Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Etu- ja nelivetoiset => Korjaamo ja yleistekniikka => S60, V70 (vm.00-07), S80 (vm. -> 06), XC90 => Aiheen aloitti: Torpedo - 22.02.2012, 17:25:30
-
Tervehdys!
Tuli syksyllä hankittua 2007 (ei uusin kori) V70 jossa 2.4 bensakone (170 hv).
Ajettu on 186tkm ja kaikki huollot tehty Biliassa. Hihna vaihdettu ~140tkm kohdalla 2009.
Eilen kuitenkin huomasin oudon ongelman:
Ajoin normaalisti töistä kotiin ja tapana on aina välillä (1 kerta/vko) avata konepelti ja katsoa, että kaikki näyttäisi olevan OK.
Auto oli käynnissä ja havaitsin, että käyntiääni alkoi muuttua auton seisottua tyhjäkäynnillä ehkä vajaan minuutin. Tuli normaalin, Volvolle ominaisen tikityksen sijaan matala, dieseliä muistuttava ääni. Selvää kohtaa, mistä ääni olisi tullut ei löytynyt. Kun kokeilin kädellä tunnustella venttiilikoppaa niin tuntui käyvän tasaisesti joka kohdasta. Ääni EHKÄ kantautuu pakosarjan tai venttiilikopan alueelta.
Tänään sitten ajoin pidemmän matkan, jotta kone olisi käyntilämmössään ja pysähdyin kotipihalleni. Konepelti auki ja käyntiääni oli normaali - vaan ei pitkään. Noin minuutin tyhjäkäynnin jälkeen se alkoi taas. Vähitellen ääni voimistuu (pätkivällä tavalla: diesel, normaali, diesel, normaali...). Sitten ääni taas vakiintui.
Olin lukenut eilen mahdollisia samanlaisia vikakertomuksia. Lähin, mikä osui omaa kuvaustani oli se, että osa nimeltään "Oil Control Valve" olisi entinen ja näinollen VVT (Variable Valve Timing, onhan Volvossani se?) menisi sekaisin ja toimisi väärin. Näinollen aiheuttaen ko. dieselmäisen äänen.
Varma tästä en ole.
Tämmöinen video löytyi, tosin ei Volvo, mutta ääni on lähes identtinen ja siinä puhutaan tuosta "Oil Control Valvesta"
http://www.youtube.com/watch?v=0PEBIkOaYXw&feature=channel
Jos lisään tyhjäkäynnistä kierroksia jonnekkin 2 000RPM ja päästän polkimesta irti. Käy auto normaalia käyntiääntään. Kestää noin 30 sec ja taas alkaa ääni astumaan kuvioihin.
Jos käynnistän auton lämpimänä tuon äänen havaitsemisen jälkeen, ääni tulee kuvioihin noin 30 sec normaalin käyntiäänin jälkeen.
Joku anturi vetelee viimeisiään? Mitään vikavaloja ei syty mutta voihan jokin olla jumissa ja silti ilmoittaa, että kaikki on OK?
Toivottavasti selkeästi selitin ja joku osaa auttaa.
P.S Tiedän kyllä, että juuri tuosta Volvon koneesta kuuluu se ominainen tikitysääni aivankuin venttiilit naputtaisivat. Se ei ole sellaista, vaan paljon "pahempaa"
-
Tuli näin jälkikäteen mieleen, että tulee ajettua päivittäin n. 1km matkoja - joskus jopa alle. Huomasin öljykorkkia avatessa, että siihen (vain korkkiin) alkoi kerääntyä vaaleata, paksua "kermaa". Olen lukenut, että johtuu siitä, että ei huohotus kerkeä tehdä hommaansa jos on pätkäajoa ja varsinkin talvisin. Tätä teoriaa puoltaa myös se, että kun ajoin 60km matkan niin korki oli täysin puhdas (=normaalia öljyä, ei vaaleata).
Voikohan tuo pätkä-ajaminen vaikuttaa tuohon "diesel" ääneen tyhjäkäynneillä? Entäs tämä vaihteleva + - keli?
-
Mulla 2.4t bensa kävi kuin diesel. Pelkäsin jakohihnaa, mutta moniurahihnan kiristin veti viimeisiään.
-
Mulla 2.4t bensa kävi kuin diesel. Pelkäsin jakohihnaa, mutta moniurahihnan kiristin veti viimeisiään.
Nyt kun tuon mainitsit niin kun yritin paikantaa tuota ääntä niin huomasin, että jakopäähihnan koppa oli yhestä kohtaa auennut. Ei kuitenkaan niin, että sinne olisi mitään päässyt. Laitoin kopan takaisin kiinni kunnolla ja siinä se on pysynyt.
Voiko muka 2009 ja n. 50tkm sitten vaihdetun hihnan moniurahihnan kiristin vetää viimeisiään? Eikös se yleensä vaihdeta samalla, kun hihnakin vaihdetaan? Onko miten helppoa todeta sen kunto? Koko koppa irti ja valon kanssa ihmettelemään"
-
Sillä onko ajettu 5 vai 50tkm ei oo merkitystä,voihan se hajota.
Ei kait nyt sentään moniuran vaihdon yhteydessä aina kiristäjää vaihdeta.Saattaapi olla alkuperäinen vielä paikallaan.
Remmi pois ja kokeilet pyöritellä,jos laakerivika niin huomaa kyllä äänestä.Tosin äänen pitäs kuulua koko ajan jos laakeri sökö.
Onko varmuutta ajomäärästä?Sopis nostajaviaksi
Kun laitat kylmästä käymään nakuttaako se silloin heti vai hetikohta :o
Vai vvt ;Doot lukenu corollan vioista.
-
Kyllä se näköjään kylmänäkin sitä tekee. Hetken kylmäkäynnistyksen jälkeen käy niinkuin pitääkin ja sitten alkaa tuo diesel-ääni. Huurteenpoisto ei ollut päällä (=ilmastointikompura ei toiminnassa).
Tuli sellainen havaittua, että ennen öljyntäyttökorkin lähelle tuli jostain jotain nestettä. Olivat sellaisia pieniä pisaroita ympäri venttiilikopan muovista suojusta. Ne eivät tosin taineet mitään öljyä kuiteenkaan olla. Nyt oli sitä/jotain nestettä muodostunut aivan öljykorkin juureen. Mitä tuo mahtaa meinata? Onko normaalia? Jotain huohottimeen liittyvää?
Niin ja ajomäärästä. Kyllä se on oikea kun on huoltokirjaan kaikki huollot merkitty ja ne on Biliassa tehty.
-
koitappa tyhjäkäynnillä painaa kytkin pohjaan ja kuuntele katoaako ääni? melko varmaan kakoismassa vautipyörä kilkuttaa siellä.
-
koitappa tyhjäkäynnillä painaa kytkin pohjaan ja kuuntele katoaako ääni? melko varmaan kakoismassa vautipyörä kilkuttaa siellä.
Kyseessä on automaattivaihteisto.
Kyllä se sieltä koneen puolelta kuuluu se ääni.
Nyt katsoin tarkemmin noita apulaitteita ja ainakin hihna näytti olevan kunnossa. Mutta joko MUTU tuntumaa tai sitten oikeasti tuntuvat nuo apulaitteet tekevän liikaa tärinäliikettä. Varsinkin ilmastoinnin kompressori tuntuu liikehtivän liikaa, vaikkei ollut edes päällä.
-
Nyt ei oma ymmärrys enää riitä ???
Äskettäin kokeilin saada äänen kuulumaan eli odottamalla. Noin 5 min käyttoajalla ei tullut mitään sivuääniä. Sitten, kun auton käynnisti uudelleen noin minuutin viiveellä ääni taas tuli kuvioihin.
Ajoin sitten kotiin (500 metrin matka) ja kokeilin tutkia paremmin, että mitä tapahtuu vaan ääntä ei tullut enää ei sitten millään. Käynnistin uudelleen, nostelin ja laskin kierroksia - ei mitään. Näinköhän on kelillä vaikutusta asiaan (tänään + 2...3 eikä miinusta ollut)?
Toinen havainto, minkä tein on se, että ennen jos otin öljykorkin irti kun kone kävi mitään ei tapahtunut koneen käyntiäänelle. Tänään kun otin korkin irti niin alkoi kuulua vaimeaa, mutta selvää "vihellystä". Kun korkin laittoi takaisin ääni loppui heti. Kun auto oli täysin käyntilämmössään enää ei tuota ääntä tullut vaikka korkkia käytti irti.
Semmoinen tuli huomattua kanssa, että riitti yksi päivä, että korkiin tulisi sitä valkoista "kermaa". Tänään sitä ei siihen muodostunut ollenkaan - puhdasta öljyä vaan.
Katsoin moniurahihnaa ja kiristintä kun kone kävi: kiristin liikkuu n. 1-2 mm edestakaisessa suunnassa. Käsin kun sitä yrittää heilutella (hihnan ollessa kiinni) se antaa hieman periksi. Onko tuollainen pieni liike normaalia?
Ota tästä nyt sitten selvää :idiot2: :D
-
Kyllähän sen hiukan kuuluu liikkua,jousikuormitteinen kapistushan tuo on.Laakerin "rahinaa"ei kyllä remmi paikallaan pysty käsin toteamaan.
Kermaa sulla kertyy varmaan niin kauan ku ajomatkat tuota luokkaa.Kondensoi niin paljo,eikä ehdi tuommosella matkalla lämmetä niin paljo että kuivais.Saattaapa vaikka kovilla pakkasilla jäätää huohottimen ja pukata öljyt pihalle.
Nakutus oireet on kyllä niin mielenkiintoset,että kuulla pitäis :D
-
Kyllähän sen hiukan kuuluu liikkua,jousikuormitteinen kapistushan tuo on.Laakerin "rahinaa"ei kyllä remmi paikallaan pysty käsin toteamaan.
Kermaa sulla kertyy varmaan niin kauan ku ajomatkat tuota luokkaa.Kondensoi niin paljo,eikä ehdi tuommosella matkalla lämmetä niin paljo että kuivais.Saattaapa vaikka kovilla pakkasilla jäätää huohottimen ja pukata öljyt pihalle.
Nakutus oireet on kyllä niin mielenkiintoset,että kuulla pitäis :D
Halusinkin kuvata silloin kun se tapahtuu vaan eipä tullut enää kuin kerran se ääni. Nakutusta ehdotti muutama muukin jotka äänen kuulivat mutta pistää ihmettelemään, että eikö moisesta pitäisi tulla jo jokin virhekoodi ja moottorivalon syttyä? Eikös Volvoissa ole kuitenkin nakutuksen tunnistin?
Rahinaa se ei ole. Joko todellakin nakutus tai sitten venttiilit joka kuntuu epätodennäköiseltä jos kerran se ääni katosi tänään...
-
Jos nyt kuitenkin annetaan sen öljykorkin olla paikoillaan eikä ruveta panikoimaan.
Talvella on ihan normaalia että varsinkin lyhyellä ajolla vesi tiivistyy siihen korkkiin ja se on sellasta vaahtomaista. Kun ajelet koneen lämpimäksi niin se häipyy sieltä kun vesi haihtuu huohotuksen mukana pois ja jäljelle jää vain öljyä kuten totesit.
Tässä on nyt sulle jo kerrottu että mitä kannattaisi kokeilla mutta sä vaan availet peltiä ja korkkia vuoron perään. Ei se vika sillä korjaannu tai mahdollinen aiheuttaja löydy.
Ota nyt se _apulaitehihna_ irti ja kuuntele sitten, sillä saa suljettua monta mahdollista aiheuttajaa pois. Se ei auta mitään että tuijottelet sitä hihnaa. Kiristin kyllä viipottaa siellä tuon verran, ihan normaalia. Ja toisekseen, kuuluuko tuo ääni jos et avaa konepeltiä? Tuntuu että tässä keksitään terveelle potilaalle oireita joita ei ole... kannattaa ottaa tavaksi avaa se pelti vain kun tarvii lisätä nestettä tai tarkistella öljyjä ::)
Ei varmasti nakuta tyhjäkäynnillä, tai sitten on jotain jo pahasti pielessa. Noita VVT ongelmia volvoissa on vissiin ollut mutta en tiedä onko enää tuon vuosimallin vehkeessä ja muutenkin taisivat olla ennemminkin 40 sarjalaisten ongelma.
Tikitysääni tulee suuttimista.
-
Jos nyt kuitenkin annetaan sen öljykorkin olla paikoillaan eikä ruveta panikoimaan.
Talvella on ihan normaalia että varsinkin lyhyellä ajolla vesi tiivistyy siihen korkkiin ja se on sellasta vaahtomaista. Kun ajelet koneen lämpimäksi niin se häipyy sieltä kun vesi haihtuu huohotuksen mukana pois ja jäljelle jää vain öljyä kuten totesit.
Tässä on nyt sulle jo kerrottu että mitä kannattaisi kokeilla mutta sä vaan availet peltiä ja korkkia vuoron perään. Ei se vika sillä korjaannu tai mahdollinen aiheuttaja löydy.
Ota nyt se _apulaitehihna_ irti ja kuuntele sitten, sillä saa suljettua monta mahdollista aiheuttajaa pois. Se ei auta mitään että tuijottelet sitä hihnaa. Kiristin kyllä viipottaa siellä tuon verran, ihan normaalia. Ja toisekseen, kuuluuko tuo ääni jos et avaa konepeltiä? Tuntuu että tässä keksitään terveelle potilaalle oireita joita ei ole... kannattaa ottaa tavaksi avaa se pelti vain kun tarvii lisätä nestettä tai tarkistella öljyjä ::)
Ei varmasti nakuta tyhjäkäynnillä, tai sitten on jotain jo pahasti pielessa. Noita VVT ongelmia volvoissa on vissiin ollut mutta en tiedä onko enää tuon vuosimallin vehkeessä ja muutenkin taisivat olla ennemminkin 40 sarjalaisten ongelma.
Tikitysääni tulee suuttimista.
Ok koitetaan olla ilman paniikkia...
Se dieselmäisen äänen kyllä kuulee ihan ulos asti vaikka olisi konepelti kiinni, toki ei niin kovasti ja selvästi kuin jos olisi auki.
Tiedän, että näissä Volvon bensakoneissa on sellainen ominainen tikitysääni, näitä samoja koneita on ollut perheessä jo neljä. Se ääni siis alkaa kuulumaan kunhan auto on seisonut tyhjäkäynnillä sen 1-5 minuuttia. Se ei tule heti, vaan ensin pätkivällä tavalla (= tulee, poistuu, tulee, poistuu...) ja lopulta se vakiintuu. Poistuu, jos kierroksia nostaa 1 700RPM.
Yllättäen eilen en enää saanut tuota ääntä kuin kerran kuuluviin ja sitä ei enää päivän aikana tullut vaikka miten käytti tyhjäkäynnillä. Olisin muuten tallentanut videolle, on senverran kova ääni ja tosiaan dieseliltä kuulostaa.
Tarkoititko tuon apulaitehihnan poiskäyttämisellä nyt sitä, että otan sen pois ja pyörittelen niitä apulaitteita ja kiristintä käsipelissä ja koitan etsiä syylistä? Vai että pistän ihan auton käyntiin kun on apulaitehihna irti?
Miten se irroitus käytännössä tapahtuu? Kiristin löysälle jollaintapaa mutta miten? Eilen ei tuntunut löytyvän mitään kohtaa josta sitä olisi voinut löysätä.
-
Juu eli irroitat sen hihnan ja lyöt vehkeet tulille... sitten kuuntelet kuuluuko mitään. Jos mitään ääniä ei enää tule vika on tuolla Ohjaustehostin,laturi,kompura,kiristin akselilla.
Se irtoaa helposti, siinä kiristimessä on muistaakseni muovi suoja jonka alla on mutteri (oisko 14") siinä keskellä jota lenkillä vääntämällä saat sen kääntymään ja hihnan löysäksi. Siellä on kyllä muistaakseni myös torxille paikka josta se kai kuuluisi vääntää mutta tuosta menee yhtä hyvin.
Sitten hihna vaan pujotellaan pois ja takaisin laitettaessa sama toisin päin. Kannattaa kuitenkin painaa mieleen miten se siellä suunnilleen menee, muuten sen paikoilleen arpomiseen saattaa kulua tovi.
edt:
tosta näkyy toi kiristimen torx, oisko T60
(http://www.swedishautoparts.com/shop/catimages/30757057.0.jpg)
mutta näin se aukeaa helposti (myötäpäivään käännät, pulttikin pysyy paikoillaan), tästä näkyy myös hihnan reitti.
(http://www.justanswer.com/uploads/ebrock63/2008-09-15_144712_2008-09-15_134400.png)
-
Eihän se mihinkään hävinnyt se ääni. Nyt sain onneksi videolle tallennettua niin pääsette ihmettelemään lisää.
Grimmy, kiitos ohjeista, pitää kokeilla. Miten pitkään kehtaa autoa sitten käyttää (paikoillaan siis) ilman apulaitteita? Sytyttääkö ko. homma moottorivalon joka pitää sitten käydä nollaamassa eli tekeekö vikakoodeja?
Tässäpä video:
Diesel ääni (http://www.youtube.com/watch?v=ZFecVfD_BM0&feature=plcp&context=C31e8195UDOEgsToPDskJC4vmmyXuRajFx71VysiWR)
(KATSOKAA PARHAALLA LAADULLA - 480P)
Lopussa laitoin pätkän normaalikäyntiä ja "dieselkäyntiä". Nyt tuntuu, ettei se edes käy normaalisti kuin kylmänä/puolilämpimänä eli vika tuntuu vakiintuvan.
-
Hmm... VVT Pyörä, tai sitten joku pako vuoto. Silti kannattaa se hihna käyttää irti, noista äänistä on joskus paha sanoa että mistä ne tulee. Jos tuo olisi x40 sarjaa niin puoltaisin tuota VVT pyörää mutta kun en oikein tiedä näistä isommista.
Stetoskooppi auttas, tai pistät ruuvarin kiinni koneeseen ja toinen pää korvaan ja etsit mistä ääni tulee..
-
Etkai tarkoita jakopään rattaita tuolla VVT pyörällä? Missä moinen on?
-
Minulla kävi s80-04 tyhjäkäynnillä kuin vanha traktori.Kun kierroksia nosti vähän, ääni vaimentui.Vein auton volvoasentajalle,hän otti hihnan irti kokeili apulaitteita ja kas laturin laakerit ja vapaapyörä rahisivat.Asentaja kertoi,että juuri tyhjäkäynnilla laakerit resonoivat ja antavat dieselmäisen äänen.Niinkuin Täällä kerrottin hihna irti ja kokeilemaan mikä apulaite pitää ääntä.Kannatta olla tarkkana,minä vanha ukko kun kokeilin vanhaa laturia keittiön pöydällä en kuullut mitään ihmeempiä rahinoita,mutta vika oli kummikin siinä.Se sirinän ääni tulee suuttimista ja kuuluu asiaan.
-
Minulla kävi s80-04 tyhjäkäynnillä kuin vanha traktori.Kun kierroksia nosti vähän, ääni vaimentui.Vein auton volvoasentajalle,hän otti hihnan irti kokeili apulaitteita ja kas laturin laakerit ja vapaapyörä rahisivat.Asentaja kertoi,että juuri tyhjäkäynnilla laakerit resonoivat ja antavat dieselmäisen äänen.Niinkuin Täällä kerrottin hihna irti ja kokeilemaan mikä apulaite pitää ääntä.Kannatta olla tarkkana,minä vanha ukko kun kokeilin vanhaa laturia keittiön pöydällä en kuullut mitään ihmeempiä rahinoita,mutta vika oli kummikin siinä.Se sirinän ääni tulee suuttimista ja kuuluu asiaan.
Ei ole kyllä minun tapauksessa helppoa kun se ääni ei ole vakituinen. Nytkin se pitkän ajelun jälkeen se kuului kerran. No, auto sammuksiin ja jakopäänkoppaa irti - halusin katsoa, ettei vain siellä mikään resonoi. Eipä enää tullut sitä ääntä vaikka miten pitkään käytti ja nosteli kierroksia.
Ihme vika ja mistä voin tietää, että onko se apulaitteissa se vika jos otankin sen hihnan pois muttei ääntä tulisi muutenkaan?
En tainut saada vastausta yhteen kysymykseen: miten pitkään saa autoa käyttää (paikoillaan) ilman apulaitehihnaa?
-
En tainut saada vastausta yhteen kysymykseen: miten pitkään saa autoa käyttää (paikoillaan) ilman apulaitehihnaa?
Eipä näissä apulaiteremmi pyöritä kuin laturia, ohjaustehostinta ja ilmastointia joten huoleti voi käyttää pidempäänkin. Esim. 10 min voit käyttää ihan ongelmitta, miksei pidempäänkin. Vesipumppua pyörittää jakoremmi, joten nestekierto ei lakkaa vaikka moniurahihnan ottaa pois. Käytät vaan mahdollisimman pienellä sähköisten apulaitteiden määrällä (valot parkille jne...) ja ilmastointi pois kytkettynä niin ei akkukaan kulu niin paljoa. Ilman moniurahihnaa kun ei se lataus toimi...
-
No sitten kehtaa testailla pitemmilläkin pyöritysajoilla.
Miten muuten, syttyykö moottorin vikavalo tai tuleeko ajotietokoneen näyttöön ilmoitus jos jokin vikakoodi on autossa? Vai näyttääkö se vain "hätäiset tapaukset" ?
-
No sitten kehtaa testailla pitemmilläkin pyöritysajoilla.
Miten muuten, syttyykö moottorin vikavalo tai tuleeko ajotietokoneen näyttöön ilmoitus jos jokin vikakoodi on autossa? Vai näyttääkö se vain "hätäiset tapaukset" ?
Kyllä se valittaa latauksesta se tietokone mutta ei vissiin muuta, ota ilmastointi pois päältä. Ei siitä mitään vikakoodia mikä pitäisi nollata tule.
Ja VVT pyörä on toinen nokka-akselin pyörä joka pystyy muuttamaan venttiilien ajoitusta. Jakopään muovien avaaminen ei kyllä varmaan paljoa auta.
-
Kokeile VVT venttiilin puhdistusta! Saattaa jumittua sinne
kerääntyvien metallihiukkasten takia. Helppo juttu... Muovit pois venttiilikopan päältä ja imunokan päällä (siis venakopan päällä) jakopään vieressä neljällä pultilla kiinni venttiili. Yleensä irtoaa ihan nätisti jolloin edes tiivistettä ei tarvitse uusia. Sit jarrupesuaineella ja paineilmalla puhtaaksi. Vidalla muistaakseni vielä ohjeessa että siihen kytkettäisiin virta jolloin samalla saa testattua karan liikkumisen ja puhallettua myös männän välistä lastut pois... Käsittääkseni vain jos ei toimi niin sytyttäisi vikavalon? Jos jollain parempaa tietoa niin varmaan korjaa... Omasta putsasin muuten vain huollon yhteydessä kun vidalla oli suositus tms siitä...
-
Noniin, VVT venttiili on puhdistettu. Ei siellä kyllä mitään ylimääräistä löytynyt ja se toimi, jos siihen laittoi ulkoisesta virtalähteestä virtaa.
Sama ääni kuuluu edelleen.
Nyt tuli kuitenkin huomattua, että ohjaustehostimen nesteet olivat aivan minimissään. Moottorin ollessa normaalissa lämmössään ei yltänyt ohjaustehostin neste kuin ADD kohtaan (alle FULL COLD ja FULL HOT). Ihmeellistä, ettei ohjaustehostin kuitenkaan ole pitänyt mitään ääntä nesteen vähyydestä :idiot2: Liekkö syynä sitten liukas alusta, ettei pumppu rasitu niin paljoa?
Huomenna käyn ostamassa oikeaa ainetta sille. Voiko olla, että tuo ohjaustehostimenpumppu nyt voisi aiheuttaa tuota ääntä tyhjäkäynnillä aineen vähyyden vuoksi?
Jos ei auta, niin otan sen hihnan pois. On jo nyt hieman vakiintuneempi se ääni tyhjäkäynnillä niin kuulee eron jos on siellä vika.
-
Noniin, VVT venttiili on puhdistettu. Ei siellä kyllä mitään ylimääräistä löytynyt ja se toimi, jos siihen laittoi ulkoisesta virtalähteestä virtaa.
Sama ääni kuuluu edelleen.
Tuohan ei tarkoita sitä että siinä pyörässä ei olisi vikaa.
-
Tuohan ei tarkoita sitä että siinä pyörässä ei olisi vikaa.
Niin ei, onko se siis sama pyörä missä tuo VVT-venttiilikin on?
Mikä muuten selittäisi sen, että se ei tee sitä ääntä kokoaikaa vaan vain, kun auto on ollut tyhjäkäynnillä n. 1-2 minuuttia. Sittenkin tuo aika vaihtelee aika rajusti. Joskus ei kuulu edes 10 minuutin tyhjäkäytön jälkeen. Eikös tuollaisen vian luulisi olevan jo pysyvä kun kerran mekaninen vika, lämpö ei enää nouse on on käyntilämmössään? Jos siis vika olisi tosiaan tuossa VVT pyörässä.
-
VVT puolelle tosiaan kuitenkin viittaisi tuo käyntiääni... Onko tiedossa millä öljyillä ja millä vaihtovälillä on ajeltu? Ei pahat kilsat ole kyllä autossa mutta olisko ideaa kokeilla esim forte pesua öljytilaan ja uusia öljyjä? Tai edes uusia öljyjä... Ainakin jos ei hihnaston puolelta löydy vikoja. -H-
Ohjaustehostimen pumppu pitänee ainakin yleensä sellaista surisevampaa/vouvvaavaa ääntä jos viallinen tai öljy liian vähissä... Kun on tikulla kuitenkin niin ei pääse vielä ilmaa pumppuun niin ei siksi temppuile...
-
VVT puolelle tosiaan kuitenkin viittaisi tuo käyntiääni... Onko tiedossa millä öljyillä ja millä vaihtovälillä on ajeltu? Ei pahat kilsat ole kyllä autossa mutta olisko ideaa kokeilla esim forte pesua öljytilaan ja uusia öljyjä? Tai edes uusia öljyjä... Ainakin jos ei hihnaston puolelta löydy vikoja. -H-
Ohjaustehostimen pumppu pitänee ainakin yleensä sellaista surisevampaa/vouvvaavaa ääntä jos viallinen tai öljy liian vähissä... Kun on tikulla kuitenkin niin ei pääse vielä ilmaa pumppuun niin ei siksi temppuile...
Öljyt ja huollot on ajallaan tehty ja kaikki Biliassa. Huoltokirja löytyy.
Kohta siinä olisi jo öljynvaihdon paikka. Öljy on tosin tikussa pysynyt samassa kohtaa kun sen ostin 5-6kk sitten eli ei ainakaan sitä syö.
Kyllä harmittaa ja ihmetyttää, että merkkihuollettu auto voi kuitenkin noin tärkeän osan hajottaa. Toivoa saa, että ääni häviää kun otan sen hihnan pois.
Onko miten turvallista ajaa pitkää matkaa jos on tuollainen ääni? Vai onko se vain tuo VVT systeemi joka nyt on viallinen (jos on) ja ei vaikuta negatiivisesti muuten kuin ehkä suurempaan kulutukseen?
Lueskelin lontoonkiellisiä keskusteluja ja jotkut ovat jopa kytkeneet sen VVT solenoidin pois päältä ja ajaneet ilman mitään ongelmia :-\
-
Siis sen voi kyllä ottaa pois käytöstä eikä siitä mitään muuta haittaa ole kuin mahdollisesti suuremmat kulutukset ja laiskempi kone. Siitä tulee kyllä sitten melko varmasti vikakoodi joka mahdollisesti pitää nollata. Otat vain sen johdon irti joka ohjaa sitä venttiiliä.
Tuonhan siis ei pitäisi tyhjäkäynnillä tehdä mitään mutta rikkinäisenä nakuttelee siellä.
-
Käykö siihen laittaa Valvolinen 5W-40 öljyä? Vai onko se miten tarkka että on juuri oltava tuo 0W-30? On nimittäin aikamoinen hinta sillä Castrollin for Volvo öljyllä eikä kehtaisi turhaan rahoja tuhlata jos vaikka joutuu öljyt taas vaihtamaan jos on jotain isompaa vikaa. Ollaan perheessä ainakin ennen käytetty Mk1 V70 samalla koneella tuota Valvolinea eikä se siitä ollut moksiskaan...
-
Käy.
-
Tuli vaihdettua ohjaustehostinöljyt. Joku oli tietysti laittanut sitä punaista ATF öljyä vihreän sijaan.
Paljon paremmin toimii nytten ohjaus, ei vaan tainut huomata sitä eroa kun talvella on liukas alusta. Kesällä olisi saattanut olla toista...
Ääni on nyt suht vakio joten voi testata oikeasti sen apulaitehihnan vaikutusta siihen. Lauantaina/sunnuntaina on koitettava.
Mitäs jos ei lopu ääni hihnanpoistolla? Sittenkö on ongelmaa siinä VVT pyörässä? Mitenkäs sen voi testata vai onko jo siinävaiheessa parempi käyttää huollossa? Voiko hihna katketa ennen aikojaan jos on ongelma tuossa pyörässä vai onko vain tuo VVT järjestelmä nyt epäkunnossa?
-
Niin, irrotat sen VVT solenoidin ohjauksen.
-
Niin, irrotat sen VVT solenoidin ohjauksen.
Ja jos ääni häviää niin sitten tiedän vian olevan VVT pyörässä tai järjestelmässä? Sitäkö tarkoitat?
Voiko 20tkm ajetut öljyt vaikuttaa tuohon äänen syntyyn? Nyt kun varsinkin on tällaista pätkäajoa ollut ja korkkiin on sitä vettä kondensoitunut.
Pahoittelen, jos kysyn mahdollisesti samoja asioita tai pitää vääntää rautalangasta. Itselläni ei ole näistä moottoreista kokemusta. Ainoastaan työntötankomoottoreista (jenkki). Mutta tekemällä oppii tai ainakin saa jotain hajotettua... :buck2:
-
Eikös 20tkm ole ihan normi ajomäärä öljyille?
En ymmärrä mistä nää tulee nää öljy jutut. Jos VVT pitää ääntä niin se ei millään öljyillä siitä korjaannu vaikka kuka väittäisi mitä. Yleensäkkään en ole öljyjä vaihtamalla korjannut yhtään vikaa.
Jos sulla joku kolisee ja toinen sanoo että laita Mobil Super Ultra Hyperiä sisään kun ei se tykkää noista sun Teboilin öljyistä niin se on imo ihan paska puhetta. Oletetaan siis että sinne nyt on laitettu määrityksen mukaista öljyä eikä jotain moottorisahan ketjuölppiä. Se että onko se öljy esm 0W/ tai 5W/ on sille autolle ihan sama. Mutta ei nyt tehdä tästä mitään öljy ketjua taas.
Ota se solenoidin ohjaus irti, jos ääni ei häviä niin irrota hihna (on helpompaa tässä järjestyksessä).
-
Sillä vain tuo öljyjuttu tuli mieleen että eikös se juuri yläkertaan kondensoidu se kosteus mikä on siihen korkiinkin tullut? Kyllä se sitten poistuu se vaalea kerma kunhan on ajanut pitkää matkaa joten huohotus toimii.
Teen seuraavaksi nuo jutut mitkä sanoit.
Sillä VVT solenoidillahan tarkoitat sitä jakopäänkopan alla löytyvää, neljällä ruuvilla kiinni olevaa solenoidia johon tulee 2 napainen johto?
-
Eilen tuli vähän pitempi reissu tehtyä, ääni tuntui pysyvän poissa.
Tänään sitten irroitin tuon VVT solenoidin piuhan irti ja ajelin jotta moottori lämpeäisi kunnolla. Tehonpuutetta oli hieman ja sen huomasi...
Ääni oli hävinnyt eikä se tullut tyhjäkäynnillä takaisin. Välillä tuntui, että ikäänkuin "yrittäisi" saada sitä ääntä takaisin eli välillä se hyvin vähän kuului sieltä mutta lakkasi nopeasti. Piuhan kun laittoi takaisin kiinni niin joidenkin minuuttien päästä alkoi taas ääni palaamaan muttei niin voimakkaasti kuin ennen.
Eli VVT puolelle viittaisi nyt tuo homma vai mitä?
-
No siltähän se vaikuttaa, eiks je. :)
-
joko tähän vikaan löytyi ratkasu???
-
Löytyi joo.
Puhdistin sen VVT solenoidin, ääni muuttui ehkä hieman "miedommaksi".
Vaihdoin seuraavaksi uudet öljyt ja suodattimen, ääni hävisi eikä ole enää koskaan tullut takaisin.
Epäilen, että jokin roska oli päässyt/irronnut yläkerran kanaviin ja VVT ei toiminut oikein. Oli nimittäin aika mustaa se öljy mikä oli siinä VVT solenoidissa jonka puhdistin. Öljytikussa ei niinkään.
Kiitos kaikille vastauksista!
-
Mitä öljyä muuten laitoit?
-
Niin siis se "kerma"mitä siihen öljykorkkiin kertyy on nimeltään kylmälimaa :)
-
Mitä öljyä muuten laitoit?
Joku Valvoline 5W-40 se oli eli hieman jäykempää, kuin se suositeltu 0W-30. Vaan onhan autolla jo kohta 190tkm rullattu niin saa olla jäykempää... ::)
-
Vähän vanha tämä thredi, mutta mulla oli jokseenkin samanlaiset löydökset. VVT:n solenoidi irti -> ääni jatkui. (Vikakoodi, joka pitää käydä nollaamassa.) Sitten hihna irti ja apulaitteiden tutkailua. Laturin siimapyörä pyörii tyhjää ja siitä aiheutui tuo ajoittainen ihme nakutuksen tapainen ääni. Illmeisesti pyörä kuitenkin ottaa kierroksilla sen verran laturin akseliin kiinni että pyörittää sitä tarpeeksi latausvirran synnyttämiseksi.
No, laturikauppaan siis seuraavaksi.
-
Asiasta en taaskaan mitään ymmärrä. Mutta joku tällainen siellä on http://www.motonet.fi/web/guest/etusivu#productid=30-0653
Joku voisi selittää ihan suomeksi miten on tarkoitettu toimimaan.
Sama osa -07 saakka.