Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Etu- ja nelivetoiset => Korjaamo ja yleistekniikka => 850, V/S70 (vm.<-00), C70 (vm.<-05) => Aiheen aloitti: Däddy - 28.09.2012, 06:46:12
-
Kansirempan jälkeen ilmestyi sellainen vika, että tyhjäkäynti on kiekkamittarin mukaan 1300rpm. Kuitenkin niin omituisesti, että jos vapaalla nostattaa kierroksia hetkellisesti nopealla kaasunpainalluksella, niin ne laskevat sinne tonnin tuntumaan. Matalilla kierroksilla pitkään ajettessa tyhjäkäynti voi nousta apaut 1500 rpm:ään.
Kylmänä käy (luonnollisesti) hetken korkeimmilla kierroksilla ja sitten rpm laskee tonnin alapuolelle.
Moottorin lämmöt ei oikein nouse, lämpömittari sojoittaa noin alakolmannekseen. Tyhjäkäynnillä kun aikansa antaa käydä, niin nousee normaaliin vaaka-asentoon, ei kuitenkaan siitä korkeammalle. Flekti toimii. Uusi termostaatti on hommattu, mutta ajattelin hoitaa ensin tuon tyhjäkäynnin kuntoon ja sitten vasta hoitaa tuon.
Lambda-valo, eli se "jotain-vikaa-sähköissä-tms" palaa loimottaa. Tämä tuli noin 50km kansirempan jälkeen.
Silmämääräisesti olen tsekannut imuputket yms ja ruiskinut myös starttispraytä. Turbon puolelle en ole vielä kurkannut enkä ruiskinut spraytä. Availin myös ne kaasarille menevät putket, puhdistin tyhjäkäyntimoottorin täältä löytämäni ohjeiden mukaan ja putsasin myös kaasarin läpän asentotunnistimen. Aseöljyä perään tietty liikkuviin osiin.
Pari kysymystä:
1. tuleeko tyhjäkäyntimoottorin "karan" liikkua vapaasti?
Sitä kun tökkäsi ruuvarin kärjellä, niin liikkui kevyesti mutta palautui aina samaan asentoon. Liikkuu myös heilutellessa.
2. Pitäisikö kaasarin läpän asentotunnistimen naksahtaa jossain asennossa?
Sähköliitin siinä oli pahasti hapettunut, putsasin sen oksidoinnin puhdistusspraylla.
3. Sammuuko se lambda-valo omia aikojaan,vai pitääkö se jotenkin nollata?
Vikakoodeja ei tiedossa, kun ei ole lukulaitetta.
-
Kansirempan jälkeen ilmestyi sellainen vika, että tyhjäkäynti on kiekkamittarin mukaan 1300rpm. Kuitenkin niin omituisesti, että jos vapaalla nostattaa kierroksia hetkellisesti nopealla kaasunpainalluksella, niin ne laskevat sinne tonnin tuntumaan. Matalilla kierroksilla pitkään ajettessa tyhjäkäynti voi nousta apaut 1500 rpm:ään.
Kylmänä käy (luonnollisesti) hetken korkeimmilla kierroksilla ja sitten rpm laskee tonnin alapuolelle.
Moottorin lämmöt ei oikein nouse, lämpömittari sojoittaa noin alakolmannekseen. Tyhjäkäynnillä kun aikansa antaa käydä, niin nousee normaaliin vaaka-asentoon, ei kuitenkaan siitä korkeammalle. Flekti toimii. Uusi termostaatti on hommattu, mutta ajattelin hoitaa ensin tuon tyhjäkäynnin kuntoon ja sitten vasta hoitaa tuon.
Lambda-valo, eli se "jotain-vikaa-sähköissä-tms" palaa loimottaa. Tämä tuli noin 50km kansirempan jälkeen.
Silmämääräisesti olen tsekannut imuputket yms ja ruiskinut myös starttispraytä. Turbon puolelle en ole vielä kurkannut enkä ruiskinut spraytä. Availin myös ne kaasarille menevät putket, puhdistin tyhjäkäyntimoottorin täältä löytämäni ohjeiden mukaan ja putsasin myös kaasarin läpän asentotunnistimen. Aseöljyä perään tietty liikkuviin osiin.
Pari kysymystä:
1. tuleeko tyhjäkäyntimoottorin "karan" liikkua vapaasti?
Sitä kun tökkäsi ruuvarin kärjellä, niin liikkui kevyesti mutta palautui aina samaan asentoon. Liikkuu myös heilutellessa.
2. Pitäisikö kaasarin läpän asentotunnistimen naksahtaa jossain asennossa?
Sähköliitin siinä oli pahasti hapettunut, putsasin sen oksidoinnin puhdistusspraylla.
3. Sammuuko se lambda-valo omia aikojaan,vai pitääkö se jotenkin nollata?
Vikakoodeja ei tiedossa, kun ei ole lukulaitetta.
Vaihda ihan ensin tuo termostaatti 8)
-
Kyllä sulla nyt varmaan on imuvuoto jossakin. Mites ne huohotuksen letkut, tai se letku joka lähtee imusarjan etupäästä ja menee huohotuksen lämmitettävään liitokseen lähelle ahdinta?
Vikavalo kertoo viasta, niin kauan kuin siellä sellainen on muistissa, valo palaa.
Voi yrittää nollata irroittamalla akunkenkä vähäksi aikaa mutta ei siitä mitään hyötyä ole jos se vika on yhä olemassa.
Jos sulla on ollut läpän asentoanturi irti, sen säätö on tod. näk. nyt pielessä.
-
Roplattu on taas: ilmansuodattimen vaihdoin, lykkäsin tankkiin ruiskumoottorin putsaus-putsausainetta ja cruisen nivelet yms ruiskuttelin aseöljyllä. Paranihan tuo käynti ja tyhjäkäyntikiekat on "enään" 1100-1200 rpm.
Se hassu juttu on edelleen, että ne laskee kun nopeasti käyttää kierroksia esim 3000rpm:ssä.
Pitäs varmaan vaihtaa vaan kylmästi se termostaatti. Samalla voisi vaihtaa sen lämpötila-anturin, kun kävisi samassa yhteydessä kätevästi - liekö Bilteman/Motonetin osa tähän riittävän hyvä?
-
Kyllä sulla nyt varmaan on imuvuoto jossakin. Mites ne huohotuksen letkut, tai se letku joka lähtee imusarjan etupäästä ja menee huohotuksen lämmitettävään liitokseen lähelle ahdinta?
Vikavalo kertoo viasta, niin kauan kuin siellä sellainen on muistissa, valo palaa.
Voi yrittää nollata irroittamalla akunkenkä vähäksi aikaa mutta ei siitä mitään hyötyä ole jos se vika on yhä olemassa.
Jos sulla on ollut läpän asentoanturi irti, sen säätö on tod. näk. nyt pielessä.
Tarvii tsekatta toi letku, imusarjan etupää on katsottu mutta se ahtimen ympäristö on vielä tutkimatta. Sitä kun toivoo, ettei sinne ahtaaseen väliin joudu venymään :P
Sitäpä kun ei tiedä milloin vika on korjattu jos tuo valo palaa loimottaa ehjääntymisestä huolimatta. Pitää koittaa tuota akunkengän irroittamista.
Miten kaasuläpän asentoanturia voi säätää? Sehän vain lätkäistään paikoilleen, ei voi laittaa kuin yhdellä tapaa. Siis läpän akselin päässä on tasainen kohta, ja sitä ei saa ängettyä mitenkään väärinkään paikoilleen.
-
Joo, eihän tässä mallissa taida säätöä ollakaan... Tuossa joku ohje mittaukseen jos haluaa ropata.
http://www.youtube.com/watch?v=m_6dhZzWM54
-
Joo, eihän tässä mallissa taida säätöä ollakaan... Tuossa joku ohje mittaukseen jos haluaa ropata.
http://www.youtube.com/watch?v=m_6dhZzWM54
Aika helppo kikka, eli vois ihan mielenkiinnosta katsoakin että voltit nousee ja laskee tasaisesti kaasuläpän asennon muutosten mukaan.
Eipä tuossa klipissä kyllä asennontunnistin naksahda. Mistähän olen senkin lukenut/kuullut, että sen pitäisi naksahtaa mennessään takaisin nolla-asentoon tai pois siitä...
-
Juutuupista löysin edellisen klipin perusteella:
How To Find A Vacuum Leak - EricTheCarGuy:
http://www.youtube.com/watch?v=9CPqbaSgcok&feature=relmfu
Tässä näytetään, kuinka se imuvuoto löydetään starttisprayllä tms. Suosittelee kyllä propaania turvallisempana, mutta näyttää kuitenkin tempun kaasarinputsarilla.
Finding Engine Vacuum Leaks With A Cigar
http://www.youtube.com/watch?v=zMok2y05jNE&feature=fvwrel
Jamppa näyttää, miten sikarinsavulla löydetään vuoto. Tää on pakko testata joskus, että pääsee kehumaan korjanneensa auton sikaria polttamalla 8)
-
(http://i10.aijaa.com/b/00525/11004145.jpg) (http://aijaa.com/NTGBL0)
Siinähän se syyllinen on. Imuvuoto mokomakin, niinkuin arvelittekin.
Olipahan vaan tuo siellä vaikeimmassa paikassa, kädellä roplailin tuota aluetta ja kun letku tuntui haperolta niin pienen taivutuksen tuloksena kuvan näköistä jälkeä. Ensiapuna puukolla katki ja klemmarilla kiinni -> tyhjäkäynti normalisoitui. Ou-JEE!
Eli eikun Motonetiin ostamaan uutta letkua.
Loppuehtoon sitten askartelin niitä uusia letkuja kiinni. Halpoja olivat, mitähän maksoi metrin pätkä jotain á 5 egeä. Pari ostin, vaihdoin tuon letkun ja sitten sen joka tulee sieltä tyhjäkäyntimoottorin vierestä vähän vielä tuota kuvan kohdan pahempaan paikkaan. Hitto mitä hommaa nykiä klemmareita noissa tiloissa kiinni - mutta menihän ne loppujenlopuksi.
Olen iltakaljani ansainnut :pomo:
-
Joo se lambdavalo ei sitten sammunut. Ei vaikka akku oli noin vartin irti ennen koeajolle lähtöä. Joko vika on vieläkin olemassa tai sitten tuo valon loimotus pitää nollata jollain kikka-kuutosella.
-
Se kolmenkympin vikakoodinlukija on kova sana näitten kanssa...
http://www.e-ville.com/fi/16-obd-skannerit/3742-vikakoodinlukija-can-obd-ii.html
Tuo toimii hyvin näitten välimallien parissa.
Kiinasta tulee kolmessa viikossa, kotimaasta saa nopeammin mutta tuplahinnalla. Kiinasta tilatessa postikulut jotain 3€ luokkaa, kokonaishinta noin 30€. Ei alv. eikä tullia kun on niin halpa ostos. :)
Tuo akunkenkä irti homma ei muutenkaan ole paras tapa, siinä laitetaan aina boksi(boksit jos on automaatti) perustilaan...
-
kannattaa kyllä vaihtaa se kolmaskin letku mikä menee sinne turbon alle eli turbiinikoteloon. Niin ja sitten se tcv:n ja imuputken välinen kans kun ne kaikki letkut on ihan entisiä... Ja kai se sun ostama letku on paineen ja lämmön kestävää ??? Hyvä et vika löyty :)
-
kannattaa kyllä vaihtaa se kolmaskin letku mikä menee sinne turbon alle eli turbiinikoteloon. Niin ja sitten se tcv:n ja imuputken välinen kans kun ne kaikki letkut on ihan entisiä... Ja kai se sun ostama letku on paineen ja lämmön kestävää ??? Hyvä et vika löyty :)
Letkua myytiin "öljy/alipaineletkuna" eli eiköhän se sopivaa ole näihin hommiin.
Toi TVC on siis Turbo Control Valve, joka on ruuvattu kiinni ilmanputsarin kylkeen? Siitä vaihdoin joo sen pikkupätkän, joka menee siihen haitariputkeen turbon ja ilmanputsarin välissä.
Sitten vaihdoin tosiaan tietenkin tuon rikkinäisen letkun, joka menee samaan TCV-härpäkkeeseen.
Kolmas vaihdettu letku oli taas se pidempi pätkä, joka menee tyhjäkäyntimoottorin kohdalta sinne turbon kylkeen.
Turbon alapinnalta jostain lähtee yksi letku. Jätin vaihtamatta, kun sormella nippanappa pystyin tutkimaan sen kunnon... miten noin ahtaaseen väliin saa edes tökättyä uutta letkua kiinni, saatikka ruuvata klemmaria kiinni??? Vai pääseekö tuohon käsiksi jotenkin näppärästi alakautta tms?
-
Kaippa nuo boxit kestää akunkenkien irroituksen, tokeentuvat sitten varmaan kohdilleen kun saavat taas virtaskaa ja muutamat ajokilometrit. Meikäläisen pirssi on manuaalivaihteinen, joten automaagivaihteiston boxia ei löydy.
Pitää varmaan kattella jostain tuo vikakoodinlukija. Kiinasta ei kyllä kolmea viikkoa millään malta odottaa... :o
Motonetissä näyttäisi olevan myynnissä tämmöinen:
OBD II testeri Basic 39.90 €
http://kauppa.motonet.fi/motonet/tuotteet/493142/0
Hintaa nelkytä egeä, eli melkein yhtä halpa kuin ehdotettu kiinanmalli.
Biltemalta taas tämmöttinen:
Virhekoodien lukulaite 42,90 €
http://www.biltema.fi/fi/Autoilu---MP/Tyokalut-ja-korjaamon-varustus/Testauslaitteet-ja-Elektroniikka/Virhekoodien-lukulaite-151362/
Mistä noista tietää, että varpisti on just oikea härpäke? Vai riittääkö, että on OBD2-yhteensopiva? Vai löytyisikö joltain käytettynä tms?
-
(http://www.matthewsvolvosite.com/images/vacuum-hose-diagram-850.jpg)
Tämmöinen löytyi netin syövereistä osoitteesta http://www.matthewsvolvosite.com/forums/viewtopic.php?t=6941
Numero 16 lienee juuri tuo TCV. Keltainen letku (19) oli siis mulla poikki -> vaihtoon. Punainen letku (20) lienee se, joka menee sinne tyhmäkäyntimoottorin kohdille (vaihdettu).
Sen sijaan vihreä letku (17) oli se, jota EN vaihtanut. Kun tuonne ei oikein saa muuta kuin sormenpään just-ja-just hivutettua, miten sinne tökkää uutta letkua saati klemmaria kiristelee :idiot2:
-
(http://lakesidedp.com/uploadpics/pcv/ptc.jpg)
(Kuva: Volvo 850 R PCV Replacement http://lakesidedp.com/uploadpics/pcv/)
Nettiä tutkittuani löysin sellaisen kummallisuuden kuin PTC (Positive Temperature Coefficient) joka lienee osanen PCV:tä (Positive Crankcase Ventilation). Tuo kuvan haitarirööri on siis se, joka menee putsarilta turbolle.
Tuo PTC on siis se lämmitetty verme, kun se on eristetty koko matkan ja vieressä kulkee jäähdytysnesteputki?
(Vaihdoin muuten myös tuon kuvassa näkyvän alipaineletkun kulmakappaleenkin pätkään sitä öljy/alipaineletkua - oli lytyssä joten eikun vaihtaen.)
Tuo PTC pitäisi vissiin putsata, onnistuuko osaa irroittamatta?
Osan irroittaminen vaatinee jäähdytysnesteiden tyhjäämistä, ja sitä koitan välttää tuossa kadun varressa touhutessani...
EDIT:
Ei kerpele, ei tuo nummero 9 taida ollakaan jäähdytysneste-letku vaan kampikammion tuuletusputki. Eli ei tartte puljata nesteiden kanssa, nyppää vaan irti haitariletkusta yms ja putsaa.
-
Jep, kannattaa ehkä ottaa se koko haitari irti sieltä niin käy näpäkästi.
Sen pikkuletkun tehtävä joka menee mutkan kautta siihen PTC:n sieltä imusarjalta, on pitää ahtopaineella sitä ptc:tä puhtaana.
Puhaltaa niinku röhnät pois sieltä ahdoilla. :)
-
miten noin ahtaaseen väliin saa edes tökättyä uutta letkua kiinni, saatikka ruuvata klemmaria kiinni??? Vai pääseekö tuohon käsiksi jotenkin näppärästi alakautta tms?
Alakautta mä sen vaihdoin mutta näppärästä ei voi kyllä silloinkaan puhua :-\ vaikka auto oli pukkien päällä niin piti mennä käsi suorana sinne turbolle sillä kustannuksella että näkyvyys oli vähän huono mut kyllä sen sinne sai kun tarpeeks oli perkeleitä lentäny. auto nosturihan tässäkin hommassa ois ollu jees :hello:
-
Alakautta mä sen vaihdoin mutta näppärästä ei voi kyllä silloinkaan puhua :-\ vaikka auto oli pukkien päällä niin piti mennä käsi suorana sinne turbolle sillä kustannuksella että näkyvyys oli vähän huono mut kyllä sen sinne sai kun tarpeeks oli perkeleitä lentäny. auto nosturihan tässäkin hommassa ois ollu jees :hello:
Joo jää meikäläiseltä tuo letku vaihtamatta, kun tuntui varsin ehjältä ja kunnossa olevalta - vaihdetaan sitten kun todellista tarvetta moiseen on. Ehkäpä luonto antaa periksi vallan antaa moisen homman korjaamon tehtäväksi.
-
(http://i2.aijaa.com/b/00589/11013539.jpg) (http://aijaa.com/WRqUnJ)
(http://i6.aijaa.com/b/00594/11013540.jpg) (http://aijaa.com/u1NmVI)
Siinähän se PTC mokomakin on. Pikkurööri oli sitten ihan tukossa, kunnolla putsaten piti tuo osa muutenkin. Se muuten tulee molemmat letkut (iso ja pieni) sieltä jostain kampikammion tuuletuksesta mistä lie - kulkevat molemmat saman eristystuubin sisällä häviten johonkin imusarjan alle.
(http://i7.aijaa.com/b/00106/11013538.jpg) (http://aijaa.com/S8Tch4)
Tässä tämä haitariletku putsarilta turbolle. Piti irroittaa että sai tuon PTC:n takaisin paikoilleen. Melkein meni paikoilleen irroittamatta, sen verran tuo oikealla näkyvä PTC:n reikä oli mukavasti hollilla - mutta ei kuitenkaan. Onneksi älysin, että alapään klemmari on mukavasti hollilla, tulipeltiä pitkin kun katsoi alaspäin niin klemmarin pää näkyi; irroitus olikin siis helppo homma.
-
Sain vaihdettua myös termostaatin ja lämpötila-anturin. Wanha auto niin tietty kävi wanhanaikaiset: toinen termarin kantta kiinni pitävistä Torx (T40) ruuveista pyörähti kannastaan pyöreäksi :buck2:
Naapurin kanssa sitten otettiin wanhan kansan kikat käyttöön: rautasahan terällä koloa ruuvin kylkeen ja meisseli&vasara -yhdistelmällä isku ruuviin ja naps-auki. Piti vaan purkaa sitä ruiskujärjestelmän jakotukkia hieman pois tieltä, että mahtui askartelemaan. Pfff... pikkuhommasta tuli iso homma. Wanhat autot... S*
Lämpötila-anturi menee kiinni 19mm kiintoavaimella, mutta vaatii aika pienileukaisen semmoisen, että mahtuu vääntämään - on sen verta ahtaat välit siinäkin kohtaan.
No, uusi termari ja anturi on paikallaan. Lämmöt nousee nyt yllättävän nopeasti ja sitten lämpötilamittarin viisari on nätisti tasan vaakasuorassa eikä missään siellä päin. Volvon alkuperäisosa siis tuo termari, lämpötila-anturin kävin Motonetistä.
-
Ja EI, se kerpeleen lambda-valo EI sammunut vieläkään. Akun miinus-kenkäkin oli irti varmaan vartin verran, mutta valo palaa loimottaa vaan.
Liekö sitten joku vika vieläkin olemassa, tai sitten tuo valo pitää kuitata sammuksiin jollain OBD-lukijalla.
Aamulenkki Hervannasta länsitampereelle (n 21km) antoi keskikulutukseksi noin 8.7 l/100km, eli mielestäni kulutus on selvästi laskenut aikaisemmasta... muistelen auton imeneen moisessa ajossa vähän päältä kympin luokkaa aikaisemmin. Juu, ja en asu Herwoodissa, tuli vaan aamulla nollattua keskikulutusmittari siellä kun ajelin l-treelle.
-
menee nollaushommiksi noiden vikakoodien kanssa :) mulla ainakin säilyi koodit muistissa koko ajovalo remontin ajan... Mulla on tosin itsediagnostiikkajärjestelmä :) niin siitä turbon ohjausletkusta sen verran että kun sitä koskee ja jos siitä jää käteen sitä mustaa paskaa niin se on ihan vaihtokunnossa :hello:
-
Jaa-a, lompakko ei kyllä antaisi periksi minkään OBD-lukijan ostopuuhiin. Penniä on joutunu venyttää jo ihan liiaksi ton 1600 egen kansirempan takia + sitten nämä imuletkujen korjaushässäkät, uudet termarit sun muut tilpehöörit päälle.
Kellään edullista OBDII:sta myynnissä ja/tai voiko jossain käydä Tampereen alueella lukaisemassa noi koodit ja nollaukset? En tällä viikolla pääse noihin Volvoilijoiden ti/ke tapaamisiinkaan.
Huollonaika-valon nollausohjeet sentäs löysin täältä: http://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=55.0
Eipä tuosta harmia ole ollut, palaa pari minuuttia käynnistyksestä ja sammuu sitten pois... mutta jos noilla ohjeilla tuonkin nollaus onnistuu, niin saa senkin pois kuleksimasta.
-
niin siitä turbon ohjausletkusta sen verran että kun sitä koskee ja jos siitä jää käteen sitä mustaa paskaa niin se on ihan vaihtokunnossa :hello:
Kyllähän sitä mustaa paskaa jää siitäkin käteen, niinkuin ihan joka osasta siltä seudulta... taikka tarkemmin sitä mustaa mönjää tarttuu käsiin käytännössä mistä vaan letkusta ja vermeestä - moottoria kun tuskin on pesty sen jälkeen kun on Hollannin tehtaalta lähtenyt ELK
Saa kyllä korjaamonsedät tuon letkun vaihtaa, luulis heiltä onnistuvan autonosturin yms vermeiden kera nopsaankin (lue: halavalla)?
-
Löysin ketjusta " vikakoodinlukijat" (http://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=246.msg168696#msg168696) jonkun tietävän, että VOL-FCR olisi hyvä ratkaisu 850 -96 vuosimalliin.
No semmoinen löytyy täältä näemmä: http://www.ilexa.co.uk/content/category/2/2/19
Pari onkelmaa tulee heti eteen: tuo toimii virallisesti vain Win XP:ssä ja mulla tietty Win7 läppärissä. Eikä siinä kaikki, näyttää vaativan sarjaportin eikä näissä nykyläppäreissä moista ole :-[
Jos kävis jossain autokorjaamossa ovelle koputtelemassa, että josko viitsisivät nopsaan lukaista koodit + nollata....
-
Se muuten tulee molemmat letkut (iso ja pieni) sieltä jostain kampikammion tuuletuksesta mistä lie - kulkevat molemmat saman eristystuubin sisällä häviten johonkin imusarjan alle.
Usko nyt että ei tule. Se pikkuletku tulee imusarjan etupäästä eikä liity huohotukseen mitenkään, vaikka kulkeekin sen huohotusröörin kaverina.
Kerroinhan jo aiemmin mikä sen pikkuletkun tarkoitus on. Etkö sä lue mun viestejä? :pomo:
Jos kone huohottaa reilummin, voi suurentaa tuota lämmityselementin reikää, käy kuumempana ja kaasut kulkee paremmin. Tämän vinkin kertoi mulle j_tapio.
Muokkailla kannattaa viestejään ettei tule pienen hetken välein monta viestiä, sekoittaa vaan pakkaa... ;)
-
Kerroinhan jo aiemmin mikä sen pikkuletkun tarkoitus on. Etkö sä lue mun viestejä? :pomo:
Luen luen :)
Jäin vaan ihmettelemään, että miten imusarjan kulmilta tuleva letku voi puhaltaa mitään...
Joo se pikkurööri oli tukossa ja isompi rööri taas vallan mainiosti auki. Eli ei tarvetta kikkailla sen lämmityselementin kanssa(?).
-
Luen luen :)
Jäin vaan ihmettelemään, että miten imusarjan kulmilta tuleva letku voi puhaltaa mitään...
Niin no, ahdoilla ihan niin kuin heppa sanoi aiemmin. Turbokoneessa vallitsee tämän tästä ylipaine imusarjassa.
-
Ei kerpele, se tyhjäkäyntiongelma vaan jatkuu. (http://www.sherv.net/cm/emo/angry/mad.gif)
Eilen ehtoolla ajelun jälkeen ne tyhmäkäynnit oli taas lämpöisellä koneella siellä 1300:ssa. Puristelin noita vaihtamiani imuletkuja lyttään ja juu: se pitkä letku sieltä turbolta tyhjäkäyntimoottorille, sen kun lyttäsi niin tyhjäkäyntikiekat laski heti.
Oi jessus että tunsin itseni tyhmäksi... olin nimittäin osassa käyttänyt vähän väärän kokoisia klemmareita, eli ne oli kiristetty äärimmilleen ja silti jättivät löysäksi. Eikun uusia klemmareita ostamaan ja samalla pätkä sitä öljy/imuletkua. Nyt ostin pykälää pienempää varmuuden välttämiseksi.
Sain muuten vaihdettua sen kaikkein paskimmankin letkun. Yläkautta.
Mutta ei apua ei. Edelleen lämpöisellä koneella tyhjäkäynnit siellä 1300:ssa ja sen saman pitkän letkun lyttäämällä ne laskee. Nopeasti kierroksia käyttämällä tyhjäkäynti putoaa hetkeksi tonniin ja sieltä alkaa hivuttautumaan pikkuhiljaa ylöspäin. Samoiten vaihtaessa kierrokset hetkeksi kohoaa ylöspäin laskeakseen sitten normaalisti.
Tuossa tuli heitettyä sellainen 1,5h ajolenkki. Siitä noin puolet moottoritiellä ja toinen puolikas kaupunkiajoa. Keskikulutus oli tuolla matkalla 9.7l/100km. Ja jännä juttu tämä: liikennevaloissa seistessä keskikulutuksen lukema hiipi kymmenyksen kerrallaan ylöspäin... normaalia?
-
(http://i11.aijaa.com/b/00246/11023663.jpg) (http://aijaa.com/er9M5C)
Tässä sitten kuva siitä pirun vaikeasta letkusta, jonka onnistuin vaihtamaan yläkautta. Kysymys on siis edellisen sivun kuvan vihreä letku nro 17.
Purin pois tieltä sekä turbolle menevän että siitä lähtevän röörit, niin sain tilaa tarpeeksi käsille ährätä. Työkalun sain kuin sainkin mahtumaan tuolta nuolen suunnasta.
Semmoinen klemmareiden kiristykseen tarkoitettu oma "ruuvarinsa" on muuten eri kätevä peli. Tuohon väliin se ei mahtunut pituutensa takia, halpasarjan räikkäruuvari 7mm hylsyllä mahtui kyllä.
-
Niin no, ahdoilla ihan niin kuin heppa sanoi aiemmin. Turbokoneessa vallitsee tämän tästä ylipaine imusarjassa.
Uskotaan uskotaan. Tai kait siellä ylipaine vallitsee vain silloin, kun turbo on peleissä mukana...?
Eli jos rauhallinen kuski rulluttaa ajoansa niin, ettei turbo nappaa kiinni, niin alipainettahan se imusarja vain tarjoaa. Vai olenko ymmärtänyt jotain pahasti väärin?
-
Uskotaan uskotaan. Tai kait siellä ylipaine vallitsee vain silloin, kun turbo on peleissä mukana...?
Eli jos rauhallinen kuski rulluttaa ajoansa niin, ettei turbo nappaa kiinni, niin alipainettahan se imusarja vain tarjoaa. Vai olenko ymmärtänyt jotain pahasti väärin?
Et oo. :) Joskus jos vaikka sattuis sitten hopsahtaan ahtojen puolelle niin se räkäsee limat sieltä huohotuksesta ahtimeen... :P
Tommoseen letkuun jos puhaltaa esim. 0.5 bar painetta niin kyllähän se nyt jotain tekee...
Omassa tuo letku oli ihan möhnönä ja laiskana vaan tulppasin molemmat lähdöt. Pitäisköhän talveksi vetää siihen uutta letkua.. jos jaksaa. :facepalm:
Sen letkunhan voi vetää vaikka imusarjan etupuolelta, ei se letku tiedä missä se kulkee. :o
-
Omassa tuo letku oli ihan möhnönä ja laiskana vaan tulppasin molemmat lähdöt. Pitäisköhän talveksi vetää siihen uutta letkua.. jos jaksaa. :facepalm:
Sen letkunhan voi vetää vaikka imusarjan etupuolelta, ei se letku tiedä missä se kulkee. :o
Juu imu on pikkuletkussa paitti silloin, kun turbo puuttuu peliin. Ihmekkös, että oli tukkoon mennyt pikkuletkun rööri... kun tuota ahtopaineiden puolelle ei tule mentyä kuin silloin tällöin; ilman ahtojakin ei jää liikenteessä mitenkään päin jalkoihin.
Mihinkäs kohtaan toi rööri muuten moottorin päässä kiinnittyy? Koitin katsella mutta häviää niin mallikkaasti imusarjan alle, että en ihan heti hokannut.
-
Joo ja siis vika on edelleen olemassa: liian korkeat tyhjäkäynnit. Ja kun kaasua polkaisee, niin tyhjäkäynnit normalisoituu sinne tonnin kohdille - karvan alle tai päälle. Vissiin 850 rpm pitäisi olla normaali, mutta wanhaan autoon sallitaan vähän virhemarginaaliakin kaiketi.
Haiskahtaa tämä meikäläisen vika sellaiselta, että jossain imuhäzmäkässä on pikku pikku vuoto. Kun käyttää kierrokset hetken korkealla -> alipainetta piisaa, mutta vuoto laskee niitä alipaineita pikkuhiljaa. Tämän takia kait ne tyhjäkäyntikierrokset nousee pikkuhiljaa sieltä tonnista sinne 1300rpm:ään.
Mystistä. Vai liekö tyhjäkäyntimoottori falski/toimimaton/pazka ja ei osaa enää pitää kierroksia siellä, missä pitäisi?
-
Se pikkuletkun lähtö näkyy kun lampun kanssa tihraat sinne imusarjan etupäätyyn ohjaustehostimen säiliön ja imusarjan välistä.
Jos sulla kävi kansiremontissa, olisko tuo letku "unohtunut" kiinnittää kun on niin paha paikka? ;)
Veikkaan tätä.
Se letkun paikka näkyy tossa sunkin linkittämässä lakeside linkissä "step 7" viimeisessä kuvassa. Tuo putkitumppi imusarjan päässä, kaverin hanskapeukalon vieressä.
Tuossa:
(http://lakesidedp.com/uploadpics/pcv/pic07.jpg)
Nyt kaikki ymmärtää kun sanon sen olevan aika pahassa paikassa... :D
Kuvittele imusarja paikalleen ja koita toi nähdä...
Pistä se letku kiinni ja resetoi boksi akunkengän irroituksella niin vikavalo pysyy pois. *W->
-
(http://i3.aijaa.com/b/00197/11030332.jpg) (http://aijaa.com/nQwBEV)
Tuotako ympyröityä kohtaa tarkoitat?
Joo ja tosiaan on pahassa paikassa, kai siinä Volvon ingenjööreillä on ollut ihan erityinen syy, että miksi se on juuri tuohon päähän ja tuohon kohtaan laitettu :o
Täytyy tsekata, sopisi kyllä erinomaisesti oireisiin: kansirempan yhteydessä unohtunut laittaa kiinni ja juuri sen kokoinen, että pikkuhiljaa laskee tyhjäkäynnillä alipainetta -> auto nostaa tyhjäkäyntikierroksia.
-
(http://i3.aijaa.com/b/00197/11030332.jpg) (http://aijaa.com/nQwBEV)
Tuotako ympyröityä kohtaa tarkoitat?
Joo ja tosiaan on pahassa paikassa, kai siinä Volvon ingenjööreillä on ollut ihan erityinen syy, että miksi se on juuri tuohon päähän ja tuohon kohtaan laitettu :o
Sitä just. Ainahan sitä on mukavaa joku jäynä tehdä kun autoa suunnittelee... :idiot2:
-
(http://i3.aijaa.com/b/00197/11030332.jpg) (http://aijaa.com/nQwBEV)
Tuotako ympyröityä kohtaa tarkoitat?
Näin se oli kuin Hevonen sanoi. Tuosta oli letku irti.
Pikkasen oli vaan ettimistä siinä letkun päässä, imusarjan alla kun oli piilossa. Sen verran sai vasenta kouraa tuonne tungettua, että sai tökättyä sen kiinni.
Tyhjäkäynti asettautui kohdalleen, karvan alta tonnin näyttää nyt kiekkamittari eikä siitä liiku eikä edes värise mihinkään suuntaan.
Lyttyyn oli mennyt tuo letkun kulmakappale. Niinkuin oli toisestakin päästä mennyt. Veikkaisin, että se PTC sieltä turbon raitisilmarööristä on mennyt tukkoon ja sitten imua on ollut niin reippaasti, että on imaissut molemmat kulmakappaleet luttuun pysyvästi.
Iso veri meni big THÄNKS kaikille neuvoja antaneille ja erityisesti Hevoselle (http://serve.mysmiley.net/happy/happy0159.gif)
-
Joo ja se "lamda"-valokin sammui, eli se joka ilmoittaa että jottain tarttis tehrä moottorin kanssa. Ei ihan hetken akun miinuskengän irroituksesta kuitenkaan. Annoin auton olla parkissa apaut 3 tuntia miinuskenkä irki, niin sen jälkeen tuokin valo oli pois loimottamasta.
Tämmöstähän tämä on tämä wanhojen autojen kanssa pulaaminen. Pikkuvika, korjaus kesti n 10 min kun tiesi mitä etsi - ja siitäkin suurin osa sen irronneen letkunpään metsästystä imusarjan alta. Mutta kun ei tiennyt, niin toista viikkoa roplausta... noh, tulipahan tutustuttua omaan autoon ja vaihdettua niitäkin letkuja, jotka ehkä kohtapuoliin olisi pitänyt vaihtaa. Samalla tuli putsattua tyhjäkäyntimoottori ja löydettyä se bensahöyryjen aktiivihiilisäiliö sieltä kuskin puolen etulokarin alta. :hello:
-
Onkelmat jatkuu ELK
Tossa rupesin jo kattelemaan, että tyhjäkäynnit alkaa hiipimään aavistuksen korkeiksi. Sitten käytiin ajo-oppilaan kanssa pakollisella liukkaan kelin radalla ja rällättiin kunnolla autolle piruetteja. Oli kuulemma hauskin ajotunti ikänä. Ja pitihän se iskänkin koittaa, että miten kasipätkä lähtee lapasesta - ei onnistu ABS:eilla vasemman jalan jarrutus ei, mutta käkkäriä tottelee :pomo:
No ton keikan jälkeen syttyi se saakurin lambda-valo taas. Eikuin startteria suihkimaan ja sielllähän se vika taas oli: paskassa paikassa oleva kuminen kulmakappale oli ehtinyt generoimaan itteensä oikein kunnon reiän.
Arvatkaa, onnistuiko korjaaminen pätkällä öljy-/imuletkua...
-
(http://i7.aijaa.com/t/00390/11074648.t.jpg) (http://aijaa.com/zro6zq)
(Klikkaa kuvat isommaksi)
Tässä yritetään vaihtaa tuota rikkuuntunutta kumista kulmakappaletta. Sen paikka on siis tuolla, mihin punainen nuoli osoittaa. Piti ottaa toi ruiskun jakotukki irti ja pujotella tuolta imusarjan välistä paremmin esiin, että pystyi paremmin tekemään. Kuvassa on jo paikalleen laitettuna pätkä sitä öljy-/imuletkua klemmareineen, mutta eihän toi onnistunut... imusarjan päässä oleva "tappi" on silmämääräisesti arvioituna noin 6mm, ja toi letku on 4mm - sopi kyllä tohon turbon maisemiin menevään kovaletkuun, mutta ei imusarjaan :buck2:
(http://i11.aijaa.com/t/00298/11074649.t.jpg) (http://aijaa.com/9X9z4x)
Tässä taas toi risa kulmakappale. Reikä on aika selvä.
Volvolta kävin orginaaliosan, maksoi apaut 6egeä. Odotellaan motin jäähtymistä, että pääsee taas irroittamaan ruiskun jakotukkia ja puuhastelemaan. Naapuritkin jo veetuilee kun meikäläinen on tuttu näky kadunvarressa kasipätkän konepelti pystyssä :hello:
-
Ainiin...
Tossa annoin autolle vähän kyytiä tulevaa katsastustakin silmällä pitäen. Mittariston turbomittari ei nouse kuin valkoisen alueen puoleenväliin vaikka kuinka kengittäisi. Pitäisikö sen mennä ihan tappiin vai mitenkä?
-
Ainiin...
Tossa annoin autolle vähän kyytiä tulevaa katsastustakin silmällä pitäen. Mittariston turbomittari ei nouse kuin valkoisen alueen puoleenväliin vaikka kuinka kengittäisi. Pitäisikö sen mennä ihan tappiin vai mitenkä?
Puoliväli on normaaliahto eli n. 0.6 bar. O0
Tee ne mutkat noihin letkuihin vaikka jarruputken metritavarasta, sitten vaan liität sopivaa letkua hirveesti klemmaria kirraamalla...Toi imusarjan päätylähtö on muistaakseni n. 7mm(tietenkin :P ) Siihen sisämitta 8mm letkutumppi, klemmari piukalle.
Sen 8mm letkun sisään mahtuu sisämitalta 5mm letku jossa on tuota jarruputkea tuo mutka(ettei mene umpeen klemmaria kiristäessä)
Siitä 5mm letkua sinne huohotukseen
ja sinne huohottimen lämmitettävään litokseen tuo letku sopii kokona 5mm sisämitta.
Näitä letkukokoja ja sitä jarruputkea apuna käyttäen pystyy tekemään uuden letkun. :)
Kustannukset letkun metrihinnasta riippuen ja klemmarit huomioiden ehkä n. 10€?
Ps. Älkää käyttäkö Bilteman halpaletkuja, tulee homma uusittavaksi vuosittain. *tumppuun->
Oireita voipi tulla jo aiemmin.
Muutenkin kannattaa välttää letkuja joissa mainitaan valmistusmaaksi "Italy". :nohnoh
Ihan perseestä!
-
Puoliväli on normaaliahto eli n. 0.6 bar. O0
Hyvä tietää -H-
-
(http://i9.aijaa.com/t/00115/11076104.t.jpg) (http://aijaa.com/gXugkx)
Tommonen on siis se uusi mutkakappale. Maksoi tiskiltä tosiaan sen kuutisen egeä ja meni heittämällä paikalleen - klemmarein varmistettuna tietty.
Tulipahan nyt kolmannen kerran jo otettua toi ruiskun jakotukki irki. Putsasin suuttimien reiät imusarjasta niin hyvin kuin pystyin meisseli+rätti yhdistelmällä. Olihan siellä jotain töhnääkin, silmämääräisesti sain kyllä ihan kirkkaan puhtaaksi.
Saas nähdä sammuuko lambda-valo nyt. Siellä se kadunvarressa odottelee akku irti, kohta nähdään :ristus
-
Saas nähdä sammuuko lambda-valo nyt. Siellä se kadunvarressa odottelee akku irti, kohta nähdään :ristus
Ha! Sammuihan se lambda-valo. Tosin vasta ajossa, noin 10km ajelun kohdalla - mutta sammui jokatapauksessa *taavih->