Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Etu- ja nelivetoiset => Korjaamo ja yleistekniikka => 440 / 460 / 480 => Aiheen aloitti: jets - 09.12.2013, 20:36:33
-
Vein tänään aamusella 460 GL 2.0 vm 95:n huoltoon Biliaan, josta olin siis saanut suhteettoman hyvän tarjouksen.. josta myöskin toisessa topikissa hieman lisää.
No, sieltä soittelivat ja autostahan oli löytynyt ihmeellisen vähän vikaa ja saan tietysti vikalistan mukaan (olettaisin), jakopään laitto oli tehty ja samoin perushuolto, mutta uutta apulaitehihnaa ei löydy kuulemma edes Volvon itsensä valikoimista. Sanoin että eipä kiireitä, joten kaara jäi sinne makoilemaan. Jotakin tarvikehihnaa kai etsiskelevät ja yhtä olivat jo kokeilleetkin.
Ihmettelin tuossa jo korjausoppaastakin, mutta ei edes sieltä löytynyt apulaitehihnan mittoja. Luulisi että moinen hihna löytyisi Motonetistä hetkessä.
Tietäisikö joku siis, että millä mitalla tuota hihnaa pitäisi etsiskellä? Koneen täytynee olla siis B20F ja autossa on ohjaustehostin, mutta ei ilmastointia. Korjausoppaassa puhutaan kiilahihnoista ja että niitä voisi olla jopa kaksin kappaleinkin..
Arvelin, että soittelen sinne viimeistään torstaina ja kyselen että löytyikö hihna. Ja jos ei löytynyt, niin käyn itse hakemassa jostakin. Veikkaankin, että vanha hihna on siinä kondiksessa ettei sitä paikalleen tohdi laitella.
-
eikö sitä hihnaa pysty mittaamaan?
-
eikö sitä hihnaa pysty mittaamaan?
No, se hihnahan on siellä Biliassa tietysti nyt, samoin auto :( Ja eiköhän se mun tuurillani ole jo lentänyt roskiin. Pitää kysyä sieltä sitä oikeata mittaa jollei muutoin selviä. Tosin hekin oli sitä jotakin tarvikehihnaa sovitelleet ja todenneet sen väärän kokoiseksi.
-
en tiedä mimmoseksi homma on mennyt tänäpäivänä mutta ennen vanhaan kun noita autoja vielä paljon huollossa kävi niin ei ollut hihnojen kanssa ongelmia,mutta luulisi niitten myös osaavan mitata vanha hihna mikäli vielä tallessa on mutta vaikeuksien kautta voittoon,tuntuu vaan nololta jos tuommoinen yritys nostaa kädet pystyyn ja asiakas saa alkaa hoitaa hommaa maaliin ;)
-
Mun autossa jossa ohjaustehostin, mutta ei ilmastointia, on Micro-V moniurahihna 8653-10220, tuotekoodi K015130XS. Noin lukee pajan erittelyssä, en tiä minkä virman koodeista on kyse. Koklaa vaikka bilian varaosahausta ekaks noilla koodeilla.
Tietääkseni moottorin koko ei vaikuta hihnaan.
-
on muuten moniurahihna, 582 mm. Pitäis löytyä ihan motonetistä. vai mikäköhän ihmeversio sinulla kyseessä :o
volvo 3485086 tiskiltä
http://www.skandix.de/en/spare-parts/engine/accessory-belt-drive-systems/v-ribbed-belts-pk-582-mm-4-ribs/1006041/
-
kyllä,ei näissä oo ikinä ollut kuin moniurahihnoja ;)
-
Hmm. No, korjausoppaassa puhuttiin kiilahihnasta. Näköjään siis Motonetistä löytyy.. Kiitoksia efforteista :)
http://www.motonet.fi/fi/varaosatuote/306651?ajoneuvo=654
-
Moniurahihnakin kuuluu kiilahihnojen heimoon.
-
Moniurahihnakin kuuluu kiilahihnojen heimoon.
Jos ei kuitenkaan sotketa noita moniura ja kiilahihnoja keskenään. Näissä kun ei ole "oikeita" kiilahihnoja käytetty.
-
Hmm. No, korjausoppaassa puhuttiin kiilahihnasta. Näköjään siis Motonetistä löytyy.. Kiitoksia efforteista :)
http://www.motonet.fi/fi/varaosatuote/306651?ajoneuvo=654
korjaus oppaan on kääntänyt englannista suomeksi kirjaviisas joka ei tiedä kaikkea teknisiä faktoja...
-
Älkääs nyt, autohan vieläkin odottelee hihnaa Biliassa, joten soittelin sinne.. kuulemma _kiila_hihna tulee jo huomiseksi :D
Taitaa nyt vaan olla puheenparresta kiinni. Kiilahihna taitaa olla yleisin kapistus hihnoissa, joten helposti sitä sitten puhuu kiilahihnasta.