220924-160849.jpg) (https://ibb.co/hVwdPZR)
-
Ja niinhän se Motonet ilmoitti että iskareita ei ole enää saatavana toimittajalta, joten tilaus peruttu ::)
-------
Tiedustelua Fiksukseen ja ilmoitti että saa tilattua kaikki iskarit yhteishintaan 200€.
-
Nyt olisi KYB:t hallussa. Vaihto-operaatiota ehkä lähipäivinä.
Keravan Motonetistä koukkasin myös uuden taka-akselin ylitysputken kun sattui hyllystä löytymään. Jäi se osuus vanhaa uusien vaimentimien välille ja sieltä liitoksesta vielä vuotaa. Josko uudella saisi kuriin.
-
Eilen oli tarkoitus vaihdella iskareita, mutta lyhyen tutkimisen ja pohdinnan jälkeen totesimme "vanhemman asentajan" kanssa että ei lähdetä sittenkään ehjiä vaihtamaan uusiin.
Palautan iskarit ostopaikkaan ja vapautan ne jollekin niitä oikeasti tarvitsevalle :D
-
Eilen kävin laittelemassa 144:n talviunille. Bensiinin säilöntäainetta tankkiin ja Biltemasta hommattu peite päälle.
Talven aikana ei tule varmaankaan tehtyä autolle oikein mitään joten jatketaan keväällä.
Vanneprojekti on vielä aloittamatta. Sen toki voisi tässä talven aikana suorittaa.
(https://i.ibb.co/PMMnRz9/20221017-171417.jpg) (https://ibb.co/PMMnRz9)
-
Ensi kesäksi alle tulevat vanteet viety pajoitukseen 8)
-
Kävin käyttelemässä vanhuksen lämpimäksi ja nappasin samalla reissulla nyt akun irti ja vein lämpimään varastoon.
Videolla vilahtaa myös vanteet..
https://youtu.be/yZyvZ_nSJvw
-
Reilu pari kuukautta edellisestä käyttelystä aikaa niin pitihän se taas käydä.
https://youtu.be/XqQL2jTl1pU
-
Voi pojat! Valkoisessa 140-sarjassa on sitä jotain S*
-
Voi pojat! Valkoisessa 140-sarjassa on sitä jotain S*
Jo pikkupoikana olin sitä mieltä että se sinapin keltainen oli tähän koppaan maailman paras, mutta kyllä tämäkin kelpaa :D
-
Taas käyty herkistelemässä ja tällä kertaa ihan ajamassakin kun löytyi sopivasti kierros talvipyöriä. 240:n vanteet vanhahkoilla Goodyearin nastarenkailla.
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230305_150744.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230305_150744.jpg)
Jarrutkin tuntui pelaavan muutaman jarruttelun jälkeen hyvin. Alussa meinasi olla jo pientä laahausta.
Lämmityslaitteen teho tuntui melko onnettomalta.
https://youtu.be/-pf3__pAMic
-
Perjantaina kävin näyttämässä Volvoa peltisepälle ja sovittiin takakaarien korjaus lähiviikoille.
Viikonlopun projektina on ollut kardaanin ristinivelien ja kannatinlaakerin vaihto. Hommaa tuli jaoteltua niin että perjantaina nostelin auton pukeille ja irrotin kardaanin.
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230415_195219.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230415_195219.jpg)
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230415_195348.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230415_195348.jpg)
Tänään sitten oli osien vaihdon aika. Prässiä ei ole käytettävissä joten homma oli tehtävä ruuvipenkin ja naputtelun avulla.
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230416_192307.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230416_192307.jpg)(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230416_192318.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230416_192318.jpg)
Tukikumin laitoin vanhan kun uutta ei ollut "tähän hätään" saatavilla. Vanhakin tosin oli ehjä pientä halkeilua lukuunottamatta.
Huomenna duunin jälkeen laittelemaan kardaani takaisin paikalleen ja sen jälkeen moottoriöljyn ja suodattimen vaihto.
--------------------------
Perässä tuntuu jonkin verran klappia laipasta pyörittelemällä. Sinnekin voisi varmaan öljyt silti vaihdella(?)
-
Kardaani taas paikallaan ja koeajolenkillä huomasin että taisi se jurina ja värinä aika hyvin kadota rempan myötä.
Pieni ulina kuuluu välillä kuormituksella ja tuntuu että tulisi laakerin paikkeilta. Olisiko se asettunut hieman huonosti paikalleen vaikka koitin laitella mahdollisimman samoille aloille missä olikin? Täytynee kokeilla jossain välissä löysätä kannakkeen pultteja hieman ja asetella kumia uudelleen.
Perässä on mielestäni aika reilusti välystä. Perä ei kuitenkaan jollota eikä jurnuttele niin menköön..
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230417_185014.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230417_185014.jpg)
---------------
Nyt kun auto oli tosiaan sopivasati pukeilla niin jaksoin vaihdella vielä moottoriin öljyn ja suodattimen. Öljyksi Comma Classic ja suodattimeksi Volvo Original.
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230417_173132.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230417_173132.jpg)
-
Pieni ulina kuuluu välillä kuormituksella ja tuntuu että tulisi laakerin paikkeilta. Olisiko se asettunut hieman huonosti paikalleen vaikka koitin laitella mahdollisimman samoille aloille missä olikin? Täytynee kokeilla jossain välissä löysätä kannakkeen pultteja hieman ja asetella kumia uudelleen.
Tähän pätenee sama kuin uudempiinkin, ei ole tarvetta saada sitä presiis vanhoille paikoille, vaan siihen mihin se haluaa itse asettua. Ei jää pänniä.
-
Okei. Olisiko sitten huonolaatuinen laakeri nyt paikallaan? Professional Parts Sweden luki laatikossa.
Jos tuo suuremmin alkaa vaivaamaan niin eihän tuo iso homma ole vaihtaa toiseen..
-
...Olisiko sitten huonolaatuinen laakeri nyt paikallaan? Professional Parts Sweden luki laatikossa.
Olen elänyt jo pitkään käsityksessä, että mikäli pakkauksessa lukee Professional Parts Sweden, niin se nimenomaan on lupaus siitä, että osa on vähintäänkin huonolaatuinen, jos ei täysin sopimaton. :P
-
Olen elänyt jo pitkään käsityksessä, että mikäli pakkauksessa lukee Professional Parts Sweden, niin se nimenomaan on lupaus siitä, että osa on vähintäänkin huonolaatuinen, jos ei täysin sopimaton. :P
Taitavat aika monessa paikassa myydä samaa laakeria. Teollisuusliikkeestä koon perusteella hakemalla voisi saada jonkun laadukkaamman.
-
Taitavat aika monessa paikassa myydä samaa laakeria. Teollisuusliikkeestä koon perusteella hakemalla voisi saada jonkun laadukkaamman.
Onhan näissä varmaan eroja. Seiskaan vaihdoin muistaakseni Motonetin myymän laakerin, eikä kestänyt vuottakaan kun alkoi huutaa, ja poisottaessa oli aivan kuiva. Hain LH-Osalta Nachin ja sillä on menty ongelmitta.
Tosin ensimmäisessä vaihdossa jäi etummainen suojapelti pois, ja toiselle tein uuden suojuksen, minkä verran lie vaikuttanut laakerin huuhtoutumiseen.
-
Joo tämä PPS-laakeri on Motonetistä. Ja luulen että esim Vparts, CVR ja VP autoparts myyvät samaa merkkiä.
-
Tuli tehtyä kaupat 240:n takaturvavöistä.
Katsotaan miten istuvat paikoilleen kun saapuvat.
Etuvöitä täytyy myös tsekata. Rullat toimivat vähän tahmeasti.
-
Mulla meni 240:sen rullavyöt taakse aika ongelmitta.
Ainakin -70 on valmis reikä rullavyölle, laitoin varuilta vielä ison prikan pultin alle jos tositoimiin joutuu...
Etuvöiden rullien tahmeuteen olen tehnyt ihan vain brakecleaner putsausta sen rullan mekanismille ja se on auttanut.
-
Joo näin olen käsittänyt että paikat löytyisi. Ilmeisesti vyöt on kuitenkin saanut halutessaan, lisävarusteena.
En muuten välttämättä laittaisi, mutta onhan se mukavampi kulkea tapahtumissa (ja muutenkin) kun kaikilla kyydissä olevilla on edes vähän turvallisempi olo matkustaa.
-
Mulla oli lasten istuimet siinä niin piti laittaa, kiinteät vyöt ei oikein toiminut siinä hommassa...
-
Mulla oli lasten istuimet siinä niin piti laittaa, kiinteät vyöt ei oikein toiminut siinä hommassa...
Joo juurikin siksi että saa korokeistuimen taakse etupenkiltä.
-
Tänään tuli suoritettua osien haalintaa "lähinurkista".
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230502_182340.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230502_182340.jpg)
Käyttämätön etuputki ja kaksi(kolmi)rivinen hihnapyörä.
-
Putki taitaakin olla Amazoniin. Muistikuva mallista petti sittenkin ::)
-
Tänään meinasin "nopeana hommana" laitella takavyöt paikoilleen mutta ei tässä alkupään mallissa valmiita reikiä vöille olekaan.
Homma siirtyy siis tuonnemmas kun on paremmin aikaa tehdä paikat/reiät.
Takapenkki kun oli paikoiltaan niin paljastui että vasempaan takapyörän koteloon on tehty pelti pellin päälle paikkaus siihen perinteiseen paikkaan joka näissä usein happanee. Eli se iskarin yläkiinnityskohta.
Ulkopuolelta vahvasti massattu joten sieltä tuota ei arvannut ::)
-
Tällaiset kävin noutamassa tänään
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230527_181415.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230527_181415.jpg)
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230527_181429.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230527_181429.jpg)
-
Vein tänään vanteet käsittelyyn.
Huomasin vasta nyt että yhden vanteen reuna on melko pahasti syöpynyt :(
Käsittelijä sanoi: "katsotaan mitä voidaan tehdä..ehkä keksitään jotain".
-
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230714_153213.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230714_153213.jpg)
Yhdessä vanteessa tosiaan on sitä "rokonarpea" mutta onneksi on niin reunassa että ei pitäisi vaikuttaa tiiviyteen.
Seuraavaksi pitää sovitella alle miettiä sopiva rengaskoko.
-
Komiat vanteet! 8)
Ite kans haaveillu käännetyistä/levitetyistä GL neliskulmasilla reijillä olevista vanteista. :)
Kuinka leveet vanteet on?
-
Komiat vanteet! 8)
Ite kans haaveillu käännetyistä/levitetyistä GL neliskulmasilla reijillä olevista vanteista. :)
Kuinka leveet vanteet on?
Kyllähän niistä kivat tuli. Nämä on nyt 6,5", eli kahden tuuman levitys ulospäin.
Renkaiksi olen kaavaillut 185/65. Täytyy vielä mittailla ja pohtia..
Edit..
Niin ja oishan ne neliöreikäisetkin hienot 8)
(https://i.ibb.co/mt85KNK/large-141341-2816564.jpg) (https://ibb.co/mt85KNK)
-
Parit kuvat nykyhetkestä.
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230727_213306.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230727_213306.jpg)
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230727_213515.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230727_213515.jpg)
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230727_221636.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230727_221636.jpg)
Eli vanteet nyt siis 6,5" leveät (vakiosta levitetty 2" ulospäin) ja renkaina 195-60.
Vaihdoin tuossa eräänä päivänä viikolla uuden ylävesiletkun vanhan, oletettavasti alkuperäisen tilalle.
(https://i.ibb.co/NTsB0Ln/20230726-180458.jpg) (https://ibb.co/NTsB0Ln)
.. en tiedä liittyikö asiaan.. tuliko tuosta nyt niin tiivis että nyt sitten lirauttaa sisälle nestettä. Käytiin eilen Mäntsälän Pörinöissä poitsun kanssa ja sieltä lähtiessä huomasin että kuskin lattiamatolla oli vihreää lientä. Kurkkasin kojelaudan alle ja siellä näytti tältä
(https://i.ibb.co/M93127G/Screenshot-20230728-215231-Gallery.jpg) (https://ibb.co/M93127G)
-
Ajelit eilen vastaan kun olit ilmeisesti palaamassa Mäntsälän suunnalta. Hieno peli! 8)
-
Ajelit eilen vastaan kun olit ilmeisesti palaamassa Mäntsälän suunnalta. Hieno peli! 8)
Jaahas :hg: :)
-
Tuonnehan on joku ajan saatossa rakennellut tällaisen virityksen kun oma hana oletettavasti antautunut.
(https://i.ibb.co/2jwcPDY/Screenshot-20230730-211747-Gallery.jpg) (https://ibb.co/2jwcPDY)
Oma lämmönsäätö ei enää toimi ja tuon letkutkaan ei oikein kunnolla yletä kennolle. Siksi ne liitokset tihkuu. Nyt koitin asemoida klemmarit paremmin. Katsotaan alkaako pitämään.
Systeemin palauttaminen alkuperäisen kaltaiseksi saattaa olla hankala homma.
Etulattian huonosti sopivan maton/verhoilun otin kokonaan pois. En tiedä mistä autosta tuo on peräisin, myös takalattialla.
Mallikohtainen matto olisi hakusessa siis jos jollain on. Tuossahan kuuluisi kai olla sellainen muovimatto vain? Tekstiilinenkin toki käy.
-
Nyt on vuodot eliminoitu.
Jumittavan ja heppoisen oloisen muovihanan tilalle laitoin nyt tuollaisen varmatoimisemman :D
(https://i.ibb.co/f1r1Btg/20230731-200725.jpg) (https://ibb.co/f1r1Btg)
Nyt saa tarvittaessa lämpöäkin kabiiniin oikein kunnolla. Vaatii toki vierailua pannuhuoneen puolella ::)
Lämmityslaitteen läppien toiminta täytyy vielä tutkia. Defrost säätö toimii mutta Floor rullasta ei tapahdu mitään. Läppä jostain syystä jumittaa. Se jakajakanava kotelon alla on ainakin irti. Heiluu paikallaan.
-
Lämmittimen läpät sain toimimaan. Oli alimmainen läppä mennyt jossakin vaiheessa nurinpäin eikä siksi toiminut ollenkaan. Kiepsautus ympäri ja vaijerin asennon korjausta molemmissa päissä oli vaadittavat toimenpiteet.
Täytyy jossain vaiheessa kuitenkin käyttää koko lämmityskoteloa paikaltaan kun taitaa vuotaa tulipellin/vesikaukalon aukolta vedet sisään.
Lattiaverhoilu on nyt kondiksessa. Päädyin tummanharmaaseen verhoiluhuopaan jossa oma liimapinta. Alle jonkin verran äänieristettä moneen paikkaan.
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230809_204751.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230809_204751.jpg)
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230809_204815.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230809_204815.jpg)
Etupenkkien turvavyöt toimitin Turvavyö Oy:lle huollettavaksi. Samalla liinan väri vaihtuu mustasta vaalean harmaaksi.
Takavyötkin sitten seuraavaksi sinne kunhan ehtii..
Maalipintaa koitin (kevyesti) myllytellä mutta vaatisi ehkäpä vesihiontaa ensin että saisi kiiltoa aikaiseksi. Sameus kyllä lähti mutta pinta jää karheaksi.
Alkavalla viikolla pitäisi saapua taas muutama paketti.. Niistä lisää myöhemmin.
-
Eteen vaihtui vakiojousien tilalle Gepartsin -40mm jouset. "Keuliminen" asettui (tai siis poistui) mukavasti ja nyt look on omaan makuun sopusuhtainen.
Vanteisiin asentelin vielä orkkis-pillerit ja Paruzzilta hankitut kehät.
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230819_155025.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230819_155025.jpg)
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230819_155052.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230819_155052.jpg)
Etupenkeille asentui uudet rullavyöt. Vanhat olivat siinä kunnossa ettei niihin kannattanut enää liinoja vaihtaa. Ne ovat olleet alunperin takapenkille tarkoitetut ja joku on omin käsin muokannut niitä toimimaan pystyasennossa.
Uusien vöiden kelat tosin asentui nyt sen verran ylemmäs pilarissa että istuinten pitkittäissäätö rajottui hieman. Katsotaan keksiikö tuohon jonkun muutoksen vielä vai antaako olla noin. Mutta onpa mukavaa kun vyöt toimivat nyt kuten kuuluukin.
Lauantaina tuli pyörähdettyä reissu Lahdessa, FittedFesteillä. Kotimatkalla ihmettelin ajoittain pientä sivuääntä konehuoneesta.
Lähempänä kotia pieni kärykin alkoi hiipiä nenään. Pysähtyessä kuului surinaa ja kitinää kierrosten mukaan.
Epäilykseni on nyt että laturin laakeri taitaa voida pahoin. Onhan tuo tasavirtalaturi jo eläkeikäinen ja olisinkohan laittanut vielä uuden remminkin taannoin liian kireälle..?
-
Laturi irroitettu ja huoltotyö/uudelleenrakennus ulkoistettu ammattimiehelle.
-
Väliaikatietoja laturista. Kuulemma hieman hiponut ankkuri kenttään mutta muuten ok. Laakerin ja helan vaihdolla pitäisi olla taas toimintakuntoinen.
-
Hienoa! Eri kiva juttu, että päätit pitää alkuperäisen laturin :)
-
Sain pariltakin taholta kuulla jo että upgreidaa vaihtovirtaan :D
Kyllä tuo 30A omiin tarpeisiin riittää. Sähköä kuitenkin viemässä vain valot, pyyhkijät, puhallin ja radio silloin tällöin.
Tokihan sillä vaihtovirtalaturilla olisi saanut luotettavuutta lisää mutta hyvin tuollakin on pärjännyt.
Tiistaina pitäisi näillä kuulemin saada laturin takaisin.
-
Generaattori taas paikallaan ja hyvin tuntuisi toimivan.
(https://i.ibb.co/XXT4xT3/20230906-173444.jpg) (https://ibb.co/XXT4xT3)
Sain hihnalinjankin nyt samalla asetetettua suoremmaksi kuin aiemmin oli.
Jostain kuuluu pieni vinkaisu startatessa mutta en usko että se liittyy tuohon laturiin. Jättäisikö bendix hieman päälle ..?
Jarrutehostimen takaiskuventtiili pitää välillä rallatusta. Onkohan normaalia vai vaihtoa vaille. Tehostus toimii ainakin ok.
-
Eilen oli sen verran aikaa että ajattelin taas tehdä parit hommat.
Paikalleen meni krominen venttilikoppa ja korkin kuori.
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230910_172831.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230910_172831.jpg)
Ja takavaloihin vaihtui uudet tiivisteet. Vanhat olivat jo melko happamat
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230910_173445.jpg/_smaller.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230910_173445.jpg)(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230910_175553.jpg/_smaller.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230910_175553.jpg)
Tarkoitus olisi tuota konehuonetta siistiä jossain vaiheessa enemmänkin vaikka ei se paha ole noinkaan.
Koppa kun oli auki niin tsekkailin samalla venttilivälyksiä. Välykset olikin sitä luokkaa että epäilys heräsi josko venttilit olisivat hieman uponneet kanteen sen seurauksena että lyijynkorviketta ei ole tullut käytettyä.
Ei sitä ollut kuulemma edellinenkään käyttänyt..
-
Ne uppoaa kanteen ilman lisäainetta.
Mulla on kokemusta.
-
Täytyy katsoa josko talven aikana ottaisi kannen irti tarkastusta varten.
Kovat seetithän sinne kannattaisi varmaan teettää? Onkohan hintava operaatio..
-
Minulla maksoi pakoseetit ~165€ vuonna 2021 Turun Superkoneistuksessa.
-
Täytyy kysellä lähiseudun koneistamoista. Ei tuo pahalta kuulosta.
CVR:ltä tuli tilattua uusi etuputki. Putki on kaksiosainen joten rahtikulut jää maltillisiksi. Saksasta olisi saanut yksiosaisen mutta rahtikulut reilusti yli 100euroa.
-
Etuputken vaihto meni (tai siis menee) vähän kuin ajattelinkin ::)
Putken ja pakosarjan liitoksen pultit/mutterit olivat jo aikojen saatossa sulautuneet yhdeksi ja nehän ei irronneet kuin katkeamalla.
Otin siis imu-pakosarjan irti jotta sai pultin jämät porattua pois. Sarjan pulteista myös yksi (vain, ihme kyllä) katkesi kanteen mutta sekin jämä lähti lopulta poraamalla ja torx-pään avulla irti.
Sarjan kävin myös hiekkapuhaltamassa kaverin firmalla ja siihen pitäisi vielä laittaa väriä päälle.
Suurin osa irronneista pinnapulteista oli myös kuitenkin sen näköisiä että vaihdetaan sinne nyt uudet kaikki. Tilaus niistä vetämässä, muttereineen.
-
Tuo kiinni ollut pakosarja osoittautui sittenkin sellaiseksi että ei sitä kannata enää ilman laippojen koneistusta takaisin laittaa.
Vantaalta sattui löytymään täysin ehjä sarjapaketti, joten hain sen pois.
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230926_121725.jpg/_smaller.jpg)(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20230926_121708.jpg/_smaller.jpg)
-
Siellä on nyt uutta putkea.
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20231001_135411.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20231001_135411.jpg)
Joutui vaan laittamaan jatkopätkän noiden kahden osan väliin. Siinä on hieman tehtaalla mitoitus heittänyt :idiot2:
Ja tosiaan tuo "uusi" imu/pakosarjahan meni tietenkin heittämällä paikalleen. Yhden paksuista prikoista hukkasin irtotusvaiheessa mutta sekin löytyi eilen kun auton sai pois tallista ja siivosin lattiaa. Täytyy se vielä vaihtaa tuuraajan tilalle joku päivä.
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20231001_135455.jpg/_smaller.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20231001_135455.jpg)
-
Lauantaina oli näillä näkymin tämän syksyn viimeiset ajelut tällä.
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20231029_142844.jpg/_medium.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20231029_142844.jpg)
Talven aikana olisi ajatuksissa huoltaa ainakin Strömbergi ja etuovien saranat.
-
Sain nyt vasta aikaiseksi laittaa akkulaturin kiinni kun sattumalta löytyi älylaturi Bentonilta, joka on automaattinen. Tallin pistokkeeseen kun tulee virtaa vain tiettyinä aikoina, ilman ajastinta.
-
Muutama kymmenen kilometriä tälle kaudelle jo tullut ajeltua. Talven aikan ei tullut tehtyä siis muuta kuin satunnaisia lämpimäksi käyttelyjä.
Katsotaan mitä kesän aikana ehtii tekemään.
Joku nappasi kivan kuvan taannoin Järvenpään Cruisingissa.
(https://i.ibb.co/ZSPPHSf/IMG-20240522-074207-126.jpg) (https://ibb.co/ZSPPHSf)
-
Tänään meni taakse vihdoin ne uudet iskarit. Volvo orginal tillbehör ;)
Tilaukseen meni pari päivää sitten E.Spark kärjetön sytytys, joka tulee siis körkien tilalle. 123-jakaja olisi toki ollut mainio mutta koitetaan tällä matalamman budjetin systeemillä ainakin ensin.
-
Pikainen puristupainemittaus tuotti tuloksen että kakkospytyssä muita selvästi pienempi lukema. 1,3 ja 4 pytyissä noin 10,5bar ja 2 pytyssä noin 7,3 bar.
Huomenna nousee kansi ylös ja katsotaan miltä näyttää.
Sunnuntaina ilmeni myös käyntiongelma. Tyhjäkäynti katosi yhtäkkiä kokonaan eikä kestä kaasua..
-
Olikos tämä perjantaina gustavelundissa upeat juhannuskoivut keulalla?
Mikäs rengastus tässä on, näyttää sopivan ryhdikkäältä S*
-
Oli kyllä :)
Vakiovanteista kaksi tuumaa ulospäin levitetyt pellit ja 195-60 renkaat. Edessä -40 madallusjouset.
-
No, eipä tuo ihme ::)
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20240625_170819.jpg/_smaller.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20240625_170819.jpg)
-
No, eipä tuo ihme ::)
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20240625_170819.jpg/_smaller.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20240625_170819.jpg)
Hui sattana, tuossa joutuukin tekemään koneremonttiakin..
-
Joo. Kyllähän tuo porauksen vaatisi..
Lähtökohtahan oli se että toivottiin olevan "vain" venttiilivaurio sekä väljät ohjurit. Kantta ei edes ehditty vielä tutkimaan kun huomattiin tämä :D
Täytyy nyt funtsia mitä tuon kanssa tehdään.
-
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/IMG_20240627_191255_895.jpg/_smaller.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/IMG_20240627_191255_895.jpg)
Moottori on ulkona. Huomenna alkaa purku.
-
Ikävä takapakki, voimia sinne!
-
Kiitti!
Kyllä tässä on alkujärkytyksestä jo aikalailla selvitty ja nyt alkaa selviytymistaistelu :D
-
Nyt on moottori purettu ja osakasa sai Teijo-kylvetyksen kaverin työpaikalla. Ei oikeastaan mitään yllättävää tullut vastaan.
Nokka-akseli sekä nostajat pääsevät uusittavien listalle. Kulumaa aikalailla.
Kampiakselin kaulat ok ja laakerit lähes uudenveroiset.
Kannessa ohjurit ok. Venttiilien tiivistyspinnat pääosin ok.
-
Moottoriremonttia on aiemmin joskus tehty vai olisiko ihan vaihtomoottori laitettu..?
Jokatapauksessa näyttäisi olevan ensimmäisessä eli 0.020 ylikoossa sylinterit.
Tällä viikolla kysellä koneistamolta mielipidettä mitä tehdään ja milloin. Kansi menee varmaankin samaan syssyyn.
Täytyy katsella ja kartoittaa vielä että mitä kaikkea kannattaa nyt uusia samalla kertaa.
-
Lohko toimitettu koneistamolle.
Tekevät testiporauksen että selviää kuinka ylikokoiset männät pitää hankkia.Täytynee tilata Ruotsin puolelta.
Mukaan meni myös kansi joka pyyhkäistään suoraksi ja katsotaan josko venttiilipinnat menisi läppäämällä.
Myös vauhtipyörä sipaistaan suoraksi.
-
Tänään tuli tieto että seuraavan pykälän eli 0.030 poraus riittää poistamaan jäljet sylinteristä.
VP Autopartsille laitettu iso osakasa tilaukseen.. ::)
Sekä Janicol Racingiltä kannenpultit ja nostajat.
Männät toimitettava koneistamolle kunhan saapuvat.
-------
Uudesta Sachsin kytkinpaketista tuli tehtyä kaupat täältä foorumin kautta.
Alustavat kaupat myös hyväkuntoisesta nokka-akselista sovittu.
-
Tänään myös vaihdelaatikko irtosi tutkailtavaksi.
Ajatuksena vaihdella siihenkin ainakin uudet tiivisteet odotellessa moottorin osia ja koneistuksia.
-
Kaikki muut osat saapuivat VP Autopartsilta paitsi tiivistesarja.. Reklaamia laitettu.
Huomenna kiikutan männät koneistamolle.
Kankien laakerit tulivat Hemimotorsilta. Janicol Racingilta odottelen kannenpultteja ja nostimia.
-
Koneistetut osat saatu takaisin koneistamolta. Pikkuhiljaa täytyisi alkaa kasailemaan moottoria nyt kun sopivasti lomakin alkoi ::) Tosin ensimmäinen viikko menee retkeillessä mutta sen jälkeen aletaan niputus.
Aiemmin mainitun hyväkuntoisen, käytetyn A-nokan kävin tänään hakemassa.
Tässä ajoittaisina joutoaikoina olen vaihdellut vaihdelaatikkoon uusia tiivisteitä. Kannessa oleva vaihdekepin tapin urat ovat niin kuluneet että täytyy askarrella varmaankin isompi tappi ja hioa urat suuremmiksi.
(https://i.ibb.co/7bCT7px/20240714-140359.jpg) (https://ibb.co/7bCT7px)
Ei viitsi tuollaisena niputtaa.. Skandix myy korjattua kantta hintaan 298€+ vaihto-osan pantti 119€.. :idiot2:
Muuten laatikko vaikuttaa ihan hyvältä ja hyvinhän se on toiminutkin.
(https://i.ibb.co/N98nCmp/20240714-140317.jpg) (https://ibb.co/N98nCmp)
-
Tässä on kyllä hyvä meno päällä O0
Mä joskus korjasin tuollaisen väljän laatikonkannen prässäämällä tuon messinkiholkin irti ja laittamalla se 90 astetta eri asentoon takaisin. Sitten tein vaan uuden hahlon kepin tappia varten. Ei tullut mieleenkään tuollainen ylikokotappi :)
-
Täytyy harkita tuotakin vaihtoehtoa :)
-
Laatikko niputettu uusilla tiivisteillä ja päädyin lopulta tuohon Kulmamiehen ratkaisuun, eli messinkiholkki irti -> 90° kääntö -> uudet kolot tapille.
Tänään aloittelin lohkon kimpussa. Putsailin vanhalla pyöränpinnalla ja pienillä teräsharjoilla vesikanavia sen mitä pystyi. Kyllähän sieltä mujua irtosi melkoisesti.
Teräsharjaa ja bräkleeniä myös ulkokuorelle ja lopulta väriä päälle. Väriksi Hammerite metal paint, sileä punainen.
Siitä on sitten kiva jatkaa kasailua :)
(https://i.ibb.co/Y3tP9nK/20240722-205822.jpg) (https://ibb.co/Y3tP9nK)
-
Laatikko niputettu uusilla tiivisteillä ja päädyin lopulta tuohon Kulmamiehen ratkaisuun, eli messinkiholkki irti -> 90° kääntö -> uudet kolot tapille.
Tänään aloittelin lohkon kimpussa. Putsailin vanhalla pyöränpinnalla ja pienillä teräsharjoilla vesikanavia sen mitä pystyi. Kyllähän sieltä mujua irtosi melkoisesti.
Teräsharjaa ja bräkleeniä myös ulkokuorelle ja lopulta väriä päälle. Väriksi Hammerite metal paint, sileä punainen.
Siitä on sitten kiva jatkaa kasailua :)
(https://i.ibb.co/Y3tP9nK/20240722-205822.jpg) (https://ibb.co/Y3tP9nK)
Hyvää tekemistä,kylä puhtaitten osien kasailu on mukavaa. :)
Kannattaa tulkkailla nokalla että onko nokan laakerit misä kunnossa,on puolen tunnin homma vaihtaa itekkin jos on pääsy sorville että saa tehtyä tuurnat niin vaihto käy tosi hienosti. :)
-
Mitä tuossa tuon "uuden" akselin kanssa tutkailtiin niin vaikuttaisi olevan ihan ok kuntoiset.
-
Tänään asentelin kampiakselin paikalleen uusilla laakereilla (NE). Myös kytkinakselin silmälaakeri uusittiin. Vanha lähti näppärästi pois sopivan kokoisen betoniankkurin/ruuvin kanssa :D
(https://i.ibb.co/s5LKLvz/20240723-183314.jpg) (https://ibb.co/s5LKLvz)(https://i.ibb.co/GJNJF7c/20240723-183322.jpg) (https://ibb.co/GJNJF7c)
Laakeripinnoille Redlinen assembly lube rasvaa.
Myös männät kerkesin kasailla renkaineen.
(https://i.ibb.co/PxRBvQC/20240723-201732.jpg) (https://ibb.co/PxRBvQC)(https://i.ibb.co/6nNDz00/20240723-201722.jpg) (https://ibb.co/6nNDz00)
Huomenna jatkuu sen mitä ehtii..
-
Tänään meni paikoilleen männät kankineen (uusilla laakereilla toki, Glyco), nokka-akseli, jakopään rattaat ja öljypumppu (paineputki uusilla tiivisterenkailla).
(https://i.ibb.co/SsgNyRL/20240724-141231.jpg) (https://ibb.co/SsgNyRL)(https://i.ibb.co/6Xy0kZh/20240724-141222.jpg) (https://ibb.co/6Xy0kZh)(https://i.ibb.co/xHdxgrT/20240724-150105.jpg) (https://ibb.co/xHdxgrT)(https://i.ibb.co/9bD1DzX/20240724-150112.jpg) (https://ibb.co/9bD1DzX)(https://i.ibb.co/C1rRGT9/20240724-141208.jpg) (https://ibb.co/C1rRGT9)
Öljypumppu avattiin, puhdistettiin ja tarkastettiin. Ei suuria kulumia. Ehkä uusittu jo joskus aiemmin? Asennusrasvan kanssa sitten takaisin kasaan.
Ja vielä iltapuhteina putsailin öljypohjan sekä huohotinputken ja laitoin niille uuden maalin pintaan.
(https://i.ibb.co/GtPfvDX/20240724-180013.jpg) (https://ibb.co/GtPfvDX)
(https://i.ibb.co/kG1PgQ3/20240724-180028.jpg) (https://ibb.co/kG1PgQ3)
-
Katoiks paljonko oli kampurassa päittäisvälystä? Mulla oli Kolbenschmitin runkolaakereilla aika helkkarin nahee,muistaakseni alle 0.02mm niin nakkasin takimmaisiks runkolaakereiks NPR tekeleet kun oli ajamattomat jääny joskus hyllyyn koekasailuista niin niillä oli joku 0.07mm muistaakseni. :)
Olis voinu hivasta tasasen pinnan päällä niistä KS:n laakereistakin pois vähäsen mut en jaksanu niin heitin toiset. ;D
-
Täytyypä huomenna koittaa katsoa. Mittakelloa ei ole kyllä hollilla..
-
Tänään askarreltiin venttiilit paikoilleen (ilman oikeaa työkalua :D) ja laittelin siihenkin värin päälle.
(https://i.ibb.co/GTssw8Z/20240725-202838.jpg) (https://ibb.co/GTssw8Z)
-
Hienosti kyllä etenee. Pääsee tälle kesälle vielä hyvin ajelemaan :)
-
Katoiks paljonko oli kampurassa päittäisvälystä? Mulla oli Kolbenschmitin runkolaakereilla aika helkkarin nahee,muistaakseni alle 0.02mm niin nakkasin takimmaisiks runkolaakereiks NPR tekeleet kun oli ajamattomat jääny joskus hyllyyn koekasailuista niin niillä oli joku 0.07mm muistaakseni. :)
Olis voinu hivasta tasasen pinnan päällä niistä KS:n laakereistakin pois vähäsen mut en jaksanu niin heitin toiset. ;D
Rakotulkki-tarkkudella katsottiin nyt niin 0,15 meni nahkeasti väliin. 0,108 antaa ainakin Haynes ylärajaksi mutta olkoon nyt tuo mikä on.
Hienosti kyllä etenee. Pääsee tälle kesälle vielä hyvin ajelemaan :)
Toivotaan näin O0
-
Rakotulkki-tarkkudella katsottiin nyt niin 0,15 meni nahkeasti väliin. 0,108 antaa ainakin Haynes ylärajaksi mutta olkoon nyt tuo mikä on.
Toivotaan näin O0
Mielummin karvan liikaa kun liian vähän välystä,hyvä siitä tulloo. 8)
-
Tänään laittelin jakopäänkopan, vesipumpun sekä sylinterikannen ja venttiilikoneiston paikoilleen.
Sisään meni mm. uudet nostimet. Keinuvivut hiottiin myös uudelleen muotoonsa koneistamolla. Joka väliin jälleen Redlinen asennusrasvaa.
(https://i.ibb.co/sPd6XWJ/20240726-181719.jpg) (https://ibb.co/sPd6XWJ)(https://i.ibb.co/sQNkKs8/20240726-202534.jpg) (https://ibb.co/sQNkKs8)(https://i.ibb.co/6tvbBpf/20240726-202546.jpg) (https://ibb.co/6tvbBpf)
Kannelle tehtiin vielä nopea tiiveystesti bensalla ennen asennusta :D
(https://i.ibb.co/sgLGnkq/20240726-133057.jpg) (https://ibb.co/sgLGnkq)
Hyvin piti.
Öljypropun kierre on ollut kokoajan vähän huono. Huomenna koitetaan fiksailla se vielä kuntoon ennen pohjan asennusta.
-
Moottori valmis <Kippis>
(https://i.ibb.co/Dw6s8vT/20240727-185400.jpg) (https://ibb.co/Dw6s8vT)(https://i.ibb.co/xqK3Dw2/20240727-153410.jpg) (https://ibb.co/xqK3Dw2)
Seuraavaksi sitten apulaitteiden siistiminen ja asentelu.
-
Nyt vähän tökkii..
Sachsin uusi asetelma on sen verran matalampi orkkis-Volvolaiseen verrattuna että matalampi painelaakeri ei enää käykään. Säätövara uupuu lähes kokonaan. Metsästän nyt siis sitä korkeampaa laakeria tilalle.
Sekä Hollannista tilaamani e-spark kärjetön sytkä olikin väärää mallia. Ehdottivat että vaihdetaan kiinnitysosa päittäin ja homma toimisi niin. Katsotaan miten menee..
-
Nyt vähän tökkii..
Sachsin uusi asetelma on sen verran matalampi orkkis-Volvolaiseen verrattuna että matalampi painelaakeri ei enää käykään. Säätövara uupuu lähes kokonaan. Metsästän nyt siis sitä korkeampaa laakeria tilalle.
Sekä Hollannista tilaamani e-spark kärjetön sytkä olikin väärää mallia. Ehdottivat että vaihdetaan kiinnitysosa päittäin ja homma toimisi niin. Katsotaan miten menee..
Mulla on tällä numerolla painelaakeri: 3151 190 031 omassa ja Sacshin -231 loppunen 240/740:n littupyörän asetelma sekä vauhtipyörä on viä pari mm orkkista ohkasempi ja rokkaa hyvin.
-
Juu tuo laakeri on juuri tämä matalampi mikä ei nyt sovi.
Tarviin tämän https://www.skandix.de/en/spare-parts/drive-train/clutch-control/clutch-mechanical-parts/releaser-clutch/release-bearing-system-borg-beck/1000711/
Ja sellainen onkin jo tuloillaan.
-
Juu tuo laakeri on juuri tämä matalampi mikä ei nyt sovi.
Tarviin tämän https://www.skandix.de/en/spare-parts/drive-train/clutch-control/clutch-mechanical-parts/releaser-clutch/release-bearing-system-borg-beck/1000711/
Ja sellainen onkin jo tuloillaan.
Erikoista jos Sacshin asetelman kans tarvii ton kun Borg&Beckin asetelman kans kuulus toi korkee painelaakeri :-\
-
Ilmeisesti samoilla mitoilla..?
Katselin youtubesta Hansin talli -videolla, myös ihmettelee että miksei ole säätövaraa mutta kommenteissa kävi ilmi että laakeri vääränlainen.
-
Ilmeisesti samoilla mitoilla..?
Katselin youtubesta Hansin talli -videolla, myös ihmettelee että miksei ole säätövaraa mutta kommenteissa kävi ilmi että laakeri vääränlainen.
Borg&Beckin asetelma on jonkun verran matalampi niin siksi tarvii sen pitkän painelaakerin.
Mulla oli juur Borg&beckin asetelma pitkän painelaakerin kans ennenkun vaihdoin tilalle Saschin asetelman ja matalan painelaakerin.
Onks sun asetelma jollain volvon osanumerolla vai ihan Sachsin numerolla?
Mikä nummero siinä on?
Vaikka eipä sillä väljä oo vaikka millanen painelaakeri olis kunhan vaan saa sillain että säädöt piisaa. :)
Ja eipä niisä painelaakereis ollu kun muistaakseni joku 7.5mm eroa eli veikkaan että tuo pitkä käy molempiin hyvällä säkällä mutta matala ei kun liikevara loppuu haarukasta. Kun tukipiste haarukalle on melkein yhtäkaukana keskiöstä kun haarukan toinen pää niin sillä pitkällä laakerilla haarukka tulee varmaankin n.15-20mm eri kohtaan noin hatusta heitettynä. :)
-
Tuolla matalalla laakerilla kun mallailtiin niin haarukan ollessa niin pitkällä edessä kun voi, ottaa laakeri juuri kiinni asetelman kynsiin ja painaa ehkä pari milliä.
-
Tuolla matalalla laakerilla kun mallailtiin niin haarukan ollessa niin pitkällä edessä kun voi, ottaa laakeri juuri kiinni asetelman kynsiin ja painaa ehkä pari milliä.
Juu no kylä sitten tuo pitkä on varmasti oikea. :)
-
Kaasaria ihmetelty tänään ja korjaus/huoltosarjaa siihen aloin asentelemaan.
Runko ja osat kävivät kaverin firmalla uä-pesussa ja soodapuhalluksessa.
Kaasarin mallihan on 175 CD-2 s. Tuossa pitäisi kuvien ja katalogien perusteella olla "fixed needle 4F", eli kiinteä neula. Paikallaan kuitenkin ilmeisesti SE-version jousikuormitettu malli. Miksiköhän tuo on joskus vaihdettu?
-
Kaasutin nipussa ja kasasin sen vanhalla neulalla kun en sitä olisi kuitenkaan saanutkaan nyt vaihdettua. Eipä tuo silmämääräisesti/näppituntumalla kovin kuluneelta vaikuttanutkaan..
On siinä nyt kuitenkin uusi läppä sekä läppäakseli, uudet o-renkaat sekä kohokammion tiiviste. Myös kanavat puhallettu läpi ja ryyppykoneisto herkistelty/putsattu.
(https://i.ibb.co/NZbyxMM/20240731-204517.jpg) (https://ibb.co/NZbyxMM)(https://i.ibb.co/g7DWrBH/20240731-204358.jpg) (https://ibb.co/g7DWrBH)(https://i.ibb.co/mv5vvK9/20240731-204413.jpg) (https://ibb.co/mv5vvK9)
Läppäakselin ns vapaaseen päähän tuli laitettua romulaatikosta löytynyt venttiilivarren kumi (ehkä Fiesta mk1) joka sopi suoraan sekä akselille että kaasuttimen rungon olakkeeseen. Tällä tavoitteena mimimoida ohi-imu akselin reiästä joka hieman kulunut.
Vivuston puolelta reikä pysynyt melko hyvänä.
(https://i.ibb.co/HPL20P5/20240731-204531.jpg) (https://ibb.co/HPL20P5)
-
Oisko aikoinaan joku vaihtanut koko luistipaketin jos vaikka kalvo mennyt tjsp.
Mullakin on noita kaasareita useampi tallilla ja niistä löytyy kans sisältä ihan mitä sattuu osia ;D
-
Juu varmaankin näin :)
Sain tuossa eilen yhden samanlaisen kaasuttimen hakea ilmaiseksi. Siinä näytti olevan se kiinteä malli.
Täytyy pestä ja putsailla sekin jossain välissä ja saa siitä ainakin sitten varaosia jos tarvitsee.
-
Ei homma etene nyt.. Tarkoitus oli tänään saada jo nostettua moottori+vaihdelaatikko paikalleen mutta käsiin osunut hyvä+käytetty painelaakeri olikin vääränlainen. Ilmeisesti uudempiin laatikoihin sopiva..?
Tällä hetkellä näyttäisi siltä että lähin uusi laakeri löytyisi Närpiöstä. Täältä meiltä sinne matkaa noin 350km ::)
-
Kävin iltalenkin Mustiossa ja sieltä löytyi oikeanlainen laakeri. Myös mallia ehjä-käytetty.
Huomenna pääseekin taas jatkamaan hommia.
-
Mulla on tällä numerolla painelaakeri: 3151 190 031 omassa ja Sacshin -231 loppunen 240/740:n littupyörän asetelma sekä vauhtipyörä on viä pari mm orkkista ohkasempi ja rokkaa hyvin.
Mulla on tuo sama 231 loppuinen sachs. Ongelma on nyt ilmeisesti se että mulla on B18 eikä B20. 6-pulttisella kampiakselilla.
-
Ei pitäis vaikuttaa mikä moottori on.
Sellainen tuli mieleen, että joskus on näkynyt vääntyneitä kytkinhaarukoita. Sehän sen selittäisi, että tarvitaan korkeampi laakeri??
-
Tuossa näkyy miten siellä on nyt tilaa ja varaa.
https://youtube.com/shorts/tLEb1hp1viY?si=MNxhWnQkKpkhNcNT
Kytkinhaarukka on minusta ihan kunnossa?
Tässä kuva vauhtipyörä/kytkin paketista
(https://i.ibb.co/r3Gy1yJ/20240803-153746.jpg) (https://ibb.co/r3Gy1yJ)
-
Mulla on tuo sama 231 loppuinen sachs. Ongelma on nyt ilmeisesti se että mulla on B18 eikä B20. 6-pulttisella kampiakselilla.
Mulla kans nyt toi -231 asetelma B20 6-pulttinen ja M40 mutta aiemmin oli sama asetelma 8-pulttinen B20 ja M45 ja molemmisa matala painelaakeri.
Veikkaan että kytkinhaarukka vääntyny tai sit joku on tehny jotain modifikaatioita haarukan kuulan puoleiseen päähän tai itse kuulaan.
Omaan silmään tossa videolla näyttää ihan Ookoolta ton korkeen laakerin kans?
-
En kyllä osaa sanoa missä mättää :D Haarukassa ei mielestäni vikaa eikä kuulan päässäkään ole mitään kummallista.
Noin se nyt jokatapauksessa vaikuttaisi toimivan. Haarukan ja aukon etureunan väliin jää arviolta 3cm vielä matkaa kun laakeri ottaa asetelman kynsiin kiinni.
Vähän huono kuva mutta sen verran siitä kai saa selkoa että haarukka minusta ok.
(https://i.ibb.co/8xmHN9G/20240803-165518.jpg) (https://ibb.co/8xmHN9G)
-
Hyvä että pelaa :)
Tuosta painelaakerin kohdalta se haarukka sit vääntyy, jos väänty.
-
Toki lopullisen toimivuuden tietää vasta kun saa vaijerin kiinni ja säätöihin :P
Laitetaas tähän vielä vertailukuva noista laakereista jos joku sattuu olemaan saman tilanteen edessä joskus.
(https://i.ibb.co/X74jmXR/20240802-205302.jpg) (https://ibb.co/X74jmXR)(https://i.ibb.co/84Np1xm/20240802-205330.jpg) (https://ibb.co/84Np1xm)
-
https://kauppa.rallybaron.fi/product/902/volvon-m45-m47-kytkimen-pitka-43mm-painelaakeri--erikoisvalmisteinen-ja-kestava
Löysin tämän. Itsellä oli aikoinaan sama ongelma B20 oli vaihdettu B21A moottoriin, M45 laatikolla ja tuo 43mm. pitkä laakeri aiheutti ongelmia.
Ilmeisesti joku osa eri numerolla. Kytkinhaarukan ja vaijerin väliin kuului kumin pala.
-
Toi vipu mikä sulla on , on "heikoin lenkki " , alkuperäiset taipui ja repesi aika pian ,Volvon päivitetty malli on tällanen ,pokkaus molemmissa reunoissa ja vähän paksumpaa materiaalia
(https://img.aijaa.com/t/00195/15263476.t.jpg) (https://aijaa.com/fVsLbP)
-
Moottori+vaihteisto autossa kiinni. Eilen asentelin paikalleen myös startin, laturin, imupakosarjan+kaasarin sekä vesiletkut ja jäähdyttimen.
Kohta pääsee kokeilemaan miltä kytkin tuntuu. Kardaani on vielä irti.
Ensikäynnistysöljyksi laitoin nyt Motox 15W40 mineraalit. Vaihteistoon laitan 80w90 GL4.
Jäähdytinnesteeksi meni Motox 50% käyttövalmiit vihreät nesteet. Pakkaskestävyydeksi luvataan -36°.
Kärjettömään odotellaan vielä vaihto-osaa. Jos ei parin päivän sisään kuulu, täytyy kokeilla vielä kärjillä käymään remontin jäljiltä.
-
Auto olisi nyt säätöjä ja kardaania vaille valmis.
Käymään (jotenkuten) se on nyt saatu jo sekä kärjillä että kärjettömänä.
Erään paikallisen korjaamoyrittäjän kanssa neuvoteltu. Sanoi että Strömbergin kaasarin saa säädettyä mutta esim ajoituslamppu ei ole kuulemma tarvinnut enää vuosiin :D
-
Onnittelut ensisauhuista O0
Tuo sun Strömppä on helppo säädettävä, kun siellä on pohjassa se ruuvi. Ei tarvita mitään erikoistyökaluja, paitsi tietysti joku seosmittari.
Mä ostin tupla-Su kaasuttimien säätöä varten Colortune testitulpan ja se oli tosi toimiva ja mielenkiintoinen vehje.
Tässä esimerkit omasta säätämisestä.
Seos rikkaalla ja liekki keltainen. Klikkaa kuvaa.
(https://kulmamies.kuvat.fi/kuvat/Sekalaista/20220325_190001.mp4/_medium.jpg) (https://kulmamies.kuvat.fi/kuvat/Sekalaista/20220325_190001.mp4)
Seos optimaalinen, kun liekki on sininen. Klikkaa kuvaa.
(https://kulmamies.kuvat.fi/kuvat/Sekalaista/20220325_190129.mp4/_medium.jpg) (https://kulmamies.kuvat.fi/kuvat/Sekalaista/20220325_190129.mp4)
-
Kiitoksia. Olihan se mukava tunne kun ns omien käsien tuotos toimii taas :)
Olen yrittänyt tuohon kaasariin saada sitä perusasetusta josta lähteä suuntaan tai toiseen. On kuulemma melko herkkä pienestäkin ruuvin käännöstä ::)
Löysin jonkun vanhan keskustelun jossa oli saatu Kaasutinexpertiltä sellainen ohje että suutinputken tulisi olla 2,5mm sillan (oletan kurkun alapinnan) tasolla ja siitä sitten pienin liikkein (+/-0,25mm) hakemaan kohtaa jossa moottori käy suunnilleen tasaisesti kun luistia nostaa hieman.
-
Siis 2,5mm alapuolella? Tuntuu aika hurjalta, jos ymmärsin oikein. Kokeilisin laittaa suutinputken tasan sen reunan kanssa ja siitä sitten mahdollisesti vähän alas päin?
Tuossa on kohdassa 3:10 aika hyvä selitys.
https://www.youtube.com/watch?v=A2v2-bGsF4Y (https://www.youtube.com/watch?v=A2v2-bGsF4Y)
-
Joo tuon saman löysin myös.
Ymmärsinkö tämän sitten väärin..
(https://i.ibb.co/zQTT5M4/Screenshot-20240807-213939-Chrome.jpg) (https://ibb.co/zQTT5M4)
-
Luulisi kyllä, että Kaasutinexpertin ohjeisiin voisi luottaa.
Ei mulla ole mitään faktaa mistään, mutta mitä noita olen säätänyt, niin en muista, että se suutinputki olisi ollut noin alhaalla. Varmaan muisti tekee tepposia.
-
Niin se minustakin kuulostaa oudolta kun monissa muissa "virallisissa" ohjeissa neuvotaan asettamaan tasalle.
Jos tuo perustuu kokemukseen :D
No, löytyi nyt ainakin selkeää imuvuotoa kaasarin ja imusarjan välistä. Siellä on nyt paperi-lämpöpelti-paperi yhdistelmä. Vaatinee ehkä toiset ohuet paperit ja ehkä liimaa kaveriksi..
-
Onko kaasarin laippa suora ? ( Taipuu herkästi liialla kiristämisellä ! )
-
Saattaa olla sekin. Täytyy tarkistella.
Nyt ilmeni sellainenkin että lämmetessään alkaa käymään kai kolmella? Ykkössylinterin tulpanjohdon irroituksella ei tuntunut olevan vaikutusta ja kun kaapelin pään purin niin kierrettävä liitos ei näyttänytkään kovin hyvältä:
(https://i.ibb.co/nwpPBvj/Screenshot-20240808-181419-Gallery.jpg) (https://ibb.co/nwpPBvj)(https://i.ibb.co/10BddZt/20240808-181530.jpg) (https://ibb.co/10BddZt)
Oikealla kakkospytyn vastaava.
-
Pientä tilannepäivitystä..
Kaasarin ja sarjan tiivistyspinnat suorat. Nyt välissä 1mm paperitiiviste-lämpöpelti-1mm paperitiiviste. Todennäköisesti pieni imuvuoto johtuu siitä akselin, tai enemmänkin akselin reiän väljyydestä.
Kaasariin on joku joskus vaihtanut uudemman version säädettävän neulan. Vuotaa ilmeisesti sen läpi dampperiöljyt imuun.
Ihmeteltiin kun alkaessaan käydä huonosti alkoi savuttaa myös selkeästi sinistä. Sattumalta otettiin kaasarin korkkia auki ja todettiin että öljyt kadonneet.
-
Ajeltiin auto säilytystalliin toinen perässä. Ei kuulemma ajossa käryttänyt/savuttanut yhtään. Olisko vielä vanhoja karstoja ollut putkessa tms..?
Vaihdoin varaosakaasarista luisti/neulasetin kiinni ja keskitin neulan. Nyt ei ainakaan enää öljy näyttänyt katoavan "vaimentimesta".
Ihan ajokelpoiselta se tuntui pientä heijaamista ja nykimistä lukuunottamatta. Toivottavasti vielä osaavan säätäjän käsissä paranee. Tiedä häntä.
Niin ja se kytkin.. Säädettiin sitä vielä ja tuntui oikein hyvältä. Vaihteetkin toimii kivasti.
-
Säätöjä ehditty nyt katsomaan paremmin ja alkaa käynti tasaantua.
Nyt vain ongelmana kuumeneminen ja todennäköinen vika paikallistettu termostaattiin joka tarvikemallinen. Termarissa arvo 88° ja kokeiltiin keittää kattilassa. Alkoi avautua vasta noin 95° jälkeen.
Lisäksi termarin pohjassa, keskitapin päässä oleva prikka estää kaiketi kunnollisen avautumisen.
-
Sen prikan kuuluu olla jousikuormitteinen. Termarin avautuessa prikka tukkii kannessa olevan putken pään, mutta termarin pitäisi silti päästä avautumaan kokonaan.
Keittohommien tulos kyllä vaikuttaa siltä, ett termarissa vois olla jotain häikkää.
-
Tarkoitan tällaista pienempää lisäprikkaa joka on (tai siis oli) kiinteänä tapin päässä. Se ei mahdu sinne putkeen ja stoppaa termarin avautumisen noin kahteen milliin.
(https://i.ibb.co/N76vXSb/20240818-123245.jpg) (https://ibb.co/N76vXSb)
Teurastin nyt tuon termarin ja sen yläosasta sekä kupariputken pätkästä tein "väliaikais"-ratkaisun tilalle. Kupariputki menee kannen putken sisään melko tiiukasti ja yläpää on litistetty kiinni. Ja iso kierto on nyt siis kokoajan auki.
Äsken käyteltiin autoa tallissa ja ajeltiin ilmaa ulos. Hyvin sitä tulikin eikä kahvinkeitin ilmiötä enää tullut.
-
Tarkoitan tällaista pienempää lisäprikkaa joka on (tai siis oli) kiinteänä tapin päässä. Se ei mahdu sinne putkeen ja stoppaa termarin avautumisen noin kahteen milliin.
Juu juu. Olet aika kova jätkä, kun tuollaisenkin hoksasit :juhau:
-
Itseasiassa täältä foorumilta siihen sain vihjeen vanhasta topicista ::)
-
(https://i.ibb.co/wQvDRPw/20240806-143002.jpg) (https://ibb.co/wQvDRPw)(https://i.ibb.co/sCVN50F/20240806-143016.jpg) (https://ibb.co/sCVN50F)(https://i.ibb.co/chXXK3J/20240806-143025.jpg) (https://ibb.co/chXXK3J)
Ilmanputsari vielä fiksiä vaille.
Eilen illalla käytiin vielä pidemmällä koeajolenkillä ja todettiin että hienosäätöä vaille.. muuten toimii todella hyvin.
Hymyilyttää kuinka kivasti vaihteet ja kytkinkin nyt pelaa entiseen verrattuna.
-
Käyntihäiriölle ja sille että säätöjä ei tuntunut saavan mitenkään, löytyi lopulta parikin syytä.
Ryyppysysteemi oli kai sen verran väljä ettei toiminut kunnolla (nyt paikallaan varaosa-kaasuttimesta sama laite putsattuna) sekä uuden kaasuläpän asennuksessa käynyt pieni viba. Löysäsin hieman niitä pieniä ruuveja jolla läppä kiinni akselissa, niin nyt vasta napsahti kunnolla aloilleen.
Nyt sai tyhjäkäyntiäkin säädettyä alemmas ja sytytystä kohdalleen.
Säädettiin niin että moottoriin 1500 kierroksella noin 20-22 astetta.
Ei nyi maantiellä enää oikeastaan yhtään. Ehkä "napsu" vielä rikkaamalle..?
(https://i.ibb.co/c24XSfK/Screenshot-20240824-204153-Instagram.jpg) (https://ibb.co/c24XSfK)(https://i.ibb.co/PDsmFYs/Screenshot-20240824-204208-Instagram.jpg) (https://ibb.co/PDsmFYs)
-
Hienoa :)
-
Pieni taistelu Strombergin kanssa jatkuu.. Osoittautui että varaosa-ryyppy toimiikin huonommin kuin entinen joten se entinen vaihdettu taas takaisin ::)
Välillä kuuluu joku vihellys jostain kun esim liikkelle lähtiessä vaihtelee vaihteita tai tulee pysähdyksiin. Omat epäilykseni tällä hetkellä käytettynä asennettu painelaakeri tai sitten "bränditön" silmälaakeri kampuran päässä. En oikein keksi mistä muualta moinen ääni voisi lähteä.
Joku voisi sanoa että vanhasta autosta lähtee kaikenlaisia ääniä mutta itseä ainakin häiritsee :D
-
Kiva kun pelaa, näyttää muutenkin hienolta peliltä!
-
Kiva kun pelaa, näyttää muutenkin hienolta peliltä!
Kuvissa ja kaukaa, näyttää hienolta, kuten olen muutamille sanonut :D
Paljon on siistimistä ja laiteltavaa. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa..
Tämä moottoriprojekti ei ollut alunperin listan kärkipäässä mutta onpahan se nyt tehty ::)
-
Voihan perhanan perhana...
Moottoriremontin jälkeen laitoin "sisäänajoöljyt" sisään ja nyt muutamien kymmenien kilometrien ja käyttelyjen jälkeen aloin vaihtamaan öljyä parempaan niin propun avauksen jälkeen reiästä lirahti jonkun verran tummaa öljyä mutta sitten tulikin sellainen suuri limäklöntti ja sen jälkeen taas lirutti hieman.
Mitä ihmettä tuolle öljylle on käynyt? Onko moottorin kasauksen yhteydessä käytetty Redlinen asennusrasva pistänyt öljyn tuollaiseksi mömmöksi?
Ennen videon kuvausta kaadoin vajaan litran uutta öljyä sisään katsoakseni kuinka tulee läpi.
https://youtu.be/3RfM-rsnoHM?si=b92pbyL8pBDNI-8B
-
Onpa kerta kaikkiaan kummallista! Ihan sellaiselta asennusrasvalta tuo näyttää, mutta eikö niiden kuuluisi liueta öljyihin, eikä kerääntyä tuolleen kokkareiksi? Mitenköhän tukossa suodatin ja pumpun imusihti on :(
-
Kesoilin baarissa puhuvat jotta hidas jäähdytysnestevuoto öljyyn tekis tuon.
Kansimurtuma tai lohko tai head gasket.
Minä en tiiä mittään. >:(
-
Onpa kerta kaikkiaan kummallista! Ihan sellaiselta asennusrasvalta tuo näyttää, mutta eikö niiden kuuluisi liueta öljyihin, eikä kerääntyä tuolleen kokkareiksi? Mitenköhän tukossa suodatin ja pumpun imusihti on :(
Kuuluisi liueta juu. En keksi millään mistä muusta tuo voisi johtua. Tosiaan vain muutama lämpimäksi tallissa käyttö ja muutamia kymmeniä kilomtetrejä ajoa noilla öljyillä takana. Jäähdytysnestetasokin on ilmaantumisen jälkeen pysynyt tasaisena.
Sitä tässä nyt pohditaan että miten muuten nuo liejut saa putsattua kuin ottamalla öljypohjaa irti.
-
Onko tuo mönjän määrä missään suhteessa siihen miten paljon laitoit sitä moottoria kasatessasi? Meinaan, että jos on paljon enemmän, niin sehän lisää ihmetystä entisestään.
En tiedä miten nuo toimivat, mutta jos ajoa on ollut vasta noin vähän, niin voisiko olla, että eivät ole vielä ehtineet liueta kokonaan?
-
On sitä paljon enemmän kyllä. Lähinnä ajatuksena oli että josko olisi aiheuttanut jonkun kemiallisen reaktion öljyssä. En tiedä..
Tai sitten jos jäähdytysnestettä on pääsyt öljyn sekaan jostakin mutta voiko sitäkään pieni määrä aiheuttaa tuollaista liejuutumista?
Aika pahasti näyttää siltä että joutuuko tässä alkamaan taas moottorin poisnostoon.. :-\
-
Jotenkin tuntuu, että jos olisi jäähdytysnestettä, niin nuo möykyt olisivat jonkun muun värisiä :-\
Sinuna vaihtaisin vielä öljyt ja suodattimen pariinkin kertaan ennen moottorin avaamista. Kannattaisi varmaan käyttää kone ja öljyt ihan kuumaksi ennen pois päästämistä, niin kökötkin tulisi liukkaammin ulos.
-
Tyhjennysproppu on ollut auki nyt kuutisen tuntia ja edelleen kun puutikulla kokeilee tökkiä reikään niin klönttejä tippuu ja on venyvää ja aivan siirappimaista.
Pakko kai kokeilla kaataa uudet öljyt sisään jonkun pesuaineen kanssa ja käyttää kuumaksi. Sitten uusi valutus.
-
Joku moottorin pesuaine uusien öljyjen sekaan ja käyttää kunnolla kuumaksi, niin limat liukenee öljyn sekaan? Jotenkin minäkin uskoisin, että tuo asennusrasva tekee tuon, eikä glykoli.
-
Suodattimessakin oli samaa mömmöä eli varmaan kanavatkin tukossa siitä.
-
Voi paska. :-\
-
Ei kai se sentään suodattimesta ole läpi mennyt? Tai ei luulis ainakaan :)
-
Puolet öljyä ja toinen puolikas löpöö tai naftaa koneeseen ja käyttöä tarkkaillen tilannetta.
Ei siihen mitään kalliita pesulitkuja kannata hommata.
Joku kemiallinen mixuppihan tuo on, en vaan tiiä mikä.
-
Voihan perhanan perhana...
Moottoriremontin jälkeen laitoin "sisäänajoöljyt" sisään ja nyt muutamien kymmenien kilometrien ja käyttelyjen jälkeen aloin vaihtamaan öljyä parempaan niin propun avauksen jälkeen reiästä lirahti jonkun verran tummaa öljyä mutta sitten tulikin sellainen suuri limäklöntti ja sen jälkeen taas lirutti hieman.
Mitä ihmettä tuolle öljylle on käynyt? Onko moottorin kasauksen yhteydessä käytetty Redlinen asennusrasva pistänyt öljyn tuollaiseksi mömmöksi?
Ennen videon kuvausta kaadoin vajaan litran uutta öljyä sisään katsoakseni kuinka tulee läpi.
https://youtu.be/3RfM-rsnoHM?si=b92pbyL8pBDNI-8B
Voi helkkari!
Itekki käytin tuota Redlinen asennusrasvaa ronskilla kädellä ja ei ainakaan itsellä ollu mitään tuollaista ilmiöö kun vaihdoin sisäänajoöljyt pois.
Tuliks sulle uus öljypumppu?
Mulla ainakin oli uus ö-pumppu täynnä vaseliini tyyppistä kiisseliä tehtaan jäljiltä.
Ei joku tiivisteliima tms mitä kasauksessa käytetty niin liukenis öljyyn ja tekis tommosta?
Maistamalla tota klönttiä selviää aikasta äkkiä onko pakkasnesteen makusta vaikka ei kovin houkuttelevalta toimenpiteeltä kuullostakkaan. :o Niin ja omasta kokemuksesta menee kyllä öljyt harmaaks kohtuu pienestäkin tipasta jäähäriä niin en siihen kyllä usko.
Miltä venakopassa näyttää?
-
Voi helkkari!
Itekki käytin tuota Redlinen asennusrasvaa ronskilla kädellä ja ei ainakaan itsellä ollu mitään tuollaista ilmiöö kun vaihdoin sisäänajoöljyt pois.
Tuliks sulle uus öljypumppu?
Mulla ainakin oli uus ö-pumppu täynnä vaseliini tyyppistä kiisseliä tehtaan jäljiltä.
Ei joku tiivisteliima tms mitä kasauksessa käytetty niin liukenis öljyyn ja tekis tommosta?
Maistamalla tota klönttiä selviää aikasta äkkiä onko pakkasnesteen makusta vaikka ei kovin houkuttelevalta toimenpiteeltä kuullostakkaan. :o Niin ja omasta kokemuksesta menee kyllä öljyt harmaaks kohtuu pienestäkin tipasta jäähäriä niin en siihen kyllä usko.
Miltä venakopassa näyttää?
Erikoinen ja ennen kaikkea harmillinen tapaus!
Itsellä samat kokemukset, kuin miksalla redlinen asennusrasvasta. Pari tappikonetta olen sen kanssa kasannut ilman ongelmia ja öljyjä vaihtaessa ei ole ollut mitään merkkejä rasvasta, vaan on liuennut öljyn sekaan tehokkaasti. Sittemin tosin olen lopettanut ko rasvan käytön ja vaihtanut moottoriöljyyn lähinnä vain sen takia, että en ole havainnut omassa käytössä merkittäviä hyötyjä erillisen asennusrasvan käytöstä pl. Nokka-akselille omat rasvat.
Laitoitko tähän nokka-akselille vielä jonkin eri rasvan vai oliko siinäkin tuota red linea?
-
Pelkästään tuota Redlineä laitoin joka paikkaan jossa metalli metallia vasten. Venttiilikoneisto, laakeripinnat, nokka-akseli, nostajat..
Venttilikopan alapuoli näytti siltä kuin katsoisi kiehuvan kattilan kannen alle ja samalla olisi hieman öljymäinen. Sen tarkemmin en osaa kuvailla.
Jäähdytinestettä ei ole kadonnut enää sen jälkeen kun syystemi lopulta ilmautui.
Öljypumppu on sama joka olikin.
Tiivisteliimaakin käytin mielestäni melko maltilla ja ohuelti päätykoppiin ja öljypohjaan. (Tiivisteiden kanssa siis)
Varmaan kokeiltava tuota laatikkovian mainitsemaa löpöhuuhtelua ja koittaa kuumana laskea ulos.
Kävin tosin jo Biltemasta hakemassa Classic-öljypänikän, suodattimen ja moottorin sisäpesuaine pullon.
-
Kuinka herkästi näissä muuten syttyy öljynpainevalo?
Nimittäin startatessahan tuo syttyy mutta sammuu heti käynnistyttyään.
Eli kai onni vielä että päätin tuohon öljynvaihtoon kuitenkin ryhtyä nyt eikä myöhemmin..
Josko ei siis olisi vielä suurempaa vahinkoa tapahtunut.
-
Tänään tehty kaksi kertaa huuhtelu.
1. Uutta öljyä + löpöä, uusi suodatin
2. Uutta öljyä + sisäpesuaine, uusi suodatin
Toisen kerran jälkeen taisi viimein tipahtaa loput pökäleet ulos. Öljypohjaa kopistelemalla ääni muuttui vaimennetusta tyhjän peltiseksi.
Huomenna vielä "kerta kiellon päälle".
Isäukko oli tänään päivällä ottanut näytteen muovirasiaan ja käynyt näyttämässä kohta eläköityvälle korjaamoa pitävälle tutulle. Oli hänkin hämmästellyt näkyä ja ei muistanut ennen nähneensä vastaavaa ::)
-
Tänään tehty kaksi kertaa huuhtelu.
1. Uutta öljyä + löpöä, uusi suodatin
2. Uutta öljyä + sisäpesuaine, uusi suodatin
Toisen kerran jälkeen taisi viimein tipahtaa loput pökäleet ulos. Öljypohjaa kopistelemalla ääni muuttui vaimennetusta tyhjän peltiseksi.
Huomenna vielä "kerta kiellon päälle".
Isäukko oli tänään päivällä ottanut näytteen muovirasiaan ja käynyt näyttämässä kohta eläköityvälle korjaamoa pitävälle tutulle. Oli hänkin hämmästellyt näkyä ja ei muistanut ennen nähneensä vastaavaa ::)
Nonni hyvä että saa mönjät pois!
Itse melkein tekisin viä just in case sillain että öljyt sisässä ottasin jakajan ja käyttöakselin pois sekä ö-suodattimen ja pyörittäsin porakoneella öljypumppua(vastapäivään) niin näkisi että ei tule mönjää öljynsuodattimelle niin voisi olla varma että ei ole öljykanavissa tuota kiisseliä kun kyllä ne suodattimeen on jäänyt ja tuolla tavalla saisi myös pumpulta suodattimelle välin huuhdeltua hieman. Ehkä enempi henkisen puolen varmistelua niin ei tarvisi miettiä että onko sitä sielä kanavassa vai ei. :)
-
Mikä öljy sulla oli sisäänajossa sen redlinen kanssa?
-
Motox 15w40 mineraalit.
Huuhtelut tein nyt Bilteman Classic 20w50 öljyllä.
-
Isäukko oli tänään päivällä ottanut näytteen muovirasiaan ja käynyt näyttämässä kohta eläköityvälle korjaamoa pitävälle tutulle. Oli hänkin hämmästellyt näkyä ja ei muistanut ennen nähneensä vastaavaa ::)
Öljynäytteen olisi ehkä kannattanut tutkia. Ainakin takavuosina Mobil tutki näytteen, eikä hintakaan ollut paha. Analysaattoreita on myös joillain korjaamoilla, kysellä voi merimoottorihuolloista tai raskaan kaluston huoltajilta. Isoissa vehkeissä huolto määräytyy yhä useammin näytteen, eikä esimerkiksi käyttötuntien perusteella.
Meillä oli firmassa takavuosina lainassa analysaattori, mutta se oli öljylinjaan kytkettävää mallia, ja omat näytteet vaativat vähän soveltamista :).
-
Tuo öljy näyttää ihan samanlaiselta mönjältä kuin millaiseksi nämä nyky-etanolibensat menee. Olisiko öljyn sekaan päässyt bensaa kun kaasutin ei ollut vielä säädöissään? Ja reagoinut sitten öljyn kanssa?
Mulla kesä-Mersussa jäi polttoainepumpusta vaihdetun letkun liitos hieman tihkumaan. Kun pari viikkoa letkurempan jälkeen katsoin auton alle tarkastaakseni vuotoja, oli se syöttöletku vuorautunut päältä ihan samanlaisella siirapilla.
-
Kolmannella huuhtelulla tuli aivan puhtaat ja kirkkaat öljyt ulos. Mysteeriksi tuo nyt taitaa jäädä että mitä tuo lieju sitten oli.
Nyt sisällä Comman Classic 20w50 öljyt ja orkkis-suodatin. Ehkä vielä ennen talvea tsekkaus että miltä näyttävät.
Tuo naputtava/kalkattava ääni on vaivana. Stetoskoopilla kuunnellessa ääni vaikuttaiso tulevan jakajan luota ellei peräti jakajasta. Kai tuo on vain niin väljä sitten jo?
-
Kolmannella huuhtelulla tuli aivan puhtaat ja kirkkaat öljyt ulos. Mysteeriksi tuo nyt taitaa jäädä että mitä tuo lieju sitten oli.
Nyt sisällä Comman Classic 20w50 öljyt ja orkkis-suodatin. Ehkä vielä ennen talvea tsekkaus että miltä näyttävät.
Tuo naputtava/kalkattava ääni on vaivana. Stetoskoopilla kuunnellessa ääni vaikuttaiso tulevan jakajan luota ellei peräti jakajasta. Kai tuo on vain niin väljä sitten jo?
Itellä kans kalkattaa pahiten siinä vähän päältä 2000rpm.kohdilla,vaihdoin jakajan/öp käyttöakselinkin mutta ei juurikaan muuttunut niin siinähän kalkattelee kun kalkattanu jo monta vuotta.
Taitaa olla enemmän ominaisuus kun vika. :idiot2:
-
Jakajaa pyörittelin käsissä ja en oikein osaa sanoa onko merkittävästi väljä vai ei. Akselissa ei ainakaan sivusuunnaassa tunnu välystä. Päittäin kyllä hieman. Ja se öljympumpun akselille vastaava osa heiluu hieman mutta kai kuuluukin tehdä niin?
-
Kytkinvaijeria roplattiin eilen uudelleen ja nyt vasta kytkin tuli sellaiseksi kuin kuuluukin. Ei ole enää raskas painaa vaan suorastaan mukavan kevyt.
En oikein tiedä miten se aiemmin meni mutta oli todella jäykkä painaa ja siksi raskaskäyttöinen.
Eilen koeajolenkillä totesin että kai se lie ajopeli nyt. Tasakaasulla kevyellä kaasulla ajaessa ilmenee pientä heijausta mutta muuten kulkee ihan ok. Ylämäkeenkin jaksaa kiihtyä hienosti eikä puudu tai "takertele" yhtään.
Josko seuraavaksi pääsisi keskittymään ulkonäöllisiin asioihin.
-
Olisi hyvä päästä kokeilemaan toisella jakajalla että häviäisikö tuo naputus sen myötä pois. Ei raaskisi 123:een sijoittaa juuri nyt..
Tosiaan tyhjäkäynnillä ei juurikaan kuulu mutta sitten kun liikkeelle lähtiessä ja ajossa rasitusta antaa niin naputtaa lähes kaasupolkimen asennon mukaan.
Öljypumpun käyttöakselissa ei tunnu välystä oikeastaan yhtään.
-
Olin aikeissa mennä vaihtamaan nyt sitä oikeaa termostaattia paikalleen mutta hetken mietittyäni tulin tulokseen että josko kuitenkin ottaisi sylinterikannen vielä auki ja katsoisi näkyykö siellä mitään tuohon kalkatukseen viittaavaa. Ainakin pääsee näkemään nostimien tilanteen.
Eli turha nyt pelkän termarin takia laskea vesiä ulos. Palataan siis viikon päästä uudelleen asiaan kun taas enemmän aikaa likenee.
-
Kantta en vielä lähtenyt irroittamaan mutta otin virranjakajan pöydälle ja purin sen. Toinen pienistä jousista mekaanisen ennakonsäädön mekanisimissa oli irti mutta en ole varma onko irronnut aiemmin vai nyt purkaessa.
Huomenna koitan kasailla jakajan uudestaan ja katsotaan oliko siitä kiinni vai ei.
Gunsonin Colortune testitulpan laitoin tilaukseen (suositusten myötä). Josko sillä saisi säätöihin paremmin tolkkua.
-
Kantta en vielä lähtenyt irroittamaan mutta otin virranjakajan pöydälle ja purin sen. Toinen pienistä jousista mekaanisen ennakonsäädön mekanisimissa oli irti mutta en ole varma onko irronnut aiemmin vai nyt purkaessa.
Huomenna koitan kasailla jakajan uudestaan ja katsotaan oliko siitä kiinni vai ei.
Gunsonin Colortune testitulpan laitoin tilaukseen (suositusten myötä). Josko sillä saisi säätöihin paremmin tolkkua.
Itse pari jakajaa purkaneena niin molemmista on ollu toisen jousen kiinnitys kohta kulunut poikki.
Toisen hitsailin kasaan samalla kun ennakkoja rajoitin.
Myös ne tapit joissa painot on kiinni/joiden ympäri paino liikkuu on kulunu ollu liki puoliväliin.
Harvinaisen hankala purkaa jakajasta se C-klipsi pois joka pitää akselin ylempää osaa paikallaan joka keskipakoennakolla liikkuu.
Ainoo millä ite oon saanu irtoon niin kuten netistä löysin niin halolla hakkaamalla on C-klipsi irronnu.
Tossa viä linkki ohjeeseen.https://www.sw-em.com/Volvo%20Ignition%20from%20Scratch.htm (https://www.sw-em.com/Volvo%20Ignition%20from%20Scratch.htm)
Tuo ilman jousta heiluva paino voi kyllä tehdä ääntä mutta ei luulis että noin kovaa mutta mistä näitä tietää! Toivottavasti selviää,ei näitä satasarjalaisia o ikinä liikaa ollu liikennöimäsä,varsinkaan noin siistejä ku toi sun 8)
Toivottavasti äänen lähde ratkee!
-
Lukkorengas irtosi kuin itsestään kun napautti muovivasaralla ulkokuoreen samalla kun se ylempi akseli oli kiinni ruuvipenkissä pehmikkeiden kanssa. Takaisin saaminen oli hankalampaa :D
Kärkipöytää putsatessa se pieni maajohto napsahti irti toisen pään juotoksesta. Nyt pitäisi keksiä miten sen saa liitettyä takaisin..
-
Sain jakajan kasaan ja takaisin paikalleen. Ei vaikutusta ääntelyyn.
Jatketaan taas joskus kun aikaa on.
-
Äänilähteen metsästys jatkuu kun ehtii.. Mutta sillävälin viimeisimpiä hakintoja:
(https://i.ibb.co/nRd1FSY/20241021-115235.jpg) (https://ibb.co/nRd1FSY)(https://i.ibb.co/BC44Wm7/IMG-20241022-WA0005.jpg) (https://ibb.co/BC44Wm7)
-
Hyvää tavaraa :)
-
Suositusten ja kokemusten lukemisen jälkeen oli helppo tehdä päätöksiä ;)
Kun saan ääntelyn (toivottavasti) kuriin jossakin vaiheessa niin sitten otetaan nuo "työn alle".
-
Pako(imu)sarja irrallaan mutta eipä siinä halkeamia/vuotojälkiä näy. Eli ei taida syyllistä ääneen löytyä sieltäkään.
Onko sittenkin otettava venttiilikoneisto/nokka-akseli tutkintaan..
Lueskelin jostain ulkomaiselta foorumilta että jos nokka-akseli pääsee liikkumaan liikaa päittäin voisi sekin olla äänen aiheuttaja.
-
Eiks sitä nokan päittäisvälystä joku tässäkin jo ehdotellut?
Nokkapyörä saattaa myös ääntää, jos se keskiö on löystynyt siihen fiiberiin nähden. Yleensä kyllä pitää kunnon kolinaa, mutta jos vika on vasta ihan alkuvaiheessa, niin ei ole vielä niin paha ääni ???
-
Toisaalta mitä joitain ääninäytteitä kuullut niin kaikissa on ollut enemmänkin sellainen matalampi koputus eikä tällainen terävämpi naputus.
-
123-ignition jakaja paikallaan ja Colortunen avustuksella säädetty seosta.
Melko paljon sai kääntää laihemmalle siitä mitä sitä on tullut ruuvailtua tässä remontin jälkeen ::)
Alussa (lämpimäksi käytön jälkeen) tulppa näytti kirkkaan oranssia väriä. Seosruuvia kiinnipäin pikkuhiljaa kääntämällä väri alkoi muuttua sinisemmän suuntaan. Jätin siihen.
Kierroksia antaessa väri hieman vaeltaa mutta pääasiassa sinertää ja aavistuksen menee valkoisen puolelle. Tuo pitäisi kai olla aika alueella?
Tulpat olivat ennen operaatiota aivan mattamustat.
Paikallaan suosituksen mukaiset NGK BP6HS.
Edelleen käynti hieman vaeltaa mutta maantiellä kulkee kuitenkin melko hyvin mielestäni ja esim 80km/h ajaessa menee aika tasaisesti ja kaasua antaessa jaksaa hyvin lähteä vetämään nikottelematta.
Tulpanjohdot ovat Motonetistä remontin jälkeen hankittu Tristan-merkkinen "yleismallin" sarja jossa kaikki piuhat saman mittaisia.
-
Käy ja kukkuu.
https://youtube.com/shorts/vBYfOWQog6s?si=WHH6fSjmfTuY0fH7
Kalkatusäänen metsästys jatkuu ensi keväänä. Talvi tekee tuloaan ja Volvo saanee jäädä jo uinumaan. Satunnaisia, mahdollisia käyttelyjä lukuunotaamatta.
Toki olisi tehnyt vielä kerran laskea öljyt ulos ja katsoa miltä näyttävät.
-
Eihän oo mitenkään mahdollista että tuon äänen tekee katkennut venttiilinjousi?
Mulla oli joskus vastaavaa, auto kävi kaikilla. Tempasin kopan auki niin jousihan se siellä kahdessa osassa.
Äkkiä talon alta vanha kansi ja siitä jousi ja menoks. ELK
-
Ei ainakaan osunut silmiin nytkään kun viimeksi koppa oli auki.
-
Ootko stetoskoopilla kuunnellut? Sillä kuulee tarkasti mistä ääni tulee.
-
Kyllä sellaisella on muutamaan otteeseen kuulosteltu ja selkeimmin tulee jakajan tienoilta. Sillä vahvin epäilykseni kohdistui itse virranjakajaan.
-
Ite melkei koittasin viä sillai että antaa käydä rouskuttaa hetken ja ottaa sit bensapumpun irti lohkon kyljestä ja uusiks käymään,hyrskyttää kylä hetken ilman pumppuaki kun kohokammiossa on bensaa.
En tiä onko järkee vai ei mutta saapahan eliminoitua ulkosia komponentteja pois epäilyksen alta.
-
Harmi kun ei tullut tuo edes mieleen nyt viimeksi kun auto tallissa oli.. Vois kyllä olla kokeilemisen arvoinen juttu.
Bensapumppu on kyllä sama kuin ennen remonttiakin, kun todettiin sen olevan toimiva, mutta voihan sekin feilata koska vaan.
-
Pääsiäisenä olisi tarkoitus ajella tämä säilytystallista "kotitalliin" ja tutkailla vielä että keksisikö vihdoin mistä se kalkattava/naputtava ääni tulee. Sehän jäi vielä syksyn/talven tullen mysteeriksi.
Ehkä jopa nyt otetaan kansi vielä irti ja katsotaan löytyisikö sitä kautta selitystä. Sittenhän pääsee ne nostajatkin tsekkaamaan.
-
Otettiin kansi pöydälle.
Sylintereissä näkyy siihen viittaavia jälkiä että männänrenkaat saattaisi olla epäkunnossa.. Ei pahoja onneksi (vielä) mutta kuitenkin.
Eli teoriani on että epäsopiva/viallinen termari aiheutti ylikuumenemisen ja tämän seurauksena öljy ja se asennusrasva reagoi keskenään ja muuttui mössöksi. Sellainen mössöhän ei pääse voitelemaan sylinterin seinämiä ja renkaat ottivat kipeää.
Tämä siis vain teoriaa ja mutuilua mutta muutakaan en oikein nyt keksi.
-
Tai vaan renkaat eivät kestäneet liian kuumaa moottoria. Tälläsiäkin on tullut vastaan iäkkäissä moottoreissa ominaisuutena.
-
Nappaa pari kuvaa sylintereistä niin saadaan porukalla tuumailla :)
Onks sulla bensapumpun ja lohkon välisä se bakeliitti? Tuli mieleen kans josko vois olla yks äänen aiheuttaja kun bensapumpun käyttövivun liikerata on aika erilaine ilman bakeliittia. :)
E:Niin ja yks mikä kannattaa ny kattoo niin purkaa keinuvipuakselista keinut ja kaikki pois ja putsailee koko systeemin. Näkee samalla että onko paljon kulunu keinujen kohdalta. Se voisi kans olla yks äänen lähde ehkäpä kun pari mitä oon purkanu niin on ollu kulunu varmaan likemmäs 0.25mm vaikka luulis että keinun hela kuluis ennen akselia. ;D
-
Tai vaan renkaat eivät kestäneet liian kuumaa moottoria. Tälläsiäkin on tullut vastaan iäkkäissä moottoreissa ominaisuutena.
Voi olla sekin. Tai molemmat yhdessä.
-
Tilanne tällä hetkellä. Eli moottori nostetaan seuraavaksi ulos. Sitten tutkitaan lisää..
(https://i.ibb.co/LXHc7MxR/20250419-155714.jpg) (https://ibb.co/LXHc7MxR)
Tällaisia hankausjälkiä näkyy oikeastaan kaikissa. Ykkösessä ja kolmosessa selvimmin.
(https://i.ibb.co/Q7dy980C/20250418-205539.jpg) (https://ibb.co/Q7dy980C)(https://i.ibb.co/0pcT7kYZ/20250418-205651.jpg) (https://ibb.co/0pcT7kYZ)(https://i.ibb.co/sJg4NQM3/20250418-205632.jpg) (https://ibb.co/sJg4NQM3)(https://i.ibb.co/7Jt5kcTg/20250418-205550.jpg) (https://ibb.co/7Jt5kcTg)
Bensapumpun ja lohkon välissä tiiviste-bakeliitti-tiiviste
-
Onko männät olleet oikeissa asennoissa?
-
Kyllähän se vähän karulta näyttää.
Mutta ei näytä syviltä jäljiltä onneksi että selviää kyllä varmaan hoonaamalla ja uusilla renkailla. :) Jos siis männät ovat OK.
Puhelimella hankala tihrustaa mutta onks osa noista kirkkaista kohdista mäntien laessa niin nakutuksesta johtuvaa pientä kraateria vai jotain muuta?
-
Kyllähän se vähän karulta näyttää.
Mutta ei näytä syviltä jäljiltä onneksi että selviää kyllä varmaan hoonaamalla ja uusilla renkailla. :) Jos siis männät ovat OK.
Puhelimella hankala tihrustaa mutta onks osa noista kirkkaista kohdista mäntien laessa niin nakutuksesta johtuvaa pientä kraateria vai jotain muuta?
Joo eivät ole naarmuja vaan sellaisia hankausjälkiä. Remontin jälkeen tullut varmaan reilu 100km ajettua plus käyttelyt päälle.
Männtien päällä kirkkaat kohdat vain männän lakea siitä kohtaa mistä karstaa pois.
-
Männät ja renkaat vaikuttavat olevan ok. Nuo jäljet sylintereissä vain visuaaliset. Ei tunnu mitenkään. Tehtiin "väritestikin", eli tussilla sutattiin sylinterin seinää jäljen kohdalta ja pyöritettiin moottoria. Männänrengas pyyhki kaiken mennessään.
Mutta.. tällainen havainto. Tätä ehdoteltiin aiemmin mutta en siihen sen kummemin ottanut huomiota.
https://youtube.com/shorts/q8lfDSes2uQ?si=21b_h0ocuMXZVnVh
-
Männät ja renkaat vaikuttavat olevan ok. Nuo jäljet sylintereissä vain visuaaliset. Ei tunnu mitenkään. Tehtiin "väritestikin", eli tussilla sutattiin sylinterin seinää jäljen kohdalta ja pyöritettiin moottoria. Männänrengas pyyhki kaiken mennessään.
Mutta.. tällainen havainto. Tätä ehdoteltiin aiemmin mutta en siihen sen kummemin ottanut huomiota.
https://youtube.com/shorts/q8lfDSes2uQ?si=21b_h0ocuMXZVnVh
Uudesta nokan teräksisestä päätylevystä ja uudesta "spaceristä" mitattuna päittäisvälys on 0.05mm. Tuossa sulla näyttää olevan aika lailla enemmän.
-
Työntömitta tarkkuudella messinkilevy vanhan kuluman kohdalta 3,85 ja spaceri 4,1mm.
-
Työntömitta tarkkuudella messinkilevy vanhan kuluman kohdalta 3,85 ja spaceri 4,1mm.
No ei se sitten vielä mikään ihan älytön ole ainakaa mun mielestä,on se tosin moninkertane Volvon antamaan toleranssiin joka on 0.02-0.06mm
Noi mitä mää mittasin ni spaceri oli 4.05mm ja levy 4.00mm.
Voi kyllä hyvin olla äänen syy,mutta taas toisaalta kun veto on koko ajan päällä ja vinot hampaat niin luulis että välys olis koko ajan piukalla samaan suuntaan. Tosin ei varmaan oikeesti oo ihan niin yksinkertasta. :idiot2:
-
Tätä itsekin mietin ja lueskellut ulkomaisilta foorumeilta.
Muuta selitystä äänelle ei vaan tunnu löytyvän joten pakko kai kokeilla auttaako välyksen pienentäminen ohjearvoihin.
Jostain myös luin että alunperin B18 olisi teräksinen levy ja B20 messinkinen. Tämän paikkaansapitävyydestä en tiedä. Tässä siis messinkinen joka oli alunperin kulunut nokan puolelta ja se flipattiin vain ympäri kun kasattiin moottori.
-
(https://i.ibb.co/hJFCB855/Screenshot-20250420-191143-Chrome.jpg) (https://ibb.co/hJFCB855)
Täytyy muistaa katsoa kasausvaiheessa että kierrereiät ovat tyhjät :idiot2:
-
(https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20250421_144119.jpg/_smaller.jpg) (https://juhizz.kuvat.fi/kuvat/Volvo%20144%201967/20250421_144119.jpg)
-
Osia odotellessa pohdin että jos ei noilla aiemmin mainituilla toimenpiteillä ääni katoa/vaimene niin jäljelle jää kai mahdollisuus siitä että jokin männistä pääsee "hakkaamaan" (piston slap) sylinteriin.
Äänihän siis kuuluu parhaiten kylmänä ja lämmettyäänkin silloin kun moottorille antaa kuormaa suoralla tai esim ajettaessa ylämäkeen. Kaasun helläyksellä ja tasaisesti ajaessa ei kuulu yhtään.
-
Onks ihan varma, että kyse ei ole sytytyksen aiheuttamasta nakutuksesta? Sopis vaan kuvaus niin hyvin.
-
Onks ihan varma, että kyse ei ole sytytyksen aiheuttamasta nakutuksesta? Sopis vaan kuvaus niin hyvin.
Ei ole sekään vielä poissuljettu. Laitetaan moottori nippuun kun aikaa taas likenee ja katsotaan sitten jatkoa.
Koitan saada vietyä sitten auton jollekin joka saa sen varmasti kunnon säätöihin.
-
Tuli hommattua tällainen kirja tueksi :D Löytyi sattumalta omalta kylältä ja edullisesti.
Kyseessä lie Volvon oma opas mallisarjan omistajille.
(https://i.ibb.co/gbphnCzx/e9985b4c-f604-4e67-9afc-3016bae64f69.jpg) (https://ibb.co/gbphnCzx)
-
Ootko alapäätä tutkinu? Siis moottorin. :D
Plastic gaugee väliin ja kattoo välykset.
-
Ootko alapäätä tutkinu? Siis moottorin. :D
Plastic gaugee väliin ja kattoo välykset.
Ei tutkittu sen kummemin kuin mittailtiin vain kauloja että stanumitoissa on ja uusilla liuskoilla vain kasaan.
-
Jos viä on kellari leväällään niin kannattaa mitata kellolla sylinterit että paljonko on välys mäntään nähden. Niin ja että onko sylinterit minkä muotoset.
Ja jos nipussa niin pystyy mittaan kellolla siltikin osalta matkaa niin on taas yks paikka tarkistettu. :)
-
Toki olisi hyvä tarkistusmitata mutta ei ole välineitä nyt käytössä.
Mäntiä sylintereissä sormin nitkuttelemalla ei tunnu minkäänlaista välystä ylä- eikä ala-asennoissa.
Yksi kiertokangenliuska otti hieman kipeää kun koitti yksin sählätä takaisin paikalleen. En huomannut että irtosi paikaltaan kun naputtelin mäntää sisään.
Uutta sarjaa hommattava. Onneksi ei suuri kuluerä. Tuleepahan taas uudet liukupinnat
-
Uudet laakeriliuskat ja nokka-akselin päätyosat sekä tarvittavat tiivisteet hallussa. Vappu meneekin sitten kasatessa eikä ajellessa :-\
-
Ota vähän simaa niin menee liuskat liukkaammin väärinpäin. :D
-
Tänään ehditiin laittamaan uudet laakeriliuskat, nokan päähän uusi messinki/pronssilevy sekä jakopään koppa ja öljypohja uusien tiivisteiden sekä tiivisteliiman kanssa paikaoilleen. Nostettiin moottori myös takaisin sijoilleen.
Nokasta on nyt ylimääräinen päittäisvalys minimoitu. Se vaikuttaako tuo äänimaailmaan, jää nähtäväksi.
Huomenna sitten kansi ja loput roippeet.
-
Tänään olikin aika vähän kortilla ja sekin meni suurilta osin taas termostaatin kanssa "painiessa". Uusi termari ei ollutkaan vieläkään sopiva ja hain sitten lopulta mittojen mukaan parhaiten osuvan Motonetistä. Hieman joutui sitä muokkaamaan mutta nyt pitäisi (pitäisi pitäisi) sen olla ok.
Kansi ja venttiilikoneisto ja muuta pienempää on nyt paikoillaan. Josko huomenna jo käymään.
Ajatus oli alunperin viimeistään Classic Motorshowhun päästä tällä ajelemaan mutta taitaa jäädä vappuajojen tapaan sekin tekemättä.
-
Jäähdytysnestettä sisään kaataessa huomasin että nesteet tihkuu oikealta puolelta kannen ja lohkon välistä ulos.
Kannenpulttien kiristys tässä kohtaa siinä toisessa vaiheessa, eli kiristetty 80Nm.
Ei auttanut kun nostaa jälleen kansi pois. Mittailin tiivistettä ja osottautui että tiivisteen metallirenkaat eivät olleet puristuneet käytännössä lainkaan (1,3mm). Eli tiiviste kantoi niiltä kohdin.
Tiivisteenä Motonetin myymä "Elring metalli/fiiberitiiviste 0,85mm".
Pulttien reiät puhdistettiin kunnolla ennen asennusta ihan pumpulipuikosta ja paineilmasta lähtien. Pultitkin mitattiin että ovat kaikki samanmittaisia ja kiristysvaraa jää 7mm.
Missä vika?
(https://i.ibb.co/LTqB10S/IMG-20250503-WA0008.jpg) (https://ibb.co/LTqB10S)
-
Ihan vaan oireen perusteella kansi tai dekki ei ole suora. ???
-
Molemmat pinnat koneistettiin remontin yhteydessä.
Joko tiiviste on huono, pultit venyvät kiristäessä tai momenttiavain on epätarkka. En oikein muuta keksi.
-
Voi kun vastustaa :-[
Alkuperäiset pultit voi olla niin väsyneet, että ei vedä kunnolla momenttiin. Muistan tuleen vastaan pultteja, mitkä ei kiristy kun just ehkä tuon 80nm.
-
Voi kun vastustaa :-[
Alkuperäiset pultit voi olla niin väsyneet, että ei vedä kunnolla momenttiin. Muistan tuleen vastaan pultteja, mitkä ei kiristy kun just ehkä tuon 80nm.
Tulisko sieltä silti siinä momentissa nesteet välistä. ELK
Eiks tuossa ole lopullinen momenttikin käytön ja jäähdytyksen jälkeen vain 90 Nm?
-
Kohdistusholkit liian paksut kun pintoja koneistettu?
-
Voi kun vastustaa :-[
Alkuperäiset pultit voi olla niin väsyneet, että ei vedä kunnolla momenttiin. Muistan tuleen vastaan pultteja, mitkä ei kiristy kun just ehkä tuon 80nm.
Sanopa muuta..
Alkuperäisiä pultteja ei ole enää käytössä vaan ne jotka laitettiin viime syksynä rempan yhteydessä. Pulteissa ei näy silminnähtävää venymää ja kaikki tosiaan keskenään samanmittaisia. Orkkispultteihin verrattuna vajaan millin lyhyempiä.
Tulisko sieltä silti siinä momentissa nesteet välistä. ELK
Eiks tuossa ole lopullinen momenttikin käytön ja jäähdytyksen jälkeen vain 90 Nm?
On joo.
Kohdistusholkit liian paksut kun pintoja koneistettu?
Ei tässä ole sellaisia. Eikä aiemman tiivisteen kanssa ollut tätä ongelmaa. Tiivistynyt tasaisesti eikä vuotanut.
-
Tuossa eräs vanhoja Volvoja entisöinyt sanoi että hänellä on ollut kaksikin vastaavaa tapausta. Molemmat B20 ja samalla tiivisteellä. Alkoi pitämään vasta kun kiristi hieman ylimomenttiin.
-
Kansi taas paikallaan. Nyt tällaisen tiivisteen kanssa joka löytyi erään foorumilaisen varaston kätköistä.
(https://i.ibb.co/LdsxkpMR/20250506-164332.jpg) (https://ibb.co/LdsxkpMR)
Volvo Original. Elringin valmistama tämäkin mutta tässä selvästi ohuemmat nuo metallirenkaat.
Vedin nyt aika rohkeaan momenttiin mutta ainakaan kiristyksen aikana ei ilmennyt mitään ihmeellistä. Kansipulttien kierteisiin tippa öljyä ja kannan juureen sipaisut laakerirasvaa.
Ulkoisia vuotojakaan ei nyt näkynyt kun nesteet loroteltiin sisään.
Huomenna vielä öljyt sisään ja parit pikkujutut ja sitten koittaa käymään.
-
Noniin, moottori taas kasassa ja muuten vaikuttaisi olevan ok paitsi..
Kun lämmiteltiin moottoria että jäähdytysjärjestelmä ilmaantuu niin alkoi kuulua melkoinen vikinä moottorin etuosasta.
Aluksi luulin että laturin hihna alkoi luistaa jostakin syystä. Hihna oli kuitenkin kireällä ja vaikka se otettiin paikaltaan ja uudestaan käyntiin, ääni oli silti läsnä.
Meinasi alkaa jo hirvittämään mutta onneksi tajusin hieman googlata lontooksi ja löysin Swedespeed forumilta juttua että kampiakselin stefa siellä suurella todennäköisyydellä ääntää.
Materiaaliltaan siis hieman väärä tuonne vaikka oikeanlainen muuten onkin. Tuohon lääkkeeksi tilattu punainen stefa joka pitäisi olla äänetön. Nyt siellä on siis ruskea.
Myös bensapumppu osoittaa merkkejä että loppu on lähellä. Eli uusi pumppukin tilattu.
Nyt sormet ristiin jne että tämän jälkeen voisi vihdoinkin keskittyä myös muihin huomiota vaativiin kohteisiin autossa. ::)
-
Noniin, moottori taas kasassa ja muuten vaikuttaisi olevan ok paitsi..
Kun lämmiteltiin moottoria että jäähdytysjärjestelmä ilmaantuu niin alkoi kuulua melkoinen vikinä moottorin etuosasta.
Aluksi luulin että laturin hihna alkoi luistaa jostakin syystä. Hihna oli kuitenkin kireällä ja vaikka se otettiin paikaltaan ja uudestaan käyntiin, ääni oli silti läsnä.
Meinasi alkaa jo hirvittämään mutta onneksi tajusin hieman googlata lontooksi ja löysin Swedespeed forumilta juttua että kampiakselin stefa siellä suurella todennäköisyydellä ääntää.
Materiaaliltaan siis hieman väärä tuonne vaikka oikeanlainen muuten onkin. Tuohon lääkkeeksi tilattu punainen stefa joka pitäisi olla äänetön. Nyt siellä on siis ruskea.
Myös bensapumppu osoittaa merkkejä että loppu on lähellä. Eli uusi pumppukin tilattu.
Nyt sormet ristiin jne että tämän jälkeen voisi vihdoinkin keskittyä myös muihin huomiota vaativiin kohteisiin autossa. ::)
Itse käyttäny Glaserin harmaita stefoja ja ei o kylä ollu mitään ongelmia. :)
Häviskö se kalkatus?
Toivottavasti hommat rokkaa ja pääset keskittyyn muihin juttuihi. 8)