Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Etu- ja nelivetoiset => Korjaamo ja yleistekniikka => S40/V50 (vm.04-12), C30, C70 (vm.06-13) => Aiheen aloitti: Risto H - 29.03.2015, 16:41:01
-
Omassa kulkineessa nyt 125000 mailia (jenkeistä tuotu muuttoautona) eli 201000 km. Viime kesänä alustasta alkoi kuulu pientä kolinaa joka ajan mittaan tietty paheni. Elokuussa olleessa katsastuksessa todettiin että oikea etuiskari sökö ja vaihdatin molemma etuiskarit. Samalla huolto totesi että konetilan alasuojuksen muovisten kiinnityskappaleiden kierteet olivat korkanneet mikä aiheutti suojuslevyn rämisemisen. Nämä fiksattiin myös ja kolinat helpottuivat mutta eivät hävinneet kokonaan.
Kuusi viikkoa sitten autoon tehtiin öljynvaihtohuolto ja pyysin katsomaan alustasta mitä väljää siellä vielä saattaisi olla. Selvisi että takavakaajatangon koiranluut ovat väljät ja lisäksi edestä raidetangon toisen pään ulompi nivel on väljä. Vaihdatin taakse koiranluut ja molemmat raidetangon ulommat nivelet sekä takaiskarit koska ajossa huomasi eron etu- ja takapäiden välillä liiankin selvästi. Nyt auto on taas lähes uudenveroinen ajaa mutta vielä kolahtelee hieman... Tästä päästäänkin kysymykseeni: Mitä seuraavaksi? Veikkaan itse etuvakaajatangon koiranluita sekä alatukivarsien puslia sillä edessä esiintyy aika-ajoin myös jarrujen tärinää. Jälkimmäisen puolesta puhuisi sekin että vaihtaessa vedolla moottorijarrutukselle, kuuluu välillä pieni kolahdus eturipustuksen suunnalta.
Alla vielä lista vaihdetuista palikoista ja kandidaateista.
Vaihdettu hiljattain:
- Etuiskarit
- Takaiskarit
- Konetilan pohjalevyn kiinnikkeet
- Raidetangon ulommat päät molemmille puolille
- Vakaajatangon koiranluut taakse
Vaihdettava lähiaikoina(?):
- Vakaajatangon koiranluut eteen
- Etualatukivarret tai puslat edellisiin
-
Kuuluuko kolahdusta ku menee näpäyttään jarrua terävästi vauhdista? Eli siis alatukivarren taaempi pusla. Koiranluut kuulee kun ajaa soratiellä missä on nimismiehen kiharaa, tai hiukan vinossa korotetulle suojatielle. Yks vaihtoehto tulee myös mieleen eli moottorin taaempi tukikumi.
-
Kyllä vaan, jarrua kevyesti painamalla ja heti vedättämällä saa välillä toistettua pienen kolauksen. Ääni ei vielä ole kovinkaan selkeä tai kova mutta luulen että kyseessä on alatukivarsi. Täytyy seurailla tarkemmin, löytyykö oireita myös koiranluiden väljyydestä. Pari kertaa olen ollut huomaavinani oikein epätasaisella pinnalla mutta voi se olla se puslakin.
Kuinkas muilla, mitä palikoita alustaan on vaihdettu?
-
Ne tukivarren takapuslat tuntuu olevan näiden alustan heikoimpia lenkkejä, muuten on vahvat nivelet yms.
Puslat voi vaihtaa erikseen, mutta jos autossa on vähänkään enemmän jo metrejä takana, laittaisin koko tukivarret, tulee samalla uudet alapallot ja etupuslat.
Raidetangon päitä on välillä väljänä, mutta ei kovin pienillä metreillä.
Ne etuiskareiden yläpään kääntölaakerit ja yläkiinnikkeet saattaa myös kolista, nehän kannattaisi ehdottomasti uusia iskareiden kanssa samaan aikaan.
Onkos sulla koska katsastus edessä? Siellä pitäisi välysten löytyä ravistinlaitteella...
-
Joo, kiitos. Omakin diagnoosi vahvistuu että alatukivarret kannattaa uusia seuraavaksi kun kilometrejäkin on jo kohtuupaljon. Etuvakaajatangon koiranluut eivät ainakaan pahemmin oireile ja ne ovat halvat vaihtaa sitten tarvittaessa.
Ja unohdin tietenkin mainita että ne kääntölaakerit uusittiin samalla kun etuiskaritkin. ::) Katsastus edessä kesällä ja sitä ennen menee vaihtoon myös jarrupalat joka nurkkaan. Ovat kuulemma kuluneet sisäpuolelta hyvin lähelle vaihtorajaa.
-
Päivitystä tähän: Nyt on autoon vaihdettu jarrupalat kaikkiin kulmiin, takalevyt jotka olivat silminnähden kuluneet (veikkaan että olivat jo hylkyrajan alle) ja kokonaiset alatukivarret eteen. Ajotuntuma muuttui radikaalisti, oudot vetelyt kiihdyttäessä hävisivät, samoin kolinat ja tärinät. Etujarruissa tuntuu vielä hyvin lievää epätasaisuutta mikä on selvästi levyistä johtuvaa. Etulevyjä ei uusittu vielä koska ne oli jo kertaalleen vaihdettu. Katsotaan miten käytös kehittyy kun jarrupalat sopeutuvat levyihin...
Näihin ei ole mitään järkeä asentaa etutukivarsien puslia erikseen valtavan työmäärän vuoksi vaan kannattaa ilman muuta ostaa tukivarret täydellisinä. Hintaeroa ei ole kuin muutaman kympin per puoli ja työmäärä tuplaantuu jos säästää väärässä kohtaa.
-
Itse vaihdoin myös koko tukivarren. Työ oli niin helppo että ei mitään järkeä väkertää pelkkiä puslia uusiksi. Etenkin kun samalla vaihoin myös iskarit. Tarkkana vain oikeiden momenttien kanssa. Pitää vetää pultit aika kovaan.
http://www.autonvaraosat24.fi/febi-bilstein/7448398
Hieman jäi ratti vinoon osien vaihdon jälkeen.
Kulmien säätö lopuksi.
-
Nyt on ajettu vähän enemmän ja kokeiltu jarrutuksia. Moottoritienopeudesta jarrutus vielä kokeilematta mutta erittäin hyvältä tuntuu. Jarrut eivät ainakaan 100 km/t vauhdista täristä enää yhtään.
Tuli fiilis että ainakin oikean alatukivarren puslat ovat olleet jo pidempään huonot. Ajoin joskus vuosia sitten asfaltissa olleeseen terävään kuoppaan niin että oikea etukulma tärähti oikein kunnolla. Olisikohan vaurio lähtenyt siitä (myös oikea etuiskari oli sökö, vaihdettiin viime syksynä)...
Niin ja vielä sellainen huomio että katsastuksessa etualatukivarsien puslien väjyys ei näytä tulevan helposti esiin. En tiedä mistä tämä johtuu mutta minun autossani ne ovat taatusti olleet väljät jo viime syksynä kun iskarista tuli hylky.
-
Päivitystä tähän... Viime kesänä uusittiin kaikki moottorin tukikumit koska autobahn-nopeuksissa alkoi esiintyä tärinään vedättäessä. Vibraus paheni mitä pidemmän matkan ajoi. Nyt muutama viikko sitten uusittiin oikeanpuoleinen vetoakseli laakereineen koska keväällä vibraus palasi ja paheni koko ajan. Veikkaan että alkuperäinen syy oli loppumaisillaan oleva vetoakselin nivel jonka uudet tukikumit saivat kumminkin pidettyä aisoissa Suomen nopeuksissa. Kirjoitinkin tästä johonkin toiseen säikeeseen hieman.
Samalla vaihdettiin pitkään oireilleet takajarrusatulat tehdaskunnostettuihin. Tämä olisi kannattanut tehdä jo aikaisemmin sillä osat ovat kohtuuhalpoja ja bensankulutus putosi pari desiä kun laahaus loppui kertaheitolla. Mainittakoon että etujarrut toimivat moitteettomasti ja nelisen vuotta sitten laitetut TRW:n levyt ovat edelleen suorat ja uudenveroiset.
Muutama viikko olikin sitten yhtä juhlaa taas, ei mitään ylimääräisiä tärinöitä tai kolketta. Nyt viikonloppuna ilmestyi kumminkin uusi oire... Kuvittelin ensin että muovinen pohjalevyhän se sielä kolahtelee kun ääni vaikutti niin tutulta mutta yhteydenotto vetoakselin vaihtaneeseen huoltoon paljasti että sen kiinnitykset olivat vielä hyvässä kunnossa ja tiukat. Vika on siis muualla.
Tuota ylempänä olevaa listaa tutkaillessani päädyin siihen että joko etupään koiranluut ovat antamassa periksi tai sitten iskarien yläpään kiinnityksessä on jotain vikaa. Olin aikoinaan niin pöljä että iskarien vaihdon yhteydessä uusittiin kyllä kääntölaakerit mutta ei iskarin yläpään kiinnitystä... Tutkin hieman alustaa parkkipaikalla ja koiranluut tuntuvat edelleen jämäkiltä (ei tunnu väljää ainakaan käsin riuhtoessa) ja ainakin niiden nivelet ovat päältäpäin ehjän näköisiä. Autoa lokasuojasta heilutellessa paljastui että oikean etuiskarin yläpää "elää" pari milliä. Tarkempi tutkimus paljasti että iskari on kyllä tiukasti kiinni mutta nähtävästi yksi yläkiinnityksen kolmesta kiinnityskorvakkeesta on pettänyt sillä kiinnitys taipuu ja varmaankin aiheuttaa kolinaa kun ajaa töyssystä. Liikkeen huomaa selvästi kun laittaa sormen kiinnitystä vasten ja heiluttaa autoa samalla.
No, tutkimus jatkuu ja perimmäinen syy selvinnee ensi viikolla pajalla. Sillävälin käyn hommaamassa uudet yläkiinnikkeet ja koiranluut sillä ne eivät maksa paljon edes OEM-laatuisina. Tässä vaiheessa tärkein opetus lienee se että ei kannata jättää etuiskarien kiinnityspisteitä uusimatta jos vaihtaa iskarit. Työkustannus on olematon ja osat halpoja joten kannattaa ehdottomasti vaihtaa samalla.
-
No niin, paljastui että oikeanpuoleinen vakaajan koiranluuhan se oli alkanut antaa periksi. Iskarien yläkiinnityksissä ei ole pahempaa vikaa vaikka havaitsinkin pientä joustoa. Oikeanpuolimmaisen pehmustekumi on nähtävästi vähän löysempi kuin vasemman mutta se ei ole varsinainen vika ja kiinnityskorvakkeet ovat ihan terveitä. Tarkemmin katsomalla molemmilla puolilla näkyy pientä joustoa iskarin päässä kun autoa heiluttaa.
Viikon aikana kolina alkoi vaikuttaa enemmän ja enemmän kallistuksenvakaajasta lähtevältä sillä kolina oli pahimmillaan kaivonkansia tms. ylittäessä kun taas hidastetöyssyissä ei kuulunut juuri mitään jos onnistui ajamaan niihin aivan suoraan.
Hommasin Motonetistä Meyle HD osat jotka eivät olleet hinnalla pilatut. Toivottavasti kestävät vähintään sen mitä alkuperäisetkin jotka eivät olleet suinkaan huonot. 12 vuotta ja 166 000 mailia on täysin hyväksyttävä vaihtoväli näille osille. :D Huolto hämmästeli että kestivät noin pitkään kun joissakin automalleissa koiranluita saa vaihdella parin vuoden välein...
-
Voisin tähän samaan ketjuun laittaa oman auton kolinoista..
Eli noin alle 30kmh vauhdissa joko kiihdytettäessä, liikkeelle lähtiessä tai isommassa "notkahduksessa" kuuluu etupäästä yksittäinen melko kovaääninen klonksahdus.
Tosi vaikea paikantaa mistä se ääni tulee, välillä kuuluu vasemmalta ja välillä oikealta. Eli siis kovassa ja terävässä tärähdyksessä tai töyssyssä tai esim nimismiehen kiharoissa ei kuulu mitään, pelkästään juuri liikkeelle lähtiessä tai silloin kun auto hitaammassa vauhdissa "notkahtaa" normaalia enemmän. Ja siis pelkästään kiihdytysvaiheessa, ei jarrulle mentäessä.
Välystä en pari viikkoa sitten kun renkaat vaihdoin niin äkkiseltään löytänyt mistään, toki nyt tätä kolinaa on alkanut noin viikon sisällä kuulua paljon enemmän mitä ennen. Viikonloppuna pääsen vasta asiaa tarkemmin tutkimaan, joten onko tähän kuvaukseen liittyen jotain yleistä paikkaa mistä tuota vikaa lähtisi etsimään? :idiot2:
Potilas siis 2004.5 S40 T5 Geartronic
-
Ihmettelin kans tossa oceanissa tuollaista kolahtelua. Alatukivarret vaihdoin kun oli puslat murtuneet-> ei vaikutusta. Iskarin yläpäät on "auki" tyyliin sentin. Kääntymislaakereissa tuntui väljää ja takeltelua, joten vaihdoin ne ja jousen yläkumit. Yläpään välys jäi ja kolahtelu jatkui välillä enempi toisinaan vähempi. Koiranluut vaikuttaa timmeiltä. Keinot loppui, kunnes lueskelin jenkkifoorumilta, että XC:ssä on löystynyt apurungon pultit ja siihen on kai korjaussarjakin. No hitto kokeilin kiristää niitä ja pari pulttia kiristyikin hieman. Siihen loppui kolina. :)
Sent from my SM-G930F
-
Mulla pajalla kattovat nyt katsastustarkastuksen yhteydessä tuon kolinan aiheuttajan, alatukivarsien puslat ainakin täysin vaihtokunnossa. Toivotaan että niiden vaihdolla hiljenee :)