Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Showroom => Aiheen aloitti: JUUeikunn - 06.06.2014, 18:26:26
-
Käsiin tipahti alkuvuodesta vuodenvaihteessa ajoaikansa päättänyt käyntiä vailla oleva farkku automaattiaskilla.
http://takaisin.fi/noutoreissu.jpg (http://takaisin.fi/noutoreissu.jpg)
Siitä lähtien on foorumeita seurailtu tiukasti ja intternetin avulla sain auton käymään. Vikana oli sekä rikkinäinen bensapumppu että sen rele. Tämähän ei vielä vikalistaa päättänyt, abs-valo paloi iloisesti kojetaulussa. Läppärillä ja sopivilla softilla selvisi että kyseessä on vasemman takarenkaan anturivika. Takapään anturien vaihdolla valo sammui alle kilometrin ajon jälkeen. http://takaisin.fi/absi.jpg (http://takaisin.fi/absi.jpg)
Siirtokilpien avulla Volvoa käytettiin päästötestissä ja ilmastointihuollossa, päästöt olivat reilusti alle katsastusvaatimusten, ilmastoinnissa oli kylmäainetta jäljellä 80 grammaa (täyttömäärä 790). Toivottavasti aineet pysyvät oikealla puolen systeemiä.
Testiajon aikana selvisi että takajarrut täristävät Reilusti, vaihdoin takapäähän käsijarrukamat (koska käsijarrukaan ei pitänyt) ja uudet levyt (ostin vääränlaiset palat), näillä toimenpiteillä ravistus katosi. Seuraavaksi pitää säätää käsijarrua tasaisemmaksi. Etupäästä kuuluu kolaus töyssyissä, syytä en ole vielä selvittänyt (koiranluut ?).
Pikkufiksailuna kiveniskemiä ja muita kauneuserheitä https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xfa1/t1.0-9/10409492_10204263823102477_4231473674475484001_n.jpg (https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xfa1/t1.0-9/10409492_10204263823102477_4231473674475484001_n.jpg)pitänee hoitaa.
http://takaisin.fi/kesakumet.jpg (http://takaisin.fi/kesakumet.jpg)
-
Tuo kolahdus etupäässä johtuu joko koiranluusta tai iskarin yläpään "kumikupista". Ite joutunut vaihtaan kummatkin omaani. Mut tuolla koiranluulla on hyvä aloittaa :)
-
Käsijarru alkaa pikkusäätöjen jälkeen pitämään molemmilla puolilla, etujarrupalojen vaihdon ajattelin säästää myöhemmäs. Jotain pikku personointia koitettu väkästää (samassa kuvassa näkyy paikattavia rupiakin. Ja tuo lohkolämppärin piuha...).
(https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpa1/t1.0-9/10421126_10204269251438182_3484201238968107019_n.jpg)
-
Kysymyksiä joihin en löytänyt Alfamerista vastauksia.
(https://scontent-b.xx.fbcdn.net/hphotos-xpf1/t1.0-9/10425113_10204307043422958_1193455673413758964_n.jpg)
Vetokoukussa lukee Volvo, tuo vihertävän kahvan asento lie väärä käyttöä varten, jos oikein tulkitsin kuvaa. Koukku ei luonnollisesti hievahdakaan missään asennossa. Google kertoili että tuohan on auki, kiinni-asentoon ei käsivoimin taitu, jospa lisää rasvaa ja kyhnyttämään.
(https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xaf1/t1.0-9/10403712_10204307040182877_5444544995935032021_n.jpg)
Mikähän mahtaa olla tuon muoviletkun funktio, haitariosasta rapistunut, menee tulipeltiin jonkin muovilaatikon kautta.
(https://fbcdn-sphotos-f-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xfp1/t1.0-9/10348390_10204307288989097_6277364649906142043_n.jpg)
Koukku antautui, pitkällä putkella ensin nitkutusta että lähti liikkumaan, sitten lekalla eestaas vähän ulospäin suuntaamalla.
-
Sen muovilaatikon sisällä sijaitsee ohjainboxi. Tuo putki on sen laatikon hengityskanava.
-
Tänään koitti kohtalonhetki, etuiskarit ehtoopuolella, yksi koiranluu morjens ja leima paperissa. Kauankohan menee että tuohon tehoon tottuu ja alkaa tehdä mieli lisempää...
-
Kauankohan menee että tuohon tehoon tottuu ja alkaa tehdä mieli lisempää...
Korkeintaan päivä.
-
Näemmä paikallaan nostaa koneen lämmöt mittarissa oikealle alueelle, 80 vauhdissa tippuu jo reilusti, veikannemme pikkuisen jumissa olevaa termostaattia ?
-
600 kilometrin "testilenkki" takana, kaksi nykäisyä matkalla, mitälie. Kulutus alle 10 satasella, ilman yritystäkään ekoautoilun suuntaan. Joku pieni ahtovuoto taitaa putkistoissa olla, ahdoille noustessa alkaa suhisemaan. Perse ei puutunut penkissä, ainut mitä varsinaisesti kaipasi oli vakionopeudensäädin, niin ja takarenkaitten tasapaino. Täytyy seuraavaksi etsiä se vuoto ja sitten alkaa fiksailla noita arpia.
A
-
Saisiko autosta enemmän kuvia? :)
-
Jokunen räpsy pesemättömästä vehkeestä.
(https://scontent-b.xx.fbcdn.net/hphotos-xfp1/t1.0-9/10500513_10204377937275260_2771534989632367682_n.jpg)
(https://scontent-a.xx.fbcdn.net/hphotos-xpf1/t1.0-9/10408903_10204377938235284_3690272442511115035_n.jpg)
(https://scontent-a.xx.fbcdn.net/hphotos-xpa1/t1.0-9/10423908_10204377932835149_2677787485763688713_n.jpg)
(https://scontent-a.xx.fbcdn.net/hphotos-xpa1/t1.0-9/10356226_10204377933115156_1762069209309342887_n.jpg)
(https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xfp1/t1.0-9/10390119_10204377933635169_3428014539776264695_n.jpg)
(https://scontent-a.xx.fbcdn.net/hphotos-xpf1/t1.0-9/10494807_10204377936795248_3643859147844242625_n.jpg)
(https://fbcdn-sphotos-h-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xfp1/t1.0-9/10387703_10204377937875275_8460464691893152231_n.jpg)
(https://fbcdn-sphotos-f-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xfp1/t1.0-9/10443310_10204377931595118_1020313561221521442_n.jpg)
(https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpf1/v/t1.0-9/10409538_10204377931115106_1794609782170450389_n.jpg?oh=dc8e433d28c4203f70a80c5a8ada4286&oe=542F15F9&__gda__=1410646662_55c2f19e4ef20f995e370899120f04e9)
(https://fbcdn-sphotos-h-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpf1/t1.0-9/10463983_10204377931955127_868134736510043286_n.jpg)
(https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xfp1/t1.0-9/10394112_10204377930835099_6497134322489786548_n.jpg)
(https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xfa1/t1.0-9/10337766_10204377930515091_7812197113466639420_n.jpg)
-
(https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xfp1/t1.0-9/10393868_10204383914184679_4387600103283103982_n.jpg)
(https://scontent-b.xx.fbcdn.net/hphotos-xap1/t1.0-9/10409215_10204384789566563_507370620419297800_n.jpg)
(https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpf1/t1.0-9/10489882_10204384788726542_7970232103760974610_n.jpg)
(https://fbcdn-sphotos-a-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xfp1/t1.0-9/10391013_10204384787806519_8244347422671018381_n.jpg)
(https://scontent-a.xx.fbcdn.net/hphotos-xap1/t1.0-9/10492051_10204384787086501_9072848004760614020_n.jpg)
Nyt se on pestä lirahutettukin.
-
Sehän on siisti.
Onko tuo mötikkä tuossa puskurin alaosassa lämmittimen pistoke?
E: Siellähän se ylempänä lukikin...
-
Valtaisan palauteryöpyn takia tuunasin.
(https://fbcdn-sphotos-b-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xap1/t1.0-9/p526x296/10417751_10204385889674065_8392973749553021321_n.jpg)
-
(https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xfp1/t1.0-9/10463055_10204439340330298_8631186009627877657_n.jpg)
Öljyt ja suodatin vaihdettu. Löydetty myös cd-vaihtajaan makasiini, lukee myös cd-r levyjä, eiköhän se tästä.
-
(https://scontent-a.xx.fbcdn.net/hphotos-xpa1/t1.0-9/10513439_10204452512459593_6480596473735635310_n.jpg)
Vilkaisin yhden tulpan, kai tuo terve on. Intternetti koitti ainakin kertoa että ykkösen tulpasta näkis koneen kunnon, totta tai tarua...
(https://scontent-b.xx.fbcdn.net/hphotos-xfp1/t1.0-9/10359390_10204452512259588_2918718543882425252_n.jpg)
Ei tuolla nyt kauheesti paskaa ole, itse taisin vaihtaessani tilkan lipsauttaa ohi korkista niin tuolla se oNpi tallessa, putsasin jälkeni.
-
Korkeamman heinikon läpiajon jälkeen volvovalo (lambda) sammui eikä ole sen jälkeen syttynyt. Pitänee vilkaista auton alle oisko siellä jotain kontaktihäiriötä mikä nyt "korjaantui". Termostaatinvaihtokelejä ei ole oikein ollut, josko nyt loppuviikosta...
(https://scontent-b.xx.fbcdn.net/hphotos-xpf1/t1.0-9/10437607_10204491760160761_7765886260861314735_n.jpg)
Kylmänä vanha termari oli useemman millin auki, ja joku o-rengas uupui. Hassusti lämmöt alkoivat olla kohdallaan vaihdon jälkeen.
(https://fbcdn-sphotos-f-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpa1/t1.0-9/10525900_10204491698399217_8747923333660967360_n.jpg)
Ehkä seuraava vaihdettava osa, ennenku päästää kalliit liemet karkuun. Varaosa tilattu Virosta, kova 21,80 panostus.
-
Etuiskarit vaihdettu, jopas oli vanhat aikas loppu, on ku eri autolla ajais. Toinen vaihtu suosiolla, toisessa lähti kuusiokolo pyörimään, piti pulttikonetta tarjota (eri tontilla, siksi en aloittanut sillä). Takaiskaritkaan ei lie ihan uudet ole, josko niitä seuraavaksi, tai jos loppuviikosta tulee alvadilta kuivain...
-
vajaa 1400 kilsaa hujautettu perjantaista, kulutus alle kympissä. Auttaakos tämmösen levottomuuteen vähä isommas vauhis t5-r:n puskurit summuut kilkkeet ? Suoraanhan menee ku juna mutta jos pitäs kääntääki samalla ni alkaa oleen vähä tunto poissa.
-
Kuumilla keleillä vesi tuntui vähenevän hieman, salaisuus taisi paljastua tänään. Konehuoneesta kuuluu tuttua vesipumpun laakerin vikinää ja vettä kuluu enemmänkin. Biltemaan voi lie luottaa nokkaremmihilppeissä ?
-
Kokeileppa mister-auto. Sieltä tilasin S70 kamppeet edullisesti. Kuljetuskin tuli suoraan handuun (työpaikalle).
-
Tämä työkalu oli jo v0.3 mutta ei, hentoinen pulttipyssykään ei auttanut, tarvii lainata jynkympää tai sitten teurastaa koko pultti.
(https://scontent-a.xx.fbcdn.net/hphotos-xap1/v/t1.0-9/10669988_10205070749555134_7857724813273600245_n.jpg?oh=4acb08ec923b0e7a81e3568606b45e18&oe=5491D6A2)
-
Kunnon vekottimilla aukes, hihnassa 148 hammasta, vesipumppu pyörii ok, ei mitään ongelmia, samoin muut rullat. Kai se on nyt sama vaihtaa kun on auottu, jos vielä hukkaa vettä niin tietääpä etsiä vikaa muualta...
-
Remmi ja vesipumppu vaihdettu, ohjureissa ei ollut klappia eikä muutakaan romaanin arvoista joten olin pihi ja vaihdoin vain sen kiristimen (ruuvipenkki ei riittänyt puristamaan vanhaa linttaan). Koeajo suoritettu, vesiä ei karkaa ja äänimaailmaan ei sisälly enää vesipumpun aariaa. Josko tuolla taas hetken pääsis, vaikka leimalle asti.
-
ECUn kotelon haitariputki vaihdettu ehjään, rikkinäinen mukiteline fiksattu, vänkärinoven ikkunan katkasija vaihdettu ehjään, yksi oven punavalo vaihdettu (pysyy tosin yhtä huonosti kiinni vaikka klipsu toimii).
RE85:sta tarjoiltu about 30-40% seoksella jo useampi tankillinen, kerran syttyi lambdavalo kun tuli pieni laskuerhe, sammui kun lisäsin bensaa. Muuten vaan kovaa ajoa.
-
(https://scontent-b.xx.fbcdn.net/hphotos-xfp1/t1.0-9/10359390_10204452512259588_2918718543882425252_n.jpg)
Ei tuolla nyt kauheesti paskaa ole, itse taisin vaihtaessani tilkan lipsauttaa ohi korkista niin tuolla se oNpi tallessa, putsasin jälkeni.
Noi öljyt saa tuolta kannen päältä suht hyvin siivottua vanupuikoilla.
-
Ja tapahtui niinä päivinä että Volvon katsastuksen aika läheni. Käsijarru jää päälle toisella puolella, perkeleen rumpujarrutekniikka, taas kävi mielessä että mistähän tähän satulat missä kässäri levyssä. Toinen alapallo ja toinen raidetangon pää välyksellisiä, niin ja moottori öljyinen. Helpohkon kuuloista, aika näyttää. Päästöt ok.
-
Vähän on ollut laiskuutta havaittavissa, alapalloahan näihin tukivarsiin ei vaihdeta... huomasin sen jo nosturilla, raidetangon pää vaihtui muutamassa minuutissa...
-
Ai että kun on asiat helppoja, tottunut Volkkarin kanssa vttustnaprkle-konserttiin tukivarsien kanssa, irrotus arpomisen kanssa ehkä vartti, vartissa uusi kiinni ja auto renkaillaan. Ja kiristin sisäpään tukivarren normiasennossa, ei roikkumassa.