Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Showroom => Aiheen aloitti: Allutz - 25.06.2014, 18:36:09
-
Tulipa toukokuun puolenvälin tienoilla hommattua itselle käyttis/harrasteautoksi tälläinen hieman varusteltu 240. Ostettaessa autossa paloi lambda valo, mutta myyjä vakuutteli että mitään muuta laitettavaa ei leimalle olisi. Kauppojenteon jälkeen nokka kotia kohti tai oikeastaan ensin kohti paikallista katsastuskonttoria. Insinöörin mielestä päästöt, vasen takajarru, käsijarru ja oikea etuiskari olivat siinä kunnossa, että hylky napsahti paperiin. Pienessä vitutuksessa konttorilta kotiin ja miettimään mistä lähetään hakemaan osia ja mistä takajarrun puuttuminen johtuu. Aluksi pääteltiin, että jarrusatula on jumissa, joten reissu motonettiin ja inssin määräämä etuiskari sekä jarrusatula poistoon. Jarruongelma ei kuitenkaan korjaantunut pelkästään tuon jarrusatulan vaihdolla, joten loppujen lopuksi sinne uusittiin sitten jarrupääsylinteri, sekä itse vian aiheuttaja, eli jarrupaineensäädin(tästä kiitokset Lankulle.) Lambda valo sekä päästöt korjaantuivat nakutusanturin liittimen kiinni laittamisella, eli kyseessä ei onneksi ollut mikään kallis ja vaikeasti paikannettava ongelma.
Tietoja autosta:
-Moottori: B200F
-Vaihteisto: M47
-Taka-akseli: 103x
-Ajomäärä: 243tkm
Varusteet:
-Keskuslukko(korjauslistalla)
-Penkinlämmittimet(korjauslistalla)
-Sähköpeilit
-Sähkölasit
-Plyyshisisusta
-Tummennettu lasin yläreuna
-Vetokoukku
-Ohjaustehostin
Vikoja:
-Keskuslukitus
-Penkinlämmittimet
-Kytkin ottaa todella ylhäältä
-Trippimittari ei toimi
Suunnitelmia:
-Lesjöforsin -40mm madaltavat jouset
-Eiker e1/Volvo Polaris vanteet(saa tarjota, jos löytyy)
-Kokonaan punaiset takavalot
-Listojen maalausta
-Mahdollisesti b230ft kevyesti piristettynä, mutta käyttömukavuus huomioon ottaen.
-Tupakkamuovit
-Snow capit
Kuvia autosta ennen/jälkeen kirkkaitten vilkkujen ja pesun.
(http://i6.aijaa.com/b/00835/13353495.jpg) (http://i11.aijaa.com/b/00733/13353496.jpg)
(http://i11.aijaa.com/b/00403/13353497.jpg) (http://i10.aijaa.com/b/00086/13353498.jpg)
(http://i11.aijaa.com/b/00504/13353485.jpg) (http://i3.aijaa.com/b/00613/13353486.jpg)
(http://i9.aijaa.com/b/00137/13353487.jpg) (http://i5.aijaa.com/b/00801/13353488.jpg)
(http://i10.aijaa.com/b/00731/13353489.jpg) (http://i4.aijaa.com/b/00230/13353492.jpg)
(http://i9.aijaa.com/b/00533/13353493.jpg) (http://i1.aijaa.com/b/00917/13353491.jpg)
-
Komea Volvo. Ei taida pahemmin ruostetta olla? ;)
-
Pesu teki hyvää, näytti aluks melkein beigeltä.
Onks vasen takavalo oikeaa tummempi? Vai heittääkö mulla silmissä?
Mutta ihan asiallinen, Virgotkin jalassa...
Massasta poikkeavaa ku joku ahtaa vähäpäästösen O0
-
Kiitän kehuista!
Isompia ruosteita ei autosta löydy, mutta pientä alkavaa sieltä täältä.
Pesu teki todellakin terää, pitäisi vielä vahata kunnolla. Tuo"Jambon"mainitsema beigeys saattaa osaksi johtua siitä, että ekat kuvat otettu puhelimella, mutta kyllä siinä pinnassakin paskaa oli ihan reilusti sillä auto seissyt pari vuotta, jonka aikana auto ei ole pesua nähnyt. Valoissa ei mielestäni ainakaan isoa sävyeroa luonnossa ole.
Onneksi tuo korin vähäpäästöisyys ei ole ongelma, sillä tästä ei olla rakentamassa mitään räppäily/ratapeliä, vaan turbo tekniikalla haetaan hieman voimaa ja vääntöä, jotta käyttöautona oleva peli pystyy suoriutumaan eteen tulevista"tehtävistä." Sillä tuolla b200f:n tuottamalla teholla/väännöllä ei paljon kevyessäkään vetohommassa juhlita.