Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Etu- ja nelivetoiset => Korjaamo ja yleistekniikka => S60, V70 (vm.00-07), S80 (vm. -> 06), XC90 => Aiheen aloitti: jleino - 15.04.2011, 11:32:02
-
Moi vaan.
Vaihdoin juuri levyt ja palat V70 T5 -01:seen. Mistä kummasta johtuu että kun kävin ajamassa reilun 5 kilsan lenkin työmaalla niin edelleen polkimessa ei ole läheskään samaa tuntoa kuin ennen kyseistä operaatiota?? Kaveri sanoi että hällä oli sama S60 kanssa. Meni useampi kymmenen kilsaa ennen kuin tuntu yhtä hyvältä..
Ja tosiaan, nestetilaa tai letkuja ei ole irroteltu tai käytetty auki. Letkut eikä liittimet vuoda koska nekin ovat uudet. Pihdeillä ja meisselillä puristin männät sisään että uudet mahtui paikalleen, mutta varoin visusti tiivistettä rikkomasta joten ei voi kyllä mielestäni vuotaa sieltäkään mitään, ja näkisihän sen vajumisena??
Olisi hienoa jos joku osaisi tähän antaa faktaa, kuuluuko sen tosiaan olla näin?? Kiitokset suuret jo etukäteen :)
Ps. Etupaloista ja levyistä siis kyse. Jarruteho kuitenkin hyvä eikä puolla jarruttaessa
-
Putsasitko jarrulevyistä varastointirasvan pois jollain rasvaa poistavalla? esim bräkekliini :)
-
Ei tuollaisilla varastointirasvoilla ole mitään merkitystä. Muutama kunnon jarrutus hieman isommasta vauhdista, niin jarrupalojen pinta alkaa sopia levyyn. Uuden palan pinta siis ei sovi täsmälleen levyyn, vaikka sekin on uusi. Omiin autoihin myös ruiskautan ohutta kotelosuojamassaa uusiin levyihin ja muuallekin. Massa katoaa levystä jarrupalojen kohdalta ensimmäisessä jarrutuksessa, mutta muualle jää ruostumiselta suojaava massakalvo.
-
Bensalla pesin ne rasvat pois. Ilmasin myös jarrut etusatuloista vaikkei sillä pitäisi mielestäni olla merkitystä. Kuinka sinne ilmaa menisi kun letkuja eikä mitään tiivisteitä ole paikaltaan käytetty??
-
Voi v###u että menee hermot! Annoin tuossa niin kovasti löylyä kun vaan ikinä lähtee ja liinat kii useaan kertaan. Savu vaan nousi kun kuumenivat mutta tuntuma on kyllä aivan yhtä paska. Piste.
Taidan kohta laittaa ne vanhat kuluneet romut takas ja kattoo että miltä se niillä taas tuntuu. Miksi sieltä tehostimesta kuuluu sellasta suhinaa kun polkee? Ei kai se sekin nyt ole voinu samalla hajota :idiot2:
Kaikki näyttäs olevan paikalleen, ilmaa ei tule vaan pelkkää nestettä ilmatessa, eikä vajuta nesteitäkään, mikä siis neuvoksi? Help.
Taidanpa ajella ja palata aiheeseen kuukauden päästä ellei kukaan keksi jotain kikkaa tähän. Olisi hauska tietää onko muilla tehnyt tätä samaa vai onko se muka heti välittömästi asettunut kun uudet rojut ovat paikoilleen, täh ;)
-
Ilmeisesti siinä ilmatessa olet päästäny järjestelmään ilmaa. Ei ne muuten olis pehmeet. 10 kertoja oeln eri autoihin vaihtanu palat niin eteen kuin taaksekin ja koskaa poljin ei ole ollu pehmeä.

Jos oletetaan että noin olisi käynyt niin mikä on oikea oppinen tapa ilmata tuosta jarrut? Asentaja teki niin vaihtaessaan jarruletkut että kiersi auton kerran ympäri ja pumppaili sen aikaa että ilmaa ei tullut.
Ilmasin noin päivällä kerran puoleltaan edestä, ja ei apua.
Edit. Löysin tällasen linkin landian puolelta, jos joku jaksaa lukea. Sinne oli vastaillu Miksukin joten kyllähän siellä asiaa oli, mutta edelleen itse yhtä ymmyrkäisenä?! http://www.volvolandia.com/SVF/index.php?action=printpage;topic=61036.0
En vaan ymmärrä miten se pelkkien palojen ja levyjen vaihdon yhteydessä mitenkään saisi sinne ilmaa revittyä?? :idiot2: Voiko muka pelkkä etumäntien sisään puristaminen tuon aiheuttaa, ei mielestäni??
-
Uusilla levyillä ja paloilla menee vähän aikaa ennenkuin kuluvat toisiinsa sopivasti, että rupee jarrut toimimaan. Itselläni meni monta tuhatta kilometriä Motonetin levyillä ja paloilla ennenkuin alkoi kunnolla pelittämään. Oli halvimmat levyt ja palat. En suosittele ajamaan jarruja niin kuumaksi, että savuavat koska uudet palat vaan lasittuvat ja jarruteho heikkenee. Myöskin jarrunesteet turhaan kärsivät. Normaalia ajoa vähän aikaa niin kyllä se siitä. Olen kyllä joskus lukenutkin, että Volvon omat levyt ja palat ovat hyviä, joten jos käytät jotain tarvikeosia niin voivat olla heikompi laatuisia. Tarvikepalat ainakin vinkuvat helpommin kuin Volvon omat. Toki kalliimmat Ferodon yms. laatumerkkien palat eivät yleensä vingu.
Kannattaa myös vaihtaa ne jarrunesteet, jos ei ole pitkään aikaan vaihdettu. Ovat usein likaset jo muutamassa vuodessa.
-
Ei mullakaan mitään faktatietoa oo tähän antaa, muttan noin se vain menee.. jarrut tuntuu huonoilta hetken sen jälkeen, kun on palat tai palat ja levyt vaihdettu..
Voi olla, että esim. nyt kun mäntä on eri kohdassa, kuin ennemmin sekä herkistynyt, se palautuu paremmin = tulee polkimelle pidempi liikematka
+ pala ei ole kulunut vielä suoraksi männän taso suhteessa levyn tasoon = polkimelle pidempi liikematka, ja mäntä painaa jarrupalaa vain osittain, ei suoraan koko pinta-alallaan..
Jotain tommosta ne syyt on.. (nämä oli vain omaa ajatusta).
Oma suositukseni on se, että palaa asiaan sitten viikon parin päästä, kun oot ajellut riittävästi
-
Jos se poljin on "pehmeä" ja liikerata erilainen kuin ennen osien vaihtoa niin se ei todennäköisesti johdu paloista/levyistä. Tarkista vielä jarrunesteen kunto, riittävyys ja ilmaa huolellisesti.

Juuri tällaista mutua kaipailinkin. Antaa siis olla ja katsotaan asiaa tovin päästä uudelleen. Pääasia että autossa kuitenkin on ihan ok tehoiset jarrut jotta siihen voi luottaa ja sillä on turvallinen ajaa. Viilaa vaan niin pirusti tuo totaalisen surkea tuntuma=polkimen kolminkertainen liikerata >:( Mutta, katsotaan, katsotaan :)
Jos se poljin on "pehmeä" ja liikerata erilainen kuin ennen osien vaihtoa niin se ei todennäköisesti johdu paloista/levyistä. Tarkista vielä jarrunesteen kunto, riittävyys ja ilmaa huolellisesti.
Jarrunesteet ja letkut vaihdatin ihan liikkeessä tovi sitten, kun en tiennyt niitten ikää, joten siitä ei johdu koska oli ennen tätä levy/pala sessiota juuri niin hyvä kuin vain voi ollakkin.
Uusilla levyillä ja paloilla menee vähän aikaa ennenkuin kuluvat toisiinsa sopivasti, että rupee jarrut toimimaan. Itselläni meni monta tuhatta kilometriä Motonetin levyillä ja paloilla ennenkuin alkoi kunnolla pelittämään. Oli halvimmat levyt ja palat. En suosittele ajamaan jarruja niin kuumaksi, että savuavat koska uudet palat vaan lasittuvat ja jarruteho heikkenee. Myöskin jarrunesteet turhaan kärsivät. Normaalia ajoa vähän aikaa niin kyllä se siitä. Olen kyllä joskus lukenutkin, että Volvon omat levyt ja palat ovat hyviä, joten jos käytät jotain tarvikeosia niin voivat olla heikompi laatuisia. Tarvikepalat ainakin vinkuvat helpommin kuin Volvon omat. Toki kalliimmat Ferodon yms. laatumerkkien palat eivät yleensä vingu.
Kannattaa myös vaihtaa ne jarrunesteet, jos ei ole pitkään aikaan vaihdettu. Ovat usein likaset jo muutamassa vuodessa.
Tavarat ovat varaosaliikkeestä, Koivusen tavaraa, kuulema sitä "parempaa tarvike kamaa, kuten sanotaan kun kysyin. Mutta tuo kyseinen liike täällä on ollut kymmenissä vuosissa ja sen myymä tavara on kyllä aina ollut hyvää. Toivottavasti en tehnyt virhettä kun en pulittanut reilusti vaan ja ostanut orkkiksia. Levyt ~80€ ja pala sarja tais olla ~40€ huitteilla.
Joten seurataanpa tilannetta. Paljon kiitoksia vinkeistä kaikille :hello:
-
Ei mullakaan mitään faktatietoa oo tähän antaa, muttan noin se vain menee.. jarrut tuntuu huonoilta hetken sen jälkeen, kun on palat tai palat ja levyt vaihdettu..
Voi olla, että esim. nyt kun mäntä on eri kohdassa, kuin ennemmin sekä herkistynyt, se palautuu paremmin = tulee polkimelle pidempi liikematka
+ pala ei ole kulunut vielä suoraksi männän taso suhteessa levyn tasoon = polkimelle pidempi liikematka, ja mäntä painaa jarrupalaa vain osittain, ei suoraan koko pinta-alallaan..
Jotain tommosta ne syyt on.. (nämä oli vain omaa ajatusta).
Oma suositukseni on se, että palaa asiaan sitten viikon parin päästä, kun oot ajellut riittävästi
Samaa mieltä Miksun kanssa. Voi olla että vanhat palat on lasittunut niin hyvin ja uudet ovat pehmeät ennenkuin lasittuvat. Jalka tottuu.

Ei voi olla mitään lasittumista tjsp. Asennuksessa on tapahtunut jokin virhe. Jos laikat on puhdistettu clenarillä mikä on pakko tehdä, bensa ei ole siihen hyvää koska pintaan jää öljyä(bensassa on kuitenkin hieman sitä,ellei sit ihan polta pintaa puhtaaksi). Palat ovat saattaneet imeä sitä öljyä ja eivät pidä. Jos taas poljin tuntuu ns vetelältä, menee esim syvemmlle järjestelmässä on ilmaa. Otitko satulat ns. käteen(jarruletkuaj ei tarvi avata) ja putsasit ne vastakappaleen liukupinnat ja laitoit niin hieman vaseliinia. Jos et, saattaa satula olla jumissa ja vetelyys johtuu siitä että jarrut toimivat toispuoleisesti eli mäntä painaa vain päin levyä ja satula ei liiku kunnolla. Jokin näistä voi olla syy.
Viimeksi vaihdoin kk sitten omaani taakse kaikki palikat. ja menin seuraavan päivänä uusintaan, jarrudymamossa niin käsijarru kuin jalkajarrut pitivät tasat ja oikein ja autolla ei oltu ajettu kuin n 30 km. pari kolme kertaa vedetty käsijarrua kun testasin pitävyyden ja säädöt. Paloina TVR palat ja Brembön laikat- varaosaliikkestä.

Otin käteen satulan, ja ne kumit joitten sisällä on liukutapit, voitelin todella perusteellisesti vaseliinilla. Hyvin liikkuivat siinä kun käsin testasin, ennen kuin laittelin niin että palat ovat tiukasti levyjä vasten. Kaikki muuten normia paitsi poljin menee melkein tuplaten niin pitkälle kuin ennen ja jarrut ei ole niin äkäset, kuin ennen. Tehokkaat kylläkin sillä erittäin pitkällä polkimen liikkeellä.
Ei sieltä kyllä ihan oikeasti ilmaa tule kun ilmaa. Ja mistä ihmeestä sitä sinne muka menisi??
-
Kyllä siellä putkissa sitten on jotain. Kokeile ilmata että auto käy tyhjäkäyntiä eli tehostin on toiminnassa jos sinne on jäänyt joku kupla.
ja jarrunestee ihan yläkantissa

Ei sinne mistään pääse ilmaa jarrupalojen ja levyjen vaihdon yhteydessä (jos pääsee, niin se ei kyllä voi jäädä huomaamatta), noin se vain näissä pääsääntöisesti aina menee, jarrutuntuma muuttuu reilusti etu levyjen ja palojen vaihdon jälkeen ja on sitä hetken aikaa.
Lukemattomat ihmiset jo landia-aikaankin todenneet saman
-
menikö jousisanka oikein palan takana? muistelisin että vanhalla foorumilla mainittiin, tämä väärin laitettuna saattaisi vaikuttaa jarrun toimintaan.
luin tosta alfamerin kirjasta, että jarrumäntää painaessa sisään tulisi aukaista ilmaus ruuvi, tämä estää ettei neste virtaa takaisin päin ja vie epäpuhtauksia ABS järjestelmään.

Kyllä uskoisin itsekin näin olevan, ja kerta Miksukin näin olettaa olevan uskon sen olevan totta :)
menikö jousisanka oikein palan takana? muistelisin että vanhalla foorumilla mainittiin, tämä väärin laitettuna saattaisi vaikuttaa jarrun toimintaan.
luin tosta alfamerin kirjasta, että jarrumäntää painaessa sisään tulisi aukaista ilmaus ruuvi, tämä estää ettei neste virtaa takaisin päin ja vie epäpuhtauksia ABS järjestelmään.
Kerrotko tarkemmin minkalainen "säätö tuon jousisangan kanssa oikein on? Paikalleenhan se sinne laitettu on mutta kuinka sen sinne väärin voi laittaa??
-
Ei sinne mistään pääse ilmaa jarrupalojen ja levyjen vaihdon yhteydessä (jos pääsee, niin se ei kyllä voi jäädä huomaamatta), noin se vain näissä pääsääntöisesti aina menee, jarrutuntuma muuttuu reilusti etu levyjen ja palojen vaihdon jälkeen ja on sitä hetken aikaa.
Lukemattomat ihmiset jo landia-aikaankin todenneet saman
Muuttuuhan se tuntuma mutta pitäsi muuttua parempaan suuntaan.
ps. Suora lainaus Korjauskirjasta: Jos ABS-järjestelmällä varustetussa autossa ilmaaminen ei tunnu onnistuvan millään ja poljintuntuma pysyy omituisen pitkänä ja/tai pehmeänä on ABS-hydrauliyksikköön jäänyt ilmakupla. Mikäli näin on käynyt, täytyy ilmaus suorittaa erikoislaittein korjaamolla. Älä missään nimessä ala itse avaamaan ABS-yksikön ilmausruuvveja.
Sitä en tiedä mistä tuo ilma sinne on päässyt, ehkä siinä kun on ensimmäisen kerran painanut poljinta kun sylinterit on ollut sisäänpainettuna ja tilavuus on pienentynyt jarrysylinterissä ja mahd "ylimääräinen" öljy säiliössä on tullut yli. Kun sitten polkiessa sylinterit on mennyt takaisin päin levyjä, on öljy loppunut säiliössä ja putkeen mennyt ilmaa. Onko ehkä näin käynyt sen tietää asentaja. Tämä vois olla yksi teoria miten sinne on ilmaa päässyt.
-
No, ilmaa järjestelmään ei tuossa jleinon tapauksessa voi päästä kun kahdella tavalla, joko jarrupoljin on päästetty ylös ilmausruuvin ollessa auki, tai jarrunestesäiliöstä on neste loppunut 8)
Luulen, ja tiedän että näin ei tässä tapauksessa varmaankaan ole käynyt.
Jarrupalat hakevat paikkaansa hetken ajan, ja kyllä tuo poljintuntuma voi pikkasen outo sen aikaa olla.
-
Muuttuuhan se tuntuma mutta pitäsi muuttua parempaan suuntaan.
Sitä en tiedä mistä tuo ilma sinne on päässyt, ehkä siinä kun on ensimmäisen kerran painanut poljinta kun sylinterit on ollut sisäänpainettuna ja tilavuus on pienentynyt jarrysylinterissä ja mahd "ylimääräinen" öljy säiliössä on tullut yli. Kun sitten polkiessa sylinterit on mennyt takaisin päin levyjä, on öljy loppunut säiliössä ja putkeen mennyt ilmaa. Onko ehkä näin käynyt sen tietää asentaja. Tämä vois olla yksi teoria miten sinne on ilmaa päässyt.
Käytäkkö sä Raid öljyä jarrujärjestelmässä :2funny: mä oon laittanu aina jarrunestettä,,,,,,,,,,äläkä ny tuu pihaan riehumaan, ihan leikilläni laitoin ;D
-
No, ilmaa järjestelmään ei tuossa jleinon tapauksessa voi päästä kun kahdella tavalla, joko jarrupoljin on päästetty ylös ilmausruuvin ollessa auki, tai jarrunestesäiliöstä on neste loppunut 8)
Luulen, ja tiedän että näin ei tässä tapauksessa varmaankaan ole käynyt.
Jarrupalat hakevat paikkaansa hetken ajan, ja kyllä tuo poljintuntuma voi pikkasen outo sen aikaa olla.
Juu, ei se tosiaan säiliö ole tyhjänä käyny tuon session aikana. Ja tuosta jousisangasta, ihan ne ovat kaikki kolme siellä männän sisässä. Tuossa aiemmin kun ihmettelin niin luulin että virkpe tarkoitti sitä lankaa mikä on taas ulommaisen palan kanssa, joka siis näkyy ihan vanteenkin välistä..
No, nytpä sitä taas töihin pääsee ja ajoa tulee niin näkee miksi se siitä asettuu :)

tarkoitin sitä lankaa joka on palan takana, joka näkyy vanteen välistä.
toki sen laittaminen ei mitenkään ihmeelistä ole ellei sitten joku niistä epähuomiossa jää väärään asentoon.
mm. korjauskäsikirjassa painotetaan että tämä osa tulee asettua ja kiinnittyä täysin oikein.
samainen kirja mainitsee myös sen, kun männän painaa sisään niin takaisin päin menevä neste saattaa viedä lian työ sylinteriin ja vaurioittaa sen tiivisteitä.
eli on tärkeätä mäntää painaessa avata ilmaus ruuvi.
täytyy todeta on tullut tehtyä jarru remonttia väärin, kun ei ole tullut aukaistua ilmausruuvia.
se minkä Raid lainasi korjauskäsikirjasta, se tuntuisi olevan syy ongelmaan. koska mainitsit tehneesi etujarrujen ilmauksen asennuksen yhteydessä.
-
Ei tuossa nyt niin monta ongelmapaikkaa voi olla etteikö vikapaikka löytyisi. Voisi testata vaikkapa sulkemalla lukkopihdeillä letkut etusylintereistä niin tietäisi johtuuko iso liikevara ja pehmeys jostain jarrujen paikkeilta.
Onpa sellainenkin ongelma ollut, että jarrupoljin on kovin pehmeä ja tuntuu valuvan kovemmin painettaessa pohjaan ikäänkuin vuotaisi. Tällaisen vian syyksi paljastui vetinen jarruneste joka ilmeisesti niillä kovemmilla testijarrutuksilla aiheutti ilman tunteen polkimessa. Tästä selvisin vaihtamalla kaiken jarrunesteen. Jarrunesteen vaihto olisi suositeltava homma muutenkin, mutta monelta jää kokonaan tekemättä.
-
Vika löydetty, ja hävettää sanoa syytä.
Juurikin se virkpen mainitsema sanka joka näkyy vanteenkin välistä, oli asettunut hieman väärin, joka aiheutti sen, että ulommainen pala jäi ikään kuin hieman kantamaan levyn ulkolaidan osalta. Sen tehtävähän on nimenomaan jännittää ulommaisia paloja keskiötä kohti, eikä siitä pois päin.
Toivottavasti ihmiset käyttävät hakua jatkossa tällaisen probleeman kohdatessa, koska tässä topicissa on varmasti käsitelty kaikki mahdolliset "viat mistä moinen voi johtua :P
Onneksi meillä on tämä kerho, ja sen aktiiviset jäsenet. Kiitos ja kumarrus kaikille, syvä sellainen :)

No hyvä että olikin helponpuolinen korjaus.
Näitä sattuu, mutta ei se mitään, sen tietää sitte seuraavalla kerralla.
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä :2funny:
-
Mulla kävi ihan samoin, jarrupoljin oli tosi pehmeä ja ei oikein auto jarruttanut. Olin asentanut vaan väärin ne metalliset jouset jotka jänkää jarrupaloja. Olin ottanut kuvan jarruista ennen purkua ja siitä huomasin virheeni.

Tuota kuvakikkaa olen käyttänyt joskus hihnoja tai jotain monimutkaisempaa tehtäessä mutta tässä tapauksessa en viittiny koska eihän noita voi väärin laittaa.. :)
-
koska eihän noita voi väärin laittaa.. :)
Ei voikaan. Itellekin vois noin käydä varsinkin jos hommaa tekee iltayöstä jonkun kaverin kanssa, joka on tuonut liikaa asennusjuomaa mukanaan ;).

Älä ny,,,kuulemma noinkin on käynyt :2funny:,,,,,,,noo, kai sitä joskus.