Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Showroom => Aiheen aloitti: 74t3 - 17.08.2024, 16:59:35
-
Kas niin. Päivä siinä meni pidempään kuin oli tarkoitus, mutta tuollainen tuli tänään haettua pihaan.
Perheen toinen auto, joka on ollut yksityisleasingilla, on sopparinsa päässä kuukauden päästä ja lomamatkallakin pitäisi käydä, joten palautus lienee jossain syyskuun alkupuolella.
Sitten kun tuo toinen kulkine merkkailee taas reviiriään, eikä autoremonttiakaan taida ehtiä juuri tässä kohtaa tekemään, ellei siihen ota väkisin jostain aikaa ja kiirettä vasten ei ole koskaan kovin mukava tehdä remppaa.
Siispä kalustoa piti laittaa jo näin proaktiivisesti kuntoon. Liikkeestä löytyi sitten tuollainen laitos sopuhintaan, tänään käytiin kokeilemassa ja todettiin ihan kelvolliseksi.
Kilometrejä on kertynyt mittariin jo yli 300tkm, joka osaltaan selittää hyvinkin edullista hintaa. Lisäksi tuo on Saksasta uitettu, joten Webasto ei kuulu varustukseen mutta penkinlämmittimet sentään on ruksittu listaan.
Kinetic-varustetaso, joten kovin kummoisia ylimääräisiä hienouksia tuosta ei löydy, mutta sentään automaatti-ilmastointi ja vakkari, sähköikkunat sun muut on.
Koeajolla auto tuntui kovinkin pirteältä ja kurkistus hanskalokeroon varmisti asian. Näyttää löytyvän Rica Stage 1 -ohjelmointi, joten autossa lienee noiden lupaama 140hv/330Nm, jolla tuo liikahtaa jo kohtullisen pirteästi. Manuaalilaatikolla niin ei tule automaatin kanssa murheita. Huoltokirjan mukaan autoa on kyllä huollettu melko mukavasti ja jakopään hilutkin on vaihdettu jo pariin otteeseen. Moniurahihnakin on uusittu joten sitä jumppaa tuskin tulee tämän kanssa heti eteen.
Talvirenkaat on vielä kontissa kun piti käydä ensi töikseen tekemässä hankintoja ja ostaa elektroninen parkkikiekko ja tupakansytyttimeen usb-laturi. On niin kulimallinen auto että edes bluetoothia ei ole ruksittu varusteeksi mutta mennään nyt ensi hätään AUX-liitäntään liitettävällä BT-palikalla - jahka Saksan Amazon saa toimitettua.
Tarkempi varusteluettelo on vielä tavaamatta, joskin lukaisin sen jo alustavasti VIDAan. Talvirenkaatkin vielä kyydissä joten pitää lähteä kohta renaamaan tarkemmin ja laittamaan varusteet paikoilleen.
Pieni mahdollisuus saattaa olla soittimen mallista riippuen, että tuohon saa Carplay-purkin erikseen ja toimii alkuperäisellä näytöllä, mutta tätä täytyy tutkailla ajan kanssa.
Peruskulumaa nyt on vaihdekepin nupissa ja autossa on kiveniskemää ja naarmua mutta 6k oli tuosta mielestäni ihan kohtuullinen hinta. Meillä ei mahdottomasti tule kilometrejä, niin varmaan jonkun vuoden ajelee helposti.
Perusledeistyksen varmaan teen tälle, kuten viimeisen 10v ajan kaikille autoille, joissa sitä ei ole ollut vakiona - siinä määrin nuo keltaiset halogeenit tahtovat ahdistaa. Katsoo sitten ajan kanssa, että olisiko muuta mielenkiintoista varustetta, jolla autoa voisi modernisoida - TFT-näyttö saattaisi olla yksi mielenkiintoinen lisä.
Kinetic-mallin ruori näyttäisi olevan suunnilleen samanlainen, kuin tyyriimmissä varustetasoissa, mutta alaosan puolat eivät ole metallinväriset. Voin kuvitella että tähän kyllä tarrat löytyy eBayn ihmeellisestä maailmasta kun vähän etsii. ;D
(https://i.ibb.co/4Td1MSX/IMG-0802.jpg) (https://ibb.co/4Td1MSX)
Yhden kuvan ehdin toistaiseksi räppäämään, mutta pitää kuvailla lisää, jahka nyt pääsee tuon kimppuun ulos. Harmittaa kun unohtui ostaa teflonsprayta - on ostoslistalla myöhemmin, niin josko voitelisi kaiken näköistä autosta, tuntui oven kahvat ja turvavyön lukot sun muut kaipaavan hiukan rakkautta.
Sitten jos sattuu ehtimään ennen talvea, voisi myllytystä kokeilla tällekin, niin jos saisi ulkopuolen kiiltämään nätimmin. Muoviosat luonnollisesti pitää käsitellä kuntoon, mutta siihen löytyy viimeisen päälle litkut, jotka ostin jo keväällä, mutta joita ei oikein ole ehtinyt hyödyntämään.
-
Tässäpä lisäkuvia. Ratin tarra löytyy jo valmiina kun tilasin edelliseen kaksi. Oli vaan ihan turkasen kuuma ja melkoisen tiukassa tuo entinen, niin jätin homman hiukan myöhemmäksi. Mukana tuli ilahduttavasti jopa kattotelineet ja koukkukin löytyy. Myllytystä tuo tosiaan kaipaa niin saa enimpiä käytön jälkiä piiloon. Rasvailin nyt ensi hätään ovien saranat kun olivat hitusen kuivat. Pitää käydä huomenna teflonsprayta ja voidella autoa vähän sieltä ja täältä.
(https://i.ibb.co/X5JStTw/IMG-0804.jpg) (https://ibb.co/X5JStTw)
(https://i.ibb.co/SvQhJqV/IMG-0805.jpg) (https://ibb.co/SvQhJqV)
(https://i.ibb.co/7GMdd0v/IMG-0806.jpg) (https://ibb.co/7GMdd0v)
(https://i.ibb.co/6HWgZrp/IMG-0807.jpg) (https://ibb.co/6HWgZrp)
(https://i.ibb.co/y4Ny1GP/IMG-0808.jpg) (https://ibb.co/y4Ny1GP)
(https://i.ibb.co/8K0ZWc6/IMG-0809.jpg) (https://ibb.co/8K0ZWc6)
-
Päivä meni muissa hommissa mutta tulipahan ajettua vähän pidempi matka tällä.
Yöt alkaa olla jo viileämpiä niin hiukkasen ilmastoinnin puhallin antoi ääntä vielä puolen päviän aikaan lähtiessä. Siitä se sitten lämmetessään asettui mutta koska pyyhkimen varretkin pitänee jossain vaiheessa maalata vähän siistimmäksi, niin samalla voisi käyttää muovin irti ja laittaa vähän vähän voitelua puhaltimelle, niin jospa asettuisi toistaiseksi.
Pientä väpistystä ilmeni ja jarrut näyttävät vähän siltä, että jossain vaiheessa voisi tähänkin tekaista saman homman, eli osat tilaukseen ja kiertää koko auton ympäri kunnon osilla niin yleensä ei tarvitse paljoa murehtia jarruja sen jälkeen.
Tuulilasin yläreunassa olisi vähän hommia:
(https://i.ibb.co/XpZk4y6/IMG-0818.jpg) (https://ibb.co/XpZk4y6)
Mutta vähän kerrassaan, käytin auton uudemman kerran pesussa, että muoviosat puhdistuvat ja kiillottelin niitä nyt ensi hätään. Kyllä autosta löytyy jo enemmän ja vähemmän käytön jälkeä maalipinnasta, mutta pitää yrittää nyt oikeasti myllyttää edes tämä jos ei toista ehdi värkätä jatkuvan pajoittamisen takia.
Häthätää yritin myös putsailla sisustan vähiä nahkaosia, mutta vaihdekepin nuppi on sen verran heikossa hapessa, että siitä on lähtenyt jo hankan pinta kiitämään. Eilen yritin etsiä uutta ihan varaosanumeron kera, mutta alkuperäiset tulevat kaiketi koko kepin kanssa ja hintaa on vähintäänkin rapeasti - melkein sama valita tavallinen tai R-design kun hinta on sama. Purkaamollakin pyydetään satasta eikä kunto ole sen kummoisempi. Päädyin sitten illalla Aliexpressin 12e "PU leatheriin", kun se oli lähestulkoon ainoita, jonka edes luvattiin sopivan tähän II-version S60:iin.
Muuten keskityin lähinnä ulkopuoleen ja kyllähän tuo nyt näyttää edes kaukaa suhteellisen hyvältä.
(https://i.ibb.co/FqsfyHG/IMG-0822.jpg) (https://ibb.co/FqsfyHG)
(https://i.ibb.co/f4WmHKd/IMG-0819.jpg) (https://ibb.co/f4WmHKd)
Tietääkö joku muuten noiden tuulilasin tunnistimien tarkoituksen. Tässähän varustetta ei juuri ole mutta liekö laseja sitten tehty erikseen heikommin varustelluihin malleihin, vai olisiko tässä nyt paikka laukoa eli retrofitata vähän lisää varustetta kun on tehtaalla päässyt unohtumaan. ;D
VIDA tämän toki kertoo mutta toki se on täältä helpompi lukea jos joku sattuu tietämään vastauksen.
Terapeuttista on välillä ihan vain kiillottaa ja tehdä autosta hiukan nätimpi jatkuvan pajoituksen sijaan.
-
Juuri kun ehdin sanomaan tuosta pajoituksesta, niin totesin, että hiukan viileämmällä ilmalla ei ilmastoinnin puhallin enää hiljenekään ihan niin nopeaan kuin lämpimällä. Toisin sanoen tuossa kaupassa käydessä vollotti koko matkan.
Sain kyllä haettua Biltemasta hiukan nätimmän putkenpäänkin tuohon, niin pitäähän se toki tuunata paikalleen. Putken sisämitta oli noin mittanauhan kanssa katsoen 55mm ja mielenkiintoisesti juuri 55mm on Biltemassa pienemmissä rööreissä maksimimitta. Eli vähän siinä ja tässä että mahtuuko tuo putken päähän, mutta 10,90e hintaa, niin ei kauhean korkealta tipu vaikkei kävisikään ja ehkä voi palauttaa jos nätisti availee.
Eli jospa sitä kohta lähtisi taas harrastamaan - eilen sain jo ostettua synteettistä sprayta joka käynee puhaltimeen. Muovin irrotus näyttää olevan samanlainen kuin 70ssa, niin eipä tuohon kovin kauaa tuhraudu. Toki kiittelin itseäni että en sitten tajunnut ostaa mustaa kilikalia Biltemasta. Vaan pyyhkimen varret nyt lähtee helposti irti maalausta varten.
Eli tekemistä vaille valmis eikä se siitä valmistu, jos ei kerää itseään ja lähde pihalle. Tuumasta toimeen siis.
-
Joo, puhallin hiljeni jos se nyt äänen aiheuttaja yleensäkään edes oli. Mutta eipä voitelu koskaan huonosta ole noihin, niin onpahan tehty.
Ulina sen sijaan jatkui ja viittasi jo kompuraan, kun ilmastoinnin sammuttamalla ääni poistui.
Kotipihassa kuuntelin sitten pelti auki ja vasemmalle puolelle konetta tuo ääni paikantui eli minun ymmärrykseni mukaan laturin puolelle ja todennäköisesti vapaakytkimeen, koska hihnaa ja kiristintä on kuitenkin vaihdeltu useampaan kertaan.
Motonetin haku on kyllä elämää surkeampi joten osaa voi tietysti käydä kysymässä sieltä tiskiltä. Tai sitten hyödynnän jälleen Autodocia ja laitan sieltä SKF:n vapaakytkimen tilaukseen, niin ei tarvitse aivan heti olla vaihtelemassa.
Erikoistyökalut löytyy jo valmiiksi kun vapaakytkintä vaihdeltiin myös T6:een. Muutoin tuo näyttää lähinnä alle tunnin hommalta kun tilaa on yllin kyllin ja tarvitse muuta kuin ottaa hihna pois päältä, vaihtaa vapaakytkin ja hihna takaisin.
Eli remontiksi meni tässäkin heti hankinnan jälkeen mutta aika vähällä selviää jos tuosta on kyse - pitää huomenna käydä pyörittelemässä hihnaa käsin ja käyttää vaikka hihna pois päältä mutta äänestä päätellen veikkaan, että vapaakytkin jumittelee.
-
Sitten seuraavan laitoksen vuoro josta olisi hiukan kysyttävääkin.
Kuten todettu, ilmastoinnin ulina ei hiljentynyt puhallinta voitelemalla.
Tänään sitten singahdin ulos jo heti aamusta ja totesin, että apulaitehihnan kiristintä voi käännellä siitä koneen päältä ihan suoraan. Näin sitten teinkin ja napsautin hihnan pois päältä. Vapaakytkin oli kuin uusi - ei klappia ja pyöri sangen vaivattomasti ja äänettömästi. Sama myöskin kompressorin hihnapyörän kohdalla. Kiristimen rullatkin tuntuivat pyörivän sangen nätisti.
Ei siis vikaa tai klappia hihnapyörässä eikä vapaakytkimessä ja koko paketti vaikutti suhteellisen uudelta. Tätä en kesken työpäivän jäänyt miettimään sen enempää, vaan hyödynsin googlea. Forumilta näistä ääntävistä ilmastoinneista löytyy juttua enemmänkin ja päädyin ensin sulkemaan helpot jutut alta pois ja varasin autolle ilmastoinnin täytön perjantaille.
Vähä kylmäaine voi kaiketi pitää tuollaista pientä ulinaa, kun aineet on paisuntaventtiilissä väärässä olomuodossa. Eikä dokkareista kyllä käynyt ilmi että milloin ilmastointia olisi huollettu viimeksi, niin tuskin tuosta haittaakaan on.
Illalla oli sitten virtaa vielä toisen kanssa tusaamisen jälkeen sen verran, että ajattelin tutkia tarkemmin sitä, miksi VIDA luki autosta vain tiedot, muttei vikakoodeja. Ja sittenpä se otti ja tapahtui. OBD-portti kuoli käytännössä yhden äkin ja ilman, että portista otettiin pois tai laitettiin sinne mitään.
Irrottelin johtoa ja irrottelin VXDiagia ja mykkänä oli ja pysyi. Kirjoitellessa tulee mieleen, että kannattanee ainakin tuo usb-piuhan toimivuus testata uudella laitteella, kun sitä on kierretty ja väännetty monta kertaa laatikkoonsa ja piuha on hiukan kiinakamaa. Tarvittaessa toiminee auttavasti lyhyemmälläkin piuhalla, niin pitänee tilata tuohon kunnollinen usb-johto jos se osoittautuu ongelman syyksi.
Toki minulla on joku Amazonista tilattu ELM327-palikka jos ei jopa parikin. Näistä ensimmäiseen en ole saanut kerrassa mitään eloa kummallakaan autolla, joten sen perusteella ei voi vielä tehdä kovin suuria johtopäätöksiä portin toimimattomuudesta. Sulakkeen kaivelin sieltä hanskalokeron alta sangen miellyttävästä paikasta pois ja laitoin tilalle uuden. Sisällä mittasin vanhan sulakkeen ja täysin ehjä tuntui olevan. Arvelinkin, ettei auto minua ihan noin helpolla päästä joten tutkiminen jatkuu huomenissa.
Jossain pitäisi olla vielä toinekin ELM327-purkki joka on ainakin todistettavasti toiminut Android-puhelimen kaverina useammassa autossa mukaanlukien Volvo V50 2008. Enää ei tarvitse kuin löytää se, niin testejä olisi hiukan helpompi suorittaa.
En taittuneen pinnin lisäksi keksi tuolle oikein muuta selitystä ja autokin starttasi aivan normaalisti. Voihan se olla että yön yli nukuttuaan nuo taas toimivat aivan nätisti. Jos eivät, niin ei kai se auta kuin alkaa purkamaan liitintä että näkee, mistä tuo ylipäätään voi ahdistaa. samaten VXDiagin voisi tietysti kokeilla toisella autolla, että onko siinä mitään eloa. Sininen valo kyllä välkähtää kun laittaa kiinni tässäkin, mutta sen jälkeen näyttää OBD:n jännitteeksi 0V joten portti kaiketi menee mykäksi. Mystistä..
-
Toisella forumilla tiedettiin että Volvoissa tahtoo hyvin usein mennä bitti poikittain OBD-väylässä jonkun muuta vikaa.
Kuulostaa kyllä siinä määrin kätevältä ominaisuudelta että ei paremmasta väliä.
Ehkäpä nyt lähden edistämään hommia tämän kanssa sellaisella perinteisellä lähestymistavalla, että käännän auton ja laitan akun lataukseen - uudehko Varta tuolla näkyi olevan, niin vika tuskin on akussa itsessään mutta tsekataan kuitenkin.
Sitten bootti on toiminut ainakin muissa merkeissä erinomaisesti. Auto sammuksiin ja ovet lukkoon, hard resetin voi tekaista käyttämällä vähän akun miinusnapaa irti. :2funny:
Autohan sinänsä toimii niin mitäpä sitä koodeillakaan tekee mutta olisihan tuo tietysti ihan hyvä olla toiminnassa vastaisen varalle.
-
Lukuisista vastauksista päättelen että asia vaivaa selvästi muitakin. :2funny:
Jaetaan nyt siis tässä tieto, että mittailin hiukan OBD-pistoketta ja tarkisin myös CEMin sulakkeet, vaikka epäilin että se näkyisi hiukan muuallakin jos noita olisi palanut.
Toki hiukan elektroniikkasprayta voisi tuonne vielä suihkauttaa ja jos oikein niin paljon panostaisi, että käyttäisi releet irti ja suihkisi ainetta pohjiinkin, niin saattaisi olla ihan paikallaan pienen pölyisyyden vuoksi.
Todettakoon nyt vielä, että kun on tullut vasta 39v käytettyä tietokoneita ja erilaisia ohjelmistoja, niin opiskelin tuossa hiukan VIDAa ja totesin, että joskus se saattaa olla tarkka noitten esitietojen ja maaversion suhteen. Näinhän ei nimittäin suinkaan ollut tuon vanhemman kanssa - sen kuin tuikkasi palikan kiinni ja johdon koneeseen, VIDA käyntiin, auton profiili valmiista ja tekemään.
Kokeilin minä noita joskus muutella tuollakin, mutta ilmeisesti pitäisi sitten painaa se "OK", että jopa tallentuvat.
Jahka saan lounastettua, niin ehtinen vielä päivän ainutta palsua ennen käydä kokeilemassa ihan alusta alkaen uusiksi ja tiedot täydentäen, että kuinka käy. Veikkaan että vika on nyt enemmän VIDAssa kuin autossa.
e. VIDAssahan se, alueen kun asetti autolle oikein, niin homma alkoi rokkaamaan välittömästi. Koodit on nyt luettu niin pääsee tutkailemaan. :)
-
Nyt kun lisävarustelistan sai lukaistua VIDAsta, niin pystyi sangen perustellusti toteamaan että autossahan ei ole nimittäin juurikaan mitään varusteita.
Ja tätä varten meitä on siunattu P3Toolsilla, jolla ilkeän Volvon lukitseman auton voi avata ja lisätä varusteita aivan itse - kuten sivistyneillä saksalaismerkeillä pystyy tekemään ihan ilman mitään PIN-koodeja.
Taustapeili on kyllä automaattisesti himmenevä, mutta muistan nuo manuaaliset kääntölätkät lähinnä ensiautoista, jotka olivat kasarilta tai 90-luvun alusta. Siitä lähtien tuota vipua ei ole ollut enää yhdessäkään omassa autossa - edes harrastesellaisissa. :2funny:
Mutta harrastusta vartenhan tämäkin osin ostettiin, joten sole poka mikhän - lisäämme varusteita oman mielen mukaan. Laitoin nyt alkajaisiksi Liettuasta tulemaan automaattisen himmenevän taustapeilin kun halvalla sai (40e toimitettuna). Mongoose-kaapeli on vielä matkalla joten en ole ehtinyt enkä jaksanut uhrata vielä kauheasti ajatusta P3Toolsille, mutta pitää latailla se hyvissä ajoin ja voisi asentaa tuohon autonkonffausläppäriin - josta kyllä joutaisi myöskin poistella aikamoinen kasa turhia ohjelmia pois.
Tutkailin toki ennen tilaamista asennusohjeita ja forumeita sen verran että homma on ylipäätään edes mahdollinen, mikäli nyt oikein ymmärsin, autossa saattaisi olla johdotukset valmiina. Mutta mikäli ei, niin ongelma näkyi olevan sangen yleinen muuallakin ja ohjeita asennukseen löytyy yllin kyllin. Kompassikin tuossa oli, mutta sitä en ajatellut saavani toimimaan, ellei ala ihan toden teolla värkkäämään - veikkaan kyllä ettei ole sen arvoinen, mutta oli halvempi kuin ilman kompassia..
Käsiin on jäänyt alun perin T6:een tilattu Carplay-purkki, jossa piti olla aux-liitäntä, mutta olikin vain liitäntä kameralle. Lisäksi totesin, että löytyy kaksi kappaletta kameroita, joista toinen vielä sangen näppärän kokoinen ja HD-laatuinen. Purkkiin saa tosiaan puhelimen langattomasti kiinni, joten myös mm. navigointi onnistuu sopivasti.
Sedanissa kameran piuhan veto on kuin kävely puistossa ja voisikin tässä melkein tutkailla polttimot takavaloista - joutuu kuitenkin ottamaan pakkivalosta herätteen kameralle ja jatkuvan virran jostain - niin samallahan noita takavaloja naplailee jo ledeiksi. :)
Purkkihan olisi muuten aivan täydellinen, mutta kun siinä on liitäntä kameralle, niin sitten siinä ei ole sitä aux-liitintä, mikä on taas kiinanpojalta oikein soppeli ratkaisu. Jos nyt oikein heittäydyn diy-mieheksi, niin voisi yrittää tutkailla, saako tuosta äänen pihalle muuten kuin kaiutinliitännän kautta koska se lienee valitettavasti mono.
Viimeiset ovat siis lähinnä haaveilua ja juuri niitä projekteja joita ei koskaan ehdi edistämään. ;D
Purkki ja kamera nyt ei toki paljon työtä vaadi ja ajattelin toki tuonkin ledeistää niin pitkälle kuin suinkin mahdollista ja suhteellisen laillista, niin samallahan tuon tekee. Kamera olisi oikeasti hyödyllinen kun tuossa kontti kaartuu niin voimakkaasti alas päin, että perää ei oikein hahmota kunnolla ja nuuka saksalainen ei ole edes tutkia ruksinut tuohon.
-
Ukolle, joka on juuri hankkinut uuden lelun, ei pitäisi antaa muutamaa olutta rentoutukseen ja tietokonetta käyttöön.
Käytin tässä tunnin elämästäni niinkin tärkeään asiaan, kuin auton polttimoiden tyypin tutkimiseen. Sen verran nyt sentään pitäydyin tässä tapauksessa budjettilinjalla, että katsoin ledit ebayn puolelta. Vaihtelee sitten sitä mukaa kunnollisiin jos eivät tahdo pelata. Kas kun Osramit sun muut paremmat merkit kustantavat useamman kympin pari ja tässä autossa ei ole mitään muuta lediä - vielä.
Mutta jahka vähäsen asentelen masentelen, niin ainoat halogeenit autossa ovat tämän jälkeen lähi- ja kaukovalot - eikä välttämättä nekään, mikäli esimerkiksi lähivalo saattaisi olla helposti ja nopeasti vaihdettavissa 12kk välein. 8)
Ja joo, satasella alkaa jo saamaan tarvikeumpioita ledeillä mutta pohdiskelin, että alkuperäiset umpiot ledistettynä ovat kuitenkin vielä parempaa kamaa kuin sinne päin sopivat tarvikkeet.
-
Järkipeliltä vaikuttaa kaikin puolin. O0 Ps. kiva lukea tätä teikäläisen kirjoittamaa tekstiä, kun se on kieliopillisesti todella korkealla tasolla.
-
Järkipeliltä vaikuttaa kaikin puolin. O0 Ps. kiva lukea tätä teikäläisen kirjoittamaa tekstiä, kun se on kieliopillisesti todella korkealla tasolla.
Kiitän kauniista sanoistanne. :) Kaikenlaisia kertomuksia tulee runoiltua niin työn puolesta kuin vapaa-aikanakin, niin tämä on osaltaan ihan mukavaa puuhaa tarinoida tänne tekemisistään.
Toisessa on hitusen sellainen vika että vaikkei siinä nyt aivan täyttä varustelistaa löydykään, aika monta varustetta kuitenkin joten on joutunut keskittymään huoltoon ja kädet rasvassa olemiseen joka ei aina ole ihan omaa mukavuusaluetta. Mutta tekemällähän sitä oppii.
Tässä on niin varusteita kuin muukin tekniikka kenties hiukan yksinkertaisempaa joten toivottavasti ehtii keskittymään siihen mieluisampaan puuhaan eli varustelemiseen mieleiseksi.
Palikkaa nyt on ainakin tulossa sellainen kasa että eiköhän tuota tarinaa riitä. Viihdyttämisen lisäksi toivon, että näistä olisi ajoittain jopa apua jollekin vaikka toki pitkän linjan Volvomiehet ovat nämä toimenpiteet tehneet jo moneen kertaan. Itse tulen vähän tässä Legacy-junassa. ;D
Tässä loppuviikosta alkanee tippumaan jo ensimmäisiä tilauksia ja saadaan autoon ainakin jonkinlainen BT-yhteyskin jo aikaiseksi. Jatkoja pitää hiukan pohtia - nykyaikaistettu viihdekeskus Carplaylla ei olisi laisinkaan huono juttu, mutta ei tekisi mieli menettää auton menuja ja ilmastoinnin säätöjä joten varmaan aika OEM-tyylillä mennään.
-
Tälle autolle en tehnyt tänään muuta kun ajoin - ja tein samalla havainnon, että kompura tykkää ääntää juurikin vähänkin viileämmällä kelillä. Eilen kun oli illasta yli kaksi kymppiä lämpöä ja auto päivän auringossa, niin kehräsi kuin tyytyväinen kissa. Tänään kissa ei sitten ollutkaan ihan niin tyytyväinen, vaan ilmastointi piti sammuttaa vähän ennen lähikauppaa kun ei vonkumista enää kestänyt kuunnella.
Tulin siihen tulokseen, että kylmästöinnin aineet siellä on vähissä ja sitä ulisee. Kyllähän tuolta kylmää tulee mutta ei sitä ääntä kuuntele edes se kuuluisa Erkki.
Noh, ilmastointihuolto on huomenna kello kahdeksan reikäleipä niin katsotaanpa, loppuuko valitus siihen. Jos se kompura olisi loppuun ajettu, niin kaiketi se vollottaisi kelillä kuin kelillä - noin omalla maalaisjärjellä. Mutta katsotaan kuinka äijän käy.
Ruottalainen pyysi mittaristolle postituskuluja yli koko kamppeen hinnan. *taavih->
Kysyin siis yhden TFT-mittariston toimituksen hintaa Ruotsin maalta tuossa viikonloppuna ja tänään vihdoin tuli vastaus. Totesin hiukan asiaa viimein ehtiessäni, että tuolla numeroilla ei mittaristoja tahdo juuri alle kolmen huntin lähteä mistään, niin halvaksi tuo jäi siitä huolimatta, että toimituskuluja tuli enemmän kuin mittaristolla oli hintaa - ja lasi pitää vielä keksiä jostain kun alkuperäinenkin on halki ja tässä varaosassa vielä surkeammassa kunnossa.
Nyt en kyllä tilaa tähän enää mitään (siis hetkeen) - menee jo noitakin hankintoja asennellessa varmaan tovi jos toinekin. Ja pitäisi vielä lähteä viikoksi reissuun niin näinköhän tässä käy siten, että joutuu vielä anelemaan tutuilta apua pakettien haussa, etteivät lähde takaisin. Posti kun on niin karmean nuuka säilyttämään näitä nykyään. :-\
-
Ilmastointi täytetty ja vajaahan se oli.
Nyt ei vonkunut vaan nakutti kuten kylmä dieselkone yleensäkin.
Ihan mukava homma että välillä selviää hiukan vähemmällä.
Joskohan nuo tänään saisi hierottua hiukan ensimmäisiä pakettejakin postiin, niin saisi hiukan varusteltua..
Etukajarit hiukan tuntuvat rätisevän jos jenkan laittaa kovemmalle. Mutta niitä ehtii sipistelemään ja kuuntelee T6:n Dynaudiolla jos on tarvis laittaa lujemmalle. :)
-
Tälläpä käytiin tänään tuo jo tarinaksikin syntynyt renkaidenhakureissu.
Postista haettiin vieläpä oikein asioikseen BT-sovitin AUX-porttiin.
Mutta tämäpä oli sitä mieltä, että vaikka pulikassa oli virrat, yhdistetty puhelimeen ja aux-piuha kiinni kummassakin, soitin tuumasi että "Kytke AUX-laite porttiin".
Jos piuha nyt ei ollut täysin epäkelpo, mitä hiukan epäilen täysin pränikän laitteen kohdalla, joka ei edes ollut kiinakamaa, vaan Saksan Amazonista tilattu.
En tänään jaksanut enää käydä tutkimaan enempää. Pitää tilata varaosa, jos halvalla saa ja vaihtaa suosiolla.
-
Tämäkin tuli tsekattua. Ei se AUX mitään pimeänä ole - ainakaan sen jälkeen kun suihkutteli sinne hiukan elektroniikapuhdistussprayta - AUXin äänentaso vaan soittimesta taas keskiasennosta ja ääni luurista pienellä niin saa kääntää oikein urakalla volyymia että kuuluu jotain.
Näiden perinteiset toimenpiteet, etli äänentasoa soittimesta kovemmalle ja luurista lisää volaa, niin kuuluu jo kutakuinkin samalla voimakkuudella radion kanssa. Näytön "Kytke AUX-laite sisääntuloon" tms voisi kyllä olla hiukan fiksummin muotoiltu..
Pääasia että toimii. Virittelin ylimääräisen puhelintelineen autoon niin saa luurin pysymään paikallaankin niin välttänee viihdejärjestelmäksi tässä vaiheessa. VIDAsta tarkistettuna ihan perusmallin stereot neljällä kaiuttimella, mutta kyllä noista ihan kelvollinen ääni lähtee omaan korvaan. Miettii sitten jossain vaiheessa lisää jos tulee pakottava tarve parannella sointia.
Tein lisäksi tämän Volvojen perushomman, kun uusi auto tulee pihaan - viikolla ilmat olivat sen verran paahtavat, eikä tarra antautunut kovin helpolla, niin jäi odottamaan viileämpiä kelejä.
Mutta nyt on kunnossa.
(https://i.ibb.co/w6MQrKj/IMG-0861.jpg) (https://ibb.co/w6MQrKj)
(https://i.ibb.co/0GMKp7C/IMG-0866.jpg) (https://ibb.co/0GMKp7C)
(https://i.ibb.co/c2kNTSF/IMG-0867.jpg) (https://ibb.co/c2kNTSF)
Ruorikin on muutoin samanlainen kuin paremmin varustelluissa versioissa, mutta tosiaan nuo alukoristeet puuttuvat. Noita nyt saa eBaysta malliin 40e jos käy kovin häiritsemään. On nyt sentään nahkapintainen ja vieläpä ihan kohtuullisen hyvässä kunnossa. Vetäisin siihen jo aiemmin ensi hätään Autoglymin leather cleanerin ja samaisen valmistajan Leather Balsamin, jotka olen todennut oiviksi aineiksi myös auton nahkojen huoltamiseen.
Vähäsen tarkastelin myös kontissa olevia takapenkkien avausvaijereita kun ne roikkuivat mielestäni hiukan epäsiististi. Toiseen löytyi kiinnike, johon vaijerin sai painettua kiinni, mutta toisesta lienee kadonnut johonkin. Pitää päivän ohjelmien jälkeen tutkia illalla, miten tuon kuuluisi VIDAn mukaan mennä.
Näitten pisteosien hankkiminen on ollut aina pienoinen harraste itsellä uuden auton tullessa, eikä tämä tee poikkeusta. Auto alkaa näyttämään ihan kummasti siistimmälle, kun sisustassakaan ei ole kuluneita tekstejä napeissa tai tarroja, joista on värit hävinneet. ^-^
-
Tähän tuli Eestin pojalta tänään uusi huomiovalo ledeineen. Vasemma puolella kun tuo on ikävästi halki joskin kyllä toimii edelleen, mutta kerää kosteutta märällä kelillä sisäänsä joten tuskin loputtomiin. Katselin jo pakettia avatessa että nyt ei muuten ole se vasen, jonka tilasin.
Noh, olivat sitten tehneet sellaisen jännittävän jekun tuossa listauksessa että siellä ilmeisesti katsotaan nuo valot kuskin paikalta istuen, mutta paketit laitetaan sitten edstä katsoen. Niinpä paketissa luki sitten iloisesti että "R" ja sieltä edestä katsoen juurikin sinne oikealle se osakin oli.
Olisihan tästä toki voinut sinne urputtaa että "laittakaapa samaan hintaan se vasemman puolen valo kuten kuvauksessa lukee". Mutta totesin että jos tuon uusii vain toiselle puolelle, niin hitusen tulee toispuoleinen kun lasi on tarvikeosassa kokolailla kirkas.
Laitoin siis sen enempää urputtamatta nyt sen toisenkin puolen oikein vielä varmistaen tilaukseen kun oli vielä hintakin tippunut muutaman euron.
Tosin nyt jos taas kikkailevat ja tulee väärän puolen valo, niin laitan kyllä taatusti viestiä että olen nyt koettanut tilata valon kummallekin puolelle, mutta aina tulee vain yhdelle puolelle. :2funny:
-
Aliexpressin paketti saapui vihdoin ja viimein. Eli uusia kuoria avaimiin, jotka etenkin tässä olivat aika kulahtaneet ja uusi vaihdekepin nuppi.
Avaimet nyt olivat helppo nakki ja ovat nyt kokolailla siistimmät.
(https://i.ibb.co/9tT3xrx/IMG-0980.jpg) (https://ibb.co/9tT3xrx)
Tästä innoittuneena lähdein kokeilemaan että toimiiko se avain jopa vielä. Toimihan se.
Tästä innoittuneena aloin murjomaan vaihdekepin nuppia irti tutkimatta tietenkään ensin asiaa VIDAsta. Ainut ohje jonka löysin, oli C30 nupin irrotus, jossa se lähtee näpsäkästi painamalla ja kiertämällä irti.
No minä kiertämään ja jotain siellä antoi periksi, mutta arvelin, että se oli korkeintaan se nupin lukkorengas. No sain vihdoin ja viimein kiskottua vanhan nupin irti. Vaihdekepin pussin nahka on taitettu lukkorenkaan ja nupin jäävän renkaan väliin. Käytin vielä alkuperäisen lukkorenkaankin irti ja totesin sen täysin ehjäksi.
No sitten survomaan uutta nuppia paikoilleen ja sepä ei tahtonut lukittua sitten millään kohdalleen kun näkyy tasan oikeassa asennossa menevän paikalleen. Lopulta lukittui ja sain pussinkin suht. nätisti paikoilleen.
Mutta se helkutin keppi pyörii vasemmalle. Koetin sitä kiertääkin että josko tuossa olisi vaan kylmästi kierteet mutta ei. Paikallaan tuo on ja vaihteet menee kyllä päälle. Mutta jos nupista ottaa kiinni ja kääntää, niin se pyörii vasemmalle.
Yritin jo VIDAakin vakoilla että mikä tuolta edes voi mennä.. Näyttäisi olevan jousikuormalla tuon pakin kytkennän osalta, mutta muuten en kuvista löytänyt mitään sellaista, mikä tuossa voisi mennä rikki.
Toisin sanoen mahtaisiko jollakulla olla hyviä neuvoja siihen, millä tuon saisi ehjättyä. Ajattelin kyllä käyttää keskikonsolia irti sen verran että näen tuon kepin alaosan, niin ehkä asia selviää jo sillä. Vaan saattaa olla, että tämä viikko pitää muutoin pyhittää valmistautumiseen reissuun, kuten oli tarkoitus.
Eiköhän tolla ajamaan pysty, joskaan en jaksanut lähteä kokeilemaan. Vaihteet kyllä tuntuvat menevän ihan entiseen malliin päälle.
Yllättävän hyvälaatuinen oli lisäksi 12e nupiksi ja tikkaukset hyvinkin pitkälti samanlaiset kuin alkuperäisessä.
Eli siistimmäksi muuttui kertaheitolla, kunhan nyt pienen kauneusvirheen saa korjattua.
(https://i.ibb.co/LkxQrkD/IMG-0982.jpg) (https://ibb.co/LkxQrkD)
-
Nappasin tätä hiukan auki aamusta jotta näkee, mitä tuli hajotettua.
No selvisi, siellä vivuston alalaidassa on kannakemuovit tuolle kepille jotka näemmä saa oikein näppärästi kiertämällä entiseksi.
Noh, vivusto nyt muutenkin oli sen 300tkm veivattu, niin varaosaa tilaukseen, niin uusitaan.
Muillekin tiedoksi että näissä kolmoskoppaisissa lähtee sitten nuppi irti liu’uttamalla vaidekepin nahkapussin alas ja painamalla vaikka pihdeillä lukitusrenkaan nipsuja + nostamalla nuppia ylöspäin. Tämän saman toki saa myös selville VIDAsta jos jaksaa katsoa.
Ledejä saapui myös pari paketillista, mutta ehjätään nyt ensin loman jälkeen vaihdekeppi ennen niiden vaihtelua.
-
Palikoita tippuu hiljalleen postissa joka päivä. Tänään tulivat Volvon alkuperäiset keskikupit talvivanteisiin ja muutama ledi. Per ensimmäisenä tilaamani sisäledikitti sen sijaan on edelleen matkalla - kuten myös kaapeli, jolla saisi P3Toolsin toimimaan paremmin.
Tosin tilaamastani TFT-näytöstä on tuo etulasi halki, kuten on myös autossa olevasta, joten pitänee metsästää sellainen vielä jostain.
Tuo vivuston kulu nyt tuli hiukan ylimääräisenä ja palikkaa on tullut tilattua sangen riittämiin ensi hätään - sitäkin suuremmalla syyllä että ensi viikolla ei paljoa autoja laitella. Se nyt tosin saattaa olla ihan hyväkin juttu näin välistä.
Liisarikippo lähtee huomenna takaisin liikkeelle ja meillä lento maanantai-iltana kohti etelän lämpöä - ikään kuin sitä nyt ei kotimaassakin riittäisi. Vaan kun tuli varattua, niin onhan se käytävä.
e. Toki nyt sen verran vielä teki mieli tehdä, että laitoin keskikupit mäntysuopakylpyyn hetkeksi, onpahan puhdistettu valmiiksi odottamaan vanteita. Ne tosin ovat vielä ihan entisessä tilassaan - mitä nyt järjestelin rengaspakat uudestaan etsiessäni muuta tavaraa.
-
Lomalla käyty ja toivuttu taas hiukan henkisesti niin paluumatkasta kuin erittäin rentouttavasta töihinpaluusta Teams-päivien parissa.
Vaille neljä löin koneen kiinni ja kun eilen jaksettiin peräti hakea paketit postista valmiiksi ja totesin, että uusi vaihdevivuston saapunut, niin syöksyin ulos harrastusten (siis autojen) pariin.
Pientä päänvaivaa meinasi aiheuttaa vaihdevaijereiden irrotus, mutta VIDAn ja Youtuben avulla siitäkin viimein selvittiin - itse tosin totesin toimivammaksi tavaksi päästellä vaijerin ensin irti itse muovipalikasta ja vasta sitten pallonivelestä. Aikani turattuani nuo irtosivat lopulta melko kivuttomasti. Eikun uutta palikkaa paikalleen, vaijerit kiinni - olisi toki varmaan kannattanut samalla katsoa säätökin, mutta se liene ihan niin tuskainen operaatio kuin koko palikan vaihtaminen.
Vähän rasvaa kepin juureen, niin liikkuu jouhevammin ja kasailemaan. Päänvaivaa ei aiheuttanut oikeastaan muu kuin yksi irrallaan ollut liitin, joka sitten pidemmän tutkimisen jälkeen näyttää olevan useammassakin autossa irrallaan ja lienee jotain automaattivaihteiston valaistukseen tms. liittyvää.
Kaikki muu menikin ihan sutjakasti paikoilleen, etenkin kun oli oikein magneettejakin löydetty siihen mennessä ja ei tippunut kuin yksi ruuvi ja sekin löytyi melkein heti, eikä ollut homma eikä mikään onkia takaisin magneetti ruuvimeisselin varteen kiinnitettynä.
Homma eteni erinomaisesti siihen asti kunnes tuli se alkuperäinen murheenkryyni, eli vaihdekepin nupin asennus. Nahkapussia ei syömättömänä ja väsyneenä saanut niin millään muoviholkin päälle, joten piti pyytää rouva apuun. Sen jälkeen homma olikin kävelyä puistossa eli uusi nuppi paikoilleen ja muutaman kirosanan jälkeen se myöskin lukittui paikoilleen. Keppi tuntuu kyllä nyt jopa luonnottoman pitkältä ja jotenkin tuntuu, että hiukan lyhyempikin riittäisi.
Mutta paikallaan on ja kävin vielä pihassa koittamassa että auto jopa toimiikin vielä. Voi olla, että vaijereiden säätöhommiin joutuu vielä myöhemmin, koska alun perin vaihteisto tuntui pelaavan mukavan tarkasti paljon ajetuksi. Mutta katsotaan nyt kun ehtii ajamaan taas vähän tuollakin.
12e nupiksi sanoisin tuota kyllä ihan hyvälaatuiseksi ja on se nätimpi kuin kauhtunut alkuperäinen, josta oli jo nahan pintakin kulunut pois.
Nyt voikin sitten keskittyä toivon mukaan hiukan mukavampiin hommiin, eli ensinnäkin auton PIN-koodin selvittämiseen, että saa P3Toolsin toimimaan ja koodailtua mm. odottelemassa olevan automaattisesti himmenevän taustapeilin paikoilleen ja toimimaan. Sisävalot ovat alkuperäisenä aika onnettomat tuikut joten ne päivitän ensi tilassa kunnollisiin ledeihin. Samoin ulkovaloihin on ledit saapuneet ja TFT-mittaristokin löytyisi jos kaiken ehtii ja jaksaa ennen talvea.
Muutamat heikkolaatuiset räpsyt:
(https://i.ibb.co/PhmP4ws/IMG-1012.jpg) (https://ibb.co/PhmP4ws)
(https://i.ibb.co/D1w2MQX/IMG-1014.jpg) (https://ibb.co/D1w2MQX)
e. Katohan - kuvassa ainakin näyttää ihan, kuin kepin pussi olisi jotenkin liikkunut paikaltaan. Täytyy perehtyä asiaan tulevina päivinä - nyt alkoi jo hitusen painamaan kun ei ole tukevahkon aamiaisen jälkeen syönyt mitään.
e2. Nyt kun sain raahauduttua pihalle katsomaan, niin on tuo onnistunut jotenkin luistamaan pois sieltä renkaan välistä. Itselle tuli äkkiseltään mieleen, että vaikka nuppi lukittui paikalleen, ei heilu eikä pyöri, niin olisiko kuitenkin vielä liian ylhäällä. Täytyy tutkailla jahka ehtii.
-
Asentelin masentelin autoon viimeisenä lämpimänä kesäiltana eli eilen sisäpuolen ledejä - juurikin siksi että oli käydä jo korpeamaan kun niillä halogeenituikuilla tahdo nähdä mitään, mikäli autossa on tarkoitus tehdä jotain muuta kuin ajaa.
Siispä Kiinan pojan ledikittiä paikalleen. Ihan täysin sopivia ei karttavalojen adapterit jälleen kerran olleet, mutta tajusin viimein hakea pihdit avuksi ja onnistuihan se viimein.
(https://i.ibb.co/PhjTR5s/IMG-1016.jpg) (https://ibb.co/PhjTR5s)
Sitten siirryin jalkatilan ledien pariin ja aikani siinä katseltuani tuumasin että onpas muuten ehdottomasti surkein ratkaisu, mitä olen ikänään itsellä olleissa autoissa nähnyt. Kampea muovilevy päältä pois puoliväkivalloin. Sen jälkeen kampea pohja irti alamuovista vielä enemmän väkivalloin.
Ilmeisesti oikea metodi on Youtubesta eroten painaa tuota pohjaa jotenkin kokoon, mutta etenkään kuskin puolella vähäsen hankalasti olevien tukirautojen takia hitusen haastava homma. Lisäksi se polttimon kanta on niin syvällä pohjassa, että polttimon vaihto siihen irrottamatta pohjaa ja ottamatta käteen etenkin lituskoilla ledeillä on sen luokan Amerikantemppu, että otin suosiolla nuo irti ja tuumailin että liimataan vaikka sitten jos tarvis.
Tähän kohtaan lopetin eilisen asentelun masentelun ja lähdin kokoamaan itseni - mutta ihan hyvä siitä kuitenkin tuli ja nyt näkee.
Tänään sitten loput eli hanskalokeron ja takakontin valot. Nämä huomasin ilokseni varsin yksinkertaisiksi vaihtaa. Rekkarikilven valoihin ei sitten näemmä oltukaan muistettu laittaa paria lediä. Ei se mitään, ajattelin. Minullahan on pari sopivaa lediä jo ennestään varastossa.
No sen takia ne olivat varastossa, etteivät toimineet edellisessäkään. Ei toimineet kyllä tässäkään joten tyydyin hehkuihin, joista toinen tosin hyytyi heti irrottamisen jälkeen joten vaihdoin sen hiukan parempikuntoiseen laatikosta löytyneeseen. Katsellaan myöhemmin.
No sitten ajovalot kainaloon ja sisälle pesulle. Lähinnä ajattelin, että laitanpa näihin kaapissa olleet Osramin Night Breakerit ja led-vilkut, jotka olivat jo saapuneet.
Muuten meni hienosti siihen asti, kunnes menin laittamaan valot takaisin paikalleen. Kuskin puolen ajovalo ilmoitti että "en muuten syty". Noh, elä sitten, mutta entäs ne vilkut. Toisella puolella ei mitään ja toisella puolella "hyperflashing", eli suomalaisittain releen nakutusta.
Vähästäpä se suuttui, arvelin ja mietin, että voisiko kaikkien valojen valvonta olla näissä samassa ja toinen kaapissa olleista polttimoista rikki. Eli vaihdetaanpa entistä halogeenia tilalle ja vilkut entisiin nyt toistaiseksi.
Mutta tästäpä ei auto ollutkaan tyytyväinen, vaan ajovalo ei syttynyt edelleenkään, vilkut kyllä pelasivat. Palautin kaiken alkuperäiseksi ja sama homma.
Kauppatauko ja samalla kävin uudet H7t vaikka vika tuskin oli niissä. Sitten kotiin päästyä ja kahvit juotua uudelleen auton ääreen että no katsotaanpa.
Vikakoodit eivät herjailleet mitään erityistä joten eikun taas umpiota irti ja urputtavasta puolesta liitin auki ja kontaktikliineriä perään.
Uudet Philips Extremevisionit kiinni ja umpiot paikalleen. Ja sitten kelpasi ja katso, valkeus tuli myös kuskin puolen silmään.
Totesin, että urheilu riittää tältä erää. Mutta sen verran jäi hampaankoloon, että laitoin Alilta tilaukseen kasan vastuksia niin katsotaanpa myöhemmin.
Pienistä hankaluuksista huolimatta olen edelleen tyytyväinen tähän ja paranee pikkuhiljaa - vaikkakin pienen tuskan kautta. Youtube on ollut ahkerassa käytössä ainakin muutamassa kohtaa, koska ratkaisut ovat perinteista 2010-lukua, eli vähän tarkoituksella hankalaksi tehtyjä. Kyllä se siitä.
-
Auto on nyt ollut vaihteeksi ajossa tämän viikkoa ilman suurempia tekemisiä.
Jos sitä viikonloppuna saisi vihdoin ja viimein aukaistua auton CEMin, jotta pääsee sovittelemaan TFT-näyttöä ja parempaa taustapeiliä paikoilleen.
Peruuttelin tänään illan hämärtyessä vuoron perään ensin T6:lla ja sen jälkeen tällä, ja totesin, että alkuperäiset pakkivalot on kyllä sen luokan tuikut, niin kuin nyt halogeenit yleensäkin, että niille olisi syytä tehdä jotain.
Tiedä sitten, onko tämä niin nuuka noistakin, että eivät toimi kunnolla ilman lisäkuormaa. Senhän toki näkee kun kokeilee - huomenna, mikäli työnantaja suo, voisi jossain välissä käydä katsomassa, olisiko nuo vaihdettavissa suhteellisen helposti.
Vähän tämäkin kyllä edelleenkin sitä peruutuskameraa huutaa ja tutkailin asiaa tänään ja totesin, että perusstereoilla ja viiden tuuman näytöllä ei paljoa juhlita OEM-ratkaisun suhteen, joten pitää katsoa, kolvaisiko jo saman tien kameran virtajohdot paikalleen, niin saisi sovitella sitäkin paikoilleen.
Olisi tuossa yksi ylimääräinen näyttöpurkkikin, joka tosin on ensinnäkin hiukan haastava sovittaa autoon, ja toisekseen muutenkin vähän huono ratkaisu kameraan. Saisi sillä tosin oikein CarPlayn autoon samalla - tosin vain FM-lähettimellä kun upea nettikauppa lähetti väärän version. Reklamoituani palauttivat lopulta rahat ja purkki jäi itselle.
-
Tästäpä tuli koodattua eilen CEM auki P3Toolsilla.
Pienen säädön jälkeen ohjelma selvitti koodin 2h26min45sek, eli sangen pikaiseen.
Tänään pitää taas ajella hiukan ensin, mutta ajattelin ainakin katsoa illasta, josko auton mittariston saisi jo puhumaan suomea saksan sijasta noin alkuun. Ledien kimppuun en ole kyllä ehtinyt parhaalla tahdollakaan kun näyttäisi sille, että tuostakin saa irrotella takaumpioita noiden vaihto varten - ja kun tiedetään auton nuukuus noitten suhteen, niin mieluummin odottelen vastukset kotiin, kun tuntuivat jo saapuneen ihan kotimaahan asti.
Parempaan taustapeilin ja sen koodaukseen etsin jo ohjeet ja näytti olevan suht. suoraviivainen homma, niin ehkä aloitan retrofitit siitä. :)
-
Päivän ohjelman jälkeen pääsin viimein auton kimppuun.
Renasin läpi P3Toolsin optiot ja kokeilin vaihtaa kielen, mutta ei tuohon vanhaan mittaristoon oikein näytä onnistuvan.
Vaan ei se mitään kun TFT odottelee jo laatikossa. Edistin tuota sen verran, että tilasin ne pari piuhaa, mikäli tuohon sattuu niitä tarvitsemaan, sekä hiukan pitkin hampain uuden lasin 80e hintaan. On siinä eto lätkällä hintaa mutta kun ei varaosana saa, niin hinta tämä..
Vaikka tuo nyt ei näytä kovin kummoinen olevan irroittaa, niin ei sitä huvikseen käyttele irti, niin arvelin, että laitetaan uusi lasi ensin paikoilleen ja vasta sitten paikoilleen. Siinä näyttäisi kielen valinta pelaavan, niin pääsee tuostakin ongelmasta samalla eroon.
Taustapeilin osalta katselin, että siellä oli optiona ainoastaan ei automaattista tummennusta, automaattinen tummennus ja automaattinen tummennus taustapeilille ja sivupeileille.
Tästä vedin sen johtopäätöksen, että peili ei tarvitse mitään sen kummoisempia koodauksia. Toki tuo uusi oli kompassilla, mutta sitä nyt en olettanutkaan saavani suoraan toimimaan, eikä ole niin tärkeä varuste, että viitsisi käydä tutkimaan, että mitä tuo vaatisi.
(https://i.ibb.co/hR7rb1k/IMG-1047.jpg) (https://ibb.co/hR7rb1k)
Eihän tuo kummoisesti muuttunut, mutta ehkä hiukan modernimpi kuin se vivulla oleva. Ensimmänen retrofit siis suoritettu ainakin näennäisesti onnistuneesti.
-
Tähän laitokseen alkaa löytymään jo hitusen paremmin vaihtoehtoja soittimen ja etenkin näytön päivittämiseen.
Pitkään katselin ja yritin löytää mahdollisimman siistin ratkaisun. Vihdoin päädyn johonkin Aliexpressin Android 14 -laitokseen kun halvalla (160e) sai.
Tässä on häirinnyt hiukan peruutuskameran puute, kun kontin linja kaartuu siten, ettei perää oikein hahmota. Sen lisäksi, että saa Carplayn, joka nyt on nice to have nykyaikaisessa autossa, saa myös sen kameran kohtuullisen yksinkertaisesti ilman lisänäyttöjä - veikkaan että alkuperäisessä perusmallin stereossa ei mitään sisäänmenoa videolle ole, niin vaihdetaan hiukan nykyaikaisempi purkki tilalle, niin jospa se siitä.
Tällä ja TFT-näytöllä auto alkaa led-valaistuksen kanssa näyttämään jo hiukan tuoreemmalta laitokselta. 8)
-
Eilen P3Toolsia renatessa bongasin, että näissä voi valita rekkarikilven valojen tyypin lediksi tai hehkulampuksi.
Ilmanko on näissä P3-Volvoissa ollut hiukan kinkkinen paikka nuo rekkarikilven valot. Tässäkin käytin yhdet kiinni, mutta eivät palaneet kuin himmeästi. täytyy tehdä uusintatestaus ja vääntää asetus lediksi, niin josko alkaisi toimimaan oikein.
Taas kaikkea mahdottoman tärkeää mutta kun kerran vielä kohtuullisen hyvät kelit on, niin tämän kanssa voisi renata että saa valaistuksen kuntoon talveksi.
Toista takaovea on käytetty sangen ahkeraan kun tuntuu hiukan napsuvan - tai sitten oven kohdistus ei jostain syystä ole ihan kohdallaan. Yritin tiirailla rakoja, että onko ne isommat tms, mutta suurempaa ei näkynyt joten lähinnä tuo on tälä hetkellä melko pieni haitta. Tuli näihin jo laitettua ensi töikseen rasvaa kaikkiin oviin, mutta täytyy toistaa tuo vielä ennen talvea.
-
Tämä se on kyllä varsinaisen kranttu laitos valoista. ;D
Koodasin ihan aluksi rekkarikilven valot ledeiksi, tiedä sitten, pitääkö tuolla P3Toolilsissa vielä synkata jotain, että asetus tulee käyttöön.
No eikun taas kokeilemaan ledejä. Eihän ne mitään palaneet, tai toinen paloi hetken ja sammui sitten kun CEM tulkitsi että ei toimi. Noh, hehkut takaisin - pitää tutkia joskus myöhemmin.
Sitten tutkimaan pakkivaloja ja totesin ne pieniksi. Yksi ledipussi oli jäänyt sisälle, niin en tuossa vaiheessa vielä pääsyt kokeilemaan.
Takavalojen asetelma lähti mukavan helposti irti ja totesin, että vilkkupolttimoita ei tartte vaihtaa, kun niissä oli hitusen erilainen kanta - noh, eipä ne varmaan olisi toimineetkaan ilman vastusta.
Jarruvalot sain vaihdettua lediksi ja ilokseni totesin aluksi, että nehän jopa toimivat. Tai niin ainakin luulin, pohjat paikalleen ja verhouksen lätkät kiinni ja uusintatesti, niin jo herjaa jarruvalosta. Eikun vanhat polttimot takaisin.
Oli tarkoitus käyttää auto pesussa, mutta onnistuin löytämään nuo tilatut ledit noihin pienempiin kantoihin. Ajattelin että ei se ota jos ei anna, kun nuo on sedanissa varsin helpot vaihdettavat V70 verrattuna. Eikun ledit kiinni ja kas kummaa, nehän toimi! Eikä tullut herjojakaan. Alkuperäiset oli kyllä niin tuikut, eikä nuo leditkään mahdottoman kirkkaat olleet, mutta paremmat kuitenkin.
Eli työvoitto, katsoo nyt kunhan vastukset saapuu, riittänee kuten toisessa, että kuormaa lisää yhreen kantaan niin eiköhän nuo herjat saada vielä pois.
-
Mä hain aikoinaan edelliseen -14 malliseen V60:iin ihan Biliasta alkuperäiset ledit rekkarivaloiksi, ei herjoja ja toimi auton vaihtoon asti. En tiedä onko sedanissa erilaiset tai onko vuosimallilla vaikutusta tuossa kopassa.
-
Mä hain aikoinaan edelliseen -14 malliseen V60:iin ihan Biliasta alkuperäiset ledit rekkarivaloiksi, ei herjoja ja toimi auton vaihtoon asti. En tiedä onko sedanissa erilaiset tai onko vuosimallilla vaikutusta tuossa kopassa.
Veikkaan, että vika on nyt noissa Motonetistä joskus ostetuissa ledeissä.
Pitää hakea jossain kohtaa uudet kun ei tuossa uudemmassa kitissä niitä tullut, vaikka piti olla..
Pääasia että pakkivalot kelpasivat autolle, kun en oikein tykkää tuikuista noissakaan.
Katsoo nyt, jahka loput osat saapuvat, että josko saisi tuon TFT-konversion askarreltua seuraavaksi.
Ja jahka Kiinassa juhlivat juhlapäivänsä, niin josko saisi vähän päheämmän soittimen ja sitä tehden peruutuskameran autoon, niin sitten voisi keskittyä ottamaan ruosteenalut kiinni ja laittamaan talvivanteet kuntoon.
Katsastuksessakin voisi käyttää plussakelien aikaan, niin tarvitse näpit jäässä säätää jos on säädettävää.
-
Aloittelin tähän tänään kiveniskemien korjausta - parista paikasta tuulilasin yläpuolelta oli alkanut maali kuplimaan jo melko hyvinkin, joten hommalla tahtoi olla hitusen kiire, ettei joudu keväällä isompiin hommiin.
Lopulta niitä raaputeltavia paikkoja löytyi hiukan enemmänkin kun arvelin, että en mielelläni tekisi hommaa heti perästä uudestaan.
Sain nuo lopulta hinkattua mieleiseksi vaikka pitikin puhua puhelimeen välillä sun muuta oheisohjelmaa. Fosforihapot pintaan pariin otteeseen ja puhdistus IPAlla, tosin pariinkin kertaan, kun epoksimaali oli harmillisesti päässyt kuivumaan kesän aikana ja havaitsin lakan olleen toisessa autossa talven yli, joten en oikein luota siihenkään.
Koskapa pääsin aloittelemaan hommaa vasta neljän maissa, pimeä tuli siinä kohtaa kun pääsin viimein vetämään epoksia paikkojen päälle. Kuivattelin maalia hiukan ja jätin lepäämään yöksi.
Pitää viimeistellä tämä huomenissa - hiukan välihiontaa sun muuta sipistelyä väliin ja sitten paikkamaalia ja lakka pintaan + kumitiiviste tuulilasin yläreunaan. Täytyy toivoa, että viikonloppuna on keliä, koska kyllä koko auto kaipaa edelleen sitä myllytystä ja saattaisi jopa olla aikaa hoitaa homma pois alta, niin saisi keraamisen pinnoitteeen pintaan talveksi.
Sen jälkeen tähän ei talvivanteiden raudanpoiston ja suojakäsittelyn jälkeen olekaan muuta kuin lisävarusteiden asentelua tiedossa. Vastuspaketti tosin saapui, mutta saa hehkulamput olla siihen asti paikallaan, että ehtii noiden kanssa tusaamaan.
-
Tänään jaksoin jatkaa tätä sen verran, että teippailin maalatut kohdat, niin josko huomenna pääsisi näyttämään noille hiomapaperia. Tai siis paremminkin tänään - kurkku oli aamulla kipeä ja pienimuotoinen väsymys ei myöskään suuremmin auttanut asiaa. Sain kyllä siitä huolimatta otettua vielä pyyhkimen varretkin työn alle samalla vaivalla.
(https://i.ibb.co/pWXRgbP/IMG-1064.jpg) (https://ibb.co/pWXRgbP)
(https://i.ibb.co/QKntGFJ/IMG-1068-1.jpg) (https://ibb.co/QKntGFJ)
Eli hiukan tekemistä vielä riittäisi. Mutta varsiiin kuitenkin laitetu jo epoksi, ja samalla vaivalla hioin sitten nekin, kun maalattuja paikkoja pitää hinkata. Lopuksi pitäisi tietysti kaikki vielä myllyttää. Voi olla, että kaksi päivää tusanneena pitää tehdä oman kunnon mukaan. Mutta tulee per kaikki kuitenkin kerralla. Toki tuonne pitää sohia paikkamaalilla vähän sinne sun tänne ennen myllytyskoneen pyörittämistä.
Mutta päätellen rouvan suhtautumisesta harrastukseen taas vaihteeksi päättelin, että aikaa viikonloppuna on ihan kaksikin päivää. Meinasi hitusen painaa pyyhkimen varsia maalatessa, mutta ymmärrystä ei kauhean paljoa kyllä tullut ponnistuksista huolimatta. Mutta tähän on jo totuttu, emmekä lannistu tästä, vaan jatkamme urheasti tulevinakin päivinä. :2funny:
-
Emme jääneet tuleen makaamaan. Kiveniskemäpaikat maalattu ja lakattu. Kun ei parempaakaan tekemistä ollut, niin teinpä vihdoin ikuisuusprojektin alta pois, eli vedin koko auton myllytyskoneella tuota tuulilasin etureunaa lukuun ottamatta, joka pitää vielä tehdä erikseen.
Varastosta löytyi vielä melkoisen wanhaa Po Boy's Black Hole -ehostusainetta, joka osoittautui vielä täysin toimivaksi kamaksi. Koska auto on tässä musta, niin pitihän se hyödyntää. Tosi mies olisi vielä vetänyt Collinite 476s pintaan, mutta alkoi jo pikkuisen väsyttämään joten pistin vaan Sonaxin Xtreme -sarjan Quick Detailerin, jonka kyläl kehuttiin tekevän keraaminen pinta.
Ei 300tkm ajetusta autosta nyt täysin priimaa saa enää hinkkaamallakaan, mutta pääosin olen varsin tyytyväinen tulokseen. Pyyhkimien varret jätin kuivamaan erikseen, eikä autoa ole muuten sipisteltyä ollenkaan tällä kertaa, joten pitänee vielä hiukan jatkaa projektia.
Mutta ihan kohtuullisen kelvollinen tulos:
(https://i.ibb.co/5k9Hxs5/IMG-1080.jpg) (https://ibb.co/5k9Hxs5)
(https://i.ibb.co/r5GQsg0/IMG-1081.jpg) (https://ibb.co/r5GQsg0)
(https://i.ibb.co/RQ7h3jc/IMG-1084.jpg) (https://ibb.co/RQ7h3jc)
Viimeisessä kuvassa on jo Sonaxin pinnoite päällä. Eiköhän toi nyt hetken vältä, kunhan saa loput valmiiksi.
Peilit on kyllä lähes yhtä kämäiset kuin entisessä. Hitusen polttelisi tilata uudet kuoret, mutta katsotaan. Ali oli jo saanut matkaan mustat "dynaamiset" vilkut tähän.
-
Nyt on harrastettu taas koko viikonloppu niin urakalla ettei paremmasta väliä.
Kuten aiemmin mainittu, hieroin auton kyllä muutoin oikein hyvin valmiiksi. Mutta se katto jäi kuivamaan.
Tänään sitten kampesin jatkamaan hommaa- ihan sangen nätisti nuo kyllä tasoittuivat 600 ja 1000 vesihiomapaperilla. Ajattelin, että myllytyskoneella ajo riittää, plus värivaha.
Muttta ei. Sonaxin vaha on kyllä killottavaa, mutta ei juurikaan hiovaa - tai sitten laikka on väärä. Eihän ne läikät sieltä sitten alkaneet häipymään sitten millään joten lähdin kaivelemaan varastoa ja löysin niinkin hienoa paperia kuin 3000. Yksi 2000 laikkaa oli möys porakoneeseen plus niin hiomatahnaa kuin kiillotutahnaa.
Kyllä ne laikut näennäisesti tulivat paremmaksi ja koko katto on nyt niin erinäköisissä tököteissä, että voisi aloitella vaikka puhdistamalla noin alkuun.
Vaan ihan noihin on pensselillä vedetty epoksi, pintamaali ja 2k-lakka. Reunat kiillottuivat nätisti mutta laikut toki kasvoivat, kun porakoneen laikalla veteli menemään - hioin kyllä myöskin 3000-paperilla ihan käsin vielä lisää.
Viikonloppu menee niin karmean nopeaan, niin luovutin tämän osalta ja tuumin, että tutkin paremmin - ehkä jotain hiukan enemmän hiovaa tahnaa ja armotonta myllytystä, niin eiköhän se siitä.
Koska oli myöskin tarkoitus viimeistellä pari settiä vanteita, ei auttanut kuin siirtyä seuraavaan projektiin. Tekaisin vanteille aluksi raudanpoiston ja yllätykseksi sitä oli enemmän ostetuissa vanteissa, kuin auton mukana tulleissa. Koska nämä oli pääosin kuurattu jo aiemmin, ruiskuttelin pintaan vain peruspesuaineen ja ajelin lopuksi painepesurilla ja vein varastoon kuivamaan.
Nämäkin kirkastuivat kiillotusvahalla ja koneella sangen mukavasti. Tarvikevanteisiin ei sen sijaan edes pienen koneen laikka mahtunut kunnolla, joten käsipeliksi menee noiden viimeistely ja parille ikävimmälle naarmulle pitänee koettaa tehdä jotain.
Eikä ne Volvon alkuperäiset vanteetkaan enää ihan priimaa ole ja lakka kuplii useammastakin kohdasta. Mutta kyllä ne nyt kaukaa jo ihan kelvolliselle näyttää ja arvioin itsekin sellaisiksi, että alle ilkeää laittaa.
Toisiin en sen sijaan ole ihan tyytyväinen ja pitää hinkata niitä vielä paremmaksi jollain pienemmällä harjalla..Eiköhän noista vielä ihan kelvolliset tule, kun vaihtaa alkuperäiset Volvon keskikupit paikalleen.
Mutta tähän kattoon voi ja saa antaa vinkkiä, että millä tuota seuraavaksi lähtisi hieromaan. Puhdistus nyt toki ensin kun loppui yksinkertaisesti puhtaat liinat kesken ja en ehtinyt asiaan sen kummemmin paneutumaan. Mutta mikä tökötti hioo sillä lailla, että kiiltoa alkaa löytymään?
(https://i.ibb.co/TrbRHcz/IMG-1088.jpg) (https://ibb.co/TrbRHcz)
(https://i.ibb.co/qdyrTFV/IMG-1089.jpg) (https://ibb.co/qdyrTFV)
Nämä siis ne työn alle jääneet vanteet raudanpoistokohdassa. Kirkastui ne tuosta hiukan, mutta puolien reunoissa on ruskeaa likaa, jota on vähän ikävä hinkata käsin pois, joten palataan näihin myöhemmin.
(https://i.ibb.co/7zrfXyw/IMG-1092.jpg) (https://ibb.co/7zrfXyw)
Nämä taas puolestaan välttänevät talveksi.
Kaiken vapaa-aikansa näihin kyllä saa menemään niin halutessaan, mutta onpahan nyt hiukan siedettävämmän näköinen noin muutoin.
Tuulilasin yläreunaan siis tulossa kumilista, mutta aika ei riittänyt ja oli toisaalta myöskin hiukan koste ilma laittaa, niin ajattelin odotella kuivempia kelejä ja sitä, että saa katon vähän järkevämmän näköiseksi..
Eipä tuo taida vaatia sen kummempia taikatemppuja, kunhan vaan on kunnolliset aineet. Täytyy perehtyä asiaan huomenissa.
-
Kävin ostamassa hiukan tiukempaa tavaraa, jonka luvattiin tasoittelevan jopa 1500-karkeudella tehdyn hionnan jäljet.
No ajoin pariinkin otteeseen tuolla, sen jälkeen vielä kliinerivahalla ja levitinpä mustan kiillokkeenkin vielä koneella. Mutta jäljet vaan on ja näkyy, joskin hiukan vaaleampana.
Toki tajusin vasta viimeisen litkun kohdalla, että koneen nopeuttakin voi säätää, joten voi olla, että kierrokset olivat liian pienet.
Eihän se kovin kaunis ole, kun hiomisen jäljet paistavat melkoisen selvästi kaikenlaisesta hinkkauksesta huolimatta. Mutta jatketaan sitten paremmalla ajalla tai viedään suosiolla jollekin toiselle kiillotettavaksi. Ei tuo kelikään ollut erityisen lämmin tekemiseen.
Muistelen, että minulla taisi olla kiillotuskitti lampaanvillalaikkoineen ihan porakoneeseenkin sopivana. Kohtuullisen tarkkanahan tuossa toki sitten saa olla, ettei polta lakkaa puhki kun kokemusta myllytyksestä ei suuremmin ole. Mutta kova tuntuu lakka olevan näissä - kokeilin pyyhkäistä noita aluksi IPAlla, ja jäljet peittyivät pääosin, eli ei ne jäljet mitenkään erityisen syviä ole.
Mutta onpahan ruosteet paikattu ja pyyhkmen varret maalattu & vahattu, niin edes ne ovat hiukan siistimmän näköiset. Täytyy yrittää ajoittaa seuraava kiillotusyritys päiväajalle, että olisi edes se lähemmäs 10 astetta lämmintä.
Lähinnä harmittaa tuo katto, kun maalipinta on muutoin ihan kohtuullisen hyvä paljon ajetuksi. Mutta eiköhän se siitä vielä saada ehostettua kun vehkeet löytyy.
(https://i.ibb.co/s98k6vR/IMG-1086.jpg) (https://ibb.co/s98k6vR)
(https://i.ibb.co/qjccf7Q/IMG-1094.jpg) (https://ibb.co/qjccf7Q)
Tuossahan nuo näkyy, on ne jo toki paremmat kuin alun perin.
Jos löytyy hyviä vinkkejä siihen, miten nuo saa ehostettua parhaiten, niin otetaan vastaan. Muutoin jatkan ehtiessäni sillä kaikkein eniten leikkaavalla aineella yksi kohta kerrallaan, että näkee, millaisilla kierroksilla ja miten kauan noita saa hinkata, että alkavat häviämään.
-
Mites tuon katon teippaus jos kiillotus ei paranna tilannetta..
-
Tuota samaa kattelin. Olis mulle kyllä tekemätön paikka, menee niin ohueks ja lakka lähtee.
-
Näyttää siltä että kiillotuksen pitää tehdä oikein, rotary kone ja lampaanvilla/keltainen HEX ja vaikka Scholl S3 aluksi jonka jälkeen stepin miedompana ja sen jälkeen vielä yhden stepin viimeistelyllä.
Tuohon ei amatimieskään saa menemään aikaa kuin 1h -1,5h yhteensä ja meilläpäin maksaa n. 100€ ja eteläsuomessa 250€ arviolta
Tuollaisia muutama tullu tehtyä ja ihan tehtävissä kunhan kokemusta myllyttämisestä on tarpeeksi ja oikeat välineet
-
Juu, nuo kohdat siis kiillottuu ihan nätisti IPAlla ja häviää, eli ei ne mitenkään tolkuttoman syviä ole.
Kelit on kyllä olleet jo vähemmän optimaaliset myllytykseen ulkona, plus että oma taito ei ole mitenkään ihan paras näihin. Laikkoihin ja litkuihin menee jo helposti sama, minkä ammattilainen tuosta ottaa, niin käväisi kyllä jo eilen mielessä, että josko antaisi ihan ammattimiehen hoitaa homma.
Tuohon lasin reunaan laitan joka tapauksessa tiivisteen, niin nuo pahimmat paikat menee aika hyvin piiloon.
Toisaalta vähäsen tuntuu sille, että taitaa aika loppua ennen talvea näiden kanssa. Nytkin olen neljä päivää/iltaa tusannut tuolla ulkona noiden kanssa ja tekemistä riittäisi. ;D
Täytyypä katsellä joku sopiva paikka ja kysäistä, että mitä tuon killlottaminen maksaisi. Noissa himmeissä paikoissa ei siis oikeastaan edes ole uutta maalia/lakkaa kuin aivan pienessä pisteessä, mutta 2000-paperi jätti noin messevät himmentymät, joita olen kyllä jo käsin hionut 3000-paperilla ja useammalla eri tahnalla, niin ehkä tässä kohtaa on jo ihan fiksua turvautua ammattilaisen apuun. :D
-
TFT-näyttöön tuli uusi lasi, niin muutenhan sen voisi nykäistä vaikka paikoilleen, mutta kun ihan suomalainen nettikauppa ei ole saanut reiluun viikkoon toimitettua niitä piuhoja. ;D
Laitoin illalla kysymyksen että olikohan niin kuin tarkoitus laittaa missä kohtaa liikkeelle kun maksaa ne toki piti ihan tilatessa. Samoiten pohdin hiukan, että laittaisiko nuo tilaukseen ihan siniseltä, niin saattaisi jopa saadakin ne joskus.
Sitten taas noista netin videoista voi vetää sellaisen johtopäätöksen, että jossain kohtaa noita ei enää edes tarvitse lisätä koko konversiossa - en vaan ole missään välissä ehtinyt googlettamaan, että missä versioissa ja mistä vuosimallista lähtien.
Kelihän on edelleenkin sangen hanurista ja toisaalta tarkoitus oli mennä näyttämään tätä fiksauspajalle tänään, että josko ne saisi taiottua katon tai vaikka koko auton hiukan nätimmäksi miellyttävään hintaan. Kaipa tälle joku erillinen aika sitten sovitaan tarvittaessa, niin voinee ainakin TFT:n valmistella jo lasin osalta. Olisihan se kiva saada ennen talvea paikalleen kun noita hallipaikkoja ei ole ihan mahdottomasti itsellä käytössä.
e. Itse itselleni vastaten toean, että 2014+ pitäisi johdot olla jo valmiina. Eli täytynee alkaa tiedustelemaan, että mitä nuo maksaa sinisellä.
-
Homma edistyi taas sen verran, että kysäisin piuhojen hinnan siniseltä ja sain vastaukseksi 6,11e/kpl, joten laitoin varmuuden vuoksi 3kpl tilaukseen.
Verkkokauppa, josta nuo tilasin, ei pitänyt edes olla enää toiminnassa joten sieltä rahat palautunee kun kysäisin asiaa.
Kattoa edistin käyttämässä autoa näytilla paikallisessa fiksaripaikassa ja tuumattiin, että onnistunee, mutta varataan nyt tunti aikaa tuohon. :)
Ensi viikon tiistaina auto kiillotukseen ja tykästyin paikkaan jo lyhyen juttelun perusteella. Silloin kun on tekemisen iloa ja pieteettiä hommassa ja hinnatkin tuohon nähden enemmän kuin kohdallaan, niin taisin löytää vakipaikan niihin hommiin, mitkä ei itseltä luonnistu.
Eli katon kiilottelu kuntoon ja TFT-näytön asentelua vielä ennen talvea niin hyvä tulee.
Niin joo, ja laitonhan tuota Amazonilta jokun saksalaisen kumimattosarjan tulemaan tähänkin, kun kutakuinkin samaan hintaan sai kuin Suomesta, mutta hitusen laadukkaamman oloisena. :)
-
Behold!
Perjantaina ehdin kuitenkin jo sen verran perehtymään, että laitoin Android-purkin ostajalle viestiä että joko ne lomat alkaisi pikkuhiljaa olemaan loppu.
Ja kas, purkki lähti saman tien tulemaan kohti armasta kotimaata.
Viikonloppu on mennyt rattoisasti toisen projektin parissa, mutta nyt tuolla sentään ilkeää jo käydä kaupassakin, eikä ole enää laisinkaan niin surkea näky autokatoksessa kuin kesän aikana.
Tämä pitää käyttää kiillotuksessa ja miettiä sitten uudemman kerran, että millä hieroo talveksi vai riittääkö nykyinen. Voisi käyttää leimalla kun virallinen päivä on marraskuussa, mikäli tulee jotain laitettavaa. Sisäputsia hiukan ja ehkä sen Android-purkin ja mittariston asentelua jos aika ja kelit sallii. Pitäisi tähän jaksaa se peruutuskamerakin värkkäillä - noin kaapelivetonahan se olisikin peräti varmaan tunnin, parin homma nappaista tuo kiinni.
Mutta jotenkin on henkisesti hankalaa alkaa tekemään jos ei saa valmista kerralla. Niin ryhdyn hommaan vasta sitten, kun on palikat näpissä. Ledit voisi tuoda lämpimään - en taida jaksaa alkaa leikkimään noitten kanssa enää tänä syksynä kun toimii noinkin.
-
Katto on nyt kiillotettu ammattimiehen toimesta ja johan lähti laikut. Hintaa tuli kokonaiset 70e.
(https://i.ibb.co/7nSSPq4/IMG-1118.jpg) (https://ibb.co/7nSSPq4)
(https://i.ibb.co/vwZL78Q/IMG-1119.jpg) (https://ibb.co/vwZL78Q)
Nuo omat paikkakötöstelyt tuossa läinnä näkyy ja muutama painauma kun jotain painavaa on kuskattu katolla.
Tiiviste tuohon tuulilasin yläreunaan löytyy ja muutama metri lisääkin on tulossa, niin josko loppuviikosta olisi sen verran lämmintä keliä, että saisi tuon askarreltua jo ainakin tähän samalla.
Mutta eihän tämä uusi ole ja näkyvät kauppaavan noita oikomissettejäkin netissä, niin voisihan noita koittaa varovasti oikaista vaikka itse jossain kohtaa, mutta lienee ensi kesän hommia.
TFTn jos saisi vielä loppuviikosta kiinni ja kunhan Android-purkki saapuu tähänkin, niin yrittää tusata vielä sen talveksi kiinni. Kyllä tämä nyt on jo ihan kohtuullisen siisti kapistus tuon verran ajetuksi. :)
-
Tämäkin edistyy. Jos sitä huomenna TFTn laittaisi.
(https://i.ibb.co/mywyhZs/IMG-1131.jpg) (https://ibb.co/mywyhZs)
-
Tulihan se sinne laitettua, vaikka hitusen meinasi vastustaa. Piuhat nyt oli sinänsä ihan helppo laitella, joskin vähän ahtaasti OBDn päässä. Kyllä ne sinne kuitenkin kohtuullisen kivuttomasti menivät.
Ohjeen mukaan muuttelin asetukset, mutta alkuperäinen mittaristo on alusta alkaen kiukutellut mittariston lukemisen kanssa, eikä suostu tunnistamaan yhtään mitään.
Ei se suostunut sitten sen enempää nytkään, vaikka kokeilin kaikki program modet sun muut läpi ja nypin mittariston piuhaa irti ja takaisin.
Lopulta tuumasin että ei se ota jos ei anna ja tuuppasin TFT:n paikoilleen ja kas, sehän heräsi eloon. Polttoainemittarikin nyt toimii jollakin lailla kun säätelin hiukan asetuksia. Vaihteen päälle laitto ei kyllä vaikuttanut näyttöön mitenkään ja radio tuntui hermostuvan mittariston vaihdosta, eikä suostunut enää kytkeytymään päälle.
Mutta pikkuvikoja, kaikki muu toimii kuitenkin auttavasti, niin kurvaan huomenna maaseudulle säätämään lisää.
(https://i.ibb.co/dJjBpWX/IMG-1142.jpg) (https://ibb.co/dJjBpWX)
Eli siellä lepää, laitellaan huomenna lisää ja jos saisi vilkutkin vaihdeltua. Ehti alkaa pimenemään, niin en viitsinyt käydä murjomaan peilin kuoria kylmässä auki. Eiköhän tuo näyttökin saada pelaamaan niin hyvin, kun se nyt on mahdollista pelata.
-
Vaihtelin vilkut ja vieläpä näyttivät ihan hyvin toimivankin. Mutta osasi olla kuoret tiukassa irrottaa ja ihan yhtä tiukassa laittaa takaisinkin. Pesaisin sisuksia samalla vähäsen ja kyllä kaikui koko maaseutu, kun toisen peilin kuori naksahti paikoilleen. ;D
Voihan se toki johtua käytön puutteesta että ole paljoa aiemmin tarvinnut irrotella.
Rohkeasti ajelin suoraan eilisen asentelun jälkeen reilun 100km matkan, että näkee, miten tuore mittaristo pelaa. Laitoin vielä lähtiessä tankin täyteen, että on helpompi seurata.
No tämähän tuumasi sitten, että "65km päästä polttoaine loppumassa". Sitten hävisi koko range ja PA-mittari aivan punaisella. Tuumailin että tuskin se sentään tuon takia autoa pysäyttää ja annoin menn. Välissä pysähdyin kyllä kaupassa ja mietin, että näinköhän sitä pääsee koodaamaan autoa kaupan parkkiksella. :2funny:
Matkalla tuli kyllä muuten jo ihan kelvollisia tuloksia ja kaikki teematkin näyttivät pelaavan:
(https://i.ibb.co/NLG6SS8/IMG-1146.jpg) (https://ibb.co/NLG6SS8)
Vähäsen ehti säikäyttääkin, kun säätelin tyytyväisenä juuri teemoja cruise päällä, kun tien yli paukkaa hirviemä vasan kanssa. Onneksi olivat sen verran kaukana, että reippaalla jarrutuksella selvittiin ihan hienosti. Muistutti että säädellään niitä teemoja sitten ihan vaan paikallaan..
No sitten perille päästyä piti vielä käväistä kaupungista yksi kappale Defan haaroittimia ja sealanttisuihketta, kun kehuin vahaavani isäukon autonkin.
No vahasin, mutta tuo pitää ajella kyllä koneella, pessyt vissiin koko ajan liuotinpesulla ja vedessä on kalkkia, niin valkean auton maalipinta oli saman näköinen kuin meidän kämpän vessanpöntöt, joihin kyllästyin tällä viikolla. Tarjoilin niille sitruunahapon ja soodan + veden sekoitusta ja ajoin puhtaaksi akkuporassa kiinni olevalla harjalla. Projarikollegalle naureskelin että "kerta se on ensimmäinenkin, kun vesikalusteita saa putsata akkuporan kanssa". ;D
Noh, tuumasin, että pistetään tähän nyt tää suihke ja sit jos peset autoa tämän jälkeen, niin laita kuule tätä tai tota. Tuon sitten sellaisen vähän toisenlaisen autonpesuaineen keväällä..
No varsinainen homma oli sisäpistokkeen piuhan asennus Defan kamppeilla. Käytiin sitten varmuuden vuoksi hakemassa haaroitin, vaikka kaiketi siellä jossain sellainen on. Koko laitos vaan on tieten tehty alta päin, ja laitettu vielä nippusiteillä kiinni kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Tuumasin notta "Vie korjaamoon, nosturilla ton laittaa tunnissa".
No kaikkien vaiheiden jälkeen päästiin sitten tekemään omia hommia, joskin lämpimimmän päivän aikana ehdin kuitenkin putstata tuulilasin etureunan IPAlla ja heittää tuulilasin tiivisteen kiinni.
Koodailin ja säädin ja pariin kertaan sai palautella backupin jonka luojan kiitos tajusin eilen tehdä. Mutta kyllä se siitä sitten lopun viimein yrittämällä ja erehtymällä:
(https://i.ibb.co/9tT56T0/IMG-1154.jpg) (https://ibb.co/9tT56T0)
Ei se radio vieläkään pelaa kun ei jaksanut enää käydä sen kanssa leikkimään - Android-purkki siihen on kuitenkin tulossa ja AUX pelaa ihan hienosti.
Mutta PA-mittari asettui oikeaan lukemaan "undefined 3"-asetuksella P3Toolilla. Mallivuosi lienee 07-11, koska toisen vaihtoehdon laittaminen pimentää koko laitoksen välittömästi..
Huomasin myöskin, että tuo mittariston aika-asetus häviää melkoisen herkästi vaikka ihan pelkällä resetillä. Kerran se jo tuntui pelaavan synkassa auton menujen kanssa, mutta lopulta kuitenkin jäi näemmä viivoiksi. Onneksi on nopea homma, niin tuskin tarvitsee koko testipenkkiä koota huomenna tuon takia.
Että joo, joskus tuntuu että voisi mennä ehkä vähän enemmän kohtuudellakin, mutta toisaalta sellainen olisi taas kyllä ihan tylsää harrastamista. Kyllä se tiettyä voitonriemua herätti, kun on ensin nostanut mittariston kuoleman porteilta takaisin toimintaan ja sitten se lopulta näyttää sen polttoaineen ja rangen oikein. *taavih->
-
Tieten jos jollakulla on tähän hyviä neuvoja, niin niitä otetaan toki vastaan. Eilen meinasi vähäsen väsytellä, niin en jaksanut käydä tutkimaan tarkemmin, mutta pikainen guuglettelu osoitti, että tuota radion hyytymistä on tapahtunut hiukan pienemmissäkin operaatioissa.
Veikkaus kyllä on että kun on nyt näin epäkelpo osa menty laittamaan, niin enpä toimi, mutta toki noista optiosita voisi vielä tsekata radion aluekoodit sun muut - en kyllä ymmärrä että miten ne olisivat voineet itsekseen muuttua.
Vikakoodi tuolla on että "kilometrimäärää muutettu käsin". No niin on, kun ei edellisen kelvannut toimia sen vertaa, että olisi siitä peruskonffit lukenut. Kovia se kyllä oli jollain tapaa kokenut, kun molemmat alaruuvien klipsit olivat poikki ja lasi halki keskeltä.
-
Koodasin vielä aamulla sen verran, että asetin ajan kohdalleen, niin nyt toimii sekin.
Ajelin kotiin ja mitään muuta ongelmaa ei ilmaantunut, mutta jarruvaloa tuo herjaa edelleen.
Keräilen tässä voimia kun keli on kuitenkin ihan nätti että josko käviis ihan vaikka koittamassa lediä sinne - vastuksiakin kun olisi..
Tosin saattaa jopa kärsiä toisen laittaa lediksi ilman herjoja mutta katsotaan, jahka matkan rasituksista toivutaan. Kivahan tuolla nyt on ajella kun mittaristo on kokolailla modernimpi. :)
Jos radiossa hävisikin jotain, niin vastaavasti noissa tiloissa sai takaisin päin kun tuntuu niin Eco, Power kuin Elegancekin pelaavan sangen nätisti ilman puutteita. Toki ne perinteiset, eli huolto pitää nollata P3Toolilla ja oletettavasti myös kertoa autolle, että aika katsotaan keskinäytöstä, kun siitä sen lopun viimein sitten aamullakin asetin kohdalleen.
-
Toinen takajarruvalo otti ja sanoi sopimuksensa irti jo mneomatkalla ja rikki se oli ihan mittaamallakin.
Hehkuja minulla mielestäni oli, mutta en niitä löytänyt tähän hätään mistään. Siispä lediä paikoilleen ja yritin vähän tusata vastustakin ilman kolvia kiinni, mutta erroriahan sieltä pukkasi. Se nyt tosin pysyy tuossa uudessa mittaristossa poissa kun kerran kuittaa. Yhdellä lailla tuntui led palavan myös ilman vastusta, niin jätin tuon paikoilleen mutta rouvan mukaan ei ole yhtä kirkas, kuin hehku.
Peilin lasi otti jostain syystä kipeää, kun käytin sen eilen irti ledivilkkujen asennusta varten. Ei se mielestäni rikki ollut vielä aamulla, mutta motarilla ajellessa totsin, että on halki.
No, uusi saa Motonetin tiskiltä ihan jopa täältäkin, niin haetaan uusi. Samalla taidan ostaa suosiolla uudet hehkut noihin jarruvaloihin. Ei nyt oikein tahdo olla virtaa lähteä leikkimään vastuksien kanssa ainakaan toistaiseksi ja talvi taitaa ehtiä väliin, niin mennään hehkuilla.
-
Tämäkin sai tänään kitkat alleen ihan Volvon alkuperäisillä vanteilla. Vähän on kyllä lakka päässyt näistäkin kuplimaan, mutta perehdytään vanteiden korjaukseen sitten talven aikana.
Tästä jäi tehtäväksi lähinnä todeta, että todennäköisesti rengasliikeessä oli pistetty pultit "riittävän" tiukalle. Herkistelin DeWaltin iskevällä pulttipyssyllä, jossa kuitenkin on sen reilut 400Nm vääntöä. Ei ottanut auetakseen ja pöly vaan leijaili.
Aukesihan nuo sitten lopulta mutta varmaan hiukan vähemmälläkin pysyisi..
Kun nyt kerran käytin renkaat irti, niin Brakleen ja teräsharja oli jarrujen kohdalla käytössä. Palojen pintaa lienee jäljellä vielä kohtuullisesti. Vähäsen kyllä ahdisti nuo ruosteiset jarrukilvet ja -satulat.
Levyissä on kyllä niin paljon pintaa, että pitää huomenna testiajolla kokeilla, miten jarrut toimii pienen huollon jälkeen.
Ja perustoimenpide omille autoille. Navan ja pulttien voitelu kuparirasvalla, niin ei tarvitse repiä vannetta irti. Toisenkin pultit tuntuivat kovin kuivilta keväällä, niin nyt pyörivät nätisti. Tähän voisi kyllä melkeinpä hommata toiset pultit - noi tarvitsisi kyllä vähän rakkautta..
Taidan kysäistä Siniseltä, mitä kustantaa uusi pulttisatsi, ja hommata kevääksi uudet pultit. Toki nuo aika kirkkaat olivat nykyiselläänkin.
(https://i.ibb.co/p24PYRt/IMG-1171.jpg) (https://ibb.co/p24PYRt)
(https://i.ibb.co/9HK7tcB/IMG-1172.jpg) (https://ibb.co/9HK7tcB)
Likainenhan tämä on muitten säätöjen vuoksi. Mutta eiköhän se siitä.
-
Osasi muuten olla tyhjät talvirenkaat. :idiot2:
Illalla kaiken säädön jälkeen todettiin että toinen eturengas on vähintäänkin vajaa. Olihan siinä sitten peräti 0,4bar painetta kun iskin ensi hätään Boschin käsipumpun kiinni. ;D
Pumpun akku oli vajaa, niin saatiin renkaaseen sitten kuitenkin 1,7bar ilmaa. Voisi katsastaa, minkälainen homma tuohon Boschin pumppuun olisi vaihdella akku - tuskin maksaa montaa euroa. Kyllähän tuolla toki pyörän renkaat täyttelee edelleen, mutta tässä oli renkaissa mukavasti 0,4bar, 1,2bar, 1,6bar ja 2,2,bar. Vähintäänkin mielenkiintoista että millä nuo on noinkin vajaksi saatu, kun ei kuitenkaan näytä vuotavan, eli pitävät paineet. ;D
-
Rengasjumpasta kun päästiin eikä eilen enää jaksanut, niin puhdistelin turvavyöt tästä. Ovat vähän takellelleet eikä tahdo aina kelautua ja parhaillaan koko vyö on jäänyt oven väliin autosta lähtiessä kun ei oikein rullaudu paikoilleen.
Ei ne nyt varsin jumitelleet ole, mutta kummasti kepeämmin pienen puhdistuspyyhkimisen ja hoitoainekäsittelyn jälkeen alkoivat kulkemaan. Turvavyön lukot rasvailin tästä edestä jo heti hankinnan jälkeen kun tuntuivat toimivan hiukan tuskaisesti. Wurthin synteettinen voiteluaine hoitaa kyllä näissä homman, eipä ole sen jälkeen tempunneet.
Sama käsittely takapenkin lukoille ja vöille. Glymiä ovitiivisteisiin ja synteettistä sprayta ovien lukkoihin, jonka tosin tämänkin tein jo kesällä kertaalleen.
Hiukan alkoi jo autojen hierominen kehtuuttamaan, mutta kelit viilenee aika oleellisesti huomisesta eteenpäin, niin arvelin puristaa vielä sen verran että kokeilin pyyhkäistä kojelaudan ja ovien vinyylit tästä Sonaxin mattapinnan jättävällä suihkeella, joka saapui viikolla ja ihan kelvollisesti tuntui pelaavan.
-
Rouva käytti autoa aamusta katsastuksessa ja oikein asioikseen käytettiin vielä eilen pesullakin.
Mutta kun ei ollut leima irrotakseen, niin ei irronnut ja näin sai Volvoraukka elämänsä ensimmäisen hylsyn katsastuksesta. :-\
Vanha kunnon raidetangon päähän siellä taas oli löysä kuskin puolella.
Noh, olisihan nuo voinut itsekin tarkistaa jos olisi kaikelta säädöltä ehtinyt, mutta onneksi ystävällinen katsastusmies katsoi näiden kunnon edulliseen 55e hintaan ja pari kymppiä toki jälkitarkastuksesta.
Noh, aikani etsin VIDAsta ja sitten kyllästyin ja nappasin OE-numerot Motonetin sivuilta ja löytyihän se tuossa käytetty numero viimein.
Samalla nappasin talteen numerot molemmilta puolilta joista toki erosi vain viimein numero osakoodista.
Aikani surffailtuani päädyin siihen, että Aeromotors on nopeampi ja Lemförder varmaan aika välttävä palikka kummallekin puolelle, yhteishintaa 47,71e toimituskuluineen.
Tokihan se jälkitarkastus jotain maksaa kuten myös renkaiden suuntaus, mutta muuten selvisi aika vähällä. Toki pientä jumppaa on sitten ensi viikolla tiedossa, mutta eipä noita nyt mahdottoman kauaa vaihtele.
Tuli tähän vihdoin vaivaisen kahden kuukauden jälkeen jo Android-purkkikin plus puoli laatikollista piuhoja. Saa nähdä, viitsiikö enää alkaa tuohon tänä syksynä vai jättääkö suosiolla kevään hommiksi.
-
Katsuri oli myös maininnut takajarrujen kulumisesta jonka huomioin itsekin, mutta arvelin että 5mm pintaa paloissa ja kohtuullisen hyväkuntoiset ja oletettavasti suorat levyt välttävät vielä talven ajan.
Tuli tähän kyllä jo joskus kesällä kaiveltua huvikseen OE-numerot jarrujen hiluille ja etsittyä osat Bosch-merkillä Docin ostoskoriin, jossa ne ovat lojuneet kuukausitolkulla.
Tänä aamuna sitten oli sähköpostissa mainos, jotta jarruosat -49%
Eikun katsomaan ostoskoria ja kaikki hilut olisi saanut kyllä varmaan kolmeen hunttiin tomituskuluineen, mutta toisaalta huoltokirjassa oli merkintä etujarrulevyjen ja -palojen uusinnasta suht. hiljattaen ja ne tosiaan näyttivät kohtuullisen uusilta, joten tyydyin tilaamaan tuuletetut Boschin hiiliteräslevyt ja palat taakse n. 121e toimituskuluineen - eli varsin sopuhinta.
Onpahan palikat valmiina jos inspiraatio iskee. Tuleepahan seuraavaan katsastukseen uusittua nuo ja huollettua käsijarru. Ja jos jaksaisi tästä vaikka putsailla satulat ja kilvet puhtaaksi ruosteesta ja vetäistä hiukan uutta maalia pintaan, niin olisivat nekin sitten hitusen nätimmät.
Mutta hommataan nyt ensin se leima autoon, kunhan osat saapuvat ja ajellaan talvi. Sinä aikana ehtii mukavasti harjoitella kesävanteiden korjausta sun muuta mukavaa. :)
-
Koska työpäivä ei ollut jälleen kerran erityisen motivoiva tekemisen kannalta, niin päätin palata tämän pariin.
Ei auttanut varasmoduulin pois kytkeminen, ei alkuperäisten kopioiden palautus eikä kerrassa mikään. Radio on ja pysyy mykkänä. Mutta pysykööt.
Laitoin tuon MOST-moduuulia valvovan ITP-yksikön pois päältä ja koodasin, että koko autossa ei moista ole.
Seuraavaksi paikalleen sovitellaan ihka aitoa Kiinalaista purkkia kun kerran lupaa lämpimiä kelejä ensi viikolle.
Puhelintelineen sain sentään liimattua, mutta totesin samalla, että olisi sen latausrinkulan voinut suoraankin liimata.
Aeromotors lupaili pakettia maanantaille, mutta katsotaan - ensi viikolla on palaveria tiukasti parhaillaan puoli viiteen, niin tarvinnee työvalo hommata.. *taavih->
-
Raidetangon päät kyllä saapuivat noudettaviksi jo eilen, mutta ei ollut oikein virtaa hakea ja tänään kun sai haettua, niin keli ei paljoa houkutellut vaihtohommiin sen enempää kuin käytännössä olemattomat unetkaan.
Perjantaille lupaa lähes kymmentä astetta lämmintä, niin homma lienee hoidettava viimeistään silloin. Ei tuo ajolleen mitenkään huono ole, mutta pitäähän se leimakin saada taas vuodeksi ja uudet kiiltävät palikat odottelevat, niin josko nyt saisi tuon verran aikaisiksi.
-
Kun oli kerran lämmintä, niin ajattelin että "vaihtelenpa raidetangon päät lounastunnin aikaan".
No olisin vaihdellut, jos olisin jo heti aluksi tajunnut käydä hakemassa jotain kuumailmapuhallinta järeämpää..
Yläpuolen mutteri aukesi pulttipyssyllä ihan nätisti. Mutta tangon puoleinen taas oli sen näköinen että joo. Liottelua CRC:llä, puhallusta kuumailmalla, nakuttelua ja kilkuttelua + vääntämistä. Mutta kun ei, niin ei. Todettuani kolmen tunnin jälkeen, että kai sitä pitäisi vähän töitäkin tehdä lounastunnin jälkeen keräsin kamppeet pois ja kokosin auton koska kerrostalon parkkipaikka. Ja poistuin lyötynä.
Mutta en lopullisesti. Syödessäni ja hoitaessani työt loppuun sekä toipuessani henkisesti hioin sotasuunnitelman.
Iltapäivällä kurvasin Biltemaan ja hain kasan tarvikkeita ihan tulevaakin varten. Puoli neljältä lopetettiin työpäivän perjantain nimissä ja painuttiin pari oluttölkkiä taskussa alas uudestaan että "katsotaanpa".
Rouva ymmärsi sentään sen verran, että tuli kantamaan keveyemmät työkalut pihalle apuna. Sitten vapautin naisen ja avasin oluen.
Kaasupolttimella lämpöä silleen, että riittää ja kuten tavallista, kiristysmutteri antautui sen jälkeen pelkällä kiintoavaimella. Eipä se itse palikkakaan ole yhtään sen löysemmässä ollut, vaan vaati lisää CRCtä ja pari kertaa lämmitystä. Mutta lähtihän se.
(https://i.ibb.co/dMnW20J/IMG-1199.jpg) (https://ibb.co/dMnW20J)
No sitten venailtiin hiukan paperia sisältä, kun alhaalta tahtoi loppua ja juuri ja juuri ehdin sovitella uutta palikkaa paikalleen.
Keinovalossa sitten värkättiin uusi osa paikoileen ja ei tosiaan paljoa laskettu kierteitä. Mutterit kiinni, rengas paikoilleen ja pultit momenttiin.
Pienesti flunssaisena meinasi olla jo hiukan tekemisen meininkiä. Eihän se normitallissa olisi vienyt kuin puolet tuosta ajasta, mutta kannappa tunkit sun muut kahteen kertaan, irrottele renkaat jne. Ei kai tuota kukaan olisi jaksanut nykiä vaikka olisi jättänyt renkaan irti, mutta kun pihassa pyörii ajoittain pikkukundeja, niin ajattelin, etten jätä mitään sattuman varaan.
Huomenna sitten toinen kun kerran ostettu on ja kulmien säätö pitää kuitenkin varata alkuviikolle. Josko sitten kelpaisi leimaukollekin. ;D
Opinpahan edellisen vähän liiankin helpon vaihdon (T6) jälkeen, että en ala näihin hommiin enää koskaan ilman jonkunlaista tohoa. :P
-
Päät tuli vaihdeltua. Ei se toinen sikäli paljon helpompi ollut, että päällimmäinen mutteri jumi loppumetreille. Ja kunnolla jumikin. Kaiken hyvän lisäksi vielä kierretanko alkoi pyörimään mukana kuten Opeleissa konsanaan. ;D
Hetken menoa ihmteltyäni päätin pitää tauon ja tuumata uudemman kerran. Tuumasin sen verran, että otin rautasahan käteen, nostin päätä pullotunkilla ja sahasin koko kierteen poikki. 5min ja entinen osa oli poissa. Uuden asennus nyt oli helppoa ja katsoin oikein momentitkin valmiiksi. Eli oikea puoli ok.
No sitten se vasen puoli, joka piti aamulla jurnutusta, kun käänsin autoa. Tuumailin että olisiko jarrukilpi vääntynyt eilisessä urheilussa.
Käytin auki, suoristelin kilpeä, laitoin toisenkin mutterin momenttiin ja kaikki näytti muutenkin olevan ok. Sitten testiä, jurnutus jatkuu.
Aikani siinä tuumailtuani totesin, että lienee sitten mennyt se raidetangon pää vähän liikaa pieleen. No ei hätää, totesin. Eihän siinä muuta kuin säädetään päätä hiukan.
Näin kolmen tunnin noitumisen ja koko auton sinne ihan alimpaan paikkaan kironneena totesin, että omat konstit eivät enää riitä saamaan tuota yläpäätä ehjänä pois paikoiltaan siten, että pääsisi säätämään.
Loppui kyllä aika ja oma hermokin kun ei paljoa edistynyt sitten oikean puolen laittamisen jälkeen. Kävin jo kertaalleen puhaltelemassa pahimmat höyryt pois ja menin koittamaan uudella innolla. Itse raidetangon pää ei liikkunut mihinkään, mutta kierretanko kyllä tuntuu pyörivän.
Jurnutus siis johtuu siitä, että ääriäasennossa rengas ottaa kiinni jäljistä päätellen iskariin. Säätö on siis sikäli liian pitkällä mutta sitäpä on vähäsen haastava korjata, jos päätä ei saa pois paikoiltaan. Mutta kun ei, niin ei. Täytyy huomenna mahdollisesti ehtiessään katsoa vielä tuoreemmin silmin. Eiköhän tuolla korjaamolle aja muutaman kilometrin tarvittaessa, niin katsokoon siellä.
Mutta jumppa suoritettu pienen tuskan kanssa. Eihän tuo oikea puoli ollut edes paha, mutta säätö aiheutti harmaita hiuksia. :idiot2:
Nooh, uusin silmin huomenna. Tankoa säätämällä kai tuon saa säädettyä siten, että ei hankaa. On näissä kyllä tekemistä riittänyt ihan riittämiin.
Nopeat remontit vievät yleensä kaikkein kauimmin. :D
Toki sisään tultua valkeni, että sitä tankoa pyörittelemällähän sitä voi säätää. Pitää tänään tehdä kun kotiin pääsee..
-
Tulihan se nyt sentään sellaiseen kuntoon, että voi varata ajan kulmien säätöön.
Mutta ei uskoisi, että tuollaisen työmaan saa aikaiseksi parin palikan vaihdosta, jonka ajattelin olevan iltapäivän homma.
Raidetankoa säätämällä sain viimein vasemman takarenkaan siihen kuosiin, että toimii sen verran että uskaltaa ajaa.
Oli taas kyllä pidemmän kaavan mukaan tehty remontti pienen asian takia. Siihen oli hyvä vielä yrittää isänpäivä juhlia oheen, kun takaraivossa pakottelee pukilla seisova auto, kun eilen loppui harrastusinto kesken.
Mutta onpahan tehty, nyt kulmien säätö ja kovaa ajoa. 8)
-
Vähän lisää säätöä niin käytinpä tämän jo tänään konttorilla joutessani. Nyt on tuore leima vuodeksi.
Helppohan se toki on viedä näytille kun on omin kätösin vaihdellut osat molemmille puolille.
Jos nyt sattuu ettei talvi tule vielä, niin pitänee tuota android-purkkia alkaa sovittelemaan - tosin jos autoa vaikka yrittäisi siivoilla ensin hiukan. Nyt oli hiukan remontin tuoksua sisätiloissakin, kun on hypätty kääntelemässä renkaita sun muuta.
Mutta bonuksena hävisi kyllä jarrujenkin tärinät sen siliän tien. Boschin kamppeet taakse odottelee varastossa kevättä, niin uusii ne sitten kun alkaa taas olla kevättä ilmassa.
-
Nyt kelpaa ajella tuoreella leimalla O0. Tuo Android purnukka hommeli kiinnostaa allekirjoittanutta kovasti, laitahan tarinaa siitä kun pääset sen kimppuun ja kokemuksia ko. kamppeesta. :)
-
Nyt kelpaa ajella tuoreella leimalla O0. Tuo Android purnukka hommeli kiinnostaa allekirjoittanutta kovasti, laitahan tarinaa siitä kun pääset sen kimppuun ja kokemuksia ko. kamppeesta. :)
Joo. Huomenna vielä nelipyöräsuuntaus.
Voin yrittää napsia kuvia, jahka ehdin tuon purnukan kimppuun - tämähän on siis tosiaan soittimen taakse haaroittimella kytkettävä kampe joskin ääni pitää tähänkin ottaa AUXista kun muuta ei autoon ola raaskittu laittaa ja lisääminen vaatii palikkaa sun muuta.
Pääosinhan tuon voi johdotella valmiiksi sisällä ja kun on kaksi autoa, niin pikkupakkanenkaan ei haittaa, niin josko tuon saisi vielä ennen talvea kiinni. O0
-
Kulmien säätö saatiin viimein tehtyä tänään.
Ottivat maksun vaan taka-akselista, koska siellä oli enemmän säädettävää. ;D
Eli silmämääräinen kääntö puolipimeässä oli enemmän kuin hyvä. :2funny:
Noh, koska talvea pukkaa ja puolittain jo lupasin, että se Android-purnukka tähän vielä laitetaan, niin eihän se auttanut kuin töiden jälkeen saunaa lämmitellessä kaivella tuo esiin.
Mukana seuraavat ohjeet on tuttuun kiinatyyliin kyllä täysin surkeat. ;D
Yhden olen jo uudempaan autoon laittanut, joten luen itseni siinä määrin veteraaniksi näissä, että tämä näyttää lähinnä mukavalta iltapäivän hommalta.
https://www.youtube.com/watch?v=3Pen-Ls9FNc (https://www.youtube.com/watch?v=3Pen-Ls9FNc)
(https://i.ibb.co/D9pqKkS/IMG-1231.jpg) (https://ibb.co/D9pqKkS)
(https://i.ibb.co/3Rm76Dx/IMG-1232.jpg) (https://ibb.co/3Rm76Dx)
(https://i.ibb.co/NtKKMbc/IMG-1233.jpg) (https://ibb.co/NtKKMbc)
Huomennahan näyttää olevan lähestulkoon kesäkeli eli 6 astetta lämmintä, joten kiskaistaanpa tämä paikoilleen iltapäivän ratoksi, niin voi kertoa kokemukset.
-
Homma on aloitettu ja sentään virratkin tuli purkkiin.
Haetutti vielä Biltemasta RCA-3,5mm -kaapelin, että sai äänilähdöt sopimaan.
Erinäisistä syistä johtuen ja kaikessa rauhassa tusaten sain aloitettua vasta iltapäivällä ja vajaa tunti sitten tulin sisälle..
Täytyy jatkaa huomenna tuoreilla silmillä. Jotenkin tuntui, että johdotukset ei nyt mene ihan kuten videolla, jossa on hiukan toisen merkkinen laitos, niin pitää tutkia tarkemmin tuoreilla silmillä.
Ratin napitkaan eivät kyllä pelanneet sen paremmin ja Carplay tuohon kyllä yhdistyi, mutta asetusten puolella herjasi, että ei ole nettiyhteyttä, vaikka sen jakoi Bluetoothin kautta.
Voisi piruuttaan tiedustella tuon lähettäjältä, että mistä tuohon haetaan päivityksiä - ne kun on mahdollista lykätä sisään myös USB:illa, niin ei ole ongelmaa.
160e kampe kyllä tuntui pelaavan varsin sulavasti ja nopeasti. Joten kunhan tuon saa paikoilleen ja vielä toimimaankin, niin eiköhän tuosta ihan kelpo kampe tule. :)
-
Kävin hiukan tusaamassa yksikön kanssa ja täytyy myöntää, että pieni kiire vaivasi, eikä edes tuota videota tullut katsottua kokonaan.
Ihmettelinkin että kun piuhoja jää ihan huolella kytkemättä. ;D
Virrat tulee ja luuri kytkeytyy kyllä hienosti. Jos joskus viitsisi vaikka katsoa nuo videot ihan kokonaankin.. :P
Noh, ihan itse valvoin aamuyölle kuten valvon nytkin, kun piti tutkia asiaa. Huomenna siis virkein silmin koittamaan uusiksi, niin eiköhän tuo saada paikalleen.
Sen verran tutkin, että tuo tarjoaisi herätevirran vahvarille, RCA-lähdöt vaikka pareittain sekä kaikkea muuta kivaa.
Tässä linkki kiinnostuneille.
https://www.aliexpress.com/item/1005007529136140.html?spm=a2g0o.order_list.order_list_main.45.72891802hwu7Ce
Tuolla on eri versioita. Oma on tuo 6G 128Gt ja varsin sulavalle tuntuu.
Vielä kun asentelee tuon huomenna oikein, niin taidan ihan huvin vuoksi laittaa tilaukseen Alista vahvarin ja muuta kivaa ICEa. Eihän nuo nyt mitään oikeaa autohifiä ole, mutta kokeilenpahan huvikseni. 8)
E. Siitähän se ajatus sitten lähti ja vähän tutkimalla "7900W" vahvistin liikahtaa kotiin massiivisella 38e hinnalla.
Jos nyt vakavissaan suunnittelee, niin saattaisin sijoittaa tuota johonkin penkkien alle. Toiselle puolelle vahvistin ja toiselle puolelle matala subi. :pomo:
Ja ettei nyt täysin puheen asteelle jäisi tämäkin, niin uhrasin satkun ja tilasin tuon vahvarin ja aktiivisubin. Talvihan tässä kyllä tulee, mutta katsoo, jos ainakin aktiivisubin saisi kiinni kun ei mahdottomia vaadi.
-
Vielä aamupalalla, mutta ajattelin kyllä käydä tekemässä sen verran, että laitan purkin toimimaan oikein äänien kanssa, kun eilisen tutkimisen perusteella ahdistaa nyt enää se alkuperäisen näytön puuttuminen, jonka vuoksi ei ääntä tule pihalle.
Valokuidut siinä ohjaavat todennäköisesti toimintaa ja MOST-väylä on oikein tunnettu siitä, että se on luuppi kuten joku paloilmoitinsysteemi. Eikä muuten toimi mikään, jos yksi lenkki puuttuu.
Sujuvasti perustelin myös rouvalle subin ja vahvistimen tarpeen, niin täytyy hiukan mittailla, jahka purkki saapuu kotiin, että millaista settiä tuolle lähtisi etsimään. Riippuen tehoista tilailen sitten sopivan setin vakipaikoille. Oliko tuossa nyt se perusversio 4 kaiuttimella, tarkoittaneeko sitten koaksiaaleja etu- ja takaovissa. Mutta 4-kanavainen vahvari on tulossa joten katson tarpeen mukaan.
Oman kokemuksen mukaan kyllä riittävän laadukas setti edesssä takaa ihan riittävän hyvän äänen.
Taisi olla Focal K2 kun viimeksi näiden kanssa värkkäsin käyttöautossa. Ja kyllähän se Tsekin ihme ihan kohtuuhyvin soi.
Ja ellen nyt täysin väärin muista, taitaa olla vaimennusmattoakin vielä entisessä osoitteessa. Panokset kovenee.
-
Asentelin masentelin ihan urakkahommina tänäänkin.
Naapuri kysyi että "laitteletko Volvoja kun sulla näkyy aina olevan joku homma käynnissä". ;D
Minä että "ihan omaksi iloksi tässä vaan". No V70 herjailee palaneesta polttimosta joten voisihan siitä koodit lukaista, kun ei kuulemma ole mikään rikki..
Kyllä sillä kuulemma vollotti ohjaustehostinkin. Katsoin korkista, että vihreää nestettä näkyy olevan. Että hakee Motonetistä parit putelit, niin voidaan vaihtaa noin aluksi öljyt.
Ei sillä, että olisi kovin vakuuttavaa hommaa ollut itseltäkään. Ihan hienosti purkki nousi ylös vielä päivälläkin ja asentelin ihan päivityksetkin siihen. Alkuperäisen näytön laitoin kiinni kuten video neuvoo ja totesin sen olevan kokolailla sekaisin. Ei kuvan tapaistakaan.
Noh, ei se mitään, ajattelin. Mutta lienee jo akun varauskin ollut vähän heikonlainen, kun auto alko herjaamaan matalasta akun varauksesta.Tuohan se toki osaa sotkea ihan huolella, joten jätin latautumaan. Ja kyllä se latasikin tuntitolkulla mutta valmista ei tuntunut tulevan vielä iltaan mennessä.
Ja purkki. Se oli ja pysyi itsepintaisesti pimeänä ilman minkäänlaista heräämistä, vaikka siihen asti pelasi täysin.
(https://i.ibb.co/MPW3vqJ/IMG-1237.jpg) (https://ibb.co/MPW3vqJ)
Tähän asti pääsin ja CAN-väylä pelasi sen verran, että toimi alkuperäisen näytön kanssa siten, että ääntä pystyi säätämään. Mutta purkin kanssa ei kyllä jutellut sitten yhtään. Sulakkeen 16 ehdin tarkistaa, mutta siihenpä se viikonloppu sitten loppuikin.
Äänellekin varmaan saa kyllä tulot, johtosarjassa näytti olevan RCA-plugit, jotka pitänee kytkeä soittimen päähän IN-menoihin että ääni siirtyy. Tätä en sitten pystynyt verifioimaan kerrassaan millään tavalla, kun laitos kieltäytyi yhteistyöstä täysin.
Alkuperäistäkään näyttöä en mielestäni murjonut mitenkään, mutta joko se sitten otti itseensä irrotuksesta tai bitti on poikittain, mutta ei se sen paremmin pelannut ilman ylimääräisiä osiakaan..
Mutta koska on muutakin elämää, niin oli pakko luovuttaa noinkin yksinkertaisen homman osalta ja jatkaa myöhemmin.
Ei ollut helppoa uudempaankaan autoon näitä survoa, mutta tuo kyllä yllätti täysin. Lie sitten kiinankampe kuollut heti alkuunsa mutta hiukan epäilen sitäkin.
Lataillaan nyt akku huomenna ja lähdetään rakentamaan siitä. Kyllä ei ollut soittimen asennus näin vaikeaa ennen. :D
e. Ja tämän kohdalla alkaa kyllä oikeasti tuntua siltä, että teit mitä hyvänsä, niin karmean tuskan kautta pitää tehdä. ;D
Ihan itse taas läksin. Mutta en oikein tajua, miksei edes alkuperäiseksi palauttamalla pelaa. Uudempi saksalainen kyllä osasi tämän. Tutkimme huomenna. Sulake 16 oli ainakin ehjä, mutta täytynee vilkaista loputkin. Ja kuten muistamme, sulakereasiahan näissä on mitä mukavimmassa paikassa juuri siellä sisätilan pistokkeen johdon takana. :2funny:
-
Enpä sitten saanut enää toimimaan sen enempää Android-purkkia kuin auoton omaakaan näyttöä. Lie sitten onnistunut jotenkin hajottamaan tuon ICMn, suolestin purnukan ja suihkuttelin hiukan elektroniikkakliineriä. Melkein lähtisin olemaan sitä mieltä, että TFT-näyttö on nyt syypää. Sitä painelemalla kun kuvan saa jopa osittain näkyviin joten kuten.
AGM-akussa on leima 7/22, mutta kovasti tuo on diagnosoidessa herjaillut malasta varauksesta. Pariinkin otteeseen jo ladannut täyteen.. Mutta kun ei jaksaisi alkaa ostamaan toiseenkin uutta akkua, niin täytyy yrittää latailla ja jos nyt saisi hiukan ajettuakin.. Kovin mukavaahan se ei tosin ole niin kauan, kun soittovehkeisiin saa mitään logiikkaa..
Mutta jospa se siitä, on nuo käsittääkseni laitelleet aftermarket-vehkeitä näihin ihan sujuvasti, niin eiköhän se tämäkin vielä mene kun vähän potkii.
-
Akku tuntuisi olevan ok nyt, kun ei diagnostiikkaa aja jatkuvalla syötöllä. Koetin käydä tänään ajamassa autolla josko MOST-väylän errorit häviäisivät sillä, mutta ei.
Näyttö on ja pysyy sekaisin ja "Avoin looppi", kytkee virrat pois cd-soittimelta.
Tässähän ei se radio pelannut mittariston vaihdon jälkeenkään ja tässä kolmen päivän armottoman selvityksen jälkeen onnistuin rajaamaan vian IAM-yksikköön.
Vähäsen kävin jo noitumassa tuon kanssa, tulin sisälle lämmittelemään ja tutkimaan VIDAsta ja sen verran alkaa jo diagnostiikka nyppimään, että taidan käydä nyppäisemässä tuon vielä irti ja ottaa sisälle tutkittavaksi ja suihkutella kllineriä ja tsekata, onko kosteutta.
Annoin tuon vielä olla, pitää tehdä tuo MOSTin looppitesti kunnolla jahka ehtii. Penkin alla on AUD-yksikkö , jonka liittimen nyppäisin auki mutta en alkanut enää lukemaan vikoja. Täytyy lähestyä seuraavan kerran tuolla testillä viimeistään, kun uusi näyttö saapuu.
-
Katselin taas illalla parit Youtube-videot ja tänään ajan tuon ring loop -testin VIDAlla. En pidätä henkeäni sen suhteen, että alkaisi toimimaan sen paremmin.
Mutta itse autohan toimii - keskinäyttö vaan on suuttunut jostain. Ebayn toimitukset hidastuu vuodenvaihteessa kosmisesti, joten lähestulkoon joululahjaksi voi odotella varaosaa tuohon.
Taitaa olla siis semmoinen hommeli, että nyt ajellaan sitten ns. summamutikassa siihen asti kun auto nyt kuitenkin muuten näytti pelaavan täysin. Kuunnellaan musat sitten vaikka BT-kajarilla.
Lykkään tuon Harman Kardon Onyx 3:sen apparin penkille, niin tulee subbari samassa. Vaihtelin siihen joku pari vuotta sitten uuden akunkin, niin pitänee muutaman tunnin virtaa helposti. ;D
Bitti on nyt kohtuullisen pahasti poikittain, kun ei edes akun navan irti pitäminen auta. Mutta VIDA käskee vetämään tuon 40A sulakkeen ihan sytkävirta pois päältä 30s ja laittamaan sitten takaisin ja tekemään Ring loop testin. Niin katsotaanpa.
-
Vähän taas palennuttu pihalla tehty MOST väylän testi. Oikeastihan tuohon pitäisi olla se looppi, jolla kytkeä piiri kiinni. Mutta toisaalta näyttö on sekaisin ja se oli sitä käytännössä heti irti käyttämisen jälkeen.
Koskapa se varaosan saapuminen tosiaan kestää, niin mikäänhän ei estä leikkimästä hiukan lisää noitten kanssa. Niin koitanpa antaa piirilevylle vähän lämpöä kuumailmapuhaltimella ja katsoa, että nousisiko näyttö pystyyn ihan ilman mitään MOST-väylää - siinä pitäisi sitten näkyä auton logo oikein ja toimia ilmastoinnin säädöt yms.
Onhan tuolla vähintäänkin raikasta, mutta turhaanpa tuota diagnostiikkaa enää enempää pyörittelee ilman ehjää näyttöä.
e. Eipä auttanut piirilevyn lämmittäminenkään - itse asiassa ei mitään vaikutusta vaan täysin samaan tapaan sekaisin kuin aiemmin. Kyllä tuohon pelkän virran kytkemällä jotain eloa tulee kun pyörittelee lämmönsäätimiä, joten jätin paikoilleen. Jos veikata pitäisi, niin lähtisin etsimään vikaa kondensaattoreista - toimi niin kauan, kunnes tuosta käytettiin virrat pois ja senpä jälkeen ei enää herännytkään oikein - vian kuvaus kyllä osuu varsin hyvin tuohon.
Mutta odotellaanpa sitten toista näyttöä ja katsotaan, josko sitten alkaisi onnistumaan. Jos nyt vielä käsiä pakottaa venaillessa, niin voisihan tuohon piruuttaan konkat tilata - tietenkään en toki katsonut noiden kokoa, mutta eipä tuota kauaa pura.
-
Tämän kanssa on kyräilty toisiamme että "pidä tunkkis". Eli näyttöä venaillaan. Tosin eilen oli työpaikan TYHY-päivä, jossa kerrassaan upeasti muut oli päättäneet ohjelman, eli ruoan ja aktiviteetin, joka kesti iltayhdeksään.
Me sitten kollegan kanssa oltiin periaatteesta loppuun asti, kun kerran maksettinkin. Kaikki muut ropisivat pois ennen sitä, ensimmäiset jo ruokailun jälkeen. Eli kerrassaan upeasti toteutettu tiimitapahtuma. ;D
No tänään oli sitten muuta ohjelmaa ja uusi näyttö ui jossain Suomenlahdella kohti Suomea niin katsellaan..
Viime viikolla tilattu aktiivibasso kyllä tuli, toki sille voisi vetäistä piuhat venaillessa, vakaa aikomus on edelleen saada purkki kiinni.
-
Näyttö saapui peräti eilispäivänä ja jaksoin käydä hakemassa sen postista. Muuta en sitten jaksanutkaan koskapa tämä työviikko on todellakin ollut työviikko.
Maailma kun on tässä lokakuun lopusta asti pitänyt saada valmiiksi ja tällä viikolla kyllästyin rankutukseen ja totesin, että tehdään sitten.
Saatuani maailmanvalmistumissuunnitelman esiteltyä johdolle johon kaikki olivat tyytyväisiä todettiin että on enää tekemistä vaille valmis mutta hoidetaan se puoli ensi viikolla.
Ystävällisenä poikana noudin rouvan apuna kauppatilauksen ja postista autovahvistimen ja akun läppäriin.
Sitten söin ja otin "uuden" näytön, läppärilaukun ja sisällä lämmittelleen soittimen jälleen kerran kainaloon. Tusasin niitä kiinni ja meinasin jopa koota autoa, kunnes hävitin taas yhden ruuvin keskikonsolin sisään ja totesin, että antaapa olla.
No soittimeen piuhat kiinni ja näyttöön piuhat kiinni ja kas, tuttu ja turvallinen Volvon logo ilmestyi heti. Näyttö nyt tosin on käynnistyttyään ruotsinkielinen, eikä ota vastaan komentoja mutta sammuttamalla sen surullisenkuuluisan äänentoiston sentään ilmastoinnin ja penkinlämmittimien näyttö tuntuu toimivan ihan nätisti ja jopa reagoikin säätimiin.
Noh, en odottanutkaan että toimisi suoraan mutta onhan tuo nyt jo edistystä. Sen verran vielä jaksoin värkätä, että tarkistin P3Toolilla, että ITP on kyllä sen mielestä koodattu pois päältä ja parametri 215 asetettu "Without Infotainment Theft Protect". Eli tämän osalta kaikki pitäisi olla ihan kunnossa.
VIDA taas ei ollut niin tyytyväinen, vaan on edelleen sitä mieltä, että MOST-väylä on auki. Tähän loppui into tältä päivältä ja jatketaan huomenna päivänvalolla.
Jos nyt koittaisi vielä käyttää sulaketta irti ja mikäli tämä ei auta, niin leikitään nyt sitten vielä hetki kuitujen kanssa, joihin kyllä näyttää kummassakin purkin kohdalla tulevan valo ja sen enempää autossa ei kaiketi edes ole.
Veikkaan ettei ole kovin halpa keikka käydä korjauttamassa sinisellä jossa nuo varmaan ihan mielellään laittavat tuon kuntoon. Voisihan tuo tuoki parantua ohjelmapäivityksillä joista nyt ei ole tarkemmin tietoa..
Jostain olin näkevinäni että tuo IHU engineering mode saattaisi olla sellainen palikka, jolla noita moduuleitten asetuksia - en tosin ole saanut sitä toimimaan vielä kertaakaan mutta yrittänyttä ei laiteta.
Sikäli olisi tuonkin näytön osalta yksi ja sama, kun voisi laittaa sitten sen Android-purkin kiinni.
Toisaalta käväisi kyllä jo mielessä, että teen kohta old skoolit ja vetäisen piuhat suoraan muualta aftermarket-soittimelle, kun siinä on linjalähdöt ja vahvistinkin löytyy. Kiukutelkoon auto väylästään sitten niin paljon kuin haluaa. ;D
-
Noni. Illalla menin ajoissa koisimaan ja aamulla pohdiskelin siinä hiukan ja painuin pihalle kokeilemaan.
No ihan yhtä hyvin toimi kuin eilenkin ja totesin että niitä valokuitusilmukoita nyt saa Suomessa varmaan kuin Helsingistä kivijalasta ja maksaa satasen.. Laitoin auton läjään ja painuin sisälle latailemaan testerikoneen akkua.
Käytin siinä aamun selvittäessäni tilanteen kaverille, joka harrastelee autoja vielä vähäsen enemmän kuin minä.
No tokihan sieltä se silmukka sitten löytyi ja juuri ehdin sopivasti sisällekin aamun diagnosointisession jälkeen. Olihan se reilun 30km päässä, mutta tuumasin että kivempi kuin odotella noita viikko, pari jostain Amazonista.
Ja tuumailin, että josko ne kuituväylän errorit vaikka siinä matkalla kuittautuisi, mutta turha toivo. Muuten auto kyllä pelasi ihan, kuten pitääkin, mitä nyt rengaspaineet piti käydä katsomassa parin viikon seisomisen jälkeen kohdalleen, niin täristeli loppumatkan vähän vähemmän.
Koitettiin vielä kaverin Launch-testerillä ja ihan yhtä mieltä oli siitä, että valokuituketju on auki. No tämän tiesinkin, mutta kiinnosteli, että jääkö se muistiin, vai osaako nämä korjata sen itsestään, kunhan palikat on ehjiä, kuten saksalaiset merkit.
No kurvasin sitten kotiin ja huilasin hiukan. Ja tuumasin, että jos ei nyt ala pelaamaan, niin sitten aletaan kyselemään ammattiapua. Niin korjaajalle kuin autollekin.
Eli eikun taas keskikonsolia irti ja nyppäisin koko soittimen mäkeen ja valokuidun liittimeen silmukan tai miksikä sitä nyt sitten haluaakaan kutsua. Joka tapauksessa palikka, joka yhdistää kuituyhteyden. Fiber optic loop löytyy siis kaikkialta muualta kuin Suomesta, paitsi kaverilta, joka on jo sellaisen tilannut valmiiksi.
Niin moneen kertaan testanneena iskin testerikoneen käytiin ja VIDAn tulille.Nollasin vielä varmuuden vuoksi koodit. Ja kas.
(https://i.ibb.co/whq2Pr2/IMG-1279.jpg) (https://ibb.co/whq2Pr2)
(https://i.ibb.co/LYCdCjt/IMG-1280.jpg) (https://ibb.co/LYCdCjt)
Sehän käy ja kukkuu. Ja kieli vaihtui kotimaiseksi ja kaikki toimii ihanasti ja oikein.Eli ITPn pois koodaus ja kaikki säätö ei ole mennyt hukkaan.
No tämän kunniaksi hain toisen asennusoluen ja annoin auton levätä hetken. Eikä mitään virtoja päälle, vaan soitin takaisin kiinni. Ja tilanne palasi entiseen.
Eli lopputulemana, että molemmat purkit kuolivat, kun niistä käytti virrat pois. Ja avoin MOST-väylä sitten ajoi koko systeemin alas.
No ICM on vähän, niin kuin homman sydän. Ja kun ei siihen saanut kuin nyrkillä lyödyn näytön kuvaa eli jotain sekavaa, niin tilasin tosiaan suosiolla uuden.
Tilaukseen meni sitten myös halvimman mahdollisen saman mallin cd-soitin, vaikken sitä oikein muuhun tarvitsekaan kuin että tuo helkutin väylä pelaisi ja AUX-liitäntä toimisi ja virratkin kestäisi liittimissä, niin toimisi kaikki paljon paremmin.
Eli taas venaillaan, että pääsee maaliin. Mutta noin kokemusta rikkaampana voin neuvoa, että kun piuhoja joutuu kieltämättä hiukan käyttämään irti sen takia, että saa muuta paikoilleen, niin kannattaa suhtautua hiukan epäilevämmin takaisin kytkettyihin palikoihin - ja hommata tuo kuitutyökalu valmiiksi - pääsee aika paljon vähemmälla tuskalla. ;D
-
Vaihtosoitin on ehtinyt jo Helsinkiin asti, niin kaipa sitä olisi tämänkin kanssa leikittävä sen verran, että saisi uuden soittimen paikoilleen. Pakkasia näyttää vielä sen verran maltillisesti, että sisätilan lämmittimellä pärjää kyllä autossa. Ja ei se soittimen asennus edelleenkään ole todellakaan mitenkään iso homma kun haaroitus otetaan käytännössä lähinnä virroille.
Toin edellisenä viikonloppuna hiukan lisää autohifikamaa entisestä residessistä, jossa ne ovat maanneet kaappin päällä n. 15 vuotta. RCA-kaapelit olivat muistini mukaankin ihan kohtuullisen hyvälaatuisia ja sitä ne ovat edelleen. Löytyy myös mm. DLS:n sulakepesää, paksumpaa virtapiuhaa sun muuta, joilla rakentelee jo kummasti.
Aktiivisubi nyt ei kovin ihmeellinen ollut ainakaan sisällä testatessa ja jostain ihmeen syystä siihen oli laitettu myös diskanttikaiutin - eikä kiinalaisen jakosuodinkaan kovin kaksinen ollut. Diskantin piuhan katkaisinkin jo ihan suorilta hetken tuota kuuneltuani. Mutta kotelo sentään on ihan aitoa lastulevyä. O0
Nähdäkseni bassoelementti on 6" joten lisähifistelynä siihen voisi toki hommata paremman elementin. Mutta yrittää nyt saada tungettua johonkin jahka tuolle saa signaalin, niin kokeilee, saako siitä minkälaista lisämökää tuollaisenaan
Soittimen puuttuminen ja työt ovat meinanneet haitata harrastusta aivan huolella. Huomenna on ihan hyvä tilaisuus saada vähän pidempi lomapätkä, kun muutosneuvotteluiden henkilökohtainen osuus käydään kahdeksan reikäleipä alkaen. Sikäli on pullat hyvin uunissa, että ottajia todennäköisesti on joten jos oikein tarjoillaan reilun kuukauden lomaa, niin kyllä kelpaa. 8)
Pitäisi luonnollisesti taas olla heti ajelemassa ympäriinsä kun sattuu vihdoin hiukan pidennetty viikonloppu. Mutta jospa tämän ehtisi jossain välissä kasaamaan ja saisi vielä uuden soittimenkin kiinni. Sitten kelpaisi kurvailla tälläkin. Olen nytkin ajellut, ettei akku kuivu ihan tyystin, mutta hitusen ankeaahan se on pelkkää 1,6l isolohkon raksutusta kuunnella. ;D
-
Ja lomaahan sieltä tuli, ehdottomasti ihan paras ratkaisu laittaa se ainut asiantuntija pihalle, ettei synny osaamisriskiä. ;D
Tästä voi toki olla sangen montaa mieltä, kuten ehkä tulevat jatkossa huomaamaan.
Mutta oli kyllä jo työhaastattelu samana päivänä, kun lapun hain, niin viedään sitten osaaminen muualle jos ei kelpaa.
Se siitä. Nyt on siis aikaa tehdä. Ensin meni jokunen hetki äkkipysäyksen tajuamisessa ja siitä toipumisessa kun meinasi vähän unet hävitä. Kävin maaseudun rauhassa vetäisemässä parina yönä 10h kahta puolen unta, niin alkoi virtaa taas löytymään.
Kiireisempänä hommana piti setviä isäukolle talon sähköjä vähän tuoreemmille liittimille. Tänään kuvarsin sitten kotiin, niin josko huomenna olisi omien projektien aika.
Mutta eipä tarvitse tehdä kelloa vasten, joten katsoo, että miten innostelee. Sikälihän tuon purkin asennuksen ei pitäisi mikään elämää suurempi homma olla, kunhan nyt ei vaan palikat lahoa sitä mukaa, kun irrottelee. Mutta katsotaan, ensin kai sitä pitäisi koittaa vaihtosoittimella, että joko alkaa MOST-piiri kestämään kiinni. Suunnittelee sitten jatkoja ja äkkiä vaan kaikki piuhat uudestaan kiinni, niin ei mikään ole liian pitkään virratta. ;D
Mutta tekemällä selviää, eikä naputtelemalla viestiä forumille.
-
Tämähän nyt ei sitten muuten enää toimi, ei kirveelläkään.
Ja ideat loppuu itseltä siinä määrin, että kait se on nöyrryttävä siniseltä kyselemään ensi viikolla apuja.
Kyllä ei ollut saksalaisten kanssa tämmöisiä älyttömiä ongelmia. :o
On siis ITP koodattu pois ja näin se myös ihan hienosti näyttää. On uusittu näyttö, joka pelaa kyllä ihan mainiosti, kuten koko auto. Mutta se perhanan CD-soitin, jolta tuo uusikin purkki nyt sitten virtansa ottaisi, on ja pysyy virrattomana. Tämä siksi, että vaikka laittoi tilalle toisen samalla varaosanumerolla olevan vastaavan, niin eipä tuo tuosta tuon kummemmaksi tullut. Menut toimii niin kauan, kun on MOST-väylä loopattuna ICMn jälkeen. Mutta tuikkaappa kuitu kiinni soittimeen, niin menut hyytyy sillä kertaa - eikä auta resetoinnit eikä mitkään.
Niin sitten auto seisoo noin olemattoman vian takia - tai eihän se nyt tieten olisi mikään pakko, mutta kun ei se ole yhtään sen mukavampaa purkaa ja kasata tuota joka kerta, kun haluaa jotain kokeilla.
Tosin kokeilut alkaa olla kokeiltu. Joka ikinen sulake on käyty läpi ja on koitettu käyttää pääsulaketta pois paikoiltaan ja diagnosoida väylää.
Tänään tsekkasin jopa apukuskin penkin alta, mutta ei siellä kyllä mitään vahvistinta saati valokuitua ole. Ei sitten tietoa, että onko autoon johonkin muualle piilotettu vielä jotain, mutta kun tässä ei siis ole sen enempää Bluetoothia kuin muutakaan härpäkettä.
Ja joo, olisin tyytynyt siihen AUX-BT-sovittimeen, jos olisin arvannut, minkälainen työmaa tästäkin tulee.
Ihanhan tuo siis kokolailla sillä aikaa hyytyi, kun kävin sisällä syömässä ja ei ole toiminut sen koommin. Että jokuhan siellä nyt on varmaan suuttunut - kun vaan keksisi että mikä. :idiot2:
-
Tämä se on edelleen vaiheessa - toki eilen meinasin tehdä vain sen verran, että puran keskeneräisiä virityksiä pois ja siivoan autoa, että saisi taas takaisin liikenteeseen.. Mutta kappas kummaa kun menut ottivat ja hyytyivät taas - tällä kertaa ne ei tosin edes enää näy.
Nyt voisi alkaa olemaan jo sulakevika tai sitten käyttää noiden pääsulakkeen irti ja katsoo, auttaako..
Kirjoittaessa toki tuli mieleen, että menut ovat pelanneet ihan nätisti, mutta tuo Android-purkki on ollut haaroitettuna joskin edelleen ilman virtoja.
Nyt kun otin sen pois välistä, niin taas pimeni yksi palikka. Tästä tulee kyllä mieleen että onko tuolla nyt jonkunlainen kuormanvalvonta, ja kun joku noissa palikoissa muuttuu, niin sulkee palikoita yksi kerrallaan pois pelistä. Tämäpä se selittäisikin jo aikasta paljon..
-
Mites akku, pitääkö se virtansa miten pitkään?
Tuo "ylimääräinen" purkki väylässä saattaa pistää väylän/väylät sekaisin niin saattaa sekoilla..
-
Mites akku, pitääkö se virtansa miten pitkään?
Tuo "ylimääräinen" purkki väylässä saattaa pistää väylän/väylät sekaisin niin saattaa sekoilla..
Akku on ihan ok, ajeltiinkin tässä välissä eikä ole suuremmin koodailtu, niin ei paljoa herjaile.
Siis tuossahan ei ollut purkkia välillä ja toimi sitenkin ihan mainiosti. Mutta sitten yritin tuon asennusta uudestaan ja tuo pelkkä ilmastoinnin säätö näkyy myös, vaikkei valokaapelia laittaisi tuohon ollenkaan kiinni.. Tähän asti sain auton menut näkyviin, mitkä mitä ilmeisimmin ovat tuolla IAM-yksikössä, kytkemällä sen piuhat ja looppaamalla valokaapelin sieltä päästä..
Mutta täytyy lähteä kohta tutkimaan lisää - jäin tähän jumittamaan ja tutkimaan asiaa tarkemmin, koska auton luona on vähän hankalampi tutkailla ja ei viitsi jatkuvasti juosta ylöskään katsomaan jotain.. Toki siellä nyt saa luurilla jotain katsottua, mutta jos ideat on vähissä, niin sitten on vähän heikompaa.
-
Laitetaan nyt sitten vielä tännekin vianselvityksen tulosta, kun tänään vaihtelin palikkaa oikein urakalla.
Vanhalla mittaristolla homma ei pelitä sen paremmin - toki se ICM-purkki ei ole alkuperäinen, kun se sanoi sopimuksensa irti, eikä sillä juuri saa enää verifioitua, että toimiiko vai ei. Toki voisi yrittää yhdistää BT-palikkaan, mutta ei tuolla viitsi olla jatkuvasti repimässä palikoita irti ja takaisin. Nyt alkaa jo näkymään jälkiä, kun on saanut irrotella keskikonsoliakin jo ihan urakalla..
Hiukan näyttäisi sille, että joku varkaussuoja on tosiaan jäädyttänyt soittimelta sähköt. ITP se ei ole - käytin sen takaisin päällä ja uusi näyttökin hyytyi sen tien.
ITP takaisin päälle ja leikkimään muiden osien kanssa. Ei toimi vanhalla mittaristolla sen paremmin soitin, vaan hyytyy menut välittömästi, kun soittimen valokaapelin tökkää kiinni. Kokeilin vielä irrotella 40A pääsulakettakin aina väilssä ja pitää pois paikaltaan, kun tuntui joissakin kohtaa olevan hiukan tarkka tästä ja näkyviin ei tullut kuin ilmastoinnin näyttö.
Veivasin vielä soittimia edes takaisin ja kokeilin, mutta kun ei, niin ei. Hienosti toimii kaikki niin kauan, kun on valokuituväylä loopattuna ennen soitinta. Mutta kaapelin kun laittaa kiinni, niin menut jäätyvät sillä kertaa.
Jotenkin tuli mieleen, että kun ei toisellakaan soittimella pelaa sen kummmemmalla tavalla, auto on sammutellut audiolaitteista virtoja, mutta koska tuo näyttö sinänsä on ajoturvallisuuteen vaikuttava tekijä, niin sen olisi pelattava ainakin jotenkin.
Ensin lahosi näyttö, sitten vaihdoin sen. Mutta ehti jo lyödä virrat pois soittimelta. Näyttö eli ICM osaa elpyä, kun käyttää sulakkeen irti. Mutta laitteet siitä eteenpäin taas jostain syystä eivät. Eikä tälle näyttänyt kyllä VIDAssa olevan mitään muuta optiota, kuin testata nappien toiminta ja hienosti näytti siellä, että on painettu, kun jotain radion näppäintä painoi.
Eli siniselle tästä on suunnattava, jahka pyhät saadaan lusittua pois alta. Siellä osannevat tehdä asialle jotain, kun ei mistään löydy mitään tietoa, että jos auto on noita lukinnut, niin miten ne avataan.
Tämäkin näyttää tosin olevan vielä kaiken hyvän lisäksi hiukan autokohtaista.. Eli todennäköisesti ja laitteista onkin eri versioita ja välttämättä kaikki eivät tee samaa.
-
Vähemmän ulllattaen huoltoa ei paljoa kiinnostellut vastailla kysymykseen. Mutta tämänpä nyt kyllä oikeastaan arvasinkin.
Päädyin siis hiukan toisenlaiseen ratkaisuun. Eli koska auto on kerran tyytyväinen nykyiseen tilanteenseen, eikä urputtele enempiä, niin sitten laitetetaan stereot muuta kautta.
Eilen jo purin Android-soittimen ympäriltä turhat kehykset mäkeen. Itse soitin on hyvivnkin kompaktin kokoinen.
Tilasin jo etänä perjantai-iltana uuden kehyksen keskisuulakkeen ilmastoinnin ympärille, kun halvalla sai (30e lähetyskuluineen).
Jos tekisi ns. vanhaan malliin ja unohtaisi MOST-väylät sun muut kikkailut, kun ei niitä autossa kuitenkaan kovin paljoa ole. Uhraisi hiukan tilaa kehyksestä Dremelillä ja soitin siihen kiinni nätisti. Virrat akulta vaikka terminaaliin, herätevirta löytynee jostain sopivasta kohtaa.
Sitten varaosiksi tilattu soitin lihoiksi ja siitä liitin kaiutinpiuhoille + siitä piuhat vahvistimelle. Aktiivibassohan jo olikin.
Näillä päästäneen alkuun, luonnollisesti tarvittavat sulakkeet väliin jne. Setin voi rakennella per valmiiksi sisällä, mittailla kiinnikkeet penkin rautoihin, laittaa lopullisen setin sitten kiinni, kun on valmista.
Ja riippuen nyt muista jatkoista tätä sitten voi jalostaa paremmaksi mielen mukaan, kun liitännät on mallia RCA. 8)
-
Temputtelu riitti, eikä paljoa ole huoltoakaan kiinnostellut vastailla.
Niin tuumasin, että pitäköön auto tunkkinsa. Tuon hintaiseen vehkeeseen nyt enää muutenkaan lähdetä laittelemaan mitään perusstereoita kalliilla kuntoon.
Siispä - koska pelaa varsin hyvin valokuituväylä loopattuna, niin olkoon keskinäyttö paikoillaan.
Sen sijaan kairaan johonkin alapuolelle joko keskimmäisen ilmasuuttimen poistaen tai säilyttäen siten, miten tilaa on. uuden soittimen ihan old-skoolilla.
Tänään löin ihan rohkeasti piuhaa poikki ja kokeilin testipenkissä ja ihan hienostihan se pelasi.
(https://i.ibb.co/jrw5MgV/IMG-1352.jpg) (https://ibb.co/jrw5MgV)
Äänikin tästä kuului ihan nätisti RCAn kautta, niin hienosti pelaa. :)
Ensi hätään rakentelin myös ylimääräisestä soittimesta kylmästi purkamalla liitttimen kaiuttimille. Näistä sitten jatkan vahvarille. Olin jopa niin viitseliäs, että kutistesukkien ja piuhojen juottamisen lisäksi jopa selvittelin alustavasti, mitkä piuhat kytketään.
(https://i.ibb.co/sbrZLRQ/IMG-1354.jpg) (https://ibb.co/sbrZLRQ)
Alkuviikon Mielensäpahoittajialeffojen teeman mukaan "kyllä ei pitäisi näin vaikeaa olla stereoiden asennus autoon". Mutta kyl se siitä. O0
-
On ollut enemmän ja vähemmän muuttujaa erinäisten viritysten jälkeen ja ehdin jo välissä nukkuakin kerrassaan surkeasti, niin ei ole ollut syttyjä paljoa edistää tätä, vaan yrittää hanskata n+1 muuta asiaa.
Tässä pari yötä vedettyäni univelkoja pois keräsin tänään viimein luuni tämän osalta ja tein kaiutinliittimen piuhat valmiiksi liittimelle. Toiseenkin päähän virittelin oikein abikot, jotka sopii suoraan vahvistimeen. Virranjakoblokkihan tähän saapui jo reilu viikko sitten, mutta em. syistä ei ole oikein kiinnostellut alkaa värkkäämään.
Noh, nyt on värkätty, on laitettu virtajohdolle sulake valmiiksi ja piuha kiinni. Rengasliittimet olivatkin jo soppelisti valmiina. Biltemasta hain kauppareissun ohella Velcron tapaista tarranauhaa 5,95e, jolla ajattelin kiinnitellä tarvittavat näin keskellä talvea - rakennellaan paremmat systeemit sitten, kun kelit lämpenee.
Oli sellainen pläni, että nyt kun auto toimii muutoin kivasti kuituväylä loopattuna näyttöön - niin kun autossa paljoa muuta ole, kuin tuo soitin, niin heitän sen mäkeen ja veistän sitten kojelautaa sen verran, että purkki sujahtaa paikoilleen. Tätä varten tilasin toisen ilmastoinnin keskisuulakkeen kehyksen ja katson, kumpi on parempikuntoinen säästettäväksi. Toista veistän sitten sen verran Dremelillä, että vajaat 3cm korkea soittimen takaosa mahtuu paikalleen. Elättelin toiveita myös alkuperäisiin ruuveihin menevistä kiinnikkeistä tuolle, mutta saattaa olla, että tyydyn tässä vaiheessa tarranauhaan tai vastaavaan ratkaisuun.
Virranjakoblokki varmaankin apparin penkin alle tms ja sama tarranauhametodi siihenkin, jotta ei tarvitse könytä johdotuksia johonkin penkin alle. Vahvistin ihan oikealle paikalleen apukuskin penkin alle ja aktiivisubi kuskin penkin allle ja mikäli arvasitte, niin juurikin tarranauhalla.
Alkuperäiset kaiuttimet liittimen avulla vahvistimelle. Maajohdot sopivasta kohtaa - esim. penkkien pulteista tms.
Herätevirta pitäisi vielä jostain löytää, mutta eiköhän tuon jostain löydä. RCA-piuhat soittimelta laitteille ja kovaa ajoa.
Samalla toki pitänee vetäistä peruutuskameran piuha jo ainakin suunnittelun asteelle. Katsoo miten edistyy, niin laittaa senkin sitten samalla - ei tällä peruuttelu ilman tutkaa jak kameraa ole mitään varsinaista herkkua. Kyllähän sen paikalleen saa, mutta yritäppä arpoa, missä perä menee..
-
Tässä noin kolmeen tuntiin sain oikein vedettyä virtapiuhan sisälle kabiiniin. Osasi olla homma tunkea tuo sisäpistokkeen piuhan läpiviennin kautta.
Sitten kun tajusin, että pienempi sulakerasia lähtee nyppäämällä irti, niin homma helpottui kummasti.
Ruokatauko ja sitten jatkamaan. Siitähän me lähdetään, että jenkat soi vielä tämän päivän aikana.
-
Pistetään nyt tännekin kuvatodisteita, ettei ihan pelkälle puheen asteelle mene.
Vähäsen meinasi kehtuuttaa lähteä vaille viisi säätämään, mutta kävin nyt kuitenkin sen verran tekemässä, että vetäisin kaiutinpiuhat keskikonsolin läpi valmiiksi penkin alle laitettavaksi ja ruuvailin virtapiuhat jakoblokkiin valmiiksi. Soitintakin sovittelin hiukan paikoilleen, mutta totesin, että keskikonsoli vaatii hiukan Dremeliä - kuten myös tuulettimen keskisuulakeen kehys. Vähän pohdinnassa, pitää sovitella, että tarvitseeko tuohon koko tuuletusritilää, vai siistiikö vaan asennuksen pelkällä kehyksellä.
Hätävilkun kytkimen saattaa kyllä joutua siirtämään. Mahtuisi se siellä olemaan, mutta katsuri voi alkaa urputtamaan, jos ei ole näkyvillä - tiedä tuota..
(https://i.ibb.co/FbZ0tBC/IMG-1400.jpg) (https://ibb.co/FbZ0tBC)
Kyllä siitä ihan hyvä tulee - ja on taatusti uniikki asennus. Johdotukset sun muut on tarkoitus mitoittaa ja tehdä siten, että tarvittaessa voi vaihdella palikoita laadukkaampiin.
-
Tämän veistäminen edistyy - joskin hiukan hitaanlaisesti, kun piuhoja pitää rakennella enemmän ja vähemmän..
Mutta sain sentään jo johdotukset paikoilleen RCA-piuhoja myöten ja kaiutinjohdot kytkettyä vahvistimelle. Lisäksi veistelin hiukan keskikonsolia, että saa soittimen sijoitettua paremmin paikoilleen. Hiplistely seuraa sitten myöhemmin, jahka saadaan ensin jenkat soimaan.
Nyt vei mukavuudenhalu voiton ja kävin saunassa, enkä lähtenyt enää pimeässä etsimään maajohdoille paikkaa. Tässä iässä ei ole enää niin kauheaa kiirettä ja mielellään varmistaa, että kaikki on varmasti kunnossa, ennen kuin edes yrittää kokeilla.
Mutta sikäli lupaavalta näyttää, että huomenna voisi jo päästä ottamaan vehkeistä ensityypit ja suunnittelemaan viimeistelyä.
Kuvia sitten, kun saa tuon johonkin kuosiin. nyt on lähinnä jumalaton johtohässäkkä ja auto kuin suuremmassakin remontissa, vaikka enimpiä työkaluja jo veinkin tuolta pois. Sinänsä kyllä hyvä, kun ei ole kiire tehdä - tosin olisihan sitä kiva jo päästä kokeilemaan ja viimeistelemään asennukset.
Vahvistimessa oli sangen mielenkiintoisesti omat RCA-menot sekä etu- että takakanaville. Saa tuon sentään sillattua, niin ehkäpä lopullinen setup voisi ajan kanssa olla joku hiukan parempilaatuinen vahvari ja kunnollinen aktiivisubi. Toki tässä olikin tarkoitus kokeilla, tekeekö noilla Alin vehkeillä mitään, on vaan venynyt kuukausien projektiksi ajan puutteen ja homman kompleksisuuden vuoksi.
-
Ei muuten mene ihan täysin kohtuudella kyllä tämänkään kanssa. Mutta ei se mitään.
Tänään sain jo sentään siästilan lämmittimen kanssa askarreltua virtapiuhat ja maajohdot kiinni ja koettaa ottaa ensisavut vehkeistä.
Muuten heräsi kaikki ihan hienosti, mutta peräti vasemmasta etukaiuttimesta kuului ääni. :2funny:
Noh, soitin ja vahvistin sentään pelaa, joten sikäli en pidä asennusta ollenkaan epäonnistuneena. Silti tahtoi olla hitusen pientä itsensä motivointia käynnistellä jälleen kerran VIDA ja todeta, että eihän ne pinnit tietenkään perusstereoissa ole alkuunkaan samat, kuin järeämmissä versioissa.
Lisäksi totesin jo aiemmin, että fiksu kiinalainen on laittanut vahvistimeen sisäänmenot sekä etu- että takakanaville.
Näinhän ei ainakaan ennen ollut, joten lähtöjä ei ole molemmille erikseen.
Käyttänen siis pelkästään tässä vaiheessa etukanavia, joten katsoin pinnien järjesyksen perusjärjestykselle, mutta keli kyllä pakotti jättämään huomiselle, vieläkin paleltaa iltapäivän asennus, kun -12 ja tuulee..
Mutta josko jo huomenna. Muutenhan kaikki pelaa hienosti ja jos eivät alkuperäiset piuhat suostu vieläkään toimimaan, niin riiipaisen ovipahivt irti, ja johdotan etukaiuttimet uusiksi. Samallahan tuonne toki laittaisi ihan oikean erkkasatsin, mutta sitä ei nyt tähän hätään ole, joten toivotaan, että tuolla pinnijärjestyksellä soi kaikki kaiuttimet.
Osaa kyllä olla työmaa. Mutta sitten kivempien kelien tullen ja muitten kuvioitten selvittyä voin parannella laitteistoa. Vähäisen testin perusteella voin kertoa, että jahka saa kaikki vehkeet kiinni ja toimimaan, niin äänenlaatu halvoiksi vehkeiksi ei ole täysin onneton.
Mutta ilman tallia meinaa aina välillä ottaa kunnon päälle tehdä. ;D
Plus että ihan kiva olisi päästä jo säätämäänkin, eikä tekemään vaan pelkkiä piuhoja. Mutta tämän takia en olekaan rakentanut autostereiota varmaan pariin kymmeneen vuoteen ja varsinkaan talvella ilman tallia. Mutta kun ei periaatteessa pitäisi olla alkuperäisillä johdotuksilla mikään amerikantemppu laittaa tuota soimaan. Mutta näyttää olevan..
-
Työvoitto saavutettu - tosin hiukan osittain kun vain yksi kanava vahvistimesta suostui toimimaan. Antaa tuo nyt kuitenkin sen verran tehoa, että vakiokaiuttimet soivat joten kuten.
Edelleen on kyllä niin rapean kylmä ilma, että piti tulla sisälle lämmittelemään. Vaan jos nyt saisi edes suojattua herätevirrat ja laitettua vahvistimen ja piuhat siten paikoilleen, että voi koota.
Olisiko sitten RCA-piuha viallinen, kun toinen kanava on pimeä - vaan tutkitaan sitten lämpimämmillä keleillä.
-
Vihdoin keli lauhtuu ja tuuli ja sadekin on tyyntymään päin.
Pitänee lähteä viimeistelemään tämä, kun auto on kuin kaatopaikka kaikkine työkaluineen, piuhoineen ja irti olevine osineen.
Uutta RCA-piuhaa kehiin ja kokeilemaan, löytyisikö sillä vahvistimeen molemmat kanavat. Jahka tuon vahvistinrumban saa ohi ja edes kaksi kanavaa peliin, voisi kyllä vetäistä soittimen päähän vielä peruutuskameran piuhan ja aktiivisubille johdot. Sitä ei ole kovin kummoinen homma kytkeä. Niin sitten voisi laittaa kannet kiinni ja auton ajoon. Onhan tuo jo jokusen viikon tuolla venaillut mukavampia ilmoja.
e. No nyt soi. Valitettavasti vika oli soittimen päässä, eli oikeanpuoleinen RCA-kanava on pimeänä. Tiedä sitten, miksi. Mutta tutkitaan keväämmällä.
Vahvistimessa kyllä riittää tehoa soitella vakiokaiuttimia vaikka yhdestä kanavasta - stereokuvahan siinä hiukan kärsii, mutta välttäää talven ajaksi.
Askartelin myös aktiivibasson kiinni ja hienostihan se pelaa. Soittimessa on sen verran säätöjä ja suotimia, mitä bassossa häviää, joten säädetään sillä kohdalleen, kunhan piuhat ovat paikoillaan.
Abiko-liittimet ovat kyllä yksiä murheenkryynejä, vaikka kuinka kunnollisilla pihdeillä puristaisi. Lähinnähän noita tarvitsee herätevirtojen ottamisessa tupakansytyttimeltä.
Lisäksi aktiivibasson kotelon sovittaminen penkin alle saattaa olla hiukan suurempi urakka kuin kuvittelin, mikäli edes sopii.
Näin ollen auto on vielä edelleen kuin kaatopaikka ja alkuperäisen näytön kehyksen takia pitäisi vielä irrotella osia - tai sitten sahaan siitä vaan sen yhden lätkän pois, joka pitäisi saada taaemman instrumentaalipaneelin kehyksen taakse.
Tulevalla viikolla näyttäisi olevan sellaisia kelejä, että eiköhän tuon päivässä rakentele siihen kuntoon, että voi sulkea kannet paikoilleen ja ajaa auringonlaskuun musan soidessa.
Laitan sitten kuvia valmiista lopputuloksesta. Vielä ei ole paljoa lapsille kertomista eikä näyttämistä, kun on lähinnä keskitytty saamaan kaikki toimimaan edes joten kuten.
-
Edistyy, joskin hitaasti muitten kiireitten takia kun on vähän yksi ja toinen hätyytellyt tänään.
Mutta sain kuin sainkin todettua, että ei mahdu aktiivisubi penkin alle millään joten luovuin näin keskellä talvea sen asennuksesta ja laitoin konttiin odottelemaan keväisempiä kelejä.
Muita piuhoja niputtelin ja piillottelin ja onnistuin irrottamaan vain yhden maajohdon liittimestään. Toisen puolen sivumuovit sain jo kiinni - olisin saanut toisenkin, mutta innostus alkoi jo hiipumaan eikä tuon kanssa hengenhätää ole. Soitinkin pitäisi sovitella paremmin lopulliselle paikalleen. Periaatteessa keskikonsolin ylempiä nappeja ei tarvita enää mihinkään, niin sinänsä ei haittaa, vaikka soittimen näyttö on puoliksi niiden päällä. Ehkä yritän kuitenkin rakennella tuolle jonkinlaiset kiinnikkeet tai sitten ihan pelkkää Velcroa pitämään paikoillaan toistaiseksi.
Loppujen piuhojen niputus ja sijoitus johonkin keskikonsolin sisään ja penkin alle. Vahvistin sentään on jo paikoillaan apukuskin penkin alla ja ihan hienosti tuntuu sinne sopivan.
Sitten hiukan säätöä - ääni on kovin bassovoittoinen ihan pelkillä etukaiuttimillakin, mutta leikitään säätöjen kanssa sitten, kun muu on valmista.
Jospa huomenna sitten napsin jo hiukan kuviakin tästä malliksi kun on mennyt pelkäksi puheluksi. Mutta lähellä tosiaan alkaa jo olemaan valmistumista.
-
Vihdoinkin - siis ainakin suunnilleen. Eli soitin lähtee päälle ja kuuluu vielä äänikin. Tarvii vielä tarkastaa vahvarilta, että on suotimet oikein auki ja säätää sitten soittimen päästä ääntä miellyttävämmäksi, niin eiköhän tuo kuntoon tule.
Soittimelle pitää vielä askarrella joku custom-kehys tuuletusritilän kehyksestä - veistin sitä niin paljon kuin mahdollista ritilää rikkomatta, mutta ei mahdu soitin vieläkään paikoilleen sen kanssa. Näyttö kyllä peittää aukon, joten sikäli tuolla ei ole suurta merkitystä.
Piti tulla sisälle lämmittelemään, niin kuvia ei vielä suuremmin ole tarjolla. Mutta jahka lähden tuolla kauppaan, niin napsin muuutaman - eihän tuossa sinänsä ole nähtävää - soitin näyttöineen on isketty kutakuinkin alkuperäisen cd-aukon kohdalle ja keskituuletussuulakkeen palikka puuttuu, kun sitä joutuu puukottamaan aika rankasti, että sopii soittimen kanssa.
Mutta kyllä tuo kevääseen asti välttää noinkin, pääasia, että vehkeet toimii jotenkuten ja verhoilut on paikallaan. Ehtiihän tätä sitten sipistelemään ajan myötä paremmaksi.
Tässäpä nyt vihdoinkin pari otosta. Nälkä kyllä kasvaa syödessä sikäli, että vetäisen kyllä vielä aktiivisubille piuhat vaikka tilapäisesti pintavetona, että saan senkin mukaan peliin.
(https://i.ibb.co/cXgZhVdw/IMG-1414.jpg) (https://ibb.co/cXgZhVdw)
(https://i.ibb.co/gFS6ST6C/IMG-1415.jpg) (https://ibb.co/gFS6ST6C)
-
Kävin ajelemassa pariinkin otteeseen ja kaikki tuntuisi pelaavan ihan ok. Peruutuskamerallekin löytyi piuha, joka tosin pitää vielä tökätä kiinni soittimeen, kuten GPS-antennia sun muuta.
Kävin hakemassa Biltemasta valmiin vahvistimen asennuspaketin, vaikkei RCA- ja kaiutinjohdoille nyt niin tarvista olisi ollutkaan. Tuumin, että pääsen siinä helpommalla - jospa huomenna helpottaisivat muut kiireet taas sen verran, että saisi viimeisteltyä tätä.
Eilisiltaisen vahvistimen säädön jälkeen ääni on kyllä nyt ihan kohtuullisen kirkas ja tasapainoinen vakiokaiuttimillakin ja paukkujakin löytyy tarvittaessa ihan mukavasti.
Vähän harmittaa, että soittimeen ei taida saada valoja sivunäppäimiin millään, ja kaukosäädintä tms ei toistaiseksi ole - ellei sitten varastossa oleva joskus aiemmin hommattu kaukosäädin suostu yhteistyöhön tämän kanssa - pitänee kokeilla kun ehtii.
Aktiivibasso vielä kiinni konttiin ja peruutuskamera toimintaan, niin eiköhän tämä projekti ala olemaan pikkuhiljaa valmis ainakin kesään asti.
-
Basso on kiinni ja jopa toimiikin vielä. Piuhojen vedossa kyllä oioin vähän raikkaan kelin takia jonkin verran, mutta on ne nyt sentään kohtuullisesti laitettu. Pitää sitten keväämmällä laitella hiukan paremmin.
Kyllähän tuosta 69e kamppeeksi kohtuullinen jytke lähtee - vielä kun saa säädöt siihen malliin kohdalleen, että on suht. tasapainoinen, niin hyvä. Mutta säätöjä nyt ehtii tekemään kun on vihdoin ja viimein kaikki piuhat edes paikoillaan. En tiedä, löytyikö jopa syy toisen kanavan pimeänä olemiselle ihan soittimen säädöistä. Niin paljoa ei kyllä käsiä enää pakota, että lähtisin siirtelemään liittimiä ja kokeilemaan.
Kylmiä kelejä lupailee vaihteeksi, niin nautitaan nyt toimivista stereoista hetki ja kun taas intoa riittää, niin säädetään lisää.
Soittimen napeista todennäköisesti puuttuu valo siksi, kun tuossa lienee jonkinlainen CANBUS-viritelmä, vaikkei sille varsinaisesti liitintä olekaan. Tästä syystä peruutuskameran toimimaan saattaminen voi olla haasteellista - ellei soitin nyt sitten osaa vaihtaa videotulolle automaattisesti. Hiukan googlaamalla tuohon löytyi ihan hyvät modausohjeet kun yllättäen propellihatut on hiukan puukottaneet noita, Android-pohjainen kun on.
Eli harrastetta piisaa mutta ainakin on nyt saavutettu sellainen etappi että musa soi ja tarvittaessa jopa sangen kovaa alkuperäisiin stereoihin verraten. 8)
-
Nyt kun toinen laitos saatiin kuntoon, niin onkin tämän vuoro taas vaihteeksi seisoa hetki.
Autohan tuli itselle syksyllä ja on siellä takana joku kolahdellut montuissa varmaan ihan siitä lähtien.
Vähemmän yllättäen tämänkin tarkempi tarkastelu on jäänyt muiden kiireiden keskellä.
No tänään kuskattiin toista huoltoon ja kolina ei vielä kovin pahaa ollut, mutta kuuluvaa kuitenkin, lisääntynyt tuo jonkin verran on pitkin talvea.
No huollosta soitettiin, että tarvitsisi renkaan lukkopultin hylsyn kun tieten unohdin ottaa sen mukaan. No ei kun kiikuttamaan sitä huoltoon. Mennessä jo hiukan huolestuneena kuuntelin ääntä, joka kuulosti sille, että ikäänkuin jotain olisi irti.
Takaisin ajellessa alkoi jo suorastaan jännittämään, että pääseekö vielä kotiin, sikäli pahaa kolinaa tuo piti.
No ei muuta kuin pihassa tutkimaan, vaikkei oikein aikaa olisikaan ollut. Ei tosin tarvinnut kovin pitkään tutkia, kun äänen aiheuttaja löytyi. Kuskin puolen takaiskarin yläkorvake/laippa oli enää toisen puolen kiinnityksen varassa. Pari töyssyä ja tuo olisi todennäköisesti pettänyt.
Kiittelin siinä taas itseäni, ettei ole aiemmin kiinnostellut, mutta sentään siinä määrin ajoissa, ettei mitään ehtinyt hajota paremmin.
Tänään en vielä ehtinyt siniselle hakemaan varustelistausta, että saa vakoiltua VIDAsta iskareiden koodit - en nyt ulkoa muista, mutta sitä yläpäätäkin näytti olevan laakerilla ja ilman, joten lienee koodi siinäkin.
Jahka tuon saan huomenna noudetuksi, niin voi laittaa palikat tilaukseen. Näytti iskarikin vuotaneen sen verran öljyä, että eiköhän tuo liene aika pistää nekin uusiksi.
Vähän on vielä nuo työkuviot kesken, niin toivotaan, että jousi on ehjä ja kunnossa - tosin eipä ne vakioina kovin paljoa maksa, mutta tilaamisen vaiva kuitenkin - täytyy katsoa jahka pääsee siihen vaiheeseen.
Muistelen, että jarrukilvetkin tässä oli takana hiukan rupiset, niin pitänee kesäksi tilata uudet kun levyt ja palat jo odottelee kesäkelejä.
-
Sain sentään eilen aikaiseksi hakea listan tähän. On kuitenkin sen verran tuota puhelua taas tänään, että josko katsoisi ihan suosiolla viikonloppuna ajan kanssa tilattavat kilkkeet.
En VIDAa edellisen kerran katsoessa tajunnut tsekata, onko tässä tuo iskarin yläpään laippa laakerilla vai ilman - näyttää olevan kahdelaista konstruktiota..
Mutta selvitellään. Eiköhän se nyt lähde edistymään, kun on marked-koodit tiedossa.
-
Viikonlopulle ajoitettiinkin ihan kiireen vuoksi. Mutta nytpä on Monroet taakse tilauksessa. Laipat otin Meyle-merkkisinä.
Eiköhän tuo noilla tule kuntoon. Uudet jarrukilvet jos tosiaan tilaisi kesäksi.
-
Viikko taas taputeltu hiukan muissa hommissa, mutta niin on kyllä lupailtu pakkasen lauhtuminenkin siirtynyt ja siirtynyt.
Osat kuitenkin ovat heilahtaneet Docilta ihan kiitettävän nopeaan ja Matkahuolto uhkailee jo, että paketti olisi huomenna noudettavissa.
Sikäli mikäli tämä toteutuu, niin kaipa se on vaikka pikkupakkasesta huolimatta yritettävä venyä sen verran, että laittaa tämän edes ajokuntoon taas.
Ihan nelivetokelit ja täysi talvi tuolla on kyllä ollut tällä viikolla, mutta aurinko sentään jo lämmittää hiukan päivällä. Tähänkin olisi kesäksi kaikenlaista kivaa, "R-design"-poljinpinnatkin saapuivat tällä viikolla. Ne pitää sitten kevään tullen askarrella kumpaankin paikoilleen hiukan kiinalaisten kumilärpäkkeitä vankemmin. Rattiin on ostettu ommeltava päällinen jo viime kesänä ja jos sen jo viime kesäksi ostetun kiillotuskoneen saisi hiukan parempaan käyttöön tulevana suvena.
Rouva hieroi tämän kesävanteen aika huolellisesti kanttariin ja se oli ajatus korjata talven aikana siistimpään kuntoon. Ja talvihan tässä toki vielä onkin eli vielä ehtii.
Vannetta pitäisi varmaan vähän täytellä jollain ja etsin tähän jo sopivan menetelmänkin syksyllä, mutta erinäiset suunnitelmien muutokset ovat hiukan sotkeneet tekemistä.
Samaten kaveri kehui jotain kiinanmaalta tilattavaa hartsin tapaista pinnoitetta umpioille, joka kaadetaan kannusta umpion päälle. Niitä pitäisi tilata testiin näidenkin umpioille -olen sivusilmällä katsellut, että ainakin apukuskin puolen umpio näyttää keräävän vähän kosteutta sisälleen, joten tekisi mieli antaa näille rakkautta pienen tiivistämisen ja tuon pinnoitteen avulla.
Hitusenhan nämä kulimallin halogeenit toki ahdistelee mutta toisaalta eipä noita kaupungissa kyllä edes huomaa. Äkkiäkös sinne toki ledit heittää tilalle jos valkeampaa valoa haluaa. Ja onhan niissä soittimissakin vielä hiukan laittelua.
Takajarrut menee siinä ohessa näpertelynä ja niitä on jo hehkuteltu pariin kertaan..
Toki tässä on pieni tilapäinen likviditeettiongelma kun tuo edellinen palkanmaksaja tosiaan päätti lakata tarvitsemasta palveluksia. Mutta nekin kuviot edistyy pikkuhiljaa ja ja eiköhän tuo tilapäinen ongelma korjaantune siinä hoessa. Töitä tuntuisi kyllä olevan luvassa enemmän kuin ehtii tekemään, mutta tuntuu nuo viralliset hommat vievän aikaa ihan huolella. Onneksi olenkin ostanut jo melkein kaiken valmiiksi, niin sole kuin tekhee. ;D
-
Aamukahvit naamaan ja harrastamaan. Mukavahan se on uutta osaa pultata kiinni.
(https://i.ibb.co/Q0h9YbQ/IMG-1539.jpg) (https://ibb.co/Q0h9YbQ)
Laatikossa päällimmäisenä on uudet koiranluut T6:n, laitoin samalla tulemaan että on valmiiksi.
-
Harrastin joo. Ei se ole autoremontti, eikä mikään jos ei vähintään kerran käydä hakemassa työkaluja. ;D
Eipä kyllä auttaneet edes ne, iskarin alapultti oli ja pysyi kiinni.
Vaan taas kerran piti olla kelloa vasten tekemässä. Eilen tuli vaille neljä kysymys kummipojalta, että mennäänkö katsomaan lätkää. No ihan eiliseen puoli kuuden peliin en taipunut, mutta ostin jo liput tämän päivän klo 17 peliin.
Tuossa yhden jälkeen pidin tuumaustauon, kun oli lioteltu ja lämmitelty ja laulatettu pulttipyssyä urakalla, eikä mitään edistystä. Hondamiehen ratkaisu ja Motonetistä yksi yläpään laippa lisää, kun ei tehnyt mieli alkaa laittamaan Meyleä vamhaan iskariin. Yläosan pultit olivat sen kuin otti irti. Iskarin mutteria piti hiukan suostutella, mutta fiksusti sai pidettyä kierteen yläpäästä kiinni, niin aukesihan se.
Uusi yläpää paikalleen, mutteri kiinni ja pultit momenttiin, rengas kiinni ja auto alas. Aikaa ei mennyt varmaan kuin puoli tuntia.
Vaihdellaan sitten keväämmällä. Ei tuo lätkäpeli olisi hommaa häirinnyt vaan olisin jatkanut huomenna. Vaan isäukko järjesti taas ohjelmaa ja auto pitää kiikutta tammikuun pienen jätekeräysastiakontaktin jälkeen oiottavaksi maanantaina - ja tietenkin kahdeksan reikäleipä. Olisi siinä ollut joutavia miehiä tuomaan takaisin kotiin ihan muutaman kilometrin päässä, mutta kun ei mies saa aikaiseksi pyytää. Niin ajelenpa sitten jo huomenna paikan päälle, koska talvikelissä täältä yli sadan kilometrin päästä saa lähteä ennen seitsemää, että ehtii - ja tämä ei juuri nyt maistuisi.
Enkä näin ollen viitsi jättää autoa tunkin päälle katokseen, niin nyt mennään näin.
-
Hyvinhän se pelkän laipankin uusimalla toimi - kone oli kyllä kylmä ensimmäiset 50km parin viikon seisomisen jälkeen. ;D
Plus että koin taas iloa, kun ei tuossa vieläkään ole edes kameraa, josta voisi jotain vilkuilla - ei saattaisi myöskään tutka olla laisinkaan hullumpi ajatus.
Koetin kuikuilla kaverin pihaan perille tullessa, mutta rouvan syntymäpäivä ja somen perusteella rinteessä tms. Niin en kehdannut alkaa häiritsemään. Suihkutellaan WD-40 pultteihin, mikäli sattuu onnistumaan järkevästi. Ajeluhan noita kaiketi sitten herkistää hiukan. Ja ei noilla kiire ole, niin tilaa saa ainakin ottamalla jarrusatulat, levyn ja kilven irti, niin vaihtelen sitten keväällä, jos ei muuten. Tässä montaa kuukautta olev siihenkään.
-
Jonkun verran teetätti töitä stereoiden kanssa, mutta vihdoin ja viimein toimii. ;D
Tuli samalla kytkettyä maa- ja herätepiuhat omiin blokkeihinsa, niin nyt pysyy.
Samalla lyhentelin ylimääräisiä piuhoja pois ja laitoin jopa keskikonsolin 12V-pistokepaikan takaisin toimintaan.
Lopun viimein mittailemalla havaitsin, että kaiutinpiuhat olivat ristissä, vaikka niitä tuplatsekkailin aika monta kertaa liitintä tehdessä.
No, mittarillahan nuo oikeat piuhat selvisivät ja johan alkoi jenkka soimaan, kuten pitääkin - vähän liikaakin vakiokaiuttimille - sen verran kiinan pojan vahvistin näemmä työntää tehoa ulos.
Aktiivisubista ei kovin suurta iloa ole - tuntuu olevan siinä määrin pienitehoinen.
Katselin Biltemassa että on liittimien pinneihin meneviä holkkeja, niin niillä saanee takakaiuttimet kohtuullisen näppärästi soimaan.
Joka tapauksessa soittimet alkavat vihdoin ja viimein olla kunnossa, pientä lisäilyä ja sitten voi laitella taas palikat takaisin kiinni ja viimeistellä soittimen asennuksen. Johan tuo oli aikakin.
-
Melkoisesti olet jaksanut kirjoittaa ja vielä lähinnä yksinpuheluna P>
-
Melkoisesti olet jaksanut kirjoittaa ja vielä lähinnä yksinpuheluna P>
Kunhan puran tuskaa. ;D
Mutta autohan on kasassa ja valmiina ajoon, kun tässä pari päivää taas askarteli oikein urakalla. :)
Vielähän sitä viimeistelyä ja säätämistä riittää, mutta kolmas kerta toden sanoo, kaiutinliitin vielä kerran uusiksi ja avot.
Jos ei olisi tuo ikuinen harmaus ja loskakeli, niin hommasta saattaisi jopa nauttiakin - tosin tunsin kyllä jonkinlaista voittajan tunnetta laitellessani muoveja paikoilleen. Johdoissa on vielä reippaasti siistimistä. Mutta kyllä tuolla nyt jo kehtaa ajaa.
Huomenna vielä kehyksen sovittelua, jotta saa soitinta kiinnitettyä edes hiukan.
Ajattelin tutkia ihan ajan kanssa, saisiko tuosta hyödynnettyä vielä CAN-boksia jollain tapaa. Tai tutkailla XDADevelopers-forumia, kun siellä näiden kiinan vehkeiden kanssa on leikitty hiukan enemmänkin.
Kuten näkyy, niin kokolailla harrastepeliksihän tämä on ostettukin, että voi rakennella ja värkkäillä mieleiseksi. Mutta olisihan se kiva aina välillä päästä ajelemaankin.
Niitä miljoona kertaa luvattuja kuvia tulee sitten ehkä huomenna, kun saan hiukan siistittyä autoa paremmin. Eipä siinä tietysti vielä kovin paljoa enempää ole nähtävää, kun vahvistin on apukuskin penkin alla ja kaiuttimet vakiot.
Vaan viimeinkin pääsee tekemään jotain muutakin, kuin asentamaan poppivehkeitä, niin josko sitä materiaaliakin tulisi lisää.
Olen ajatellut, että ainakin tästä voi saada jonkinlaita vinkkiä, jos kiinnostaa viritellä näiden vehkeiden kanssa - voin kyllä jo tällä kokemuksella sanoa, että jos haluaa stereoita laitella tuon ikäiseen autoon, niin suosittelen lämpimästi valitsemaan jonkun toisen merkin. Toki tuon soittimen laittaa helpoimmillaan tuntiin, pariin kiinni, mikäli auton kaikki palikat sattuvat toimimaan vielä senkin jälkeen, kun ne käyttää pois virrasta. :2funny:
-
Mainitaan nyt tässä kohtaa, mikäli jotakuta sattuu kiinnostamaan, että tutkailin tuota can-väylää ja sen toimintaa hiukan tarkemmin.
Nurkissa pyöri joskus tilaamani langaton kaukosäädin, joka on tarkoitettu lähinnä sellaisiin autoihin, joissa ei ole ratin nappeja tms.
(https://i.ibb.co/Gv2n7Mhm/IMG-1565.jpg) (https://ibb.co/Gv2n7Mhm)
Se näyttäisi kuitenkin menevän suhteellisen pienellä tuskalla autoon, kun varsinaisesti itse väylään ei tarvitse koskea.
Tuolle siis on pieni palikka, joka kytketään jatkuvaan virtaan ja lisäksi soittimen Key1-piuhaan. Tuossa niitä on kaksi kappaletta joten muutakin voi soittimella ohjata.
Tämän jälkeen pitää päästä soittimen asetuksiin, jotka ovat jonkin koodin takan, jota koetan selvittää, jahka juoksevat asiat on hoidettu. Sieltä pystyy opettamaan napeille haluamansa toiminnot.
Eli helppo ja nopea ratkaisu, jolla saadaan äänensäädöt ja kappaleen vaihdot hiukan jouhevammiksi.
Itse can-väylä sitten toiminee ICMn johdon kautta, jossa näyttää VIDAn perusteella olevan CAN-L-väylän liitännät. CAN-L:n kautta menevät audiosäädöt, ilmastoinnit sun muut. CAN-H: taas sitten ohjailee ECUa ja muita järjestelmiä.
Soittimen mukana tuli haaroitusjohto ICM:lle, josta voi vakoilla, mitä pinnejä se käyttää viesteihin. Sen jälkeen ei tuonkaan canbus-dekooderi tarvitse periaatteessa muuta kuin virran ja liitännän soittimeen, niin ratin napit olisi mahdollista saada kyllä toimimaan.
Mutta koska en viitsi taas alkaa pilkkomaan autoa ja repimään juuri kiinni laitettuja paneeleita taas irti, tyydyn ainakin tässä kohtaa tuohon erilliseen säätimeen. Juuri enempää toimintoja tuohon ei sinällään tarvitsekaan, joten katsoo kesällä, onko intoa rakennella enemmän OEM-tyyppinen ratkaisu ja ratin napit toimintaan.
-
Vihdoin kun pääsin tutkimaan laitetta hiukan paremmin, koska mitäänhän ei luonnollisesti voi tehdä, ennen kuin kaikki on kiinni ja asennettu, voin kertoa, että vähän meinaa olla hankalaa ja epäloogista.
Boottilogoa ei saanut valittua, koska mistään ei pysty lataamaan pyydettyjä tiedostoja laitteeseen. Tai no ehkä, jos on oikean niminen tiedosto muistitikulla. ;D
Tuo nyt on vielä pieni murhe, mutta se kaukosäädinpalikka pysyi itsepintaisesti mykkänä, vaikka kokeilin sitä molempiin johtoihin (key 1 ja key 2), ilman mitään kusoa.
Noh, ei se mitään. Varmaan väärä CAN-säätö. Mutta kun niitä on n. miljoona erilaista, niin ehkä suolestan palikkaa sen verran, että saan merkin esille tai annan olla.
Valaistusta ei hyvin briiffin ohjeen perusteella ole viitsitty lisätä liittimelle ollenkaan, joten ei ihme, jos ei napit loista..
Täytyy tutkailla, että minkälainen homma tuo olisi rootata. Olisi hiukan helpompi tehdä, mitä tykkää. Mutta katsotaan. Soi tuo nyt toistaiseksi riittävästi, niin odotellaan kesää.
Can-dekooderia varten pitäisi taas repiä irti näytön kehys jne, niin ei oikein enää maistu talvella.
Peruuutuskameran voisi sen sijaan selvitellä - yritin jo tänään sitä katsoa, mutta edelleenkään sitä ohjeessa olevaa pinkkiä piuhaa ei löydy. Mutta ajaa voi ja se on pääasia. 8)
-
Pistin tilaten tähän loputkin palikat taakse kun kerran vielä voi.
Toisin sanoen uudet jarrukilvet, kun entiset on hiukan rupiset, satulan korjaussarjan, koska ei huvittanut alkaa maksamaan uusista satuloista yli 200e/kpl..
Lisäksi pakettiin vielä uudet vakaajatangot kummallekin puolelle. Siinäpä sitä on vaihtelua, mutta luulisi ainakin niiltä osin olevan kunnossa sen jälkeen.
Iskaritkin kyllä odottelee vielä kesäisempiä kelejä ja inspiraatiota. Ihan hyvin tuo pelaa lukuun ottamatta pientä kolahdusta takaa vasemmalta - joka voisi olla vakaajatanko, mutta myös jokin muu.
Vähän arvaillen siis osia tilaukseen, mutta noitten jälkeen pitäisi olla suhteellisen hyvät palikat remontoida takapää kuntoon.
-
Kevättä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Tuleva viikko näyttäisi vihdoin sille, että saattaisi kehdata jo ulkonakin oleilla tarvittavat ajat.
Jospa siis vihdoin jatkaisi tämän edistämistä noiden takapään hilujen osalta. Iskarit ja kallistuksenvakaajat vaihtoon, uudet jarrukilvet ja -levy. Satulat irti ja pöydälle remonttiin, puhdistus, uudet tiivisteet sun muut kilkkeet ja mahdollisesti käsittely.
Tämän jälkeen luulisi ylimääräisen huojumisen ja kolinoiden häviävän tai ainakin vähenevän.
Kura on lentänyt täällä päin oikein huolella joten taidan aloittaa käymällä tarvittavat hilut Motonetista ja pesettämällä auton edes hiukan puhtaammaksi.
-
Sain tehtyä kutakuinkin sen, mitä aioinkin. Eli kävin täydennystä työkaluihin - oikein kahteenkin kertaan.
Mutta apukuskin puolelta otettu vakaajatanko irti ja ei ollut kummoinen homma - osa ei ollut itse asiassa edes kovin huonokuntoinen mutta uusitaan nyt kun on kerran ostettukin.
Satulat nappasin irti (tai nappasin ja nappasin, ylemmät pultit kyllä llähtivät ilman ongelmia irti, mutta alempien kanssa sai taiteilla kunnes suosiolla lämmitin niitä Bilteman toholla, jonka jälkeen aukesivat lenkkiavaimella).
Vielä ei karmeasti ole nähtävää mutta lupaan napsia satuloiden ehostuksesta ja huoltosarjan asennuksesta kuvia jahka muulta ohjelmalta hommaan ehdin. Aamulla jos ehtisi edes suihkutella osat alustavasti bräkleenillä, niin illalla voisi yrittää puhdistella sen verran, että voi purkaa vaihdettavat osat irti. Siinä välissä satulat voisivat ottaa ehkä jonkinlaisen sitruunahappokylvyn tai vastaavan.
Autoon uudet jarrukilvet ja levyt, satuloiden huolto ja uudet vakaajatangot paikalleen ja kovaa ajoa. :)
Iskareiden pulttiakin kokeilin hiukan suostutella, mutta kiinni on ja pysyy. Huomiseksi luvattiin lainaan hiukan parempi pulttipyssy niin katsotaan, josko sillä ja WD-40lla liottelemalla antautuisivat. Jarrujen asennustahan tuo ei suuremmin häiritse, mutta mielellään laittaisi kaikki uudet osat kerralla kiinni, kun on hommaan alkanut.
-
Kas niin, vihdoin saatu jotain näkyvääkin aikaan, eikä vaan ruosteisten pulttien irrottelua.
Satulat kirkastuivat saippuavillalla, mäntien suojakumit olivat täysin ehjät - samoin kuin mustan, oletettavasti käsijarrupalikan o-renkaat. Rasvat sentään olivat jo hiukan kovettuneet, joten uusin o-renkaat ja ne.
Männän suojakumille annoin vain rakkautta Autoglymin aineella, joka hoitaa kokolailla tehokkaasti kaikenlaisia kumiosia. Satulan kannakkeet menivät iltapäivällä sitruunahappokylpyyn ja äsken kävin kokeilemassa, että ruoste irtoaa ja osasta kohtaa nuokin ovat jo harmaat. Kylpy yön yli riittänee, niin saa nuokin puhtaaksi.
Männät pitää vielä huomispäivänä hioa puhtaaksi ruosteesta Dremelillä. Noita en viitsinyt alkaa purkamaan suuremmin kun kumi on ehjä ja näin ollen tuskin vuotanut.
(https://i.ibb.co/BHw7sFJw/IMG-1649.jpg) (https://ibb.co/BHw7sFJw)
(https://i.ibb.co/nq2MTZYD/IMG-1650.jpg) (https://ibb.co/nq2MTZYD)
(https://i.ibb.co/QvyKbyys/IMG-1647.jpg) (https://ibb.co/QvyKbyys)
(https://i.ibb.co/dJLMHpRb/IMG-1645.jpg) (https://ibb.co/dJLMHpRb)
-
Iskareiden alapultit ovat osoittautuneet melkoisen koviksi paloiksi - ainakin tunkin päältä tehden, kun ei pääse vääntämään pitkällä varrella alhaalta käsin.
Sain lainaan tehokkaamman ruuvinvääntimen, mutta ei 800Nm heilauttanut noita edelleenkään mihinkään suuntaan. Laitoin lisää WD-40 ja annoin olla.
Tiedustelin kaverilta, mahtaisiko puolinostin olla vapaana, niin tänään ilmoitti, että loppuviikosta onnistuu.
Eilen alkoi jo kypsyttämään jumittuneiden pulttien irrottelu, toisen vakaajatangon alamutteri piti nyhtää irti pihtien kanssa. Mutta lähtivät - ja kun autolla joutuu ajamaan sinne puolinostimelle, niin saman tien nappasin jo uudet vakaajatangot kiinni ja momenttiin (55Nm) ja uudet jarrulevyt kiinni ja niiden kiinnityspultin momenttiin (35Nm).
(https://i.ibb.co/PG4nYtWf/IMG-1660-1.jpg) (https://ibb.co/PG4nYtWf)
Niin ne jarrukilvet. Uudet tosiaan olisi, mutta kiinnitys on vähintäänkin ikävä: 4kpl T50 Torxeja navan läpi ja tietenkin tukivarren takapuolelta. Käsikopelolla saa avaimen laittaa paikalleen - onnistuu kyllä, etenkin kun käytti laturin vapaakytkimen asennussarjassa olevia pitkiä torx-kärkiä. Mutta luonnollisesti pultit olivat elämää tiukemmassa joten totesin, että vähän bräkleeniä ja entiset kilvet välttää ihan mainiosti. Toki purattaa kaiken uudestaan jos nuo haluaa vaihtaa. Mutta epäilen, että en välttämättä halua..
Satulan kannakkeista hankasin taas aamulla enimmät ruosteet pois, mutta koska tekeminen ei ole päivän päälle, laitoin nuo vielä kolmannen kerran sitruunahappokylpyyn.
(https://i.ibb.co/ymWQNxfq/IMG-1671-1.jpg) (https://ibb.co/ymWQNxfq)
Huomenna voisi jo aikataulujen vuoksi hakea varastosta porakoneeseen teräsvillalaikan, jonka mielestäni olen kyllä jo ostanut aiemmin. Sillä lähtee sitten ne ruosteet, mitä vielä on pinnassa. Ovat nuo kyllä kirkastuneet ihan huomattavasti, joten välttämättä kovin paljoa hiomista ei enää huomenna ole tiedossa.
Satuloihin uudet ilmausruuvit tai vähintään entisten herkistely. Jarrunestettä ostin litran pönikän ja tarkistin, että periaatteessa riittää vaikka nesteiden vaihtoon, jonka taidan tehdä samalla - ellei nyt entiset näytä täysin uusilta. Merkintää huoltokirjassa ei tainnut tuolle olla.
Sitten uudet pultit, palat sun muu ja eikun satulat paikalleen ja ilmaus/nesteiden vaihto. Iskarit vaihtuu sitten viikonloppuna. Kävin jo ennakoivasti hakemassa siniseltä uudet pultit, jotka ilokseni löytyivät peräti ihan hyllystä mukaan. Hintaa noilla 8,90e/kpl.
Luulisi ajettavuuden paranevan ihan kummasti ainakin takapään osalta. Etujarrut on uusittu lähiaikoina, samoin kuin iskarien yläpäät, niin pitää kokeilla, tuntuuko etupää ajossa löysältä.
Voisi kyllä tämän talven rytyytyksen jälkeen laittaa Aeromotorsilta vielä etupuolen koiranluut tilaukseen tähän ja isompaan vastaavasti takapää. Eivät ole kovin ihmeellisiä vaihtaa renkaanvaihdon yhteydessä ja ainakaan ei katsastus pomppaa noista.
-
Säästän teidän ikäviltä faktoilta ja totean, että jostain syystä olin onnistunut tilaamaan mielestäni oikean OE-numeron kera liian paksut jarrulevyt.
Toisin sanoen piti hakea uudet. Mutta ei se mitään.
Askartelin satulat vihdoin valmiiksi tänään aamupäivällä.
(https://i.ibb.co/QFpPhfZf/IMG-1727.jpg) (https://ibb.co/QFpPhfZf)
Nyt on puhdistettu pinnat viimeisen päälle, maaliakin olisi voinut sutia, mutta ei ollut kotona ja teki mieli saada auto ajoon.
Sitten kun sai sopivat levyt, niin hommassa ei mennyt tuntiakaan.
(https://i.ibb.co/hRx5KhYt/IMG-1733.jpg) (https://ibb.co/hRx5KhYt)
Tyytyväisenä ilmattiin jarrut perinteisellä menetelmällä ja ihan mainiosti onnistui. Kannet kiinni, renkaat paikoilleen ja ylimääräiset työkalut pois.
Tämän jälkeenhän ei olisi pitänyt olla muuta, kuin huoltotilan poistaminen VIDAlla. Pitänyt..
Ilmeisesti näissä jälkikäteen tutkimalla on suosittu tapa ruuvata käsijarrun moottorin takana olevan torx-ruuvin kautta jokin satulassa auki - siitäkin huolimatta, että huoltotila asetetaan päälle.
Tätähän ei luonnollisesti osaa pahaa aavistamaton autonremppaaja tehdä, vaan pitäisi näemmä tajuta katsoa aina kaikki mahdolliset videot etukäteen. Näin ollen auto herjaa erittäin loogisesti, että käsijarrumoottoreihin ei saada yhteyttä ja kaikki on muutenkin pahasti, eikä moduuli osaa tehdä kerrassaan mitään. :-\
Tämähän riemastutti suuresti vähemmän lämpimässä Pohjois-Savolaisessa säässä värjötellen miettiessä, että mitähän hittoja tälle nyt oikein tekisi.
Kun kaikesta muusta selvisin tutkimaan huomisia (ihanaa!) toimenpiteitä ajatellen, niin tulin siihen tulokseeen, että ruuvaillaanpa hiukan tuota ja annetaan sitten patterilla (virtalähteellä) virtaa.. Niin ehkä se siitä.
Koko auton voisi kyllä jossain kohtaa käyttää sinisellä siten, että päivittäisivät kaiken mahdollisen. Pitänee käydä tiedustelemassa hintaa tälle jossain kohtaa..
-
Tutkittu on ja hutkittu ja toimii.
Toiselta puolelta jaksoin käyttää kässärin moottorin irti ja todeta, että ei kierry ainakaan myötäpäivään sen alta - tosin sanoen huoltotila oli mennyt aivan oikein päälle.
Noh, Loctitea ruuveihin kun senkin opin illalla tutkimalla ja purkki kiinni ja satula paikalleen - männätkään eivät olleet painuneet juurikaan mihinkään, niin tarvinnut painella.
Oikea vika oli sitten tässä.
(https://i.ibb.co/d4Hg1zhS/IMG-1734.jpg) (https://ibb.co/d4Hg1zhS)
Eli moottorin piuhasta noussut pinni pois liittimestä. Kyllähän se vähän kämäiselle näytti ja suoja oli irti, mutta oli vähän kiire..Nyt on pinni paikallaan, harkitsin kuumaliiman laittamista, mutta tyydyin laittamaan suojan paikoilleen. Satulat paikoilleen ja kokeilemaan. Ja sehän toimi kuin junan vessa. Huoltotila pois päältä Vidasta ja kovaa ajoa.
Ja koska tämä ei tietenkään riittänyt, niin alkuperäisen suunnitelman mukaan kaverin tallille ja eikun iskarien kimppuun.
Pultit tahtoivat olla edelleen kova pala, mutta vielä tymäkämmälle Milwaukeelle ne sitten viimein antautuivat. Vasemman puolen pultti savusi irrotessan. Ei niissä sinänsä mitään vikaa ollut, kohtuullisen napakasti vaan tosiaan laitettu kiinni.. Tekemisen meininki oli niin kova, että ei tullut kuva kuin ensin irti saadusta iskarista.
(https://i.ibb.co/Kjk4TNpW/IMG-1737.jpg) (https://ibb.co/Kjk4TNpW)
Uudet pultit alapuolelle, pientä sovittelua, ei yläpäätä laitettukaan ihan käsin painamalla kohdalleen, kuten vanhalla iskarilla. ;D
Kurvasin sitten vihdoin takaisin kotiin heittäen samalla kaverin pulttipyssyn takaisin. Ajettavuuden huomattavan parantumisen huomasi jo kotiin tullessakin. Muun ohella nappaistiin kiinni irrallaan retkottanut pakoputken lämpösuoja. Siihen loppuivat kolinat takaa.
Vaatteiden vaihto kotona + muu siistiytyminen ja tankkiin STPn 5 in 1 -litku ja tankki täyteen. Pesurin kautta kauppaan ja kotiin.
Niin ja toki ne rengaspaineet tsekattiin ihan aluksi. Takapäässä yksi rengas hermostui jo irrottelusta ja paineet olivat 0,7bar autoa alas laskiessa viikolla. Tuuppasin siihen ensi hätään sähköpumpulla reilut 2bar painetta.
Nyt on kaikissa 2,6bar ja auto rullasi kyllä siinä määrin nätisti, että kävi siinä ajellessa mielessä että jos ja toivottavasti kun työkuviot tästä järjestyvät, niin tähän tekisi kyllä mieli napata vielä uudet etupumput ja jouset joka kulmaan. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä, että miltä 300tkm rullattu auto tuntuu sen jälkeen kun jo takapään tuohon malliin laittamalla ajettavuus on ihan eri luokkaa..
-
Kysymys jarruista. Googletin, että Volvoihin on vaihdeltu satuloita sun muita ja ilmattu vain kyseinen kulma.
Itse tein ilmauksen molemmille puolille, koska molemmat satulat iolivat irti. Ilmaust toistettiin niin kauan, että poistonipasta tuli nestettä.
Poljin on vielä hiukan rento, mutta voi toki johtua uusista osista jarruissa.
Pitääkö tuossa varautua kaikkien kulmien ilmaukseen, jos jarrusta haluaa napakan? Ellei siis asetu hiukan pidemmällä matkalla sitten itsekseen.
-
Lähinnä ajellut viime päivinä. Jarrut olivat ehkä etäisesti paremmat tänään reilun 100km matkan jälkeen. Pitää kuulostella huomenna ja ilmata sitten loppuviikosta joka nurkasta, jos ei miellytä.
Isäukolle piti singahtaa, mutta toisaalta maaseudun rauhassa sai asennella rauhassa sopivasti aamupäivällä noudettavaksi tulleet pikkukilkkeet. Pisteosia kuntoon, uusi tankin korkkki uuden muovilangan kanssa. 8)
Ulospäin näkyvänä päivityksenä tämä:
(https://i.ibb.co/dwv9qDR0/IMG-1752.jpg) (https://ibb.co/dwv9qDR0)
Siitä voi kätevästi stalkata että mitä miehiä. Mutta olen niin reilulla tuulella, että menköön. :2funny:
PDR-kitin otin mukaan ihan siksi, että pääsen hypistelemään sitä tarkemmin. Alkuillasta sitten kokeilin huvikseni liimata pari lätkää autoon, kun tuo kitti perustuu pitkälti siihen, että muovi- tai metallilätkä liimataan oiottavaan kohtaan ja nyhdetään joko iskuvarrella tai sitten käsikäyttöisellä kahvalla ylös.
Ikänään en ole moista hommaa tehnyt, eikä kuumaliima pysynyt muovilätkissä tällä kelillä ainakaan ilman viinassa liottamista, niin iskin yhden pussillisen noita IPAan, olkoot yön yli siellä.
Kyllä tuolla todennäköisesti kattotelineiden jättämät pikkupainaumat oikaisee - etenkin kun keli täällä Pohjolassakin lämpeää edes plussan puolelle.
Kunhan tästä kotiin eistyy, niin pitänee veistellä muovi kojelautaan sopivaksi soittimelle, että saa edes jonkinlaisen hätävilkun kytkimen kiinni. Sitten voisi tarjota katsastusukolle, että josko kelpaisi leimata ihan kerrasta. 8)