Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Etu- ja nelivetoiset => Korjaamo ja yleistekniikka => 850, V/S70 (vm.<-00), C70 (vm.<-05) => Aiheen aloitti: V70TDI97 - 16.03.2012, 20:30:50
-
V70 TDI ei enää meinaa käynnistyä lämpimänä. Aamulla lähtee aina täysin kylmänä tai eberillä lämmitettynä heti käyntiin, mutta ajon jälkeen n.10 min seisomisen jälkeen ei millään. Konehan ei ehdi edes jäähtyä noin lyhyen tauon aikana. Huoltoasemalla käyntikin tympeää, kun ei tahdo enää käyntiin saada. Tai oikeastaan joskus lähtee, joskus ei, yleensä starttaus on kuitenkin seisottamisen jälkeen huomattavan pitkä. Ja pumpun ajoituksesta ei ole kiinni, pumppu juuri säädetty diesel turusella. Teki samaa jo ennen pumpun säätöä, eikä säätö ongelmaan vaikuttanut. Mistähän vikaa kannattaisi alkaa selvittää?
-
Äkkiseltään rupeisin ettimään ilmavuotoa. Viallinen suodatin myös voi aiheuttaa tommosta, niitä saa uutena eräästä halpana tunnetusta autotarvikeliikkeestä. Eli suodattimen tiivisteet fuskaa paineet väärälle puolelle. Sit palaan myös siihen että onko se pumppu säädetty auton käynnissä ollessa vai sammuksissa. Minäkin olen käyttännyt tuon käyntiin lähdön kanssa temppuillessani auton diesel huollossa, joka boschin merkki huolto. Silti piuhan päähän auto ja käynnissä ollessa säädettiin. Samaa meinasivat merkkiliikkeessäkin että se kyllä riittää. Eikä käyntiin lähtö parantunnu ennen kuin ite sen heittokellolla säädin.
-
Olen myös tuon ajoituksen tarkistuksen kannalla... Nuo on kovin tarkkoja siitä. :pomo:
Voi toki olla ilmavuotoakin tai sitten pumpulle tullut ikä täyteen... Suodatin tietysti helpoin tarkistaa, myös se suodattimen pohjassa oleva tulppa kannattaa tarkistaa että on kiinni. Se on usein valmiiksi löysällä ja muistettava tarkistaa vaihdon yhteydessä.
-
Saanen sekaantua topikkiin.Jossain oli ohjeet kellolla säätöön,ja siihen liittyviin työkaluihin,kello,oliko pyörän pinnaa ym.En nyt löytänyt ohjeita.
-
Ihan mekaanisesti kone pysähdyksissä säädettiin ajoitus. Ennakosta en tiedä, oli kuulemma paljon pielessä ennen säätöä. Tietääköhän kukaan, mikä sen ennakon pitäisi oikeasti olla, ajattelin kysäistä mihin sen säätivät?
-
Tämän topikin http://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=7374.0 (http://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=7374.0) lopussa on juttua ruiskutuspumpun kannen säätämisestä. Itse säätelin pumpun kantta tyhjäkäynnillä esiintyvän rynkytyksen poistamiseksi ja liiallisen säätämisen seurauksena oli juurikin huonontunut käyntiinlähtö lämpimänä. Jos starttaa heti uudelleen, niin lähtee hyvin, mutta 5-10min seisomisen jälkeen ei pahimmillaan käynnistynyt ollenkaan. Tässä tapauksessa saattaisi siis auttaa pumpun kannen säätäminen poispäin hihnapyörästä. Ei varmaan kannata säätää kuin 0,05-0,10mm ja toivoa, että ei sitten ala tyhjäkäynti rynkyttämään.
-
Saanen sekaantua topikkiin.Jossain oli ohjeet kellolla säätöön,ja siihen liittyviin työkaluihin,kello,oliko pyörän pinnaa ym.En nyt löytänyt ohjeita.
Tämä löytyi holysmoken sivuillahan tuo.sori
-
Käsitinkö oikein, että ruiskutuspumpun kannen säätämisellä ei siis ole vaikutusta ruiskutushetken ajoitukseen, vaan syötön määrään? Mitenkähän säätäminen siis tarkkaan ottaen tapahtuu, eipä ole minkäänlaista kokemusta? Olisi mukava jos joku laittaisi seikkaperäiset ohjeet, niin ei tarvihe korjaamossa käyttää.
-
Käsitinkö oikein, että ruiskutuspumpun kannen säätämisellä ei siis ole vaikutusta ruiskutushetken ajoitukseen, vaan syötön määrään? Mitenkähän säätäminen siis tarkkaan ottaen tapahtuu, eipä ole minkäänlaista kokemusta? Olisi mukava jos joku laittaisi seikkaperäiset ohjeet, niin ei tarvihe korjaamossa käyttää.
Käsitit aivan oikein :)
(http://kuvablogi.com/nayta/prev/img3457871.jpg)
Kuvassa sinisellä merktystä kohdasta on helppo mitata rakotulkilla alkuperäinen välys ja siitä on siten säädettäessä mitattavissa kannen siirtymä. Jos siinä ei ole välystä alunperin lainkaan, niin siinä polttoaineputkessa olevaa pellinliuskaa taiviuttamalla siihen saa sopivan pienen välyksen. Tällä välyksen suuruudella ei ole mitään merkitystä, vaan tällä vaan seurataan kuinka paljon kansi liikkuu.
Kuvassa punaisella merkityt T30 kannalla ruuvit löysälle max 1/4 kierrosta. Vihreällä merkitty ruuvi menee tuon päällimmäisen kannen läpi ja pitää myös "välikantta" paikallaan, mutta siinä on sellainen hassu kanta, niin löysääminen on perin visaista, eikä edes ihan välttämätöntä.
Ruuvien ollessa löysällä koputtelee todella varovasti kantta pois päin hihnapyörästä. Jos säätää liikaa, niin tapahtuu jänniä asioita, joten kannattaa olla tosi tarkkana, että ei säädä kuin 0,05-0,1mm kerrallaan.
Säätämisen sivutuotteena saattaa tulla tyhjäkäynnillä esiintyvää rynytystä, koska tämä ei ole mikään varsinainen korjauskeino, vaan pumpun kulumisesta johtuvien vikojen kompensoimista. En ota vastuuta seurauksista ;)
-
Googleta "Hammer mod" sillä löytyy tietoa. En linkitä tänne tuloksia, kun niitä on useampia joista valita. En kuitenkaan usko että se kannen säätö olisi itsekseen liikkunnut. Tuossa operaatiossa kun sitä ruvetaan säätämään on riskinä että sieltä särkyy tiiviste.
Ennakon kuuluisi olla uudella hihnalla 0.35mm. Kannattaa kattoa sitä suodattimelta pumpulle menevää letkua, siellä ei saa olla ilmakuplia(paitti kulmamiehen postaamassa kuvassa ei ole kirkasta letkua), eli ilmavuodot hankala havaita. Myöskään kuplia ei saa tulla takaisin päin kun koneen sammuttaa, eli kun koneen sammuttaa voi pumpulta tulla kuplia takaisin suodatinta kohti, silloin jossain vuoto. Hankala havaita yksinään, kun ei kerkee kattomaan, eikä käsien pituus riitä. Omakohtasia kokemuksia taistellessa käyntiinlähdön kanssa.
-
Kiitoksia kummallekin hyvistä neuvoista. Pitääpä ensin katsoa mahdollista ilmavuotoa, ja jos sitä ei löydy, niin vasaroida hieman pumpunkantta. Jatketaan lisää jos ei tule kuntoon ;)